TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2013"

Transkriptio

1 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU

2 Hei Yhdistysväki! Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistys ry (KVY ry) on perustettu vuonna 2002 edistämään vammais- ja pitkäaikaissairausjärjestöjen yhteistoimintaa. Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu 38 paikallista yhdistystä (yhdistykset lueteltu toimintakalenterin lopussa), joissa on yhteensä noin 5800 jäsentä. KVY ry:n tehtävänä on tukea vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyvinvointia, tiedottaa sekä edistää vammaisten oikeuksia ja osallistumista. Tähän pieneen esitteeseen onkin nyt koottu KVY ry:n syksyn 2013 tapahtumat, jotka ovat koko jäsenistömme käytettävissä. Osallistua voit yhteen, kahteen tai vaikka kaikkiin järjestämiimme tapaamisiin ja koulutuksiin! Kaikki esitteessä olevat tapahtumat toteutetaan Toimitila Veturissa, Kauppamiehenkatu 4, 2. krs (Pohjola -talo), ellei toisin ole ilmoitettu. Lisätietoja tapahtumista saat KVY ry:n järjestösuunnittelija Mia Kalvalta p tai tai yhdistyksen nettisivuilta Tapaamisiin Toimitila Veturissa kaikenlaisen mukavan merkeissä Mia Kalpa

3 Makupaloja tulevasta: Vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus Peruskoulutuksen käyneillä ihmisillä on mahdollisuus toimia vapaaehtoisena vertaistuki- tai tukihenkilönä erilaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä. Peruskoulutuksen aikana käydään lävitse perusasioita vapaaehtoistoiminnan periaatteista ja etiikasta sekä vapaaehtoistoiminnan taustoista ja toimintamuodoista. Muita teemoja ovat mm. vaikeassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaaminen ja oma jaksaminen vapaaehtoistoiminnassa. Eli luvassa on paljon mielenkiintoisia asioita niin uusille kuin vanhoillekin vapaaehtoistoimijoille, jotka haluavat kehittää itseään. Jokainen koulutuskerta on aivan yhtä elämyksellinen edeten keskustelun, harjoituksin ja ryhmätöiden siivittämänä. Vapaaehtoistoiminnan jatkokoulutus Jatkokoulutuksena toteutamme Mielenterveyden Ensiapu 1 - koulutusta (Mtea1). Koulutus soveltuu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita oman ja läheisten henkisen hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Koulutus vahvistaa osallistujan omia voimavaroja ja madaltaa kynnystä tukea kanssaihmisiä. Tavoitteena on, että osallistuja saa voimia selviytyä elämään kuuluvista kriiseistä ja vaikeiden elämäntilanteiden puheeksi ottaminen helpottuu. Vertaisryhmän ohjaajakoulutus Vertaisryhmän ohjaajakoulutukseen voivat hakea kaikki he, jotka ovat kiinnostuneita vertaisryhmätoiminnan aloittamisesta. Koulu-

4 tus antaa perustietoa ja valmiuksia toimia vertaisryhmän ohjaajana, vertaistuen antajana ja ihmisen kasvun tukena. Koulutuksen aikana käydään lävitse mm. seuraavia asioita; erityyppiset vertaisryhmät ja toiminnot, ryhmäprosessit ja tyypilliset ryhmäilmiöt, ryhmän roolit, ryhmän ohjaaminen, omat vahvuudet ja toiminnan vaatimukset, ratkaisu- ja voimavarakeskeinen ohjaaminen, ryhmän ongelmatilanteiden ennaltaehkäisy ja ratkaiseminen sekä toiminnalliset menetelmät. Koulutus sisältää käytännönläheistä teoriaa, toiminnallisia ryhmätyömenetelmiä ja osallistuttavaa opetusta. Koulutukseen haluavat haastatellaan. Järjestökoulutusta Syksyn aikana tullaan toteuttamaan kolme koulutuskokonaisuutta yhdistysten hallituksissa toimiville luottamushenkilöille, sinne aikoville tai muutoin asiasta kiinnostuneille. Puheenjohtajat, sihteerit ja taloudesta vastaavat henkilöt saavat kukin koulutusta kahtena iltana kolmisen tuntia kerrallaan. Ensi keväänä järjestetään jälleen hallituksien yhteisiä koulutuksia kaikille yhdistysten hallituksissa toimiville. ATK koulutusta aloittelijoille ja edistyneemmille Keväällä 2013 suuren suosion saavuttaneet ATK -koulutukset jatkuvat jälleen. Syksyn tarjonnassa on aloittelijoille OpenOffice koulutusta, johon osallistujilta edellytetään Windowsin peruskäytön hallintaa = tietokoneen käynnistys ja sammutus, tiedostojen avaaminen, tallennus ja tulostus. OpenOffice on toimisto-ohjelmisto, joka on jokaisen vapaasti saatavilla ja helposti asennettavissa. Sen lisäksi, että OpenOffice on ilmainen ja luotettava ohjelmisto, se on myös suomenkielinen ja helppokäyttöi-

5 nen. Jos olet aikaisemmin käyttänyt jotain muuta toimistoohjelmistoa, opit OpenOfficen käytön hetkessä, mutta ei se vaikeaa ole muillekaan. Muilla ohjelmistoilla tehdyt tiedostot aukeavat OpenOfficessa yleensä ongelmitta. Mikä parasta, OpenOffice on käytettävissä täysin vapaasti ilman lisenssimaksuja. Ohjelmistoa levitetään vapaalla LGPL-lisenssillä, joten kaikki käyttö, niin yksityinen kuin kaupallinenkin, on sallittua. Voit asentaa ohjelmiston niin monelle koneelle kuin haluat. Unohda kalliit lisenssimaksut, hankalat tuoteaktivoinnit ja ärsyttävät parin viikon kokeiluajat OpenOffice on tehty palvelemaan käyttäjiään, joten sen kanssa et joudu tuhlaamaan aikaasi ja rahaasi. Edistyneemmille on tarjolla syksyllä tekstinkäsittelyohjelma Wordin jatkokurssi 1, johon osallistujilta edellytetään Wordin peruskurssia vastaavien asioiden osaamista, mm. työtila, tekstin kirjoittaminen ja korjaaminen, tekstin muotoileminen ja kuvan lisäys. Toimintavälinekoulutus Malikkeen kaksipäiväinen toimintavälinekoulutus avaa uusia mahdollisuuksia vaikeavammaisten ihmisten arkeen. Vaikeavammaisella ihmisellä tarkoitamme ihmistä, jonka liikkumista vamma vaikeuttaa huomattavasti. Koulutus pohjustetaan teorialla sekä toiminnallisilla harjoitteilla, jonka jälkeen kurssilaiset lähtevät päiväksi syksyiseen luontoon testaamaan toimintavälineitä käytännössä. Jokaiselle vaikeavammaiselle retkeläiselle etsitään sopiva toimintaväline. Koulutus soveltuu vaikeavammaisten lasten ja aikuisten lähi-ihmisille sekä eri alojen ammattilaisille.

6 ssa pääset tapaamaan toisia ja viihtymään iloisessa seurassa. Ota mukaan oma käsityö tai tule ilman sitä. Jutellaan, juodaan kahvia ja parannetaan maailmaa. Ota mukaan ystäväsi ja tulkaa yhdessä. Uskomme, että viihdyt. Erityisnuorten omaa toimintaa KVY ry on aloittanut syksyllä 2012 kouvolalaisille erityisnuorille ( vuotta) omaa toimintaa. Ryhmää vetää kaksi toimintaterapeuttia ja tarpeen mukaan pyritään järjestämään myös lisäkäsiä avuksi. Nuorten toiminnan ideologia perustuu siihen, että nuoret itse suunnittelevat, mitä yhdessä haluavat tehdä, vastaten myös toteutuksesta yhdessä ryhmän vetäjien kanssa. Mukaan toimintaan ovat tervetulleita niin uudet kuin vanhatkin toimijat! VÄLIKEVENNYKSENÄ MIKROTUKEA SAVOKSI Näin kun ATK koulutukset lähestyvät Jos tietokone kuatuu. Nosta se ylös. Vastasen varalle oes hyvä hommata asijalline atk-tuki, parrunpätkä käyp hyvin. Jos näättö pimennöö. Sammuta valot ja sano, että osataan sitä täällännii. Ja mää kalalle.

7 KOULUTUKSET Syyskuu: Ke klo ATK aloittelijat, OpenOffice Pe klo Vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus La klo Vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus Ti klo Järjestökoulutus, puheenjohtajat, kouluttajana Kari Loimu Ke klo ATK aloittelijat, OpenOffice Ti klo Järjestökoulutus, puheenjohtajat, kouluttajana Kari Loimu Ti klo Ke klo Ke klo Ma klo Toimintavälinekoulutus, Malike, toteutuspaikka Korian Pioneeriravintola Toimintavälinekoulutus, Malike, toteutuspaikka Korian Pioneeripuisto ATK aloittelijat, OpenOffice ATK, Word jatko, jatkuu lokakuussa Huom! Kaikki Atk koulutukset toteutetaan Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksella osoitteessa Taitajantie 2, Kvl Lokakuu: Ti klo Järjestökoulutus, sihteerit, kouluttajana Kari Loimu

8 Ke klo La ja Su klo Ma klo ATK aloittelijat, OpenOffice Mielenterveyden ensiapu 1 -koulutus (Mtea1) ATK, Word jatko Ti klo Järjestökoulutus, sihteerit, kouluttajana Kari Loimu Ma klo ATK, Word jatko Marraskuu: Ti klo Ti klo Pe klo La klo 9 17 Su klo 9 15 Järjestökoulutus, talousvastaavat, kouluttajana HTM Jarmo Kuntonen Järjestökoulutus, talousvastaavat, kouluttajana HTM Jarmo Kuntonen Vertaisryhmän ohjaajakoulutus Vertaisryhmän ohjaajakoulutus Vertaisryhmän ohjaajakoulutus MUKAVAA YHDESSÄOLOA Elokuu: Ti klo 12 15

9 Syyskuu: Ti 3.9. klo Ti klo Lokakuu: Ti klo Ti klo La klo Ti klo Keilausta, Kuusankosken keilahalli Marraskuu: Ti klo Ke klo Ti klo Kiitosgaala Vapaaehtoistoimijoille, Kouvola talossa, huom. päivä! Joulukuu: Ti klo Ti klo Puurojuhla, Maria salissa, Kvl:n srk

10 ERITYISNUORILLE TOIMINTAA (12 18v.) Syyskuu: Pe 6.9. klo Nuorten ryhmä Pe klo Nuorten ryhmä Lokakuu: Pe klo Nuorten ryhmä Pe klo Nuorten ryhmä Marraskuu: Pe klo Nuorten ryhmä Pe klo Nuorten ryhmä Pe klo Nuorten ryhmä Joulukuu: Pe klo Nuorten ryhmä TÄRKEÄÄ TIETOA TARJOLLA TILAISUUDET! Lokakuu: Ke klo Hoitotahto -luento, Ritva Halila, dosentti, Hjelt -Instituutin johtaja, Helsingin Yliopisto

11 Ke klo Ke klo Pienapuvälinemessut Avoimet Ovet Toimitila Veturissa KOKOUKSET Marraskuu: To klo KVY ry:n syyskokous TIEDOKSI! KVY ry:n hallituksen kokoukset: To 15.8., to 19.9., to , to ja Vammaisneuvoston kokoukset: Ti 20.8., ti ja to 12.12

12 SEURAAVA TOIMINTAKALENTERI ILMESTYY Kohta loppuu kiire, lentoalkaa Joulun aika rento. Hiljaisuutta kuulostele, nuku, syö ja nautiskele. Kunnossa on silloin kuosi, kun alkaa taas Uusi Vuosi! YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN TULE SINÄKIN MUKAAN TOIMINTAAN!

13 Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistys ry:n jäsenet: Anjalankosken Reumayhdistys ry Aada ry Crohn ja Colitis ry/kymenlaakson ryhmä Kaakkois-Suomen Syömishäiriöperheet ry Kipu ry Kouvolan Diabetesyhdistys ry Kouvolan Kuulo ry Kouvolan Kuurot ry Kouvolan Mielenterveysseura ry Kouvolan Nivelpiiri/Suomen Nivelyhdistys ry Kouvolan Reumayhdistys ry Kouvolan Seudun CP-yhdistys ry Kouvolan Seudun Hengitysyhdistys ry Kouvolan Seudun Invalidit ry Kouvolan Seudun Kehitysvammaisten tuki ry Kouvolan seudun Osteoporoosiyhdistys ry Kouvolan TS-syndrooman vertaistukiryhmä Kuusaan Kuuloset ry Kymen Dystonia -kerho Kymen ILCO ry Kymenlaakson Aivovammayhdistys ry Kymenlaakson AVH -yhdistys ry Kymenlaakson Autismiyhdistys ry Kymenlaakson Lihastautiyhdistys ry Kymenlaakson MS-yhdistys Kymenlaakson Munuais- ja maksapotilaat ry Kymenlaakson Selkäyhdistys ry Kymenlaakson Seudun Kilpirauhasyhdistys ry Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry Mielenterveysyhdistys Siput ry Omaiset mielenterveystyön tukena, Kouvolan ryhmä Pohjois-Kymen Allergia- ja Astmayhdistys ry Pohjois-Kymen Epilepsiayhdistys ry Pohjois-Kymen Mielenterveysyhdistys Pohjatuuli ry Pohjois-Kymen Näkövammaiset ry Pohjois-Kymen Parkinson-kerho Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry Suur-Kouvolan Omaishoitajat ja läheiset ry

14 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY ry) TÄÄLTÄ LÖYDÄT MEIDÄT: Mia Kalpa Järjestösuunnittelija Kauppamiehenkatu 4, 2. krs Kouvola (Pohjola-talo) p

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2013

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2013 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2013 www.kvyry.fi Hei Yhdistysväki! Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistys ry (KVY ry) on perustettu vuonna

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - ELOKUU 2014

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - ELOKUU 2014 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - ELOKUU 2014 www.kvyry.fi Löydät meidät nykyään myös FACEBOOKISTA, joten käyhän tykkäämässä! Hei Yhdistysväki!

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2015

TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2015 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2015 www.kvyry.fi Löydät meidät nykyään myös FACEBOOKISTA, joten käyhän tykkäämässä! Hei Yhdistysväki!

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2017

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2017 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2017 www.kvyry.fi Löydät meidät nykyään myös FACEBOOKISTA, joten käyhän tykkäämässä! Hei Yhdistysväki!

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2016

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2016 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2016 www.kvyry.fi Löydät meidät nykyään myös FACEBOOKISTA, joten käyhän tykkäämässä! Hei Yhdistysväki!

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon

Lisätiedot

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY)

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU 2017 Kannustamme Välitämme Yhdistämme 1 Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistys ry (KVYry) on perustettu vuonna 2002 edistämään

Lisätiedot

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU 2019 HYVÄT YHDISTYSTOIMIJAT! Lämmin tervehdys Sinulle toimintakalenterin lukija! Käsissäsi on Kouvolan Vammaisjärjestöjen

Lisätiedot

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU HEINÄKUU

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU HEINÄKUU KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU HEINÄKUU 2019 HYVÄT YHDISTYSTOIMIJAT! Lämmin tervehdys Sinulle toimintakalenterin lukija! Käsissäsi on Kouvolan Vammaisjärjestöjen

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki 1 Vammaisneuvosto. Kouvolan vammaisneuvosto on Kouvolan kaupungin ja sen alueen vammaisten ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin.

Kouvolan kaupunki 1 Vammaisneuvosto. Kouvolan vammaisneuvosto on Kouvolan kaupungin ja sen alueen vammaisten ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin. Kouvolan kaupunki 1 Toimintakertomus vuodelta 2017 Liite 1 1. Neuvoston tarkoitus Kouvolan vammaisneuvosto on Kouvolan kaupungin ja sen alueen vammaisten ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin. Kouvolan vammaisneuvoston

Lisätiedot

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin.

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasääntö 1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. 2 Kirkkonummen vammaisneuvoston tarkoituksena on 1)

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Tuusulan järjestöfoorumi 16.02.2011 Hanna Falck & Mika Väisänen Taustaa Perustettu 23.04.2007 Järvenpäässä Kolme järjestöä perustamassa Kotipaikka Järvenpää ja toimialue

Lisätiedot

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU 2018 HYVÄT YHDISTYSTOIMIJAT! Lämmin tervehdys Sinulle toimintakalenterin lukija! Vuosi 2018 on jälleen kerran edennyt kesään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen järjestöavustukset vuodelle 2011/ Sairaus- ja vammaisjärjestöt dnro 5412/214/2010

Sosiaali- ja terveystoimen järjestöavustukset vuodelle 2011/ Sairaus- ja vammaisjärjestöt dnro 5412/214/2010 1 Aivovammayhdistys ry 710 90 ei tiedossa 1100,00 1100,00 2000,00 1500,00 Vertaistukitoiminta 1000, nettisivut ja muu tiedotus 500, hallintokulut 500. Perustelu : Arjen selviytymistä tukevaa toimintaa.

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen

Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen Vammaisneuvosto 4 31.01.2013 Kaupunginhallitus 90 11.02.2013 Kaupunginvaltuusto 34 18.02.2013 Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen 202/00.00.01.06/2013

Lisätiedot

KOHTI YHDENVERTAISTA JA ESTEETÖNTÄ VAASAA LIITE 6. VAMMAIS-JA POTILASJÄRJESTÖT VAASASSA YHTEYSTIETOINEEN Anhöriga till missbrukare i Svenska Österbotten marianne.siermala@gmail.fi Autismin Kirjon Pohjalaiset

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta

Osalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

Vammaisneuvoston nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen

Vammaisneuvoston nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen Kaupunginhallitus 350 12.06.2017 Vammaisneuvoston 2017 2021 nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen 664/00.00.01.06/2017 KH 350 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina

Lisätiedot

Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla

Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla Kati Multanen, Kokemustoimintaverkoston ohjausryhmän varapuheenjohtaja (Järjestösuunnittelija, Suomen Diabetesliitto ry) Kokemustoimintaverkostossa

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh tai sähköposti

Lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh tai sähköposti Kaupunginhallitus 239 23.10.2017 Vammaisneuvoston asettaminen ja neuvoston jäsenistä päättäminen 184/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 239 Esittelijä: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää Lisätietojen

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ ry. Esittäytyy 2011

ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ ry. Esittäytyy 2011 ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ ry Esittäytyy 2011 Ajankohtaista tietoa aina osoitteesta: www.ejy.fi Historia.. JÄRJESTÖTALOHANKKEEN SYNTYMINEN: Espoon kaupungin vammaisneuvoston neuvottelukunta teki 2001 kartoituksen

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi

Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Tukihenkilötoiminnan laatukäsikirja Tuexi Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan kehittämispäivä 2.11.2010 Taustaa Tuotettu osana Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n TUEXI-hanketta Tekijöinä 6 lastensuojelujärjestöä:

Lisätiedot

Tutustumismatkalla Haminan Kumppanuustalo Hilmassa ja Kouvolan vammaisjärjestöjen yhdistyksen Toimitila Veturissa 12.9.2014

Tutustumismatkalla Haminan Kumppanuustalo Hilmassa ja Kouvolan vammaisjärjestöjen yhdistyksen Toimitila Veturissa 12.9.2014 Tutustumismatkalla Haminan Kumppanuustalo Hilmassa ja Kouvolan vammaisjärjestöjen yhdistyksen Toimitila Veturissa 12.9.2014 (Tekstit ja kuvat: Heini Maijanen) 1 HAMINAN KUMPPANUUSTALO HILMA Yksillä Purjeilla

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 SÄÄNTÖJEN MUKAISET TAVOITTEET Hyvinkään Vammaisjärjestöjen Yhteistyöelin Vaje ry:n toiminta toteutettiin sääntöjen mukaisten seuraavien tavoitteiden pohjalta: Edistää

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

MALIKE MALIKE. matkalle - liikkeelle - keskelle elämää. Malike- Keskus, Sumeliuksenkatu 18, Tampere, Puhelin

MALIKE MALIKE. matkalle - liikkeelle - keskelle elämää. Malike- Keskus, Sumeliuksenkatu 18, Tampere, Puhelin MALIKE matkalle - liikkeelle - keskelle elämää Malike- Keskus, Sumeliuksenkatu 18, 33100 Tampere, Puhelin 0206 90 282 Malike aloitti toimintansa 1.12.1997, tukemaan vaikeavammaisen lapsen perheen toimintaa

Lisätiedot

Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 334/00.00.01/2013 49 Vammaisneuvoston asettaminen toimintakaudelle 2013 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kiviniitty Sirkku, puh. (09) 816 51044 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 51. Vammaisneuvosto 15.12.2015. Aika 15.12.2015 klo 16:00-16:55

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 51. Vammaisneuvosto 15.12.2015. Aika 15.12.2015 klo 16:00-16:55 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 51 Vammaisneuvosto 15.12.2015 Aika 15.12.2015 klo 16:00-16:55 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 32-37

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia LOKAKUU 2017 Lounais-Suomen Diabetes ry Päivityspäivä ja pienoismessut Järjestäjä: Lounais-Suomen Diabetesyhdistys ry Aika: lauantai 11.11.2017

Lisätiedot

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat Ryhmätoiminnat Omaiset ja läheiset Päihdeja mielenterveysasiakkaat Kouvolan kaupunki Erityisryhmien asumispalvelut Tuettu asuminen / ryhmätoiminnat Tarkoitettu kouvolalaisille kotona asuville mielenterveys-

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Mirja Heikkilä 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - KM, suunnittelija/sosiaalipedagogiikan säätiö. Asiantuntemukseni liittyy vapaaehtois- ja vertaistukitoimintaan,

Lisätiedot

Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola (Pohjola-talo 2. krs)

Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola (Pohjola-talo 2. krs) Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 2/2014 14 Vammaisneuvosto 17.06.2014 Aika 17.06.2014 klo 16:00-17:05 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola (Pohjola-talo 2. krs) Luettelon mukaan

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Tiedonsaannin haasteita Kuntalaisten odotukset saatavasta tiedosta ovat lisääntyneet haasteita tuovat: väestön vanheneminen

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V. 2017 / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 HAKIJAYHDISTYS KÄYTTÖTARKOITUS JÄSENMÄÄRÄ Myönnetty UMYÖNNETTY ANOMUS EHDOTUS MYÖNNETTY 31.12.2016,

Lisätiedot

KLO TOIMINTA JÄRJESTÄJÄ / YHTEYSTIETO KOKOPÄIVÄRYHMÄN TOIMINTAA Yhteisö- ja toimintakeskuspalvelut

KLO TOIMINTA JÄRJESTÄJÄ / YHTEYSTIETO KOKOPÄIVÄRYHMÄN TOIMINTAA Yhteisö- ja toimintakeskuspalvelut Suokadun toimintakeskus / Askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ (avoin) Vertaisohjattu, 040 846 3963 9 12 N KÄSITYÖKERHO (avoin) Vertaisohjattu, 040 569 8207 KESKIVIIKKO 9 12 NYPLÄYSRYHMÄ (avoin) Vertaisohjattu,

Lisätiedot

Varsinainen kokous Esityslista 1/2017

Varsinainen kokous Esityslista 1/2017 Varsinainen kokous Esityslista 1/2017 Aika: tiistai 28.3.2017 klo 17.30 Paikka: Järjestökeskus Majakka, Pohjoisrantakatu 5, 94100 Kemi Paikalla Poissa Yhdistys Nimi 1. Aikidoseura Tai Atari ry 2. Crohn

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Crohn ja Colitis ry:ssä Vertaistoiminta on vuorovaikutusta. Vertaistukea voi antaa toinen saman tyyppisen kokemuksen läpikäynyt henkilö.

Lisätiedot

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke

Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Työtä nuorille ja hyvinvointia ikääntyneille kulttuurista- hanke Toivotamme hyvää kesää ja kiitämme yhteistyöstä tästä on kiva jatkaa. Eri puolella Kaakkois-Suomea pilotoitiin luovia osallistavia ryhmätoimintoja

Lisätiedot

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019

Koulutuksellista toimintaa. Kevät-kesä 2019 Koulutuksellista toimintaa Kevät-kesä 2019 28.3.2019 2 Hyvän mielen talon järjestämät koulutukset ovat maksuttomia, ellei koulutuksen kohdalla toisin mainita. HYVINVOINTIA TUKEVAT KOULUTUKSET Mielenterveyden

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

Varsinainen kokous Esityslista 1/2019

Varsinainen kokous Esityslista 1/2019 Varsinainen kokous Esityslista 1/2019 Aika: tiistai 26.3.2019 klo 17 Paikka: Meri-Lapin Kansalaistoiminnankeskus Majakka Pohjoisrantakatu 5, 94100 Kemi Yhdistys Nimi 1. Aikidoseura Tai Atari ry 2. Arpelan

Lisätiedot

Erityisryhmien järjestöt

Erityisryhmien järjestöt Erityisryhmien järjestöt CHRON & COLITIS RY/ETELÄ-SAVON ALUETOIMINTA/MIKKELI Yhdyshenkilö Ulla Partti, e-mail: (etela-savo(at)crohnjacolitis.fi) (järjestösihteeri(at)crohnjacolitis.fi) Www-sivut www.crohnjacolitis.fi

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto

Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto Miksi Etelä-Karjalaan tarvitaan yhdistysten yhteistyöyhdistys? Yhteistyö yhdistysten välillä vahvistuu ja osaamista voidaan jakaa puolin ja toisin Rahoituksen ja sponsoreiden

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - sirkka saaristo 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosiaalialan ohjaaja, vanhusten hoitaja, seksuaalineuvoja, työyhteisöneuvoja, senioripysäkkiohjaaja, ystäväkurssien

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

5. KERTA 9.3. (TIISTAI) Maahanmuuttajien erityispiirteet / Anne Parisot ja Inga Ahtokari, Espoon kaupungin maahanmuuttajapalvelut

5. KERTA 9.3. (TIISTAI) Maahanmuuttajien erityispiirteet / Anne Parisot ja Inga Ahtokari, Espoon kaupungin maahanmuuttajapalvelut TUKIHENKILÖKOULUTUS 9.2 13.4.2010 1. KERTA 9.2. (TIISTAI) Tutustuminen / Vilja Vainio, Tiina Nurmenniemi koulutuksen sisältö pääpiirteittäin ja pelisäännöt mm. poissaoloista ja työnohjauksesta Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Järjestöjen etujärjestö

Järjestöjen etujärjestö Järjestöjen etujärjestö Vantaan Järjestörinki ry on vantaalaisten yhdistysten etujärjestö ja yhteistyöelin, jonka jäsenet ovat mm. kulttuuri-, liikunta-, maahanmuuttaja- ja sosiaali- ja terveysalan järjestöjä,

Lisätiedot

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU 5. -7.4.2019 Nuorisokeskus Anjala, Kouvola OHJELMA Perjantai 5.4. 17.00 Saapuminen ja majoittuminen / kahvit 18.00 Yhteinen ohjelma -tarkentuu! 20.00 Saunat ja iltapala Lauantai

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 Vammaisneuvosto 25.02.2016. Kokousaika Torstai 25.02.2016 klo 13.00 14.36

VALKEAKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 Vammaisneuvosto 25.02.2016. Kokousaika Torstai 25.02.2016 klo 13.00 14.36 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 Kokousaika Torstai 25.02.2016 klo 13.00 14.36 Kokouspaikka Valkeakosken terveyskeskuksen luentosali, Särpimäenkatu 27, 37600 Valkeakoski Osallistujat Poissa olleet

Lisätiedot

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016 Suokadun toimintakeskus / askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ Vertaisohjattu 17 19 KUVATAIDERYHMÄ Kuopion Varhaiseläkkeensaajat ry 050 367 4946 TIISTAI 9 12 TIISTAIN KÄSITYÖKERHO Vertaisohjattu /avoin 13 14 KOKOPÄIVÄRYHMÄN

Lisätiedot

Förbundet De Utvecklingsstördas Väl Association for Swedish-speaking persons with intellectual disability in Finland

Förbundet De Utvecklingsstördas Väl Association for Swedish-speaking persons with intellectual disability in Finland VAMMAISALAN JÄRJESTÖT (lähde: THL) Vammaisalan kansalaisjärjestöt tarjoavat vertaistukea vammaisille ja pitkäaikaissairaille ihmisille ja heidän läheisilleen, tekevät edunvalvontatyötä tasa-arvon ja osallistumisen

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...

Lisätiedot

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012

Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 Kuuloliitto ry Kopolan kurssikeskus PL 11, 17801 KUHMOINEN (03) 552 2111 23.1.2012 KOPOLAN KURSSIKESKUKSEN TOIMINTA 2012 1. SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT Kuuroutuneiden ja vaikeasti huonokuuloisten sopeutumisvalmennuskurssit.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Salon SYTY ry:n 10-vuotis JUHLAVUOSI

VUOSIKERTOMUS 2014 Salon SYTY ry:n 10-vuotis JUHLAVUOSI 1 / 8 VUOSIKERTOMUS 2014 Salon SYTY ry:n 10-vuotis JUHLAVUOSI YLEISTÄ Koko vuoden teemana oli 10v Juhlavuosi. Vuosi alkoi erityisen juhlavasti tammikuussa vietetyn pääjuhlan merkeissä, joka pidettiin Astrum

Lisätiedot

Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs

Perjantai Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs Perjantai 12.10.2018 12.00 14.00 Terveyskeskuksen hallinnon neuvotteluhuone, 3.krs läsnä: Tornion Invalidit ry. Raimo Toratti Lapin Näkövammaiset ry., Soile Järvirova Tornion kerho Tornion kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 151 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Virtain kaupunki Sivu 1 (6) VAMMAISNEUVOSTO

Virtain kaupunki Sivu 1 (6) VAMMAISNEUVOSTO Virtain kaupunki Sivu 1 (6) VAMMAISNEUVOSTO 14.3.2018 ALUEELLA TOIMIVIEN ELÄKELÄIS- & VAMMAISJÄRJESTÖJEN + VIRTAIN VAMMAIS- JA VANHUSNEUVOSTON YHTEYSTIEDOT Muistathan ilmoittaa järjestönne yhteystiedoissa

Lisätiedot

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&!

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&! RAY myöntää 5, miljoonaa nuorten palkkaamiseen Vuonna06vaikeastityöllistyvillenuorilleaukeaa70työpaikkaa järjestöissäympärisuomen. RAYmyöntääavustustasosiaalijaterveysalanjärjestöillevaikeastityöllistyvän,

Lisätiedot

Varsinainen kokous Pöytäkirja 1/2018

Varsinainen kokous Pöytäkirja 1/2018 Varsinainen kokous Pöytäkirja 1/2018 Aika: tiistai 20.3.2018 klo 17 18.37 Paikka: Järjestökeskus Majakka, Pohjoisrantakatu 5, 94100 Kemi Paikalla Poissa Yhdistys Nimi 1. Aikidoseura Tai Atari 2. Arpelan

Lisätiedot

Tehdään yhdessä hyvä maailma!

Tehdään yhdessä hyvä maailma! Tehdään yhdessä hyvä maailma! Kehitysvammaisten Tukiliitto ry wwwtukiliittofi Tehdään yhdessä Jäsenenä saat tietoa ja vertaist Tavoitteemme ovat kehitysvammaisten ihmisten osallisuuden sekä perus- ja ihmisoikeuksien

Lisätiedot

Vammaisneuvoston sihteeri Päivi Aaltonen Kotikuja VIRRAT puh

Vammaisneuvoston sihteeri Päivi Aaltonen Kotikuja VIRRAT puh Virtain kaupunki VAMMAISNEUVOSTO 17.1.2017 ALUEELLA TOIMIVIEN ELÄKELÄIS- JA VAMMAISJÄRJESTÖJEN yms. + VIRTAIN VAMMAIS- JA VANHUSNEUVOSTON YHTEYSTIEDOT Muistathan ilmoittaa järjestönne yhteystiedoissa tapahtuvista

Lisätiedot

VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 2/2017 15.5.2017 Asiat VAMN 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VAMN 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9 VAMN 10 VAMMAISNEUVOSTOJEN LAKISÄÄTEISYYS 1.6.2017 LÄHTIEN 10 VAMN 11 VAMMAISNEUVOSTON UUDET

Lisätiedot

Jouluterveiset Uutiset... 3

Jouluterveiset Uutiset... 3 10/2018 Tärkeää Jouluterveiset Nuoret suunnittelivat vaikuttamistoimintaa Tule mukaan suunnittelemaan läheistentoimintaa Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Jouluterveiset... 2 Uutiset... 3 Aivovammaliitto

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 23.10.2017 OivaHetki kokeiluna jatkuu Toimintakalenteriin merkittyinä maanantai-päivinä työntekijä on paikalla Olohuoneessa klo 9.00-11.00 välisenä aikana. Lisäksi samoille

Lisätiedot

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( ) Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Annamaija Saastamoinen, projektityöntekijä Kokemustoimintaa yhteistyöllä seminaari 13.9.2018 Riitta

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET syksy 2012 1 Haluatko jutella? 3 Uudet ryhmät 4 Viikoittaiset 5 Tapahtumia 6 Vapaaehtoistyö 6 Opaspalaverit ja koulutukset 7 2 Espoon seurakuntien näkövammaistyö tarjoaa

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Kokouksen alussa Kyösti Heino kertoi omaishoitajan kokemuksistaan vammaispalvelun asiakkaana.

Kokouksen alussa Kyösti Heino kertoi omaishoitajan kokemuksistaan vammaispalvelun asiakkaana. SALON VAMMAISNEUVOSTO JA VAMMAISJÄRJESTÖJEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ 2013 Aika: keskiviikko 6.11.2013 klo 18.30-19.40 Paikka: Sytyn Sali, Helsingintie 6 1 SALON KAUPUNKI 22, 11. 2013 6 Dnro dv. Arkisto

Lisätiedot

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU: JÄSENKIRJE 2/2010 Pohjois-Pohjanmaan epilepsiayhdistys ry Isokatu 47, 90100 Oulu, 4 krs. Puh. 044 287 1136 pp.epilepsia@luukku.com http://epilepsia.fi/pohjois_pohjanmaa TOIMISTO: Yhdistyksen toimisto sijaitsee

Lisätiedot

Mikä on EU:n Vammaiskortti?

Mikä on EU:n Vammaiskortti? EU:n Vammaiskortti Mikä on EU:n Vammaiskortti? EU:n Vammaiskortti lisää mahdollisuuksia https://youtu.be/felbof52-pq EU:n Vammaiskortilla uusia tyytyväisiä asiakkaita https://youtu.be/2i6of-ytoim Mikä

Lisätiedot

Mikä on EU:n Vammaiskortti?

Mikä on EU:n Vammaiskortti? EU:n Vammaiskortti Mikä on EU:n Vammaiskortti? EU:n Vammaiskortti lisää mahdollisuuksia https://youtu.be/felbof52-pq EU:n Vammaiskortilla uusia tyytyväisiä asiakkaita https://youtu.be/2i6of-ytoim Mikä

Lisätiedot

Esitykset vammaisneuvoston nimeämiseksi toimikaudelle

Esitykset vammaisneuvoston nimeämiseksi toimikaudelle Vammaisneuvosto 62 07.12.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 12 17.01.2011 Esitykset vammaisneuvoston nimeämiseksi toimikaudelle 2011-2012 VAMMNEUV 62 Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019 Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Anne Laimio 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - sosionomi AMK. työnohjaaja, kouluttaja vapaaehtoistoiminta vertaistoiminta tukihenkilötoiminnan koulutukset kuoleman

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot