Valmistelija: terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valmistelija: terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo"

Transkriptio

1 Johtokunta Johtokunta Johtokunta Ympäristötarkastajan viran perustaminen 20/ /2013 Johtokunta PoSan ympäristönsuojeluviranomaisena toimii Ympäristö- ja terveyslautakunta.ympäristöpalveluiden yksikössä on yksi ympäristötarkastajan virka, joka vastaa tällä hetkellä viiden kunnan ympäristönsuojelun tehtävistä. Pomarkku ja Merikarvia hoitavat nämä tehtävät itse. Kankaanpään kaupunki on siirtänyt ympäristönsuojelusihteerin tehtävät 1993 silloisen kansanterveystyön kuntayhtymään terveystarkastajan tehtäviksi. Viimeisen 20 vuoden aikana kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle määrättyjen tehtävien määrä on yhdeksänkertaistunut. Kunnalle määrättyjä ympäristönsuojelun tehtäviä on lainsäädännössä yhteensä n Pääasiassa tehtävät sisältävät ilmoitusten käsittelyä, lupien valmistelua, rekisteröintejä, päätöksiä, pakkotoimia sekä valvontatehtäviä. Tällä hetkellä PoSassa on 118 paikallisesti myönnettyä ympäristölupaa. Myönnetyistä luvista osa on vanhoja, jotka pitäisi käsitellä uudestaan. Koska ympäristönsuojelun resurssit on pidetty alimitoitettuna, ei lakisääteisiä valvontatehtäviä ole pystytty juurikaan hoitamaan. Osittain tästä syystä viranhaltijaan kohdistuu toisinaan uhkailua, ts. työn psyykkinen kuormittavuus on melko kova. Viran hoitoon liittyy myös usein valitusasioita, jotka ovat pitkiä ja raskaita prosesseja. Kuntien ympäristönsuojelun tehtäviin on tulossa edelleen paljon lisäyksiä: Kuntien tulee laatia ja toteuttaa ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma v alkaen. Avin ja Elyn ympäristönsuojelulain mukaisten lupien ja valvonnan ruuhkautumisen takia on osa niiden tehtävistä lakimuutoksen myötä siirtymässä kuntien hoidettavaksi. Samoin haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien poikkeuslupahakemuksia alettaneen käsitellä v aikana. Kokonaisuutena tehtävämäärä on yhdelle viranhaltijalle kohtuuton huomioiden vielä se, että v alusta on yksi jäsenkunta tulossa yhteistoimintaan lisää. Ympäristönsuojelun nettokulut v olivat , tästä henkilöstökulujen osuus oli 81 %. Summaan sisältyy vyörytystä terveysvalvonnan palkoista, koska terveysvalvonnan henkilöstöllä on paikattu ympäristönsuojelun vajetta. Ympäristötarkastajan viran kustannus sivukuluineen on maksimissaan Ympäristönsuojelun kuntalaskutus on väestöpohjan mukainen. Kokouksessa paikalle kutsuttuna terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo.

2 Valmistelijan esitys PoSaan perustetaan uusi ympäristötarkastajan vakituinen virka ja sille myönnetään täyttölupa vuoden 2014 alusta lähtien. Palvelusopimuksen 2014 henkilöstösuunnitelmaan esitetään PoSaan perustettavaksi toinen ympäristötarkastajan virka valmistelijan esityksen mukaisesti. Viran täyttölupa myönnetään vuoden 2014 talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa. Asia käsitellään palvelusopimuksen 2014 henkilöstösuunitelmaa laadittaessa. Lisätietoja antaa Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo, puh , Johtokunta Terveysvalvonnan johtaja on esitellyt ympäristötarkastajan viran perustamisasiaa PoSan ympäristö- ja terveyslautakunnassa, koska perussopimuksen mukaisesti lautakunnan tehtävä on päättää ympäristöpalveluiden toiminnan kehittämisestä. Asian edellisen käsittelyn jälkeen on ilmennyt, että vuoden 2014 alusta PoSaan ei liittyne uutta jäsenkuntaa. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että nykyiselläänkin ympäristönsuojelu on PoSassa aliresurssoitu Ympäristö- ja terveyslautakunta 15, Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo on esitellyt PoSan johtokunnalle tarpeen toisen ympäristötarkastajan viran perustamiseksi. Johtokunta päätti siirtää asian käsittelyn palvelusopimuksen 2014 henkilöstösuunitelman yhteyteen. Tällä hetkellä ympäristöpalveluissa on yksi ympäristötarkastajan virka ja viranhaltija vastaa viiden kunnan ympäristönsuojelun tehtävistä. Vuoden 2014 alusta alueeseen on liittymässä yksi kunta lisää. Kunnalle määrättyjä ympäristönsuojelun tehtäviä on lainsäädännössä yhteensä n Tehtävät sisältävät ilmoitusten käsittelyä, lupien valmistelua, rekisteröintejä, päätöksiä, pakkotoimia sekä valvontatehtäviä. Tällä hetkellä PoSassa on 118 paikallisesti myönnettyä ympäristölupaa. Myönnetyistä luvista osa on vanhoja, jotka pitäisi käsitellä uudestaan. Johtokunnan tietoon saatettiin, että lakisääteisiä valvontatehtäviä ei ole pystytty hoitamaan, koska ympäristönsuojelun resurssit on pidetty tietoisesti alimitoitettuna. Kuntien ympäristönsuojelun tehtäviin on tulossa edelleen paljon lisäyksiä: kuntien tulee laatia ja toteuttaa ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma v alkaen. Avin ja Elyn ympäristönsuojelulain mukaisten lupien ja valvonnan ruuhkautumisen takia on osa niiden tehtävistä lakimuutoksen myötä siirtymässä kuntien

3 hoidettavaksi. Samoin haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien poikkeuslupahakemuksia alettaneen käsitellä v aikana. Kokonaisuutena tehtävämäärä on yhdelle viranhaltijalle kohtuuton huomioiden vielä se, että v alusta on yksi jäsenkunta tulossa yhteistoimintaan lisää. PoSan ympäristönsuojelun henkilöstön alimitoitus on todellista, 1 / as. (Ensi vuonna 1 / as ellei toista virkaa perusteta.) Vertailuna esim. Suupohjan peruspalvelu llky 1 / 5934 as, Peruspalvelu ky Selänne 1 / 9605 as, Pori 1/ 4383 as, Pirkkala 1/ 6042 as, Turku 1 / 8192 as, Rauma 1 / 9955 as. Tiedot on kerätty kuntien internetsivuilta, väkiluvut kuntaliiton v tilastosta. PoSan ympäristönsuojelun nettokulut viidelle kunnalle jaettuna v olivat , tästä henkilöstökulujen osuus oli 81 %. Summaan sisältyy vyörytystä terveysvalvonnan palkoista, koska terveysvalvonnan henkilöstöllä on paikattu ympäristönsuojelun vajetta. Ympäristötarkastajan viran kustannus sivukuluineen on maksimissaan Ympäristötarkastajan tehtävät mielletään usein väärin. Ympäristöluvat koskevat kaikkea ihmisten ja elinkeinoelämän toimintoja, jotka saattavat aiheuttaa terveyshaittaa, haittaa elinympäristölle tai kohtuutonta rasitusta naapurustolle. Lupahakemusten käsittely täydentämis- ja lausuntopyyntöineen, naapurien ja asianosaisten kuuleminen, laillisuusharkinta punniten eri säädösten vaikutuksia kussakin tapauksessa ja hallintomenettelyn koukeroiden hallinta on perustehtävää, joka vie kaiken työajan. Lainsäädännön velvoittamaan toiminnan tarkastukseen ei toistaiseksi ole siis ollut resursseja. Ympäristölupa-asiat herättävät myös toisinaan naapurustossa voimakkaita tunteita ja tästä syystä työn psyykkinen kuormittavuus on melko kova. PoSan johtokunnan käsittelyssä oli myös yhden terveystarkastajan viran täyttölupa. Seitsemän kunnan yhteistoiminta-alueella on neljä terveystarkastajan virkaa ja vuonna 2014 hoidettavia kuntia on kahdeksan. Yksi virka on ollut täyttämättä heinäkuusta 2013 asti. Täyttölupaa ei toistaiseksi myönnetty. Kuntatalouden sekä valtion ja kuntien tehtäväjaon ollessa esillä on ymmärrettävää, että kunnat pyrkivät pikemminkin vähentämään kuin lisäämään henkilöstöä. Ympäristönsuojelun osalta lainsäädäntö on kuitenkin lisäämässä, ei vähentämässä kunnille määrättyjä tehtäviä. Koko valvontasektorin osalta kunnallinen paikallistuntemus on oleellinen osa valvonnan joustavaa toimintaa eikä siitä tultane luopumaan. Joustava, asiakaslähtöinen ja oikeudenmukainen viranomaistoiminta on yksi alueemme valtti, mikä voidaan menettää valvontahenkilöstön kohtuuttomalla kuormittamisella. Ympäristöpalveluiden aliresurssointi näkyy ensisijaisesti lakisääteisten valvontatehtävien tekemättä jättämisenä. Virkamieheen voidaan kuitenkin kohdistaa seuraamuksia, ellei hän toimi lainmukaisesti tai hän mm. laiminlyö virkavelvollisuutensa hoidon. Aliresurssoinnista johtuvasta valvonnan tekemättömyydestä vastuun tulee kuitenkin siirtyä yksittäisen virkamiehen osalta toimivaltaiselle viranomaiselle, koska virkavastuu on tekemättömän työn osalta kohtuuton.

4 Ympäristö- ja terveyslautakunta toteaa, että PoSan yhden ympäristötarkastajan virka ei ole riittävä ympäristönsuojelun lakisääteisten tehtävien hoitamiseksi ja PoSaan tuleekin perustaa toinen ympäristötarkastajan virka v alusta lähtien. Myöskään terveystarkastajien virkoja ei voida pitää täyttämättä, koska vuosittaisen valvontasuunnitelman toteuma on ollut n. 65 % huomioiden se, että suunnitelmassa on jo vähennetty laskennallista aikaa valtakunnallisista tavoitteista Palvelusopimuksen 2014 valmistelutyön yhteydessä pidetyssä neuvottelussa (läsnä johtokunnan puheenjohtaja sekä tilaajajohtaja) käsiteltiin myös ympäristöpalveluiden tilannetta. Osapuolet totesivat, että ympäristöterveydenhuollon avoimen viran täyttöprosessi tulee aloittaa välittömästi sekä toisen ympäristötarkastajan virka tulee perustaa lukien ao. toiminnan turvaamiseksi ja erityislainsäädännön edellyttämällä tavalla. Terveysvalvonnan johtaja Juhantalo on tarvittaessa saapuvilla kokouksen käytettäväksi selostamaan ympäristöterveydenhuollon resurssitilannetta. Valmistelijan esitys Johtokunta tekee päätöksen viran perustamisesta aiemmin esitetyn mukaan. a) Johtokunta antaa luvan avoimen terveystarkastajan viran täyttöprosessin käynnistämiseen. b) Esitetään perusturvalautakunnalle, että PoSaan perustetaan lukien toinen ympäristötarkastajan virka. Perusteet: Ympäristöterveydenhuollon toiminnassa välttämätön henkilöstöresurssi. Lisätietoja antaa Toimitusjohtaja Esa Hakala, puh , etunimi.sukunimi@eposa.fi Johtokunta 88 Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo on esittänyt useaan otteeseen PoSan ympäristö- ja terveyslautakunnalle, johtokunnalle ja perusturvalautakunnalle tarpeen toisen ympäristötarkastajan viran perustamiseksi. Perusturvalautakunta on todennut , että kunnan ympäristönsuojelun lakisääteiset tehtävät on hoidettava, ja päättänyt varata määrärahat toisen ympäristötarkastajan viran perustamiseen vuoden 2015 talousarvioon.

5 Kuntien ympäristönsuojelun tehtävät lisääntyvät merkittävästi v. 2015, jolloin haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien poikkeuslupahakemuksia aletaan käsitellä. Yhteensä viiden kunnan alueella on asukasta, jotka eivät ole liittyneet kunnalliseen viemäriin (tieto Pohjois-Satakunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmasta). Näistä pelkästään hakijan ikään perustuvia poikkeuslupakohteita on 568 kiinteistöä (tiedon toimittanut Ely-keskus). Tämän lisäksi muilla perusteilla poikkeuslupia tulee hakemaan merkittävä osa ko. kiinteistöistä. Lisäksi parhaillaan on valmisteilla lakimuutokset, jotka tulevat siirtämään maa-ainesluvan käsittelyn ja valvonnan ympäristöluvan käsittelyn yhteyteen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtäväksi vuoden 2015 aikana. Kuntien tulee myös laatia ja toteuttaa ympäristönsuojelun valvontasuunnitelma mennessä. Valvontasuunnitelman valmistuttua kaikki suunnitelmallinen valvonta on toimijoille maksullista eli siitä alkaa myös kertyä myyntituottoja. Kokonaisuutena tehtävämäärä on yhdelle viranhaltijalle täysin kohtuuton huomioiden se, että valvonta on jo nykyisellään hoitamatta ja tehtävämäärä lisääntyy tästä vielä merkittävästi. Huomioitava myös on, että viranhaltija toimii virkavastuulla ja on jopa rikosoikeudellisessa vastuussa tehtävien laiminlyönnistä. Työnantajan vastuulla on kuitenkin huolehtia henkilöstön jaksamisesta. Jos työntekijän todetaan työssään kuormittuvan hänen terveyttään vaarantavalla tavalla, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi (työturvallisuuslaki 25 ). Valmistelijan esitys Lisätietoja antaa Johtokunta päättää perustaa toisen ympäristötarkastajan viran, varaa määrärahat vuoden 2015 budjettiin ja myöntää täyttöluvan virkaan viimeistään vuoden 2015 alusta lähtien. Johtokunta päättää perustaa toisen ympäristötarkastajan viran, varaa määrärahat vuoden 2015 budjettiin ja myöntää täyttöluvan virkaan viimeistään vuoden 2015 alusta lähtien. Terveysvalvonnan johtaja Laura Juhantalo, puh , ja toimitusjohtaja Esa Hakala, puh ,

Pöytäkirja 8/2014 130. Pohjois-Satakunnan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä. Johtokunta. Aika 28.08.2014 klo 18:00-20:45

Pöytäkirja 8/2014 130. Pohjois-Satakunnan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä. Johtokunta. Aika 28.08.2014 klo 18:00-20:45 Pöytäkirja 8/2014 130 Johtokunta Aika 28.08.2014 klo 18:00-20:45 Paikka PoSa kokoushuone, Tapalankatu 20, 2. krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 80 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 132 81 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2014-2015

KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2014-2015 1 LIITE 3: Palvelualueen perustiedot KÄYTTÖTALOUSOSA Talousarvio 2013 ja taloussuunnitelma 2014-2015 Palvelualue ja vastuuhenkilö Tekniset palvelut Markus Kannala Palvelualueen arvot Palvelualueen visio

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle

59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Yhteinen kirkkoneuvosto 318 24.10.2013 414/2013 59 Vironkielisen seurakuntatyön papinviran perustaminen päättyvän diakonian viran tilalle Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää perustaa 1.7.2014

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 18.01.2012

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 18.01.2012 Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Nro 1 / 2012 Sivu 1 Kokoustiedot Aika Keskiviikko klo 18.25-19.09 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet et Moilanen Pekka Lahti Jari Airas

Lisätiedot

Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen

Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen Sivutoimilupien ja - ilmoitusten periaatteet ja hakeminen 1. Noudatettavat lait ja säännökset Laki kunnallisesta viranhaltijasta (304/2003) 18 Työsopimuslaki 3. luku 3 Hallintolaki (6.6.2003/434) 5. luku

Lisätiedot

Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus

Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus Pohjois-Satakunnan Peruspalvelu-Liikelaitoskuntayhtymä (PoSa) Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus Hyväksytty: PoSan jäsenkunnat: Honkajoen kunnanvaltuusto 30.3.2009 17 Jämijärven kunnanvaltuusto

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti:

2 Kokouspalkkiot 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista maksetaan luottamushenkilöille ja viran- ja toimenhaltijoille seuraavasti: Valtuusto 10.12.2012 50 1 (6) LAUKAAN KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuuston kokouksessa Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille maksetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.1.2013 lukien Valtuusto hyväksynyt 17.12.2012 KEURUUN KAUPUNKI 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Valtuustossa 17.12.2012 Voimaantulo

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET 1 Soveltamisala Juankosken ja Nilsiän kaupunkien sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven, Tuusniemen ja Varpaisjärven kuntien muodostamalla ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ

POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ POHJOIS-SATAKUNNAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS 1.1.2015 lukien A. YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 2 Jäsenyhteisöt 3 PoSan tehtävät 4 Erilliset taseyksiköt B. YHTYMÄVALTUUSTO

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Kaupunginhallitus Stj/1 19.5.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (6) Päätöshistoria Sosiaali- ja terveysvirasto 7.5.2014 HEL 2014-005402 T 01 01 00 Sosiaali- ja terveysvirasto esittää, että kaupunginhallitus päättäisi seuraavista

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ KAARINAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 1 2 Kokouspalkkiot... 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 1 4 Vuosipalkkiot... 2 5 Sihteerin ja esittelijän palkkiot... 2 6 Katselmus,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 14 / 2009. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 17.12.2009 klo 17.30 18.55

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 14 / 2009. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 17.12.2009 klo 17.30 18.55 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 14 / 2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 17.12.2009 klo 17.30 18.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ Yhteistoimintasopimuksen sopijapuolet: Säkylän kunta Punkalaitumen kunta Huittisten kaupunki 1 Sopimuksen kohde ja sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302 267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Sivistyslautakunta Nro 11/2009. Kunnanvirasto, valtuustosali

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Sivistyslautakunta Nro 11/2009. Kunnanvirasto, valtuustosali KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA sivu Nro 11/2009 Kokousaika klo 19.00 20.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.4.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 06.04.2010 klo 17.30 18.08

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 06.04.2010 klo 17.30 18.08 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4/2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 06.04.2010 klo 17.30 18.08 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Haveri Satu

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 106/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 61/2009 25.9.2009 Asia: Korvausvaatimus Korvausvaatimuksen tekijä: A Virasto: Työvoima- ja elinkeinokeskus Korvausvaatimus: TE-keskus

Lisätiedot

Pöytäkirja Johtokunta

Pöytäkirja Johtokunta Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Johtokunta N:o 7 / 2008 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 4.9.2008 klo 15.00 15.58 Saapuvilla olleet jäsenet Lasse

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö

RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKI- 041 00 LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 T:\JOHTSÄÄN\Luottamush.palkkio- ja matkustussääntö LÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 RAISION KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 SOVELTAMISALA Kaupunginvaltuuston 26.11.2001 hyväksymä, voimaantulo 1.1.2002, kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.7.2014 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut www.satshp.fi 050 Eura KONSERVATIIVISEN HOIDON TOIMIALUE

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta 3/2016 1. Ti 19.4.2016 klo 17.30-18.00. Kunnanvirasto, hallituksen ja lautakuntien kokoushuone

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta 3/2016 1. Ti 19.4.2016 klo 17.30-18.00. Kunnanvirasto, hallituksen ja lautakuntien kokoushuone Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2016 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Ti 19.4.2016 klo 17.30-18.00 Kunnanvirasto, hallituksen ja lautakuntien

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 12.2.2013

Helsingin kaupunki 1 (8) Sosiaali- ja terveysvirasto 12.2.2013 Helsingin kaupunki 1 (8) Kaupunginhallitus PL 1 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Esitys kaupunginhallitukselle uusista viroista ja virkanimikemuutoksista sosiaali- ja terveysvirastoon HEL 2013-000126 T 01 00 02

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä

Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä Kunnanhallitus 83 21.03.2016 Oikaisuvaatimus henkilöstöjohtajan tekemästä päätöksestä, palkan takaisinperintä 97/01.02.00/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 83 Vt. henkilöstöjohtaja on päätöksellään 8.2.2016

Lisätiedot

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3

1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN PALKKIO...3 ULVILAN KAUPUNGIN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 10.10.2005 Voimaantulo: 1.1.2006 SISÄLLYSLUETTELO 1 SOVELTAMISALA...2 2 KOKOUSPALKKIOT...2 3 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET...2 4 VUOSIPALKKIOT...3 5 SIHTEERIN

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251

SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 SAVONLINNAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 12.11.2012 14 9.12.2013 251 Voimaantulo 1.1.2014 1 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti:

2 1 mom. Kunnan toimielinten kokouksista suoritetaan palkkiota seuraavasti: PALTAMON KUNNAN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 22.1.2009 Voimassa: 1.1.2009 alkaen toistaiseksi I LUOTTAMUSHENKILÖT 1 Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen ilmoitusjärjestelmä. Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Sairauspoissaolojen ilmoitusjärjestelmä. Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Yhteistoimintaelin 19 13.10.2014 Kunnanhallitus 267 27.10.2014 Kunnanhallitus 13 18.01.2016 Sairauspoissaolojen

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 1/2014 Tukipalvelulautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Torstai 9.1.2014 klo 17.00 17.36 Isonkyrön

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUJEN

Lisätiedot

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ

REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ REISJÄRVEN KUNTA PALKKIOSÄÄNTÖ KHALL 12.3.2001 VALT 20.3.2001 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 2 Kokouspalkkiot 3 Vuosipalkkiot 4 Erityistehtävät 5 Ansionmenetysten korvaus 6 Matkakustannusten korvaus

Lisätiedot

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja

MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA. Laura Leppänen muutosjohtaja MAAKUNTAUUDISTUKSEN TILANNE VARSINAIS-SUOMESSA Laura Leppänen muutosjohtaja 4/2017 MITÄ MAAKUNTIIN SIIRTYMINEN TARKOITTAA? Suomeen perustetaan 18 maakuntaa 1.7.2017. Palveluiden järjestämisvastuu siirtyy

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala... 2 2 Kokouspalkkiot... 2 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset... 3 4 Vuosipalkkiot...

Lisätiedot

Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta

Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta Ympäristö, asuminen ja rakennusvalvonta LIITE 1. TAULUKOT JA KUVIOT Taulukko 1. Ympäristönsuojelun käytössä olevat henkilöstöresurssit vuonna 2012 ja arvioitu eläköityminen v. 2020 mennessä Asukkaita Ammatillinen

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012 Sivistyslautakunta 17.01.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 Puumilan Taitotalo Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016. Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Pakolaisten kuntiin sijoittaminen Satakunnassa vuonna 2016 Marja Karvonen Satakunnan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Jouni Vataja, Satakunnan ELY-keskus 4.3.2016 1 Turvapaikanhakijoiden määrän kasvu

Lisätiedot

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat;

A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen suoritteisiin, jotka koskevat; Hyväksytty johtokunta 19.01.2015 9 SUUPOHJAN PERUSPALVELULIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveydenhuollon taksa 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymän osakaskuntien,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PYHTÄÄN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanhallitus 10.12.2012 355 Kunnanvaltuusto 17.12.2012 93 Voimaantulo 1.1.2013 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAAHEN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty Raahen kaupunginhallitus 4.2.2013 74 Voimaantulo 1.1.2013 Soveltamisala 1 Raahen kaupungin viranhaltijoille ja työntekijöille suoritetaan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä Voimaantulo 1.1.2007 1 Ympäristöterveydenhuollon tehtävät Ympäristöterveydenhuollon toimialaan kuuluvat eläinlääkintähuolto,

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1

SISÄLLYSLUETTELO. SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1 i SISÄLLYSLUETTELO SATPEL, 1.12.2015 17:30, Esityslista 1-2 Läsnäolijat... 1 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 2 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 3 3 Talouskatsaus lokakuu

Lisätiedot

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma

Lohjan kaupunki. Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Lohjan kaupunki Ympäristö- ja rakennuslautakunta TALOUSARVIO 2015 Käyttösuunnitelma Ympäristö- ja rakennuslautakunta 11.12.2014 1 1 YMPÄRISTÖ- JA RAKENNUSLAUTAKUNNAN SITOVAT TAVOITTEET... 2 2 YMPÄRISTÖ-

Lisätiedot

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95

Kaupungin toimielinten kokouksista maksetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1. Valtuusto ja sen valiokunnat sekä kaupunginhallitus ja sen jaostot 95 Forssan kaupunki PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 10.12.2012 Voimaantuloajankohta 1.1.2013 Kv. 28.1.2013, muutos 4 :ään Voimaantuloajankohta 1.2.2013 Kv. 3.3.2014, lisäys 2 :ään Voimaantuloajankohta

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: (x) (x) (x) (-) Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. Anita Urpilainen (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet: (x) (x) (x) (-) Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen. Anita Urpilainen (-) KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2014 16.04.2014 Kokousaika Keskiviikkona 16.4.2014 klo 17.00-19.05 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali. Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JOHTOSÄÄNTÖ Kuntayhtymävaltuuston 20.11.2006 hyväksymä Voimaantulo 1.1.2007 1 Ympäristöterveydenhuollon tehtävät Ympäristöterveydenhuollon toimialaan kuuluvat eläinlääkintähuolto,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö. Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. 1 VANTAAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 15. päivänä joulukuuta 2008 hyväksymä. Voimassa 1.1.2009 alkaen. I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET Kaupunginhallitus 22.5.2017 Kaupunginvaltuusto 29.5.2017 1 (7) SISÄLLYS Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet... 2 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus

Kuntayhtymän hallitus Kuntayhtymän hallitus Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 8 13.11.2017 Kuntayhtymän hallitus 27 11.12.2017 30 331/00.00.01.00.00/2017 Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001

Valmistelija: kaupunkikehityspäällikkö Mika Mannervesi, mika.mannervesi@salo.fi, p. 02 778 5001 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 24.06.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 189 11.11.2014 Kaupunginhallitus 479 17.11.2014 Kaupunkisuunnittelulautakunta 206 09.12.2014 Kaupunginhallitus 32 02.02.2015 Liikennepalveluasiantuntijan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 07.09.2015 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi Helena

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Reisjärven kunta. Kunnanhallitus LIITE 1 Valtuusto LIITE Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Reisjärven kunta Kunnanhallitus 6.9.2017 151 LIITE 1 Valtuusto 19.9.2017 LIITE 5 67 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Pieksämäen kaupunki LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

Pieksämäen kaupunki LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Pieksämäen kaupunki LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot.. 1 3 Toimituspalkkiot. 1 4 Samana päivänä pidetyt kokoukset.. 2 5 Vuosipalkkiot..

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 30/2008 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Päätös nro 33/2009 15.5.2009 Asia: Korvausvaatimus Oikaisuvaatimuksen tekijä: A Virasto: Korkeakoulu Korvausvaatimus: A:lle on maksettava 24

Lisätiedot

Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat)

Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat) Valtion ylimpiä virkamiehiä koskeva ilmoitus sidonnaisuuksista (Valtion virkamieslain 26 :n 1-4 kohdissa tarkoitetut virat) Sidonnaisuuksien ilmoittaminen sidonnaisuuslomakkeella Valtion ylimmän virkamiesjohdon

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011. Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011. Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 17.3.2011 klo 17.30 18.30 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Heinilä Päivi Koivisto Sini

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

Pöytäkirja Johtokunta

Pöytäkirja Johtokunta Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Johtokunta N:o 8 / 2008 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 17.9.2008 klo 15.00 15.23 Saapuvilla olleet et Lasse Hautala

Lisätiedot

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa

MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) Kirkkoneuvosto 4/2010 5.10.2010. OSALLISTUJAT läsnä poissa MUONION SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA sivu 1(11) KOKOUSTIEDOT Aika 5.10.2010 klo 16-18.20 Paikka Kanttorila OSALLISTUJAT läsnä poissa Puh. johtaja Lepistö Jouko vt. kirkkoherra x Alaoja Raimo jäsen, vpj. x Liikavainio

Lisätiedot

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA

VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA VUODEN 2012 KUMPPANUUSSOPIMUSNEUVOTTELUIHIN LIITTYVÄ INFORMAATIO JA KESKUSTELUTILAISUUS OHJELMA 15.2.2012 klo 13.00 13.10 klo 13.10 13.50 Tilaisuuden avaus yhtymähallituksen puheenjohtaja Kauko Juhantalo

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 28.11.2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan,

Lisätiedot

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa).

1) Akuuttivuodeosasto suljetaan vuoden 2014 loppuun 1.7.2014 lukien tai viimeistään elokuun alusta 2014 (säästö 211.000 euroa). Kuntayhtymähallitus 97 23.07.2014 Kuntayhtymähallitus 105 06.08.2014 Kuntayhtymähallitus 112 21.08.2014 Kärsämäen sosiaali- ja terveyspalvelujen supistaminen 249/00.01.02/2014 KYHALL 23.07.2014 97 Kärsämäen

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Aluehallintoviraston päätös kumottiin ja asia palautettiin uudelleen käsiteltäväksi.

Aluehallintoviraston päätös kumottiin ja asia palautettiin uudelleen käsiteltäväksi. Poikkeuksellinen säännöllinen työaika. Ensihoitopalvelu. Dnro 17/2015, annettu 22.3.2016 Aluehallintoviraston päätös kumottiin ja asia palautettiin uudelleen käsiteltäväksi. PÄÄTÖS OIKAISUVAATIMUSASIASSA

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

Eläinlääkäripalvelujen saavutettavuus ja turvaaminen, työryhmän loppuraportti

Eläinlääkäripalvelujen saavutettavuus ja turvaaminen, työryhmän loppuraportti Kuntayhtymähallitus 27 22.02.2011 Ympäristöterveydenhuoltojaosto 10 30.03.2011 Kuntayhtymähallitus 59 26.04.2011 Eläinlääkäripalvelujen saavutettavuus ja turvaaminen, työryhmän loppuraportti 9/11/02/07/2011

Lisätiedot

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura

Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa Laura KOKOUSAIKA: Keskiviikko 16.03.2016 klo 17:30 KOKOUSPAIKKA: Vanha Pappila Osallistujat: Henttinen Martti Hyttinen Ilkka Koivumäki Anu Koivunen Leena, varapj, Lahti Mariitta Sällilä Raimo Tasala-Suurimaa

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38 KOKOUSAIKA 14.08.2012 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Aino Savolainen, pj Teemu Pakarinen,

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 4. Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 8.2.2016 klo 14 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet Jaakko Alamattila

Lisätiedot

vuoden 2006 loppuun saakka.

vuoden 2006 loppuun saakka. PÄÄTÖSVALLAN VASTUUN SIIRTÄMINEN ASIOISSA Heja 22.11.2006 Henkilöstöpäällikkö Koski: Taustaa: Nykyiset delegointipäätökset koskien vakanssien perustamista ja lakkauttamista, nimikemuutoksia ja palkkausta

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 12.4.2007 23 Voimaantulo 1.4.2007 2 SISÄLTÖ 1 SOVELTAMISALA... 3 2 KOKOUSPALKKIOT... 3 3 SAMANA PÄIVÄNÄ

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 1/2014 1. Henkilöstöjaosto. Aika 27.01.2014 kello 11:35-11:50

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen. Pöytäkirja 1/2014 1. Henkilöstöjaosto. Aika 27.01.2014 kello 11:35-11:50 Pöytäkirja 1/2014 1 Henkilöstöjaosto Aika 27.01.2014 kello 11:35-11:50 Paikka Keskussairaala talo 7/7 krs neuvotteluhuone Saapuvilla olleet jäsenet Jormanainen Laura Vainikka Pekka Varis Minna Palviainen

Lisätiedot

177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET Sosiaali- ja terveysltk 165 22.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 172 29.09.2015 Sosiaali- ja terveysltk 177 06.10.2015 177 HYVINVOINTIPALVELUJEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOON LIITTYVÄT VIRKOJEN JA TOIMIEN PERUSTAMISET

Lisätiedot

Iitin kunnan yksityisen päivähoidon tuen, yksityisen hoidon tuen kuntalisän, periaatteet. Koulutuslautakunta 26.04.2013 24

Iitin kunnan yksityisen päivähoidon tuen, yksityisen hoidon tuen kuntalisän, periaatteet. Koulutuslautakunta 26.04.2013 24 Koulutuslautakunta 24 26.04.2013 Koulutuslautakunta 16 08.04.2015 Iitin kunnan yksityisen päivähoidon tuen, yksityisen hoidon tuen kuntalisän, periaatteet 129/05.01.00/2013 Koulutuslautakunta 26.04.2013

Lisätiedot

Pauli Salonpää * Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Henrik Kiviniemi Juha Urpilainen

Pauli Salonpää * Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Henrik Kiviniemi Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/ 21.1.2014 1 Kokousaika Tiistaina 21.1.2014 klo 15.00-16.26. Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 25 19.01.2015. 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 115 16.12.2014 25 Asianro 8193/01.01.00/2014 Tehtävien lakkauttaminen ja virkojen perustaminen perusturvan palvelualueella 1.1.2015

Lisätiedot

Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 15 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen 28 16 Hankintaoikaisu päätökseen 13, 30.1.

Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 15 Pöytäkirjantarkastajien nimeäminen 28 16 Hankintaoikaisu päätökseen 13, 30.1. Pöytäkirja 2/2014 25 Johtokunta Aika 06.02.2014 klo 18:00-19:15 Paikka PoSa kokoushuone, Tapalankatu 20, 2.krs Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 14 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 15 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014

KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU. KUNNANHALLITUS No 14/2014 KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANHALLITUS No 14/2014 KOKOUSAIKA 23.10.2014 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 154 155 156 157 158 159 160

Lisätiedot

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta

Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu. 2 Ympäristölautakunta KRISTIINANKAUPUNGIN YMPÄRISTÖTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto / 2009 1 Sisältö Ympäristölautakunnalle kuuluu kunnan ympäristöterveydenhuolto mukaan lukien eläinlääkintähuolto sekä ympäristönsuojelu.

Lisätiedot

Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen

Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11. Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 30.03.2015 Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue (240) Sivu 1/11 Kysely: Vuoden 2014 valvonnan toteutuminen 30.03.2015 Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8. Tekninen lautakunta 18.8.2010

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8. Tekninen lautakunta 18.8.2010 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 Tekninen lautakunta 18.8.2010 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 18.8.2010 klo 16.30 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous

OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS. 1. Sopijapuolet. 2. Sopimuksen sisältö. 3. Hallinto ja talous OSAAVA SATAKUNNAN SEUDULLINEN TÄYDENNYSKOULUTUSSOPIMUS 1. Sopijapuolet Tämän täydennyskoulutuksen sopijapuolet ovat kunta ja Porin kaupunki. Tähän sopimukseen sitoutuneet kunnat ovat Pori, Ulvila, Nakkila,

Lisätiedot