Työryhmäkoordinaattori: erikoistutkija, dosentti Ilkka Pirttilä, Työterveyslaitos. 15 minuuttia esitys, 10 minuuttia keskustelu

Transkriptio

1 1 Työryhmän ohjelma, aikataulu ja abstraktit Torstai , klo , Linna, ryhmähuone K107 Työryhmäkoordinaattori: erikoistutkija, dosentti Ilkka Pirttilä, Työterveyslaitos 15 minuuttia esitys, 10 minuuttia keskustelu Aloitus Ilkka Pirttilä & Pauliina Marjala Ajatuksia työelämän subjektiviteettiin kohdistuvien tiedon lajien suhteesta Ilkka Pirttilä Kulttuurityövoiman koko, koostumus ja ominaispiirteet: Erilaisten aineistojen ja niiden antamien tulosten arviointia Sari Karttunen Tauko Oppimisen ja luovuuden tilat organisaatiossa Kirsi Heikkilä-Tammi Teatterin palvelukonseptia kehittämässä Analyysi laitosteatterin toimintamallin ristiriidoista ja havaintoja hankkeen sisällöistä Satu-Mari Korhonen: Liiketoiminnan dramaturgia Yritysorganisaatioiden kokonaisvaltainen kehittämiskonsepti Tommi Leino Tutkiva teatteri metodisena lähestymistapana organisaatioiden innovatiivisuuden kehittämisessä Anne Pässilä & Tuija Oikarinen Päätöskeskustelu

2 2 Työryhmän ohjelma ja aikataulu Perjantai , klo , Linna, ryhmähuone K107 Työryhmäkoordinaattori: tutkija Pauliina Marjala, Oulun yliopisto, tuotantotalouden osasto 15 minuuttia esitys, 10 minuuttia keskustelu Kertomuksellinen lähestymistapa työhyvinvointiin Pauliina Marjala Moninäkökulmaisuuden tarpeellisuudesta Taide, työ ja työhyvinvointi Cecilia von Brandenburg Kertomuksellisuus työurien muutoksessa Kirsi LaPointe Yrittäjäkertomusten paikkoja etsimässä hoiva-alalla Kirsi Hasanen: Valtion taiteilija -apurahat: Pitkäjänteisen työskentelyn turvaamisesta niukkuuden mahdollisimman monelle jakamiseen Pauli Rautiainen Päätöskeskustelu

3 3 Ilkka Pirttilä, erikoistutkija ja dosentti, Työterveyslaitos, Ajatuksia työelämän subjektiviteettiin kohdistuvien tiedon lajien (tieteellinen tieto, taidetieto ja mediatieto ) suhteesta Tausta Tutkimuksen lähtökohtana on jo klassisessa tiedon sosiologiassa esitetty (Scheler ja Mannheim) ja myöhemmin kehitelty (mm. Berger, Luckmann ja Stehr) mahdollisuus erotella erilaisia tiedon lajeja ja tyyppejä niiden yhteiskunnallisen luonteen suhteen. Työelämän subjektiiviteetillä tarkoitan työelämään osallistuvien toimijoiden toimintaorientaatiota, erityisesti sitä, miten he ymmärtävät työelämän, millaisina he kokevat vaikutusmahdollisuutensa työpaikoilla ja kuinka mielekkääksi he kokevat työnteon. Subjektiviteetti niveltyy toimijan (henkilön tai ryhmän) jäsennykseen itsestä työn tekijänä ja osana työelämää (vrt. työelämäidentiteetti esim. Eteläpelto) ja (koherenssikokemus, esim. Antonovski). Tutkimuskysymykset Tutkimuksen kohteeksi on valittu kolme sosiologista tiedon lajia: tieteellinen tieto, "taidetieto" ja "mediatieto" (ennen muuta kutakin ilmentävä tapausdokumentti). Valinnan perustana on se, että minulla on työkokemukseni kautta sekä kokemusta näistä tiedon lajeista (suhteessa työelämään) että mahdollisuus hyödyntää tuloksia omassa työpaikassani. Toiseksi näiden tiedon lajien suhteita ei ole ainakaan sosiologisessa katsannossa analysoitu olemassa olevassa tutkimuksessa. Tieteellinen tieto liittyy tutkimukseen ja tutkijoihin. Tutkijat ja tutkimus eivät toimi vain tieteellisen tiedon ja eksplikoitujen teorioiden ja metodologioiden maailmassa, vaan myös arkitieto, poliittinen tieto ja metafyysinen tieto ohjaavat omalta osaltaan tutkijoita (tutkimusyhteisöä) ja tätä kautta tutkijoiden yhteiskunnallisesti relevanttia sosiologista kokonaistietoa. "Taidetiedolla" (taide todellisuuden tulkintana) ja tieteellisellä tiedolla on sekä yhtäläisyyksiä (esim. probleema molempien ytimessä) ja eroja (erot eksplikoidussa esiintymismuodoissa, vrt. tieteellinen artikkeli ja näytelmä). Eroista huolimatta tieteellinen tieto ja taiteellinen tieto voivat käsitellä samoja ilmiöitä kuten työelämää. Medialla on nykymodernissa yhteiskunnassa yhä keskeisempi sija. Näin myös tulkittaessa työelämänilmiöitä. Tästä syystä mediatieto on yksi tutkimuksessa tarkasteltava tiedon laji. Tutkimuksessa on tarkoitus vastata seuraavien kysymyksiin: 1) Millaisia ovat työelämän subjektiviteettiin kohdistuvien tiedon lajien (tieteellinen tieto, taidetieto ja "mediatieto") representaatiot (vrt. todellisuuskuvat ja tuottamismetodit ) sosiologisesti tarkasteltuna? 2) Miten kyseessä olevat subjektiviteettia koskevat tiedon lajit kontekstualisoituvat nyky-yhteiskunnassa (vrt. tiedon määräytyminen ja vaikutus)? 3) Millaisia ovat edellä mainittujen työelämän subjektiviteettia koskevan kolmen tiedon lajin suhteet? 4) Miten näitä tiedon lajeja (lähinnä yhteiskuntatieteellistä tutkimustietoa) voidaan kehittää keskinäisen vuorovaikutuksen avulla? Tutkimuskysymyksiin tullaan vastaamaan sekä kirjallisuuden ns. teoreettisen analyysin avulla että analysoimalla teoriaerittelyyn tukeutuen 3 tapausta, jotka edustavat tieteellistä tietoa, "taidetietoa" ja "mediatietoa". Esityksen lopussa esittelen eräitä hyvin alustavia vastauksia edellä mainittuun kysymykseen (1): Millaisia ovat työelämän subjektiviteettiin kohdistuvien tiedon lajien representaatiot.

4 4 Sari Karttunen Tilastokeskus/kulttuuritilastot PL 5 B, Tilastokeskus sari.karttunen@stat.fi Kulttuurityövoiman koko, koostumus ja ominaispiirteet: Erilaisten aineistojen ja niiden antamien tulosten arviointia Alustukseni on metodologisesti painottunut ja liittyy Tilastokeskuksen kulttuuritilastoinnin edelleen kehittämiseen. Kulttuurityövoiman kuvauksessa harkitaan parhaillaan siirtymistä rekisteripohjaisen Työssäkäyntitilaston käytöstä haastattelupohjaiseen Työvoimatutkimukseen (molempia toteutetaan Tilastokeskuksessa). Kulttuurityövoimaa kuvattaessa on lisäksi seurattu kulttuuri- ja taidealan ammattijärjestöjen jäsenmääriä, mitä aiotaan jatkaa. Samoin on tarkkailtu Työ- ja elinkeinoministeriön raportoimia työttömien työnhakijoiden lukuja. Resurssien salliessa triangulaatio näiden eri aineistojen kesken on varteenotettava vaihtoehto, mutta se edellyttää pätevän metodologisen kehikon luomista. Vertailen alustuksessani Työssäkäyntitilaston ja Työvoimatutkimuksen antamia käsityksiä kulttuurityövoimasta. Pohdin sitä, kuinka näiden aineistojen toisistaan poikkeavat keruutavat voivat vaikuttaa kulttuurityövoiman ja erityisesti freelancereina tai vapaina ammatinharjoittajina toimivien ryhmien identifiointiin. Työvoimatutkimus, joka antaa mahdollisuutta vastaajan itsemääritelmään, tuottaa huomattavasti Työssäkäyntitilastoa suurempia lukuja esimerkiksi kirjailijoiden ja kuvataiteilijoiden tapauksessa. Työvoimatutkimuksessa ongelmaksi nousee otospohjaisuus, mikä estää pienten ammattiryhmien tarkastelua; koko kulttuurityövoimakin on marginaalinen työvoiman kokonaisuudessa. Kulttuuri- ja elinkeinopolitiikassa on kuitenkin tarvetta myös yhdelle kulttuurityövoiman kokoa (ja kehitystä ajassa) kuvaavalle indikaattorille, ja arvioin esityksessäni, olisiko Työvoimatutkimus pätevämpi aineisto sen pohjaksi kuin Työssäkäyntitilasto. Edellisen etuihin kuuluu mm. se, että siinä kysytään henkilön sivuammattia, ja toisin kuin Työssäkäyntitilastossa siinä myös työttömät luokitellaan ammatteihin. Lisäksi Työvoimatutkimuksessa tarkastellaan työn koko- tai osa-aikaisuutta. Sen sijaan tuloja ei kysytä. Työssäkäyntitilastosta selviävät henkilön veronalaiset tulot, joskaan niiden lähteitä ei pystytä erittelemään. Kulttuuritilastoissa kulttuurityövoimaksi on ymmärretty sekä kulttuuriammateissa että kulttuurin toimialoilla työskentelevät. Toimialanäkökulman taustalla on arvoketjuajatus, jolloin vaikkapa kirja-alalla ovat mukana paitsi kirjailijat myös esimerkiksi kustannustoimittajat ja kirjakauppiaat, jotka lopulta saattavat teoksen lukijan ulottuville. Työssäkäyntitilaston pohjalta kulttuurin toimialoilla ja ammateissa (päällekkäisyys pois lukien) työskentelee Suomessa 3 5 prosenttia työvoimasta. Lukuun vaikuttaa, kuinka laajalti kulttuuri määritellään ja kuinka pitkälle arvoketjut viedään. Oletuksen mukaan Työvoimatutkimuksen aineisto tuottaa suuremman tuloksen, mutta joukkoon tulee osapäiväisiä ja sivutoimisia kulttuurityöntekijöitä, joista osa ei välttämättä saa kyselyhetkellä tästä työstä lainkaan tuloja.

5 5 Kirsi Heikkilä-Tammi Turun kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö Pohjoisranta 11 A PL Pori kirsi.heikkila-tammi@tse.fi Oppimisen ja luovuuden tilat organisaatiossa Innovatiivisuus ja osaamisen kehittäminen nähdään tällä hetkellä keskeisinä yritysten toiminnan ja kasvun edellytyksinä. Tarkoituksena on arvioida pk-yritysten toimivuutta luovuuden ja oppimisen näkökulmasta. Tutkimuksessa lähdetään uutta tietoa tuottavan paikan/tilan edellytyksistä. Tila voi muodostua fyysisestä ympäristöstä, sen tuomista mahdollisuuksista, virtuaalisesta tilasta tai sosiaalisesta tilasta. Parhaimmillaan nämä kaikki kolme elementtiä ovat mukana. Tällainen tila on myös määritelty vuorovaikutussuhteiden verkostoksi (network of interactions). Sitä on kuvattu jaetuksi paikaksi esiin tuleville suhteille. Se voi olla fyysinen (esim. toimisto, hajotettu liiketila), virtuaalinen (esim. sähköposti, telekonferenssi), mentaalinen (esim. jaetut kokemukset, ideat, ideaalit) tai mikä tahansa niiden yhdistelmä. Aiemmin tehdyssä tutkimuksessa on kuvattu uutta tietoa tuottavan tilan edellytyksiä. Niitä ovat autonomisuus, luova kaaos, ylijäämä, tarvittava moninaisuus, luottamus ja sitoutuminen. Oppimisen ja luovuuden edellytyksiksi on osittain esitetty näitä samoja elementtejä. Vuorovaikutuksen mahdollistaminen eri muodoissaan on oleellista uuden tiedon tuottamiselle, oppimiselle ja luovuuden mahdollistamiselle. Erityisesti fyysisen tilan merkitystä luovuuden ja innovatiivisuuden edistämiseksi sekä tilojen merkitystä oppimiselle on alettu tutkia enenevässä määrin viime vuosina. Tutkimus koostuu kolmesta tapaustutkimuksesta. Kohteina ovat kolme yritystä, joissa tietoa kerätään haastatteluin ja tekemällä havainnointia. Tässä hyödynnetään jo aiemmin kehitettyjä menetelmiä mm. Post Occupancy Evaluationia (POE). Tutkimuksen kohteina ovat tyypillisiin luoviin toimialoihin kuuluvat yritykset (viestintäalan 3 pienyritystä tai 1 iso), joissa tullaan soveltavana etnografiana ja laadullisin menetelmin tutkimaan olemassa olevia tiloja ja käyttäjien (yritysten ja asiakkaiden) näkemyksiä fyysisen, virtuaalisen ja sosiaalisen tilan käytöstä sekä arvioimaan näitä oppimisen ja luovuuden näkökulmasta.

6 6 Satu-Mari Korhonen IADE, Suomen yliopistojen koulutus- ja kehittämisinstituutti Hämeentie 153 B Helsinki satu-mari.korhonen@iade.fi Teatterin palvelukonseptia kehittämässä Analyysi laitosteatterin toimintamallin ristiriidoista ja havaintoja hankkeen sisällöistä Vuoden 2008 helmikuussa IADEssa käynnistyi TYKESin rahoittamana hanke Teatterikonseptin kehittäminen ja työyhteisövalmennus Rovaniemen teatterissa. Hankkeen tarkoituksena on pohtia Rovaniemen teatteri Lapin alueteatterin henkilökunnan kanssa yhdessä ratkaisuja suomalaisen teatterin murrokseen ja haasteisiin. Suomalainen yhtenäinen kansallisidentiteetti on sirpaloitunut moniarvoiseksi katsojakunnaksi. Tämä ilmenee etenkin pääkaupunkiseudun ulkopuolisten laitosteattereiden haasteena. Esitykset kiinnostavat enää harvoin koko kansaa (von Bagh, 2007). Kuvaan esityksessäni hankkeessa sovellettua kehittämismenetelmää, muutoslaboratoriota (Virkkunen ym. 1999), ja kehittelemiäni teatterin toimintamallin (-konseptin) mallinnusvälineitä. Suomen taidekentässä ei ole aiemmin kokeiltu samankaltaisen työyhteisöä osallistavan kehittämismenetelmän toimivuutta. Keskityn sen vuoksi esityksessäni erittelemään havaintoja, joita olen tehnyt luovan työyhteisön toimintamallin kehittämisen haasteista. Ensinnäkin henkilökunta on työssään lähtökohtaisesti sitoutunut taiteellisiin arvoihin ja taiteellisesti korkealaatuisiin tuotantoihin. Toiseksi teatterin henkilökunnan käsityksiä näyttää leimaavan vahva identifioituminen käsityömäiseen ja massatuotantotyyppiseen työhön (ks. Korhonen 2005; 2004). Kolmanneksi teatterin produktiot perustuvat pitkälti hierarkkiseen, ohjaajavetoiseen työtapaan. Nämä asettavat merkittävän haasteen kyseenalaistavalle, kollektiivisen työtoiminnan analysoinnille ja kehittämiselle. Muutoslaboratoriossa kehittäjän opastuksella mallinnetaan lähikehityksen vyöhykettä eli eroa nykyisen toimintamallin ja kehittymässä olevan uuden periaatteen välillä. Tämän olen kuvannut laitosteatterin kahtena kehitysristiriitana, joista ensimmäinen koskee työn organisointimallin sekä toinen koko tuotantoja tarjontamallin muutosta. Hypoteesina on, että siirtymävaihe uuden ja vanhan toimintamallin välillä aiheuttaa työprosesseihin häiriöitä ja näyttäytyy työn tekijöiden työssä hyvinvoinnin ongelmina. Olen hankkeen aikana tallentanut kaikki kehittämisistunnoissa käydyt keskustelut ja esiselvitysvaiheessa toteuttamani alkuhaastattelut. Kuvaan esityksen lopuksi väitöskirjaprojektini alustavaa tutkimusasetelmaa. Lähteet Korhonen, Satu-Mari (2005). Myyttiset selitykset työstä. Analyysi kehittämishankkeen keskusteluista. Aikuiskasvatus, 2. Korhonen, Satu-Mari (2004). Kehittämisen kompastuskivet myytit kehittämishankkeen keskusteluissa. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto, kasvatustieteen laitos. URL: Virkkunen, J., Engeström, Y., Pihlaja, J. & Helle, M. (1999). Muutoslaboratorio. Uusi tapa oppia ja kehittää työtä. Helsinki: Työministeriö. von Bagh, Peter (2007). Sininen laulu. Itsenäisen Suomen taiteiden tarina. WSOY.

7 7 Tommi Leino Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Liiketoiminnan dramaturgia yritysorganisaatioiden kokonaisvaltainen kehittämiskonsepti Yritykset joutuvat kilpailemaan rahoituksesta, työntekijöistä, ja hyvästä maineesta. Liiketoiminnan dramaturgia -konseptilla pyritään löytämään yritysten strategiselle sekä operatiiviselle johdolle uusia malleja innovatiiviseen, ihmisläheiseen johtamiseen sekä luovan ja tunteisiin vaikuttavan yrityskokonaisuuden rakentamiseen. Keskeistä konseptille on tarkastella yritystä ja sen kaikkia osaalueita elokuvan näkökulmasta. Elokuvakerronnassa kaiken lähtökohtana ovat teema ja aihe. Liiketalouden dramaturgia -konseptissa nämä määritellään case-yrityksen henkilöstö-, asiakas- sekä muiden sidosryhmien jäsenten keskuudessa suoritettujen haastattelututkimusten tulosten pohjalta. Tämän jälkeen edetään normaalin käsikirjoitusprosessin mukaisesti vaihe vaiheelta, kunnes käsikirjoitus on valmis ja voidaan siirtyä tuotannolliseen suunnitteluun ja varsinaiseen tuotantoon. Merkityksellistä konseptoinnissa on, että lopulta muodostuu temaattisesti ja aiheeltaan yhtenäinen ja muista yrityksestä erottuva kokonaisuus. Tällöin kaikki toteutettavat yrityksen kehittämisratkaisut ovat toisiinsa nähden yhdenmukaisia ja tukevat yrityksen keskeisiä strategisia tavoitteita. Konseptilla pyritään tunnevaikutuksen aikaansaamiseen yrityksen sidosryhmissä. Yritystoiminnan toimintakulttuurin yhdenmukaisuus, sekä ainutlaatuinen ja myönteinen yrityskuva näkyvät henkilöstön sekä asiakkaiden positiivisessa sitoutumisessa yritykseen. Tunnetason sitoutuminen näkyy työtyytyväisyytenä, yleisenä työilmapiirin paranemisena, tyytyväisinä asiakkaina, työntekijöiden vaihtuvuuden vähenemisenä sekä viime kädessä työn tuloksellisuuden kasvuna. Jos sidosryhmien jäsenet sitoutuvat tunnetasolla yritykseen ja samaistuvat sen arvoihin ja päämääriin, on tämä lopulta mitattavissa myös yrityksen taloudellisesta tuloksesta sekä menestyksestä kilpailluilla ja kansainvälisillä markkinoilla. Liiketoiminnan dramaturgia on Pirkanmaan ammattikorkeakoulun hanke Tekesin rahoittamassa Tuliprojektissa ja perustuu Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolle tehtävään väitöskirjaan.

8 8 Anne Pässilä ja Tuija Oikarinen Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahden yksikkö Tutkiva teatteri metodisena lähestymistapana organisaatioiden innovatiivisuuden kehittämisessä Yritykset tarvitsevat avoimeen innovaatiotoimintaan siirtymisen ja organisaatiorakenteiden muuttumisen myötä uusia menetelmiä innovaatiokyvykkyytensä ylläpitämiseksi. Tutkimuksemme lähtökohtana on oletus, että organisaation erilaisiin tarpeisiin tarvitaan erilaisia menetelmiä. Suurin osa innovaatiotutkimusta painottuu rationaaliseen ja analyyttiseen päätöksentekoprosessin tutkimiseen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt innovaatiotutkimuksessa tulkinnallinen lähestymistapa, joka pohjautuu organisaatioiden kommunikaatiotutkimukseen ja kulttuurintutkimukseen. Tässä paperissa kuvaamme soveltamaamme monitieteellistä interventiota; työtarinat ja organisaatioteatteri. Taiteen ja liiketoiminnan yhdistämisellä etsimme uudenlaista tapaa kehittää yrityksen innovatiivisuutta hyödyntäen yrityksen sisällä olevaa erilaisten näkemysten, kokemusten ja käytänteiden rikkautta. Tutkimuksessa tarkastellaan tutkivan teatterin (sovellettavaa tutkimusperusteista draamaa ja teatteria) keinojen soveltamista organisaation innovatiivisuuden kehittämisessä. Tutkiva teatteri on uudenlaisia teatterillistavia muotoja ja tekniikoita hakeva interventiomenetelmä, jossa osallistujat saatetaan välittömään ongelma- ja käytäntölähtöiseen vuorovaikutustilanteeseen. Lähtökohtana on kohdeorganisaation innovaatiotarpeista nouseva aihe, jota työstetään todellisuuspohjaisessa (as is) ja kuvitellussa (as if) kontekstissa. Tutkiva teatteri perustuu työntekijöiden asioiden näkyväksi tekemiseen ja merkitysten antoon sekä merkityksen annossa tapahtuvaan muutokseen tai muuttumattomuuteen. Tutkimuksemme metodi on osallistava toimintatutkimus, johon olemme soveltaneet tutkivaa teatteria ja siihen oleellisesti liittyvää kerronnallisuutta. Menetelmää on testattu talven 2008 aikana suuressa suomalaisessa teollisuusyrityksessä. Tutkimuksessa on mukana työntekijöitä (70 henkilöä) tuotantoprosessin kaikista vaiheista. Tutkimusprosessin aikana on toteutettu seitsemän (7) interventioistuntoa, jotka muodostavat nelivaiheisen tapahtumaketjun. Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Tutkiva teatteri tuntuu toimivan hyvin yrityksen sisäistä vuorovaikutusta edistävänä interventiona. Sen avulla voitiin tunnistaa sisäisiä jännitteitä, ongelmakohtia sekä vallitsevia käytänteitä ja käsityksiä. Menetelmänä tutkiva teatteri tuki osallistujien tasa-arvoisuutta ja yhtäläisiä vaikutusmahdollisuuksia kehittämistyössä. Menetelmän avulla voitiin tukea vuorovaikutteista, osallistavaa ja keskustelevaa kehittämisotetta.

9 9 Pauliina Marjala Oulun yliopisto Tuotantotalouden osasto, Työtieteen yksikkö PL Oulun yliopisto Kertomuksellinen lähestymistapa työhyvinvointiin Työstressi- ja työuupumustutkimuksella on Suomessa ja kansainvälisesti pitkät perinteet. Erityisesti kvantitatiivista stressitutkimustietoa on paljon. Työhyvinvointitutkimus edustaa uudempaa näkökulmaa, jossa pyritään paneutumaan niihin tekijöihin, jotka antavat työnteolle mm. voimaa, sitoutuneisuutta ja iloa. Laadullista, kokemuksellista, kertomuksellista tietoa työhyvinvointikokemusten syntymisestä ja edistämisestä on vähän. Tutkimukseni paneutuu tähän osa-alueeseen. Tulevaisuuden työelämän keskeinen osallistuja on osaava, motivoitunut ihminen. Lisää tutkimustietoa tarvitaan siitä, miten ihmiset voivat hyvin työssään, pysyvät terveinä ja toimintakykyisinä sekä tuntevat iloa tekemästään työstä ja sen välityksellä aikaansaaduista tuloksista. Työelämän jatkuvasti muuttuessa on tarpeellista monipuolistaa ja syventää ymmärrystä työhyvinvoinnista, joka on enemmän kuin pahoinvoinnin puuttumista. Työkyvyn käsitteen rinnalla käytetään käsitettä työhyvinvointi. Esityksessäni kuvaan väitöskirjassani (esitarkastusprosessissa) kehiteltyä työhyvinvoinnin ilmiön etsimiseen tarkoitettua metodista narratiivista lähestymistapaa. Ontologisia ja epistemologisia ratkaisuja ovat ohjanneet prosessimaisuus, dialogisuus ja äänen antaminen tutkittaville ihmisille. Tutkimuksessa sovellettu prosessimaisesti etenevä narratiivinen metodi keskittyy tarkastelunäkökulmaltaan mitä ja miksi kerrottiin kysymyksenasetteluun. Narratiivinen metodi pitää sisällään sekä kertomusten tulkintaa temaattisella sisältöjen luvulla että kertomuksellista tulkintaa ja tutkimustulokset tuodaan esille mikrotasolla työhyvinvointi- ja ydintarinoina sekä makrotasolla metatason tutkimustuloksina.

10 10 Työelämän tutkimuspäivät Cecilia von Brandenburg, TaM Gunillankuja 2 C Helsinki ceciliavonbrandenburg@yahoo.co.uk Moninäkökulmaisuuden tarpeellisuudesta taide, työ ja työhyvinvointi Esitykseni perustuu keväällä 2008 Taideteollisen korkeakoulun taide-kasvatuksen muuntokoulutusohjelmassa hyväksyttyyn lopputyöhön, joka käsittelee taidetta, työtä ja työhyvinvoinnin edistämistä monininäkökulmaisesti. Työskentelyni lähtökohtana ovat olleet eri julkaisuihin kirjoittamaani kolme taidetta ja työhyvinvointia, sekä yksi laajemmin kulttuurin ja taiteen hyvinvointi- vaikutuksia käsittelevää artikkelia. Tarkastelunäkökulmat liittyvät eettisyyteen, yksilöllisyyteen, yhteiskunnan muutostilanteeseen ja taiteen filosofisiin perusteisiin. Lähestymistapani edustaa poikkitieteellistä ja innovatiivista näkökulmaa työhyvinvoinnin edistämiseen, jossa tärkeimmälle sijalle nousevat yksilön tarpeiden kunnioittaminen, yhteisön arvojen tarkastelu ja kokonaisuudessaan työtä sekä yhteiskuntaa koskeva eettisesti vastuullinen ajattelu. Taide ja taiteelliset toimintatavat voivat luoda uuden tavan kehittää työhyvinvointiin liittyvää tutkimusta. Ne voivat mahdollistaa kokemukset, joissa elämän arvot ja merkitykset selkenevät. Kulttuuri ja taide ovat uuden Terveyden edistämisen politiikkaohjelman mukaan eräs keino terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Ohjelmassa todetaan tutkimusten osoittavan, että taiteella ja kulttuuritoiminnalla on merkittäviä vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin elämän eri vaiheissa. Lisäksi taiteen ja kulttuurin on todettu lisäävän yhteisöllisyyden kokemusta. Taideharrastusten kautta syntyvät verkostot lisäävät elämänhallinnan tunnetta. Toimenpiteinä ohjelmassa suositellaan, että käynnistetään eri hallinnonalojen yhteistyönä kulttuurin terveydellisten ja hyvinvointivaikutusten edistämishanke. Lopputyöni moninäkökulmainen tarkastelutapa pyrkii osaltaan luomaan uutta aiheeseen liittyvää taustaa taiteen alan diskursseille ja taidekasvatuksellisen osaamisen kehittämiselle. Taide työhyvinvoinnin edistämisessä -teema koskettelee tutkimuksellisesti uusia rajapintoja. Siksi on erityisen tärkeää pohtia toimimisen perusteita, vaikuttimia ja kohteita. Työhön ja työhyvinvointiin liittyvä tarkastelu herättää taidekasvatuksessa paljon kysymyksiä, joiden eräänä pyrkimyksenä on selvittää, mikä on taiteen mukaista ja ihmistä kohtaan eettisesti oikein. Tärkeänä esille tulee myös kysymys siitä, voidaanko työn suhde eettisyyteen ja taiteeseen ymmärtää ajassamme uudella tavalla.

11 11 Kirsi LaPointe Helsingin kauppakorkeakoulu Lapuankatu Helsinki kirsi.lapointe@hse.fi Kertomuksellisuus työurien muutoksessa Uuden uradiskurssin mukaan urakokemuksia jäsentävien perinteisten viitekehysten ja normien merkitys on heikentynyt ja vastuu urista siirtynyt yksilöille. Joillekin nykyinen urakonteksti on merkinnyt mahdollisuutta toteuttaa entistä yksilöllisempiä urapolkuja ja identiteettejä, toisille taas haasteita uran jatkuvuuden ja merkityksellisyyden hallinnassa. Kuinka työuraan liittyviä kokemuksia voi tässä muutoksen ja epävarmuuden kontekstissa jäsentää? Työurien muutoksen myötä uratutkimuksessa on alettu peräänkuuluttaa uudenlaisia lähestymistapoja näiden kokemusten ja ilmiöiden ymmärtämiseksi. Tässä esityksessä tavoitteenani on pohtia, minkälaisia mahdollisuuksia kertomuksellisuus voi tuoda työurien muutoksen ja erityisesti uraidentiteetin tarkasteluun. Kysyn, miten ura ja identiteetti tästä näkökulmasta määrittyvät ja millaista tietoa ja ymmärrystä kertomuksellinen lähestymistapa voi niistä tuottaa. Tutkimuksessa kertomuksellinen lähestymistapa voi toteutua monella tasolla aineiston luonteesta ja analyysimenetelmistä ilmiöiden käsitteellistämisen tapaan. Tässä esityksessä lähestyn kertomuksellisuuden merkitystä uramuutosten tutkimuksessa kolmesta näkökulmasta. Ensinnäkin tarkastelen kertomuksellisuutta kokonaisvaltaisena tapana hahmottaa urakokemusten merkityksenantoprosesseja erityisesti muutostilanteissa. Vertaan tätä näkökulmaa positivistisen uratutkimuksen tapaan lähestyä esimerkiksi uraidentiteettiä suhteellisen pysyvinä ja mitattavissa olevina ominaisuuksina. Toiseksi käsittelen kertomuksellisuuden mahdollisuuksia tuottaa tietoa sekä uratoimijoiden yksilöllisistä urapoluista että niiden jäsentämistä kehystävistä kontekstuaalisista tekijöistä. Pohdin erityisesti sitä, mitä näkemys kertomusten sosiaalisesta konstruoitumisesta merkitsee työurien muutoksen ja uuden uradiskurssin painottaman yksilöllisyyden ja toimijuuden näkökulmasta. Kolmanneksi käsittelen lähemmin uraidentiteetin kertomuksellista luonnetta vuorovaikutuksessa rakentuvana käytäntönä kyseenalaistaen ajatuksen ehjistä ja johdonmukaisista tarinoista. Pohdin, millaisia menetelmällisiä valintoja tämä edellyttää ja mitä uutta tämä lähestymistapa tuo keskusteluun uraidentiteetistä työurien muutoksen kontekstissa.

12 12 Kirsi Hasanen Naistutkimuksen laitos / Kanslerinrinne Tampereen yliopisto kirsi.hasanen@uta.fi Yrittäjäkertomusten paikkoja etsimässä hoiva-alalla Teen väitöskirjaa yksityisiä sosiaalipalveluja tuottavista naisyrittäjistä Suomen muuttuvassa hyvinvointipalvelujen rakenteessa. Aineistoni koostuu kirjoitetuista yrittäjäelämäkerroista, joita analysoin narratiivista lähestymistapaa soveltaen. Lähden tutkimuksessani ajatuksesta, että kertomuksellinen lähestymistapa mahdollistaa subjektiivisen kokemisen tason ohella myös niiden kulttuuristen lähtökohtien tarkastelun. Näin ollen kertomuksellisuus tarjoaa välineitä päästä käsiksi niihin merkityksenantoihin, joita uudenlaisessa asemassa olevat hoivaalan ammattilaiset tuottavat, tuomalla samalla näkyviin vallitsevia työelämän rakenteita ja käytäntöjä, joiden puitteissa ja joihin suhteuttaen näitä kokemuksia ja tulkintoja yrittäjyydestä tuotetaan. Tarkastelen kuinka kulttuuriset kertomisen tavat ohjaavat, suuntaavat sekä mahdollisesti rajoittavat kertomisen ja kokemusten tulkitsemisen tapoja naisyrittäjinä hoiva-alalla. Pyrin tunnistamaan kuinka ja miksi tietyissä paikoissa ja instituutioissa kerrotaan tietyllä tavalla; mikä tai mitkä ovat vallitsevia kertomisen tapoja kirjoitettaessa hoivayrittäjyydestä suhteessa alan palkkatyöläisiin, muihin yrittäjiin, kuntien viranomaisiin, käynnissä olevaan rakennemuutokseen jne. Luennan alla ovat siis ne kulttuuriset kertomisen tavat, jotka ohjaavat mahdollisia subjektipositioita.

13 13 Pauli Rautiainen, HM, FM tutkija Tampereen yliopisto, oikeustieteiden lts Pinni A Tampereen yliopisto (aik. projektitutkija, Taiteen keskustoimikunta / tutkimusyksikkö) pauli.rautiainen@uta.fi Valtion taiteilija-apurahat: Pitkäjänteisen työskentelyn turvaamisesta niukkuuden mahdollisimman monelle jakamiseen Valtion taiteilija-apurahat (ns. työskentelyapurahat) ovat merkittävin yksittäisten taiteilijoiden työskentelyn tukemiseen kohdistettu valtion taidepoliittisen tuen muoto. Etenkin vapaiden taiteiden alueella niillä on erittäin keskeinen merkitys taiteilijoiden toimeentulolle. Taiteilija-apurahojen keskeistä asemaa taiteellisen työn tukemisessa pidetään pohjoismaiselle taidepolitiikalle tyypillisenä piirteenä, jonka taustalla ovat muun muassa pienet kotimarkkina- ja kielialueet. Suomalaiseen taiteilijatukijärjestelmään ei ole perinteisesti kuulunut juuri lainkaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ulottuvuutta, ja tuelle on ollut tyypillistä suhteellisen voimakas vuosittainen ja uranaikainen kasautuminen tietyille taiteilijoille. Viimeaikaiset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että taiteilija-apurahajärjestelmän syvärakenteessa on tapahtunut 1990-luvun alun jälkeen muutoksia. Niukkuuden jakaminen mahdollisimman monelle on muotoutunut erääksi keskeiseksi suomalaisen taiteilijatukijärjestelmän rahanjakoa ohjaavista metaperiaatteista. Samalla yksittäisen taiteilijan pitkäjänteisen työskentelyn turvaaminen on menettämässä merkitystään. Esimerkiksi apurahojen suurta kumuloitumista niin uran aikana kuin yhden vuoden sisällä pyritään selvästi välttämään. Taiteilijatukijärjestelmä vaikuttaakin olevan siirtymässä puhtaasta laatuajattelusta kohti jonkinlaista, joskin yksilötasolta irtaantunutta, sosiaalista oikeudenmukaisuutta, ja samalla taiteilija-apurahojen merkitys taiteilijan uralle on yleisellä tasolla laimentunut. Kuvaan esityksessäni edellä kerrottua muutosta ja pohdin sen syitä. Esitykseni liittyy Taiteen keskustoimikunnan tutkimusyksikössä käynnissä olevaan valtion taiteilija-apurahojen merkitystä ja vaikutuksia taiteellisen työn kannalta selvittävään tutkimushankkeeseen, jonka puitteissa olen julkaissut kolme tutkimusraporttia vuosina Julkaisussa Taiteilija-apurahajärjestelmän toimivuus ja koettu vaikuttavuus (Taiteen keskustoimikunta 2006) tarkastelin vuosina taiteilija-apurahaa saaneita taiteilijoita, heidän taiteilija-apurahahistoriaansa sekä heidän käsityksiään apurahansa merkityksestä ja vaikutuksista. Julkaisussa Emme ole voineet tänä vuonna... Kielteisen taiteilijaapurahapäätöksen vuodelle 2006 saaneiden taiteellinen toiminta ja heidän arvionsa taiteilijaapurahajärjestelmän toimivuudesta (Taiteen keskustoimikunta 2008) tarkastelin ensimmäistä kertaa Suomessa kielteisen taiteilija-apurahapäätöksen vaikutuksia taiteilijoiden työskentelyyn ja heidän sijoittumistaan muiden tukimuotojen piiriin. Julkaisussa Suomalainen taiteilijatuki (Taiteen keskustoimikunta 2008) tarkastelin suomalaisen taiteilijatuen ja sitä ohjanneen taiteilijapolitiikan kehittymistä nykymuotoisen taidetoimikuntalaitoksen synnystä vuonna 1968 tähän päivään.