Polvelan luontokokonaisuuden (FI ) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017
|
|
- Taisto Jurkka
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Polvelan luontokokonaisuuden (FI ) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE -hankkeessa. Raportin tuloksia hyödynnetään Polvelan luontokokonaisuus nimisen Natura2000-alueen ennallistamisen ja hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa. Tämä sammal- ja putkilokasvikartoitus on tehty ojitettujen soiden ja pienvesien ennallistamissuunnitelman laatimista varten (Kuva 1). Lisäksi kartoitettiin Natura-alueen huomionarvoista sammal- ja putkilokasvilajistoa myös Tahkovaaralla toimenpidealueiden ulkopuolella. Kartoituskohteet ja -menetelmät Polvelan luontokokonaisuus niminen Natura-alue sijaitsee Pohjois-Karjalassa Juukan kunnassa. Eliömaantieteellisesti kohde sijaitsee Pohjois-Karjalan eliömaakunnassa (PK) ja Keskiboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä Pohjois-Karjala - Kainuun osa-alueella (3b). Nyt suunnittelun kohteena olevalta Ruokolanvaaran alueelta on Hertta/eliölajit -tietokantaan tallennettu aiemmin havaitut tikankontin (Cypripedium calceolus) NT, pohjanhuurresammalen (Palustriella decipiens) NT/RT, haaraliuskasammalen (Riccardia multifida) NT ja kalkkilähdesammalen (Philonotis calcarea) EN esiintymät. Tahkovaaralle on Hertta/eliölajit -tietokantaan tallennettu kymmenkunta vanhaa ja epätarkkaa sammalhavaintoa, joista useimmat ovat ravinteisuudeltaan hyvin vaateliaita lajeja. Kartoitukseen käytettiin kaksi maastotyöpäivää ja ne suoritettiin Kartoituksessa käytettiin yleiskartoitusmenetelmää, jossa kohdelajeina ovat uhanalaiset, silmällä pidettävät, rauhoitetut ja harvinaiset lajit. Kartoituksen kohteena olevista sammallajeista kerättiin näytteitä, joista lajinmääritys varmistettiin mikroskoopilla. Kerättyjen näytteiden ja huomion arvoisten lajien havaintopaikat tallennettiin GPSpaikantimeen. Myös kuljettu kartoitusreitti tallennettiin GPS-paikantimeen. Sammal- ja putkilokasvilajien lisäksi kirjattiin ylös havaintoja raidankeuhkojäkälästä (Lobaria pulmonaria) NT. Maastokartoituksista, mikroskooppisesta lajinmäärityksestä ja raportoinnista vastaa suunnittelija Timo Kypärä Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluista.
2 Kuva 1. Ruokolanvaaran osa-alue ja ennallistettavat kohteet kartalla.
3 TULOKSET Kartoitusjälki Kuva 2. Ruokolanvaaran alueen kartoitusreitti.
4 Kuva 3. Tahkovaaran kartoitusreitti.
5 Lajihavainnot Kartoituksissa havaittiin 18 huomionarvoista lajia, joista sammalia on 15 lajia, putkilokasveja 2 lajia ja yksi jäkälälaji. Kaikkiaan näille lajeille kirjattiin 38 havaintopaikkaa. (Taulukko 1). Ruokolanvaaran tunnetut tikankonttien (Cypripedium calceolus) NT havaintopaikat tarkistettiin ja lajin todettiin edelleen esiintyvän jokaisella paikalla. Versomäärät ovat samalla tasolla edelliseen paikkojen seurantakertaan verrattuna. Ilmeisesti kesän epäsuotuisan sään vuoksi kasvustojen siementuotto on jäänyt heikoksi. Uusia havaintopaikkoja ei tikankontille tässä kartoituksessa löytynyt. Ruokolanvaaran kartoituskohteen pohjoisosassa kahdella lähekkäisellä purokivellä kasvaa uhanalainen pohjanpussisammal (Marsupella sphacelata) VU. Lajia saattaa olla purossa laajemminkin, mutta runsaiden sateiden vuoksi puro oli tulvakorkeudessa, joka haittasi / esti purosammalten kartoitusta (Kuvat 4 ja 5). Kartoituskohteen maapuilla havaittiin muutamia kantoraippasammalen (Anastrophyllum hellerianum) NT kasvustoja. Ruokolanvaaran luonnonsuojelualueelta tai sen välittömästä läheisyydestä havaittiin neljä huomionarvoista sammallajia yhteensä seitsemältä paikalta. Suojelualueen kaakkoispuolelta löytyi uhanalaisen isonauhasammalen (Aneura maxima) VU esiintymä seuranaan runsaana pohjanhuurresammal (Palustriella decipiens) NT/RT. Suojelualueelta havaittiin aiemmin tuntemattomat esiintymät lehtopalmikkosammalesta (Breidleria pratensis) RT ja lettohammassammalesta (Leiocolea rutheana) RT. Suojelualueella tiedossa ollutta kalkkilähdesammalta (Philonotis calcarea) EN ei onnistuttu havaitsemaan, mutta kartoitus ei suojelualueella ollut niin intensiivistä kuin sen ulkopuolella. (Kuva 6). Tahkovaaralta havaittiin 10 huomionarvoista sammallajia. Kartoituksessa löytyi uudelleen 20 vuotta sitten alueelta edellisen kerran havaittu tunturihopeasammal (Gymnomitrion concinnatum) RT ja jo 80 vuotta sitten havaittu pikkusahasammal (Bazzania tricrenata) NT/RT. Sen sijaan vanhoja havaintoja ravinteisuudeltaan vaateliaista kalliolajeista ei pystytty paikallistamaan. Kohteelta ei myöskään löytynyt näille lajeille sopivaa elinympäristöä. Tämän kartoituksen ehkä merkittävin lajihavainto Tahkovaaralta on piilosammalen (Cryptothallus mirabilis) EN löytyminen haukilammen itärannalta. Kasvupaikkana on laaja lähteikkö vaaran rinteen tyvellä. Havaintopaikka sijaitsee suojelualueen ja Natura-alueen ulkopuolella. Piilosammal on asetettu erityisesti suojeltavaksi lajiksi. Tahkovaaralla on Pirunkirnuksi nimetty rotkomuodostelma, josta löytyi muutamia mielenkiintoisia sammallajeja. Kallioisesta rinteestä kalliolipan alta löytyi pieni kasvusto lapintöppösammalta (Cnestrum alpestre), jota ei ole aiemmin havaittu Pohjois-Karjalan eliömaakunnasta. Pirunkirnussa kasvoi myös aiemmin mainittu tunturihopeasammal, pikkusahasammal (Bazzania tricrenata) NT/RT, isosahasammal (Bazzania trilobata) RT ja kalliokärpänsammal (Rhabdoweisia fugax) RT. Tarkemmat tiedot lajihavainnoista tallennetaan lajigis-järjestelmään. Huomionarvoisten lajien havaintopaikat on esitetty kartalla kuvissa 6-7. Kuva 4. Ruokolanvaaran tulvivan puron suvantokohtiin kertynyttä vaahtoa.
6 Taulukko 1. Ruokolanvaaran ja Tahkovaaran merkittävimmät lajihavainnot. Tieteellinen nimi Suomenkielinen nimi Uhanal.lk Muu status Runsaus Cryptothallus mirabilis piilosammal EN 1 Marsupella sphacelata pohjanpussisammal VU 1 Aneura maxima isonauhasammal VU 1 Palustriella decipiens pohjanhuurresammal NT/RT 3 Bazzania tricrenata pikkusahasammal NT/RT 3 Lophozia ciliata ripsilovisammal NT/RT 1 Marsupella sparsifolia vuoripussisammal NT/RT 1 Schistostega pennata aarnisammal NT/RT 1 Cypripedium calceolus tikankontti NT Rauhoitettu 6 Anastrophyllum hellerianum kantoraippasammal NT 9 Lobaria pulmonaria raidankeuhkojäkälä NT 1 Breidleria pratensis lehtopalmikkosammal RT 2 Leiocolea rutheana lettohammassammal RT 1 Cnestrum alpestre lapintöppösammal RT 1 Gymnomitrion concinnatum tunturihopeasammal RT 3 Rhabdoweisia fugax kalliokärpänsammal RT 1 Bazzania trilobata isosahasammal RT 1 Listera ovata soikkokaksikko LC Rauhoitettu 1 EN = erittäin uhanalainen VU = vaarantunut NT = silmällä pidettävä RT = alueellisesti uhanalainen = erityisesti suojeltava HOITO YM. SUOSITUKSET Kohteen ennallistamistoimia toteutettaessa tulee rauhoitetut tikankonttikasvustot ottaa huomioon. Mahdollisissa maa-ainesten siirroissa, puiden poistoissa ja työkoneilla liikuttaessa tulee kasvupaikat säästää. Mikäli puro-uomaan suunnitellaan kunnostustoimia, suositellaan puron sammallajiston kartoitusta vähävetiseen aikaan ennen kunnostustöitä. Tässä kartoituksessa puron lajistoa ei pystytty kunnolla kartoittamaan runsaan vesimäärän vuoksi. Kuva 5. Ruokolanvaaran puro.
7 Kuva 6. Ruokolanvaaran mielenkiintoiset lajihavainnot.
8 Kuva 7. Tahkovaaran mielenkiintoiset lajihavainnot. Kaikki havainnot eivät karttaesityksessä näy havaintojen päällekkäisyyksien vuoksi.
Kuikkasuon ja Suurisuon (FI ) sammalkartoitukset 2017
Kuikkasuon ja Suurisuon (FI0600072) sammalkartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE -hankkeessa.
Paistinvaaran alueen vanhojen metsien (FI ) sammalkartoitukset 2017
Paistinvaaran alueen vanhojen metsien (FI0700068) sammalkartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE
Pisa-Kypäräisen (FI ) sammalkartoitukset 2017
Pisa-Kypäräisen (FI0600076) sammalkartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE -hankkeessa.
Ukonsärkän alueen vanhojen metsien (FI ) sammalkartoitukset 2017
Ukonsärkän alueen vanhojen metsien (FI0700056) sammalkartoitukset 2017 Kypärä Timo JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE
Rahkasuon (FI ) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017
Rahkasuon (FI0600022) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE
Tulisuon-Varpusuon (FI ) sammalkartoitus 2018
Tulisuon-Varpusuon (FI1200052) sammalkartoitus 2018 Kati Pihlaja Kansikuva. Peurasuon eteläosa, lähellä Peuralampea. JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n
Jorhonkorven (FI ) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017
Jorhonkorven (FI0700094) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE+ rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE
Juuan Polvelan luontokokonaisuuden Ruokolanvaaran nilviäiskartoitus 2018
Juuan Polvelan luontokokonaisuuden Ruokolanvaaran nilviäiskartoitus 2018 Katriina Könönen Kannen kuvassa ruskeasiemenkotiloita (Vertigo ronnebyensis) JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus
Pitkäsuo-Särkäntakasen Natura 2000-alueen nilviäiskartoitus 2018
Pitkäsuo-Särkäntakasen Natura 2000-alueen nilviäiskartoitus 2018 Katriina Könönen Kuvassa uurresiemenkotiloita (Vertigo substriata). JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti
Örön putkilokasvikartoitukset 2015
Örön putkilokasvikartoitukset 2015 Riitta Ryömä Paahde Life (LIFE13NAT/FI/000099) JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Kartoitusten tarkoitus oli dokumentoida erityisesti merivehnäkasvustojen
Kittilän Loukisen latvasuon Kilpivuoman nilviäiskartoitukset 2018
Kittilän Loukisen latvasuon Kilpivuoman nilviäiskartoitukset 2018 Katriina Könönen JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE
Säkylänharjun nivelkärsäiskartoitukset 2014
Säkylänharjun nivelkärsäiskartoitukset 2014 Hietaruurulude ( phoeniceus) Teemu Rintala JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Kartoitukset liittyvät Metsähallituksessa 1.8.2014 alkaneeseen
KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS
9.1.2013 REIMA VÄLIVAARA KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS Soidensuojelutyöryhmän kokous 3/2012 1 KESKI-SUOMEN SUOSELVITYS 3. vaihemaakuntakaavan (turvetuotanto, suoluonto, tuulivoima) taustaselvitys; Turva-hanke
Aurinkovuoren nivelkärsäiskartoitukset 2015
Aurinkovuoren nivelkärsäiskartoitukset 2015 Paahde Life (LIFE13NAT/FI/000099) Ajuruohoruskolude (Rhopalus distinctus) Teemu Rintala JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Kartoitukset
Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Valkeakosken Tykölänjärvellä 2016
VANAJAVESIKESKUS Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Valkeakosken Tykölänjärvellä 2016 Reima Hyytiäinen 25/09/2016 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Aineistot ja menetelmät... 3 3 Tulokset...
Maakylä-Räyskälän nivelkärsäiskartoitukset 2015
Maakylä-Räyskälän nivelkärsäiskartoitukset 2015 Paahde Life (LIFE13NAT/FI/000099) Katkovyökaskas (Planaphrodes nigrita) Teemu Rintala JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Kartoitukset
Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016
VANAJAVESIKESKUS Uhanalaiset ja suojeltavat sudenkorento- ja putkilokasvilajit Hattelmalanjärvellä 2016 Reima Hyytiäinen 25/09/2016 Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Sudenkorennot...
Kurkisuo. Luontotyyppi-inventoinnin tuloksia ja ennallistamistarve Helena Lundén
Kurkisuo Luontotyyppi-inventoinnin tuloksia ja ennallistamistarve 12.02.2014 Helena Lundén Luontotyyppi-inventointi Suolla tehtiin luontotyyppi-inventointi kesän aikana. Inventointialueena oli Metsähallituksen
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso
UHANALAISTEN LINTULAJIEN MAASTOLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET
UHANALAISTEN LINTULAJIEN MAASTOLOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET Lomakkeella kootaan tietoja ensisijaisesti kaikista valtakunnallisesti uhanalaisiksi ja silmälläpidettäviksi luokitelluista lintulajeista, mutta sillä
Soidensuojelutyöryhmän ehdotuksen luonnontieteellinen edustavuus
Soidensuojelutyöryhmän ehdotuksen luonnontieteellinen edustavuus Kaisu Aapala, SYKE Suoluonnon suojelu Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari Helsinki, 17.12. 2015 Soidensuojelun täydennysehdotuksen kattavuus
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2024 Matolamminneva-Räntäjärvi,Virrat, Pirkanmaa Sijainti Matolamminneva-Räntäjärven alue sijaitsee Virtain pohjoisosassa,
Copyright Pöyry Finland Oy
19 Taulukko 3. Suhangon kasvillisuusselvityksen maastotöissä v. 2012 havaitut erityishuomiota vaativat sammallajit (Valtak. = valtakunnallisesti uhanalainen, Alueel. = alueellisesti uhanalainen, Dir.=
Peränevanholman perhoskartoitus 2018
Peränevanholman perhoskartoitus 2018 Järvinen Ari JOHDANTO JA MENETELMÄT Lapuan ja Seinäjoen kuntien alueella sijaitseva Peränevanholman Natura2000 -alue muodostuu kahdesta erillisestä osasta: Peränevanholman
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue
K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.
TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT
TÄYTTÖOHJEET - UHANALAISTEN LAJIEN MAASTOLOMAKKEILLE
TÄYTTÖOHJEET - UHANALAISTEN LAJIEN MAASTOLOMAKKEILLE 3.3.2011 Lomakkeella kootaan tietoja ensisijaisesti kaikista valtakunnallisesti uhanalaisiksi ja silmälläpidettäviksi luokitelluista putkilokasvi-,
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa
Kolkanaukon, Lemmetyistenluodon hoitosuunnitelma Kaj-Ove Pettersson
Kolkanaukon, Lemmetyistenluodon hoitosuunnitelma 2015 Kaj-Ove Pettersson 2. Yhteenveto 2A Natura 2000 luontotyypit ja uhanalaiset luontotyypit 2B Lajisto Kartta 1. Natura 2000-luontotyypit Kartta 2. Toimenpiteet
Örön nivelkärsäiskartoitukset 2014
Örön nivelkärsäiskartoitukset 2014 Paahde Life (LIFE13NAT/FI/000099) Hietikkosarakirva (Iziphya bufo) Teemu Rintala JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Kartoitukset liittyvät Metsähallituksessa
Loviisa, LUO-aluetunnus 58
Loviisa, LUO-aluetunnus 58 LOVIISA (58) LUO-alue sijaitsee Loviisan lounaisosissa Kärpnäsin kylän ympäristössä. Paria mökkikeskittymää lukuunottamatta alue on asumatonta metsäseutua ja paljolti rakentamatonta
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2035 Lapioneva-Mustajärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lapioneva-Mustajärven alue sijaitsee Ylöjärven (Kurun) ja Ruoveden
Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit. - turvaamistoimia ja rajauspäätökset
Kiireellisesti ja erityisesti suojeltavat lajit - turvaamistoimia ja rajauspäätökset Luonnonsuojeluosasto ylitarkastaja Iiro Ikonen 15.12.2016 22.12.2016 Kiireellisesti suojeltavien lajien neuvottelut
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014. VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi
LINNUSTOSELVITYS 16X170594 07.01.2014 VAPO OY Korvanevan lisäalueiden pesimälinnustoselvitys, Jalasjärvi Sisältö 1 JOHDANTO JA MENETELMÄT 1 2 TULOKSET 2 2.1 Yleiskuvaus 2 2.2 Suojelullisesti huomionarvoiset
Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana
Luontopalvelut luonnonhoitajana ja ennallistajana Kaija Eisto Metsähallitus Luontopalvelut 14.11.2018 Ennallistaminen ja luonnonhoito muuttuvassa ilmastossa -seminaari Ennallistaminen ja luonnonhoito suojelualueilla
Tourujoki I asemakaavan luontoarvokooste
Tourujoki I asemakaavan luontoarvokooste Anne Laita Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 20.2.2018 2 1. Johdanto Tämä luontoarvokooste on laadittu Tourujoki I asemakaavan pohjatiedoksi.
Imatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017
Imatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017 Ympäristötutkimus Karri Kuitunen Imatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä...1 1. Johdanto...2 2. Aineisto ja menetelmät...2
Tikankontti. tietolomake lajit. Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna Cypripedium calceolus L.
tietolomake lajit Tiina Laitinen, Heikki Eeronheimo & Jari Ilmonen Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006 Tikankontti Cypripedium calceolus L. Luonnonsuojeluasetus: uhanalainen,
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut
Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt
TYÖNUMERO: E27559 JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIPUISTOHANKE METSÄHALLITUS 24.8.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU
TYÖNUMERO: E27559 JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIPUISTOHANKE METSÄHALLITUS SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 LEPAKOT JA TUULIVOIMA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4 TULOKSET... 4 5 YHTEENVETO
Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006
tietolomake lajit Mia Vuomajoki, Heikki Eeronheimo & Jari Ilmonen Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006 Tundrasara Carex holostoma Drejer Luonnonsuojeluasetus: rauhoitettu Luontodirektiivi:
Kankaan ja Tourujoen alueen luontoselvitykset Kooste yleiskaavaa varten tehdyistä selvityksistä
Kuva: Timo Pylvänäinen Kankaan ja Tourujoen alueen luontoselvitykset Kooste yleiskaavaa varten tehdyistä selvityksistä Jyväskylän kaupunki Kaavoitus 21.3.2013 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Tehdyt selvitykset...
Littoistenjärven lammikkikartoitus
Littoistenjärven lammikkikartoitus Lieto ja Kaarina 2012 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KTP:n Kasvintarkastuspalvelut Avoin yhtiö Suutarintie 26 69300 Toholampi Yhteyshenkilö:
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 8016 Saarvalampi ja sen lähimetsät, Lieksa, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee Lieksan luoteisosassa, vain 0,5 km
VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen
VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen Luontoselvitykset 2009 Marko Vauhkonen 28.10.2009 1 JOHDANTO Valtatien 7
ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin
ELY-keskuksen näkökulma pohjavedenoton luontovaikutusten arviointiin Ilpo Huolman Uudenmaan ELY-keskus Vedenottolupaseminaari 3.11.2016 Pohjavesiin liittyvät luonnonarvot Pohjavesistä suoraan riippuvaisia
Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017
Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 Etelä-Pohjanmaan liitto 2017 1 Etelä-Pohjanmaan III vaihemaakuntakaavan suoluontoselvitykset 2017 ISBN 978-951-766-349-6 (nide) ISBN 978-951-766-350-2
Hanna Kondelin. Huurunlampi-Sammakkolampi- Huurunrinne ja Medvastö-Stormossen, sammalkartoitukset 2012
Hanna Kondelin Huurunlampi-Sammakkolampi- Huurunrinne ja Medvastö-Stormossen, sammalkartoitukset 2012 Raportti (asianumero MH 6828/41/2012) Metsähallitus, Luontopalvelut, Etelä-Suomi 16.9.2012 KUVAILULEHTI
ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 5020 Itämäen itä- ja kaakkoispuoliset suot ja metsät, Pyhäntä, Pohjois-Pohjanmaa Sijainti Kaksiosainen kohde sijaitsee
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen
Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2009 Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Häädetkeitaan luonnonpuisto ja Natura 2000 -alue sijaitsevat
Haapakeitaan (FI ) Natura alueen linnuston linjalaskennat 2018
Haapakeitaan (FI0200021) Natura 2000 -alueen linnuston linjalaskennat 2018 Hannu Sillanpää JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä linnustoselvitys on tehty osana Hydrologia-LIFE
Nakertajan itäosan liito-oravaselvitys
2016 Nakertajan itäosan liito-oravaselvitys Timo Kypärä 30.5.2016 Sisällys Tiivistelmä... 2 1 Johdanto... 3 1.1 Liito-oravaselvityksen tavoitteet... 3 1.2 Selvityksen laatija... 3 1.3 Taustatietoa liito-oravasta
Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006
tietolomake lajit Päivi Paalamo, Heikki Eeronheimo & Jari Ilmonen Metsähallituksen vastuulajien tila ja suojelutaso vuonna 2006 Lettorikko Saxifraga hirculus L. Luonnonsuojeluasetus: uhanalainen, rauhoitettu
16WWE Vapo Oy. Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala
24.9.2010 Vapo Oy Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala 1 Vapo Oy, Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala Sisältö 1 TEHTÄVÄN KUVAUS 1 2 TULOKSET 1 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 1 4 KIRJALLISUUS
LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys
LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen
ID 8032 Salmivaara, Valtimo, Pohjois-Karjala
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 (kohdekuvaus ja -rajaus päivitetty vuonna 2017). ID 8032 Salmivaara, Valtimo, Pohjois-Karjala Sijainti Kohde sijaitsee 12
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Aino Juslén Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto Diat Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö ja
Metsähallituksen jäkälä-, kovakuoriais-, kääväkäs-, maanilviäis- ja sammalkartoitukset vuosina 2007 2013
Markus Kukkonen Metsähallituksen jäkälä-, kovakuoriais-, kääväkäs-, maanilviäis- ja sammalkartoitukset vuosina 27 213 Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja 212 Översättning: Pimma Åhman. Kansikuva:
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Sijainti Iso-Saareksen alue sijaitsee Ikaalisten itäosassa, Ylöjärven (Kurun) rajan
Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä
Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä Annika Uddström Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin 2019 julkistus 8.3.2019 Säätytalo, Helsinki Uhanalaiset lajit eri elinympäristöissä Uhanalaisten lajien
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto
Tuusulan Rantamo-Seittelin linnusto Markku Mikkola-Roos Suomen ympäristökeskus Kuva: Tero Taponen Kosteikkoluontotyyppien jakautuminen uhanalaisuusluokkiin (koko maa) 100 % 10 12 21 17 70 14 n 90 % 80
LITOKAIRAN JA OLVASSUON NATURA ALUEIDEN EPIFYYTTIJÄKÄLÄSELVITYS Minna Pesonen
LITOKAIRAN JA OLVASSUON NATURA ALUEIDEN EPIFYYTTIJÄKÄLÄSELVITYS 3.11.2003 Minna Pesonen 1. JOHDANTO Tämä raportti on selvitys Litokairan ja Olvassuon Natura alueiden epifyyttijäkälälajistosta. Selvitys
Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015
Uhanalaisuusarvioinnin välitarkastelu 2015 Esko Hyvärinen Ympäristöneuvos Riistapäivät 20.1.2015, Oulu Uhanalaisuusarvioinnit Suomessa Suomessa on tehty neljä lajien uhanalaisuusarviointia: 1985, 1991,
Loviisa, Zonation-aluetunnus 58
Loviisa, Zonation-aluetunnus 58 LOVIISA (58) Alue sijaitsee Loviisan lounaisosissa Kärpnäsin kylän ympäristössä. Paria mökkikeskittymää lukuunottamatta alue on asumatonta metsäseutua ja paljolti rakentamatonta
Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä
1 Linnustoselvitys 2015 Kuhmon Lentiiran Niskanselkä Ari Parviainen 2 Sisällys Johdanto 3 Tulokset 4 Eteläranta 4 Niskanselän etelärannalla havaitut lajit ja arvioidut parimäärät/reviirit 5 Etelärannalla
Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013
Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin
SUOVALKKUSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon suovalkkuselvitys, Pyhäjärvi
SUOVALKKUSELVITYS 12.9.2012 VAPO OY Leväsuon suovalkkuselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2 TULOKSET... 2 3 JOHTOPÄÄTÖKSET... 5 4 KIRJALLISUUS... 5 Pöyry Finland Oy Tiina Sauvola
Sammalet ja jäkälät perinnemaisemassa
Jäkäliä on Suomessa 1594 ja sammalia 892 lajia Jäkälistä uhanalaisia on noin 15 % (271) ja sammalista 20% (183) Molemmissa ryhmissä kivialustalla, maalla, puiden rungolla ja lahopuulla kasvavia lajeja
LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY
Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 05/2018 LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY LINNAIMAAN LIITO-ORAVASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY
Lehtojen uhanalaisuus Marja Hokkanen
Lehtojen uhanalaisuus 2018 Marja Hokkanen 10.1.2019 Arviointimenetelmä 2014 RLE-kriteerit hyväksyttiin IUCN:ssä maailmanlaajuiseksi standardiksi; kehitys ja ohjeistus jatkuvat edelleen IUCN (2015). Guidelines
Suomen kasvien uhanalaisuus - mikä uhkaa metsänemää, vuorimunkkia ja horkkakatkeroa?
Suomen uhanalaiset Kaisaniemen Kasvitieteellinen puutarha Suomen kasvien uhanalaisuus - mikä uhkaa metsänemää, vuorimunkkia ja horkkakatkeroa? ja Mika Kalliovirta, Suomen ympäristökeskus SYKE Raino Lampinen,
Destia Oy. VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma. Luontoselvitys 2010
Destia Oy VT 6 Taavetti Lappeenranta, tiesuunnitelma Petri Parkko 9.6.2011 2 1. Yleistä Liito-orava Pteromys volans on EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) nisäkäslaji, jonka lisääntymis- ja levähdyspaikkojen
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen
Saananjuuren kaava-alueen lähteikköjen ja purojen maksasammalselvitys
Saananjuuren kaava-alueen lähteikköjen ja purojen maksasammalselvitys Maria von Cräutlein Sisältö 1. Selvityksen tarkoitus 2. Maasto- ja laboratoriomenetelmät 3. Aiemmat maksasammalhavainnot alueelta 4.
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy
Laihian Rajavuoren tuulivoima-alue Osayleiskaavan luontoselvitys 18.8.2013 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Petri Hertteli Ramboll Finland Oy 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Maastotarkastuksen tulokset
SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston (Natura FI ; FI ) linnuston linjalaskennat 2018
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston (Natura FI0800002; FI0800003) linnuston linjalaskennat 2018 Hannu Sillanpää JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä linnustoselvitys on tehty
Härkäsuo-Karhuvaara, Kuhmo, Kainuu
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 7011 Härkäsuo-Karhuvaara, Kuhmo, Kainuu Sijainti Kohde sijaitsee lähellä Venäjän rajaa Kuusijärven luoteispuolella. Kohde
NATURA VERKOSTO
NATURA 2000 -VERKOSTO Natura 2000 -verkostoon kuuluvien luontodirektiivin ja lintudirektiivin perusteella suojeltavien alueiden keskittymät. Ydinestimoinnissa käytetyn ytimen koko on 1000 km² ja säde 17,8
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
LUONNOS 15.9.2015. Kolmen uhanalaisen perhoslajin esiintymisselvitys Haminan Summan asemakaavamuutosalueella vuonna 2015
LUONNOS 15.9.2015 Kolmen uhanalaisen perhoslajin esiintymisselvitys Haminan Summan asemakaavamuutosalueella vuonna 2015 Espoo 2015 1 Kannen kuva: Valokuvat: Karttakuvat: Pohjakartat: Kirjoittaja: Kiitokset:
Simojoen jokihelmisimpukkakartoitus 2013
ALLECO RAPORTTI N:O 6/2013 Simojoen jokihelmisimpukkakartoitus 2013 Panu Oulasvirta MARINE BIOLOGICAL AND LIMNOLOGICAL CONSULTANTS Veneentekijäntie 4 FI-00210 Helsinki, Finland Tel. +358 (0)45 679 0300
Tuomo Takala Etelä-Suomen luontopalveluiden sammalkartoituksia Itä-Suomessa vuonna 2012
Tuomo Takala Etelä-Suomen luontopalveluiden sammalkartoituksia Itä-Suomessa vuonna 2012. Raportti (6827/41/2012) Metsähallitus, Luontopalvelut, Etelä-Suomi 24.4.2013 KUVAILULEHTI JULKAISIJA Metsähallitus,
Nurmijärvi, Zonation-aluetunnus 40
Nurmijärvi, Zonation-aluetunnus 40 NURMIJÄRVI (40) Alue sijaitsee Nurmijärven eteläosissa Lepsämän kylän koillispuolella puustoisella suoalueella. Aluerajaus perustuu elinympäristöjen osalta erityisesti
Pikkusinisiiven elinympäristöjen hoito-ohjelma Kontiolahden kunta 2016
Pikkusinisiiven elinympäristöjen hoito-ohjelma Kontiolahden kunta 2016 Tietoja lajista Pikkusinisiipi (Cupido minimus) on Suomen pienin sinisiipi ja samalla pienin päiväperhoslaji. Siipiväli on 18-25 mm.
Suomen luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry. Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi
Suomen luonnonsuojeluliiton MUISTUTUS Kuninkaankatu 39 25.3.2013 33200 Tampere pirkanmaa@sll.fi Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry. pily@pily.fi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Viite: Dnro
RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017
TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita
Kuva: Seppo Tuominen
Kuva: Seppo Tuominen ! Valtionmaiden soiden säilytyssuunnitelmat 1966 ja 1969 ja Metsähallituksen tekemät rauhoituspäätökset Kansallis- ja luonnonpuistoverkon kehittäminen (VNp:t 1978 alkaen) Valtakunnallinen
MAKKARA-AAVAN VIITASAMMAKKOSELVITYS RANUA
MAKKARA-AAVAN VIITASAMMAKKOSELVITYS RANUA 2017 Makkara-aavan viitasammakkoselvitys 2017 1 (5) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Menetelmät... 3 3 Tulokset... 3 4 Tulosten tarkastelu ja
KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS
KARJALAN KULTALINJAN ILOMANTSIN HANKEALUEEN LINNUSTON ESISELVITYS SYYSKUU 2011 täydennetty Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Selvitysalue ja menetelmät... 1 3. Tulokset... 2 3.1 Yleistä... 2 3.2 Kuittila...
POLVELAN LUONTOKOKONAISUUS -NATURA-ALUEEN VALKEALAMMEN OSA-ALUEEN HOITOSUUNNITELMA
POLVELAN LUONTOKOKONAISUUS -NATURA-ALUEEN VALKEALAMMEN OSA-ALUEEN HOITOSUUNNITELMA Pohjois-Karjalan lehdot, tikkametsät ja luonnonmetsät Life Hanna Kondelin ja Kaija Eisto Elokuu 2003 2 1. Johdanto Suunnittelualue
Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus. Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013
Kotkan kaupunki Kaupunkisuunnittelu Kaavoitus Kotkan Kymijoen pohjoisosan osayleiskaavan luontoarvotarkistus 2013 Petri Parkko 31.8.2013 1. Taustoja Kaakkois-Suomen ELY-keskus pyysi päivittämään tietoja
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008
RAPORTTI MAAKOTKAN, MUUTTOHAUKAN, TUNTURIHAUKAN SEKÄ OULUN JA LAPIN LÄÄNIEN MERIKOTKIEN PESINNÖISTÄ VUONNA 2008 Kuvia helikopterista tarkastetuista pesistä 24.10.2008 Tuomo Ollila Metsähallitus Luontopalvelut
9M VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi
10.5.2010 VAPO OY Lampien viitasammakkoselvitys, Ilomantsi 1 Vapo Oy: Lampien viitasammakkoselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 3 3.1 Sammallampi 3 3.2 Ahvenlampi 4 3.3 Haukilampi
Valtakunnallinen toimintamalli uhanalaisaineiston käyttöön metsätaloudessa
Hietaneilikka Valtakunnallinen toimintamalli uhanalaisaineiston käyttöön metsätaloudessa Uhanalaisesiintymätietojen käyttö metsäalalla toimintamallin esittelyseminaari 23.11.2010 Terhi Ajosenpää, Tapio
Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2010 Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Kotonevan ja Sikamäen alue sijaitsee Pirkanmaalla, Parkanon kaupungin