Monimutkainen mieli rauhoittuu joogan avulla
|
|
- Emma Lehtilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivu 1 / 6 Monimutkainen mieli rauhoittuu joogan avulla Anu-bhuta-visaya-asampramosah-smrtih. Muistaminen on mieleen kerääntyneiden vaikutelmien mielessä pysymistä (suomennos Anne Nuotio) Muistan, että olin pienenä tyttönä onnellinen. Elämä oli mukavaa ja mielikuvituksellista. Muistan omat biologiset vanhempani rakastavina ja rauhallisina ja koin aina olevani ainutlaatuinen, koska olin vanhempieni ainoa lapsi. Kukaan muu ei ole saanut tällaista geeniyhdistelmää. Se oli ja on vieläkin jotakin sellaista mitä kukaan ei voisi minulta pois viedä. Kun katson itseäni, niin tunnen ja näen itsessäni heidät molemmat ja kaipaan heitä molempia valtavasti elämääni. Muistan kuitenkin lapsuudestani paljon pahoja asioita. Minulle on tehty pahaa, äidilleni on tehty pahaa, veljilleni on tehty pahaa, isäpuolelleni on tehty pahaa. Aikuiset ovat tehneet pahaa lapsille sekä toisillensa. Ihmisiä on kohdeltu huonosti, välinpitämättömästi. Olen itse kohdellut ihmisiä huonosti. On syytetty ja haukuttu. On jätetty ja lähdetty. Pakattu ja muutettu. Kohta palattu ja purettu pakatut. On oltu hiljaisessa kaaoksessa. Patanjalin joogasutrassa kerrotaan, että muisto on yksi mielen tahroista. Muistot ja koetut asiat jättävät jälkensä vaikkapa siten, että voimme niiden vuoksi toimia hyvin vahingollisesti itseämme kohtaan ja elämää kohtaan. Itse olen elänyt vahingollisesti koska en ole osannut päästää pahoista muistoista irti ja toisaalta olen myös ollut hyvin kiinni hyvissäkin muistoissa. Muistot ovat jääneet kehooni kipuna, sydämen tykytyksenä, fyysisenä pahana olona ja mieleeni jatkuvana aivomyrskynä. Olen käynyt varmasti tuhansia kertoja läpi eri tilanteita, joissa on tapahtunut vääryys. Olen yrittänyt ratkoa ja hyväksyä tapahtumia ja yrittämällä ymmärtää mielessäni sitä miksi mitäkin on tapahtunut. Muistojen vuoksi olen padonnut sisälleni paljon vihaa, joka on vienyt minulta onnen myös siitä totuudesta, että olen vanhempieni lapsi. Olen alkanut vihata sitä, miksi minun piti syntyä heille ja siihen maailmaan, jossa olen elänyt. Koetut asiat ovat saaneet kauttani jatkumon esimerkiksi omassa suhteessani omiin lapsiini. Minua on kohdeltu jollain tavalla, väärälläkin, mutta olen kuvitellut sen olevan oikea tapa koska niin on tehty aina. On ollut hyvin vaikea irrottautua ja luoda uutta. Koulutuksen aikana olen vahvistanut itsessäni puolta, joka kertoo, milloin väistelen olevaa hetkeä ja en kanna vastuuta itsestäni itselleni. Huomaan, kun alan etsiä selitystä tai perustelua nykyhetkessä tapahtuville asioille muistoista. Olen oppinut selittelemään, miksi olen tällainen ja toimin jollakin tavalla; koska perheessä on ollut alkoholismia tai väkivaltaa. Toisaalta ymmärrän kyllä tämän väistämättömän yhteyden muistoihin, joka vain on, ja tulee aina olemaan. Mutta ymmärrän ja tunnen nyt paremmin sen energiayhteyden, joka minulla on muistoon. Esimerkiksi jos mieheni juo alkoholia olen vihainen hänelle ja selitän, että en voi sietää sitä, koska äitini on ollut alkoholisti. Todellisuudessa äidilläni ei ole mitään tekemistä asian kanssa enkä voi syyttää häntä vaan olen itse turhautunut ja en osaa luovuttaa vastuuta alkoholin juomisesta miehelleni. Jos hän juo niin hän juo ja kärsii itse seuraukset. Sillä ei ole mitään tekemistä minun kanssani. Joogaharjoittelun ja hiljentymisen myötä olen herännyt myös siihen, että olen elänyt elämääni uhrina. On ollut helppoa syyttää muita siitä, miten asiat ovat menneet. Olen syyttänyt varmasti lähes kaikkia läheisiäni siitä, minkälaiseksi elämäni on muotoutunut ja miten sitä olen elänyt. Toisaalta muistan myös sen pienen tytön, jolle elämä on näyttäytynyt pelottavana. On luonnollista tehdä ympärilleen muuri ja suojautua. Jos ei ole muuta keinoa niin mieli kyllä auttaa suojautumaan.
2 Sivu 2 / 6 Koulutuksen aikana ja avulla olen työstänyt uhriuttani. Olen oppinut ottamaan vastuuta itsestäni terveemmällä tavalla. Otan vastuun siitä mitä tunnen ja minkä annan koskettaa minua. Annan tunteen tulla ja annan tunteen mennä. Uskallan nykyisin paremmin kuunnella ja nähdä mitä asioilla on minulle kerrottavana ja osaan paremmin erottaa asiat, jotka kuuluvat minulle. Aiemmin olen hyvin paljon kantanut mukanani myös muiden tunteita, ajatuksia ja elämäntarinoita. On ollut oikeastaan helpompi auttaa muita itsensä sijasta. Ja on mukava sanoa niin, että olen tällainen kiltti ja kuuliainen auttaja mutta oikeasti minusta ei ole tuntunut siltä. En oikeastaan edes tiedä mitä se tarkoittaa. En tunnista siitä itseäni. Uskon siihen, että tietyt asiat kulkevat verenperintönä suvussa. Omassa suvussani tuntuisi olevan toistuvana teemana masennus ja mielenterveysongelmat. Siksi on ollut aika loogistakin, että olen ollut hyvin surumielinen ja pidättyväinen elämässäni. Ilon tunteet ovat tuntuneet vääriltä ja vähintäänkin rangaistavilta. Jos on jotain hyvää niin siitä on oletettavasti seuraamassa kohta jotain pahaa. Muistan kuvitelleeni aina isopapan, joka nukkui pois kun olin nelivuotias, istuvan pilven reunuksella ja katselevan minua. Sieltä hän lähetti minulle turvaa ja voimia vaikeisiin tilanteisiin. Vieläkin jostakin syystä palaan tuohon isopappaan, josta en oikeastaan muista mitään. Tunnustelin itsessäni miksi näin on ja tajusin, että hän on muiston ja kuvitelmani tuote, joka on antanut oikeuden olla iloinen. Olen luonut hänet turvakseni. Tunnen ja koen, että asanaharjoitus ja meditaatio vie väistämättä lähemmäs sitä olotilaa, jossa muistot eivät enää määritä koko elämääni. Aika ajoin on kyllä todella tukalaa ja pelottavaa päästää irti. Mitä sitten jää, jos ei ole muistoja. En haluaisi luopua mutta en haluaisi pitää kiinni. Näissä tukalissa hetkissä saatan palata lapsuuteen ja aikaan, jolloin vielä sain mennä äidin syliin, se lohduttaa. Toisinaan istun alas ja keskityn ristiluuhun, hengittämiseen ja vain olen. Hyväksyn sen, että kaikki muuttuu pikkuhiljaa ja vain sen verran kerrallaan kuin mihin olen valmis. Sabda-jnana-anupati vastu-sunyo vikalpah. Mielikuvitus rakentuu todellisuutta edustavien kuvien varaan ja on siten älyn rakennelma, jolla ei ole objektiivista todellisuuspohjaa. (suomennos Anne Nuotio) Sairastuin muutamia vuosia takaperin vakavaan masennukseen. Terapia ja myöhemmin psykoterapia olivat henkireikäni viiden vuoden ajan. Kuvailin monesti terapiassa pahaa oloa sisälläni solmuksi. Se oli väriltään hyvin tumma ja tiivis, läpäisemätön. Terapian aikana pelkäsin, että en sen loputtua voi elää ja etten pärjäisi enää koskaan ilman terapeuttiani. Masennuksen ollessa akuutissa vaiheessa aloitin joogan. Heti ensimmäisestä kerrasta alkaen tunsin, että jotakin tässä nyt oli. Jatkoin joogaa alussa hyvinkin säännöllisesti mutta kehon kipujen tultua lopetin. En voinut ymmärtää tai hyväksyä kipua. Kehoon sattui, oli helpompi unohtaa se ja olla tekemättä. Muutamia vuosia myöhemmin tapasin Annen, opettajani. Ensimmäisellä kerralla kun harjoittelin hänen kanssaan olin todella kipeä. Kehoon sattui ja itketti. Itketti niin, että en tiennyt loppuuko se ikinä. Olin hikinen itkusta. Koko keho, mieli ja kaikki solut, tuntuivat kouristelevan ja etsivän ulospääsyä kivusta. Kivusta, jota olin vuosia työstänyt terapiassa mutta joka oli edelleen kehossani. Aloittaessani koulutuksen mainitsin Annelle tästä pelostani, että kiinnyn liikaa häneen. Kuten pelkäsin terapeuttini kohdalla, niin pelkäsin Annen kohdallakin, etten voisi enää elää ilman häntä. Patanjalin joogasutrissa puhutaan siitä kuinka säännöllisellä ja vakaalla henkisellä harjoituksella voi päästä tilaan, jossa egoa ei ole. Tätä ennen kuitenkin on käytävä
3 Sivu 3 / 6 läpi elämän tai elämien mittainen puhdistautuminen ja irtipäästäminen. Koen, että kun oma kehoni ja mieleni on alkanut puhdistua, niin kaikki on tullut esille. Tunteet, muistot, kuvitelmat, opitut asiat ja koetut asiat. Niitä ei ole voinut työntää pois piiloon vaan ne on ollut pakko kokea ja kohdata. Masennuksen alku vaiheessa muistan olleeni kauhuissani siitä mitä minulle tapahtuu. Mieli ei voinut käsittää sitä kaikkea tuskaa ja kehossa tuntuvaa raastavaa kipua. Tapasin yhden terapeutin, joka sanoi masennuksen olevan siunaus. Tuo lausahdus sisälsi jotain, jonka ymmärsin vasta koulutuksen aikana. Koulutuksen aikana olen tunnistanut itsessäni vahvemmin puolen, joka elää kuvitelmissa ja pelon kautta. Olen kuvitellut, että hyvä elämä on kivutonta, onnellista ja helppoa ja tätä se onkin mutta kuvitelmaani on liittynyt ajatus siitä, että kipu on huono, suru paha ja vaikeus raskasta. Olen oppinut löytämään myös näistä negatiivisiksi leimatuista asioista onnea. Jos koskee, niin keho kertoo jotain ja sitä on hyvä kuunnella. Jos jokin asia herättää surua niin se ei muserra alleen vaan se voi kokea neutraalina. Tai jos jokin tilanne on vaikea niin se on juuri niin vaikea kuin minkälaiseksi sen itse teen. Tunnen energioissani sen, milloin annan tunteen viedä. Kun en anna sen viedä niin elämä todella on helpompaa ja kevyempää. Joogaharjoituksen suhteenkin olen kuvitellut, että kun teen sen oikein niin saavutan jotain hyvää. Olen tunnistanut koulutuksen aikana, kun olemme tehneet asanaharjoitusta Annen ohjauksessa, että olen odottanut jonkinlaista tunnustusta Annelta siitä, että teen oikein tai opastusta siihen, miten voin päästä lähemmäs oikeaa. Olenkin ollut välillä vähän pettynyt, kun en ole saanut juuri minkäänlaista palautetta asanoista tai minusta ei ole otettu valokuvia asanaharjoituksessa. Näistä on aika välittömästi noussut kuvitelma, että en ole kiinnostava ihminen ja jotenkin arvoton ja äärimmäisen tylsä ja huono kaikessa. Totuus on kuitenkin se, että en tiedä mitä Anne ajattelee tai mitä kukaan ajattelee. Mielenkiintoista on ollut se, miten olen ollut vihainenkin Annelle, että miksi hän ei sano mitään. Tätä tunnetta kuulostellessani olen huomannut, että oikeasti olen vihainen itselleni. Olen vihainen ja väsynyt siihen, etten uskalla olla oma itseni. Sitä kautta olen päästänyt irti kuvitelmistani, että joku muu voisi paremmin tietää miten löydän onnen. Olen siis käyttänyt Annea peilinä itselleni ja taistellut itseni kanssa. Todella mielenkiintoisia oivalluksia ja huomioita on tullut monesta asiasta. Koen, että kuvitelmissa etten pärjäisi ilman terapeuttiani tai Annea, on pohjimmiltaan kyse siitä, että olen pelännyt yksinäisyyttä. Huomaan itselläni olleen jopa vähän narsistista halua saada vahvistusta heiltä sille, että olen oikeassa siinä etten pärjää ilman heitä. Kumpikaan ei tahollaan ole lähtenyt mukaan tähän tahtotilaani vaan olen joutunut kohtaamaan itseni ja luottamaan siihen, että elämä kyllä kantaa. Ja yllättäin se on kantanut. Tiedostan myös nykyisin sen, että vaikka en ole fyysisesti tai sanallisesti mitenkään yhteydessä vaikkapa tähän terapeuttiini, niin silti hän on läsnä elämässäni. Yhteys ei katkea. Joogasutrissa puhutaan totuudellisuudessa pysymisessä. Koen tämän sen lisäksi, että on rehellinen ympäristölle, niin on myös rehellinen itselleen. On helppo kuvitella olevansa jotain tai haluta olla jotain. Olen oppinut hyväksymään omaa energiaani ja kuinka se toimii. Kun olen päästänyt irti liiasta kontrollista ja kunpa voisin olla toisenlainen -ajattelusta niin ihmeellisiä asioita on alkanut tapahtua. Oleminen ihmisten kanssa on helpottunut, liikun vapaammin ja rohkeammin eri paikoissa ja olen vetänyt paljon rajoja sille, kuinka minua voi kohdella. Olen herännyt tajuamaan myös sen, että voin nauttia ja iloita. Voin nauraa ja tanssia. Tiedostan, että en ole näkyvästi ilosta pulppuava, puhelias tai räiskyvä ihminen. Olen kuvitellut, että onnellinen on ihminen, joka sen osaa spontaanisti, äänekkäästi ja näkyvästi näyttää. Mutta kun jätän kaiken kuvittelun ja luulemisen niin tunnen sydämessäni, kun olen onnellinen ja iloinen. Se on rauhaa, hiljaisuutta ja tyyneyttä. Abhyasa-vairagya-abhyam tan-nirodha
4 Sivu 4 / 6 Periksiantamattomalla harjoittelulla ja mielen seesteisyyttä vaalimalla pääsemme tästä orjuutetusta tilasta, jossa minuutemme on pirstoutunut tietoisuuden ottamiksi eri muodoiksi Asanaharjoitus on ollut minulle paljon suorittamista, tekniikkaa ja tekemistä. Olen aloittanut aikanaan joogan sellaisen ihmisen kanssa, jolle opettaminen tekniikoiden kautta on ollut ominaista. Siitä olen jatkanut harjoittelua toisen henkilön kanssa, joka on kysellyt paljon minulta, onko avustus hyvä tai pyytänyt minua pyytämään, jos tarvitsen jotain harjoituksessani. Toisaalta on myös puskettu eteenpäin kakkossarjan asanoihin vaikka en ole siihen ollut valmis. Harjoittelusta oli tullut taistelukenttä, jossa oli paljon tuskaa, lihasjännitystä, aktivointia ja ajatuksia. Annen kanssa opiskellessa ja todella asanaharjoitukseen paneutuessa on tippunut pois paljon ylimääräistä painetta. Olen lisääntyvissä määrin kehossani en mielessäni. En edelleenkään tunne, että hengitykseni olisi mitenkään erityisen auki ja virtaava. En myöskään tunne maadoitusta tai tasapainoa helposti. Huomaan kyllä paljon nyansseja energiassani ja saan kiinni siitä, milloin ajatukseni karkailevat tai alan luoda painetta. Luottamus omaan kehooni ja viisauteeni on kasvanut. Toisaalta tiedostan sen, että pidän vielä kynttilää vakan alla ja käytän energiaani hyvin säästellen. Uskallus heittäytyä ja luottaa siihen mitä nyt on, on vielä vaikeaa ja pelottavaa. Kehossani on ollut ja on edelleen kipua. Se vain vaihtaa paikkaa. Takareidet ja lantion seutu ovat alueet, joissa olen tuntenut aina eniten kipua. Aika ajoin kipu on raastavaa ja raskasta. Toisinaan se on ollut pientä ja kevyttä. Joogan myötä kipu on jäsentynyt ja saanut raamit olemiselleen. Olen ottanut sen mukaan harjoitukseeni ja annan sen näyttäytyä siellä. Toisinaan turhaudun siihen, että kipua on. Kiroan ja manaan sitä ja vaivun itsesääliin ja vihaan kehoani. Toisinaan sitten vain hyväksyn sen ja annan sen olla. Tiedostan, että kipu on elementti, joka suojelee minua itseltäni ja kestää mitä vain. Se on ikään kuin ystävä sisälläni, joka ohjaa oikeaan suuntaan. Asanaharjoitus tarjoaa minulle ja kivulle leikkikentän. Tunnistan omassa harjoituksessani, kun kipu vie mennessään. Tuolloin olen myös mielessäni hyvin jännittynyt, kova ja poissa kehostani. Koko keho reagoi ja raahaa kipua mukanaan ja arvuuttelen ihan kaikkea. Olenko hyvä, riittävä ja teenkö oikein. Hengitys on pinnallista ja joudun pinnistelemään, jotta pystyn harjoittelemaan. Tunnistan myös sen kun kipu on mutta se vain on. Silloin harjoitus on rauhallinen ja hengitys hitusen syvempää. Tuolloin harjoitus tuntuu myös hyvin kevyeltä ja selkeältä. Aiemmin olen mieltänyt kivun ja itkun samaan pakettiin. Kipu on pahasta ja itku on seuraus siitä ja myöskin pahasta. Lapsuudessani koin väkivaltaa, jos itkin. Itku oli häpeällisen ja heikon ihmisen merkki. Ihminen, joka itki, oli ruma. Nykyisin itken häpeilemättä vähän enemmän. Edelleenkään se ei ole helppoa ja pidättelen sitä paljon sisälläni. Usein tunnen sen pienen tytön, joka jännittyy kauhusta, kun itku alkaa tulla. Parantavaa ja eheyttävää on ollut huomata, ettei koskaan oikeasti tapahdu mitään pahaa, kun itken. Toisinaan olen niin vihainen tuon tytön puolesta, että näytän keskisormea hänelle, joka minulta on vienyt oikeuden itkuun. Enkä pode siitä huonoa omaatuntoa. Itku on kaunis asia, sitä ei pidä väheksyä tai tukahduttaa. Asanaharjoituksen rauhoittumisen ja keskittyneisyyden lisääntyminen on tuonut myös sellaisia muutoksia kuten, että en hengästy tai hikoile enää läheskään yhtä paljon kuin ennen. Aikaisemmin asanaharjoitus oli hikijumppa, josta tuli jotenkin likainen, väsynyt ja revitty olo. Joogasutrissa puhutaan siitä, miten mm. sairaudet, velttous ja epäröinti ovat esteenä mielen hajaannuksen päättymiselle. Näiden esteiden vastakohtana kuvataan mm. iloisuus, hyväntahtoisuus ja myötätunto. Omalla kohdallani asanaharjoituksessa pysyminen on jatkuvaa tasapainoilua näiden asioiden äärellä. Harjoituksen säännöllisyys on itselläni edelleen säännöllisen epäsäännöllistä. On aikoja, jolloin
5 Sivu 5 / 6 olen harjoitellut monta kertaa viikossa. Toisaalta voin tehdä vain yhden harjoituksen viikossa. Tiedostan, että kaikki mitä teen vaatii valintoja. Valitsenko nukkua aamulla vai heräänkö harjoittelemaan. Seuraavaksi voin valita miten suhtaudun valintaan. Syyllistänkö itseäni jos en jaksa aamulla herätä harjoittelemaan vai olenko sinut valintani kanssa ja harjoittelen hyvillä mielin iltapäivällä. Aika ajoin huomaan pilkahduksia syyllisyydestä, kun en harjoittele aamulla tai edes säännöllisesti mutta pystyn pysähtymään siihen hetkeen ja hyväksymään sen, että nyt on näin. Toistaiseksi olen valinnut nukkua mutta siitä huolimatta tiedän, että harjoitus on. Siihen voi palata mielessä ja se auttaa myös siten. Sen olemassaolo luo turvaa vaikka sitä ei fyysisesti tekisikään joka päivä. Otsikon sutran tärkein sanoma minulle on se, että minun tulee tasapainoilla trapetsilla ja hyväksyä se, että välillä putoan. Sitten voin taas kiivetä takaisin ja kokeilla uutta tapaa pysyä ylhäällä. Loppusanat En olisi koskaan voinut kuvitella mitä koulutus tuo tullessaan. Periaatteessa mikään ei ole muuttunut mutta kaikki on muuttunut. Muistan ajatelleeni, että haluan kokea saman hiljaisuuden, jonka koin masennuksen alkuvaiheessa. Se oli samanaikaisesti lamaannuttava ja helpottava. Silloin en voinut tehdä mitään, vain nukkua. Ymmärrän nyt, ettei se ollut tervettä. Elämään kuuluu kaikki sen kirjot ja värit. Tunteet ja kivut. Jos ne jättää elämättä, ja vain yrittää väistellä, niin koko potentiaali jää käyttämättä ja elämä tutkimatta. Uskon vahvasti siihen, että minun tarkoitukseni on muuttaa sukumme suuntaa. Arvostan sitä mistä minä rakennun mutta minun ei tarvitse purematta niellä kaikkea vain koska aina on ollut näin. Haluan tarjota omille lapsilleni muunlaista tapaa olla ja elää. Tiedän, että he jos jotkut imevät minusta kaiken ja yhteytemme on niin vahva, että he tuntevat sen, miten jooga toimii. Olen koulutuksen edetessä oppinut arvostamaan itseäni, vaikka toisaalta olen ollut hyvin hämmentynyt tästä ainutlaatuisuudestani. Olen todellakin arvokas ja ainutlaatuinen ihminen! Anne kuvaili joskus minua sanalla herkkä. En tuolloin tunnistanut sanasta itseäni. Koin sen jopa vähän huonona asiani. Herkkä on yhtä kuin heikko. Heikko sama kuin huono. Tänä päivänä tunnistan tuon herkkyyden ja vaalin sitä. Huomaan myös, että se on voimavara, joka pitää minut valppaana ja avoinna elämälle. Jos aiemmin epäilin oikeastaan ihan kaikkea ja tarvitsin varmuutta kaikkeen niin nyt luotan enemmän siihen mitä on. Tai jos tuleekin epäilys, niin myöhemmin kyllä tiedän, mikä oli oikein. Patanjalin joogasutrissa itseäni on koskettanut kaikista eniten sutra; Yogas-citta-vrtti-nirodhah-jooga on sitä, että mielen hajaannustila lakkaa (suomennos Anne Nuotio). Kun tätä olen kuulostellut ja tarkaillut omassa elämässäni niin olen huomannut, että kaiken epävarmuuden ja pelon takana on mieli, joka punoo kauhutarinoita ja luo hätää. Mieli haluaa ennakoida ja olla varma. Kun tästä on päässyt edes hitusen irti niin niinkin normaali asia kuin kävely tai junamatka voi muuttua täysin. Ei ole enää hätä mihinkään. Myös varmuus siitä, että vaikka mikä olisi niin itsestä löytyy aina rauha ja viisaus. Ei tarvitse juuri muuta kuin pysähtyä ja hengittää niin rauha löytyy. Sitä on ihmisenä täysin vapaa tekemään mitä haluaa, kunhan toimii sydämestä käsin ja pysyy rehellisenä itselleen. Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että lähdin tälle tutkimusmatkalle itseeni. Ei oikeastaan ollut edes muuta vaihtoehtoa, vaikka yritin kyllä sellaisia keksiä. Kaikki on hyvin selvää, kun vain luottaa elämään. Om Shanti!
6 Asta Sivu 6 / 6
Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.
Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.
Millainen maailmani pitäisi olla?
Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta
NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.
ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE
VANHEMMAN HAASTATTELULOMAKE Lapsi Vanhempi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI VANHEMMAN SILMIN Kerro minulle lapsestasi. Millainen hän mielestäsi on? Kerro omin sanoin tai käytä alla olevia kuvauksia:
Omat rajat ja turvaohjeet
Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa
TAIKURI VERTAISRYHMÄT
TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden
Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA
LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS
LAPSESI ON NOIN PUOLITOISTAVUOTIAS Hyvät vanhemmat Lapsen kasvaminen tuo tullessaan sekä ilon että huolen aiheita. Tämän lomakkeen avulla voitte arvioida perheenne hyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Toivottavasti
Ajatukset - avain onnellisuuteen?
Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi
Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi
Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on kokemuksen ja oman olotilan havainnointia. Läsnäoloharjoituksessa tarkoitus ei ole muuttaa kokemusta: olennaista
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
Miltä sinusta tuntuu juuri nyt? Mitä lapselle kuuluu juuri tällä hetkellä? Mitä lapsi tuntee tässä hetkessä, juuri nyt? Tärkeitä kysymyksiä, joiden äärelle voi palata päivittäin, eri hetkissä ja tilanteissa.
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (yli 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSEN NÄKEMYS ITSESTÄÄN Me ihmiset olemme erilaisia ja meissä on erilaisia luonteenpiirteitä. Kerro itsestäsi, miten
5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista
5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko
Katja Koski. Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta
Tasapainoisen vanhemman 6 suurinta salaisuutta Katja Koski 1. Laita kännykkä pois 2. Lapset tekemään jotain mukavaa 3. Ota muistiinpanovälineet esille Tervetuloa! Vanhemmat sanoivat näin: Kannustava ja
Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti
Mieletön mahdollisuus Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Tukea lapsille ja nuorille, joiden vanhempi on sairastunut psyykkisesti Mieletön Mahdollisuus -projektin
Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT
TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT Turvaympyrä i TUTUT IHMISET Sinun kehosi on tärkeä ja arvokas. Kukaan ei saa koskea siihen ilman sinun lupaa. Tärkeä tietää: Suorista käsi eteesi
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen
Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,
Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET
Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada
Arvojen tunnistaminen
Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa
Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma
Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani
OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa:
Hylätyksi tulemisen pelko 9.osio. HALLINTAKEINOMME Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa: Ajatus -Olen surkea äiti -Olen huono työssäni, pakenemista Käytös Suorittamista syyllisyyden
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto
Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus
Iloa ja kannustusta elintapoihin Miksi, miten ja kenelle? + Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Missä Neuvokas perhe työvälineet ja ideologia voivat auttaa ammattilaista? Asiakas ei ymmärrä miten tärkeä
Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi
MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen
Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu
TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina
TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä
NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1
kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää
1 Aikuistumista ja arjen arvoja
1 Aikuistumista ja arjen arvoja Mikä on parasta nuoruudessa? aikuisuudessa? 1.1 Aikuistuminen Viime vuosikymmenien muutos: - Lapsuus on lyhentynyt ja lasten fyysinen kehitys nopeutunut. - Aikuisuuteen
LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT
LAPSET JA PÄIHTEITÄ KÄYTTÄVÄT VANHEMMAT Haittojen vähentämisen näkökulma Tiina Varonen Omaiset Huumetyön Tukena ry/ Osis 9.10.2013 Yksin kestät sen olet epäonninen minkä sille voit et voi kuin sietää..
BDI-21, Terveys 2000 versio ja pisteytysohje
BDI-21, Terveys 2000 versio ja pisteytysohje (Poimittu BDI:n 21-osioiseen versioon (Beck et al. 1961) kuuluvat kysymyssarjat ja niiden pisteytysohjeet Terveys 2000 -tutkimuksen Kysely 1:ssä* (www.terveys2000.fi)
Ilolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa
Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu
Ymmärrystä ihmisen käyttäytymiseen
Ymmärrystä ihmisen käyttäytymiseen Professori Raimo Lappalainen Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto Taustaa Henkisen tai psykologisen hyvinvoinnin ongelma merkittävä kansanterveysongelma Psyykkiset
Onneksi on Imatran kylpylä. Merja Kaivolainen koulutus- ja kehittämispäällikkö. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry
Onneksi on omaishoitajaonnen avaimia 17.4.2012 Imatran kylpylä Merja Kaivolainen koulutus- ja kehittämispäällikkö Onnen avaimia? Etsimme onnen avaimia Merja Kaivolainen koulutus- ja kehittämispäällikkö
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni
AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:
Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu
Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus
Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi
Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa?
Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Materiaali hoitosuhdekeskusteluihin Selkomukautus Ensitietoa skitsofreniasta Mitä skitsofrenia tarkoittaa? Opas on tehty Arjen mieli -hankkeessa,
Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen Aija Paakkunainen 1
Hallitsevat uskomukset ja minäkuvan työstäminen 3.12.2015 Aija Paakkunainen 1 Tunnista hallitsevat uskomukset ja tunnelukkosi Väärät uskomukset: itsestä, työstä, parisuhteesta, onnellisuudesta Uskomus
Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme
Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua
Yhteistyöstä voimaaasiakkaan. kumppanuus. Hyvinvointiseminaari OULU. Anne-Maria ja Johanna
Yhteistyöstä voimaaasiakkaan ja auttajan kumppanuus Hyvinvointiseminaari 23.4.2012 OULU Anne-Maria ja Johanna KUMPPANUUS Tekemällä kumppanuutta yli rajojen, toimialojen rajojenkin, on tulevaisuuden toimintatapa.
Nuorten erofoorumi Sopukka
1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden
Tunnelukkona vajavuus / häpeä.
Tunnelukkona vajavuus / häpeä. Suosittelen, että tulostat materiaalin ja kirjoitat käsin pohdintasi. Tai kirjoitat kysymykset itsellesi. Käsin kirjoittaminen vaikuttaa aivoihin eri tavalla kuin koneella
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
Erling Kagge. Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä
Erling Kagge Hiljaisuus melun ja kiireen keskellä Suomentanut Katriina Huttunen Gummerus I Jos en voi kävellä, kiivetä tai purjehtia pois maailmasta, olen opetellut sulkemaan sen ulkopuolelle. Oppiminen
Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin
Kuinka kohtaat seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan ja kaltoinkohtelun uhrin Uhrin auttamisen lähtökohtana on aina empaattinen ja asiallinen kohtaaminen. Kuuntele ja usko siihen, mitä uhri kertoo. On
SIIPESI KANTAVAT VAIKUTTAVUUSTUTKIMUKSEN TULOKSET TIIVISTELMÄ
VAIKUTTAVUUSTUTKIMUKSEN TULOKSET TIIVISTELMÄ SIIPESI KANTAVAT Kolmen kuukauden työpaja työttömille, mielenterveyskuntoutujille ja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille Kevät 2015 Siipesi kantavat työpaja
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus
Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Vaikuttava elintapaohjaus Neuvokas perhe työvälineillä 1/2 Tutkimusnäytön mukaan vaikuttavan elintapaohjuksen elementtejä
Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R
Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R 4. 1 2. 2 0 1 8 HARJOITUS 1: VAIKEA HETKI, OSA 1/3 Tuo mieleesi jokin sellainen hetki, jolloin sinun on ollut vaikea olla. Millaista sisäinen puheesi on tällaisena
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,
Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus
Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 11.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Tervetuloa koulutukseen! Kolmen
Mies ja seksuaalisuus
Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo
Koulu. Koetko koulunkäynnin mielekkäänä ja tarpeellisena? Kyllä Joskus Ei. Missä aineissa olet hyvä?
Koulu ja työ - ohje Koulunkäyntiin liittyen tärkeää on selvittää sekä motivaatio käydä koulua, mutta myös mahdolliset pulmat tai oppimisvaikeudet. Mikäli koulut on jo käyty, niin työelämään liittyen on
Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan
Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa
AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio
Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja
Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää
Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.
Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat
Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet
Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä
Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,
Nainen ja seksuaalisuus
Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin
JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää
Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä
Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei
Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa
ITSETUNTEMUS YKSI VAIKEIMMISTA ASIOISTA ON OLLA SE KUKA ON. SAMALLA SE ON YKSI PARHAISTA ASIOISTA. TEE RAUHA ITSESI KANSSA PÄHKINÄNKUORESSA
YKSI VAIKEIMMISTA ASIOISTA ON OLLA SE KUKA ON. SAMALLA SE ON YKSI PARHAISTA ASIOISTA. TEE RAUHA ITSESI KANSSA www.eeviminkkinen.fi ITSETUNTEMUS PÄHKINÄNKUORESSA Ihminen on herkkä ja tunteva olento Jokaisella
Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.
Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen
Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy. 18.05.2015 Irmeli Kauppi, sh, TunteVa-kouluttaja
Haasteellisten käyttäytymistilanteiden ehkäisy Pesutilanteet Vastustelu pesutilanteissa on aika yleistä Voi johtua pelosta Alapesu voi pelottaa, jos ihmistä on käytetty hyväksi seksuaalisesti tai hän on
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja
Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019
RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu
HENKISTÄ TASAPAINOILUA
HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,
Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila
Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Kirjailija: Anna Kauppila ISBN: 9789526767406 Formaatti: PDF Tiedoston koko:
Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno
Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö
YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT. Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää
YRITTÄJÄN KOKEMUS GREEN CARE LUONTOVOIMA LAATUMERKKI, NATUREFULNESS-HYVINVOINTIPALVELUT Nina Pyykkönen, Mind Dynamics Oy, Hyvinkää Meikäläinen Nina Pyykkönen, erikoispsykologi, psykologian lisensiaatti
Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus
Itsemurha Itsemurhan tehneen läheisellä on oikeus 1. Surra omalla tavallaan, omassa tahdissaan ja niin kauan kuin siltä tuntuu. 2. Saada tietää tosiasiat itsemurhasta. Nähdä vainaja ja järjestää hautajaiset
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.
SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT
Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen
Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Pauliina Koljonen Matkalla etsiväksi nuorisotyöntekijäksi Lukio-opintoja 2 vuotta Keskeyttämisen jälkeen vuoden työharjoittelu nuorisotyössä 1994-1996
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA
KILPAILIJAN OSAAMISEN MAKSIMOINTI KILPAILUTILANTEESSA Arto Tikkunen, Jewellery Marko Varjos, Cabinetmaking Skills Finland / Koulutuskeskus Salpaus WSC-valmennus 2015 Taustat kuntoon KILPAILIJA, EKSPERTTI,
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.
Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme
SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat
Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi
Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo
Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT?
MISSÄ JA MILTÄ MINUN TUNTEENI TUNTUVAT? MATERIAALISSA KÄSITELLÄÄN PERUSTUNTEET: suru, pelko, viha, ILO Tunnemateriaalissa mukana myös positiivisina tunteina: rauhallisuus ja odotus (Miltä tuntuu odottaa
Taide on tavallista. Taideterapia kuntoutumisen tukena. Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle?
Taide on tavallista Taideterapia kuntoutumisen tukena Mitä taideterapia on? Sopisiko se minulle? Tutkimme kuvissamme iloa, tuskaa, kaihoa, häpeää, surua. Nyt katson taidetta ja elämää eri muodoissa uusin
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko
Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta
Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja
Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,
HAIKEUS ROHKEUS ONNI YLPEYS RAKKAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS VIHA PELKO IHASTUS RAUHALLISUUS ILO VÄSYMYS INHO RIEMU TOIVO PETTYMYS KAIPAUS PIRTEYS
TYYTYVÄISYYS AHDISTUS SURU IHASTUS LUOTTAMUS EPÄLUULO ILO KAIPAUS VÄLINPITÄMÄTTÖ- MYYS PIRTEYS ONNI TOIVO JÄNNITYS RIEMU TUSKA EPÄTOIVO MIELIALAPÄIVÄKIRJA YLPEYS VIHA RAUHALLISUUS PELKO ROHKEUS VÄSYMYS