Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2017"

Transkriptio

1 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus

2 Nahjuksenraitti 12, Kalmari sivu 1/9 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Vuosi 2017 oli Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry:n toiminnassa juhlavuosi. Nahjuksen vuonna 1907 käynnistynyt toiminta on jatkunut jo 110 vuotta. Painotukset Nahjuksen toiminnassa ovat vuosien saatossa vaihdelleet, mutta tärkeintä on aina ollut toiminta Kalmarin kylän ja sen asukkaiden hyväksi. Viime vuosikymmeninä, maaltamuuton jatkuessa, tärkeää on ollut kylän vireyden ja elinvoimaisuuden ylläpitäminen. Edellisten vuosien tapaan vuonna 2017 näkyvin osa Nahjuksen toimintaa oli erilaisten yleisötapahtumien järjestäminen sekä oman kylän että lähialueiden väelle. Osa näistä tapahtumista on muodostunut jo perinteeksi, kuten Kalmarin kesäpäivät ja Kopittomien traktoreiden kokoontumisajot. Lisäksi järjestettiin erilaisia kertaluonteisia tapahtumia kuten konsertteja ja tansseja. Nahjuksen kylätalo tarjosi ajanmukaiset tilat paitsi yhdistyksen omille tapahtumille myös muille tarvitsijoille, kuten Saarijärven kansalaisopiston ryhmille ja seurakunnan tapahtumille. Nahjuksen taloa myös vuokrataan erilaisten juhlien, kokousten ja muiden tapahtumien järjestäjille. Kalmarin Nahjus ry pyrkii pitämään kylätalonsa vuokraajien ja muiden käyttäjien vaatimusten mukaisessa kunnossa. Lisäksi kylätalon talon käyttömahdollisuuksia täydennetään piha-alueen kehittämisellä. Nahjuksen talon ja ympäristön siisteydestä ja toimintavalmiudesta vastasivat entiseen tapaan talkooryhmät. Kylätalon ylläpitoa ja yhdistyksen toimintaa rahoitettiin mm. tapahtumien järjestämisestä ja tilojen vuokraamisesta saaduilla tuloilla.

3 Nahjuksenraitti 12, Kalmari sivu 2/9 Viime vuosina Kalmarin kylän palvelut ovat vähentyneet huomattavasti. Palveluiden katoaminen kylältä ei kuitenkaan ole juurikaan vaikuttanut Kalmarin Nahjus ry:n toimintaan, pikemminkin päinvastoin: yhdistyksen järjestämät tapahtumat ja kylätalon tarjoamat harrastustilat koetaan entistä tärkeämmiksi. 2. YHDISTYKSEN JOHTO 2017 a) HALLITUKSEN JÄSENET, VARAJÄSENET JA MUUT VASTUUHENKILÖT Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry:n johto valittiin vuosikokouksessa Alla olevassa listassa on lueteltu Nahjuksen hallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä muut vastuuhenkilöt, jotka valittiin hallituksen järjestäytymiskokouksessa: Puheenjohtaja Varsinaiset jäsenet Tiina Hiironen Jyri Kosonen Pirjetta Nyrönen (vp.) Hanna Sulku Pasi Huopaniemi Ulla Tenhunen Teppo Vesterinen Tino Parhiala Iida Eerola Varajäsenet Veli Nuutinmäki Niko Tarvainen Pekka Lampinen Venla Parantainen Juho Iso-Ahola Marjukka Metsola Anne Kiminkinen Taina Parhiala Nahjuksen emäntä Rahastonhoitaja Sihteeri Airi Eerola Katja Honkonen Riikka Iso-Ahola

4 Nahjuksenraitti 12, Kalmari sivu 3/9 b) HALLITUKSEN KOKOUKSET 2017 Vuonna 2017 pidettiin kahdeksan Kalmarin Nahjus ry:n hallituksen kokousta. Lisäksi pidettiin sääntömääräinen vuosikokous. Hallituksen kokouksissa oli paikalla keskimäärin 7,5 hallituksen jäsentä, varajäsentä ja vastuuhenkilöä. c) TOIMINNANTARKASTAJAT JA HEIDÄN VARAMIEHENSÄ 2017 Toiminnantarkastajat Hetemäki Eero Penttilä Kirsti Varamiehet Hiironen Eero Tolppila Pentti 3. TOTEUTETUT PROJEKTIT Vuoden 2017 toimintasuunnitelman mukaisesti toteutettiin seuraavat projektit: 1. KYLÄKYSELY Kalmarin kylällä toteutettiin SPR:n tuella kyläkysely, jolla kartoitettiin kyläläisten toiveita ja huolenaiheita. Kysely jaettiin kaikkiin kylän talouksiin ja kyselyn vastauksia kuultiin NAAPURIAPUTOIMINNAN ALOITTAMINEN Kyläkyselystä saadun palautteen perusteella Kalmarissa aloitettiin naapuriaputoiminta, jossa vapaaehtoiset suorittavat pieniä tehtäviä avun tarvitsijoille. Naapuriaputoiminnan välittäjinä toimivat Pentti Tolppila ja Heidi Tanskanen. 3. ILMOITUSTAULUN KUNNOSTUS Nahjuksen tontin laidalla oleva ilmoitustaulu kunnostettiin talkoovoimin. 4. PIHAKIOSKIN TERASSIN RAKENTAMINEN Nahjuksenpihalla sijaitsevaa kioskia täydennettiin viihtyisällä terassilla. 5. NAHJUKSEN JALKAPALLOKENTÄN JA JALKAPALLOMAALIEN KUNNOSTUS

5 Nahjuksenraitti 12, Kalmari sivu 4/9 Kylpien-hankkeen tuella Nahjuksen jalkapallokenttä muutettiin nurmikentäksi ja nurmikon hoitoa varten hankittiin päältä ajettava ruohonleikkuri. Lisäksi jalkapallomaalit ja kentän laidalla oleva aita kunnostettiin ja pihan kulkuväylille levitettiin kivituhkaa. 6. TENNISKENTÄN JA -VERKON KUNNOSTUS 7. ULKOVARASTON MAALAUS 8. NAHJUKSEN KEITTIÖN TOIMIVUUDEN PARANTAMINEN Nahjuksen keittiöön hankittiin uusi laskutaso hellan viereen ja osa alakaapistoista vaihdettiin vetolaatikoiksi. 9. NAHJUKSEN ETEISEN KALUSTUS Nahjuksen eteiseen hankittiin uudet nojatuolit ja matto. 10. FRISBEEGOLFRADAN LAAJENTAMINEN Nahjuksen frisbeegolfradalle rakennettiin opasteet. Lisäksi rataa laajennettiin 4 uudella heittoväylällä. Frisbeegolfradan ympäristöä raivattiin yhteistyössä maanomistajien kanssa. 4. TALKOOTOIMINTA Nahjuksella toimivat vuonna 2017 entiseen tapaan seuraavat talkooryhmät: 1. Siivousryhmät, jotka huolehtivat Nahjuksen talon siivouksesta 2. Keittiöryhmät, jotka järjestävät tarpeen mukaan Nahjuksen tapahtumien tarjoilun 3. Puutarharyhmä, joka huolehtivat Nahjuksen pihan istutuksista 4. Remonttiryhmä, joka huolehtii Nahjuksen talon kunnossapidosta 5. Nahjuksen lämmitysvastaavat 6. Metalliromun keräysryhmä, jonka edellisvuosina keräämä romuvuori myytiin vuonna Edellisten säännöllisesti toimivien ryhmien lisäksi vuonna 2017 järjestettiin seuraavat talkoot: 1. Nahjuksen talon ja pihan kevätsiivoustalkoot 17. ja Frisbeegolfradan laajentaminen 3. Jalkapallokentän kunnostus, sorakentän muuttaminen nurmikentäksi (yhteensä yli 300 tuntia)

6 Nahjuksenraitti 12, Kalmari sivu 5/9 4. Jääkiekkokaukalon tasaus ja huolto (n. 20 tuntia) 5. YLEISÖTAPAHTUMAT Kalmarin Nahjus järjesti vuoden 2017 aikana useita yleisötapahtumia, jotka pidettiin Nahjuksen kylätalossa. Nahjuksen järjestämissä tapahtumissa kävi vuoden aikana yhteensä n henkeä. Seuraavassa luettelossa on esitelty vuoden 2017 aikana järjestetyt kaikille avoimet yleisötapahtumat. 1. Laskiaiskahvio Selkäsaarihiihto Kulttuurikeskiviikko (järjestäjä Saarijärven laulumiehet) Pääsiäiskokko Lasten vappurieha Suomi 100 -konsertti Aurinkoenergiailta Nahjuksen kioskin terassin avajaiset Saarijärven kyläparlamentin kokoontuminen Kyläkävely Kalmarin Kesäpäivät Käsityönäyttely Outi Nevanlinnan monologi Autonomian aikaan Yhteislauluillat, 3 kertaa 13., 20. ja Kopittomien traktorien kokoontumisajot Lähiruokatapahtuma Valokuituinfo Karaoketanssit Konsertti Lauluryhmä Vartiossa Nahjus 110 vuotta -juhla Yhdessä SPR:n kanssa järjestettiin 21. Hyvä elämä -ilta Kyläkyselyn tulosten julkistaminen Terhokerho 4 kertaa Yhdessä Saarijärven seurakunnan kanssa järjestettiin: 24. Yhteisvastuujuhla Kauneimmat joululaulut 8.12.

7 Nahjuksenraitti 12, Kalmari sivu 6/9 6. MUU TOIMINTA a) NAHJUKSELLA VIIKOTTAIN KOKOONTUVAT RYHMÄT: Nahjuksella kokoontui vuoden 2017 aikana viikoittain erilaisia harrastusryhmiä, kuten Saarijärven kansalaisopiston kursseja (Boccia, Naisten jumppa, Kalmarin kuoro, Perinnekäsityöt ja Värjäyskurssi) ja seurakunnan päiväkerho lapsille. Lisäksi Nahjuksella kokoontui Kalmarin Lions Club. Kesällä Nahjuksen pihalla järjestettiin jumppa kerran viikossa. Yhteensä näissä tilaisuuksissa kävi n henkeä. b) KYLÄPARLAMENTTI Saarijärven kylät Saarijärven eri kylien edustajat aloittivat kyläparlamenttitoiminnan, johon myös Nahjuksen edustajat lähtivät mukaan. Parlamentin kokous järjestettiin Nahjuksella 3.7. c) Nahjuksen talkooväki piti KAHVIOTA KOSKENKYLÄN ONNENLAAKSO- TAPAHTUMASSA d) NAHJUKSEN TILOJEN VUORAAMINEN Nahjuksen kylätalon tiloja vuokrataan mm. erilaisten juhlien ja kokousten järjestämistä varten. Vuonna 2017 tiloja vuokrattiin seuraavasti: - Yhdistysten yms. kokoukset: 15 varausta, kävijöitä yhteensä n Juhlavaraukset: 11 varausta, kävijöitä oli yhteensä n e) KESÄTYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN Nahjus palkkasi kesäksi 2017 kalmarilaisen kesätyöntekijän Sonja Lampisen. Hänen tehtävänään oli osallistua kesäajan tapahtumien järjestelyihin ja kesäkahvilan hoitamiseen.

8 Nahjuksenraitti 12, Kalmari sivu 7/9 f) KESÄKAHVIO Nahjuksella toimi heinäkuussa keskiviikkoisin ja torstaisin klo kesäkahvio yhteensä 8 kertaa. Kahvioiltoina järjestettiin myös kolme yhteislaulutilaisuutta 13., 20. ja 27. heinäkuuta. g) YHDESSÄ ENEMMÄN -MESSUT Kalmarin Nahjus osallistui Saarijärvellä järjestettäville Yhdessä enemmän -messuille Osallistumisen tavoitteena oli tehdä Nahjuksen toimintaa tunnetuksi ja markkinoida Nahjuksen tarjoamia palveluita, kuten tilojen vuokrausta sekä piha-alueen aktiviteetteja. h) KALMARIIN SYNTYNEIDEN VAUVOJEN MUISTAMINEN Kalmarin kylälle syntyneitä vauvoja muistettiin lahjoittamalla heille Nahjus-pyyhe ja ruusu. Vauvoja syntyi Kalmariin vuoden 2017 aikana 2. i) LATUVERKON HOITO Nahjus osallistui Kalmarin latuverkon ylläpitoon yhdessä Kalmari-Heijostenmäen osakaskunnan kanssa. j) NAHJUKSEN IRTAIMISTON LAINAAMINEN Nahjuksen juhlatelttaa vuokrattiin kolme kertaa ja astioita kaksi kertaa. k) NAHJUKSEN VERKKOSIVUJEN UUSIMINEN Nahjus sai uudet ajanmukaiset ja helppokäyttöiset verkkosivut. Ne löytyvät osoitteesta: Kaiken kaikkiaan Kalmarin Nahjus ry:n järjestämissä yleisötilaisuuksissa sekä Nahjuksen kylätalossa kokoontuneissa harrastusryhmissä, kokouksissa, juhlissa yms. kävi vuoden 2017 aikana yli 4000 henkeä.

9 Nahjuksenraitti 12, Kalmari sivu 8/9 Lisäksi Nahjuksen talon pihan laajennettu frisbeegolfrata ja leikkikenttä olivat aktiivisessa käytössä. Näitä piha-alueen käyttäjiä ei kuitenkaan ole laskettu eikä lisätty talon käyttäjämäärään. 7. HUOMIONOSOITUKSET JA MUISTAMISET VUODEN NAHJUS 2017 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus myöntää vuosittain Vuoden Nahjus -arvonimen, joka annetaan pitkään ja aktiivisesti Nahjuksen toiminnassa mukana olleelle nahjuslaiselle. Arvonimi ja siihen liittyvä kunniakirja luovutetaan vuosittain Kalmarin Kesäpäivien yhteydessä. Vuonna 2017 Vuoden Nahjus -arvonimi myönnettiin Seppo Mäkiselle. Hän on osallistunut vuosien ajan aktiivisesti Nahjuksen talkootoimintaan mm. traktorin kuljettajana ja metalliromunkeräyksen järjestäjänä. Vuoden Nahjus -arvonimi myönnettiin vuonna 2017 aktiiviselle talkoomiehelle Seppo Mäkiselle. 8. LOPUKSI Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry:n toiminta on jatkunut vuoden 2017 aikana erittäin vireänä. Nahjuksen talolla järjestettiin viikoittain erilaisia tapahtumia, joihin on osallistunut yhteensä yli 4000 henkeä. Tapahtumat ovat koonneet kävijöitä oman kylän lisäksi myös muualta Saarijärveltä ja lähikunnista. Kesäajan tapahtumat ovat olleet myös tärkeä mökkiläisten kohtaamispaikka. Vuoden 2017 lopulla nahjuslaiset itse kokoontuivat Nahjuksen kylätalolle juhlistamaan kylä- ja urheiluseuransa 110-vuotista toimintaa juhlapäivällisen merkeissä. Vuosikymmenten kuluessa Kalmarin kylällä on tapahtunut monenlaisia muutoksia, eivätkä kaikki ole olleet asukkaille mie-

10 Nahjuksenraitti 12, Kalmari sivu 9/9 luisia. Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry on kuitenkin sinnikkäästi jatkanut toimintaansa vuodesta toiseen kylän vireyden lisäämiseksi. Nahjuksen kylätalo on talkootoiminnan ansiosta hyvässä, ajanmukaiset vaatimukset täyttävässä kunnossa. Samoin piha-alue, jossa on kyläläisten käytettävissä leikkikenttä, jalkapallokenttä maaleineen sekä laajennettu frisbeegolfrata. Nahjuksen järjestämien tapahtumien suunnittelu ja toteutus ovat sujuneet hyvässä hengessä talkoo voimin. Kalmarin kylän palvelujen vähentyessä kyläläisten oman aktiivisuuden merkitys kylän vireyden ja viihtyisyyden ylläpitämiseksi kasvaa. Myös Nahjuksen toiminta tulee jatkossa olemaan entistäkin tärkeämpää. Nahjuksen toimintaan osallistumalla voit vaikuttaa oman kyläsi tulevaisuuteen ja viettää aikaa kylän tulevaisuuteen uskovien ihmisten kanssa. Kutsumme kaikki kalmarilaiset mukaan Kylä- ja urheiluseura Nahjus ry:n toimintaan!

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2016

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2016 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2016 23.4.2017 Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 1/7 TOIMINTAKERTOMUS 2016 23.4.2017 1. YLEISTÄ Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry jatkoi

Lisätiedot

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2015

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2015 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2015 24.4.2016 Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 1/7 TOIMINTAKERTOMUS 2015 24.4.2016 1. YLEISTÄ Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry jatkoi

Lisätiedot

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2014

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2014 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2014 24.4.2015 Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 1/6 TOIMINTAKERTOMUS 2014 24.4.2015 1. YLEISTÄ Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry jatkoi

Lisätiedot

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2012 28.4.2013 Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2012 28.4.2013 1. YLEISTÄ Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry:n

Lisätiedot

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2013

Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2013 Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry Toimintakertomus 2013 6.4.2014 Nahjuksenraitti 12, 43270 Kalmari sivu 1/6 TOIMINTAKERTOMUS 2013 6.4.2014 1. YLEISTÄ Kylä- ja urheiluseura Kalmarin Nahjus ry pyrkii

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2016 Vuosikokouksen jälkeen kyläasiamies Henrik Hausen kertoo uudesta hankkeesta ja vastaa kysymyksiin. 28.2.2016 klo 18.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat: 1.

Lisätiedot

Pyhäselän Avantouimarit ry

Pyhäselän Avantouimarit ry Pyhäselän Avantouimarit ry Toimintakertomus kaudelta 2017 2018 SISÄLLYS 1. JÄSENET JA TALOUS... 2 2. SAUNAN TOIMINTA... 2 3. LEADER-HANKE... 3 4. HALLINTO... 3 5. MUU TOIMINTA... 4 6. TIEDOTUS JA MARKKINOINTI...

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen

lähetys- ja kansainvälisen työn sihteeri Anja Mäkinen kirpputorin vapaaehtoinen Marja-Riitta Vaitti kirpputorin vapaaehtoinen YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja LÄHETYSTYÖN JOHTOKUNTA 2/ 2017 Aika 22.03.2017 klo 18 Paikka Paikalla: Seurakuntakeskus, Kahvion laajennus Kahvitus alkoi klo 17.45 Antila Veli-Matti Puheenjohtaja Koivisto

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Mahlun kyläkyselyn tulokset

Mahlun kyläkyselyn tulokset Mahlun kyläkyselyn tulokset Kysely toteutettu 9/2017 4% 7% 4% Taustatiedot Vastaajia 28, naisia 16, miehiä 12 Vakituisia asukkaita 24, vapaa-ajan asukkaita 3 Vastaajien ikäjakauma 57% 29% 18-30-vuotiaat

Lisätiedot

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty kyläyhdistyksen kokouksessa 27.3.2017 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET TALOUS Kyläyhdistyksen talouden tasapainottaminen on

Lisätiedot

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät

KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015. EK-Kylät KYSELYTULOKSET 19.3. - 1.4.2015 EK-Kylät Jotta ohjelman sisältö vastaisi myös kylien/asuinalueiden ajatuksia ja toiveita, haluaisimme sinunkin mielipiteesi maakuntamme kylätoiminnan kehittämisestä. Mitkä

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

TOIMINTATUKIHAKEMUS 2018

TOIMINTATUKIHAKEMUS 2018 Hakijan tiedot (Täytä kaikki kohdat. Muutoin tukea ei voida maksaa.) Hakija Rekisteröity Kyllä Ei Jäsenmäärä, joista alle 29 vuotiaita ja yli 65 vuotiaita Toiminta-alue (kylä) Toiminta-alueella asukkaita/harrastajia

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

Viestintä ja materiaalit

Viestintä ja materiaalit Viestintä ja materiaalit http://tammelankylat.wikispaces.com/ Erilaisia dokumentteja, mm. kyläsuunnitelmat http://tammelankylat.ning.com/ Keskustelupalstat Kalenteri Linkit löytyvät: www.tammelankylat.fi

Lisätiedot

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/ 1 Kutsu Työsuojeluvalvojat ry:n vuosikokoukseen 2014 Kevät etenee varmoin askelin, ja Työsuojeluvalvojat ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäseniä vuosikokoukseen. Vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA. KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA KYSELY 18. 31.5.2015 Vastauksia 27/67 kpl Oletteko kokeneet Kyläavustajatoiminnan tarpeelliseksi omalla alueellanne Kyllä 27 100 % Ei 0 0 % Kyläavustajatoiminnan onnistuminen

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 7.6.2017 klo 9:00 Paikka: Otaniemi, Maarintie 8, kokoushuone 1596 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

TUULOKSEN SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO Kutsu ja esityslista 3/2015

TUULOKSEN SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO Kutsu ja esityslista 3/2015 TUULOKSEN SEURAKUNTA SEURAKUNTANEUVOSTO Kutsu ja kuulutus Tuuloksen seurakunnan seurakuntaneuvoston kokous pidetään Tuuloksen srk:n Seurakuntakeskuksessa, Pappilantie 15, 14820Tuulos, tiistaina 2.6.2015

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 6.6.2016 klo 15:00 Paikka: Otaniemi, Otakaari 7, kokoushuone Maxwell Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA KERTOMUS 2017

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA KERTOMUS 2017 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA KERTOMUS 2017 Käsiteltäväksi kyläyhdistyksen sääntömääräiselle kokoukselle 9.5.2018 TOIMINNAN KEHITTÄMISEN PAINOPISTEET TALOUS Kyläyhdistyksen talouden tasapainottaminen

Lisätiedot

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla:

Oikeustieteiden ainejärjestö. Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu. Paikalla: Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden ainejärjestö Legio Ostiensis ry Esityslista Hallituksen järjestäytymiskokous Aika: 5.1.2014 klo 17.00 Paikka:Kauppakatu 23, 80100 Joensuu Paikalla: Buket Yüksel Tuulia

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå

Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå 1 Pernajan Agricola-seura ry, Agricolasällskapet I Pernå 2013 Kertomus toiminnasta vuosina 2009- YHDISTYKSEN HALLITUS Pernajan Agricola-seura ry, Agricola-sällskapet I Pernå rekisteröitiin 08.12.2005.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013

TOIMINTAKERTOMUS v. 2013 TOIMINTAKERTOMUS v. 2013 33.toimintavuosi Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO puh. 050-554 5873 SISÄLTÖ Yleistä, jäsenistö, johtokunta Kylätalo Tervakeskus Tietokeskus Kylällä järjestetyt

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA SUUNNITELMA 2018

KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA SUUNNITELMA 2018 KOUTANIEMI-VUORESLAHTI KYLÄYHDISTYKSEN TOIMINTA SUUNNITELMA 2018 Käsiteltäväksi kyläyhdistyksen kokoukselle 9.5.2018 TOIMINTA 2018 TALOUS Kyläyhdistyksen talouden ollessa tasapainossa sen osalta ei ole

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

6. TILINPÄÄTÖS JA TOIMINNANTARKASTAJAN LAUSUNTO VUODELTA 2014

6. TILINPÄÄTÖS JA TOIMINNANTARKASTAJAN LAUSUNTO VUODELTA 2014 Rannantaikaa väki ry VUOSIKOKOUS 8.3.2015 ESITYSLISTA Aika: 8.3.2015 klo 14.00 Paikka: Simonmäentie 18, Hamina 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJAN, SIHTEERIN, ÄÄNTENLASKIJOIDEN JA PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012

Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012 TOIMINTAKERTOMUS Jännevirta-Rissalan kyläyhdistys ry www.jannevirta.fi Toimintakertomus 1.1.2012 31.12.2012 YLEISTÄ Jännevirta-Rissalan kyläyhdistyksen tarkoituksena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä,

Lisätiedot

Tilojen ym. käyttömaksut

Tilojen ym. käyttömaksut Tilojen ym. käyttömaksut Yhteenveto hinnastoista Nilsiä-neuvottelukunnalle, huomioitu vain liikuntapaikat ja tilat, jotka vaikuttavat Nilsiään. Peruskoulujen ja lukioiden tilojen käyttömaksut 1.1.2015

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT

YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT KäPa Fanit ry Hyväksytty 6.6.2008 YHDISTYKSEN TOIMINTASÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on KäPa Fanit ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue on Käpylän

Lisätiedot

2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910

2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910 Sivu 1 / 8 Loppuraportti 1. Hankkeen toteuttajan nimi: Kangasniemen maaseutuseura ry 2. Hankkeen nimi ja hanketunnus: Kimpale kultaa Kangasniemi kylineen kimaltamaan VIRKISTYSALUEHANKE, 15910 3. Yhteenveto

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 1 Pojanluoma-seura ry Toimintakertomus vuodelta 2005 YLEISTÄ Pojanluoma-seura ry:n tarkoituksena on koota kaikki kyläalueen ihmiset toimimaan yhteisten asioiden hyväksi, edistämään

Lisätiedot

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET

YHDISTYSKYSELYN TULOKSET YHDISTYSKYSELYN TULOKSET Tiivistelmä 15.8.2014 Projektiharjoittelija Noora Jalonen Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin 34 yhdistykselle ja vastauksia saatiin yhteensä 25. Kyselyn vastausprosentti on noin

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT

PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT 1 (5) PIONEERIASELAJIN LIITTO RY:N SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1. Yhdistyksen nimi on Pioneeriaselajin Liitto ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alue on koko

Lisätiedot

Vaskion kyläkyselyn tuloksia

Vaskion kyläkyselyn tuloksia Vaskion kyläkyselyn tuloksia ke 15.10.2014 Kylien Salo, FM Tanja Ahola VASTAAJAT (134 vast.) Kumio 8 % Pampari - Toivila 37 % Vaskion kirkko - Ruotsala 24 % Sahala Perälä - Kuttila 9 % Heinäsuo 9 % Kierla

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä

Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Vanhusneuvostot Keski-Suomessa Askeleen edellä Oma tupa, oma lupa hanke/ Ulla Halonen 5.3.2014 Vanhuspalvelulain toimeenpanoa Keski-Suomessa tukee Oma tupa, oma lupa -hanke Hankkeen tavoitteita ovat: 1.

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 21.05.2013 AIKA 21.5.2013 klo 12.00 PAIKKA Yläaste, Saint Gilles Croix de vie KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PUHEENJOHTAJAN

Lisätiedot

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA

ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA sivu 1 Herättäjä-Yhdistys ry:n paikallisosaston vuosikokous ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokouksen paikka ja aika: Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

38.toimintavuosi. Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie KUHMO

38.toimintavuosi. Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie KUHMO 1. TOIMINTAKERTOMUS v. 2018 38.toimintavuosi Kudontapiiri Niemisen kyläyhdistys Niemiskyläntie 1096 88900 KUHMO Kuva 1: SISÄLTÖ pj. Tomi Piirainen Yleistä, jäsenistö, hallinto 040 724 5879 Kylätalo Tervakylä

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1. Vanhusneuvosto. AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Vanhusneuvosto AIKA 29.04.2014 kello 10:30-11:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 22 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2009 Bobäck byaförening rf. 9.2.2009 1(6) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Juha Saranpää, Sari Söderman, Jari Kaivolahti. Asiat: 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 TOIMINTAKERTOMUS 2010 Sarvijoen Kyläyhdistys ry Sarvijoen Kyläyhdistys ry Kertomus vuoden 2010 toiminnasta 1 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on Sarvijoen kylän asukkaiden yleisten elinmahdollisuuksien

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta

SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Yhdistyksen kotipaikka on ja toimialue on SAARIJÄRVI-SEURA R.Y. Saarijärven kunta Saarijärvi Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.

Lisätiedot

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.

2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä. KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet

Herättäjä-Yhdistys. Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Herättäjä-Yhdistys Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 ja liitteet Hyväksytty päätoimikunnassa 11.12.2010 Paikallisosastojen ohjesääntö 2011 Herättäjä-Yhdistyksen ja sen paikallisosastojen toimintaa säätelevät

Lisätiedot

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014

JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014 Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt

Lisätiedot

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019

Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 Julkaisija: SUOMEN LIONS LIITON 107-E PIIRI - 1 / 2019 PIIRI LEIJONA P A R K A N O E X T R A Linkki kohteeseen Arne Ritari Säätiö E-piirin leijonat! Kirjoitan viimeistä dg-kirjettä Piirileijonan Parkano

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Hallitus ja toimihenkilöt Airtime ry:n johtokunnan puheenjohtajana on toiminut Hannes Björninen, sihteerinä ja varapuheenjohtajana Jukka Mäennenä ja rahastonhoitajana Vesa Ulvila.

Lisätiedot

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala

Kiskon Kihakka kyläyhdistys ry. Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Kirkonkylä Haapaniemi Kajala Toiminta. on vuodesta 1982 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta, kylän elinkelpoisuutta ja toimia sen edunvalvojana.

Lisätiedot

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla

Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja kello Haukiputaan koululla Haukiputaan vanhempainyhdistyksen vuosikokouksen kokouksen pöytäkirja 28.9. kello 18.00 Haukiputaan koululla 1. Kokouksen järjestäytyminen Katja Lahdenranta-Linna valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi.

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYS RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄISEN 28.10.2017 VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Raidonjärven suojeluyhdistys Ry Raidonpääntie 173 14300 Renko PÖYTÄKIRJA RAIDONJÄRVEN SUOJELUYHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

OINASJÄRVENTIEN KYLÄYHDISTYKSEN TIEDOTE

OINASJÄRVENTIEN KYLÄYHDISTYKSEN TIEDOTE OINASJÄRVENTIEN KYLÄYHDISTYKSEN TIEDOTE V.2016 Yhdistyksen tarkoituksena on koota mahdollisimman paljon alueella vakituisesti asuvia sekä loma-ajan asukkaita yhteistoimintaan yhteisönsä hyväksi. Yhdistys

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2016 oli kaiken kaikkiaan positiivisten tapahtumien vuosi. Kyläläiset ovat innostuneet toimintaan aiempia vuosia aktiivisemmin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 109 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Juhani Sillanpää varapuheenjohtajana

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Suomen on aatteellinen yhdistys, jonka kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko Suomi. Vuosi 2016 on Yhdistyksen juhlavuosi, jolloin se täyttää 50 vuotta. Sitä juhlistetaan

Lisätiedot

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006

Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Vaarankylän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 1/2006 Kädessäsi on Vaarankylän ensimmäinen tiedotuslehtinen. Se on syntynyt Kainuun Nuotta ry:n Tietonuotta hankkeen opinnäytetyönä. Tietonuotta on kouluttanut

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Tapahtui vuonna 2015 12.1. Johtokunnan kokous Salmissa 15.1. Pirkanmaan aluetoimiston tiedotustilaisuus Tampereella - Jari Jännetyinen yhdistyksen edustajana 2.2. Kevätkokouskutsu tekstiviestinä 9.2. Vanhankirjallisuuden

Lisätiedot

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015

TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 TOIMINTAOHJEET Hallituksen hyväksymä 21.1.2015 1 KUORON TOIMIKUNNAT 1.1. Musiikkilautakunta Musiikkilautakunnan muodostavat laulunjohtaja, puheenjohtaja, isäntä, sihteeri, nuotistonhoitaja ja syyskokouksen

Lisätiedot