Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 12 ELÄINLÄÄKÄRI S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 12/2004 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT

Transkriptio

1 ELÄINLÄÄKÄRI Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 12 S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 12/2004 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT 633

2 Pysäytä noidankehä! Nyt myös 30 ml Canofite lievittää nopeasti koiran ja kissan korvan kutinaa ja kipua Isosta pullosta riittää isollekin koiralle kahteen korvaan pitempään hoitoon laajalle iho-alueelle Uusi käyttöaihe: korvapunkin aiheuttama ulkokorvan tulehdus! CANOFITE VET korvatipat, suspensio. Vaikuttavat aineet: Mikonatsolinitraatti vastaa mikonatsolia 20,0 mg, prednisoloniasetaatti 5,0 mg, polymyksiini- B-sulfaatti 5000 IU. Farmakologiset ominaisuudet: Prednisoloni vaikuttaa anti-inflammatorisesti ja poistaa kutinaa. Mikonatsoli on laajakirjoinen sienilääke, joka tehoaa sieniin ja grampositiivisiin bakteereihin. Sienet: Microsporum spp, Trichophyton spp, Candida spp, Malassezia pachydermatis. Bakteerit: streptokokit ja stafylokokit (mm. Staphylococcus aureus). Polymyksiini-B:llä on bakterisidinen vaikutus gramnegatiivisiin bakteereihin kuten E. coliin ja Pseudomonas aeruginosaan. Kohde-eläinlajit: Koira ja kissa. Käyttöaiheet: Bakteerien, sienten, hiivojen ja korvapunkin aiheuttama ulkokorvantulehdus. Bakteerien ja sienten aiheuttamat ihotulehdukset. Vasta-aiheet: Ei suositella käytettäväksi, jos eläimen tärykalvo on rikki. Haittavaikutukset: Valmiste voi aiheuttaa kirvelyä hoidettavalla alueella. Kroonisissa sisäkorvan tulehduksissa valmisteessa oleva polymyksiini-b saattaa aiheuttaa kuulon heikkenemistä. Tiineys ja laktaatio: Valmiste sisältää kortikosteroidia. Ei suositella käytettäväksi tiineyden aikana. Annostus ja antotapa: Ulkoisesti. Korvaan 4 7 tippaa kaksi kertaa päivässä 1 4 viikon ajan. Ihotulehduksen 634hoitoon 1 2 kertaa päivässä ohut kerros tulehtuneelle alueelle ja sen ympäristöön. Hoitoa jatketaan noin 10 päivää sen jälkeen, kun ihovauriot ovat parantuneet. Annostelu korvaan on tehtävä varovasti. Pakkaustyyppi ja pakkauskoko: 15 ml ja 30 ml: polyetyleenipullo. Myyntiluvan haltija: Orion-yhtymä Oyj, Espoo. Tarkemmat tiedot: Suomen eläinlääkkeet -kirja ELÄINLÄÄKKEET PL 425, Turku puh , faksi

3 Karavaani kulkee Puheenjohtajakauteni on lopuillaan.* Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä seuraajaani, valinta tehdään noin viikon kuluttua. Ajankulku on ollut nopeaa: kolme vuotta on kulunut kuin siivillä ja minusta tuntuu kuin olisin aloittanut vasta aivan äskettäin. Toisaalta, kun ajattelen asiaa, paljon on ehtinyt myös tapahtua. En voi käsi sydämellä sanoa, että olisin saanut paljon aikaan ja asioita päätökseen, mutta moneen asiaan olen ehtinyt sekaantua Järjestelmämme on murroksessa. Nyt käynnissä olevat tai pitkälle suunnitellut muutokset vaikuttavat lähivuosina olennaisesti useimpien eläinlääkäreiden työhön ja toimenkuviin. Eläinlääkintähuoltolain uudistus voi tuoda suuriakin muutoksia tehtävien järjestämisvastuisiin. Vaikka uudistustyössä lähdetään perusajatuksesta, että vastuu valtakunnan laajuisen peruseläinlääkinnän järjestämisestä säilyy kunnilla, ei ole ollenkaan itsestään selvää, että ne ovat valmiit seutukuntamallin pohjalta kaikkiin uusiin ylikunnallisiksi kokemiinsa haasteisiin. Eläintauti- ja eläinsuojelulain mukaisten tehtävien toteutuksesta voi olla edessä isokin vääntö. Ratkaisua odottaa julkisen ja yksityisen sektorin roolien, vastuiden ja keskinäisen yhteistyön kehittäminen. Mitä tarkoittaa uudistuva yrityslainsäädäntö eläinlääkäriasemien kannalta? Miten organisoidaan jatkossa ympärivuorokautinen päivystys? Valtiosektorilla Kaari-viraston perustaminen on sekin iso periaatteellinen muutos. Montakohan lääniä meillä on viiden vuoden kuluttua? Onko tiedekunnalle kahden vuoden kuluttua saatu tyydyttävät tilat ja resurssit? Harvassa ovat ne kollegat, jotka voivat omalla kohdallaan todeta, että tulevaisuus työn osalta näyttää samanlaiselta kuin menneisyys! Tässä tilanteessa yhteisen edunvalvontamme merkitys korostuu. Muut eivät puolusta etujamme, vaan meidän on tehtävä se itse. Tuntuu, että juuri nyt jäsenet seuraavatkin liiton tekemisiä ja tekemättä jättämisiä huomattavasti aiempaa tarkemmin. Järjestelmiin ja kokonaisuuksiin vaikuttamisen ohella myös jäsenneuvontaan on paneuduttava huolella. Uskoakseni liitto on tällä hetkellä hyvin tilanteen tasalla. Olemme äskettäin laajalla pohjalla muodostaneet selkeän näkemyksemme eläinlääkintähuollon kehitystarpeista ja parastaikaa pohdimme oman organisaatiomme, taloutemme ja jäsenpalvelutoimintamme kehittämistä siten, että se tulevaisuudessa toimisi mahdollisimman tasapuolisesti ja tehokkaasti. Liiton hallinnossa ja päätöksenteossa on mielestäni vallalla hyvä ja oikeanlainen henki. Päätöksenteossa ja toiminnan valmistelussa on hyvässä yhteisymmärryksessä haettu yleisesti hyväksyttyjä ja kokonaisuuden kannalta parhaita ja oikeudenmukaisia linjoja. Yksittäiset henkilöt tai ryhmät eivät ole syyllistyneet ns. kyynärpäätaktiikkaan. Uskon vakaasti linjan jatkuvan myös vuodenvaihteen melko suurten henkilövaihdosten jälkeenkin. Keskinäisen eripuran ja hajaannuksen tuominen toimintaamme ei varmasti palvelisi minkään jäsenryhmämme etua. Kuluneet kolme vuotta ovat opettaneet minulle aimo annoksen järjestötyön realismia. Asioita voidaan viedä eteenpäin vain pitkäjänteisellä työllä. Kaikki mulle heti -asenteella ei saavuteta mitään. Oli asia millainen tahansa, on vastapuolellakin yleensä omat, lopulta ihan hyvin perusteltavissa olevat perusteet kannalleen. Missä asuu se viisaus, joka sanoo, kumpi kulloinkin on oikeassa? Joskus on tarpeen antaa periksi, vaikka liika pehmeys ja miellyttämisen halu ei ole hyväksi. Arkityössämme olemme palveluammatissa; potilaan tai asiakkaan etu menee ikään kuin luonnostaan ohi oman mukavuuden. Etujärjestöasioiden ajamisessa tarvitsisimme nykyistä enemmän tiukkuutta. Oman edun tavoittelu on suorastaan suotavaa. Eläinsuojelulain lisäksi tarvittaisiin myös jonkinlainen eläinlääkärinsuojelulaki, kuten kokeneempi naapurikollegani aikanaan eläkkeelle jäädessään totesi. Olen hoitanut tehtävääni liitossa puoliaikaisena. Käytännössä tämä on tarkoittanut, että olen pyrkinyt olemaan joka toisen viikon kunnaneläinlääkärin virassani Padasjoella ja joka toisen viikon Helsingissä. Järjestely on toiminut kohtuullisen hyvin. Sen ovat mahdollistaneet joustavat ja myötämieliset viransijaiset, naapurikollegat, toimiston väki, oma työnantaja ja ennen kaikkea perhe. Lopulta harvassa ovat olleet ne Padasjokiviikot, jolloin en yhtään kertaa olisi Helsingissä kokouksissa käynyt. Työtoverini ja läheiseni ovat joutuneet toistuvasti mukauttamaan omia aikataulujaan menemisteni tahtiin. Aina se ei ole ollut helppoa. Kaikki he ansaitsevat iso kiitoksen ymmärryksestä! Mitäkö nyt sitten rupean tekemään? Päivätyöni lisäksi rupean ainakin verkko-operaattoriksi. Siikaverkot on näet jo laskettu pyyntiin. Ari-Matti Pyyhtiä * Lisää aiheesta s puheenjohtaja 635

4 Maksi teholtaan Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 12 Mini kooltaan Koolla ON väliä... Meille ei isoja tabletteja! Koolla ON väliä... Meille ei isoja tabletteja! Uusi valmiste sisäloisten häätöön koirille ja kissoille. Omat vahvuudet pennuille. Kerta-annoksella. Vain eläinlääkäreiltä. MILBEMYSIINIOKSIIMI / PRATSIKVANTELI RESEPTIVALMISTE. Ennen lääkkeen määräämistä tulee lukea valmisteyhteenveto. Käyttöaiheet: Aikuis- ja toukkavaiheessa (kissa) olevien heisi- ja pyörömatojen aiheuttamien sekainfektioiden hoito. Sydänmatotaudin (Dirofilaria immitis) ennaltaehkäisyyn, jos samanaikainen heisimatohoito on aiheellinen. Käyttö tiineyden ja laktaation aikana: Voidaan käyttää kissoille. Käyttöön liittyvät erityiset varotoimet: Koirilla, joilla on suuria määriä kiertäviä mikrofilarioita, voi joskus hoidon aikana esiintyä yliherkkyysreaktioita, kuten limakalvojen kalpeutta, oksentelua, vapinaa, hengitysvaikeuksia tai runsasta kuolaamista. Nämä reaktiot liittyvät kuolleista tai kuolevista mikrofilarioista vapautuviin proteiineihin, eivätkä ne ole valmisteen aiheuttamia suoria toksisia reaktioita. Tämän takia valmisteen 636 käyttöä mikrofilarioista kärsiville koirille ei suositella. Milbemax Vet. tabletit pienille koirille ja koiranpennuille TOH 2 tablettia 2,65, TOH 50 tablettia 59,86 (alv 8 %). Ei saa käyttää alle 2-viikkoisille ja/tai alle 0.5 kg painaville pennuille. Milbemax Vet. tabletit koirille TOH 2 tablettia 9,72, 50 tablettia 178,44 (alv 8 %). Ei saa käyttää alle 5 kg painaville koirille Milbemax Vet. tabletit pienille kissoille ja kissanpennuille TOH 2 tablettia 2,65, TOH 20 tablettia 22,30 (alv 8%). Ei saa käyttää alle 6-viikkoisille ja/tai alle 0.5 kg painaville kissoille Milbemax Vet. tabletit kissoille TOH 2 Tablettia 9,72, TOH 20 tablettia 80,42 (alv 8%). Ei saa käyttää alle 2 kg painaville kissoille. Myyntiluvan haltija: Novartis Healthcare A/S, Tanska. Lisätiedot: Novartis Eläinlääkkeet, Metsänneidonkuja 10, Espoo, puh

5 E L Ä I N L Ä Ä K Ä R I Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 12 S U O M E N E L Ä I N L Ä Ä K Ä R I L E H T I F I N S K V E T E R I N Ä R T I D S K R I F T tieteelliset artikkelit 639 Nautojen seleenistatus Etelä-Savon tavanomaisilla ja luomulypsykarjatiloilla Selenium status in organic and conventional dairy herds in South-Savo Finland Varpu Kupiainen, Kristiina Dredge, Satu Sankari ja Timo Soveri muut artikkelit 651 Suomalaisen suun terveydeksi Outi Hautamäki 654 Eläinlääkäri valvontaviranomaisena Gitta Wahlberg-Pärssinen 658 Vuosi Englannissa: DNA-mikrosiruja ja irlantilaisia reelejä Miia Lindström 660 Mielenkiintoinen tapaus: Ceri Timo Ilvesniemi 662 Eläinlääkäripäivien kuulumisia Anna Parkkari 12/2004 vakiot 635 Pääkirjoitus: Karavaani kulkee 638 Ledare: Karavanen skrider framåt 666 Ajankohtaista EELAsta 667 Uusia julkaisuja 668 Henkilöuutiset 670 Microglossus 672 Viikin tiedekirjasto palvelee 673 Kurssit 676 Fennovet järjestää 681 Sisällys Avoimet työpaikat Hammaslääkäreiden kuulumisia s. 651 Hyvää Joulua & Antoisaa Uutta Vuotta lukijoille Den vetenskapliga artikeln handlar om selenstatus hos nöt både på ekologiska och normala mjölkboskapsgårdar i södra Savolax. Tandläkarförbundets 80-årsfest till ära berättar vi om tandläkarförbundet och om tandläkare. En artikel som baserar sig på ett examensarbete belyser ur ett juridiskt perspektiv veterinärens roll som övervakande myndighet och artikeln som berättar om att arbeta utomlands kommer denna gång från östra England. Det intressanta fallet berättar om hunden Ceris många diagnoser. Vi återkommer till Veterinärdagarna i form av ett bildcollage. Förutom standardkolumnerna innehåller tidningen en förteckning över alla publicerade artiklar år Tieteellisesti tarkistettu Genomgått ve tens kap lig granskning Kansikuva/Pärmbild: Pikkuvarpunen/Pilfink. Tapani Räsänen Kannessa on ilmoitus. Det finns reklam på pärmen.

6 Suomen Eläinlääkärilehti Finsk Karavanen skrider framåt Veterinärtidskrift Min period som ordförande lider mot sitt slut. I skrivande stund vet jag inte vem som efterträder mig, valet sker om ca en vecka. Tiden har gått snabbt, tre år har gått som på vingar och det känns som om jag nyss hade börjat. Vid närmare åtanke har det emellertid hänt en hel massa. Med handen på hjärtat kan jag inte säga att jag skulle ha åstadkommit mycket och fått saker slutförda, men jag har hunnit blanda mig i många saker. Våra system befinner sig i ett brytningsskede. Under de närmaste åren kommer förändringarna, som nu är under arbete eller där planeringen har skridit lågt, att inverka på de flesta veterinärers arbete och verksamhetsbild. Förnyandet av veterinärvårdslagen kan medföra t.o.m. avsevärda förändringar i ansvarsfördelningen av hur olika uppgifter ordnas. Trots att förnyelsearbetet utgår från den grundidén, att ansvaret för att anordna en riksomfattande basveterinärvård fortfarande åläggs kommunerna, är det inte alls självklart att dessa på regional basis är beredda att åta sig de kommungränserna överskridande samhälleliga utmaningarna. Det kan kräva åtskilliga armbrytningar att verkställa de krav djurskyddslagen och lagen om djursjukdomar ställer. Beslut krävs också om hur den offentliga och privata sektorns ansvar fördelas och hur deras inbördes samarbete utvecklas. Vad innebär företagslagstiftningen som håller på att förnyas för veterinärstationerna? Hur skall den framtida dygnetruntjouren ordnas? Inom statssektorn innebär grundandet av Kaari-ämbetsverket också en stor principiell förändring. Hur många län har vi månntro om fem år? Har man om två år lyckats förse fakulteten med tillfredsställande utrymmen och resurser? Det är tunnsått med kolleger som för sin egen del kan konstatera att framtiden, i fråga om arbete, ser ut som det förgångna! I denna situation accentueras betydelsen av vår gemensamma intressebevakning. Ingen annan försvarar våra intressen utan vi måste göra det själva. Det ser ut som om medlemskåren nu följer med det förbundet gör eller låter bli att göra mycket mera noggrannt än tidigare. Man måste, förutom att påverka system och helheter, sätta sig ordentligt in i rådgivning av medlemmar. Såvitt jag kan se har förbundet läget under kontroll. Nyligen har vi på bred basis bildat oss en klar uppfattning om utvecklingsbehoven inom veterinärvården och för tillfället begrundar vi utvecklingen av vår egen organisation, ekonomi och utbud av medlemstjänster så att de i framtiden fungerar möjligast jämlikt och effektivt. Inom förbundets administration och beslutsfattande råder enligt min uppfattning rätt anda. I beslutsfattningen och beredningen har man i gott samförstånd letat efter allmänt accepterade och ur helhetssynpunkt riktiga och rättvisa linjer. Enskilda personer ellergrupper har inte gjort sig skyldiga till s.k. armbågstaktik. Jag är fast övertygad om att denna linje kommer att fortsätta också efter årsskiftets rätt omfattade personomställningar. Att introducera misssämja och gruppbildning i vår verksamhet befrämjar säkerligen inte någon medlemsgrupps intressen. Oberoende av en hurudan sak det rör sig om har också motparten sina egna, sist och slutligen, väl underbyggda motiv för sina åsikter. Var finns den klokhet som säger vem som har rätt i varje enskilt fall? Tidvis är det skäl att ge efter, trots att överdriven mjukhet och lust att vara till lags är av ondo. I vår dagliga gärning är vi i ett serviceyrke; patientens eller kundens bästa går på ett naturligt sätt framom det egna. Vi måste vara mera strikta än vi aär nu i att driva intressebevakningsärenden. Att gå sina egna intressen är t.o.m. önskvärt. Förutom djurskyddslagen behöver vinågon sorts veterinärskyddslag, såsom en mera erfaren grannkollega till mig konstaterade i samband med sin pensionering. Jag har skött min uppgift i förbundet som halvtidsarbete. I praktiken har det betytt att jag varannan vecka har försökt sköta min tjänst som kommunalveterinär i Padasjoki och varannan vecka vara i Helsingfors. Arrangemanget har fungerat tämligen väl. Flexibla och positivt inställda vikarier, grannkolleger, kanslipersonal, den egna arbetsgivaren och framför allt den egna familjen har gjort detta möjligt. De Padajoki-veckor under vilka jag inte en enda gång skulle ha varit i Helsingfors på möte är till sist och slut få. Mina arbetskamrater och anhöriga har regelbundet varit tvungna att rucka på sina egna tidtabeller i takt med mina åtaganden. Det har inte alltid varit lätt. Alla är värda ett stort tack för sin förståelsefulla inställning! Vad börjar jag då nu göra? Förutom mitt dagtidsjobb blir jag i varje fall nätoperatör. Siknäten har jag redan lagt ut. Ari-Matti Pyyhtiä ordförande 638 Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n jäsenlehti Medlemsblad för Finlands Veterinärförbund r.f. Vuodesta Päätoimittaja Huvudredaktör: Ari-Matti Pyyhtiä puh ari-matti.pyyhtia@sell.fi Toimitussihteeri Redaktionssekreterare: Anna Parkkari puh. (09) faksi (09) toimitus@sell.fi Kirjoitusohjeet Direktiv för skribenter: lehden kohdalta tai tilaa riitta.puro@sell.fi Ilmoitusasiat Anmälningsärenden: Pirkko Nousiainen puh. (09) pirkko.nousiainen@sell.fi Tieteellinen toimituskunta Vetenskapligt re dak tions råd: dosentti Marja-Liisa Hänninen ELT Liisa Kaar ti nen professori Terttu Katila professori Hannu Kor kea la do sent ti Sven Ni kan der pro fes so ri Satu Pyörälä ELT Mirja Ruohoniemi professori Hannu Sa lo nie mi ELT Timo Soveri Toimitusneuvosto Redaktionsråd: puheenjohtaja Tuomas Herva jäsenet Mari Heinonen, Janne Lunden, Leena Saijonmaa- Koulumies, Minna Viitanen Raisa Iivonen asian tun ti ja ja Anna Parkkari sihteeri Toimitus Re dak tion: Suomen Eläin lää kä ri liit to Mäkelänkatu 2 C, 4. krs Hel sin ki puh. tel. (09) faksi (09) toimitus@sell.fi Pääkirjoituksen ruotsinnos/ Översättning av ledaren Leif Wikman Painos Upplaga: 2200 Tilaushinnat 2004 Prenumerationspriser 2004: 85 e, eläin lää ke tie teen opis ke li joil le, jot ka ei vät vielä ole lii ton jäseniä ja liiton eläk keel lä oleville jä se nil le 28 e, poh jois mais ten eläin lää kä ri - liit to jen jä se nil le 40 e. 85 e, för vet.med. stu de ran de och pensio ne ra de 28 e, för med lem nor dis ka ve te ri när för bund 40 e. ISSN Painopaikka Kalevaprint Oy Oulu Aikakauslehtien liiton jäsen

7 Varpu Kupiainen, Kristiina Dredge, Satu Sankari ja Timo Soveri Nautojen seleenistatus Etelä-Savon tavanomaisilla ja luomulypsykarjatiloilla Selenium status in organic and conventional dairy herds in South-Savo, Finland YHTEENVETO Seleeni on elimistölle välttämätön hivenaine. Suomessa rehukasvien seleenipitoisuus on yleisesti hyvin alhainen ja siksi seleeniä lisätään lannoitteisiin. Luomutuotannossa teollisten lannoitteiden käyttö on rajoitettua ja luomurehujen on todettu sisältävän seleeniä vähemmän kuin tavanomaisesti viljeltyjen. Seleeniä siirtyy maitoon suhteessa emän veren seleenikonsentraatioon, joten juottovasikan seleeninsaanti riippuu emän seleenistatuksesta. Luomutuotannossa vasikat ovat täysmaitojuotolla kolmen kuukauden ikään saakka, kun taas tavanomaisessa tuotannossa siirrytään aikaisemmin täysmaitojuotolta teollisiin juomarehuihin, joihin on lisätty välttämättömiä hivenaineita. Tutkimuksessa kartoitettiin Etelä-Savon alueen nautojen seleenistatusta mittaamalla niiden veren glutationiperoksidaasin entsyymiaktiivisuutta. Suurimmalla osalla naudoista veren seleenipitoisuus oli riittävä. Kun tuotantosuuntia verrattiin keskenään, havaittiin, että luomunautojen veren glutationiperoksidaasiaktiivisuus oli tilastollisesti merkitsevästi alhaisempi kaikissa muissa ikäryhmissä, paitsi nuorkarjassa. Kuudella prosentilla naudoista glutationiperoksidaasiaktiivisuus oli alle suositusrajan, kaikki luomutilojen eläimillä. Näilläkään eläimillä seleenipitoisuus ei ollut alle puutosrajan. Kyselytutkimuksen perusteella luomutiloilla ei esiintynyt tavanomaisia tiloja enempää seleenin puutteeseen viittaavia oireita. Voikin olla, että seleenipitoisuuden ollessa kohtalainen, ei puutteeseen viittaavia oireita vielä esiinny. Seleeninsaantia kannattaa selvittää tilakohtaisesti, mikäli puutosta epäillään. SUMMARY Selenium is an essential trace element for animals. Forages in Finland are generally low in selenium, and therefore, selenium is added to fertilizers. The use of industrially produced fertilizers in organic farming is restricted, and organic forages are found to contain less selenium than the conventional. Selenium content in milk depends on its concentration in the cow s plasma. Selenium supply of a milk-calf, is therefore, dependent on its dam s selenium status. Calves in organic herds are fed with whole milk until the age of three months. In conventional herds, the whole milk is changed earlier into industrial milk-replacer fortified with essential trace elements. We studied the selenium status in dairy herds in South-Savo by measuring the glutathione peroxidase activity in blood. Selenium concentration in blood, measured as glutathione peroxidase activity, was adequate in most of the animals. Glutathione peroxidase activity was significantly lower in every age group, except heifers, when organic and conventional herds were compared. Glutathione peroxidase activity was lower than recommended in six percent of animals, which were all from organic herds. Selenium status in these animals didn t, nevertheless, indicate clear selenium deficiency. According to our questionnaire, the animals in the organic dairy herds didn t have more signs indicating selenium deficiency than the conventional. Probably the animals do not have signs of selenium deficiency when the selenium status is still moderate. Selenium supply should be checked if deficiency is suspected. JOHDANTO Seleeni ja sen tehtävät elimistössä Seleeni on elimistölle välttämätön hivenaine ja sen puutteesta aiheutuvia sairauksia esiintyy maailmanlaajuisesti (Koller ym. 1986). Seleeni edistää monien lääkeaineiden ja elimistölle vieraiden aineiden tärkeitä metabolisia muutoksia elimistössä. Se esimerkiksi vähentää monien metallien, kuten elohopean ja lyijyn, myrkyllisyyttä elimistölle (Radostits ym. 2000). Elimistössä seleeni varastoituu maksaan (Adams 2001). Seleeniä on lihasten seleeniä kuljettavissa selenoproteii- 639

8 neissa, bakteerien entsyymeissä, formaatti-dehydrogenaasi- ja glysiinireduktaasientsyymeissä sekä kilpirauhashormoneissa (Radostits ym. 2000). Seleeni on myös glutationiperoksidaasientsyymin biokemiallinen osa. Plasman glutationiperoksidaasi on antioksidantti, joka suojaa yhdessä E-vitamiinin kanssa solukalvoja ja soluorganelleja hapettumisreaktioilta (Radostits ym. 2000). Seleenin ja E-vitamiinin määrä elimistössä vaikuttaa elimistön vas taai ne reaktioihin, tulehdussolujen fagosytoosiin, lymfosyyttien toimintaan ja eläimen infektiotautien vastustuskykyyn (Finch ja Turner 1996). Puutoksen on todettu alentavan elimistön vastustuskykyä infektio- ja virustaudeille, heikentävän neutrofiilien toimintaa (Boyne ja Arthur 1981, Grasso ym. 1990) ja vähentävän vasta-aineiden tuotantoa, estävän T- ja B-lymfosyyttien jakautumista vasteena tuotetuille mitogeeneille sekä heikentävän T- lymfosyyttien ja luonnollisten tappajasolujen kykyä tuhota vieraita organelleja (Radostits ym. 2000). On arveltu, että seleenin lisäys ravintoon parantaa humoraalista immuunipuolustusta. Vastasyntyneiden vasikoiden veren korkea seleenipitoisuus saattaa myös suojata sairastumiselta heti syntymän jälkeen (Radostits ym. 2000). Feldmanin ym. (1998) tekemän tutkimuksen mukaan seleeni- ja E-vitamiinilisän saaneet vasikat saivat vähemmän infektioita ja paranivat nopeammin varsinkin keuhkokuumeesta kuin kontrolliryhmän vasikat. Lehmillä seleeninpuute on yhdistetty joissain tutkimuksissa muun muassa krooniseen mastiittiin (Braun ym. 1991), hedelmällisyyden alentumiseen (Braun ym. 1991, Radostits ym. 2000) ja jälkeisten jäämiseen (Radostits ym. 2000). Biologisen näytteen seleenipitoisuus voidaan määrittää useilla eri menetelmillä (Minson 1990). Glutationiperoksidaasin aktiivisuus punasoluissa on suoraan verrannollinen veren seleenikonsentraatioon naudoilla ja sen aktiivisuuden mittaamista voidaan käyttää seleenin puutteen diagnoimiseen (Radostits ym. 2000, Scholtz & Hutchinson 1979). Ruokinnallinen lihasrappeuma Ruokinnallista lihasrappeumaa esiintyy kaikilla kotieläimillä, mutta yleisimmin nopeasti kasvavilla vasikoilla, lampailla, kileillä ja varsoilla. Lihasrappeuma johtuu liian alhaisesta seleenin ja/tai E-vitamiinin saannista. Taudille altistavia tekijöitä ovat stressaavat tilanteet, kuten uloslasku keväällä ja siitä seuraava äkillinen liikunnan lisääntyminen, rokotukset tai sarvien katkaisu. Alhaisella seleeni- ja E-vitamiiniruokinnalla olleet hiehot voivat sairastua vakavaan, jopa kuolemaan johtavaan lihasrappeumaan poikimisen aikoihin (Radostits ym. 2000). Runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja sisältävät rehuraakaaineet, kuten kalanmaksaöljy, pellavansiemenöljy ja soijapavut, liittyvät lihasrappeuman syntyyn (Kennedy ym. 1987). Monityydyttymättömien rasvahappojen lipo peroksidaa tio tuhoaa varsinkin E-vitamiinia, mikä lisää E-vitamiinin ja samalla seleenin tarvetta ravinnossa. Tuore heinä sisältää keväällä runsaasti monityydyttymätöntä rasvahappoa, linoleenihappoa, mikä voi osaltaan selittää taudin esiintymisen juuri keväisin (Radostits ym. 2000). Nuoressa heinässä on usein liian korkea monityydyttymättömien rasvahappojen määrä ja E-vitamiinipitoisuus nuorelle märehtijälle, jonka pötsi ei vielä toimi täydellä teholla. Näissä olosuhteissa voi käynnistyä elimistön sisäinen rasvojen härskiintyminen, jota liikuntarasitus tehostaa (Jukola 1999). Ruokinnallisessa lihasrappeumassa on kaksi pääoireyhtymää: 1) akuutti muoto; sydänlihaksen rappeutuminen, jota esiintyy tavallisimmin nuorilla vasikoilla ja lampailla ja 2) subakuutti muoto; luurankolihaksen rappeutuminen, joka on yleisempi vanhemmilla vasikoilla ja vuoden ikäisillä naudoilla (Radostits ym. 2000). Luurankolihasten rappeumassa vasikka ei pysty liikkumaan kunnolla. Seisominen ja ylösnouseminen on kivuliasta ja emän imeminen voi olla mahdotonta. Vasikka seisoo selkä kaarella, häntä vähän koholla ja jalat vartalon alla. Alkuvaiheessa voidaan tuntea lihasten värinää painamalla kämmenellä lihasten päältä. Pidemmälle edenneessä rappeumassa lihasten värinä on silmin nähtävää. Värinä lakkaa, kun vasikka käy makuulle (Gissel-Nielsen ym. 1984). Hengityslihasten rappeumassa hengitys on tihentynyttä ja äänekästä, sieraimet ovat laajentuneet ja vatsaontelon seinämä liikkuu hengityksen tahdissa. Sydänlihaksen rappeumassa oireina on nopea ja heikko pulssi ja sydämen syke voi olla epätasainen. Vakavasta vauriosta voi seurata äkillinen kuolema (Gissel-Nielsen ym. 1984). Makroskooppisesti rappeutunut liha näyttää kalan lihalta. Lihaskimpussa rappeutuneet säikeet erottuvat vaaleina juosteina normaalin värisestä lihasta. Myös sydänlihaksessa vauriot näkyvät erikokoisina vaaleina juosteina. Rappeutuneen lihaksen poikkileikkaus näyttää pöhöttyneeltä ja säikeiden välissä on kudosnestettä. Vaurioita voi olla missä lihaksessa tahansa, mutta yleisimmin niitä esiintyy palleassa, kylkivälilihaksissa ja raajojen luurankolihaksissa. Vauriot ovat tavallisesti symmetrisesti molemmin puolin ruhoa (Gissel-Nielsen ym. 1984). Mikroskooppisesti lihassäikeissä nähdään säikeiden katkeilemista, hyelinisaatiota ja kalkkeutumista. Vaurioalueelle kerääntyy makrofageja, satelliittisolut lisääntyvät ja vaurioita yritetään korjata sidekudoksen muodostumisella. Mikroskooppinen kuva on näin jatkuvan nekroosin ja regeneraation yhdistelmä (Jones ym. 1997). 640

9 REHUKASVIEN SELEENI- PITOISUUS Suomessa rehukasvien seleenipitoisuus on yleisesti hyvin alhainen, eikä pitoisuus ole yhteydessä maaperän tyyppiin. Seleenin puutteesta aiheutuvat sairaudet ovat mahdollisia kaikkialla Suomessa, ellei seleeniä lisätä nautojen rehuun (Sandholm 1973). Kasvien kyky ottaa seleeniä maaperästä vaihtelee. Niukasti seleeniä ottaviin kasveihin kuuluvat muun muassa nurmiheinät, kun taas runsaasti seleeniä kerääviin kasveihin kuuluvat muun muassa palkokasvit ja ristikukkaiset (Kivisaari 1999). Maaperän alkaalisuus lisää kasvien seleenin ottoa, rikki taas kilpailee seleenin kanssa sitoutumiskohdista sekä kasveissa että eläimissä. Kas vien seleenipitoisuus on alhaisinta keväällä ja sateisina kausina (Radostits ym. 2000). Heinä ja säilörehu sisältävät vähemmän seleeniä kuin vilja (Jukola 1994). Vuoden 1984 seleenityöryhmä totesi, että lypsylehmien ja lihanautojen seleenin saanti perusrehusta oli prosenttia riippuen ruokintatyypistä, kun seleenin vähimmäistarpeena pidettiin 0,1 mg/kg kuiva-ainetta. Seleeniä onkin lisätty lannoitteisiin Suomessa vuodesta 1984 lähtien, tavallisesti helppoliukoisena selenaattina. Luomajärven (1998) mukaan seleeninpuutteen ei pitäisi olla luomutuotannossa tavanomaista pahempi ongelma, koska pelloilla ei käytetä voimakasta fosfaatti- ja nitraattilannoitusta, maan ph pyritään saamaan korkeammaksi, eikä pelloilla käytetä rikkilisää. Vuonna 1996 otetuissa näytteissä luomuviljassa oli kuitenkin vähemmän seleeniä kuin tavanomaisessa. Luomuviljelyssä ei voida käyttää seleenilannoitusta (Luomajärvi 1998). JUOTTOVASIKOIDEN SELEENINSAANTI Syntyvän vasikan veren seleenikonsentraatio on verrannollinen emän veren seleenipitoisuuteen. Seleeni siirtyy helposti istukan kautta sikiön verenkiertoon ja sikiö pystyy konsentroimaan sitä. Näin ollen seleenipitoisuus sikiön veressä voi nousta emän veren pitoisuuksia korkeammaksi. Vasikoilla, joiden emän veren seleenipitoisuus oli korkea (0,25 mg/kg kokoverta) poikimisen aikaan, oli veren seleenipitoisuus ja punasolujen glutationiperoksidaasiaktiivisuus yhtä suuri kuin emällä. Vasikoilla, joiden emän veren seleenipitoisuus taas oli alhainen poikimisen aikaan (0,052 mg/kg verta), veren seleenipitoisuus syntymähetkellä oli 56 prosenttia korkeampi ja glutationiperoksidaasiaktiivisuus 67 prosenttia korkeampi kuin emällä (Koller ym. 1984). Täysmaitojuotolla olevien vasikoiden seleenin saanti riippuu juotettavan maidon seleenipitoisuudesta. Ternimaidossa seleeniä on runsaasti, mutta jo viikon kuluttua poikimisesta pitoisuus laskee useita kertoja ternimaidon pitoisuutta alhaisemmaksi. Kahdeksan viikon ikäisten vasikoiden punasolujen glutationiperoksidaasiaktiivisuus on alhaisempi kuin niiden syntyessä, vaikka emän seleeninsaanti on pysynyt koko ajan samana (Koller ym. 1984). Schlerka (1998) tutki kliinisesti terveiden vasikoiden veren seleenipitoisuuksia syntymästä kahdenkymmenen viikon ikään asti. Tutkimuksessa havaittiin, että vasikoiden veren seleenipitoisuus oli alhaisin heti syntymän jälkeen ja nousi kolmanteen päivään asti syntymästä, kun vasikat saivat vain ternimaitoa. Sen jälkeen seleenipitoisuudet laskivat viidenteen ikäviikkoon asti vasikoiden ollessa täysmaitojuotolla ja alkoivat kohota uudelleen vasta, kun vasikat alkoivat syödä kunnolla kiinteää rehua. SELEENIN SAANTIA KOSKEVAT SUOSITUKSET Seerumin keskimääräinen seleenipitoisuus on naudalla µg/l, lampaalla µg/l, hevosella µg/l ja sialla µg/l. Seerumin seleenipitoisuus nousee iän myötä ja on alle yhdeksän päivää vanhoilla vasikoilla keskimäärin µg/l, yli kuukauden vanhoilla µg/l ja yli vuoden iässä µg/l (Stowe ja Herdt 1992). Kasvava vasikka tarvitsee ravinnossaan seleeniä 1 mg/kg ka (Radostits ym. 2000). Kasvavan nuorkarjan ja tiineiden hiehojen tulisi saada seleeniä ainakin 0,1 mg Se/kg ka. Lypsävien ja tiineiden emolehmien sekä jalostussonnien suositusannos on 0,05 0,1 mg Se/kg ka (Minson 1990). Lypsylehmien seleenintarve on 0,2 0,25 mg Se/kg rehun kuiva-ainetta (Stowe ym. 1988). Päiväsaantina 0,3 mg/kg ka vastaa ummessaolevalle lehmälle 3 mg ja täydessä lypsyssä olevalle lehmälle 6 mg seleeniä päivässä (Luomajärvi 1998). Jukolan (1994) tekemässä tutkimuksessa määritettiin lehmien, nuorkarjan ja vasikoiden veren seleenipitoisuutta ja glutationiperoksidaasiaktiivisuutta. Kaikilla eläimillä oli sisäruokintakaudella korkeampi veren seleenipitoisuus kuin laidunkaudella. Sillä, oliko eläimille syötetty heinää vai säilörehua, ei ollut vaikutusta veren seleenipitoisuuteen. Eläimillä, jotka saivat inorgaanista seleenilisää ravinnossa, oli korkeampi veren seleenipitoisuus. Rehujen seleenipitoisuudet olivat samanlaisia kuin vuoden 1990 seleenikomitean seurantaraportissa ilmoitetut pitoisuudet ja kaikkien eläinryhmien seleenistatus oli riittävä. LUOMUTUOTANNON ERITYISPIIRTEET Luomutuotannossa vasikan ravinnon tulee sisältää luonnollista maitoa vähintään kolme ensimmäistä elinkuukautta. Kuuden kuukauden iästä lähtien 60 prosenttia rehun kuiva-aineesta tulee olla karkearehuja. Karkearehun pitoisuutta voidaan kuitenkin alentaa 50 prosenttia kuiva-aineesta kolmen ensimmäisen lypsykuukauden ajaksi. 641

10 Pääsääntöisesti luomunaudat tulee ruokkia luomurehulla, joka on mieluiten omalla tilalla tuotettua. Siirtymäkaudella saa kuitenkin 10 prosenttia vuotuisesta rehun kuiva-ainesaannista olla tavanomaista, sen jälkeen 100 prosenttia luomurehua (Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet eläintuotanto 2000). Käytettävät lannoitteet ovat luonnonmukaisia. Pääasiassa käytetään omalla tilalla syntyneitä eloperäisiä aineita ja jätteitä, kuten lantaa ja virtsaa, ostolannoitteiden käytön täytyy perustua maaperäanalyysillä todettuun ravinteen puutteeseen. Synteettisiä lannoitteita ei saa käyttää. Sallituista täydennyslannoitteista on säädetty erikseen neuvoston asetuksella. Ruokinnassa voidaan käyttää kivennäisrehuja, joihin on lisätty muun muassa seleeniä. Myös sallituista kivennäisistä ja hivenaineista on säädetty erikseen neuvoston asetuksella (Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet eläintuotanto 2000). TUTKIMUS Tavoitteet Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää nautojen seleeninsaannin riittävyyttä tavanomaisissa ja luomulypsykarjatiloissa Etelä-Savossa sekä onko nautojen seleenistatuksessa eroa tuotantosuuntien välillä. Halusimme myös selvittää, vaikuttaako luomutuotannossa käytettävä vasikoiden pitkä täysmaitojuotto niiden seleeninsaantiin. Aineisto ja menetelmät Tutkimukseen osallistui 9 luomu- ja 11 tavanomaista lypsykarjaa Etelä- Savon alueelta. Erääseen toiseen tutkimukseen (Dredge ja Soveri 2003) satunnaisotannalla valituilla tiloilla oli mahdollisuus osallistua tutkimukseen ja osallistuminen oli vapaaehtoista. Näytteenottoa varten tiloilta valittiin arpomalla 10 eläintä; kaksi ummessa olevaa lehmää, kaksi 3 4 kuukautta aiemmin poikinutta lehmää, kaksi 3 5 viikon ja kaksi 7 9 viikon ikäistä vasikkaa sekä kaksi 6 9 kuukauden ikäistä nuorkarjan eläintä. Kaikilta tiloilta ei luonnollisestikaan saatu kaikkia kymmentä näytettä tilakoon ja eläinten tuotosvaiheen tai ikärakenteen vuoksi. Näytteet kerättiin toukokuussa ja kesäkuun alussa vuonna Verinäytteet otettiin kaulalaskimosta (Vena Jugularis externa) muoviseen 3 millilitran kalium-edta-vakuumiverinäyteputkeen. Näytteet säilytettiin kylmälaukussa tilakäyntien ajan ja pakastettiin näytteenottopäivän iltana. Eläinten ruokinnasta kerättiin tietoa karjanomistajia haastattelemalla. Näytteistä määritettiin glutationiperoksidaasin aktiivisuutta käyttäen Günzlerin ym. (1974) menetelmää. Mittausmenetelmä perustuu NAPDH:n absorbanssin vähenemiseen reaktiosarjassa, jossa glutationiperoksidaasi katalysoi pelkistetyn glutationin reaktiota peroksidin kanssa, jolloin muodostuu vettä ja hapetettua glutationia. NAPDH:ta kuluu, kun hapetettu glutationi pelkistyy takaisin pelkistetyksi glutationiksi. Mittaus tehtiin 37 C:n lämpötilassa, ph:ssa 7 seuraavin konsentraatiomodifikaatioin: 0,33 U/ml glutationireduktaasia (Sigma, type III), 4,0 mm redusoitua glutationia, 0,20 mm NAPDH:ta ja 0,85 nm tertiääristä butylhydroperoksidia (Merck 80 %) (Sankari 1985). Ennen mittausta hemolysaatit laimennettiin 1:1 1,2 mm KCN-liuoksella. Absorbanssi mitattiin Gilford-analysaattorilla (KONE SPESIFIC version 3.41). Näytteiden hemoglobiini määritettiin CELL-DYN System laitteella (Abbott Laboratories). Veren seleenipitoisuuden ja glutationiperoksidaasiaktiivisuuden välillä on positiivinen korrelaatio, jolloin seleenipitoisuus pystytään laskemaan seuraavalla laskentakaavalla, kun glutationiperoksidaasiaktiivisuus tunnetaan: GSH-Px µkat/l = 6,3 x Se µg/l 63,6 (Jukola ym. 1994). Kokoveren seleenipitoisuus < 50 µg/l on merkki seleeninpuutteesta, pitoisuutta µg/l pidetään kohtalaisena tasona ja >100 µg/l on suositeltava taso. Vastaavasti kokoveren glutationiperoksidaasiaktiivisuus < 251,4 µkat/l viittaa seleenin puutteeseen, 251,4 566,4 µkat/l on kohtalainen taso ja > 566,4 µkat/l on suositeltava aktiivisuus (Jukola ym.1994). Ruokintakyselyssä kartoitettiin erikseen juottoikäisten vasikoiden ja 6 9 kuukautta vanhojen nuorkarjan eläinten ruokintaa sekä sitä, onko tilojen naudoilla ollut seleenin puutteesta johtuvia oireita tai onko eläinlääkäri diagnosoinut seleenin puutetta tilalla. Ryhmien vertailussa käytettiin kahden otoksen t-testiä (Statistix for Windows -ohjelma). Aineistot noudattivat normaalijakaumaa. TULOKSET Ruokinta ja oireet Kaikki vasikat saivat ternimaitoa syntyessään. Luomutiloilla vasikat olivat täysmaitojuotolla kolmen kuukauden ikään saakka ja tavanomaisilla tiloilla keskimäärin kolmesta neljään viikkoa. Yhdellä tavanomaisella tilalla vasikat saivat täysmaitoa vain ensimmäisen viikon ajan ja 27 prosenttia tiloista jatkoi täysmaitojuottoa kaksi kuukautta tai pitempään. Tavanomaiset tilat siirtyivät yhtä tilaa lukuun ottamatta täysmaitojuotolta juomarehun käyttöön ennen juotolta vieroitusta. Vasikat vieroitettiin 82 prosentilla tiloista aikaisintaan kahden kuukauden iässä, muilla tiloilla vähän aiemmin. Luomutilojen vasikat saivat heti synnyttyään säilörehua 89 prosentilla tiloista ja lisäksi myös kuivaa heinää 78 prosentilla tiloista. Kaikki vasikat saivat karkearehuja viimeistään kahden viikon iässä. Tavanomaisilla tiloilla oli kuivaa heinää tarjolla 64 prosentilla tiloista heti vasikoiden synnyttyä ja säilörehua 55 prosentilla tiloista viimeis- 642

11 Veren glutationiperoksidaasiaktiivisuus, µkat/l Blood glutathione peroxidase activity, µkat/l TAULUKKO 1 TABLE Luomu Tavanomainen Yhteensä p-arvo** Organic Conventional Combined p-value Vasikat 3 5 vkoa ka, mean 800, ,87 996,14 0,0289 Calves 3 5 weeks sd 323,67 341,69 372,01 n* Vasikat 7 9 vkoa ka, mean 886, , ,66 0,009 Calves 7 9 weeks sd 361,56 190,17 322,76 n Hiehot 6 9 kk ka, mean 1253,5 1287, ,40 0,802 Heifers 6 9 months sd 401,11 354,67 368,91 n Lypsävät lehmät ka, mean 955, , ,25 0,017 Lactating cows sd 336,20 204,94 295,22 n Ummessa olevat lehmät ka, mean 1056, , ,32 0,005 Dry cows sd 263,50 185,54 265,82 n Kaikki yhteensä ka, mean 1032, , ,89 < 0,001 All sd 337,15 364,57 271,92 n * näytteiden lukumäärä, number of samples ** kahden otoksen t-testi; two sample t-test tään viikon iässä. Luomutiloilla tarjottiin väkirehuja heti syntymän jälkeen 56 prosentilla tiloista ja lopuilla tiloista viimeistään kahden viikon iässä. Tavanomaisista tiloista 90 prosenttia tarjosi vasikoille väkirehuja, 45 prosenttia tiloista heti syntymän jälkeen, 36 prosenttia viimeistään kaksi viikkoa syntymästä ja loput myöhemmin. Luomutiloilla väkirehuja oli yhtä tilaa lukuun ottamatta tarjolla vapaasti, tavanomaisilla tiloilla rajoitetusti. Luomutilojen rehut olivat pääasiassa samoja kuin lehmien rehut, kuten kotoisia jauhosekoituksia tai valmiita kaupallisia luomurehuja. Tavanomaisilla tiloilla annettiin kaupallisia rehuja tai tilan jauhoseosta. Kaikki luomutilat antoivat vasikoille myös kivennäisiä, tavanomaisista tiloista alle puolet. Annetut kivennäiset olivat pääasiassa samoja kuin lehmillä. Säilörehua tarjottiin nuorkarjalle vapaasti 89 prosentilla luomu- ja 55 prosentilla tavanomaisista tiloista. Myös kuivaa heinää tarjottiin 89 prosentilla luomu- ja 73 prosentilla tavanomaisista tiloista, mutta vain 45 prosentilla tavanomaisista tiloista vapaasti. Väkirehuja annettiin yhtä luomutilaa lukuun ottamatta kaikilla tiloilla, keskimäärin puolitoista kiloa päivässä luomu- ja kilo päivässä tavanomaisilla tiloilla. Käytetyt väkirehut olivat luomutiloilla yleensä samoja kuin lehmillä ja vasikoilla, kuten kotoisia jauhoja ja kylmäpuristettua rypsiä ja tavanomaisilla tiloilla joko lehmien rehuja tai kaupallisia nuorkarjan rehuja. Kaikki tilat antoivat myös kivennäisiä nuorkarjalle, pääasiassa samoja kuin lehmille. Mahdollisesti seleenin puutteeseen viittaavia oireita, kuten lihasheikkoutta ja jäykkyyttä, vapinaa sekä vaikeutunutta ylösnousua vasikoilla tai äkkikuolemia pikkuvasikoilla oli ollut 55 prosentilla luomu- ja 45 prosentilla tavanomaisista tiloista. Lisäksi eläinlääkäri oli epäillyt seleenin puutetta ilman havait tavia oireita yhdellä luomu- ja neljällä tavanomaisista tiloista. Seleeniä annettiin naudoille 55 prosentilla luomutiloista ja 27 prosenttia tavanomaisista tiloista säännöllisinä kuureina. Näistä viidestä 643

12 POHDINTA GSH-Px µkat/l luomutilasta yhdellä ja kolmesta tavanomaisesta tilasta kahdella tilalla oli ollut seleeninpuutteeseen viittaavia oireita. Lähes kaikki oireilevat eläimet olivat olleet juottovasikoita, luomutiloilla noin 2 3 kuukautta vanhoja ja tavanomaisilla tiloilla vieroitusikäisiä, noin 3 8 viikkoa vanhoja vasikoita. Veren glutationiperoksidaasiaktiivisuus Näytteitä saatiin yhteensä 138 naudasta (taulukko 1). Luomunautojen veren glutationiperoksidaasiaktiivisuus (GSH-Px) oli tilastollisesti merkitsevästi (p < 0,05) alhaisempi kaikissa muissa, paitsi nuorten nautojen ryhmässä (taulukko 1). Alhaisimmat GSH-Px-aktiivisuudet olivat luomutuotannossa 7 9 viikkoa vanhoilla vasikoilla ja tavanomaisen tuotannon ryhmässä 3 5 viikon ikäisillä vasikoilla (taulukko 1, kuva 1). Kuvan 2 perusteella GSH-Px-aktiivisuudet nousivat varsinkin luomutuotannon eläimillä iän myötä KUVA 1 FIGURE Luomu Organic farms Tavanomainen Conventional farms Veren glutationiperoksidaasiaktiivisuuksien keskiarvot ikäryhmittäin ja tuotantosuunnittain. 1 = vasikat 3 5 vkoa, 2 = vasikat 7 9 vkoa, 3 = hiehot 6 9 kk, 4 = lypsävät lehmät, 5 = ummessa olevat lehmät. Mean glutathionperoxidase activity in blood in organic and conventional farms, divided into different age groups. 1 = calves 3 5 weeks, 2 = calves 7 9 weeks, 3 = heifers 6 9 months, 4 = lactating cows, 5 = dry cows. ollen korkeimmillaan nuorkarjalla eli 6 9 kuukautta vanhoilla eläimillä. Lypsykauden vaiheella ei näyttänyt olevan merkitystä veren GSH- Px-aktiivisuuteen (kuva 3). Sekä korkeimmat että alhaisimmat aktiivisuudet on mitattu noin sata päivää poikimisesta. Kuvista 2 ja 3 nähdään, että vain luomutuotannossa osa eläimistä jäi alle glutationiperoksidaasiaktiivisuuden suositusrajan; 566,4 µkat/l. Glutationiperoksidaasiaktiivisuus oli suositusta alhaisempi kuudella prosentilla eli kahdeksalla naudalla. Kyseiset eläimet olivat kolmelta eri luomutilalta ja niistä kaksi oli 3 5 viikkoa ja kolme 7 9 viikkoa vanhaa vasikkaa, kaksi nuorkarjan eläintä ja yksi lypsävä lehmä. Yhtä pikkuvasikkaa lukuun ottamatta muut eläimet ovat kahdelta tilalta, kolme vasikkaa ja lehmä toiselta ja yksi vasikka ja nuorkarjan eläimet toiselta tilalta. Näillä tiloilla myös toisten nautojen glutationiperoksidaasiaktiivisuus oli alhaisempi kuin muilla tiloilla. Kaikilla tutkituilla naudoilla veren glutationiperoksidaasiaktiivisuus ja siten myös veren seleenipitoisuus oli joko kohtalainen tai suositeltava. Yhdenkään eläimen glutationiperoksidaasiaktiivisuus ei raja-arvojen mukaan viitannut seleenin puutteeseen. Kaikki eläimet, joiden glutationiperoksidaasiaktiivisuus oli alle suositusrajan, olivat luomutiloilta. Luomutiloilla ei kuitenkaan esiintynyt mahdolliseen seleeninpuutteeseen viittaavia oireita enempää kuin tavanomaisilla tiloilla. Oireita oli esiintynyt ja eläinlääkäri oli epäillyt seleeninpuutetta sekä sellaisilla tiloilla, joissa glutationiperoksidaasiaktiivisuudet olivat alle suositusarvon että sellaisilla, joissa ne olivat korkeita. Tutkimuksessa saaduilla seleenistatusten eroilla ei siis näytä olevan yhteyttä oireiden esiintymiseen. Voikin olla, että seleenipitoisuuden ollessa kohtalainen, ei eläimillä vielä esiinny seleeninpuutteeseen viittaavia oireita. Seleeninsaantia tilalla kannattaa selvittää, mikäli puutetta epäillään. Jos luomutilalla epäillään seleeninpuutetta, tulisi ensimmäiseksi tarkistaa kivennäisrehun seleenipitoisuus sekä varmistaa, että eläimet syövät kivennäisiä. Luomurehussa on vähemmän seleeniä kuin tavanomaisessa rehussa, joten kivennäisten laatu ja riittävä saanti on seleeninsaannin kannalta ratkaisevampi tekijä kuin tavanomaisilla tiloilla. Jukolan (1999) mukaan eläinten seleeninsaantia laskettaessa voidaan luomutiloilla laskea vain kivennäisten sisältämä seleeni ja unohtaa perusrehujen seleenipitoisuus, koska niiden seleenipitoisuus on hyvin alhainen. Käytettävien kivennäisrehujen tulisi olla hyvin maittavia. Tarvittaessa voidaan maittavuuden varmistamiseksi pitää tarjolla kahta eri kivennäisrehua. Kivennäisten anto on muistettava myös laidunkaudella ja varsinkin laiduntamisen alussa, kun ruoho on 644

13 GSH-Px ukat/l Luomuvasikat - Organic calves Tavanomaiset vasikat - Conventional calves KUVA 2 FIGURE Ikä päivinä Veren glutationiperoksidaasiaktiivisuuden vaihtelu eri-ikäisten ja eri tuotantosuuntaan kuuluvien vasikoiden välillä. Blood glutathione peroxidase activity of calves in different ages and production systems. GSH-Px ukat/l Luomulehmät - Organic cows Tavanomaiset lehmät - Conventional cows KUVA 3 FIGURE Päiviä poikimisesta Lehmien veren glutationiperoksidaasiaktiivisuuden vaihtelu eri tuotantovaiheessa ja eri tuotantosuuntaan kuuluvien lehmien välillä. Blood glutathione peroxidase activity in the blood of dairy cows at different times from calving, and production systems. hyvin valkuaispitoista ja nuorkarjan kasvu ja liikunta lisääntyvät. Seleenin puute voi olla todellinen riski varsinkin luomutilalla, jos eläimet saavat liian vähän seleeniä kivennäisistä. Kivennäisten saanti voi jäädä liian alhaiseksi aina, kun yksilöllistä ruokintaa ei voida toteuttaa, kuten vasikoiden ja nuorkarjan ryhmäkarsinoissa. Ryhmäruokinnassa vähiten kivennäisiä saavat heikoimmat ja pienimmät yksilöt ja varsinkin sairaat eläimet, joilla saantitarve on vielä normaalia suurempi. Samassa ryhmässä olevien eläinten tulisi olla suunnilleen samankokoisia. Karsinassa pitää olla riittävästi tilaa eläintä kohden. Erityisesti ruokintapöytätilaa on oltava tarpeeksi, jotta koko ryhmä mahtuu syömään yhtä aikaa. Tunnutettavien lehmien seleeninsaannin tulisi olla muussa tuotantovaiheissa olevia lehmiä korkeampi, jotta seleeniä kertyisi riittävästi ternimaitoon. Tutkimuksessamme olimme erityisen kiinnostuneita pitkän täysmaitojuoton vaikutuksesta vasikoiden seleenistatukseen luomutiloilla. Sekä lehmien että vasikoiden seelenistatus oli luomutuotannossa tilastollisesti merkitsevästi alempi kuin tavanomaisessa tuotannossa. Kyselyssämme kävi kuitenkin ilmi, että myös muissa ruokintakäytännöissä kuin vasikoiden juotossa oli eroja tavanomaisten ja luomutilojen välillä. Pitkä täysmaitojuotto ei siis välttämättä ole syynä luomuvasikoiden alhaisempaan veren seleenistatukseen. Täysmaitojuottoa voimakkaammin seleenistatukseen voi vaikuttaa vasikoiden seleeninsaanti muista tarjotuista rehuista. Monet luomutilojen omistajat totesivat, että kolmen kuukauden ikäiset vasikat ovat jo siirtyneet pääasiassa kiinteän rehun käyttöön, eikä niille tarjota enää kovinkaan suurta määrää maitoa. Kaikki luomutilat antoivat lisäkivennäisiä vasikoille jo lähes syntymästä asti, kun tavanomaisilla tiloilla kivennäisiä sai vain puolet vasikoista. Luomutiloilla vasikat myös saivat väkirehua vapaasti, tavanomaisilla tiloilla rajoitetusti. Tavanomaisilla tiloilla käytetään kuitenkin aika usein kaupallisia vasikoiden ja täysrehuja, joihin on lisätty kivennäisiä, hivenaineita ja vitamiinit. Seleenistatuksen määritykseen käytetystä glutationiperoksidaasientsyymistä 98 prosenttia aktiivisuutena määritettynä on liittyneenä veressä punasoluihin. Siksi veren alhainen punasolukonsentraatio alentaa myös glutationiperoksidaasiaktiivisuutta. Punasolukonsentraatiota arvioitiin määrittämällä verinäytteistä hemoglobiini. Saatuja glutationiperoksidaasiaktiivisuuksia ei kuitenkaan korjattu hemoglobii- 645

14 nipitoisuuden perusteella. Pitoisuudet vaihtelivat yksilöittäin, mutta niissä ei ollut eroja ikäryhmien tai tuotantosuuntien välillä ja hemoglobiinipitoisuuden huomioimisella olisi todennäköisesti merkitystä vain yksittäisissä tuloksissa. Stevensin ym. (1985) tutkimuksen mukaan lypsykarjan seleenistatus riippuu maantieteellisestä sijainnista, koska maaperän seleenipitoisuus vaihtelee alueittain. Tutkimuksen tuloksia ei voikaan yleistää koko maan lypsykarjoihin. Tutkimus kartoitti kuitenkin melko kattavasti Etelä-Savon alueen lypsykarjojen seleenistatusta, jolloin tuloksia voidaan soveltaa Etelä-Savon alueen lypsykarjatiloihin. KIRJALLISUUS Boyne, R. & Arthur, J. R. Effects on selenium and copper deficiency on neutrophil function in cattle. J. Comp. Path. 91, 1981, s Braun, U., Forrer, R., Fürer, W. & Lutz, H. Selenium and vitamin E in blood sera of cows from farms with increased incidence of disease. Vet. Rec. 128, 1991, s Dredge, K. & Soveri, T. Piilevän ketoosin esiintyminen luomu- ja tavanomaisissa lypsykarjoissa Etelä-Savossa. Hankkeen loppuraportti Finch, J. M. & Turner, R. J. Effects of selenium and vitamin E on the immune responces of domestic animals. Res. Vet. Sci. 60, 1996, s. 60. Gissel-Nielsen G., Gupta U. C., Lamand L. & Westermark T. Selenium in soil and plants and its importance in livestock and human nutrition. In: Brady, N. C. (ed). Advances in Agronomy, vol 37. Academic Press, Orlando 1984, s Grasso, P. J., Scholz, R. W., Erskine, R. J. & Eberhart, R. H. Phagosytosis, bacteriacidical activity, and oxidative metabolism of milk neutrophils from dairy cows fed seleniumsupplemented and selenium-deficient diets. Am. J. Vet. Res. 51, 1990, s Günzler, W. A., Kremes, H. & Flohé, L. An Impoved Test Procedure for Glutathione Peroxidase (EC ) in Blood. Z. Kli. Chem. Biochem. 12, 1974, s Jones, T. C., Hunt, R. D. & King, N. W. Veterinary pathology. 6. ed. Lippincott Williams & Wilkins, Baltimore s. Jukola, E. Selenium, vitamin E, vitamin A and beta-carotene status of cattle in Finland, with special reference to epidemiological udder health and reproduction data. Diss., Coll. Vet. Med. Helsinki s. Jukola, E. Riittävä seleeninsaanti lehmän terveyden yksi takuumies. Luomulehti 1999, (3) s Kennedy, S., Rice D. A., & Davison, W. B. Experimental myopathy in vitamin E- and selenium-depleted calves with and without added dietary polyunsaturated fatty acids and model for nutritional degenerative myopathy in ruminant cattle. Res. Vet. Sci. 43, 1987, s Kivisaari, S. Seleeni ja nurmiviljely. Luomulehti 1999, (2) s Koller,L. D. & Exon, J. H. The Two Faces of Selenium Defeciency and Toxicity are Similar in Animals and Man. Can. J. Vet Res. 50, 1986, s Koller, L. D., Whitbeck, G. A. & South, P. J. Trasplacental transfer and colostral consentrations of selenium in beef cattle. Am. J. Vet. Res. 45, 1984, s Luomajärvi, U. Seleeni ja LUOMU. Luomulehti 1998, (5) s Luonnonmukaisen tuotannon ohjeet -eläintuotanto. KTTK:n julkaisuja, B2 Luomutuotanto 4/2000, päivitetty 12/2001. Loimaa s. Minson, D. J. Forage in Ruminent Nutrition. Academic Press, Inc., New York. 1990, s Radostits, O. M., Gay, C. C., Blood, D. C. & Hinchcliff. Veterinary medicine:a textbook of the diseases of cattle, sheep, pigs, goats and horses. 9. ed. W. B. Saunders Company Ltd, London s. Sandholm, M. Biological aspects of selenium: Uptake of selenium and different organic materials in the ecosystem. Diss., Coll. Vet. Med. Helsinki s. Sankari, S. Plasma glutathione peroxidase and tissue selenium response supplementation in swine. Acta Vet. Scand. Suppl. 81, 1985, 127 s. Schlerka, G. Selen- und Eisenkonzentrationen im Blutplasma sowie Hämoglobin und Hämatokrit. Tierärztliche Umschau, 53, s Seleenityöryhmän ehdotus lannoitteisiin lisättävistä seleenimääristä. Maa- ja metsätalousministeriö, Helsinki s. Stevens, J. B., Olson, W. G., Kraemer, R. & Archambeau, J. Serum selenium concentrations and glutathione peroxinase activities in cattle grazing forages of various selenium concentrations. Am. J. Vet. Res. 46, 1985, s Stowe, H. D. & Herdt, T. H. Clinical assesment of selenium status of livestock. J. Anim. Sci. 70, 1992, s Stowe, H. D., Thomas, J. W., Johnson, T., Marteniuk, J. V., Morrow, D. A. & Ullrey, D. E. Responses of dairy cattle to long-term and short-term supplementation with oral selenium and vitamin E. J. Dairy Sci. 71, 1988, s KIRJOITTAJIEN OSOITTEEET Varpu Kupiainen, ELL Vellamonkatu 15 C Hki puh varpu.kupiainen@fimnet.fi Kristiina Dredge, ELL Kliininen opettaja, terveydenhuolto HYELTDK, kliinisen eläinlääketieteen laitos, Saaren yksikkö Pohjoinen pikatie Saarentaus puh. (019) ja kristiina.dredge@helsinki.fi Satu Sankari, ELT Kliininen opettaja, eläinlääketieteellinen kliininen kemia HYELTDK, kliinisen eläinlääketieteen laitos PL 57, Helsingin yliopisto Puh. (09) satu.sankari@helsinki.fi Timo Soveri, ELT ma. professori HYELTDK, kliinisen eläinlääketieteen laitos, Saaren yksikkö Pohjoinen pikatie Saarentaus puh. (019) ja timo.soveri@helsinki.fi Artikkeli kuuluu Kupiaisen syventäviin opintoihin. 646

15 STRATEGISEEN L OISHÄÄTÖÖN Tehokkain: Equest on ainoa hevosille rekisteröity loislääke, joka tehoaa myös pienten strongylusten kapseloituneisiin toukkiin. Pitkävaikutteisin: Equest estää loismunien erittymisen ulosteisiin 3 kuukauden ajan. Edullinen käyttää: Pitkä annosteluväli vähentää loislääkityksen uusimisen tarvetta ja säästää siten kuluja. Equest vet 1,9 % oraaligeeli hevosille. Vaikuttava aine: Moksidektiini. Käyttöaiheet: Suuret strongylukset (aikuiset sekä valtimoissa ja sisäelimissä vaeltavat toukat), pienet strongylukset (aikuiset sekä intraluminaaliset ja kapseloituneet toukat), suolinkaiset, käpymadot, Oxyuris equi, Habronema muscae, Strongyloides westeri, Trichostrongylus axei. Valmisteen teho säilyy kahden viikon ajan pieniä strongyluksia vastaan ja niiden munien eritys estyy 90 päivän ajaksi. Valmiste tehoaa pienten strongylusten kehittyviin, suolen limakalvon sisäisiin L4 -toukkavaiheisiin. 8 viikon kuluttua käsittelystä pienten strongylusten hypobioottiset EL3 toukkavaiheet ovat tuhoutuneet. Vasta-aiheet: Valmistetta ei saa antaa 4 kk nuoremmille varsoille. Haittavaikutukset: Nuorilla eläimillä voi harvoin esiintyä alahuulen velttoutta ja turvan turpoamista. Nämä haittavaikutukset ovat ohimeneviä ja katoavat itsestään. Käyttöön liittyvät erityiset varotoimet: Yliannostuksen välttämiseksi on oltava erityisen huolellinen, kun valmistetta annostellaan pienikokoisille varsoille tai ponivarsoille. Equest on tarkoitettu käytettäväksi vain hevosille. Tässä valmisteessa olevana pitoisuutena moksidektiini saattaa aiheuttaa haittavaikutuksia koirilla ja kissoilla, mikäli niillä on mahdollisuus nauttia valmistetta esim. roiskeista tai käytetyistä pakkauksista. Tiineys ja laktaatio: Soveltuu käytettäväksi tammoilla tiineyden ja laktaation aikana. Annostus ja antotapa: Oraalinen kerta-annos on 400 mg moksidektiiniä/elopainokilo. Lääke annostellaan mittaruiskulla, jossa on asteikko 25 kg:n välein. Yksi ruiskullinen riittää 575 kg painavalle hevoselle. Yliannostus: Ohimeneviä haittavaikutuksia voi esiintyä, jos suositeltu annos ylitetään kaksinkertaisesti varsoilla tai kolminkertaisesti täysikasvuisilla hevosilla. Oireita ovat depressio, ruokahaluttomuus, ataksia ja alahuulen velttous 8-24 tunnin kuluessa annostelusta. Oireiden hoito ei yleensä ole tarpeen ja ne häviävät tavallisesti täysin tunnin kuluessa. Spesifistä vasta-ainetta ei ole. Varoaika: Teurastus 32 vrk. Myyntiluvan haltija: Fort Dodge Animal Health, Belgia. NYT UUSI ANNOSRUISKU! ELÄINLÄÄKKEET Scanvet Eläinlääkkeet Oy Puhelin (03) Fax (03) Osoite PL 27, Parola scanvet@scanvet.fi

16 ASIAA ELÄINLÄÄKÄRILLE UUTTA OPPIMASSA SOKRATES-KURSSILAISET SAAREN YKSIKÖSSÄ Eläinlääketieteelliset tiedekunnat ja korkeakoulut ovat järjestäneet EU:n Sokrates-koulutusohjelman puitteissa erilaisia intensiivikursseja jo usean vuoden ajan. Healthy animals for food production -koulutusohjelman viimeinen, kuudes osa Veterinary public health and animal welfare järjestettiin tänä syksynä eläinlääketieteellisen tiedekunnan toimesta Saaren yksikössä. Sokrates-intensiivikurssit on suunnattu opintojensa loppuvaiheessa oleville tai jatkotutkintoa suorittaville opiskelijoille. Varsinaisen asiasisällön lisäksi näissä EU:n osaltaan rahoittamissa koulutuksissa halutaan edistää yhtenäisemmän Euroopan syntyä parantamalla kielitaitoa ja yhteistyötaitoja. Yliopistopedagogiikkaa kehittämässä Helsingin yliopistossa on viime vuosina haluttu kiinnittää erityistä huomiota opetuksen laatuun. Tiedekuntien opetustyötä on yliopiston puolesta tuettu perustamalla tukipalveluja niin pedagogisen koulutuksen kuin tietotekniikan opetuskäytönkin edistämiseksi. Viikin kampuksella tiedekunnat saavat opetuksen tukipalveluja Viikin opetuksen kehittämispalvelut (VOK) hankkeelta. Uusimmat opetuksen ja oppimisen teoriat korostavat kokemuksellisuuden merkitystä oppimisessa. 648

17 ASIAA ELÄINLÄÄKÄRILLE Käytännön esimerkkitapausten (case learning) avulla tai ongelmalähtöisesti (problem based learning, problem driven learning) opiskellen saavutetaan paremmat oppimistulokset kuin perinteisin menetelmin. Sokrates-kurssin suunnittelun ja järjestämisen myötä tiedekunnan opettajakunnalla oli mahdollisuus perehtyä uusiin pedagogisiin menetelmiin ja soveltaa niitä myös käytäntöön. Poikkieläinlääketieteellisellä kurssilla oli mukana iso joukko opettajia Veterinary public health and animal welfare -kurssi jakautui sisällöllisesti kolmeen osa-alueeseen; farmakologiaan, elintarviketurvallisuuden sekä eläinten hyvinvoinnin ja terveyden osaan. Farmakologian osalta kurssin sisällöstä vastasivat Outi Vainio, Satu Pyörälä ja Marja Raekallio. Ympäristöterveydenhuollon osuuden hoiti Marja-Liisa Hänninen apunaan vierailevat luennoijat Riitta Maijala sekä Olli Vapalahti. Eläinten hyvinvoinnin ja terveyden osalta mukana olivat Anna Valros, Laura Hänninen, Olli Peltoniemi, Mari Heinonen, Juha Virolainen ja Taneli Tirkkonen. Tiedonhaun opetuksesta vastasi Teodora Oker-Blom Viikin tiedekirjastosta. Kurssin tavoitteena oli syventää opiskelijoiden tietoja ja taitoja kuhunkin aihealueeseen liittyen luentoon valmistavien tehtävien, varsinaisten asialuentojen sekä ongelmanratkaisutehtävien ja tiedonhakuharjoitusten avulla. Viikin opetuksen kehittämispalveluiden asiantuntijat Sanna-Marja Heinimo ja Janne Ruohisto järjestivät kurssin opettajakunnalle kaksipäiväisen suunnittelu- ja pedagogisen koulutuksen kesäkuun alussa. Syyskuussa tositoimiin Syyskuun alussa, syyslukukauden juuri alettua, kokoontuivat kurssin osallistujat Saaren yksikköön Mäntsälään aloittamaan kahden viikon uurastuksen tiedekunnan dekaanin Hannu Saloniemen johdolla (kuva). Osallistujia kurssilla oli Suomen lisäksi niin Belgian, Hollannin, Italian, Ranskan, Saksan, Slovakian kuin Unkarinkin eläinlääketieteellisistä. Kurssin toiseksi viimeisenä päivänä kurssilaiset tutustuivat Saaren yksikön opetukseen ja suomalaiseen kotieläintuotantoon vierailemalla lypsykarja- ja sikatilalla. Kurssin viimeisen yhteisen illan kruunasi vierailu Tuohilammelle. Kurssilaiset käyttivät innokkaasti hyväkseen Tuohilammen urheilutiloja ja mahdollisuutta saunoa ja uida niin uima-altaassa kuin järvessäkin. Sauna ja uinti maistuivat keskieurooppalaisille vieraille niin mainiosti, että kurssi-illalliselle päästiin hieman myöhästyneessä aikataulussa. Hauska ilta päättyi puolenyön tietämissä yhteiseurooppalaiseen karaoken tunnelmiin. Parhaimmat kiitokset Orion Pharmalle mahdollisuudesta vierailla Tuohilammella! Eeva Mustonen Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Saaren yksikkö Orion Pharma tukee tänä jouluna SOS-Lapsikylä ry:n toimintaa. Kiitämme hyvästä yhteistyöstä sekä toivotamme rauhallista joulua ja menestystä vuodelle

18 650

19 Suomalaisten suun terveydeksi TEKSTI JA KUVA: OUTI HAUTAMÄKI Suomen Hammaslääkäriliitto täytti joulukuussa 80 vuotta. Puolet hammaslääkäreistä työskentelee julkisella sektorilla ja puolet yksityisvastaanotoilla. Artikkeli kertoo tiestä hammaslääkäriksi ja ajankohtaisista asioista hammaslääkärin työkentällä. Suomessa on noin työssä käyvää hammaslääkäriä. Noin puolet heistä työskentelee terveyskeskuksien hammashoitoloissa ja toinen puoli yksityisillä vastaanotoilla. Lisäksi heitä on pieni määrä puolustusvoimien, Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön eli YTHS:n, yliopistojen, sairaaloiden, viranomaisten ja kaupallisten yritysten palkkalistoilla. Työpaikan mukaan työnkuva ja työympäristö vähän vaihtelevat, mutta pääasiassa hoitotoimenpiteitä tehdään hyvin samankaltaisissa olosuhteissa kaikissa paikoissa. Ulkomaalaistaustaisia hammaslääkäreitä on Suomessa alle 200, ja suomalaisia hammaslääkäreitä toimii ulkomailla yhteensä noin 250. Hammaslääkärin koulutus Peruskoulutuksen jälkeen hammaslääketieteen lisensiaatilla on mahdollisuus tieteelliseen jatkokouluttautumiseen tohtoriksi sekä ammatilliseen jatkokouluttautumiseen erikoishammaslääkäriksi. Heitä on Suomessa tällä hetkellä noin 630. Erikoistumisaloja ovat hampaiston oikomishoito, terveydenhuolto, suu- ja leukakirurgia sekä kliininen hammashoito, jossa voi suuntautua esimerkiksi protetiikkaan tai iensairauksien hoitoon. Peruskoulutus kestää keskimäärin viisi vuotta ja erikoistumiskoulutus noin kolme vuotta, lukuun ottamatta suu- ja leukakirurgiaa, joka kestää noin Eläinlääkäriliitto ja Hammaslääkäriliitto voisivat hakea enemmän yhteistyötä yksityissektorilla toimivien jäsentensä edunvalvonnan merkeissä. Vastaanottojen toiminnassahan on paljon samoja perusperiaatteita, toteaa Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Matti Pöyry. neljä vuotta. Aiemmin hammaslääkärit erikoistuivat suukirurgeiksi ja lääkärit leukakirurgeiksi. Nykyään nämä on yhdistetty, ja saman spesialiteetin voi saada kummankin perustutkinnon pohjalta. Opiskelu hammaslääkäriksi Oulun, Helsingin ja Turun yliopistoissa Opiskeluaika 5 6 vuotta Uusia opiskelupaikkoja yhteensä 110 vuodessa Suun terveydenhuolto muutoksessa Suun terveydenhuollossa on käynnissä kaksi muutosta. Vuonna 2002 astui voimaan viimeinen vaihe hammashoitouudistuksesta, jolla sairaus- ja kansanterveyslakien muutoksilla saatiin koko väestö yhteiskunnan tukeman hammashoidon piiriin. Hammaslääkäriliiton toiminnanjohtaja Matti Pöyryn mukaan uudistus on ruuhkauttanut terveyskeskushammashoitoa suurissa kaupungeissa, ja säännöllisen hoidon jatkuminen on monin paikoin uhattuna. Hammashoidossa järkevintä on säännöllinen hoito saman hammaslääkärin luona joko kunnallisen tai yksityisen. Kestävät hoitosuhteet vähentävät myös toimenpiteitä ja kustannuksia, Pöyry toteaa. Nyt tarvitaan kaikkien käytettävissä olevien voimavarojen yhteistyötä. Väestön tasa-arvon kannalta olisi tärkeää, että potilaan oma maksuosuus olisi suunnilleen samaa luokkaa, käyttipä hän julkisia tai yksityisiä palveluja. Näin myöskään terveyskeskuksiin ei pyrkisi enemmän potilaita kuin mitä siellä pystytään hoitamaan. Yksityisen hoidon Kela-korvaus on alun alkaen suunniteltu sellaiseksi, että Kansaneläkelaitos korvaa noin 60 prosenttia hoitomaksuista. Sosiaali- ja terveysministeriö ei kuitenkaan ole pitänyt Kelan korvausperusteena käyttämää taksaa ajan tasalla, sitä on tarkistettu viimeksi vuonna 1989, ja tällä hetkellä korvausosuus potilaalle todellisista kustannuksista on prosenttia. Terveyskeskuksissa potilaat maksavat asiakasmaksuja, joiden suuruus on noin puolet yksityisiä Hammaslääkärien jakautuminen eri työpaikkoihin Hammaslääkäreitä yhteensä Työikäisiä hammaslääkäreitä Terveyskeskuksissa ja sairaaloissa yhteensä Yksityissektorilla päätoimisina 2 000, sivutoimisina 500 Opetuslaitoksissa, puolustusvoimissa, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä ja muissa palvelussuhteissa yhteensä

20 palveluja käyttävän potilaan omasta maksuosuudesta. Kuluvan vuoden kesäkuussa on terveydenhuoltolainsäädäntöä uudistettu tavoitteena hoitoon pääsyn turvaaminen yhtenäisin perustein kaikkialla maassa ja terveydenhuollon eri sektoreilla. Tämä uusi lainsäädäntö astuu voimaan maaliskuun 2005 alussa ja se pitää sisällään niin kutsutun hoitotakuujärjestelmän. Suun terveydenhoito on yksi niistä aloista, joissa hoitotakuun toteuttamisesta tulee hankalaa. Se onnistuu vain, jos potilaspaineita saadaan ohjattua myös yksityispuolelle, sanoo Matti Pöyry. Suomen Hammaslääkäriliitto 80 vuotta Suomen Hammaslääkäriliitto on toiminut ammattikunnan edunvalvojana 80 vuotta. Vuosikymmeniin on mahtunut monenlaista yhteiskunnallista muutosta ja ajanjaksoa sekä hammashoidon kehitystä. Tämänhetkisistä ja tulevaisuuden haasteista tärkeimpiä on edellä mainittujen lakimuutosten hallittu läpivienti käytännössä sekä jatkossa muutosten seuraaminen ja hammaslääkärikunnan työhyvinvoinnin turvaaminen. Tästä huolehditaan muun muassa pitämällä yhteyttä ja luomalla kontakteja poliittisiin päättäjiin ja viranomaisiin sekä muihin yhteistyötahoihin. Lisäksi Hammaslääkäriliitolla on asiantuntijarooli, alalla kun ei toimi esimerkiksi yhtään potilasjärjestöä. Parhaillaan tehdään terveydenedistämistyötä lasten ja nuorten suun terveyden kohentamiseksi. Tietoa hampaiden harjauksesta ja ruokavalion merkityksestä tarvitaan taas parin vuosikymmenen tauon jälkeen. Suomi sai luvuilla maineen lasten suun terveyden mallimaana, mutta vuosituhannen vaihduttua tilanne on ollut heikkenemään päin. Myös nuuskan vaikutuksista ja vaaroista on tehty valistusaineistoa, ja terveydenedistämistyötä tehdään kautta maan paikallisin voimin. Hammaslääkäriliitto kuuluu Eläinlääkäriliiton tavoin Lääkärikar- Potilasmäärä vuonna 2003 Noin puolet hammaslääkäreistä työskentelee julkisessa terveydenhuollossa ja toinen puoli yksityisillä vastaanotoilla. Tässä hammashuolto poikkeaa muusta terveydenhuollosta, jossa yksityissektorin merkitys peruspalvelujen tuottajana on huomattavasti vähäisempi. Yksityinen/julkinen Hammashoidon kysyntä ei ollut viime vuonna tasaista sektoreiden välillä. Hammashoitouudistus on ruuhkauttanut terveyskeskushammashoitoa etenkin suurissa kaupungeissa telliin, jonka puitteissa valvotaan yhteistyössä kaikkien lääkärikuntien etuja. Perinteisesti hammaslääkäreistä lähes kaikki, nykyään 98 prosenttia, kuuluvat liittoon. Eläkeläiset ja opiskelijat mukaan lukien jäsenmäärä on Hammaslääkäriliitto organisaationa Hammaslääkäriliiton päättävä elin on 40-henkinen valtuusto. Toimeenpanevana elimenä on hallitus, johon kuuluu puheenjohtajan lisäksi yhdeksän varsinaista jäsentä ja yksi opiskelijajäsen. Hallituksen eli Hammaslääkäriliiton puheenjohtaja on helsinkiläinen terveyskeskushammaslääkäri Liisa Luukkonen. Käytännön toimista vastaavat Liiton toiminnanjohtaja Matti Pöyry ja varatoiminnanjohtaja Anja Eerola Hammaslääkäriliiton toimiston 17- henkisen toimiston kanssa. Lisäksi Hammaslääkäriliitolla on paikallisedustajat koko Suomen kattavissa paikallisosastoissaan. Nämä 26 osastoa vastaavat paikallisesta edunvalvonnasta ja muusta toiminnasta. Kirjoittaja on hammaslääkäri ja Hammaslääkärilehden toimittaja