Rovaniemi - kestävyyden arviointi kaupunkisuunnittelun ohjaamisessa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rovaniemi - kestävyyden arviointi kaupunkisuunnittelun ohjaamisessa"

Transkriptio

1 Rovaniemi - kestävyyden arviointi kaupunkisuunnittelun ohjaamisessa 1. Yhteenveto Rovaniemellä valmisteltiin keskustan osayleiskaava vuosina Hankkeen alkuvaiheessa ohjausryhmässä määriteltiin kolme periaatevaihtoehtoa keskustan kehittämiselle. Niiden keskinäinen vertailu ja vaikutusten arviointi tehtiin vakiintuneeseen tapaan sanallisesti, kuvailemalla vaihtoehtojen eroja ja vaikutuksia. Toisenlaisen näkökulman hankkimiseksi sekä perinteistä vertailua täydentämään vaihtoehdoista osana hankkeen laadunhallintaa tehtiin alustava BREEAM Communities (versio 2008) -arviointi, joka osaltaan vaikutti vaihtoehdon valintaan ja lopullisen osayleiskaavaehdotuksen sisältöön. Eräs peruste standardoidun arvioinnin tekemiseen oli Rovaniemen yhdyskuntarakenne. Kaupungin pinta-ala on yli km 2, mikä tekee siitä Euroopan laajimman kaupungin. Asukasluku on runsaat , millä Rovaniemi on Suomen kaupungeista 15. suurin. Näillä luvuilla kaupungin hiilijalanjäljen voisi arvioida olevan valtava. Käytännössä kuitenkin 85 % asukkaista asuu kävely- ja pyöräilyeteisyydellä keskustasta. 11 % asuu keskustan osayleiskaavan 400 hehtaarin suunnittelualueella. Asukkaiden suurelle valtaosalle kaupungin käyttöliittymä on autoriippumaton. Autonkäyttäjienkin päivittäiset asiointimatkat ovat keskimäärin hyvin lyhyitä. Kansainvälistä kriteeristöä vasten tehdyssä arvioinnissa Rovaniemen keskustan osayleiskaavan rakennevaihtoehdot sijoittuivat varsin hyvin, BREEAM Communities -asteikolla luokkiin hyvä erittäin hyvä. Valmiista kaavasta tehdyssä jälkiarvoinnnissa arvosana nousi erittäin hyväksi. Avainsanat: BREEAM Communities, Ekotehokkuus, Kaupunkisuunnittelu, Keskusta, Kestävyys, Laadunhallinta, Osayleiskaava, Rovaniemi, Yleiskaavoitus. Kuva: Rovaniemen keskustan osayleiskaavan visualisointia Sito Oy Tuomo Sirkiä, TkL, arkkitehti SAFA Johtava konsultti Tuulikuja 2, Espoo puh gsm fax

2 2. Kaupunkisuunnittelun laadunhallinta 2.1 Suunnittelu prosessina Kaavoitus määritellään Suomessa maankäytön ohjaukseksi. Käytännössä erityisesti asemakaavoitus on kuitenkin hyvin lähellä maankäytön ja rakentamisen suunnittelua. Ohjauksen ja suunnittelun eron kirkastaminen on kaupunkisuunnittelun kehittämisen kannalta oleellista. Suunnittelun pitäisi olla lähempänä toteutusta, kun taas ohjauksen tehtävä on määritellä strategiset tavoitteet ja vaatimukset lopputuloksen laadulle. Kaavoituksessa on tällä hetkellä tavoitteet ja laatutason määrittely, ohjaus, pääsääntöisesti ilmaistu abstraktisti tai ylimalkaisesti. Toisaalta asemakaavoilla suunnitellaan hyvinkin tarkasti yksittäisiä ratkaisuja. Yksityiskohtaisiakin toteutusmääräyksiä ja -ohjeita voidaan tarvita, mutta nykyään ne tulevat asemakaavan yhteydessä eli liian aikaisessa vaiheessa toteutukseen nähden. Kun toteutus on ajankohtaista, aika on usein ajanut kaavamääräysten ohi ja tarvitaan kaavan muutoksia. Ohjauksen ja suunnittelun käsitteiden välistä sekavuutta kuvaavat erilaiset tulkinnat, onko kaupunkisuunnittelu prosessi vai projekti. Teknillisen korkeakoulun (nyk. Aalto-yliopisto) OPUShankkeessa (kaupunkisuunnittelu oppimisprosessina) vuonna 2009 korostui kaupunkisuunnittelun prosessimaisuus. Tekijöiden, Aija Staffansin ja Erja Väyrysen mukaan prosessiajatteluun liittyvä jatkuvuus sopii erityisen hyvin ohjaukseen, joka on yhteiskunnan poliittiseen päätöksentekoon perustuvaa määrittelyä, mihin kaupunkisuunnittelussa pyritään. Käytännössä ohjaus on joukko strategisia päätöksiä, politiikkaohjelmia ja kehittämisasiakirjoja, joita täydennetään laadullisilla normeilla ja muilla säädöksillä [1]. Tässä esityksessä tarkastellaan Rovaniemen keskustan osayleiskaavaehdotuksen kehittymistä osaltaan kansainvälisin kriteerein tehdyn kestävyyden arvioinnin vaikutuksesta. Arviointia käsitellään yhtenä laadunhallinnan menetelmänä ottaen huomioon, että osayleiskaavan päätarkoitus on rakennetun ympäristön toteuttamisen ohjaaminen asemakaavoituksen ja muun toteuttavan suunnittelun kautta. 2.2 Suunnittelun laatutekijät ja laadunohjaus Eurooppalainen, ISO standardeihin vuonna 1987 kirjattu laadun määritelmä Tuotteen tai palvelun kaikki piirteet ja ominaisuudet, joilla tuote tai palvelu täyttää asetetut tai oletettavat tarpeet (the totality of features and characteristics of a product or service that bear on its ability to satisfy stated or implied needs) sisältää myös rakennetun ympäristön - ja arkkitehtuurin - laadulliset ja esteettiset näkökulmat. Kirsten Arge on seuraavassa kuvassa sijoittanut ne laajemman laatukuution kahteen lokeroon, joissa yhdistyvät sisäisesti ja ulkoisesti määritellyt, laadulliset ja tuotekeskeiset ominaisuudet [2]. Kuva 1: Arkkitehtuurin laatutekijät yleisessä laatumatriisissa. Argen mukaan määrälliset vaatimukset voidaan mitata objektiivisesti, kun taas laadulliset vaatimukset usein edellyttävät subjektiivista arviointia. Tavallisimmin asiantuntijoiden tehtävänä on tulkita asiakkaan laadulliset tarpeet määrällisiksi ominaisuuksiksi. Joillakin aloilla, kuten esimerkiksi

3 sisäilman laadun suhteen, tämä on mahdollista. Joillakin aloilla tämä taas on paljon vaikeampaa, jopa mahdotonta. Esimerkiksi arkkitehtoninen laatu saattaa olla yksi tällainen ala, siksikin että [luova] suunnittelu ei ole ongelmanratkaisua vaan oma ja erityinen ajattelutapansa. Merkittävä osa suunnittelijan tarvitsemasta tiedosta on implisiittistä eli hiljaista siinä mielessä, että sitä ei voida esittää sanoilla. Suunnittelutyön voi sanoa olevan dialektinen peli teknisen, rationaalisen ajattelun ja intuitiivisen, luovan ja kokemusperäisen ajattelun välillä [2]. Laadunvarmistusta tarvitaan oikeissa vaiheissa. Staffansin ja Väyrysen [ibid.] mukaan Kaupunkisuunnittelun tavoittelema perimmäinen tulos ei ole asemakaava eikä edes sen perusteella rakennettu alue vaan elinympäristön hyvä laatu ja alueen käyttäjien tyytyväisyys. Kaupunkialueen laatu tarkoittaa käyttäjien tyytyväisyyttä yhtä lailla rakennetun ympäristön laatuun kuin alueen palvelujen tuottamaan toiminnalliseen laatuun. Suunnitteluprosessi päättyy yleensä siihen, mistä asukkaiden elämä alueella alkaa [1]. Kestävyyden tai ekotehokkuuden vaatimukset voidaan kaavoitusprosessissa nähdä laadunohjauksen näkökulmasta. Arviointijärjestelmän kriteerejä voidaan käsitellä laatuvaatimuksina. Rovaniemen keskustan osayleiskaavoitustyössä vastuu laadusta oli tilaajan ohjausryhmällä. Laadun ja vaikutusten arviointeja tekivät asiantuntijat suunnitteluprosessin kuluessa. Menetelminä käytettiin suunnitelmakatselmuksia sekä työpajoja vastuullisten viranomaisten, osallisten ja poliitikkojen kesken. 3. Rovaniemen keskustan osayleiskaava 3.1 Rovaniemen kaupunki Lapin maakuntakeskuksen Rovaniemen kaupungin pinta-ala on km 2, josta on vesistöä 415 km 2. Pinta-alaltaan Rovaniemi on Euroopan suurin ja asukkaineen Suomen 15. suurin kaupunki. Keskustan osayleiskaava-alueen pinta-ala on noin 375 hehtaaria, 0,5 promillea koko kaupungin maapinta-alasta. Keskustan tilastoalueella asuu noin 85 % ja keskeisen kaupunkialueen käsittävällä osayleiskaavan suunnittelualueella noin 11 % Rovaniemen asukkaista [4]. 3.2 Keskustan osayleiskaava ja kestävyyden tavoitteet Rovaniemen keskustan osayleiskaavan tarkoituksena on maankäytön kehityksen ohjaaminen pitkällä, vähintään 20 vuoden aikajänteellä. Mitoituksen tavoitevuosi on Osayleiskaavalla määritellään puitteet myöhemmin laadittaville yksityiskohtaisille asemakaavoille [4]. Osayleiskaavalle oli asetettu kestävää kaupunkirakennetta koskevina yleistavoitteina: Tiivis rakentaminen sijoitetaan jalankulku- ja julkisen liikenteen vyöhykkeille. Tiivistämisessä ja uusille alueille on varattava riittävästi Y-tontteja lähipalvelujen turvaamiseksi ja huomioitava niiden sijoittaminen jalankulku- ja julkisen liikenteen vyöhykkeelle. Kaavoituksella tuetaan palvelujen säilymistä. Julkisten palvelujen tarpeet ennakoidaan väestöennusteiden mukaisesti. Tiiviiseen rakentamiseen osoitettuja asemakaavoja laaditaan niin, että tontit voidaan liittää kaukolämpöverkostoon. Tiivistyvillä alueilla varmistetaan viheralueverkoston laatu ja toimivuus. 3.3 Rakennemallien vaihtoehdot Osayleiskaavan ohjausryhmä valmisteli kolme periaatevaihtoehtoa, joista laadittiin virtuaalimalleilla havainnollistetut konseptit ja alustavat kaavakartat. Keskustan kehittämistä hahmoteltiin (1) nykyisen keskustan maltillisen täydentymisen, (2) sen

4 hallitun tiivistämisen sekä (3) mahdollisen uuden Erottajan palvelukeskuksen vaihtoehtojen pohjalta. Keskustan tiivistämisen asteesta riippuen uutta rakentamista sijoitettiin Erottajan alueelle ja Lampelaan tehokkaammin tai väljemmin. Vaihtoehtojen mitoitus perustui väestöennusteeseen, jonka mukaan keskustan osayleiskaavan suunnittelualueelle kohdistuu tavoitevuoteen 2030 mennessä uutta asuntokysyntää noin k-m 2. Lisäksi vaihtoehdoissa otettiin huomioon palvelujen ja toimitilojen lisätarpeet. 4. Kestävyyden arviointi 4.1 Vaihtoehtojen yleisvertailu Rakennemallien vaihtoehtojen vertailu ja vaikutusten arviointi tehtiin sanallisina arvioina painottaen osayleiskaavan vaihtoehtojen valintavaiheeseen liittyviä olennaisia tekijöitä, yhdyskuntarakennetta, liikennettä ja liikkumista, hulevesiä sekä erityisesti kaupungin vetovoiman kannalta maisemaa ja kaupunkikuvaa. Arviointi pohjautui maankäyttö- ja rakennuslakiin (MRA, 1 ) osayleiskaavatyön yhteydessä tehtyjen perusselvitysten analyyseihin, johtopäätöksiin ja suosituksiin. 4.2 Alustava BREEAM Communities -arviointi Rakennemallivaihtoehtojen vertailua täydentämään niistä tehtiin BREEAM Communities - ympäristöluokitusmenetelmän (versio 2008) mukainen alustava kestävyyden tarkastelu. Menetelmä valittiin, koska harkituista kansainvälisistä menetelmistä tämä parhaiten vastasi suomalaisia olosuhteita. Arviointi tehtiin asiantuntija-arviona kahdeksan, yhteensä 51 alakohtaan jakautuvan pääkriteerin suhteen. 51 kriteeristä noin 1/3 soveltui suomalaisiin olosuhteisiin sellaisenaan, noin 1/3 soveltui pienin tulkinnoin, ja noin 1/3 piti räätälöidä. Menetelmän erityisenä piirteenä oli kriteerien painottamisen mahdollisuus hankekohtaisesti, mikä tehtiin osayleiskaavan ohjausryhmässä. Pääkriteerit painotettiin osayleiskaavan ohjausryhmässä Ilmasto ja energia (8%), Yhteisöllisyys (10%), Paikan muodostaminen (22%), Ekologia ja luonnon monimuotoisuus (14%), Liikenne ja liikkuminen (18%), Resurssien käyttö (6 %), Palvelut ja talous (18%) sekä Rakennukset (4%), yhteensä 100% [5]. Taulukko: Vaihtoehtojen kestävyyden arvosanat Vaihtoehto Pisteet (%) Luokka 1. Tiivistyminen 46,7 Hyvä 2. Aktiivinen tiivistäminen 49,5 Hyvä 3. Uusi palvelukeskus 50,4 Erittäin hyvä Kansainvälistä kriteeristöä vasten tämän hankkeen vaihtoehdot sijoittuivat varsin hyvin. Erot olivat tässä alustavassa arvioinnissa pieniä, eivätkä ne muuttuneet merkittävästi painotusten herkkyystarkastelussa. Tätä selittää osaltaan, että arviointi kohdistui suunniteltuun muutokseen verrattuna nykytilanteeseen. Suhteessa nykyiseen rakennettuun ympäristöön suunnittelualueelle on tulossa uutta rakentamista lisää noin 1/3, mikä tasoitti vaihtoehtojen eroja tässä vertailussa. 4.3 Vaihtoehdon valitseminen Keskustan osayleiskaavaluonnos laadittiin edellä lyhyesti kuvattujen rakennemallien aktiivinen tiivistäminen -vaihtoehdon (2) pohjalta. Valitun mallin, jossa nykyistä keskustaa ohjataan tiivistymään, jossa läpi meneviä virkistysyhteyksiä kehitetään ja jossa valtatie 4:n kattaminen voisi laajentua nykyisestä, keskusta laajenisi Erottajalle ja Lampelasta muodostuu merkittävä keskustaasumisen laajenemisalue, arvioitiin kolmesta rakennemallista parhaiten toteuttavan keskustan

5 osayleiskaavalle asetetut tavoitteet. Vaihtoehto oli alustavien yhdyskuntateknisten kustannustarkastelujen perusteella myös taloudellisesti edullisin. Kaavaehdotusta laadittaessa otettiin huomioon myös kahdessa muussa vaihtoehdossa esillä olleita ajatuksia [4]. 5. Lopuksi Rovaniemen kaupunginvaltuusto hyväksyi keskustan osayleiskaavan Suunnitteluprosessin aikana tehtyjen kestävyyden ohjausten ja arviointien tulosten ja vaikuttavuuden selville saamiseksi valmiista osayleiskaavasta tehtiin myös BREEAM Communities -jälkiarviointi samoin kriteerein. Saavutetut pisteet nousivat vaihtoehtovaiheen n. 50 %:sta yli 59 %:iin luokituksen varmistuessa hyvän ja erittäin hyvän rajalta erittäin hyväksi. Suunnitelman kehittymistä oli tapahtunut hulevesien hallinnan, energiatehokkuuden, rakennettujen alueiden ja rakennusten uudelleenkäytön, luontaisen kasvillisuuden huomioimisen, pyörätieverkon, pysäköintijärjestelyjen, liikennejärjestelmän sekä paikallisten rakennusmateriaalien käytön suhteen. Taantumista oli tapahtunut vain yhteiskäyttöautojen suhteen. Valmiista osayleiskaavasta tehtiin alustava arviointi myös päivitetyin kriteerein (BREEAM Communities versio 2012) [5]. Valitun vaihtoehdon pohjalta valmisteltu lopullinen kaavaehdotus sai siinä arvioinnissa yli 80 % enimmäispisteistä, minkä perusteella se sijoittuu luokkaan erinomainen. Aluehankkeen kestävyyden näkökulmasta Rovaniemen keskustan osayleiskaava siis kehittyi suunnittelun kuluessa. Osaltaan tähän vaikutti tehty alustava arviointi. Rovaniemen keskustan osayleiskaavan kokemusten pohjalta BREEAM Communities, erityisesti menetelmän päivitetty, vuoden 2012 versio, on käyttökelpoinen työkalu ohjaamaan kaavallisia ratkaisuja kestävään suuntaan. Menetelmän vahvuuksia tämän kaavahankkeen kokemusten pohjalta oli kestävyyden osatekijöiden ja parannettavien kohtien nostaminen esiin monimutkaisessa, useiden toimijoiden ja osallisten prosessissa. Havaintoja voitiin käyttää hyödyksi kehitettäessä osayleiskaavaa asemakaavoituksen ja toteutussuunnittelun tarkoituksenmukaiseen ohjaamiseen. Päätöksenteolle saatiin perusteltua varmuutta. Yleiskaavoitus on iteratiivinen prosessi, jota luonnehtivat asteittain tarkentuvat suunnitelmat, vuorovaikutus ja suunnitelmien muutokset. Kehitettävien alueiden valinta on kriittinen tekijä, jonka perusteella määräytyy miten kestävä tai ekotehokas yhdyskunnasta tulee. Yleensä myös lukuisilla yleiskaavavaiheen sisällöllisillä päätöksillä on ratkaiseva vaikutus. Niin oli Rovaniemelläkin, esimerkiksi korkean rakentamisen ajatusten käsittelyn kohdalla. 6. Viitteitä [1] STAFFANS A. and VÄYRYNEN E. (toim.), Oppiva kaupunkisuunnittelu, TKK, Espoo 2009, ss , [2] SIRKIÄ T., Kaupunkisuunnittelun laadunhallinta - Kaupunkikuvallisten laatuvaatimusten muodostaminen ja läpivienti kahdessa Kuopion Petosen korttelissa vuosina ISO näkökulma, TKK, Espoo 2008, ss , 59 [3] Rovaniemen keskustan oikeusvaikutteinen osayleiskaava, asiakirjat, Rovaniemi , > Kaavatori [4] Rovaniemen keskustan oikeusvaikutteinen osayleiskaava, kaavaselostus, kaupunginvaltuuston hyväksymä , Rovaniemen kaupunki, Rovaniemi 2012, ss , , 75, 77 [5] BREEAM Communities, Technical manual SD , BRE Global 2012, ss. xxi-xxii

ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN

ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN ROVANIEMEN KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Rakennemallit seminaari to 20.1.2011, klo 12-16 Rakennemallien 3 vaihtoehtoa Teemat Arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu Liikennekysymykset Keskusta kaupunkiyhteisön kehyksenä

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA

KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0058 GRAANIN RANNAN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.10.2013

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015

Katsaus maakuntakaavoituksen. Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Katsaus maakuntakaavoituksen maailmaan Maisema-analyysin kurssi Aalto-yliopisto 30.11.2015 Iltapäivän sisältö Mikä on Uudenmaan liitto? Entä maakuntakaava? Maakunta-arkkitehti Kristiina Rinkinen Maisema-arkkitehdin

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot

ILMASTOTAVOITTEITA TOTEUTTAVA KAAVOITUS

ILMASTOTAVOITTEITA TOTEUTTAVA KAAVOITUS ILMASTOTAVOITTEITA TOTEUTTAVA KAAVOITUS ENERGIASTA KESTÄVYYTEEN 07.06.2012 Kimmo Lylykangas Aalto-yliopisto Arkkitehtuurin laitos ENERGIAKAAVOITUKSEN MALLIT Skaftkärr-hankkeen [2009-12] osana toteutettava

Lisätiedot

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA

ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA ROVANIEMEN KESKUSTAN OIKEUSVAIKUTTEINEN OSAYLEISKAAVA Kaupunginvaltuuston informaatio to 9.12.2010 Rakennemallien vaihtoehdot Lähtötilanne ja tavoitteet Perusselvitykset Mitoitus Vyöhykkeet ja osa-alueet

Lisätiedot

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA LEMIN KUNTA ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN REMUSENTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA 4.4.2016 LEMIN KUNTA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 1 2 SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI FCG Planeko Oy JÄMSÄN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HIMOKSEN OSAYLEISKAAVAN JA KAAVAMUUTOKSEN LAATIMINEN OSA-ALUEELLA 6, PATAJOKI 9.4.2008, TARK. 27.6.2008, TARK 17.5.2013 SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 1/7 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 5.1.2015 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 2/7

Lisätiedot

PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA

PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.9.2014 PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA Lähde: http://www.paihola.net/fi/kuvagalleria.html PAIHOLAN OSAYLEISKAAVA 2 (8) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

Korttelin 4001 asemakaava

Korttelin 4001 asemakaava Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...

Lisätiedot

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008

Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma 2008 Hausjärven kunta ohjelma 2008 Ehdotus 2.12.2008, hyväksyminen: Kvalt 16.12.2008 104 1 SISÄLLYS 1 JOHDANTO...2 1.1 MAAPOLITIIKAN YLEISET MÄÄRITELMÄT... 2 1.1.1 Maapolitiikka... 2 1.1.2 Maankäyttöpolitiikka...

Lisätiedot

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18

Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) (MRL 63 ) Maankäyttöpalvelut 11.12.2014, päivitetty 1.6.2015 Asemakaavan muutos (2304) Visatie 16-18 Aloite Asemakaavan

Lisätiedot

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos

Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Asemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen

Asemakaavan sisällöstä. VARELY / Ympäristövastuualue / Alueiden käyttö / Maarit Kaipiainen Asemakaavan sisällöstä 11.4.2013 Asemakaava: yksityiskohtaisin kaavataso Asemakaava on yksityiskohtaisin kaavataso. Sillä ohjataan maankäyttöä ja rakentamista paikallisten olosuhteiden, kaupunki- ja maisemakuvan,

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA, SAPPEEN KYLÄ RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE KORTTELEITA 8, 13, 14, 15, 16 JA 17 SEKÄ KORTTELIN 6 RAKENNUSPAIKKOJA 2 JA3, KORTTELIN 7 RAKENNUSPAIKKOJA 2, 3, 4,

Lisätiedot

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NUMMEN PALVELUKESKUS ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Hämeenlinnan kaupunki 4.6.2015 1 Sisällysluettelo 1. TEHTÄVÄ... 2 2. SUUNNITTELUALUE... 2 3. ALOITE... 2 4. NYKYINEN SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30

MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN ANTAMAT LÄHTÖKOHDAT MRL 62, 63 ja 64 SEKÄ MRA 30 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) LIPERIN KUNTA PYHÄSELÄN TELMONSELÄN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

Kuva 1:Alueen sijainti. ( Nilsiän kaupunki)

Kuva 1:Alueen sijainti. ( Nilsiän kaupunki) Nilsiän kaupunki 1/5 NILSIÄN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 615 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaava-alue sijaitsee Nilsiän Mäntyrinteen kaupunginosassa. Asemakaavan muutos

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 )

SAVONLINNAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 16.04.2012 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 32. TONTILLE 13. ( 740-1-32-13 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

SIIKAJOKI Jokivarsi Osayleiskaava

SIIKAJOKI Jokivarsi Osayleiskaava SIIKAJOKI Jokivarsi Osayleiskaava MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10/2011 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINOLAN TYÖPAIKKA-ALUEEN ETELÄOSA JA KOPPISENTIE ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Mikkelin vuoden 2017 asuntomessualueen kaavoitus ja siihen liittyvät selvitykset 24.10.2014

Mikkelin vuoden 2017 asuntomessualueen kaavoitus ja siihen liittyvät selvitykset 24.10.2014 n vuoden 2017 asuntomessualueen kaavoitus ja siihen liittyvät selvitykset 24.10.2014 n kaupunki kaavoittaa noin 425 hehtaarin osayleiskaavaalue a 4 kilometrin päässä keskustasta kaavan tavoi eena on osoittaa

Lisätiedot

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299)

Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä korttelit 83 ja 299) KITTILÄN KUNTA Puh 040 356 500, Fax 016-642259 20.10.2014 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos, osa 2 (Levin asemakaava-alueen kortteli 27 tontti 1, kortteli 31 tontti 7, sekä

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5. YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarionumero 1285-2013 Asemakaavatunnus 2/2013 ASEMAKAAVAMUUTOS Kirstinpuisto OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2013 Asemakaavamuutos laaditaan

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,

Lisätiedot

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava

JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) JOENSUU Rauanjärven ja ympäristön pienten vesistöjen rantaasemakaava ja ranta-asemakaavan muutos, UPM-Kymmene Oyj Osallistumis-

Lisätiedot

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016

Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016 16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tontti 8-7-44, Kokkolan Terästalo Oy ASEMAKAAVAMUUTOSALUEEN LIKIMÄÄRÄINEN SIJAINTI ASEMAKAAVAMUUTOS

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 230: ANTINKANKAAN KOULUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 28.kaupunginosan kortteleita 169 ja 168 sekä autopaikkojen korttelialueen AP (168, 169) ja niihin liittyviä katualueita koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI

NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI Nilsiän kaupunki, Tahkovuori 1 (6) NILSIÄN KAUPUNKI, TAHKOVUORI ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 288 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS Asemakaavan muutos koskee Tahkovuoren asemakaava-alueen

Lisätiedot

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos

Tampereen Sokoksen asemakaavan muutos 1 (6) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tampere / J.Mäkelä 3.4.2007 TÄMÄ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ON OLLUT NÄHTÄVILLÄ 13.4.-4.5.2007 Yhdyskuntalautakunnan kuulutuksella 12.4.2007 Asemakaavan

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Kaavaselostus Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS, MAANTIET KADUIKSI KAAVASELOSTUS Tarkastus

Lisätiedot

JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.6.2012

JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.6.2012 KONTIOLAHDEN KUNTA Tekninen osasto Kaavoitus 1.6.2012 JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA JAKOKOSKEN OSAYLEISKAAVA 2 (6) N TARKOITUS Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

Östensön osayleiskaavan tarkistus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3

Östensön osayleiskaavan tarkistus. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3 Östensön osayleiskaavan tarkistus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 5994012014Y3 2 Sisällysluettelo: 1. KAAVA-ALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT... 4 3. TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaava nro 1065 YHDYSTIEN JA MOOTTORITIEN LIIKENNEJÄRJESTELYT Asemakaava ja tonttijako OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Vaasan kaupungin kaavoitus 9.9.2015 Suunnittelun kohde Moottoritien ja Yhdystien

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI

ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD KAAVOITUSPALVELUT ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VANHA VEISTÄMÖNTIE 37, HALKOKARI ASEMAKAAVATYÖN SUUNNITTELUALUE Markku Mattila ja Johanna Salminen ovat

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun

Lisätiedot

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro 1454/2014 14:15 Y-TONTTI TOIVONTIE Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutos Riihimäen kaupunki Kaavoitusyksikkö 11.1.2015 päivitetty 9.11.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TEHTÄVÄ... 1 2.

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 2310-2014 Asemakaavatunnus 9/2014 Asemakaava laaditaan Skanssin

Lisätiedot

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251

NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 NUMMELANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / Kortteli 251 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.6.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :ssä säädetään osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Lappajärven kunta

LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Vastaanottaja Lappajärven kunta Vastaanottaja Lappajärven kunta Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä 14.2.2011 LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA LAPPAJÄRVEN KUNTA LEVÄNIEMEN ASEMAKAAVA Tarkastus 28.4.2011

Lisätiedot

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ

TURVALLINEN YMPÄRISTÖ TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Turvallinen Lappeenranta Lappeenrannan strategian tavoite v. 2028 VIIHTYISÄ JA TURVALLINEN YMPÄRISTÖ Sujuva arki ja turvallinen kasvuympäristö, jossa on varaa valita mieleisiä harrastuksia

Lisätiedot

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä

002090 Asemakaavan muutos Piispankylä 002090 Asemakaavan muutos Piispankylä Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.1.2011 Vantaan kaupungin Yrityspalvelut on hakenut asemakaavan muuttamista Vantaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5197 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 28.11.2017 ASEMAKAAVA VENETMÄEN ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 5. kaupunginosaa (Järventausta), korttelin osaa 379 koskeva

Lisätiedot

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt

Korson torni. Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015. Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 11.3.2015 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Korson torni Asemakaavan muutos nro 002144,

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1

Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1 Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2. kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan

Mielipiteiden kuuleminen MRL Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Mielipiteiden kuuleminen MRL 62 30.3.2016 Maanomistaja / rajanaapuri Viranomaiset ja yhteisöt Mielipiteiden kuuleminen maankäyttö- ja rakennuslain 62 :n mukaan Asemakaavan muutos nro 002134 ja tonttijako,

Lisätiedot

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS 118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Selostus. Työ: 26024. Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark.

EURAJOEN KUNTA. Selostus. Työ: 26024. Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark. EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Selostus Työ: 26024 Turku, 17.12.2013, 13.6.2014 tark. Sweco Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.scewo.fi Toimistot:

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Lempäälän puoleisen Vuoreskeskuksen yleissuunnitelma

Lempäälän puoleisen Vuoreskeskuksen yleissuunnitelma LEMPÄÄLÄN KUNTA Lempäälän puoleisen Vuoreskeskuksen yleissuunnitelma Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue ja -tehtävä... 1 2 Suunnittelutilanne... 1 3 Päävaiheet... 5 4 Osalliset ja vuorovaikutuksen järjestäminen...

Lisätiedot

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto

OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE

ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE ROVANIEMEN KAUPUNKI 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 9. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 9035, 9036 JA 9037 SEKÄ KATU JA SUOJAVIHERALUE, ALAKORKALON TIE Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin

Lisätiedot

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan

Lisätiedot

Asemanseudun osayleiskaava

Asemanseudun osayleiskaava INKOON KUNTA Asemanseudun osayleiskaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 3.12.2014 P25714 Salomaa Kristina 3.12.2014 Sisällysluettelo 1 KAAVAPROSESSI JA KÄSITTELYVAIHEET... 1 2 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAMUUTOS KOKKOLAN PRISMA Kokkolan kaupunki Tekninen palvelukeskus Kaupunkiympäristön vastuualue Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 Kokkola Puh. (06) 828 9111 Faksi

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 SPINELLIKUJAN PYSÄKÖINTILAITOS ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002351 Kaavamuutosalue sijaitsee 23. Kivistön kaupunginosassa osoitteessa Spinellikuja 2 (tontti 23-183-2).

Lisätiedot