Perusturvalautakunta nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Perusturvalautakunta nro 1/2013 14.2.2013 SISÄLLYSLUETTELO"

Transkriptio

1 nro 1/2013 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 1 Kokouksen järjestäytyminen PTLTK 2 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta PTLTK 3 Päätösvallan delegointi sosiaali- ja terveystoimessa PTLTK 4 Perusturvalautakunnan vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen PTLTK 5 E-reseptin käyttöönotto ja liittyminen KELAn Reseptikeskukseen PTLTK 6 Yhteistoimintasopimus Inkoon kanssa sosiaalityö PTLTK 7 Toimeentulotuen soveltamisohjeet ssa PTLTK 8 Ostopalvelu Pixne-klinikalta PTLTK 9 Finlands svenska socialförbund rf:n toiminta-avustushakemus vuodelle 2013 PTLTK 10 Jäsenen valinta Rinnekodin neuvottelukuntaan PTLTK 11 Valtuustoaloite koskien terveyskeskusmaksun poistamisen selvittämistä PTLTK 12 Perusturvalautakunnan kokoukset keväällä 2013 PTLTK 13 Muut asiat

2 Sivu 2 Nro 1/2013 Kokouspaikka- ja aika Läsnäolevat jäsenet Kunnantalo klo Lindström Bo, puheenjohtaja Dahlström Kaj, jäsen Elo Tuula, jäsen Kaisla Sirpa, jäsen Mäenpää Mika, jäsen Nordenswan-Lindén Eva, jäsen Pekkinen Vesa-Matti, jäsen Petterson-Perklén Nina, jäsen Tarnanen Keijo, jäsen Muut läsnäolevat Svanfeldt Stefan, kh:n edustaja Öberg Benita, perusturvajohtaja, esittelijä Mäkeläinen Pia, sosiaalipalvelupäällikkö, sihteeri Asiat 1-13 Allekirjoitukset Bo Lindström puheenjohtaja Pia Mäkeläinen pöytäkirjanpitäjä pöytäkirjantarkastaja pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirja on yleisesti nähtävänä, aika ja paikka Kunnantalo Todistaa, allekirjoitus

3 Sivu 3 PTLTK 1 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN päättää 1. todeta kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 2. valita kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

4 Sivu 4 PTLTK 2 Oheismateriaali VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN LAILLISUUSVALVONTA Lautakunnalle on toimitettu lautakunnan alaisten jaostojen ja viranhaltijoiden päätöspöytäkirjoja kuluvan vuoden aikana tehdyistä päätöksistä, jotka voidaan kuntalain 51 :n mukaan ottaa lautakunnan käsiteltäväksi. Oheismateriaali ja liitteet - pöytäkirjat ja päätösluettelot ovat oheismateriaalina Ehdotus: Lautakunta päättää - kuntalain 51 :n nojalla olla ottamatta käsiteltäväkseen seuraavia perusturvalautakunnan alaisen jaoston ja viranhaltijoiden pöytäkirjoissa olevia asioita: Perusturvajohtaja Benita Öbergin päätösluettelo: , 14/ , 1-17/2013

5 Sivu 5 KH:637 /2012 PTLTK 3 KH Liite 4 PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMESSA Jotta sosiaali- ja terveystoimen toiminta voidaan turvata, täytyy päätösvallan delegointipäätöksen astua voimaan Koska kunnanhallitus vastaa perusturva-asioista vuonna 2012, asia käsitellään kunnanhallituksessa. Ehdotus: Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteen mukaisesti delegoinnit lukien. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin. ===== PTLTK 3 Liite 1 Ehdotus: vahvistaa liitteen mukaisesti delegoinnin lukien.

6 Sivu 6 PTLTK 4 Oheismateriaali Liite 2 PERUSTURVALAUTAKUNNAN VUODEN 2013 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Yleistä käyttösuunnitelmavalmistelusta Kunnanvaltuusto hyväksyi talousarvion vuodelle 2013 kokouksessaan Kunnanhallitus on antanut lautakunnille talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Täytäntöönpano-ohjeiden mukaan osastojen on valmisteltava lautakuntien hyväksyttäväksi määrärahojen käyttöä ja tuloarvioiden toteutumista varten käyttösuunnitelma, jossa lautakunnat tarkistavat 266 määrärahajaon tulosalueille tai tulosyksiköille tai kustannuspaikoille lautakunnan päättämällä tavalla. Kunkin lautakunnan on hyväksyttävä mennessä käyttösuunnitelmansa kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion mukaisiksi. Määrärahat ovat valtuustoon nähden nettositovia toimielintasolla. Tällä tarkoitetaan sitä, että valtuustoon nähden sitova on toimielimen toimintakate, eli toimintatulojen ja toimintamenojen erotus. Kunnanhallituksen antama täytäntöönpano-ohje oheismateriaalina Kunnanvaltuuston antama nettositova määräraha (euroa) perusturvalautakunnalle vuodelle 2013 on seuraava: Talousarvio 2013 Toimintatuotot Toimintakulut Sisäiset kulut Toimintakate (nettositova valtuustoon nähden) Talousarvio LOST Erikoissairaanhoito Tilinpäätös LOST Erikoissairaanhoito Tulosalueiden käyttösuunnitelmavalmistelu Perusturvalautakunnan alainen toiminta on jaettu kolmeen tulosalueeseen; terveyspalveluiden tulosalue, vanhuspalveluiden tulosalue ja sosiaalipalve-

7 Sivu 7 luiden tulosalue. Lisäksi lautakunnan alaisuudessa toimii perusturvatoimiston tulosyksikkö. Tulosalueiden ja yksikön kustannuspaikkojen käyttösuunnitelmat esitetään tiliryhmätasoisena eritellen sekä ulkoiset että sisäiset tulot ja menot. Neljä vuotta jatkunut sosiaali- ja terveydenhuollon (LOST) yhteistoimintaalue lakkaa Toiminta siirtyy n kunnan hoidettavaksi. Kunnan visio, strategiset päämäärät sekä toiminnan tavoitteet ohjaavat toimintaa. Perusturvan toiminnan tavoitteena vuonna 2013 on tuottaa toimivia sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluja kuntalaisille molemmilla kotimaisilla kielillä. Painopiste on selvittää ja kehittää hoitoketjuja ja lisätä palvelutarjontaa ja pystyttää oman organisaation sisäistä verkostoa. Toiminnan tavoitteena on tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut kunnan omana toimintana, ja vain niissä tapauksissa, joissa se on tarkoituksenmukaista ostaa tai tuottaa ne yhdessä yksityisten palveluntuottajien, kuntien ja kuntayhtymien kanssa. Osana kuntauudistusta sosiaali- ja terveysministeriön (STM) työryhmä valmistelee sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta. Eduskunta käsittelee syksyllä 2012 hallituksen esitystä vanhuslaiksi, joka astuu voimaan Sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain ( /61) mukaan maan kaikkien sairaaloiden ja terveyskeskusten on siirryttävä käyttämään sähköistä lääkemääräystä vuoden 2013 maaliskuun loppuun mennessä. n kunta siirtyy käyttämään sähköisiä reseptejä vuoden 2013 alusta alkaen. Perusturvatoimiston tulosyksikkö TA2013 TS2014 TS2015 TS2016 Toimintatuotot/Verksamhetsintäkter Toimintakulut/Verksamhetsutgifter Sisäiset kulut/interna utgifter Toimintakate/verksamhetsbidrag Perusturvatoimiston tulosyksikkö kattaa perusturvaosaston hallinnon, kustannuspaikka 271. Terveyspalveluiden tulosalue

8 Sivu 8 TA2013 TS2014 TS2015 TS2016 Toimintatuotot/Verksamhetsintäkter Toimintakulut/Verksamhetsutgifter Sisäiset kulut/interna utgifter Toimintakate/verksamhetsbidrag Erikoissairaanhoito TA2013 TS2014 TS2015 TS2016 Toimintatuotot/Verksamhetsintäkter Toimintakulut/Verksamhetsutgifter Sisäiset kulut/interna utgifter Toimintakate/verksamhetsbidrag Terveyspalveluiden tulosalue käsittää kustannuspaikat 226 Veteraanihuolto 260 Neuvolatoiminta 265 Vastaanottotoiminta 266 Päivystys 269 Terveyspalveluiden hallinto 270 Suun terveydenhuolto 275 Avosairaanhoidon tukipalvelut 278 Kuntoutus 279 Erikoissairaanhoito Terveyspalvelujen tulosyksikköön ei ole palkattu johtavaa lääkäriä vuodelle 2013 kun vastaanottotoiminta on ulkoistettu. Toimintaa johtaa perusturvajohtaja. Virkalääkärin tehtävät hoidetaan yhteistyösopimuksella Inkoon kunnan kanssa. Vastaanottotoiminnan tavoitteena on jatkaa ja kehittää Hyvä vastaanotto mallia tarpeen mukaan ja huolehtia siitä, että rekrytoidaan riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa laadullisesti hyvän hoidon antamiseksi. Ehkäisyneuvonta, äitien ja lasten terveydenhoito ja kouluterveydenhoito kuuluvat terveyden edistämiseen, jota tulee kehittää yhteistyössä sosiaalihuollon tulosyksikön ja sivistysosaston kanssa ja luoda yhteistyömalleja oppilashuollosta, lastensuojelusta ja kouluterveydenhoidosta. Näillä malleilla lisätään lasten ja perheiden hyvinvointia. Perustetaan moniammatillinen kuntoutustyöryhmä. Suun terveydenhoidossa varataan euron investointimääräraha uuden hammaslääkärituolin (UNIT) hankintaan.

9 Sivu 9 Erikoissairaanhoitoon on varattu HUS vastaa ensihoito- ja sairaankuljetuspalveluista alkaen. Vanhuspalveluiden tulosalue TA2013 TS2014 TS2015 TS2016 Toimintatuotot/Verksamhetsintäkter Toimintakulut/Verksamhetsutgifter Sisäiset kulut/interna utgifter Toimintakate/verksamhetsbidrag Vanhuspalveluiden tulosalue käsittää kustannuspaikat 210 Terveyskeskuksen vuodeosasto 211 Vanhusten laitoshoito, ostopalvelut 214 Vanhusten asumispalvelut, ostopalvelut 215 Dementtiayksikkö, Azalea 216 Villa Charlotta 217 Turvapalvelut 218 Ateriapalvelut 219 SHL-kuljetukset 220 Kotihoito 221 Omaishoidontuki 225 Päivätoiminta 267 Vanhuspalvelun hallinto Vanhuspalvelupäällikkö johtaa senioripalvelujen tulosyksikköä Tavoitteena vuoden aikana on ottaa jälleen käyttöön mahdollisuus ympärivuorokautiseen kotihoitoon. Vanhuspalvelussa painotetaan hoitoketjujen kehittämistä, ja perustetaan SAS-työryhmä (hoitotarvetta ja potilaan sijoittamista arvioiva moniammatillinen työryhmä). Hoidon tarpeen ja porrastamisen arvioinnilla pyritään siihen, että potilaan hoitopaikka vastaa hänen toimintakykyään ja avuntarvettaan. Kuitenkin etusijalla on kotihoito ja tukitoimet. Niille asiakkaille, jotka eivät tule toimeen kotihoidossa, on tarjottava hoitopaikka palveluasunnossa Azaleassa ja Villa Charlottassa. Jos kunta ei itse voi tuottaa riittävästi palveluasuntopaikkoja, tähän tarkoitukseen on varattu varoja ostopalvelujen hankintaan. Vuoden 2013 aikana on selvitettävä ja suunniteltava kunnan palveluasuntopaikkojen lisäämistä. Vuodeosastohoito keskitetään ensi sijassa akuutti- ja kuntoutushoitoon. Hoidon painopisteen tulee olla kuntouttavassa toimintatavassa, joka tukee kunkin asiakkaan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Tavoitteena on hakea tukea KASTEhankkeesta lähinnä senioritoimintaan. Sosiaalipalveluiden tulosalue

10 Sivu 10 TA2013 TS2014 TS2015 TS2016 Toimintatuotot/Verksamhetsintäkter Toimintakulut/Verksamhetsutgifter Sisäiset kulut/interna utgifter Toimintakate/verksamhetsbidrag Sosiaalipalveluiden tulosalue käsittää kustannuspaikat 230 Sosiaalipalvelujen hallinto 231 Lastensuojelun avohoito 233 Lastensuojelun laitoshoito 234 Jälkihuolto 235 Muut lasten ja perheiden palvelut 236 Elatustuki ja lastenvalvonta 237 Vammaisten työ ja päivätoiminta 238 Vammaisten asumispalvelut 239 Vammaisten laitoshoito 240 Vammaisten kuljetuspalvelut 241 Vammaisten asunnon muutostyöt 242 Vammaisten henkilökohtainen avustaja 243 Vammaisten avopalvelut 245 Kehitysvammaisten työ ja päivätoiminta 246 Kehitysvammaisten asumispalvelut 247 Kehitysvammaisten laitoshoito 248 Kehitysvammaisten avopalvelut 250 Mielenterveys- ja päihdepalvelut, avohuolto 251 Mielenterveys- ja päihdepalvelut, laitospalvelut 253 Työllistämispalvelut 282 Ehkäisevä toimeentulotuki 283 Täydentävä toimeentulotuki 284 Perus toimeentulotuki 286 Holhoustoimi 287 Kuluttaja- ja velkaneuvonta Sosiaalipalveluiden tulosaluetta johtaa sosiaalipalvelupäällikkö ja tulosalue kattaa aikuissosiaalityön, lasten ja perheiden palvelut sekä vammaispalvelut. Sosiaalipalveluiden tulosalue keskittyy vuonna 2013 toteuttamaan lakisääteiset palvelut seuraavin periaattein: 1) kansalaisilla on oikeus laadukkaisiin ja toimiviin palveluihin, 2) henkilöstön työskentelyedellytyksistä huolehditaan ja 3) organisaation toiminta on tehokasta. Vuoden 2013 aikana kiinnitetään erityistä huomiota toimintatapojen kehittämiseen, mm. varhainen tuki, tarkoituksenmukaiset ohjeistukset sekä mo-

11 Sivu 11 niammatillisen yhteistyön vahvistaminen. n kuntaan perustetaan vuoden alussa mm. lastensuojelun asiantuntijaryhmä. Suunnitteilla on myös hakea KASTE-hankkeesta rahoitusta varhaisen tuen työmuotojen kehittämiseksi. Mielenterveys- ja päihdetyön asiakasprosesseja avataan ja selkiytetään toimivia palveluketjuja silmällä pitäen. Sosiaalipalveluiden tulosalueen kustannusarvio on noin 2.8 milj. euroa. Oheismateriaali ja liitteet - Oheismateriaalina kunnanhallituksen antama talousarvion täytäntöönpano-ohje. - Liitteenä on kustannuspaikkojen , , , , , , , 253, 260, 265, , 275, 278, 280, , käyttösuunnitelmaehdotukset. Valmistelija: perusturvajohtaja Benita Öberg p s-posti benita.oberg@siuntio.fi Ehdotus: Lautakunta päättää - hyväksyä liitteenä olevien kustannuspaikkojen , , , , , , , 253, 260, 265, , 275, 278, 280, , käyttösuunnitelmaehdotukset.

12 Sivu 12 PERUSTLTK:73 /2013 PTLTK 5 E-RESEPTIN KÄYTTÖÖNOTTO JA LIITTYMINEN KELAN RESEPTIKESKUKSEEN Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain (2007/159) mukaan terveydenhuollon toimintayksikkö on velvollinen liittymään valtakunnalliseen Kanta-tietojärjestelmäpalveluun. Sähköisestä lääkemääräyksestä annetun lain (2007/61) mukaan velvollisuus laatia lääkemääräys sähköisesti tulee voimaan 1. huhtikuuta 2013 kuntien ja valtion terveyden- ja sairaanhoidon toimintayksiköissä. E-reseptin käyttöönoton myötä saadaan yhtenäinen, valtakunnallinen toimintamalli lääkemääräysten laatimista ja siirtoa varten. Potilas saa mahdollisuuden kontrolloida omia tietojaan. E-reseptipalvelu otetaan käyttöön ensin ja myöhemmin earkisto. Terveyden- ja sairaanhoitolain mukaan sairaanhoitopiirit vastaavat sähköisten järjestelmien koordinoinnista alueellaan. STM edellyttää, että sairaanhoitopiirit koordinoivat, että niiden alueen terveydenhuollon toimintayksiköt liittyvät valtakunnallisiin tietojärjestelmäpalveluihin. E-resepti on lääkemääräys, joka laaditaan ja allekirjoitetaan sähköisesti. Resepti siirretään keskustietokantaan, Reseptikeskukseen, jonka rekisterivastuu on KELAlla. Reseptikeskus sisältää kaikki sähköiset reseptit ja apteekkien tekemät reseptien toimitusmerkinnät. Reseptikeskuksen tietojen pohjalta lääkkeet voi toimittaa mikä apteekki tahansa. Sähköisten reseptien käyttöön siirrytään vaiheittain kaikkialla Suomessa. Kaikkien apteekkien tulee voida tukea sähköisiä reseptejä alkaen. Julkisen terveyden- ja sairaanhoidon on otettava käyttöön sähköiset reseptit viimeistään HUS otti käyttöön e-reseptin n terveyskeskus ottaa käyttöön e-reseptin E-reseptin käyttöönoton yhteydessä kunnan terveydenhoitoyksikön on liityttävä KELAn ylläpitämään Reseptikeskukseen. Myös potilastieto-ohjelma on päivitettävä vastaamaan käyttöönoton vaatimuksia. Käyttöönotto edellyttää lisäksi henkilökunnan koulutusta. Valmistelija: perusturvajohtaja Benita Öberg puh s-posti benita.oberg@siuntio.fi Ehdotus: - merkitsee e-reseptin käyttöönottoaikataulun tiedoksi ja

13 Sivu 13 - valtuuttaa perusturvajohtajan perusturvaosasto johtosäännön mukaisesti allekirjoittamaan sopimuksen liittymisestä Reseptikeskukseen.

14 Sivu 14 PERUSTLTK:74 /2013 PTLTK 6 Liite 3 YHTEISTOIMINTASOPIMUS INKOON KANSSA SOSIAALITYÖ Kunnalla on sosiaalihuoltolakiin perustuva lakisääteinen velvollisuus huolehtia sosiaalihuollon järjestämisestä alueellaan. Kuntalain 76 :n mukaan kunnat voivat sopimuksen nojalla hoitaa tehtäviään yhdessä ja sopimuksin määritellä yhteistyön muodot. Sosiaalihuoltolain (710/1982) 12 2 momentin tarkoittamissa tilanteissa toimivalta on kunnan nimeämällä sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain (272/2005) 3, 14 ja 17 mukaisen kelpoisuuden omaavalla henkilöllä. Sen lisäksi, että muodollisesti kelpoisten sosiaalityöntekijöiden rekrytoiminen on osoittautunut hankalaksi, on pystyttävä turvaamaan lakisääteisten palveluiden toimivuus lomien sekä sairauslomien aikana. Yhteistoiminnan lähtökohtana on, että kunnan sosiaalitoimen viranomaistehtävät suorittaa kunnan oma viranhaltija. Tarvittaessa kuntien sosiaalityöntekijät voivat tehdä parityötä keskenään ja työskennellä toisen kunnan alueella. Kunnan viranhaltijan ollessa estynyt tai esteellinen voi toisen kunnan johtava viranhaltija (ssa sosiaalipalvelupäällikkö ja Inkoossa johtava sosiaalityöntekijä) hoitaa sopimuksessa mainittuja tehtäviä (mm. yksilöä koskeva päätöksenteko sekä päätöksenteko koskien lastensuojelulaissa määriteltyjä tehtäviä). Kunnat korvaavat suoritettujen työtehtävien kustannukset keskenään täysimääräisesti. Tämä koskee myös matkakustannuksia. Inkoon perusturvalautakunta on kokouksessaan hyväksynyt sopimuksen. Liitteet ja oheismateriaali: - liitteenä yhteistoimintasopimus Inkoon kunnan kanssa Valmistelija: sosiaalipalvelupäällikkö Pia Mäkeläinen, puh , pia.makelainen@siuntio.fi Ehdotus: päättää - ehdottaa kunnanhallitukselle, että se ehdottaa kunnanvaltuustolle sosiaalityön yhteistoimintasopimuksen hyväksymistä Inkoon kunnan kanssa.

15 Sivu 15 PTLTK 7 Liite 4 TOIMEENTULOTUEN SOVELTAMISOHJEET SIUNTIOSSA Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata henkilön ja perheen toimeentulo ja edistää itsenäistä selviytymistä. Toimeentulotuen avulla turvataan henkilön ja perheen ihmisarvoisen elämän kannalta vähintään välttämätön toimeentulo. Sosiaalitoimistossa on valmisteltu ohjeita työntekijöille toimeentulotuen myöntämismenettelyn tueksi. Ohjeiden tarkoituksena on saada yhtenäinen käytäntö ja menettelytavat n sosiaalitoimistossa toimeentulotukea myöntäville sekä ohjeistaa myös uusia työntekijöitä toimeentulotuen myöntämismenettelyssä. Ohjeet ovat toimeentulotuesta annetun lain 1412/1997 ja asetuksen 66/1998 sekä sosiaali- ja terveysministeriön oppaan toimeentulotukilain soveltajille 2007:11 mukaiset. Liitteet ja oheismateriaali: - liitteenä toimeentulotuen soveltamisohjeet Valmistelija: sosiaalipalvelupäällikkö Pia Mäkeläinen, puh , pia.makelainen@siuntio.fi Ehdotus: päättää - hyväksyä liitteenä olevat toimeentulotuen soveltamisohjeet n sosiaalitoimessa käytettäväksi.

16 Sivu 16 PERUSTLTK:75 /2013 PTLTK 8 OSTOPALVELU PIXNE-KLINIKALTA Kårkulla samkommun kuntayhtymä tarjoaa laitoshoitoa ruotsinkielisille päihteiden väärinkäyttäjille Pixneklinikalla Maalahdessa. Laitoshoito kustannetaan etusijassa siten, että toimintaan osallistuvat kunnat maksavat vuosimaksun, joka vuonna 2013 on 2,80 jokaista ruotsinkielistä kuntalaista kohti laskettuna väestökirjanpitoon. Vuonna 2012 yhteensä 23 kuntaa osallistuivat vuosimaksujärjestelmään. Vuosimaksujärjestelmään osallistuvien kuntien matemaattinen keskihinta jäi huomattavasti alemmaksi (142,98 ) niihin kuntiin verrattuna, jotka maksoivat vuorokausihoitomaksun (200 vuonna 2012 ja 205 vuonna 2013). n kunnalla on ollut ainoastaan 2 asiakas Pixne-klinikalla vuosine aikana. Vertailussa näiden neljän vuoden kustannukset ovat n Mikäli olisi maksanut hoidot vuosimaksujärjestelmää käyttäen olisivat kustannukset olleet yli Valmistelija: sosiaalipalvelupäällikkö Pia Mäkeläinen, puh , pia.makelainen@siuntio.fi Ehdotus: - päättää, että n kunta ei käytä vuosimaksujärjestelmää maksaessaan päihteiden väärinkäyttäjien hoidosta Pixne-klinikalla vaan kunta maksa käytön mukaiset maksut.

17 Sivu 17 PERUSTLTK:51 /2013 PTLTK 9 Liitteet 5-7 FINLANDS SVENSKA SOCIALFÖRBUND RF:N TOIMINTA- AVUSTUSHAKEMUS VUODELLE 2013 Finlands Svenska Socialförbund (FSSF) on aatteellinen, suomenruotsalainen järjestö, jonka päämäärä on yhdistää Suomen sosiaalikentän ruotsinkielisiä viranhaltijoita, päättäjiä ja muita tahoja. Liitto tekee yhteistyötä kuntien, kuntayhtymien, opetusyksikköjen, eri suomenruotsalaisten ja pohjoismaisten sekä kaksikielisen hallintojen kanssa. Alueellinen edustus muodostuu siten, että johtokuntaan kuuluu jäseniä eri suomenruotsalaisista alueista. FSSF:ään kuuluu n. 330 henkilöjäsentä ja seitsemän järjestöjäsentä. Liitto muodostaa tärkeän viitekehyksen sosiaalialan viranhaltijoille erityisesti pienempiä kuntia ajatellen missä työntekijät usein jäävät varsin yksin työssään. FSSF tarjoaa ruotsinkielisiä koulutustapahtumia ja kursseja. Rahaautomaattiyhdistys (RAY) tukee liiton toimintaa. Kuntien avustukset muodostavat kuitenkin tärkeän osan. FSSF anoo nyt kunnalta avustusta, esimerkiksi 3 senttiä jokaista ruotsinkielistä asukasta kohden. FSSF:n ehdottama 3 sentin avustus jokaista ruotsinkielistä asukasta kohden tarkoittaa n kunnalle n. 60. Liitteet: - FSSF:n toiminta-avustushakemus vuodelle FSSF::n toimintasuunnitelma vuosiksi Talousarvio vuodelle 2013 Valmistelu: perusturvajohtaja Benita Öberg, puh , benita.oberg@siuntio.fi Ehdotus: Lautakunta hyväksyy FSSF:n 60 euron toiminta-avustushakemuksen vuodelle 2013.

18 Sivu 18 PERUSTLTK:70 /2013 PTLTK 10 JÄSENEN VALINTA RINNEKODIN NEUVOTTELUKUNTAAN Rinnekodin neuvottelukunnan sääntöjen mukaan voi jokainen kunta ja kuntayhtymä, jolla on voimassaoleva ostopalvelusopimus Rinnekoti Säätiön kanssa nimetä yhden jäsenen ja varajäsenen. Neuvottelukunnan jäsenten toimikausi on sama kuin kunnallinen vaalikausi, eli neljä vuotta. Ehdotus: Lautakunta valitsee jäsenen ja henkilökohtaisen varajäsenen Rinnekodin neuvottelukuntaan vuosiksi

19 Sivu 19 KH:639 /2012 PTLTK 11 Oheismateriaali VALTUUSTOALOITE KOSKIEN TERVEYSKESKUSMAKSUN POISTAMISEN SELVITTÄMISTÄ Valtuutetut Westermarck ja Holm sekä varavaltuutettu Sarviaho ovat jättäneet valtuustoaloitteen koskien terveyskeskusmaksun poistamisen selvittämistä. Aloitteessa Westermarck, Holm ja Sarviaho toteavat että maksujen poistamisella saadaan monia etuja: saavutetaan tasa-arvo ilmaisen työterveyspalvelun saajien ja muiden välillä, laskutusprosessin ja laskujen perinnän monet työvaiheet ja kustannukset poistuvat ja henkilöstö voi keskittyä asiakkaiden palveluun. He toteavat myös että maksun poistaminen vähentää liian myöhään hoitoon tulevien kalliita ja pitkiä hoitojaksoja sekä erikoissairaanhoidon tarvetta. Kansanterveyslain (nro 66/1972) 14 :ssä tarkoitetuista palveluista perittäviä maksuja ja korvauksia määrättäessä noudatetaan, mitä niistä on sosiaalija terveydenhuollon asiakasmaksulaissa (viimeksi muutettu nro 1329/2010) ja valtioneuvoston asetuksessa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun asetuksen muuttamisesta (annettu ; seuraavat pykälät viittaavat siihen) sekä tässä määrätty. Avosairaanhoidon lääkäripalvelut (7 ) lasketaan maksukattoon. Kunnallisen terveydenhuollon asiakasmaksuissa on kalenterivuosittainen maksukatto. Vuonna 2013 maksukatto on 636 euroa. Alle 18-vuotiaiden käyttämistä palveluista perityt maksut lasketaan yhteen hänen huoltajansa maksujen kanssa. Kun maksukatto ylittyy, palvelut ovat maksuttomia kaikille niille henkilöille, joiden maksut ovat yhdessä kerryttäneet maksukattoa. Käyntimaksu 13,80 /käynti kolmelta ensimmäiseltä terveyskeskuskäynniltä kalenterivuodessa. Maksua ei peritä veteraaneilta, erityisryhmiin kuuluvilta veteraaneilta, sosiaalihuoltolain mukaisten kunnan omien asumispalveluyksiköiden asiakkailta eikä alle 18-vuotiailta. n kunnanhallitus on hyväksynyt perusturvaosaston maksut, palkkiot ja toimintaohjeet vuodelle Laskutus on osa Pegasos-potilastietokantaohjelmaa ja vastaanottoapulainen tulostaa laskun ilmoittautumisen yhteydessä ja antaa sen potilaalle. Terveyskeskusmaksujen arvioitu tuotto vuodelta 2013 on ja tämä on merkittävä osa toiminnan tuloista. Potilas maksaa maksimissaan 41,40 /vuosi kolmena osana. Kalenterikauden muut käynnit ovat maksuttomia. Potilasmaksujen laskutus terveyskeskuksessa on sujuvaa eikä kuormita hoitohenkilökuntaa ja näin ollen voivat käyttää resurssinsa varsinaiseen hoitotyöhön.

20 Sivu 20 Oheismateriaali ja liitteet: - oheismateriaalina valtuustoaloite Valmistelija: perusturvajohtaja Benita Öberg p s-posti benita.oberg@siuntio.fi Ehdotus: Lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se ehdottaa kunnanvaltuustolle - selostusosan merkitsemistä vastaukseksi Terveysmaksun poistamisen selvittämistä koskevaan valtuustoaloitteeseen ja - aloitteen julistamista loppuun käsitellyksi.

21 Sivu 21 PTLTK 12 PERUSTURVALAUTAKUNNAN KOKOUKSET KEVÄÄLLÄ 2013 Perusturvalautakunnan kokoukset pidetään käytännön mukaan kalenterikuukauden ensimmäisenä keskiviikkona. Kokoukset järjestetään pääsääntöisesti kunnantalolla, kunnanhallituksen kokoushuoneessa. Kokouspäiviksi kevääksi 2013 ehdotetaan seuraavia päiviä: keskiviikko 6.3. kello keskiviikko 3.4. kello keskiviikko kello keskiviikko 5.6. kello Valmistelija: perusturvajohtaja Benita Öberg puh s-posti Ehdotus: Lautakunta päättää - pitää kokouksensa kevätkaudella keskiviikkona 6.3. kello 18.00, keskiviikkona 3.4. kello 18.00, keskiviikkona kello 18.00, keskiviikkona 5.6. kello 18.00

22 Sivu 22 PTLTK 13 MUUT ASIAT keskustelee ajankohtaisista asioista.

Perusturvalautakunta nro 9/2013 18.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO

Perusturvalautakunta nro 9/2013 18.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO nro 9/2013 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 80 Kokouksen järjestäytyminen PTLTK 81 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta PTLTK 82 Perusturvalautakunnan vuoden 2014 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta nro 9/2013 18.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO

Perusturvalautakunta nro 9/2013 18.12.2013 SISÄLLYSLUETTELO nro 9/2013 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 80 Kokouksen järjestäytyminen PTLTK 81 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta PTLTK 82 Perusturvalautakunnan vuoden 2014 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Lisätiedot

Investointimäärärahojen poistaminen vuoden 2015 talousarviosta

Investointimäärärahojen poistaminen vuoden 2015 talousarviosta nro 8/2015 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 57 PTLTK 58 PTLTK 59 Kokouksen järjestäytyminen Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta Perusturvalautakunnan vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2014. 27.11.2014 klo 17.00 19.25

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2014. 27.11.2014 klo 17.00 19.25 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 27.11.2014 klo 17.00 19.25 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ Astuu voimaan 12.5.2014 PERUSTURVALAUTAKUNNAN JA PERUSTURVAOSASTON JOHTOSÄÄNTÖ I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Perusturvalautakunta ja jaostot Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA PERUSTURVATOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2013 1. Luku... 1 YLEISET MÄÄRÄYKSET... 1 1 Soveltamisala... 1 2 Perusturvatoimen tehtävät... 1 2. Luku... 1 PERUSTURVATOIMEN

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 23.2.2012, kello 18.00 19.30 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seppälän nuorisotalo Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspiiri Miten turvataan sosiaalipalvelujen osuus sosiaali- ja terveyspiirissä? Anu Olkkonen-Nikula Koti- ja asumispalvelujen johtaja Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Perusturvalautakunta nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO

Perusturvalautakunta nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 1 PTLTK 2 PTLTK 3 PTLTK 4 PTLTK 5 PTLTK 6 PTLTK 7 PTLTK 8 Kokouksen järjestäytyminen Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta Perusturvalautakunnan vuoden 2015 toimintakertomuksen

Lisätiedot

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2013 1 Kokousaika Ti 9.4.2013 klo 16.00-17.44. Kokouspaikka Kinnulan kunnantalon valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali

Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali SOSIAALILAUTAKUNTA 29.10.2013 50 KOKOUSKUTSU / ASIALISTA KOKOUSAIKA 29.10.2013 kello 18.00-20.50 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto, valtuustosali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Pykälä no Sivu Asia 44 52 Kokouksen

Lisätiedot

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö 1 (13) Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.5.2015 2 (13) Sisällysluettelo Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Organisaatio... 3 1. Toimiala...

Lisätiedot

- KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 62. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

- KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 62. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone - KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 6/2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 62 KOKOUSAIKA 15.10.2013.2013 klo 18.00- KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Teemu Pakarinen, pj Seija

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011. Perusturvalautakunta. 29.11.2011 klo 17.30-19.20

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011. Perusturvalautakunta. 29.11.2011 klo 17.30-19.20 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 15 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 29.11.2011 klo 17.30-19.20 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Heinilä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja. Vanhus- ja vammaispalvelujen vastuualue vastaa - seuraavien sosiaalihuoltolain 17. :ssä tarkoitettujen palvelujen järjestämisestä vanhuksille ja vammaisille: omaishoidon tuki, kotipalvelut, sosiaalityö,

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Perusturvalautakunta 18.2.2016 19

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Perusturvalautakunta 18.2.2016 19 Perusturvalautakunta 19 Kokousaika Torstai Kokouspaikka Kunnanvirasto klo 18.00 Käsiteltävät asiat 19 20 21 22 23 24 25 26 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016

PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 ptltk 28.10.2015 PERUSTURVAPALVELUJEN TALOUSARVIO VUODELLE 2016 Toimintaympäristöanalyysi Suunnitelmakaudella perusturvapalvelujen toimintaan tulee voimakkaasti vaikuttamaan valtakunnan tason päätökset

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.12.2015 94 Voimaantulo 1.1.2016 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimintasääntö... 2 II LUKU...

Lisätiedot

Perusturvalautakunta nro 6/2014 24.9.2014 SISÄLLYSLUETTELO

Perusturvalautakunta nro 6/2014 24.9.2014 SISÄLLYSLUETTELO nro 6/2014 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 46 PTLTK 47 PTLTK 48 PTLTK 49 Kokouksen järjestäytyminen Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta n kunan lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta nro 8/ SISÄLLYSLUETTELO

Perusturvalautakunta nro 8/ SISÄLLYSLUETTELO nro 8/2014 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 58 Kokouksen järjestäytyminen PTLTK 59 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta PTLTK 60 Perusturvalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Lisätiedot

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi. HEINOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN III/PER SÄÄNTÖKOKOELMA Sosiaali- ja terveystoimi Kaupunginvaltuuston 17.11.2008 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 9.2.2009 hyväksymä muutos Kaupunginvaltuuston 11.5.2009 hyväksymä

Lisätiedot

132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 132/103/2008 KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET...1 1 Toimialan toiminta-ajatus...1 2. LUKU: SOSIAALILAUTAKUNTA...1

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma

Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta 103 13.10.2015 Sosiaali- ja terveyslautakunta 110 19.10.2015 Sosiaali- ja terveysosaston vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelma Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Sivu 8 () Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 27.4.2016 kello 18.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A varavaltuutettua

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 28.12.2015 Voimaan 1.1.2016

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintasääntö Stlk 10.4.2013, 62

Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintasääntö Stlk 10.4.2013, 62 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintasääntö Stlk 10.4.2013, 62 1 Toimintasäännön perusteet Valtuusto on hyväksynyt sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosäännön, jonka mukaan tarkempia

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 9/2011 8.8.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 9/2011 8.8.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 9/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 155 KH 156 KH 157 KH 158 KH 159 Kokouksen järjestäytyminen Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset n kunnan

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45

KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KEITELEEN KUNTA ESITYSLISTA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 4/2014 45 KOKOUSAIKA Tiistai 27.05.2014 kello 17.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

VALTUUSTO 2/2014. Sisällys

VALTUUSTO 2/2014. Sisällys REISJÄRVEN KUNTA VALTUUSTO 2/2014 ASIALISTA Aika: Keskiviikko 26.3.2014 klo 18.00 19.10 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Liite 1 Leppänen Pekka, kunnanjohtaja pöytäkirjantarkastajat: Helena Kinnunen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -

Lisätiedot

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2015 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 2.9.2015 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus

Vairinen-Salmela, Johanna, j. 7 Paasonen, Jaana, vj. - Sosiaali- ja terveyslautakunta. TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Toiminta-ajatus TOIMIELIN Tehtävä (Tulosalue) Vastuuhenkilö Sosiaali- ja terveyslautakunta Hallinto Pentti Taimen Toiminta-ajatus Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtävänä on vastata tarpeellisten sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Vesannon kunnanviraston yläsali Pöytäkirjan Sivu 57 58 59

Lisätiedot

SODANKYLÄN KUNTA PERUSTURVAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ

SODANKYLÄN KUNTA PERUSTURVAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Perusturvaltk 25.2.2015 17 PERUSTURVAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hallintosäännöllä valtuusto delegoi valtaansa kunnanhallitukselle ja lautakunnille. Johtosäännöllä kunnanhallitus ja lautakunta subdelegoivat

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 27.9.2017 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 Kokouksen järjestäytyminen Talouden tasapainotusohjelman seuranta n työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 9.12.2010 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 6 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 6 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 6 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 20.9.2012, kello 18.00 20.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Ilmajoen lukio Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Hallintokuntien johtajat ja puheenjohtajat ottavat kantaa alustavasti.

Hallintokuntien johtajat ja puheenjohtajat ottavat kantaa alustavasti. Perusturvalautakunta 60 28.08.2014 Perusturvatoimen vuoden 2015 talousarvio (ohm 13 ja 14) Ptltk 60 Tase 28.4.2014 Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 18.12.2013 aikataulun, jonka mukaan menoraamia

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2017 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 26.4.2017 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 25.4.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015. 07.09.2015 klo 17.00 17.55

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015. 07.09.2015 klo 17.00 17.55 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 07.09.2015 klo 17.00 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena Kohtala Paavo

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd.

Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. Kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannukset 1) tehtävittäin 1997-2013, mrd. 50 45 40 35 Käyttökustannukset yht. Sosiaali- ja terveystoimi 2) Opetus- ja kulttuuritoimi 2) Muut tehtävät 30 25 20 15 10 5

Lisätiedot

ASIALISTA. Asiat. SAVUKOSKEN KUNTA Sosiaalilautakunta 29.042014. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet Lautakunta Hallitus Valtuusto

ASIALISTA. Asiat. SAVUKOSKEN KUNTA Sosiaalilautakunta 29.042014. Pöytäkirjantarkastajien nimikirjaimet Lautakunta Hallitus Valtuusto 0 ASIALISTA Asiat 12 Ei julkinen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14 Ohjaajan toimi työtoimintaan 15 Sosiaalilautakunnan talousarvion 2014 toteumatilanne 16 Terveydenhuollon järjestämissuunnitelman päivitys

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 07.09.2015 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi Helena

Lisätiedot

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen.

KYHALL Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen 5 :n mukaan jäsenkuntien valtuustot hyväksyvät Selänteen tilinpäätöksen. Kuntayhtymähallitus 17 28.02.2013 Tarkastuslautakunta 28 16.05.2013 Tarkastuslautakunta 35 28.05.2013 Tilinpäätös vuodelta 2012 23/02.02.02/2013 KYHALL 28.02.2013 17 Peruspalvelukuntayhtymä Selänteen perussopimuksen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta nro 8/2013 27.11.2013 SISÄLLYSLUETTELO

Perusturvalautakunta nro 8/2013 27.11.2013 SISÄLLYSLUETTELO nro 8/2013 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 71 Kokouksen järjestäytyminen PTLTK 72 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta PTLTK 73 Perusturvalautakunnan vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman muuttaminen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2014 Perusturvalautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2014 Perusturvalautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2014 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 7.4.2014 klo 17.00- KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Paikka Kokkatoiminta, Tallivirrantie 4 Pöytäkirjan Sivu 31 32 33 34

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38 KOKOUSAIKA 14.08.2012 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Aino Savolainen, pj Teemu Pakarinen,

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 12/2011 3.10.2011 SISÄLLYSLUETTELO nro 12/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 201 KH 202 KH 203 KH 204 KH 205 KH 206 KH 207 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Talouden tasapainotusohjelman seuranta Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten

Lisätiedot

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous

Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA Esityslista Nro 5 / 2015

KIHNIÖN KUNTA Esityslista Nro 5 / 2015 Esityslista Nro 5 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 10.6.2015 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi Helena Alkkiomäki Mervi

Lisätiedot

Perusturvalautakunta nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO

Perusturvalautakunta nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO nro 1/2014 SISÄLLYSLUETTELO PTLTK 1 PTLTK 2 PTLTK 3 PTLTK 4 PTLTK 5 PTLTK 6 PTLTK 7 PTLTK 8 PTLTK 9 PTLTK 10 PTLTK 11 Kokouksen järjestäytyminen Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta Lastensuojelun

Lisätiedot

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen:

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Ennen muutoksia: Muutosehdotukset ajalle 2.29.7.2018 (kesäajan sijaiset): Vt. perusturvajohtaja, sijaisena

Lisätiedot

Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO

Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO nro 6/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 91 Kokouksen järjestäytyminen KH 92 Vuoden 2016 talousarviokehys ja talousarvion laadintaohje KH 93 Edustajan nimeäminen Novago Yrityskehitys Oy:n yhtiökokoukseen KH 94 Edustajan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2015 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.11.2015 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen

2015 - Sosiaali- ja terveystoimi. Resurssit ja johtaminen 2015 - Sosiaali- ja terveystoimi Resurssit ja johtaminen Oma valtuustokauden tavoite Tulostavoite / tavoite Mittari / arviointikriteeri Seuranta 30.4. Työn tuottavuus Sote-palveluissa paranee Tuottavuus

Lisätiedot

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 8/2017 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 27.9.2017 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 15.6.2016 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti:

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti: LAUKAAN KUNTA Perusturvalautakunta LIITE Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään 27.8.2015 toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille 28.8.2015 lukien seuraavasti: 1. PERUSTURVAJOHTAJA/OSASTOPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 3.11.215] KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Lokakuu 215 LOKAKUU PÄHKINÄNKUORESSA Lokakuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa: Lääkäripalvelujen

Lisätiedot

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa

Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Sosiaali- ja terveyspalvelut keskeinen osa kuntien toimintaa Pohjatietoa kuntavaaleihin Kaikki yhteen ääneen. 28.10.2012 Använd din röst. Kuntien järjestämisvastuu Kunnilla on vastuu palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 5/2012 Perusturvalautakunta 13.08.2012

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 5/2012 Perusturvalautakunta 13.08.2012 Perusturvalautakunta 13.08.2012 KOKOUSAIKA 13.08.2012 klo 17.00-18.05 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 15 LAUSUNTOPYYNTÖ ESKOON SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN TOIMINTOJEN KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Yksilökohtainen fysioterapia hoitokerta 8,80 11,50

Yksilökohtainen fysioterapia hoitokerta 8,80 11,50 LIITE 26 PERUSTURVALAUTAKUNTA 9.12.2015 60 HÄMEENKYRÖN KUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKASMAKSUT 1.1.2016 alkaen: Terveyskeskuksen avosairaanhoidon käyntimaksu - lääkärikäynti 16,10 20,90 - sairaanhoitajakäynti

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2013 MIKKELIN KAUPUNKI Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 41 Voimaantulo: 01.01.2013

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 1 Toiminta- ajatus 2 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen vastuualueen toiminta- ajatuksena on järjestää kunnan asukkaille palveluja tarpeen mukaan sekä ylläpitää

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden

Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Terveyden ja hyvinvoinnin tähden Sosiaalipalvelut Ympäristöpalvelut Terveyspalvelut Suupohjan peruspalvelu- liikelaitoskuntayhtymä Sosiaalipalvelut Tuotamme ja kehitämme lapsiperheiden sosiaalityötä, aikuissosiaalityötä

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TUKIPALVELUT Sosiaali- ja terveyspalvelujen tukipalvelut on eriytetty omaksi talousarviokohdakseen vuoden 2015 talousarvioon. Tiedot eivät ole

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2014. 20.05.2014 klo 17.00 18.55

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2014. 20.05.2014 klo 17.00 18.55 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 20.05.2014 klo 17.00 18.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena Haveri

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 5.1.216] KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUU 215 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/21 Marraskuu 215 MARRASKUU PÄHKINÄNKUORESSA Marraskuun raportin perusteella voidaan toiminnan osalta todeta seuraavaa:

Lisätiedot

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5

TP Budjetti Budjetti Muutos % TOIMINTAKULUT ,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,5 Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTATUOTOT 2 400 TOIMINTAKULUT -363 239-391 770-401 630 2,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -360 839-391 770-401 630 2,5 LASKENNALLISET ERÄT 370 962 391 770

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 100 18.11.2014. 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (1) 100 Asianro 7402/02.02.00/2014 Talousarviomuutokset 2014 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Perusturvan ja terveydenhuollon vuoden 2014 talousarvion

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.3.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.3.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.3.2015 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT

VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT VANHEMMAN IHMISEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELU- MAKSUT KESÄKUU 2006 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus 2 HAKEMISTO A sivu Apuvälineet 3 F Fysioterapia 3 H Hoitotarvikkeet 3 K Kotihoidon

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 5/2017 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 31.5.2017 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 6/2016 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK

Ikäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten

Lisätiedot

Määrämuotoisen kirjaamisen toteutus tietojärjestelmään - case Apotti

Määrämuotoisen kirjaamisen toteutus tietojärjestelmään - case Apotti Määrämuotoisen kirjaamisen toteutus tietojärjestelmään - case Apotti Sosiaalialan tiedonhallinnan Kansa-koulun koulutus Haartman-instituutin luentosali 2, Meilahti, Helsinki 22.1.2016 Veli-Pekka Lehtonen,

Lisätiedot