Munksjö uusi globaali erikoispaperiyhtiö syntyy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Munksjö uusi globaali erikoispaperiyhtiö syntyy"

Transkriptio

1 Munksjön ja Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminta-alueen yhdistäminen Munksjö uusi globaali erikoispaperiyhtiö syntyy Markkinointiesite. Tämä ei ole esite. Ei levitettäväksi tai lähetettäväksi Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin.

2 Uusi globaali erikoispaperiyhtiö syntyy Arvoisa osakkeenomistaja, Munksjö Oyj, Munksjö AB, EQT 1 ja Ahlstrom Oyj ovat sopineet muodostavansa yhden maailman johtavista erikoispaperiyhtiöistä yhdistämällä Munksjö AB:n ja Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminta-alueen Euroopan ja Brasilian toiminnot hiljattain perustettuun Munksjö Oyj -nimiseen yhtiöön. Yhdistettävän liiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto on 1,3 miljardia euroa 2, se työllistää noin työntekijää ja sillä on 16 tuotantolaitosta Euroopassa, Brasiliassa ja Kiinassa sekä maailmanlaajuinen myyntiorganisaatio. Munksjö Oyj tulee jättämään listalleottohakemuksen arviolta vuoden 2013 ensimmäisen neljänneksen aikana koskien yhtiön kaikkien osakkeiden listaamista NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle. Erikoispaperiteollisuuden viime vuosien kasvuun ovat osaltaan vaikuttaneet kaupungistumisen, kotitalouksien elintason nousun ja kuluttajakäyttäytymisen muutosten kaltaiset tekijät, jotka kasvattavat erikoispaperia sisältävien tuotteiden tarvetta. Teollisuudenalaan vaikuttaa voimakkaasti tavarantoimittajien ja asiakkaiden välinen läheinen yhteistyö. Lisäksi alalla vaaditaan muotoiluosaamista sekä paperi- ja painoteknologian ja kyllästystekniikan erityisasiantuntemusta. Mielestäni johtavan markkina-aseman tällä alalla saavuttavilla yhtiöillä on vahvemmat edellytykset voiton tuottamiseen, kasvuun, uudistuksiin ja tuotekehitykseen. Tämän vuoksi Munksjö AB:n ja Ahlstrom Oyj:n Euroopassa ja Brasiliassa toimivan Label and Processing liiketoiminta-alueen yhdistäminen yhdeksi maailmanmarkkinoiden johtavaksi yhtiöksi on mielestäni hyvin looginen askel. Munksjö Oyj:stä tulee yksi maailman johtavista erikoispaperiyhtiöistä, jolla on mahdollisuuksia kasvaa sekä orgaanisesti että yrityskauppojen avulla. Tarjoamme asiakkaille eri puolilla maailmaa ainutlaatuisen tuotevalikoiman hyvin erilaisiin teollisuussovelluksiin ja kuluttajalähtöisiin tuotteisiin. Munksjö Oyj:llä tulee olemaan vahva markkinaasema monella kiinnostavalla markkinasegmentillä, kuten koristepaperin (Decor Papers), irrokepohjapaperin (Release Liners), tarraetikettien (Self-Adhesive Labels), hiomapaperin pohjamateriaalin (Abrasive Backings), elektroteknisen paperin (Electrotechnical Papers), metalloitujen etikettien pohjapaperin (Base Paper for Metalized Labels) ja joustopakkauspaperin (Flexible Packaging Papers) markkinoilla. Edellä mainittujen tekijöiden lisäksi asiakkaiden tarpeiden ymmärtämisen ja tuotannon ja tuotekehityksen korkean teknisen asiantuntemuksen odotetaan vahvistavan Munksjö Oyj:n markkina-asemia. Vuotuiset synergiat nousevat kokonaisuudessaan toteuduttuaan arviolta miljoonaan euroon. Synergiat liittyvät pääasiassa hankintoihin, tuotannon tehokkuuteen ja myynnin integrointiin. Tunnistetuista synergioista uskotaan saavutettavan 60 prosenttia transaktion toteutumista seuraavan 12 kuukauden aikana ja loput seuraavan kahden vuoden kuluessa. Näiden synergioiden saavuttamiseksi kokonaiskustannusten on arvioitu olevan miljoonaa euroa, josta noin 7 miljoonaa euroa arvioidaan toteutuvan ensimmäisen 12 kuukauden aikana ja jäljellä olevat seuraavan kahden vuoden aikana. 1 Munksjö Luxembourg Holding S.à r.l. 2 Pro forma

3 Mielestäni johtavan markkina-aseman tällä alalla saavuttavilla yhtiöillä on vahvemmat edellytykset voiton tuottamiseen, kasvuun, uudistuksiin ja tuotekehitykseen. Tämän vuoksi Munksjö AB:n ja Ahlstrom Oyj:n Euroopassa ja Brasiliassa toimivan Label and Processing -liiketoiminta-alueen yhdistäminen yhdeksi maailmanmarkkinoiden johtavaksi yhtiöksi on mielestäni hyvin looginen askel. Ehdotetun Munksjö AB:n ja Ahlstromin Euroopassa ja Brasiliassa toimivan Label and Processing -liiketoimintaalueen yhdistämisen (sisältäen noin 100 miljoonan euron pääomasijoituksen) seurauksena Ahlstrom Oyj:n nykyiset osakkeenomistajat omistavat arviolta 50 prosenttia ja Munksjö AB:n nykyiset osakkeenomistajat arviolta 29 prosenttia Munksjö Oyj:stä. Osana transaktiota institutionaaliset sijoittajat Varma ja Ilmarinen sekä Ahlstrom että EQT III Limited ovat sitoutuneet tekemään yhteensä noin 100 miljoonan euron suuruisen pääomasijoituksen. Transaktio vaatii toteutuakseen Ahlstrom Oyj:n pidettävän ylimääräisen yhtiökokouksen sekä asianmukaisten kilpailu- ja muiden asiaankuuluvien viranomaisten hyväksynnän. Transaktion ensimmäisen vaiheen arvioidaan toteutuvan vuoden 2013 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Tässä vaiheessa Ahlstrom Oyj:n Label and Processing -liiketoiminta-alue Euroopassa siirtyy jakautumisen seurauksena ja Munksjö AB siirtyy osakkeita vastaan Munksjö Oyj:öön. Kaupankäynti Munksjö Oyj:n osakkeilla alkaa kahden viikon kuluessa tästä. Transaktion toisen vaiheen arvioidaan toteutuvan vuoden 2013 toisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Tässä vaiheessa Ahlstrom Oyj:n Label and Processing -liiketoiminta Brasiliassa siirtyy jakautumisen seurauksena Munksjö Oyj:öön osakkeita vastaan. Toivomme myös Teidän Munksjö Oyj:n tulevina osakkeenomistajina tukevan tätä transaktiota. Minulle on suuri kunnia, että minut on valittu johtamaan tätä yhtiötä tulevaan menestykseen! Jan Åström Munksjö AB:n ja Munksjö Oyj:n nimitetty toimitusjohtaja. 3

4 Tässä markkinointiesitteessä kaikilla viittauksilla Munksjöhön tarkoitetaan Munksjö Oyj:tä. Vanhalla Munksjöllä tarkoitetaan Munksjö AB:ta, Ahlstromilla tarkoitetaan Ahlstrom Oyj:tä, LP Europella tai LP Europe -liiketoiminnalla tarkoitetaan Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminta-aluetta Euroopassa ja Coated Specialtiesilla tai Coated Specialties -liiketoiminnalla tarkoitetaan Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminta-aluetta Brasiliassa. Munksjön keskeisimmät vahvuudet Johtoasema kasvavilla markkina-alueilla Munksjöstä tulee yksi johtavista korkealaatuisen erikoispaperin valmistajista useilla kasvavilla markkinaalueilla, kuten koristepaperin, irrokepohjapaperin, tarraetikettien, hiomapaperin pohjamateriaalin, elektroteknisen paperin, metalloitujen etikettien pohjapaperin, joustopakkauspaperin, julistepaperin sekä graafisen ja teollisuuspaperin markkinoilla. Munksjön vahva markkina-asema, maailmanlaajuinen edustus ja positiivinen markkinakehitys näillä alueilla tulevat muodostamaan perustan sekä orgaaniselle että yritysostojen kautta tapahtuvalle kasvulle. Pitkäaikaisten asiakassuhteiden, asiakkaiden tarpeiden syvän tuntemuksen ja tuotannon ja tuotekehityksen korkean teknisen asiantuntemuksen odotetaan vahvistavan Munksjön markkina-asemia. Tehokas tuotantoalusta Munksjön tuotevalikoima ja vahvat, pitkäaikaiset asiakassuhteet sekä korkea kapasiteetin käyttöaste tulevat luomaan hyvät edellytykset toiminnan vakaudelle ja parantavat kannattavuutta. Vanha Munksjö ja LP Europe ovat viime vuosina toteuttaneet laajoja uudelleenjärjestelytoimenpiteitä, esimerkiksi sulkeneet kannattamattomia tehtaita, parantaneet energiankäyttöä ja tuottavuutta sekä vähentäneet henkilöstöä. Nämä toimet ovat pienentäneet kustannuksia ja tehostaneet tuotantoa. Liiketoiminnot ovat tehneet investointeja pitkäaikaisen kilpailukyvyn turvaamiseksi ja erikoispaperialan suuren tuotevalikoiman hallitsemiseksi. Vanhalla Munksjöllä, LP Europella ja Coated Specialtiesilla on perinteisesti ollut pieni henkilöstön vaihtuvuus, mikä tuo vakautta toimintoihin. Munksjöllä tulee olemaan omaa pitkäkuituisen sellun tuotantoa, mikä jossain määrin turvaa sellun saatavuutta. Transaktio luo mahdollisuuksia parantaa tehokkuutta ja alentaa liiketoiminnan kustannuksia. Monipuolinen tuotevalikoima ja asiakaspohja Munksjön valmistama tuotevalikoima tulee olemaan laaja. Tuotteita tullaan käyttämään osina monissa sovelluksissa ja myydään sen jälkeen maailmanlaajuisesti useille kasvaville loppumarkkinoille. Markkina- ja tuotenäkökulmasta katsottuna tämä hajauttaa riskejä. Läheiset ja pitkäkestoiset asiakassuhteet luovat tietämys- ja kehityspohjan, joka tulee vahvistamaan Munksjön kykyä pysyä kilpailukykyisenä. Lisäksi Munksjö ei tule olemaan riippuvainen yhdestäkään yksittäisestä asiakkaasta. Munksjön tuotteita tullaan valmistamaan yleensä pienissä sarjoissa, mikä parantaa Munksjön kykyä reagoida nopeasti muuttuvaan kysyntään ja kilpailuun. Erikoisasiantuntemus ja läheinen yhteistyö asiakkaiden kanssa Munksjön erikoispaperit tullaan valmistamaan ja suunnittelemaan läheisessä yhteistyössä asiakkaiden kanssa laatua ja toimivuutta koskevien erityisvaatimusten täyttämiseksi. Munksjöllä tulee olemaan hyvin erikoistunutta asiantuntemusta paperi- ja painoteknologiasta sekä kyllästystekniikasta. Kiinassa ja Yhdysvalloissa sijaitsevien paikallisten varastojen avulla Munksjö pystyy varmistamaan nopeat toimitukset. Tuottavuuden parantaminen ja vahva kassavirta Vuotuisten synergioiden arvioidaan nousevan miljoonaan euroon toteuduttuaan kokonaan. Kokonaiskustannukset synergioiden saavuttamiseksi on arvioitu olevan miljoonaa euroa. Lisäksi arviolta 15 miljoonan euron suuruisia vuosittaisia kustannusparannuksia on odotettavissa liittyen eriyttämisen seurauksena syntyviin kustannussäästöihin (standalone). Nämä säästöt tulevat olemaan Ahlstromin aiemmin perimät konserniveloitukset, arvioidut eriyttämisen seurauksena syntyneet kulut ja Munksjön konserniveloitukset nettona. Tuotantolaitoksiin on investoitu, eikä mitään merkittäviä investointiprojekteja ole odotettavissa toiminnan ensimmäisinä vuosina. Transaktion myötä vahvistuvan pääomarakenteen ja toimintojen kasvavan koon uskotaan parantavan yhtiön maksuehtoja ja siten rajoittavan nettokäyttöpääoman suhteellista määrää. Vahva ja kokenut johtoryhmä Munksjön johtoryhmää tulee johtamaan toimitusjohtaja Jan Åström, joka on aiemmin toiminut Svenska Cellulosa Aktiebolagetin toimitusjohtajana ja joka tällä hetkellä toimii Vanhan Munksjön toimitusjohtajana. Johtoon tulee kuulumaan henkilöitä Vanhasta Munksjöstä, LP Europesta ja Coated Specialtiesista. Johtoryhmään kuuluvilla henkilöillä on laajaa kokemusta suurten listayhtiöiden johtotehtävistä, yritysostojen integroinnista sekä lukuisista suurista investointiprojekteista ja tehokkuusohjelmien toteuttamisesta. Linjajohtajilla on laaja kokemus toimialalta. Tämä on tärkeä kilpailuetu, koska markkina- ja tuotetietämys, tekninen asiantuntemus ja uudistumisen kulttuuri ovat keskeisiä menestystekijöitä erikoispaperin tuotannossa. 4

5 Liiketoimintastrategia Painopiste erikoispaperituotannon kasvattamisessa Munksjö pyrkii vahvistamaan asemaansa ja luomaan orgaanista kasvua liiketoiminta-alueillaan kehittämällä ja parantamalla korkeaa palvelutasoa, tarjoamalla kattavan valikoiman korkealaatuisia tuotteita ja keskittymällä tuotekehitykseen. Orgaanista kasvua tulee tukemaan olemassa olevan kapasiteetin käyttäminen sekä tehokkuuden parantamisesta tulevaisuudessa syntyvä kapasiteetti. Lisäksi korkean myyntikatteen tuotteisiin painottuvat parannukset Munksjön tuotevalikoimassa tulevat tukemaan kasvua ja kannattavuutta. Munksjö pyrkii myös ottamaan osansa erikoispaperituotteiden nousevasta kysynnästä kasvualueilla, kuten Aasiassa, Itä-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Munksjö uskoo, että alalla on vielä konsolidointimahdollisuuksia. Yhtiö harkitsee siksi lisäyrityskauppoja Munksjön tuotevalikoimaan ja läheisiltä tuote- ja maantieteellisiltä alueilta. Jatkuvat parannukset Munksjö pyrkii jatkuvasti toiminnassaan parantamaan toiminnallista tehokkuuttaan ja säilyttämään kilpailukykynsä. Tämä tullaan toteuttamaan muun muassa jakamalla tutkimus- ja kehitystuloksia, tietotaitoa, teknologiaa ja kokemuksia kaikkien tuotantolaitosten kesken sekä järjestämällä tiettyjen tuotteiden valmistus uudelleen. Transaktion toteuttamista seuraavat tunnistetut vuotuiset synergiat arvioidaan nousevan noin miljoonaan euroon. Tunnistetuista synergioista 60 prosentin odotetaan toteutuvan transaktion toteutumista seuraavan 12 kuukauden aikana. Loput synergiat saavutetaan arvion mukaan seuraavan kahden vuoden aikana. Näiden synergioiden saavuttamiseksi kokonaiskustannusten on arvioitu olevan miljoonaa euroa, josta noin 7 miljoonaa euroa arvioidaan toteutuvan ensimmäisen 12 kuukauden aikana ja loput arviolta seuraavan kahden vuoden aikana. Keskeisimmät integraatioalueet sisältävät Munksjön ja Ahlstromin hankintojen yhdistämisen ja integroinnin, tuotannon tehostamisen, myynnin integroinnin, IT-integroinnin, tutkimuksen ja kehityksen integroinnin yhteen tutkimuskeskukseen, parhaiden käytäntöjen ylläpidon, energianhallinnan sekä hallinnollisten toimien integroinnin. Taloudelliset tavoitteet Käyttökatemarginaali: 12 prosenttia Munksjön mukaan erikoispaperiteollisuus seuraa kysynnän suhdanteita, mikä merkitsee vaihteluita tuloksentekokyvyssä. Munksjön, LP Europen ja Coated Specialtiesin historiallisen kannattavuuden lisäksi Munksjön hallitus on ottanut huomioon viimeaikaiset rakennemuutokset markkinoilla, Munksjön vahvan markkina-aseman ja transaktion seurauksena syntyvän synergiapotentiaalin. Munksjön tavoitteena on saavuttaa liiketoimintasyklin aikana 12 prosentin käyttökatemarginaali (EBITDA), joka perustuu viime vuosien valuuttakeskikursseihin. Nettovelan suhde omaan pääomaan: ei yli 80 prosenttia Munksjön käsityksen mukaan sen tuotonvaihtelut tulevat olemaan pienempiä verrattuna toimialan keskiarvoon. Tämä johtuu pääosin siitä, että monet Munksjön asiakkaat eivät ole suhdanneherkkiä. Yhtiöllä tulee olemaan paljon asiakkaita eri teollisuudenaloilla ja maantieteellisillä alueilla sekä monilla asiakassegmenteillä on nähtävissä vahvaa kasvua. Munksjön hallituksen mukaan yhtiöllä tulee kuitenkin olla vahva tase, jotta vakaa taloudellinen tilanne säilytetään myös heikentyneissä markkinatilanteissa. Tästä syystä Munksjön tavoite on, että nettovelan suhde omaan pääomaan (korollinen nettovelka jaettuna omalla pääomalla) ei saa ylittää 80 prosenttia. Osingonjakoperiaate: jaettava määrä vähintään kolmasosa liiketoiminnan nettokassavirrasta Munksjön osakkeenomistajille jaettava osinko tulee riippumaan muun muassa Munksjön taloudellisesta asemasta, tuottojen kehityksestä, investointitarpeista ja kasvupotentiaalista. Munksjö katsoo, että investointitarpeet ovat rajallisia tulevien vuosien aikana. Tällä tulee olemaan positiivinen vaikutus Munksjön kassavirtaan ja mahdollisuuteen jakaa osinkoa lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä. Munksjön tarkoituksena on jakaa vuosittaisena osinkona vähintään yksi kolmasosa liiketoiminnan nettokassavirrasta sen jälkeen, kun toiminnalliset investoinnit (kuten huolto, kustannusten parantaminen ja tehokkuuden parantamiseksi tehdyt investoinnit) on tehty. Liiketoiminnan nettokassavirta lasketaan kolmen vuoden keskiarvona, jotta saavutetaan vakautta osinkojen jakamisessa. Jäljellä olevat varat tullaan käyttämään yhtiön kasvun tukemiseen ja nettovelan vähentämiseen. 5

6 Liiketoiminta-alueet Munksjön liiketoiminta tulee jakautumaan neljään liiketoiminta-alueeseen: Decor, Release & Label, Graphics & Packaging ja Industrial Applications. Decor Decor-liiketoiminta-alueeseen tulevat kuulumaan koristepaperi (Decor Paper) ja lääkelehtiset (Pharmaceutical Leaflet Papers). Koristepaperia käytetään huonekaluissa, keittiöissä, laminaattilattioissa sekä sisä- ja ulkotilojen sisustuksessa. Lääkelehtiset ovat ohutta ja kevyttä paperia, jota käytetään lähinnä lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa. Release & Label Release & Label -liiketoiminta-alueen tuotteisiin tulevat kuulumaan irrokepohjapaperi (Release Papers), päällystetty erikoispaperi (Coated Specialties) ja sellu (Pulp). Irrokepohjapaperia käytetään pohjana erilaisissa paineherkissä liimattavissa etiketeissä ja materiaaleissa, joita käytetään pääasiassa vähittäismyynti- ja hintaetiketeissä, toimistoetiketeissä, laajassa valikoimassa teippejä sekä graafisissa ja teollisuussovelluksissa käytettävissä materiaaleissa. Liiketoiminta-alue tulee sisältämään myös Brasilian Coated Specialties -liiketoiminnan, joka tuottaa Coated Specialties -jakautumisen toteutumisen jälkeen tarratuotteita ja joustopakkauksia Etelä- Amerikan markkinoille. Coated Specialties -liiketoiminta sisältää yksipuolisesti päällystetyn paperin, jota käytetään eri tarkoituksiin, muun muassa tupakkapakkauksiin, etikettipapereihin, pakkauspaperisovelluksiin ja paino- ja kirjoitussovelluksiin tarkoitettuun yksipuoliseen paperiin. Liiketoiminta-alueella tullaan valmistamaan lisäksi valkaisematonta ja valkaistua pitkäkuituista sellua. Graphics & Packaging Graphics & Packaging -liiketoiminta-alueeseen tulevat kuulumaan joustopakkauspaperi (Flexible Packaging Paper), metalloidut etiketit (Metalizing Papers) sekä graafinen ja teollisuuspaperi (Graphics & Industrial Papers). Joustopakkauspaperia käytetään pakkaustuotannossa pääasiassa ruokaalalla, muun muassa tuore- ja maitotuotteiden, makeisten ja leivontatuotteiden, juomien (kahvi, keitot, tee), lemmikkieläinruuan sekä teollisten tuotteiden kuten saippuan ja lääketuotteiden pakkauksissa. Metalloitua paperia käytetään muun muassa juomien, ensisijaisesti oluen ja muiden alkoholijuomien etiketeissä ja tupakkapakkausten suojapapereissa. Graafisella ja teollisuuspaperilla tarkoitetaan pääasiassa päällystämätöntä paperia, jota käytetään liimattaviin viestilappuihin, lämpöpohjapaperiin, välipaperiin, kirjekuorien ikkunoihin ja muihin graafisiin papereihin. Julistepaperi on päällystettyä paperia, joka on tarkoitettu erilaisten suurten mainostaulujen painamiseen. Industrial Applications Industrial Applications -liiketoiminta-alueeseen tulevat kuulumaan teollisuuskäyttöön tarkoitetut erikoispaperit. Liiketoiminta-alueeseen kuuluu esimerkiksi päällystettyihin hiomatuotteisiin käytettävä hiomapaperin pohjamateriaali (Abrasive Backings). Hiomatuotteita käytetään hiekka- ja kiillotusmateriaaleissa monilla teollisuudenaloilla kuten auto-, huonekalu-, puu-, metalli- ja rakennus-/ korjausteollisuudessa. Lisäksi liiketoiminta-alueeseen tulevat kuulumaan elektrotekninen paperi (Electrotechnical Paper), jota käytetään muuntajien, holkkien ja kaapeleiden eristämiseen, vanerin Spantex -tasoituskalvot, joita käytetäänpuu - pohjaisissa vanereissa, sekä ohutpaperi (Thin Paper), jota käytetään suojana ruostumattoman teräksen valmistuksessa sekä alumiini- ja lasiteollisuudessa. Tuotevalikoimaan tulee kuulumaan myös taidepaperi (Fine Art Paper), jota käytetään muun muassa akvarellimaalauksessa ja digitaalipainamisessa. Munksjön pro forma 1) taloudelliset tiedot transaktion taloudellisesta vaikutuksesta MEUR Liikevaihto 933, ,6 Liikevoitto 16,8-4,0 Käyttökate (liiketulos ennen poistoja) 2) 56,3 50,4 Kertaluontoiset erät 2) 3) 1,0 33,6 Käyttökate ilman kertaluontoisia eriä 2) 57,3 84,0 Varat yhteensä 1.314,0 Oma pääoma yhteensä 514,1 Nettovelat 313,1 1) Tilintarkastamaton pro forma informaatio havainnollistaa Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated Specialtiesin yhdistymisen sekä uuden rahoitusrakenteen ja suunnatun osakeannin taloudellisia vaikutuksia, olettaen, että transaktio olisi toteutunut pro forma tuloslaskelmatietojen osalta ja pro forma tasetietojen osalta Tilintarkastamaton pro forma informaatio perustuu olettamiin eikä se siksi anna kuvaa Munksjön todellisesta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. 2) Ei-IFRS:n mukaiset pro forma tunnusluvut perustuvat Vanhan Munksjön, LP Europen ja Coated Specialtiesin ei IFRS-mukaisiin tunnuslukuihin pro forma oikaisut huomioiden. 3) Kertaluontoiset erät koostuvat poikkeuksellisista kustannuksista, joilla ei oleteta olevan jatkuvaa vaikutusta Munksjölle, kuten transaktioon ja listausvalmisteluihin välittömästi liittyvistä kuluista toteutettuihin yrityshankintoihin liittyvistä kuluista sekä uudelleenjärjestelykuluista. 6

7 Kotipaikka, pääkonttori ja tuotanto Suomi Helsinki Koti- ja listauspaikka Brasilia Jacareí Päällystetty irrokepohjapaperi (CCK), yksipuolisesti päällystetty paperi (C1S) ja päällystämätön paperi Kiina Taicang Paperin jalostus Ranska Arches Koristepaperi, hiomapaperin pohjamateriaali ja taidepaperi La Gère Superkalanteroitu irrokepohjapaperi Stenay Joustopakkauspaperi, graafinen ja teollisuuspaperi ja metalloitu paperi Rottersac Joustopakkauspaperi ja graafinen ja teollisuuspaperi Saksa Achern Tukee Dettingenin tuotantolaitosta Dettingen Koristepaperi ja lääkelehtisiin käytettävä paperi Osnabrück Hiomapaperin pohjamateriaali, päällystetty irrokepohjapaperi (CCK), julistepaperi ja esikyllästetty koristepaperi Unterkochen Koristepaperi Italia Torino Superkalanteroitu irrokepohjapaperi Espanja Tolosa Koristepaperi Ruotsi Aspa Bruk Valkaistu ja valkaisematon sellu Billingsfors Ohut paperi ja Spantex Ed Tukee Billingsforsin tuotantolaitosta Jönköping Elektrotekninen paperi Tukholma Pääkonttori 7

8 Jakautumisten ja listautumisen kuvaus Vanhan Munksjön yhdistyminen Ahlstromin Euroopassa ja Brasiliassa toimivien Label and Processing -liiketoimintojen kanssa sisältää seuraavat elementit: Munksjö laskee liikkeelle uusia osakkeita Vanhan Munksjön osakkeenomistajille vastikkeena näiden omistamien Vanhan Munksjön osakkeiden siirtämisestä Munksjölle. Munksjö toteuttaa suunnatun osakeannin, jossa Ahlstrom, EQT III Limited ja institutionaaliset sijoittajat Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen ovat sitoutuneet merkitsemään osakkeita yhteensä 100 miljoonalla eurolla. Kaikki Ahlstromin varat ja velat sekä sopimukset ja sitoumukset mukaan lukien niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, jotka liittyvät LP Europeen, siirtyvät jakautumisen seurauksena Munksjöhön osakkeita vastaan; Munksjön osakkeet tullaan listaamaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle kaikkien edellä mainittujen elementtien toteuduttua; ja Kaikki Ahlstromin varat ja velat sekä sopimukset ja sitoumukset, mukaan lukien niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet, jotka liittyvät Coated Specialtiesiin, siirtyvät jakautumisen seurauksena Munksjöhön osakkeita vastaan. Ahlstromin hallitus on ehdottanut pidettävälle ylimääräiselle yhtiökokoukselle jakautumisten hyväksymistä. Munksjön ylimääräinen yhtiökokous on päättänyt jakautumisten hyväksymisestä LP Europe jakautuminen toteutuu, kun Ahlstromin ylimääräinen yhtiökokous ja Munksjön ylimääräinen yhtiökokous ovat hyväksyneet LP Europe jakautumisen ja kun muut ehdot ovat täyttyneet tai niistä on luovuttu ja LP Europe jakautuminen on rekisteröity Suomen kaupparekisteriin. LP Europe jakautumista koskeva rekisteröinti tapahtuu arviolta vuoden 2013 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Coated Specialties jakautuminen toteutuu, kun Ahlstromin ylimääräinen yhtiökokous ja Munksjön ylimääräinen yhtiökokous ovat hyväksyneet Coated Specialties jakautumisen ja kun muut ehdot ovat täyttyneet tai niistä on luovuttu ja Coated Specialties jakautuminen on rekisteröity Suomen kaupparekisteriin. Coated Specialties jakautumista koskeva rekisteröinti tapahtuu arviolta vuoden 2013 toisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Ahlstromin osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena uusia Munksjön osakkeita nykyisten omistusosuuksiensa suhteessa. LP Europe jakautumisen jakautumisvastikkeena Ahlstromin osakkeenomistajat saavat 0,25 uutta Munksjön osaketta jokaista Ahlstromissa omistettua osaketta kohden. Coated Specialties jakautumisen jakautumisvastikkeena Ahlstromin osakkeenomistajat saavat 0,265 uutta Munksjön osaketta jokaista Ahlstromissa omistettua osaketta kohden. Munksjö tulee jättämään listalleottohakemuksen yhtiön kaikkien osakkeiden listaamisesta NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle kaupankäyntitunnuksella MUNK1. Munksjön osakkeiden kaupankäynnin NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalla arvioidaan alkavan noin kahden (2) viikon sisällä LP Europe jakautumisen täytäntöönpanopäivästä. 8

9 Kysymyksiä ja vastauksia Miksi ehdotatte LP Europen, Coated Specialtiesin ja Vanhan Munksjön yhdistämistä? Munksjöstä tulee yksi maailman johtavista erikoispaperiyhtiöistä, jolla on vahva markkina-asema monella vetovoimaisella markkinasegmentillä. Transaktion jälkeen Munksjö tarjoaa kansainvälisille asiakkaille ainutlaatuisen tuotevalikoiman, joka käsittää lukuisia teollisuussovelluksia ja asiakaslähtöisiä tuotteita. Asiakassuhteet, asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen ja tuotannon ja tuotekehityksen korkea tekninen asiantuntemus ovat tekijöitä, joiden odotetaan vahvistavan Munksjön markkina-asemia. Vuotuiset synergiat ovat arviolta noin miljoonaa euroa toteuduttuaan kokonaisuudessaan. Synergiat liittyvät pääasiassa hankintoihin, tuotannon tehokkuuteen ja myynnin integrointiin. Kokonaiskustannukset synergioiden saavuttamiseksi on arvioitu olevan miljoonaa euroa. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Ahlstromin ylimääräisen yhtiökokouksen, joka pidetään , on ensin hyväksyttävä LP Europe ja Coated Specialties jakautumiset. Ahlstromin osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena Munksjön uusia osakkeita nykyisen osakeomistuksensa suhteessa täsmäytyspäivänä tai mahdollisimman pian sen jälkeen. Mitä jakautumisia koskeva päätös vaatii? LP Europe jakautumisen ja Coated Specialties jakautumisen toteutumiseen vaaditaan, että yli kaksi kolmasosaa ylimääräisessä yhtiökokouksessa annetuista äänistä puoltaa jakautumisia. Transaktion toteutuminen edellyttää kuitenkin, että Ahlstromin ylimääräisessä yhtiökokouksessa osakkeenomistajat, jotka edustavat enintään viittä (5) prosenttia kaikista Ahlstromin osakkeista ja äänistä on äänestänyt LP Europe jakautumista tai Coated Specialties jakautumista vastaan. Mitä tapahtuu Ahlstromin osakkeilleni? Ahlstromin osakkeenomistajana omistat jatkossakin Ahlstromin osakkeesi. Lisäksi saat jakautumisvastikkeena Munksjön osakkeita. Kuinka jakautuminen kompensoidaan minulle osakkeenomistajana? Saat jakautumisvastikkeena Munksjön osakkeita Ahlstromin osakeomistuksesi suhteessa. Munksjön osakkeet haetaan listattavaksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle. 9

10 Kuinka monta uutta osaketta saan nykyisen osakeomistukseni perusteella? LP Europe jakautumisessa Ahlstromin osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena 0,25 Munksjön uutta osaketta jokaista omistamaansa Ahlstromin osaketta kohden. Coated Specialties jakautumisessa Ahlstromin osakkeenomistajat saavat jakautumisvastikkeena 0,265 uutta Munksjön osaketta jokaista omistamaansa Ahlstromin osaketta kohden. Mikäli osakkeenomistajan jakautumisvastikkeena saamien osakkeiden määrä on murtoluku, osakkeiden määrä pyöristetään alaspäin lähimpään kokonaislukuun. Esimerkki: Jos omistat 100 Ahlstromin osaketta, saat jakautumisvastikkeena LP Europen osalta 25 osaketta ja Coated Specialtiesin osalta 26 osaketta yhteensä 51 osaketta. Saavatko kaikki Ahlstromin osakkeenomistajat jakautumisvastiketta? Kaikki Ahlstromin osakkeenomistajat, jotka on merkitty Ahlstromin osakasrekisteriin täsmäytyspäivinä (eli jakautumisten täytäntöönpanopäivinä) saavat Munksjön uusia osakkeita. Mitä täsmäytyspäivä ja täytäntöönpanopäivä tarkoittavat? Täsmäytyspäivä on päivä, jolloin sinun on oltava rekisteröitynä osakkeenomistajana Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä Ahlstromin osakasrekisterissä saadaksesi jakautumisvastiketta. Täsmäytyspäivät ovat samoja päiviä kuin jakautumisten täytäntöönpanopäivät. Jakautumisen täytäntöönpanopäivä on päivä, jolloin kyseinen jakautuminen rekisteröidään Suomen kaupparekisteriin. Mitä minun on tehtävä käytännössä saadakseni jakautumisvastiketta? Jakautumisvastikkeen saaminen ei edellytä toimenpiteitä. Milloin saan uudet osakkeet? Jakautumisvastike jaetaan Euroclear Finland Oy:n ylläpitämässä arvo-osuusjärjestelmässä. LP Europe jakautumisessa jakautumisvastike maksetaan osakemäärän mukaisesti osakkeenomistajan arvo-osuustilille LP Europe jakautumisen täytäntöönpanopäivänä. Jakautumisvastike jaetaan automaattisesti LP Europe jakautumisen täytäntöönpanopäivänä, jonka on arvioitu olevan vuoden 2013 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Coated Specialties jakautumisessa jakautumisvastike maksetaan osakemäärän mukaisesti osakkeenomistajan arvo-osuustilille Coated Specialties jakautumisen täytäntöönpanopäivänä. Jakautumisvastike jaetaan automaattisesti Coated Specialties jakautumisen täytäntöönpanopäivänä, jonka on arvioitu olevan vuoden 2013 toisen vuosineljänneksen loppuun mennessä. Milloin ja missä kaupankäynti Munksjön osakkeilla alkaa? Hakemus tullaan laatimaan kaikkien Munksjön osakkeiden listaamiseksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle. Munksjön osakkeilla NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalla käytävän kaupan odotetaan alkavan kahden viikon kuluessa LP Europe jakautumisen täytäntöönpanopäivästä, jonka arvioidaan olevan vuoden 2013 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Aiheutuuko transaktiosta minulle mitään kustannuksia? Osakkeiden jakamisesta ei aiheudu erillisiä kustannuksia sijoittajien maksettavaksi Munksjölle. Tilinhoitajat ja välittäjät voivat periä maksun kaupankäynnistä osakkeilla sekä palkkioita arvoosuustilien ylläpidosta ja mahdollisista transaktioista hinnastojensa mukaisesti. Minkälaisia veroseuraamuksia jakautumisista ja Munksjön uusien osakkeiden liikkeeseenlaskusta aiheutuu Ahlstromin osakkeenomistajille? Jakautumiset eivät aiheuta verotettavaa tuloa Ahlstromin suomalaisille, yleisesti verovelvollisille osakkeenomistajille, koska sekä LP Europe jakautuminen että Coated Specialties jakautuminen toteutetaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52c :n mukaisesti. Munksjön osakkeiden katsotaan tulleen hankituiksi silloin, kun osakkeenomistaja hankki Ahlstromin osakkeet. Munksjön osakkeiden hankintakustannusten katsotaan yleisesti muodostavan Ahlstromin Munksjölle siirtämiä nettovaroja vastaavan osuuden Ahlstromin osakkeiden hankintakustannuksista. Onko LP Europe ja Coated Specialties jakautumisissa maksettava varainsiirtoveroa? Koska osakkeenomistajat saavat Munksjön uusia osakkeita jakautumisvastikkeena, heidät on vapautettu varainsiirtoverosta. Voinko hankkia lisää Munksjön osakkeita jo nyt? Munksjön osakkeiden hankkiminen on mahdollista vasta sitten, kun Munksjön osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle. Milloin minun on lopetettava kaupankäynti Ahlstromin osakkeillani? Transaktio tai jakautumiset eivät vaikuta kaupankäyntiin Ahlstromin osakkeillasi. Mistä löydän lisätietoa? Finanssivalvonnan hyväksymä esite on saatavilla osoitteissa ja 10

11 Lisätietoa Oma tilinhoitajayhteisösi Ahlstromin internetsivu munksjoyrityskauppa Munksjön internetsivu Osakeannin konsultointipalvelu, puh (0) tai sähköposti nordea@goexcellent.com SEB Enskildan, Danske Bankin ja Nordean toimipisteet ja internetsivut ja Riskitekijät Sijoitus Munksjöhön sisältää lukuisia riskejä, joista moni liittyy Munksjön toimialaan ja liiketoimintaan. Sijoituksen tekemistä harkitsevien sijoittajien tulee tutustua huolellisesti Finanssivalvonnan hyväksymään Munksjön Esitteeseen ja erityisesti sen kohtaan Riskitekijät. Munksjöhön liittyviä riskitekijöitä ovat muun muassa yhtiön vaikutuspiirin ulkopuolella olevat kansainvälisen taloudellisen ja poliittisen tilanteen muutokset tai muut erikoispaperiteollisuustuotteiden kysyntään vaikuttavat tekijät, transaktion toteutumiseen ja liiketoimintojen integroimiseen liittyvät riskit, raaka-aine- ja energiakustannusten nousu, tehokkaan tuotantokapasiteetin ylläpitämiseen liittyvät riskit, mahdolliset markkinaosuuksien tai katteiden menetykset markkina-alueilla vallitsevan kilpailun seurauksena sekä ympäristölainsäädännön ja -lupien noudattamiseen ja mahdollisiin ympäristövahinkoihin liittyvät riskit. Lisäksi Munksjön suurimmilla osakkeenomistajilla on yhtiössä merkittävä päätösvalta transaktion toteutumisen jälkeen, eikä ole varmuutta siitä, että yhtiön osakkeille muodostuu likvidit jälkimarkkinat. Jonkun riskitekijän toteutuminen tai yleiset markkinatekijät voivat johtaa yhtiön osakekurssin laskuun alle jakautumisvastikkeen arvon, jolloin sijoittaja voi menettää sijoituksensa arvon joko osittain tai kokonaan. Markkinointiesite Tämä ei ole esite vaan markkinointiesite. Sijoittajien ei tulisi merkitä eikä ostaa arvopapereita eikä tehdä sijoituspäätöksiä mihinkään muuhun kuin Munksjö Oyj:n laatimassa ja Finanssivalvonnan hyväksymässä esitteessä esitettyyn tietoon perustuen. Rajoitusteksti Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan tai Yhdysvaltoihin. Tässä asiakirjassa olevat tiedot eivät missään olosuhteissa muodosta tässä mainittuja arvopapereita koskevaa myyntitarjousta tai ostokehotusta alueella, jolla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Tämä asiakirja ei ole tarjous arvopaperien myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (the U.S. Securities Act of 1933, muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Ahlstrom Oyj, Munksjö AB ja Munksjö Oyj eivät ole rekisteröineet eivätkä aio rekisteröidä mitään osaa Munksjön arvopapereita koskevasta annista Yhdysvalloissa. Munksjön osakkeita ei tulla tarjoamaan yleisölle Yhdysvalloissa. Tämä asiakirja jaetaan ja on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial Promotion)) vuoden 2005 määräyksen (Order 2005) ( Määräys ) artiklan 19(5) piiriin kuuluville henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta tai (iii) Määräyksen 49(2) (a)-(d) artiklan mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth companies) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa tai (iv) henkilöille, jotka ovat sen yhtiön jäseniä tai velkojia, johon tämä tiedote liittyy Määräyksen artiklan 43(2) mukaisesti (kaikki tällaiset alakohdissa (i), (ii), (iii) ja (iv) tarkoitetut henkilöt jäljempänä asiaankuuluvat tahot ). Kaikki tähän asiakirjaan liittyvä sijoittaminen on mahdollista ja tarkoitettu ainoastaan asiaankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. 11

12 Me luomme uuden globaalin erikoispaperiyhtiön. Munksjöstä tulee transaktion toteutumisen ansiosta yksi korkealaatuisen erikoispaperin globaaleista markkinajohtajista. Yhdistettävän liiketoiminnan yhteenlaskettu liikevaihto on 1,3 miljardia euroa*, se työllistää noin työntekijää, ja sillä on 16 tuotantolaitosta Euroopassa, Brasiliassa ja Kiinassa. *Pro forma 2011

Munksjö Oyj älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Arvopaperin Rahapäivä, Helsinki 23.9.2014 Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö

Munksjö Oyj älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Arvopaperin Rahapäivä, Helsinki 23.9.2014 Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö Munksjö Oyj älykkäämpää paperiteknologian käyttöä Arvopaperin Rahapäivä, Helsinki 23.9.2014 Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö 1 2 3 4 Munksjö lyhyesti Liiketoimintaidea ja strategia Taloudellinen

Lisätiedot

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN KUTSU AHLSTROM OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.11.2012 klo 13.00 alkaen Finlandia-talon Helsinkisalissa

Lisätiedot

Munksjö Oyj älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Pörssi-ilta, Tampere 25.3.2014 Kim Henriksson, CFO

Munksjö Oyj älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Pörssi-ilta, Tampere 25.3.2014 Kim Henriksson, CFO Munksjö Oyj älykkäämpää paperiteknologian käyttöä Pörssi-ilta, Tampere 25.3.2014 Kim Henriksson, CFO 1 2 3 4 Munksjö lyhyesti Liiketoimintaidea ja strategia Taloudellinen kehitys ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Munksjö. Uusi globaali erikoispaperiyhtiö syntyy Sijoittaja-ilta Helsingissä. 29. toukokuuta 2013

Munksjö. Uusi globaali erikoispaperiyhtiö syntyy Sijoittaja-ilta Helsingissä. 29. toukokuuta 2013 Munksjö Uusi globaali erikoispaperiyhtiö syntyy Sijoittaja-ilta Helsingissä 29. toukokuuta 2013 1 Tärkeä ilmoitus Tämä asiakirja ei ole esite. Sijoittajien ei tulisi merkitä eikä ostaa arvopapereita eikä

Lisätiedot

Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen

Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTTEEN LIITE 19.11.2012 Ahlstromin pro forma -luvut Label and Processing - liiketoimintojen jakautumisen jälkeen Ahlstrom on allekirjoittanut 29.8.2012 Munksjö AB:n pääomistaja EQT:n

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 22.12.2015 klo 12:45 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOSIN RAHOITUKSEN JA TASERAKENTEEN

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 17.5.2013. Munksjö Oyj :n osakkeiden ottaminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi

TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 17.5.2013. Munksjö Oyj :n osakkeiden ottaminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 17.5.2013 Munksjö Oyj Munksjö Oyj :n osakkeiden ottaminen julkisen kaupankäynnin kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä Munksj ö Oyj ( Yhtiö tai Munksjö ), Ahlstrom Oyj ( Ahlstrom

Lisätiedot

Munksjö Älykästä paperiteknologiaa. Arvopaperin Rahapäivä Helsinki Pia Aaltonen-Forsell, CFO

Munksjö Älykästä paperiteknologiaa. Arvopaperin Rahapäivä Helsinki Pia Aaltonen-Forsell, CFO Munksjö Älykästä paperiteknologiaa Arvopaperin Rahapäivä Helsinki 15.9.2016 Pia Aaltonen-Forsell, CFO 1 2 3 4 Munksjö lyhyesti Strategia, markkinat ja liiketoiminta-alueet Taloudellinen kehitys ja taloudelliset

Lisätiedot

Munksjö Oyj Varsinainen yhtiökokous 2014. Toimitusjohtajan katsaus Jan Åström

Munksjö Oyj Varsinainen yhtiökokous 2014. Toimitusjohtajan katsaus Jan Åström Munksjö Oyj Varsinainen yhtiökokous 2014 Toimitusjohtajan katsaus Jan Åström Munksjö lyhyesti Munksjö on kansainvälisesti toimiva erikoispapereita valmistava yritys, joka valmistaa valittuja ja asiakkaidemme

Lisätiedot

Munksjö. Älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Kasvutarinoita pakkaus- ja paperialalta Arvopaperin tilaisuus Helsingissä 17.2.

Munksjö. Älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Kasvutarinoita pakkaus- ja paperialalta Arvopaperin tilaisuus Helsingissä 17.2. Munksjö Älykkäämpää paperiteknologian käyttöä Kasvutarinoita pakkaus- ja paperialalta Arvopaperin tilaisuus Helsingissä 17.2.2016 Pia Aaltonen-Forsell, CFO 1 2 3 4 Munksjö lyhyesti Strategia, markkinat

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Mitkä ovat keskeisimmät perustelut osittaisjakautumiselle? Qt- ja Kotimaa-liiketoimintojen johtaminen ja kehittäminen sekä rahoitustarpeet eroavat toisistaan erilaisen

Lisätiedot

Made by Munksjö. älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Lupaavat pörssiyhtiöt 2015 Helsinki, Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö

Made by Munksjö. älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Lupaavat pörssiyhtiöt 2015 Helsinki, Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö Made by Munksjö älykkäämpää paperiteknologian käyttöä Lupaavat pörssiyhtiöt 2015 Helsinki, 3.3.2015 Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö 1 2 3 4 Munksjö lyhyesti Liiketoimintaidea ja strategia Taloudellinen

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 2014 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 292,5 208,0 580,4 362,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 26,0 16,5 53,4 28,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä-syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 275,9 245,1 856,3 607,6 863,3 Käyttökate (oik.*) 23,2 11,0 76,6 39,0 55,0

Lisätiedot

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa

AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 281,0 255,7 1 7,3 863,3 Käyttökate (oik.*) 28,4 16,0 105,0 55,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 10,1

Lisätiedot

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo

Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj. 29.2.2016 Finlandia-talo Ylimääräinen yhtiökokous Sponda Oyj 29.2.2016 Finlandia-talo Vuonna 2013 julkistetun strategian toteuttaminen jatkuu Sponda on toteuttanut johdonmukaisesti vuonna 2013 julkistettua strategiaansa, jonka

Lisätiedot

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT NOIN 1,83 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2014 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2014 20 20 Liikevaihto 287,9 154,5 863,3 Käyttökate (oik.*) 27,4

Lisätiedot

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta

Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta 29.4.2016 Tokmanni Group Oyj Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus omistusosuuden muutoksesta Tokmanni Group Oyj ("Yhtiö") on tänään vastaanottanut Cidron Disco S.à r.l:lta ( Cidron,

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.12.2015 klo 17:15 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT

Lisätiedot

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008

M-real. Osavuosikatsaus 1-3Q 2008 M-real Osavuosikatsaus 1-3Q 28 Päivitetty raportointirakenne Raportointirakennetta on muutettu syyskuussa 28 julkistetun Graphic Papers-kaupan seurauksena Kauppaan kuuluvat yksiköt on raportoitu lopetetuissa

Lisätiedot

Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminta-alue ja Munksjö yhdistyvät johtavaksi erikoispaperiyhtiöksi

Ahlstromin Label and Processing -liiketoiminta-alue ja Munksjö yhdistyvät johtavaksi erikoispaperiyhtiöksi Pörssitiedote Pvm: 28.8.2012 Sivuja: 1+(6) Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 28.8.2012 klo 9.40 Ei levitettäväksi tai lähetettäväksi Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueelle,

Lisätiedot

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013

Munksjö Oyj. Tilinpäätöstiedote 2013 Munksjö Oyj Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 255,7 159,1 863,3 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,0 8,8 55,0 42,3 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 6,3

Lisätiedot

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj (LSE: TALV LN; Nasdaq OMX Helsinki: TLV) TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA,

Lisätiedot

Munksjö Oyj Vuosikertomus 2013

Munksjö Oyj Vuosikertomus 2013 Munksjö Oyj Vuosikertomus 213 Sisällysluettelo Munksjö lyhyesti Konsernikatsaus Munksjö lyhyesti 1 Vuosi lyhyesti 2 Visiomme 3 Strategia ja tavoitteet 4 Toimitusjohtajan katsaus 6 Munksjön historia 8 Maantieteellinen

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2014. Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 24.10.2014 Ahlstrom Tammi-syyskuu 214 Marco Levi Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 24.1.214 Sisältö Heinä-syyskuu 214 Kulujen sopeuttamisohjelma Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut

Lisätiedot

* oikaistu kertaluonteisilla erillä

* oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu (milj. euroa) 20 20 20 20 20 Liikevaihto 245,1 146,3 607,6 448,0 607,1 Käyttökate (oik.*) 11,0 10,1 39,0 33,4 42,3

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Munksjö Oyj Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.20 huhti-kesä tammi-kesä tammi-joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 208,0 154,1 362,5 301,7 607,1 Käyttökate (oik.*) 16,5 11,4 28,0 23,4 42,3 Käyttökateprosentti

Lisätiedot

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015

Metsä Board Financial 2015 Tilinpäätöstiedote 2015 Metsä Board Financial 215 Tilinpäätöstiedote statements review 215 Vuoden 215 kohokohdat Kartonkien toimitusmäärät kasvoivat 12 % verrattuna vuoteen 214 Liikevoitto parani 32 % Vahva liiketoiminnan kassavirta

Lisätiedot

Valmetin tie eteenpäin

Valmetin tie eteenpäin Valmetin tie eteenpäin 31. heinäkuuta 2014 Pasi Laine, toimitusjohtaja Agenda 1 2 Valmetin tie eteenpäin Taloudelliset tavoitteet 2 July 31, 2014 Valmet Valmetin tie eteenpäin: strategia uudelleenhyväksytty

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group

Lisätiedot

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti Pohjola Suunniteltu merkintäoikeusanti 2009 Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole

Lisätiedot

M-real Osavuosikatsaus 3Q 2010

M-real Osavuosikatsaus 3Q 2010 1 M-real Osavuosikatsaus 3Q 21 Merkittävintä kolmannella neljänneksellä 21 Hyvä kannattavuuskehitys jatkui Vahva kysyntä kaikissa päälajeissa M-real jatkoi hintojen korottamista Simpeleen ja Kemin investoinneista

Lisätiedot

Munksjö. Älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät Pirkanmaan Osakesäästäjät

Munksjö. Älykkäämpää paperiteknologian käyttöä. Varsinais-Suomen Osakesäästäjät Pirkanmaan Osakesäästäjät Munksjö Älykkäämpää paperiteknologian käyttöä Varsinais-Suomen Osakesäästäjät 2.12.2015 Pirkanmaan Osakesäästäjät 3.12.2015 Laura Lindholm, sijoittajasuhdepäällikkö 1 2 3 4 Munksjö lyhyesti Strategia ja

Lisätiedot

Q1/2018 Q1/2017 Q4/2017

Q1/2018 Q1/2017 Q4/2017 Milj. euroa /2018 /20 Q4/20 20 Liikevaihto 572,4 566,9 547,1 2 232,6 Vertailukelpoinen käyttökate 66,7 79,4 63,1 290,4 Vertailukelpoinen käyttökateprosentti, % 11,7 14,0 11,5 13,0 Käyttökatteen vertailukelpoisuuteen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 28.6.2013. Munksjö Oyj. Osakkeiden antaminen Ahlstrom Oyj:n osittaisjakautumisen yhteydessä

TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 28.6.2013. Munksjö Oyj. Osakkeiden antaminen Ahlstrom Oyj:n osittaisjakautumisen yhteydessä TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 28.6.2013 Munksjö Oyj Osakkeiden antaminen Ahlstrom Oyj:n osittaisjakautumisen yhteydessä Munksjö Oyj:n ( Yhtiö, Vastaanottava Yhtiö tai Munksjö ) ja Ahlstrom Oyj:n ( Jakautuva

Lisätiedot

Jakautuva Yhtiö on julkinen osakeyhtiö, jonka osake on julkisen kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ( Helsingin Pörssi ) pörssilistalla.

Jakautuva Yhtiö on julkinen osakeyhtiö, jonka osake on julkisen kaupankäynnin kohteena NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ( Helsingin Pörssi ) pörssilistalla. JAKAUTUMISSUUNNITELMA Ahlstrom Oyj:n ja Munksjö Oyj:n hallitukset ehdottavat osittaisjakautumista ( Jakautuminen ), jolla kaikki sellaiset Ahlstrom-konsernin varat ja velat, jotka kuuluvat Ahlstrom-konsernin

Lisätiedot

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014

UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 2014. Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.2014 UPM OSAVUOSIKATSAUS Q1 214 Toimitusjohtaja Jussi Pesonen 29.4.214 Kannattavuuden parannusohjelman eteneminen näkyy vahvassa Q1 214 tuloksessa Q1 14 EBITDA oli 3 miljoonaa euroa (Q1 : 284 milj. euroa) Kannattavuuden

Lisätiedot

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS ESITYS SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2006 ESITYS 24.7.2006 Liikevaihdon jakauma 1-6/2006 97,0 milj. euroa Joustopakkaukset 37,1 milj. euroa 38 % Kosteuspyyhkeet 35 % Kuitukankaat 27 % Pyyhkeet

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016

Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa. Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016 Yritykset investoivat digitalisaatioon - Etteplan vahvasti mukana kasvussa Juha Näkki, toimitusjohtaja Etteplan Oyj toukokuu 2016 Vastuuvapautus Tämän asiakirjan sisältämää tietoa ei ole tarkoitettu julkistettavaksi

Lisätiedot

Uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja

Uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja Uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja Petri Rolig toimitusjohtaja 4.8.2011 4.8.2011 1 Uusi pyyhintäkuitukankaiden globaali markkinajohtaja Suominen on allekirjoittanut sopimuksen Ahlstrom

Lisätiedot

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin

Asiakastieto julkistaa suunnitellun listautumisensa alustavan hintavälin ASIAKASTIETO GROUP OYJ YHTIÖTIEDOTE 13.3.2015, KLO 8.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle,

Lisätiedot

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle

Grow Holding AB:n ja Grow Nine AB:n yrityskauppa saatettu päätökseen, suunnattu osakeanti ja vaihtovelkakirjalaina Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj Pörssitiedoite 1.6.2018 klo.9.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Grow Holding AB:n ja Grow

Lisätiedot

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s 1. 1. - 3 0. 4. 2 0 0 0 Lännen Tehtaat Osavuosikatsaus 1.1.-30.4.2000 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.4.2000 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-huhtikuun liikevaihto oli 491,7 miljoonaa markkaa (1999: 382,0 Mmk). Liikevaihto kasvoi 29

Lisätiedot

Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja

Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja Ylimääräinen yhtiökokous 10.12.2013 Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Sisältö Exel Compositesin tuloskehitys Q1-Q3 2013 Exel Compositesin strategia Hallituksen ehdotus ylimääräisestä pääomanpalautuksesta

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE

ELITE VARAINHOITO OYJ JULKISTAA ESITTEENSÄ JA HAKEE B-SARJAN OSAKKEIDENSA LISTAAMISTA NASDAQ HELSINGIN FIRST NORTH - MARKKINAPAIKALLE YHTIÖTIEDOTE 1 ELITE VARAINHOITO OYJ YHTIÖTIEDOTE klo 15.00 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN,

Lisätiedot

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012

Q1-Q4 2013 Q4 2013 Q4 2012 Atria Oyj Tilinpäätös 1.1. 31.12. Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria-konserni Katsaus 1.1.-31.12. Milj. *Kertaluonteiset erät, jotka sisältyvät raportoituun liikevoittoon Q1- Q1- Liikevaihto 360,6 360,6

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT

OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 LIIKETOIMINTARYHMÄT OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2001 Liikevaihto Lännen Tehtaiden tammi-kesäkuun liikevaihto oli 749,6 miljoonaa markkaa (2000: 764,3 Mmk). Elintarvikeryhmän liikevaihto aleni 327,8 miljoonaan markkaan (339,0

Lisätiedot

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten

Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Alma Media Oyj Pörssitiedote 14.10.2015 klo. 16.25 Pro forma -taloudelliset tiedot Alma Median ja Talentumin suunniteltua yhdistymistä varten Tätä pörssitiedotetta ei saa julkaista tai levittää, kokonaan

Lisätiedot

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin.

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä- Afrikkaan tai Japaniin. IXONOS: IXONOS OYJ:N HALLITUKSEN PÄÄTÖS NOIN 5,8 MILJOONAN EURON SUUNNATUSTA ANNISTA

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008

Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 2008 Ahlstrom Oyj Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 28 28.1.28 Toimitusjohtaja Risto Anttonen Heinä-syyskuu 28 lyhyesti Liikevaihto 451,2 miljoonaa euroa (444,9 milj. euroa), kasvua 1,4 % edellisestä vuodesta ja

Lisätiedot

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen

Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Terveydenhuollon kasvava ammattilainen Orion jakautuu 1.7.2006 Orion konserni Uusi Orion Oyj Oriola KD Oyj Orion Pharma Orion Diagnostica KD Oriola Lääkkeiden ja diagnostisten testien T&K, valmistus ja

Lisätiedot

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015

Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2015 Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 20 AVAINLUVUT huhti kesä tammi kesä tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 291,2 292,5 571,4 580,4 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 25,0 26,0 51,5 53,4 105,0

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 16.11.2012. Munksjö Oyj. Osakeanti Ahlstromin kahden (2) osittaisjakautumisen yhteydessä

TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 16.11.2012. Munksjö Oyj. Osakeanti Ahlstromin kahden (2) osittaisjakautumisen yhteydessä TIIVISTELMÄ JA ARVOPAPERILIITE 16.11.2012 Munksjö Oyj Osakeanti Ahlstromin kahden (2) osittaisjakautumisen yhteydessä Munksjö Oyj :n ( Yhtiö, Vastaanottava Yhtiö tai Munksjk ö ) ja Ah lstrom Oyj :n ( Jakautuva

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA

HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA HALLITUKSEN EHDOTUS TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMISESTÄ JA OSINGONMAKSUSTA ehdottaa, että 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella jaetaan osinkona 0,25 euroa osakkeelta

Lisätiedot

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä

* Oikaistu kertaluonteisilla erillä Munksjö Oyj Osavuosikatsaus Tammi syyskuu 20 AVAINLUVUT heinä syys tammi syys tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 20 Liikevaihto 269,3 275,9 840,7 856,3 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 20,0 23,2 71,5 76,6 105,0

Lisätiedot

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan

Listautumisannin merkintäaikaa instituutioannin ja yleisöannin osalta jatketaan Kotipizza Group Oyj Pörssitiedote 24.6.2015, klo 16.29 EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI KOKONAAN TAI OSITTAIN AUSTRALIAAN, KANADAAN, HONG KONGIN KIINAN KANSANTASAVALLAN ERITYISHALLINTOALUEELLE,

Lisätiedot

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design

MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Materials for innovative product design MUNKSJÖ OYJ Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2015 Materials for innovative product design AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2015 20 20 Liikevaihto 280,2 287,9 1 7,3 Käyttökate (oik.*) 26,5

Lisätiedot

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS 2005 27. tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Strategia KONE tuo asiakkailleen kilpailuetua innovatiivisilla palveluillaan ja ratkaisuillaan. Samalla KONEen tuotteet

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus 14.3.2005 Sisällys Vuosi 2004 Näkymät vuodelle 2005 Strategiset valinnat Vuosi 2004 Tietoliikennemarkkinat Elisa säilytti asemansa kovassa kilpailussa Kokonaismarkkinan kasvu pieni

Lisätiedot

JAKAUTUMISEN PERUSTEET

JAKAUTUMISEN PERUSTEET JAKAUTUMISEN PERUSTEET Sievi Capital Oyj:n hallitus allekirjoitti 11.8.2011 jakautumissuunnitelman, jonka mukaan sopimusvalmistusliiketoiminta siirtyy uudelle perustettavalle julkiselle osakeyhtiölle Scanfil

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006

Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Ahlstrom-konsernin osavuosikatsaus Q1/2006 Jukka Moisio, toimitusjohtaja Jari Mäntylä, talousjohtaja Helsingissä 28.4.2006 1 Liikevaihto kasvoi 10,6 % ja myyntimäärät 3,6 %* ) Taloudellinen kehitys Q1/2006

Lisätiedot

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015

Munksjö Tilinpäätöstiedote 2015 Munksjö Tilinpäätöstiedote 20 AVAINLUVUT loka joulu tammi joulu milj. euroa 20 20 20 20 Liikevaihto 290,0 281,0 1 130,7 1 137,3 Käyttökate (oik.*) 22,1 28,4 93,6 105,0 Käyttökateprosentti, % (oik.*) 7,6

Lisätiedot

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013

YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen. Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 YIT siirtyy seuraavaan kehitysvaiheeseen Juhani Pitkäkoski 5.2.2013 Sisältö Jakautumisen perustelut Jakautumisen hyödyt ja alustava suunnitelma osittaisjakautumiselle Kaksi itsenäistä yhtiötä, Caverion

Lisätiedot

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009

Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta. Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Liikevoitto parani selvästi huhti kesäkuussa viime vuodesta Harri Kerminen, toimitusjohtaja 30.7.2009 Sisältö Kemira lyhyesti Tärkeimmät tapahtumat huhti kesäkuussa Segmenttien tärkeimmät tapahtumat huhti

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Roeland Baan

Toimitusjohtajan katsaus. Roeland Baan Toimitusjohtajan katsaus Roeland Baan Olla vuoteen 2020 mennessä ruostumattoman teräksen johtaja, joka luo alan parhaan arvon olemalla asiakassuuntaunut ja tehokas. 1. Asiakkaat 2. Osakkeenomistajat 3.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008. Vesa Korpimies toimitusjohtaja 2.5.2008

Osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2008. Vesa Korpimies toimitusjohtaja 2.5.2008 Vesa Korpimies toimitusjohtaja 2.5.2008 Q1 lyhyesti Liikevaihto 24,1 (28,8) miljoonaa euroa Liikevoitto 1,4 (3,5) miljoonaa euroa Exel Compositesin liikevoitto 2,9 (4,3) miljoonaa euroa Exel Sports Brandsin

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

KONEen taloudellinen katsaus 2005. Matti Alahuhta, toimitusjohtaja KONEen taloudellinen katsaus 2005 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja Toimialan kehitys tilikaudella Uusien laitteiden markkinat yhä kasvussa Aasiassa Modernisoinnin kasvu vahvistui Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa

Lisätiedot

Munksjö Oyj Vuosikertomus 2013

Munksjö Oyj Vuosikertomus 2013 Munksjö Oyj Vuosikertomus 213 Sisällysluettelo Munksjö lyhyesti Konsernikatsaus Munksjö lyhyesti 1 Vuosi lyhyesti 2 Visiomme 3 Strategia ja tavoitteet 4 Toimitusjohtajan katsaus 6 Munksjön historia 8 Maantieteellinen

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003

SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 SCANFIL OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.07.2003 KLO 09.00 SCANFIL OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 01.01. 30.06.2003 Liikevaihto tammi-kesäkuussa oli 121,8 (121,2) milj. euroa, muutos edelliseen vuoteen + 0,5 %. Liikevoitto

Lisätiedot

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä

Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Paperikiista heikensi toista vuosineljännestä Nordkalk Oyj Abp: osavuosikatsaus tammikuu-kesäkuu 2005 liikevaihto laski 123,3 (1-6/:131,9) miljoonaan euroon (-7 %) voitto ennen satunnaiseriä laski 3,5

Lisätiedot

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.10.2000 KLO 9.00 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.8.2000 Lännen Tehtaiden tammi-elokuun liikevaihto kasvoi 28 prosenttia ja oli 1 018,1 miljoonaa markkaa (1999: 797,1 Mmk). Tulos

Lisätiedot

Exel Composites Reinforcing Your Business

Exel Composites Reinforcing Your Business Pienten yhtiöiden Pörssi-ilta 2.9.2013 Exel Composites Reinforcing Your Business Vesa Korpimies Toimitusjohtaja - 1 - Exel Composites on kansainvälinen pultruusioalan yritys, jolla on tuotantolaitoksia

Lisätiedot

Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2007 30.4.2008) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 29.5.2008

Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2007 30.4.2008) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 29.5.2008 Osavuosikatsausjulkistus (1.11.2007 30.4.2008) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 29.5.2008 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 2. neljänneksellä Osavuosikatsaus Q2/2008(marras-huhtikuu)

Lisätiedot

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00

Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala Oyj Pörssitiedote 9.2.2012 klo 10:00 Vaisala -konsernin tilinpäätöstiedote 2011 Hyvä liikevaihto neljännellä vuosineljänneksellä 2011 ja tilauskanta vuoden 2011 lopussa. Koko vuoden 2011 liikevaihto

Lisätiedot

LP Europe. Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta

LP Europe. Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LP Europe Tilintarkastamattomat carve-out taloudelliset tiedot 30.9.2012 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta SISÄLLYSLUETTELO Tilintarkastamaton yhdistelty laaja tuloslaskelma... 2 Tilintarkastamaton

Lisätiedot

Ahlstrom Oyj. Seppo Parvi Talousjohtaja. Pörssisäätiön Pörssiaamu Helsinki 05.03.2013

Ahlstrom Oyj. Seppo Parvi Talousjohtaja. Pörssisäätiön Pörssiaamu Helsinki 05.03.2013 Ahlstrom Oyj Seppo Parvi Talousjohtaja Pörssisäätiön Pörssiaamu Helsinki 05.03.2013 Ahlstrom lyhyesti Strateginen suunta ja toteutus Vuoden 2012 avainluvut ja tulevaisuuden näkymät Liite: Munksjö-jarjestely

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2014. Jan Lång Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 29.4.2014 28.4.2014 1

Ahlstrom. Tammi-maaliskuu 2014. Jan Lång Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja. Helsinki 29.4.2014 28.4.2014 1 Ahlstrom Tammi-maaliskuu 214 Jan Lång Toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Helsinki 29.4.214 214 Ahlstrom Page Corporation 28.4.214 1 Sisältö Tammi-maaliskuu 214 Liiketoiminta-aluekatsaus Rahavirta

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005

Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005 Tilinpäätöstiedote 1.1. 31.12.2005 Kari Kallio, toimitusjohtaja Ramirent-konserni lyhyesti Ramirent on yksi Euroopan johtava konevuokraamo. Tällä hetkellä Ramirentillä on 270 (223) toimipistettä yhdessätoista

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.11.2004 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2004 (9 KK) Konsernin liikevaihto kasvoi 16,0 % 99,90 (86,09) milj. euroon ja liikevoitto oli 7,83 (7,65) milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009. Exel Composites Oyj Osavuosikatsaus tammi - syyskuu 2009 Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies Heinä - syyskuu 2009 lyhyesti Jatkuvien toimintojen liikevaihto pieneni 24,5 % 15,9 (21,1) miljoonaan euroon Jatkuvien

Lisätiedot

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen

Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013. Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Tikkurila 150 vuotta värien voimaa Pörssi-ilta Tampereella 7.3.2013 Toimitusjohtaja Erkki Järvinen Huomautus Kaikki tässä esityksessä esitetyt yritystä tai sen liiketoimintaa koskevat lausumat perustuvat

Lisätiedot

Fiskars sijoituskohteena Kari Kauniskangas, toimitusjohtaja

Fiskars sijoituskohteena Kari Kauniskangas, toimitusjohtaja Fiskars sijoituskohteena Kari Kauniskangas, toimitusjohtaja Fiskars lukuina Toimisto Tuotanto Jakelukeskus Avainluvut 2013 Liikevaihto 798,6 milj. euroa Liiketulos (EBIT) ilman kertaeriä 73,8 milj. euroa

Lisätiedot

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa osinkoa 0,17 euroa osakkeelta. Osinkoa jaetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä

Lisätiedot

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011

Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Oriola KD Oyj:n yhtiökokous 2011 Toimitusjohtajan katsaus Eero Hautaniemi 6.4.2011 Keskittyminen lääkkeiden vähittäis ja tukkukauppaan 2006 2011 Vähittäiskauppa Ruotsi Suomi Baltia Pohjoismaat ja Baltia

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen Pörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 17.2.2012 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) Kutsu ylimääräiseen yhtiökokoukseen TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ

Lisätiedot

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4)

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 07.08.2003 klo 09.00 1(4) OLVI-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2003 (6 KK) Konsernin liikevaihto laski 1,2 % 53,60 (54,27) milj. euroon ja liikevoitto oli 3,82 (3,92) milj.

Lisätiedot

Daniel Lopez-Cruz, Asiakastiedon hallituksen puheenjohtaja ja Investcorp Groupin johtaja kommentoi:

Daniel Lopez-Cruz, Asiakastiedon hallituksen puheenjohtaja ja Investcorp Groupin johtaja kommentoi: ASIAKASTIETO GROUP OYJ YHTIÖTIEDOTE 2.3.2015, KLO 8.00 Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan, Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle,

Lisätiedot

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015

AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa Muutos, % 2015 Munksjö Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 2016 AVAINLUVUT tammi maalis tammi joulu milj. euroa 2016 20 Muutos, % 20 Liikevaihto 288,0 280,2 +3% 1 130,7 Käyttökate (oik.*) 31,0 26,5 +17% 93,6 Käyttökateprosentti,

Lisätiedot

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Yritysosto ja ostotarjous Ostotarjouksen ehdot Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan

Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Yritysosto ja ostotarjous Ostotarjouksen ehdot Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan 22/2009 08.12.2009 Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Yritysosto ja ostotarjous Ostotarjouksen ehdot Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n omista osakkeistaan Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj Pörssitiedote 8.12.2009,

Lisätiedot

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta

Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Ahlstrom Tiekartta kohti parempaa tulosta Sakari Ahdekivi Talousjohtaja Rahapäivä 2015 17.9.2015 Ahlstrom tänään Korkealaatuisia kuitupohjaisia materiaaleja valmistava yritys Noin 3 400 työntekijää 22

Lisätiedot