KKO:2008:98. Lapsen palauttaminen - Haagin sopimus - Bryssel IIa -asetus
|
|
- Anni Koskinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KKO:2008:98 Lapsen palauttaminen - Haagin sopimus - Bryssel IIa -asetus Diaarinumero: S2008/743 Esittelypäivä: Antopäivä: Taltio: 2499 Aviopuolisot, jotka olivat asuneet Suomessa vuodesta 2000 alkaen, olivat lokakuussa 2007 matkustaneet yhteisten, maaliskuussa 2005 ja heinäkuussa 2007 syntyneiden lastensa kanssa Skotlantiin. Äiti oli isän suostumuksetta matkustanut lasten kanssa Suomeen. Kysymys siitä, oliko lasten asuinpaikka tuolloin ollut Skotlanti ja oliko lapset isän vaatimuksesta palautettava sinne. (Ään.) Asian käsittely alemmissa oikeusasteissa Hakemus Helsingin hovioikeudessa Daniel A vaati hovioikeudelle toimittamassaan hakemuksessa, että hänen ja Hanna B:n yhteiset alaikäiset lapset, syntynyt C ja syntynyt D määrätään heti palautettaviksi asuinpaikkavaltioonsa Iso-Britanniaan Skotlantiin. Perhe oli muuttanut lokakuussa 2007 Suomesta Skotlantiin tarkoituksenaan asettua sinne asumaan ja perustaa Skotlantiin perheen uusi koti. Lasten asuinpaikka oli tuolloin muuttunut Suomesta Skotlantiin. A ja B olivat käyneet katsomassa St Andrewsissa Skotlannissa lukuisia asuntoja ja lopulta he olivat päättäneet vuokrata asunnon paikkakunnalta. Perhe oli rekisteröitynyt paikalliselle terveysasemalle lokakuussa 2007 ja C oli aloittanut lastentarhan. Perhe oli Skotlantiin asetuttuaan nauttinut terveyden- ja sosiaalihuollon palveluita, joita Skotlannissa ei tarjottu muille kuin siellä asuville. Skotlannissa ei ollut vastaavaa väestörekisterijärjestelmää kuin Suomessa, eikä A ollut ymmärtänyt, että Suomessa olisi pitänyt tehdä muuttoilmoitus. A oli kuitenkin ilmoittanut Suomen veroviranomaisille lopettavansa yritystoimintansa ja muuttavansa maasta. B oli matkustanut lasten kanssa Suomeen ja vienyt lapset luvattomasti pois Skotlannista. A ei ollut antanut suostumustaan lasten Suomeen muuttoon eikä hän ollut myöhemminkään sitä hyväksynyt. Vastaus B vastusti hakemusta ja lausui, että lasten tosiasiallinen asuinpaikka oli koko ajan ollut Suomi. Perheen matkan Skotlantiin oli alunperin ollut tarkoitus olla kahden viikon mittainen lomamatka, jonka kesto oli sittemmin venynyt. Skotlannissa oleskelun pitkittyminen ja kalustetun asunnon vuokraaminen ei ollut tehnyt oleskelusta asumista eikä muuttanut perheen asuinpaikkaa Skotlantiin. Väestörekisteriin ei ollut tehty muuttoilmoitusta, koska kysymys oli ollut pelkästä lomamatkasta.
2 Lasten tosiasiallista asuinpaikkaa arvioitaessa tuli arvioida ulkoisia olosuhteita ja sitä, mihin maahan lasten siteet olivat kiinteimmät. B ja lapset eivät olleet missään vaiheessa muuttaneet Skotlantiin, vaan heillä oli ollut Suomessa vakituinen koti, eikä Skotlantiin ollut missään vaiheessa lähetetty minkäänlaista muuttokuormaa. A oli jättänyt Suomeen koti-irtaimistonsa ja huomattavat velat. Yrityksensä lopetustoimia hän oli hoitanut vasta myöhemmin. Suomen passi tai Kela-kortti olivat riittäviä osoittamaan oikeuden saada sairaanhoitoa ja sosiaalipalveluja myös silloin, kun henkilö vain lomaili Skotlannissa. C oli ollut Skotlannissa hoitopaikassa, joka oli tarjonnut joustavasti palveluja tilapäistä hoitoapua tarvitseville vanhemmille. Lausumat A:n lausuma A lausui B:n vastauksen johdosta, että B:n väite kahden viikon lomamatkasta oli epäuskottava. Perhe oli Skotlantiin muuttaessaan vienyt mukanaan paljon tavaroita. Asunto Skotlannista oli etsitty ja vuokrattu perheen jo ollessa Skotlannissa. A oli maksanut asunnosta kunnallisveroa. Väitetty koti Suomessa oli sen sijaan B:n perheen tai ainakin hänen äitinsä asunto Lappeenrannassa rakennuksessa, jossa sijaitsi myös perheen leipomo, eikä perheellä ollut Suomessa omaa kotia. Omasta asunnosta olisi tullut maksaa vuokraa ja muita asumiskuluja. Skotlannissa perhe oli rekisteröity paikalliselle terveysasemalle vakituisina asiakkaina. Terveysasema oli osa Yhdistyneiden kuningaskuntien kansallista terveydenhuoltojärjestelmää ja sen palvelut olivat asiakkaille ilmaisia. C oli ollut Skotlannissa osapäivähoidossa, mistä oli myös maksettu. A ja B olivat jo aiemmin harkinneet Skotlantiin muuttamista, minkä B oli myöntänyt ja minkä myös lastensuojelun kirjaus osoitti. B oli toukokuussa 2008 tilannut Suomesta käsin muuttopalvelun hakemaan tavaroitaan. Muuttopalvelu oli toimittanut B:lle 15 yksikköä irtaimistoa eli muuttokuorman Skotlannista Suomeen. Joka tapauksessa päätös jäädä asumaan Skotlantiin oli syntynyt viimeistään, kun perhe oli asettunut asumaan vuokrattuun asuntoon ja ryhtynyt hankkimaan sinne tavaroita. Perheen asuinympäristö oli muodostunut Skotlantiin. Lapsista D oli asunut Skotlannissa pitempään kuin Suomessa. B:n lausuma B lausui A:n lausuman johdosta, että Skotlannista Suomeen tuodut tavarat olivat olleet pääasiassa vaatteita. B oli lisäksi hankkinut Skotlannista esineitä antiikkikokoelmaansa. Skotlantiin lähtemisen tapa ja mukaan otettujen tavaroiden määrä osoittivat, että sinne ei ollut lähdetty pysyvän oleskelun tarkoituksessa. A:lla ja B:llä oli ollut oma asunto Suomessa, vaikka samassa talossa toimikin B:n äidin leipomo. Kysymyksessä oli suuri omakotitalo, jossa oli kaksi erillistä asuntoa. A:n ja B:n perheen asunnon pinta-ala oli 180 neliömetriä käsittäen neljä huonetta ja keittiön. Kiinteistö, jolla asunto sijaitsi, oli B:n ja hänen sisarensa yhteisomistuksessa. Tämän vuoksi B ei maksanut asunnosta vuokraa.
3 Hovioikeuden päätös Hovioikeus lausui, että lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 30 :n mukaan Suomessa oleva lapsi, joka on luvattomasti viety pois siitä valtiosta, jossa lapsella oli asuinpaikka, taikka jätetty luvattomasti palauttamatta, on määrättävä heti palautettavaksi, jos lapsella välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä oli asuinpaikka valtiossa, joka on Haagissa kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen (Haagin sopimus) osapuoli. Edellä mainitun lain 32 :n mukaan lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on pidettävä luvattomana, jos se loukkaa lapsen huoltoa koskevia oikeuksia, jotka kuuluvat henkilölle, joko yksin tai yhdessä, sen valtion oikeusjärjestyksen mukaan, missä lapsella välittömästi ennen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä oli asuinpaikka ja näitä oikeuksia oli poisviemisen tai palauttamatta jättämisen hetkellä tosiasiallisesti käytetty. Lapsen huoltoa koskevilla oikeuksilla tarkoitettiin lain 33 :n mukaan oikeuksia ja velvollisuuksia huolehtia lapsen henkilöä koskevista asioista, erityisesti oikeutta määrätä lapsen asuinpaikasta. Haagin sopimuksen yhtenä päätavoitteena oli turvata lapsen nopea palauttaminen. Palauttamishakemuksen käsittelymenettely Haagin sopimuksen nojalla oli tarkoitettu yksinkertaiseksi ja nopeaksi menettelyksi, jonka tarkoituksena oli ainoastaan ratkaista, määrättiinkö lapsi palautettavaksi omaan asuinpaikkavaltioonsa. Palautuksen tarvetta harkittaessa ei tullut ratkaistavaksi, miten lapsen huolto oli lapsen edun mukaisesti järjestettävä. Sen vuoksi hovioikeus ei ottanut kantaa siihen, miten lasten huolto tulisi järjestää ja mitä lasten huollosta ehkä muussa yhteydessä tultiin määräämään. Asiassa oli riidatonta, että lapset olivat välittömästi ennen Suomeen suuntautunutta matkaa oleskelleet Skotlannissa, joka oli Haagin sopimuksen osapuoli. Lapset olivat olleet avioliitossa eläneiden A:n ja B:n yhteisessä huollossa, ja riidatonta oli, että A oli myös käyttänyt huoltoon liittyviä oikeuksiaan ennen lasten poisviemistä. Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laeiksi lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain sekä ulkomailla annetun elatusapua koskevan päätöksen tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta annetun lain 8 :n muuttamisesta (HE 60/1993 vp s ) oli todettu, että henkilöllä katsottiin olevaan asuinpaikka siinä valtiossa, jossa hän asui ja jossa oli hänen tosiasiallisesti keskeinen elinympäristönsä. Asuinpaikan määräytymistä harkittaessa otettiin ennen muuta huomioon asumisen kestoaika ja yhtäjaksoisuus sekä muut vastaavat henkilöön liittyvät tosiseikat, jotka olivat osoituksena tosiasiallisista siteistä siihen valtioon, jossa henkilö asui. Asuinpaikka voi muuton yhteydessä muuttua välittömästi, jos lapsi lähti asuinpaikkavaltiostaan huoltajiensa suostumuksella ja tarkoituksena oli asettua pysyvästi asumaan toiseen valtioon. Kansainvälisessä oikeuskäytännössä omaksutun tulkinnan mukaan asuinpaikka edellisessä valtiossa menetettiin heti, kun muuton tarkoituksena oli ollut pysyvä oleskelu toisessa valtiossa (Dickson v. Dickson 1990 SCLR 692), ja vastaavasti uusi asuinpaikka muuton kohdevaltiossa voi muodostua nopeastikin. Sovellettaessa Haagin sopimusta ratkaisevaa oli nimenomaan lapsen asuinpaikka. Lapsen asuinpaikkana oli pidettävä paikkaa, jossa hän oli fyysisesti asunut sellaisen ajanjakson ajan, jota voitiin pitää riittävän pitkänä asuinpaikan vakiintumiseksi lapsen näkökulmasta. Kun kysymys oli näin pienistä, 1- ja 3-vuotiaista lapsista, heidän keskeisen elinympäristönsä oli luonnollista katsoa olevan siellä, missä vanhempienkin elinympäristö oli.
4 Vähimmäisjaksoa, joka vaadittiin uuden asuinpaikan muodostumiseksi, ei varsinaisesti ollut olemassa (Cameron v. Cameron 1996 SC 17), vaan riittävää oli, että kyseisessä paikassa oli ollut tarkoitus asua huomattava aika. Tarkoituksen tuli olla aloilleen asettuminen tiettyyn paikkaan ja samalla edellisestä asuinpaikasta luopuminen (Mozes v. Mozes 239 F. 3d 1067). Asuinpaikan katsottiin muodostuvan valtioon, kun oleskelu oli vapaaehtoista ja aikomuksena oli oleskelun jatkuminen jonkin aikaa (Dickson v. Dickson). Vaatimuksena ei ollut jääminen valtioon pysyvästi, vaan riittävää oli, että oleskelun oli tarkoitus kestää huomattavan ajanjakson (Moran v. Moran 1997 SLT 541). Kun kirjallista sopimusta Skotlantiin lähdön tarkoituksesta ei ollut ollut, tarkoitusta tuli tulkita osapuolten käyttäytymisen perusteella. B oli lausumassaan vedonnut siihen, että perhe oli lähtenyt Skotlantiin kahden viikon lomamatkalle. Koko perhe oli lähtenyt yhdessä Suomesta Skotlantiin syksyllä B oli palannut Suomeen lasten kanssa Hovioikeuteen toimitetusta kirjallisesta aineistosta ilmeni, että A oli ilmoittanut veroviranomaisille lopettavansa yritystoimintansa ja muuttavansa pois Suomesta. Perhe oli ennen lähtöä ilmoittanut harkitsevansa muuttamista Skotlantiin, mikä kävi ilmi neuvolakeskuksen tekemästä kirjauksesta. A oli vuokrannut perheelleen kalustetun asunnon Skotlannista ja myös maksanut siitä kunnallisveroa. B:n väestörekisteritietoihin merkitty kotiosoite Suomessa oli osoitetietojen perusteella ollut sama kuin hänen äitinsä. Perhe oli merkitty Skotlannissa paikallisen terveysaseman asiakasrekisteriin lokakuussa 2007, ja C oli ollut Skotlannissa osapäivähoidossa. B oli lasten kanssa Skotlannista palatessaan tilannut muuttopalvelun tavaroiden toimittamiseksi Suomeen. Kuormakirjasta ilmeni, että kysymyksessä oli ollut pääasiassa vaatteita, mutta myös jonkin verran liinavaatteita ja huonekaluja. Tämä selittyi sillä, että asunto Skotlannissa oli vuokrattu kalustettuna. Hovioikeus piti edellä esitettyjen seikkojen ja osapuolten menettelyn perusteella epäuskottavana väitettä siitä, että perheen tarkoituksena oli ollut lähteä kahden viikon lomamatkalle Skotlantiin. Vaikka tarkoituksena ei olisi ollut jääminen Skotlantiin pysyvästi, hovioikeus katsoi Skotlannissa oleskelun tarkoituksen olleen kestää toistaiseksi ja huomattavan ajanjakson. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että lasten tosiasiallinen elinympäristö oli ollut toistaiseksi Skotlannissa. Poisviemisen ajankohtana lasten asuinpaikka oli jo muodostunut Skotlantiin, jossa perhe oli asunut lokakuusta 2007 lähtien. Näin ollen lasten poisvieminen Skotlannista ilman A:n suostumusta oli ollut luvaton. Tämän vuoksi hovioikeus määräsi C:n ja D:n heti palautettaviksi Iso-Britanniaan Skotlantiin. Päätöksen täytäntöönpanossa oli huolehdittava lasten edusta ja tarvittaessa oltava yhteydessä sosiaaliviranomaisiin Skotlannissa. Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Monika Kuhlefelt, Marjatta Möller ja Åsa Nordlund. Esittelijä Hanna Kurtto. Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa Valituksessaan B on vaatinut, että hovioikeuden päätös kumotaan ja että A:n hakemus hylätään. A on vastannut valitukseen ja vaatinut sen hylkäämistä.
5 Korkeimman oikeuden ratkaisu Perustelut Kysymyksenasettelu 1. Asiassa on kysymys siitä, onko A:n ja B:n yhteisillä alaikäisillä lapsilla, C:llä ja D:llä ollut asuinpaikka Skotlannissa , jolloin B on matkustanut heidän kanssaan Suomeen, ja onko lapset palautettava Skotlantiin. Sovellettavat säännökset 2. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 30 :n mukaan Suomessa oleva lapsi, joka on luvattomasti viety pois siitä valtiosta, jossa lapsella oli asuinpaikka, taikka jätetty luvattomasti palauttamatta, on määrättävä heti palautettavaksi, jos lapsella välittömästi ennen luvatonta poisviemistä tai palauttamatta jättämistä oli asuinpaikka valtiossa, joka on Haagissa kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehdyn yksityisoikeuden alaa koskevan yleissopimuksen (Haagin sopimus) osapuoli. Yhdistyneet Kuningaskunnat on Haagin sopimuksen osapuoli. 3. Kun asiassa on kysymys Yhdistyneistä Kuningaskunnista, sovellettavaksi tulevat myös tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 (Bryssel IIa -asetus) määräykset. Myös Bryssel IIa -asetus edellyttää lapsen palauttamista tämän alkuperäiseen asuinpaikkavaltioon Haagin sopimuksessa määrätyllä tavalla. 4. Haagin sopimuksessa tai Bryssel IIa -asetuksessa ei ole määritelty asuinpaikan tarkkaa sisältöä. Asuinpaikalla (habitual residence) tarkoitetaan kuitenkin Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden konferenssin piirissä solmituissa sopimuksissa vakiintuneesti sitä asuinpaikkaa, jossa henkilö tosiasiallisesti asuu ja jossa on hänen tosiasiallisesti keskeinen elinympäristönsä (esim. HE 60/1993 vp s. 16). Myös Bryssel IIa -asetuksessa tarkoitetaan asuinpaikalla edellä mainittua kansainvälisyksityisoikeudellisten periaatteiden mukaan määräytyvää asuinpaikkaa. Asuinpaikan määräytymistä koskevassa kokonaisharkinnassa otetaan, kuten hallituksen esityksessäkin (HE 60/1993 vp s ) on osaltaan todettu, ennen muuta huomioon objektiivisesti havaittavat tosiseikat, kuten asumisen kestoaika ja yhtäjaksoisuus, sosiaaliset siteet ja muut vastaavat henkilöön tai hänen ammattiinsa liittyvät tosiseikat, jotka ovat osoituksena tosiasiallisista siteistä siihen valtioon, jossa henkilö asuu. 5. Haagin sopimusta koskevassa oikeuskäytännössä on katsottu, että myös henkilön tarkoituksella jäädä tai olla jäämättä oleskeluvaltioon voi olla merkitystä, joskin tällä seikalla on harkinnassa muita edellä mainittuja seikkoja vähäisempi painoarvo. Kun kyseessä on pieni lapsi, joka ei vielä pysty itsenäisesti päättämään oleskelunsa tarkoitusta, on harkinnassa annettava merkitystä huoltajien asuinpaikalle sekä perhesiteille ja muille sosiaalisille suhteille. 6. Asuinpaikan käsitettä tulee joka tapauksessa tulkita yhdenmukaisesti Haagin sopimuksen ja Bryssel IIa -asetuksen tavoitteiden kanssa. Haagin sopimuksen keskeisenä tavoitteena on suojella lasta niiltä hänelle haitallisilta vaikutuksilta, joita syntyy, jos toinen lapsen huoltajista vie lapsen
6 tälle tutusta ja vakiintuneesta elinympäristöstä vieraaseen valtioon. Tämän vuoksi lapsi on sopimukseen sisältyvien määräysten nojalla määrättävä lapsikaappauksen tapahduttua nopeasti palautettavaksi alkuperäiseen asuinpaikkavaltioonsa, jotta lapsen vakiintuneet olosuhteet voitaisiin saattaa ennalleen. Haagin sopimuksessa on lähdetty siitä, että toimivalta lapsen huoltoa koskevissa asioissa kuuluu ensi sijassa sen valtion viranomaisille, missä lapsella on asuinpaikka. Myös Bryssel IIa -asetuksen mukaan lasten huoltoa koskevat riidat käsitellään sen valtion tuomioistuimessa, missä lapsella on asuinpaikka. Korkeimman oikeuden kannanotto 7. A on vedonnut siihen, että perhe oli lokakuussa 2007 muuttanut Skotlantiin tarkoituksin asettua sinne asumaan ainakin toistaiseksi. B on puolestaan katsonut kyseessä olleen A:n toipumisen kannalta tarpeelliseksi koettu lomamatka, joka sittemmin A:n ilmoitettua kolmen viikon Skotlannissa oleskelun jälkeen, ettei hän palaisi enää Suomeen, oli pidentynyt B:n ja lasten osalta puolen vuoden mittaiseksi oleskeluksi Skotlannissa. Syynä tähän oli B:n mukaan ollut yhtäältä se, ettei hänellä äitiyslomansa vuoksi ollut ollut välitöntä tarvetta palata heti Suomeen ja että hän myös oli pitänyt mahdollisena A:n mielen muuttumista, sekä toisaalta A:n ja hänen äitinsä ilmoitus, ettei lapsia enää voitu viedä pois Skotlannista ilman A:n lupaa. 8. Skotlantiin lähtiessään perhe on jättänyt Suomeen asuinpaikkakunnalleen Lappeenrantaan kalustetun, noin 180 neliömetrin suuruisen kodin B:n ilmoituksen mukaan hänen ja hänen sisarensa yhdessä omistamassa talossa, jossa perhe oli asunut Skotlantiin lähtiessään. He ovat jättäneet tavanomaisen asuinirtaimistonsa asuntoon, jonne on jäänyt myös A:n henkilökohtainen omaisuus ja ammattikirjallisuus. A on lokakuun alussa 2007 käyttäessään D:tä neuvolassa varannut tälle ajan neuvolalääkärille seuraavaksi marraskuuksi. Neuvolakeskuksen kirjauksen mukaan perheen tarkoituksena on ollut myöhemmin syksyllä jatkaa ALVARI -perhetyön parissa. Kumpikaan puoliso ei ole tehnyt muuttoilmoitusta Suomesta lähtiessään, vaikka molemmat ovat vuodesta 2000 lukien Suomessa vakituisesti asuneina ja useita muuttoilmoituksia tehneinä olleet tietoisia sen tekemisvelvollisuudesta. A on ilmoittanut yritystoimintansa lopettamisesta Suomen viranomaisille jälkikäteen tammikuussa Perhe on Skotlannissa oleskellut ensin A:n äidin luona. Joulukuussa 2007 A on tehnyt perheensä asumista varten määräaikaisen vuokrasopimuksen kesäkuuhun 2008 saakka. Asiakirjoista ilmenee, että B on jo varsin pian Skotlantiin saapumisen jälkeen ilmoittanut aikomuksestaan palata Suomeen lasten kanssa. A on puolestaan ollut välillä sisarensa luona ja huhtikuussa 2008, ennen kuin B on matkustanut lasten kanssa Suomeen, hän on muuttanut asumaan äitinsä luokse. 10. Kuten hovioikeuden päätöksessä on todettu, perhe oli ennen Skotlantiin lähtöään ilmoittanut harkitsevansa sinne muuttamista. Tämä seikka viittaa asuinmaan muutosta koskevaan yhteiseen tarkoitukseen. Ottaen huomioon edellä 8 ja 9 kohdassa selostetut seikat kokonaisuudessaan Korkein oikeus kuitenkin katsoo, ettei puolisoiden käyttäytymisestä esitetyn selvityksen perusteella voida päätellä, että myös B:n tarkoituksena olisi ollut jäädä edes toistaiseksi asumaan Skotlantiin. Näin ollen on jäänyt selvittämättä, mikä on ollut puolisoiden yhteinen tarkoitus Skotlantiin mentäessä ja siellä yhdessä oltaessa. 11. Perhe on asunut Suomessa yhdessä Skotlantiin lähtöön saakka. Suomessa lapset ovat olleet neuvolajärjestelmän piirissä, ja koko perhe on saanut Suomessa neuvolan perhetyön tukea, minkä päättymisen jälkeen perheessä on ollut tarkoitus aloittaa ALVARI -perhetyö. Suomessa perheellä on ollut kalustettu koti, johon B on lasten kanssa palannut asumaan Skotlannista.
7 12. A on vuokrannut perheen asumista varten alkaen kalustetun asunnon, mutta hän on edellä kohdassa 9 selostetulla tavalla muuttanut sieltä pois. Määräaikainen vuokrasopimus on tehty vain kuudeksi kuukaudeksi. Perhe ei ole saanut Skotlannissa vastaavaa neuvolajärjestelmän perhetyön tukea kuin Suomessa. Perhe on kylläkin kirjautunut paikallisen terveysaseman vakituisiksi asiakkaiksi, mutta kirjautumista voidaan pitää pienten lasten terveydentilasta huolehtimisen vuoksi luonnollisena toimenpiteenä, eikä sillä näin ollen ole merkitystä harkittaessa lasten siteitä Skotlantiin. D on aloittanut puolipäivähoidon Skotlannissa , mikä on jatkunut ensin saakka sekä uudelleen ja välisen ajan. Puolipäivähoito ei ole ollut säännöllistä, joten hänen suhteensa päiväkodin henkilöstöön ja leikkitovereihin ei ole voinut vakiintua kiinteäksi. 13. Arvioidessaan edellä selostettuja lasten siteitä perheeseensä ja Suomeen verrattuna siteisiin Skotlantiin Korkein oikeus katsoo, että lapsille ei noin kuuden kuukauden aikana ole vakiintunut sellaisia sosiaalisia siteitä Skotlantiin, että heidän asuinpaikkansa voitaisiin katsoa muuttuneen Suomen asemesta Skotlanniksi. Tässä harkinnassa Korkein oikeus on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että lapset ovat äitinsä kanssa Skotlannissa oleskelunkin aikana olleet tekemisissä myös Suomessa asuvien isoäitinsä ja tätinsä sekä eräiden muiden sukulaistensa kanssa. 14. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että lasten asuinpaikka on myös ollut Suomessa. Tämän vuoksi lapsia ei voida määrätä palautettaviksi Skotlantiin. Päätöslauselma Hovioikeuden päätös kumotaan. A:n hakemus lasten, C:n ja D:n palauttamisesta hylätään. Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Juha Häyhä ja Marjut Jokela (eri mieltä). Esittelijä Lea Nousiainen. Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot Oikeusneuvos Jokela: Kysymyksenasettelun ja sovellettavien säännösten (kohdat 1-6) osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Arvioin kuitenkin toisella tavalla lasten asuinpaikkaan vaikuttavien seikkojen merkityksen tässä tapauksessa. Lapsen asuinpaikka määräytyy Haagin yleissopimuksen soveltamiskäytännössä sen mukaan, missä lapsi tosiasiassa asuu ja missä on hänen keskeinen elinympäristönsä. Arviointi on perustettava ulkoisesti havaittaviin, objektiivisiin tosiseikkoihin, mikä on välttämätön edellytys säännösten yhdenmukaiselle soveltamiselle Euroopan unionin ja Haagin yleissopimuksen jäsenvaltioissa. Lapsen ikä ja kehitysvaihe vaikuttavat olennaisesti siihen, minkälaisia hänen perheen ulkopuoliset sosiaaliset suhteensa ja siteensä voivat olla ja mikä painoarvo näille suhteille voidaan antaa lapsen tosiasiallista elinympäristöä määritettäessä. Kun kysymys on pienistä lapsista, kuten tässä tapauksessa kolme- ja yksivuotiaista, on väistämätöntä, että merkitystä on annettava ensisijaisesti vanhempien asuinpaikalle sekä perhesuhteille. Riidatonta on, että A ja B olivat lapsineen oleskelleet yhtäjaksoisesti Skotlannissa puolen vuoden ajan ennen kuin B oli ilman A:n suostumusta ja lähdöstä tälle etukäteen ilmoittamatta vienyt lapset mukanaan takaisin Suomeen. Asiassa ei ole kiistetty sitä, että A oli koko tuon ajan osallistunut lasten hoitoon ja kasvatukseen ja käyttänyt siten huoltoon liittyviä oikeuksiaan. A oli välittömästi lasten matkustettua ryhtynyt toimiin heidän palauttamisekseen Skotlantiin. Eri käsityksiä on siitä,
8 missä tarkoituksessa A ja B olivat alun perin lokakuussa 2007 päättäneet lähteä Skotlantiin ja oliko heillä tuolloin lainkaan ollut yhdessä sovittua suunnitelmaa. Skotlantiin lähdön tarkoitus ja olosuhteet Skotlannissa Oikeudenkäyntiaineistosta voidaan päätellä todennäköiseksi, että perheen tarkoituksena oli lokakuussa 2007 ollut lähteä Skotlantiin lähinnä sen selvittämiseksi, millaiset asumisen ja toimeentulon mahdollisuudet olisivat isän kotimaassa ja lähellä tämän sukulaisia. Tähän viittaa erityisesti se, mitä vanhemmat olivat ennen lähtöään kertoneet aikeistaan neuvolakeskuksessa. Muuttoon vaikuttavina tekijöinä olivat muun muassa olleet A:n jääminen työttömäksi ja hänen taloudelliset vaikeutensa. Näissä olosuhteissa ja kun Skotlannista oli perheelle hankittu vuokraasunto vuokra-ajan jatkuessa aina saakka, voidaan katsoa, että Skotlannissa oleskelun tarkoituksena oli kestää huomattavan ajanjakson. Suomen viranomaisille tehtävien, muuttoon tai elinkeinonharjoittamiseen liittyvien ilmoitusten tekemättä jättämisestä tai niiden viivästymisestä ei voida tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä perheen suunnitelmista. Asuttuaan jonkin aikaa A:n äidin luona perhe oli joulukuussa 2007 hankkinut samalta paikkakunnalta vuokra-asunnon, jossa perhe oli asunut aina huhtikuussa 2008 tapahtuneeseen välien rikkoutumiseen saakka. A:lla oli ollut työpaikka Skotlannissa. B oli ollut äitiyslomalla ja hoitanut lapsia kotona. Vanhempien väliset erimielisyydet olivat johtaneet siihen, että A oli huhtikuussa asustellut myös äitinsä luona, kuitenkin fyysisesti lähellä omaa perhettään. Tuonakin aikana hän oli osallistunut lasten jokapäiväiseen elämään. Sen puolesta, että Skotlannissa oleskelu oli tarkoitettu vain väliaikaiseksi järjestelyksi, on vedottu siihen, että perheellä oli myös Skotlannissa oleskelun ajan ollut Suomessa asunto, jonne muun muassa koti-irtaimistoa oli jätetty, kun taas Skotlannissa oli hankittu vain määräajaksi vuokrattu kalustettu asunto. Tältä osin on kuitenkin huomattava, että Suomeen jäänyt asunto oli B:n perheen omistamalla kiinteistöllä eikä siitä peritty vastiketta. Suomessa olevan asunnon säilyminen ei siten merkinnyt A:lle ja B:lle sellaista taloudellista panostusta, josta voisi päätellä, että heidän aikomuksenaan olisi ollut piakkoin muuttaa takaisin Suomeen. Perheen varsinaisena asuntona voidaan pitää Skotlannissa hankittua vuokra-asuntoa, jossa perhe tosiasiallisesti asui ja josta maksettiin vuokraa ja kiinteistöveroa. Perheen lähtiessä Suomesta koti-irtaimisto oli jäänyt Suomeen, mutta A:n ilmoituksen mukaan sen kuljetus oli ollut tarkoitus järjestää myöhemmin. Tätä voidaan pitää luontevana menettelynä siihen nähden, ettei Skotlannissa asumisen pysyvyydestä ollut vielä Suomesta lähdettäessä ollut varmaa tietoa, ja ottaen huomioon, että perheellä oli edellä todetulla tavalla ollut vaivaton mahdollisuus säilyttää tavaroitaan Suomessa. Edellä kerrotut asumiseen ja työssäkäyntiin liittyvät seikat osoittavat, ettei kysymyksessä ollut ainakaan pelkkä lomamatka niin kuin B on esittänyt. Mikään ei myöskään viittaa siihen, että B:n oleskelu Skotlannissa ei olisi ollut vapaaehtoista. Vaikkei nimenomaista päätöstä pysyvästä tai pitkäaikaisesta olinpaikan muutoksesta ehkä ollutkaan tehty, voidaan olosuhteista päätellä perheen asettuneen toistaiseksi asumaan Skotlantiin. Lasten omat sosiaaliset suhteet ja muut siteet Vielä on tarkasteltava sitä, onko lasten asuinpaikkaa arvioitava toisin heidän omien sosiaalisten suhteidensa ja siteidensä perusteella. Pääasiassa kotona hoidettujen pienten lasten itsenäiset sosiaaliset suhteet ja siteet kodin ulkopuolelle olivat olleet melko vähäiset. Lapset olivat olleet
9 yhteydessä isovanhempiinsa ja vanhempien sisaruksiin sekä Suomessa että Skotlannissa. Suomessa perhe oli asunut lähellä B:n äitiä ja Skotlannissa puolestaan lähellä A:n äitiä. Asianosaiset eivät ole edes väittäneet, ettei lapsilla olisi ollut kiinteätä ja läheistä suhdetta kumpaankin vanhempaansa. Selvityksen mukaan lapsista vanhempi oli jossain määrin osallistunut puolipäivähoitoon Skotlannissa, jollaiseen hänellä ei ollut ikänsäkään huomioon ottaen ehkä ollut tarvetta vielä Suomessa. Sosiaalisina siteinä ei voida pitää terveydenhoitoon tai sosiaalitoimeen liittyviä yhteyksiä, joita perheelle oli järjestetty kummassakin valtiossa niiden omien järjestelmien mukaisesti. Lapset olivat syntyneet Suomessa, mutta puolen vuoden oleskelu Skotlannissa oli muodostanut jo huomattavan osan heidän elämästään. Esitetyn selvityksen perusteella en voi katsoa, että lasten keskeinen elinympäristö olisi perheen Skotlantiin muutosta huolimatta säilynyt Suomessa. Johtopäätös Kun perheen oleskelu Skotlannissa oli kerrotuissa olosuhteissa kestänyt yhtäjaksoisesti kuuden kuukauden ajan, katson, että lasten asuinpaikaksi oli poisviemisen ajankohtaan mennessä muodostunut Skotlanti. Tällä perusteella katson, ettei ole aihetta muuttaa hovioikeuden päätöksen lopputulosta. Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Jokela.
ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT
ADOPTIOLAUTAKUNNAN AJANKOHTAISET ASIAT / LAKIMIES, ADOPTIOLAUTAKUNNAN SIHTEERI, JONNA SALMELA ADOPTIOKOULUTUS 26.1.2017 SÄÄTYTALO 1. ILMAN PALVELUNANTAJAA TAPAHTUVAT ADOPTIOT 2. ASUINPAIKKA 3. KOTONAOLON
Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto
Syrjintäolettama, huoltajuus, rekisteröinti, kansainvälinen syntymätodistus, Bryssel II a asetus, YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 36/2015 Antopäivä: 10.11.2016 Hakija on ulkomaan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 187/2004 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 187/2004 vp Hallituksen esitys laiksi tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa annetun
Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä
Asetus lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 28.6.1994/556 Oikeusministerin esittelystä säädetään lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8 päivänä huhtikuuta 1983 annetun lain (361/83) 49 :n nojalla,
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 63/2009 vp Hallituksen esitys lasten suojelua koskevan Haagin yleissopimuksen hyväksymisestä ja laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta sekä
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp. Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
EDUSKUNNAN VASTAUS 67/2011 vp Hallituksen esitys laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta
9317/17 mha/pm/mh 1 D 2A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0190 (CNS) 9317/17 JUSTCIV 113 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Ed. asiak. nro: WK
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 877 Diaarinumero 2017/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,
Laki. opintotukilain muuttamisesta
EV 109/1999 vp - HE 73/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi opintotukilain ja asumistukilain muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 7311999 vp laeiksi opintotukilain
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361
Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 8.4.1983/361 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 LUKU Yleiset säännökset 1 Lapsen huolto Lapsen huollon tarkoituksena on turvata lapsen tasapainoinen
Helsingin käräjäoikeus nro 6767
Helsingin hovioikeus Päätös Antamispäivä 9.1.2018 Nro 14 Diaarinumero S 17/710 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 8.2.2017 nro 6767 Asia Valittaja Vastapuoli Todistelua koskeva käsittelyratkaisu
Laki. kansalaisuuslain muuttamisesta
Annettu Naantalissa 10 päivänä elokuuta 1984 Laki kansalaisuuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiopäiväjärjestyksen 67 :ssä säädetyllä tavalla, muutetaan 28 päivänä
Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet. Mobiili Antti Klemola, Kela
Asumiseen perustuva vakuuttaminen - kriteerit ja haasteet Mobiili 20.6.2017 Antti Klemola, Kela Millä perusteella Suomeen muuttava kuuluu Kelan sosiaaliturvaan? Oikeus Kelan etuuksiin perustuu 1. Ensisijaisesti
LAPSIOIKEUS Isyysolettama
Isyysolettama Isyys voidaan todeta tai vahvistaa a) Todeta avioliiton perusteella (syntymähetken tilanne) legaalinen olettama, joka voidaan kumota b) vahvistaa tunnustamisen / tuomion perustella - Jos
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Itä-Suomen aluehallintovirasto. Lausunto
Itä-Suomen aluehallintovirasto Lausunto ISAVI/2705/05.01.01.02/2017 30.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Maistraattien
Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen
YHTEISHUOLTO VAI YKSINHUOLTO? Huollon monet merkitykset - arkihuolto - oikeudellinen huolto - edunvalvonta Oikeudellinen huolto = huoltomuoto vanhempien eron jälkeen Huoltomuoto vanhempien asuessa erillään
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 481 Diaarinumero 2665/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen. 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki
Sosiaaliturvan piiriin kuuluminen 17. ja 18.2.2010 Henna Huhtamäki Kansaneläke Terveydenhoito Perheetuudet KELA Kunnat Työttömyys Sairaus ja äitiysetuudet (rahaetuudet) Työttömyyskassat Työtapaturma ja
Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain
Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen. Vesa Puisto Lakimies
Asumisoikeuden siirtäminen ja huoneiston hallintaoikeuden luovuttaminen Vesa Puisto Lakimies 3.5.2016 Taustaksi Asumisoikeusasuminen on eräänlainen omistus- ja vuokra-asumisen välimuoto Asumisoikeusasumista
SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa
EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO TIEDONANTO
EUROOPAN KOMISSIO OIKEUS- JA KULUTTAJA-ASIOIDEN PÄÄOSASTO Bryssel 18. tammikuuta 2019 REV1 korvaa 21. marraskuuta 2017 päivätyn tiedonannon TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja ETK:n kommentti. Minna Levander
Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja 20.6.2017 - ETK:n kommentti Minna Levander Missä tilanteissa ratkaisu sovellettavasta sosiaaliturvalainsäädännöstä annetaan ETK:sta? ETK:n tehtävistä sovellettavaa
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen
Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala
Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee
Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva. 17.2.2010 Henna Huhtamäki
Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva 17.2.2010 Henna Huhtamäki Sisältö Säännöstausta ja Suomessa asuminen Ulkomaille muutto ja asumisperusteinen sosiaaliturva Pääsäännöt Perheenjäsenenä ulkomailla Opiskelijana
Lapsenhuoltolain uudistus. Työryhmän keskeiset ehdotukset
Lapsenhuoltolain uudistus Työryhmän keskeiset ehdotukset Vahvistetaan lapsen oikeutta ilmaista näkemyksensä Lastenvalvojan tai tuomioistuimen olisi varmistettava riidattomissakin asioissa, että lapsi on
Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi
1 Lähde: oikeusministerio.fi-verkkosivu, 7/2017 Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Tässä esitteessä kerrotaan, millä tavalla sukunimi voi muuttua avioliiton solmimisen yhteydessä. Esitteessä kerrotaan
Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta. Henkikirjoittaja Minna Salmela Mikkelin yksikkö
Vakinainen asuminen maistraatin näkökulmasta Kotikuntalaki 2 : Henkilön kotikunta on jäljempänä tässä laissa säädetyin poikkeuksin se kunta, jossa hän asuu. Vastasyntyneen lapsen kotikunta on se kunta,
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
annetun lain muuttamisesta sekä Laki ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta
EV 35/1997 vp - HE 248/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi ulkomailla suoritettujen komeakouluopintojen tuottamasta vimakelpoisuudesta annetun lain muuttamisesta sekä Euroopan talousalueen
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 107/2009 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 30/2011 8.4.2011 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Virasto Korvausvaatimus Virasto on määrättävä maksamaan
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952
EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. joulukuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0136 (NLE) 14112/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUSTCIV 263 TRANS 364 MAR 148 ENV 710 NEUVOSTON PÄÄTÖS
ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA
ISYYDEN TUNNUSTAMINEN ÄITIYSNEUVOLASSA Henna Harju Lakimies Helsingin kaupunki, perheoikeudelliset asiat ISYYSLAKI 11/2015 Suomessa syntyy vuosittain n. 60 000 lasta, joista n. 40 % syntyy avioliiton ulkopuolella
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Vetoomusvaliokunta 2009 7.3.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: Vetoomus nro 849/2004, Bernard Ross, Yhdistyneen kuningaskunnan kansalainen, verotuksesta Ruotsissa ja pääoman vapaasta
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,
Kuluttaja ei voi luopua hänelle tämän direktiivin mukaan kuuluvista oikeuksista.
Neuvoston direktiivi 85/577/ETY, annettu 20 päivänä joulukuuta 1985, muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta Virallinen lehti nro L 372,
Maahanmuuttovirasto on perustellut A:n oleskeluluvan peruuttamispäätöstään seuraavasti:
Vuosikirjanumero KHO:2011:8 Antopäivä 24.1.2011 Taltionumero 139 Diaarinumero 1752/1/09 Ulkomaalaisasia - Oleskeluluvan peruuttaminen - Muukalaispassin peruuttaminen - Direktiivi 2004/83/EY - Määritelmädirektiivi
Kela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero
Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692
Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto
Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien
LAPSEN PALAUTTAMISTA KOSKEVAN MÄÄRÄYKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO
21.9.2016 Dnro 4030/4/15 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Riitta Länsisyrjä LAPSEN PALAUTTAMISTA KOSKEVAN MÄÄRÄYKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO 1 KANTELU Kantelija arvosteli
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
GSC.TFUK. Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) XT 21027/19. Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) BXT 44. SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia:
Bryssel, 11. huhtikuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0097 (NLE) XT 21027/19 BXT 44 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2014/0202(COD) 5.2.2015 TARKISTUKSET 5-19 Mietintöluonnos Cecilia Wikström (PE544.476v01-00) ehdotuksesta Euroopan
KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP +
KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta katsoi, ettei syrjintäolettamaa ole syntynyt ja hylkäsi hakijan hakemuksen.
Syrjintäolettama, tietojärjestelmän ominaisuudet YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOLAUTAKUNTA/Jaosto Diaarinumero: 94/2016 Antopäivä: 15.11.2016 Hakija on lapsen vanhempi, jolla ei ole lapsensa huoltajuutta,
+ + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_240518PP +
KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet
Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen. Lapsenhuoltolain uudistaminen. Katja Niemelä
Yhteistyövanhemmuus eron jälkeen Lapsenhuoltolain uudistaminen Katja Niemelä Lapsenhuoltolain uudistaminen pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelmassa Työryhmän tehtävänä oli arvioida, miltä osin lapsen
Nettomaahanmuutto. Kuntien välinen nettomuutto. Maahanmuutto. Maastamuutto. Väestönlisäys
Väestönmuutosten ennakkotiedot muuttujina Maakunnat ja kunnat 2016, Tapahtumakuukausi ja Väestönmuutos Elävänä syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemmyys Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto
Laki. kotikuntalain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 99/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kotikuntalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kotikuntalain muuttamisesta (HE 67/2004 vp). Valiokuntakäsittely
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
Lapsen palauttaminen Haagin sopimuksen nojalla. Helsingin hovioikeuden t h n liitetty p t s nro 879
KORKEIN OIKEUS P T S Diaarinro 1 (9) S2011/260 Antop iv Nro 12.4.2011 824 MUUTOKSENHAKIJA Satu 8 Helsinki VASTAPUOLI Andrew A Kanada ASIA Lapsen palauttaminen Haagin sopimuksen nojalla RATKAISU, JOHON
Rakennusvalvonta ja mökillä asuminen
Rakennusvalvonta ja mökillä asuminen Aleksi Heinilä 26.11.2013 1 KHO 24.9.2013 t. 3013 Ei julkaistu ratkaisu Ei muutettu hallintooikeuden ratkaisua tai sen perusteluita lautakunta oli velvoittanut sakon
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen
SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008 N:o 104 105 SISÄLLYS N:o Sivu 104 Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 9.11.2010
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 15/2010 1 313 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSEEN Terke 2010-2050 Esityslistan asia TJA/17 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun
Avioehto. Marica Twerin/Maatalouslinja
Avioehto Marica Twerin/Maatalouslinja Avio-oikeus Avioliiton solmimisella ei ole vaikutusta puolisoiden omistusoikeuteen. Yhteisesti hankittu omaisuus tai yhteisesti taatut velat ovat yhteisiä. Avio-oikeudella
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta
EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely
EDUSKUNNAN VASTAUS 295/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi ulkomaalaislain ja opintotukilain
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.5.2015 Taltionumero 1249 Diaarinumero 4087/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja
Laki maakaaren muuttamisesta
LUONNOS 5.10.2015 Rinnakkaistekstit Laki maakaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan maakaaren (540/1995) 6 luvun :n 2 momentti, 9 a luvun 10 :n 2 momentti ja 15 :n 1 momentti, 15
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely
Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa
Isyyslain kokonaisuudistus ja isyyden tunnustaminen äitiysneuvolassa Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola, oikeusministeriö Lakimies-lastenvalvoja Henna Harju, Helsingin kaupunki I Isyyslain kokonaisuudistus
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Varsinais-Suomen käräjäoikeus. Lausunto
VarsinaisSuomen käräjäoikeus Lausunto 01.12.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Voimassa olevan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta
VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS
VIRKAMIESLAUTAKUNTA Asia 97/2005 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 49/2006 25.8.2006 Asia: Kirjallinen varoitus Päätös, johon haetaan oikaisua Ministeriö on 14.11.2005 antanut yli-insinööri A:lle
1) Helsingin kaupunki (jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus ) seuraavien kiinteistöjen omistajana:
RASITESOPIMUS Osapuolet Sopimuksen tausta ) Helsingin kaupunki (jota edustaa kiinteistölautakunta, Y- tunnus 0- ) seuraavien kiinteistöjen omistajana: a. Ohjeellinen tontti 90/, joka muodostuu kiinteistöstä
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)
Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-
KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS
KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus
Lapsenhuoltolain uudistaminen. Yleistä. Lapsenhuoltolain yleiset säännökset (1. luku; 1-5 c ) Sateenkaariperheet ry. Lausunto
Sateenkaariperheet ry Lausunto 24.11.2017 Asia: OM 31/41/2015 Lapsenhuoltolain uudistaminen Yleistä Onko teillä yleistä lausuttavaa työryhmän ehdotuksesta? Oikeusministeriön työryhmän ehdotuksessa erityisen
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 85/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ulkomaalaislain, ulkomaalaislain muuttamisesta annetun lain 68 :n ja opintotukilain 1 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun
EDUSKUNNAN VASTAUS 218/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi maanvuokralain muuttamisesta ja perintökaaren 25 luvun 1 b :n 4 momentin kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON
Avioero ja lasten asioista sopiminen.
Avioero ja lasten asioista sopiminen. Anne Liakka Eron Keskellä eronkeskellä.fi Materiaalin Copyright 2015 eronkeskellä.fi / Palomacorento Oy ja Suomen Jurisit Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalissa
Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa?
Mitä on hyvä hallintomenettely lastensuojeluasioissa? 1. Huostaanottohakemus Hyvä hallintomenettely hyvä hallintolainkäyttömenettely 2. Tuomioistuimen lupa lapsen tutkimiseen Riitta Eskola Hallinto-oikeustuomari,
Laki. opintotukilain muuttamisesta
Laki opintotukilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan opintotukilain (65/1994) 1 :n 4 momentti, 3 :n 4 kohta, 4 :n 2 momentin 2 kohta ja 3 momentin 1 kohta, 5 b, 6 :n 1 momentin 3
Käsikirja uuden Bryssel II -asetuksen soveltamista varten
1. kesäkuuta 2005 päivitetty versio Käsikirja uuden Bryssel II -asetuksen soveltamista varten (Neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003, annettu 27 päivänä marraskuuta 2003, tuomioistuimen toimivallasta sekä
Suurelle valiokunnalle
LAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 4/2002 vp Valtioneuvoston kirjelmä komission ehdotuksesta neuvoston asetukseksi (lapsen huolto) Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunnan puhemies on 4 päivänä joulukuuta
Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa
1 (8) EVO/Minna Tanska 4.6.2014 SAK:n ja Temen ohje: Matkakustannusten korvaukset teatteri- ja mediatyöntekijän verotuksessa Tämä ohje perustuu Verohallinnon vuosittain antamaan päätökseen verovapaista
Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.1.2010 KOM(2010)17 lopullinen 2010/0009 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS tiettyjen Kiinan kansantasavallasta peräisin olevien volframielektrodien tuontiin sovellettavien polkumyyntitoimenpiteiden
KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ
1 KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 Asumisoikeuden myöntämisestä Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin sekä tämän asumisoikeuden käyttämisestä on voimassa olevien huoneenvuokralainsäädännön
KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)
21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä
Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS. liiallisen alijäämän olemassaolosta Ranskassa tehdyn päätöksen 2009/414/EY kumoamisesta
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.5.2018 COM(2018) 433 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS liiallisen alijäämän olemassaolosta Ranskassa tehdyn päätöksen 2009/414/EY kumoamisesta FI FI Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS
RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS
29.11.2002 TARKVES MUUTTOSOP (VM 4.3.2003) Päivitetty 1.3.2009 LIITE 4 1 ( 4 ) RAJAVARTIOLAITOKSEN MUUTTO- JA SIIRTOKUSTANNUSTEN KORVAAMISTA KOSKEVA SOPIMUS 1 Soveltamisala 2 Yleistä Tämän sopimuksen määräyksiä
Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen
1 Lastensuojeluasioiden valmistelu hallinto-oikeuteen 20.5.2008 Lakimies Tuomas Möttönen Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi Johdon tukipalvelut - 2008 Hallinto-oikeuden toimivalta lastensuojeluasioissa
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.7.2017 COM(2017) 359 final 2017/0149 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Alankomaille, Kroatialle, Portugalille ja Romanialle annettavasta luvasta hyväksyä Euroopan unionin edun
Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta
Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 200 a, sellaisena kuin se on laissa 674/2015, muutetaan 172, 192, 196, 198 b ja 199 202, sellaisina