Raamatun kasvit kukoistavat Ruissalossa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raamatun kasvit kukoistavat Ruissalossa"

Transkriptio

1 Kyrkan och vi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä 8/ Yksinäinen siunataan viimeiselle matkalle ilman saattoväkeä. Sivu 20 Raamatun kasvit kukoistavat Ruissalossa Sivut 6 7 Vapaaehtoiset tukevat nuoria itsenäisen asumisen ensiaskeleilla. Sivut 9 10 Eftis ger en trygg start på skollivet. Sidan 8

2 2 Kiinni hyvänteosta Auttajia sitoo vaitiolovelvollisuus. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä vietetään tänä vuonna todellista auttajien juhlaa. Kaikki laarinpohjatkin saadaan hakea kakkukynttilöitä, sillä seurakuntayhtymän diakoniakeskus täyttää 60 vuotta, seurakuntien kehitysvammaistyö 50 vuotta, sairaalasielunhoito Turussa 60 vuotta ja seurakuntien lapsityö Tyksissä 40 vuotta. Kynttilöitä puhaltavat pian myös perheneuvojat, jotka ovat kantaneet perheiden taakkoja ensi vuonna jo kuusi vuosikymmentä. Valtakunnallinen perheneuvonta täyttää tänä syksynä 70 vuotta. Sotien jälkeen 1950-luvulla Suomea rakennettiin vimmatusti. Turkuun ja Kaarinaan nousi kokonaisia kortteleita ja kaupunginosia. Kaivattiin asuntoja ja työtä ja oli vihdoin hiukan voimavaroja kohentaa niiden tilannetta, jotka vasta pudistivat takeistaan sodan tuhkaa. Kun perheet olivat vuosia hajasijoitettuina Syväriltä Helsinkiin ja Petsamosta Ruotsiin, he eivät noin vain selvinneet jaloilleen. Isän mieli saattoi jäädä sirpaleiksi korsun pohjalle, vaikka mies oli fyysisesti kotona. Kotona synkisteli ahdistunut, aggressiivinen mies, joka ei osannut pitää lapsia sylissä. Tarvittiin myös henkistä ja hengellistä hyvinvointia. Aurajoen rannoillakin lähdettiin kehittämään diakoniatyötä ja sielunhoitoa. Diakoniakeskus viettää juhlansa työtä tehden. Juhlavuoden teema on Hyvänteossa 60 vuotta. Kiinni hyväteosta jäävät myös sairaalapapit, jotka luonnehtivat itseään lauseella Toivon lähettiläinä, auttavina käsinä elämän käännekohdissa. Kun Turku Tänään -tutkimuksessa muutama vuosi sitten kysyttiin seurakuntien työntekijöiden nimiä, suhteessa eniten nimettiin sairaalapappeja. Kun vakavasti sairas, hänen omaisensa tai sairaalan hoitohenkilökunta saa papilta tuntuvaa tukea, nimikin jää mieleen. Tänä aikana ihminen tai hänen työnsä on tuskin olemassa, ellei siitä kerrota mediassa ja ellei se saa tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa. Auttamistyö tapahtuu kuitenkin tavallisimmillaan ja tehokkaimmillaan kahden kesken. Diakoniatyöntekijän vastaanotolla seurakunnissa ei istu kissana pöydällä toimittajia. Auttajia sitoo vaitiolovelvollisuus. Toisaalta osittain juuri siksi auttajat ovat liiankin vaatimattomia kertomaan omasta, merkittävästä työstään. Perheneuvonta auttaa paitsi Turun ja Kaarinan, myös 20 muun Varsinais-Suomen kunnan asukkaita. Työntekijävajauksen vuoksi neuvontaan on ALUKSI enemmän kuin parin kuukauden jono. Omaa kieltään kertoo sekin, että Perheasian neuvottelukeskukseen haetaan aika ajoin kassillinen paperinenäliinoja. Kun sielua on satutettu, tulee pitkä itku. Ja siinä voi auttaa vain toinen ihminen. Joskus kuka tahansa meistä, mutta tiukemmissa tilanteissa parhaiten sellainen, joka on koulutettu, joka auttaa umpikujasta eteenpäin ja johon voi luottaa. Paula Heino SATTUVAT SANAT Kyllä kuolemasta voi puhua punaviini- tai piimälasin ääressä hyvissä ajoin. Ilon kautta surua kohti. Kuoleman kohtaaminen on toisaalta myös kulttuurisidonnaista, esimerkiksi Nelson Mandelan hautajaisissa iloittiin ja tanssittiin, kun taas Kekkosen hautajaisissa ei paljon torvet soineet. Kirjailija Tuomas Kyrö, Esse 37/2014 Rakkaus syttyi varmaankin Turun tuomiokirkossa, kun 10-vuotiaana näin kirkon kappeleissa vaakunoita, haarniskoita ja muistopaasia henkilöistä, joista olin innokkaana historiankirjoista lukenut. Siitä rakkauteni on vain syventynyt, sillä eihän Suomen historiaa ilman Turkua oikeastaan edes ole. Suomen kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva, Suomen Turku 3/2014 Usein ajatellaan, että ylistäminen on pelkästään sitä, että kiitämme Jumalaa mieli keskittyneenä häneen. Raamatun mukaan ylistystä on myös esimerkiksi se, jos antaa toiselle ihmiselle perustellusti hyvää ja aitoa palautetta. Se rohkaisee ja eheyttää meitä ja tekee Jumalan iloiseksi. Muusikko Hanna-Maria Helenius, Sana 37/2014 Liikennesääntöjen noudattaminen tai noudattamatta jättäminen on merkki yleisemmästä suhtautumisesta elämään. Se kertoo myös arvojen muutoksesta. Vilkuttomuus kertoo itsekeskeisyydestä, välinpitämättömyydestä ja jopa halveksunnasta muita tielläliikkujia ja jalankulkijoita kohtaan. Julkaisupäällikkö Olli Seppälä, Kotimaa 37/2014 Henkilö on voinut tehdä pahoja asioita, käyttäytyä monella tavalla, mutta se ei poista hänen arvoaan Jumalan silmissä. Tästähän armossa on kyse, vain näin meillä on mahdollisuus tässä ajassa muuttua. Muuten jäämme menneisyyden vangiksi ja uppoamme taakkamme alle. Teologian tutkija Kirsi Huoponen, Kotikirkko 3/2014 KANNEN KUVAT Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa kasvaa myös raamatullisia kasveja. Punakukkaisen mooseksenpalavanpensaan vieressä varoittaa kyltti: Älä koske! Kasvitieteilijä Terttu Lempiäinen osaa käsitellä kasvia, joka aiheuttaa ihottumaa. Kasvi on saanut nimensä eteerisistä öljyistä, jotka leimahtavat helposti tuleen. Ruissalossa hehkuva kukkakasvi ei kuitenkaan ole samanlainen palava pensas, jonka Mooses näki erämaassa (2 Moos. 3:1-6). Kuva Timo Jakonen KUUKAUDEN SANA Kutsu arkienkeliksi Seurakuntavaalien yhteydessä olemme saaneet lukea lauseen Usko hyvän tekemiseen. Miten me voimme olla tekemässä hyvää? Seurakunnan vapaaehtoistyö on mitä parhain tapa pistää itsensä likoon hyvän puolesta. Syksy on parasta aikaa tulla mukaan seurakunnan vapaaehtoistoimintaan ja juuri siihen, joka tuntuu omalta jutulta. Mitä vapaaehtoistyö on seurakunnassa? Seurakunnan vapaaehtoistyössä lähdetään seurakuntalaisten tarpeista. Maarian seurakunnassa mahdollisuuksia on monia. Voi avustaa jumalanpalveluksissa, jakaa ruokakasseja, vetää kerhoja, kahvittaa kirkkovieraita ja tehdä monia muita tehtäviä hyvässä seurassa. Voi myös ideoida ja ehdottaa jotain aivan uutta toimintaa ja sitten pohditaan yhdessä idean toteuttamismahdollisuuksia. Kerron hiukan yhdestä toiminnastamme. Jaamme ruokakasseja vähävaraisille. Meillä on Maariassa 3 ruuanjakopistettä. Halisten ruuanjakopaikka toimii Kardinaalinkatu 3 A:ssa sijaitsevissa tiloissa. Kahvilassa jaetaan ruokaa tiistaisin ja torstaisin klo Turun Katulähetys ja Operaatio Ruokakassi toimittavat ruuan. Jesari toimii Jäkärlän ostoskeskuksessa Turun Nuorten Apu ry:n nuorisokahvilan tiloissa. Jesari on auki perjantaisin klo Operaatio Ruokakassi ja Turun Katulähetys toimittavat ruuan. Ruokakello toimii Runosmäen nuorisotalolla Piiparinpolku 13:ssa. Ruokakello on auki torstaisin klo Katulähetys hoitaa jaettavien elintarviketuotteiden kuljetuksen ja Operaatio Ruokakassilta saadaan ruoka. Ruuan jakavat vapaaehtoiset maarialaiset. Seurakunta organisoi ja kustantaa toiminnan. Ruuanjakotilanteissa on myös mahdollisuus keskustella henkilökunnan kanssa ja saada vertaistukea. Vuodessa jaetaan noin kassia! Ruuan saamme ilmaiseksi ja annamme sen edelleen ilmaiseksi. Suuret kiitokset myös yrityksille, jotka antavat ruuan Turun katulähetykselle ja operaatio ruokakassille. Teette todella hyvää. Olette upeasti pistäneet ylijääneen hyvän kiertämään. Varhaiset kristityt auttoivat köyhiä, sairaita, avuttomia ja kaikkia niitä, joista kukaan vuosikerta Julkaisija Utgivare Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Åbo och S:t Karins kyrkliga samfällighet. Ilmestyy 11 kertaa vuodessa. Seuraava Kustantaja Kotimaa Oy Toimitusneuvosto Anni Itähaarla, Pasi Ahola, Mia Henriksson, Lauri Palmunen, Harri Raitis, Ann-Mari Rannikko, Aiju von Schöneman, Päätoimittaja Paula Heino, paula.heino@evl.fi Toimitussihteeri Mervi Sipilä-Koski, mervi.sipila-koski@evl.fi Toimittajat Henri Kirkanen, Leena Koski ja Vivi Wihanto Seurakuntien ilmoitukset turku.tiedotus@evl.fi Taitto ja kuvan käsittely Erkki Kiiski ja Kotimaa Oy Ilmoitusmarkkinointi Minna Zilliacus, puh , , minna.zilliacus@kotimaa.fi Jakelu Itella oyj Jakeluhuomautukset Timo Karonen, p Henri Kirkanen muu ei välittänyt. Tästä antaa hyvän esimerkin eräs tapaus Roomasta. Keisari Deciuksen järjestämissä vainoissa roomalaiset sotilaat tunkeutuivat kirkkoon. He olivat etsimässä aarteita, joita he uskoivat kristityillä olevan kirkossaan. Roomalainen komentaja vaati Laurentiukselta: Näytä minulle aarteenne heti! Laurentius osoitti leskiä ja orpoja, joita ruokittiin parhaillaan, sairaita, joita hoidettiin ja köyhiä, joita autettiin. Laurentius sanoi: Nämä ovat kirkkomme aarteet! Maarian kauniissa kirkossa on kirkon vasemmalla puolella keskellä ylhäällä Laurentiuksen kuva. Kuvassa Laurentinuksella on kädessään halsteri, jolla hänet sanojensa tähden halstrattiin roviolla. Jeesus sanoi Pietarille: Ruoki minun lampaitani. Jeesus sanoi myös: Sen minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette tehneet minulle. Meidät on lähetetty maailmaan olemaan Jeesuksen käsinä ja jalkoina ja toteuttamaan lähimmäisen rakkautta. Kun rakastamme toisiamme, toteutamme Jumalan tahdon. Hyvän tekeminen antaa tarkoituksen elämälle. Tule Sinäkin mukaan pistämään hyvä kiertämään, tule arkienkeliksi. Mikko Laurén Maarian seurakunnan kappalainen Toimitus Tiedotustoimisto, Eerikinkatu 3 PL 922, Turku puhelin (02) turku.tiedotus@evl.fi

3 3 Ennakkoäänestyspaikkojen kynnys on matala Timo Jakonen Seurakuntavaalien ennakkoäänestys järjestetään lokakuun viimeisellä viikolla maanantaista perjantaihin lukuisissa äänestyspisteissä. Edellisten vaalien tapaan seurakunnat tuovat ennakkoäänestyspisteet kauppakeskuksiin ja muihin helposti lähestyttäviin paikkoihin. Yhteensä ennakkoäänestyspisteitä tulee olemaan lähes 60, joista 13 on auki koko ennakkoäänestysviikon ajan. Ennakkoäänestyspisteet ovat avoinna kaikille äänestäjille seurakuntarajoista riippumatta. Turun ja Kaarinan alueen ennakkoäänestyspisteistä löytyy kaikkien seurakuntayhtymän seurakuntien ehdokaslistojen yhdistelmät ja siten tiedot ehdokkaiden nimistä ja numeroista. Mikäli seurakuntalainen käyttää äänioikeuttaan kauempana kotiseurakunnastaan, on äänestäjän itse syytä selvittää ehdokkaan nimi ja numero äänestyspaikalle tultaessa. Ennakkoäänestyspisteet isoissa kauppakeskuksissa ovat auki maanantaista perjantaihin klo Seurakuntavaaliehdokkaiden määrä on alustavien tietojen mukaan Turussa ja Kaarinassa lähes samalla tasolla kuin vuoden 2010 vaaleissa. Ehdokasasettelu marraskuussa pidettäviin vaaleihin päättyi ja tiedot perustuvat osin vielä vahvistamattomiin vaaliasiakirjoihin. Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt seurakuntaneuvostoihin ja yhteiseen kirkkovaltuustoon. Kirkkovaltuuston ja seurakuntaneuvostojen vaaleihin jätettiin jokaisessa kymmenessä yhtymän seurakunnassa kahdesta kuuteen ehdokaslistaa, joilla Seurakuntien keskusrekisterissä osoitteessa Eerikinkatu 3 ennakkoäänestyspaikka on auki klo 9 18 niin ikään koko viikon. Monessa oppilaitoksessa, palvelutalossa ja seurakuntatilassa ennakkoäänestyspistettä pidetään auki muutaman tunnin ajan yhtenä päivänä. Keskiviikkona voi äänestää muun muassa HK Areenalla, jossa äänestyspisteet ovat auki ennen TPS Lukko -peliä ja erätauoilla. Tarkat tiedot kaikkien ennakkoäänestyspisteiden aukiolosta tulevat ilmestyvään Kirkko ja me -lehteen. Oman seurakuntasi alueen äänestyspaikat löydät myös vaalikirjeestä, joka postitetaan äänioikeutetuille noin viikkoa ennen ennakkoäänestyksen alkua. Kotiäänestysmahdollisuus järjestetään niille äänioikeutetuille, joiden kyky liikkua on rajoittunut eivätkä he pääse äänestys- tai ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuksia. Kotiäänestykseen ilmoittaudutaan kirjallisesti tai puhelimitse klo 16 mennessä. Ilmoittautumisen voi lähettää osoitteeseen Seurakuntien keskusrekisteri, PL 922, Turku tai sähköpostilla turku.keskusrekisteri@evl.fi. Lomakkeen kirjallista ilmoittautumista varten voi hakea seurakuntien keskusrekisteristä tai tulostaa osoitteesta Puhelimitse kotiäänestykseen voi ilmoittautua soittamalla virka-aikaan numeroon Kerttu Palmunen Marraskuun vaaleissa on mahdollisuus tuulettaa päätöksentekoa. Äänestäjistä riippuu, jatkavatko entiset päättäjät ja astuuko heidän tilalleen aivan uusia henkilöitä. Seurakuntavaaliehdokkaiden määrä lähes ennallaan on yhteensä yli 400 ehdokasta. Alle kolmekymppisiä ehdokkaita on hieman vähemmän kuin neljän vuoden takaisissa vaaleissa eli kymmenen prosenttia kaikista ehdokkaista. Naisia ja miehiä on ehdokaslistoilla lähes yhtä paljon. Peruskristilliset ovat vaaleissa mukana ensi kertaa omilla listoillaan. Peruskristillisiä listoja jätettiin Katariinan- ja Mikaelinseurakunnissa. Listojen taustalla on perussuomalaisia aktiiveja. Sosialidemokraatit asettivat ehdokkaita kaikissa yhtymän kymmenessä seurakunnassa. Kokoomuksen lista ja Yhteinen kirkkomme -ehdokaslista tavoittelevat luottamuspaikkoja kahdeksassa seurakunnassa. Vihreät Niityt -listat ovat mukana seurakuntavaaleissa omilla listoillaan toista kertaa ja ovat koonneet ehdokkaita neljässä seurakunnassa. Vasemmistoliittotaustaisia Punavihreiden ehdokaslistoja jätettiin kahdessa seurakunnassa. Puoluepoliittisesti sitoutumattomista ryhmistä eniten ehdokkaita keräsivät Partiotyön ystävät. Partiolaisten listat jätettiin kahdeksassa seurakunnassa. Kaarinassa nuoret asettivat oman listansa seurakuntaneuvoston vaaliin. KP Timo Jakonen Henrikin kastejuhlassa on pöytä valmiina ja kummit kutsuttuina Katariinassa kirkkoherranvaali lokakuun alussa Katariinanseurakunnassa on melkoinen vaalisyksy, sillä marraskuussa pidettävien seurakuntavaalien lisäksi katariinalaiset pääsevat lokakuussa valitsemaan seurakunnalleen uuden kirkkoherran. Vaalissa ovat ehdolla Ruskon kirkkoherra Pasi Salminen, Harjavallan kirkkoherra Matti Kaipainen sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän ja seurakuntien kehittämishankkeen projektityöntekijä Leena Kairavuo. Ehdokkaat antoivat vaalinäytteensä syyskuun aikana, mutta heihin on Henrikinkirkon kastejuhlaan ovat tervetulleita sekä vauvat että vähän isommat lapset. Kaksi vuotta sitten pidetyssä juhlassa pastori Kirsi Huoponen kastoi tämän tarmokkaan pikkuneidin. Ristiäiset on monelle perheen pienimmälle ensimmäinen ikioma juhla. Ristiäisperinne yhdistää useita sukupolvia, kun oman perheensä ja sukunsa jäseneksi syntynyt henkilö otetaan kasteessa myös osaksi Kristuksen kirkkoa. Usein lapsi kastetaan jo vauvana noin kahden kuukauden ikään mennessä, mutta toisinaan lapsi voi syystä tai toisesta jäädä myös kastamatta. Joskus kiireisen vauva-arjen keskellä ristiäisjärjestelyjen tekeminen kastemekkoineen ja tarjoiluineen saattavat tuntua ylivoimaiselta tehtävältä ja samalla vauvan kastaminen jää väliin. Henrikinkirkolla järjestetään sunnuntaina klo avoin kastejuhla, jossa lapsi voidaan kastaa ilman murhetta kastemekon löytymisestä tai tarjoilujen järjestämisestä. Kirkolla on lainattavissa lapsen käyttöön kastemekko tai pienikokoinen alba. Kastetta juhlistaakseen tarjoavat seurakunnat pullakahvit kastetuille ja heidän perheilleen toimituksen jälkeen. Kasteelle voi tulla kuka tahansa alle 15-vuotias lapsi, jonka vanhemmista ainakin toinen kuuluu kirkkoon. Yli 12-vuotiailta lapsilta kysytään myös heidän oma suostumuksensa kasteeseen. Kastettava tarvitsee kaksi kirkkoon kuuluvaa ja konfirmoitua kummia. Jos kummeja on hankala löytää, voi seurakunnan puolesta saada kastejuhlan yhteydessä seurakuntakummin. Seurakuntakummit ovat seurakunnan vapaaehtoisia, jotka sitoutuvat kummin tehtävässään muistamaan kastettavaa lasta rukouksin hänen elämäntaipaleensa ajan, kertoo Henrikinseurakunnan kappalainen Anna-Kaisa Kallio. Avoimeen kastejuhlaan ilmoittaudutaan etukäteen kappalainen Anna-Kaisa Kalliolle joko sähköpostitse anna-kaisa.kallio@evl.fi tai puhelimitse Papin kanssa käydään ennen tilaisuutta läpi tarvittavat kasteeseen liittyvät asiat. Kastepäivänä jokainen kastettava lapsi saa oman kastehetkensä, johon myös läheiset voivat halutessaan osallistua vaikka tekstinlukijoina. Avoin kastejuhla Henrikinkirkossa (Peltolantie 2) su klo LK mahdollista tutustua vielä Varissuon kirkolla sunnuntaina noin klo alkavassa vaalipaneelissa. Kirkkoherranvaali toimitetaan Pyhän Katariinan kirkossa sunnuntaina jumalanpalveluksen jälkeen klo välisenä aikana. Äänestyspäivänä järjestetään bussikuljetus Varissuolta Pyhän Katariinan kirkolle normaalin kirkkobussireitin ja aikataulun mukaisesti. Ennakkoäänestys järjestetään vaalipäivää edeltävällä viikolla Varissuon kirkolla maanantaina klo 12 20, Hurttivuoren seurakuntakodilla tiistaina klo 15 18, Hannunniitun seurakuntatalolla tiistaina klo ja Katariinan pappilassa keskiviikkona klo Äänioikeus kirkkoherran vaalissa on ennen vaalipäivää 18 vuotta täyttävillä kirkon jäsenillä, jotka on merkitty Katariinanseurakunnan jäseniksi viimeistään

4 4 Vero joka tekee hyvää Kirkollisvero lohkaisee prosentin siivun jokaisen turkulaisen seurakuntalaisen palkkatuloista. Moni pohtii, mitä tuolla rahalla saa vastineeksi itselleen. Vaikka kirkollisveroprosentti on täällä alhaisin koko Suomessa, osa miettii, kannattaako kirkkoon kuulua, kun osan palveluista voi saada myös maksamatta kirkollisveroa. Harva hahmottaa, kuinka paljon hyvää ja kaunista kirkollisverolla voi saada aikaan paitsi itselleen ja läheisilleen, myös muille kanssaihmisille lähellä ja kauempanakin. Myönnetäänpä heti alkuun. Seurakunnan jäsenyys ei oikeuta bonuskorttiin, jolla saisi etuja tai alennusta seurakuntien palveluista. Miksi kirkollisveroa sitten pitäisi oikeastaan maksaa? Entäpä jos eroaisi kirkosta ja käyttäisi kirkollisveron johonkin ihan muuhun? Menoreikiä varmasti olisi jokaisessa taloudessa. Mitä hyötyä kirkollisverosta oikeastaan on? Koko kirkon ja seurakuntien talous perustuu nykyisin lähes täysin kirkollisverotuloihin. Ilman verotuloja meillä ei olisi juurikaan varaa pitää yllä seurakuntien toimintaa. Säästöjen turvin ei jokavuotista toimintaa pyöritetä, Kaarinan seurakunnan kirkkoherra Pirjo Vahtola toteaa. Seurakuntayhtymä on pitkälti riippuvainen kirkollisverotuloista sekä yhteisöverotuloista sekä rahoitustuotoista, joista saadaan noin 76 prosenttia sen kaikista bruttotuloista. Kun verotulot pienenevät, myös budjetti supistuu ja toimintaan ja auttamistyöhön jää vähemmän rahaa. Viime vuonna yhtymän toimintatuotot olivat 10 miljoonaa euroa ja toimintakulut 36 miljoonaa euroa. Yli 60 prosenttia kuluista menee henkilöstömenoihin. Määrärahojen jatkuvasti kaventuessa ja palkkakulujen samalla kasvaessa ajaudutaan väistämättä tilanteeseen, joka vaatii monia kiperiä ratkaisuja: työmuotojen supistamista, henkilöstön karsimista sekä luovia ratkaisuja toiminnan ylläpitämiseksi, Vahtola toteaa. Toimintaa tuhansille perheille Kirkollisveroäyreillä tehdään seurakunnissa joka päivä paljon hyvää. Kirkollisveroja maksamalla seurakuntalainen kustantaa osaltaan kaikkea sitä seurakuntien toimintaa, jota eri-ikäiset ja erilaisissa elämäntilanteissa olevat seurakuntalaiset tarvitsevat. Lapset ja nuoret ovat seurakuntien työssä ensiarvoisen tärkeä painopiste, ja seurakunnat käyttävätkin peräti kolmanneksen kaikista toimintamenoistaan lapsi- ja nuorisotyöhön. Seurakuntayhtymässä kohdataan viikoittain noin 7000 lasta ja nuorta. Seurakuntien lapsi- ja perhetyö tarjoaa mahdollisuuden kohdata ja harrastaa heillekin, joille se muutoin olisi taloudellisesti vaikeaa. Perhekerhot, päiväkerhot ja muskarit ovat pääasiassa maksuttomia tai hyvin edullisia. Rippikoulu tavoittaa vuosittain lähes koko ikäluokallisen nuoria ja lohkaiseekin samalla merkittävän osan kaikkien seurakuntien työpanoksesta ja budjetista. Rippikoulutyöhön tarvittava toiminnallinen määräraha on suurimpia kaikista määrärahoistamme. Lisäksi käytännöllisesti katsoen kaikki Kaarinan seurakunnan työntekijät ja suuri joukko vapaaehtoisia eli isosia ovat mukana rippikoulutyössä. Se on tärkeä työmuoto siksikin, että se tarjoaa mahdollisuuden arvokkaisiin henkilökohtaisiin kohtaamisiin rippikouluikäisten nuorten kanssa. Rippikouluvuodella on usein merkitystä koko perheelle ja rippikoulussa opitut asiat säteilevät myös kotiin ja lähipiiriin, Vahtola luonnehtii. Mukana elämän käännekohdissa Kirkko on läsnä monissa ihmiselämän tärkeissä taitekohdissa kuten syntymän, varttumisen, avioliiton ja kuoleman hetkillä. Seurakunnan jäsenenä on mahdollisuus osallistua kaikkiin kirkollisiin toimituksiin. Kaste ja kummina toimiminen, konfirmaatio sekä avioliittoon vihkiminen ovat kaikki mahdollisia vain seurakuntien jäsenille. Turun ja Kaarinan alueella on myös monia seurakuntien juhlatiloja, joita jäsenet voivat varata omiin kastejuhliin maksutta ja muihinkin juhliin edullisesti. Kristillinen hautaan siunaaminen on mahdollista myös kirkkoon kuulumattomille vainajille, mikäli omaiset sitä pyytävät, ja kristilliselle hautaan siunaamiselle on olemassa edellytykset. Siunausta ei kuitenkaan toimiteta, jos vainaja on ilmaissut tahtovansa toisin. Hautapaikan ja haudan hoidon hinta ovat samoja kaikille jäsenyydestä riippumatta. Tällä hetkellä käydään paljon keskustelua siitä, mitä kirkon jäsenenä voisi saada edullisemmin tai maksutta verrattuna heihin, jotka eivät kirkkoon kuulu. Tässä keskustelussa heijastuvat toisaalta vahvasti myös kirkon perustehtävä ja arvomaailma eli ajatus siitä, että Jumalan edessä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Elämän eri vaiheissa eteen saattaa tulla yllättäviäkin tarpeita, joissa seurakunta voi ojentaa auttavan käden. Parisuhdevaikeuksien keskellä solmuja voi yrittää avata kirkon perheneuvonnassa. Opintojen takkuillessa luotettavaa keskusteluapua saa ammattioppilaitoksissa ja korkeakouluissa työskenteleviltä oppilaitospastoreilta. Sairauden kohdatessa apuna ovat molemmissa turkulaisissa sairaaloissa päivystävät sairaalasielunhoidon työntekijät. Kirkko kohtaa ihmisiä juuri siellä, missä he ovat, sekä erityisesti niissä elämäntilanteissa, joissa he eniten apua kaipaavat. Apua eniten tarvitseville Konkreettisimmin kirkon hyvä työ näkyy diakoniatyössä, johon kuluu tällä hetkellä noin viidennes seurakuntien toimintamenoista. Vaikka diakoniatyön painopiste on henkisessä ja hengellisessä auttamisessa, on viime vuosien aikana konkreettisen avun kuten ruokakassien ja -kuponkien tarve ja tarjonta lisääntynyt merkittävästi. Seurakuntien diakoniatyö täydentää kunnissa tärkeällä tavalla sosiaalitoimen ja mielenterveystyön palveluja. Sen piirissä ei jäsenyyttä kysellä, vaan apua on tarjolla jokaiselle sitä tarvitsevalle. Vanhustyön parissa moni ikäihminen kohtaa toisia samassa elämäntilanteessa olevia ja saa uudenlaista virtaa arkeen. Vahtola korostaakin, että seurakunta on yhteisö ja sen toiminta on yhteisöllistä pyrkimyksenä yksinäisyyden lievittäminen. Tämä toteutuu hienosti esimerkiksi vanhustyössä, jonka piirissä olevat ikäihmiset usein huolehtivat toisistaan ja pitävät yhteyttä toisiinsa myös seurakunnan seinien ulkopuolella. Kirkon verovaroilla autetaan myös kaukana meistä olevia lähimmäisiä. Verovaroista suunnataan joka vuosi tietty prosenttiosuus Kirkon Ulkomaanavulle, joka tekee humanitaarista työtä eri puolilla maailmaa eniten apua tarvitsevien parissa. Lisäksi osa verovaroista kanavoidaan lähetysjärjestöille, jotka tekevät kentällä myös konkreettista avustustoimintaa. Kulttuuriperinnön suojelija Ilman kirkollisverovaroja ei olisi toimintaa eikä myöskään seurakuntien tiloja - kirkkoja, kappeleita, seurakuntataloja ja pappiloita. Kaikkien niiden ylläpitäminen, huoltaminen, lämmittäminen ja vartiointi vievät merkittävän osan seurakuntien budjetista. Vaikka kirkkovaltuusto päättikin hiljattain luopua kahdesta seurakuntatilasta, on linjaus kirkkojen suhteen ainakin toistaiseksi ollut ehdoton. Niistä ei ole haluttu talouden tuulien tuiverruksesta huolimatta tinkiä. Turun ja Kaarinan alueen kirkkojen ovet ovat avoinna niitä tarvitseville seurakuntalaisille yhä tänäkin päivänä aivan kuten vuosisatoja sitten. Vahtola muistuttaa, että kirkko ylläpitää myös monipuolista kulttuuri- ja musiikkitoimintaa. Seurakuntien piirissä löytyy mahdollisuuksia harrastaa ja nauttia niin kuvataiteesta, teatterista, musiikista, tanssista, kirjallisuudesta kuin runoudestakin. Kirkko muokkaa arvomaailmaa Seurakunnilla on hyvin paljon sellaista työtä, jonka päälle olisi vaikeaa tai jopa mahdotonta lätkäistä hintalappua. Jumalanpalvelukset ja koko kirkon hengellinen työ ovat asioita, joita on vaikea arvottaa ja joiden arvo jokaiselle ihmiselle on ainutkertainen ja ainutlaatuinen. Kaikissa työmuodoissaan ja jo pelkällä läsnäolollaan seurakunnat välittävät tuhatvuotisia arvoja, joiden Piirros Erkki Kiiski merkitys korostuu entisestään nykypäivän yhteiskunnassa. Elämänarvoja ja eettisiä oppeja, joiden merkitystä tuskin kukaan haluaa väheksyä. Toisten kunnioittaminen, muista ihmisistä huolehtiminen ja lähimmäisenrakkaus korostuvat kaikessa seurakuntien työssä. Mikä arvo ja merkitys näillä on? Miten hintalappu niille lasketaan? Vahtola heittää. Seurakuntalaisilta kirkkoherra Vahtola toivoisi entistä enemmän aktiivisuutta ja osallistuvaa otetta. Seurakuntien tulevaisuuden kannalta jopa verotulojakin tärkeämpää on, että ihmiset osallistuvat omalla panoksellaan seurakuntien toimintaan ja sen kehittämiseen. Osallistumisen mahdollisuuksia kuten erilaisia vapaaehtoispestejä on tarjolla runsaasti, vastuunkantajia liikkeellä kuitenkin vähemmän. Uudet kasvot olisivat Vahtolan mukaan joukkoon erittäin tervetulleita ja sopivan kokoisia vastuupalikoita löytyisi varmasti jokaiselle. Ensimmäisen kortensa yhteiseen kekoon voi kantaa helposti ja parissa minuutissa jo kuluvana syksynä. Seurakuntavaaleissa jokainen seurakunnan jäsen voi omalla äänellään vaikuttaa siihen, miltä kotiseurakunta lähivuosina näyttää ja millaisia painopisteitä sen toiminnassa korostetaan. Seurakunta olemme me kaikki yhdessä ja myös luottamushenkilöt ovat tämän seurakunnan kasvoja. Minkä näköinen on sinun seurakuntasi? Rita Suhonen

5 5 102 näkökulmaa Tuomiokirkkoon Lasten sarjan voitti Julius Kalliala. Nuorten sarjan voiton nappasi Kerttu Kurki. Katso kuvat netistä! Sarjojen voittajakuvia ja kunniamainittuja otoksia voi tutkailla tarkemmin osoitteessa turunseurakunnat.fi/ajankohtaista. Toukokuun Kirkko ja me -lehdessä julkistettuun Minun Tuomiokirkkoni -valokuvakilpailuun osallistui 63 kuvaajaa 102 valokuvalla. Kilpailussa etsittiin uusia kuvakulmia kaupunkikuvaa monella tavalla hallitsevaan kansallispyhäkköön. Kilpailun tuomaristoon kuuluivat arkkitehti Ola Laiho, valokuvaaja Timo Jakonen ja toimitussihteeri Mervi Sipilä-Koski. Alle kouluikäisten sarjan voitti Julius Kalliala, jonka ottamassa kuvassa jurya miellytti rakenteellisen ja herkän luonnon maiseman yhteys sekä raikas näkökulma kirkon ikiaikaisten ikkunoiden läpi. Nuorten sarjassa ykköseksi nousi Kerttu Kurki sateenkaarikuvallaan, jossa on Tuomiokirkon torni monisisältöiseen taivaaseen liittyneenä. Sateenkaaren päästä löytyvä aarre kruunaa ylöspäin kurkottavan, vapautta ja rauhaa huokuvan hetken. Yleisen sarjan voittajaksi jury nosti Noomi Narjuksen symboliikkaa uhkuvan kuvan, joka on vaatinut kuvaajalta omaa ajattelua ja hyvän oivalluksen. Liikkuvat ihmishahmot muistuttavat ympäristön elävyydestä kuvassa, jonka keskiössä on Tuomiokirkon pääovi. Torin kivien väliset raot johdattavat katseen kohti valon läikittämään portaikkoa ja sitä kautta ovelle. Liike-epäteräviksi jätetyt henkilöhahmot ovat kuin symboleita ohikiitävistä hetkistä ja ihmisistä. Monien hyvin valokuvien joukosta jury nosti kunniamaininnan arvoisiksi Tero Kukkosen, Kalle Muhosen ja Jari Rajalan otokset. Kukkonen oli löytänyt omaan kuvaansa oikean kohdan, jossa vanha ja vielä vanhempi kohtaavat. Auringon kultaama Tuomiokirkon seinä korostaa kuvan kontrasteja tarkoituksenmukaisella tavalla. Muhosen kuvassa tuomaristoa miellytti minimalistiseksi tiivistynyt viimeinen hetki, kultainen leikkaus ja kärsivällisellä odottamisella löytynyt oikea hetki. Rajalan kuva sai kiitosta vertikaalisen ja horisontaalisen aiheen tukevasta sommitelmasta, jossa on taitavaa sävyjen käyttöä. Taustaksi oli otettu rauhallinen holviseinä usein nähtyjen urkujen tai alttarin sijasta. Runsaasti manipuloidussa kuvassa penkissä istuvan hahmon punainen vaate toimii tehokkaana kiintopisteenä. Kilpailun voittajille on luvassa kirjapalkintoja. Lisäksi he pääsevät kierrokselle Tuomiokirkon torniin, josta he voivat ihailla kotikaupunkiaan hieman uudenlaisesta näkökulmasta sekä halutessaan myös kuvata sitä uusista vinkkeleistä. Kirkko ja me -lehti kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita kuvaajia! Noomi Narjuksen kuva valittiin yleisen sarjan voittajaksi. TILAUSKORTTI Tilaa lehti, joka on kirkon puolella. 4 kk vain 29 (Norm.44 ) Kyllä kiitos! Tilaan Kotimaa-lehden 4 kuukaudeksi etuhintaan vain 29 (Tilaus on määräaikainen, normaalihinta 44.) Nimi Osoite Postitoimipaikka Kotimaa maksaa postimaksun. Kotimaa Oy Vastauslähetys Tunnus Helsinki Puhelin Kustantaja: Kotimaa Oy, Hietalahdenranta 13, Helsinki, Kotipaikka Helsinki, Y-tunnus Pyhä keskellä arkea. Joka torstai. Rakentava vaihtoehto arvojen kaaoksessa. Tilaa Kotimaa-lehti. Sähköposti Minulle saa lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä. Tarjous voimassa saakka. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. Tee tilaus haluamallasi tavalla: Postita tilauskortti Postimaksu on maksettu puolestasi. Soita * Lähetä sähköpostia asiakaspalvelu@kotimaa.fi Tilaa verkosta kotimaa.fi/tarjous *Puhelun hinta: lankapuhelimesta: 8,21 senttiä/puhelu + 6,9 senttiä/minuutti, matka puhelimesta: 8,21 senttiä/puhelu + 14,9 senttiä/minuutti.

6 6 Vaatimaton mutta hyväntuoksuinen ruuta oli kirkkoväen suosiossa menneillä vuosisadoilla. Kasvin tuoksu auttoi pysymään hereillä pitkien jumalanpalvelusten ajan. Timo Jakonen Pellava kuuluu maailman vanhimpiin viljelykasveihin. Sitä tiedetään viljellyn jo kivikaudella. Terttu Lempiäisellä on kädessään valkoinen lilja, joka muistuttaa madonnanliljaa. Madonnanlilja on Pyhän Maan ainoa, harvinainen liljalaji. Se on kostean tropiikin kasvi, jolla on voimakas tuoksuinen kukka. Madonnanlilja on omistettu Neitsyt Marialle. Kukka esiintyy lähes kaikissa keskiaikaisissa maalauksissa. Se kuvasi kauneutta, puhtautta ja viattomuutta. Kun Jeesus puhui kedon liljoista, hän tarkoitti yleisesti kevään kukkaloistoa, kasvihistorioitsija Terttu Lempiäinen kertoo. Kasviretki kirjojen Ruissalosta on lyhyt matka Välimerelle. Ja vielä kauemmas. Kasvitieteellisen puutarhan kukat ja puut vievät vierailijan keskelle Raamatun ajan tuoksuja ja tarinoita. Varsinkin, kun oppaana on kasvien historian tuntija. Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan kahvilassa leijuu tuoreen kanelipullan kutsuva tuoksu. Kaneli on kasvi. Missä mahtaa olla sen koti? Se selviää, kun dosentti Terttu Lempiäinen johdattaa kyselijän puutarhan kasvihuoneisiin. Ilma huokuu kosteutta. Vaatteet liimautuvat ihoon. Kuljemme viidakossa. Tässä on kanelipuu, Terttu Lempiäinen esittelee tiheikön keskellä. Paksurunkoinen puu hipoo huoneen lasikattoa. Kanelipuun koti on tropiikissa, Ceylonin sademetsissä, nykyisessä Sri Lankassa. Kanelitangot viilletään nuorten puuversojen kuoresta, Lempiäinen kertoo. Eipä ole tullut kanelipullaa haukatessa mieleen, että mutusteleekin puun kuorta. Kallis kanelipuu Kaneli ei olekaan mitään hätäleipäpettua. Se on ollut kallisarvoista kauppatavaraa pari vuosituhatta. Kanelin vuoksi Ceylonin herruudesta taisteltiin kauan. Raamatussakin arvostetaan kanelia. Mooseksen aikana se oli pyhän voiteluöljyn osa: Kokoa hajusteita parasta lajia: viisisataa sekeliä kiteistä mirhaa, tuoksukanelia puolet tästä määrästä eli kaksisataaviisikymmentä sekeliä Sekeli vastaa kuuttatoista grammaa. Neljä kiloa kanelia on melkoinen keko. Kun Mikael Agricola (n ) aikoinaan suomensi Raamattua, hän joutui miettimään arvokkaalle kasville suomenkielistä nimeä. Hän lainasi Martti Lutherilta cinnamet-sanan. Ilmaisu vaihdettiin myöhemmissä käännöksissä kaneliksi. Kaneli-sanaakin Agricola käytti, mutta tarkoitti sillä kaniinia! Agricolan seurassa Terttu Lempiäinen kulkee kasvitieteellisessä puutarhassa kuin kotonaan. Hän on kasvillisuuden historian tuntija, kasvien systematiikan ja ekologian dosentti. Lempiäinen on tutkinut muun muassa Turun arkeologisissa kaivauksissa löytyneitä kasvijäänteitä. Hiiltynyt jyväkin voi paljastaa tietoja muinaisesta asutuksesta ja ympäristöstä, elinkeinoista ja kansainvälisistä yhteyksistä. Raamatun kasvihistorian jäljille Lempiäisen innoitti erityisesti Mikael Agricola. Suomen kielen isän teksteissä esiintyy runsaasti kasvien nimiä, harvinaisuuksienkin. Mitä enemmän tutustun Agricolan työhön, sitä enemmän ihailen häntä, Lempiäinen tunnustaa. Agricola oli tavattoman sivistynyt ihminen. Hän hankki laaja-alaiset tiedot opiskellessaan Keski-Euroopassa. Hän kokosi tietoja ammattitovereiltaan, kirjoista ja muista lähteistä. Kiinnostus Agricolaan johti Terttu Lempiäisen yhteistyöhön sanastohistorian tuntijan, Kaisa Häkkisen, kanssa. Turun yliopiston suomen kielen professori ja kasvihistorian tutkija ovat yhdessä kirjoittaneet Agricolan yrteistä ja kasvisanastosta. Kirjat vievät lukijan seikkailemaan ympäri maailmaa, myös Välimeren tuntumaan Raamatun maihin. Lähi-idässä maanpinnan muodot vaihtelevat vuoristosta tasankoihin, samoin säät talvisateista kesän kuivuuteen, Lempiäinen kuvailee. Moninaiset kasvillisuusvyöhykkeet tekevät luonnosta erityisen rikkaan. Orjantappuran arvoitus Agricola olisi varmasti innoissaan Ruissalon puutarhasta. Täällä hän näkisi ne Raamatussa mainitut kasvit, joiden piirteitä hän joutui kuvittelemaan ja joille hän etsi suomenkielisiä nimiä. Käännöstyö on ollut vaikeaa, Terttu Lempiäinen ymmärtää. Kääntäjä oli kaukana Raamatun ajasta, paikasta ja kulttuurista. Raamatussa mainitaan noin 130 kasvilajia. Monista kasveista käytetään vain yleisluontoista nimeä. Esimerkiksi orjantappuraa on vaikea yksilöidä. Piikkikasveja on sata lajia. Jeesuksen orjantappurakruunu saattoi olla vaikkapa metsäruusu. Nykyisten löytöjen perusteella Palestiinassa saattaa olla jopa 3500 kasvilajia. Raamattua käännettäessä pitäisi tuntea kasvillisuuden historiaa. Kasvien nimien tulisi vastata tuolloista lajistoa, Lempiäinen pohtii. Kunniakkaat palmut Jatkamme kierrosta Terttu Lempiäisen ja Mikael Agricolan seurassa. Kasvihuoneessa komea palmu avaa viuhkansa. Tuollaisia huojuu eteläisillä merenrannoilla. Tuollaisia orjat leyhyttelevät faaraoiden yllä pyramidien seinämaalauksissa. Israelilaisille palmu oli pyhä puu. Se kuvasi voittoa ja kunniaa. Kuninkaasta riemuittiin heiluttamalla palmunlehviä. Sellaisen kunnianosoituksen Jeesus koki ratsastaessaan aasilla Jerusalemiin: Ihmiset ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen: Hoosianna! Palmu on yleisnimi, Terttu Lempiäinen täsmentää. Palmusukuja on kolmatta sataa ja lajeja Tunnetuin on taatelipalmu. Se on maailman vanhimpia viljelykasveja. Taateli on kiitollinen kasvatettava. Se voi tuottaa hedelmiä vielä 200-vuotiaana. Agricolakin lienee maistellut herkkua. Kanelipuu on kotoisin Ceylonilta, mutta se tunnetaan myös Raamatussa. Meille korvapuusteista tuttua maustetta käytettiin Mooseksen aikoihin pyhän voiteluöljyn valmistamiseen. Taatelit mainitaan Turun linnan pitojen tuontiluetteloissa 1500-luvun loistokaudella, Lempiäinen vahvistaa. Vaikka Suomessa ei ole tehty taatelien siemenlöytöjä keskiajalta, on täysin mahdollista, että niitä tuotiin tänne Saksan kautta. Siemeniä on löytynyt hansakaupan reitin varrelta Tallinnasta, Kööpenhaminasta, Tukholmasta ja Gdanskista. Aito viikuna-asu Kasvihuoneessa taatelipalmun naapurina kasvaa viikunapuu. Suuret kouramaiset lehdet muodostavat katon päitten ylle. Välimeren maissa viljeltävä aitoviikuna oli tärkeä ravintokasvi. Sillä lääkittiin myös tulehduksia. Turkuun tuotiin kuivattuja viikunoita hansakauppiaitten laivoissa jo keskiajalla. Arkeologisissa kaivauksissa siemenjäänteitä on löydetty Vanhalta suurtorilta, Tuomiokirkkotorilta, Mätäjärven kohdalta, Rettiginrin - teestä ja myöhemmältä ajalta Turun linnasta, Lempiäinen luettelee. Aluksi viikuna lienee ollut arvokas rohto luvulla se pääsi varakkaiden ruokapöytään. Viikuna esiintyy jo Raamatun ensilehdillä. Eeva ja Aadam tekivät sen lehdistä ensimmäisen pukunsa. Agricola kuvaa tapahtuman näin: Niin heidän molempain silmät aukenit ja he äkkäsit alasti olevansa, niin he sidoit fiikunalehtiä yhteen ja teit heillens vihtat. Sakkeuksen metsäviikuna Aitoviikunan lisäksi Raamatussa kerrotaan metsäviikunasta. Sellainen - kin kasvaa Ruissalossa.

7 7 He äkkäsit alasti olevansa, niin he sidoit fiikunalehtiä yhteen ja teit heillens vihtat. Viiniköynnökset kiipeilevät Ruissalon kasvihuoneiden ulkoseinillä. Viiniköynnöksistä puhutaan Raamatussa useasti. Varhaiskristityt pitivät ikivihreää laakeripuuta paratiisin elämän puuna. Heillä oli tapana asettaa vainaja lepäämään laakerinlehtien päälle ennen hautaamista. kirjaan Papyruskaislasta tehty kori pelasti Mooses-vauvan, kun faaraon tytär löysi Niilin kuljetettavaksi lasketun korin. Papyruksesta valmistettiin myös kirjoituspaperia. Viikuna esiintyy jo Raamatun ensilehdillä. Eeva ja Aatami tekivät sen lehdistä ensimmäiset pukunsa. Köyhä kansa käytti metsäviikunan eli sykomoriviikunan pieniä, pahanmakuisia hedelmiä, Terttu Lempiäinen valottaa. Hedelmien makua parannettiin tekemällä niihin reikiä. Vanhan testamentin profeetta Aamos viljeli metsäviikunoita. Puu mainitaan myös Uuden testamentin kertomuksessa lyhytkasvuisesta Sakkeuksesta, joka kiipesi metsäviikunapuuhun nähdäkseen Jeesuksen ihmistungoksen keskeltä. Puu haarautuu lähellä maata, Lempiäinen näyttää. Siihen oli helppo kiivetä. Pyhää öljyä ja oliiveja Erään puun harmahtavien lehtien seasta pistää esiin vihreitä pitkulaisia, tutuntuntuisia marjoja. Ruokakaupoissa näitä näkee lasipurkeissa: oliiveja. Ruuan valmistajat ovat lorauttaneet oliiviöljyä pannulle jo 5500 vuoden ajan. Oliivi- eli öljypuu on yhä Välimeren tärkein öljykasvi. Sen öljy ja hedelmät valloittivat pohjoisen Euroopan keskiajalla. Öljyä käytettiin valaistukseen, ruuanlaittoon ja kirkollisiin toimituksiin. Suolaja potaskaliuoksessa muhineet luumarjat maistuivat herkuttelijoille. Arkeologit ovat löytäneet Itämeren alueelta oliivinkiviä uskomattoman paljon, Terttu Lempiäinen naurahtaa. Eri maiden löydöt on koottu kirjaksikin. Turussa niitä voisi hyvin olla hansaliikenteen vuoksi, vaikka niitä ei olekaan löydetty. Oliivipuut ovat itsessäänkin muinaisia. Paksut, väärärunkoiset puuvanhukset saattavat olla yli tuhannen vuoden ikäisiä, Lempiäinen sanoo. Agricolan suomennoksissa puun nimi on oljupuu tai öljypuu. Nykykäännöksessä puhutaan oliivipuusta. Se vilahtelee Raamatun teksteissä tiheästi. Esimerkiksi kyyhkynen palasi Nooan arkkiin nokassaan tuoreen oliivipuun lehti. Öljypuu henkii rauhaa, kunniaa ja vaurautta. Oliivipuu on kuninkaan puu, Lempiäinen muistuttaa. Kuninkaat voideltiin tehtäväänsä öljyllä. Messiaasta käytettiin nimitystä Voideltu. Viimeisen yönsä Voideltu vietti Öljymäen rinteillä Getsemane-nimisessä oliivilehdossa. Getsemanessa väitetään yhä kasvavan oliivipuita, jotka olivat Jeesuksen aikana nuoria taimia. Ihmekasvi aaloe Siirrymme kuivan erämaan huoneeseen. Mullasta törröttää korkeita paksulehtisiä ruusukkeita. Kanarian saarten kävijöille näky olisi tuttu. Aaloe kasvaa siellä luontaisesti. Aaloen laajaan sukuun kuuluu lähes neljäsataa lajia, Terttu Lempiäinen taustoittaa. Kasvin mehevät lehdet ovat varustautuneet terävin hammaslaidoin kuin valmiina puolustautumaan. Ottajia on riittänytkin. Ihmekasvia on käytetty muinaisesta Egyptistä alkaen vatsavaivoihin, hengenahdistukseen, silmätauteihin, masennukseen, ihosairauksiin 300-luvulla Aleksanteri Suuri valtasi Afrikan sarven tuntumasta saaren, koska siellä kasvoi aaloeta luvulla elänyt Hildegard Bingeniläinenkin totesi aaloen parantavan mahasairaudet ja pään vaivat. Aaloe mainitaan myös Naantalin luostarin yrttikirjassa 1450-luvulta, Lempiäinen jatkaa listaa. Mahdollisesti sitä on tuotu etelästä Vadstenan luostarin kautta Naantaliin. Voittokulku jatkuu yhä. Moni ihoaan hoitava luottaa aloe veraan. Raamatun maailmassa aaloeta käytettiin rohdoksena ja hajusteena. Kasvilla oli osansa Jeesusta haudattaessa: Paikalle tuli myös Nikodemos mukanaan sata mittaa mirhan ja aaloen seosta. Miehet ottivat Jeesuksen ruumiin ja kietoivat sen käärinliinoihin pannen mukaan tuoksuaineita Sata mittaa tarkoitti 30 kiloa. Vuonna 1683 Turun Akatemian professori Elias Tillandz antoi kasviluettelossaan lääkeaaloelle suomenkielisen nimen Aina Wiherjäinen Yrti, Lempiäinen kertoo. Nimi ei vakiintunut. Agricolan alun perin käyttämä lainasana aaloe oli elinvoimaisempi. Tuoksuva ruuta Vaellamme kasvihuoneista ulkopuutarhaan. Ympäristö on tulvillaan tarinoita myrteistä ja viiniköynnöksistä, pellavasta ja sinapista, valkosipulista ja koiruohosta, speltistä ja emmervehnästä, puksipuusta ja härkäpavusta, tillistä, mintusta, kuminasta Erään keltaisen kukan lehdestä kasvitieteilijä ottaa pikkuruisen palan ja kehottaa hieraisemaan sitä. Sormiin jää miellyttävä tuoksu. Tämä on ruuta. Se on minun lempikasvini, Terttu Lempiäinen ihastelee. Sen kukka on uskomatto - man kaunis, pieni ja röpeliäinen, mutta aivan symmetrinen ja niin hieno! Vaikka ruudanlehti ei ole aivan harmiton, se mainitaan Raamatussa arkipäivän kasvien joukossa. Antiikin Hippokrateelle ruuta oli lääkekasvi kuten Agricolallekin. Leonardo da Vinci huuhtoi ruutavedellä sil miään. Jotkut karkottivat sillä kateutta ja vihaa. Katolisiin kirkkoihin pirskotettiin ruutavettä ennen messua. Kun kasvia koskettaa, kädet tuoksuvat koko päivän, dosentti Terttu Lempiäinen hymyilee. Joskus laitan sitä autoon. Aikoinaan kirkossa kävijät pitivät ruutaa nenänsä alla. Kun kuunneltiin neljän tunnin saarnoja, ruuta piti hereillä. Tytti Issakainen Jutussa mainitut Raamatunkohdat: 2. Moos. 30:23 Joh. 12:13 1. Moos. 3:7 Luuk. 19:4 1. Moos. 8:11 Joh. 19:39-40 Kirjallisuusvinkkejä kasvimaailman matkailijoille Kaisa Häkkinen, Terttu Lempiäinen: Agricolan yrtit. Kirja-Aurora Kaisa Häkkinen, Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun. Suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikana. Teos Anja Suomela, Mikko Louhivuori, Matti Järvinen: Viinitarha viheriöi. Raamatun maan kasveja. Suomen Lähetysseura Öljypuu eli oliivipuu vilahtelee Raamatun teksteissä tiheästi. Esimerkiksi kyyhkynen palasi Nooan arkkiin nokassaan tuoreen oliivipuun lehti. Granaattiomenapuun tulenpunaiset kukat ovat kuin pieniä kelloja. Nyt ruukkuun istutetusta pensaasta kasvaa monimetrinen puu. Raamatussa granaattiomena oli ihanan tulevaisuuden vertauskuva: Sinun Jumalasi vie sinut hyvään maahan vehnän, ohran, viiniköynnöksen, viikunapuun ja granaattiomenapuun maahan

8 8 På eftis fortsätter leken Att börja skolan är stort. På ettan byts daghemmets kravlösa pysseltillvaro ut mot grundskolans nio år långa räcka av lektioner, läxor, lärare, kompisar, raster, utmaningar, prestationer och mängder av information som ska memoreras, förstås och användas. Eftermiddagsverksamheten eller eftis är en viktig brygga mellan dagiset och skolan och mellan skolan och hemmet. På eftiset i Aurelia kan de nybakade skoleleverna vara från att skolan slutar tills klockan fem. Under den tiden hinner mycket hända. Alina Mbenun och Sofia Våg tycker att det bästa med eftis är att klättra och spela fotboll. Alina har just börjat skolan och Sofia går på tvåan. De går till eftis från Cygnaeus skola som ligger några hundra meter snett över gatan. Vid det här laget är ettorna ivriga och otåliga på att få flera och svårare läxor. Vi har för lätta läxor! Jag vill ha svårare, 2:ans läxor skulle vara bra, säger Belinda Pålsson vars favoritämnen i skolan är matematik och religion. Jag vill ha sexans läxor, eller nej, jag vill genast ha min studentmössa! Utbrister Alina. Leken står i centrum: Att börja skolan är roligt och spännande, men det är också mycket nytt att vänja sig vid och komma ihåg. Det händer att skolväskan glöms i skolan, att inneskorna glöms på eller att läxboken blir i pulpeten. Fast man ju är stor då man början skolan är man egentligen ganska liten, Johanna Bruun konstaterar eftisledare Maija Pursiainen. Tillsammans med Päivi Leinola tar hon hand om eftermiddagsverksamheten i Åbo svenska församlingshus Aurelia. I fyra år har de arbetat tillsammans och utvecklat verksamheten. Både Päivi och Maija anser att det är viktigt att barnen inte slutar leka fast de börjar skolan. Då barnen kommer hit vid tolvtiden får de genast gå ut och springa av sig en stund. Efter det är det mellanmål och då lugnar vi ner oss till lite högläsning, sen läser vi läxor och resten av dagen får barnen leka fritt, gå ut igen eller så pysslar vi något med dem. Det här är barnens fritid inte en fortsättning på skoldagen, understryker Päivi. Fantasin får flöda På eftiset i Aurelia uppmanas barnen att använda sin fantasi och att leka med alla sina sinnen. Varje fredag är det leksaksdag, då har barnen inga läxor utan får ta med sig en leksak hemifrån istället. Vi undviker elektroniska leksaker här. Om föräldrarna behöver få tag på barnet ringer de eftismobilen, då vet också vi om något barn ska hem tidigare eller liknande, säger Maija. Det finns ett helt skåp fullt med rekvisita för lekarna på Aurelia. Pysselmaterial trängs på hyllorna tillsammans med antika mobiltelefoner, kassaapparater, bilar och dockor om vartannat. Eftisgruppen i Aurelia är liten, bara tjugotre barn, det gör gruppen sammansvetsad och underlättar lekar över årskursgränserna. Flickorna och pojkarna brukar också leka tillsammans, speciellt fotbollen är populär. Såhär mycket! tycker Elli- Lotta Maunula, Kajsa Tetula, Belinda Pålsson, Sofia Våg och Alina Mbenun om sitt eftis. Nolltolerans för mobbning Enligt Maija som jobbat på eftis tio år har verksamheten utveckats mycket under det senaste decenniet. Vi arbetar allt mer målmedvetet och organiserad. Det finns en idé bakom allt vi gör och vi är noga med att ständigt utvärdera vårt eget arbete, säger hon. Det är staden som köper eftermiddagsverksamheten av privata organisationer. Eftiset i Aurelia till exempel drivs av Centralen för kristen fostran som håller eftis- och barngrupper på svenska och finska i hela Åbooch S:t Karins-regionen. Den största skillnaden mellan eftiset i Aurelia och ett eftis utanför församlingarnas regi är andakten som hålls en gång i månaden, då kommer någon ner från Åbo svenska församling och håller en andakt tillsammans med barnen. Dessutom utgår litteraturen och de flesta organiserade aktiviteterna oftast från bibelberättelserna. Det läggs också stor vikt vid att barnen beter sig och agera sig som en kristen. Vi har nolltolerans för mobbning här. Vi försöker också visa att det är viktigt att ta andra i beaktande, att vara tacksam och be om förlåtelse om man gjort något dumt, säger Päivi. Behovet växer Päivi och Maija ser ett stort behov av eftis i dagens samhälle. Just nu finns de fler barn i behov av eftermiddagsverksamhet än det finns platser. Arbetet äter lätt upp allt större delar av den vakna tiden och det är mycket begärt av en sju eller åttaåring att tillbringa flera timmar ensam hemma efter skolan. Eftiset ger en mjuk start på skollivet. I tvåan börjar barnen öva på att gå hem tidigare enligt vad som är bestämt med föräldrarna. På det sättet hinner de vänja sig vid att gå i skolan och vid att småningom klara sig själva, säger Päivi. Johanna Bruun Tillsammans Vi människor kommer inte hit till den fysiska världen ensamma. Vi blir till med hjälp av andra. När vi föds tas vi emot av andra individer Utan andra kan vi aldrig överleva. Omvärlden omkring oss utgör vår värld, dit där vi sätts in i ett sammanhang. Det omgivande samhället ställer sina krav och har sina förväntningar på oss.inom oss själva finns det som är vår alldeles egen värld, den påverkar vårt mående. Den fina yttre fasaden kan inte påverka det som pågår i vårt inre. Obalansen i vårt inre föder ett kaos och vi går sönder, vår själ blir trasig. För att få kontakt till vårt inre är det bra om vi har en vilja till sanningen om vårt eget liv, sanningen om vår egen plats i skapelsen. Relationer människor emellan förutsätter gränser, jag ska vara jag och du ska vara du. För att vi ska kunna mötas måste vi gå över vår gräns. Vi måste våga bryta upp från det trygga och invanda om vi litet vill växa till oss och bli mera människor än vad vi är. Vår inre värld handlar om det psykiska, vårt inre liv med våra fantasier och drömmar. Var och en av oss har sitt eget inre landskap med tankar och känslor. Vårt inre talar ständigt till oss och med oss, via kroppen, känslorna och drömmarna. Deras egenskap är att de aldrig ljuger för de har inte något behov av att ljuga. De vet inte vad lögn är så de talar alltid sanning. Hur ofta tittar du på dig själv i en spegel, granskar dig själv? Kan du med ditt sätt att se på dig själv påverka hur andra ser på dig? I en spegel ser vi vår spegelbild. Vi människor är speglar för varandra. Vi gör varandra till det som vi är och blir. När vi granskar oss själva i den skarpaste spegel kan det vara bra att veta att den perfekta människan finns inte, inte heller den perfekta familjen eller den perfekta uppväxten. En människa som lever i sin brist kan längta efter att få den uppfylld. Bristen driver oss framåt i vår längtan. Jag tror att vårt svar ligger hos Gud, att det är där vi hittar vår plats i tillvarons mysterium. Hos Gud kan vår brist bli mera hel. Gud är spegeln som gör oss vackrast. Tittar vi på oss själva i honom så ska vi se mera än vad vi ser utan honom. Sök så ska du se, sök tillsammans. Johan Mullo

9 9 Timo Jakonen Rinnalla kulkeminen on tärkeä osa vapaaehtoisen työtä. Nuoret arvostavat arjen asioissa auttamista ja uusien näkökulmien avaamista. Johannalla on ollut viiden vuoden aikana Monan lisäksi kaksi muutakin tuettavaa. Omaan kotiin Aikuistuminen ei tapahdu yhdessä yössä Ensimmäiseen omaan kotiin muuttaminen on aina suuri ja jännittävä asia. Joskus omillaan asumisessa voi kaivata myös tukea ja apua. TUAS Nuorten tuettu asuminen tarjoaa sitä. Se on Turun vanhimman sosiaalialan järjestön, Turun Kaupunkilähetys ry:n yksi toimintamuoto. Mottomme on, että nuori ei aikuistu yhdessä yössä. Kun nuori tulee meille, hän ei osaa vielä kaikkea ja silloin on tärkeää, että saa tukea. Tarjoamme tukihenkilötoimintaa itsenäistyville, vuotiaille nuorille, jotka ovat muuttaneet tai muuttamassa omilleen ja tarvitsevat apua arjen hallintaan. Kyseessä ovat ihan tavalliset nuoret, jotka kamppailevat aikuistumisen kynnyksellä, määrittelee Liisa Love, toinen TUASin eli Nuorten tuetun asumisen työntekijöistä. Tuettavat nuoret kamppailevat sellaisten aika tavallisten kysymysten parissa, kuten että mistä saisi asunnon, miten elättäisi itsensä tai miten erilaisia tukipapereita täytetään eli miten pärjätä omillaan. Yksi tärkeä asia on, kuinka sietää yksinäisyyttä. Tyypillistä on, että näiden nuorten tukiverkot ovat vähäisiä. Vanhempia ei ole, vanhempien voimavarat ovat vähäisiä tai he eivät asu lähellä. Kun sitten muuttaa omilleen eikä syystä tai toisesta saa tukea lapsuudenkodistaan, niin siellä ensimmäisessä omassa kodissa on aika yksinäistä, Love kertoo. Vapaaehtoiset auttavat TUAS:in tuki on ammatillisesti koordinoitua tukihenkilötoimintaa. Vapaaehtoiset tukihenkilöt ovat tavallisia aikuisia, joilla ei tarvitse olla mitään sen kummempaa koulutusta: Erityisominaisuuksiakaan ei vaadita. Meillä on vapaaehtoisina monenikäisiä miehiä ja naisia. Vaatimuksena on, että nuoren asiat kiinnostavat ja että osaa olla läsnä. Ja että osaa auttaa arjen pikku rutiineissa. TUASilla on yhteistyösopimus TVT Asunnot Oy:n kanssa. Kun vuokrasopimusta tehdään, sovitaan samalla yhteistyöstä nuoren asumisen tukemiseksi vuokranantajan ja TUAS:in työntekijöiden kesken. Tuettavia on nelisenkymmentä. Määrä on kasvanut viime vuosina: Pääsääntöisesti nuoret tulevat meille ammattilaisten ohjaamina. Top kolme on sosiaalitoimisto, KO- HO eli kaupungin työllistämisyksikkö sekä ammatti-instituutti. Tämä onkin myös verkostotyötä. Teemme hyvin tiivistä yhteistyötä kunnallisten toimijoiden kanssa. Toiminta on nuorille maksutonta, Love kertoo. Tavoitteena muutos Vapaaehtoistyöntekijöitä rekrytoidaan pitkin vuotta: Joka vuosi järjestämme kaksi vapaaehtoiskoulutusta, yleensä ryhmässä on kahdeksan henkilöä. Se on aika sopiva määrä. Kuuden arki-illan koulutuksessa käydään läpi sellaisia asioita kuin mitä vapaaehtoistyö tarkoittaa, millaisia vastuita ja velvollisuuksia siihen liittyy ja miten nuorten kanssa työskennellään. Myös omasta jaksamisesta puhutaan tämän työn pitää olla antavaa, ei ottavaa, Liisa Love miettii. Vapaaehtoiset tapaavat nuoria maksimissaan kerran viikossa, vapaaehtoisen omien voimavarojen mukaan. Alkutilanne on aina sellainen, että kartoitetaan nuoren avun tarve ja tehdään suunnitelma, millaisissa asioissa tukea tarvitaan ja millaisia tavoitteita on. Tavoitteet ovat arjenhallintaan liittyviä. Siis että nuori löytää harrastuksen, oppii elämään niin, ettei tule vuokrarästejä tai sitoutuu tapaamisiin, joita hänellä on vaikka viranomaisten kanssa. Tavoitteet pyritään pitämään hyvin konkreettisina. Lisäksi meillä on määräaika: sopimus tehdään aina vuodeksi kerrallaan. Toiminta on tavoitteellista eli pyritään muutokseen. Tämä ei siis ole ystävätoimintaa, vaikka ihmissuhdetoimintaa onkin, Love summaa. Roope Lipasti

10 10 Timo Jakonen Ulkopuolisen aikuisen kanssa on mukava jutella Mona, 19, on asunut nyt vuoden verran omillaan. Hän pärjää huusholliasioissa, osaa laittaa ruokaa, siivota ja sen sellaista, mutta hän kaipaa jotakuta, jonka kanssa jutella: On kiva kun on ulkopuolinen, jolle puhua. Sellainen vanhempi ihminen joka puhuu omasta kokemuksestaan eikä mikään psykiatri, joka yrittää auttaa mua, kirjoittaa ylös mitä sanon ja vetää niistä johtopäätöksiä. Onhan minulla tietenkin kavereita, mutta he ovat omanikäisiäni, eivät ymmärrä samalla lailla tätä maailmaa. Se ei ole sama kuin jutella aikuisen kanssa. Mona on viihtynyt omassa asunnossa: On yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Ei ole äitiä, joka kertoo mitä pitää tehdä. Saa tehdä mitä ruokaa tykkää, saa siivota silloin kuin tykkää, jos tykkää. Kukaan ei ole valittamassa, jos tekee jotain väärin. Yksi asia mitä Monan pitäisi petrata, ovat aikatauluasiat. Kalenteri pitäisi hankkia, että muistaisi mennä sovittuihin tapaamisiin. Ja siten on koulu: tarkoitus olisi valmistua ammattikoulusta jouluun mennessä eläinten hoitajaksi. Entä mitä Mona odottaa tulevaisuudelta? Että olisin valmistunut, että olisi kiva työpaikka eläinkaupassa, isompi kämppä, kiva mies, kolme kissaa, kaksi koiraa ja hevonen. Perspektiiviä asioille Monan tukihenkilö Johanna on tehnyt tätä työtä viisi vuotta. Sinä aikana hänellä on ollut kolme tuettavaa: Se lähti siitä kun itselläni oli vauva ja olin tietysti paljon kotona. Tuli olo, että haluaisi tehdä vähän muutakin. Tästä sai sellaista täyttä vastapainoa vauva-arkeen. Se oli ikään kuin uusi harrastus, vaikka en tätä harrastukseksi kutsukaan. Työ on myös antanut paljon: Tässä pääsee lähelle nuoria ja heidän elämäänsä: murheitaan, ongelmiaan ja iloja tietysti myös. Sitä herää huomaamaan, että itse on kasvanut aika pumpulissa, ja se on avartavaa. Nuoret pakotetaan hyvin varhain ottamaan vastuuta asioista ja he kaipaavat siihen tukea. Kai minulla on taustalla myös auttamisen halu. Minusta se on sellainen jokaisen ihmisen perusvastuu. Johannan tuettavat ovat olleet kaikki melko samanlaisia: He ovat järkeviä, sisukkaita sissejä, jotka kyllä pärjäävät itsekin, mutta kaipaavat luotettavaa aikuista, jonka kanssa puhua. Sitä on aika yksin siellä kodissaan, kun on muuttanut, eikä välttämättä ole lapsuudenkotia, johon mennä sunnuntailounaalle tai vaihtamaan kuulumisia. Aluksi ajattelin, että minulla pitäisi olla vastauksia tai ratkaisuja nuorelle, mutta eihän minulla tietenkään ole eikä tarvitse ollakaan. Minä vain koetan antaa perspektiiviä asioille. Roope Lipasti Johanna ei ole Monalle äiti eikä ammattiauttaja. Häntä vastaan ei tarvitse kapinoida eikä hän pyri liikaa analysoimaan. Enemmänkin kyse on luotettavan aikuisen ja omaa tietään etsivän nuoren ystävyydestä.

11 11 Peruskoulu loppuun, arki hallintaan Anton, 19, on asunut omillaan nyt muutaman kuukauden. Peruskoulu jäi aikoinaan vähän kesken ja viimeiset kolme vuotta hän on lähinnä viettänyt netissä sekä pelaillen tietokonepelejä. Näin ollen muutto omaan kämppään ei ollut ihan kaikkein helpoin juttu. Kaikki on kuitenkin lähtenyt menemään mukavasti. Antonin tukihenkilönä toimiva Anja on ollut siinä yksi tärkeä osanen. Kaipaan apua ennen kaikkea paperiasioissa. Tällä hetkellä suuri tavoite on saada peruskoulu loppuun. Teen iltalukiossa niitä kursseja ihan virtuaalisesti siis. Päivisin olen töissä nuorten pajalla Fenderissä. Minua kiinnostaa fysiikka ja haluaisin peruskoulun jälkeen mennä lukioon ja edelleen lukemaan astronomiaa eli tähtitiedettä, kertoo Anton. Arjen askareita ja juttelua Kaikki lähti oikeastaan armeijan kutsunnoista, joissa huomattiin tämä peruskouluasia. Sieltä Anton päätyi Vimman etsivän nuorisotyön kautta pajatoimintaan ja KOHOon eli kaupungin työllistämisyksikköön ja edelleen tuetun asumisen piiriin. Ja mitä Anton ja tukihenkilönsä Anja sitten yhdessä tekevät? Ei mitään ihmeellistä. Ruuanlaittoa ja sellaista. Kelan papereita olemme täytelleet myös. On kivaa, ettei tarvitse ihan kaikkea tehdä itse, Anton kertoo. Ruuanlaitto on aika olennainen juttu, ettei tule syötyä pelkkiä valmis aterioita. Ja olemme myös vähän käyneet eri kaupoissa vertailemassa, mitä asiat maksavat ja mistä niitä kannattaa hankkia. Paperiasiat ovat tärkeä juttu, olemme myös käyneet virastoissa. Ja sitten tietenkin puhumme paljon ja kaikenlaista, kertoo puolestaan Anja. Hän lähti mukaan seitsemän vuotta sitten lehtikirjoituksen perusteella: Minulla oli sellainen elämäntilanne, että oli aikaa. Itselläni on kaksi aikuista lasta ja mummikin jo olen. Mukavaa tässä työssä on nähdä nuoria ja heidän onnistumisiaan. Se on iso juttu. Rohkeasti ulos maailmaan Anton on ollut työpaja Fenderissä nyt puolisen vuotta, siellä on metalli- ja puupaja sekä maalaamo. Olen puupuolella. Teemme kaikenlaista, korjaamme vaikka Seikkailupuiston penkkejä ja muita - ja voi meiltä ihan tilatakin asioita. Olen viihtynyt hyvin. Harrastuksen löytäminen olisi yksi tärkeä asia että Anton saisi lähdettyä kotoaan vähän useammin ulos. Vielä sellaista ei ole löytynyt, mutta: Toisaalta tässä on nyt paljon kaikenlaista menossa, kun asuminen on vasta alkanut ja koulu pitäisi saada loppuun, tukihenkilö Anja muistuttaa. Kaupunkilähetys monessa mukana Turun Kaupunkilähetys ry on Turun vanhin sosiaalialan järjestö, eikä sillä nimestään huolimatta ole mitään tekemistä lähetystyön kanssa. Yhdistys on perustettu 1880, nimi juontaa sieltä. Toimintamme kyllä perustuu kristillisiin arvoihin, mikä käytännössä tarkoittaa vähäosaisten auttamista. Mutta emme ole uskonnollisesti tai poliittisesti sitoutuneita, kertoo Kaupunkilähetyksen toiminnanjohtaja Katja Suominen. Kun yhdistys 134 vuotta sitten perustettiin, sosiaalipalveluja ei käytännössä ollut. Tarkoituksena oli alusta saakka auttaa vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Ihan ensin apua tarjottiin Jumalan sanaa julistamalla, mutta nopeasti mukaan otettiin myös hieman konkreettisemmat keinot. Turun seurakuntien diakoniatyö oli itse asiassa Kaupunkilähetyksen harteilla aina 1950-luvulle saakka. Olemme myös olleet mukana kehittämässä kaupungin sosiaalipalveluja, kuten kouluruokailua sekä pajatoimintaa. Nuorille ja ikäihmisille Nykyään Kaupunkilähetyksen työ suuntautuu toisaalta nuorten tuettuun asumiseen ja toisaalta senioritoimintaan. Senioripysäkki on tarkoitettu 60+ -ikäisille ihmisille. Se tarkoittaa suljettuja keskusteluryhmiä, joiden tarkoituksena on, että voidaan käydä läpi senikäisten elämänmuutoksiin liittyviä kysymyksiä. Ikätukihanke on muuten samantapainen, mutta ryhmän sijaan kyse on yksilötuesta, jota antavat vapaaehtoiset. Kaupunkilähetys saa pääosan rahoituksestaan RAY:ltä, minkä lisäksi myös Turun kaupunki tukee sitä. Sillä on seitsemän palkattua työntekijää, mutta suurin osa sen työstä tehdään vapaaehtoisvoimin. Asiakkaille tuki on pääosin maksutonta. Tavoitteenamme on, että paletistamme löytyy aina se tuki, mitä tarvitaan ja ellei löydy, niin pystymme saattaen ohjaamaan ihmisen sinne, mistä hän avun saa, Suominen summaa. Lisätietoja toiminnasta:

12 12 Messut Lutherin kirkolla Su klo 11 Siikkarimessu, Ville Auvinen Su klo 11 Messu, Timo Nisula Pe klo 21 Viikkomessu Su klo 11 Messu, Timo Nisula Su klo 11 Messu, Timo Nisula turun Lutherin kirkko, Puutarhakatu 8 a turku.sley.fi Turvallista ja kodikasta asumista Turun diakoniasäätiön Palvelutalo Esikossa, Uittamontie Turku. Tervetuloa tutustumaan! Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Anu Salmi, p Kauniit, edulliset kivet ja pronssit GSM: hautakivi@ hautakivihalvemmalla.fi 860 Laiskuudesta ja ylpeydestä Seitsemän kuolemansynnin lista syntyi ensimmäisissä kristillisissä luostareissa 1700 vuotta sitten. Egyptin erämaassa kilvoitelleet erakot tunnistivat joukon kiusauksia, joitten vokottelulta kukaan ei voi välttyä. Lista oli tämän näköinen: ylimielisyys, kateus, ahneus, vihamielisyys, kohtuuttomuus, irstaus, murehtiminen. Toisiakin nimiä niistä on käytetty, joskus jopa niin että alkuperäinen merkitys on melko lailla hämärtynyt. Esimerkiksi murehtiminen, latinaksi acedia, käännetään usein laiskuudeksi, vaikka kyse on pikemminkin tympiintymisestä, henkisesti laiskasta pessimismistä. Penseydestä. Siitä, että ei usko hyvän mahdollisuuteen. Murehtiminen ja voivottelu on kuolemansynti, ei joutilaisuus tai laiskottelu. Vaikka meillä ei varsinaisesti edes olisi pahaa tahtoa, olemme saamattomia ja haluttomia huomaamaan, millaista hintaa jotkut joutuvat meidän mukavuudestamme maksamaan. Tämä on yksi alkuperäiseen kuolemansyntilistaan kuuluvan acedian piirre. Toinen usein vinosti tulkittu kuolemansynti on ylimielisyys, latinaksi superbia. Se on toisten yläpuolelle asettumista, toisten vähättelyä ja sitä, että perusteettomasti pitää Ylimielisyys on pilaantunutta ylpeyttä. itseä toisia etevämpänä. Superbia käännetään usein virheellisesti ylpeydeksi. Mutta ei ylpeys ole synti. Ylpeys on hyvä asia. Ylimielisyys on pilaantunutta ylpeyttä. Meidän on syytä arvostaa itseämme ja tekemisiämme, mutta ylpeys voi liioiteltuna paisua ylimielisyyden kuolemansynniksi. Kuolemansyntejä ei kutsuta kuolemansynneiksi siksi, että niistä seuraisi välitön kuolema, että taivaasta putoaisi syntisen päähän kuuma kivi, joka tappaisi saman tien. Kuolemansynnit kyllä tappavat, mutta hivuttamalla. Ne näivettävät elämäniloa, ne lisäävät pelkoa ja kuihduttavat rakkautta. Ihmisen ahneus, ylimielisyys ja kohtuuttomuus tuhoavat elämän edellytyksiä tällä ainoalla maapallolla myös konkreettisesti, kyse ei ole vain vertauskuvallisesta kuolemasta. Joitakin vuosia sitten paavin neuvonantajana toiminut arkkipiis- KOLUMNI Jaakko Heinimäki Helsinkiläinen tietokirjailija ja teologi pa Gianfranco Girotti listasi uudet kuolemansynnit. Arkkipiispa Girottin laatima kuolemansyntien päivitysversio sisälsi ympäristön saastuttamisen, geenimanipulaation, omaisuuden ylettömän haalimisen, köyhyyden aiheuttamisen, huumeiden kauppaamisen ja käyttämisen, moraalisesti kyseenalaiset tieteelliset kokeet sekä ihmisluonnon perusoikeuksien loukkaamisen. Alkuperäinen kuolemansyntien luettelo on kovin vanha, mutta ajankohtaisuuttaan se ei ole menettänyt. Girottin listan kaikki uudet kuolemansynnit voidaan palauttaa alkuperäisiin, ne ovat rautalangasta väännettyjä malleja ylimielisyydestä, ahneudesta, kateudesta, rivoudesta ja muista sen kaltaisista asenteista. Grace & Peace Miika Ahola had visited our small group of international worshippers in earlier years, but began his ministry as pastor of the Turku Cathedral International Congregation at the beginning of September. At his first Sunday Eucharist there was a congregation of about 25 and we went to coffee afterwards. Miika joined the group at the table where I was sitting. He introduced himself, and asked us to introduce ourselves to him, and to each other. He said that he had grown up in Vantaa and had met his wife, who came from Raisio, in Helsinki where they both studied theology. Sitting at the table were individuals who had grown up in Korea, Burundi, Iran, Zambia, different states in the United States, and Germany. We were of all ages from early twenties to eighty, and were in Finland for a variety of reasons. Sitting next to me was a visitor from South Carolina, whose husband is a Baptist pastor, and who was preaching to his Congregation in the United States at the very moment when we were drinking coffee. She was visiting her daughter and her grandchildren, who live in Turku, and who were also at church with their Finnish husband and father. Next FROM THE INTERNATIONAL CONGREGATION Miika Ahola takes over to them was sitting a young woman, also from the United States, who came to Finland six years ago, and who is completing a Ph.D. in astronomy. She is studying aspects of the behaviour of galaxies, and after another year will take up a post in Shanghai. A German girl, studying textile design, was sitting next to her, and then came a new arrival to Finland, a specialist in folklore and English, here as a Fulbright Professor attached to Turun Yliopisto. Some at the table knew each other from earlier times, and some were new, but all were relaxed and talked freely because we all shared the same faith. The fact that we came from different church backgrounds made no difference. Indeed, for the refugees among us, and indeed for others, who are in Finland because of a Finnish husband or wife, such a congregation can be an essential home away from home. But this group at coffee illustrates another point that we Christians are a one world family, who exist not merely to receive fellowship, but also to act as missionaries to one another. In the first chapter of the Acts of the Apostles, we read that, after the Ascension, there was a varied group of about 120 who met together, and it was this group who chose a successor to Judas, and who were present, all together in one place, on the day of Pentecost. The mission to the wider world started on that day. When Jesus was still in the flesh, we read about his teaching and some of his own activities, but less about his followers. It is clear that he surrounded himself with a chosen smaller group, whom he both trained and with whom he had fellowship. From time to time he sent them out, ahead of him, to prepare the places which he was going to visit, for his coming. And an international congregation in a town like Turku mirrors to some extent that pattern. Whatever our background we are one in Christ, to support and encourage one another, but also to reach out to the wider world. Pastor Miika is interested in the wider church, especially as reflected in the World Council of Churches, and here in Turku he now serves a group who is international in both church background and nationality. We welcome him warmly. Geoffrey Phillips

13 13 Sanaa ja seurakuntavaaleja Turun kirjamessuilla Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymällä on oma osastonsa Turun kansainvälisillä kirjamessuilla Turun messukeskuksessa lokakuuta. Messuilla on päivittäin omaa kristillistä ohjelmaa. Tänä vuonna seurakuntien osastolla on keskeisesti esillä loka-marraskuussa käytävät seurakuntavaalit. Tule kysymään ehdokkaista ja vaalien teemasta! Osallistu myös kyselyyn ja voita kirjapalkintoja. Messut ovat avoinna perjantaina ja lauantaina klo ja sunnuntaina klo Tule A-hallissa sijaitsevalle osastolle A 84 tutustumaan uusimpaan kristilliseen kirjallisuuteen ja äänestämään Vuoden kristillistä kirjaa. Kilpailun ehdokkaat esittelee perjantaina klo Kuisti-lavalla B-hallissa kirjailija Harri Raitis. Messuilla on esillä seurakuntien kausiesitteet ja muuta materiaalia. Päivystämässä on niin pappeja kuin muuta seurakuntien väkeä. Tule siis kysymään seurakuntien toiminnasta, juttelemaan ja vaihtamaan ajatuksia. Esillä on erityisesti retriittityö: hiljaisuuden retriitti on oiva tapa irrottautua pariksi päiväksi arjen kiireestä. Osastolla on myös kristillistä kirjallisuutta, jota tuo myyntiin Lastenkeskus ja Kirjapaja Oy sekä Aurinko Kustannus. Harri Raitis Leena Parkkinen Oheisohjelmassa on Vuoden kristillinen kirja -ehdokkaiden lisäksi perjantaina klo seminaaritila 1-2:ssa keskustelu aiheesta Retriiteistä arjen pyhiinvaelluksiin. Lauantaina klo Kuisti-lavalla B-hallissa keskustelevat Keskipäivän tapaamisessa arkkipiispa Kari Mäkinen ja kirjailija Tommi Kinnunen. Sunnuntaina klo Auditorio 1:ssä pidetään Siioninvirsiseurat, mukana muun muassa kirjailija Leena Parkkinen, professori Hannu-Pekka Björkman ja tuomiorovasti Heimo Rinne. Samana päivänä klo Kuisti-lavalla B-hallissa on esillä teologi ja esseisti Juhani Rekolan elämäntyö otsikolla Ilo pimeydessä valokeilassa Juhani Rekola. Oheisohjelman järjestävät Kristilliset kustantajat ry, Turun kristillinen opisto, Herättäjä-yhdistyksen Turun paikallisosasto, Hiljaisuuden Ystävät ry ja Turun Arkkihiippakunta. Mikaelissa kohdataan Kirkonmäellä ja Hyvinvointipäivässä Timo Jakonen Kahden euron hinnalla avautuvat uudenlaiset maisemat Mikaelin tornista. Mikkelinpäivänä kannattaa suunnata Mikaelin kirkonmäelle koko perheen voimin. Klo 15 pääsee tutustumaan kirkon isoihin urkuihin. Samalla voi kuulla, millaisia eläinääniä uruista irtoaa. Eurolla pääsee kokeilemaan poniratsastusta kirkon ympärillä. Kahden euron hinnalla voi kokeilla kuntoaan ja kiivetä ihailemaan kirkon tornista avautuvia maisemia. Kaikenlaista muutakin mukavaa ohjelmaa on luvassa kasvomaalauksesta valokuvasuunnistukseen, rapsuttelukoirista pallopisteeseen. Puoli neljän ja puoli viiden välissä voi piipahtaa myös nonstop-muskariin. Tapahtuma päättyy klo 17 koko perheen Mikaelmessuun, jossa esiintyy svengaava 40-jäseninen Aboa Gospel -kuoro. Kirkkoherra Jouni Lehikoinen puhuu aiheesta Miksi Mikaelinseurakunta on? Messun ajaksi järjestetään lastenhoito ja pyhäkoulu. Mikaelmessun jälkeen on tarjolla pientä iltapalaa. Lokakuun tapahtumat jatkuvat sunnuntaina klo 13 Hyvinvointipäivällä Mikaelin seurakuntakodissa, Puistokatu 13. Luvassa on ilmaista hierontaa, tietoa suolahuonehoidoista, vaatteiden mitoista ja väreistä, tuote-esittelyjä, arpajaiset, rukouspalvelua ja kahvitarjoilu. Iltapäivä päättyy klo 17 Mikaelinkirkossa järjestettävään Mikaelmessuun, jonka aiheena on Rakkautta arjessa. Gospelpitoisesta musiikista vastaavat Vox Michaelis ja Mikaelin kuoro Paimiosta. Tarkemmat tiedot: Mieskuoro Laulun Ystävät laulaa tukensa työttömälle Sunnuntaina klo 15 Turun tuomiokirkossa järjestetään Tuki työttömälle -konsertti. Konsertti on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniakeskuksen 60-vuotisjuhlavuoden ja samalla myös Mieskuoro Laulun Ystävien 100-vuotijuhlavuoden tapahtuma. Kuoron ensimmäinen esiintyminen oli vuonna 1914 Turun Akatemiantalossa. Tuon konsertin tuotto lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen Turun työttömien hyväksi. Ensimmäinen ihan oma konsertti pidettiin keväällä Nyt pidettävän konsertin tuotto käytetään kokonaisuudessaan työttömien kanssa Turussa tehtävään työhön aivan kuten tehtiin myös 100 vuotta sitten. Tilaisuudessa puhuu Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän diakoniajohtaja Hannu Suihkonen. Ohjelmat 15 euroa, työttömät ilmaiseksi. Laulun Ystävät piti ensimmäisen konserttinsa Akatemiatalossa sata vuotta sitten. Tuonkin konsertin tuotto meni työttömien hyväksi. TEEMAMATKALLE TALLINNAAN LENNY KRAVITZ -KONSERTTI lähtö alk./hlö 139 ROXETTE-KONSERTTI lähtö alk./hlö 129 ONEREPUBLIC-KONSERTTI lähtö alk./hlö 119 CARMEN-OOPPERAMATKA lähdöt , 7.11., 22.11, alk./hlö 89 LA BAYADERE -BALETTIMATKA lähdöt 9.10., , 3.12., alk./hlö 99 MUSTALAISRUHTINATAR -OPERETTIMATKA lähdöt 2.10., , 5.10., alk./hlö 99 TOSCA-OOPPERAMATKA lähdöt , alk./hlö 109 BALL IM SAVOY -OPERETTIMATKA lähdöt , 1.11., , , alk./hlö 109 PRINSESSA RUUSUNEN -BALETTIMATKA lähdöt , alk./hlö 109 Sis. laivamatkat, 1 yön hotellimajoituksen 2hh aamiaisin Tallinnassa sekä tapahtumalipun. JOULURISTEILY RIIKAAN TURUSTA BALTIC PRINCESSILLÄ Laivan lämmin joulutunnelma, risteilyohjelma ja joulupöydän antimet yhdistettynä vierailuun kauniissa Riian kaupungissa tekevät joulustasi ainutlaatuisen. Hinta alk./hlö E-hytissä (Club One -hinta) 185 Hintaan sisältyy: risteily valitussa hyttiluokassa 2 x illallinen, 2 x brunssi, jouluglögi risteilyohjelma laivalla Shuttle-bussikuljetus Riian satama - keskusta (Miehitysaukio) - Riian satama Katso kaikki joulumatkamme ja varaa matkapojat.fi/joulu Edulliset kuljetukset satamaan Baltian teemamatkoille! Bussiin myös Raisiosta ja Kaarinasta! VARAA matkapojat.fi - EI TOIMITUSMAKSUA! TURKU, Kristiinankatu 10 avoinna ma-pe 9-17 turku@matkapojat.fi Myyntipalvelu: ma-ke 8-19, to-pe 8-17, su Puhelut 8,35 snt/puh + 3,2 snt/min, matkapuhelimesta 19,2 snt/min. Palvelumaksu 0 /netistä varattaessa, muutoin 10. Hinnat ovat alk-hintoja /hlö. Alk-hintaa ei kaikilla lähdöillä. Korkein luottoluokitus Soliditet 2013

14 14 LAKITOIMISTO VARATUOMARI ANNE TEURI Riita ja rikosasiain oikeudenkäynnit, myös maksuttomat Perintö- ja perheasiain oikeudelliset ym. kauppakirjat ja sopimukset, testamentit, avioehdot, avioeroasiat jne. Maksuton puhelintiedustelu Tullikatu 11, Naantali Puh , Suomen Perhehoitopalvelut etsii toiminnan laajentuessa SIJAIS- JA TUKIPERHEITÄ Järjestämme Tukiperhevalmennuksen alkaen. Lisätiedot: tukiperhekoordinaattori Tiia Juntunen sekä PRIDE-valmennuksen alkaen. Lisätiedot: sosiaalityöntekijä Heidi Mäki-Tulokas Hyvä seurakuntavaaliehdokas. Seurakuntavaalit lähestyvät. Vaali-ilmoittelu paikallisesti ilmestyvässä seurakuntalehdessä on kustannustehokas tapa tavoittaa äänestäjät. Vaalialennuksemme on 25 %, puolen sivun ja kokosivun alennus on 30 %. Ota yhteyttä ja kysy lisää. Minna Zilliacus myyntipäällikkö puh gsm Erityistaidetta esillä Henrikinkirkossa Valtakunnallista kehitysvammaisten kirkkopyhää varten rakennettu upea, liki 50 taiteilijan näyttely on esillä arkisin klo Henrikinkirkossa, Peltolantie 2. Samat työt olivat esillä Turun messukeskuksessa syyskuussa kirkkopyhätapahtuman yhteydessä. Teokset ovat Turun suomenkielisen työväenopiston erityistä tukea tarvitsevien harrastepiiriläisten tuotantoa. Mukana on niin kuvataidetta kuin keramiikkaa. Näyttely oli osa Taidepysäkki Turkuun -tapahtumaa, mikä kampanjoi taidekeskuksen toteutumisen puolesta Hansatorilla. Henrikinkirkossa esillä olevan Erityistaidetta Luojan virrassa -näyttelyn toteuttaa Taidekeskus Into ry Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa. PH Yksi taiteilijoista on Jouni Soini, jonka akryylivärein kartongille tehty maalaus Strutsi on yksi esillä olevista taideteoksista. Soinille osallistuminen kansainvälisen outsidertaiteen yhteisnäyttelyyn Australiassa vuonna 2009 oli tärkeä tapahtuma, joka vielä vuosienkin päästä on näkynyt hänen taiteessaan. Muistellaan menneitä Henrikinkirkolla Pitkänlinjan turkulaismuusikoista koottu raskaan metallin Hevinkelium-yhtye kokoaa rivinsä ja heittää ilmaiskeikan Piikkiön kirkossa poikkeuksellisesti jo pyhäinpäivän alla lokakuun viimeisenä päivänä. Yleensä yhtyeen metallivirsiä on totuttu kuulemaan vasta joulun alla. Tapasin eräänä päivänä ystäväni Tiina Ilosen, joka toimii kanttorina Piikkiössä. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan Hevinkeliumista, joten ehdotin hänelle tutustumiskeikkaa Piikkiön kirkossa ja Onko sinulla muistikuvia Henrikinseurakunnasta, sen asukkaista ja paikoista viimeisten vuosikymmenten ajalta? Tule kertomaan muistojasi Mennyttä ja tulevaa Henrikissä -nimisiin tapahtumiin, joita järjestetään neljänä torstaina alkaen. Ensimmäisessä tapaamisessa muistellaan lukuja, ja seuraavilla kerroilla vuosikymmenet vaihtuvat aina nykypäivään ja tulevaisuuden visioimiseen asti. Tarkoituksena on saada kokoon seurakunnan koko kirjo. Yhdessä muistelemme vanhoja aikoja sekä sanoin että valokuvin. Jokainen voi ottaa mukaansa vanhoja valokuvia ja muuta materiaalia, tapahtuman ideoinut pastori Anssi Miettinen kertoo. Tilaisuudet ovat moniaistillisia, sillä tarjolla on myös jokaiselle aikakaudelle tyypillistä ruokaa ja musiikkia. Mukana on aina myös kanttori, jonka kanssa innokkaat pääsevät laulamaan aikaan sopivaa musiikkia. VW hän innostui välittömästi, kertoo Peer Günt-yhtyeessä muina aikoina rumpuja takova lietolaismuusikko Sakke Koivula. Hevinkelium hakee soittotyyliinsä 70-luvun heavy-yhtyeistä. Muun muassa Deep Purple ja sen aikalaiset kuuluvat yhtyeen esityksissä. Yhtyeen keulamiehenä ja metallikurkkuna toimii turkulaisesta Kilpi-yhtyeestä tuttu, korkealta ja kovaa laulava Taage Laiho. Me olemme sen verran vanhoja miehiä, että meille ei sellainen nopeatempoinen nykyhevin soittotyyli oikein sovi. Vaikka meille usein yritetään sovitella huumoribändin leimaa, niin kyllä me tätä ihan tosissamme ja tunteella teemme, vakuuttaa Koivula. Luvassa on siis tuhti paketti tuttuja virsiä raskaammilla mausteilla. Metallisovitukset noudattavat vapaasti mukaillen alkuperäisiä virsisävellyksiä ja urut ovat keskeisessä roolissa esityksissä. Yhtye on esiintynyt samassa kokoonpanossa jo vuodesta 1997, Mennyttä ja tulevaa Henrikissä -tapahtumasarja järjestetään 25.9., 2.10., ja kello 18 Henrikinkirkolla (Peltolantie 2). Hevinkelium antaa virsille kyytiä joten kyllä tässä voi perinteestä puhua. Bändin oma perinne on se, että vaikka talven kynnyksellä esiinnytäänkin, niin Suvivirsi soi aivan varmasti joka keikalla, lupaa Sakke Koivula. Lokakuun esiintymisestä huolimatta yhtye tekee myös joulukeikan tuttuun tapaan - kuten on tehnyt jo vuodesta Hevinkelium Piikkiön kirkossa klo 19. Vapaa pääsy. Perheen pienimmille suositellaan kuulosuojaimia. Tule mukaan kehittämään sinkkutoimintaa Onko sinulla uusia ajatuksia ja ideoita seurakuntien sinkkutyön kehittämiseen? Tule mukaan sinkkutyön kehittämispäivään Sinapin leirikeskukseen lauantaina Päivän aikana mietitään yhdessä uusia tapahtumia ja toimintaa yhteiskunnallisen työn diakonityöntekijän Satu Pietilän johdolla. Päivän aikana on hyvä tilaisuus tuoda esille omia toiveita ja ideoita seurakuntien sinkkutyöstä. Yhdessä pohdimme, millä resursseilla lähdemme niitä toteuttamaan. Porukassa on mukana paljon erilaisia ihmisiä, joilla on osaamista erilaisten retkien ja tapahtumien järjestämisestä. Otetaan sinkkujen oma osaaminen käyttöön, Pietilä sanoo. Sinkkutoimintaan toivotaan mukaan erityisesti uusia jäseniä ikään katsomatta. Katso lisää kehittämispäivän aikataulusta sivulta 17. Syyskauden aikana sinkut järjestävät myös omaehtoisesti monipuolista toimintaa. Osallistua voi esimerkiksi elokuvailtoihin, luontoretkille ja yhteisiin ruokailuhetkiin. Uutena mukaan tulee nyt pienryhmätoiminta. Syksyn aikana pienryhmässä keskustellaan elämän pettymyksistä ja vastoinkäymisistä ja niistä toipumisesta. Mikäli pienryhmä kerää kiinnostusta, saa se jatkoa myös keväällä, Pietilä kertoo. Satu Pietilän lisäksi kehittämispäivässä ovat mukana myös vapaaehtoistoiminnan toiminnanjohtaja Kaisa Lundén ja diakoniajohtaja Hannu Suihkonen. Tarkemmat ja ajantasaiset tiedot sinkkutoiminnasta löytyvät osoitteesta

15 15 Syksy ja hyvä mieli kuuluvat yhteen! Taas tarjolla paljon mukavia hyvän mielen vapaaehtoispestejä Turun ja Kaarinan alueelta. Tule mukaan! Ystäväksi CP-vammaiselle Voisitko pitää seuraa ja lukea ääneen iäkkäälle vammaiselle asiakkaallemme? Sijainti ei ole keskustassa, joten auton omistamisesta on hyötyä, vaikka bussillakin pääsee. Voit vierailla myös työpäivän jälkeen. Voit olla mies tai nainen, nuori tai vanha, kunhan olet mukava ja seurallinen ihminen. Puutyöpajan ohjaajaksi Koululaisten puutyöpaja tarvitsee ohjaajia. Paja on auki kerran viikossa 1 h 15 min (esim. klo ) Päivän ja kellonajan voi vielä valita (ei tiistai-ilta). Pajassa osallistujat voivat toteuttaa omia puutyöideoitaan ohjaajan avustuksella. Oma lapsi voi olla Auta. mukana pajassa. Lisätietoja nuorisotyönohjaaja Mirka Simonen, p Tartu pyörätuolia sarvista Oletko reipas ja hyväkuntoinen? Pidät ikäihmisistä ja haluat auttaa? Etsimme ulkoiluapua muutamalle pyörätuolissa olevalle vanhusasiakkaallemme. Edeltävää kokemusta ei tarvita vaan saat perehdytyksen pyörätuolin kanssa liikkumiseen sekä ystävätoimintaan. Klikkaa ja ilmoittaudu mukaan > Turku tai soita Villasukka- ja korttimarkkinat Martissa Perinteiset, käsinkudotut villasukat ovat haluttua tavaraa syksyn ja talven viimoissa. Martinseurakunnan lähetystyön ompeluseuran aktiivit ovat kilisyttäneet puikkojaan ahkerasti tänäkin vuonna ja valmistaneet lauantaina klo Martin seurakuntatalossa, Temppelinkatu 1, pidettäville markkinoille isot kasat villasukkia. Vuosi sitten pidetyt sukkamarkkinat olivat hyvin suosittu tapahtuma, jonne valmistetut yhdeksänkymmentä sukkaparia pääsivät nopeasti lämmittämään uusien omistajiensa varpaita. Kannattaa siis tänäkin vuonna saapua ajoissa paikalle. Ompeluseurassa on ahkeroitu paljon saapassukkia miehille ja naisille eikä isojakaan kokoja ole unohdettu. Myynnissä on myös koristeellisempia sukkia naisille sekä söpöjä sukkia lapsille. Kylmien varpaiden lisäksi markkinoilla kannattaa ajatella lämpöisiä ajatuksia, sillä lähetyksen puuhapiiri on valmistanut myyntiin syntymäpäivä- ja joulukortteja, joilla voi ilahduttaa läheisiään. Markkinoiden yhteydessä on myös pieni kahvila lähetystyön hyväksi. Lähetystyö ottaa vastaan sukkalankalahjoituksia, jotka ompelupiiri sitten aikoinaan jalostaa villasukiksi. Jos kaapeissasi on käyttämättä jääneitä sukkalankoja, jotka haluat lahjoittaa hyvään kotiin, ota yhteyttä lähetyssihteeri Mirja Metsoon, p , mirja.metso@evl.fi. AALLON PITUUKSILLA YLE Turun Radio 94,3 (97,3) MHz Seurapuhetta radio-ohjelmassa kuullaan elämänmakuisia äänikuvia arjen henkilöistä ja tapahtumista. Seurapuhetta Yle Turun Radiossa aina torstaisin noin klo Ohjelman tuottaa Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä. Radio Melodia 89,0 (95,7) MHz Puolituntinen Toivo2000 radio-ohjelma kuljettaa kuulijaa kirkkovuoden tapahtumien ja ihmisten pariin. Ohjelmassa myös tuoreimmat kirkolliset uutiset. Ohjelmaa toimittavat Hannu Hurme ja Markus Majabacka Toivo2000 Radio Melodiassa sunnuntaisin klo Uusinnat keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Radio City 105,5 (103,5) MHz Radio Cityssä kuullaan lyhyitä tarinoita ja tuokiokuvia Miehen elämästä rouhean miehisellä otteella myös viikoilla Miehen elämä on täynnä hienoja asioita kunhan vain ymmärtää onnekkuutensa. Seuraavana ääneen pääsee kolmen jiin, eli Jeesuksen, jalkapallon ja juuston mies, pastori Kari Kanala. Virtuaalikirkko.fi Turun tuomiokirkon sunnuntaimessut näkee ja kuulee suorana lähetyksenä internetissä sunnuntaisin klo 10. Poikkea sivulle Vipinää ja vilskettä Donkkis Big Night -illassa Varissuon kirkko muuttuu rastiradaksi maanantaina 6. lokakuuta, kun kirkolla järjestetään alakouluikäisille suosittu Donkkis Big Night -ilta. Ilta alkaa klo 17 yhteisellä aloituksella, jonka jälkeen lapset jalkautuvat eri puolille kirkkoa tehdyille toimintarasteille. Askartelun ja liikunnan lisäksi iltaan mahtuu musiikkia, kun Jippii-kuoro tulee Elävää ekumeniaa luentokortilla Turun suomalaisessa työväenopistossa tutustutaan tämän talven aikana erilaisiin kristillisiin kirkkokuntiin Elävä ekumenia -sarjan puitteissa. Luentosarjan järjestävät yhteistyössä Kappelin ladyt ja Turun suomalainen työväenopisto. Kevääseen saakka jatkuvaan sarjaan on mahdollista osallistua joko opiston 40 euron hintaisella laulattamaan iltaan osallistuvia lapsukaisia. Toiminnan tiimellyksessä tarjotaan myös pientä purtavaa. Donkkis Big Night -iltoja järjestetään eri puolilla Suomea. Viime keväänä Katariinanseurakunnan ja Kansanlähetyksen järjestämään iltaan osallistui noin kuusikymmentä lasta. LK luentokortilla tai kahdeksan euron kertamaksulla. Seuraavalla luentokerralla maanantaina klo Opistotalon luentosalissa, Kaskenkatu 5, tutustutaan Pelastusarmeijaan, jonka toiminnasta kertovat Pelastusarmeijan kapteenit Jaana ja Juha Jokiniemi. Ilmoitusaineistot osoitteeseen: Puntarikatu 1, Kaarina Puh. (02) Avoinna arkisin HAUTAUSJÄRJESTELY-VIHKO noudettavissa liikkeestämme veloituksetta. Avustamme myös vihkon täyttämisessä. HAUTAUSTOIMISTO Annikki Perttala-Koskinen Oy Alkuperäinen, v perustettu perheyritys Linnankatu 3 Puh Myös liikeajan jälkeen Vähätorilla Maksuton asiakaspysäköinti Ulos laatikosta Julkaisemattomien pöytälaatikkorunojen ilta Onko sinulla pöytälaatikossa runoja, joita kukaan ei ole koskaan kuullut? Tämä on sinun tilaisuutesi tulla ulos pöytälaatikosta. Kaarinan kirkon seurakuntasalissa järjestetään sunnuntaina klo 17 ihka ensimmäinen julkaisemattomien pöytälaatikkorunojen ilta. Kaarinan kirkolla järjestettiin viime helmikuussa kotikutoinen kulttuuri-ilta, jossa nähtiin ja kuultiin paikallisia muusikoita, kuoroja, teatteria ja myös runonlausuntaa. Onnistuneen illan innoittamina järjestäjissä heräsi ajatus uudenlaisesta, matalan kynnyksen runoillasta, jossa voisi kuunnella ja esittää itse tekemiään runoja kaikelle kansalle aivan julkisesti ja luvan kanssa. Runojen aihepiiri on vapaa. Kullekin esiintyjälle varataan kymmenisen minuuttia esiintymisaikaa rennossa ja lämpimässä ilmapiirissä. Runoja ei arvostella eikä niitä vertailla keskenään. Jokaiselle on luvassa aplodeja ja kannustusta. Iltaan voi tuoda myös omia runojaan jonkun toisen luettavaksi. Runoiltaan on lupautunut myös muutama Kaarinan seurakunnan työntekijä omatekoisine runoineen. Kutsua runoiltaan ei ole millään muotoa rajattu kaarinalaisiin, vaan kaikki runokärpäsen puremat ovat yhtälailla tervetulleita. Paikalle kaivataan myös yleisöä, joka on valmis kuuntelemaan avoimin korvin ja mielin, millaisena maailma näyttäytyy pöytälaatikkorunoilijalle. Kuulemaansa voi sulatella seurakuntasalissa kahvi- tai teekupposen äärellä. Runojaan julki haluavia pyydetään ilmoittautumaan Merja Auerille, p , merja.auer@evl.fi Tarjoamme Palvelutalo Iso-Heikissä ikäihmisille turvallisen ja viihtyisän kodin sekä luotettavat ja laadukkaat palvelut ympäri vuorokauden. Keittiömme valmistaa herkulliset ateriat vuoden jokaisena päivänä. Ohjelmatarjontamme on monipuolinen ja runsas. Revontulenkatu 4, Turku Puh

16 16 Mikaelinkirkko Urkutuokio ja urkujen esittely Tilaisuus alkaa klo 12 ja kestää noin tunnin, siitä alun musiikkiosuus on noin 20 minuuttia. Mahdollisuus kysyä kaikkea urkuihin liittyvää, soittaa niitä sekä käydä niiden sisällä. Urkujen esittely on maksuton. Su klo 15 Urkukonsertti, Mikaelinkirkon urut 12 vuotta, Marko Hakanpää Piikkiön kirkko Pe klo 19 Hevinkeliumin konsertti. Vapaa pääsy. Katso DIAKONIA- RUOKAILUT Vähävaraisten ruokailu to klo Mikaelin srk-kodissa (Puistokatu 13, sisäpiha). Maksuton ruokailu, ruokakassien jako ja hartaushetki. Koko perheen lähetyslounas su klo alkaen Mikaelin srk-kodissa. Kirkkolounas su klo alkaen Mikaelin srk-kodilla. Tervetuloa suoraan messusta lounaalle. Vapaaehtoinen maksu diakoniatyön tukemiseksi. Food and Hope ilmainen ruokailu opiskelijoille ja nuorille aikuisille to klo 18. Mukana muusikko Laura Kalaja Teiniäidistä tähdeksi. Runosmäen nuorisotalo Ruokakello, Piiparinpolku 13 Ruokakassien jako to klo 10. Haliskahvila, Kardinaalinkatu 3A, kellarikerros Ruokakassien jako joka ti ja to klo 12. Jesari, Jäkärlän puistokatu 20 Ruokakassien jako pe klo Keskiviikkokeitto Runosmäen srk-kodilla (Munterinkatu 15) klo 12. Vapaaeht. 1 euron maksu, lapset ilmaiseksi. Lämmin keitto, voileivät, ruokajuoma, kahvi, jälkiruoka. Halisten sunnuntailounas Halisten srk-kodilla (Gregorius IX:n tie 8) klo 12. Lounas 1,50 euroa, lapset 7 12 v. 1 euro, alle kouluikäiset ilmaiseksi. SRI LANKALAINEN yhteyden ateria su klo Varissuon kirkolla. 3 e/ateria, lapset maksutta. lisää sivulta 14 tai musiikkityö. Tuomiokirkko Pe klo 19 Konsertti: sopraano Emma Kirby Su klo 15 Konsertti diakoniatyön hyväksi. Mieskuoro Laulunystävät 100 v. ja Diakoniakeskus 60 v., urkurina Anu Åberg. Henrikinkirkko La klo 19 MelkeinGospelkonsertti Nenäpäivälle ELÄKELÄISET Arkitasapainoryhmät Hannunniitussa (Virmuntie 2) maanantaisin klo (jatkoryhmä) ja klo aloittelijat, Varissuolla (Kousankuja 5 B) perjantaisin klo Nuorekkaat eläkeläiset Vapaaehtoisvoimin toteutettua toimintaa. Pe klo Miesten lounasporukka, Ravintola Assarin Ullakko, Rehtorinpellonkatu 4 A Ti klo 14 Tiistaitreffit, Eerikinkatu 3, Suomi-kuva maailmalla turkulaisdiplomaatin näkökulmasta, suurlähettiläs Maija Lähteenmäki Ke klo 15 Tutustumme Turun uskonnolisiin yhteisöihin, Metodistiseurakunta, Hämeenkatu 4. Ilmoittautumiset ja lisätietoja: Anneli Leppänen puh Ti klo Lounastreffit, Saga Kaskenniitty, Vähä-Heikkiläntie 1, Ovi B, bussi 12 (Kaskentien pysäkki) Teatteria Porissa! Lähde katsomaan ja kuuntelemaan Porin teatterin versiota musikaalista Sound of Music perjantaina Lähdemme matkaan Tuomiokirkon edestä klo 9, ajamme Poriin ja nautimme lounaan ennen teatteria. Näytös alkaa klo 13. Matkan hinta on 55 e/ henkilö sisältäen bussin, teatterilipun ja lounaan. Ilmoittautua voi Sirpa Salmiselle puh Maarian seurakunnan vireät nuorekkaat eläkeläiset Ke klo 12 Tutustuminen Ekumeeniseen taidekappeliin (Seiskarinkatu 35) ja sen jälkeen lounas Meri- Karinassa yht. 12 e. Mennään omin kyydein tai linja-auto nro 54 torilta. Tied. ja ilm. Raunistulan diakoniatoimistoon mennessä ti tai to klo p tai Ulla V. p Vanhustenviikon tapahtuma Pallivahan kirkolla keskiviikkona klo 11 alkaen. Ohjelmassa klo 11 HPE, klo 12 Lounas ja kahvit 5 e, klo 13 Aarteita muistojen kätköistä. Laulamme muusikko Tuula Hakkaraisen (KRS) kanssa. Tied. ja ilm. Raunistulan diakoniatoimistoon mennessä ti tai to klo p JUMALAN- PALVELUKSET Johannesmessu Pallivahan kirkossa klo 17. Enkeleitä, onko heitä? Saarna: Mikko Laurén, seurakuntalaisen puhe: Aiju von Schöneman. ehtoollisavustajat: Markku Häyrinen ja Raili Kauhaniemi. Katulähetyksen lauluryhmä E-P Kanniainen, Leena Lehto ja Taina Laurén. Esirukouspalvelu. Juhlakahvit seurakuntasalissa. Järj. Maarian srk/ evankelioimistyön tukiryhmä. Maarian kirkon vihkimyksen vuosipäivää vietetään Aleksis Kiven päivänä klo 18 Maarian kirkossa. Tutkija Mikko Meronen Forum Marinumista kertoo kirkkomaalauksista ja kirkkolaivasta. Ehtoollishartauden pitää pastori Mikko Laurén. Kirkkokahvit asehuoneessa. Järj. Maarian srk/evankelioimistyön tukiryhmä. KRITO-TYÖ Maarian seurakunnan Kritoryhmä Raunistulan srk-kodilla. Materiaali: Matka valoon, kriisistä voi toipua (Halttunen & Tähtinen, 2014). Ryhmä kokoontuu yht. 7 kertaa tiistai-iltaisin klo 18, alkaen Ennakkoilmoittautuminen vaaditaan. Ilm. ja lisätiedot mennessä: diakoniatyöntekijä Sonja Lamppu ti ja to klo p tai sonja.lamppu@evl.fi Pelosta luottamukseen -ilta ti klo (tarjoilu klo 18) Raunistulan srk-kodilla (Murtomaantie 12). Pastori, muusikko Ulla Halttunen. Lisäksi infoa Katariinan srk:n alkavista Krito-ryhmistä. KURSSIT JA LUENNOT Jeesuksen jalanjäljillä kuvin ja sanoin to klo Pallivahan kirkossa. Luento ja kuvakertomus Jeesuksen vaelluksesta ja tapahtumapaikoista ennen ja nyt. Luennoitsijana teologian tohtori Pekka Lindqvist. Tilaisuuden juontaa teologian maisteri Nils Spoof. Luennon jälkeen kahvi-/teetarjoilu ja mahdollisuus keskusteluun. Järj. Maarian srk:n evankelioimistyön tukitiimi. Selvä suunta -ryhmä Katariinanseurakunnassa. Suuntana selvästi parempi eläkeikä. Ryhmä on tarkoitettu hiljattain eläkkeelle jääneille henkilöille, jotka haluavat pohtia eläköitymiseen liittyviä asioita. Ryhmä kokoontuu torstaisin alk klo viikottain yhteensä kymmenen kertaa Hannunniitun srktalolla. Ilm. IkäArvokas-puhelimeen ti ja pe klo 9 10 tai diakoniatyöntekijöille. Ryhmän vetäjinä Riitta Räsänen, Mervi Kanniainen ja Erja Viherkoski. Selvä suunta -ryhmä Maarian seurakunnassa. Ryhmä aloittaa Raunistulan srk-talolla klo 13. Ryhmän kokoontumiset jatkuvat koko syksyn ja talven. Lisätietoja ja ilmoittautumiset diakoni Ulla Valtonen, p tai Helena Korhonen, p Alfa-kurssi Mikonmökissä (Puutarhakatu 24) ma klo (alk ) 10 viikon kristinuskon peruskurssi. Ilm. ja tied. pasi.jaakkola@evl.fi tai Järj. Mikaelinsrk LAPSET JA NUORET Onko lapsesi jäänyt kastamatta? Juuri sinun perheellesi on tarkoitettu Kastejuhla, joka pidetään Henrikinkirkossa sunnuntaina Tiedustelut ja ilmoittautumiset ja Anna-Kaisa Kallio, puh tai sähköpostitse anna-kaisa.kallio@evl.fi. Pikkupiikki eli lk. avoimet ovet ti klo Henrikinkirkon alakerrassa, Peltolantie 2. Pelailua, hartaus, mahdollisuus tehdä läksyjä, mukavaa yhdessäoloa jne. Voit tulla ja lähteä miten sinulle sopii. Parittomilla viikoilla mahdollisuus kokkailla/leipoa. Maksuton, ei ilmoittautumista luokkalaisten kokkikerho to klo Lausteen seurakuntakodilla, Maistraatinpolku 1. Kerhoa ohjaavat aikuiset kerhonohjaajat Katja ja Rosa ja se maksaa 10 e/syksy (maksetaan ensimmäisellä kerralla). Ilmoittautumiset (7 14 vuotiaat, kerhot ja tapahtumat) luokkalaisten taidetyö paja ma klo Henrikinkirkon alakerrassa, Peltolantie 2. Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus tulla tekemään taidetta erilaisilla tekniikoilla mm. graffitia ja sarjakuvaa (mangaa ym.). Lisäksi taidehistoriaan tutustumista taideteosten kautta. Kerhoa ohjaa taiteen maisteri (TaM) Liisa ja se on maksuton. Ilmoittautumiset (7 14-vuotiaat, kerhot ja tapahtumat) luokkalaisten Syyssäbinä -leiri syyslomalla Kunsten niemessä sisämökissä. Hinta 25 e sis. täyshoidon kuljetuksella ja tapaturmavakuutuksen. Leiri on tarkoitettu ensi sijassa Henrikinsrk:aan kuuluville. Ilmoittautumiset mennessä (7 14 vuotiaat, retket ja leirit). Lisätietoja kaikesta Henrikinsrk:n luokkalaisille suunnatusta toiminnasta saa nuorisotyönohjaaja Lilli Jussilalta p , lilli.jussila@evl.fi. Kokkaillaan syyslomalla -kurssi 9 12-vuotiaille Kokoonnumme kahtena peräkkäisenä päivänä klo Mikonmökissä (Puutarhakatu 24). Kurssimaksu 10 e maksetaan ensimmäisenä päivänä. Kurssilla ei leivota, vaan valmistetaan molempina päivinä ruoka. Ilm. ja lisätiedot p Järj. Mikaelinsrk Syysleiri 9 12-vuotiaille Heinänokan Eriksgårdenissa. Leirimaksu 45 e sisältää leirimateriaalin, ruoat, majoituksen omin lakanoin sekä leiriläisten tapaturmavakuutuksen. Etusijalla Mikaelinsrk:n jäsenet, mutta myös muut ovat tervetulleita! Ilm. osoitteessa kirkonrotta.fi mennessä. Järj. Mikaelinsrk OLLAAN YHDESSÄ Iltamat näppituntumalla pe klo 18 Eerikinkatu 3:n juhlasalissa. Ohjelmassa mm. terveisiä lähetyskentiltä, arpajaiset, visailua, muotia maailmalta, laulua yhdessä ja Tuomiokirkon kuoron sekä tyttötrio Elina, Ilona ja Aada esittämänä. Iltamalippu 12 e sisältää iltapalan. Juontotehtävissä huumorimiehet Jani Kairavuo ja Tapani Rantala. Lippuja ovelta tuntia ennen. Järj. Tuomiokirkkoseurakunta ja lähetysyhdistys Betel MLL Perhekahvila Hirvensalon kirkolla keskiviikkoisin klo ja Seurakunnan muskari klo Järj. Martinsrk Rukousta keholla ja tanssilla. Rukoustanssi Yrjänässä perjantaisin klo os. Itäinen Pitkäkatu 49. Rukousta liikkuen -ryhmä tiistaisin klo Henrikin kirkon Ruususalissa, tied. Hannele Tenhu p hannele14@gmail.com. Israelilaisten tanssien alkeet/ jatkokurssit parittomin torstaisin klo 18 Yrjänässä, tied. Tiina Jyrkinen tiinajyrkinen@gmail.com. Järj. Martinsrk GOSPEL-Lattarit kaikenikäisille naisille tiistaisin Nuortentalolla, Eerikinkatu 1. Koko syksy 35 e, kertamaksu 10 e, tutustumiskäynti ilmainen. Iloinen tanssitunti hengellisen rytmikkään musiikin tahdissa. Tunneilla opit lattaritanssien perusaskeleita ja pienet koreografiat. Mitään ei tarvitse osata etukäteen. Liikunnan iloa yhdessä. Mukaan vesipullo ja hikipyyhe. Tunti alkaa ja päättyy yhteiseen rukoushetkeen. Lisätiedot ohjaaja Marita Kraama Domcafén tietovisa joka to klo 17 Lähetyskahvila Domcafé. Kysymykset maan ja taivaan väliltä. Asiaton oleskelu sallittu. Cafe Mikael, Hyrköistentie 26, Pansio. Ma pe klo Lounasaika klo 11 14, lounaspöytä 5 e. Maanantaisin klo Aamu hartaus ja aamiainen 2 e. Bussi nro 32,42. Ruokailemalla voi tehdä hyvää. Hyvinvointipäivä su klo Mikaelin seurakuntakodissa (Puistok.13). Luvassa on ilmaista hierontaa, tietoa suolahuonehoidoista, vaatteiden mitoista ja väreistä, tuote-esittelyjä, arpajaiset, rukouspalvelua ja kahvitarjoilu. Ohravellitapahtuma merimieskirkkotyön hyväksi Mikaelin srk-kodilla lounaaksi ja kotiin ostettavaksi. Ohravelli, leipä ja juoma 4 e, kahvi ja kahvileipä 2 e ja ohravelliä kotiin 5 e/litra. Tarjolla on myös kahvit ja iloiset arpajaiset, joissa jokainen arpa voittaa. Merimieskirkon ja yhteisvastuukeräyksen tuotepöydät palvelevat koko tapahtuman ajan. Järjestelyistä vastaavat yhteistyössä Mikaelinsrk:n merimieskirkkotyö ja yhteisvastuukeräys sekä Turun merimieskirkko. Tied. Timo Hanttu, p Ulos laatikosta julkaisemattomien pöytälaatikkorunojen ilta su klo 17 Kaarinan kirkolla. Tule mukaan lukemaan omia ja/tai kuuntelemaan toisten runoja! Mukana seurakunnan työntekijöitä runoineen. Kahvi- ja teetarjoilu. Rohkaise mielesi ja vapauta runosi ilmoittautumalla Merja Auerille p , merja.auer@evl.fi! Terve mieheen ja tervetuloa Miesten iltaan klo 18 Kaarinan kirkolle, Voudinkatu 2. Illan ohjelmaa miehittävät Kaarinan- Piikkiön Veteraanikuoro, Kari Kantalainen ja Lasse Vahtola, Harri Virta sekä Eero Heino. Ohjelmassa laulua, puhetta, iltapala ja Ehtoollisen vietto. Nainen, mies ja Jeesus. TARINATehtaan esityksen runojen ja musiikin lumoavassa maailmassa dramatisoi ja ohjaa Ansku Leppänen. Kaarinan kirkolla (Voudinkatu 2) Eläkeläisten opintopiirissä ke klo Iltaesitys to klo 18. Villasukka- ja korttimarkkinat sekä kahvila Martin seurakuntatalolla la klo Osta koko suvulle talven villasukat sekä onnittelu- ja joulukortit! OMAISHOITAJAT Voimaa ja arjeniloa, omaishoitajaryhmä Hannunniitun srk-talolla (Virmuntie 2) ma klo 13. Kaikki kotona omaistaan hoitavat tervetuloa mukaan! PERHEILLE Mikkelinpäivän perhekirkko Hirvensalon Taidekappelissa su klo 15. Hannu Konolan piirossaarna, Mikko Salakari musiikki, Liisa Kuusela ja Marjaana Erkamaa. Järj. Martinsrk RETKET JA LEIRIT JÄLJILLÄ -leiri Heinänokan Mäntykalliossa vuotiaille pojille ja tytöille. Ohjelmassa toiminnallisia raamattujuttuja, lauluja, leikkejä, kisoja, visoja, harrastuksia (biljardi/pingis, musiikki, kokkailu, käsityöt, nikkarointi), huippuhauskoja iltaohjelmia, nuotiohommia, ihmeellisiä isosia ja uljaita urheilutuokioita. Leirin hinta on 25 e ja mukaan leirille otetaan 40 nuorta. Viimeinen ilmoittautumispäivä torstai Nyt kaikki lapset ja nuoret yli seurakuntarajojen mukaan! Leirin ilmoittautuneille toimitetaan esitietolappuset (allergiat, uintilupa ym. tärkeät asiat) kotiin täytettäväksi, varusteluettelo ja leiriohjelma hyvissä ajoin ennen leirin alkua. Järj. Turun Martinseurakunta, nuorisotyön Roistot ja sankarit. Lisätiedot ja ilm. leirin johtaja Orkkuli Kuisma, vireorkkuli@suomi24.fi tai puh klo 17:n jälkeen. Lähetyksen retkipäivä Sinapin leirikeskuksessa la Yhteiskuljetus Martinkirkolta klo 8.15, paluu n. klo 18. Ohjelmassa Liisa Kuuselan Raamattutunti, ehtoollisen vietto, lähetyksen kuulumisia ja haasteita, hyvää ruokaa ja mahdollisuus saunomiseen. Mukana Ari Malmi sekä Veikko ja Helmi Klemetti Kansanlähetyksestä. Retken hinta 30 e. Järj. Martinsrk Perheiden retkipäivä Espoon Huimalaan to Lähtö klo 9 ja

17 17 paluu klo 17. Tiedustelut Jenni Haltia p Ilmottautumiset Tuomiokirkkoseurakunnan eläkeläisten retki pyhäinpäivän aattona Sinappiin TAIVASTA KOHTI MATKA VIE. Ilm. Tuomiokirkkoseurakunnan diakoniatyöntekijöille tai diakoniatoimistoon to mennessä, p ti ja to klo Osallistumismaksu 25 e (sis. matkat + aamiaisen, lounaan ja päiväkahvin) tulee maksaa ennen retkeä. Lähtö Turusta klo 8.30 ja paluu noin klo Yhdessäoloa ulkoilun, raamattu työskentelyn ja taivaallisten virsien parissa, ohjelmassa myös yhteinen ehtoollisen vietto. Pieni syysmatka Yläneelle ja Riihikoskelle. Lähtö Tuomiokirkolta ti klo 10, paluu n. klo 16. Laulu- ja runohetki Yläneen kirkossa, lounas Kaidan ojan Kartanossa, Enkelipuisto, kahvit sekä Riihipuoti. Matkan hinta 30 e sisältää lounaan ja kahvit, ilmoittautuminen Anneli Rantalaiho, puh tai helena.hujala@gmail.com, Tuomiokirkon lähetystyö. RETRIITIT Hiljaisuuden retriitit Hiljaa kuin sienet ja ruohot ja muurahaiset Retriitti Anna-Maija Raittilan sanoittamana Päivimaaria Ollila, Jaana Rantala Hiljaisuuden suojassa. Retriitti erityisesti vapaaehtoistyössä ja luottamustehtävissä toimiville. Kaisa Lundén, Leena Flander Uuden edessä retriitti sinulle, joka mietit eläkkeelle Huom! Muutokset mahdollisia. Ma Pienryhmien iltaa ei ole; tilat ovat vaalitoimitsijoiden käytössiirtymisen tuomaa elämänmuutosta. Anneli ja Pekka Leppänen Ikonimaalausta ja rukousta jo yhden ikonin maalanneille, varapaikkoja. Antti Narmala, Kaija Soininen Tarinoita ja tunteita. Meditatiivisen kirjoittamisen ja musiikin retriitti, varapaikkoja. Taina Ratia, Georgios Lostarakos, Päivi Vuorilehto. Hinta tässä: 97 / 81 e Retriitti miehille. Jani Kairavuo, Eero Heino Retriitti nuorille ja nuorille aikuisille. Miika Ahola, Hannele Lund Hinta, jos ei toisin mainittu 76 / 62 e. Tied. ja ilm. p tai , auli.hynonen-rinne@evl.fi. Katso myös RUKOUSTA Ohjatut rukousviikot Elämän ja uskon vuoropuhelua rukouksen hengessä. Osallistujat sitoutuvat päivittäiseen puolituntiseen rukousmietiskelyyn kotona Raamatun tekstien äärellä ja viikoittaiseen kahdenkeskiseen tapaamiseen ohjaajansa kanssa. Kuusiviikkoisen jakson alussa ja lopussa osallistumme yhdessä messuun ja ryhmätapaamiseen sen jälkeen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Auli Hynönen-Rinne p tai auli.hynonen-rinne@evl.fi Hiljaisuuden meditaatio tiistaisin klo Aureliassa, Aurakatu 18. Mahdollisuus syventää hiljaista rukousta ja tietoisuustaitoja. Meditaatio toteutetaan istuen rukousjakkaralla, tyynyllä tai tuolilla ja välillä meditatiivisena kävelynä. Vaikenemme suomeksi ja ruotsiksi! Kokoonnumme joka tiistai asti, mutta voit osallistua myös silloin tällöin. Ohjaajina Nalle Öhman, Seija Mauro ja Päivi Vuorilehto. SINKKUTOIMINTA Sinkkutyön kehittämispäivä la Sinapissa klo Lähtö Eerikinkatu 3 kimppakyydeillä ja paluu samana päivänä samaan paikkaan klo Jos olet kiinnostunut kehittämään yksinelävien parissa tehtävää toimintaa, niin nyt on aika toimia ja tuoda ideansa yhteiseen kehittämispäivään! Ilmoittautumisia ottaa vastaan Satu puh Sinkkuilta ma klo , Toimitalo, Eerikinkatu 3, alustus Satu: Diakoniatyö halki aikojen (Kahvi 2 euroa) Työikäisten yksinelävien ryhmä jatkuu suljettuna ryhmänä ke ja klo 17 19, Diakoniakeskus, Puutarhakatu 22. Yksinelävien messu järjestetään yhdessä YTY messun kanssa su klo 17 Pallivahan kirkossa. Elokuvailta (Lumen aarteet) su klo Mikonmökki, Puutarhakatu 24. Kahvitreffit ti klo 12 13, Diakoniakeskus, Puutarhakatu 22 (1,80 2 euroa) sä. Päivitetyt tiedot nettiosoitteesta: / toimintaa / sinkkutyö SURURYHMÄT Sururyhmä itsemurhan tehneen läheisille. Ryhmässä voit käydä läpi kuolemaan liittyviä ajatuksia ja tunteita yhdessä toisten, vastaavan kokeneiden kanssa. Ryhmä itsemurhan tehneiden läheisille kokoontuu viisi kertaa ja sen vetäjinä toimivat sairaalapastori Eija Mäkinen ja diakoniatyöntekijä Kirsi Koivukoski. Tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä sielunhoitotyön sihteerille p Katso lisää ryhmästä s. 17. Sururyhmä alkaa Martinseurakunnassa torstaina Martinkirkon Tornikappelissa. Vetäjinä pastori Jukka Hildén ja diakoni Johanna Holma. Ilmoittautumiset ja lisätiedot mennessä Auli Hynönen-Rinne p TAIDEKAPPELI Taidekappelin tapahtumia Hartaus torstaisin klo 18 Kappeli soi musiikkia sunnuntaisin klo 13 su klo 13 Laulamme yhdessä toivevirsiä Pyhän kosketus a Touch of the Sacred ke klo Opastettu tutustuminen Taidekappeliin. Mikkelinpäivänä klo 15 Perhekirkko, Piirrossaarna Hannu Konola Su klo 18 Pia Pajalan oppilaskonsertti. Liput 10 e, 5 e (opiskelijat, lapset ilmaiseksi). Su klo 18 Pianokonsertti, Risto Lauriala. Liput 10 e. Elävä Ekumenia -luennot Turun työväenopiston luentosalissa: Ma klo 17 Soppaa Saippuaa Sielunhoitoa, Juha ja Jaana Jokiniemi, Pelastusarmeijan kapteenit Ma klo 17 Vapaakirkon vaikutus Turussa, Jopi Pietiläinen, pastori Kauneus sydämessäni asukoon, Wäinö Aaltosen 120-vuotisjuhlanäyttely Avoinna ti pe klo 11 15, to ja la su klo VAPAAEHTOISILLE Vapaaehtoistyön peruskurssi Varissuon kirkolla (Kousankatu 6) keskiviikkoisin klo (1.10., 8.10., ja 22.10). Tule ystäväksi vanhukselle, auttamaan kerhoissa, keittiössä tai saattajana kirkkoon tai onko sinulla oma idea, jolla haluaisit auttaa tai ilahduttaa toisia? Tervetuloa vapaaehtoistyöstä kiinnostuneet vanhat ja uudet vapaaehtoiset! Lisätietoja diakoni Hanna Boateng tai hanna.boateng@evl.fi Jumalanpalveluskoulutusta Tuomiokirkossa. Oletko aina halunnut kerätä kolehtia Tuomiokirkossa? Onko oma paikkasi seurakunnassa vielä hakusessa? Turun tuomiokirkossa järjestetään ke klo 18 kaikille avoin ilta, jossa saa kokeilla mm. kolehdin keräämistä, Raamatun lukemista Tuomiokirkon mikrofoniin, virsinumeroiden laittamista taululle ja ehtoollisvälineiden kattamista alttarille. Illan tarkoituksena on antaa perusvalmiudet palvelemiseen vapaaehtoisena Tuomiokirkon jumalanpalveluksissa. Lisätiedot Jani Kairavuo, jani.kairavuo@evl.fi tai p Hyvä päivä! -tapahtuma vapaaehtoisille la klo 13 Henrikinkirkolla. Tule ja anna hetki ajastasi vanhuksille. Vierailemme kahdessa alueemme laitoksessa tapaamassa vanhuksia. Tilaisuus päättyy n. klo kahviin ja pannukakkuun sekä kokemusten vaihtoon kirkolla. Järj. Henrikinseurakunta Jumalanpalvelusavustajaksi Maarian seurakuntaan? Osallistu koulutustilaisuuksiin, joita järjestetään Pallivahan kirkolla lauantaisin ja kello Vapaaehtoistehtävien koulutukseen osallistuminen on ilmaista, ja osallistujille tarjotaan päivän aikana lounas ja kahvit. Koulutus on tarkoitettu kaikille täysi-ikäisille kaupunkilaisille. Koulutuksiin ilmoittautumisia ottaa vastaan Mikko Laurén, p tai mikko.lauren@evl.fi. Tukea itsemurhan jälkeen Eroon kiireestä Jos läheisen tekemä itsemurha mietityttää ja ajatuksia haluaisi jakaa muiden kanssa, kannattaa osallistua syksyllä alkavaan sururyhmään. Itsemurhan tehneiden läheisille tarkoitetussa ryhmässä käydään läpi kuolemaan liittyviä ajatuksia ja tunteita yhdessä toisten, vastaavan kokeneiden kanssa. Tässä ryhmässä jokaisella on mahdollisuus surra yhdessä. Tarkoituksena on päästä surussa eteenpäin, mutta kiirehtimättä. Jokaisella on tilaa jakaa omia kokemuksiaan, mutta olla myös Jussi Vierimaa ihan hiljaa, pastori Päivi Vuorilehto kertoo. Sururyhmä kokoontuu syksyn aikana viisi kertaa ja sen vetäjinä toimivat sairaalapastori Eija Mäkinen ja diakoniatyöntekijä Kirsi Koivukoski. Ryhmään otetaan viidestä kuuteen henkilöä ja siellä käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia. Tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä sielunhoitotyön sihteerille, p Seurakunnissa järjestetään syksyn aikana myös muita sururyhmiä. Katso lisää alkavista ryhmistä tältä sivulta. Turun seudulla järjestetään joka viikonloppu läpi syksyn eri teemojen ympärille tehtyjä hiljaisuuden retriittejä. Tämän syksyn uusia teemoja ovat marraskuussa Rymättylän Tammilehdossa järjestettävä, eläköityville tarkoitettu Uuden edessä -retriitti sekä kuun lopussa pidettävä Retriitti miehille. Miehet ovat toki tervetulleita kaikkiin retriitteihin, mutta vain miehille tarkoitetun tapahtuman avulla kynnys saapua paikalle on ehkä vähän matalampi. Ohjaajina toimivat pastorit Jani Kairavuo ja Eero Heino, retriittipappi Päivi Vuorilehto kertoo. Myös nuorille ja nuorille aikuisille järjestetään joulukuussa oma retriittinsä. Retriitit on tarkoitettu niille, jotka kaipaavat elämäänsä lepoa, kiireen katkaisemista ja hiljentymistä. Retriiteissä pääsee tutkimaan omaa elämäänsä: vaikkapa sitä, mitä siitä haluaisi jättää taakseen ja mitä uutta poimia mukaan. Retriitit koostuvat rukoushetkistä, ohjaajien pitämistä virikepuheista ja messuista sekä saunomisesta ja hiljaisuuden musiikin taustoittamista aterioista. Yhteisiin hetkiin osallistuminen on kuitenkin vapaaehtoista. Osallistujat eivät keskustele keskenään, mutta ohjaajilta voi varata ajan henkilökohtaiseen ajatustenvaihtoon. Suosittelemme pitämään kännykän kiinni tai vähintäänkin äänettömällä koko retriitin ajan, Vuorilehto sanoo. Retriitteihin otetaan mukaan korkeintaan 16 osallistujaa. Viikonloput pidetään joko Rymättylässä, Sinapin leirikeskuksessa Kaskerrassa tai Halssin leirikeskuksessa Karunassa. Hintaan sisältyy majoitus yhden hengen huoneissa sekä ruokailut, mutta ei omia lakanoita tai kuljetusta. Ohjaajina toimivat tehtävään koulutetut retriittiohjaajat. Retriitissä jokainen saa olla ilman velvoitteita. Toisten ihmisten mukanaan tuoma hiljainen tuki on aivan eri asia, kuin istuisi yksin hiljaa kotonaan, Vuorilehto rohkaisee. Lisätietoa syyskauden retriiteistä ja ilmoittautumisohjeet löytyvät tältä sivulta ja internetistä osoitteesta fi, toimintaa, retriitit. HENRIKINKIRKKO, Peltolantie 2 Säännöllinen viikkotoiminta: Maanantai klo 9.30 Perhekerho Maanantai klo 17 Miesten Raamattupiiri Maanantai klo 19 Henkari Henrikin aikuisten Raamattupiiri ( Tiistai klo 12 Kolmen vartin kuoro Tiistai klo 13 Päivähartaus Tiistai klo 13 Lähetyspiiri Tiistai klo 13 Merimieskirkkopiiri Tiistai klo 18 Rukoustanssiryhmä Keskiviikko klo 16 Henrikin lukupiiri (parittomat viikot) Keskiviikko klo Henrikin Lapsikuoro Keskiviikko klo 18 Henrik s Singers Torstai klo 13 Torstaipiiri Jumalanpalvelukset: Su klo 10 Messu, Kallio, Miettinen, Pelkonen. Kirkkokahvi. klo 15 Maailmojen messu, Miettinen. Su klo 12 Mikkelinpäivän Enkelimessu, Miettinen, Pelkonen. Kirkkokahvi. Ennen messua on tarjolla maksuton aamiasbrunssi klo Su klo 10 Lähetyspyhän messu, Odell, Paaso. Messussa mukana Heidi Saito. Kirkkokahvi. Ti klo 18 Nuorten valmistelema messu, Suominen, Mäenpää, Jussila, bändi. Jatkot alakerrassa. Su klo 10 Messu, Pätsi, Paaso. Sairaanhoitajain kristillinen Seura ry osallistuu messuun. Kirkkokahvi. klo 15 Maailmojen messu, Hembree. Muu toiminta Henrikinkirkolla: To klo 18 Mennyttä ja tulevaa Henrikissä (50 60-luku). Muistellaan menneitä, lauletaan, tarjolla myös pientä purtavaa, Miettinen. To klo 19 Rukousilta, rukouslaulua klo alkaen. Esirukouspalvelua, toivevirsiä. Pätsi. Su klo 14 Kaikille avoin virsikoulu, Laakkonen. klo 17 Kasvun paikka, Miettinen, Klaus Rytö honka ja tiimi. To klo 18 Mennyttä ja tulevaa Henrikissä. (70 80-luku ), Muistellaan menneitä, lauletaan, tarjolla myös pientä purtavaa. Laakkonen. To klo 18 Mennyttä ja tulevaa Henrikissä (90 00-luku). Muistellaan menneitä, lauletaan, tarjolla myös pientä purtavaa, Miettinen. Su klo 14 Kaikille avoin virsikoulu, Pelkonen. klo 16 Laulun ja Sanan hetki, Jarvansalo, Odell, Pelkonen. klo 17 Kasvun paikka -ilta, Miettinen. To klo 18 Mennyttä ja tulevaa Henrikissä, 2010-luku ja tulevaisuus. Muistellaan menneitä, lauletaan, tarjolla myös pientä purtavaa, Laakkonen, Mäntylä, Miettinen, Paaso. La klo 13 Luojan virrassa -erityistaiteilijoiden kirkkopyhänäyttelyn avajaiset. Näyttely jatkuu Henrikinseurakunnan tiloissa asti.

18 18 Nuorten viikkotoiminta Henrikinkirkolla: Maanantaisin Bändiharjoitukset klo Avoin kaikille musiikin avulla hauskanpidosta kiinnostuneille. Tiistaisin Nuortenillat Piikissä (avoimet ovet) klo Keskiviikkoisin Isoskoulutus klo Keskiviikkoisin Raamis klo Huom! Ti klo 18 Nuorten valmistelema messu, Suominen, Mäenpää, Jussila ja bändi. Jatkot alakerrassa. LAUSTEEN SRK-KOTI, Maistraatinkatu 1 Säännöllinen viikkotoiminta: Ke klo 13 Keskiviikkokerho (parittomat viikot) Ke klo Raamattupiiri To klo 9.30 Perhekerho KOIVULAN SRK-KOTI, Sävelkuja 3 Säännöllinen viikkotoiminta: Ma klo 13 Seniorikahvila Ti klo 9.30 Vauvakahvila. Vertaisryhmä ekavauvojen perheille. Pe klo 9.30 Perhekerho LEHMUSVALKAMA, Karviaiskatu 7 Ke klo 13 Hartaus, Odell, Pelkonen. Luojan virrassa -erityistaiteilijoiden kirkkopyhänäyttely Henrikinkirkossa klo (ma pe), viikonloppuisin tilaisuuksien yhteydessä. KAARINAN KIRKKO, Voudinkatu 2 Torstaisin klo 9.30 Perhekerho, paitsi Su klo 10 Messu, Suomen Lähetysseuran kirkkopyhä, Savola, Peltonen, Heidi Saito kertoo kirkkokahvilla opettajantyöstään eteläisessä Kiinassa Ma klo 13 Diakoniapiiri Tiistaisin klo 9 Äiti Teresan peittopiiri ja klo 13 Raamattupiiri, Anja Kervilä Ti klo 13 Akvarellimaalausryhmä Tiistaisin klo 13 Raamattupiiri Ke klo 13 Eläkeläisten opintopiiri, syksyn aiheena Raamatun miehet klo 18 Arki-illan ehtoollinen, Heino To klo 13 Helenan runoryhmä klo 18 Miesten piiri Su klo 10 Mikkelinpäivän perhemessu, Kesti, Peltonen klo 14 Veisukirkko, Heino Ma klo 18 Lähetyspiiri, Ari Malmi Su klo 10 Messu, Auer, Rautakoski, piparikahvit Ma klo 13 Diakoniapiiri Ke klo 13 Eläkeläisten opintopiiri klo 18 Arki-illan ehtoollinen, Auer To klo 13 Hovirinnan lähetyspiiri klo 18 Miesten piiri Su klo 10 Messu, Sanansaattajien kirkkopyhä, Pesonen, Matti Korpiaho (saarna), Rautakoski, Matti Korpiaho esittelee Sanansaattajien medialähetystyötä sanoin ja kuvin lähetyskahveilla KUUSISTON KIRKKO, Linnarauniontie 157 Su klo 12 Messu, Kuoppala, Rautakoski Su klo 12 Messu, Ostela, Rautakoski POIKLUOMAN SRK-TALO, Poikluomantie 9 Torstaisin klo 9 Äiti Teresan peittopiiri To ja klo 18 Raamattupiiri Tiistaisin klo 9.30 Perhekerho Su ja klo 18 Sanan ja laulun ilta, Kari Ylinen Su klo 12 Sanajumalanpalvelus, Vahtola, Peltonen Ma klo 18 Naistenpiiri LITTOISTEN SRK-TALO, Kampakuja 1 Torstaisin klo 9.30 Perhekerho, paitsi HARTAUDET JA PIIRIT To klo 13 Voivalan lähetyspiiri Peltosilla, Voudinkatu 6 B 6 Ke klo 13 Hartaus, Lähitupa To klo 12 Littoisten lähetys piiri Värttinässä To klo 10 Vanhusten viikon ehtoollinen Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina, Värttinä klo Kuusiston lähetyspiiri Ti klo 13 Hengelliset toivelaulut ja -virret, Hovirinnan palvelukeskus PYHÄN KATARIINAN KIRKKO, Kirkkotie 46 Su klo 10 Messu, Viirros, Jorma Osari Katulähetyksestä, Mikko Laurén (av), Kerokoski, Katu kööri Su klo 10 Messu, Vesti, Paatere, Lautjärvi, Pyhän Katariinan kuoro. Messun jälkeen kirkkoherranvaalin äänestys klo 20 asti. Kirkkobussi lähtö klo 9.10 reittiä: Varissuon kirkko - Littoistentie - Satakielenkatu - Tilhenkatu - Littoistentie - Jaanintie - Karjakuja - Säkönkatu - Virmuntie - Petkeltien päätepysäkki - Kuralankatu - Kohmo - Kuralankatu - Vanha Hämeentie - Tammitie - Hakapellonkatu - Pyhän Katariinan kirkko, paluu samaa reittiä noin klo 12. Su klo 10 Messu, vanhusten kirkkopyhä, Toljamo, Viirros, Lautjärvi, kirkkokahvit Nummen srkkodissa. Kirkkobussi lähtö klo 9.10 reittiä: Varissuon kirkko - Littoistentie - Satakielenkatu - Tilhenkatu - Littoistentie - Jaanintie - Karjakuja - Säkönkatu - Virmuntie - Petkeltien päätepysäkki - Kuralankatu - Kohmo - Kuralankatu - Vanha Hämeentie - Tammitie - Hakapellonkatu - Pyhän Katariinan kirkko, paluu samaa reittiä noin klo Su klo 10 Messu, Viirros, Toljamo, Lautjärvi VARISSUON KIRKKO, Kousankatu 6 Maanantaisin klo 8.30 Aamurukouspiiri: / / / Tiistaisin klo Isoskoulutus: / / / Keskiviikkoisin klo 17 Heprean piiri: / / / Keskiviikkoisin klo 17 Vapaaehtoistyön koulutus, IkäArvokas-hanke, Hanna Boateng: / / / Torstaisin klo 17 Nuortenilta: / / / Perjantaisin klo 9.30 Perhekerho: / / / Joka toinen maanantai klo 17 Armon päiväkodin ja koulun tukipiiri: / Joka toinen tiistai klo Valpurin Kammari (ent. Varttuneen väen kerho), klo 12 lounas (2 e) ja klo 13 ohjelmallinen tuokio: / Joka toinen keskiviikko klo 18 K18-illat (tarkoitettu Katariinan vanhoille nuorille): / Joka toinen torstai klo 18 Raamattupiiri (tied. Timo Rantanen p tai timo.rantanen@abo.fi): / Su klo 12 Sanajumalanpalvelus, Forsström-Roivanen, Kerokoski, kirkkoherraehdokkaat Pasi Salminen, Matti Kaipainen ja Leena Kairavuo tavattavissa kirkkokahveilla ja vaalipaneelissa. Paneelikeskustelu alkaa n. klo ja puhetta johtaa Pentti Sokajärvi. Su klo 17 Yhteyden messu, Markkula Ti klo 13 Raamatun äärellä, Sirkka-Liisa Vappula Su ei jumalanpalvelusta klo 12 (kirkkobussikuljetus Pyhän Katariinan kirkkoon) Ma klo 17 Donkkis Big Night Ke klo 18 Nuorten messu, Palmunen Su ei jumalanpalvelusta klo 12 (kirkkobussikuljetus Pyhän Katariinan kirkkoon) Su klo 17 Yhteyden messu, Markkula Ti klo 13 Raamatun äärellä, Sirkka-Liisa Vappula Su klo 12 Messu, Paatere, Toljamo, Lautjärvi Ma klo 19 Siionin Virsi -seurat, kahvit klo alkaen NUMMEN SRK-KOTI, Papinkatu 2 Tiistaisin klo 9.30 Perhekerho (Pun.tupa): / / / Joka toinen tiistai klo 13 Varttuneen väen kerho: / HANNUNNIITUN SRK-TALO, Virmuntie 2 Torstaisin klo 9.30 Perhekerho: / / / Joka toinen keskiviikko klo 11 Annan tupa: / Joka toinen perjantai klo 15 Rukouspiiri: / HURTTIVUOREN SRK-KOTI, Punatulkunkatu 1 Joka toinen maanantai klo 10 Hurttivuoren äitikaverit: / / / Joka toinen torstai klo 13 Varttuneen väen kerho: ( ei kerhoa) JAANIN SRK-TALO, Karjakuja 75 Joka toinen maanantai klo 14 Sirpan kerho (Sokkelo, Jaanintie 36): / PETKELTIE 5, KERHOHUONE Joka toinen maanantai klo 12 Raamattupiiri: / KATARIINAN DIAKONIA - IkäArvokas puhelinaika varttuneelle väelle, heidän läheisilleen ja heidän auttajilleen tiistaisin ja perjantaisin klo 9 10 puh Diakoniatyön ajanvaraus ja puhelinaika Varissuon kirkon diakoniatoimistolla, Kousank. 6 ti ja pe klo puh Hyvinvointineuvoja Hannuniitussa (Virmuntie 2) joka toinen maanantai (parilliset viikot) klo MAARIAN KIRKKO, Maunu Tavastin katu 2 Su klo 10 Messu, Sirén, Kokkola Su klo 10 Mikkelinpäivän perhekirkko, Orenius, Laaksonen Su klo 10 Messu, Rajamäki, Laaksonen Su klo 10 Messu, Sirén, Orenius PALLIVAHAN KIRKKO, Paltankatu 2 To ja klo 17 Legopyhäkoulu Pe klo 18 Nuorten messu, Anna Orenius Su klo 17 Mikkelinpäivän messu, seurakunnassa toimivien (vanhojen ja uusien) vapaaehtoisten siunaaminen, Rinne, Laurén, Pirjo Lepistö To klo 17 Ruokapyhäkoulu Su klo 17 Viikkomessu, Pyry Winter, Seppo Hörkkö. Iltajuhla jumalanpalveluksen jälkeen, mukana Riitta Pyykkö ja Ari Malmi. Su klo 17 Hyvinvointimessu, Myllymäki, Vuokko Oksa Tiistaisin klo Vauvakerho Torstaisin klo Perhekerho MAARIAN PAPPILA, Sorolaisenkatu 4 Maanantaisin klo 9 11 Perhekerho Tiistaisin klo Juttutupa HALISTEN SRK-KOTI, Gregorius IX:n tie 8 Ke klo Kaakaopyhä koulu Ke ja klo 18 Kaikille avoin Raamattu- ja rukousryhmä, Laurén HEPOKULLAN SRK-TALO Varkkavuorenkatu 23 To klo 13 Kanttorin laulajaiset Su klo 14 Sanan ja laulun iltapäivähetki To klo 13 Kultatupa Maanantaisin (paritt. viikot) klo 13 Muisteluryhmä Tiistaisin klo Perhekerho Tiistaisin klo Tuolijumppa Torstaisin (parill. viikot) klo 13 Lähetyspiiri Torstaisin (paritt. viikot) klo 18 Raamattuilta KOTIMÄEN SRK-TALO, Arkeologinkatu 1, Jäkärlä Maanantaisin klo 14 Naistenpiiri Tiistaisin (paritt. viikot) klo Tasapainoilua ja klo Kädentaidot Tiistaisin (parill. viikot) klo 14 Tuolijumppa Keskiviikkoisin (parill. viikot) klo 13 Muistijumppa Keskiviikkoisin (paritt. viikot) klo 13 Päiväpiiri Perjantaisin klo Perhekerho (ei kuitenkaan ) RAUNISTULAN SRK-TALO, Murtomaantie 12 Ma ja klo 13 Pienpiiri Ke klo 13 Omaishoitajat Tiistaisin (paritt. viikot) klo 13 Päiväpiiri Keskiviikkoisin klo 13 Pappi paikalla, Laurén RUNOSMÄEN SRK-KOTI, Munterinkatu 15 Ma ja klo 17 Raamattupiiri Su klo 16 Tarinapyhäkoulu Maanantaisin klo ja torstaisin klo Ystävän tupa Keskiviikkoisin (parill.viikot) klo 12 Lähetyspiiri YLI-MAARIAN SRK-TALO, Mittumaarintie 73 Maanantaisin klo Musiikillinen iltaperhekerho Torstaisin klo Perhekerho (ei kuitenkaan ) Torstaisin (paritt. viikot) klo 13 Tuolijumppa TAPAHTUU MUUALLA To klo 17 Luontopyhäkoulu. Retki Heinänokan luontopolulle. Tavataan kello 17 Pallivahan kirkolla ja lähdetään Heinänokkaan kimppakyydein. Ilmoittautuminen perheja pyhäkoulusihteeri Anne Saarnille viimeistään päivää ennen retkeä, p tai anne.saarni@evl.fi. MARTINKIRKKO, Huovinkatu 1 Su klo 10 Messu, Jaatinen, Salakari. Suomen Lähetysseuran kirkkopyhä. Messussa saarnaa Etiopian kirkollisen työn koordinaattori Päivi Anttila Suomen Lähetysseurasta. Messun jälkeen kirkkokahvit seurakuntatalolla. pyhäkoulu Ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen, Salakari Su klo 10 Messu, Hildén, Norvasuo, Päivi Hannuksela pyhäkoulu Ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen, Riihimäki, Salakari To klo 19 Valoa pimeässä ilta rukouksen, Raamatun ja tanssin äärellä, mukana Tuomo Norvasuo, Hannele Tenhu ja Martin rukoustanssijat. Su klo 10 Messu, Hägglund, Riihimäki, Salakari pyhäkoulu Ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen, Hildén, Salakari Su klo 10 Messu, Riihimäki, Jaatinen, Hannuksela, Martinkirkon kuoro. pyhäkoulu Ke klo 18 Arki-illan ehtoollinen, Hägglund, Salakari HIRVENSALON SRK-KESKUS, Honkaistentie 85 To 25.9., 2.10., klo 9.30 Hirvensalon perhekerho, Erkamaa To klo 9.30 Minikirkko perhekerhon yhteydessä. Lapset ja aikuiset ovat tervetulleita viettämään yhteistä ehtoollishetkeä! To ja klo 18 Rukouspysäkki, Kuusela Ke klo 13 Eläkeläiskerho, kerholounas, Larkela, Holma Su klo 17 Missiomessu Toivoa horisontissa, Kuusela Ke klo 13 Eläkeläisten Kerhokahvila, Larkela, Holma KAKSKERRAN KIRKKO, Kakskerran kirkkotie 110 Su klo 12 Sadonkorjuun kiitoskirkko, Kuusela MARTIN SRK-KOTI, Temppelikatu 1 Su klo Lähetyksen kirkkokahvit, Päivi Anttila Suomen Lähetysseurasta mukana. Ma klo 18 Lähetyksen Kylväjäpiiri Ke klo 13 Eläkeläisten Teemakahvila Ti ja klo Lähetyksen ompeluseurat, Metso Ke klo 13 Eläkeläiskerho, kerholounas, Larkela, Holma Ke klo 8 alkaen Eläkeläiskerhojen retkipäivä Ke klo 13 Eläkeläisten Kerhokahvila HENNALAN SRK-KOTI, Hennalantie 10, Satavan saari Ti 30.9., 7.10., , klo 9.30 Hennalan perhekerho; Erkamaa Ke 8.10., klo Hennalan lähetyspiiri UITTAMON SRK-KOTI, Rusthollinrinne 1 Pe 26.9., 3.10., klo 9.30 Uittamon perhekerho, Erkamaa Su klo 15 Messu ja kirkkokahvit, Norvasuo, Salakari Ke klo 13 Eläkeläisten Kerholounas Ke klo 13 Eläkeläisten Kerhokahvila YRJÄNÄN SRK-KOTI, Itäinen Pitkäkatu 49 Pe ja klo 18 Lähetyksen puuhapiiri, Metso MYLLYMÄENTIE 22 Ke ja klo 14 Myllymäentien Lähetyspiiri, Metso MIKAELINKIRKKO, Puistokatu 16 Kirkko avoinna ma pe klo 11 17, opas (3.10. asti) Pe klo Nuorten messu, Westergård, Koski. Messun jälkeen tarjolla pientä purtavaa. Su klo 10 Messu (70 -vuotiaiden kutsujumalanpalvelus), Paakkanen, Westergård, Koski, Kuorikoski. Ma ja ti klo Raamatun punainen lanka -pikakurssi Raamatusta, Leif Nummela Ke klo 18 Iltamessu, Westergård, Hakanpää klo Raamatun punainen lanka -pikakurssi Raamatusta, Leif Nummela La klo 18 Operaatio Joulun lapsi starttitapahtuma Su klo 10 Mikkelinpäivän messu, K. Hakanpää, Lehikoinen, M.Hakanpää, Koski klo Kirkonmäkitapahtuma klo 17 Mikaelmessu Mikkelinpäivä - Miksi Mikaelinseurakunta on?, Lehikoinen, Aboa Gospel. Ke klo 18 Iltamessu, Sankamo, Hakanpää Su klo 10 Messu, Seivästö, K.Hakanpää, Hakanpää, Kuorikoski Ke klo 18 Iltamessu, Paakkanen, Hakanpää Su klo 10 Messu, Jaakkola, past., vt. toim.joht. Markku Liukkonen (Parikanniemen oropokotisäätiö), Hakanpää, Koski. Kirkkokahvit Mikaelin srk-kodissa ja seurat Mikonmökissä, puhujina Liukkonen, Pekka Maaranen, Johannes Pelkonen, Jaakkola klo 12 Keskipäivän musiikkimatinea, Silvia koski ja Marko Hakanpää su klo 17 Mikaelmessu Rakkautta arkeemme? Jaakkola, Vox Michaelis ja Mikaelin kuoro (Paimio). Ke klo 18 Iltamessu, Hanttu, Hakanpää MIKAELIN SRK-KOTI, Puistokatu 13 Aamurukous keskiviikkoisin klo (Klubi) To klo 18 Huivikurssi (Klubi) Su ja klo 17 Kohtaamispaikka Ti klo 18 Mikaelin Raamattukoulu (seur , ) Ma klo Naisia Kaivolla -ilta (Yhteistyössä KRS) Viikko-ohjelmaa aikuisille Mikaelin srk-kodissa:

19 19 - Wanhan ajan ompelupiiri (klubi) ma klo Lähetyspiiri (klubi) ti klo Aamurukous (klubi) ke klo Eläkeläiskerho (srk-sali) ke klo Pienpiiri (klubi) ke klo 19 - Mikaelin omaishoitajat (klubi) ke klo (8.10.) tied. p Hepreapiiri to klo ( ), Ritva Lunden, p Merimieskirkkopiiri (klubi) to klo (ei ), tied, p Pilates pe klo (12.9. alk.), tied Diakoniatyöntekijöiden ajanvaraus (Puistokatu 13 B 2. krs) to klo p Mikonmökissä (Puutarhakatu 24) - Syvällisemmin Raamattuun ti klo 16.45, tied. p Made in Mikonmökki -aikuisten kädentaitotyhmä joka toinen to klo (parill. vkot), tied. Anita Gröndahl, p Missio Mikonmökki lähetyspiiri joka toinen to klo 18 (paritt. vkot) Lapsiperheille Vauvakerho Mikaelin srk-kodissa (Puistokatu 13) ke klo Perhekerhot: Mikonmökissä (Puutarhakatu 24) pe klo Suikkilan srk-kodissa (Konstanzankatu 1) ti ja to klo Koululaisille ja nuorille Mikonmökissä, Puutarhakatu 24: Pelikerho alakouluikäisille ti klo Shakkia ja muita lautapelejä, biljardia ja pingistä. Kädentaitoryhmä alakouluikäisille to klo (parill. vkot). Myös äidit ja isoäidit ovat tervetulleita mukaan! Isoskoulutus to klo 17 Nuorten ilta pe klo Muualla: Mopo- ja moottorikerho yläkouluikäisille to klo 15 17, Pansion moottorihalli. Nuorten ja nuorten aikuisten sähly Mikaelin/Snellmanin koulun liikuntasalissa to klo Lisätietoja: Facebook-ryhmä Turun GG Partiot: kunta/ partiot SUIKKILAN SRK-KOTI, Konstanzankatu 1 Su klo 12 Messu, K.Hakanpää, M.Hakanpää - Pilates ma klo 9 10, tied. p Pienpiirit ma klo 19 Erkki Aihela ja to klo 19 Eija Pursimaa - Eläkeläiskerho to klo Raamattupiiri joka toinen to klo 18 (paritt. vkot) PAAKARLAN SRK-KOTI, Laivateollisuudenk. 28 To ja klo 18 Kohtaamispaikka To klo 18 Toivon torstai Elämän leipää ja ruokakasseja To klo 18 Rukousilta Su klo 14 Lähiökirkko, Eht. - Lähetyspiiri ke klo Naisten piiri joka kk:n toinen ke klo 19 - Eläkeläiskerho to klo Pilates pe klo , tied. p PALVELUTALO ISO-HEIKKI, Revontulenkatu 4 Eläkeläishartaus ma klo (6.10., ) TAPAHTUU MUUALLA Miesten saunailta Merimieskirkolla (Suikkilantie 2) ma klo Keskustelua, pieni iltapala. Yleisöluistelu HK Areenalla La klo (27.9., , ) Ei mailoja, maksuton. Mikael-teatteri. Infoa tulevasta näytelmästä to klo Mikaelinkirkossa. Tied. Ismo Seivästö, p KUOROT Vox Michaelis ke Mikaelin srk-koti Aboa Gospel ke Mikaelin srk-koti Yleinen äänioikeus (kuoro laulutaidottomille) to klo Mikaelin srk-koti. Tied. kanttori Silvia Koski silvia.koski@evl.fi PAATTISTEN KIRKKO, Paattistentie 847 Su klo 10 Messu, kirkkokahvit ja lähetystilaisuus, Järvensivu. Saarna Arto Kaarma. Suomen Raamattuopiston kirkkopyhä. Su 5.10 klo 18 Mikkelinpäivän pyhänillat -perhekirkko sekä kirkkokahvit ja -mehut, Heikkinen. Mukaan kutsutaan erityisesti lasten kummeja. Su klo 10 Messu ja kirkkokahvit, Järvensivu Su klo 18 Nuorten valmistama pyhänillat-iltakirkko, Heikkinen ja Jolla-yhtye PAATTISTEN SRK-TALO, Paattistentie 857 Maanantaisin klo 9.30 Avoin kerho, klo 19 kirkkokuoro Keskiviikkoisin klo 16 ja 17 Perhemuskarit, klo 18 Naisten jumppa Ke klo 13 Seniorien te tapäivä. Vieraana Riitta Räsänen diakoniakeskuksesta. Ti klo 18 Naistenilta Ti klo 18 Pullantuoksuinen puuhakahvila PAATTISTEN PAPPILA, Paattistentie 859 Ti klo 18 Miestenilta To klo ja 17 Isoiskoulutus, klo 18 Nuortenilta Ti klo 15 Diakonia-ja vapaaehtoispiiri Ke klo 13 Kanttorin kahvila Ke klo 12 Lähetyspiiri PIIKKIÖN KIRKKO, Hadvalantie 5 Su klo 10 Messu, Ijäs Pe klo 9.30 Lasten kirkkohetki Su klo 10 Mikkelinpäivän perhekirkko, kirkkomehut, lastenohjaajat, Ijäs Su klo 10 Vanhustenviikon juhlamessu, Korintti, Hermonen, 80-vuotiaiden kutsujuhla srk-talolla, Kuusamon mieslaulajat Su klo 10 Messu, Maataloustuottajien kirkkopyhä, sadonkorjuun kiitos, kirkkokahvit + uutispuuro, Hermonen & Nieminen PIIKKIÖN SRK-KESKUS, Hepojoentie 4 Ma ja klo Naistenpiiri, Sinikka Tuomarila Ma klo Iltaperhetoimintaa, naamiaiset/nyyttärit, Hyppänen Ti klo 17 Lastenkuoro Pikantti ja klo 18 kirkkokuoro Korintti Ke klo 13 Eläkeläisten iltapäivä, Nieminen Ke klo 13 Eläkeläisten iltapäivä, Harri Tuominen esittelee Pohjois-Karjalan kirkkokortteja To klo 18 Suuressa mukana -illat, Ari Malmi Mikä meitä ajaa eteenpäin? ja to Pyry Winter Oma paikkani Jumalan suunnitelmassa Pe klo 9.30 Perhekerho, EI VANHA SRK-TALO, Hepojoentie 4 Ti klo 9 11 Kaiken kansan kahvila Ti klo Kokkikerho luokkalaisille ja To klo Kokki kerho luokkalaisille Erityisruokavalioita emme valitettavasti voi huomioida. Kerhon hinta: 20 e syksy + kevät. Ke klo Luontokerho luokkalaisille, Vanhan srktalon alakerrassa, käynti partiopuolen päädystä. Nuorten avoimet ovet keskiviikkoisin Vanhalla klo , vuotiaille. To klo Oivaltajat. Avoin vertaistukiryhmä. Pohdintaa ja oivalluksia elämästä! PIIKKIÖN PAPPILA, Pappilantie 4 To klo 18 Raamattupiiri, Ef. 2. luku ja to Ef. 3. luku, Kaumi PYÖLINRANTA, Pyölintie 77 Ti ja klo 18 Äitien saunailta, Taru Miettinen ja Heli Kulmala Ke klo 18 Miestenpiiri, Eero Kaumi, parilliset viikot, sauna jo klo 17. Lokakuun loppuun Pyölissä. Diakoniatoimiston asiointi- ja ajanvarausaika ti p (ovi paloaseman puolella). MUUTA OHJELMAA: TUPASVILLASSA, Hepojoentie 7 Ma klo Tupasveisut. Laulamme kanttori Tiina Ilosen johdolla hengellisiä lauluja päivätoiminnan salissa. To klo kuukauden 1. torstaina Omaishoitajien Torstaitupa. Kahvittelua, kuulumisia ja vertaistukea TUOMIOKIRKKO, Tuomiokirkonkatu 1 Pappi tavattavissa rippiä ja sielunhoitoa varten maanantaisin klo 16 18, torstaisin klo 12 keskipäivän ehtoollisen jälkeen ja lauantaisin klo 18 alkavan iltakirkon jälkeen. Tapaamisesta voidaan sopia erikseen myös puhelimitse. Jumalanpalvelukset klo 10 Su Estonian onnettomuuden 20-vuotismuistojumalanpalvelus: piispa Kalliala, av. Ahola, Åberg, Hietaharju, CCA-kuoro joht. Juha Kuivanen. Su Perhemessu: Helin, Hokkanen, Pietilä, Hietaharju, Cantitare-lapsikuoro joht. Aila Airola ja Riitta Hietanen. Su Vanhustenviikon messu: Lehti, av. Kairavuo, Pietilä, Hietaharju, Nova. Su Messu: Kairavuo, av. Mäkitalo, Pietilä, Åberg, Mieskuoro Naskalit joht. T. Saalas. Viikkomessut Aamuehtoollinen keskiviikkoisin klo 8 Keskipäivän ehtoollinen torstaisin klo 12 Iltaehtoollinen lauantaisin klo 18 (alkoholiton viini). Muita tapahtumia Vesper (illan rukoushetki) ma pe klo 18. Vesper ranskaksi parilliset to klo 17 sr Helvi ja Marketta Vuola. Luottamuksen messu su klo 16: Taizé-lauluja, hiljaisuutta, rukousta rauhaa. Ahola. Iltaehtoollisella klo 18 saarnaa rovasti Jorma Kiviranta. Virrestä voimaa ke klo TOIMITALO, Eerikinkatu 3 Kirkkokahvit messun jälkeen su n. klo Ohjelmassa puhallinmusiikkia ja Jaakko Haavion runoja, (Hillevi Salminen ja Leena Lammela). Nojatuolimatka su klo 18: Pohjois-Irlanti eilen ja tänään, kuvakertomus Tuula Kyrölä ja Anna- Liisa Varhiala. NUORTENTALO, Eerikinkatu 1 OLKKARI luokkalaisten avoimet ovet maanantaisin klo Olkkariin voit tulla ja lähteä oman aikataulusi mukaan yhden ja neljän välillä. Pelaillaan, askarrellaan, tehdään läksyjä, oleillaan yhdessä ja jutellaan. Tarjolla on myös pientä syötävää, ja voit ottaa omankin välipalan mukaan. Maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista. SAVIPAJA kaikenikäisille keskiviikkoisin klo Taiteile vapaasti omia töitä rennossa porukassa. Voit tulla myös oman aikuisen kanssa. Ota mukaan vaikkapa vanhempi, mummi tai kummi. Alle kouluikäiset vain aikuisen seurassa. Materiaalimaksu 15 e/perhe/syyskausi. Ei ennakkoilmoittautumista. KOKKIS luokkalaisille keskiviikkoisin klo Kokkaillaan, leivotaan ja nautiskellaan suolaisia ja makeita iltapaloja. Osallistumismaksu 15 e/ syyskausi. Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Mirka Simonen p tai mirka.simonen@evl.fi PUUTYÖPAJA KOULULAISILLE Pajassa voit suunnitella ja toteuttaa omia puutyöideoitasi. Maksuton. Puutyöpaja etsii vielä ohjaajia. Ilmoittautumisia ohjaajiksi ja kerholaisiksi otetaan vastaan: mirka.simonen@evl.fi PERHEILLE Perhekerho ma klo Kupittaan srk-koti, Sirkkalankatu 4. Iltaperhekerho to ja ma klo , Kupittaan srk-koti. Vauvaperhekahvila ti klo Nuortentalo, Eerikink. 1. Leppäkertun perhekahvila pe klo 9 13, Nuortentalo. ELÄKELÄISILLE Keskiviikkokerho. Parilliset ke klo 13 toimitalossa, Eerikink. 3 Ke Yhteislaulua: Kauneimmat hengelliset laulut sekä kakkukahvit, Partanen, Pietilä Ke Arvokas Aurajoki, Mäkitalo Parittomat ke klo 13 Vuorikodissa, Vuorik. 8 Ke Yhteislaulua: Kauneimmat hengelliset laulut sekä kakkukahvit, Jokinen, Kairavuo Ke Viidakkovaelluksia Amazoniassa, Lehti. Tuolijumppa parittomat ke (8.10., ) klo 13 toimitalon juhlasalissa. Jumpan jälkeen mahdollisuus osallistua kahvituokioon ja hartauteen. DIAKONIAVASTAANOTTO Ajanvaraus- ja asiointiaika tiistaisin ja torstaisin klo 9 11, p , Eerikki, Eerikinkatu 1. LÄHETYSPIIRIT Betel-piiri parittomat ma klo 13 Yläsali, Terttu-Sisko Meskanen. Eerikinkadun lähetyspiiri ti ja klo 13 Yläsali, Soile Ahlqvist. Lähetyspysäkki parittomat to klo 13 Kupittaan srk-koti. Turun Hannat parilliset to klo Kupittaan srk-kodissa. Runopiirin alkamisesta tiedotetaan myöhemmin RAAMATTU- ja KESKUSTELUPIIRIT Ilosanomapiiri joka ke klo Kupittaan srk-koti. Sakari ja Pirkko Ansaharju sekä Helmi Neuvonen. Naisten aamu parilliset to klo 10 Kabinetti, Lehti. Timon Raamis parilliset to klo Salonki, Timo Rantanen. KIRJALLISUUTTA JA MATKAKUMPPANUUTTA Puikkoset joka toinen tiistai (parilliset viikot) klo Salongissa. Tehdään vauvasukkia, hartialämmikkeitä, torkkupeittoja yms. Lukulamppu to klo 18 Kupittaan srkkodissa: Ulla-Lena Lundberg, Marsipaanisotilas Elixiiri luovan sanataiteen opintopiiri tiistaisin. Uudet jäsenet ilm. Hilkka Pulli puh Kirjallisuuspiiri parittomat ke klo Salonki. MÅNDAGAR kl. 14 Missionskretsen samlas i Aurelia (3 vån.), jämna veckor (fr.om. 29.9) TISDAGAR kl Barnkören Korallernas övning i Sirkkala skola kl Ungdomskören övar i Aurelia (3 vån.) kl Barnkören SOLAs övning i Sirkkala skola kl. 18 Tyst meditation i Aurelia (1 vån.) ONSDAGAR kl Familjecafé i Papinholma församlingshem, Käräjäkalliontie 4, Kustö. kl.12 Frukostklubben på Svenska Klubben (Aurag. 1), udda veckor kl Café Orchidé i Aurelia, varierande program (1 vån.) kl Barnkören Kristallernas övning i Aurelia (3 vån.) kl Barnkören TIDOs övning i Aurelia (3 vån.) kl Ungomscafé i Aurelia (2 vån.) kl. 17 Gudstjänstgrupps möte i Aurelia (3 vån.) kl. 18 Veckomässa i Aurelia (1 vån.) kl Café för unga vuxna ( 2 vån.) TORSDAGAR kl Familjecafé i Aurelia (2 vån.) fr.om kl Kyrkokörens övning i Aurelia (3 vån.) fr.om 4.9 SÖNDAGAR kl. 12 Högmässa i Domkyrkan För dig som har svårt att ta dig på egen hand till kyrkan ordnas kyrkskjuts varje söndag under tiden Kyrkskjutsen sköts av frivilliga församlingsmedlemmar och beställs per tel senast tisdagen innan kl kl.15 Kaffekonsert med klassiker till förmån för Kyrkans Utlandshjälp. Marjo Danielsson,sång, Marko Autio, piano. Kaffe & programblad á 5 e. Ingen verksamhet på barn-och ungdomssektorn under höstlovet vecka kl De äldres vecka firas med sopplunch i Café Orchidé kl.19 Nepalkväll i Aurelia (1 vån.). Intryck från resa till Nepal (Lars-Runar Knuts och Ulrika Wolf- Knuts). Erfarenheter som volontär i Nepal (Christina Grönholm). OBS! Nytt datum! kl.16 Mässa i St.Karins kyrka, kyrkkaffe efter mässan kl Anhörigvårdarcafé på Kvartersklubben, Folkhälsan ((Auragatan 1 B). Ons kl. 19 i Aurelia (1 vån.) Debatt inför församlingsvalet med biskop Björn Vikström och Torbjörn Kevin kring temat Makten och härligeten. Om religion och politik., debattledare Björn Nalle Öhman. Kvällen är öppen för alla intresserade och riktar sig speciellt till dem som kandiderar eller på andra sätt engagerar sig i församlingsvalet. Sonntag, 28.9., Uhr Familiengottesdienst zum Erntedankfest in der Gemeinde, Kaskenkatu1, anschl. Kirchkaffee Sonntag, , Uhr Abendmahlsgottesdienst zum Reformationsfest in der Scharfschützenkapelle, anschl. Kirchkaffee in der Gemeinde, Kaskenkatu 1 Sonntag, , Uhr Gottesdienst zum Ewigkeitssonntag in der Scharfschützenkapelle, anschl. Kirchkaffee in der Gemeinde, Kaskenkatu 1 Sonntag, 7.12., 15 Uhr Gemeinschaftssingen der schönsten deutschen Weihnachtslieder im Dom Donnerstag, , Uhr Familiengottesdienst zum Weihnachtsfest in der Scharfschützenkapelle, anschl. Kirchkaffee in der Gemeinde, Kaskenkatu 1

20 20 Timo Jakonen Yö on sinulle kuin päivänpaiste Jotkut siunataan viimeiselle matkalle ilman saattajia. Mutta ei ilman toivoa ja valoa. Pieni sisäpiha on piiloutunut matalan kiviaitauksen suojaan. Ympärillä kohoavat Turun yliopistollisen keskussairaalan rakennukset. Pihalla nimikilpi johdattaa lasiovelle: Kappeli. Täällä sijaitsee sairaalan siunauskappeli. Kappeli on koruttoman kaunis: Muutama penkkirivi. Harmoni, virsikirjoja. Etuseinällä risti ja alttaritaso, siinä kaksi kynttilää. Korkea ristinmuotoinen ikkunaruudukko. Sinertävässä katossa lamppujen tähdet. Huoneen edessä on mustaan verhottu koroke. Sen päällä lepää valkoinen arkku. Ikkunasta lankeaa arkulle lämmin valo. Arkun äärelle saapuu pappi. Hän laskee arkulle valkoisen ruusun. Muita kukkalaitteita ei tule. Vainajalla ei ole yhtään sukulaista eikä läheistä saattajana. Paikalla ovat pappi ja hautaustoimiston edustaja. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä et tuntisi Henrikinseurakunnan kirkkoherra Heikki Mäntylä toimittaa siunauksen, viimeisen palveluksen oman seurakuntansa jäsenelle. Mäntylän rauhallinen ääni täyttää huoneen. Hän rukoilee ja laulaa virren: Nyt vaikka kuljet köyhänä, vieraana tällä tiellä, on isänmaasi ylhäällä, on ystäväsi siellä. Kaikki tapahtuu kuin paikalla olisi saattajien joukko. Toimitus noudattaa kirkkokäsikirjan kaavaa, silti kaavamaisuus katoaa. Sanat kasvavat tavallista suuremmiksi, ne ovat täynnä merkitystä. Ne omistetaan juuri tälle matkansa päähän tulleelle ihmiselle. Ylösnousemuksen toivo luo valoa tähän hetkeen. Pyhässä kasteessa meidät on liitetty Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, Kristuksen voittoon. Minne menenkin, sen sinä tiedät Kappelin korokkeella lepää yksinäinen kulkija. Hänen elämästään ei tiedetä paljoakaan. Heikki Mäntylä on saanut kootuksi joitakin tiedon palasia. Niitä hän pohtii siunauspuheessa. Esiin piirtyy kuva erakosta, joka jäi muille tuntemattomaksi. Miksi elämä kuljetti häntä niin, sekin jää arvoitukseksi. Jumalalle hän ei ole vieras, Mäntylä puhuu. Herra tietää, mistä hän tulee, minne hän menee. Hän tuntee ihmisen jo idullaan. Tiedon siruista hahmottuu myös jotakin yksinäisen kulkijan arvoista. Jälkeen jäävällä omaisuudellaan hän halusi tukea muita ihmisiä lähetysjärjestön kautta. Siinä toiminnassa hän näki toivoa. Matka jatkuu sinne, missä eletään Jumalan armon ja rakkauden varassa, Mäntylä sanoo saatettavalle. Vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? siunaaja kysyy Raamatun sanoin. Ei edes kuolema eikä elämä, ei mikään nykyinen eikä tuleva voi erottaa ihmistä Jumalan rakkaudesta. Kristus on ihmisen rinnalla kaikkialla. Arkun vierellä odottaa valkoinen hiekka-astia. Mäntylä tarttuu pieneen lapioon. Hiekka piirtää arkulle ristin. Maasta sinä olet tullut, maaksi sinun täytyy taas tulla. Herra Jeesus Kristus herättää sinut viimeisenä päivänä. Sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu Kappelin oven sulkeuduttua monet kysymykset jäävät avoimiksi. Siunaustilaisuudet, joissa ei ole saattoväkeä, ovat yleistyneet Suomessa. Miksi? Saatot ovat hyvin erilaisia, kirjo on valtava, kirkkoherra Heikki Mäntylä suhteuttaa, mutta toteaa samalla, että hautajaisperinteessä on tapahtunut muutos. Hautajaiset ovat olleet vahva instituutio, mutta nyt jokin on murtumassa. Vainaja voi olla vanha ja lapseton, ystävät ovat ympäriltä kuolleet eikä hänellä oikeasti ole ketään. Mutta onko kehitys menossa myös siihen, että sukulaisuuden side ohenee? Kun täti tai setä kuolee, hän tuntuu olevan jo niin kaukainen, ettei hautajaisiin mennä. Mäntylä muistelee oman isänsä asennetta. Isä ei koskaan käynyt kenenkään luona kylässä. Silti sukulaiset olivat hänelle äärimmäisen tärkeitä ja hautajaisiin mentiin aina. Isältä opin, että juuri silloin pitää mennä. Ihmisen elämäntarina viedään päätökseen. Sinä suojaat minua edestä ja takaa Maaseudulla vainajan saattamisen perinne on yhä vahva. Koko kylä voi tulla hyvästelemään hänet. Yhteisö haluaa osoittaa, että sen kaikki jäsenet ovat tärkeitä. Kukaan ei ole saari, vaan osa mannerta. Jokainen lähtö vaikuttaa koko yhteisöön. Niin oli myös Sauvo-Karunan seurakunnassa, jossa Heikki Mäntylä toimi aiemmin kirkkoherrana. Siellä haluttiin viedä yksinäisenkin ihmisen matka arvokkaasti päätökseen. Kun vanhainkodilla kuoli joku yksinäinen, niin sosiaalisihteeri soitti väkeä kokoon, Mäntylä kertoo. Hautajaisiin tuli palopäällikkö, koulun vahtimestari, vanhainkodin vahtimestari, kyläläisiä. Hautajaiset hoidettiin kunnan ja seurakunnan yhteistyöllä. Jokainen ihminen oli ainutkertainen ja arvokas, viimeiseen asti. Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta Syitä hautajaisväen poissa oloon on monia. Joskus omaiset kertovat erään syyn: kirkollinen toimitus ei kiinnosta. Heikki Mäntylä on havainnut, että kiinnostuksen puute johtuu yleensä kahdesta seikasta. Toisaalta syyt ovat aatteellisia. Toisaalta monet luulevat, että siunaustilaisuudesta joutuu maksamaan. Kun sitten selviä, ettei siihen tarvita rahaa, hautajaiset järjestetään. Usein nekin, jotka ovat olleet varauksellisia, ovat tyytyväisiä osallistuttuaan. Lähtijän tarinaa ei ole jätetty kesken, vaan viety se päätökseen. Joskus papit saavat kuulla, että vainaja ei ollut omaisten mielestä Hautajaisten vahva perinne on murtumassa. Yhä useammin hautaan siunaaminen järjestetään ilman saattoväkeä. Monen yksinäisen ihmisen arkun äärellä seisoo vain pappi, kertoo kirkkoherra Heikki Mäntylä. mikään uskovainen eikä siunaustilaisuutta kannata siis järjestää. Emme aina tunne läheistenkään ajatuksia, Mäntylä miettii. Jos ihminen on pysynyt elämänsä ajan kirkon jäsenenä, niin jäsenyys on vahva todistuskappale hänen arvojensa puolesta. Minä olen suuri ihme ja kiitän sinua siitä Hautajaiset saatetaan kokea vain muotomenoksi, tyhjäksi seremoniaksi. On paljon ihmisiä, jotka eivät halua mitään seremonioita, Heikki Mäntylä vahvistaa. Seremoniat tympäisevät Jumalaakin, mutta eivät sellaiset, joissa iloitaan elämän lahjasta. Muodon vuoksi toimitetuissa menoissa silotellaan rosot. Viimeistä matkaa ei kuitenkaan pidä reunustaa millään epäaidolla. Aitoa kuvaa pappikin etsii keskustellessaan omaisten kanssa ja valmistaessaan siunauspuhetta. Haluaisin löytää avaimenreiän, jotta voisin kurkistaa sen ihmisen elämään, vaikka vähänkin, Heikki Mäntylä kuvaa. Sen mitä näen, tulisi olla totta. Puhe ei toimi, jos kerrottu ei olekaan ollut totta. Elämän rosoisuutta ei tarvitse pelätä. Jumalalle ei tarvitse tuoda täydellistä elämää. Hän ottaa vastaan avoimin sylin. Se on seremonia, jota kukaan ei voi vastustaa. Tytti Issakainen Otsikko ja väliotsikot ovat Psalmista 139, jonka kirkkoherra Heikki Mäntylä luki yksinäisen kulkijan siunaustilaisuudessa.

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys

FOKUS. grammatik. Konjunktiot ja sanajärjestys FOKUS grammatik Konjunktiot yhdistävät sanoja, lauseenosia ja lauseita. Konjunktiot jaetaan rinnastus- ja alistuskonjunktioihin. Jag och min kompis ska resa till Köpenhamn. Minä ja kaverini matkustamme

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA PLANEN FÖR SMÅBARNSFOSTRAN Hyvä kotiväki Koti ja perhe ovat lapsen tärkein kasvuympäristö ja yhteisö. Kodin ohella päivähoidon on oltava turvallinen paikka, jossa lapsesta sekä

Lisätiedot

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem.

Kuvaile tai piirrä, millainen on sinun kotiovesi. Beskriv eller rita dörren till ditt hem. Yllättävät ympäristökysymykset Överraskande frågor om omgivningen Miltä ympäristösi tuntuu, kuulostaa tai näyttää? Missä viihdyt, mitä jää mieleesi? Tulosta, leikkaa suikaleiksi, valitse parhaat ja pyydä

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON

Tytti Pietilä, SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON Seurakuntavaalit SEURAKUNTAVAALIEN TEEMANA ON http://info.seurakuntavaalit.fi/vaaliviestinta/viestintamateriaalit/sosiaalinen-media #MINUN KIRKKONI Millainen on Sinun kirkkosi? Millaisena kirkko näyttäytyy

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila

Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus Mikkelin seurakuntakeskus Hiippakuntadekaani Marko Marttila Mikkelin hiippakunnan vaalineuvontatilaisuus n seurakuntakeskus Kiireellisimmät asiat tässä vaiheessa (hoidettava viimeistään 31.5.) Kirkkovaltuusto tai srk-neuvosto valitsee vaalilautakunnan jäsenet ja

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet

Kommunal verksamhet och service nu på finska! Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kommunal verksamhet och service nu på finska! Trosa kommun del i det finska förvaltningsområdet Kunnallista toimintaa ja palveluita nyt myös suomeksi! Trosan kunta osa suomen kielen hallintoaluetta Kommunal

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ...

Missa. Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa. 1 Harjotus. 2 Harjotus. Kunka Missa ellää S.4. Mikä Missa oon? ... Minkälainen Missa oon? ... Missa Mie käväsin niinku kissa kuumassa uunissa Kunka Missa ellää S.4 1 Harjotus Mikä Missa oon?.. Minkälainen Missa oon?.. Miksi Missa hääty olla ykshiin niin ushein?.. Missä Liinan mamma oon töissä?

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR

SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR SYKSYISET KYSYMYKSET HÖSTFRAGOR Kaksikieliset keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Tulosta,

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA

Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA Laura Arola Suomen laitos, Oulun yliopisto laura.arola@oulu.fi NUORTEN MONIKIELISYYS POHJOIS-RUOTSISSA - SAAMEN KIELTEN NÄKÖKULMIA TUTKIMUSALUE North (Torne) Saami - 4000 (25 000) Lule Saami - 500 (1500)

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Psalmin kertosäkeitä

Psalmin kertosäkeitä Psalmin kertosäkeitä Kaste Tämän päivän on Herra tehnyt Ps. 118:24. Virsikirjan jumalanpalvelusliitteessä nro 852. Tuomo Nikkola 2001 Tä - män päi - vän on Her - ra teh - nyt, i - loit - kaa ja rie - muit

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10

Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Medan vi lever Filmhandledning från Svenska nu för svenskundervisningen Rekommenderas för åk 7-10 Till läraren Filmen och övningarna är främst avsedda för eleverna på högstadiet, men övningarna kan också

Lisätiedot

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014

WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 WHO-Koululaistutkimus 2014 WHO-Skolelevstudie 2014 Kansainvälinen pitkäkestoinen koulukyselytutkimus, jossa tarkastellaan kouluikäisten lasten ja nuorten terveyskäyttäytymistä ja elämäntyylejä eri konteksteissa.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta

Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Toimintakertomus 2012 Maarian seurakunta Maarian seurakunta A.D. 2012 Maarian seurakunta on laaja ja monimuotoinen. Seurakuntamme työtä tehdään neljällä alueella: etelässä, lännessä, idässä ja pohjoisessa.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Lasten tarinoita Arjen sankareista

Lasten tarinoita Arjen sankareista Arjen sankarit Lasten tarinoita Arjen sankareista 112-päivää vietetään vuosittain teemalla Ennakointi vie vaaroilta voimat. Joka vuosi myös valitaan Arjen sankari, joka toiminnallaan edistää turvallisuutta

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2014

Seurakuntavaalit 2014 Seurakuntavaalit 2014 Kirkossa on vaalivuosi. Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2014. Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Vuoden 2014 seurakuntavaalit

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA 1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.

Lisätiedot

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World!

Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! Turun Kaupunkilähetys -projekti a.k.a. The Best Project In The World! SENIORIPYSÄKKI Senioripysäkki -toiminta on tarkoitettu eläkeikäisille (60+), jotka ovat kokeneet elämässään muutoksia ja luopumisia

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

JAKOBSTAD PIETARSAARI

JAKOBSTAD PIETARSAARI Hyvää päivähoitoa jo 110 vuotta. 110 år av högklassig dagvård. JAKOBSTAD PIETARSAARI Jakobstad ordnar småbarnspedagogisk verksamhet på svenska och finska. I Jakobstad finns dessutom ett populärt och fungerande

Lisätiedot

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä

Vammaisohjelma 2009-2011. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Vammaisohjelma 2009-2011 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän vammaisohjelma Johdanto Seurakuntayhtymän vammaisohjelma pohjautuu vammaistyöstä saatuihin kokemuksiin. Vammaistyön

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN www.espoonseurakunnat.fi www.esboforsamlingar.fi www.espoonseurakunnat.fi Avioliittoon vihkiminen Espoossa Avioliittoon vihkiminen siunausta elämäänne Avioliitto

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi

Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Esityksen / esittäjän nimi

Esityksen / esittäjän nimi 1 16.9.2014 Esityksen / esittäjän nimi Vaalit & Valtakunnallinen julkisuuskampanja Mitä kaikkea hyvää kirkko ihmisten kautta tekee, ja mihin kaikkeen äänestämällä tai ehdolle asettumalla pääsee myös vaikuttamaan.

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA

SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(8) SYNTIINLANKEEMUS JA LUPAUS VAPAHTAJASTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Eedenin paratiisissa

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä Seurakuntavaalit 2018 Ehdokasasettelu päättyy 17.9.2018 Ennakkoäänestys 6.-10.11.2018 Vaalipäivä 18.11.2018 Luottamushenkilöksi? Kiinnostaako sinua vaikuttaminen omassa seurakunnassasi? Haluaisitko uudistaa

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

www.rosknroll.fi 0201 558 334

www.rosknroll.fi 0201 558 334 www.rosknroll.fi 0201 558 334 Rollella ei ole peukalo keskellä kämmentä, joten lähes kaikki rikki menneet tavarat Rolle korjaa eikä heitä pois. Etsi kuvista 5 eroavaisuutta! Rolle har inte tummen mitt

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

SYKSYISET. Käyttöideoita

SYKSYISET. Käyttöideoita SYKSYISET HÖSTKYSYMYKSET FRAGOR Keskustelukortit syystunnelman herättelyä ja syyskauden suunnittelua varten Diskussionskort för att väcka höststämning eller för att planera höstsäsongen Kysymykset liittyvät:

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

P. Tervonen 11/ 2018

P. Tervonen 11/ 2018 P. Tervonen 11/ 2018 Olen 50 vuotias puhdistuspalvelualan kouluttaja Minun tyttäreni on sairastunut psyykkisesti, hänen ikänsä on 14 v Minulla on mies ja kaksi muuta lasta, toinen heistä on muualla opiskelemassa

Lisätiedot

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa

Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju. Lataa Lataa Mervi-hirvi - Älgen Mervi - Markku Harju Lataa Kirjailija: Markku Harju ISBN: 9789529364893 Sivumäärä: 147 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 26.62 Mb Mervi-hirvenvasan tarina on koskettanut satojatuhansia

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

Torimessu Töölön torilla helatorstaina 2011

Torimessu Töölön torilla helatorstaina 2011 Torimessu Töölön torilla helatorstaina 2011 päivitetty 9.7.2014 Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35)

SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35) SUBSTANTIIVIT (text 2, s. 35) Substantiivit jaetaan viiteen taivutusluokkaan (deklinaatioon) monikon tunnuksen mukaan. Taivutusluokissa 1 3 on pääasiassa en-sukuisia sanoja ja taivutusluokissa 4 5 pääasiassa

Lisätiedot

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan

Tule mukaan. kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Tule mukaan kirkon diakoniatyöhön! Astut mukaan auttamaan Diakonissa, sairaanhoitaja (AMK) Johanna Saapunki Työpaikka: Kuusamon seurakunta Työtehtävät: perusdiakonia, kehitysvammatyö Mikä on parasta työssä?

Lisätiedot

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ

SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ SDP:N SEURAKUNTAVAALIOHJELMA 2018 SEURAKUNTA - YHTEISVASTUUN YHTEISÖ Marraskuussa valitaan evankelisluterilaisen kirkon luottamushenkilöt seurakunta-/kirkkoneuvostoihin

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Arkeologian valintakoe 2015

Arkeologian valintakoe 2015 Sukunimi Kaikki etunimet Henkilötunnus Puhelinnumero Valintatoimiston merkintöjä KAR A (C) Sähköpostiosoite Helsingin yliopisto Humanistinen tiedekunta Arkeologian valintakoe 2015 Tarkista sivunumeroiden

Lisätiedot

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta

Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi

Lisätiedot

Adjektiivin vertailu

Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivin vertailu Adjektiivilla on kolme vertailumuotoa: Positiivi Komparatiivi Superlatiivi fin finare finast hieno hienompi hienoin 1. Säännöllinen vertailu: -are ja -ast Positiivi

Lisätiedot

Päiväkotirauha Dagisfred

Päiväkotirauha Dagisfred 15.3.2017 varhaiskasvattajille Mia Viljanen ja Maria Stoor-Grenner Päiväkotirauha Dagisfred Kaverisuhteita vahvistava ja kiusaamista ehkäisevä toimintatapa Ett sätt att stärka kompisrelationer och förebygga

Lisätiedot