Jouluiset terveiset Katariinan koulusta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jouluiset terveiset Katariinan koulusta"

Transkriptio

1 Jouluiset terveiset Katariinan koulusta Katariinan koulu, Pyhän Katariinan kirkon vieressä, on erilainen, tavallinen, utelias, hauska, taitava ja ahkera koulu. Katariinan koulun lapset haluavat toivottaa Sinulle jouluiloa!

2 1. Pukki ja Petteri Kirsi Tapani Enkelit Kirsi Tapani Joululaulut Kirsi Tapani 2010 KIRSI TAPANI Valmistuin Turun AMK:sta, taideakatemian mainonnan suunnittelun linjalta medianomiksi vuonna Olen työskennellyt siitä saakka mainostoimistoissa kuvittajana sekä graafisena suunnittelijana. Mainoskuvittamisen lisäksi olen tehnyt kirjankuvituksia mm. Turun linnan Tonttuukkokirjaan ja Otavan keittokirjoihin. Turku Suomen joulukaupunki -kuvituksia tein vuosina Olen myös saanut luvan kanssa piirrellä seiniin: siitä mallina mm. Ravintola Roccan ruokasali. 4. Lokoisaa joulua Kirsi Tapani Jouluriemu Kirsi Tapani 2005

3 6. Tontut ja piparit Susanna Peijari Tyttötonttu ja piparkakku Susanna Peijari 2010 SUSANNA PEIJARI 8. Poikatonttu ja pystykorva Susanna Peijari Poskipunaa Susanna Peijari 2009 Valmistuin keväällä 2006 Turun piirustuskoulusta kuvataiteilijaksi (amk). Olen tehnyt Turku Suomen joulukaupungin kuvituksen vuosina 2004 ja 2005, sekä muutamia pienempiä yksittäisiä kuvituksia mainostoimitolle. Olen myös maalannut muutamia seinämaalauksia, ensimmäisen 1997 Lappeenrannassa ja viimeisimmät Turkuun Katariinan kouluun kesällä Haaveenani on löytää itsestäni itsenäinen, taitava ja monipuolinen kuvantekijä, joka voisi pitää omia näyttelyitä ja ehkä jonain päivänä julkaista vaikkapa oman kirjan. Pidän Tove Janssonista, syksystä, koirista ja raidallisista sukista, ja olen melkein aina myöhässä joka paikasta. 10. Valmis haukattavaksi Susanna Peijari 2009

4 KIRSI HAAPAMÄKI Valmistuin Lahden Taideteollisesta pukusuunnittelijaksi vuonna Olin jo tuolloin täystyöllistetty kuvittaja, joten ensimmäiset 10 vuotta kuluivat kuvitellen. Valtaosa kuvituksista julkaistiin oppikirjoissa, mutta piirsin säännöllisesti myös Keskon elintarvikemainontaa, avustin aikakaus- ja sanomalehtiä, painotaloja, levy-yhtiöitä, tekstiiliteollisuutta ja -kauppaa luvun lopussa siirryin suunnittelijasisäänostajaksi/ tuotepäälliköksi liike-elämän ytimeen. Minua oli valistettu vuosilomista, - palkallisista. Osoittautuivat legendaksi, joten palasin vapaaksi kuvittajaksi vuonna Turun paikallishistoria on omansa ottanut, motivaation liekit nuolevat kattoja ja sivellin lähtee lentoon tämän aihepiirin ytimessä. Viimeksi olen kuvittanut Turun linnan opaskirjan ja nuorten tietokirjan Herttuan hovissa. Viihdyn valitsemallani polulla, arkea kynänvarressa en muuhun vaihtaisi. Joulukirjesetti Kirsi Haapamäki 2009 Joulukirje-sulkijamerkki Kirsi Haapamäki 2009 Katariinan koulusulkijamerkki Kirsi Haapamäki Makea uni Kirsi Haapamäki 2007 JOULUKIRJESETTI 3,50 JOULUKIRJELOMAKE A4 0,60 JOULUKIRJELOMAKE A4 (ilman koulun logoa) 0,60 JOULUKIRJE LISÄLOMAKE A4 0,60 JOULUKIRJEKUORI C5 2,00 JOULUKIRJE-SULKIJAMERKKI 0,60 KATARIINAN KOULU- SULKIJAMERKKI 0,60

5 LENA VAHTERA 12. Pukki ja tietokone Lena Vahtera 2010 Ylioppilas 1978 Markkinointi-Instituutin Somistajakoulu Taideteollinen Korkeakoulu, graafinen suunnittelu alkaen 1986 Freelancer kuvittajana vuodesta Hiihtäjätonttu Lena Vahtera pienimuotoista graafista suunnittelua: (exlibrikset, käyntikortit, postikortteja, levynkansia, logoja yms.) -oma kirja: koulu alkaa Hiski kuvitus ja teksti, julkaistu oppikirjojen kuvitusta lähinnä WSOY:lle vuodesta Iltasatu Lena Vahtera Lumiporo Lena Vahtera 2009

6 16. Luistelemassa Katja Mesikämmen Joulumarkkinat Katja Mesikämmen 2008 KATJA MESIKÄMMEN Olen turkulainen taidemaalari ja kuvittaja. Naivistiset maalaukseni kertovat tarinoita, joissa tyylilajina on riemukas kollektiivinen ilo ja sadunomaisuus. Maalauksissani taustana voi olla kaupunki, puisto, luistinrata, meri tai vaikkapa venetsialainen tori. Töissäni on tiivis ja tiheä tunnelma ja tarkkaavainen katsoja näkee niissä juonellisen parodian tai draaman aineksia. Olen valmistunut Kankaanpäässä askarteluohjaajaksi ja opiskellut sen jälkeen kolme vuotta Porin taidekoulussa. Olen pitänyt lukuisia näyttelyitä sekä kotimaassa että ulkomailla ja tehnyt kuvituksia mm. Sirkus Finlandialle ja Briolle. 18. Joulukuusi Katja Mesikämmen 2008

7 JUKKA LEMMETTY 19. Urpon ja Turpon joulunäytelmä Jukka Lemmetty 2009 Jukka Lemmetty on kuvittanut kirjoja 80-luvun alkupuolelta lähtien. Taidemaalariksi Taideakatemian koulussa Helsingissä ja Münchenissä opiskellut Jukka Lemmetty on tunnettu varsinkin lukuisista Hannele Huovin Urpo ja Turpo kirjojen kuvituksista. Oppi- ja tietokirjojen kuvittajana hän on nopea, tarkka idearikas ja huumorintajuinen. Moni oppilaiden mielestä tylsä kirja on Jukan käsien kautta muuttunut kiinnostavaksi. Jokaiseen kuvaan hän kätkee arvoituksia ja vihjeitä ohi tekstin. Jukka Lemmetty on kuvittanut kymmeniä lasten ja nuortenkirjoja, myös kolme omaa Leo-Z -kirjaa. Kari Levola, Leena Laulajainen, Tuula Korolainen, Raili Mikkanen, Jyrki Kiiskinen ja kymmenet muut kirjailijat ovat saaneet kirjoihinsa kuvittajaksi tämän lämpöistä huumoria kuviinsa loihtivan taitavan kuvittajan. 21. Pullahiirten joulu Jukka Lemmetty Lumisade Jukka Lemmetty 2008

8 TILAUSLOMAKE JOULUKORTIT 1 KPL KPL 1. Pukki ja Petteri 13. Hiihtäjätonttu 2. Enkelit 14. Iltasatu 3. Joululaulut 15. Lumiporo 4. Lokoisaa joulua 16. Luistelemassa 5. Jouluriemu 17. Joulumarkkinat 6. Tontut ja piparit 18. Joulukuusi 7. Tyttötonttu ja piparkakku 19. Urpon ja Turpon joulunäytelmä 8. Poikatonttu ja pystykorva 20. Lumisade 9. Poskipunaa 21. Pullahiirten joulu 10. Valmis haukattavaksi 11. Makea uni 12. Pukki ja tietokone JOULUKIRJE KPL JOULUKIRJESETTI 3,50 JOULUKIRJELOMAKE A4 0,60 JOULUKIRJELOMAKE A4 (ilman koulun logoa) 0,60 JOULUKIRJE LISÄLOMAKE A4 0,60 JOULUKIRJEKUORI C5 2,00 JOULUKIRJE-SULKIJAMERKKI 0,60 KATARIINAN KOULU- SULKIJAMERKKI 0,60 Tilaajan nimi: Toimitusosoite / Oppilas ja luokka: Postitse toimitettuna toimituskulut 2 lisätään hintaan. Lasku toimitetaan tilauksen mukana.

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012

Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 2011-2012 Aamu -ja iltapäivätoiminnan lasten kyselyn tuloksia lv. 11-12 Lasten kyselyn saivat huoltajien kyselyn yhteydessä 4 lasta, joista palautui 25. Vastausprosentti muodostui siten 62,5%. Lasten kysely muodostui

Lisätiedot

Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Miten taiteilija voi itse parantaa työllistymistään julkisen taiteen hankkeissa? Hanna Hannus, projektisuunnittelija Sisältö Kuka julkista taidetta tilaa? Kuka siitä päättää? Miten voin parantaa mahdollisuuksiani?

Lisätiedot

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa Yhteystiedot: 050 5346251,ansari24@hotmail.com; anu.riestola@gmail.com Opinnot 2010 Aalto yliopisto, Taideteollinen Korkeakoulu, TaM kuvataideopettaja

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU?

Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Kuva: Questmarketing.ltd.uk GRAAFINEN SUUNNITTELU? Graafinen suunnittelu pähkinänkuoressa: Graafinen suunnittelu on universaalia. Se on kaikkialla ympärillämme, sisällä ja ulkona. Se selittää, koristelee,

Lisätiedot

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi

suurempi valoisampi halvempi helpompi pitempi kylmempi puheliaampi TEE OIKEIN Kumpi on (suuri) suurempi, Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) valoisampi kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) halvempi kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) helpompi

Lisätiedot

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk

*1) ent. Etelä-Savon koulutuskunta yhtymä *2) ent. Hyvinkään- Riihimäen Seudun Ammattikoulutussäätiö / Hyvinkään - Riihimäen akk Ravintola- ja hotellipalvelualan tutkintotoimikunta (8093) 1.8.2007-31.7.2010 Tarjoilijan ammattitutkinto Voimassa olevat järjestämissopimukset / sopimukset voimassa 31.12.2010 asti Tutkinnon järjestäjä

Lisätiedot

Kirjallisuusdiplomivihko

Kirjallisuusdiplomivihko Täydennä. Paras lukemani kirja oli _ Ympyröi oikea vaihtoehto. Olen innokas lukija. Kirjallisuusdiplomivihko 6.luokka Käyn mielelläni kirjastossa. Olen mielestäni hyvä lukija. Osaan valita itselleni sopivaa

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsissa! Fiskarsin ruukin asuinalueet rakennetaan vaiheittain tiivistämällä olemassa olevia alueita. Tarjolla

Lisätiedot

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita

JOULUAJAN KYSYMYKSET. Käyttöideoita JOULUAJAN KYSYMYKSET Kortit juhlatunnelman herättelyä ja juhlan suunnittelua varten Kysymykset liittyvät: mielipiteisiin kokemuksiin toiveisiin muistoihin. Alussa on helppoja ja lopussa vaikeita kysymyksiä.

Lisätiedot

Joulun halutuin yrityslahja

Joulun halutuin yrityslahja Havusen Joulu 2016 Joulun halutuin yrityslahja Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm) joulukuusen

Lisätiedot

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu

1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews AlfaKuntoutus, Kuntoutuspolku ja Kyröskartano 1 2/201 3 Joulu- ja tammikuu AlfaNews on AlfaKuntoutuksen, Kuntoutuspolun ja Kyröskartanon yhteinen tiedotuslehti AlfaKuntoutus on päihde- ja mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Tämä materiaalikirje tulee seurakuntaan vain nimetyille Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöille. Ota uudet materiaalit käyttöösi ja kartoita lisätarvetta eri

Lisätiedot

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta!

Toivotamme hyvää ja rauhaisaa joulunaikaa, ja laulun täyttämää tulevaa vuotta! Puheenjohtaja Sihteeri Taiteellinen johtaja Helena Toivanen Irma Pakarinen Rita Varonen Laulutalo, Kauppakatu 51 Laulutalo, Kauppakatu 51 Kilpisenkatu 14 a 13 80100 Joensuu 80100 Joensuu 40100 Jyväskylä

Lisätiedot

KEURUU Kuntataiteilijat

KEURUU Kuntataiteilijat KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos

Lisätiedot

Golf Digest lukijatutkimus

Golf Digest lukijatutkimus Golf Digest Golf Digest lukijatutkimus Toteutettu web-kyselynä toukokuussa 8 Vastaajat ovat Golf Digest lehden tilaajia ja lukijoita Vastaajia n = 479 Lehden jutut luetaan tarkkaan Luen lehden jutut Vastaajista

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset.

Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Kirkollisvaalit 18. syyskuuta. Sinä valitset. Ruotsin kirkossa on yli 7 miljoonaa jäsentä ja sen kantavana voimana ovat ihmiset, jotka haluavat osaltaan jakaa vastuuta ja kehittää ja muokata kirkon tulevaisuutta.

Lisätiedot

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan!

Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Tule mukaan kumppaniksi Bioaikaan! Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin yhteinen lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen ytimen muodostaa pyörillä - ja biopolttoaineella -

Lisätiedot

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3

KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 2 KIRKKOHERRAN PÄÄTÖSLUETTELO 3 Seurakuntaneuvosto ESITYSLISTA 1/2014 Aika Paikka 21.1.2014 klo 16.30 Tapiolan kirkon seurakuntasali KÄSITELTÄVÄT ASIAT: KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN

Lisätiedot

On lapsi syntynyt meille. maan ympär kajahtavi. Lumi on jo peittänyt. enkeleitten maasta. Taivahalla syttyy juuri. lasten juhla verraton!

On lapsi syntynyt meille. maan ympär kajahtavi. Lumi on jo peittänyt. enkeleitten maasta. Taivahalla syttyy juuri. lasten juhla verraton! Joululauluvisa II Joululauluvisa II:ssa on tunnettujen joululaulujen alkuja ja loppuja. Tulosta sopiva määrä säkeitä ja leikkaa suikaleiksi. Viimeisenä on vastaussivu, josta voi tarkastaa laulun nimen

Lisätiedot

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). OSIO F LIITE 11 LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULU I PALKKA JA TYÖAIKA 1 Rehtorin palkka 1 mom. Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkkaasteikon puitteissa (ks. palkkaliite). Em. palkka-asteikon

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2013 11

LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 LOVIISAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Vammaisneuvosto AIKA 11.06.2013 klo 16:00-17:15 PAIKKA Perusturvakeskus, Degerbynkatu 21, Loviisa LÄSNÄ Sihvonen Jarmo puheenjohtaja Rinne Jens varapuh.joht. Laakso

Lisätiedot

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille

TEHTÄVÄEHDOTUKSIA. Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille TEHTÄVÄEHDOTUKSIA Lukudiplomitehtävät 1.- ja 2. luokkalaisille 1. Piirrä kuva kirjan päähenkilöstä. 2. Kirjoita postikortti jollekin kirjan henkilölle. 3. Tee kartta kirjan tapahtumapaikoista. 4. Piirrä

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Vaatimustenmukaisuus ylijohtaja Pekka Henttu Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Trafi Vaatimustenmukaisuustoimiala i i i Hallinto Pääjohtaja j Viestintä tä Sääntely Liikenne- järjestelmä Vaatimusten-

Lisätiedot

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014

Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Tunnetko jo nämä sarjakuvat? Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Vinkkausta yläluokille 2014 Aya: Elämää Yop Cityssä, (Arktinen banaani 2010) Tarina: Marguerite Abouet Sarjakuvassa 19 v. opiskelija Aya joutuu

Lisätiedot

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä

SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 2016 International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 koulua 150 maassa (yli1 235 000 opp.) Opinnot kestävät

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Sinä olet kuin Miina, koska...

Sinä olet kuin Miina, koska... Sinä olet kuin Miina, koska... Autat ihmisiä. Teet parhaasi. Toimit rohkeasti. Kannat vastuuta. Puolustat heikompia. Tarkkailet maailmaa. Opettelet uusia asioita. Ryhdyt työhön reippaasti. Teet jotain

Lisätiedot

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat 16.12.2014. Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka 1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat Myönnetyt luvat 16.12.2014 Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka Paimion apteekki apteekkari Päivi Johanna Saarikivi Myönnetyt luvat 26.11.2014

Lisätiedot

IkU Cup Ikaalisissa

IkU Cup Ikaalisissa Cup Ikaalisissa 20.8-21.8 2011 Kiitokset turnaukseen osallistuneille! "Isot kiitokset" kaikille turnaukseen osallistuneille joukkueille, te teitte turnauksesta kaikkien osallistuneiden muistoihin sen mieleen

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

KONKAKUMPU. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

KONKAKUMPU. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista KONKAKUMPU Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista KONKAKUMPU Tarjolla hyvä elämä Fiskarsissa! Kuvittele että voisit saada parhaat palat sekä maaseudusta että kaupungista. Luonto ja historia olisivat lähellä,

Lisätiedot

Metro.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2015

Metro.fi kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2015 kävijäprofiili TNS Atlas heinä-joulukuu 20 Sukupuoli Nainen 3 0 Mies 0 6 0 20 40 60 80 00 % TNS Atlas heinä-joulukuu 20 Ikä -24 vuotta 6 2 2-34 vuotta 6 8 3-44 vuotta 6 22 4-4 vuotta 8-4 vuotta 20 34 0

Lisätiedot

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu AMK-OPINNOT Käytännönläheinen korkeakouluvaihtoehto, joka vastaa työelämän tarpeita Opiskelija saa sekä teoreettiset tiedot että käytännön ammattitaidon valitsemaltaan alalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN

ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) KORKEAKOULUITTAIN ERASMUS OPISKELIJAVAIHDON APURAHAT (SMS) 29604 Helsingin yliopisto 0 29617 Joensuun yliopisto 0 29542 Kuopion yliopisto 29314 Lapin yliopisto 29580 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 29479 Oulun yliopisto

Lisätiedot

HS.fi Ruoka & Reseptit kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2015

HS.fi Ruoka & Reseptit kävijäprofiili. TNS Atlas heinä-joulukuu 2015 HS.fi Ruoka & Reseptit kävijäprofiili Sukupuoli Nainen 50 58 HS.fi Ruoka & Reseptit käyttäjät, N=87 Mies 2 50 0 20 0 0 80 0 % Ikä 5-2 vuotta 25-3 vuotta 35- vuotta 2 HS.fi Ruoka & Reseptit käyttäjät, N=87

Lisätiedot

Joulumarkkinat Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka

Joulumarkkinat Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka Joulumarkkinat 25.11.-27.11.2016 Mikä on kaikkein tärkein? (asiakas) By Aki Tuikka Joulumarkkinat Mukana n. 50 nuori yrittäjyys NY-yritystä ja Verso osk:n jäseniä Jyväskylän koulutuskuntayhtymästä sekä

Lisätiedot

Selkokirjoja lapsille ja nuorille

Selkokirjoja lapsille ja nuorille Selkokirjoja lapsille ja nuorille Alakoululaisille Dieckmann, Maijaliisa (muk. Kari Vaijärvi ja Maijaliisa Dieckmann): Svarttis hirveä merirosvo. Mäkelä 2006. Jansson, Tove (muk. Pauliina Heine): Muumipeikko

Lisätiedot

Kepeästi nuotin vierestä

Kepeästi nuotin vierestä Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Kepeästi nuotin

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYSBAROMETRI Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä

TYÖTTÖMYYSBAROMETRI Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä TYÖTTÖMYYSBAROMETRI 2014 Tietoja tekniikan alan yliopistokoulutetuista työttömistä Työttömyysbarometrin sisältö 1. Yhteenvetoa tuloksista 2. Tilastotietoja tekniikan alan yliopistokoulutettujen työttömyydestä

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Tärkeimmät oppiaineet/osaamisalueet. Kasvatustiede. Kasvatustiede. Visual communication, Design education. Valmistunut arvosanalla Kiitettävä

Tärkeimmät oppiaineet/osaamisalueet. Kasvatustiede. Kasvatustiede. Visual communication, Design education. Valmistunut arvosanalla Kiitettävä Ansioluettelo sivu 1/5 Martha Balerina www.marthabalerina.com martha.balerina@gmail.com Koulutus Tutkinnon suoritusaika Tutkinnon nimi Tärkeimmät oppiaineet/osaamisalueet Oppilaitos ensi vuonna Tohtori

Lisätiedot

SISÄLLYS. päätöksen 4 :n muuttamisesta... 2352

SISÄLLYS. päätöksen 4 :n muuttamisesta... 2352 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006 N:o 790 804 SISÄLLYS N:o Sivu 790 mehiläisten esikotelomädän vuoksi Kesälahden kuntaan perustettavasta rajoitusalueesta annetun

Lisätiedot

varajäsen Matti Peltola Taisto Tuominen, puheenjohtaja varajäsen Pekka Paattinen Veikko Lahtinen varajäsen Hannu Antikainen

varajäsen Matti Peltola Taisto Tuominen, puheenjohtaja varajäsen Pekka Paattinen Veikko Lahtinen varajäsen Hannu Antikainen 1 ESITYSLISTA Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 19.11.09 kello 9 11 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun työvoiman palvelukeskus (TYP), kokoushuone Pihlaja, 3. krs. Osallistujat:

Lisätiedot

Savon rata 125 vuotta. Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la

Savon rata 125 vuotta. Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la Savon rata 125 vuotta Kevät-kesä 2014 Päätapahtuma la 4.10.2014 Savon rata 125 vuotta SAVON-RADAN ryhmä SAVON-RADAN ryhmä on Etelä-Savolaisten rautatierakennusten omistajien ja niissä toimijoiden muodostama

Lisätiedot

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka?

Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 200 koulua Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, nuorisotyö, yliopistoja, yrityksiä

Lisätiedot

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73 cv Jukka Nopsanen, taidemaalari, s.1950 Helsinki os. Saarnakuja 10, 03400 Vihti p. 0405491045 e-mail jukka.nopsanen@kolumbus.fi kotisivut http://www.jukkanopsanen.fi koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke

Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Susanna Snellman Vyyhti-hanke Mitäs peliä sitä oikein pelataan? Case: Vyyhtipeli Susanna Snellman Vyyhti-hanke Pelillisyys vai peli? - Pelillistäminen tarkoittaa toiminnon tai menetelmän pelillistämistä (joskus se voi olla myös leikillistämistä)

Lisätiedot

NÄYTTELY MAAILMAN SARJAKUVITTAJAT. Maailman sarjakuvat - Världens serier ry. www.worldcomics.fi

NÄYTTELY MAAILMAN SARJAKUVITTAJAT. Maailman sarjakuvat - Världens serier ry. www.worldcomics.fi NÄYTTELY MAAILMAN SARJAKUVITTAJAT Maailman sarjakuvat - Världens serier ry. www.worldcomics.fi LEIF PACKALEN Lopputulos ei ole sarjakuva, vaan keskustelu, jonka se herättää. Kehitys 2008 Leif Packalén

Lisätiedot

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenkyselyyn osallistui 75 lehteä kesällä 2005

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenkyselyyn osallistui 75 lehteä kesällä 2005 Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenkyselyyn osallistui 75 lehteä kesällä 25 Lehtialan etujärjestöihin kuuluminen ja oikeudellinen muoto Kysymykseen kuuluuko lehtenne johonkin

Lisätiedot

Meeri Särkkä. Portfolio & CV

Meeri Särkkä. Portfolio & CV Meeri Särkkä Portfolio & CV GREEN PRODUCT AWARD 2015 -- NEW COMER IN HOME ACCESSORIES VUODEN HUIPUT 2014 VUODEN HUIPUT 2014 -- GRAFIA -- SHORTLISTED, NUORET LUOVAT-SARJA VISUT 2015 MIKKELI GRAAFINEN SUUNNITTELU

Lisätiedot

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa

Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen työpajatoiminnassa Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Etelä-Suomen työpajojen ALU-STARTTI 27.1.2016 Sovari tuottaa laadullista vaikutustietoa

Lisätiedot

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016

Tutkimuksen tausta. Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään -tutkimus, 2016 Uuden työn valmiudet ja reitit työelämään Kyselytutkimuksen tuloksia 2016 Tutkimuksen tausta Sitra tutki, miten suomalaiset ovat saaneet viimeisen työpaikkansa, ovatko he aikeissa hakea uutta työtä, miten

Lisätiedot

Havusen Joulu

Havusen Joulu 1 Havusen Joulu 2016 2 Joulun halutuin yrityslahja Muista asiakasta tai omaa henkilökuntaa joululahjalla, jolla on todella merkitystä. Lahjakortti oikeuttaa noutamaan vapaavalintaisen (maks. 250 cm) joulukuusen

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI. PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen

KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI. PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen KAUPAN ALAN ENNAKOINTIKAMARI PORIN YLIOPISTOKESKUS 12.11.2013 Johtaja Teijo Virtanen Sähköä ja tekniikkaa Satakunnassa jo yli 65 vuotta Liikevaihto 2012 n. 4 milj. Henkilökuntaa 25 Mekeltek Oy on yksi

Lisätiedot

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015

Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 IT Juha Nalli 22.12.2015 Kirkkopalvelut Office365, Opiskelijan ohje 1 / 17 Oppilaat saavat vuoden 2016 alusta käyttöönsä oppilaitoksen sähköpostin ja muita palveluita Microsoftin Office365:sta. Oppilaiden sähköposti on muotoa

Lisätiedot

Iloista joulua kaikille! Ystävällisin terveisin, Isabella Asplund, Köttdisken Malax AB. tel.

Iloista joulua kaikille! Ystävällisin terveisin, Isabella Asplund, Köttdisken Malax AB.  tel. Erilaiset herkut ovat erinomaiset joululahjat kaikille ihmisille. Tarjoamme viisi eri joulukasseja, joissa on sekä makeita että suolaisia herkkuja. Kaikissa joulukasseissa on lähituotetut herkut. 1. Makea

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit Lähetysterveisiä Japanista Hanna Penttisen lähettikirje 2/2013 Hanna Penttinen Suomi Church sposti: hanna.penttinen@sley.fi Tokiossa 2.12.2013 Mennyt syksy Hyvät ystävät, syksy on kulunut täysin huomaamatta

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa

Valtion takauskanta 30,6 miljardia joulukuun lopussa Julkinen talous 213 Valtion takaukset 212, 4. vuosineljännes Valtion takauskanta 3,6 miljardia joulukuun lopussa Valtion takauskanta oli 3,6 miljardia euroa vuoden 212 lopussa. Takauskanta oli joulukuun

Lisätiedot

PELIPAIKKA Veijo Vainikka tammikuu 2016

PELIPAIKKA Veijo Vainikka tammikuu 2016 PELIPAIKKA Veijo Vainikka tammikuu 2016 SEURAKÄYTTÄJÄN OHJEITA PELIPAIKKASSA SEURAKÄYTTÄJÄN OHJEITA / TEHTÄVÄT KIRJAUTUMINEN PELIPAIKKAAN UUDEN PELAAJAN REKISTERÖINTI PELIPASSIN UUDISTAMINEN PELAAJALLE

Lisätiedot

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN

ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN ANTTI ISOKANGAS & RIKU VASSINEN Me kirjoittajat tapasimme toisemme ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2008 haastattelun merkeissä. Riku oli juuri aloittanut tuolloin maailman suosituimman verkkoyhteisön,

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta

ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016. Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta ABIEN VANHEMPAINILTA 20.1.2016 Jatko-opinnot Opinto-ohjaajat Terhi Kurri ja Noora Ranta Ajankohtaista abien ohjauksessa OP1-kurssin abivuoden opotunnit ovat olleet 1. ja 3. jaksossa. Hakuinfo järjestetään

Lisätiedot

Kirjastosta juuret elämään projektit. Ulla-Maija Maunu Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, Kokkola

Kirjastosta juuret elämään projektit. Ulla-Maija Maunu Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, Kokkola Kirjastosta juuret elämään projektit Ulla-Maija Maunu 10.11.2016 Yleisten kirjastojen neuvoston kokous, Kokkola Kolme projektia 1. Kirjastosta juuret elämään - AVI:n rahoittama - Rahoitus 85.000-1.8.2012-31.1.2014

Lisätiedot

ESPIRITU LIBRE TUTKIMUS

ESPIRITU LIBRE TUTKIMUS ESPIRITU LIBRE TUTKIMUS ESPIRITU LIBRE TUTKIMUKSEN TAUSTATIEDOT: 1003 vastaajaa Vastaajien ikähaarukka 25 55 v. Toteutus online haastatteluina toukokuussa 2012 KUINKA TYYTYVÄINEN OLET ELÄMÄÄSI TÄLLÄ HETKELLÄ?

Lisätiedot

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi.

Puheenjohtaja Tarja avasi kokouksen klo 17.10 ja toivotti kaikki tervetulleiksi. Suomalais-brittiläisten yhdistysten keskusjärjestö ry Federation of Finnish-British Societies Johtokunnan kokous 17.5.2012 Skype-kokous Annalantie 1 33880 Lempäälä Läsnä: Lempäälässä Tarja Teitto-Tuckett,

Lisätiedot

Piristävää, piristävää! Taide herättää halun huolehtia Taide tuottaa yhteisestä ympäristöstä. elämyksiä.

Piristävää, piristävää! Taide herättää halun huolehtia Taide tuottaa yhteisestä ympäristöstä. elämyksiä. Maikki Rantala, taloyhtiön muodonmuutos, Alppila 2014. Piristävää, piristävää! G-REX: Yasmin Jaafar, Maikki Rantala ja Jukka Hakanen, Pärnun katutaidefestivaalit 2015. ONKO talossanne päätyseinä tai asuinalueella

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

On aika alkaa valmistautua tulevaan Mongolian matkaan! Tässä tietoa viisumista.

On aika alkaa valmistautua tulevaan Mongolian matkaan! Tässä tietoa viisumista. Visumservice Kasarmikatu 44 / PL 14 00131 Helsinki MONGOLIAN VIISUMI On aika alkaa valmistautua tulevaan Mongolian matkaan! Tässä tietoa viisumista. TEMAn kaikki viisumihakemukset hoidetaan Visumservicessä.

Lisätiedot

TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA

TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA TASA-ARVO JA SUKUPUOLI OPPIMATERIAALEISSA Muistiot 2011:1 1 Opetushallitus ja tekijät Muistiot 2011:1 ISBN 978-952-13-4639-2 (pdf) ISSN-L 1798-8896 ISSN 1798-890X (verkkojulkaisu) Taitto: Sirpa Ropponen

Lisätiedot

Toimituksen laskuttaminen erissä

Toimituksen laskuttaminen erissä 1 Toimituksen laskuttaminen erissä Johdanto Laskutus voidaan toimitusprojekteissa sopia monella eri tavalla: Ennakkoon maksetut toimitukset ( esim. nettikauppa), Ennakkomaksu ( käsiraha), ja loppusumma

Lisätiedot

Tule kesätöihin Porvoon kaupungille

Tule kesätöihin Porvoon kaupungille Tule kesätöihin Porvoon kaupungille Oletko syntynyt 1.1.1993 31.12.2000 välisenä aikana, etkä ole aikaisemmin ollut Porvoon kaupungilla nuorten kesätöissä? Hae silloin ihmeessä meille! Porvoon kaupunki

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

Tulevaisuuden kestävä yhdyskunta

Tulevaisuuden kestävä yhdyskunta Tulevaisuuden kestävä yhdyskunta 20.9.2011 Loppuraportin julkistamistilaisuus Hanna Tuohimaa, Laura Haapola, Pekka Kauppi, Jyrki Kettunen, Susanna Kivelä, Jukka Laitinen ja Tarja Meristö Hankkeen eteneminen

Lisätiedot

Mitkä hakukohteet ovat ammattikorkeakoulullanne yhteishaussa ja mitkä ovat niiden valintakoeryhmät?

Mitkä hakukohteet ovat ammattikorkeakoulullanne yhteishaussa ja mitkä ovat niiden valintakoeryhmät? Mitkä hakukohteet ovat ammattikorkeakoulullanne yhteishaussa ja mitkä ovat niiden valintakoeryhmät? Liiketalous päivän valintakoeyhteistyössä olevat hakukohteet: Tradenomi (AMK), liiketalous, päivätoteutus

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 1(6) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 3/2015 Aika ja paikka Ke 15.4.2015 klo 19.00-20.24, Korian seurakuntasali, Alakouluntie 23 Tutustumis- ja suunnitteluilta sekä kahvit

Lisätiedot

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto

ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) Seurakuntaneuvosto ELIMÄEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1(5) SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS 1/2016 Aika ja paikka Ke 3.2.2016 klo 18-19.51 Elimäen Seurakuntakeskus, Mettäläntie 3, kulmakamari (käynti Härmävaarantien puolelta),

Lisätiedot

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake

Liitteet. Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli. Liite I. Kyselylomake Liitteet Liite I. Kyselylomake Kohderyhmän ikä ja elämäntyyli 1. Onko yritys määritellyt kohderyhmän iän mallistolle, jota olet viimeksi suunnitellut tai jota suunnittelet parhaillaan? a. on, kohderyhmän

Lisätiedot

ELOKUVAN JA TELEVISION ENNAKKOTEHTÄVÄT KEVÄÄLLÄ 2016

ELOKUVAN JA TELEVISION ENNAKKOTEHTÄVÄT KEVÄÄLLÄ 2016 1 / 5 Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2016 ELOKUVAN JA TELEVISION ENNAKKOTEHTÄVÄT KEVÄÄLLÄ 2016 Äänisuunnittelu Päivätoteutus Tutustu huolellisesti Elokuvan ja television hakuohjeisiin ja valintaperusteisiin.

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

Tyhjän tilan hallintaa

Tyhjän tilan hallintaa Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Tyhjän tilan hallintaa

Lisätiedot

Matkailutilasto Joulukuu 2016

Matkailutilasto Joulukuu 2016 Matkailutilasto Joulukuu 2016 1 YHTEENVETO Rekisteröidyt yöpymiset 3,6 prosentin kasvussa Oulussa Joulukuussa 2016 Oulussa yövyttiin 43 000 yötä, joista suomalaiset 34 000 ja ulkomaalaiset 9 400 yötä.

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi

VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN. www.te-palvelut.fi VINKKEJÄ CV-NETIN KÄYTTÖÖN www.te-palvelut.fi TE-toimiston verkkoasiointiin pääset kirjautumaan www.te-palvelut.fi Oma asiointi Henkilöasiakas Kirjaudu sisään verkkopankkitunnuksilla ja hyväksy käyttöehdot

Lisätiedot

Kuinka teen Heebo-profiilistani myyvän ja työnantajia houkuttelevan. Copyright HR Kakspistenolla Oy v.1.0 24.5.2011

Kuinka teen Heebo-profiilistani myyvän ja työnantajia houkuttelevan. Copyright HR Kakspistenolla Oy v.1.0 24.5.2011 Kuinka teen Heebo-profiilistani myyvän ja työnantajia houkuttelevan Copyright HR Kakspistenolla Oy v.1.0 24.5.2011 Heebo on koulutettujen nuorten ammattilaisten Talent Pool, jossa voit yhdellä hyvin tehdyllä,

Lisätiedot

Kaikkia uutisia ei todellakaan tule luettua, mutta jos otsikko antaa kipinää vaikkapa autopuolen sopimuksista, niin luen silloin koko uutisen...

Kaikkia uutisia ei todellakaan tule luettua, mutta jos otsikko antaa kipinää vaikkapa autopuolen sopimuksista, niin luen silloin koko uutisen... 1) Luetko uutiskirjettä? 1. aina 66,3 % 2. useimmiten 28,2 % 3. joskus 3,9 % 4. harvemmin 1 % 5. en juuri koskaan 0,6% 2) Miten tarkoin luet läpi uutiskirjeen artikkelit? 1. Luen aina kaikki uutiset 19,4

Lisätiedot

Saimaan sampanjabaari

Saimaan sampanjabaari e l l a m o l Kesä nnaan Savonli Saimaan sampanjabaari Sisällys Pääkirjoitus Minulle paras hetki Savonlinnan alkukesässä on se, kun keskustan lukuisat terassiravintolat avaavat pitkän talven jälkeen ovensa.

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

c. Indifferenssikäyrän kulmakerroin eli rajasubstituutioaste on MRS NL = MU L

c. Indifferenssikäyrän kulmakerroin eli rajasubstituutioaste on MRS NL = MU L MIKROTALOUSTIEDE A31C00100 Kevät 2016 Olli Kauppi HARJOITUKSET II 1. Jutan ruokavalio koostuu yksinomaan nauriista ja lantuista. Jutan hyötyfunktio on muotoa U(N,L) = 12NL. Tällä hetkellä Jutta on päättänyt

Lisätiedot