PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS 1(5) Nro 3/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/13/07.04/2010 Nro 3/2010 Päiväys ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA TuuliWatti Oy c/o ST1 Oy PL HELSINKI HANKKEEN KUVAUS Hanke TuuliWatti Oy suunnittelee tuuliturbiinin rakentamista Porin kaupungin Alakylässä sijaitsevalle Peittoon alueelle. Turbiinien lopullinen määrä ratkaistaan myöhemmin. Suunniteltu tuulivoimapuisto sijoittuu teollisuusjätteen loppusijoitusalueelle Ahlaisiin. Hankealueen pinta-ala on noin 450 hehtaaria. Tuulivoimalat tulevat olemaan teholtaan 2-3 MW ja koko tuulipuisto teholtaan maksimissaan 51 MW. Tuulivoimalaitosyksiköiden maa-alueet ovat pääosin Porin kaupungin omistuksessa. TuuliWatilla on alueesta 2008 allekirjoitettu varaussopimus tuulivoiman kehittämistä varten. Yhtiön tavoitteena on, että tuulivoimalat olisivat tuotannossa vuonna Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia syötetään tämänhetkisten suunnitelmien mukaan Noormarkun 110/21 kv sähköasemalle 110 kv johtoyhteyttä käyttäen. Voimajohdon rakentamistarve hankkeessa on noin kilometriä reitistä riippuen. Voimala-alueelle rakennetaan kytkinkenttä. Alueen sisäinen sähköverkosto rakennetaan pääosin maanalaiseksi. Ympäristö Suunnittelualue sijoittuu Porin rannikolle Ahlaisiin noin kahden kilometrin etäisyydelle sisämaasta. Alue on osin teollisuusjätteen kaatopaikkatoimintaan rakennettua aluetta. Alue rajautuu pohjoisosaltaan Pohjoiseen satamatiehen. Alueella on Stena Metalli Oy:n, Sachtleben Pigments Oy:n, Kuusakoski Oy:n, Ekokem-Palvelu Oy:n sekä Fortum Power and Heat Oy:n ja Porin Lämpövoima Oy:n kaatopaikkatoimintaa. Ympäristö ja luonnonvarat PL 523, Turku Vaihde Fax (02) Sivutoimipaikka Valtakatu 6, Pori Fax (02)

2 2/5 Hankealueelle ei ole osoitettu tuulivoimarakentamista Satakunnan maakuntavaltuuston hyväksymässä maakuntakaavassa. Hankealue on maakuntakaavassa jätteenkäsittelyaluetta (EJ). Voimassa olevassa Alakylän-Kellahden osayleiskaavassa alue on varattu samaan tarkoitukseen. Peittoon alueella on vireillä osayleiskaavan muutostyö, jossa otetaan huomioon mahdollinen tuulivoiman sijoittaminen alueelle. Luonnontilaisilta osiltaan Peittoonkorven alue on lehto- ja kangasmetsää. Peittoonkorpi sijaitsee kahden kansainvälisesti merkittävän kosteikon ja Natura-alueen, Kokemäenjoen suiston ja Ahlaistenjoen suiston puolivälissä. Kokemäenjoen suiston Natura-verkostoon kuuluva, linnustoltaan merkittävä alue (FI ) sijaitsee noin 4 kilometrin etäisyydellä ja Ahlaistenjoen suisto noin 2,6 kilometrin etäisyydellä. Lähialueella noin 1,5 3,5 kilometrin etäisyydellä sijaitsee myös maakunnallisesti ja paikallisesti merkittäviä kohteita; Puodanlahti, Ämttöönlahti, Sahakoski ja Alinen Pohjajärvi. Suunnittelualueen välittömässä läheisyydessä pohjoiseen sijaitsee Ahlaisten valtakunnallisesti arvokas maisema-alue ja yksi pronssikautinen hautapaikka ja pronssikautinen kivirakenne. Suunnittelualueella ja sen lähiympäristössä asutus on harvaa. Lähimmät asuinrakennukset sijoittuvat noin 600 metrin yhden kilometrin etäisyydelle suunnitelluista tuulivoimaloista. Hankkeen ympäristövaikutukset Tuuliwatti Oy:n hakemus tarkoittaa esitetyssä muodossa enintään 17 tuulivoimalan rakentamista tarvittavine rakennus- ja huoltoteineen sekä sähkönsiirtorakenteineen. Hankkeella on huomattavia ympäristövaikutuksia, jotka liittyvät mm. maisemaan ja luontoon. ASIAN KÄSITTELY Vireilletulo ja lisäselvitykset Kuuleminen TuuliWatti Oy pyytänyt lausuntoa Lounais-Suomen ympäristökeskukselta, tuleeko edellä esitettyyn hankkeeseen soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Lounais-Suomen ympäristökeskuksen tehtäviä hoitaa alkaen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Ympäristökeskus on pyytänyt Porin kaupungin kaupunkisuunnittelun ja ympäristölautakunnan lausunnon ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tarpeesta hankkeessa. Ympäristölautakunnan päivätyssä lausunnossa on todettu, että yleiskaavan muutoksen yhteydessä tehtävän vaikutusselvityksen vuoksi ympäristövaikutusten arviointimenettely ei ole hankkeessa tarpeen. Ympäristökeskuksen edustaja on tiedottanut hankkeesta ympäristöministeriön asianomaisia YVA-yhteyshenkilöitä. RATKAISU JA PERUSTELUT Hankkeeseen sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain mukaista arviointimenettelyä. Hankekokonaisuuteen kuuluu myös tuulivoimaloiden liittäminen valtakunnalliseen sähköverkkoon ja siihen liittyvät rakennustyöt.

3 3/5 Perustelut Ympäristövaikutusten arviointimenettelyä sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVAL) 4 :n mukaan hankkeisiin ja niiden muutoksiin, joista Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen täytäntöön paneminen edellyttää arviointia taikka joista saattaa aiheutua merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia Suomen luonnon ja muun ympäristön erityispiirteiden vuoksi. Arviointimenettelyä sovelletaan lisäksi yksittäistapauksessa sellaiseen hankkeeseen tai jo toteutetun hankkeen muuhunkin kuin edellä tarkoitettuun olennaiseen muutokseen, joka todennäköisesti aiheuttaa laadultaan ja laajuudeltaan, myös eri hankkeiden yhteisvaikutukset huomioon ottaen, arviointimenettelyä edellyttävien hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Harkittaessa vaikutusten merkittävyyttä yksittäistapauksessa YVA-asetuksen 7 :n mukaisesti otetaan lisäksi huomioon hankkeen ominaisuudet ja sijainti sekä vaikutusten luonne. YVA-asetuksen 6 :ssä luetellaan hankkeet, joihin sovelletaan arviointimenettelyä. Tuulivoimalat eivät kuulu asetuksen hankeluetteloon. Tuulivoimaloiden lisääminen asetuksen hankeluetteloon on vireillä, mutta asetuksen muutos on vielä valmisteilla. Suunniteltu tuulivoimapuisto käsittää enintään 17 turbiinia, joiden suunniteltu teho on 2 3 MW sekä 110 kv voimajohtolinjan sähkön siirtämiseksi valtakunnan verkkoon. Tuulipuiston toteuttaminen aiheuttaa merkittävää rakentamista valtakunnallisesti arvokkaan Ahlaisten maisemaalueen läheisyydessä. Mahdollinen vaikutus Kokemäenjoen suiston Natura 2000-verkostoon kuuluvaan alueeseen erityisesti linnuston vuoksi edellyttää luonnonsuojelulain 65 :n mukaisen Natura-arvioinnin tarpeen selvittämistä. Hankkeella on vaikutuksia luontoon ja maisemaan kohdistuvien vaikutusten lisäksi myös alueen melutasoon ja liikenteeseen varsinkin rakentamisaikana. Alueelle ei osoiteta tuulipuistoa maakuntavaltuuston hyväksymässä Satakunnan maakuntakaavassa eikä voimassa olevassa yleiskaavassa. Tämä ei kuitenkaan estäne hankkeen toteuttamista. Lähtökohtaisesti tämän suuruusluokan hankkeiden toteuttamisen edellytykset tulee selvittää yleiskaavalla, jonka muutostyö on meneillään. YVA-laki edellyttää, että hankkeen arviointimenettely ja kaavoitus sovitetaan yhteen (YVAL 5.1 ). Tällöin vaikutusten arviointi on hyvä suunnitella siten, että se palvelee sekä kaavoitusta että ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Tehtäviä selvityksiä voidaan käyttää hyväksi molemmissa menettelyissä. Menettelyihin liittyviä vuorovaikutustilaisuuksia ja nähtävillä oloja voidaan myös tarpeen mukaan sovittaa yhteen ja järjestää samanaikaisesti. Tuuliwatti Oy:n Porin kaupungin Peittoon alueelle suunniteltu tuulipuistohanke kokonaisuutena arvioiden sen ominaisuudet, sijainti ja vaikutusten luonne huomioon ottaen hankkeen toteuttaminen aiheuttaa laadultaan ja laajuudelta YVA-asetuksen hankeluettelon hankkeiden vaikutuksiin rinnastettavia merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Sovelletut säännökset Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (468/1994 muutoksineen) 4, 6 ja 19 Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 4, 5, 6 ja 7 Hallintolaki (434/2003) 60 MUUTOKSENHAKU Hankkeesta vastaava saa hakea tähän päätökseen muutosta valittamalla Turun hallintooikeuteen. Valituskirjelmä on toimitettava Turun hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa siitä, kun hankkeesta vastaava on saanut tiedon päätöksestä. Valitusosoitus on liitteenä. Tähän päätökseen ei saa muutoin erikseen hakea muutosta valittamalla. Ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain 17 :n 2 momentissa tarkoitetut tahot saavat kuitenkin hakea muutosta tähän päätökseen samassa järjestyksessä ja yhteydessä kuin hanketta koskevasta muun

4 lain mukaisen lupa-asian ratkaisusta tai hankkeen toteuttamisen kannalta muusta olennaisesta päätöksestä valitetaan. 4/5 Johtaja Risto Timonen Ylitarkastaja Seija Savo PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Päätös TuuliWatti Oy, saantitodistuksin, suoritemaksutta Jäljennös päätöksestä Porin kaupungin ympäristölautakunta Porin kaupunkisuunnittelu Ympäristöministeriö Päätöksen nähtävillä olo Kuulutus on Porin kaupungin ilmoitustaululla ja päätös on nähtävänä Porin kaupungin asiakaspalvelupiste Porinassa, Yrjönkatu 6 B ja sähköisesti Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kotisivuilla alkaen. Liite Valitusosoitus

5 5/5 Liite elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta Turun hallinto-oikeudelta kirjallisella valituksella. Valituskirjelmä on toimitettava valitusajan kuluessa Turun hallinto-oikeudelle. Valitusaika Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaantipäivästä, sitä päivää lukuun ottamatta. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, lauantai, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jouluaatto tai juhannusaatto, valitusaika jatkuu vielä seuraavana arkipäivänä. Tiedoksisaantipäivän osoittaa saantitodistus. Valituskirjelmän sisältö ja allekirjoittaminen Valituskirjelmässä on ilmoitettava * valittajan nimi ja kotikunta * postiosoite ja puhelinnumero, joihin asian käsittelyä koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa * päätös, johon haetaan muutosta * miltä kohdin ja mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi * perusteet, joilla muutosta vaaditaan Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä taikka jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, on valituskirjelmässä ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmän liitteet Valituskirjelmään on liitettävä * valituksen kohteena oleva päätös alkuperäisenä tai jäljennöksenä * todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisajankohdasta * asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen, jollei hän ole asianajaja tai yleinen oikeusavustaja, on liitettävä valitukseen valtakirja, jollei valittaja ole valtuuttanut häntä suullisesti valitusviranomaisessa. Asianajajan ja yleisen oikeusavustajan tulee esittää valtakirja ainoastaan, jos valitusviranomainen niin määrää. Valituskirjelmän toimittaminen perille Valituskirjelmän voi viedä perille valittaja itse tai hänen valtuuttamansa asiamies. Sen voi omalla vastuulla lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valituskirjelmä on jätettävä niin ajoissa, että se ehtii perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Muutoksenhakijalta peritään asian käsittelystä hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 89 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa (701/93 muutoksineen) on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä. Turun hallinto-oikeuden osoite: Postiosoite: PL 32, Turku Käyntiosoite: Sairashuoneenkatu 2 4 Puhelin : , Faksi Aukioloaika: Sähköposti: turku.hao@oikeus.fi (yva-harkintapäätös/todisteellinen tiedoksianto)

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS 8.3.2010 Diaarinumero VARELY/18/07.04/2010 Nro 6/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI EPV Tuulivoima Oy Frilundintie

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Tuuliwatti Oy Purotie HELSINKI

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA. Tuuliwatti Oy Purotie HELSINKI 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 6/YVA LOS-2009-R-18-53 Päiväys 7.9.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Tuuliwatti Oy Purotie 1 00380 HELSINKI HANKKEEN KUVAUS

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen

PÄÄTÖS 1(5) Diaarinumero VARELY/2/07.04/2010. Nro 1/2010. Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen PÄÄTÖS Diaarinumero 1(5) VARELY/2/07.04/2010 Nro 1/2010 Päiväys 7.1.2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA BroiCo Oy Nokkamäentie 390 32700 HUITTINEN HANKKEEN

Lisätiedot

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele

Megatuuli Oy, Teknobulevardi Vantaa Ilmatar Somero Oy, Bulevardi 7, Helsinki Infinergies Finland Oy, Karppilantie 20, Kempele Varsinais-Suomi PÄÄTÖS Diaarinumero VARELY/18/07.04/2012 17.1.2013 Nro 2/2013 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Megatuuli Oy, Teknobulevardi 3-5 01530 Vantaa

Lisätiedot

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella.

Tuulivoima-alueella tuotettu sähköenergia voidaan syöttää 110 kv valtakunnanverkkoon Pyhärannan keskustan itäpuolella. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 18.8.2010 Diaarinumero VARELY/39/07.04/2010 Nro 12/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Suomen Hyötytuuli Oy PL 9 28101 PORI HANKKEEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA

PÄÄTÖS 1(5) Päiväys ASIA. Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 7/YVA LOS-2009-R-27-53 Päiväys 20.10.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Honkajoen kunta Porhontie 5 38950 HONKAJOKI HANKKEEN

Lisätiedot

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille.

Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän ja Piehingin alueille. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 31.05.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/71/07.01/2010 HANKE Tuulipuistojen rakentaminen Raahen Haapajoen, Ketunperän

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Airisto - Velkua Maanmittauslaitos, Esri Finland Liite ELY -keskuksen päätökseen VALITUSOSOITUS Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätökseen saa hakea muutosta valittamalla kirjallisesti

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Tuulivoimapuiston rakentaminen Kotkan kaupungissa Rankinsaaren alueelle. PÄÄTÖS KASELY/37/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Kotkan Energia Oy PL 232 48101 Kotka HANKE, JOTA PÄÄTÖS

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Kraftnät Åland Ab PL Maarianhamina

PÄÄTÖS 1(5) Kraftnät Åland Ab PL Maarianhamina 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 1/YVA LOS-2009-J-16-53 Päiväys 13.5.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Kraftnät Åland Ab PL 71 22100 Maarianhamina HANKKEEN

Lisätiedot

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle.

Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 10.3.2011 Dnro: POPELY/5/07.04/2011 HANKE Mastokankaan tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin ja Siikajoen kunnan

Lisätiedot

Radanvarsi 2 c/o St1Oy, PL PORI HELSINKI

Radanvarsi 2 c/o St1Oy, PL PORI HELSINKI Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 8.11.2010 Diaarinumero VARELY/62/07.04/2010 Nro 14/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVAT Pori Energia Oy TuuliWatti Oy Radanvarsi 2

Lisätiedot

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Valitusoikeus Päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen Päätökseen saa hakea muutosta valittamalla sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiirissä pääosa tässä päätöksessä tarkoitetusta alueesta sijaitsee. Toimivaltainen hallinto-oikeus

Lisätiedot

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa

PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa Pohjois-Pohjanmaa 15.02.2010 POPELY/17/07.00/2010 PÄÄTÖS ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa HANKE Pyhännän Kurkinevan, Hangasnevan ja Pahanevan turvetuotantohankkeiden

Lisätiedot

Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys.

Johtoaluetta koskien on tekeillä luontoselvitys. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 13.9.2010 Diaarinumero VARELY/51/07.04/2010 Nro 13/2010 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Pori Energia Sähköverkot Oy/ Eltel Networks

Lisätiedot

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA

PÄÄTÖS. PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA PÄÄTÖS Pvm: 29.5.2019 Dnro: POPELY/899/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVA-menettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN KESONMÄEN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293.

Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. Liite 1a. Maankäytön vyöhykkeet Pallas Ounastunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy, Lupa L5293. 1 Liite1b. Maankäytön vyöhykkeet Ylläs-Aakenustunturin alueella. Metsähallitus 2007, Genimap Oy,

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pvm.: 05.07.2010 Pohjois-Pohjanmaa Dnro: POPELY/79/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Kalajoen Mustilankankaan alueelle.

Lisätiedot

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland

Pielavesi-Nilakka. Maanmittauslaitos, Esri Finland Pielavesi-Nilakka Maanmittauslaitos, Esri Finland VALITUSOSOITUS Valitusaika Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla siitä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus on tehtävä kirjallisesti. Määräaika

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019

PÄÄTÖS. Pvm: Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS Pvm: 12.6.2019 Dnro: POPELY/1028/2019 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELYN (YVAmenettely) SOVELTAMISESTA YKSITTÄISTAPAUKSESSA HAAPAVEDEN HANKILANNEVAN TUULIVOIMAHANKKEESSA HANKE Haapaveden

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Hakija: Tertiary Gold Limited (Y-tunnus: ) Siirron saaja: Aurion Resources Oy (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2017 ML2012:0152 ML2011:0013 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen:

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut seuraavan päätöksen: KUULUTUS Dnro 1863/5715/2014 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kalatalouspalvelut -yksikkö on antanut 4.11.2015 seuraavan päätöksen: Vesistöjen tai vesistönosien

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014

ENERGIAVIRASTO PÄÄTÖS 18/715/2014 Rautatienkatu 19 A 15110 Lahti ASIA HAKIJA Lain uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön tuotantotuesta (1396/2010) 42 :n mukainen tuotantotukitodentajan hyväksymispäätöksen muuttaminen Rautatienkatu

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi

Inkeri Lilleberg. Simo Nurmi 31.08.2017 Inkeri Lilleberg Simo Nurmi 31.08.2017 31.08.2017 Päätös 1 (3) 1618/781/2017 ÅF-Consult OY Bertel Jungin aukio 9 02600 Espoo Hakija Vireilletulo Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten

Lisätiedot

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Pyhä-Luoston kansallispuisto LIITE 1 Pyhä-Luoston kansallispuisto Maastoliikennelupaurat Lampivaara HKS-alue Retkeily- ja luontomatkailuvyöhyke Syrjävyöhyke Rajoitusvyöhyke Pyhä-Luosto 1 2 Lampivaara 3 4 1 Yrjölä Moottorikelkka: huoltoajo

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle. PÄÄTÖS Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta Pohjois-Pohjanmaa Pvm.: 29.10.2010 Dnro: POPELY/95/07.04/2010 HANKE Tuulipuiston rakentaminen Raahen kaupungin alueelle.

Lisätiedot

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös 8.11.2017 1 (5) Lupatunnus Aurion Resources Oy c/o Ab Scandinavian GeoPool Ltd BOX 131 77623 Hedemora, Sweden MALMINETSINTÄLUPAA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Alkuperäinen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen

Lisätiedot

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta PÄÄTÖS Dnro KASELY/13/07.04/2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 11.4.2012 11.4.2013 TuuliSaimaa Oy Snellmaninkatu 3 B 53100 LAPPEENRANTA ASIA Hakemus päätöksestä ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamisesta

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (2) Annettu julkipanon jälkeen 27.10.2011 KaivNro 2011090 FinnAust Mining Southern Oy c/o Asianajotoimisto Borenius & K.. Yrjönkatu 13 A 00120 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Työ-

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

PÄÄTÖS 1(5) Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen. Simo Myllymäki E. ja O. Myllymäki Oy Keijo Ala-Kantti. Päiväys 11.6.

PÄÄTÖS 1(5) Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen. Simo Myllymäki E. ja O. Myllymäki Oy Keijo Ala-Kantti. Päiväys 11.6. 1(5) PÄÄTÖS Numero Diaarinumero 3/YVA LOS-2009-J-22-53 Päiväys 11.6.2009 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Simo Myllymäki E. ja O. Myllymäki Oy Keijo Ala-Kantti

Lisätiedot

Suunnittelualue sijoittuu noin 2 km Lokalahden taajaman länsipuolelle.

Suunnittelualue sijoittuu noin 2 km Lokalahden taajaman länsipuolelle. Varsinais-Suomi PÄÄTÖS 11.10.2011 Diaarinumero VARELY/15/07.04/2011 Nro 6/2011 ASIA Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltaminen HANKKEESTA VASTAAVA Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Kluuvikatu

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2017 1 (4) Lupatunnus HL2011:0043 Heikki Rantala PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Rantala Heikki Siirron jälkeen luvanhaltija: Hovilainen Tarmo

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa.

Vestia Oy esittää, että vakuuden määrä olisi 312 000 euroa. PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2008 Dnro PPO 2005 Y 294 111 ASIA LUVAN HAKIJA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisesta hakemuksesta, joka koskee kaatopaikkatoimintaa. Vestia Oy PL 66, 84101

Lisätiedot

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 9.4.2015 9217 Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie 22 02920 ESPOO VALTAUSHAKEMUKSEN PERUUTUS Merkintä Kaivoslaki (503/1965) on kumottu 1.7.2011

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2017 1 (4) Antti Kalenius PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Antti Kalenius, Eero Halonen, Jari Landén, Niko Kolkka Siirron jälkeen luvanhaltijat:

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto

OIKAISUVAATIMUS. Oikaisuvaatimuskielto OIKAISUVAATIMUS Oikaisuvaatimuskielto VALITUSOSOITUS Valituskielto Pöytäkirjan 10, 11, 14, 15, 22 ja 23 : tehdystä päätöksestä ei kuntalain 91 mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta, koska päätökset koskevat

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. Toikansuon jätevesipuhdistamon siirtolinja Lappeenranta-Imatra PÄÄTÖS Dnro KASELY/3/07.04/2011 Kaakkois-Suomi 12.12.2011 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA Lappeenrannan Lämpövoima Oy PL 191 53101 Lappeenranta

Lisätiedot

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: )

Oikeuksien aikaisempi haltija: Dragon Mining Oy (Y-tunnus: ) Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2016 KaivNro:t 9129, 9275, 9202, ML2016:0002, ML2016:0026, ML2016:0033 Dragon Mining Oy Kummunkuja 38 38200 Sastamala VALTAUKSIEN JA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUSTEN

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Valtauksen ja malminetsintälupahakemusten aikaisempi haltija: Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä (Y-tunnus: )

Kuulutus 1 (1) Valtauksen ja malminetsintälupahakemusten aikaisempi haltija: Lappland Goldminers Oy:n konkurssipesä (Y-tunnus: ) Kuulutus 1 (1) Annettu julkipanon jälkeen 12.4.2017 9052/1 yms. KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 3.2.2017 hyväksynyt seuraavia malminetsintälupahakemuksia

Lisätiedot

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula

Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula PÄÄTÖS Nro 67/07/1 Dnro ISY-2007-Y-141 Annettu julkipanon jälkeen 25.6.2007 ASIA Turvetuotantotoimintaa Saaralan ja Välikankaan tiloilla koskeva ympäristölupahakemus, Karstula HAKIJA Eero Suomäki Suomäentie

Lisätiedot

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1 Kuulutus 1 (1) KaivNro 30.9.2016 7363 KUULUTUS Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 30.9.2016 hyväksynyt seuraavan valtausoikeuden siirtoa koskevan hakemuksen:

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (5) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut päivätty kaivosoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (5) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 15.10.2013 3951/1a Juhani Karhu Metsolantie 9 32740 Sastamala KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.6.2012 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 29.3.2018 ML2017:0030 Kalajoki Kalajoentie 5 85100 Kalajoki KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2015:0012 Kuulutus 12.5.2015 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 12.5.2015 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: AA Sakatti Mining

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Rakennusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 40 Apollo-Rakenne Oy:n asiakirjapyyntö rakennusvirastolle HEL 2016-010823 T 07 01 02 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että Apollo-Rakenne Oy:n pyytämää HKR- Rakennuttajan

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

Kuulutus 1 (1) Tarkemmat ohjeet muutoksenhausta ovat päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa.

Kuulutus 1 (1) Tarkemmat ohjeet muutoksenhausta ovat päätökseen liitetyssä valitusosoituksessa. Kuulutus 1 (1) 11.11.2015 KaivNro 3965, KaivNro 4013,KaivNro 4909, KL2015:0003,ML2011:0022, ML2012:0056,ML2014:0115, ML2014:0116,ML2015:0010 KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro

MELUA AIHEUTTAVA TOIMINTA Enduromoottoripyöräkilpailu SE-Team Enduro Päätös 1 (4) ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (527/2014) 118 :n mukaisesta tilapäistä melua koskevasta ilmoituksesta ILMOITUKSEN TEKIJÄ Keravan Motoristiseura ry Piikiventie 7 04250 Kerava MELUA AIHEUTTAVA

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON Pori Energia Oy Hirvilinna, Oosinselän tuulivoimapuisto

ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON Pori Energia Oy Hirvilinna, Oosinselän tuulivoimapuisto ALLA LUETELTUJA LUPAHAKEMUKSIA KOSKEVIEN PÄÄTÖSTEN ANTOPÄIVÄ ON 17.11.2017 2015-5069 Pori Energia Oy Hirvilinna, 442-401-0005-0054 2015-5069 Pori Energia Oy Hirvilinna, 442-401-0005-0054 14.11.2027 2015-5068

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta

PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen Heinäveden kunta PÄÄTÖS Nro 117/04/2 Dnro ISY-2004-Y-197 Annettu julkipanon jälkeen 17.11.2004 HAKIJA Heinäveden kunta ASIA Kermajärven lauttasalmeen rakennetun moottorikelkkareitin penkereen leventämistä koskevassa päätöksessä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2014 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.1.2014

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta. :t 37, 39, 41-43. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Lasten ja nuorten lautakunta :t 37, 39, 41-43 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus Kouvolan kaupungin

Lisätiedot

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta.

Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. PÄÄTÖS KASELY/33/07.04/2010 Kaakkois-Suomi 4.5.2010 ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn soveltamistarpeesta. HANKKEESTA VASTAAVA TuuliSaimaa Oy Laserkatu 6 53850 Lappeenranta HANKE, JOTA

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0011. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.3.2012 1 (5) Lupatunnus Anglo American Exploration B.V. PL 38 99601 Sodankylä VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.8.2011 kaivoslain

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2012 1 (5) Lupatunnus Arctex Oy c/o Citco Finland Oy Mannerheimintie 16 A 3 00100 HELSINKI VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN ASIAVIRHEEN KORJAAMINEN Turvallisuus-

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN

VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN KIRJOITUSVIRHEEN KORJAAMINEN Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.10.2015 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. c/o Roschier Asianajotoimisto Oy Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSOIKEUTTA KOSKEVASSA PÄÄTÖKSESSÄ OLEVAN

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään

OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta. :t 143. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään OIKAISUVAATIMUSOHJE (KUNTALAKI) Tekninen lautakunta :t 143 Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään Tähän päätökseen haetaan muutosta tekemällä oikaisuvaatimus tekniselle lautakunnalle. Oikeus oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031.

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2015 1 (5) Lupatunnus Boliden Kylylahti Oy Kaivostie 9 83700 Polvijärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.8.2015 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kittilä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0014. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 23.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045.

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.11.2011 kaivoslain

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään

Lisätiedot

ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON

ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON Uudenkaupungin kaupunki Ympäristö-Ja lupalautakunta Vs. ympäristönsuojelupäällikkö ILMOITUS Julkipano 31. 5. 2017 ALLA OLEVAA MELUILMOITUSTA KOSKEVAN PÄÄTÖKSEN ANTOPÄIVÄ ON 1.6. 2017 Päätös Vs. ympäristönsuojelupäällikkö

Lisätiedot

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS

Päätös 1 (3) VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA SEKÄ VIREILLÄ OLEVIA MALMINETSINTÄLUPAHAKEMUKSIA KOSKEVA PÄÄTÖS Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 20.8.2015 KaivNro 8001, 8124, 8126, 8373,8426, 8680, ML2012:0201,ML2013:0035, ML2014:0005,ML2014:0006, ML2014:0007,ML2014:0072, ML2014:0099 Northland Mines Oy:n

Lisätiedot

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018

PÄÄTÖS Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa VARELY/3068/2018 Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta suorahankinnassa 1. Päätös Varsinais-Suomen ELY-keskus antaa rautateiden ja maanteiden julkisista henkilöliikennepalveluista annetun Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen

Lisätiedot