TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 109 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Juhani Sillanpää varapuheenjohtajana Samppa Keskinen. Seuraan liittyi 2012 vuoden aikana kaksi uutta jäsentä Juhlapäiviä viettäviä, joita tulisi muistaa viirillä, ei ollut yhtään jäsentä. Sihteerinä toimi Aira Aaltonen ja rahastonhoitajana Antti Moksunen. Muina johtokunnan jäseninä Pekka Leinonen, Samppa Keskinen, Miika Kojola, Tiina Keskinen, Hannu Peltonen ja Eero Asunta. Jaostojen vetäjinä toimivat seuraavat henkilöt: hirvijaosto Marko Aaltonen maanvuokrajaosto Miika Kojola ja Antti Moksunen, kenneljaosto Eero Asunta ja Hannu Peltonen, riistanhoitojaosto Samppa Keskinen sekä kilpailujaosto Juhani Sillanpää, Timo Salonen ja Mikko Virkajärvi. Seuran talonmiehenä toimii Arvo Harjajärvi. Hirvipeijaiset pidettiin Sointulassa ja niihin osallistui aiempaa vähemmän väkeä. Ilta kului perinteisesti naisjaoston onnistuneen tarjoilun merkeissä. Naisjaosto osallistui urheilutalolla pidettäviin joulumyyjäisiin. Tuotto (332 ) käytetään naisjaoston esityksen mukaan juhlavuoden hankintoihin. Toiminnantarkastajina toimivat Aimo Vottonen ja Arvo Harjajärvi. varalla Hannu Hautanen. Seuran varsinaisia kokouksia oli kaksi, vuosikokous, jossa oli 25 osallistujaa sekä kesäkokous, jossa oli 28 osallistujaa. Osallistujamäärät olivat varsin kiitettävällä tasolla.. Varsinainen johtokunta kokoontui 6 kertaa, minkä lisäksi asioita hoidettiin puhelimitse sekä sähköpostien avulla. Seuralle hankittu uusi kotisivu Optinet Oy konseptin pohjalla ja se on ollut aktiivisessa käytössä.. Kotisivuilla kävijöitä on ollut nousujohteisesti kävijöitä, parhaimmillaan noin 250 kävijää päivässä. Seuralle hankittiin rahastonhoitajan käyttöön kirjanpito-ohjelma, jonka takia ostopalvelu kirjanpidosta päättyy ABC-laskennasta vuoden 2013 alusta alkaen. Seuran jäseniä osallistui myös 4H-kerhon järjestämän metsäpäivän toteuttamiseen Yhteiskoululla Perinteiset pilkkikilpailut pidettiin Kalettomalla runsaan oasanottajajoukon kera. Tulokset ovat liitteenä. Seura osallistui Yhteisvastuu-ammuntaan seurakunnan diakonia-toiminnan tukemiseksi Piirinmestaruus hirven haukkukokeet järjestettiin syksyllä yhdessä Mäntän seudun koirakerhon ja Hämeen pystykorvakerhon kanssa, osallistui 20 hirvikoiraa. Voittaja jpn onnivaaran Heta omistaja Jari Salminen Pälkäneeltä Tulostaso oli hyvä. Seuran jäsenistölle järjestettiin haulikkokisa RHY:n ampumaradalla Ruovedellä. Samoin järjestettiin hirvikiväärikilpailu RHY:n radalla. Tulokset ovat liitteenä. Seuran toimesta järjestettiin nuorten ulkoilu ja hirvijahtipäivä 1-5 vuosiluokkien oppilaille Osanottajia oli liki 20 lasta ja noin 10 lasten vanhempaa. Naiset hoitivat tarjoilun.

2 Seura muisti riistastipendeillä Yhteiskoulun eri kouluasteita yhdellä stipendillä. - alakoulu: Aku Kiviranta - perusopetus: Mikko Ahomäki - lukio: Esko Kulju Vuoden metsästäjäksi valittiin Arvo Harjajärvi. Seuran jäseniä osallistui kiitettävästi ampumaradan siivoustalkoisiin Seura hoiti taas tänäkin vuonna hirviammunnan ampumakokeet ja sitä edeltävän harjoittelun. Harjoittelijoita oli kokonaisuutena vähänlaisesti. Seuran talous pysyi kuluneella tilikaudella vakaana. Tilinpäätös osoittaa 1070,02 euron tulosta. Hirvijaoston toiminta. Hirvilupia haettiin ja myönnettiin 7 kpl. Ampumatta jäi 4 aikuista hirveä. Peurajahti jatkuu vuoden vaihteen yli. Kauris oli rauhoitettu. Maanvuokrausjaosto. Vuokrasopimuksia uusittiin läpi vuoden ja tarvittaessa. Vuokrasopimusten uusimisessa hyödynnettiin Metsäkeskuksen tietokantaa. Miika Kojola on valmistellut toimivan ohjelmiston vuokrasopimusten tekemiseen. Seuran alueesta saatiin tehtyä uusi kartta Miika Kojolan toimesta. Rauhoitusalue: Koipijärven maa, pois lukien vahinkoeläimet, hirvenmetsästys sallittu. Lisäksi hirven haukutuskielto viikkoa ennen hirvestyksen alkua. Perälän maa vain hirvi ja pienpedot. Huomioidaan lisäksi vuokrasopimusten ehdot. Rauhoitusalueeksi Tiihalasta Selviikin jätepisteelle johtavan sähkölinjan ja Kurun tien pururadan välinen alue rauhoitettiin pienriistalta. Pienpetojen loukkupyynti sallittu kaikilla seuran rauhoitusalueilla. Ilmakiväärirata on ollut jäsenistön käytössä, mutta sen käyttö on ollut vähäistä. Jaostot antavat toiminnoistaan yksityiskohtaisemmat kertomukset, jotka liitetään ja talletetaan tämän kertomuksen yhteyteen. Johtokunta

3 Kilpailujen tulokset: Pilkkikilpailut Kalettomalla Yleinen sarja 1. Mikkola Eero Keskinen Jani Paloviita Juho Koivunen Lasse Rikala Risto Seppänen Matti Palmroth Reimo Sillanpää Juhani Vilmunen Lasse Siitonen Erkki Aaltonen Marko Harjajärvi Arvo Kekki Juha Keskinen 3 Samppa 12. Paloviita Kari Ruokkeinen 2 Timo 17. Kekki Taisto Pulakka Matti 0 Naiset 1. Irene Siitonen 9 2. Paloviita Marja 7 3. Heinonen Pirjo 5 Nuoret 1. Keskinen Sami Kallinen Mikael 2 Suurin kala Mikkola Eero Pienin Kala Siitonen Erkki

4 Haulikkokilpailu Tuloksia Sarja Y 1. Lasse Koivunen Erkki Kauppila Pertti Häyrynen 13 Sarja Y Hannu Hautanen Aulis Naskali Pekka Leinonen 9 4. Lasse Vilmunen 7 5. Risto Rikala 6 6. Sulo Ahola 3 Joukkueet 1. Pajusen Erälijät 44 ( Koivunen, Kauppila, Häyrynen) 2. Ruoveden MS 31 ( Hautanen, Leinonen, Vilmunen) Hirvikilpailu Sarja Y Sarja Y 60 Joukkue 1. Kari Viikki Pertti Häyrynen Pekka Aalto Antti Moksunen Heikki Juvonen Pentti Nieminen Juhani Sillanpää Hannu Hautanen Samppa Keskinen Risto Rikala Ruoveden MS Juvonen - Sillanpää - Hautanen

5

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V. 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V. 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 106 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Juhani Sillanpää varapuheenjohtajana

Lisätiedot

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 104 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Juhani Sillanpää varapuheenjohtajana

Lisätiedot

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V. 2015

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V. 2015 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 104 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Koejäseninä on kaksi henkilöä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi

Lisätiedot

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1. Hallinto ja jäsenet Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 100 varsinaista jäsentä, joista 11 oli vapaajäsentä ja koejäseninä oli kolme henkilöä. Seuraan liittyi

Lisätiedot

Ruoveden Metsästysseura ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017

Ruoveden Metsästysseura ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 1. Hallinto ja jäsenet Ruoveden Metsästysseura ry:n 64. toimintavuosi oli tapahtumarikas, jolloin toteutettiin monta onnistunutta tapahtumaa. Seurassa oli vuoden lopussa

Lisätiedot

Ruoveden Metsästysseura ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

Ruoveden Metsästysseura ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1. Hallinto ja jäsenet Ruoveden Metsästysseura ry:n 65. toimintavuosi oli juhlavuosi ja 65-vuotisjuhla vietettiin Urheilutalolla lauantaina 17.11.2018. Seurassa oli vuoden

Lisätiedot

KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT

KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT 2014 21.9.2014 Hirviammunta 4+6 laukausta Pitäjänmestari hirvi: Sami Ollikka NUMM. EM 88 pistettä 1. Sami Ollikka NUMM. EM 88 2. Mikko Salonen NUMM. EM 84 3. Sauli Olkkonen MM 81

Lisätiedot

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen. Kempeleen Metsästys- ja Kennelyhdistys r.y. PÖYTÄKIRJA Asia Vuosikokous Aika 28.03.2014 klo 18.30. Paikka Läsnä Kempeleen Kunnanvaltuustosali 23 osallistujaa. Liite1 1 Janne Halunen avasi kokouksen klo18:38

Lisätiedot

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ.

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ. TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI 25.3.2018 YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ. SAMALLA JÄRJESTETTIIN ETELÄ SAIMAAN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN METSÄTYSSEUROJEN VÄLINEN

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

HIRVI. SML hirvi (4+6 laukausta 100m) Yleinen, naiset, nuoret, ikämiehet, tervaskannot

HIRVI. SML hirvi (4+6 laukausta 100m) Yleinen, naiset, nuoret, ikämiehet, tervaskannot HIRVI SML hirvi (4+6 laukausta 100m) Yleinen, naiset, nuoret, ikämiehet, tervaskannot Hirvi kokonaistilanne TYPE sarja seura paras_hirvi Sum of paras_hirvi Mikko Salonen yl. NUMM. EM 82 82 Jouko Rasehorn

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 3.3.2016. Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 1 (5) 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06 Kokouksen aluksi lahjoitettiin kolmelle eniten pienpetoja pyytäneelle jäsenelle loukku. Loukun saivat Vesa-Matti

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 06.08.2015 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa Outokummun metsästysyhdistys Ry:n jäsentiedote 1/ 2012 Hyvä Outokummun metsästysyhdistyksen jäsen Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 26.2.2012. Kokouksen alussa palkittiin OMY.n kolme parasta pienpetojen

Lisätiedot

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous 03.08.2014 klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä 2. 1 Kesäkokouksen avaus: Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.00 2 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS Toimintavuodelta 2009 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Ruoveden kunnan. 1. HALLINTO, Hallitus Puheenjohtaja Martti Mäki tuotantopäällikkö, Ruovesi

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS Toimintavuodelta 2013 Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää Ruoveden kunnan. 1. HALLINTO, Hallitus Puheenjohtaja Martti Mäki tuotantopäällikkö, Ruovesi

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen

Lisätiedot

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M Turku 03. - 04.03.2018 10m Liikkuvamaali, sarja M 1. Krister Holmberg RS 98 99 99 296 95 95 93 283 579 2. Vesa Saviahde P-HA 96 97 97 290 96 92 96 284 574 3. Tomi-Pekka Heikkilä K-64 94 97 95 286 92 95

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen. Pöytäkirja Metsästysseura Kerä ry:n vuosikokouksesta, joka pidettiin 17.2.2013 klo 12.00 alkaen seuran metsästysmajalla Kovelinlehdossa. Paikalla oli 67 seuran jäsentä. Lista osaottajista on liitteessä

Lisätiedot

Kilpailut hirvenjuoksu-cupin osakilpailut ovat Rahkeella 28.5, 11.6, 2.7, 23.7. ja Ahvenisella 21.5, 4.6, 25.6, 9.7. Osallistumismaksu 5 /kilpailu.

Kilpailut hirvenjuoksu-cupin osakilpailut ovat Rahkeella 28.5, 11.6, 2.7, 23.7. ja Ahvenisella 21.5, 4.6, 25.6, 9.7. Osallistumismaksu 5 /kilpailu. JÄSENTIEDOTE 1/2014 Rukaveden Erä ry. www.rve.fi Juha Hirvonen 050-3395368 rvesihteeri@gmail.com 9.4.2014 Vuosikokous lyhyesti Esitettiin tilikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto kuluneelta tilikaudelta.

Lisätiedot

päivitetty klo 10

päivitetty klo 10 HYVINKÄÄN TIKAN KANSALLISET 25+125 TIKKAA 23.04.2016 25Tikkaa päivitetty 27.4.2016 klo 10 MM 1 Leskinen Veikko VaaTi 45 45 45 40 39 214 2 Järvinen Tarmo JST 41 44 40 38 44 207 3 Rantanen Asko MU 42 42

Lisätiedot

Liitosaapas Naiset. Miehet

Liitosaapas Naiset. Miehet Liitosaapas 2019 Naiset 1 Jenna Korhonen HeTa-13 52,72 19.5.2019 Tervo 2 Pirjo Saukkonen LepU 51,03 1.5.2019 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Savon Saapas 49,74 19.5.2019 Tervo 4 Satu Lehtonen LS 36,86 22.4.2019

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste

RHY:n kilpailu - Tuloskooste RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran 288 (24:09) 244 (-5m/-23m) 594 (99) 1126 2. Kuivalainen

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y

50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y Kiväärilajit 50m Kivääri 60 ls, makuu sarja Y 1. alik Tomi Huuhka V-S 99 98 98 99 98 97 589 2. alik Marko Tanskanen P-K 98 97 97 98 99 98 587 3. alik Heikki Ranne V-S 96 98 98 97 98 97 584 25x 4. alik

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588 (98) 1178 2. Hirvonen Jarkko 103 Vaikkojoen Erä

Lisätiedot

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt EL Pm 2017 ei rekisteröidyt Naiset kilpailija yhdistys tulos Kaadot viim.srj 1. Helena Saarimaa Lapua 676 2. Eila A Rajamäki Kauhava 668 3. Kaarina Tuuri Lapua 642 4. Pirkko Rissa Lapua 617 5. Sirkka Kangas

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Kalastuspisteuistelu

Kalastuspisteuistelu HSVU Tulostettu 3.8.2013 Sivut 1 / 21 12 Tomi Kekki, Jari Kekki, Jani Träff 8945 hauki 5460 8945 8945 1 3 Topi & Mika Salo 8800 hauki 6370 8800 8800 2 8 Timo Ikola, Markku Pitkäranta 8595 8595 8595 3 1

Lisätiedot

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina 23.3.2013. Kilpailun osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi ja tänä vuonna

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste

RHY:n hirvenhiihto - Tuloskooste RHY:n hirvenhiihto Juuka, 28.03.2015 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura (23:23) 290 (+3m/+2m) 588

Lisätiedot

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m Hollola, Hälvälä 21.05.2016 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaija Nieminen LeA 92 98 94 97 381 SVAE 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja M50 1. Hannu Yläoutinen KuusA 94 98 97 96 385 SVAE 2.

Lisätiedot

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry

SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry SML HIRVI PM Jurvan Metsästysseura ry. 1.4.-17 M Seura Sarja Nro. Alkuk. Loppuk. Uus. Yhteensä 1 Autio Mikko 91 95 186 2 Parkkamäki Jukka 89 90 179 3 Luomala Arto 94 84 178 4 Passi Mika 89 87 176 5 Kivelä

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

HRK- uistelu

HRK- uistelu HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2015 pöytäkirja Aika 27.2.2015 klo 18.00 19.12 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 25 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

Parijärjestys Jyväskylä

Parijärjestys Jyväskylä Parijärjestys Jyväskylä 18.1.2015 KLO 13.00 500m Pari Rata Sarja Nimi Aika 1 I E-pojat Korpijärvi Aaro, Kensu 01:16,78 1 O E-pojat Rintala Luka, SU 01:08,18 2 I E-pojat Päivölä Eero, SU 01:19,62 2 O E-pojat

Lisätiedot

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2010 pöytäkirja Aika 19.2.2010 klo 19.00 20.13 Paikka Lapin Osuuspankin kerhohuone Läsnä 32 seuranjäsentä liitteenä

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38, Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,49 15.5.2011 Leppävirta 2 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 3 Piia Aaltokoski LepU 38,22 26.6.2011 Leppävirta 4 Kirsi Heiskanen KiiU

Lisätiedot

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti.

Aika klo Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan luettelon mukaisesti. LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA 1 LAPIN METSÄSTYSHOITO- JA AMPUMASEURA RY. VUOSIKOKOUS 2016 pöytäkirja Aika 19.2.2016 klo 18.00 19.00 Paikka Seuran paviljongi Läsnä 22 seuranjäsentä liitteenä olevan

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

Laihian Lujan yu-veteraanikansalliset

Laihian Lujan yu-veteraanikansalliset Laihian Lujan yu-veteraanikansalliset Laihian Lujan yu-jaosto järjesti yleisurheiluveteraanien kansalliset kilpailut ke 30.7. 2014 Laihian yu-kentällä. Osallistujia oli 76. Tulokset: M 90 60 m +0,3 1)

Lisätiedot

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO

MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO MIKA KULJULLE KRAATERINYKYTYKSEN YLIVOIMAINEN VOITTO LAPPAJÄRVEN KALAVEIKKOJEN JÄRJESTÄMÄT JO PERINTEISET KRAATERINYKYTYKSET KÄYTIIN HIENOSSA PILKKISÄÄSSÄ.102 PILKKIJÄÄ OLI LÄHTENYT TAVOITTELEMAAN SUURIA

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN PIENOISKIVÄÄRI SARJAOSAKILPAILUT 2016 KOKONAISKILPAILU KOKONAISKILPAILU Kilpailusuorituksia Jyväskylä I Luhanka I Karstula Luhanka II Jyväskylä II Reservin mes. Jyväskylä III Yhteensä 3x20ls 3 0 3 60ls makuu 7 5 12 20ls makuu 5 4 9 TA-sarja 5 1 6 Yhteensä

Lisätiedot

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset

Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) Metsätaitokilpailujen tulokset Etämetsänomistajien Liitto ry 1 (5) LOPPUTULOKSET MIEHET 2017 Sijoitus nimi Yhdistys Pisteet 1Lithovius Jukka Oulun seudun metsätilanomistajat 141 2 Airola Tapio Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry 140 3

Lisätiedot

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30

Kansalliset kilpailut Forssassa Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty klo 20.30 Kansalliset kilpailut Forssassa 5.5.2019 Kilpailupaikka Tölön koulu 25 tikan kilpailu päivitetty 5.5.2019 klo 20.30 MM 1. Tammi Aimo TurTi 42 41 42 41 43 209 2. Vuori Kauko FST 43 40 40 41 40 204 3. Leskinen

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2015 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 15. - 18.06.2015 18:36:26 Aikataulu 16.06. tiistai 10.00 12.00 14.00 16.00 18.00 20.00 50m Kivääri makuu SML-Hirvi 25m Pienoispistooli 50m Kivääri 3x20 ls Palvelupistooli Palvelukivääri

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1

Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi :01 1 Mäntsälän Rhy mestaruuskilpailut / Hirvi 30.8.2015 21:01 1 Sija Sarja Nimi Seuran nimi Hirvi Hirv i uus 1 N Torvasti Taina Kaukalammen Metsästysseura 93 2 N Kylmäniemi Anu Nummisten Metsästysseura 84 33

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21 H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela

Lisätiedot

Liitosaapas 2018 Naiset. Liitosaapas 2018 Miehet

Liitosaapas 2018 Naiset. Liitosaapas 2018 Miehet Liitosaapas 2018 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 48,89 16.5.2018 Ylämylly 2 Heidi Korkalainen Savon Saapas 47,33 21.4.2018 Leppävirta 3 Asta Kankaala LepU 41,06 28.4.2018 Leppävirta 4 Tuija Nuutinen Tuusula

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet Linkopallo 2017 Naiset pvm 1 Pirjo Saukkonen LepU 42,91 30.5.2017 Ylämylly 2 Asta Kankaala LepU 40,20 15.5.2017 Leppävirta 3 Milla Pesonen Ylämylly 31,33 30.5.2017 Ylämylly 4 Piritta Hannukari JoPa 26,06

Lisätiedot

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG

a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG a-nro Nimi Sarja Seura 1 kierros 2 kierros 3 kierros 4 kierros 5 kierros 6 kierros 7 kierros 8 kierros ratkot tulos 74. Jari Rajala Y SSG 25 23 24 24 23 22 21 23 185 107. Markku Ojansuu Y Vs-VA 22 24 22

Lisätiedot

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45,37 6.8.2011 Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44,69 6.8.2011 Leppävirta 3 Heidi Korkalainen PieSa 41,15 26.6.2011 Leppävirta 4 Meri-Tuulia Kouhia LepU

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2014

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2014 HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 17. - 11:37:39 50m Pistooli, sarja Y 1. Lars-Christian Schauman Pirkan 77 81 82 87 91 88 506 2. Joonas Knuuti Pirkan 83 85 76 80 88 93 505 3. Antti Jokinen Oulu 85 90 83 68 43 35 404 50m

Lisätiedot

ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO

ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO ETÄMETSÄNOMISTAJIEN SM METSÄTAITOKILPAILUT EVO 2014 10.5.2014 Kisailijoita ryhmäkuvassa pihalla. Osanottajamäärä oli uusi ennätys. TULOKSET JOUKKUEET 1. Pääkaupunkiseudun Metsänomistajat ry 337 pistettä

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

SML:N KYMEN PIIRIN MESTARUUSAMMUNNAT JOUTSENOSSA TRAPIN HENKILÖKOHTAISET TULOKSET JA JOUKKUETULOKSET

SML:N KYMEN PIIRIN MESTARUUSAMMUNNAT JOUTSENOSSA TRAPIN HENKILÖKOHTAISET TULOKSET JA JOUKKUETULOKSET SML:N KYMEN PIIRIN MESTARUUSAMMUNNAT JOUTSENOSSA 2.7.2017 TRAPIN HENKILÖKOHTAISET TULOKSET JA JOUKKUETULOKSET SIJA TRAP MIEHET 1 Lammi Antti Onkamaan Erämiehet M 22 22 44 2 Toivanen Jussi Saaren Riistamiehet

Lisätiedot

Oulun piirin avoimet katsastukset

Oulun piirin avoimet katsastukset Oulun piirin avoimet katsastukset Kiiminki, 18.02.2017 Yksilökilpailut M 1. Jääskeläinen Joni 2 HMY 279 (29:25) 238 (+16m/+15m) 570 (95) 1087 2. Lindvall Timo 18 KEM 283 (28:46) 276 (+6m/+6m) 528 (88)

Lisätiedot

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa Kosken tl Erämaja 29. - Hirvi parilaukaukset, sarja Y45 1. 36 Jukka-Pekka Jokela P-HA 87 86 173 2. 68 Tommi Juvander TSA 88 79 167 3. 76 Heikki Kinnunen KAMS 59 73 132 Hirvi parilaukaukset, sarja Y50 1.

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko

Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko 1/13 Suomen ampumaurheiluliiton SM kilpailut Liikkuvan maali 50 m ja 100 m Ikämiehet ja, - naiset Sipoossa 10.-12.8.2018 Tulokset Hirvi 40 kertalaukaus Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko 1 Jetsonen Markku KAMS

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI 13.6.2015 METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT HAULIKKO TULOKSET SIJA NIMI SEURA ALKU LOPPU YHTEENSÄ SARJA 1 Härkönen Janne PEM 23 21 44 M 2 Korpi Kai E-E 20 23 43 M

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Linkopallo 2019 Naiset

Linkopallo 2019 Naiset Linkopallo 2019 Naiset 1 Pirjo Saukkonen LepU 46,27 3.6.2019 Leppävirta 2 Asta Kankaala LepU 43,00 23.6.2019 Leppävirta 3 Kirsi Vuorma Polvijärvi 31,08 23.6.2019 Leppävirta 4 Reija Niemikari KorsKa 28,12

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto

TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TULOKSET SM-PILKKI 2009 28.2.2009 Voionmaan opisto TKEK = Työväen Kala- ja Eräkerho Kirkkonummi = Kirkkonummen Kala- ja Metsämiehet H-linna = Hämeenlinnan Kala ja Erä ry TEM = Tesoman Erämiehet ry TULOKSET

Lisätiedot