KERTOMUS. Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen toiminnasta v I. YLEISKATSAUS

Transkriptio

1 KERTOMUS Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen toiminnasta v I. YLEISKATSAUS 1. Kansainvälinen tilanne Alkuvuoden merkittävin poliittinen tapahtuma oli seitsemän vuotta kestäneen verisen ja katkeran sodan päättyminen Algeriassa. Ranskan hallituksen ja Algerian vapausliikkeen FLN:n neuvottelut johtivat maaliskuussa Evianin rauhansopimukseen, jossa Ranska tunnusti Algerian itsenäisyyden ja Algeria puolestaan hyväksyi väestön ranskalaista vähemmistöä koskevia erioikeuksia. Rauhan solmiaminen poisti Ranskasta sisäpoliittisen vaaran, vaikka äärioikeistolainen taistelujärjestö OAS aloittikin terroritoiminnan hallituksen Algerian-politiikan johdosta. OAS:n vastarinta murrettiin voimakkain toimenpitein. Itsenäinen Algeria joutui kokemaan ensimmäisen sisäpoliittisen valtataistelun varapääministeri Ben Bellan kukistaessa FLN:n aikaisemman johtoryhmän. Kesällä toimeenpantiin vaalit ja Algerian perustuslakia, säätävä kansalliskokous antoi Ben Bellalle kannatuksensa. Kaakkois-Aäsian levottomuuspesäkkeen Laosin tilanne laukesi Genevessä pidetyn 14 vallan kokouksen jälkeen. Suurvallat ilmoittivat kannattavansa maan neutralisointia, mutta Laosin sisäpoliittinen kriisi jatkui aseellisten selkkausten merkeissä. Painostaakseen kommunistista Pathet Lao-liikettä Yhdysvallat suoritti joukkojensiirtoja Kaakkois-Aasiassa. Pitkällisen kriisin jälkeen Souvanna Phouman puolueettomuuslinja sai osapuolten hyväksymisen, minkä jälkeen 14 vallan kokous vahvisti sen Genevessä.

2 80 Levottomuudet Aasiassa jatkuivat Kiinan ja Intian rajaselkkauksena, mikä syksyllä johti avoimeen sodankäyntiin Intian pohjoisrajalla. Kimalaiset joukot tunkeutuivat Intiaan Pekingin esittäessä Intialle alueellisia vaatimuksia. Intian hallitus julisti poikkeustilan ja ryhtyi sotilaallisiin vastatoimenpiteisiin pyytäen aseellista apua länsivalloilta. Intian sotalaitoksen kehittymättömyys johti mm. ulkoministeri Menonin erottamiseen. Aasian ns. neutraalit valtiot ilmoittivat tukevansa Intiaa, mikä tulkittiin takaiskuksi Kiinan vaikutusvallan laajentumispyrkimyksille Aasiassa. Vuoden lopulla Kiina ilmoitti keskeyttävänsä sotatoimet ja vetävänsä joukkojaan takaisin. Neuvottelujen aloittamisesta ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen. Kansainvälinen tilanne huipentui lähelle räjähdyspistettä Karibian merellä. Yhdysvaltojen hallitus oli jo usean vuoden ajan huolestuneena seurannut Kuuban siirtymistä Neuvostoliiton vaikutuspiiriin. Yhdysvaltojen tiedotuspalvelun saatua selville Kuuban vastaanottaneen Neuvostoliitolta sotilaallista apua, ennen muuta keskipitkien matkojen ohjuksia, ja todettua ohjustukikohtien rakentamisen olevan meneillään, presidentti Kennedy julisti Kuuban täydelliseen merisaartoon. Neuvostoliitto ja Kuuba torjuivat aluksi syytökset. Aseellisen selkkauksen vaara oli lähellä ja maailman huomio kohdistui kriisiin, jota pidettiin vaka vimpana sodanjälkeisistä. Ratkaisevalla hetkellä Neuvostoliitto ilmoitti poistavansa Castron hallitukselle luovuttamansa ohjukset Kuuban alueelta. Tilanne laukesi ja ohjustukikohtien purkaminen aloitettiin. Kriisi johti moniin uudelleenarviointeihin idän ja lännen voimasuhteista ja taktiikasta. Latinalaisessa Amerikassa ns. fidelismi ajautui vastatuuleen Yhdysvaltojen tehostaessa avustustoimintaansa»edistyksen Liiton» puitteissa. Kongon tilanne oli edelleen sekava. Keskushallituksen ja Katangan välillä riitaisuudet jatkuivat. YK:n joukot yrittivät estää aseellisten selkkausten syntymisen vaihtelevalla menestyksellä. Mitään edistymistä Kongon rauhoittamiseksi ei tapahtunut. YK:n joukkojen ylläpitämisestä aiheutuneet kustannukset johtivat maailmanjärjestön vaikeaan talouskriisiin. Aseriisuntakeskustelu suurvaltatasolla jäi ydinasekoekieltoa koskevan mielipiteiden vaihdon varjoon. Koekieltosopimusta ei syntynyt, vaikka jonkinlaista edistymistä tapahtuikin. Erimielisyydet koskivat pääasiassa maanalaisten ydinasekokeiden valvonnan aikaansaamista, mistä ei päästy yksimielisyyteen. Aseriisuntakysymyksessä oli valvonnan järjestäminen samoin pahimpana erimielisyyden aiheena. Berliinin-kriisi jäi syrjään muiden poliittisten tapahtumien tieltä. Länsi-Saksan hallitus ja Yhdysvallat ajautuivat arvovaltariitaan idän ja lännen neuvotteluissa noudatettavan menettelytavan suhteen.

3 Liittokansleri Adenauer ei hyväksynyt presidentti Kennedyn valmiutta myönnytyksiin, ja tämä johti myöhemmin Adenauerin etsimään tukea de Gaullen taholta. Syksyllä Adenauer joutui pahaan hallituskriisiin puolustusministeri Straussin erääseen viikkolehteen kohdistamien jyrkkien toimenpiteiden vuoksi. Länsi-Saksan lehdistö ja yleinen mielipide kääntyi hallitusta vastaan, hallituskumppanit, vapaat demokraatit vaativat puolustusministerin eroa. Pitkälliset neuvottelut johtivat Adenauerin hallituksen kasvojen uudistamiseen hallituspohjan säilyessä samana. Eri puolilla maailmaa esiintyi paikallisia levottomuuksia. Vallankaappauksia suoritettiin Birmassa, Syyriassa, Perussa, Jemenissä, Dominikaanien tasavallassa, Venezuelassa ja Argentiinassa, joista viimeksi mainittu joutui kokemaan katkerimman sisäisen valtataistelun. Kansainvälisen kommunismin piirissä Neuvostoliiton ja Kiinan ideologinen riita syveni. Kiinan puolelle asettautunut Albania joutui ympäröivien kansandemokratioiden voimakkaan painostuksen kohteeksi. Kiina aloitti taloudellisen avun antamisen ahdingossa olevalle Albanialle. Neuvostoliitto paransi suhteitaan Jugoslaviaan, joka asettui tukemaan pääministeri Hrustshevia kommunismin sisäisessä kriisissä. Sosialistinen Internationaali hyväksyi kesäkuussa Oslossa kansainvälisen sosialidemokratian ohjelmajulistuksen. Sosialidemokraatit lisäsivät kannatustaan Ruotsin kunnallisvaaleissa, Länsi-Saksan osavaltiovaaleissa, Englannin täytevaaleissa ja Ranskan parlamenttivaaleissa. Sosialidemokraatit olivat edustettuina hallituksessa Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa, Itävallassa, Hollannissa, Belgiassa, Italiassa, Ceylonilla, Madagascarilla, Jamaikalla, Tanganjikassa ja Keniassa Pohjoismainen yhteistyö Suomen kannalta tärkeimmäksi tapahtumaksi pohjoismaisessa yhteistyössä vuonna 1962 muodostui Pohjoismaiden neuvoston kymmenes istunto Helsingissä maaliskuussa ja sen yhteydessä tapahtunut Pohjoismaiden yhteistyösopimuksen allekirjoittaminen. Tämä sopimus, mihin aloite oli tehty elokuussa 1961 Pohjoismaiden neuvoston jäsenen ehdotuksen muodossa, oli hallitusten toimesta saatettu lähes valmiiksi harvinaisen lyhyessä ajassa, mikä osoitti, että kaikkien pohjoismaiden hallitusten taholta tunnettiin mielenkiintoa sopimuksen aikaansaamista kohtaan. Sopimuksen säännökset sisältävät jo käynnissä olevan yhteistyön ja sen eri muotojen luettelon samalla kun siinä esitetään ne tavoitteet, mihin yhteistyössä on pyrittävä. Sopimuksen muotoilussa on havaittavissa jonkin verran epätäsmällisyyttä eivätkä so-

4 82 pimuksen määräykset ele sinänsä velvoittavia. Nämä seikat aiheuttivatkin neuvoston istunnossa arvostelua niiden taholta, jotka olisivat olleet valmiit hyväksymään velvoittavan sopimuksen. Tosin ei puuttunut niitäkään, jotka katsoivat nimenomaan taloudellista yhteistyötä koskevien sopimuksen artiklojen olevan ristiriidassa Suomen puolueettomuuden kanssa. Siinä tilanteessa, joka vallitsi vuodenvaihteessa ja vielä kevättalvella 1962, tuskin olisi ollut mahdollista saada sopimusta konkreettisemmaksi ja sitovammaksi, olivathan Tanska ja Norja jo anoneet täyttä jäsenyyttä EEC:ssä ja Ruotsi pyrki assosiaatioon. Suomen kannalta sopimuksen moraalisesti velvoittava luonne pohjoismaisen yhteistyön ja yhteenkuuluvaisuuden näkyvänä ilmauksena on kuitenkin siksi tärkeä, ettei sopimusta ole meillä varaa väheksyä, vaan nimenomaan Suomen taholta olisi pyrittävä toteuttamaan sopimuksessa esitetyt suunnitelmat yhteistyön lujittamiseksi. Neuvoston toimesta sopimukseen otettu määräys Pohjoismaiden neuvoston, kuulemisesta tärkeimmissä yhteispohjoismaisissa kysymyksissä on myös omiaan korostamaan neuvoston keskeistä asemaa pohjoismaisessa yhteistyössä. Sopimus astui voimaan 1 päivänä heinäkuuta Neuvoston Helsingin istunnossa käsittelemistä asioista laajakantoisimpia oli hallitusten valmistelema rikostuomioiden täytäntöönpanoa koskeva lainsäädäntö, jolla ratkaisevasti täydennetään jo voimassa olevaa pohjoismaiden välistä luövutuslainsäädäntöä. Periaate, jonka mukaan toisessa pohjoismaassa langetettu rangaistustuomio voidaan, panna täytäntöön toisessa pohjoismaassa, lähinnä rikoksentekijän kotimaassa, sisältää meidän oloissamme jotain uutta, mutta se on samalla täysin sopusoinnussa niiden pyrkimysten kanssa, joiden tarkoituksena on tehdä Pohjolasta rikollisuutta vastustettaessa yhtenäinen alue. Kaikkien pohjoismaiden tuomioistuinten ja oikeuslaitosten tunnustaminen tasaveroisiksi on saavutus, johon ei muualla maailmassa itsenäisten ja riippumattomien valtioiden keskinäisessä yhteistyössä ole pystytty, ei edes Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen osavaltioiden kesken ole näin tapahtunut. Tanskassa ja Ruotsissa annettiin jo asianmukaiset lakiesitykset asiasta valtiopäiville vuoden 1962 aikana, mutta lainsäädännön toteuttaminen siirtyy kuitenkin vuoteen Pääministereiden ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston tavanmukainen vuotuinen yhteinen kokous pidettiin marraskuussa Oslossa, missä Suomea edustivat pääministeri Ahti Karjalainen ja pääjohtaja K.-A. Fagerholm. Pohjoismaiden taloudellisen yhteistyön läheinen riippuvaisuus yleiseurooppalaisesta kauppapoliittisesta kehityksestä tuli esille myös tässä kokouksessa. Ennen kuin Brysselissä, käytävissä neuvotteluissa oli päästy ratkaisuun, ei neuvotteluihin osallistuvien maiden taholta riitä voimia eikä aikaa keskittyä pohjois-

5 maiden taloudellisen yhteistyön kehittämiseen liittyviin kysymyksiin. Tässä yhteydessä on kuitenkin tyydytyksellä pantava merkille osuustoimintaliikkeen piirissä pohjoismaiden välillä tapahtuva teollinen ja kaupallinen lähentyminen. Vuoden aikana astui merenkulun kannalta kaksi tärkeätä sopimusta voimaan. Kulkuväylien viitoitusjärjestelmien yhtenäistäminen Pohjoismaissa pyrkii poistamaan ne eroavaisuudet, jotka tässä suhteessa vallitsevat suomalais-baltilaisen järjestelmän ja läntisten naapurimaidemme järjestelmien välillä. Jäänmurtajien yhteispohjoismaista käyttöä koskeva sopimus puolestaan pyrkii jäänmurtajien mahdollisimman tehokkaaseen, käyttöön pohjoismaisilla merialueilla. Pohjoismaista tulliyhteistyötä kehitettiin edelleen ja vuoden aikana solmittiin. Suomen ja Ruotsin kesken sopimus, joka mm. edellyttää sitä, että. rajanylityspaikoissa tulliasemat miehitetään vain toisessa sopimusmaassa. Oman maan viranomaisille kuuluvien virkatointen osittainen luovuttaminen naapurimaan viranomaisille on jälleen osoitus keskinäisestä luottamuksesta ja katsantokantojen yhtäläisyydestä. Vastaavanlainen sopimus Suomen ja Norjan välillä on valmisteltavana» Kehitysmaiden avustamista koskeva yhteistyö tuotti tuloksia, sälä,, joulukuussa solmitulla sopimuksella Pohjoismaat sitoutuivat yhdtessä. panemaan alulle opetus- ja terveydenhoitokeskuksen Tanganjikassa.. Kustannukset jakaantuivat siten, että Suomi ja Norja suorittavat IS, Tanska 20 ja Ruotsi 50 prosenttia menoista. Opetuskeskus valmistunee kokonaisuudessaan parin vuoden kuluttua Hallitus ja eduskunta Vakiintuneen tavan mukaisesti jättää hallitus valtiollisten vaalien - jälkeen paikkansa käytettäväksi. Martti Miettusen johtama maalaisliittolainen vähemmistöhallitus pyysi eroa maaliskuun 1 päivänä. Vasta 43 vuorokautta myöhemmin, huhtikuun 13. päivänä, nimitettiin uusi hallitus. Hallituksen kokoamisvaiheessa noudatettiin viime vuosina omaksuttua taktiikkaa. Siihen kuuluu ensimmäisenä kysymys, ovatko muut puolueet valmiit hyväksymään hallitukseen myös SKDL:n edustuksen. Tällä kerralla sai eduskunnan uusi puhemies Kauno Kleemola tehtäväkseen tiedustella kaikkia puolueita edustavan hallituksen mahdollisuuksia. Maalaisliitto vastasi myönteisesti, SKDL halusi sulkea pois kokoomuksen ja muut puolueet pitivät ajatusta epärealistisena. Kun maalaisliitto näin oli saanut tilaisuuden jälleen kerran ilmaista suopean käsityksensä SKDL:stä mahdollisena hallituspuolueena, käy-

6 84 tiin käsiksi varsinaiseen tehtävään, hallituksen muodostamiseen. Kleemola laati luettelon, jossa oli kuusi vaihtoehtoa. Nämä olivat: 1) Porvarillinen enemmistöhallitus, jossa SAK on mukana, 2) Porvarillinen enemmistöhallitus, 3) Maalaisliiton, kansanpuolueiden ja työmarkkinajärjestöjen yhteishallitus, 4) Maalaisliiton, kansanpuolueiden ja SAK:n hallitus, 5) Maalaisliiton ja kansanpuolueiden hallitus 6) Pelkästään maalaisliittolaisista koottu hallitus. Maaliskuun 10. päivänä kokoontunut maalaisliiton puoluevaltuuskunta kehotti jatkamaan neuvotteluja enemmistöhallituksesta, jossa myös työmarkkinajärjestöt olisivat edustettuina. Osoittautui, että maalaisliitto tarkoitti työmarkkinajärjestöillä nimenomaan SAK:ta. Maaliskuun 12. päivänä sai Suomen Kansanpuolueen entinen puheenjohtaja prof. Merikoski tehtäväkseen tunnustella»ei-sosialistisen» enemmistöhallituksen mahdollisuuksia. Valinta osui mieheen, jolla kansanpuolueen omassa keskuudessa oli mitä kiistanalaisin asema. Hän oli kuitenkin toiminut aktiivisesti Kekkosen vaaliliiton hyväksi valitsijamiesvaaleissa. Merikoski luopui tunnustelutehtävistään jo 14.3., koska ruotsalainen kansanpuolue oli pitänyt häntä sopimattomana henkilönä pääministerin paikalle. Seuraavana päivänä sai maalaisliiton Ahti Karjalainen tehtäväkseen jatkaa siitä, mihin Merikoski lopetti. Näin alkoivat lähes kuukauden kestäneet varsinaiset hallitusneuvottelut porvarillisten puolueiden ja SAK:n kesken. Ministeripaikkojen periaatteellinen jako kävi helposti. Maalaisliitto oli saava viisi, kokoomus ja SAK kumpikin kolme sekä molemmat kansanpuolueet kaksi paikkaa. Kokoomuspuolue oli kuitenkin tyytymätön siihen, että sen eduskuntaryhmästä otettaisiin vain yksi ministeri, jolloin kaksi muuta kokoomuslaista olisivat ryhmän ulkopuolelta. Ruotsalaiset saivat havaita, ettei heilläkään olisi oikeutta itse päättää edustajistaan hallituksessa. Maaliskuun 28. päivänä hallitusneuvottelut näyttivät ajautuneen lopullisesti karille. Kokoomus ei hyväksynyt ryhmän ulkopuolisia ministereitä, ruotsalaiset olivat tyytymättömiä hallitusohjelmaan. Tasavallan presidentti puuttui nyt henkilökohtaisesti hallitusneuvotteluihin. Hän painosti nimenomaan kokoomusta ja ruotsalaisia myönnytyksiin. Saatuaan sekä»keppiä että porkkanaa» kokoomus hyväksyikin ryhmänsä ulkopuoliset ministerit. Neuvottelut jatkuivat hallituksen ohjelmasta. Kiistanalaisimpia kohtia oli tulevan hallituksen suhtautuminen yleisen työajan lyhentämiseen. Huhtikuun 10. päivänä tohtori Karjalainen joutui toteamaan, että hallitusohjelmaa koskevat neuvottelut olivat ajautuneet umpikujaan. Vielä samana päivänä tasavallan presidentti kutsui luokseen maalais-

7 liittolaiset Kleemolan ja Sukselaisen, edellisen eduskunnan puhemiehenä, jälkimmäisen maalaisliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Sukselainen lausui Tamminiemessä käyntinsä jälkeen, että»vähemmistöhallituksen muodostaminen kuuluu niille, jotka ovat nykyisen tilanteen aiheuttaneet». Maalaisliitto oli siis tarjoamassa vähemmistöhallitusta kokoomukselle ja ruotsalaisille! Oli päivänselvää, että tämä lausunto annettiin vain painostamisen tarkoituksessa. Huhtikuun 11. päivänä tasavallan presidentti kutsui kokoomuksen ja ruotsalaisten johtomiehet uudelleen puheillensa. Tässä tilaisuudessa saivat nimenomaan kokoomuksen edustajat kokea nöyryyttävää kohtelua. Keino näytti tepsivän, sillä hallitusneuvottelut ajettiin nyt päätökseen hyvin nopeasti. Loppuratkaisu kokoomuksen eduskuntaryhmässä ei kuitenkaan sujunut kivuttomasti. Asiasta suoritettiin äänestys, jossa 18 ryhmän jäsentä oli hallitukseen menon kannalla ja 14 sitä vastaan. Hallituksen tekijäin alkuperäisiin suunnitelmiin oli kuulunut sekä työnantajien että SAKtn sitominen hallitukseen. Työnantajat halusivat säilyttää toimintavapautensa työmarkkinajärjestönä ja sen vuoksi loppuun saakka kieltäytyivät antamasta edustajiansa hallitukseen. SAK sen sijaan nieli syötin. Hajoamassa oleva ammatillinen keskusjärjestö otti näin hoitaakseen näyttämöltä poistuneen TPSL:n osan. Ensi kerran sodan jälkeen maa sai porvarillisen enemmistöhallituksen eduskunnan koko vasemmiston jäädessä oppositioon. Niille, jotka olivat käyneet koko vaalitaistelun ulkopolitiikan merkeissä, tämä ratkaisu oli lehmänkäännös. Maalaisliittohan oli monien vuosien ajan leimannut sekä kokoomuksen että ruotsalaisen kansanpuolueen ulkopoliittisesti mahdottomiksi yhteistyökumppaneiksi. Vastausta ei liioin ole saatu kysymykseen, mitä tekemistä kolmella SAK:n johtoni iehellä on porvarillisessa enemmistöhallituksessa. Hallitusneuvottelujen kiireisissä loppuvaiheissa pyöristettiin ohjelman kiistanalaiset kohdat mitäänsanomattomiksi lauseiksi. Tässä kohden voidaan hallitukseen menneille antaa tunnustus johdonmukaisuudesta. Käytäntö on nimittäin osoittanut, ettei hallitus ole noudattanut ohjelmaansa muiltakaan osin. Moneen otteeseen on maalaisliitto ennättänyt moittia eräitä hallituskumppaneitaan siitä, että nämä tahtovat pitää kiinni sovitusta ohjelmasta. Hallitus otti ensimmäiseksi tehtäväkseen valtion talouden tasapainoon saattamisen. Sosiaali- ja työmäärärahoja supistettiin ja veroja sekä maksuja korotettiin, kuten eduskuntaryhmän toimintakertomuksesta ilmenee. Hallitus oli voimaton estämään kiihtyvää hintojen nousua, joka täysin mitätöi vuoden alussa tapahtuneet palkkojen korotukset ja kavensi eläkeläisten leipää. 85

8 86 Hallituksessa olevien SAK:n edustajien panos tuli ensi kerran esille toukokuun alussa. Suomen valtuuskunta Kansainvälisen Työjärjestön (ILO) kokoukseen nimitettiin 4.5. syrjäyttämällä kokonaan kansanvaltaisen ammattijärjestön, SAJ:n edustus. Tästä oli seurauksena SAJ:n jäsenjärjestöjen työtaistelu jäänsärkijöillä ja satamissa. Vajaan -viikon sisällä hallitus joutui perääntymään ja nimitti SAJ:n edustajan "tarkkailijaksi ILO:n kokoukseen. Myöhemmin syksyllä hallitus palasi «udelleen syrjintäpolitiikkaansa työehtosopimusneuvottelujen yhteydessä. Kun eräiltä SAJ:n jäsenjärjestöiltä asiattomasti kiellettiin neuvotteluoikeus valtion kanssa, aloitti Merimies-Unioni työnseisauksen jäänsärkijöillä tammikuussa Eduskunnan kesäloman edellä hallitus kiirehti erityisesti maatalouden hintalain sekä virkamiesten palkkalain käsittelyä. Edellinen kiinnosti lähinnä maalaisliittoa, jälkimmäinen muita porvarillisia puolueita. Kumpikin kiireessä säädetty laki sai muodon, joka nopeasti osoittautui kestämättömäksi. Maatalouden uuden hintalain kiirehtimiseen ei ollut asiallisia syitä. Edellisen lain voimassaoloajasta oli vielä jäljellä toista vuotta. Se aika olisi Sosialidemokraattisen Eduskuntaryhmän mielestä tullut käyttää uuden hintajärjestelmän perusteelliseen selvittelyyn. Vanha hintalaki oli sosialidemokraattien aloitteesta saanut käyttökelpoisen muodon. Sen puitteissa hallituksella oli valtuudet välttää elintarvikkeiden hintojen nousu antamalla maatalouden koko tulonlisä alle 10 peltohehtaarin pienviljelijöille pinta-alalisänä. Vaalien alla oli maalaisliittokin lopulta hyväksynyt tämän periaatteen. Nyt se halusi lain, joka vähentäisi pinta-alalisiä ja korottaisi vastaavasti hintoja. Lisäksi maalaisliitto halusi lakiin palkkojen ja maataloushintojen välittömän sidonnaisuuden, mistä vanhassa laissa oli päästy eroon. Nämä pyrkimyksensä se saikin sisällytetyksi uuteen hintalakiin, joka säädettiin keskellä kesää,»mätäkuun valtiopäivillä». Sosialidemokraatit jäivät yksin oman esityksensä taakse, joka esitys tähtäsi pinta-alalisien turvaamiseen ja hinnankorotusten hillitsemiseen. Eräissä porvarillisissa eduskuntaryhmissä esiintynyt maalaisliiton linjan vastustus raukesi, koska haluttiin turvata maalaisliiton vastapalvelus virkamiesten palkka-asiassa. SKDL teki hallituksen (maalaisliiton) kanssa selvän kaupan. Tukemalla hallituksen linjaa maatalouden hintalaissa se myöhemmin sai oman miehensä kansaneläkelaitoksen johtajistoon. Näin syntyi maatalouden uusi hintalaki, joka jo ensimmäisessä sovellutuksessaan syyskuussa 1962 osoittautui palkansaajien ja pienviljelijöiden etujen vastaiseksi. Samanaikaisesti hintalain kanssa säädettiin myös maatalo,uden niarkkmoimisrahastoa koskeva laki. Rahasto saa arvion mukaan n. 30

9 A mrd vanhan markan vuotuiset tulot tuontimaksuista ja valtion varoista. Ne voidaan hallituksen päätöksellä ja eduskunta sivuuttaen käyttää maataloustuotteiden vientimaksuihin ja subventioihin. Vasemmisto vastusti ajatusta, joten tämä verolaki voitiin säätää vain vuodeksi. Virkamiespalkkojen tarkistus hyväksyttiin eduskunnassa hallituksen yksimielisen esityksen mukaisesti. Kuoppakorotuksen nimellä eduskunnan porvarillinen enemmistö antoi palkka-asteikon yläpäähän jopa 40 %:n korotuksia. Pienipalkkaiset saivat tyytyä korotukseen, joka tuskin korvasi elinkustannusten nousun. Sosialidemokraatit ajoivat omaa ehdotustaan, mutta sen tultua hylätyksi eivät kannattaneet SKDL:n ehdotusta palkkalain lepäämään jättämisestä. Jo palkkalain säätämisen yhteydessä oli nähtävissä, etteivät pienipalkkaisten virkamiesten ammattijärjestöt tyytyisi tapahtuneeseen ratkaisuun. Kertomusvuoden lopulla ne ilmoittivatkin valmistautuvansa palkkataisteluun, jota Sosialidemokraattinen Eduskuntaryhmä on luvannut tehokkaasti tukea. Kevään ja kesän mittaan käytiin sitkeätä julkista keskustelua kielilain muutoksesta, joka tarkoitti ruotsinkielisen vähemmistön aseman parempaa turvaamista Helsingin, Turun ja Vaasan kaupungeissa. Kannanotto ei yleensä kulkenut puoluerajoja pitkin. Asiaa koskenut yksityinen eduskunta-aloite kärsi kevätistuntokaudella tappion lähinnä siitä syystä, ettei hallitus määritellyt asiaan kantaansa. Syysistuntokaudella kielilain muutos hyväksyttiin hallituksen esityksestä selvällä enemmistöllä sekä eduskunnassa että sos.-dem. ryhmässä. Helsingissä heinä-elokuun vaihteessa pidetyt kommunistiset nuorisofestivaalit saattoivat Suomen hetkeksi kansainvälisen huomion kohteeksi. Maamme nuorison valtava enemmistö suhtautui festivaaleihin torjuvasti. Sitä selvemmin voitiin ulkomailla panna merkille, että Suomen istuva hallitus, kuten sen edeltäjäkin, osoitti perusteetonta myötämielisyyttä tätä yksipuolista propagandatilaisuutta kohtaan. Hallituksen mielestä oli muka koko Suomi vastuussa kommunistien festivaalin isännyydestä. On mahdollista, että virallisen Suomen kiero asenne osaltaan kiihotti helsinkiläistä nuorisoa festivaalien aikana sattuneeseen metelöintiin, josta sosialidemokraatit sanoutuivat jyrkästi irti. Syysistuntokaudella eduskunnalle annettu vuoden 1963 talousarvioesitys luonnehdittiin hallituksen taholla jonkinlaiseksi kriisibudjetiksi. Se sisälsi verojen korotuksia sekä tarpeellisiksi myönnettyjen sosiaali-, sairaala- ja koulumenojen supistuksia. Porvarillisissakin puolueissa valitettiin, että enemmistöhallitus istuu käsiensä päällä tohtimatta katsoa pitemmälle tulevaisuuteen. Budjetin käsittelyn yhteydessä 87

10 88 pidettiin hallituspuolueiden eduskuntaryhmissä tiukkaa kuria ja esitys hyväksyttiin melko tarkasti hallituksen esittämässä muodossa. Verotusta koskevassa keskustelussa pysyi myös liikevaihtoveron uudistus jatkuvasti esillä. Enemmistöhallitus ei pystynyt antamaan asiasta esitystä. Se tyytyi vain tiedustelemaan eduskuntaryhmien mielipidettä uudistuksesta. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä vastasi, että uudistus on tarpeen. Ryhmä ei kuitenkaan halunnut myötävaikuttaa sellaiseen lainmuutokseen, joka nostaisi elintarvikkeiden ja tärkeiden kulutustavaroiden hintoja. Koska tuntuva hintojen nousu oli saattanut kansaneläkeläiset erityisen vaikeaan asemaan, jätti Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä lokakuun alussa hallitukselle asiaa koskevan kirjelmän. Siinä esitettiin seuraavia toimenpiteitä: 1) Eläkkeitä korotetaan vastaavasti heti kun elinkustannusindeksi on noussut 3 pistettä, 2) Vanhuksille ja työkyvyttömille maksetaan vuokra-avustusta, 3) Heille korvataan lääkäri-, lääke- ja sairaalakulut, 4) Rakennetaan kansaneläkeläisten maksukykyä vastaavia kunnollisia asuntoja. Marraskuussa hallitus antoi eduskunnalle esityksen Saimaan kanavasta sekä yleisestä sairausvakuutuksesta. Kummankin asian käsittely siirtyi vuoden 1963 puolelle. Saimaan kanavaa koskeva esitys valmisteltiin omalaatuisella tavalla: se valmisteltiin ulkopoliittisena eikä taloudellisena kysymyksenä. Suomen neuvotteluvaltuuskunta allekirjoitti kanavan kunnostamista ja käyttöä koskevan sopimuksen ilman, että hallitus tai edes ulkoministeri olisivat vielä silloin tienneet, mitä lopullinen sopimus sisältää. Hankkeen taloudellista puolta valaisevia tutkimuksia varjeltiin suurina salaisuuksina, kunnes lehdistön painostus pakotti hallituksen päästämään julkisuuteen edes perustavaa laatua olevia taloudellisia arviointeja. Kertomusvuoden viimeisinä viikkoina hallitsi poliittista keskustelua metsätyöläisten palkkakysymys. Maalaisliitto oli vaalitaistelussa antanut runsaskätisiä lupauksia ja presidentti Kekkonen sanoi eräässä vaalipuheessaan, että metsätyöläisten huono asema oli»kansallinen häpeä». Uudelle eduskunnalle tehtiin metsätyöläisten palkoista useita aloitteita, sosialidemokraattienkin taholta kaksi. Hallitus esitti vanhan palkkalain jatkamista, vaikka se oli käytännössä osoittautunut tehottomaksi. Jotta paremman lain taakse saataisiin enemmistö, hyväksyttiin vasemmistoryhmissä maalaisliittolaisen edustaja Partasen aloite. Se olisi merkinnyt arviolta 35 % suuruista palkankorotusta metsätyö- Iäisille. Kun aloitteesta näytti tulevan laki, syntyi hallituksessa ja

11 maalaisliitossa hätä. Teollisuuspiirit ja metsänomistajat vastustivat jyrkästi tällaista palkankorotusta. Maalaisliiton oli vaikea luikerrella eroon omasta eduskunta-aloitteestaan. Se rakensi taktiikkansa siihen, että laki olisi selitettävä perustuslain luontoiseksi ja että muut porvarilliset ryhmät estäisivät sen kiireelliseksi julistamisen, vaikka maalaisliitto äänestäisikin lain puolesta. Tähän eivät kokoomus ja ruotsalaiset suostuneet. Ne vaativat maalaisliittoa palaamaan hallituksen esityksen taakse ja uhkasivat muussa tapauksessa lähteä hallituksesta. Nyt oli maalaisliiton pakko paljastaa karvansa. Se teki toisten hallituspuolueiden kanssa sopimuksen, joka käytännössä merkitsi vatihan lain jatkamista. Syntymässä ollut parempi laki romutettiin eduskunnallisella taktiikalla. Puhemies kieltäytyi esittelemästä lain johtolausetta, koska siinä ei mainittu, että laki on säädetty perustuslain luontoisena. Asian saatua tällaisen ratkaisun sosialidemokraatit jättivät heti hallitukselle välikysymyksen, jossa vaadittiin toimenpiteitä metsätyöläisten aseman parantamiseksi. SKDL:n ryhmä puolestaan esitti hallitukselle epäluottamuspontta palkkalain jatkokäsittelyn yhteydessä. Hallitus selvisi ponsiäänestyksessä voittajana. Se jätti myös vastaamatta välikysymykseen, joka valtiopäivien päättyessä raukesi Taloudellinen kehitys Taloudellinen toiminta säilyi vuoden loppuun saakka verrattain vilkkaana siitä huolimatta, että kasvuvauhti useimmilla aloilla jatkuvasti hiljeni. Suhdannekehityksen heikkenemiseen vaikuttivat erityisesti metsäteollisuustuotteiden viennin hidastuminen ja jonkin verran alentunut hintataso. Muista suhdannekehitykseen epäedullisesti vaikuttaneista tekijöistä on mainittava leipäviljan osittainen kato. Vuoden loppupuolella alkoikin näiden epäedullisten seikkojen vaikutuksesta ilmetä työttömyyttä niillä seuduilla ja sellaisilla aloilla, jotka aikaisemminkin ovat herkimmin tunteneet suhdanteiden heikkenemisen. Teollisuudessa oli työllisyystila heikoin tekstiilialalla, jonka eräät tuotantolaitokset vuoden loppupuolella toimivat vajain viikoin ja muutenkin supistivat työvoimaansa. Taloudellista kehitystä ehkäiseviä tekijöitä alkoi vuoden kuluessa esiintyä myös rahamarkkinoiden taholta, jotka kehittyivät erittäin huonoon suuntaan, osittain virheellisen suhdannepolitiikan vuoksi. Jo edellisen vuoden puolella rupesivat hinnat kohoamaan ja nousu jatkui kuukaudesta toiseen voimakkaampana kuin useaan vuoteen. Eniten nousivat elintarvikkeiden hinnat sekä suurimmissa kaupungeissa vuokrat vuokrasäännöstelyn tultua lopullisesti puretuksi. Hai-

12 90 litus ei kyennyt eikä vakavasti pyrkinytkään torjumaan inflaatiopsykoosin leviämistä. Vasta marraskuun lopulla säädettiin verrattain laaja hintasulku, jonka tuli olla voimassa toistaiseksi. Valtiontalouden saneeraukseksi mainostetuin toimenpitein korottamalla autoveroa, yhteisöveroa, eräitä maksuja ja tariffeja sekä korkeimpien virkamiesten palkkoja hallitus suorastaan lisäsi yleisön keskuuteen muutenkin levinnyttä epäluottamusta rahanarvon kestävyyteen. Tällaisissa oloissa suhtauduttiin laajoissa kansalaispiireissä epäluuloisesti myös valmisteilla olleeseen ja vuodenvaihteessa 1962/63 toteutettuun rahanuudistukseen. Näistä syistä ja myös sen vuoksi, että valtiovalta jatkuvasti työnsi rahamarkkinoille korko- ja muilta ehdoiltaan edullisia obligaatiolainojaan, talletukset rahalaitoksissa lisääntyivät poikkeuksellisen vähän ja niiden kasvu vuoden loppupuolella suorastaan pysähtyi. Talletusten kasvu oli koko vuonna vain neljännes talletuskannan edellisenä vuonna tapahtuneesta lisäyksestä. Kun kauppa- ja maksutase myös oli suuresti vajauksellinen, kiristyivät rahamarkkinat äärimmilleen ja voimakkaasti lisääntyneistä rediskontoista huolimatta luotonsaanti vaikeutui. Kuluneena vuotena eivät kansantaloutemme investoinnit, joista riippuu vastainen tuotanto ja työllisyys, enää mainittavasti lisääntyneet. Metsäteollisuuden suurinvestoinnit alkavat tällä kertaa olla loppuun suoritetut eikä rahamarkkinoiden kireyden vallitessa voitu aikaisempaa sijoitustoimintaa enää pitää yllä niilläkään aloilla, joilla kapasiteetin lisäykseen olisi ollut sijaa tai joilla kilpailukyvyn säilyttäminen olisi edellyttänyt koneiden ja tuotantolaitosten uusimista. Keskuspankin tutkimuslaitoksen syyskuulla toimittama tiedustelu osoitti teollisuuden investointien vähentyneen edellisestä vuodesta kymmenisen prosenttia. Suhdannetila olisi edellyttänyt valtion investointien tuntuvaa lisäystä kansantalouden kokonaissijoitusten tason ylläpitämiseksi. Vuoden 1963 budjettiesityksessä, jota hallituspuolueet loppuun saakka ja menestyksellisesti puolustivat, on investointimäärärahoja kuitenkin toistakymmentä miljardia vanhaa markkaa vähemmän kuin edellisen vuoden budjetissa, joten myös tulo- ja menoarviosta kuvastuu hallituksen nurinkurinen suhdannepolitiikka. Ainoa ja merkitykseltään vähäpätöinen toimenpide suhdannekehityksen elvyttämiseksi, johon hallitus koko vuoden aikana ryhtyi, oli investointirahaston suhteellisen vähäisten varojen vapauttaminen tietyillä alueilla tapahtuviin sijoituksiin. Heikentynyt työllisyystila ja hintojennousu, joka korotti elinkustannuksia noin 6 % ja teki tyhjäksi vuoden alussa runkosopimuksen nojalla palkkoihin saadun korotuksen, vaikuttivat epäedullisesti

13 palkansaajien asemaan. Työmarkkinoilla oli vuoden lopulla rauhatonta keski- ja alempipalkkaisia virkamiesryhmiä myöten eikä yhtään työehtosopimusta, jotka oli sanottu irti, kaksivuotisen ruhkosopimuksen mennessä vuodenvaihteessa umpeen, ollut vielä vuoden päättyessä saatu uusituksi. Maalaisliittolaiset vähemmistöhallitukset ja niiden työn jatkaja, SAK:n tukema porvarillinen kokoomushallitus jätti seuraavalle vuodelle taloudellisessa suhteessa surkean perinnön. Vuodenvaihteessa ei suhdannekehitystä elvyttäviä tekijöitä ollut näköpiirissä enempää kotimaasta kuin maamme rajojen ulkopuoleltakaan ottamatta lukuun sellaista mahdollisuutta, että pyrkimys Euroopan markkinoiden yhdistämiseen saisi yllättävästi myönteisen käänteen ja nopeasti elvyttäisi taloudellista toimintaa sellaisissa maissa, joista suhdannevirikkeet yleensä tulevat meidänkin maahamme. 91 II. PUOLUEEN PÄÄTÄNTÄVALTA- JA TOIMEENPANOELIMET 1. Puolueneuvosto Puolueneuvoston sääntömääräinen' kokous pidettiin Helsingissä 17. päivänä toukokuuta. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokous keskusteli ajankohtaisesta poliittisesta tilanteesta ja antoi kaksi julkilausumaa, joista toinen koski maan sisäpoliittista tilannetta ja toinen kansainvälisiä kysymyksiä. Kokouksen puheenjohtajana toimi varsinaisen puheenjohtajan estyneenä ollessa puolueneuvoston varapuheenjohtaja Johannes Koikkalainen. 2. Puoluetoimikunta Puoluetoimikunnan kokoonpano on ollut vuoden 1960 puoluekokouksen päätöksen mukaisesti seuraava: puheenjohtajistoon ovat kuuluneet puheenjohtaja Väinö Tanner, varapuheenjohtaja Olavi Lindblom ja puoluesihteeri Kaarlo Pitsinki; puoluetoimikunnan muina jäseninä ovat edelleen olleet Väinö Leskinen, Sylvi Siltanen, Rafael Paasio, Martti Viitanen, Oiva Kaivola, Veikko Helle, Onni Oksanen, Viljo Virtanen ja Lars Lindeman. Puoluetoimikunnan talousvaliokuntaan ovat kuuluneet Tanner, Lindblom, Pitsinki sekä valiokunnan sihteerinä toiminut taloudenhoitaja Aarne Paananen. Puoluetoimikunta piti kertomusvuoden aikana yksitoista kokousta ja pöytäkirjoihin on merkitty yhteensä 148 pykälää.

14 92 3. Puoluetoimikunnan apuelimet Kertomusvuoden aikana toimineiden puoluetoimikunnan apuelinten toiminnasta on puoluetoimikunnalle jätetty seuraavat selostukset: Kunnallisasiainjaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Martti Viitanen sekä muina jäseninä Oiva Kaivola, Veikko Helle, Sulo A. Typpö, Eino Sir6n, Toivo Mansner ja Juho A. Kivistö. Jaoston sihteerinä on toiminut saakka Aatto Väyrynen ja 1.3. lähtien Anssi Kärkinen. Jaoston työ on suoritettu edelleen pääasiassa puoluetoimistosta käsin ja se on keskittynyt yhteistyössä kunnallis- ja piirijärjestöjen kanssa lähinnä kunnallispoliittisten neuvottelukokousten organisoimiseen. Syyskaudella ryhdyttiin tehostamaan sos.-dem. kunnallisvaltuustoryhmien alotetoimintaa tulevia kunnallisvaaleja silmällä pitäen keräämällä tietoja tehdyistä alotteista myöhemmin laadittavaa tiedotusaineistoa varten. Kunnallisasiani jaoston jäsenet osallistuivat aktiivisesti eri puolilla maata järjestettyihin neuvottelukokouksiin. Kasvatustoimikuntaan kuuluivat kertomusvuonna puheenjohtajana Reino H. Oittinen, varapuheenjohtajana Mauno Koivisto, sihteerinä saakka Anssi Kärkinen ja 1.3. lähtien Unto Niemi ja jäseninä Arvi Hautamäki, Väinö Liukkonen, Paavo Kuosmanen, Sakari Kiuru, Olavi Hurri, Väinö Ruusala, Aulis Leppänen, Martti Pöysälä, Taimi Rinne-Virolainen, Veikko O. Veilahti, Antti-Veikko Perheentupa, Tyyne Paasivuori, Inkeri Airola, Arvo Salo, Viljo Virtanen ja Pentti Anttila. Toimikunnan jäsenten työ on tapahtunut etupäässä vuoden 1963 puoluekokoukselle kulttuuripoliittista ohjelmaa laativan toimikunnan piirissä. Toimikunnassa on edelleen ollut vireillä XXV puoluekokouksen sille antama tehtävä työväenliikkeen oppilaitosten ja työväenliikkeen kasvatustyön uudelleen organisointia koskevan ohjelman laatimiseksi. Opinto- ja kasvatustyön tehostamiseksi on Työväen Sivistysliiton kanssa oltu entistä kiinteämmässä yhteistyössä. Sos.-dem. Osuuskauppaväen Keskustoimikuntaan ovat puoluetoimikunnan edustajina kuuluneet Veikko Helle ja Viljo Virtanen sekä. puoluetoimistosta Valde Nevalainen ja Aatto Väyrynen saakka. Väyrysen tilalle loppuvuodeksi valittiin Yrjö Virtanen. Vaalivuodesta johtuen Keskustoimikunta on joutunut kokoontumaan tavallista useammin. Se on määritellyt yleiset linjat ja puitteet suoritetulle vaalitoiminnalle ja valvonut suoritettua työtä. Pyrkimyksessä yhdistää kansanvaltainen osuuskauppaväki yhtenäisin rivein taistelemaan kommunistien valtauspyrkimyksiä vastaan onnistuttiin tyydyttävästi. Eräin paikoin simoslaiset hajoittivat rin-

15 taman järjestäen omat vaaliliittonsa heikentäen täten lopputulosta, joka kaikesta huolimatta muodostui hyväksi. Äänestysprosentti koko maassa kohosi 45,30 vastaavan luvun ollessa vuonna 1959 vaaleissa 44,55 %. Kun yhteisissä vaaliliitoissa saadut äänet yhdistetään omilta listoilta saatuihin, jakaantuvat äänet seuraavasti: Ääniä % Sos.-dem TPSL SKDL Porvar., piental.p Hyväksyttyjä ääniä Hylättyjä ääniä 662 Äänestäjien lukumäärä Äänet jakaantuivat sos.-dem. osuuskauppaväen, TPSL:n, SKDL:n ja porvarillisten listoille seuraavasti: Ääniä % Sos.-dem TPSL :3 SKDL Porvarilliset..., Yhteensä Edustajistoissa jakaantuivat paikat seuraavasti: Edustajia % Sos.-dem TPSL SKDL Porvarilliset Voitot ja tappiot paikkaluvuissa: Yhteensä Sos.-dem netto 3 TPSL SKDL Porvarilliset

16 94 Siirtoväenasiain jaostoon ovat kuuluneet siirtoväen edustajina Johannes Koikkalainen Turusta, Julius Klami Lahdesta ja Lauri Taskinen Helsingistä sekä puoluetoimikunnan edustajina Kaarlo Pitsinki, Valde Nevalainen ja Aarne Paananen. Puheenjohtajana on toiminut Kaarlo Pitsinki ja sihteerinä Lauri Taskinen. Eduskunnan hajoituksen ja ennenaikaisten vaalien johdosta jaosto järjesti koko maata käsittävät neuvottelupäivät Helsingin Työväentalossa tammikuun 14. päivänä. Jo tavanomaisiksi muodostuneista kesällä järjestetyistä retkeilypäivistä tänä vuonna luovuttiin. Jaosto on ollut edustettuna neuvottelukunnassa, joka on tutkinut mahdollisuuksia Karjalaan jääneiden työväenjärjestöjen historian painattamiseksi. Urheilujaostoon ovat kuuluneet puheenjohtajana Arvi Heiskanen, ja muina jäseninä Olavi Suvanto, Eino Wuokko, Väinö Soininen, Eino Haapanen, Anni Flinck, Oiva Kaivola, Aarne Leskinen ja Sulo Lahtinen. Sos.-dem. Maaseututoimikunnan kertomus on erillisenä liitteenä.. (Liite n:o 1.) Sos.-dem. Naisten Keskusliiton kertomus on erillisenä liitteenä (Liite n:o 2.) 4. Puoluetoimisto Puoluesihteerinä on toiminut Kaarlo Pitsinki, järjestösihteerinä. Valde Nevalainen, taloudenhoitajana Aarne Paananen, kunnallisasiainsihteerinä Aatto Väyrynen saakka ja Anssi Kärkinen 1.3. lähtien, tiedotussihteerinä Pauli Burman, joka on hoitanut myös kansainvälisen sihteerin tehtävät, opintosihteerinä 1.3. lähtien Unto- Niemi ja toimistosihteerinä Helinä Halava. Pääkirjanpitäjänä on toiminut Maire Tommola ja kassanhoitajana Pirjo Elo. Puolueen palveluksessa olleiden järjestäjien tshtävät selviävät toimintakertomuksen järjestötoimintaa koskevasta osasta. Puoluetoimiston kirjeenvaihto Puoluetoimistosta lähetettiin kertomusvuoden aikana postia seuraavasti: Sekalaiset kpl Kustannustoiminta » Järjestötoiminta 5.717» Valistustoiminta 8.703» Naisten Keskusliitto 8.627» Tiedotustoiminta ».

17 Kunnallistoiminta kpl TST:n toiminta 3.460» O-jaoston toiminta 427» Kansainvälinen toiminta 615» Maaseutuvaltuuskunta 150» Rekisteriasiat 82» Työväentaloasiat 1.619» T-lehdistön toiminta 183» Vaalitoiminta » III. Yhteensä VALTIOLLISET VAALIT kpl 1. Yleistä Sekä tasavallan presidentin valitsijamiesten vaaleissa että eduskuntavaaleissa sovellettiin ensimmäisen kerran joulukuun 9. päivänä 1960 annetulla lailla määrättyä uutta vaalipiirijakoa. Vaalipiirejä on nyt 15, joten niiden lukumäärä väheni yhdellä entisestä. Seuraavat yhdeksän vaalipiiriä käsittävät samat alueet kuin ennenkin: Helsingin kaupungin, Uudenmaan läänin, Turun läänin eteläisen ja pohjoisen, Hämeen läänin eteläisen, Kymen, Oulun ja Lapin läänien vaalipiirit. Nykyisen Kuopion läänin vaalipiirin alue vastaa pääasiassa entistä Kuopion läänin läntistä, Pohjois-Karjalan läänin vaalipiiri taas entistä Kuopion läänin itäistä vaalipiiriä. Keski-Suomen läänin vaalipiiri taas käsittää lähinnä entisen Vaasan läänin itäisen vaalipiirin alueen, mutta siihen kuuluu myös muutamia aikaisemmin Hämeen läänin pohjoisen ja Mikkelin läänin vaalipiireihin kuuluneita kuntia. Vaasan läänin vaalipiiri taas käsittää lähes kaikki ennen Vaasan läänin eteläiseen ja pohjoiseen vaalipiiriin kuuluneet kunnat. 2. Tasavallan presidentin valitsijamiesten vaalit Kuudennet tasavallan presidentin valitsijamiesten vaalit toimitettiin tammikuun 15. ja 16. päivinä vuonna Osanottoprosentti näissä vaaleissa nousi suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin presidentin valitsijamiesten vaalissa. Kaikista äänioikeutetuista osallistui vaaleihin 81,5 prosenttia. Vuoden 1956 presidentin valitsijamiesvaaleissa oli äänestysprosentti 73,4. Viimeksi käydyissä presidentin valitsijamiesvaaleissa oli äänestys vilkkainta Oulun, Lapin ja Hämeen läänin pohjoisessa vaalipiirissä. Miespuolisista äänestäjistä osallistui vaaleihin 82,2 % ja naispuolisista 80,8 %. Sosialidemokraattinen Puolue kärsi vaaleissa melkoisen takaiskun. Rafael Paasion vaaliliiton saama kokonaisäänimäärä oli

18 96 ääntä ja osuus annetuista äänistä 13,1 %. Vastaavat luvut vuoden 1956 presidentin valitsijamiesvaaleissa olivat ääntä ja 23,3 %. Ylivoimaisesti parhaiten menestyi näissä vaaleissa U. K. Kekkosen vaaliliitto, joka sai merkitä tililleen ääntä eli 44,3 % koko äänimäärästä. Kekkosen vaaliliiton äänistä keräsivät maalaisliittoon lukeutuvat ehdokkaat ääntä, Suomen Kansanpuolueeseen ääntä, Ruotsalaiseen Kansanpuolueeseen lukeutuvat ehdokkaat ääntä ja muut ääntä. SKDLrn eli Paavo Aition vaaliliitto sai presidentin valitsijamiesvaaleissa yhteensä ääntä eli 20,5 % kokonaisäänimäärästä. Kokoomuspuolue puolestaan sai ääntä eli 13,1 % annetuista äänistä. Ne Suomen Kansanpuolueen ehdokkaat, jotka eivät olleet Kekkosen vaaliliitossa, saivat ääntä eli 0,5 % äänimäärästä. Vastaavat ehdokkaat Ruotsalaisessa Kansanpuolueessa keräsivät ääntä eli 5,1 % koko äänimäärästä. Sos.-dem. Liiton nimellä kulkenut sosialidemokraattinen oppositio sai ääntä eli 3,0 % ja Vapaamielisten Liitto ääntä eli 0,4 % kaikista hyväksytyistä äänistä. Valitsijamiespaikat jakaantuivat siten, että Kekkosen vaaliliitto sai 145 paikkaa, joista maalaisliiton osalle tuli 111, Suomen Kansanpuolueen osalle 21, Ruotsalaisen Kansanpuolueen osalle 6 ja muille 7. SKDL sai 63, Kokoomus 37, Vapaamielisten liitto yhden ja ne Suomen kansanpuoluelaiset, jotka eivät olleet Kekkosen vaaliliitossa, yhden valitsijamiespaikan. Sosialidemokraattinen Puolue sai 36 paikkaa ja Ruotsalainen Kansanpuolue 15. Porvarillisten ryhmien ehdokkaat saivat vaaleissa 63,4 % annetuista äänistä ja 184 heistä tuli valituiksi. Valitsijamiesvaalien tulokset vaalipiireittäin näkyvät taulukosta, liite nro Tasavallan presidentin vaalit Tasavallan presidentin vaalit toimitettiin helmikuun 15. päivänä Odotusten mukaisesti valittiin entinen tasavallan presidentti U. K. Kekkonen uudelleen seuraavaksi 6-vuotiskaudeksi. Hän sai jo ensimmäisessä äänestyksessä taakseen 199 ääntä eli kaikkien muiden paitsi sosialidemokraattien, SKDL:n ja Sos.-dem. Liiton valitsijamiesten äänet. 4. Eduskuntavaalit Tasavallan presidentti hajoitti eduskunnan marraskuun 14 päivänä 1961 annetulla kirjeellä (as.kok. 500/61) ennen heinäkuussa 1958 valittujen kansanedustajien toimikauden päättymistä. Vaalilain

19 mukaisesti suoritettiin uudet edustajanvaalit helmikuun 4 ja 5 päivinä 1962 ja vastavalittu eduskunta kokoontui valtiopäiville saman kuun 24. päivänä. Osanottoprosentti näissä vaaleissa nousi suuremmaksi kuin koskaan ennen, sillä 85,1 % äänioikeutetuista kävi äänestämässä. Vuonna 1958 oli vastaava luku 75,0 % ja vuonna ,9 %. Miespuolisista äänioikeutetuista osallistui tällä kertaa vaaleihin 86,1 % ja naispuolisista 84,2 %. Sosialidemokraattinen Puolue sai näissä vaaleissa likipitäen yhtä paljon ääniä kuin vuonna 1958 nimittäin ääntä. Kun puolueen saama äänimäärä vuonna 1958 oli , jää vähennykseksi 1,282 ääntä. Puolueen prosentuaalinen osuus äänistä sitävastoin laski 23,2 %:sta 19,5 %:iin. Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattisen Liiton nimellä kulkeva entinen sosialidemokraattinen oppositio sai yhteensä ääntä. Vuonna 1958 pidetyissä eduskuntavaaleissa sai sos.-dem. oppositio niistä kolmesta vaalipiiristä, joissa se esiintyi omilla listoillaan yhteensä ääntä. Luvut eivät kuitenkaan anna oikeaa kuvaa tilanteesta, koska opposition eduskuntaryhmään siirtyi vuoden 1958 vaalien jälkeen 11 Sosialidemokraattisen Puolueen listoilta valittua kansanedustajaa. Lukumääräisesti suurin oli maalaisliiton äänimäärän kasvu, yli ääntä, eli 17,9 %. Suomen Kansanpuolueen äänimäärä lisääntyi noin äänellä eli 27,4 %, kokoomuspuolueen noin äänellä eli 16,7 % ja ruotsalaisen kansanpuolueen äänimäärä noin äänellä eli 12,8 %. SKDL lisäsi äänimääräänsä noin äänellä eli 12,6 %. Valtiollisissa vaaleissa ensi kerran esiintynyt pientalonpoikien puolue sai lähes ääntä ja muut pienet ryhmät noin Puolueiden koko maassa saamat äänimäärät ja vastaavat prosentit vuosien 1962, 1958 ja 1954 eduskuntavaaleissa näkyvät taulukosta, liite n:o 4. Äänimäärät vaalipiireittäin näkyvät taulukosta, liite n:o 5. Uuden eduskunnan paikat jakautuivat puolueiden kesken seuraavasti: Maalaisliitto 53 SKDL 47 SDP 38 Kokoomus 32 Suomen kansanpuolue 13 Ruotsalainen kansanpuolue 14 Sos.-dem. liitto 2 Vapaamieliset

20 98 Maalaisliitto sai viisi lisäpaikkaa, kokoomus kolme ja Suomen kansanpuolue viisi. SKDL puolestaan menetti kolme paikkaa ja suurimman ryhmän aseman eduskunnassa. Jos vertailuperusteeksi otetaan eduskunnassa vallinnut tosiasiallinen tilanne yhdentoista sos.-dem. edustajan siirryttyä opposition ryhmään, niin sosialidemokraattinen puolue voitti yhden lisäpaikan ja sos.-dem. liitto menetti kaksitoista edus caj apaikkaa. Näissä vaaleissa sai eduskuntaan edustajansa uutena tulokkaana vapaamielisten liitto, joka kaiken kaikkiaan keräsi tasan ääntä. Uusia yrittäjiä olivat myöskin pientalonpoikien puolue, joka sai ääntä, Suomen keskustapuolue, jonka äänimäärä oli 8,686 ääntä ja pientalonpoikien oppositio, joka sai ääntä. Mikään näistä ryhmistä ei kuitenkaan saanut edustajaansa eduskuntaan. Eduskunta muuttui vaalien seurauksena porvarillisenemmistöiseksi voimasuhtein Puolueiden saamat äänimäärät ja vastaavat prosentit tasavallan presidentin ja eduskuntavaaleissa näkyvät taulukosta, liite n:o Sos.-dem. liiton äänimäärän kehitys Varsin mielenkiintoista on seurata sos.-dem. opposition eli myöhemmin sos.-dem. liiton äänimäärien kehitystä. Jos vuoden 1958 eduskuntavaaleissa, joissa silloinen oppositio ensimmäisen kerran esiintyi itsenäisenä, lasketaan yhteensä opposition omilla vaalilistoillaan ja oppositioon lukeutuvien ehdokkaiden puolueen vaalilistoilla keräämät äänet, saadaan tulokseksi noin ääntä. Jos vastaavasti vähennetään puolueen kokonaisäänimäärästä puolueen listoilta valittujen, mutta oppositioon lukeutuvien ehdokkaiden äänimäärät, saadaan puolueen äänimääräksi tällöin noin ääntä. Näin laskien on opposition kannatus pudonnut vuoden 1958 eduskuntavaaleista vuoden 1962 eduskuntavaaleihin noin äänellä ja osuus annetuista, hyväksytyistä äänistä noin 6,3 %:sta 4,4 %:iin. Kaikkein heikoimmin menestyi tämä ryhmä kuitenkin presidentin valitsijamiesvaaleissa v. 1962, jolloin se sai vain noin ääntä eli 3,0 % kaikista hyväksytyistä äänistä. IV. JÄRJESTÖTOIMINTA 1. Yieistä Vuoden 1962 alussa pidetyt kahdet vaalit, presidentin valitsija miesvaalit ja eduskuntavaalit, muodostuivat puolueväellemme todel-

21 liseksi voimain ponnistukseksi. Se ennennäkemätön paine, joka presidentin valitsijamiesvaalien yhteydessä kohdistui puoluettamme vastaan, aiheutti sosialidemokraateille tappion. Kun eduskuntavaalit seurasivat välittömästi ja kun vastustajamme vaalitaistelussaan käyttivät yhä edelleen samoja propagandateemoja, on pidettävä hyvänä tuloksena, että puolueemme keräsi hajoitusvaaliliitoista huolimatta saman äänimäärän kuin vuonna TPSL:lle annettujen äänien hukkaantuminen on nopeasti vaikuttanut käsityksiin valitsijoiden keskuudessa. Tämä oli selvästi luettavissa syksyllä suoritettujen osuuskauppavaalien tuloksista. Erilliset TPSL:n vaaliliitot kärsivät musertavan tappion. Sosialidemokraatit sen sijaan lisäsivät kokonaisäänimääräänsä enemmän kuin SKDL. Puolueen piirissä suoritettu työ ei ole rajoittunut yksinomaan vaalitaisteluun. Kurssi- ja koulutustyö on jatkunut laajana. Jäsenmäärässä on selvät nousun merkit nähtävissä, vaikka erityisiä kampanjoita ei olekaan toimeenpantu. Sosialidemokratian Päivää vietettiin kymmenillä eri paikkakunnilla marraskuun 3. ja 11. päivien välisenä aikana. Kampanjan tunnuksena oli EI ETUJA HARVOILLE VAAN OIKEUTTA KAIKIL LE ja teemoina TYÖAIKA LYHEMMÄKSI, PALKAT PAREM MIKSI, ELÄKKEET SUUREMMIKSI, TURVA SAIRAILLE, TU LOJA MAASEUDUN KOTEIHIN. Ne laajat ja monitahoiset mielipidetutkimukset, jotka toimeenpantiin kuluneen vuoden aikana, antoivat mielenkiintoisia ja rohkaisevia viitteitä puoluetyön tulevaisuutta suunniteltaessa Valistus- ja opintotoiminta Kurssitoiminta Vaalivuodesta ja puoluekokousvalmisteluista johtuen on kurssi- ja koulutustoiminta ollut vähäisempää verrattuna edelliseen toimintavuoteen. Vuoden 1962 aikana järjestettiin eri puolilla maata viikon kestäviä sekä viikonloppu- ja iltakursseja. Kurssit olivat luonteeltaan kenttäverkoston yhdysmies- ja järjestötehtäviä käsitteleviä kursseja. Viikon kestäviä kursseja järjestettiin kolme, joilla osanottajia yhteensä n Viikonloppu- ja iltakursseihin osallistui n. 250 henkeä. Purija kunnallisjärjestöjen toimesta järjestettiin runsaasti viikonloppuja iltakursseja puoluetoimiston kanssa yhteisesti laadittujen suunnitelmien ja ohjeiden mukaan. Lisäksi on puolueen jäseniä osallistunut runsaasti opintojärjestöjen ja Työväen Sivistysliiton järjestämille erilaisille kursseille.

22 100 Opintokerhotoiminta Opintokerhotoiminta jatkui kertomusvuonna jokseenkin yhtä voimakkaana kuin edellisenä vuonna. Puolueosastojen yhteydessä toimi 140 opintokerhoa, joissa oli n jäsentä. Näistä oli naisia Opintokerhotoiminnassa on kehityksen suunta ollut edelleen se, että kerhojen keskimääräinen jäsenluku on pienentynyt. Opintoasiamiesverkosto Puolueen perusjärjestöt nimesivät kertomusvuonna n. 250 opintoasiamiestä, joista n. 140 toimi Työväen Sivistysliiton opintoasiamiehenä. 3. Julkaisujen levikkityö Sosialistisen Aikakauslehden levikkityötä on hoitanut sivutoimisena järjestötarkastaja Vihtori Lahti. Vuoden 1962 lopulla järjestetyssä levikkikilpailussa on palkintona markan rahapalkinnot. Kalenterijulkaisujen levikkikilpailussa jaetaan palkinnot myös rahapalkintoina. 4. Tiedotustoiminta Tiedotusosasto lähetti kentälle noin tiedotuskirjettä. Erityyppisiä lentolehtisiä toimitettiin ja lähetettiin kpl.»sosialidemokratian Tie» ilmestyi neljä kertaa normaalipainoksen ollessa kpl. 5. Tutkimustoiminta Puoluetoimiston toimeksiannosta Suomen Gallup Oy suoritti äänestäjien keskuudessa mielipidetutkimuksen, jossa pyrittiin selvittämään eri puolueiden äänestäjäkunnan rakenne, äänestäjien näkemys puolueista sekä äänestyskäyttäytyminen 1962 valitsijamies- ja eduskuntavaaleissa. Puolueen äänestä jäkunnan rakenne: 53 % miehiä, 47 % naisia; ikä v. 17 %, v. 46 % v. 27 %, yli 65 v. 10 %. Äänestäjistämme 17 %:lla oli peltoa alle 2 ha, 3 %:lla ha, 1 %:lla 5 14,9 ha, 1 %:lla yli 15 ha. 78 %:lla ei ollut lainkaan peltoa. Jakautumat vuositulon mukaan: alle mk 24 % äänestäjistä, mk 45 %, mk 17 %, yli mk 4%. Sos.-dem. äänestäjistä 30%»lainasi» äänensä valitsijamiesvaaleissa Kekkosen vaaliliitolle, ja näistä 6 % jäi eduskuntavaaleissa maalaisliittoon. Vuoden 1958 sos.-dem. äänestäjistä 82 % äänesti 1962 sos.-dem. listoja. Vastaavasti sos.-dem. puolue sai siirtymiä kansanpuolueelta, SKDL:ltä ja kokoomukselta. Äänestäjistä,