Ibiza matkakertomus, 10 päivän Pekiti-Tirsia Kali leiri toukokuussa 2004

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ibiza matkakertomus, 10 päivän Pekiti-Tirsia Kali leiri toukokuussa 2004"

Transkriptio

1 Ibiza matkakertomus, 10 päivän Pekiti-Tirsia Kali leiri toukokuussa 2004 Pekiti-Tirsia Kali Euroopan pääleiri oli tänä vuonna hiukan eksoottisessa ympäristössä eli Ibizan saarella Espanjassa. Opettajana oli jälleen kerran Grand Tuhon Leo Gaje Filippiineiltä ja toisena opettajana toimi saksalainen Uli Weidle (Euroopan PT-Kalin pääopettaja). Jussi Mattila ja Jarkko Lievonen edustivat Suomea leirillä. Tietenkin kun sain tiedon tammikuussa tästä leiristä, piti ensimmäisenä saada lupa omalta hallitukselta. Se ei ollut helppo asia hoitaa varsinkin kun mielikuvat Ibizasta yleensä tarkoittavat muuta kuin tiukkaa treenaamista. Mahdollisuus oli myös tuoda perhe ja yhdistää loma honeyn kanssa harjoittelun ohella. Omaksi onnettomuudekseni vaimolla oli tärkeämpi meno (Metallican konsertti), kuin lähteä seuraamaan kepillä/veitsellä heiluntaa kahdeksi viikkoa. Treenikaveriani Jakea ei tarvinnut paljon houkutella lähtemään reissulle. Olemme viime vuosina kiertäneet Tukholmassa ja Saksassa vastaavilla Pekiti-Tirsia leireillä, joten homma on aika tuttua. Sitova ilmoittautuminen oli hoidettava tammikuun loppuun mennessä. Hotellihuoneet, jotka oli jaettu kolmen ja viiden hengen huoneisiin, oli maksettava maaliskuussa. Koska Suomesta ei ollut muita innokkaita lähtijöitä kyselin Ruotsin osastolta löytyisikö kolmatta kämpän jakajaa ja siten saada huoneen hintaa per henki pienennettyä. Tunnemme ruotsalaisia treenaajia ja on helpompia asua yhdessä jos kaikki on samankaltaisesta kulttuuriympäristöstä. Huonetoverimme saimme lopulta Saksasta. Lennot piti myös varata ajoissa viime hetken yllätyksien välttämiseksi. Ibizalle ei ole suoria lentoja Suomesta, joten jouduimme ottamaan kahdet lennot vaihdolla (Bryssel-Barcelona-Ibiza). Yksi suomalainen yritys nykyään tekee charter lentoja Ibizalle, mutta se ajatus piti hylätä koska lentoajat piti räätälöidä meidän aikataulun mukaan. Leirille oli ilmoittautunut kaikkiaan n. 35 henkeä ympäri Eurooppaa (Saksa, Italia, Sveitsi ja Ruotsi) ja lisäksi perheiden jäseniä oli mukana n.15 henkeä. Se oli vaativa homma saksalaiselle Ulfille joka hoiti käytännön järjestelyt hotellilla. Ulf oli aikaisemmin työskennellyt kolme kautta ko. hotellissa, joten hotelli ja saari oli hänelle tuttu. Se oli varmaan yksi syy miksi Ibiza valittiin leirin kohteeksi. Toinen syy tietenkin on että siellä on lämmintä, aamulla n.15c ja päivällä 25-30C. Kalin harjoittelu on tarkoitettu ulkoilmaan ja varsinkin beachille jossa jalkatyöskentely on erittäin raskasta. Beach harjoittelun jälkeen salissa liikkuminen on kevyttä kauraan. Lisäksi yksi leirin aseista oli Malayu Sibat (n. 220 cm rottinkikeppi) minkä treenaaminen on mahdotonta sisätiloissa jos 30 ihmistä heiluttelee kaksimetristä keppiä päänsä yli. Matka Ibizalle Matkaan lähdimme helatorstaina ja Ibizalle saavuimme keskiyöllä, paitsi Jaken laukku, joka jäi Brysselin vaihdon yhteydessä lentoasemalle odottamaan jatkoyhteyttä. Jaken helpotukseksi hän sai sen seuraavana iltana. Kun yöllä tulimme hotellille oli Uli Weidle, järjestelijät Ulf ja Martin meitä vastassa. Oli erittäin mieluisa yllätys että jaksoivat odottaa ja varmistaa meidän saapumisen.

2 Olimme ensimmäisten joukossa hotellille saapujista, loput (saksalaiset, italialaiset ja ruotsalaiset) tulivat seuraavien päivien aikana. Hotelli/treenipaikka Hotelli sijaitsi Ibizalla n. 30min lentokentältä taksilla, kaukana diskoista. Ibizan saari on aika iso ja diskot keskittyvät kahteen pääpaikkaan, Ibizan ja San Antonion kaupunkeihin. Lähin kaupunki sijaitsi 3km päässä jonne pääsi taksilla (5 ). Hotellin luona ei ollut yhtään mitään, vain pari pikkukauppaa ja 2 paikallista ruokaravintolaa. Saimme olla ihan rauhassa tässä hotellissa joka oli täynnä saksalaisia perheitä. Paikka on suunniteltu saksalaisille perheille ja samoin buffet. Aamupala oli hyvä ja ravitseva mutta illallisesta ei voinut sitä sanoa. En ole niin mautonta ruokaa syönyt sitten ala-asteen. Missään ruokalajissa ei ollut mitään makua, koska kokki ei käyttänyt yhtään mausteita. Vaikka olimme Espanjassa tuli tunne että meidät on kidnapattu lomapaikkaan jossakin päin Saksaa. Välillä lähdimme läheiseen kaupunkiin taksilla syömään paremman makuisia pihvejä, äyriäisiä tai Tapas ruokia. Olimmehan sentään Espanjassa ja paikallista elämää piti myös nähdä. Hilot Vasemmassa kädessäni on ollut vaivana Kalikyynärpää (tenniskyynärpää) pari kuukautta ennen reissua. Normaalit hoitotavat, eli lepoa, jäitä ja venyttelyä tuli tehtyä paljon ennen reissua. Ne eivät kuitenkaan riittäneet, vaan vielä paikan päällä vanha vaiva rasitti vielä. Se aiheutti huolen itselleni, joudunko leirin ajan olemaan 50% teholla osallistumatta täysillä leirille? Ennen leirin alkua juttelin Grand Tuhon Gajen kanssa ongelmastani ja hän lupasi auttaa. Hilot on Filippiiniläinen parannus/hieronta menetelmä jonka mestari myös GT Gaje on. Leirin aluksi oli yleinen infotilaisuus, minkä jälkeen jäin hänen hierottavaksi. Hieronnan aluksi hän laittoi mukanaan tuomaansa Filippiiniläistä öljyä käsivarrelleni. Pullon sisältö oli tulivuorella kasvavan puun palasia mistä itsestään tihku öljyä pulloon. Öljy tuntui mukavan lämmittävältä iholle levitettynä, sitä voisi kuvailla saman tyyliseksi kuin Tiikeribalsami ilman tuoksua. 60 treenivuoden aikana on GT Gajelle kehittynyt vahvat käsivarret, joilla hän saa tiukan puristuksen hierottavasta kohteesta. Kyynärpääni yläpuolelta löytyi tukos, mikä aiheutti sen ettei veri kiertänyt tarpeeksi hyvin kädessäni. Sormilla Gaje paineli löytynyttä paukamaan, painelun tarkoitus oli tasoittaa kohoumaa. Tässä vaiheessa täytyy sanoa että Hilot hieronta alkoi tuntua tuskalliselta, Gaje painaessa voimakkaasti käsivarttani. Hieronta kesti n. 10min minkä tuloksena kyynärpääni tuntui ensimmäistä kertaa hyvältä viimeisen kahden kuukauden aikana. Muistona tämän erinomaisen tuloksen jälkeen jäi mustelmat paukaman ympärille. Viimeinkin veri alkoi todellakin kiertämään kädessäni. Seuraavan päivän aamutreeneissä käsi tuntui paremmalta, mutta silti jouduin rauhoittamaan kättäni, etten innostu liikaa ja taas oltaisiin takaisin lähtötilanteessa. Gaje suoritti vielä yhden Hilot session koska palautuminen 100% kuntoon ei ollut tapahtunut. Seurauksena oli toisen session jälkeen että käsi tuntui samanlaiselta puutuneelta kuin aikaisemmin. Oliko uusi hieronta suoritettu liian nopeasti ensimmäisen perään? Sitä en osaan sanoa, mutta seuraavina päivinä parannusprosessi oli lähtenyt käyntiin ja pystyin treenaamaan täysipainoisesti. Tilanne nyt Suomessa:

3 käsi tuntuu 95% parantuneelta, ennen leiriä se oli 50%. Venyttely täytyy jatkaa mutta kylmän käytön olen voinut lopettaa. Voin vain sanoa HILOT DOES WORK! Space discon avajaiset Kaikki läheiset ystävät, työtoverit ja treenikaverit olivat etukäteen kertoneet että Ibiza on täynnä humalaisia englantilaisia ja teknobileitä jatkuvasti. Todellisuus oli aivan toista meidän siellä ollessa. Varsinainen sesonki alkaa vasta heinä-, elokuussa jolloin moiset nähtävyydet ehkä ovat mahdollisia. Leiri loppui juuri ennen kuin suurimmat teknopaikat aukaisivat ovensa talven jälkeen. Viimeisenä sunnuntaina oli Space paikan avajaiset, DJ tähtenä oli Carl Cox. Meidän onneksi oli maanantain treenit muutettu aloitettavaksi vasta kello Meitä lähti kuuden hengen seurue, minun ja Jaken lisäksi 2 ruotsalaista, 1 saksalainen ja 1 kanadalainen. Muita ei tämä reissu kiinnostanut. Hyvin voi olla mahdollista että pääsylipun hinta säikäytti useita 50!! Koska kerrankin olimme Ibizalla totta kai halusimme nähdä ja kokea mikä on homman nimi Ibizan Mega diskoissa. Normaalisti Space olisi paikka minne lähdetään jatkoille vasta aamulla 8 aikoihin muista paikoista. Koska oli avajaiset, oli aukioloajat epänormaalit Spacelle, klo 10 aamusta Paikka vetää noin henkeä, ulkona on yksi areena ja sisällä kaksi. Space luo saavuimme 23 aikoihin ja sisälle pääsimme ilman jonottamista. Kaikki kolme areenaa oli täynnä ihmisiä meidän tullessa sisään. Suurin osa heistä oli espanjalaisia, mihin vaikutti se että seuraava päivä oli Espanjassa vapaapäivä. Muut kansallisuudet oli vähemmistönä tällä kertaa, sesongin aikana se vaihtuu englantilais/saksalais voittoiseksi. Ravintolan hinnat oli huipussa, kaljapullo 8, vodka colalla 13 ja vesipullo 6. Näillä hinnoilla voi ymmärtää että sinne ei tosiaankaan mennä juomaan. Litrahinnaksi esimerkiksi oluelle tulee 24 (144 markkaa)! Showlavoilla oli hienon näköistä, esitanssijoita ja roomalaiseksi pukeutuneita näyttelijöitä. Space sijaitsee lentokentän läheisyydessä ja illalla oli upeata nähdä koneiden laskeutuminen tanssilavan yli. Aina koneen ylittäessä ulkoareenan, porukka nosti kädet ilmaan ja huusi tervehdykseksi koneelle yrittäen huudoin voittaa koneen melun. Ulkona Carl Cox soitti rentoa housea, sisällä oli trance osastot. Illalla yhden aikoihin suljettiin toinen sisällä olevista tanssiareenoista. Porukka levittäytyi jäljelle jääneille kahteen tanssiareenaan. Seuraavaksi suljettiin ulkoareena kellon lähestyessä kolmea ja jäljelle jäin vain pää-areena sisällä. Se tuli aivan välittömästi tupaten täyteen, tanssimisesta ei voi puhua. Se oli enemmän sellaista omasta elintilasta taistelemisesta (Kallen suomibaari tyyliin). Lopulta tuli aika lähteä hotellille nukkumaan ja valmistautumaan treeneihin. Olimme tilanneet valmiiksi taksin neljän aikoihin hakemaan meidät. Space oli mukava kokemus, onneksi siellä ei tarvitse käydä joka ilta, muuten budjetti ylittyisi reippaasti. Kesäbiisi TV:ssä soi kokoajan poikabändi O-zone:n biisi Dragostea Din Tei tai Haiducii yhtyeen version. Romanialainen O-zone yhtye oli tehnyt alkuperäisen version viimevuonna minkä myöskin romanialainen Haiducii teki uudestaan alkuvuodesta. Aluksi tuli Mitä V. reaktio, mutta kun biisiä oli kuunnellut 2 viikkoa 10 kertaa päivässä, rupesi se lopulta toimimaan. Jostain syytä minä ja Jake pidimme Haiduciin musiikkivideosta enemmän kuin O-zonen.

4 Takaisin Suomeen Jos mennessä Ibizalle ainoa hankaluus oli laukun myöhästyminen, nyt tulomatkalla Suomeen oli Ibiza Barcelonan koneen lähdön myöhästyminen yli 2 tunnilla. Se aiheutti meidän jatkolennoilta jäämisen, mutta se ei haitannut meitä. Sillä Iberia lentoyhtiö juhlallisesti korvasi tämän majoittamalla meidät Barcelonaan yöksi. Vasta seuraavana päivänä pääsimme suoralla lennolla Finnairin siivin Helsinkiin. Tuli sitten Barcelonakin nähtyä kaupanpäälle. Tuliaisia Veitsiä, veitsiä, veitsiä. Mitäpä muuta voi Kalin harjoittelija tuoda mukanaan matkamuistona Suomeen? Veitset oli hinnaltaan erittäin edullisia, tietenkin laadusta oli tingitty. Turistikrääsän lisäksi mukaan mahtui pari helmeä, Kerambik folder ja tietenkin Espanjan ylpeys, eli Navaja veitsi. Kulut Mitä tämä lysti kaikkiaan maksaa? Koska rahan päälle kaikki ymmärtää vaikka lajista ei olisi mitään hajua! Asuminen+ruoka 400 Lento 500 Leiri 300 Eläminen 500 Tuliaiset Minulta meni 1900 yhteensä, joka oli budjettini mukainen. Olen todella tyytyväinen reissuun (treenaaminen/vapaa-aika) ja sitä ei voi mitata rahassa! - Jussi Mattila - Treenaaminen Ibizan leirillä Leirin pääopettajana toimi Grand Tuhon Leo T. Gaje ja hänen avustajanaan oli Uli Weidle, Euroopan Pekiti-tirsian pääopettaja. Leirille osallistui 36 kalin harjoittelijaa eri maista: Saksasta, Italiasta, Sveitsistä, Ruotsista, Kanadasta ja tietenkin Jussi ja minä Suomesta. Leiri alkoi kahden kepin lämmittelyillä: witikkejä, vertical ja reverse 2 lyönneillä. Leirin alku näytti suunnan siitä, mitä tuleman pitää. Ohjelmassa oli runsaasti doble baston tekniikoita kuten perusdrillit upper8, lower 8 sekä lukuisia taistelusovelluksia mukaan lukien pistodrillit ja voimalyöntiharjoitukset. Aamutreeneissä teemana olivat yleensä pitkät toistot, esim. 200 lyöntiä (1, 4, circular lyönti kuviolla) ja 600 jabia kahdella kepillä. Aamuisin harjoiteltiin myös Malayu Sibatin( 220 cm. pitkä keihäs) käyttöä. Meillä oli mukana n. 150 cm pitkät kepit joilla tuli jotenkin toimeen. Tosin periaatteessa mitä isompi ja raskaampi sibat, sitä parempi. Saa enemmän voimaa lyönteihin ja kehittää paremmin kehon mekaniikkaa. Malayu sibatillakin pääpaino oli toistoissa ja jonossa kävellen suoritetuissa lyönneissä.

5 Koska kyseessä oli GT Leo Gajen vetämä leiri veistä treenattiin paljon. Oli yhtä veistä ja kahta veistä sekä sak-sak (hammer grip), että pakal otteissa (icepick grip).osa tekniikoista oli tuttuja jo Tukholmasta ja Reutlingenistä, mutta mukaan mahtui myöskin paljon uutta ja edistyneempää materiaalia. Tuli opittua useita erilaisia drillejä, sekä entryjä kyseisiin harjoitteisiin. Yksi mielenkiintoinen drilli oli salmiakkidrilli jossa 4 keppiä muodostivat maahan vinoneliön. Siinä tehtiin vaihtoaskeleita ja kulmauksia parin kanssa. Samaan aikaan myös kädet tekivät töitä veitseniskujen muodossa. Erittäin haastava ja raskas harjoitus parin kanssa tehtynä. Yhtenä päivänä kokosimme kuuden hengen porukan ja harjoittelimme privaatisti GT Gajen johdolla ja opastuksella veistä vastaan puolustautumista. Alussa tuli yllätys, kun aloitimme sak-sak vastaan pakal. Muitakin uusia asioita oli, kuten knife tappingista poikkeavat ohjaukset. Veitsi vs. veitsi tekniikoiden jälkeen tulivat paljaan käden sovellukset. Kun asiaa kysyttiin Leolta, hän sanoi että Filippiineillä opetetaan aina ensiksi veitsi veistä vastaan ja vasta sitten aseeton puolustautuminen. Näin oppii tuntemaan veitsen ja paljaan käden tekniikat ovat helpompia ymmärtää. Yhden kepin juttuja oli vähemmän kuin kahta keppiä ja veistä. Solo bastonissakin pelin henki oli toistot. Esimerkiksi teimme ainakin tunnin yhtä ja samaa drilliä. Tuli ainakin lyönnit tutuiksi. Niinhän sitä oppii; toistojen kautta. Espada y dagaa ei ollut kovin paljon ottaen huomioon, että siitä(kin) Pekiti-tirsia on tunnettua. Toki teimme contradasta ja muutamia hyökkäyskuvioita sekä parin kanssa, että solona. Leo Gajen demonstraatiot erilaisista tekniikoista olivat hauskaa seurattavaa. Onneksi ei tarvinnut olla itse ukena. Shootia vastaan jäivät mieleen kyynärpääiskut raajoja ja vartaloa vastaan sekä etenkin tuplaslap onnettoman uken korville. Mieleen jäivät myöskin tekniikat koiria vastaan kuten neck break, side step ja pakal-iskut kuonoon. Leo totesikin, että oma koira on erinomainen harjoittelukaveri. Kaiken kaikkiaan leiri oli erinomainen ja rahan arvoinen(n.1900 euroa).paljon uusia tekniikoita, toistoja, treenit rannalla ennen auringonnousua ja tietenkin Grand Tuhon Gajen mielenkiintoiset ja antoisat opetusmetodit unohtamatta henkistä puolta ja filosofiaa tekniikoiden takana. Pekiti-Tirsia more than techniques. Jarkko Lievonen

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen

Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Pakolaisuus-kurssi Andrew Bowo ja Lassi Taskinen Alppilan lukio on järjestänyt yhdessä Espoonlahden ja Kauhavan lukioiden sekä Europaschule Langerwehen kanssa yhdessä Opetushallituksen osin tukeman kurssin

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016

Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 Kiertomatka Sisiliassa 25.09. 02.10.2016 24.10. 31.10.2015 Sisilia on hedelmällinen saari, jossa on ihanteellinen ilmasto luomuviininviljelyyn. Matkan aikana vierailemme monilla luomuviinitiloilla, tutustumme

Lisätiedot

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme?

LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 miten menestymme? LähiTapiola vuonna 2020 Palautekysely 22.8.2014 miten menestymme? Palautekysely 22.8.2014 Vastasiko asiaosuus odotuksianne? 4,96 1 1,5 2 2,5 3 3,5 4 4,5 5 5,5

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus

Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011. Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppiminen Saksassa 24.10.-16.12.2011 Viivi Nybacka Korusuunnittelu ja valmistus Työssäoppimisjaksoni Saksassa Farbglashütte Lauschassa kesti kahdeksan viikkoa. Farbglashütte Lauscha on lasitehdas,

Lisätiedot

Maanantai 13.7.2015. Tiistai 14.7.2015

Maanantai 13.7.2015. Tiistai 14.7.2015 Maanantai 13.7.2015 Viikko startattiin käyntiin Anttolan palvelukeskuksen asiakkaiden kanssa. Menossa mukana meitä oli kuuden sijaan viisi, mutta kaikki selvisivät kuitenkin hengissä kovasta ikävästään

Lisätiedot

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015

TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 TYÖHARJOITTELU ESPANJASSA 9.3. 18.4.2015 Viikko 1 Matkantekomme alkoi 9.3 noin kello 8, kun lähdimme junalla Ylivieskasta kohti Helsinkiä. Junamatka sujui hyvin pienessä jännityksessä siitä, että miten

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua!

Marraskuussa pääsimme lumihommiin, mikä oli aivan huippua! Elokuussa aloitimme 24 lapsen ollessa listoilla, yksi aloittaisi sitten tammikuussa 2017. Ensimmäinen kuukausi meni todella nopeasti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin syksyä. Tutustuimme erilaisten leikkien

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi

Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkakertomus, World Future Energy Summit messut 15.1.-17.1.2013, Abu Dhabi Matkalla ENY projektipäällikkö Jonna Haapamäki-Syrjälä, IS-Technics Oy Raimo Keskitalo sekä Dubaissa toimistoa pitävä Exigo Finland

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015

Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Thaimaa Rayong 26.1.-2.2.2015 Rayong Marriott Resort Rayongin alue tuli vähän yllättäen osaksi tämän kertaista Thaimaan matkaamme. Olemme niin intohimoisia hiekkarantakävelijöitä eli varpaistelijoita,

Lisätiedot

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi.

Vas. Tina ja keskellä Thaimaalaisia joita kävimme tapaamassa ja lahjoittamassa thaimaalaista ruokaa, jota oli tuotu Kirkolle jaettavaksi. Kaija Grundell Kaohsiung, Taiwan 29.04.2016 Terveiset kesäisen kuumasta Kaohsiungista! Päivälämpötila jo yli +30! Kielenopiskeluni päättyi helmikuun lopussa. Alla kuvassa opettajiani ja takarivissä opiskelutovereita,

Lisätiedot

Työharjoittelu Kreikassa, Korfun kunnassa!

Työharjoittelu Kreikassa, Korfun kunnassa! Työharjoittelu Kreikassa, Korfun kunnassa! Olimme Korfulla työharjoittelussa 5.8-17.9.2012, Jokilaaksojen koulutuskunta yhtymän JEDUn Kalajoen yksikön ammattiopisto ARTEMAn kautta. Korfu kuuluu Kreikan

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Urheilijanäkökulma sprinttiharjoitteluun Olli-Pekka Koistinen Suunnistusvalmennusseminaari Vierumäki, 12.2.2012 Olli-Pekka Koistinen, Delta Sprinttipainotteinen

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri

Puuha- Penan päiväkirja. by: Basil ja Lauri Puuha- Penan päiväkirja by: Basil ja Lauri Eräänä päivänä Puuha-Pena meni ullakolle siivoamaan, koska hänen ystävänsä Plup- Plup tulee hänen luokse kylään ja Plup-Plup kutsuu Keke Keksin, joka on hyvin

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan kamarikuoron matka Espanjan Kataloniaan Barcelonan lähelle paikkaan nimeltä Calella.

Keski-Pohjanmaan kamarikuoron matka Espanjan Kataloniaan Barcelonan lähelle paikkaan nimeltä Calella. Matkapäiväkirja 11.-19.6.2012 Keski-Pohjanmaan kamarikuoron matka Espanjan Kataloniaan Barcelonan lähelle paikkaan nimeltä Calella. 6th International Folk Festival City of Calella 12.6.2012 tiistai Lähdimme

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia

Mitä on tapahtunut? -Emme ymmärrä mitään. -Tunne-elämä on jäissä. -Pikkuinen on edessä, mutta niin kaukana. -Hoitajat hoitavat Jaakkoa ja vanhempia Jaakon elämä Emme uskoneet, että selviät, Emme uskoneet, että saisimme pitää sinut, Sinua hoivattiin, puolestasi rukoiltiin, välillä rukousta ei voinut lopettaa, se jatkui herkeämättä, hiljaa mielessä.

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16

MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16 KARI TAKKO Dallasin Euroopan kykyjen etsinnän päällikkö Peliura Pelasin ensimmäisen liigaotteluni 16-vuotiaana Ässissä 12/78 Lukkoa vastaan ja sain NHL-varauksen Quebec Nordiquesiin 1980, mutta en tehnyt

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Työharjoittelu Edinburghissa

Työharjoittelu Edinburghissa Työharjoittelu Edinburghissa 11.4.2016 6.5.2016 Skotlannin matkani alkoi mukavasti lomaviikolla, koska olin varannut matkaan viisi viikkoa joista työharjoittelu tulisi kestämään neljä viikkoa. Lomaviikon

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King

Vihamiespiiras. kirjoittanut Derek Munson kuvittanut Tara Calahan King kirjoittanut erek Munson kuvittanut Tara alahan King Se oli täydellinen kesä, kunnes Juuso Rossi muutti parhaan kaverini, Santerin, naapuriin. En pitänyt Juusosta. Hän järjesti juhlat, eikä minua edes

Lisätiedot

TALLINNA (OSA 1)

TALLINNA (OSA 1) TALLINNA (OSA 1) 26.-29.5.2016 HOTELLI JA BALETTI SAVOY BOUTIQUE HOTEL VAKIOMESTAMME TALLINNASSA Saavuttuamme Pärnusta luksusbussilla (2 euroa/hlö) kävelimme reilun kilometrin päähän hotelliimme Savoy

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 HELSINGIN MATKAILUTILASTOT TAMMIKUU 2016 Yöpymiset lisääntyivät 8,1 prosenttia Tammikuussa 2016 Helsingissä yövyttiin 244 000 yötä, joista suomalaiset yöpyivät 116 000 yötä ja ulkomaalaiset 128 000 yötä

Lisätiedot

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille!

TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! TERVETULOA Tanssikkaan Tango & Tanssilava -tangoleirille! Tangon saloihin meitä ovat perehdyttämässä tanssinopettajat: Jari ja Sari Aaltonen (JaSa) Tanssikoulu Aaltonen, Oulu Kimmo ja Marika Lasanen (KiMa)

Lisätiedot

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org

KILPAILUVIIKONLOPPU. www.oifbadminton.org KILPAILUVIIKONLOPPU - ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN - EDELLINEN PÄIVÄ - KILPAILUPÄIVÄN AAMU - MATKA - KILPAILUPAIKALLA ENNEN PELEJÄ - PELIEN KESTÄESSÄ - PELIEN JÄLKEEN - KOTIMATKA ENNEN KISAA HYVISSÄ AJOIN

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Valmennus Hankasalmen suunnistuslukiossa

Valmennus Hankasalmen suunnistuslukiossa Valmennus Hankasalmen suunnistuslukiossa Vs. päävalmentaja Pasi Ikonen Suunnistusvalmennusseminaari, Vierumäki 26.1.2014 Sisältö 1. Perustiedot 2. Valmennuksen ideologia 3. Valmennuksen sisällöt 4. Omia

Lisätiedot

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä?

Tehtävät. ravintoon liittyvät tehtävät 1 4. Opiskelijaelämä ja ruokailu. Oma ruokarytmini. Minkä haluaisin olevan toisin? Oletko tunnesyöjä? Tehtävät 1 ravintoon liittyvät tehtävät 1 4 Opiskelijaelämä ja ruokailu Pohdi, miten ruokailusi on muuttunut opintojen aloittamisen jälkeen. 2 Oma ruokarytmini Millainen on oma ruokarytmisi? Oletko huomannut

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko!

Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantai 21.7.2014: Viimeinen kokonainen työviikko! Maanantaiaamuna otimme suunnan kohti moision terveyskeskus-sairaalaa. Aamupäivän vietimme Sinivuokko osastolla. Siellä muutamat vanhukset lähtivät heti

Lisätiedot

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS!

Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat KATSO YLLÄTYSTULOS! TOIMITTAJAT PISTIVÄT KESÄN JÄÄTELÖT JÄRJESTYKSEEN SIVU 3 KATSO YLLÄTYSTULOS! Kaaduin takahuoneessa ja kaikki muut työntekijät nauroivat -Rasmus SIVU 2 Taloyhtiön asukkaiden kuulumisia. SIVU 6 KUINKA KAUPPA

Lisätiedot

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle

Bangkok Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Bangkok 2.-6.2.2015 Jokilaivalla Wat Phra Kaeolle Vajaan puolen kilometrin päässä hotellistamme oli venelaituri, jossa kaikki jokilaivat pysähtyivät. Olimme hokanneet, että klo 9.30 alkaen siitä lähtisi

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja

MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja 1 MAMEKAM 4 Työssäoppimassa 11.11.-20.12.2010 Fuengirola, Espanja Taru Markkula ja Janina Leino Aurinkorantojen Fuegirola tai Fuge, kuten paikalliset suomalaiset sitä kutsuvat, on todella viihtyisä paikka.

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua!

Ruokakurssilla. Mirtosissa. Hyvää ruokahalua! Ruokakurssilla Mirtosissa Hyvää ruokahalua! Kurssin lopuksi jamastettiin ryhmän valmistamien ruokien äärellä. Jannis piti huolen siitä, että kaikki maistui aidosti kreetalaiselta. 14 15 Kreetalainen ruoka

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille

Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille 1 MATKARAPORTTI SKOTLANNIN SULKAPALLOKOULUTUKSESTA TIIVISTELMÄ Ahos-apurahan turvin tehty tutustumis/koulutusmatka Skotlannin vammaissulkapallon maajoukkue leirille Osallistujat: Tero Kallio, Kauko Oksanen,

Lisätiedot

Kundit Kuntoon terveyden edistämisen päivä

Kundit Kuntoon terveyden edistämisen päivä Kundit Kuntoon terveyden edistämisen päivä 6.9.2016 Ammattiopisto Lappian Tornion toimipisteen juhlasalissa tekniikan alan 1. ja 2. vuoden opiskelijoille. Palautteeseen vastanneita oli 155. 1. Sukupuoli

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 (6. ja 7. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Benjamin sivu 1 / 7 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Kylpylähotelli Sani Kalajoen Hiekkasärkillä on 72 huoneen kylpylähotelli. Hotelli avattiin lomailijoille kesäkuussa 2007.

Kylpylähotelli Sani Kalajoen Hiekkasärkillä on 72 huoneen kylpylähotelli. Hotelli avattiin lomailijoille kesäkuussa 2007. Opettajan työelämäjakso/helena Troger, Kalajoen ammattiopisto Artema, matkailu 11.11.2010 31.12.2010 Kylpylähotelli SANI, Kalajoki 1.1.2011-18.2.2011 Kokkolan Matkailu Oy Työelämäjakson ajankohta ja paikat

Lisätiedot

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista. Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Haastattelut e-kioskin käyttäjäkokemuksista Mira Hänninen Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Sukupuoli ja ikä Haastattelin Kirjasto 10:ssä 14 henkilöä, joista seitsemän oli naisia (iät 24, 25, 36, 36, 50,

Lisätiedot

SM Kuvagalleria /21

SM Kuvagalleria /21 www.saunamafia.fi 6.6.2011 1/21 Linja-autossa on tunnelmaa. Shakkia pelaa Lars! Rantagrillikin löytyi. Erik ja Larissa matkalla mukana. Välillä väsyttää.. Ensimmäinen majapaikkamme Fregat-leirintäalueella.

Lisätiedot

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI

WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI WERNER SÖDERSTRÖM OSAKEYHTIÖ HELSINKI BJØRN SORTLAND TIMO PARVELA KUVITUS PASI PITKÄNEN SUOMENTANUT OUTI MENNA KIRJA KAKSI: LÄHTÖLASKENTA 1. Norjankielinen alkuteos: KEPLER62 - Nedtelling Teksti Bjørn

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

LUENTORUNKO, KUOPIO SISÄLTÖ : - MIKSI AMPUMAHIIHTO? - AMPUMAHIIHDON AMMUNNAN ERITYISPIIRTEET. - AMMUNNAN TEKNIIKKAA ( ampumahiihto-)

LUENTORUNKO, KUOPIO SISÄLTÖ : - MIKSI AMPUMAHIIHTO? - AMPUMAHIIHDON AMMUNNAN ERITYISPIIRTEET. - AMMUNNAN TEKNIIKKAA ( ampumahiihto-) LUENTORUNKO, KUOPIO LIITE SISÄLTÖ : - MIKSI AMPUMAHIIHTO? - AMPUMAHIIHDON AMMUNNAN ERITYISPIIRTEET - AMMUNNAN TEKNIIKKAA ( ampumahiihto-) - HARJOITTELUN RAKENTEESTA - TOTEUTTAMISESTA - OHEISHARJOITTELU

Lisätiedot

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa

Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Työssäoppimassa Pizza Maestrossa, Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla, Costa del Solin eli Aurinkorannikon

Lisätiedot

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006

KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 KOIRIEN JA KISSOJEN STERILOINTIKAMPANJA TG-JIUSSA ROMANIASSA ELOKUUSSA 2006 Kun aloimme suunnittelemaan sterilointikampanjaa vuoden 2005 lopulla emme olisi kuunaan voineet uskoa kuinka paljon erilaisia

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot