Mämmi? Juustoa leivän päällä?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mämmi? Juustoa leivän päällä?"

Transkriptio

1 Mämmi? Juustoa leivän päällä? -ranskalaisten ajatuksia Suomesta Koulumme englannin projektin myötä noin kaksikymmentä ranskalaista oppilasta tuli viikon ajaksi Suomeen. Saimme kuulla, mitä he ajattelevat suomalaisten oudoista tavoista. Koulumme järjestää paljon kansainvälisiä projekteja pitkin lukuvuotta, ja tänä lukuvuonna englannin projekti järjestettiin ranskalaisen koulun kanssa. Suomalaiset vierailivat Ranskassa jo helmikuussa, mutta ranskalaiset tulivat täksi viikoksi Suomeen. Viikon aikana ohjelmassa oli monia aktiviteetteja, kuten makkaranpaistoa Nuuksion kansallispuistossa ja retki Heurekaan. Saimme siis oivan mahdollisuuden haastatella muutamaa heistä ja kysyä esimerkiksi oudoimmista asioista, joita he ovat kohdanneet Suomessa ollessaan. Haastattelin ryhmästämme Capucine Mahéasta, Glenn Raoultia sekä Cyrielle Tripieria. Tiesittekö Suomesta mitään entuudestaan? Glenn: En oikeastaan mitään. Cyrielle: Tiesin Suomen luonnosta ja maisemista, mutta muuten en paljon mitään. Miksi päätitte valita Suomen Alankomaiden sijaan? (Ranskalaisten luokalta puolet lähtivät Alankomaihin ja puolet Suomeen) Capucine: Päätin valita Suomen, koska perheen kanssa tulisi helpommin matkustettua Alankomaihin kuin Suomeen, joten en olisi muuten saanut ikinä välttämättä mahdollisuutta tulla tänne.

2 Glenn: Koska Suomi on tunnettu luonnostaan ja maisemistaan ja se eroaa monilla tavoilla Ranskasta. Mitä odotitte eniten? Cyrielle ja Glenn: Luulen, että odotimme eniten makkaroiden grillaamista ja matkaa Nuuksioon. Mikä oli kivoin paikka reissunne aikana? tai aktiviteetti, jonka koitte Kaikki: Kivointa oli ehdottomasti makkaroiden paistaminen nuotiolla Nuuksiossa, koska se oli asia, jota emme ole ikinä tehneet Ranskassa. Mikä on ollut suurin ero Ranskan ja Suomen välillä? Capucine: Mielestäni ruuat ja ruoka-ajat ovat melko erilaiset. Te syötte niin monta ruoka-annosta päivän aikana. Cyrielle: Samaa mieltä. Syötte esimerkiksi iltaisin päivällisen ja sen jälkeen vielä iltapalan, joten ruokailut ovat todellakin erilaiset. Mikä oli oudoin asia, johon törmäsitte Suomessa? Capucine: Hmm. Oudointa on ehkä se, että laitatte leivän päälle juustoa ja syötte leipää juustolla esimerkiksi aamuisin. Glenn: Mielestäni mämmi oli todella outoa. Arkiaamujen piristäjä

3 smoothie bowl Tekisikö mieli helppoa, mutta herkullista aamu- tai iltapalaa, jonka valmistamiseen menee vajaa viisitoista minuuttia? Tässä on herkullinen ja terveellinen aamupala, josta saat luoda juuri omanlaisesi smoothie bowl. Tarkoituksena on periaatteessa vain kaataa valmis smoothie kulhoon ja laittaa koristeeksi esimerkiksi pähkinöitä tai marjoja. Jos siis mummolta saadut mustikat lojuvat pakkasessa, etkä ole mustikkapiiraiden mestari niin tässä on oiva tapa käyttää marjat ja jo hieman tummuneet banaanit pois! Smoothie bowlin ideana on tehdä smoothien tapainen, mutta hieman kiinteämpi seos, jonka voi kaataa kulhoon ja syödä lusikalla. Itse käytän yleensä smoothie-aineksina banaania, mustikoita, kaurahiutaleita, maitorahkaa ja jogurttia, mutta aineksia voi vaihdella oman maun mukaan. Sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi näkynyt vihreitä smoothie bowleja, joihin on laitettu pinaattia. Valittavia aineksia on siis laidasta laitaan!

4 Ainekset heitetään kulhoon tai tehosekoittimeen (vinkki: Itse käytän sauvasekoitinta, koska tiskivuoresta tulee paljon pienempi) ja sekoitetaan tasaiseksi massaksi. Lopuksi lisätään päälle esimerkiksi pähkinöitä, chia-siemeniä, kookoshiutaleita tai marjoja. Sitten vain nautitaan! Smoothien voi myös tehdä edellisenä iltana valmiiksi, jos ei halua käyttää jo valmiiksi kiireisestä aamusta aikaa sen tekemiseen.

5

6 Loput opiskelijakunnan hallituksesta keskiviikkona uudesta valittiin Maanantaina internetin kautta tehdyssä äänestyksessä uudelle opiskelijakunnan hallitukselle valittiin uusi puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja. Keskiviikkona, valittiin vielä loput uudesta opiskelijakunnan hallituksesta. Kyseisissä vaaleissa valittiin hallituksessa erilaisia tehtäviä hoitavat henkilöt, kuten esimerkiksi toimintavastaavat, jotka pyrkivät kehittämään koulussamme tapahtuvaa yhteistä toimintaa. Konkreettista paperiäänestystä ei tarvittu käyttää, sillä jokaiseen tehtävään asettui ehdolle vain yksi tai tehtävään tarvittava määrä henkilöitä. Uuden hallituksen henkilöille: vastaavien paikat menivät seuraaville Tiedottaja/somevastaava: Oona Hartikainen Kirjavastaava: Elmalyn Väisänen Toimintavastaavat: Anna Siikavirta ja Rasmus Harmanen Kioskivastaavat: Helmi Koivu, Sanni Karhunen, Saara Takala sekä Oona Lintunen Ympäristövastaavan tehtävään ei vaaleissa saatu yhtäkään ehdokasta, joten jos kyseiseen rooliin on innostusta, niin asiasta voi ilmoittaa opiskelijakunnan hallituksen nykyiselle puheenjohtajalle Riikka Kokolle tai jollekin muulle

7 opiskelijakunnan hallituksen jäsenelle. Paikasta kiinnostuneet voivat myös saapua opiskelijakunnan hallituksen seuraavaan kokoukseen, jonka ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Emma Lagerin joulupöytä ja maukas rosolliresepti Koulumme biologian ja maantieteen opettaja Emma Lager on tunnettu innokkaasta kokkailustaan ja uusien ruokien testailusta. Monilla hänen kursseillaan voi kuulla tarinoita onnistuneista, tai ei niin onnistuneista, kokkailukokemuksista ja kursseilta on voinut napata mukaansa myös oivia resepti- ja ruokavinkkejä. Näin joulun alla päätimme haastatella Lageria liittyen hänen jouluruokaperinteisiinsä ja saimme myös hänen salaisen rosollireseptinsä ohjeen. Miltä teidän jouluruokapöytänne näyttää? Todella perinteiseltä ja runsaalta. Meillä on usein aivan liikaa syötävää. En myöskään kokeile melkeinpä ikinä mitään uutta, enkä suostu muuttamaan mitään. Joulupöydässä täytyisi olla ainakin Kylmät kalat ja rosolli, reseptillä tehty rosolli. mutta siis meidän perheen Löytyykö joulupöydästä kaikki perinteiset jouluruoat ja

8 onko seassa joitakin yllättäjiä, joita ei yleisesti löytyisi? Ei varmaan, paitsi meidän rosolli on vähän erilainen ja meiltä puuttuu esimerkiksi imelletty perunalaatikko. Meillä ei myöskään ole jälkiruokia, kuten joulutorttuja tai muutenkaan jälkiruokapöytää. Mikä on sinun suosikki jouluruokasi suolaisista ja makeista? Saako sanoa koko pöydän? Saako sanoa edes muutaman? Suolaisista Lasimestarin silli ja rosolli ja makeista suklaa. Ei jouluna ole muuta hyvää makeaa kuin suklaa. Kuinka suuressa osassa jouluruoka on mielestäsi joulua viettäessä? On se todella merkityksellinen. Meidän perheessä, josta tulen jouluruoka on aina ollut hyvin tärkeä osa joulua. Lapselle tietysti lahjat ovat se tärkein, mutta kyllä koko jouluaattoilta perustuu jouluruuan ympärille. Meillä on tapana, että jouluruokaa ei syödä etukäteen ja joulun jälkeen niistä luovutaan melko nopeasti eli ei syödä niitä montaa päivää kerralla. Jouluruoan merkitys on silti paljon myös vähentynyt verrattuna aikaisempaan. Mietin juuri, kuinka pääsisin tänä vuonna mahdollisimman helpolla että pitäisikö lähteä johonkin reissuun. Mikä on lempi jouluruokasi lapsuudesta ja onko tilanne muuttunut? Apua, lapsuudesta Lempi jouluruoka lapsuudesta on varmaankin ollut kalapöydän herkut, etenkin se Lasimestarin silli ja

9 rosolli eli muutosta ei ole juurikaan tapahtunut. Antaako joulupöytä tilaa tänä vuonna uusille tulokkaille, kuten esimerkiksi lihankorvikkeille? Ei, mutta ajattelin tänä vuonna tehdä jonkinlaisen salaatin. Ei siis mitään perus amerikansalaattia, mutta jonkun jollain ihanalla reseptillä. Sellainen uudistus olisi tänä vuonna. Kuuluuko jouluruokiin jotain ehdotonta inhokkia, josta et yhtään pitäisi? Kyllä, lipeäkala ja sitten se imelletty perunalaatikko. Teetkö kaikki jouluruuat alusta alkaen itse vai käytätkö kauppaa hyväksi joissain tilanteissa? Kyllä aika lailla teen alusta alkaen itse. Muuten tuollaisissa asioissa olen alkanut vanhetessa rentoutumaan, mutta jouluruoan haluan valmistaa kokonaan omin voimin. Varsinkin kalat täytyy tehdä aina alusta alkaen itse. Jos saisit olla jokin jouluruoka, mikä olisit? En sano kinkku. Olisin varmaan rosolli. Puhut usein kursseillasi siitä, kuinka teidän perheessänne tulee paljon ruokahävikkiä. Millainen tilanne jouluna on? Syödäänkö kaikki pois? Tuleehan jouluna hävikkiä ihan hirveästi. Arkena pyrin skarppaamaan kyllä todella hyvin, mutta juhlapäivinä on aina

10 paljon ylimääräistä. Mietin juuri, kun tänä jouluna hyvin pienellä porukalla, niin täytyy olla varovainen tehdessä. Minun ongelma on, etten osaa tehdä riittävän määriä juhlaruokia. Aina on hirveä paniikki siitä, että jos joku loppuu kesken. olemme ruokia pieniä apua, Onko ollut vaikea yhdistää miehesi ja omat jouluruokamieltymykset vai pidättekö samoista asioista? Ei, kun minä olen määrännyt kaiken. Mieheni on niin kaikkiruokainen. Muutamia asioita hän on pyytänyt, joita meillä ei ole ollut perinteissä. Heillä joulu ei ole ollut niin ruokakeskeistä. Lapsi sen sijaan ei välitä yhtään jouluruoista. Kraavilohta, perunaa ja vähän kinkkua hän syö, mutta muuten odottaa vain lahjoja ja karkkia. Ja lopuksi, mitä joulu merkitsee sinulle? Tämä on melko klisee, mutta rauhoittumista ja läheisten kanssa oloa. Olin aikaisemmin paljon enemmän jouluihminen ja erilaiset traditiot olivat hirveän tärkeitä, mutta se on ehkä vähän jäänyt. Enää ei ole niin vaarallista, onko jokin koriste samassa paikassa vai ei. Pidän myös lahjojen antamisesta, ei se saaminen ole niin merkityksellistä. Annan lahjoja niillekin, jotka kieltävät, ettei saisi antaa. Mielestäni ei ole mitään niin typerää, kuin että aikuiset eivät saisi ostaa toisilleen lahjoja. Se on ihanaa antaa, ei minua haittaisi vaikka en itse saisi yhtään lahjoja! Joulu merkitsee siis myös toisten ilahduttamista. Saimme napattua haastattelusta mukaan Emman mainitseman perheen oman rosollireseptin, jonka hän antoi jaettavaksi. Tässä siis oiva tapa muuttaa omaa jouluruokapöytääsi tänä

11 vuonna: EMMAN JOULUROSOLLI Rosollin pilkkominen oli aina minun tehtäväni isoäidin luona ja jos kuutiot eivät olleet tasakokoisia, niin sain sormilleni näpäytyksen. Nykyjään, kun hän ei ole enää vahtimassa, olen ihan tarkoituksella kapinallinen ja kuutioin juurekset vähän sinnepäin Määrät ovat suuntaa-antavia! Tällä ohjeella tulee rosollia 6-8 aikuiselle reilusti. Joulupäivän aamuna tätä syödään aamupalaksi kinkun ja joululeivän kanssa. 6 isoa etikkapunajuurta 5 maustekurkkua 6 porkkanaa 1 kokonainen juuriselleri (Oliivi)öljyä Silputtua persiljaa reilusti Suolaa 1. Keitä porkkanat kuorineen kypsäksi ja anna jäähtyä. Kuori porkkanat. 2. Pese ja viipaloi selleri noin sentin viipaleiksi ja kiehauta nopeasti kypsäksi. Anna jäähtyä esim. talouspaperin päällä, joka imee liian kosteuden. 3. Pilko kaikki ainekset (tasamittaisiksi) kuutioiksi. Mikäli teet pilkkomisen edellisenä päivänä, laita kulhoon leivinpaperia jokaisen kerroksen väliin. 4. Juuri vähän ennen tarjoilua sekoita kaikki ainekset, ripottele joukkoon suolaa ja lorauta öljyä. Lisää persiljasilppu ja sekoita.

12 Loistavat musiikkiesitykset toivat iloa ja piristivät Kaamoksen karkottajaisissa Vitsi päivässä karkottaa kaamoksen. Näinhän se sanonta menee, eikö? Tällä kertaa kaamosta ei karkotettu vitseillä, vaan oppilaiden luomilla taidokkailla musiikkiesityksillä, joita nähtiin kahden päivän ajan Areenalla. Jo perinteeksi muodostuneet Kaamoksen karkottajaiset pidettiin tänä vuonna torstaina ja perjantaina juuri ennen koeviikon alkua. Lavalla nähtiin upeita muusikoita uusista tulokkaista koulussamme hyvin tunnettuun Läikky-orkesteriin saakka.

13

14 Tänä vuonna tapahtumaa juonsivat Henna Vainio ja Sanni Vallin Kaamoksen karkottajaiset alkoivat torstaina seesteisissä tunnelmissa. Koko tapahtuman avasi 17C -luokan lauluyhtye hienosti esitetyllä kappaleellaan Imagine. Muita kuultuja balladeja olivat muun muassa Assin laulama ja Jasminin säestämä State of Mind sekä Elmalinin, Valentinin, ja Venlan versio kappaleesta A Thousand Years. Myöhemmin iltapäivällä balladilinjalla jatkoivat vielä Sandra, Toni, Venla, Jyry ja Sakke Paula Vesalan kappaleella Tequila.

15

16

17

18 If I go I m going -kappaleen esittänyt Leo Salmio kertoo kyseisen tapahtuman olevan mukava piristys marraskuiseen pimeyteen. Oppitunneilta poispääsemisen lisäksi Kaamoksen karkottajaisissa on yleisesti paljon laadukasta ja hyvin harjoiteltua musiikkia, jota on mukava kuunnella, sanoo Leo. Tänä vuonna on mukava päästä itsekin esiintymään, hän vielä lisää.

19 Perjantaina nähtiin vielä lisää loistavia esityksiä, kuten Läikky-orkesterin ja Leo Salmion hieno tulkinta kappaleesta Autumn leaves.

20 Kaamoksen karkottajaiset huipentui Läikky-orkesterin fantastiseen potpuriin, jossa he esittivät yhdistelmän monista eri Muumilaakson lauluista. Tämän mahtavan lopetuksen jälkeen opiskelijat palasivat luokkiinsa piristyneinä ja virkeinä kuin muumit laaksoonsa. Kaamos oli jälleen kerran karkotettu!

21

22 Tapahtuma oli kokonaisuudessaan virkistävä ja energisoiva näin synkkien alkutalven päivien keskellä. Kysellessäni ystäviltäni mielipiteitä Kaamoksen karkottajaisista monet sanoivat sen olevan kiva tapa muuttaa tavallista arkipäivää ja luoda yhteenkuuluvuuden tunnetta kouluumme. Mainostamista voisi ensi vuonna tehostaa, sillä osa ei silti tuntenut tapahtumaa nimen perusteella. Opiskelijakunnan

23 syyskokouksessa käsiteltiin muun muassa latureiden lainaamiseen liittyvää ideaa ja Suomi 100 -juhlavuoden toteutusta Viime viikon torstaina oli lukuvuoden ensimmäinen opiskelijakunnan kokous, jossa käsiteltiin monia mielenkiintoisia Järvenpään lukion opiskelijoita koskevia aiheita. Kokouksen noin kahdellekymmenelle osallistujalle oli tarjolla myös hyvää välipalaa. Monet käsiteltävistä aiheista liittyivät Suomen satavuotisjuhlavuoteen. Joulukuun viidentenä päivänä koulullamme pidetään itsenäisyysgaala, joka mahdollisesti alkaa muodollisella osuudella puheineen ja esityksineen. Sen jälkeen ympäri lukiota olisi erilaisia pisteitä ja tapahtumia. Opiskelijakunnan hallitus päätti kokouksessa tukevansa gaalan esiintyjää 625 euron edestä. Suomen juhlavuoden osalta pohdittiin myös kutsuvieraita. Kutsulista on laajahko: joukosta löytyy vanhoja opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajia, eläkkeelle jääneitä opettajia sekä Järvenpään kaupungin nuorisotyön päävastaava. Koulumme eri tiimeistä oli myös paljon puhetta. Erityisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tiimiin haluttiin uusia jäseniä. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden, turvallisuuden ja koulun markkinointitiimin toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtajaan Riikka Kokkoon (yhteystiedot OPK:n sivuilla).

24 Kansainvälisten projektien puolella tulee tapahtumaan pienimuotoinen muutos tänä vuonna, kun Italian projektia ei järjestetä enää. Sen sijaan suunnitellaan omakustanteista Ranskan projektia, jota toivon mukaan päästään toteuttamaan keväällä Lisäksi hallitus päätti tukevansa lukion KV-tuki ry:tä eli kansainvälisiin projekteihin liittyvää tukijärjestöä tänä vuonna 700 eurolla. Otsikossa mainittu latureiden lainaaminen oli kokouksessa hyvin keskeisenä aiheena. Käytännössä ideana olisi päästä lainaamaan latureita ykköskerroksessa sijaitsevasta opiskelijakunnan kioskista, jos puhelimesta tai tietokoneesta pääsisi loppumaan akku päivän aikana. Hallitus päätti suunnitella ja toteuttaa ideaa, mutta yksityiskohtia pitää vielä hioa. Suuren innostuksen takia päätettiin kehittää myös laturityötiimi, joka vastaa idean toteuttamisesta. Pienempinä aiheina tuli myös esiin jonkinlaisesta yhteistyöstä lähilukioiden tai idea jopa ammattikoulujen kanssa, mitä aletaan miettiä hieman syksymmällä enemmän. Myös jonkinlaisesta koulun sisäisestä urheilukilpailusta oli puhetta. Toinen myöhempään käsittelyyn jätetty aloite oli K-kaupan kanssa yhteistyössä käytettävä mainosrahahyväntekeväisyyssovellus DOOG, josta kerrotaan myöhemmin lisää. Jos aihe kiinnostaa jo nyt, niin kannattaa käydä kurkkaamassa doogapp.com. Kinnarilaiset kiusaamiselle! sanovat ei Kinnarin koulun kakkosluokkalaisilla on kiusaamisesta vahvoja mielipiteitä. Projektipäivän (20.4) yhdentoista

25 kakkosluokkalaisen ryhmässä ei kiusaamista sallittu, ja lukiolaiset voisivatkin ottaa mallia näistä ilopillereistä. Tästä voit lukea kakkosluokkalaisten keksimän tarinan kiusaamistilanteesta, sekä kymmenen sääntöä kiusaamisen estämiseksi ja miten jokainen voi puuttua kiusaamiseen. Kiusattu Possu Possu Ponteva lähti tavallisesti kouluun kodistaan. Koulussa Ponteva opiskeli matematiikkaa, kunnes tuli ulkovälkkä. Hän meni ulos, ja siellä oli kolme kanaa! Kanat olivat uusia oppilaita -vanhempia ja isompia kuin pieni Possu Ponteva. Kanat haukkuivat ja löivät pitkillä koivillaan pientä Possua sillä välin kun opettaja oli kahvilla, eikä siksi nähnyt tilannetta. Yksi kana sanoi Possulle: Mikä tuo kärsä on?. Sitten Possu lähti surullisena karkuun ja kanat jahtasivat häntä lällätellen. Paikalle saapuivat kuitenkin Lepakko ja Pinkki Yksisarvinen. Yksisarvinen taikoi kanat suoraan rehtorin kansliaan taikasarvellaan. Yksi kanoista pääsi kuitenkin karkuun ja kiisi suoraan kiusaajien tukikohtaan. Lepakko oli kiltti ja lohdutti surullista Possu Pontevaa. Viimeinenkin kana löydettiin tukikohdasta ja myös se joutui rehtorin kansliaan. Rehtori Pöllönen oli hyvin pettynyt uusiin oppilaisiin. Tällaista käytöstä ei koulussa suvaita! Kanat ymmärsivät, miten ikävältä Possusta tuntui ja pyysivät anteeksi. Possu kertoi äidilleen, mitä oli tapahtunut. Seuraavana aamuna Possun saapuessa koulun pihalle, kanat pyysivät häntä mukaan leikkiin. Heistä tuli hyviä ystäviä, eivätkä kiusanneet muita. Loppu hyvin, kaikki hyvin! he enää KKSKV Kymmenen kultaista sääntöä kiusaamista vastaan Miten kiusaamista voi estää: Sano suoraan, jos sinua ärsyttää

26 Ole ystävällinen ja kiva Puolustetaan kiusattua ja otetaan mukaan leikkeihin Otetaan myös kiusaaja leikkeihin, koska hän voi olla yksinäinen Muista käyttää taikasanoja ja käyttäydy hyvin Miten kiusaamiseen voi puuttua: Kerro aikuiselle Mene puhumaan kiusaajalle suoraan Miltä tuntuisi, jos sinua kiusattaisiin? Hae toisia kavereita apuun Mene kysymään kiusatulta, onko kaikki hyvin Kiusaajan ja kiusatun pitää myös antaa anteeksi sinusta Järvenpään lukiossa kevään 2017 evakossa olleet Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät tutustumaan Järjen mediapajassa lehtitoimituksen erilaisiin aspekteihin muun muassa valokuvaamalla, kirjoittamalla, haastattelemalla ja piirtämällä sarjakuvia. Opiskelijakunnan hallituksen uusi puheenjohtaja tahtoo lukiosta yhteisöllisemmän paikan Uusi opiskelijakunnan hallitus valittiin vaaleilla 26. tammikuuta. Tällä kertaa puheenjohtajan pestin nappasi

27 itselleen Riikka Kokko, joka oli myös edellisellä hallituskaudella mukana toimintavastaavana. Toista vuottaan lukiossa opiskeleva Kokko tahtoo hallituksen uutena puheenjohtajana lisätä yhteistyötä lähilukioiden ja Suomen Lukiolaisten Liiton kanssa sekä vaikuttaa koulun yleiseen ilmapiiriin. Puheenjohtaja Kokko Riikka Puheenjohtajan tehtävinä on johtaa opiskelijakunnan kokouksia, joihin jokainen lukiolainen on tervetullut päättämään yhteisistä asioista sekä myöntää rahoitusta toimintavastaaville, jotka järjestävät yhteisiä tapahtumia lukiolla. Opiskelijakunnan hallituksen tehtävänä on ennen kaikkea ajaa lukiolaisten etua. Meille saa tulla heittämään mitä vaan ideoita, ei sen tarvitse olla mitään kunnon poliitikkojauhantaa. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa opiskelijakunnan toimintaan, sanoo Kokko. Yhteensä opiskelijakunnan hallituksessa on kaksitoista jäsentä, ja kokouksia pidetään aina tarvittaessa, yleensä

28 muutaman kerran kuussa. Hallituksessa on kolme toimintavastaavaa, kaksi kioskivastaavaa, kirjavastaava, sihteeri, kaksi PRja tiedotusvastaavaa sekä ympäristövastaava. Eikä tietenkään saa unohtaa itse puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajaa. Hallituksen kokouksissa on lämmin tunnelma ja toki haastattelijoita kiinnosti myös kokousten ravitsemuspuoli, mistä pidetään Kokon mukaan hyvää huolta. Kysyn yleensä muilta hallituksen jäseniltä, mitä he haluaisivat syödä, ja yleisesti ottaen meillä on kyllä ihan kelpo safkat. Tulevalta hallituskaudelta Kokko toivoo enemmän lukioiden välistä yhteistyötä ja opiskelijoiden aktiivisuutta ja positiivista meininkiä. Me ollaan täällä teitä varten, summaa Kokko lopuksi. Opiskelijakunnan hallitus. Jäsenet vasemmasta yläkulmasta: Maija Mäkinen (PR- ja

29 tiedotusvastaava), Tuuli Pitkänen (PR- ja tiedotusvastaava), Joakim Nyberg (kiskavastaava), Teemu Enström (kiskavastaava), Tuomas Härmä (ympäristövastaava) ja Riikka Kokko (puheenjohtaja). Vasemmasta alakulmasta: Enni Kuutti (kirjavastaava), Elias Räinä (toimintavastaava), Lassi Laasasenaho (toimintavastaava), Aleksi Mettiäinen (sihteeri). Kuvasta puuttuu Santeri Karttunen (varapuheenjohtaja) ja Jerry Halme (toimintavastaava). Järvenpään lukion opiskelijakunta löytyy myös Facebookista ja Instagramista. Aikaisten aamujen pelastaja tuorepuuro Tuntuuko teistäkin siltä, että aika kulkee aamuisin paljon nopeammin kuin päivällä ja joka aamu tulee kamala kiire kouluun. Itselläni on tässä jaksossa ne neljä mukavaa kahdeksan aamua ja viime jakson rentouteen tottuneena on pakko sanoa, että aikainen herääminen tuottaa välillä pienimuotoisia ongelmia. Kerron nyt teille ystävältäni saaneen aamupalaohjeen, joka pelastaa aikaisetkin aamut sekä on maukas: tuorepuuro. Tuorepuuro on todella hyvä ja erittäin helppo, joten heikommatkin kokkaajat eivät voi epäonnistua. Resepti on erittäin helppo ja niin lyhyt, että sen voisi jopa opetella ulkoa: Sekoita purkkiin mitä itse haluat ja anna vetäytyä jääkaapissa ainakin 4h tai yön yli.

30 Ideana on siis sekoittaa puuroosi ihan mitä vain! Pohja kannattaa silti rakentaa kaurahiutaleista ja jostain nesteestä, kuten maidosta. Astiana kannattaa käyttää jotain, johon saa kannen, koska silloin jääkaapin maku ei sekoitu puuroon. kuva: Elsa Helovuo Itse laitan yleensä puurooni kaurahiutaleita- ja leseitä, maitoa, jotain rahkaa, jugurttia, chia-siemeniä, kanelia ja päälle marjoja. Sitten kun olen saanut aineet purkkiin, niin sekoitan ne hyvin ja laitan purkin jääkaappiin yön ajaksi. Koostumus kannattaa jättää aika veteläksi, koska puuro kiinteytyy vetäytyessään. Aamulla ei tarvitse tehdä muuta kuin ottaa puuro jääkaapista ja nauttia! kuva: Elsa Helovuo Suosittelen tuorepuuron kokeilua lämpimästi. Varsinkin te, joille aikaiset aamut tuottavat suuria ongelmia, niin tässä

31 aikaa säästävä vinkki! 10 oivaa viime joululahjaideaa hetken Jäikö joululahjan ostaminen viime tippaan? Ei hätää! Näillä vinkeillä pelastat itsesi pinteestä. Lahjaideoita on monta eri sorttia: tavallista ja vähän mieleenpainuvampaa. Voit itse päättää, kumpaan vaihtoehtoon nojaudut. Tärkeintähän lahjoissa on kuitenkin ajatus, joten ei kannata jäädä murehtimaan vaan pistää töpinäksi! Jos haluat pelata varman päälle, kannattaa pysyä hyviksi todetuissa lahjoissa: Suklaa: Toimii poikkeuksetta. Fazerin tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset syövät vuodessa keskimäärin seitsemän kiloa suklaata, joten se on varma ja maukas valinta. Leffaliput: Erinomainen valinta! Sopii ystäville tai on hyvä mahdollisuus tehdä tuttavuutta ihastuksen kanssa (vink, vink). Elokuvaa katsellessa ei tarvitse miettiä keskustelunaiheita tai muita paineita. Jos haluat olla erittäin tylsä ja tavallinen, valitse lahjakortti. Toisaalta lahjakortti ystävän lempikauppaan voi olla todella mieluinenkin lahja! Toimii myös tuntemattomammille henkilöille. Jokaiselta löytyy joka joulu toivelistalta uusi pyjama, joten toteuta kaverin toive ostamalla hänelle ihana ja pehmeä pyjama.

32 Jos haluat ekologisen ja halvan, mutta mieleenpainuvan lahjan, valitse jokin näistä: Valokuvia yhteisistä hetkistä saa tilattua halvalla ja helposti netistä. Voit luoda niistä esimerkiksi valokuvakirjan tai taulun, jota muistelette vielä kiikkustuolissakin. Erilaiset apukortit ovat myös oiva lahjaidea kaverille. Voit vaikka tarjoutua siivoamaan kaverisi sotkuisen huoneen, kyyditsemään kaverisi hänen haluamaansa paikkaan tai antamaa sovintokortin, jonka kaveri voi heittää pöytään riidan iskiessä. Tadaa, riita on ohi ja joudut nielemään tappiosi! Myös lupaus tehdä kaverin läksyt kerran tai kaksi ilahduttaisi varmasti. (HUOM! Ei oppimisen kannalta kovin suotuisa vaihtoehto.) Jos haluat antaa kaverille muistoja ja jotain hieman extremeä, nämä vaihtoehdot ovat sinulle: Valmista kaverille upea sokkoillallinen! Sido hänen silmänsä ruokailun ajaksi ja anna makuaistin johdattaa. Tästä syntyy varmasti ikimuistoinen ilta. Vie kaveri yölliselle reissulle McDonaldsiin ja tarjoa hänelle maukas yöateria. Muista huomioida, että McDonaldsissa on erikseen kalliimpi yöhinnasto. Jos olet luovalla päällä, väsää ystävälle biisi tai maalaa hänestä kaunis (tai ei niin kaunis) muotokuva. Tämä varmasti muistetaan vuosienkin päästä. Jos ei ole fygestä kiinni, niin osta kaverille vaikka kuumailmapallolento tai luksusristeily huvijahdilla. Ja ei kun paketoimaan!

Loistavat musiikkiesitykset toivat iloa ja piristivät Kaamoksen karkottajaisissa

Loistavat musiikkiesitykset toivat iloa ja piristivät Kaamoksen karkottajaisissa Loistavat musiikkiesitykset toivat iloa ja piristivät Kaamoksen karkottajaisissa Vitsi päivässä karkottaa kaamoksen. Näinhän se sanonta menee, eikö? Tällä kertaa kaamosta ei karkotettu vitseillä, vaan

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat. mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat. mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

Presidentinvaalit 2018 ovat Niinistön yksinpeli

Presidentinvaalit 2018 ovat Niinistön yksinpeli Presidentinvaalit 2018 ovat Niinistön yksinpeli Gallupeista päätellen tammikuussa pidettävien Suomen presidentinvaalien voittaja on jo selvillä: Sauli Niinistö suorastaan loistaa ylivoimaisuudellaan. Muistuttaako

Lisätiedot

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on?

Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarilaiset haastattelivat lukiolaisia Järjen mediapajalla Minkälaista lukio on? Kinnarin koulun kakkosluokkalaiset pääsivät viime viikolla tutustumaan haastattelun tekemiseen. Kakkosluokkalaisten pohtimiin

Lisätiedot

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa

Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Musiikki toi iloa pimeyteen Kaamoksen Karkottajaisissa Syksyn pimeyttä ja kylmyyttä karkotettiin jälleen koulumme taidokkaiden oppilaiden avulla. Tänä vuonna perinteiset Kaamoksen karkottajaiset oli jaettu

Lisätiedot

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous.

Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Uusi ruokavallankumous on täällä. Syömisen helppous. Syöminen. Miten maailman yksinkertaisimmasta asiasta tuli maailman monimutkaisin? Joudumme jatkuvasti erilaisten ohjeiden, suositusten ja valintojen

Lisätiedot

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma

THASO12 - Ravitsemus Janne Rautiainen TH11K. Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 25.10.2011 Janne Rautiainen TH11K Hoitotyön koulutusohjelma THASO12 - Ravitsemus 2 / 7 5.9.2012 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Ensimmäinen ohjauskerta... 4 2.1 Ravintoanamneesi... 4 2.2

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus

Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus 1 Fazer Suomalainen aamu 2014 -tutkimus Tutkimuksen tavoite ja toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten aamu- ja aamupalatapoja ja -rutiineita. Samalla haluttiin selvittää erityisesti

Lisätiedot

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja.

En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Oraksen soppavihko En ole erityisen hyvä ruuanlaittaja. Miksi siis kukaan lukisi ruokaohjeitani? No juuri siksi! Jos minä osaan laittaa nämä ruuat, sitten osaa kyllä lähes kuka tahansa. Tässä vihkosessa

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Opiskelijakunnan kokouksessa keskusteltiin muun muassa abittitikuista ja tulevasta Halloween-tapahtumasta

Opiskelijakunnan kokouksessa keskusteltiin muun muassa abittitikuista ja tulevasta Halloween-tapahtumasta Opiskelijakunnan kokouksessa keskusteltiin muun muassa abittitikuista ja tulevasta Halloween-tapahtumasta Opiskelijakunnan kokouksessa 30.10. tapahtunutta. Maanantaiaamupäivän kokous avattiin pohtimalla

Lisätiedot

TARHURIN MANSIKKAINEN TUOREPUURO

TARHURIN MANSIKKAINEN TUOREPUURO TARHURIN MANSIKKAINEN TUOREPUURO 0,210 kg 1,000 kg Marli Tarhurin Mansikkakeittoa 1,000 kg jogurttia, maustamaton (laktoositon) 0,100 kg kaurahiutaleita tarjoiluun: Marli Tarhurin Mansikkakeittoa Sekoita

Lisätiedot

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro

Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tattari-hirssi-viikunatuorepuuro Tätä tuorepuuron reseptiä voi pitää pohjana & vaihdella hedelmiä. Esim. raasta omenaa & lisää vasta kun puuro on valmis, sekaan voi laittaa myös kanelia. 2-3 annosta: tuorepuuro

Lisätiedot

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori)

Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Koulupoissalokysely SRAS-R (Lapsi/nuori) Lapsilla ja nuorilla on joskus erilaisia syitä jäädä pois koulusta. Joillakin on koulussa paha olla, joillakin on vaikeuksia toisten ihmisten kanssa, jotkut vain

Lisätiedot

Kokataan kesäherkkuja!

Kokataan kesäherkkuja! Kokataan kesäherkkuja! Kesäkeittiön maukkaimmat reseptit syntyvät sydäntä hellivistä kasviöljyistä MAKUA ÖLJYILLÄ! Uudet Keiju Makuöljyt ruoanlaittoon ja leivontaan. 3 suosikkimakua: rosmariini, valkosipuli

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella

Veikeä vilja, kiva kuitu. Toteutettu osin MMM:n tuella Veikeä vilja, kiva kuitu Toteutettu osin MMM:n tuella Mitä isot edellä sitä pienet perässä Aikuisilla on vastuu lasten terveellisistä ruokavalinnoista ja säännöllisestä ateriarytmistä. Yhdessä syöminen

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu

Väinön reseptit. Salaatit. Väinö Niskanen/Amiedu Väinön reseptit Salaatit Sisältö Kasvisten paloittelu Fetasalaatti Kurkku-melonisalaatti Perunasalaatti Porkkanaraaste ja kaaliraaste Pääsiäissalaatti Rosolli Vihreä salaatti Ranskalainen salaatinkastike

Lisätiedot

TARHURIN METSÄMARJAPIRTELÖ. (4 annosta) Tarhurin Metsämarjakeittoa n. 0,5 l vaniljajäätelöä

TARHURIN METSÄMARJAPIRTELÖ. (4 annosta) Tarhurin Metsämarjakeittoa n. 0,5 l vaniljajäätelöä 1 ETSÄARJAPIRTELÖ Tarhurin etsämarjakeittoa n. 0,5 l vaniljajäätelöä 2 dl maitoa ittaa ainekset tehosekoittimeen ja vaahdota. Jaa pirtelö juomalaseihin ja tarjoa välittömästi. Voit käyttää Tarhurin etsämarjapirtelöön

Lisätiedot

Vastuuta ja valikoimaa

Vastuuta ja valikoimaa interventio Vastuuta ja valikoimaa Keinoja nuorten ruokailuympäristön kehittämiseen ETM Sini Garam Leipätiedotus ry 2.12.2008 Lapsista terveitä aikuisia ravitsemusta parantamalla julkisen ja yksityisen

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet,

Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, Seuraavat kysymykset koskevat erilaisia tekijöitä, jotka liittyvät digitaaliseen mediaan ja digitaalisiin laitteisiin kuten pöytätietokoneet, kannettavat tietokoneet, älypuhelimet, tablettitietokoneet,

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 33

1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Kaulanperän koulu 1. Koulusi Vastaajien määrä: 33 Auvaisten koulu 0 0% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 32 96,97% Mustanojan koulu 1 3,03% 1/8

Lisätiedot

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa

Paloaukean päiväkoti. Eläimet mukana päiväkodin arjessa Paloaukean päiväkoti Eläimet mukana päiväkodin arjessa Heti sisään astuessa me isin ja äidin kanssa tiedämme, mitä päiväkodissa tapahtuu tällä viikolla. Seinällä, melkein katossa asti on iso näyttö. Näytöllä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta

D98 LEIRIKOULU Vuokatti Palaute osallistujilta D LEIRIKOULU.-.2.2012 Vuokatti Palaute osallistujilta Tässä esityksessä on viikolla Vuokatissa järjestetyn jääkiekon leirikoulun palauteyhteenveto Palaute on kerätty nettikyselyllä anonyymisti Palaute

Lisätiedot

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu.

KOHTAA. Sano jotain mukavaa. jollekin opettajalle. Kysy sellaiselta luokka kaverilta, jonka kanssa et kovin usein juttele, mitä hänelle kuuluu. KOHTAA Nämä omenat kannustavat kunnioittavaan kohtaamiseen sekä ottamaan muiden mieli piteet ja tunteet huomioon. Omalla käytöksellä on suuri merkitys sille, millaista vuorovaikutus muiden kanssa on. Sano

Lisätiedot

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto

Nuoren urheilijan ravitsemus. 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Nuoren urheilijan ravitsemus 28.3.2013 Suvi Erkkilä Ravitsemustieteen opiskelija Itä-Suomen Yliopisto Mitä kaikkea huomioitava? Kokonaisuus Ateriarytmi Riittävä energiansaanti Nestetasapaino + Välipalaesimerkkejä

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45

1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 Koulukysely oppilaille 1. Missä koulussa olet? Vastaajien määrä: 45 1/19 2/19 N Prosentti Hirvijärvi 0 0% Jurvan yhtenäiskoulu 0 0% Kangas 0 0% Keskikylä 0 0% Kirkonkylä 0 0% Koivisto 0 0% Koskue 0 0%

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Training With Ilona Basic: Ruokavalio

Training With Ilona Basic: Ruokavalio Training With Ilona Basic: Ruokavalio Aamupala (kokoa alta, tai valitse smoothie tai pannarit) Valitse hedelmä: Puurohiutale 40 g Ruisleipä 50 g Sokeroimaton mysli 40 g 4 valkuaista (munakas tai lisää

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017 Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun

Lisätiedot

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä.

3. Proteiinipitoista, esim. maitoa, jogurttia, rahkaa, juustoa tai leikkelettä. Välipalavinkkejä Lue, lataa tai tulosta kaikki välipalavinkit ja -reseptit tästä (pdf) Säännöllinen ateriarytmi on tärkeä, jotta energiaa riittää tasaisesti koko päiväksi. Sopiva ateriarytmi on yksilöllinen.

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä

Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Opettajien ja oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä Oppilaiden kokemuksia projektityöskentelystä matematiikassa hankkeen eri vaiheissa Aineistoa on kerätty matematiikan projektityöskentelystä kolmessa

Lisätiedot

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO

Marjoilla menoksi! Power PUHTI PUUROAAMIAINEN. Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE. Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI. Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Power PUHTI PUUROAAMIAINEN Energy ÄKKILÄHTIJÄN MARJASMOOTHIE Spurtti MARJAINEN MYSLI-JOGURTTI Eco OMENA-MARJA -TUOREPUURO Chatti AAMUTORKUN SÄMPYLÄAAMIAINEN Groovy AAMUVIRKUN MARJAMUNAKAS Marjoilla menoksi!

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14

Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: /14 Kysely Piispanlähteen alakoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=349 Julkaistu: 19.4.2010 1/14 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 1A 21 6,02% 2. 1B 17 4,87% 3. 1C 16 4,58% 4. 2A 22 6,30%

Lisätiedot

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa

Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Vähimmäiskastike ruiskuttele salaatin joukkoon: oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, omenaviinietikkaa Salaatinkastikkeita Sitruunakastike ½ dl sitruunamehua 1,5 tl dijonin-sinappia ¼

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100%

Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: /18. Vastaus Lukumäärä Prosentti 20% 40% 60% 80% 100% Kysely Piispanlähteen yläkoulun oppilaille Yhteenvetoraportti N=254 Julkaistu: 19.4.2010 1/18 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Kerro luokkasi 1. 7A 20 7,87% 2. 7B 20 7,87% 3. 7C 22 8,66% 4. 7D 24 9,45%

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

SMOOTHIET, SMOOTHIEKULHOT JA SORBETIT

SMOOTHIET, SMOOTHIEKULHOT JA SORBETIT SMOOTHIET, SMOOTHIEKULHOT JA SORBETIT KIVA, ETTÄ LATASIT TÄMÄN E-KIRJAN! Voit rohkeasti soveltaa reseptejä, jos jokin ainesosista ei ole sinun makuusi tai sovi ruokavalioosi. Voit vaihtaa vaikkapa vadelmat

Lisätiedot

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT

KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT 26.9.2010 KREIKKALAISEN RUOAN KURSSI 2.10.2010 / RESEPTIT MOUSSAKA 800 g munakoisoja 700 g lammas-nautajauhelihaa 2 valkosipulinkynttä 1 tomaatti 1 1/2 dl punaviiniä 1 rkl tomaattipyreetä 0.5 dl Heinzin

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Page 1 of 7 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Tiirismaan peruskoulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu

Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä. 21.10.2013 Salpa ry, Taitoluistelu Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä Aamiainen * älä lähde treeneihin ilman aamiaista * aamiainen vaikuttaa koko päivään Jos

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1 kuvat: Ilona Vestu 1 NUKKUMAANMENO Nukkumaanmenoaika voi olla perheille useista eri syistä vaikeaa. Vanhempana on hyvä miettiä, mitä nämä syyt voivat olla ja mitä lapsi tilanteesta ajattelee. En tykkää

Lisätiedot

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO

URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO URHEILIJANUOREN RUOKAVALIO Aamupala, välipala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala * Nämä ruokailut tulisi löytyä urheilijan päivästä AAMIAINEN * ÄLÄ LÄHDE TREENEIHIN ILMAN AAMIAISTA * AAMIAINEN

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011

q-toset Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja 6a-luokan lehti numero 2/2011 q-toset 6a-luokan lehti numero 2/2011 Kosken koulut 135 vuotta osa 2 entisten koululaisten haastatteluja Kirsi Jokela Mitä koulua kävitte? -Kävin Sorvaston koulua. Millaista siellä oli? -Tosi kivaa. Siellä

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit

Grillikesän parhaat marinadit, kastikkeet ja dipit (Etusivu) Marinoi maistuvaksi! Marinadi mureuttaa grillattavan lihan sekä antaa täyteläisen maun ja värin myös kanalle, kalalle ja kasviksille. Touch of Taste - fondiperheen avulla loihdit helposti esimerkiksi

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 58

1. Koulusi Vastaajien määrä: 58 Asiakastyytyväisyys koulut 1. Koulusi Elisenvaaaran koulu 0 0% Elisenvaaran lukio 0 0% Kyrön koulu 0 0% Riihikosken koulu 0 0% Yläneen yhtenäiskoulu 58 100% 1/10 2. Käytätkö ruokapalveluja päivittäin Vastaajien

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 Koulupalaute: Henrikin koulu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Oma koulu viittaa oman koulunne oppilaiden

Lisätiedot

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita

Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita Leipä SPC-Flakes- hiutaleilla 1 pala = noin 3,75 grammaa SPC-Flakes- hiutaleita 150 g SPC-Flakes- hiutaleita 7 dl vettä 2 tl suolaa 1,5 rkl valkoista sokeria 1,5 rkl öljyä 2 dl luonnonjogurttia 800 g leipäjauhoja

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115

Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 Yhteenvetoa kyselystä ILTAPÄIVÄTOIMINTA JA KERHOT 1.- 2.LK. kyselyn yhteenvetoa (6.2019) Vastaajien kokonaismäärä: 115 1. OLEN (rastita itsellesi oikea vaihtoehto) 6 VUOTTA 7 VUOTTA 8 VUOTTA 9 VUOTTA 1%

Lisätiedot

Dress to impress Mitä tyyli merkitsee nuorille?

Dress to impress Mitä tyyli merkitsee nuorille? Dress to impress Mitä tyyli merkitsee nuorille? Muodin huipulla tai ei, vaatteet voivat kertoa kuvan tapaan enemmän kuin tuhat sanaa. Lukion käytävät ovat vaatteiden täyttämiä tarinalähteitä Nappasimme

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely Ryhmän ehdot: : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu- ja iltapäivätoiminnan ryhmässä lapsenne on mukana) : Ehdot: Vastausvaihtoehdot: (Kysymys: Missä aamu-

Lisätiedot

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin

Vastaleivottua. Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin Vastaleivottua Herkullisia reseptejä Wilfan leipäkoneisiin SpeltTILEIPÄ myslileipä Ruisleipä vähähiilarinen leipä Saksanpähkinäleipä puolikarkea leipä Foccacia LCHF leipä Brioche Joululeipä speltistä omenaleipä

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/14 KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Oppilaiden tilannekartoitussalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14 Kukaan

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SAUNASEURA 26.5.2014 1/6 HURJAA SAUNOMISTA TELTTA- JA SAVUSAUNASSA SaunaMafialaisten vierailu ja tutustuminen jäsenemme Arin tiluksiin ja saunoihin. AIKA: La 24. - Su 25.5.2014 PAIKKA: Korpilahti Kaksin

Lisätiedot

Ihanaa maistuvaa joulua!

Ihanaa maistuvaa joulua! Ihanaa maistuvaa joulua! Hyvästä ruoasta tulee hyvä olo. Olemme koonneet sinulle joulun perinteisiä ja uudenlaisiakin reseptejä maistuvalla ja terveellisellä tavalla tehtynä. Kaikki ohjeet ovat sokerittomia,

Lisätiedot

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2014 Koulupalaute: Joensuu Tulkintaohjeita: Kaikki koulut viittaavat oppilaiden vastauksiin kaikissa Suomen kouluissa. Tulokset on raportoitu erikseen alakoulujen ja yläkoulujen

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Akseli Herlevi: Pidän perinteistä.

Akseli Herlevi: Pidän perinteistä. Akseli Herlevi: Pidän perinteistä. Pääkirjoitus s. 4 PÄÄRUOKIA 8. Makoisa joulupöytä 15. Reseptejä loistavaan joulupöytään 16. Perinteinen joulupuuro JOULUHERKKUJA JA RESEPTEJÄ 17. Makoisia joulutorttuja

Lisätiedot

POIMI. MUkAAn LISÄPOTKUA ARKEEN! 5 VilLIÄ RESEPTIä

POIMI. MUkAAn LISÄPOTKUA ARKEEN! 5 VilLIÄ RESEPTIä POIMI MUkAAn LISÄPOTKUA ARKEEN! 5 VilLIÄ RESEPTIä TEHDÄÄN ARJESTA HYVÄÄ! Lapin superkasveissa on villiä voimaa, sillä keskiyön aurinko ja arktiset olosuhteet vahvistavat niitä ainutlaatuisilla tehoaineilla.

Lisätiedot

Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista.

Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista. Aiemmin ajattelin, että kasvisruoka tarkoittaa usein tylsän makuista ja ravintoarvoiltaan heikkolaatuista. Ryhtyessäni kokeilumielellä vegaaniksi tammikuussa 2017, huomasin että ruokailun makumaailma muuttui

Lisätiedot

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia

Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Muhoksen Kirkonkylän koulu ja Honkalan koulu Koulujen yhdistyminen - lasten ajatuksia Vanhemmat 7 13-vuotiaiden lasten osallisuuden edistäjinä Kyselyn toteuttaminen Kysely tehtiin yhteistyössä rehtoreiden

Lisätiedot

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset!

Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2. Opettajan haastattelu 3. Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5. Tervetuloa ykköset! Vilu Syksy 2016 Lehti sisältää: Pääkirjoitus, oppilaskunta ja Iinan esittely 2 Opettajan haastattelu 3 Tutustumispäivä Lypsyniemessä 5 Tervetuloa ykköset! 8 Kuvarunoja 9 Pääkirjoitus On alkanut uusi lukuvuosi

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua

Porkkanacocktail. 1 annos. 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Porkkanacocktail 1 annos 1 keskikokoinen porkkana karkeasti raastettuna 1ananasviipale karkeasti viipaloituna 1 tl sitruunamehua Aamunavaus 1 annos ½ avokado 3 pientä tomaattia lohkottuna (poista puinen

Lisätiedot

Koulupoissaolokysely SRAS-R (Vanhemmat)

Koulupoissaolokysely SRAS-R (Vanhemmat) Koulupoissaolokysely SRAS-R (Vanhemmat) Vanhemman nimi Lapsen/nuoren nimi Päivämäärä Ole hyvä ja ympyröi sopivin vastaus alla oleviin kysymyksiin: 1. Kuinka usein lapsestasi tuntuu ikävältä mennä kouluun,

Lisätiedot

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37

1. Koulusi Vastaajien määrä: 37 Asiakastyytyväisyys alakoulut, Auvaisten koulu 1. Koulusi Auvaisten koulu 37 100% Heikinsuon koulu 0 0% Karinaisten koulu 0 0% Kaulanperän koulu 0 0% Mustanojan koulu 0 0% 1/8 2. Ruuan maku herkullista

Lisätiedot

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi

Puuroa ekologisesti, valmistus kotona. Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Puuroa ekologisesti, valmistus kotona Myllyn Paras - Tekemisen Maku www.myllynparas.fi Perinteinen Kaurapuuro 4:lle kattilassa 1 l vettä, maitoa tai sokeroitua mehua 4-5 dl Myllyn Paras Kaurahiutaleita

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

FAZER PRO Menestyksesi reseptit

FAZER PRO Menestyksesi reseptit FAZER PRO Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2018 Ota kevään sesongit haltuun Fazer Talonpullan avulla Laskiaiseen eri kokoisia laskiaispullia Ystävän- tai Naistenpäivänä koristele Talonpulla näyttävillä

Lisätiedot

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä.

TOFU BOWL 2 ANNOSTA. VINKKI! Saat porkkanasta ohuita siivuja kuorimaveitsellä. RESEPTIT & VINKIT TOFU BOWL 2 ANNOSTA 100 g leveää riisinuudelia ½ rkl seesamiöljyä tilkka soijakastiketta 1 pkt SoFine Tofu Luomu Tomaatti-Basilika (250 g) 3/4 dl vehnäjauhoa tai (gluteenitonta) korppujauhoa

Lisätiedot

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla

Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla N E W B R A N D S A M E G R E A T P R O D U C T Täyteläisiä makuja tutuilla kasvirasvasekoitteilla 10 hengelle Kanttarellikeitto 2 l Kantarelli 4 kpl Salottisipuli 2 kpl Jauhoinen peruna 2 rkl Knorr Valkosipuli

Lisätiedot