MITEN KIRJOITUSTULKKAUKSESSA SYNTYVÄ TULKE EROAA PUHEESTA JA MIKSI?

Transkriptio

1 MITEN KIRJOITUSTULKKAUKSESSA SYNTYVÄ TULKE EROAA PUHEESTA JA MIKSI? Tampereen yliopisto Kieli- ja käännöstieteiden laitos Käännöstiede (saksa) Pro gradu -tutkielma Maaliskuu 2008 Virpi Salakari

2 Tampereen yliopisto Kieli- ja käännöstieteiden laitos Käännöstiede (saksa) SALAKARI, Virpi: Miten kirjoitustulkkauksessa syntyvä tulke eroaa puheesta ja miksi? Pro gradu -tutkielma 103 s., liitteet 10 s., saksankielinen lyhennelmä 20 s. Maaliskuu 2008 Tutkielman aiheena ovat puheen ja kirjoitustulkkauksessa syntyvän tulkkeen väliset erot. Kirjoitustulkkaus on tulkkaustapa, jota käytetään pääasiallisesti tulkattaessa kuuroutuneille ja vaikeasti huonokuuloisille. Tämä tutkimus on osa Kuulonhuoltoliitto ry:n Tulkkipalvelun kehittämisprojektia (Tupu), jonka tarkoituksena on tutkia kirjoitustulkkausta ja sen kehittämismahdollisuuksia. Tutkimuksen aineistona ovat kuuroutuneiden seminaarissa esiintyneiden kahden erityyppisen puhujan esitelmien katkelmat. Nauhoituksissa käytettiin kahta videokameraa ja yhtä ääninauhuria. Videokameroista toisella kuvattiin tulkkityöskentelyä ja toisella samanaikaisesti sekä puhujaa että valkokankaalle heijastettua kirjoitustulketta. Tulkkeet tallennettiin ja valittujen otosten puheet litteroitiin. Jälkikäteen tulkkeisiin lisättiin, videonauhoitusten avulla, näkyviin tulkkaustilanteessa tehdyt korjaukset, mikä mahdollisti puheen ja tulkkeen ajallisen kohdistamisen. Nykyisten kirjoitustulkkauksen ohjeiden mukaan kaikki puhe tulisi kirjoittaa täysin sana sanalta. Tämän lisäksi kirjoitustulkin tulisi ehtiä lisätä tulkkeeseen ympäristön ääniä ja muita huomioita, vaikka nopea kirjoitustahti on noin kolme kertaa hitaampaa kuin rauhallinen puhenopeus. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä kirjoitustulkkauksessa tapahtuu eli minkälaisia muutoksia puheen ja tulkkeen välillä esiintyy. Tutkimuksessa verrattiin kirjoitustulketta ja puheen litteraatiota toisiinsa. Analyysia varten muutokset jaoteltiin neljään ryhmään: muokkauksiin, poistoihin, lisäyksiin ja kirjoitusvirheisiin. Kaikki muutokset käsiteltiin ensin puhujakohtaisesti ja sen jälkeen puhujien muutoksia vertailtiin keskenään. Tutkimustulokset osoittavat, että puhenopeudella on merkitystä viestin sisällön välittymiseen kirjoitustulkkaustilanteessa. Rauhallisesti puhuneen puhujan puheista välittyi lukijoille huomattavasti enemmän kuin nopeasti puhuneen puhujan puheista. Nopeasti puhuneen puhujan puheiden tulkkeissa esiintyi enemmän ja pidempiä poistoja kuin rauhallisesti puhuneen puhujan puheiden tulkkeissa. Tutkimustulokset tukevat ajatusta, että jonkinasteinen tiivistäminen tulkkaustilanteessa olisi tarpeen. Puhujia varten olisi mielestäni hyvä kehittää ohjeistus siitä, minkälaisiin seikkoihin heidän kannattaa kiinnittää huomiota silloin, kun puhe kirjoitustulkataan. Asiasanat: tulkkaus, kirjoitustulkkaus, kuuroutunut, huonokuuloinen

3 SISÄLLYS 1 JOHDANTO MITÄ KIRJOITUSTULKKAUS ON? Käyttäjäryhmät ja käsitteitä Kirjoitustulkkaus Suomessa Kirjoitustulkkaus muissa maissa TUTKIMUKSEN TEOREETTINEN VIITEKEHYS Tulkkauksen tutkimus kirjoitustulkkauksen näkökulmasta Puhuttu ja kirjoitettu suomen kieli Tutkimusmenetelmät TUTKIMUSAINEISTO JA SEN KÄSITTELY AINEISTON ANALYSOINTI Muokkaukset Muokkaukset puhuja A:n puheiden tulkkeissa Kirjakielistyminen Puhekieliseksi muuttuminen Korvaaminen lyhyellä muodolla Uudelleenmuotoilut...46

4 Moninaiset muokkaukset Muokkaukset puhuja B:n puheiden tulkkeissa Kirjakielistyminen Puhekieliseksi muuttuminen Korvaaminen lyhyellä muodolla Uudelleenmuotoilut Moninaiset muokkaukset Yhteenveto muokkauksista Poistot Poistot puhuja A:n puheiden tulkkeissa Poistot puhuja B:n puheiden tulkkeissa Yhteenveto poistoista Lisäykset Lisäykset puhuja A:n puheiden tulkkeissa Lisäykset puhuja B:n puheiden tulkkeissa Kirjoitusvirheet Lyhyesti korjauksista Kirjoitusvirheet puhuja A:n puheiden tulkkeissa Kirjoitusvirheet puhuja B:n puheiden tulkkeissa Yhteenveto kirjoitusvirheistä LOPUKSI LÄHDELUETTELO LIITTEET DEUTSCHE KURZFASSUNG

5 1 Johdanto Kirjoitustulkkaus on suhteellisen uusi tulkkausmuoto, jossa puhujan puhe tulkataan, yleensä tietokoneen avulla, kuulovammaisen käyttäjän näkyviin. Kirjoitustulkkausta käytetään pääasiallisesti kuuroutuneille tulkkaamiseen, ja he käyttävätkin sitä mielellään, koska he ovat ennen kuuroutumistaan oppineet puhutun kielen. Viittomakieli on kuuroutuneille vieras kieli siinä missä vieraat vokaalisetkin kielet, ja siksi heille tulkataan kirjoittamalla heidän omalla äidinkielellään eikä esimerkiksi viittomakielellä. Suurin osa kuuroutuneista pystyy myös itse puhumaan, joten he tarvitsevat kirjoitustulkkausta pääasiassa vain toisten puheen ymmärtämiseen. Kirjoitustulkki toimii siis eräänlaisena siltana kuulevan ja kuuroutuneen välillä. Kirjoitustulkkausta tarvitaan myös kuuroutuneiden keskinäisessä kommunikaatiossa. Kirjoitustulkkauksen käyttäjiin kuuluu myös kuurosokeita, vaikeasti huonokuuloisia sekä joitakin syntymäkuuroja, jotka käyttävät kirjoitustulkkausta esimerkiksi vieraiden kielten opetustilanteissa. Kirjoitustulkkaukseen liittyvää kirjallisuutta on olemassa vain vähän. Toistaiseksi kirjoitustulkkausta ovat Suomessa tutkineet Sirpa Laurén, Liisa Tiittula ja Soile Mäkiranta 1. Vaikka kirjoitustulkkaus on eräänlaista tulkkausta, ei tulkkauksen tutkimukseen liittyvä kirjallisuus kuitenkaan yleensä edes sivua sitä. Kahden vokaalisen kielen väliseen tulkkaukseen liittyvää kirjallisuutta ei voida suoraan soveltaa kirjoitustulkkaukseen, koska kirjoitustulkkaus on niin omanlaisensa tulkkaustapa. Tämä tutkimus sai alkunsa Kuulonhuoltoliiton ehdotuksesta tutkia kirjoitustulkkauksen tuotoksen eli kirjoitustulkkeen ymmärrettävyyttä, jotta kirjoitustulkkausta ja siihen liittyvää koulutusta voitaisiin kehittää. Ehdotuksen pohjalta muodostui kirjoitustulkkausta tut-kiva tutkimusryhmä, johon 1 Kirjoitustulkkauksesta tähän asti tehtyjä tutkimuksia ovat Sirpa Laurénin opinnäytetyö Toimiiko kirjoitustulkkaus? Selvitys kirjoitustulkkien työstä ja koulutustarpeista. vuodelta 2002, Liisa Tiittulan artikkeli Voiko kirjoitettua puhetta ymmärtää? Puhe ja kirjoitus limittyvät kirjoitustulkkauksessa. vuodelta 2006 sekä Soile Mäkirannan pro gradu -tutkielma Asiasisällön välittyminen kirjoitustulkkauksessa vuodelta

6 kuuluu yhteensä viisi Tampereen yliopiston opiskelijaa, joista jokainen tutkii pro gradu -tutkielmassaan kirjoitustulkkausta eri näkökulmasta. Kokonaisuudessaan kirjoitustulkkauksen tutkimusryhmä koostuu yhdestä suomen kielen ja neljästä käännöstieteen (saksa) opiskelijasta. Työn alla olevissa tutkielmissa tutkitaan kirjoitustulkkausta tulkin näkökulmasta, viivettä kirjoitustulkkauksessa ja kirjoitustulkkauksen laadun arviointia. 2 Mäkiranta (2006) puolestaan tutki kirjoitustulkkauksessa syntyvän tulkkeen ymmärrettävyyttä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on puheen ja tulkkeen vertailun avulla selvittää, minkälaisia eroja puheen ja tulkkeen välillä esiintyy. Koska puhenopeus on huomattavasti nopeampaa kuin tavallinen kirjoitusvauhti, on oletettavaa, että puhutun puheen ja kirjoitetun tulkkeen välillä esiintyy eroja. Tässä tutkimuksessa keskitytään vain monologien tutkimiseen, joten keskustelutilaisuudet on jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. Koska kirjoitustulkkausta ei ole aikaisemmin tutkittu kovin laajasti, ei ole tiedossa, mitä sitä käytettäessä oikeastaan tapahtuu. Tämän takia tutkielmani keskittyy kirjoitustulkkauksen peruskysymyksiin eli siihen, mitä kirjoitustulkkauksessa käytännössä tapahtuu ja miten tulke eroaa puheesta. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää, minkälaisia nämä puheen ja tulkkeen välillä esiintyvät mahdolliset muutokset ovat, eli lisääkö tulkki tulkkeeseen jotain, jättääkö hän siitä jotain pois tai muokkaako hän sanoja tai lauseita. Jos tulkkeesta jätetään jotain pois, niin mitä jää pois ja miksi? Millaisia lisäyksiä tulkkeessa mahdollisesti esiintyy? Entä mitä muita muutoksia tulkkeessa on havaittavissa? Tutkittavana aineistona ovat kirjoitustulkkaustilanteessa nauhoitetut videotallenteet, kirjoitustulkkeet ja litteroidut puheet. Aineisto koostuu monologeista eli tässä tapauksessa eri esitelmien katkelmista. Tutkimukseen on valittu otoksia kahdelta puhujalta, joiden puheita tulkkaavat eri otoksissa eri tulkit. Tutkimus on kvalitatiivinen, ja siinä on analysoitu litteroitua puhemateriaalia vertaamalla sitä sekä kirjoitustulkkeeseen että videotallenteisiin. Videotallenteiden avulla tulkkeeseen on jälkikäteen lisätty tulkkaustilanteessa tehdyt korjaukset ja analyysia varten tulke on kohdistettu ajallisesti litteroidun puheen kanssa. 2 Lisätietoja tutkimusryhmän tutkimusaiheista löytyy Internetistä: 2

7 Ensin käsittelen tutkielmassani kirjoitustulkkausta ja siihen liittyviä käsitteitä. Tämän jälkeen luon lyhyen katsauksen puhetulkkaukseen ja sen tutkimukseen kirjoitustulkkauksen näkökulmasta. Sitten kuvailen lyhyesti puhutun ja kirjoitetun kielen peruspiirteitä. Neljännessä luvussa esittelen tutkimusaineiston ja kerron sen käsittelystä. Tutkielman viidennessä luvussa analysoin tutkimusaineistoa ja esittelen sen pohjalta syntyneet johtopäätökset. Viimeisessä luvussa teen vielä lyhyen yhteenvedon tuloksista. 3

8 2 Mitä kirjoitustulkkaus on? Kirjoitustulkkaus on tulkkausmuoto, jota käytetään pääasiallisesti silloin, kun tulkataan puhetta kuuroutuneille tai vaikeasti huonokuuloisille. Se on kommunikointimenetelmä, joka helpottaa huonokuuloisten ja aikuisena kuuroutuneiden ja kuulevien välistä viestintää (Tiittula 2006, 171). Suurin osa kuuroutuneista ja vaikeasti huonokuuloisista pystyy itse puhumaan, mutta kuulovamman takia muiden puhe on tulkattava heille kirjalliseen muotoon. Osa kuuroutuneista on opetellut selviytymään monista arkipäivän tilanteista käyttämällä apuna huuliltalukua tai kommunikoimalla toisen osapuolen kanssa paperin ja kynän avulla. Kirjoitustulkkaus on toistaiseksi ainoa tapa, jolla kuuroutuneet voivat esimerkiksi suurissa yleisötilaisuuksissa saada selville esityksen koko sisällön. Muita kirjoitustulkkauksen käyttäjäryhmiä ovat kuurot ja kuurosokeat, mutta he käyttävät kirjoitustulkkausta ainakin toistaiseksi huomattavasti vähemmässä määrin kuin kuuroutuneet ja vaikeasti huonokuuloiset. Kirjoitustulkkausta käytetään Suomessa esimerkiksi kokouksissa, seminaareissa, opiskelutilanteissa ja erilaisissa asioimistilanteissa. Ensimmäinen kirjoitustulkkauksen mahdollistanut apuväline oli tekstipuhelin. Tekstipuhelimessa on näppäimistö, näyttö sekä modeemi. Puhelinlinjan välityksellä on mahdollista muodostaa yhteys kahden tekstipuhelimen välille ja kommunikointi onnistuu puheen sijaan kirjoittamalla. Kirjoitustulkkauksessa yhdistettiin tekstipuhelin ja televisio, jolloin teksti oli samanaikaisesti monen ihmisen luettavissa. (Laurén 2002, 1.) Tekstipuhelin pystyttiin liittämään televisioon, jolloin isompi ryhmä saattoi samanaikaisesti lukea tekstiä. Ojalan mukaan kuuroutuneiden kuntoutuskurssilla Kopolan kurssikeskuksessa käytettiin vuonna 1981 ensimmäisen kerran tekstipuhelinta tulkkauslaitteena. Teknisten välineiden puutteesta johtuen tekstipuhelinta ei sillä kurssilla pystytty yhdistämään televisioon. (Laurén 2002, 1.) Kirjoitustulkkauksen voi sanoa alkaneen Suomessa Kopolan kurssikeskuksessa vuonna 1981, mutta virallisemman aseman se sai vuonna 1985, kun se mainittiin sosiaalihallituksen yleiskirjeessä (Laurén 2002, 1). 4

9 Viime aikoina on tuotu esille myös sellaisten kuuroutuneiden kommunikaatio-ongelmia, jotka eivät käytä viittomakieltä. Myös kyseisten henkilöiden tulkkipalvelut tulee voida turvata heidän kommunikaatiotaan edellyttävällä tavalla, jolloin saattaa tulla kysymykseen esim. kirjoitustulkinta, MHS-menetelmä (pohjoismainen termi, suomeksi ns. suu-käsi-menetelmä) tai muu erityinen kommunikaatiomenetelmä. Tämän johdosta myös sellaisilla kuuroutuneilla, jotka eivät käytä viittomakieltä, on oikeus käyttää tulkkiluetteloon merkittyjen tulkkien palveluja. Parhaillaan suunnitellaan nimenomaan kuuroutuneiden erityisongelmiin ja kommunikaatioon perehdyttävän tulkkikoulutuksen järjestämistä. (Sosiaalihallituksen yleiskirje 1985, 5 6.) Tietokoneet yleistyivät 1990-luvulla, ja silloin myös kirjoitustulkkauksessa siirryttiin tietokoneiden käyttöön (Laurén 2002, 1 2). Nykyään kirjoitustulkkauksessa hyödynnetään pääasiassa kannettavia tietokoneita ja tavallista tekstinkäsittelyohjelmaa (Microsoft Word). Pääkaupunkiseudulla käytetään jonkin verran myös erityistä kirjoitustulkkauksen tarpeisiin kehitettyä KITU-ohjelmaa 3. Kirjoitustulkkaustilanteessa käyttäjä seuraa tulketta joko tietokoneen näytöltä, television kuvaruudulta tai valkokankaalta, jolle tulke heijastetaan videotykin avulla. Käytetty muoto määräytyy kulloisenkin käyttäjämäärän sekä paikan teknisen varustetason mukaan. Kirjoitustulkkausta ei voida suoraan verrata television eikä elokuvateattereiden tekstityksiin, koska kirjoitustulkkauksessa teksti ilmestyy näytölle yksinään, ilman kuvaa. Lisäksi käytettävissä on koko näytön alue eikä vain muutamaa, merkkimäärältään rajoitettua riviä sen alareunassa, kuten televisio-ohjelmien ja elokuvien tekstityksissä. Kirjoitustulkkauksen teksti rullaa näytöllä siten, että teksti ilmestyy näytölle kirjoituksen edetessä tasaisesti kirjain kirjaimelta eikä kokonaisina puheenvuoroina, kuten tekstityksissä, television tai Internetin chateissa tai IRC-keskusteluissa. Kirjoitustulkkauksessa uusi teksti ilmestyy näytön alalaitaan, ja aiemmin kirjoitettu näkyy ylempänä, josta se poistuu vähitellen tekstin määrän kasvaessa. Kirjoitustulkkauksessa on yleensä käytössä Arial-kirjasintyyppi, koska siinä on selkeärajaiset kirjaimet. Ne erottuvat hyvin myös television kuvaruudulla, jonka näytön tarkkuus on yleensä huonompi kuin tietokoneen monitorin. Kirjasinkoko valitaan tilanteen mukaan ja huomioon otetaan lisäksi käyttäjien määrä ja se, kuinka kaukaa he tekstiä seuraavat. Tekstin taustaväri on yleensä sininen, ja kirjaimet ovat valkoisia. Nämä asetukset on havaittu käyttäjien kannalta hyviksi, ja niistä onkin muodostunut niin sanottu yleinen 3 Lisätietoja KITU-kirjoitustulkkaus ohjelmasta löytyy Internet-osoitteesta 5

10 tapa, kun vuosien kuluessa kirjoitustulkkaustilanteissa on kokeiltu erilaisia kirjasintyyppejä, -kokoja ja -värityksiä. (Laurén 2006.) Kuvassa 1 on esimerkki kirjoitustulkkaustilanteesta, tosin kuvassa kirjoitustulkkeen tekstin taustaväri näyttää jonkin verran tummemmalta kuin mitä se todellisuudessa oli. Kuva 1. Kirjoitustulke heijastettuna videotykin avulla valkokankaalle. Tulkkeen oikealla puolella näkyy piirtoheittimen seinälle heijastama kalvo. Puhuja on kuvassa vasemmalla. Yksittäiselle henkilölle tulkattaessa käyttäjä istuu tulkin vieressä tai lähellä, joten käyttäjän on mahdollista lukea tulke kannettavan tietokoneen näytöltä. Pienille ryhmille tulkattaessa kirjoitustulke välitetään yleensä televisioruudulle, ja isommille ryhmille se heijastetaan videotykin avulla seinälle tai valkokankaalle. Tulkki käyttää yleensä aina kannettavaan tietokoneeseen liitettyä erillistä näppäimistöä. Erillisen näppäimistön avulla tulkin työasento on ergonomisempi, kuin jos hän kirjoittaisi kannettavan tietokoneen omalla näppäimistöllä. Tulkin on myös helpompi seurata kirjoittamaansa tulketta, kun hän voi asettaa tietokoneen näytön sopivan etäälle itsestään. Lisäksi tulkkien käyttämät erilliset näppäimistöt ovat näppäinääniltään hiljaisia, joten näppäinäänet eivät häiritse tilaisuuteen osallistuvia kuulolaitteiden käyttäjiä. Erillisen näppäimistön käyttö on kätevää myös yksittäiselle käyttäjälle tulkattaessa, sillä mikäli tulkki kirjoittaisi kannettavan tietokoneen omalla näppäimistöllä, se voisi häiritä käyttäjän keskittymistä ja tulkkeen lukemista. (Laurén 2002, 13.) 6

11 Kirjoitustulkkaustilanteessa, jossa käytetään kahta kirjoitusvuorossa vuorottelevaa tulkkia, on vuoronvaihto helppo tehdä siirtämällä erillinen näppäimistö toisen tulkin käytettäväksi. Kuvasta 2 näkyy hyvin kirjoitustulkkaustilanne: tulkit, kannettava tietokone, erillinen näppäimistö, korvakuulokkeet, puhuja sekä valkokankaalle heijastettu kirjoitustulke. Kuvan 2 oikeassa reunassa näkyy myös osa puhujan näyttämästä piirtoheitinkalvosta. Kuva 2. Kirjoitustulkit työssään. Vasemmalla edessä näkyy kirjoitusvuorossa oleva tulkki, hänen takanaan lepovuorossa oleva tulkki ja takimmaisena puhuja. Kirjoitusvuorossa olevan tulkin käytössä on kannettavaan tietokoneeseen liitetty erillinen näppäimistö, ja molemmat tulkit käyttävät kuvanottohetkellä korvakuulokkeita. Kirjoitustulkkaustilanteessa tulkki, puhuja ja käyttäjät ovat yleensä kaikki samassa tilassa. Näin oli myös seminaarissa, jossa tämän tutkimuksen aineisto on tallennettu. Siltä osin kirjoitustulkkaustilanne ei siis vastaa yleisintä kahden vokaalisen kielen välistä samanaikais- eli simultaanitulkkaustilannetta, jossa tulkit työskentelevät erityisistä tulkkauskopeista käsin, vaan enemmänkin peräkkäis- eli konsekutiivitulkkaustilannetta, jossa tulkki on yleensä tulkattavan välittömässä läheisyydessä. Kuvasta 2 ilmenee, kuinka kirjoitustulkilla on näköyhteys kannettavan tietokoneen näyttöruudun lisäksi puhujaan ja valkokankaalle heijastettuun tulkkeeseen. Lepovuorossa oleva tulkki seuraa tilannetta joko näyttöruudulta tai valkokankaalta ja auttaa kirjoitusvuorossa olevaa tulkkia tarvittaessa, esimerkiksi vaikeiden termien, nimien tai numeroiden kanssa. Tulkit käyttävät joskus 7

12 apunaan kuulokkeita, joihin puhujan puhe kuuluu erityisen selkeästi puhujan käyttämän induktiosilmukan kautta. Induktiosilmukan avulla ääni siirtyy sähkömagneettisesti, eivätkä ympäristön akustiset häiriöäänet siirry signaalin mukana. (Laurén 2002, ) Tulkkipalvelun kehittämisprojektiin (Tupu-projekti 4 ) kuuluu muutama erilainen osaprojekti. Tutkimusryhmämme tutkielmat liittyvät siihen osaprojektiin, jonka avulla halutaan selvittää kirjoitustulkkeen ymmärrettävyyttä. Muissa osaprojekteissa muun muassa kootaan tulkkauksen etiikkaa käsittelevä julkaisu ja kartoitetaan etäkirjoitustulkkauksen teknisiä mahdollisuuksia. Suomessa kirjoitustulkkauksessa käytetään nykyään jonkin verran tavallisen tekstinkäsittelyohjelman tilalla melko uutta KITU-kirjoitustulkkausohjelmaa, mutta sitä ei käytetty tutkimusaineiston nauhoitustilaisuudessa, koska se oli silloin vasta kehittelyvaiheessa. Kirjoitustulkkauksen tutkimusten yhteydessä on esiintynyt pohdintaa siitä, tekeekö tietokoneiden automaattinen puheentunnistus kirjoitustulkkauksen tarpeettomaksi ja katoaako kirjoitustulkkaus kenties kokonaan puheentunnistusohjelmien kehittyessä. Tiittula (2006, 185) kuvailee tämän riippuvan sekä tilanteesta että tulkattavasta puheesta, sillä on olemassa hyvin erityyppisiä puheita. Valmiiksi kirjoitettu puhe, esimerkiksi luettu esitelmä, eroaa selvästi spontaanista puheesta. Tiittulan (mts. 185) mukaan puheessa olevat puhekielisyydet, murre, täytesanat, toistot, korjaukset ja muut puheen ilmiöt voivat tehdä tekstistä mahdottoman ymmärtää. Automaattinen puheentunnistus siis tuskin pystyy korvaamaan kirjoitustulkkausta, ainakaan kaikenlaisissa tulkkaustilanteissa. 2.1 Käyttäjäryhmät ja käsitteitä Kirjoitustulkkauksen suurin käyttäjäryhmä ovat kuuroutuneet. Termi aikuisena kuuroutunut (ruotsiksi vuxendöv) on otettu Pohjoismaissa käyttöön 1970-luvulla, ja Suomessa siitä käytetään nykyään lyhennettyä muotoa kuuroutunut (Laurén 2002, 1). Kuuroutuneiden kuuloaisti on joko heikentynyt niin voimakkaasti, etteivät he saa puheesta selvää edes apuvälineiden avulla, tai he ovat menettäneet kuulonsa kokonaan esimerkiksi sairauden, onnettomuuden tai ikääntymisen myötä. Joka tapauksessa kuuloaistin heikentyminen tai 4 Lisätietoja Tupu-projektista: 8

13 menetys on tapahtunut vasta sen jälkeen, kun he ovat oppineet vokaalisen äidinkielensä. Tutkimusaineiston nauhoitustilaisuuteen osallistuneiden kuuroutuneiden äidinkieli on suomi ja suurin osa heistä pystyy puhumaan sitä, vaikka heidän kuuloaistinsa on vahingoittunut tai kokonaan tuhoutunut. Kuuroutuneet käyttävät kommunikoinnin apuna myös huuliltalukua, eli he tarkkailevat keskustelukumppanin huulien liikkeitä eli huuliota. Viitottua puhetta 5 käytetään tavallisesti tukemaan huuliltalukua. Viittomakieli ja viitottu puhe eivät ole synonyymejä, vaan viittomakieli on oma luonnollinen kielensä, jossa on omat kielelliset rakenteensa. (Laurén 2002, ) Viitotussa puheessa viittomat tukevat samanaikaisesti ääneen puhuttua kieltä. Viittomat tehdään suomen kielen rakenteiden mukaisesti, ja ne on luotu suomen kielen sanoja vastaaviksi. Sidos- ja pikkusanoja (esim. ja, että, vaan) ei viitotussa puheessa viitota, vaan ne on luettava huulilta. Usein myös tavallinen kirjoittaminen toimii kuuroutuneiden ja huonokuuloisten kommunikaatiomenetelmänä tai huuliltaluvun tukena, eli epäselvä kohta selvennetään kirjoittamalla se paperille. (Mts ) Tutkimusmateriaalin nauhoitustilanteessa läsnä oli myös muutamia vaikeasti huonokuuloisia, joiden kuuloaisti on heikentynyt mutta jotka kuulevat jossain määrin esimerkiksi ympäristön ääniä. Osa vaikeasti huonokuuloisista käyttää apunaan jonkinlaista kuulolaitetta, esimerkiksi korvantauskojetta tai taskukojetta, jonka avulla he pystyvät kuulemaan jonkin verran. Kuulolaitteesta saatava hyöty on yksilöllistä, ja se riippuu esimerkiksi kuulovamman laadusta, vaikeusasteesta sekä rakennusten akustiikasta. Ryhmätilanteissa vaikeasti huonokuuloisia saattaa auttaa puhujan käyttämä induktiosilmukka, jolloin akustiset häiriöäänet eivät siirry signaalin mukana ja näin kuuleminen helpottuu. (Laurén 2002, ) Kuurolla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa syntymäkuuroja eli henkilöitä, jotka ovat syntyneet kuuroina ja joiden äidinkieli on suomalainen viittomakieli. Suomalaiset kuurot osaavat yleensä myös suomea, mutta koska heidän äidinkielensä on suomalainen viittomakieli, on heidän suomen kielen taitonsa yleensä heikompi kuin esimerkiksi kuuroutu- 5 Lisätietoja viitotusta puheesta löytyy Internetistä Papunetin ja Kuulonhuoltoliiton Internet-sivuilta. 9

14 neilla, jotka ovat oppineet suomen kielen ennen kuuroutumistaan. Suomessa on myös joitakin kuuroja, jotka käyttävät kirjoitustulkkausta. Heille kirjoitustulkkauksesta on hyötyä erityisesti opiskelussa, varsinkin vieraiden kielten opiskelussa. (Laurén 2004.) Myös kuurosokeat käyttävät jossain määrin kirjoitustulkkausta. Kuurosokeus tarkoittaa erilaisten kuulo- ja näkövammojen yhdistelmää. Kaikki kuurosokeat eivät suinkaan ole täysin kuuroja ja sokeita, vaan useimmat heistä näkevät ja/tai kuulevat jonkin verran. (Eloaho et al ) Kirjoitustulkkausta voidaan käyttää esimerkiksi sellaisille kuurosokeille, joilla on rajoittunut näkökenttä. Tällaisissa tapauksissa tekstikentän asetuksia muokataan siten, ettei käyttäjän tarvitse kääntää päätään jatkuvasti, vaan teksti ilmestyy normaalia kirjoitustulkkausta kapeammalle alalle, ja käyttäjä pystyy siten helpommin seuraamaan tulkkausta. (Laurén 2004.) Kirjoitustulkkaus kuurosokealle eroaa kuitenkin niin huomattavasti tavanomaisesta kirjoitustulkkauksesta, ettei sitä eroavuuksien takia käsitellä tässä tutkimuksessa lainkaan. Tästä eteenpäin käytän tutkimuksessani käsitettä käyttäjä kuvaamaan kaikkia kirjoitustulkkauksen käyttäjiä, eli tulkkia lukuun ottamatta kaikkia kirjoitustulkkaustilanteessa läsnä olevia henkilöitä. Erottelen käyttäjät puhujaksi, kuulijaksi ja lukijaksi sen perusteella, mikä rooli heillä tilanteessa on. Puhuja on tässä tutkimuksessa esitelmän pitäjä. Lukijalla tarkoitan henkilöä, joka tarvitsee kirjoitustulkkausta, koska hän ei kuule riittävästi. Usein käyttötilanteissa on kuitenkin mukana myös kuulevia, joita nimitän selvyyden vuoksi kuulijoiksi, koska he pääasiallisesti kuuntelevat puhetta eivätkä siten ole riippuvaisia kirjoitustulkkauksesta, vaikka he sitä kirjoitustulkkaustilanteessa yleensä kuuntelun ohella ainakin jonkin verran seuraavatkin. 2.2 Kirjoitustulkkaus Suomessa Suomessa kirjoitustulkkeina voivat toimia sellaiset henkilöt, jotka ovat saaneet joko viittomakielentulkin koulutuksen tai käyneet kuuroutuneiden tulkki- tai kirjoitustulkkikurssin. (Laurén 2002, 4.) Vuodesta 1995 lähtien Kuulonhuoltoliitto ry on järjestänyt lyhytkoulutusta kirjoitustulkeille. Kurssille osallistuvien kirjoitusnopeuden on oltava vähintään lyöntiä puolessa tunnissa, mutta heillä ei välttämättä tarvitse olla kokemus- 10

15 ta eikä tietoa kuulovammaisuudesta tai kirjoitustulkkauksesta. Kirjoitusnopeuden lisäksi muita vaatimuksia ovat täysi-ikäisyys, normaali kuulo, hyvä suomen kielen taito ja selkeä puhe. (Laurén 2002, 6 7.) Kirjoitustulkkien koulutusta on viime aikoina uudistettu ja laajennettu, ja ensimmäinen uusimuotoinen koulutus käynnistyi syksyllä Kuulonhuoltoliitto ry, Kuurojen Liitto ry, Suomen Kuurosokeat ry ja Suomen Viittomakielen Tulkit ry ovat vuodesta 1994 lähtien pitäneet yhteistä tulkkirekisteriä, jota ylläpitää Kuurojen Liitto ry 7. Tulkkirekisteristä löytyvät kaikkien tulkkikoulutuksen saaneiden henkilöiden yhteystiedot. (Mts. 4 5.) Kuulonhuoltoliitto on laatinut käyttäjien toivomusten mukaisesti kirjoitustulkeille ohjeet 8, joita tulkkien tulisi mahdollisimman tarkasti noudattaa. Ohjeet löytyvät kokonaisuudessaan liitteestä 2. Esittelen seuraavaksi kirjoitustulkkauksen ohjeista ainoastaan ne, jotka ovat tutkimukseni kannalta olennaisia, sillä niihin palataan moneen otteeseen tutkielman edetessä. Ohjeiden ensimmäinen kohta on, että tulkin tulisi kirjoittaa kaikki sanottu sanasta sanaan ja jättää tulkkeeseen näkyviin myös puhujan käyttämät puheen erityispiirteet, esimerkiksi murre ja slangisanat, sekä puheessa esiintyvät lisäsanat. Toisen kohdan mukaan kirjoitustulkin on tarvittaessa pyydettävä puhujaa hidastamaan puhevauhtiaan tai odottamaan hetken. Kolmannessa kohdassa sanotaan, että joskus puhujan sanomaa on pakko tiivistää. Kolmas kohta tuntuu olevan hieman ristiriidassa ensimmäisen kohdan kanssa, joten sitä on selvennettävä. Laurénin (2007a) mukaan sitä ei ole ehkä riittävän selkeästi kirjoitettu, mutta ajatus on se, että jos ei ehdi kirjoittaa kaikkea niin sitten saa/täytyy tiivistää ja riittävästi, jotta viesti välittyy. Kirjoitustulkkaus on nopeatempoista ja vaativaa työtä, joten kirjoitustulkkausohjeiden mukaan yli tunnin pituisessa tilaisuudessa pitäisi yleensä aina olla kaksi tulkkia, joista toisen ollessa kirjoitusvuorossa toimii toinen aputulkkina. Tulkkiparin tulkit vaihtavat kirjoitusvuoroa yleensä noin 15 minuutin välein, jotta tulkkien kädet ja sormet saavat hetken lepotauon. Kumpikin tulkeista on kuitenkin koko ajan läsnä tulkkauspaikalla, ja ns. lepovuorossa oleva tulkki avustaa kirjoitusvuorossa olevaa tulkkia monin tavoin, esimer- 6 Lisätietoja uusimuotoisesta koulutuksesta: 7 Tulkkirekisteri on saatavissa Kuurojen Liitosta: 8 Ohjeet ovat hyvin vanhat ja niitä varmaan aletaan pian muuttaa, sillä tulkkaustilanteet ja vaatimukset ovat muuttuneet siitä ajasta, jolloin nämä ohjeet luotiin (Laurén 2007a). 11

16 kiksi kirjoittamalla numero- ja nimitietoja paperille sekä seuraamalla puhujaa, yleisöä ja tulketta. (Krt-tiedote 1/2005, 10.) Kirjoitusvirheistä kirjoitustulkkauksen ohjeissa on sanottu seuraavasti: Pienistä kirjoitusvirheistä ei välitetä, jos asian/sanan voi ymmärtää. Turhaa korjaamista tulee välttää, sillä se häiritsee tulkkauksen seuraajia enemmän kuin pieni kirjoitusvirhe. Ohjeissa neuvotaan, että virheen voi oikaista kirjoittamalla muutaman x-kirjaimen (xx) ja sen jälkeen asian tai sanan uudelleen, koska näin säästyy aikaa. Virhettä ei pidä korjata siirtymällä tekstissä taaksepäin korjaamaan virheellistä kohtaa, sillä korjaustilanne rasittaa tulkkauksen seuraajia ja häiritsee tulkkauksen seuraamista. Ohjeissa painotetaan, että vaikka pienistä kirjoitusvirheistä ei tarvitse välittää, täytyy kuitenkin kaikki virheet luvuissa ja päivämäärissä korjata. Niistä mainitaan myös, että koko luvut (esim ) ja päivämäärät ( ) on kirjoitettava samalle riville. Luku ei siis saa jakaantua niin, että osa siitä siirtyy seuraavalle riville. Ohjeissa muistutetaan myös siitä, että henkilöiden nimet tulee kirjoittaa oikein, sillä nimen kirjoittaminen väärin voi tuntua loukkaavalta. (Kirjoitustulkkauksen ohjeet, liite 2.) Kirjoitustulkkausohjeissa painotetaan myös välimerkkien, esimerkiksi pisteiden ja pilkkujen, merkitystä tulkkeessa, sillä ne ovat luettavuuden kannalta tärkeitä. Nopeasta kirjoitustahdista huolimatta tulkkien tulisi siis lisätä tulkkeeseen välimerkit. Kirjoitustulkkauksessa käytetään pieniä kirjaimia, mutta erisnimen ja virkkeen ensimmäinen kirjain pitää kuitenkin kirjoittaa isolla. Rivinvaihtoa suositellaan käytettävän tavallista useammin, sillä se lisää tulkkeen luettavuutta. Tavutusta ei kirjoitustulkkauksessa käytetä, vaan tietokoneohjelman annetaan siirtää sana automaattisesti seuraavalle riville. Kirjoitustulkkauksen ohjeissa neuvotaan, että tekstiä on sävytettävä aina, kun se on mahdollista. Sävytyskeinoiksi on mainittu seuraavat: h a r v e n n u s = jonkin asian korostaminen " " = lainaus jostain / ei ihan tosissaan otettava asia!!!! = esim. korostus tai vitsi, käytetään tavallista kirjoitusta enemmän... = esim. puhujan miettiessä. 12

17 Tulkkaustilanteessa kuuluvat ympäristön äänet kirjoitetaan sulkuihin, kuten esimerkiksi puhelin soi, lapsi itkee tai ulkona ukkostaa. Myös yleisön reaktiot tulkataan, esimerkiksi kirjoittamalla aplodit, tap tap tap, naurua, hahaha tai kirjoittamalla yleisöjoukosta huudettu kommentti. (Kirjoitustulkkauksen ohjeet, liite 2.) Kirjoitustulkkaustilanteessa voi käyttää lyhenteitä, tosin niiden käyttö riippuu tilanteesta ja/tai asiakkaista. Tulkkauskäyttöön on sovittu tiettyjä lyhenteitä (ks. liite 3), joiden käyttöä suositellaan. Lyhenneluetteloon kirjattuja muotoja tulisi noudattaa, jotta lyhenteet olisivat kaikissa tulkkaustilanteissa yhtenäisiä. Lyhenneluettelon ulkopuolisia lyhenteitä voi tietenkin käyttää tilannekohtaisesti. Ennen tulkkaustilannetta tai sen aikana tulkki voi ottaa käyttöön kyseiseen tilanteeseen sopivan lyhenteen, esimerkiksi jos jokin pitkä sana toistuu usein luennon tai tilaisuuden aikana. Lyhenteen merkitys täytyy kuitenkin muistaa selventää käyttäjille, eli kyseisen lyhenteen merkitys tulee kirjoittaa ensimmäisellä kerralla sulkeisiin välittömästi lyhenteen perään. Kirjoitustulkkauksen ohjeissa mainitaan, että mikäli puhuja puhuu täysin saman asian, joka on esimerkiksi kalvolla heijastettuna tai kirjoitettuna esityslistalle, voidaan ko. asia jättää kirjoittamatta ja ilmaista asia tulkkauksen seuraajille esim. (katso kalvo, 8 esityslistalla). Tulkin on kuitenkin koko ajan seurattava sekä puhetta että tekstiä ja kirjoitettava, mikäli puhuja ei noudatakaan mainittua (kalvon, esityslistan tms.) tekstiä. (Kirjoitustulkkauksen ohjeet, liite 2.) 2.3 Kirjoitustulkkaus muissa maissa Kirjoitustulkkausta käytetään useissa eri maissa, mutta sitä on muuallakin tutkittu joko vain erittäin vähän tai ei ollenkaan. Eri maiden kirjoitustulkkaustavat ja -käytännöt eroavat jonkin verran toisistaan. Ruotsinkielisen käsitteen vuxendövtolkning alle kuuluu myös termi skrivtolkning, joka vastaa parhaiten Suomessa tällä hetkellä käytettävää termiä kirjoitustulkkaus. Suomen kirjoitustulkkauksen alkuaikoina mallia haettiin nimenomaan Ruotsista (Ojala 1982, 14, teoksessa Laurén 2002, 1), mutta Suomen ja Ruotsin kirjoitustulkkauskäytännöt eroavat kuitenkin toisistaan ainakin siten, että näissä maissa käytetään erilaista kirjoitusjärjestelmää. Ruotsissa kirjoitustulkkauksessa käytetään pääasiassa 13

18 Velotype-laitetta 9, jonka näppäimistön avulla on mahdollista kirjoittaa tavu kerrallaan eikä vain kirjain kerrallaan kuten tavallisella näppäimistöllä (Laurén 2002, 6). Englannin kielessä kirjoitustulkkaukselle on useitakin termejä, esimerkiksi writing interpreting, typing interpreting, print interpreting ja realtime writing (Tiittula 2006, 22). Kuuroille tarkoitetusta av-tekstityksestä (esim. televisio- ja elokuvatekstitykset) käytetään englanniksi termejä captioning ja live-subtitling. Isossa-Britanniassa on kirjoitustulkkauksessa käytössä palantype-tekstitulkkaus, jota Suomessa käytettiin Helsingissä heinäkuussa 2004 pidetyssä IFHOH-maailmankongressissa. Palantype-tekstitulkkauksessa käytetään pientä tietokoneeseen yhdistettyä näppäimistöä, jossa on vain murto-osa perinteisen kirjainnäppäimistön näppäinten määrästä. Palantype-tulkkaus perustuu äänteisiin, joille on annettu omat koodinsa. Kukin tulkki luo omat koodinsa ja tallentaa ne tietokantaansa. Tulkit alkavat kerätä koodeja jo koulutusvaiheessa, ja he luovat niitä lisää jatkuvasti. Näiden koodien avulla puhuttu puhe on mahdollista tulkata tekstiksi lyhyemmällä viiveellä kuin tavallista tekstinkäsittelyohjelmaa käytettäessä. Tulkki näppäilee puhuttujen sanojen äänteiden mukaisia koodiyhdistelmiä, jotka tulkkausohjelma puolestaan kääntää takaisin normaaliin kirjoitusasuun, ja näin lukijoille näkyvä teksti on taas tavanomaisessa kirjoitusmuodossa. (Kääpä 2004.) Koska Suomessa ei tunneta vielä kovin hyvin eri maiden kirjoitustulkkauskäytäntöjä ja Saksassa asuvana minulla on ollut mahdollisuus tutustua Saksan käytäntöihin perusteellisemmin, esittelen tarkemmin saksalaisia kirjoitustulkkauskäytäntöjä. Suuren osan Saksan kirjoitustulkkauskäytöntöihin liittyvistä tiedoista sain haastattelemalla Saksan huonokuuloisten liiton (Deutscher Schwerhörigerbund e.v.) kirjoitustulkkauksen projektivastaava Adolf Beckeriä joulukuussa 2004, ja muut tiedot ovat Gunter Erben artikkelista (2004) sekä Internetistä. Saksassa kuulovammaiset jaotellaan kolmeen ryhmään samaan tapaan kuin Suomessa, eli käytössä ovat käsitteet kuuro (der Taube), kuuroutunut (der Ertaubte) ja huonokuuloinen (der Schwerhörige). Saksassa kirjoitustulkkausta markkinoidaan kuuroutuneiden ja huonokuuloisten lisäksi myös kuuleville, esimerkiksi sellaisiin tilanteisiin, joissa tehdään 9 Lisätietoja Ruotsin kirjoitustulkkauskäytännöistä on osoitteessa 14

19 muistiinpanoja tai kirjoitetaan pöytäkirjoja. Tällaisissa tilanteissa kirjoitustulkkausta voidaan hyödyntää käsintehtyjen muistiinpanojen tai tavallisen pikakirjoituksen tilalla. Kuuleville hyödynnettävinä mahdollisina käyttöalueina Becker (2004) mainitsee esimerkiksi oikeuden ja parlamentin istunnot. Erbe (2004, 150) puolestaan nimeää yhdeksi kirjoitustulkkauksen mahdolliseksi käyttöalueeksi television suorien lähetysten reaaliaikaisen tekstityksen ja mainitsee muutamien televisiokanavien jo kiinnostuneenkin aiheesta. (Becker 2004, Erbe ) Saksalainen kirjoitustulkkauskäytäntö eroaa jossain määrin suomalaisesta käytännöstä. Saksassa kirjoitustulkkaukselle on olemassa kaksi eri termiä, Schriftdolmetschen ja Schreibdolmetschen, jotka ovat ilmeisesti syntyneet suunnilleen samanaikaisesti eri puolilla Saksaa ja niitä käytetään, ainakin osittain, myös rinnakkain synonyymeinä. Deutscher Schwerhörigenbund e.v. käyttää kuitenkin pääasiallisesti termiä Schriftdolmetschen, joka muutenkin vaikuttaa olevan kyseisistä kahdesta termistä jonkin verran yleisempi. Kirjoitustulkeista käytetään nimityksiä Schriftdolmetscher, Realtime-Editor ja Computerstenograph-Schriftdolmetscher. Saksassa kirjoitustulkkaukseen käytetään eräänlaista pikakirjoituslaitetta, jonka avulla voidaan yhdellä painalluksella kirjoittaa tavuja ja jopa joitakin kokonaisia sanoja kerrallaan. Tietokone muuntaa pikakirjoituslaitteella kirjoitetut tavut tai sanat oikeaksi kirjoitukseksi. Tällä menetelmällä kirjoitustulkkaus on nopeaa, ja se voi yltää parin vuoden harjoittelun jälkeen tavuun minuutissa ja joskus jopa enempäänkin, kun keskimääräinen puhenopeus on noin tavua minuutissa. Merkkimäärältään 350 tavua vastaa noin merkkiä tavallisella näppäimistöllä kirjoitettuna. 10 Pikakirjoituslaitteen avulla on mahdollista, että kirjoitustulke tulee lähes samanaikaisesti puheen kanssa näkyviin. Saksassa kirjoitustulkkauksessa käytettävän pikakirjoituslaitteen kehittäjä on Heidrun Seyring. Hän tutustui tietokonestenografiaan Yhdysvalloissa 1990-luvulla ja päätti muokata menetelmän saksankieliseen käyttöön. Seyringin kehitystyön tuloksena syntynyt kirjoituslaite esiteltiin kuuroutuneille vuonna 2001, ja syksyllä 2002 alkoi ensimmäinen kirjoitustulkkien koulutusjakso. (Becker 2004, Erbe ) 10 Tiedot kirjoitus- ja puhenopeuksista ovat Saksassa (Leipzig, Berliini ja Schwerin) kirjoitustulkkeja kouluttavan Z & P Schulung GmbH:n sivuilta 15

20 Saksassa on, kuten Suomessakin, laissa ja asetuksissa määritelty vammaisuuden perusteella järjestettävät palvelut ja tukitoimet. Kommunikaatioapuna voivat toimia viittomakielentulkit, kirjoitustulkit, simultaanikirjoitustulkit, puhetulkit sekä viestintäavustajat. (Erbe 2004, ) Kirjoitustulkkaus jaetaan Saksassa kahteen ryhmään, kirjoitustulkkaukseen ja simultaanikirjoitustulkkaukseen. Kirjoitustulkkauksessa puhe kirjoitetaan sananmukaisesti tai tiivistettynä, ja puhujan puheenvuoron päätyttyä tai sopivan puhetauon aikana lukija voi lukea puhutun kirjoitetussa muodossa paperilta tai valkokankaalta. Simultaanikirjoitustulkkaus puolestaan tarkoittaa sitä, että puhe tulkataan tarkasti ja samanaikaisesti lukijan näkyviin joko näyttöpäätteelle tai videotykin avulla valkokankaalle. (Erbe 2004, ) Suomen kirjoitustulkkauskäytäntö muistuttaa siis lähinnä Saksassa simultaanikirjoitustulkkaukseksi kutsuttua kirjoitustulkkaustapaa. Vaikka kirjoitustulkkausta markkinoidaan Saksassa myös kuuleville, ovat kirjoitustulkkauksen yleisimpiä käyttäjiä silti kuuroutuneet, vaikeasti huonokuuloiset sekä kuurot (Becker 2004). Saksassa kirjoitustulketta voidaan tallentaa tilanteen ja sopimuksen mukaan, tosin mikäli tulketta on tarkoitus käyttää esimerkiksi kokouksen pöytäkirjana, on tulkilla oikeus muokata tekstiä jälkikäteen, esimerkiksi poistaa virheitä, ja saada muokkaustyöstä vielä erillinen palkkio. (Becker 2004.) Erben mukaan kirjoitustulkiksi haluavan on täytettävä viisi kriteeriä: hänellä on oltava hyvä kuulo, yleissivistys, kielenymmärrys ja keskittymiskyky sekä riittävän nopeasti toimivat sormet (Erbe 2004, 149). Viides kriteeri, riittävän nopeasti toimivat sormet, vaikuttaa ehkä hieman kummalliselta, mutta koska Saksassa on koulutettu kirjoitustulkeiksi myös liikuntarajoitteisia, on tärkeää, että kriteereihin on kirjattu kyseinen vaatimus. Tavallisella konekirjoitusnopeudella ei ole merkitystä, koska Saksassa kirjoitustulkkauksessa käytetään tavallisen näppäimistön sijasta pikakirjoituslaitetta. Kirjoitustulkkikoulutuksen käyneiden ammattitaitoa pidetään yllä kolmen vuoden välein pidettävillä maksullisilla tasokokeilla, ja kokeisiin on osallistuttava, jotta säilyttää oikeuden toimia kirjoitustulkkina. (Becker 2004.) Nykyään Saksassa koulutetaan myös sellaisia kirjoitustulkkeja, jotka käyttävät tulkatessaan pikakirjoituslaitteen sijasta puheentunnistuslaitteita 11. Tällaisessa tapauksessa tulkki toistaa puhujan puheen, ja puheentunnistusohjelman avulla hänen puheensa muuttuu kirjoitukseksi. 11 Lisätietoja tällaisesta koulutussuuntauksesta löytyy saksaksi mm. Internet-sivuilta. ja 16

21 3 Tutkimuksen teoreettinen viitekehys Tutkielmassani käsittelen lyhyesti tulkkauksen tutkimusta, mikä kuuluu käännöstieteen tutkimuksen piiriin. Esittelen työssäni tulkkaustutkimuksesta sellaisia tutkimuskohteita, jotka ovat kiinnostavia erityisesti kirjoitustulkkauksen kannalta. Keskityn sekä sellaisiin seikkoihin, joiden perusteella kirjoitustulkkaus voidaan tulkita tulkkaukseksi, että sellaisiin seikkoihin, jotka erottavat kirjoitustulkkauksen ns. tavallisesta tulkkauksesta. Kirjoitustulkkaus on simultaanista, mutta siinä on paljon konsekutiivitulkkauksen piirteitä. Kirjoitustulkkaus eroaa kuitenkin huomattavasti kahden vokaalisen kielen välisestä tulkkauksesta, eikä tulkkauksen tutkimuksen teorioita voi sen takia suoraan soveltaa kirjoitustulkkaukseen. Tutkimukset puhutun ja kirjoitetun kielen eroista liittyvät olennaisesti tutkimusaiheeseeni, joten käsittelen työssäni lyhyesti suomen kielen kirja-, yleis- ja puhekielen yleisimpiä piirteitä. Kirjoitustulkkausohjeiden mukaan tulkattava puhe pitäisi kirjoittaa kokonaisuudessaan puhutun puheen mukaisesti, ja tulkkeessa pitäisi siis näkyä myös kaikki puhujan käyttämät murteelliset ja puhekieliset ilmaisut. Onkin mielenkiintoista selvittää, mitä puhutun ja kirjoitetun kielen eroista on tutkittu ja miten erot voisi ottaa huomioon kirjoitustulkkauksessa. 3.1 Tulkkauksen tutkimus kirjoitustulkkauksen näkökulmasta Tämän tutkielman potentiaaliseen lukijakuntaan kuuluu paljon ihmisiä, joilla on kokemusta kirjoitustulkkauksesta mutta ei ns. tavallisesta puhetulkkauksesta. Tämän luvun tarkoituksena on esitellä puhetulkkauksen tutkimusta lyhyesti niin, että myös puhetulkkaukseen perehtymättömät lukijat saavat käsityksen siitä, minkälaisia asioita puhetulkkauksesta ylipäätään on tutkittu. Keskityn tässä luvussa vain sellaisiin tulkkauksen tutki- 17

22 muksiin, jotka ovat kirjoitustulkkaukselle hyödyllisiä tai muuten erityisen kiinnostavia juuri kirjoitustulkkauksen näkökulmasta. Tulkkaukselle on olemassa useita määritelmiä, ja tulkkauksen tutkimusta on tehty hyvin erilaisista lähtökohdista. Esimerkiksi Pöchhacker (2004) määrittelee tulkkauksen seuraavasti: Interpreting is a form of Translation in which a first and final rendition in another language is produced on the basis of a one-time presentation of an utterance in a source language. (Pöchhacker 2004, 11, lihavointi Pöchhacker.) Pöchhacker pitää siis tulkkausta sellaisena kääntämisen muotona, jossa toisella kielellä tuotetaan ensimmäinen ja lopullinen esitys, joka puolestaan perustuu lähdekielisen ilmauksen kertaluontoiseen esitykseen. Tulkkauksen tutkimus on vielä melko nuori tieteenala, vaikka tulkkeja on ollut jo tuhansia vuosia. Viittauksia tulkkeihin ja tulkkaamiseen löytyy esimerkiksi jo Raamatusta. Ensimmäisissä tulkkaustilanteissa on luultavasti käytetty konsekutiivi- eli peräkkäistulkkausta. Konsekutiivitulkkauksella tarkoitetaan sitä, että puhuja esittää ensin oman puhejaksonsa, jonka kesto voi vaihdella muutamasta lauseesta jopa 4 10 minuutin puheenvuoroon. Tämän jälkeen tulkki tulkkaa puhujan puhejakson kohdekielelle. (Hietanen 2003, 287.) Tulkkauksen tutkimus yleistyi kuitenkin vasta samanaikais- eli simultaanitulkkauksen yleistymisen myötä eli 1950-luvulta lähtien. Simultaanitulkkauksessa puhuja ja tulkki puhuvat samanaikaisesti eli päällekkäin. Simultaanitulkkauksen yleisin muoto on konferenssitulkkaus, jossa tulkki työskentelee erillisessä tulkkikopissa. Hän kuulee puhujan puheen kuulokkeiden kautta ja puhuu mikrofoniin, jonka kautta hänen puheensa välittyy kuuntelijan kuulokkeisiin. Simultaanitulkkaus voi olla myös välineetöntä kuiskaustulkkausta, jolloin tulkki on kuulijan välittömässä läheisyydessä ja tulkkaa puheet samanaikaisesti hiljaisella äänellä kuulijalle. Kuiskaustulkkauksessa kuulijoina voi olla korkeintaan kolme henkilöä, sillä tulkin puhe ei saa häiritä puhujaa eikä tulkki näin ollen voi puhua kovaäänisesti. (Hietanen 2003, ) 18

23 Tulkkauksen tutkimukset ovat moninaisia, ja tulkkausta tutkineet henkilöt ovat lähtöisin useilta eri aloilta, mutta kuitenkin tulkkauksen tutkimuksissa on myös yhtäläisyyksiä. Vuorikoski (2003, ) selventää asiaa seuraavasti: Miriam Shlesingeriä mukaillen voidaan sanoa, että lähes kaikki tulkkausta käsittelevä kirjallisuus on pyrkinyt vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: - Miten tulkkaus ylipäätään on mahdollista? - Miten tulkkaus vaikuttaa tulkattavaan tekstiin? - Mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että tulkkaus on helpompaa/vaikeampaa? - Miltä tulkkaus vaikuttaa kuulijasta? - Mikä on tulkkauksen merkitys vuorovaikutukselle? - Miten tulkkausta pitäisi opettaa?. Jo mainittujen kysymysten ohella on pohdittu myös sitä, miten tulkkausta tulisi tutkia. Vuorikosken mukaan vastausta kysymyksiin on etsitty paitsi käännöstieteen ja kielitieteen lähtökohdista myös muun muassa psykologian, informaatioteorian ja kommunikaatioteorian näkökulmasta (Vuorikoski 2003, 318). Kunkin tutkijan oma tausta ja valittu tutkimuskysymys ovat vaikuttaneet siihen, minkälaisia teorioita tutkija on oman tutkimuksensa kehykseksi valinnut. Teorioita on myös sovellettu ja yhdistelty sen mukaan, mistä näkökulmasta tutkija on halunnut selvittää tutkimuskysymystään. (Mts. 318.) Pöchhacker (1994) määrittelee teoksensa Simultandolmetschen als komplexes Handeln alussa simultaanitulkkausta ja sanoo sen perustuvan samanaikaisuuteen. Näin ollen simultaanitulkkaukseksi luetaan niin kuiskaustulkkaus kuin tulkkikopeista käsin tapahtuva konferenssitulkkauskin. Pöchhacker kuitenkin painottaa, että simultaanitulkkausta esiintyy myös muualla kuin kansainvälisissä tieteellisissä konferensseissa, ja sitä käytetään yhä useammin myös esimerkiksi oikeudenkäynneissä ja tiedotusvälineissä: Simultan gedolmetscht wird freilich nicht nur auf den im obigen Zitat angesprochenen internationalen wissenschaftlichem oder politischen Konferenzen, sondern auch, und sogar in verstärktem Maße, bei Gericht und in den Medien. Sowohl das Gerichtsdolmetschen wie auch das erst vage definierte und überaus facettenreiche Mediendolmetschen (z.b. SI in Rundfunk und Fernsehen, bei Satellitenkonferenzen, über Telefon etc.) erfordern aber m.e. aufgrund ihrer situativen Spezifik eine gesonderte Behandlung und müssen einer späteren Untersuchung vorbehalten bleiben. (Pöchhacker 1994, 3.) Pöchhacker (1994, 3) nimittää mediatulkkaukseksi radiossa, televisiossa, satelliittikokouksissa ja puhelimitse tapahtuvaa tulkkausta. Hän jättää ne oman tutkimuksensa ulkopuolelle ja sanoo niiden olevan tulkkauksen kentässä erityistilanteita, joita pitää tut- 19

24 kia omina, erillisinä tutkimuksinaan. Pöchhackerin kuvaus simultaanitulkkausmahdollisuuksista erityistilanteissa vahvistaa mielipidettäni siitä, että myös kirjoitustulkkaus on simultaanitulkkausta, vaikkei se olekaan tulkkausta kahden eri kielen välillä. Koska kirjoitustulkkaustilanteessa tulkki välittää puhutun viestin lähes samanaikaisesti kirjalliseen muotoon käyttäjän luettavaksi, kirjoitustulkkausta voi mielestäni kutsua simultaaniseksi. On syytä kuitenkin vielä mainita, ettei kirjoitustulkkaus kaikkien mielestä ole tulkkausta, koska se ei tapahdu kahden kielen välillä, vaan ainoastaan yhden kielen kahden eri kielimuodon, eli puheen ja kirjoituksen, välillä. Tämä tutkimus perustuu kuitenkin siihen ajatukseen, että kirjoitustulkkaus on tulkkausta samoin kuin viittomakielen tulkkaus tai kahden vokaalisenkin kielen välinen tulkkaus. Pöchhacker (2004, 52) vertaa tulkkausta kääntämiseen seuraavasti: As in translation, proceeding from source to target in interpreting suggests a process of transfer which moves something from one side to the other. Pöchhacker näkee tulkkauksen, kuten kääntämisenkin, prosessina, jossa siirretään jotakin yhdeltä puolelta toiselle puolelle. Vaikka tulkkaus yleensä ymmärretäänkin kahden eri kielen välisenä toimintana, tukee Pöchhackerin määritelmä myös kirjoitustulkkauksen luokittelemista tulkkaukseksi, sillä siinä kirjoitustulkki välittää asian, eli puhutun puheen, kirjalliseen muotoon kuuroutuneen käytettäväksi. Pöchhacker (2004) esittelee teoksessaan Introducing Interpreting Studies tärkeimpiä tulkkauksen tutkimuksen suuntauksia, joista tässä luvussa esitellään lyhyesti kirjoitustulkkauksen näkökulmasta kiinnostavat tutkimuskohteet. Kirjoitustulkkauksen kannalta ensimmäinen mielenkiintoinen aihe on tulkkauksen simultaanisuus. Psykologian tutkijat olivat ja 1960-luvuilla sitä mieltä, ettei ihminen pysty samanaikaisesti täydellisesti keskittymään sekä kuuntelemiseen että puhumiseen. He olivat vakuuttuneita siitä, että joko jompikumpi viesti (kuunneltu tai puhuttu) jää vajavaiseksi tai että tulkit oppivat jättämään oman äänensä huomiotta, jolloin tulkin oma puhe ei haittaa kuuntelemista. Pinter todisti tutkimuksessaan vuonna 1969, että tulkkien kokemus auttaa simultaanisessa kuuntelemisessa ja puhumisessa. Pinterin tutkimuksen mukaan kumpikaan viesti, kuunneltu tai puhuttu, ei jää vajavaiseksi. Gerver puolestaan esitti tutkimuksessaan 1971, että tulkit korjaavat tuottamaansa puhetta, eli etteivät he pelkästään jätä omaa ääntään huomiotta, kuten tutkijat ja 1960-luvuilla olivat väittäneet. (Pöchhacker 2004, ) 20

25 Tulkkauksen simultaanisuuteen liittyvät myös tauot, synkronia ja viive, joita tulkkauksesta on myös tutkittu. Sekä psykologeja että tulkkeja on kiinnostanut se, käyttääkö simultaanitulkki puhujan pitämiä taukoja hyödykseen eli ottaako tulkki puhujaa kiinni tämän taukojen aikana. Barik ja Gerver tulivat 1970-luvulla kumpikin omassa tutkimuksessaan siihen lopputulokseen, että suurin osa puhujien pitämistä tauoista on alle sekunnin pituisia, joten tulkit eivät kykene taktisesti hyödyntämään tällaisia taukoja. Tulkit täyttivät kuitenkin usein tauot puheellaan, mikäli olivat jo ennen taukoa aloittaneet puhumisen. (Pöchhacker 2004, 116.) Simultaanitulkkauksen samanaikaisuutta eli synkroniaa käsittelevien tutkimusten tulokset vaihtelevat, koska tutkimuksissa on tutkittu eri kielipareja ja koska niissä on käytetty erilaisia mittaustapoja, taukokriteereitä jne. (mts ). Kirjoitustulkkaustilanteen puheen ja tulkkeen samanaikaisuus tulee osittain näkyviin myös tämän tutkimuksen aineistona käytetyistä ajallisesti yhdistetyistä litteraatioista ja tulkkeista, mutta koska samanaikaisuus ei kuitenkaan ole tämän tutkimuksen pääasiallinen tutkimuskohde, en syvenny siihen tätä tarkemmin. Tulkkauksen tutkimuksissa on tullut esiin vokaalisten kielten välisessä simultaanitulkkauksessa havaittavissa oleva alkuperäisen puheen ja tulkkauksen välinen ajallinen viive (time lag, ear-voice-span, décalage) (Vuorikoski 2003, 322; Pöchhacker 2004, 117). Vastaava viive on havaittavissa myös kirjoitustulkkauksessa, vaikkei tulkkaus tapahdukaan kahden eri kielen välillä, vaan tulkki välittää kuulemansa puheen kirjoitukseksi. Paneth kuvaili viivettä tutkimuksessaan 1950-luvun loppupuolella seuraavasti: the interpreter says not what he hears, but what he has heard (Paneth 1957/2002, teoksessa Pöchhacker 2004, 117), eli tulkki ei tulkkaa sitä, mitä parhaillaan kuulee, vaan sitä, minkä on kuullut. Paneth mittasi viiveiden pituuksia tulkkaustilanteissa ja sai viiveen keskiarvoksi 2 4 sekuntia. Oléron ja Nanpon käyttivät vuonna 1965 tutkimuksensa mittauksissa rinnakkaista visuaalista seurantaa ja päätyivät keskimääräiseen 2 3 sekunnin viiveeseen, tosin vaihtelut eri kieliyhdistelmien välisten viiveiden välillä olivat suuria: viiveen pituus vaihteli 0,5 11 sekunnin välillä. (Pöchhacker 2004, 117.) Gerver vahvisti ajallisesti 2 3 sekunnin tai sanamääräisesti 4 5 sanan viiveen tutkimuksessaan 1969, ja nuo luvut ovat osoittautuneet paikkansa pitäviksi myös myöhemmin, sillä myös Lederer päätyi samanlaisiin lukuihin 1980-luvun alussa. (mts. 117.) Viiveestä kirjoitustulkkauksessa on valmistumassa lähiaikoina Maria Ohrankämmenen pro gradu -tutkielma. 21