Edunvalvontavaltuutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Edunvalvontavaltuutus"

Transkriptio

1 Edunvalvontavaltuutus Pohjois-Pohjanmaan maistraatti Henkikirjoittaja Anu Annala

2 Mikä on edunvalvontavaltuutus? Holhousoikeuden periaatteena on päämiehen ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittaminen. Holhousoikeudellisiin toimenpiteisiin ryhdytään vain, jos se on välttämätöntä henkilön etujen turvaamiseksi. Tavoitteena, että edunvalvontaan tulee vain sellaisia henkilöitä, joiden etua ei voida turvata muiden palvelujen avulla. Laki edunvalvontavaltuutuksesta (EVVL) Kysymys on asioiden hoidon järjestämisestä etukäteen eli henkilö itse ennakoi mahdollista toimintakyvyttömyyttään ja valtuuttaa valitsemansa henkilön huolehtimaan asioistaan sitten, kun oma toimintakyky ei enää riitä. Edunvalvontavaltuutus ei poista omaa oikeustoimikelpoisuutta.

3 Mitä asioita edunvalvontavaltuutus koskee ja mitä valtakirjan nojalla saa tehdä? Valtuutus voi koskea taloudellisia asioita, esim. pankkiasioiden hoitaminen tai henkilöä koskevia asioita, esim. terveydenhoitoon liittyvät asiat Valtuutus voi olla yleisluonteinen valtakirja tai vain johonkin tiettyyn oikeustoimeen oikeuttava valtakirja (esim. asunnon myyminen). Yleisen valtuutuksen nojalla voidaan hoitaa kaikkia valtuuttajan asioita paitsi kiinteistöjä ei voi myydä tai pantata (huom. asunto-osake ei ole kiinteistö) omaisuutta ei voi lahjoittaa ellei valtakirjassa ole erillistä määräystä em. oikeustoimista. Esim: Valtakirjassa voidaan oikeuttaa antamaan lahjoja, esim. kullekin lapselle ja lapsenlapselle heidän syntymäpäivänään enintään 300 euron suuruinen rahalahja.

4 Valtuutettu Henkilö valitsee itse valtuutetun, jonka tulee olla luonnollinen henkilö (eli ei esim. yleinen edunvalvoja) puoliso lapsi tai lapsenlapsi muu sukulainen ystävä asianajaja Varavaltuutettu, jos varsinainen valtuutettu tulee sairauden tai esteellisyyden vuoksi taikka muusta syystä tilapäisesti estyneeksi hoitamaan valtuutetun tehtävää Toissijainen valtuutettu, jos varsinainen valtuutettu ei ota valtuutetun tehtävää vastaan, luopuu siitä tai tulee pysyvästi estyneeksi toimimaan valtuutettuna. Vara- ja toissijaisen valtuutetun nimeäminen on suositeltavaa, koska valtakirjaa tarvitaan yleensä vasta useiden vuosien kuluttua ja olosuhteet voivat tänä aikana muuttua. Valtuutetun tulee valtuuttajan puolesta toimiessaan tunnollisesti pitää huolta valtuuttajan oikeuksista ja edistää hänen parastaan.

5 Toimintaohjeet Kaikkea ei kannata kirjoittaa valtakirjaan, vaan valtuutetulle voidaan laatia erilliset toimintaohjeet. Toimiohjeiden antamiseen ei sovelleta valtakirjan muotovaatimuksia. Esim. tietyn omaisuuden alimman hyväksyttävän myyntihinnan määrittely, omaisuuden myyntijärjestyksen määrittely (viimeisenä myytävä se omaisuus, josta on määrätty testamentilla), valtuutetun palkkion määritteleminen. Kukaan ei valvo toimintaohjeiden noudattamista vaan toimintaohjeet jäävät valtuuttajan ja valtuutetun keskinäiseksi asiaksi perustuen heidän välillään olevaan luottamukseen. Oikeustoimi on pätevä, jos valtuutettu toimii toimintaohjeen vastaisesti, mutta sopimuskumppani on vilpittömässä mielessä eli ei tiennyt toimintaohjeesta ja sen määräyksestä.

6 Palkkio ja kulujen korvaaminen Osapuolilla on sopimusvapaus palkkion ja kulujen määräytymisen suhteen. Mikäli valtakirjassa ei ole määräyksiä palkkiosta ja/tai kuluista, suoritetaan lain mukaan korvaus kuluista ja kohtuullinen palkkio. Palkkiomääräys voidaan laittaa erilliseen toimintaohjeeseen.

7 Valtuutuksen antaminen Valtuutusta laadittaessa valtuuttajan täytyy olla oikeustoimikelpoinen. Valtakirja laaditaan kirjallisesti kahden esteettömän (ei lähisukulaisia) todistajan läsnä ollessa. Hyvä käytäntö, mutta ei valtakirjan vahvistamisen edellytys: todistuslausuman laatimisen lisäksi valtakirjaan tarvittaessa liitetään lääkärinlausunto valtuuttajan terveydentilasta valtakirjan tekohetkellä -> myöhempien riitaisuuksien ja todisteluvaikeuksien välttäminen -> valtakirjan tekovaiheessa pyydetty lääkärinlausunto valtuuttajan taudinkuvasta ja kyvystä itsenäiseen tahdonmuodostukseen saattaa nousta ratkaisevaan asemaan, kun myöhemmin arvioidaan valtuuttajan kelpoisuutta valtakirjan tekemiseen. Valtakirjan laatimiselle on laissa asetettu tiukat muotovaatimukset, jotka rinnastuvat testamentin laadintaan. Valtuutetun ei tarvitse olla henkilökohtaisesti läsnä valtakirjaa tehtäessä, mutta häneltä pitää olla suostumus (myös suullinen suostumus riittää). Allekirjoitettu valtakirja annetaan valtuutetun säilytettäväksi.

8 Valtuutuksen vahvistaminen Valtakirja voidaan vahvistaa vasta sitten, kun valtuuttaja on tullut kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan eli valtuuttaja on sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi tullut pääasiallisesti kykenemättömäksi huolehtimaan niistä asioista, joita valtuutus koskee. Edunvalvontavaltuutusta ei voida käyttää ennen sen vahvistamista. Maistraatti vahvistaa valtuutuksen. Hakemuksen valtuutuksen vahvistamiseksi tekee valtuutettu. Hakemukseen on liitettävä alkuperäinen valtakirja sekä lääkärintodistus valtuuttajasta. EVVL:ssa ei ole velvoittavaa säännöstä, jonka mukaan valtuuttajan tulee alistua lääkärin tutkimuksiin edunvalvontavaltuutuksen vahvistamisen edellytysten selvittämiseksi -> Jos valtuuttaja kieltäytyy menemästä lääkärintarkastukseen, voidaan lääkärinlausunnon sijasta käyttää muuta siihen rinnastettavaa luotettavaa selvitystä, esim. valtuuttajan kotikunnan sosiaalityöntekijöiden lausuntoa.

9 Valtuutetun valvonta Maistraatille ei pääsäännön mukaan tarvitse antaa vuositiliä, mutta valtakirjassa voidaan päättää viranomaisvalvonnan tasosta. Esim. valtuutetun tulee enintään vuosittain antaa tili holhousviranomaiselle. Yksityisluontoinen valvonta esim. perheenjäsenen toimesta on mahdollinen.

10 Valtuutuksen päättyminen Vahvistettu valtuutus päättyy, kun valtuuttaja peruuttaa valtuutuksen valtuutettu luopuu tehtävästä valtuuttajalle määrätään edunvalvoja valtuuttaja kuolee Jos valtuutusta ei ole vielä vahvistettu tehdään uusi valtakirja otetaan valtakirja pois valtuutetulta ilmoitetaan valtuutetulle peruutuksesta

11 Esimerkki edunvalvontavaltakirjasta Valtuuttaja: Kalle Korhonen (010150), osoite Valtuutettu: Ville Virtanen (311260), osoite Valtuutus: Valtuutan Ville Virtasen edustamaan minua 1) omaisuuttani koskevissa ja muissa taloudellisissa asioissani sekä 2) sellaisissa henkilöäni koskevissa asioissa, joiden merkitystä en kykene ymmärtämään sillä hetkellä, jolloin valtuutusta on käytettävä. Määrään valtuutuksen tulemaan voimaan siinä tapauksessa, että tulen sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistani. Oulussa Kalle Korhonen Kalle Korhonen, insinööri, Oulu

12 Todistuslauselma: Samanaikaisesti läsnä olleina esteettöminä todistajina vakuutamme, että Kalle Korhonen, jonka henkilöllisyyden olemme tarkistaneet, on omakätisesti allekirjoittanut tämän edunvalvontavaltakirjan. Toteamme, että Kalle Korhonen on tehnyt valtakirjan vapaasta tahdostaan ja että hän on kyennyt ymmärtämään sen merkityksen. Oulussa Matti Mikkonen Heikki Heikkinen Matti Mikkonen Heikki Heikkinen asianajaja, Oulu oik.yo, Oulu ( ) ( ) osoite osoite

13 Pohjois-Pohjanmaan maistraatti Maistraatin yksiköt sijaitsevat Oulussa, Raahessa, Haapavedellä ja Pudasjärvellä Maistraatin toimialue: Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto, Haukipudas, Ii, Kalajoki, Kärsämäki, Kempele, Kiiminki, Kuusamo, Liminka, Lumijoki, Merijärvi, Muhos, Nivala, Oulainen, Oulu, Oulunsalo, Pudasjärvi, Pyhäjärvi, Pyhäjoki, Pyhäntä, Raahe, Reisjärvi, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Taivalkoski, Tyrnävä, Utajärvi, Vaala, Vihanti, Yli-Ii, Ylivieska Keskus puh: Sähköposti: Lisätietoa edunvalvonnasta ja lomakkeita:

MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA. Anna Mäki Petäjä Leinonen. Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto

MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA. Anna Mäki Petäjä Leinonen. Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto MUISTISAIRAAN EDUNVALVONTA Anna Mäki Petäjä Leinonen Perheoikeuden dosentti, tutkija, Helsingin yliopisto Vanhuusoikeuden dosentti, Lapin yliopisto Muistisairaan edunvalvonta 1) Oman edunvalvonnan suunnittelu:

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014

Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Metsätilan sukupolvenvaihdosmessut 8.11.2014 Etelä Pohjanmaan Osuuspankki Suvi Katariina Kangastie Sisältö Perimysjärjestys Testamentti Edunvalvontavaltuutus Lakipalvelut 3 Perimysjärjestys Testamentti

Lisätiedot

Edunvalvojan tehtävä

Edunvalvojan tehtävä Edunvalvojan tehtävä Sisältö Edunvalvojan tärkeimmät tehtävät... 3 Edunvalvojan oikeus palkkioon... 5 Edunvalvonnan tarpeen uudelleen arviointi... 5 Edunvalvojan tehtävän päättyminen... 6 Holhousviranomainen...

Lisätiedot

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2. Pauli Harju maakuntajohtaja Pohjois-Pohjanmaan liiton organisaatio 29+1 jäsenkuntaa TOIMIKUNNAT Matkailutoimikunta

Lisätiedot

OIKEUDELLISIA KYSYMYKSIÄ OMAISHOIDOSSA 6.10.2015. Riitta Husso LM, Valvira

OIKEUDELLISIA KYSYMYKSIÄ OMAISHOIDOSSA 6.10.2015. Riitta Husso LM, Valvira OIKEUDELLISIA KYSYMYKSIÄ OMAISHOIDOSSA 6.10.2015 Riitta Husso LM, Valvira SISÄLTÖ EDUNVALVONTAVALTUUTUS HOITOTAHTO OMAVALVONTA 8.10.2015 2 EDUNVALVONNAN TAUSTAA Ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja perusoikeuksien

Lisätiedot

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

15 Pohjois-Pohjanmaa. 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 15 Pohjois-Pohjanmaa 15.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 15.1. POHJOIS-POHJANMAA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 6 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset:

Lisätiedot

Sisällys. I Johdanto 1. II Edunvalvontavaltuutuksen sisältö ja suhde eräisiin lähiinstituutioihin. Sisällys vii Lyhenteitä xv

Sisällys. I Johdanto 1. II Edunvalvontavaltuutuksen sisältö ja suhde eräisiin lähiinstituutioihin. Sisällys vii Lyhenteitä xv Sisällys Sisällys vii Lyhenteitä xv I Johdanto 1 1. Edunvalvontavaltuutus uusi edustuksen muoto................. 1 2. Edunvalvontavaltuutuslain valmistelu- ja säätämisprosessi.......... 2 3. Edunvalvontavaltuutuslain

Lisätiedot

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012 ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-lokakuu 31.10.2012 Q{ttgtngrroz{y 76.78.8678 7

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen

Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Ikääntymisen ennakointi ja varautuminen elämän ehtoopuoleen Sisältö Hoitotahto Valtakirjavaltuutus Edunvalvonta Testamentti HOITOTAHTO Omasta hoidosta määrääminen etukäteen Suostuminen annettuun hoitoon

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. rinnastuvin tavoin henkilökohtainen. Valtuutetun henkilö. Soveltamisala

Laki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku. rinnastuvin tavoin henkilökohtainen. Valtuutetun henkilö. Soveltamisala Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki edunvalvontavaltuutuksesta Annettu Helsingissä 25 päivänä toukokuuta 2007 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan valtuutukseen,

Lisätiedot

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta

Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta Varautuminen vanhuuteen tietoa sijaispäättäjästä, hoitotahdosta edunvalvontavaltuutuksesta, ja palvelusuunnitelmasta. 1 Ikääntymisen ennakointi Vanhuuteen varautumisen keinot: Jos sairastun vakavasti enkä

Lisätiedot

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta 9.7.2013 1 Sisällys 1 Mikä on edunvalvoja?... 2 2 Edunvalvojan asema ja tehtävät... 2 3 Mitä tarkoittaa toimintakelpoisuuden rajoittaminen?... 3 4 Mitä tarkoittaa

Lisätiedot

Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3. Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2.

Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3. Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2. Edunvalvontavaltuutus ja ikääntymisen ennakoin3 Vesa An6la, lakimies Edunvalvontavaltuutus ry Varsinais- Suomen aivovammayhdistys, 17.2.2015 Esityksen sisältö 1) Mitä tarkoitetaan edunvalvontavaltuutuksella?

Lisätiedot

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta Iiro Anttila projektityöntekijä Matti Martikainen vastuualuejohtaja, ensihoito ja päivystys OYS/PPSHP Taustaa Apulaisoikeuskanslerin

Lisätiedot

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta

Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta Kela-asioiden hoitaminen toisen puolesta 20.8.2012 1 Sisällys Mikä on edunvalvoja? Edunvalvojan asema ja tehtävät Mitä tarkoittaa toimintakelpoisuuden rajoittaminen? Mitä tarkoittaa vajaavaltaiseksi julistaminen?

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 648 652. Laki. N:o 648. edunvalvontavaltuutuksesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2007 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 648 652. Laki. N:o 648. edunvalvontavaltuutuksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 648 652 SISÄLLYS N:o Sivu 648 Laki edunvalvontavaltuutuksesta... 3167 649 Laki holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta...

Lisätiedot

HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS

HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS OHJE 4.11.2008 1 (12) HOLHOUSLAINSÄÄDÄNTÖ JA TYÖTAPATURMAVAKUUTUS Sisältö 1. Yleistä holhoustoimesta 2 1.1 Edunvalvoja 2 1.2 Edunvalvojan kelpoisuus ja päämiehen asema 2 1.3 Edunvalvonnan keinot 2 1.3.1

Lisätiedot

1. ohjaa, tukee ja seuraa kerhojen ja muiden vastaavien omaan toimintaansa kuuluvien ryhmien toimintaa,

1. ohjaa, tukee ja seuraa kerhojen ja muiden vastaavien omaan toimintaansa kuuluvien ryhmien toimintaa, Nimi: Kotipaikka: Osoite: Rekisterinumero: 109.435 Merkitty rekisteriin: 7.4.1972 Säännöt rekisteröity: 21.7.2015 Pohjois-Pohjanmaan neuroyhdistys ry Ylivieska Juvani Jouko Kalevi Vihiluodontie 443 90440Kempele

Lisätiedot

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN

Lisätiedot

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta

Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Perusasioita jäämistöstä, testamenteista sekä edunvalvonnasta Helsinki 29.9.2015 Asianajotoimisto Reims & Co Oy AVIOLIITOSTA JA AVIO-OIKEUDESTA - Puolisot saavat avio-oikeuden toistensa omaisuuteen avioliittoon

Lisätiedot

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja

Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015

Savuton kunta 2012 2015 Tukimateriaalia ammattilaisille ja potilaille Pohjois Pohjanmaan Sydänpiiri ry Savuton kunta 2012 2015 27.04.12 1 PÄÄMÄÄRÄKSI SAVUTON SUOMI 2040 MIKSI? Tupakointi on suomalaisten terveyden suurin yksittäinen

Lisätiedot

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013. Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013. Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013 Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Perheoikeuden dosentti Ikääntymisen ennakointi Luentorunko Johdanto Valtakirjavaltuutus Edunvalvontavaltuutus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI TILINPÄÄTÖS 2014 Shp:n valtuusto 8.6.2015 Väestö 31.12.2014 405.635 kasvu ed. v. 0,52% Talousjohtaja Jarkko Raatikainen Sairaanhoitopiirin talouden tavoitteet Talouden

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin talous

Sairaanhoitopiirin talous POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Sairaanhoitopiirin talous Valtuustoinfo 29.5.2013 Talousjohtaja Jarkko Raatikainen S ERVA 2013 OLEMME PUOLI SUOMEA UTSJOKI Vaasa Pohjois- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa

Lisätiedot

SILLANRAKENTAJA PROJEKTI. Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö 23.9.2015

SILLANRAKENTAJA PROJEKTI. Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö 23.9.2015 SILLANRAKENTAJA PROJEKTI Eija Hämäläinen Asiakkuuspäällikkö 23.9.2015 SILLANRAKENTAJA -PROJEKTI LYHYESTI Tekee TE-palveluita tunnetuksi 2500 pk-yrityksille ajalla 1.8.2015 30.6.2016. Kerää tietoa yritysten

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen valmistelu

Pohjoisen sote-alueen valmistelu Pohjoisen sote-alueen valmistelu Kuntakokous 5.2.2015 Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan vahvistaminen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan vahvistaminen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Nuorten aikuisten osaamisohjelma ja aikuisten osaamisperustan vahvistaminen Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE-palvelut Kuusamo Asiointipaikat Hallinnollinen asiointipaikka

Lisätiedot

Sisätautien tulosyksikön esittely

Sisätautien tulosyksikön esittely Sisätautien tulosyksikön esittely Pasi Salmela oyl SISÄTAUTIEN TULOSYKSIKKÖ Ketä ja mitä varten yksikkö on olemassa? - Väestön terveystarpeet Koulutustehtävä Tutkimustehtävä VÄESTÖN TERVEYSTARPEET Suuret

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet

Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET. *varastoon/lainaamoon hankitut välineet Perusturvalautakunta 25.5.2010/Liite LÄÄKINNÄLLISEN KUNTOUTUKSEN APUVÄLINEET HAILUOTO ka -08 ja -09 12 510 -Sisältää eri tileiltä kootut määrärahat 8 266 1 168 11 440 2 658 Esh palvelut - 535-793 Henkilöstökuluosuus

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke. Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke. Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke . Pohjois-Pohjanmaan sote- hanke Tavoitteena on yhdessä maakunnan alueen keskeisten toimijoiden

Lisätiedot

Terveysakatemia Oulu 20.9.2010

Terveysakatemia Oulu 20.9.2010 Terveysakatemia Oulu 20.9.2010 Hannu Leskinen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirin johtaja, TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2010 UTSJOKI Vaasa TYKS TAYS HYKS OYS

Lisätiedot

Katsaus Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatilanteeseen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Katsaus Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatilanteeseen. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Katsaus Pohjois-Pohjanmaan työmarkkinatilanteeseen Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden parantamista;

Lisätiedot

Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I

Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Maksut ja laskutukset Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot Hoidon aloittamista

Lisätiedot

Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta

Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Käsittelyssä olevat avustushakemukset 15.1.2014 Pohjois-Pohjanmaan maakunta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaa HAAPAJÄRVI Tukiryhmä Haettu kpl euro 4 194 314 Yrityksen kehittämisavustus 1

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 831. Valtioneuvoston asetus. kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta

SISÄLLYS. N:o 831. Valtioneuvoston asetus. kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä syyskuuta 2007 N:o 831 834 SISÄLLYS N:o Sivu 831 Valtioneuvoston asetus kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain soveltamisalueesta...

Lisätiedot

Leena Koskinen EDUNVALVONTAVALTUUTUKSEN PÄÄPIIRTEET JA SUOSIO SEKÄ VALTUUTETUN ASEMA

Leena Koskinen EDUNVALVONTAVALTUUTUKSEN PÄÄPIIRTEET JA SUOSIO SEKÄ VALTUUTETUN ASEMA Leena Koskinen EDUNVALVONTAVALTUUTUKSEN PÄÄPIIRTEET JA SUOSIO SEKÄ VALTUUTETUN ASEMA Liiketalouden koulutusohjelma Yritysjuridiikan suuntautumisvaihtoehto 2012 EDUNVALVONTAVALTUUTUKSEN PÄÄPIIRTEET JA SUOSIO

Lisätiedot

OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ. Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP

OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ. Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP OYS erityisvastuualue (väestötiedot 31.12.2012) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 9/2012

Työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa 23.10.2012 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työttömiä työnhakijoita 2 370 enemmän kuin vuotta

Lisätiedot

Täysi-ikäisten edunvalvonta

Täysi-ikäisten edunvalvonta Täysi-ikäisten edunvalvonta 2016 Sasu Heino FINE FINE 2016 FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonta. Julkaisun ovat tehneet Sasu Heino, Tuomas Korkeamäki (vakuutusasiat) ja Erik Sirén FINEn Vakuutus- ja rahoitusneuvonnasta.

Lisätiedot

Edunvalvonta, edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto. 25.10.2012 Helsinki

Edunvalvonta, edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto. 25.10.2012 Helsinki Edunvalvonta, edunvalvontavaltuutus ja hoitotahto 25.10.2012 Helsinki Projektipäällikkö Henna Nikumaa Muistiliitto ry MUISTILIITTO ry -Muistisairaiden ihmisten etujärjestö Perustettu vuonna 1988 Muistiliitto

Lisätiedot

Employment in North Ostrobothnia - Spring 2014 -

Employment in North Ostrobothnia - Spring 2014 - Employment in North Ostrobothnia - Spring 2014 - Senior Adviser Jarkko Pietilä Centre for Economic Development, Transport and the Environment for North Ostrobothnia Department of Economic Development,

Lisätiedot

T erveyttä. avoitteena

T erveyttä. avoitteena T erveyttä avoitteena Terveydenhuollon huipputoimija Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, PPSHP, on innovatiivinen, uudistuva ja tuloksellinen terveydenhuollon huipputoimija. Se on myös vetovoimainen

Lisätiedot

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 12,2 % Taiv alkoski 18,5 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 8,2 %

alle 5 5-9, , , ,9 Pohjois-Pohjanmaa 12,2 % Taiv alkoski 18,5 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Reisj ärv i 8,2 % TYÖLLISYYSKATSAUS MAALISKUU 2010 Taiv alkoski 18,5 % Työttömien työnhakij oiden osuus työv oimasta (% ) Pohjois-Pohjanmaa 12,2 % Reisj ärv i 8,2 % alle 5 5-9,9 10-14,9 15-19,9 20-24,9 POHJOIS-POHJANMAAN

Lisätiedot

Lauri Nuutinen/Ritva Halila Prof. emeritus lauri.nuutinen@fimnet.fi

Lauri Nuutinen/Ritva Halila Prof. emeritus lauri.nuutinen@fimnet.fi Hoitotahto Lauri Nuutinen/Ritva Halila Prof. emeritus lauri.nuutinen@fimnet.fi Hoidon eettiset periaatteet Oikeus hoitoon Oikeudenmukaisuus Itsemääräämisoikeus Ihmisarvon kunnioitus Hoito Hyvän tekeminen

Lisätiedot

Näyttöön perustuvan potilasohjauksen vahvistaminen, VeTePO -hankkeeseen liittyvät koulutukset ja seminaarit

Näyttöön perustuvan potilasohjauksen vahvistaminen, VeTePO -hankkeeseen liittyvät koulutukset ja seminaarit VETOVOIMAINEN JA TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ TERVEYDENHUOLTO 1(13) Näyttöön perustuvan vahvistaminen, VeTePO -hankkeeseen liittyvät koulutukset ja seminaarit Taulukko 1a. Julkiset esitelmät, luennot, koulutustilaisuudet.

Lisätiedot

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA PANKISSA ASIOINTI

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA PANKISSA ASIOINTI Saimaan ammattikorkeakoulu Liiketalous Lappeenranta Liiketalouden koulutusohjelma Oikeustradenomi Pirjo Kähäri EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA PANKISSA ASIOINTI Asiakaskysely edunvalvontavaltuutuksesta Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet. Hailuodon riistanhoitoyhdistys Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.fi 0400-803858 Haukiputaan riistanhoitoyhdistys

Lisätiedot

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta

Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Metsänomistamisen erityiskysymykset: laitoshoidon maksut, yhteiskunnan tuet ja edunvalvonta Kuopio 29.3.2014 Suomen metsäkeskus Julkiset palvelut Antti Pajula Kunnat perivät pysyvässä hoidossa olevilta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa tutuksi

Pohjois-Pohjanmaa tutuksi Pohjois-Pohjanmaa tutuksi - kesäkuu 2015 - Timo Lehtiniemi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 2.6.2015 Pohjois-Pohjanmaan väestökehityksestä Pohjois-Pohjanmaalla on vajaa 406 000 asukasta keväällä 2015. Väestömäärä

Lisätiedot

Edunvalvonta ja pankissa asiointi - Case: Janakkalan Osuuspankki

Edunvalvonta ja pankissa asiointi - Case: Janakkalan Osuuspankki Edunvalvonta ja pankissa asiointi - Case: Janakkalan Osuuspankki Rämänen, Niina 2012 Hyvinkää Laurea-ammattikorkeakoulu Hyvinkää Edunvalvonta ja pankissa asiointi Case: Janakkalan Osuuspankki Niina Rämänen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 10/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 10/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 10/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusia avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2014 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa

Lisätiedot

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA SEN VAIKUTUKSET HOLHOUSVI- RANOMAISEN TOIMINTAAN

EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA SEN VAIKUTUKSET HOLHOUSVI- RANOMAISEN TOIMINTAAN Noora Manninen EDUNVALVONTAVALTUUTUS JA SEN VAIKUTUKSET HOLHOUSVI- RANOMAISEN TOIMINTAAN Opinnäytetyö Liiketalouden koulutusohjelma Huhtikuu 2009 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 6 2 HOLHOUSVIRANOMAINEN JA EDUNVALVONTA

Lisätiedot

AVH-VASTAAVA KUNTOUTUJAN OMAOHJAAJA. Tiina Vuononvirta, TtT, ft 24.10.2012

AVH-VASTAAVA KUNTOUTUJAN OMAOHJAAJA. Tiina Vuononvirta, TtT, ft 24.10.2012 AVH-VASTAAVA KUNTOUTUJAN OMAOHJAAJA Tiina Vuononvirta, TtT, ft 24.10.2012 Kytke hanke 2010-2012 Asiakkaan ja kodin kytkeminen sosiaali- ja terveydenhuollon saumattomaan hoito- ja palveluketjuun Tavoitteet:

Lisätiedot

INFO KEMPELE 16.6.2015:15.00. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

INFO KEMPELE 16.6.2015:15.00. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT INFO KEMPELE 16.6.2015:15.00 Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT Sote-kustannusten, bkt:n ja inflaation muutos 2000-2013, (2000=100) Lähde: SOTKAnet 2014 ja Tilastokeskus 2014 Pasi Parkkila 2015

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2013 alkaen

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2013 alkaen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ensihoitopalvelun palvelutasopäätös 1.1.2013 alkaen Sisältö 1 Johdanto...3 2 Ensihoitopalvelun sisältö ja valmius...5 3 Ensihoidon järjestämistapa...6 4 Tavoittamisprosentit...8

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 1/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 21.9.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto TE-toimiston tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista ja työllisyyden

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 6/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 21.7.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 8/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 8/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 8/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.9.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien työpaikkojen määrä

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 4/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien avoimien

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusien avoimien työpaikkojen

Lisätiedot

Muistisairaan ihmisen edunvalvonta kenen tehtävänä Huittinen 13.3.2014

Muistisairaan ihmisen edunvalvonta kenen tehtävänä Huittinen 13.3.2014 Muistisairaan ihmisen edunvalvonta kenen tehtävänä Huittinen 13.3.2014 Projektijohtaja Henna Nikumaa henna.nikumaa@muistiasiantuntijat.fi Päätavoite: Muistisairaan edunvalvonta vahvistuu, kehittyy ennakoivaan

Lisätiedot

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue 18.11.2014 Pohjois-Pohjanmaan yritystuet 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2015

Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2015 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2015 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Pohjois-Pohjanmaan työllisyyskatsaus 11/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 22.12.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Uusia avoimia työpaikkoja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi edunvalvontavaltuutuksesta sekä holhoustoimesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

Maatalouslomitusta hoitava paikallisyksikkö v. 2013 sijaintikunta KUNTANIMI Numero 2013 Paikallisyksikkö Maakuntano 005 Alajärvi 5 ALAJÄRVI 14 759 Soini 5 ALAJÄRVI 14 934 Vimpeli 5 ALAJÄRVI 14 010 Alavus

Lisätiedot

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 212/2013 vp. 65 vuodesta 68 vuoteen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 212/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kaupanvahvistajista annetun lain 1 ja 2 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kaupanvahvistajista annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2006 vp. hallituksen esityksen laeiksi edunvalvontavaltuutuksesta sekä holhoustoimesta annetun

LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2006 vp. hallituksen esityksen laeiksi edunvalvontavaltuutuksesta sekä holhoustoimesta annetun LAKIVALIOKUNNAN MIETINTÖ 29/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi edunvalvontavaltuutuksesta sekä holhoustoimesta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23

Lisätiedot

KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA 10.3.2015 VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER

KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA 10.3.2015 VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER KEHITYSVAMMA-ALAN TUKI- JA OSAAMISKESKUS EDUNVALVONTAILTA 10.3.2015 VARSINAIS-SUOMEN OIKEUSAPUTOIMISTO JOHTAVA YLEINEN EDUNVALVOJA LASSE FAGER Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Turku ja V-S yhdistyivät

Lisätiedot

Osoite Puhelin Telefax Sähköposti

Osoite Puhelin Telefax Sähköposti LAUSUNTO 1 (5) Oikeusministeriö Oikeushallinto-osasto PL 25 00023 Valtioneuvosto Lausuntopyyntö 31.5.2016 OM 7/33/2015 OM025:00/2015 TOIMIPAIKKA-ASETUS, OULUN OIKEUSAPUTOIMISTO Oikeusministeriö on pyytänyt

Lisätiedot

Eurovaalit 2009. haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja.

Eurovaalit 2009. haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja. www.lehtiyhtyma.fi Eurovaalit 2009 Olet europarlamenttiehdokas, haluatko vaikuttaa yli 1,6 miljoonaan paikalliseen äänestäjään, joista osa on Sinulle jo tuttuja. Suomen Lehtiyhtymän KasvuSuomi-paketti

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 12/2014

Työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa 20.01.2015 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työnhakijoiden kokonaismäärä kasvoi edellisen vuoden

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015

Kommenttipuheenvuoro. Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015 Kommenttipuheenvuoro Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015 Kommentit esitykseen 1 Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman pohjaksi tarvitaan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus PPSHP:n KUNTAJOHDON TAPAAMINEN Sote -palvelurakenne Oulu 16.1.2013 Kuntauudistuksen kokonaisuus Kuntarakenteen uudistaminen (kuntarakennelaki) Kuntalain

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011. 122/2011 Laki. holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2011 122/2011 Laki holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

IKÄÄNTYMISEN ENNAKOINTI

IKÄÄNTYMISEN ENNAKOINTI IKÄÄNTYMISEN ENNAKOINTI Vanhuuteen varautumisen keinot Anna Mäki-Petäjä-Leinonen TALENTUM Helsinki 2013 Copyright Talentum Media Oy ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Kustantaja Talentum Media Oy Kansi: Lauri

Lisätiedot

Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa

Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa Testamenttilahjoituksessa huomioitavaa Testamenttilahjoituksella voit poiketa lakimääräisestä perimysjärjestyksestä tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Voit halutessasi lahjoittaa testamentilla omaisuuttasi

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma EDUNVALVONNAN EDELLYTYSTEN TÄYTTYMINEN ITÄ- SUOMEN MAISTRAATTIEN KÄYTÄNNÖSSÄ

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma EDUNVALVONNAN EDELLYTYSTEN TÄYTTYMINEN ITÄ- SUOMEN MAISTRAATTIEN KÄYTÄNNÖSSÄ POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU Liiketalouden koulutusohjelma Tomi Auvinen EDUNVALVONNAN EDELLYTYSTEN TÄYTTYMINEN ITÄ- SUOMEN MAISTRAATTIEN KÄYTÄNNÖSSÄ Opinnäytetyö Joulukuu 2011 OPINNÄYTETYÖ Joulukuu

Lisätiedot

Työllisyyskatsaus 11/2014

Työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa 23.12.2014 klo 9.00 Työllisyyden trendit Pohjois-Pohjanmaalla Työnhakijoiden kokonaismäärä kasvoi vuoden takaisesta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Pohjanmaan metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Oulu Antti Ihalainen Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen

Lisätiedot

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla

Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi

Lisätiedot

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013

PAKKA toimintamalli. Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PAKKA toimintamalli Terveyden edistämisen seminaari Oulu 26.4.2013 PSAVI, Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat vastuualue, aluekoordinaattori Raija Fors 12.8.2013 1 PAKKA = paikallinen alkoholipolitiikka

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. 1 Johdanto...2. 2 Yhteenveto lausunnoista...2

SISÄLLYSLUETTELO. 1 Johdanto...2. 2 Yhteenveto lausunnoista...2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Johdanto...2 2 Yhteenveto lausunnoista...2 3 Kannanotot asiakohdittain...3 3.1 Laki edunvalvontavaltuutuksesta...3 3.1.1 Sääntelyn tarpeellisuus ja tarkoituksenmukaisuus...3 3.1.2 Edunvalvontavaltuutuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen

Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen Lähiomaisen tai muun läheisen tai laillisen edustajan määritteleminen 16.10.2007 Tutkimusasiamies Jari-Pekka Tuominen VSSHP/TUKIJA Lääketieteellisen tutkimuksen osalta taustalla lääketutkimusdirektiivi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto

Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto. Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Johtaja, FT Maire Mäki Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Suomessa 15 Työ- ja elinkeinotoimistoa (2013-) TE-toimistojen tehtävät 1) edistää työvoiman saatavuuden turvaamista

Lisätiedot

Oulun Yliopistollinen Sairaala Oulaskankaan sairaala Visalan sairaala Valtuusto 29.5.2013 Hannu Leskinen

Oulun Yliopistollinen Sairaala Oulaskankaan sairaala Visalan sairaala Valtuusto 29.5.2013 Hannu Leskinen Oulun Yliopistollinen Sairaala Oulaskankaan sairaala Visalan sairaala Valtuusto 29.5.2013 Hannu Leskinen OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2012 UTSJOKI Vaasa Keski- Pohjanmaa Pohjois- Savo

Lisätiedot

(kuntayhtymä), joka on käynnistynyt 2010. Yhteistoiminta-alue huolehtii perusterveydenhuollosta

(kuntayhtymä), joka on käynnistynyt 2010. Yhteistoiminta-alue huolehtii perusterveydenhuollosta 279 16 Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaan 34 kuntaa muodostavat 394 965 asukkaallaan 7,3 % koko maan väestöstä, mutta alue käsittää 11,7 % koko Suomen maa-pinta-alasta. Maakunnan keskikuntakoko on hieman

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRIN ROOLI TERVEYDENHUOLTOLAIN TOIMEENPANOSSA JA JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA. 29.2.2012 Raahe. Hannu Leskinen Shpjohtaja, TtT

SAIRAANHOITOPIIRIN ROOLI TERVEYDENHUOLTOLAIN TOIMEENPANOSSA JA JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA. 29.2.2012 Raahe. Hannu Leskinen Shpjohtaja, TtT SAIRAANHOITOPIIRIN ROOLI TERVEYDENHUOLTOLAIN TOIMEENPANOSSA JA JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA 29.2.2012 Raahe Hannu Leskinen Shpjohtaja, TtT Sosiaali- ja terveydenhuolto on lukuisten haasteiden edessä Väestön

Lisätiedot

Testamentti Tekoja ihmisarvon puolesta

Testamentti Tekoja ihmisarvon puolesta TESTAMENTTIOPAS Testamentti Tekoja ihmisarvon puolesta Me Kirkon Ulkomaanavussa olemme kiitollisia siitä, että haluat pohtia testamenttilahjoitusta työllemme. Oikeaan ihmisyyteen kuuluu yhteisvastuu niin

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012. 609/2012 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta 2012 609/2012 Verohallinnon päätös metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta Annettu Helsingissä 7 päivänä marraskuuta 2012 Verohallinto

Lisätiedot

Kokouspöytäkirja 1/2016 Varsinainen yhtiökokous

Kokouspöytäkirja 1/2016 Varsinainen yhtiökokous Kokouspöytäkirja 1/2016 Varsinainen yhtiökokous Pöyry Oyj PL 4 (Jaakonkatu 3) FI-01621 Vantaa Finland Kotipaikka Vantaa, Finland Y-tunnus 1009321-2 Puh. +358 10 3311 Faksi +358 10 33 21816 E-mail: group@poyry.com

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, POLLI Laki-ilta. HOK-Elannon Perunkirjoitustoimisto (HOK-Elannon Lakipalvelu)

Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, POLLI Laki-ilta. HOK-Elannon Perunkirjoitustoimisto (HOK-Elannon Lakipalvelu) Pääkaupunkiseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry, POLLI Laki-ilta HOK-Elannon Perunkirjoitustoimisto (HOK-Elannon Lakipalvelu) Sampo Lapila Lakimies, OTM Vantaa 21.10.2015 Esityksen sisältö Tavoitteena on

Lisätiedot