Toissijaisuusperiaatetta käsittelevän työryhmän (työryhmän I) päätelmät
|
|
- Mikael Mattila
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 EUROOPPA-VALMISTELUKUNTA SIHTEERISTÖ Bryssel, 23. syyskuuta 2002 (26.09) (OR. fr) CONV 286/02 WG I 15 RAPORTTI Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Toissijaisuustyöryhmän (työryhmän I) puheenjohtaja Valmistelukunnan jäsenet Toissijaisuusperiaatetta käsittelevän työryhmän (työryhmän I) päätelmät Työryhmä I on käsitellyt toissijaisuusperiaatetta sille annetun tehtävän mukaisesti (asiak. CONV 71/02) useissa kokouksissa tehokkuuden, avoimuuden ja demokratian hengessä. Kokouksissa on ollut kuultavana useita asiantuntijoita kyseisestä aiheesta 1. Työryhmässä käytyjen keskustelujen pohjalta on päästy yhteisymmärrykseen tietyistä suuntaviivoista ja periaatteista (I osa). Tältä pohjalta työryhmä on laatinut joitakin ehdotuksia, joilla on tarkoitus parantaa toissijaisuusperiaatteen soveltamista ja valvontaa (II osa). Työryhmä katsoi, että tietyt yleisluonteiset toimenpiteet, joiden yksityiskohtainen tarkastelu olisi kuitenkin ulottunut työryhmän tehtävänkuvan ulkopuolelle, voisivat helpottaa toissijaisuusperiaatteen soveltamista ja valvontaa (III osa). CONV 286/02 1
2 I Toissijaisuusperiaatteen soveltaminen ja valvonta periaatteita ja suuntaviivoja 1) On todettu, että lainsäädäntöprosessiin osallistuvat toimielimet tarkastelevat jo parhaillaan toissijaisuusperiaatetta muun muassa EY:n perustamissopimuksessa ja erityisesti toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta tehdyssä pöytäkirjassa vahvistettujen arviointiperusteiden pohjalta. Myös Euroopan yhteisöjen tuomioistuin valvoo jälkikäteen oikeudellisesti toissijaisuusperiaatteen soveltamista. Työryhmä katsoi kuitenkin, että kyseisen periaatteen soveltamisessa ja valvonnassa on vielä parannettavaa. 2) Kyseiset parannukset eivät kuitenkaan saisi johtaa toimielinten päätöksenteon mutkistumiseen, pitkittymiseen tai lukkiutumiseen. Tästä syystä työryhmä katsoi, että ajatus sellaisen ad hoc -elimen perustamisesta, jonka tehtävänä on valvoa toissijaisuusperiaatteen soveltamista, on hylättävä. 3) Työryhmä arvioi, että jotkin parannuksista edellyttävät perustamissopimuksen muuttamista ja erityisesti muutoksia toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden soveltamisesta tehtyyn pöytäkirjaan. 4) Työryhmä on pitänyt erittäin tärkeänä tavoitteena sitä, että ehdotettavat parannukset olisivat tehokkaita huolimatta kunkin jäsenvaltion omasta institutionaalisesta rakenteesta. Samalla työryhmä on pyrkinyt välttämään sen, että parannukset häiritsisivät mahdollisten instituutioita koskevien kansallisten keskustelujen käynnistä. 5) Työryhmä katsoi, että koska toissijaisuusperiaate on luonteeltaan pääasiassa poliittinen periaate, jonka täytäntöönpanossa toimielimillä on paljon harkintavaltaa (arvio siitä, onko yhteiset tavoitteet "parempi" tehdä Euroopan tasolla vaiko jollain muulla tasolla), periaatteen noudattamisen valvonnan olisi oltava luonteeltaan pääasiallisesti poliittista ja se olisi toteutettava ennen kulloisenkin säädöksen voimaantuloa. 1 Ks. liitteessä I oleva luettelo kuulluista asiantuntijoista. CONV 286/02 2
3 6) Työryhmä katsoi myös, että toissijaisuusperiaatteen poliittisen ennakkovalvonnan olisi kuuluttava ensisijaisesti kansallisille parlamenteille. Tämän osalta työryhmä katsoi, että kansallisten parlamenttien on tehostettava valvontaansa valtioiden hallitusten suhteen siltä osin kun on kyse hallituksen kannan määrittämisestä Euroopan yhteisöön liittyvissä kysymyksissä. Tämä näkemys vaikuttaa saaneen laajan kannatuksen myös kansallisia parlamentteja käsittelevässä työryhmässä, jonka puheenjohtajana toimii Gisela Stuart ja jonka kanssa toissijaisuustyöryhmä on pitänyt yhteisen kokouksen. Kyseinen työryhmä aikoo laatia asiaa koskevat käytännesäännöt. Työryhmän jäsenet katsovat kuitenkin, että on syytä luoda ad hoc -järjestelmä, jonka avulla kansalliset parlamentit voisivat osallistua laajemmin toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvontaan. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että kyseinen järjestelmä on joustava ja ettei lainsäädäntöprosessi pidenny tai lukkiudu sen vaikutuksesta ja ettei järjestelmä johda uuden byrokratian syntymiseen. 7) Työryhmässä päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että toissijaisuusperiaatteen jälkivalvonnan on sen sijaan oltava luonteeltaan oikeudellista. Tältä osin on syytä laajentaa mahdollisuutta saattaa asioita yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Näiden periaatteiden pohjalta työryhmä on laatinut seuraavat ehdotukset toissijaisuusperiaatteen soveltamisen ja valvonnan parantamiseksi. II Työryhmän ehdotukset valmistelukunnalle Työryhmän jäsenet esittävät laajan yhteisymmärryksen pohjalta valmistelukunnalle seuraavat kolmeen eri osa-alueeseen jaetut ehdotukset: a) Lainsäädäntöprosessiin säädösehdotuksen valmistelu- ja tarkasteluvaiheessa osallistuvat toimielimet (eli Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio) ottavat toissijaisuusperiaatteen entistä paremmin huomioon ja soveltavat sitä entistä tehokkaammin. CONV 286/02 3
4 b) Otetaan käyttöön luonteeltaan poliittinen ennakkovaroitusjärjestelmä, jonka tarkoituksena on tehostaa kansallisten parlamenttien valvontaa toissijaisuusperiaatteen noudattamisen osalta. c) Laajennetaan mahdollisuuksia saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi asioita toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämiseen vedoten. a) Lainsäädäntöprosessiin osallistuvat toimielimet soveltavat toissijaisuusperiaatetta entistä tehokkaammin säädösehdotuksen valmistelu- ja ehdotusvaiheessa: Työryhmä arvioi, että toissijaisuusperiaatetta sovelletaan sitä paremmin, mitä varhaisemmassa vaiheessa lainsäädäntöprosessia se otetaan huomioon. Säädöksen valmisteluvaiheessa toissijaisuusperiaatteen noudattamisesta vastaa komissio. Sen tehtävänä on kuulla mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kaikkia niitä toimijoita (erityisesti jäsenvaltioita sekä talouselämän, paikallisten ja alueellisten yhteisöjen sekä työmarkkinaosapuolten edustajia), joita suunnitteilla tai valmisteltavana oleva säädös saattaa tapauksen mukaan koskea suoraan tai välillisesti. Säädösehdotusta laatiessaan komission olisi otettava huomioon perustelujen yhteyteen toissijaisuuden kannalta liittyvät tiukennetut ja erityiset velvoitteet. Sen mukaisesti kaikkiin säädösehdotuksiin olisi liitettävä toissijaisuusperiaatteen noudattamista koskeva selvitys yksityiskohtaisine tietoineen, joiden perusteella toissijaisuusperiaatteen noudattamista voidaan arvioida. Kyseisessä selvityksessä on esitettävä arvioita sen rahoitusvaikutuksista sekä direktiivin osalta sen vaikutuksesta lainsäädäntöön, joka jäsenvaltioiden on pantava täytäntöön (kansallisella tai muulla tasolla). Näiden ehdotusten käytännön toteuttaminen edellyttää, että perustamissopimukseen liitettyä nykyistä toissijaisuusperiaatetta koskevaa pöytäkirjaa muutetaan. Toissijaisuusperiaatteen alustavan tarkastelun toteuttamisen kannalta tärkeänä vaiheena voidaan pitää komission lainsäädäntöohjelman vuosittaista esittämistä. Sen mukaisesti työryhmä ehdottaa, että ohjelmaa käsiteltäisiin Euroopan parlamentissa ja kansallisissa parlamenteissa. CONV 286/02 4
5 Työryhmä on myös tarkastellut sitä mahdollisuutta, että komissioon nimettäisiin toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvonnasta vastaava henkilö tai varapuheenjohtaja, jonka nimenomaisena tehtävänä olisi valvoa sitä, että komissio noudattaa toissijaisuusperiaatetta, ja jonka käsiteltäväksi olisi annettava kaikki luonteeltaan säädösehdotukset. Kyseinen henkilö voisi tarkastella ulkopuolisena ehdotuksia laativien yksiköiden esityksiä. Kansalliset parlamentit voisivat kuulla tarvittaessa kyseistä varapuheenjohtajaa. Huolimatta tietyistä ehdotukseen liittyvistä hyödyistä (kuten se, että komissio soveltaisi tehokkaammin toissijaisuusperiaatetta ja että kansallisilla parlamenteilla olisi tiedossaan komissiossa tietty vastuuhenkilö, jota voidaan kuulla jäsenvaltioissa), se ei saanut riittävää kannatusta työryhmässä. Erityisesti korostettiin, että kunkin komission jäsenen on vastattava toissijaisuusperiaatteen noudattamisesta omaan toimivaltaansa kuuluvilla aloilla ja että on komission tehtävä päättää oman organisaationsa järjestelyistä. b) Otetaan käyttöön ennakkovaroitusjärjestelmä, jonka mukaisesti kansalliset parlamentit voivat osallistua suoraan toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvontaan. Työryhmä ehdottaa, että luodaan uusi etukäteisen valvonnan poliittinen järjestelmä, johon kansalliset parlamentit osallistuvat. Huomattakoon, että kyseessä on luonteeltaan uuden linjan kunnianhimoinen ehdotus, jossa ensimmäisen kerran EU:n kehittämisen historiassa kansalliset parlamentit otettaisiin mukaan EU:n lainsäädäntöprosessiin. Tällaisessa järjestelmässä kansalliset parlamentit voisivat olemalla suoraan yhteydessä yhteisön toimielimiin valvoa sitä, että lainsäädäntöprosessiin osallistuvat toimielimet soveltavat asianmukaisesti toissijaisuusperiaatetta. Konkreettisina toimina työryhmä ehdottaa, että perussopimuksessa määrättäisiin seuraavaa: Komissio toimittaa säädösehdotuksensa suoraan kullekin kansalliselle parlamentille 2 samaan aikaan kun se toimittaa ne yhteisön lainsäätäjälle (neuvostolle ja Euroopan parlamentille) (tällä hetkellä tehtävä kuuluu kansanedustuslaitoksia koskevan pöytäkirjan mukaisesti hallituksille). 2 Ilmauksella 'kukin kansallinen parlamentti' tarkoitetaan kaksikamarisen parlamentin kohdalla ylä- ja alahuonetta kumpaakin erikseen. Parlamentti on kaksikamarinen hyvin suuressa osassa nykyisiä jäsenvaltioita tai ehdokasvaltioita. CONV 286/02 5
6 Kukin kansallinen parlamentti voi toimittaa kuuden viikon kuluessa ehdotusten toimittamisesta ja ennen varsinaisen lainsäädäntöprosessin käynnistämistä perustellun lausunnon siitä, miten toissijaisuusperiaatetta on kyseisessä ehdotuksessa noudatettu. Lausunnolle on saatava enemmistön kannatus ja sitä on käsiteltävä asianomaisen parlamentin täyskokoonpanossa sen itsensä vahvistamien menettelytapojen mukaisesti. Perusteltu lausunto on toimitettava Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille. Siinä on käsiteltävä yksinomaan toissijaisuusperiaatteen noudattamista (eikä itse ehdotuksen sisältöä), ja se voi olla luonteeltaan yleinen tai koskea vain yhtä tiettyä tarkasteltavan ehdotuksen säännöstä. Siinä voitaisiin myös kiinnittää yhteisön lainsäätäjän huomiota siihen, että toissijaisuusperiaatetta saatetaan rikkoa, jos tiettyä säännöstä muutetaan johonkin suuntaan lainsäädäntöprosessin kuluessa. Kyseiset perustellut lausunnot otettaisiin lainsäädäntöprosessissa huomioon niiden määrän sekä sisällön mukaan: Jos yhteisön lainsäätäjä saa kuuden viikon määräajassa vain vähäisen määrän lausuntoja, se esittää erityiset lisäperustelut siitä, että toissijaisuusperiaate on otettu huomioon säädöksessä. Jos lainsäätäjä saa kuuden viikon määräajassa merkittävän määrän lausuntoja kolmasosalta kansallisia parlamentteja, komissio tarkastelee uudelleen ehdotustaan. Uudelleen tarkastelun päätteeksi komissio joko pitää voimassa ehdotuksensa, muuttaa sitä tai peruuttaa sen. Ennakkovaroitusjärjestelmä takaa kaikille kansallisille parlamenteille tasavertaisen aseman. Järjestelmällä voitaisiin edistää sitä, että kansalliset parlamentit tarkastelevat komission säädösehdotuksia toissijaisuusperiaatteen kannalta, ja varmistaa, että EU:n lainsäätäjä (neuvosto ja Euroopan parlamentti) ottaa paremmin huomioon huomautukset, joita kansalliset parlamentit saattavat tehdä tarkastelunsa johdosta. Järjestelmän avulla vältetään kokonaan uuden elimen perustaminen ja samalla otetaan huomioon työryhmässä esitetyt varoitukset siitä, että institutionaaliset rakenteet ja lainsäädäntöprosessi eivät mutkistuisi ja ettei kehitettäisi uutta raskasta byrokratiaa. CONV 286/02 6
7 Useat työryhmän jäsenet ovat todenneet, että sovittelukomitean koolle kutsuminen (EY:n perustamissopimuksen 251 artikla) voisi sekin olla sopiva tilanne, jossa kansalliset parlamentit voisivat osallistua uudelleen toissijaisuusperiaatteen valvontaan. Työryhmä ehdottaa sen mukaisesti, että komissio toimittaisi kansallisille parlamenteille välittömästi sovittelukomitean koolle kutsumisen jälkeen neuvoston yhteisen kannan sekä Euroopan parlamentin tekemät tarkistukset. Kansalliset parlamentit voisivat näin ollen ilmoittaa maidensa hallituksille arvionsa toissijaisuusperiaatteen osalta ja toimittaa halutessaan edellä esitetyin edellytyksin ja sovittelumenettelylle määrätyssä määräajassa (kuusi viikkoa) toissijaisuusperiaatteen soveltamista koskevan perustellun lausunnon Euroopan parlamentin puhemiehelle sekä neuvoston ja komission puheenjohtajille. Suuri osa työryhmän jäsenistä on yhtä mieltä edellä esitetyistä ehdotuksista, tosin muutamat jäsenet kannattivat alun perin sellaisen ad hoc -elimen perustamisesta, jonka tehtävänä olisi valvoa toissijaisuusperiaatteen soveltamista. c) Laajennetaan oikeutta saattaa asia Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi sillä perusteella, että toissijaisuusperiaate on jätetty noudattamatta. Työryhmä katsoi, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen toteuttamaa toissijaisuusperiaatteen jälkivalvontaa voitaisiin tehostaa. Jotta toissijaisuusperiaatteen valvonnan osalta otettaisiin huomioon sen vahvasti poliittinen luonne, on tärkeää, että kansallisten parlamenttien mahdollisuuteen käynnistää edellä ehdotettu ennakkovaroitusjärjestelmä liitetään mahdollisuus nostaa kanne tuomioistuimessa toissijaisuusperiaatteen rikkomiseen vedoten. Asian saattaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi saa olla mahdollista vain rajallisissa ja todella poikkeuksellisissa tapauksissa silloin, kun poliittisen vaiheen mahdollisuudet on jo käytetty eikä ole saatu aikaan tyydyttävää ratkaisua (yhden tai kaikkien) kansallisten parlamenttien kannalta. CONV 286/02 7
8 Tämän vuoksi työryhmä ehdottaa, että edellä kuvatun ennakkovaroitusjärjestelmän mukaisen perustellun lausunnon 3 laatinut kansallinen parlamentti (tai kaksikamaristen parlamenttien kohdalla ylä- tai alahuone) saisi saattaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi asiat, jotka koskevat toissijaisuusperiaatteen rikkomista. Työryhmä ehdottaa lisäksi sellaista uutta ajatusta, että myös alueiden komitealle, joka edustaa Euroopan tasolla toimivaltaisena neuvoa-antavana elimenä EU:n alueen alueellisia ja paikallisia yhteisöjä), annettaisiin oikeus saattaa EY:n tuomioistuimen käsiteltäväksi asia, joka koskee toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämistä. Tällainen asia voi koskea ehdotuksia, jotka on toimitettu alueiden komitealle lausunnon antamista varten ja joiden osalta tämä on lausunnossaan esittänyt huomautuksia toissijaisuusperiaatteen noudattamatta jättämisestä. Suuri osa työryhmän jäsenistä katsoo kuitenkin, että vain kansallisen tason päätöksellä voidaan määritellä se, missä laajuudessa ja millä menettelytavoilla alueelliset ja paikalliset yhteisöt osallistuvat yhteisön lainsäädännön valmisteluun. He korostavat sitä, että tässä asiakirjassa ehdotettu mekanismi ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että tarvittaessa kansallisella tasolla kuullaan alue- tai paikallisparlamentteja. Muunlainen lähestymistapa sisältäisi lisäksi sen vaaran, että EU:n tasolla jäsenvaltioiden kesken saavutettu tasapaino saattaisi häiriintyä. Näistä syistä työryhmä hylkäsi ehdotuksen siitä, että sellaisille alueille, joilla on lainsäädäntövaltaa kansallisessa institutionaalisessa järjestelmässä, annettaisiin oikeus saattaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi asia, joka koskee toissijaisuusperiaatteen rikkomista. Työryhmä tarkasteli myös mahdollisuutta perustaa yhteisöjen tuomioistuimeen ad hoc jaosto, joka vastaisi toissijaisuuskysymyksestä. Katsottiin kuitenkin, että on tuomioistuimen oma asia toteuttaa tarvittavat organisatoriset toimenpiteet. 3 Kyseessä on siis perusteltu lausunto, joka annetaan joko menettelyn alussa tai sovittelukomitean kokouksessa. CONV 286/02 8
9 Työryhmä tarkasteli lopuksi mahdollisuutta ottaa käyttöön oikeudellisen ennakkovalvonnan järjestelmä (yhteisön säädöksen antamisen ja sen voimaantulon väliselle ajalle), jonka mallina käytettäisiin lakien perustuslaillisuuden valvontaa koskevia tiettyjä jäsenvaltioiden määräyksiä. Työryhmä hylkäsi lopulta tämän ajatuksen katsoen, että oikeudellisen valvonnan käyttöönotto lainsäädäntövaiheessa merkitsisi sitä, että toissijaisuusperiaatteen valvonnasta häviäisi sille ennen kaikkea ominainen poliittinen luonne. Lisäksi työryhmä katsoi, että toissijaisuusperiaatteen noudattamisen oikeudellista valvontaa olisi ollut vaikea toteuttaa muiden periaatteiden kuten toimivallanjako- ja suhteellisuusperiaatteen noudattamisen valvonnasta poikkeavassa vaiheessa. III Suuntaviivat Työryhmä katsoi, että edellä esitetyissä ehdotuksissa ei ole ratkaistu toissijaisuuskysymystä kokonaisuudessaan. Työryhmä muistuttaa erityisesti, että koska toimivallan käyttö määräytyy toissijaisuusperiaatteen mukaisesti, toissijaisuusperiaatteen soveltamista tehostaisi ratkaisevasti se, että toimivaltajako olisi selkeämpi ja ymmärrettävämpi kansalaisten näkökulmasta. Henning Christophersenin johtaman työryhmän työskentely on näin ollen erityisen merkityksellistä. 4 Työryhmä muistuttaa lisäksi, että kansallisia kansanedustuslaitoksia koskevan pöytäkirjan merkitystä olisi vahvistettava, jotta edistettäisiin kansallisten parlamenttien suorittamaa hallitustensa valvontaa toissijaisuusperiaatteen noudattamisen osalta. Työryhmä kehottaa sen mukaisesti kansallisia parlamentteja huolehtimaan tätä koskevasta tehtävästään täysimääräisesti. 4 Euroopan parlamentin antama päätöslauselma "Lamassoure-päätöslauselma" on tältä osin erityisen hyödyllinen pohja keskustelulle. CONV 286/02 9
10 Työryhmä katsoo myös, että EU:n käytössä olevien säädösten yksinkertaistaminen ja niiden oikeusvaikutuksien selkeyttäminen parantaisi toissijaisuusperiaatteen soveltamista ja valvontaa: tällöin olisi helpompi erityisesti määritellä se, miltä osin on yhteisön asia panna tiettyjä säädöksiä täytäntöön ja miltä osin jäsenvaltioiden. Tässä mielessä olisi suositeltavaa, että perussopimuksessa tehtäisiin ero säädösten ja toisaalta täytäntöönpanosäännösten välillä. Työryhmä katsoo myös, että tällainen yksinkertaistaminen tehostaisi suhteellisuusperiaatteen soveltamista siinä mielessä, että tällöin käytettäisiin enemmän säädöksiä, jotka on mukautettu edellytettyjen toimien voimakkuuden mukaisiksi. Lopuksi työryhmä katsoi olevan suositeltavaa, että Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi annetut asiat, jotka koskevat toimivaltajakoa tai toissijaisuutta, ratkaistaan mahdollisimman nopeasti. CONV 286/02 10
11 LIITE I Kuullut asiantuntijat Työryhmä on kuullut useita asiantuntijoita toissijaisuusperiaatteen soveltamista ja valvontaa koskevissa kysymyksissä: Michel Petite, Euroopan komission oikeudellisen yksikön pääjohtaja: toissijaisuusperiaatteen soveltaminen komission toimesta Dietmar Nickel, Euroopan parlamentin valiokunnista ja valtuuskunnista vastaavan pääosaston pääjohtaja: toissijaisuusperiaatteen soveltaminen Euroopan parlamentin toimesta Jos Chabert, ministeri, alueiden komitean entinen puheenjohtaja ja jäsen, Henrich Hoffschulte, Euroopan kuntien ja alueiden neuvoston ensimmäinen varapuheenjohtaja, ja Jeremy Smith, Euroopan kuntien ja alueiden neuvoston pääsihteeri: toissijaisuusperiaatteen soveltaminen alueellisten yhteisöjen ja valtioiden välisissä suhteissa Jean-Claude Piris, neuvoston lakimies ja neuvoston oikeudellisen yksikön pääjohtaja, toissijaisuusperiaatteen soveltaminen neuvoston toimesta Francis Jacobs, yhteisöjen tuomioistuimen julkisasiamies: toissijaisuusperiaatteen noudattamisen valvonta Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa Jacques Arrighi de Casanova, Ranskan korkeimman hallinto-oikeuden jäsen: perustuslaillisuusperiaatteen noudattamisen valvonta Ranskan korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja Ranskan perustuslakineuvostossa Andreas Maurer, professori, Kölnin yliopisto: toissijaisuusperiaatteen valvonta kansallisissa parlamenteissa. Kunkin asiantuntijapuheenvuoron jälkeen työryhmä keskusteli niiden pohjalta heränneistä kysymyksistä. CONV 286/02 11 LIITE
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 9.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (33/2010) Asia: Puolan parlamentin alahuoneen (Sejm) perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. heinäkuuta 2014 (OR. en) PUBLIC 11747/14 LIMITE JUR 413 POLGEN 113 OIKEUDELLISEN YKSIKÖN LAUSUNTO 1 Asia: Määräenemmistöpäätöksiä koskevat uudet säännöt
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin
HE 77/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään säännös Ahvenanmaan maakuntapäivien osallistumisesta Euroopan
HE 77/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että Ahvenanmaan itsehallintolakiin lisätään
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) 12394/2/01 REV 2 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) DENLEG 46 CODEC 960
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2001 (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0080 (COD) 12394/2/01 REV 2 ADD 1 DENLEG 46 CODEC 960 Asia: Neuvoston 3. joulukuuta 2001 vahvistama yhteinen
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio
Coreperia pyydetään suosittelemaan neuvostolle, että se hyväksyisi tämän ilmoituksen liitteessä olevat neuvoston päätelmät.
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2011 (16.02) (OR. en) 6387/11 FREMP 13 JAI 101 COHOM 44 JUSTCIV 19 JURINFO 5 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Pääsihteeristö Vastaanottaja: Coreper/Neuvosto
11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 14.7.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan parlamentin alahuoneen perusteltu lausunto
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 27.5.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (43/2011) Asia: Irlannin tasavallan parlamentin alahuoneen (Dáil Éireann) perusteltu lausunto ehdotuksesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
"4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta
JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 22. lokakuuta 2007 (23.10) (OR. fr) CIG 3/1/07 REV 1 COR 2 OIKAISU ILMOITUKSEEN Lähettäjä: HVK:n puheenjohtajisto Päivämäärä: 22. lokakuuta 2007
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2012/0340 (COD) 11407/16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan
17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (32/2010) Asia: Luxemburgin suurherttuakunnan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0160 (NLE) 11431/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
TARKISTUKSET 1-15. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2130(INI) 17.12.2013. Lausuntoluonnos Nuno Melo. PE524.619v01-00
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 17.12.2013 2013/2130(INI) TARKISTUKSET 1-15 Nuno Melo (PE524.605v01-00) Lissabonin sopimuksen täytäntöönpanosta
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.5.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) Asia: Liettuan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.6.2011 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2011) Asia: Italian tasavallan edustajainhuoneen perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.11.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (26/2010) Asia: Ruotsin Riksdagenin lausunto perusteluineen muutetusta ehdotuksesta Euroopan parlamentin
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.2.2012 ILMOITUS JÄSENILLE (20/2012) Asia: Slovakian tasavallan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2016 COM(2016) 709 final 2016/0355 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2. heinäkuuta 2002 PE 313.390/7-16 TARKISTUKSET 7-16 Mietintöluonnos: Hans-Peter Martin (PE 313.390) Vastuuvapausmenettelyä
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 29. lokakuuta 2018 (OR. en) 6512/04 DCL 1 JUSTCIV 28 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 6512/04 Päivämäärä: 20. helmikuuta 2004 Muuttunut jakelu: Julkinen
8795/2/16 REV 2 ADD 1 team/rir/ts 1 DRI
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. heinäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0141 (COD) 8795/2/16 REV 2 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: AGRI 253 PHYTOSAN 10 AGRILEG 65 CODEC 634 PARLNAT
Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.
TOISSIJAISUUSPERIAATE
TOISSIJAISUUSPERIAATE Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen kirjattua toissijaisuusperiaatetta sovelletaan, kun asia ei kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Sen mukaisesti määritetään, milloin päätökset
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0297 (COD) 11702/16 STATIS 57 TRANS 322 CODEC 1162 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. elokuuta 2016 Vastaanottaja:
TOISSIJAISUUSPERIAATE
TOISSIJAISUUSPERIAATE Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen kirjattua toissijaisuusperiaatetta sovelletaan, kun asia ei kuulu unionin yksinomaiseen toimivaltaan. Sen mukaisesti määritetään, millä edellytyksillä
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (30/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto Euroopan parlamentin ja neuvoston
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 226 final 2014/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN TAUSTA Euroopan unionin toiminnasta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä
Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.6.2016 COM(2016) 366 final 2016/0167 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS maksukyvyttömyysmenettelyistä annetun asetuksen (EY) N:o 1346/2000 liitteissä A, B ja C olevien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2017 COM(2017) 382 final 2017/0160 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kanta väliaikaisen talouskumppanuussopimuksen puitteet muodostavalla itäisen ja eteläisen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 596 final 2014/0278 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2013 COM(2013) 484 final 2013/0226 (COD) C7-0205/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS sisävesiväylien/sisävesiliikenteen tavarakuljetusten tilastoista annetun
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)
14950/14 elv/vk/jk 1 DG G 2B
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0400 (CNS) 14950/14 SC 182 ECON 1002 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. marraskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0300 (NLE) 14567/17 EHDOTUS Lähettäjä: EF 288 ECOFIN 965 SURE 52 SERVICES 37 CH 44 Euroopan komission pääsihteerin
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2014 COM(2014) 714 final 2014/0338 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS tiettyjen poliisiyhteistyötä ja rikosasioissa tehtävää oikeudellista yhteistyötä
***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin
LIITTEET. asiakirjaan
EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 23.10.2018 COM(2018) 703 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 19.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn
SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,
Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)
Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03
PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.10.2017 COM(2017) 574 final 2017/0252 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Georgian välisellä assosiaatiosopimuksella
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D043528/02.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. maaliskuuta 2016 (OR. en) 6937/16 TRANS 72 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 7. maaliskuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D043528/02 Asia: Neuvoston
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n
Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 8305/14 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) PI 39
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 31. maaliskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0444 (NLE) 8305/14 ADD 1 PI 39 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Päivämäärä
9317/17 mha/pm/mh 1 D 2A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0190 (CNS) 9317/17 JUSTCIV 113 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Ed. asiak. nro: WK
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0357 (COD) 9763/17 ADD 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio FRONT 248 VISA 203 DAPIX 213
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.9.2014 COM(2014) 595 final 2014/0277 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan osallistumisen päättymisestä tiettyihin ennen
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta
10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä
Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. helmikuuta 2017 (OR. en) 10121/96 ADD 1 DCL 1 PI 52 CULT 82 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 10121/96 CONFIDENTIEL Päivämäärä: 8. lokakuuta 1996 Muuttunut
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet
Euroopan neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21023/17 BXT 31 INF 100 API 73 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa
Ref. Ares(2014) /07/2014
Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen
Eurooppa-neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2016 (OR. en)
Eurooppa-neuvosto Bryssel, 2. helmikuuta 2016 (OR. en) EUCO 5/16 ILMOITUS Vastaanottaja: Asia: Valtuuskunnat Ehdotus lausumaksi Yhdistyneen kuningaskunnan uutta järjestelyä Euroopan unionissa koskevan
Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde
EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 26. helmikuuta 2001 (27.02) (OR. fr) 5179/1/01 REV 1 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2000/0065 (COD) LIMITE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. helmikuuta 2001 (27.02) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2000/0065 (COD) 5179/1/01 REV 1 ADD 1 LIMITE MAR 2 CODEC 13 YHTEINEN KANTA Asia: Yhteinen kanta Euroopan
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o
Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen
Ympäristölainsäädäntö lainsäädäntöprosessien seuranta ja niihin vaikuttaminen 1.10.2010 Sisältö Ympäristösäätelyä useilta tahoilta EU:n lainsäädännön perusteet EU:n toimielimet (3) EU:n päätöksenteko Säädösten
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2275(INI)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 11.9.2012 2011/2275(INI) MIETINTÖLUONNOS 28. vuosikertomuksesta EU:n lainsäädännön soveltamisen valvonnasta (2010) (2011/2275(INI)) Oikeudellisten
PUBLIC. Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 13516/99 LIMITE PV/CONS 75 SOC 429
Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 9. joulukuuta 1999 (10.01) (OR. f) 13516/99 LIMITE PUBLIC PV/CONS 75 SOC 429 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Neuvoston 2226. istunto (työ- ja sosiaaliasiat), Bryssel,
Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC
Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2012 COM(2012) 591 final 2012/0285 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS kalavarojen säilyttämisestä teknisten toimenpiteiden avulla Itämeren, Belttien
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen