Kiintymyssuhteen merkitys päivähoidossa - rakenteellisen sosiaalityön näkökulma

Transkriptio

1 Kiintymyssuhteen merkitys päivähoidossa - rakenteellisen sosiaalityön näkökulma Aleksi Äyräs Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Huhtikuu 2018

2 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yhteiskuntatieteiden laitos Sosiaalityö ÄYRÄS ALEKSI: Kiintymyssuhteen merkitys päivähoidossa - rakenteellisen sosiaalityön näkökulma Pro gradu -tutkielma, 59 sivua Tutkielman ohjaajat: Aini Pehkonen ja Riitta-Liisa Kinni Huhtikuu 2018 Avainsanat: kiintymyssuhde, vuorovaikutus, päivähoito, rakenteellinen sosiaalityö Kiintymyssuhdeteoriassa lapsen ja hänen ensisijaisen hoitajansa välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvaa kiintymyssuhdetta pidetään lapsen kehityksen kannalta merkittävänä tekijänä. Kiintymyssuhteen kuvataan muodostuvan lapsen osoittamien tarpeiden ja hänen hoitajansa antaman hoivan välisessä vuorovaikutuksessa. Turvallinen kiintymyssuhde rakentuu tyypillisesti silloin, kun lapsen hoitaja vastaa toistuvasti ja johdonmukaisesti lapsen osoittamiin tarpeisiin. Turvaton kiintymyssuhde taas muodostuu, kun lapsen tarpeisiin ei vastata ja niihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Päivähoito asettaa lapsen kehitykselle kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta monia haasteita. Päivähoidossa on ratkaisevaa, kuinka sillä pystytään luomaan edellytykset lapsen turvallisen kiintymyssuhteen rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi ja siten tukemaan lapsen kehitystä ja oppimista. Tämän osalta kiintymyssuhdeteoreettisen tutkimuksen mukaan keskeisiä päivähoidon laatutekijöitä ovat muun muassa hoidon jatkuvuus ja pysyvyys sekä lapsiryhmien koko. Tässä tutkimuksessa pyrin selvittämään kuinka kiintymyssuhdeteoreettista ymmärrystä tuodaan esille yhteiskunnallisessa päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen liittyvässä keskustelussa. Tarkoituksena on hahmottaa millä tavoin kiintymyssuhteiden merkitys on tunnistettu osaksi päivähoitoa. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin Sanomien digiarkiston artikkeleista väliseltä ajalta. Kyseiset vuodet olen valinnut tarkastelun kohteeksi, koska niiden aikana on käyty runsaasti keskustelua päivähoitoa koskevista muutoksista, kuten päivähoito-oikeuden rajaamisesta ja lasiryhmien kokojen suurentamisesta. Aineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt teorialähtöistä sisällönanalyysiä sekä osin myös systemaattista tekstianalyysiä. Tutkimusaineistosta on johdettu teorialähtöisesti viisi eri kategoriaa, joita olen tarkastellut rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta suhteessa aiempaan päivähoitoa koskevaan kiintymyssuhdeteoreettiseen tutkimukseen. Aineiston analyysissä muodostamani kategoriat ovat lapsiryhmien koko, lasten yksilöllinen huomioiminen, hoidon jatkuvuus ja pysyvyys, saatavilla olo sekä päivähoidon aloitus. Analyysin perusteella kiintymyssuhteiden merkitys päivähoidossa on vahvasti tunnistettu lapsen kehityksen kannalta merkittäväksi tekijäksi, joka konkretisoituu monien edellä mainittuihin kategorioihin liittyvien tekijöiden kautta. Analyysin perusteella kiintymyssuhteiden tukemisen kannalta on kuitenkin tunnistettu monia päivähoitoon liittyviä haasteita, joista yhtenä merkittävänä tekijänä on vuoropäivähoito.

3 UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Social Sciences and Business Studies, Department of Social Sciences Social work ÄYRÄS ALEKSI: The meaning of attachment in day care The perspective of structural social work Master's thesis, 59 pages Advisors: Aini Pehkonen and Riitta-Liisa Kinni April 2018 Keywords: attachment, interaction, day care, structural social work The basis of the attachment theory is the interaction between a child and his primary caregiver. The theory emphasizes that an attachment between a child and his caregiver can typically develop through the interactional periods they share, and thus forms the basis of the child's psychosocial development. Child's attachment models can be divided into two main categories that are secure and insecure attachment models. Secure attachment will typically develop when a child's caregiver reacts repeatedly, coherently and sensitively to a child's needs, whereas insecure attachment develops when caregiver neglects a child's needs. Many international and national studies have indicated that day care can be seen as a factor that poses multiple challenges to a child's development through the perspective of the attachment theory. Attachment is seen as a fundamental factor in a child s psychosocial development and learning. Therefore it is crucial how the day care can provide conditions for securing the child s need to form and maintain attachment. From this perspective, especially the continuity and permanence of the care, and the number of children in the day care group are highlighted. In this study my purpose is to examine how the understanding of the attachment theory is recognized to be related to the day care in the societal conversation concerning the day care system. I have gathered the research material by analyzing the articles published in the Helsingin Sanomat newspaper. The articles that are used in the research has been published during the years 2014, 2015 and I have focused my research to those years, because there has been a lot of debate about the many changes concerning day care system in Finland during those years. The issues have been mainly focused on increasing the number of children in day care groups and limiting the subjective right to day care. I have analyzed the research material by the means of theory-based content analysis and systematic text-analysis. I have formed five categories based to the attachment theory and examined them through the perspective of structural social work. The categories are the number of children in child groups, taking care of a child s individual needs, continuity and permanence of care, absence of a caregiver and start of daycare. This study shows that the significance of attachment to a child s development is well identified. The analyze shows that also many challenges has been identified that are linked to sustaining attachment in day care, for example non-standard hour child care.

4 Sisällysluettelo 1 Johdanto Kiintymyssuhdeteoria Lapsen kiintymyssuhteen muodostuminen Kiintymyssuhdemallit Turvallinen kiintymyssuhde Turvaton kiintymyssuhde Lapsen ja hoitajan käyttäytyminen kiintymyssuhteen rakentumiseen vaikuttavina tekijöinä Sisäiset työmallit varhaisen minuuden rakentajana Päivähoidon keskeiset laatutekijät kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta Suomalaisen päivähoidon yleispiirteet Päivähoidon laatutekijöiden merkitys lapsen kehityksen näkökulmasta Hoidon jatkuvuus ja pysyvyys Lapsiryhmien koko Separaatiokokemuksen merkitys lapsen käyttäytymisen ja kiintymyksen näkökulmasta Tutkimusmenetelmät ja aineisto Laadullisen tutkimuksen ominaispiirteet ja tutkimustehtävä Tutkimuskysymykset ja tutkimusaineisto Aineiston analyysi Kiintymyssuhdeteorian näkökulmasta keskeisiksi tunnistetut päivähoidon laatutekijät Lapsiryhmien kohtuullinen koko kiintymyssuhteiden rakentumisen lähtökohtana Lasten yksilöllinen huomioiminen osana vuorovaikutuksen laatua Hoidon jatkuvuus ja pysyvyys turvallista kiintymyssuhdetta tukevina tekijöinä Hoitajien saatavilla olo kohdatuksi tulemisen lähtökohtana Päivähoidon aloituksen merkitys turvalliseksi koetulle päivähoidolle Pohdinta LÄHTEET Taulukko Taulukko

5 1 1 JOHDANTO Varhaiskasvatuslain 2 a :n mukaan varhaiskasvatuksen tarkoituksena on muun muassa edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia sekä toimia yhdessä lapsen sekä lapsen vanhemman tai muun huoltajan kanssa lapsen tasapainoisen kehityksen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parhaaksi sekä tukea lapsen vanhempaa tai muuta huoltajaa kasvatustyössä. Näiden voidaan katsoa olevan ennaltaehkäisevän sosiaalityön näkökulmasta merkityksellisiä tavoitteita, joilla voidaan tukea vanhemmuutta ja ehkäistä mahdollista lastensuojelullista tai muuta sosiaalityön tarvetta. John Bowlbyn muotoilemassa kiintymyssuhdeteoriassa korostaan lapsen ja tämän hoitajan välisessä vuorovaikutuksessa rakentuvaa kiintymyssuhdetta. Tämä vuorovaikutuksellinen suhde nähdään merkittäväksi tekijäksi lapsen kehityksen kannalta. Teorian mukaan kiintymyssuhteen katsotaan rakentuvan lapsen omien tarpeiden ja hoitajaltaan saaman hoivan välisen vuorovaikutuksen tuloksena. Hoitajan antaman toistuvan ja johdonmukaisen hoivan, joka vastaa lapsen tarpeisiin, katsotaan tyypillisesti rakentavan lapselle turvallista kiintymyssuhdetta. Tällaista hoivaa voidaan nimittää myös sensitiiviseksi hoivaksi. Lapsen tarpeiden laiminlyöminen tai hoitajan välinpitämätön suhtautuminen vaikuttavat taas keskeisesti turvattoman kiintymyssuhteen muodostumiseen. (Bowlby 1991, ; Rusanen 2011, 65.) Kiintymyssuhteiden rakentumisen ja niiden ylläpitämisen näkökulmasta päivähoidon aloitus tuo mukanaan monia haasteita lapsen kehitykselle. Päivähoidon osalta onkin ratkaisevaa, kuinka se kykenee vastaamaan näihin haasteisiin, jotta lapsen kehitystä ja oppimista voidaan tukea. (Rusanen 1995, ) Tutkimukseni tarkoituksena on tarkastella sitä, kuinka kiintymyssuhdeteoreettista ymmärrystä tuodaan esille yhteiskunnallisessa varhaiskasvatukseen liittyvässä keskustelussa. Olen koonnut tutkimusaineiston Helsingin Sanomissa vuosien aikana julkaistuista varhaiskasvatukseen liittyvistä artikkeleista. Tutkimusta voidaan

6 2 kuvata poikittaistutkimuksena, eli kuvauksena yhden aikakauden kiintymyssuhdeteoreettisen ymmärryksen heijastumisesta yhteiskunnalliseen, varhaiskasvatukseen liittyvään keskusteluun. Varhaiskasvatukseen liittyvät keskustelut ja varhaiskasvatuksen tarjoamat palvelut koskettavat sosiaalityön kenttää erityisesti ennaltaehkäisevän ja rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta. Varhaiskasvatuksen palvelut voidaan nähdä lastensuojelulain mukaisina 3a :n mukaisina ennaltaehkäisevän lastensuojelun palveluina. Edellä mainitun pykälän mukaan ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Varhaiskasvatuksen tarkasteleminen taas rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta on myös ajankohtaisesti hyvin merkittävää, sillä varhaiskasvatuksessa on viime vuosina tapahtunut merkittäviä muutoksia erityisesti kiintymyssuhdeteorian kannalta keskeisissä asioissa, kuten lasten ryhmäkokojen muutoksessa. Pienten ryhmäkokojen on katsottu muun muassa edistävän lasten turvallisuuden tunnetta, mahdollistavan lapsen yksilöllisen huomioimisen sekä turvallisuuden tunteen kautta myös mahdollisuuden oppia uusia asioita (Ahnert ym. 2006, 673). Varsinkin juuri ryhmäkokojen muutokset ovat herättäneet runsaasti keskustelua niin lasten tarpeiden näkökulmasta kuin myös toisaalta työntekijöiden jaksamisen näkökulmasta. Rakenteellisen sosiaalityön keskiössä voidaan katsoa olevan yksilön ja yhteiskunnan välisen vuorovaikutuksen toimivuus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, kuinka hyvin yhteiskunta ja sen tarjoamat palvelut vastaavat yksilön tarpeisiin ja toisaalta missä määrin yksilö pystyy näitä palveluita käyttämään. (Pohjola 2014, ) Sosiaalihuoltolain 7 mukaan rakenteellisen sosiaalityön tarkoituksena on edistää tavoitteellisia toimia ja toimenpide-ehdotuksia sosiaalisten ongelmien ehkäisemiseksi ja korjaamiseksi. Lisäksi sen tarkoituksena on sosiaalihuollon asiantuntemuksen tuominen osaksi kunnan muiden toimialojen suunnittelua sekä yhteistyö yksityisten palveluntuottajien ja järjestöjen kanssa paikallista sosiaalityötä sekä muuta palvelu- ja tukivalikoimaa kehittäen. Näin ollen tämän tutkimuksen osalta rakenteellisen sosiaalityön merkitys konkretisoituu varhaiskasvatuspalveluiden rakenteiden ja resurssien näkökulmasta siihen, miten nämä palvelut vastaavat asiakkaiden tarpeisiin ja kuinka näitä palveluja olisi mahdollista kehittää.

7 3 Lisäksi varhaiskasvatuksen ympärillä on käyty keskustelua monista muutoksista ja kysymyksistä, joiden voidaan katsoa palautuvan muun muassa peruspalveluiden järjestämiseen ja rahoittamiseen liittyviin kysymyksiin. Lisäksi keskustelua on käyty runsaasti myös siitä, millä taholla tai instituutiolla on lopulta vastuu lasten kasvatuksesta sekä miten päivähoito, lasten kasvatus ja vanhempien työssäkäynti tulisi järjestää. Vuosien 2014 ja 2016 välillä erityisesti kiintymyssuhdeteoreettisesta näkökulmasta paljon yhteiskunnallista keskustelua ovat herättäneet subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoitukset, varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitukset sekä varhaiskasvatuksessa olevien lasten ryhmäkokojen muutokset. Lasten päivähoidosta annetun lain nimi muuttui vuonna 2015 varhaiskasvatuslaiksi. Tässä tutkimuksessa päivähoitoa ja varhaiskasvatusta käytetään synonyymeinä, sillä tutkimusaineisto on kerätty sekä ajalta ennen että jälkeen kyseisen lain nimenmuutoksen.

8 4 2 KIINTYMYSSUHDETEORIA Tässä kappaleessa kuvaan kiintymyssuhdeteoriaa tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ja esittelen sen keskeisiä käsitteitä. Käyn läpi myös kiintymyssuhteiden rakentumisen prosessia ja erittelen tyypillisimpiä kiintymyssuhdemalleja ja niiden rakentumiseen vaikuttavia tekijöitä. Lopuksi tarkastelen kiintymyssuhteita lapsen kehitykseen kokonaisvaltaisesti vaikuttavina tekijöinä. 2.1 Lapsen kiintymyssuhteen muodostuminen Kiintymyssuhdeteoriassa, jonka kehittäjänä pidetään John Bowlbya, tarkoitetaan kiintymyssuhteella vuorovaikutussuhdetta, jonka katsotaan muodostuvan lapsen ja tämän hoitajan välisessä vuorovaikutuksessa. Alun perin John Bowlby katsoi teoksessaan Attachment and Loss (1991) kiintymyssuhteen lapsen ja tämän äidin väliseksi vuorovaikutukselliseksi suhteeksi. Hän kuitenkin täsmensi, että kiintymyssuhde voi rakentua vuorovaikutuksessa kehen tahansa ihmiseen, joka vastaa lapsen tarpeisiin johdonmukaisesti ja on tämän käytettävissä. Bowlbyn teoriassa tarve ja kyky kiintymyssuhteiden rakentamiseen katsotaan sisäsyntyiseksi valmiudeksi, jolla on evolutiivisessa mielessä kyse perustavanlaatuisesta tekijästä, joka turvaa lapsen eloonjäämisen. Tätä tehtävää varten lapsi tarvitsee lähelleen aikuisen, joka vastaa hänen perustarpeistaan, sillä pieni lapsi ei vielä itse kykene tästä suoriutumaan. Bowlbyn mukaan kiintymyssuhteen rakentuminen on ennen kaikkea vuorovaikutuksellinen prosessi. Tyypillisesti lapsi muodostaa elämässään useita kiintymyssuhteita, joista merkityksellisin on usein suhde lapsen ensisijaiseen hoitajaan. Tämä suhde on lapselle tyypillisesti myös ensimmäinen kiintymyssuhde. Bowlby itse mainitsee teoksissaan lapsen äidin tämän ensisijaiseksi hoitajaksi, mutta lisää, että

9 5 ensisijainen hoitaja voi olla kuka tahansa lapsen tarpeisiin säännöllisesti vastaava henkilö. Kiintymyssuhteille on myös kuvaavaa, että ne eroavat toisistaan laadullisesti. Kiintymyssuhteen ilmentymistä voidaan kuvata lapsen osoittaman kiintymyskäyttäytymisen käsitteellä. Bowlby mainitsee, että kiintymyskäyttäytymistä on havaittavissa jo lapsen ollessa vasta kolmen kuukauden ikäinen. Tällöin lapsi pystyy jo tunnistamaan äitinsä muista ihmisistä. Merkkeinä tästä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että lapsi voi hymyillä tai äännellä herkemmin huomatessaan äitinsä kuin nähdessään muita ihmisiä. Äidin tunnistamista ei kuitenkaan vielä luokitella varsinaiseksi kiintymyskäyttäytymiseksi. Tällainen käyttäytyminen edellyttää käytöstä, jonka perusteella lapsen tavoitteena on läheisyyden säilyttäminen äitiinsä. Tyypillisesti tällainen käyttäytyminen alkaa noin 6-9 kuukauden iässä, josta myös kiintymyssuhteisiin liittyvien tutkimusmenetelmien uranuurtaja Mary Ainsworth on saanut havaintoja tutkimuksissaan ugandalaisten lasten parissa. Ainsworthin mukaan lapset alkavat tällöin osoittaa kiintymyskäyttäytymistä myös muita itselleen merkityksellisiä ihmisiä kohtaan. Oleellinen havainto kuitenkin on, että usein lapset osoittavat vahvempaa kiintymyskäyttäytymistä äitiään kohtaan ja usein tämä myös alkaa aiemmin. Bowlby korostaa, että kiintymyskäyttäytyminen kehittyy tyypillisesti neljän eri vaiheen kautta. Ensiksi noin 12 viikon ikään saakka lapsella on haasteita erottaa ihmisiä toisistaan, jolloin kiintymyskäyttäytyminen on laadultaan samanlaista sen kohteesta riippumatta. Toiseksi kiintymyskäyttäytyminen alkaa selkeästi kohdentua tiettyyn tai tiettyihin ihmisiin ja voimistua erityisesti äitiä kohtaan. Tätä vaihetta jatkuu tyypillisesti kolmen kuukauden ikään saakka. Kolmanneksi voidaan alkaa puhua edellä mainitun mukaisesti varsinaisesta kiintymyskäyttäytymisestä, koska lapsi alkaa tavoitella läheisyyden säilyttämistä äitiinsä lukuisin eri keinoin. Lapsi esimerkiksi alkaa seurata äitiään konttaamalla kun tämä poistuu lapsen läheisyydestä tai tervehtii iloisesi äitiään kun tämä saapuu lapsen luo takaisin. Tämä vaihe alkaa tyypillisesti noin kuuden kuukauden iässä ja jatkuu lapsen kolmannelle ikävuodelle. Viimeiseksi voidaan puhua niin kutsutusta psykologisesta syntymästä, jolloin lapsi ymmärtää olevansa äidistään erillinen yksilö omine tunteineen ja ajatuksineen. (Rusanen 2011, 25-26).

10 6 Turvallisuuden tunnetta voidaan pitää kiintymyssuhteen kannalta olennaisimpana tekijänä, sillä sen saavuttaminen mahdollistaa lapselle ympäristön tutkimisen ja siten myös uuden oppimisen. Tätä voidaan kuvata myös turvapesän käsitteellä, jonka merkitys konkretisoituu siten, että turvallisesti kiintynyt lapsi voi käyttää äitiään turvapesänä, josta käsin ympäristön tutkiminen on mahdollista, sillä turvapesä mahdollistaa turvallisuuden kokemuksen (Bowlby 1985, 11). Oleellista on, että lapsella on mahdollisuus tarvittaessa palata äitinsä luokse tankkaamaan turvallisuuden tunnetta ja läheisyyttä, mikäli lapsi kokee olonsa turvattomaksi tutkiessaan uusia ja tuntemattomia asioita. Mahdollisuutta turvapesän käyttöön voidaan kuvata myös saatavilla olon käsitteellä. Tällainen kehityksen vaihe on psyykkisesti lapselle hyvin ristiriitainen, koska samaan aikaan lapsella on voimakas halu ympäristönsä tutkimiseen ja uuden oppimiseen sekä valtava tarve turvallisuuden tunteeseen, jonka säilyttämiseksi lapsen on hakeuduttava tutun ja turvallisen hoitajan läheisyyteen. (Rusanen 2011, 39-40). Toisin sanoen lapsi pyrkii tällöin samaan aikaan itsenäisemmäksi ja toisaalta taas tarvitsee tähän prosessiin tueksi hoitajansa läheisyyttä. Kiintymyskäyttäytyminen ja läheisyyden tavoittelu aktivoituu lapsella usein lukuisista eri syistä ja ilmenee monin tavoin. Tyypillisesti kiintymyskäyttäytymisen laukaisevat tilanteet, jotka näyttäytyvät lapselle uhkaavina tai pelottavina. Myös väsymys ja sairastuminen saavat lapsen hakemaan läheisyyttä ja turvaa hoitajastaan. Kiintymyskäyttäytyminen voi konkreettisesti ilmetä esimerkiksi itkuna, hymyilemisenä, jokelteluna tai vaikkapa fyysisenä kiinni tarrautumisena hoitajaan. (Bowlby 1991, ). Lapsen kehityksen myötä myös lapsen keinot läheisyyden säilyttämiseen monipuolistuvat ja kielen kehittyessä lapsi voi esimerkiksi kutsua hoitajaansa sanallisesti (Horppu 1998, 134). Nämä tilanteet ovat erityisen merkittäviä lapsen kiintymyssuhteen rakentumisen kannalta ja ratkaisevaa onkin kuinka lapsen hoitaja näissä tilanteissa vastaa lapsen osoittamaan kiintymyskäyttäytymiseen. Vuorovaikutuksen laatu vaikuttaa edelleen siihen, millaisia käsityksiä lapsi rakentaa muista ihmisistä ja ympäröivästä todellisuudesta (Lahikainen 2011, 111). Toisin sanoen näiden vuorovaikutustilanteiden pohjalta lapsi rakentaa kiintymyssuhdetta hoitajaansa ja vuorovaikutuksen laadun perusteella lapselle muodostuu yleisesti ottaen joko turvallinen vai turvaton kiintymyssuhde.

11 7 2.2 Kiintymyssuhdemallit Lasten kiintymyssuhteiden yksilöllisiä eroja on tutkittu muun muassa Mary Ainsworthin kehittelemän vierastilannekokeen perusteella. Lapselle rakentuvat kiintymyssuhteet voidaan tyypillisesti jakaa turvattomaan ja turvalliseen kiintymyssuhteeseen, joista kuitenkin turvattomassa kiintymyssuhteessa voidaan hahmottaa laadullisia eroja. Yleisimmin kiintymyssuhteista voidaan erottaa kolme toisistaan merkittävästi poikkeavaa kiintymyssuhdemallia, jotka ovat turvallinen, turvaton-välttelevä ja turvaton-ristiriitainen kiintymyssuhde. Kiintymyssuhdemallien rakentumisen näkökulmasta keskeisiä ovat lapsen vuorovaikutuskokemukset häntä hoitavien henkilöiden kanssa. Näistä vuorovaikutuskokemuksista merkittävimpinä voidaan pitää niitä tilanteita, joissa lapsi itse pyrkii viestimään tarpeitaan tai hakeutumaan hoitajansa läheisyyteen. Tällöin kiintymyssuhteen rakentumiselle ratkaisevaa on se miten lasta hoitava henkilö vastaa lapsen tarpeisiin. Tyypillisesti sensitiivinen ja johdonmukainen hoiva edistää turvallisen kiintymyssuhteen rakentumista kun taas lapsen osoittamien tarpeiden laiminlyönti ja välinpitämättömyys johtavat turvattoman kiintymyssuhteen muodostumiseen. (Hautamäki 2011, ) Turvallinen kiintymyssuhde Kaikista kiintymyssuhdemalleista turvallinen kiintymyssuhde on yleisin, kuten Helkama ja muut (2005, 90) toteavat yhdysvaltalaisten tutkimusten osoittavan. Näiden tutkimusten mukaan noin 70 prosentille lapsista on muodostunut turvallinen kiintymyssuhdemalli. Tälle kiintymyssuhdemallille on tyypillistä voimakas turvallisuuden tunne ja luottamus hoitavaa henkilöä kohtaan. Turvallisesti kiintynyt lapsi kykenee käyttämään hoitajaansa turvapesänä ja tutkimaan tästä käsin ympäröivää maailmaa. Näin ollen luottamus hoitajaa kohtaan merkitsee ennen kaikkea sitä, että lapsi luottaa tämän saatavilla oloon ja mahdollisuuteen turvautua hoitajaansa turvallisuuden tunteen järkkyessä. (Hautamäki 2011, 35.)

12 8 Kokonaisvaltaisesti tarkasteltuna turvallinen kiintymyssuhde tukee kiintymyssuhdemalleista lapsen kehitystä parhaiten. Lapsella on mahdollisuus ympäristönsä tutkimiseen, kun hän voi luottaa hoitajansa saatavilla oloon ja käyttää tätä turvapesänään. Tyypillisesti turvallisen kiintymyssuhteen muodostanut lapsi palaa ikään kuin tankkaamaan turvallisuuden tunteen vajetta hoitajansa luokse kokiessaan turvattomuutta. Näin ollen lapsi voi taas jatkaa ympäristönsä tutkimista saavutettuaan riittävän turvallisuuden tunteen hoitajansa läheisyydessä. Vastaavaa kiintymyskäyttäytymistä on havaittu myös Mary Ainsworthin kehittämissä vierastilannekokeissa. Oleellista kuitenkin on, että lapsella on mahdollisuus olla riittävän pitkään hoitajansa läheisyydessä, jotta hän voi kokea ympäristönsä tutkimisen taas turvalliseksi. (Hautamäki 2002, 36.) Turvaton kiintymyssuhde Turvattomasta kiintymyssuhdemallista taas voidaan hahmottaa useita laadullisesti erilaisia malleja, kuten välttelevä-, ristiriitainen-, järjestäytymätön-, kontrolloiva- ja muulla tavoin turvaton kiintymyssuhde (Rusanen 2011, 62-63). Tyypillisimmät näistä kuitenkin ovat välttelevä- tai ristiriitainen kiintymyssuhdemalli. Turvaton kiintymyssuhde rakentuu erityisesti silloin, kun lapsen osoittamiin tarpeisiin ei vastata tai näitä tarpeita laiminlyödään. Lapsi pyrkii kiintymyskäyttäytymisellään aina lisäämään turvallisuuden tunnettaan ja vastaavasti vähentämään turvattomuuden tunnettaan. Rusanen jatkaa, että aikuisen laiminlyödessä lapsen tarpeita, pyrkii lapsi muuttamaan käyttäytymistä sellaiseksi, jolla turvallisuuden tunteen saavuttaminen on madollista. Hoitajan kielteinen suhtautuminen lapsen osoittamiin tarpeisiin ja johdonmukaisesti epäsensitiivinen reagointitapa edistävät välttelevän kiintymyssuhdemallin rakentumista (Hautamäki 2011, 35). Tällöin lapsen näkökulmasta hoitajan reagointi on hyvin haitallista, sillä osoittaessaan turvattomuuden tunnettaan ja tarvetta läheisyyteen lapsi odottaa hyväksyvää ja sensitiivistä vastausta hoitajaltaan. Rusanen (2011, 66) tuo esiin, että välttelevä kiintymyssuhde voi rakentua esimerkiksi siten, että hoitaja voi osoittaa

13 9 lapselle positiivisia tunteita ainoastaan lapsen ollessa rauhallinen. Lapsi voi kehittää tämän johdosta ikään kuin hoitajansa korvaavan sisäisen itsesäätelyjärjestelmän, jonka avulla hän oppii rauhoittamaan itsensä ilman hoitajansa apua. Rusasen mukaan välttelevästi kiintyneet lapset voivat osoittaa pelottavissa tilanteissa ulkoisella käyttäytymisellään vähemmän turvattomuutta turvallisesti kiintyneisiin lapsiin nähden. Kuitenkin näiden lasten fysiologinen reagointi voi olla hyvinkin voimakasta. Välttelevän kiintymyssuhdemallin muodostaneen lapsen käyttäytymistä kuvaa muun muassa se, että lapsi jättää itsensä ja hoitajansa välisen fyysisen ja emotionaalisen etäisyyden varsin suureksi. Käytännössä lapsi ei siten hakeudu hoitajansa läheisyyteen. Välttelevästi kiintyneet lapset osoittavat myös hyvin niukasti tunteitaan, joista erityisesti kielteisten tunteiden ilmaisussa on haasteita. Lisäksi tällä tavoin kiintynyt lapsi ei ole aktiivinen vuorovaikutusaloitteissaan ja toisaalta ei myöskään vastaa aktiivisesti hoitajansa tekemiin aloitteisiin. Lapsi myös tyypillisesti suuntaa huomionsa pois hoitajastaan, mikäli tämä jättää lapsensa tarpeet huomioimatta tai ei vastaa näihin sensitiivisesti. Tällä tavoin lapsi kehittää tyypillisesti sisäisen toimintamallin, jonka mukaan hänen on selvittävä yksin. (Rusanen 2011, 65-67; Hautamäki 2011, 35.) Ristiriitainen kiintymyssuhde taas kehittyy erityisesti silloin, kun lapsen tarpeisiin vastataan ristiriitaisesti ja epäjohdonmukaisesti. Käytännössä lapsen hoitaja voi reagoida toisinaan lapsensa kiukkuun esimerkiksi suuttumalla tai vähättelemällä lapsensa kiukkua nauramalla tälle. Toisinaan taas hoitaja voi olla hyvinkin sensitiivinen lapsensa tarpeita kohtaan. Tällaisen hoivan johdosta lapsen on hyvin vaikea rakentaa johdonmukaista käsitystä hoitajastaan, jolloin lapselle muodostuvan ristiriitaisen käsityksen vuoksi lapsen on hyvin hankala osoittaa kiintymyskäyttäytymistään, koska hän ei voi mielessään odottaa selkeää reagointia tarpeisiinsa. Lisäksi lapsi voi muodostaa käsityksen, jonka mukaan ainoa tapa saada vastaus tarpeisiinsa on tunteiden voimakas ilmaisu. Ristiriitaisesti kiintyneen lapsen osalta hoitajan huomion saaminen ei kuitenkaan ole riittävää, sillä sisäistyneen mallinsa mukaisesti lapselle on psyykkisesti ristiriitaista kuinka hoitajan antamaan huomioon tulisi suhtautua. Yhtäältä lapsi saattaa hakeutua hoitajansa läheisyyteen ja toisaalta vastustavansa läheisyyttä. Käytännössä lapsi saattaa hakeutua hoitajansa syliin, mutta haluavansa kuitenkin päästä tästä välittömästi pois. (Hautamäki 2011, 35-56; Rusanen 2011, )

14 Lapsen ja hoitajan käyttäytyminen kiintymyssuhteen rakentumiseen vaikuttavina tekijöinä Kiintymyssuhteen rakentumisen kannalta keskeisimpänä tekijänä voidaan pitää vuorovaikutusta lapsen ja tämän hoitajan välillä. Lapsi ja hänen hoitajansa muodostavat oman vuorovaikutussysteemin, jossa molempien käyttäytymisellä on keskeinen merkitys. Lapsi pyrkii viestittämään omalla käyttäytymisellään tarpeitaan hoitajalle kun taas hoitajan käyttäytymisen merkitys konkretisoituu siinä, miten hän näihin tarpeisiin vastaa. Kiintymyssuhteen rakentumiselle oleellista on miten lasta hoitava henkilö on sekä fyysisesti että psyykkisesti lapsen saatavilla ja kuinka sensitiivistä ja johdonmukaista hoitajan käyttäytyminen on lapsen tarpeita kohtaan. Fyysinen saatavilla olo merkitsee esimerkiksi lapsen mahdollisuutta hakeutua hoitajansa syliin tai hoitajan muita fyysisiä hellyyden osoituksia. Emotionaalisen saatavilla olon kannalta taas keskeistä on kuinka hoitaja viestittää lapselle kuinka tärkeä tämä hänelle on, kuten vastaamalla johdonmukaisesti lapsen tarpeisiin. Tällaista hoitajan käyttäytymistä voidaan nimittää myös responsiivisuudeksi. (Bowlby (1991, ) Sensitiivisyydellä Bowlby taas viittaa äidilliseen hoivaan. Sensitiivinen hoiva tarkoittaa hoitajan johdonmukaista ja oikea-aikaista reagointia lapsen tarpeisiin, kuten responsiivisuuskin. Sensitiivisesti käyttäytyvä hoitaja ei kuitenkaan vain vastaa lapsen itse tekemiin aloitteisiin ja tarpeiden tyydytyksen signaaleihin vaan pyrkii myös itse tekemään vuorovaikutusaloitteita lasta kohtaan silloin kun lapsi ei itse ilmaise hätää tai tarvetta läheisyydelle. Oleellista kuitenkin on, että vuorovaikutusaloitteet tapahtuvat lapsentahtisesti, eli hoitaja pystyy tulkitsemaan milloin lapsi voisi olla vastaanottavainen vuorovaikutusaloitteita kohtaan. Tällöin hoitaja ei ole lasta kohtaan liian tunkeileva, vaan hänellä on aito halu tutustua lapseensa ja olla tämän kanssa vuorovaikutuksessa. Lapsentahtisuus tarkoittaa tässä yhteydessä myös sitä, että hoitaja kykenee tarjoamaan apuaan lapselle tilanteessa, jossa tämä sitä aidosti tarvitsee ja toisaalta taas jättäytyä ikään kuin taka-alalle tilanteissa, joista lapsi selviää itse ilman hoitajan apuakin. (Rusanen 2011, ) Tällainen sensitiivinen käyttäytyminen mahdollistaa siten lapsen kehityksen kohti itsenäisesti toimeentulevaa yksilöä ja tukee myös oppimista.

15 Sisäiset työmallit varhaisen minuuden rakentajana Lapsen erilliset kiintymyssuhteet rakentuvat aina lapsen sekä hänen kiintymyksenkohteensa välisessä vuorovaikutuksessa, mutta eri kiintymyssuhteet muodostavat myös keskenään oman vuorovaikutuksellisen systeeminsä. Kiintymyssuhdeteorian mukaan lapsen varhaisvuosien aikana kiintymyssuhteiden merkitys on suurimmillaan, koska tuolloin lapsi alkaa muodostaa vuorovaikutuksessa häntä hoivaavien henkilöiden kanssa kiintymyssuhdettaan koskevat työhypoteesit. Työhypoteesien muodostumiseen vaikuttaa keskeisesti se, kuinka lapsi on pystynyt käyttämään hoitajaansa turvapesänään ja miten hoitaja on lapsen kokemana ollut saatavilla niin fyysisesti kuin emotionaalisestikin. Aluksi hoitajan saatavilla olo määrittyy lapsen näkökulmasta hoitajan fyysisenä etäisyytenä lapseen nähden. Myöhemmin taas lapselle rakentuneiden työhypoteesien myötä lapsi pystyy säätelemään läheisyyttä hoitajaansa sisäisesti. Käytännössä lapsi pystyy siis pitämään mielessään mielikuvaa hoitajastaan, eikä siten välttämättä tarvitse enää kokoaikaisesti hoitajaansa fyysisesti lähelle. (Hautamäki 2011, ) Vuorovaikutus lapsen ja hoitajan välillä rakentaa myös lapsen sisäisiä työmalleja, jotka tarkoittavat lapsen ympäristöä ja muita ihmisiä koskevia sisäisiä edustuksia. Sisäiset edustukset käsittävät myös lapsen oman suhteen ympäröivään todellisuuteen. Sisäisten työmallien kautta lapselle avautuu mahdollisuus rakentaa maailmaa koskevia tulkintoja ja ennustaa tulevia tapahtumia. Näin ollen lapsi pystyy ymmärtämään yksinkertaisten asioiden välisiä yhteyksiä ja käytännössä ennakoimaan esimerkiksi sitä kuinka hän voi saada huomioita hoitajaltaan ja kuinka hoitaja oletettavasti hänen vuorovaikutusaloitteeseensa vastaa. Sisäiset työmallit voivat myös auttaa lasta muokkaamaan malleja edelleen lapsen toiminnastaan saaman palautteen perusteella. Hautamäki tuo edelleen teoksessaan esille, että sisäisten työmallien rakentumisen näkökulmasta lapsen vuorovaikutuskokemukset ovat merkittävässä asemassa ja nämä mallit rakentuvat lapsen mieleen kolmen erityyppisen muistijärjestelmän kautta, jotka ovat semanttinen, episodinen ja proseduraalinen muistijärjestelmä. Semanttisen muistijärjestelmän keskiössä ovat kielelliset muistikuvat kun taas erilaiset elämäntapahtumat toimivat episodisen muistijärjestelmän rakennuspalikoina.

16 12 Proseduraalinen muistijärjestelmä sen sijaan toimii yksilön arkipäiväisiä toimia ohjaavana tekijänä, jonka keskiössä ovat siten yksilön automatisoituneet toimintatavat. Edellä kuvatun mukaisesti lapsen kiintymyssuhde voidaan nähdä lapsen kehityksen näkökulmasta keskeisenä tekijänä, jossa etenkin vuorovaikutuksella on merkittävä rooli. Lapsi muodostaa yhdessä häntä hoivaavan henkilön kanssa vuorovaikutussysteemin, jossa vuorovaikutuksen laatu vaikuttaa oleellisesti siihen, millainen kiintymyssuhde lapselle muodostuu. Tyypillisesti hoitajan johdonmukainen ja sensitiivinen vuorovaikutus edistävät turvallisen kiintymyssuhteen rakentumista, jolloin lapsella on mahdollisuus käyttää hoitajaansa turvapesänä, josta käsin hän voi turvallisesti tutkia ympäröivää todellisuutta. Varhaisten vuorovaikutuskokemustensa kautta lapsi myös rakentaa itseään ja ympäristöään koskevat edustuksensa, jotka taas ohjaavat lapsen myöhempien vuorovaikutussuhteiden rakentumista. Monen lapsen kohdalla tämä konkretisoituu päivähoidossa, jossa lapsi usein joutuu ensimmäistä kertaa eroon ensisijaisesta hoitajastaan.

17 13 3 PÄIVÄHOIDON KESKEISET LAATUTEKIJÄT KIINTYMYSSUHDETEORIAN NÄKÖKULMASTA Tässä kappaleessa kuvaan erityisesti suomalaista päivähoitoa siitä tehdyn kiintymyssuhdeteoreettisen tutkimuksen näkökulmasta. Tuon esille edellä mainitun tutkimuksen esiin nostamia päivähoidon laatutekijöitä, jotka ovat merkityksellisiä erityisesti kiintymyssuhdeteoreettisesta näkökulmasta. Näistä tekijöistä käsittelen tarkemmin hoidon jatkuvuuden ja pysyvyyden sekä lapsiryhmien koon vaikutuksia. 3.1 Suomalaisen päivähoidon yleispiirteet Suomessa päivähoito on keskeinen osa alle kouluikäisten lasten elämässä. Vuonna 2008 suomalaisista, yli kolmevuotiaista lapsista jopa 72 prosenttia kuului kunnallisen tai yksityisen päivähoidon piiriin. Sen sijaan alle kolmevuotiaista lapsista noin 70 prosenttia hoidettiin kotona. (Rusanen 2011, 165.) Rusasen mukaan lapsen psyykkisen kehityksen osalta kolmen vuoden ikää voidaan pitää merkittävänä käännekohtana. Kehityspsykologisessa tutkimuksessa kolmen vuoden ikään on katsottu liittyvän separaatio-individuaatio, eli erillistymis-yksilöitymis kehitysvaiheen läpikäyminen. Lapsen kiintymyssuhteiden kannalta tämä konkretisoituu siten, että lapsi kykenee olemaan aiempaa pidempiä aikoja erossa ensisijaisesta hoitajastaan, koska hän käsittää olevansa muista erillinen yksilö. Rusasen mukaan separaatio-individuaatio kehitysvaiheesta voidaan hahmottaa neljä eri vaihetta, joiden läpikäymisen myötä lapsi käsittää olevansa ensisijaisesta hoitajastaan erillinen yksilö. Tätä prosessia voidaan kuvata myös psykologisen syntymän käsitteellä Kiintymyssuhdeteorian perspektiivistä tarkasteltuna päivähoidon osalta on keskeistä kuinka se pystyy vastaamaan lapsen tarpeeseen rakentaa ja ylläpitää kiintymyssuhteita. Suuri merkitys on myös sillä, kuinka lapsi sietää itselleen vieraassa ympäristössä eroa

18 14 ensisijaisesta hoitajastaan. Nämä seikat taas vaikuttavat keskeisesti lapsen kehitykseen ja oppimiseen, joiden tukemisessa päivähoidolla on keskeinen tehtävä. (Kalland 2011, ) Päivähoidon laatua voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta ja se voidaan jakaa kiintymyssuhteiden kannalta keskeisiin tekijöihin. Näitä ovat muun muassa lapsiryhmien koko sekä hoidon jatkuvuus ja hoidon pysyvyys. (Rusanen 1995, ) Lapsen kannalta on myös hyvin suuri merkitys sillä, missä iässä lapsi aloittaa päivähoidon ja miten pitkiä päivähoitopäivät ovat sekä miten usein hoitopäiviä on. Näin ollen päivähoidon aloituksessa tulee ottaa huomioon lukuisia tekijöitä, jotta lapsen turvallisuuden tunne kehitystä ja oppimista tukevana edellytyksenä on mahdollista säilyttää. 3.2 Päivähoidon laatutekijöiden merkitys lapsen kehityksen näkökulmasta Päivähoidon merkityksestä lapsen kehityksen kannalta on saatu jopa ristiriitaisiakin tutkimustuloksia. Lisäksi yhteiskunnallisessa keskustelussa päivähoidon on nähty sekä haittaavan että edistävän lapsen kehitystä. Päivähoidon varhaisen aloituksen puolesta on argumentoitu muun muassa sillä, että päivähoito edistää lapsen sosiaalisten taitojen kehittymistä (Keltikangas-Järvinen 2012, 17). Rusanen (2011) käsittelee teoksessaan kolmea eri maissa toteutettua tutkimusta, joissa on vertailtu päivähoitoa ja lasten kotihoitoa. Suomalaisessa tutkimuksessa todettiin, ettei hoitomuodolla ole vaikutusta lapsen kehitykseen. Kanadalainen tutkimus taas antoi viitteitä siitä, että kodin ulkopuolella toteutettu hoito asettaa lapsen kehitykselle selkeän riskin ja ruotsalaisen tutkimuksen mukaan päivähoidon aloitus alle vuoden iässä ennusti hyvää tai erinomaista koulumenestystä jopa yli puolella tutkimuksen kohteena olleista lapsista. Päivähoidon vaikutuksia lapsen kehitykseen on kuitenkin syytä tarkastella kokonaisvaltaisesti, jolloin useat eri tekijät muodostuvat keskeisiksi. Merkittävimpiä näistä ovat hoidon laatu (Almqvist 2004, 82) ja hoidon pysyvyys (Bowlby 1985, ). Kiintymyssuhdeteoria korostaa erityisesti turvallisen kiintymyssuhteen merkitystä

19 15 lapsen kehitystä tukevana tekijänä. Turvallisesti kiintynyt lapsi muodostaa tyypillisesti sisäisen mallin, jonka mukaan hänelle rakentuu positiivinen kuva sekä itsestään että muista ihmisistä. Turvallisesti kiintynyt lapsi voi käyttää myös hoitajaansa turvapesänä, mikä taas on edellytys ympäristön tutkimiselle ja siten myös uusien asioiden oppimiselle. Huomattavaa kuitenkin on, että vuorovaikutuksessa rakentuneen kiintymyssuhteen lisäksi myös lapsen geneettinen perimä vaikuttaa keskeisesti lapsen kehitykseen. Ympäristötekijöiden avulla, kuten laadukkaalla päivähoidolla ja turvallisilla ihmissuhteilla, on kuitenkin mahdollista kompensoida joitakin perimän asettamia vaikutuksia erityisesti lapsen psyykkisen kehityksen osalta. (Almqvist & Moilanen 2004, 24.) Hoidon jatkuvuus ja pysyvyys Suomessa päivähoitoa järjestetään niin kunnallisena tai yksityisenä päiväkotihoitona kuin perhepäivähoitona, joiden arki ja toimintatavat poikkeavat toisistaan. Näitä eri hoitomuotoja voidaan tarkastella esimerkiksi hoidon jatkuvuuden ja pysyvyyden näkökulmasta siten, millä tavoin lasten on mahdollista hakeutua hoitajien läheisyyteen. Tyypillisesti päiväkodeissa on lukumäärällisesti enemmän hoitajia kuin perhepäiväkodissa, mutta tämä ei kuitenkaan itsessään takaa lapselle mahdollisuutta hoitajien saatavilla oloon. Toimintatavoista riippuen hoitajien suuri lukumäärä voi esimerkiksi saada aikaan tilanteen, jossa yhden lapsen tarpeista vastaa useampi kuin yksi hoitaja. Tällaisessa tilanteessa lapselle voi muodostua käsitys päivähoidon tarjoamasta hoivasta epäjohdonmukaisena ja arvaamattomana hoivana, josta puuttuvat pysyvyys ja hoivan ennustettavuus. Käytännössä hoitopäivän aikana lapsen eri tarpeisiin voi olla vastaamassa aina eri hoitaja. Tällöin esimerkiksi yksi hoitaja voi vastata lapsen ruokailusta ja toinen vaikkapa lohduttaa lasta jonkin turvattomuutta aiheuttaneen tilanteen johdosta. (Kalland 2011, ) Tällaisen toimintamallin ei voida katsoa tukevan lapsen mahdollisuutta rakentaa kiintymyssuhdetta tiettyyn päiväkodin hoitajaan. Lapselle voi olla haastavaa muodostaa kiintymyssuhdetta yhteenkään hoitajaan, koska hänen tarpeisiin voi olla vastaamassa

20 16 aina eri hoitaja. Lapsen kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että hän voisi itselleen vieraassa ympäristössä rakentaa turvallisen kiintymyssuhteen yhteen hoitajaan, joka toisi näin ollen ennustettavuutta ja jatkuvuutta lapsen arkeen. Jatkuvuuden ja pysyvyyden kannalta merkitykselliseksi tekijäksi muodostuu myös se, että päiväkodissa saatu hoiva vastaisi mahdollisimman paljon kotona saatua hoivaa. Lisäksi tietyissä tilanteissa olisi tärkeää, että päiväkodin hoiva voisi ikään kuina kompensoida lapselle mahdollisesti aiemmin muodostuneita riittämättömän hoivan ja jopa hoivan laiminlyönnin kokemuksia. (Rusanen 2011, ) Turvallisen kiintymyssuhteen rakentumisen kannalta taas omahoitajamallilla voidaan mahdollistaa lapselle jatkuvuuden ja pysyvyyden kokemuksia, koska tällöin lapsen tarpeista olisi pääasiassa vastaamassa yksi hoitaja. Tyypillisesti myös ennen päivähoitoa lapsen tarpeista on kotona ollut vastaamassa pääasiassa yksi hoitaja, jolloin omahoitajamalli mahdollistaisi hoivan jatkuvuutta kotoa uuteen ympäristöön. (Kalland 2011, ) Lapsella on usein päivähoitoon siirtyessään jo joku ensisijainen kiintymyksenkohde. Lapsi voi kuitenkin muodostaa elämänsä aikana useita muitakin kiintymyssuhteita, jotka ovat toissijaisia tai korvaavia kiintymyssuhteita. Bowlbyn (1991, ) mukaan kiintymyssuhteista merkittävin on kuitenkin lapsen suhde ensisijaiseen kiintymyskohteeseensa, jonka läheisyyteen lapsi ensimmäisenä hakeutuu kokiessaan turvattomuutta. Aiemmat vuorovaikutustilanteissa rakentuneet hoivakokemukset ohjaavat lapsen kiintymyssuhteiden rakentamista myös päivähoidossa, jolloin lapsi pyrkii hakeutumaan sellaisen hoitajan läheisyyteen, joka parhaiten vastaa käyttäytymisellään lapsen aiempiin hoivakokemuksiin. (Rusanen 2011, ) Tarve kiintymyssuhteiden rakentamiseen korostuu päivähoidossa erityisesti alle kolmevuotiaiden lasten osalta, sillä heidän erillistymis-yksilöitymis kehitysvaiheensa on vielä kesken ja näin ollen he tarvitsevat turvallisen aikuisen läsnäoloa turvallisuuden tunteen säilyttämiseksi. Hoitajan saatavilla oloa turvallisuuden tunteen säilyttämiseksi voidaan tarkastella neljän eri vuorovaikutuksellisen tekijän kautta. Hoitajan saatavilla olo määrittää keskeisesti sitä, miten lapsi osoittaa kiintymyskäyttäytymistä tai tutkimuskäyttäytymistä. Kiintymyskäyttäytyminen aktivoituu tilanteissa, joissa lapsi kokee olonsa turvattomaksi. Tällöin lapsi pyrkii hakeutumaan hoitajansa läheisyyteen ja mikäli hoitaja on lapsen saatavilla, voi hoitaja läsnäolollaan vahvistaa lapsen

21 17 turvallisuuden tunnetta. Lapsi voi tällaisessa tilanteessa suunnata energiansa pääasiassa ympäristön tutkimiseen, mikäli lapsella on tunne hoitajan saatavilla olosta turvattomuuden tunteen aktivoituessa. Tällaista ympäristön tutkimista voidaan kutsua tutkimuskäyttäytymiseksi. (Rusanen 1995, ) Rusanen jatkaa, että lapsen turvallisuuden tunteen kokemiseen ei kuitenkaan vaikuta ainoastaan lapsen käyttäytyminen. Koska kiintymyssuhteet rakentuvat vuorovaikutuksellisessa prosessissa, on tällöin myös hoitajan osoittamalla käyttäytymisellä keskeinen merkitys. Hoitajan käyttäytyminen ohjautuu suurelta osin lapsen käyttäytymisen mukaan. Hoitajan osoittama hoivakäyttäytyminen aktivoituu usein tilanteissa, joissa lapsi pyrkii hakeutumaan hoitajansa läheisyyteen. Hoivakäyttäytyminen käsittää kaiken sellaisen hoitajan käyttäytymisen, jolla hän pyrkii vastaaman lapsen osoittamiin tarpeisiin. Hoivakäyttäytyminen voi kuitenkin aktivoitua myös tilanteissa, joissa lapsi itse ei ole osoittanut kiintymyskäyttäytymistä, vaan hoitaja itse on kokenut tarpeelliseksi hakeutua lapsen läheisyyteen. Neljäntenä tekijänä hoitajan saatavilla oloon vaikuttavat hoivakäyttäytymisen kanssa kilpailevat aktiviteetit, jotka ovat käytännössä hoitajan muita tehtäviä kuin lapsen läheisyydessä oleminen Lapsiryhmien koko Päiväkotien arjessa myös lapsiryhmien koot vaikuttavat merkittävästi siihen, millainen mahdollisuus lapsilla on rakentaa kiintymyssuhteita. Turvallisuuden tunteensa säilyttämiseksi lapsella on tarve päästä hoitajansa läheisyyteen ja käyttää tätä turvapesänä ympäristönsä tutkimisessa. Suuret lapsiryhmät voivat olla lapselle sosiaalisesti ja psyykkisesti hyvin kaoottisia, sillä niissä sosiaalinen todellisuus voi muodostua todella monimutkaiseksi ja mahdollisten vuorovaikutussuhteiden määrä todella suureksi. Tällaiset ryhmät ovat todella haastavia etenkin alle kolmevuotiaiden lasten osalta, joilla erillistymis-yksilöitymis kehitysvaiheen läpikäyminen on vielä kesken ja tämän prosessin tueksi he tarvitsisivat ennen kaikkea pysyvyyttä ja rauhallisuutta vuorovaikutukseen, pääasiassa yhden hoitajan kanssa. (Vuorinen 1997, )

22 18 Onnistuneesti läpikäydyn kehitysvaiheen tuloksena lapsi oppi mieltämään itsensä muista erilliseksi yksilöksi, mikä taas mahdollistaa vuorovaikutustaitojen kehittymisen. Vuorovaikutustaitojen kehittymistä tukevat erityisesti turvalliset kiintymyssuhteet, joissa lapsen on mahdollista kokeilla erilaisia tunteita, sillä hän voi luottaa hoitajaansa. (Rusanen 1995, 15.) Suuret lapsiryhmät voivat asettaa merkittäviä haasteita kiintymyssuhteiden rakentamiselle, sillä lapset saattavat joutua ikään kuin kilpailemaan hoitajan huomiosta ja pääsystä hänen läheisyyteensä toisten lasten kanssa. Lisäksi myös hoitajalle voi olla hankalaa kiinnittää aina huomioita tietyn lapsen osoittamiin tarpeisiin ja vastata näihin (Ahnert ym. 2006, 673). Rusasen mukaan (2011, 232) hoitajan ja lapsen välinen kahdenkeskinen aika saattaakin jäädä suurissa lapsiryhmissä ja hoitajien muista tehtävistä johtuen vain muutaman minuutin mittaiseksi yhden tunnin aikana. 3.2 Separaatiokokemuksen merkitys lapsen käyttäytymisen ja kiintymyksen näkökulmasta Keskeistä lapsen turvallisuuden tunteen kokemuksen kannalta on hoitajan läheisyys tai mahdollisuus hoitajan käyttämiseen turvapesänä. Joutuessaan eroon ensisijaisesta hoitajastaan lapsi osoittaa käyttäytymisellään tyypillisesti vihan ja kaipauksen tunteita, mitä voidaan kutsua myös eroahdistukseksi. (Bowlby 1985, 35-38, 47.) Eroahdistuksen voimakkuus riippuu lapsen näkökulmasta keskeisesti siitä, miten pitkästä erosta on kyse ja minkä ikäinen lapsi on kyseessä. Lisäksi suuri merkitys on sillä kuinka lapsen saama korvaava hoiva vastaa lapsen aiempia hoivakokemuksia ja tuo siten jatkuvuutta hoivaan. Bowlby jatkaa, että ikä vaikuttaa merkittävästi eroahdistuksen voimakkuuteen, sillä esimerkiksi kaksivuotiaalle tietyn mittainen ero voi olla merkittävästi haastavampaa kuin vaikkapa muutamaa vuotta vanhemmalle lapselle. Tässäkin suhteessa aiemmin käsitelty erillistymis-yksilöitymis kehitysvaihe on keskeinen etappi lapsen kehityksessä. Erotilanteeseen voi kuitenkin tuoda lohtua jos lapsella on mukanaan jokin emotionaalisesti hänelle tärkeä esine, joka voi olla vaikkapa lelu tai jokin vaatekappale.

23 19 Näitä esineitä tai tavaroita voidaan kutsua myös turvaobjekteiksi. Niiden merkitys konkretisoituu turvallisuuden tunteen ylläpitämisenä tilanteissa, joissa lapsi joutuu olemaan erossa ensisijaisesta hoitajastaan. Päivähoidossa lapsella voi olla mukanaan esimerkiksi joki lelu tai vaikkapa kuvia omista vanhemmistaan. Turvaobjektien avulla lapsi voi pitää vanhempiaan mielessään ja lapsi pystyy myös ymmärtämään, etteivät vanhemmat ole kadonneet hänen elämästään vaikka eivät olekaan hänen lähellään. Lapsi voi turvautua näihin objekteihin kokiessaan olonsa turvattomaksi ja palauttaa niiden avulla esimerkiksi vanhempansa mieleensä. Turvaobjektien merkitys muodostuu sitä suuremmaksi mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sillä iän myötä lapsella alkaa olla yhä moninaisempia keinoja pitää vanhempaansa mielessä muutoinkin kuin konkreettisten asioiden ja esineiden avulla. (Rusanen 2011, 44-45, 95.) Lapsen kiintymyksen tarpeen huomioimisella päivähoidossa voidaan edistää niin lapsen sopeutumista päivähoitoon kuin lapsen kehitystä ja oppimista. Tätä prosessia voidaan tukea erityisesti edellä mainitulla omahoitajamallilla. Tällöin eroahdistus ei välttämättä muodostu lapselle niin voimakkaaksi, kun hänen tarpeistaan on vastaamassa yksi ennestään tuttu hoitaja ja myös päivähoitoympäristö on lapselle jo tuttu ennen päivähoidon varsinaista aloitusta. Tässä mallissa lapsen on mahdollista käydä tutustumassa päiväkotiin ennen sen aloitusta omien vanhempiensa seurassa, jolloin lapsi voi tutustua uuteen ja vieraaseen ympäristöön itselleen turvallisten aikuisten seurassa. Lisäksi myös lapsen omahoitaja voi joissakin tapauksissa vierailla lapsen kotona ennen päivähoidon alkamista. (Kalland 2011, ) Lapsi joutuu kohtaamaan hoitopäivänsä aikana kaksi merkittävää erotilannetta, kun hän joutuu eroon vanhemmastaan hoitopäivän alkaessa ja vastaavasti eroon omahoitajastaan hoitopäivän päättyessä. Näissä tilanteissa hoidon jatkuvuus muodostuu erityisen merkitykselliseksi tekijäksi ja näitä tilanteita voidaan tukea omahoitajamallin mukaisella toiminnalla. Tällöin lasta on päivähoidossa vastassa ja toisaalta myös saattamassa kotiin lapselle tuttu ja turvallinen omahoitaja. Näissä tilanteissa korostuu myös riittävän ajan varaaminen siirtymisiin, jotta lapsi voi rauhassa hyvästellä toisen hoitajistaan ja siirtyä turvallisesti toisen seuraan. Omahoitaja voi myös hoitopäivän aikana viestittää lapselle olevansa tämän käytettävissä ja että lapsi näkee vanhempansa taas hoitopäivän päätyttyä. Näin lapselle muodostuu käsitys hoidon jatkuvuudesta ja

24 20 siten lapsella on edellytykset turvallisuuden tunteen kokemiselle. (Kalland 2011, )

25 21 4 TUTKIMUSMENETELMÄT JA AINEISTO Tässä kappaleessa käsittelen aluksi joitakin laadulliselle tutkimuksella keskeisiä piirteitä sekä niiden ilmentymistä omassa tutkimuksessani. Tässä jälkeen siirryn esittelemään tutkimusaineistoani ja lopuksi käyn läpi myös aineiston analyysissä käyttämääni menetelmää Laadullisen tutkimuksen ominaispiirteet ja tutkimustehtävä Tieteellisen tutkimuksen tapoja voidaan jaotella esimerkiksi laadullisen, eli kvalitatiivisen ja määrällisen, eli kvantitatiivisen tutkimuksen kautta. Niin laadullista kuin määrällistäkin tutkimusta toteutetaan erilaisten tutkimusmenetelmien avulla, tiettyjä periaatteita noudattaen. (Alasuutari 2011, 26.) Laadullinen tutkimus kuuluu postpositivistiseen tieteen filosofiaan ja se eroaa modernista tieteen filosofiasta siten, että ympäröivää todellisuutta ei tarkastella ainoastaan siinä havaittavien konkreettisten asioiden ja ilmiöiden kautta, vaan myös abstraktit ilmiöt ovat tutkimuksen kohteina. (Metsämuuronen 2008, ) Tässä tutkimuksessa Helsingin sanomissa julkaistujen artikkelien tarkasteleminen voidaan nähdä juuri abstraktin todellisuuden tarkasteluna, sillä tutkimuksen kohteena ovat artikkeleissa kielellisesti muodostetut merkitysrakenteet ja tulkinnat. Abstraktin todellisuuden tarkastelemisen lisäksi laadullinen tutkimus voidaan tyypillisesti nähdä myös prosessimaisesti etenevänä tutkimuksena. Tällöin tutkimus ei käytännössä etene lineaarisesti eri vaiheesta toiseen, vaan tutkimuksen eri vaiheet saattavat täydentyä tutkimuksen edetessä ja ovat myös koko ajan vuorovaikutuksessa keskenään. (Kiviniemi 2015, ) Esimerkiksi tutkimuksen alussa asetetut tutkimuskysymykset saattavat tarkentua tai jopa muuttua aineiston keruun ja aineistoon tutustumisen myötä. Tässä tutkimuksessa olen muokannut esimerkiksi teoreettista

26 22 viitekehystä sen mukaan, millaisia varhaiskasvatuksen laatutekijöitä aineistosta on noussut merkityksellisiksi, eli käytännössä ensimmäiseksi kirjoitetun teoreettisen viitekehyksen osioon olen jättänyt vain ne tekstin osat, jotka ovat aineiston ja sen analyysin kannalta merkityksellisiä. Toisaalta taas olen laajentanut teoreettista viitekehystä monien aineistosta nousseiden, rakenteellisen sosiaalityön näkökulmasta merkityksellisten tekijöiden johdosta. Tutkimusmenetelmän valinta on määräytynyt lähtökohtaisesti tutkimukselle asetettujen tutkimuskysymysten pohjalta. Tarkoituksenani on tarkastella sitä, kuinka kiintymyssuhdeteoreettista ymmärrystä tuodaan esille yhteiskunnallisessa varhaiskasvatukseen liittyvässä keskustelussa. Tarkastelun avulla pyrin hahmottamaan sitä, missä määrin kiintymyssuhdeteorian mukaisten lapsen kehitykseen vaikuttavien ulottuvuuksien merkitys on tunnistettu päivähoidon ja varhaiskasvatuksen osalta. Varhaiskasvatusta koskevaa tutkimusta on tehty runsaasti kiintymyssuhdeteoreettisesta näkökulmasta niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin. Näiden tutkimusten pohjalta voidaan tunnistaa tiettyjä varhaiskasvatuksen laatuun liittyviä tekijöitä, jotka ovat erityisen ratkaisevia lapsen kiintymyksen tarpeeseen vastaamisessa, kuten lapsiryhmien koko, hoitajien saatavuus sekä responsiivinen ja sensitiivinen hoiva. Tutkielmassa onkin tarkoituksena tarkastella, kuinka juuri tällaiset varhaiskasvatuksen laatutekijät nousevat esiin yhteiskunnallisessa varhaiskasvatukseen liittyvässä keskustelussa. Olen jakanut tutkimustehtävä erillisiin tutkimuskysymyksiin, joiden kautta tarkastelen tutkittavaa ilmiötä. Tutkimuskysymykset koskevat sitä, mitkä varhaiskasvatuksen laatutekijät aineistosta nousevat merkityksellisiksi ja millaisten lehtiartikkelien kautta tutkittavasta ilmiöstä kirjoitetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ovatko lehtiartikkelit pääasiassa mielipidekirjoituksia, uutisartikkeleita vai esimerkiksi aiheesta kirjoitettuja kolumneja. Tarkoituksena on myös tarkastella sitä, ilmeneekö esimerkiksi uutisartikkelien ja mielipidekirjoitusten argumentoinnissa eroja kiintymyssuhdeteoreettisesta näkökulmasta. Ladullista tutkimusta keskeisesti kuvaava tekijä on myös se, ettei tutkijan katsota olevan tutkimuksesta irrallinen tekijä, vaan keskeinen osa tutkimusprosessia. Tutkijan omien tulkintojen ja tutkimusaineistoa koskevien johtopäätösten katsotaan olevan keskeinen