Tomi ja Susanna Tuominen 22 vuotta yhdessä. Olimme vakavissamme alusta asti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tomi ja Susanna Tuominen 22 vuotta yhdessä. Olimme vakavissamme alusta asti"

Transkriptio

1 Vammaisten seksuaalisuus on yhä vaiettu asia s. 8 Sinkkuna kohti kesää s / 2010 Tomi ja Susanna Tuominen 22 vuotta yhdessä Olimme vakavissamme alusta asti Ketju

2 Ketju 2/2010 VAKIOT 3 Pääkirjoitus 4 Lyhyesti Koonnut Petri Kiuttu 32 Kolumni Jarkko Martikainen ja erilaisuus. 33 Ketju 40 vuotta sitten 48 Tutkimuksessa tapahtuu Kristiina From väitteli erityispedagogiikasta ja erityistä tukea tarvitsevista lapsista kysymystä alan ammattilaiselle Maria Rajala on työskennellyt 20 vuotta Espoon Riilahden toimintakeskuksessa fysioterapeuttina ja seksuaalineuvojana. Taskun pohjalle on jäänyt kosolti iloa pienistä arjen asioista ja onnistumisista. seksuaalisuus 8 Riitta Palonen-Munnukka Kehitysvammaisten hoitaja ja seksuaaliterapeutti kirjoitti sanottavansa kirjaksi. 12 Tämä on meidän juttu! Susanna ja Tomi Tuominen hemmottelevat usein toisiaan. 16 Asiat eivät parane vaikenemalla Seksuaalineuvoja, draamapedagogi Anu Hagmanin mukaan on harhakäsitys, että vain kehitysvammaiset naiset ovat seksuaalisen hyväksikäytön riskiryhmässä. Siihen ryhmään kuuluvat myös nuoret miehet. Tehokkain ase hyväksikäyttöä ja sen yrityksiä kohtaan on turvakasvatus ja tieto. 20 Autistiset nuoret ja seksi. Ajatuksia vaikeasta aiheesta. 22 Kehitysvammaisten seksuaaliopetus on tärkeää Kehitysvammaisilla on aivan samanlaiset seksuaaliset tarpeet kuin muillakin kansalaisilla, kirjoittavat Turun ammattikorkeakoulun Salon toimipisteen terveydenhoitajaopiskelijat opinnäytetyössään. 24 Kehitysvammaisilla on oikeus seksuaalisuuteen siinä missä muillakin Ryhmäkodissa eletään täyttä elämää. Täällä aikuisilla ihmisillä on oikeus asua yhdessä ja katsella vaikkapa aikuisviihde-elokuvia. Rajat ovat kaikkien tiedossa, samoin kuin se, mikä on sallittua ja mikä ei. 26 Kaikilla meillä on tunteet Tarja Sandberg on kliininen seksologi. Sandberg on työskennellyt kehitysvammaisten parissa 20 vuoden ajan. Nykyisin Sandberg työskentelee Väestöliitossa. 28 Sinkut kirmaavat kohti kesää Talvenselkä on taittumassa, mutta missä on mun kultani! Kun keväinen valo lisääntyy, ihminen alkaa hamuta ihmisen luo. Lahtelaiset sinkut pohtivat ilman paria elämisen iloja ja murheita. nähtyä ja koettua 30 Retkiluistelu onnistuu istualtaankin Retkiluistelun käsite avartuu, kun suuntaa Aikuis-Malikkeen matkassa jäälle. 34 Antti pitää paikat järjestyksessä Antti Kuosmalla on Aspergerin oireyhtymän diagnoosi. 37 Erityisopettaja Linda J. Burkhart: Kehitysvammaiset ovat yhteiskunnan jäseniä, eivät erikoisyksilöitä. 38 Kuorosotatsemppareilla vauhti päällä Kuorosodan hämeenlinnalaiskuoroa, sen johtajaa Sania ja kehitysvammaista laulajaa Sami Katajistoa kannustettiin kurkut käheinä. 42 Ammattiopistossa etsitään omaa vahvuusaluetta Turussa opiskellaan elämää, ei koulua varten. 46 VAMPO valmistui Esteettömyys on tulevaisuuden kilpailuvaltti. 47 Ruotsissa henkilökohtainen avustaja on oikea ammatti Ruotsissa avustajan ammatti on kokopäiväinen ja oikea työ. Näin on ollut jo pitkään. Kannen kuva: Tiiu Kaitalo Ketju Kehitysvamma-alan lehti 46. vuosikerta Ilmestyy kuudesti vuodessa, ISSN Toimitus Viljatie 4 A, Helsinki, puhelin (09) , telekopio (09) Päätoimittaja Veli-Pekka Sinervuo Toimittaja Petri Kiuttu, petri.kiuttu@kvl.fi Taitto Marja-Liisa Laitala Julkaisija Kehitysvammaliitto ry, Viljatie 4 A, Helsinki Toimitusneuvosto Kirsi Savolainen, Arja Jussila, Tarja Klemola, Paula Holm, Petri Helander, Osmo Raaska, Vellamo Vehkakoski, Heli Eskanen Tilaukset Puhelin (09) 2 Ketju Tilaushinta 2010: 25 e, jatkuva tilaus 22 e/vuosi Osoitteenmuutokset Merja Rämö (09) , lehtitilaukset@kvl.fi Ilmoitukset tiedotus@kvl.fi Painopaikka Sälekarin Kirjapaino Oy Toimitus ei vastaa pyytämättä lähetetystä aineistosta. Aikakauslehtien Liiton jäsen

3 pääkirjoitus Puheeksi ottamisen tuska voisi kuvitella, että päivittäisen mielenkiinnon kohteita olisi helpompi käsitellä verrattuna harvinaisempiin ilmiöihin. Kokemuksen ja pohdintojen luulisi tuovan itse kullekin helpotusta asian käsittelyyn. Yhtä lailla lisääntyneen tiedon pitäisi jättää jälkensä ilmiön hahmottamiseen. Seksuaalisuuden kohdalla näin ei ole käynyt tai ainakin olemme vielä luontevan suhtautumisen matkan alkutaipaleella. Kehitysvammaisten kanssa työskentelevät tuntevat usein voimattomuutta, kun pitäisi keskustella seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista. Luontevat sanat eivät tahdo löytyä tarvittaessa. Riittämättömällä keskusteluyhteydellä on omat negatiiviset vaikutuksensa. Heijasteina on helposti haastavaa käyttäytymistä tai ongelmia itsetunnon kehittymisessä. Työyhteisöjen pitää suhtautua tähän asiaan vakavasti ja tarvittaessa hakea koulutuksellista apua muualta. Omien asenteiden nollaus voi toimia hyvänä sysäyksenä luontevaan suhtautumiseen seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa. Kehitysvammaiset voivat toimia myös välittömyydessä ja avoimuudessa muille esimerkkeinä. Kiinnostuksen, kiihottumisen sekä myös epäonnistumisen ja surun tunteiden käsittelylle tulisi olla tilansa ja tarvittaessa myös oikeanlainen tuki. Seksuaalisuuteen asetetut rajat ovat helposti liikaa ulkoapäin annettuja ja keinotekoisia. Niin kauan kun ketään ei alisteta, käytetä hyväksi tai loukata ollaan yleensä turvallisilla vesillä. Tärkeämpää on jokaiselle yksilölle löytää oma tapansa seksuaalisuuden toteuttamiseen. Seksuaalikasvatuksella ja tiedolla laajemminkin on myös tärkeä roolinsa. Ne osaltaan helpottavat omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamista. Seksuaalinen hyvinvointi onkin kaupallistuneessa kulttuurissa entistä tärkeämpi tavoite. Veli-Pekka Sinervuo Ketju

4 Diana Ong/Lehtikuva, Stalker Ketju

5 Riitta Palonen-Munnukka kirjoitti oman turhautumisen pakosta Kun kysymys kuuluu: Mitä niille rakkaudesta puhuu? Riitta Palonen-Munnukka on seurannut kehitysvammaisten, heidän omaistensa ja henkilökunnan elämää läheltä kohta kahden vuosikymmenen ajan. Viime vuonna Palonen-Munnukka julkaisi lähinnä alan ihmisille suunnatun kirjan Mitä niille rakkaudesta puhuu. Kirjassa hän käsittelee kehitysvammaisten arkea ammattilaisen näkökulmasta ja kertoo omasta turhautumisestaan käytännön hoitotyössä. Palonen- Munnukka on peruskoulutukseltaan kehitysvammaisten hoitaja sekä seksuaalineuvoja ja erityistason seksuaaliterapeutti. Teksti ja kuva Petri Kiuttu että kirjoittamani teos toisi helpotusta kehitysvamma-alan työntekijöiden Toivon, arkeen. Kehitysvammaisten kanssa työtä tekevät henkilöt työskentelevät asuntoloissa tosi lähellä asiakasta. Kokonaisvaltainen palvelu ja tuki vaatii kyllä jo omankin seksuaalihistorian läpikäymistä. Jos ihminen kohtaa työssään asian, jota ei ole itse työstänyt ja läpikäynyt, niin hoitaminen on vaikeaa. Kehitysvammaiset pelaavat aivan samaa peliä kuin valtaväestö, säännöt vain ovat hiukan erilaiset. Se tekee siitä haastavaa. Henkilökunnan näkökulma Riitta Palonen-Munnukka sanoo, että mikäli työntekijä ei halua ottaa osaa asiakkaan seksuaaliterveyskasvatukseen, niin vähin mitä hän voi tehdä, on ohjata asiakas eteenpäin. Kehitysvammaisen ihmisen ymmärryksen rakenne on kuin risa tietokone. Siellä on paljon tietoa, joka ei ole kanavoitunut oikeaan suuntaan. Seksuaalisuuden kehitysvaiheissa on useita portaita. Porrastasolta toiselle siirtyminen edellyttää paljon lisääntyvää tietoa. Ylihypätyt ja vajaasti työstetyt portaat johtavat vaikeisiin tilanteisiin seksuaalisuuden tasolla. Palonen-Munnukka korostaa, että kyseessä on inhimillinen ja ymmärrettävä asia, josta ei ole syytä syyllistää kehitysvammaisia eikä ohjaajia. Vasta viime vuosina vammaisten seksuaalisuudesta on alettu puhua, se on ollut tabu ja on osin vieläkin. Kehitysvammaisenkin lapsen tulisi saada tietoa seksuaalisuudesta vanhemmiltaan. Se on tärkeä osa yksilön identiteetin rakentumista kohti täysipainoista aikuisuutta. Palonen-Munnukan mukaan jo pelkästään selkeällä ohjauksella ja pelisäännöillä päästään laitoksissa pitkälle. Oma huone on yksityinen paikka, jossa voi vetäytyä omiin oloihinsa. Henkilöstön vaihtuvuus on suurta, joten perehdyttäminen on välttämätöntä. Uusi työntekijä tulee todennäköisesti jossain vaiheessa työssään kohtaamaan asiakkaan taholta ainakin lievää lähentelyä. Siihen pitäisi osata reagoida oikealla tavalla. Eivätkä lähentelyt koske pelkästään naishoitajia, naispuoliset asiakkaat lähentelevät kyllä mieshoitajia. Tilanne on haasteellinen, koska esimerkiksi kehitysvammainen nainen saattaa kokea, että miespuolinen työntekijä on ihastunut häneen. Kehitysvammaiset pelaavat aivan samaa peliä kuin valtaväestö, säännöt vain ovat erilaiset. Ketju

6 Riitta Palonen-Munnukka väittää, että kehitysvammaisten seksuaalisuus on yhä vaikea asia. Pimeä seksuaalisuus Riitta Palonen-Munnukka on työskennellyt paljon niin sanotun pimeän seksuaalisuuden parissa. Hänen asiakkaanaan on ollut sekä hyväksikäytettyjä että hyväksikäyttäjiä. Kehitysvammainen saattaa olla helppo hyväksikäytön kohde, varsinkin, jos hän on liikkeellä yksin. Hän ei ehkä osaa sanoa ei, ja karkkia tai rahaa antava setä tai täti voi olla kiva. Yleensä hyväksikäyttötilanteet jäävät uhrin omaisen salaisuudeksi. Pienen palkkion lisäksi jää muistoksi kipu, hämmennys ja muita merkkejä, joiden perusteella nämä tapaukset yleensä paljastuvat. Myös kehitysvammaisten henkilöiden keskuudessa tapahtuu heikomman hyväksikäyttöä ja lahjontaa. Paljastuneista hyväksikäyttötapauksista tehdään aina rikosilmoitus. Valitettavasti rikosten uusiminen on melko yleistä. Kehitysvammaiselle saattaa olla myös vaikeuksia ymmärtää tekoaan ja sitä seuraavaa oikeudenkäyntiä. Palonen-Munnukan mukaan näistä asioista ei juuri puhuta julkisesti, ei edes työkavereiden kesken. Koulutuspäivillä tarinoita kuitenkin liikkuu. Seksuaalisuus joka tulee yllättäen Kehitysvammaisen lapsen seksuaalisuus tuntuu usein tulevan vanhemmille yllätyksenä. Se on hämmentävä asia, joka nostaa esiin kysymyksiä ja ihmetystä. Yhtenä syynä tähän saattaa olla kehitysvammaisen lapsen syntymän aiheuttama alkujärkytys, joka seuraa mukana aikuisuuteen ja jopa koko elämän ajan. Vammaton lapsi tajuaa jossakin vaiheessa, että tämä on hänen elämänsä ja hän tekee itse omat valintansa. Kehitysvammaisen kohdalla tämä vaihe jää usein väliin, kunnes murrosiän muutokset nostavat aiheen esille. Keho toimii. Mielestäni kaikki, jotka ovat tekemisissä kehitysvammaisen kanssa säännöllisesti, ovat tavallaan seksuaalikasvattajia. Mielestäni kaikki, jotka ovat tekemisissä kehitysvammaisen kanssa, ovat seksuaalikasvattajia. 10 Ketju

7 Tomi ja Susanna ulkoilevat usein yhdessä. Talvisäässä Tomi laulaa armaalleen Kotini-virttä eli Tiedän paikan armahan -laulua. Susanna ja Tomi Tuominen Se oli rakkautta ensisilmäyksellä Tomi Tuominen, 41, iski silmänsä Susannaan Alavuden erityisammattikoulussa vuonna Down-pari on pitänyt yhtä siitä lähtien. Kihloihin mentiin pari vuotta myöhemmin näyttävästi koulun juhlasalissa, ja naimisissa pariskunta on ollut jo 15 vuotta. Teksti Petri Kiuttu Kuvat Tiiu Kaitalo 12 Ketju

8 Tomi ja Susanna Tuominen iltapäiväkahvittelevat pariskunnan viihtyisässä ja valoisassa kodissa Riihimäen Inkilänhovissa. Tomi kertaa kahvihetken lomassa pariskunnan rakkaustarinan vaiheita. Tomi vakuuttaa, että hänen osaltaan rakastuminen tapahtui hetkessä, ensisilmäyksellä. Susanna nyökyttelee vieressä, vaikka suhtautuikin aivan aluksi Tomin innokkuuteen hiukan varovaisesti. Kyllä me olimme vakavissamme aivan alusta asti. Tämä on meidän juttu! Sen tiesi ja tunsi heti. Tomin opiskelu päättyi Alavudella vuonna 1990, jolloin pariskunta oli seurustellut parin vuoden ajan. Tomi valmistui puulinjalta ja Susanna vuotta myöhemmin kudontalinjalta. Eteen tuli väistämätön erotus, ainakin hetkeksi. Tomi päätti silloin kihlata Susannan ja varmistaa näin suhteen pysyvyyden. Polvistuin silloin Susannan eteen ja pyysin häntä vaimokseni. Samalla pujotin sormuksen hänen sormeensa. Näin yksinkertaisesti. Kaikki tapahtui vähän kuin pala palalta. Tiesin kyllä alusta saakka, että tässä on minun elämäni nainen, Tomi hehkuttaa. Kun Susanna palasi Etelä-Pohjanmaalta pääkaupunkiseudulle, oli edessä yhteen muutto. Tomin mukaan se oli väistämätöntä ja myös välttämätöntä, koska Susanna on kotoisin kaukaa Taivalkoskelta Koillismaalta. Yhteen meneminen oli vankka päätös. Ajattelin, että en päästä häntä enää takaisin pohjoiseen. En halunnut, että tämä juttu jää vain pelkäksi koulurakkaudeksi. Enkä myöskään halunnut elää elämääni yksin. Soittelin kyllä kotiin perheelleni, kun olimme menneet kihloihin. Kerroin siinä sitten, että olin mennyt kihloihin. Eipä siinä sen kummempaa. Sanoivat, että et sitten muistanut meille kertoa etukäteen, Tomi kertoo. Tomi on kova HPK-fani. Käyn otteluissa aina, kun pääsen paikalle. Kyllä HPK nousee vielä tänäkin keväänä mitalipeleihin! Pariskunnan häät olivat Riihimäen keskuskirkossa, vieraita oli paikalla 111. Hemmottelemme usein toisiamme Susanna ja Tomi viihtyvät hienosti kodissaan Inkilänhovissa. Pariskunta on asettunut aloilleen, eikä halua enää muuttaa minnekään. Tomin ja Susanna asuvat tuetus- Kyllä me olimme vakavissamme alusta asti. Ketju

9 Tomi on soittanut muutaman vuoden bongorumpuja. Kyllästyin kitaransoittoon. Meillä tuppaa olemaan hauskaa. sa asunnossa, jossa käy kerran viikossa siivooja ja pyykinpesu hoidetaan. Pariskunta ei kokkaile itsenäisesti kotona, mutta mikroaaltouuni on ahkerassa käytössä. Tomin herkkuruoka on maksalaatikko, jota hän söisi vaikka joka päivä. Kyllä tämä on meidän paras kotimme. Täältä emme halua muuttaa ikinä pois. Susanna ja Tomi käyvät jokaisena hääpäivänään syömässä ulkona. Pariskunta muistaa kuitenkin hemmotella toisiaan myös arkena. Hellimme ja hemmottelemme toisiamme päivittäin. Tosin kutittelu on vähän jäänyt jo, kun olemme kuitenkin tällainen vanhempi pari, Tomi naurattaa. Meillä tuppaa olemaan hauskaa. Tomi on eläväinen supliikkimies, joka flirttailee myös muiden naisten kanssa. Hän kertoo olevansa sydänystävä monienkin eri naispuolisten henkilöiden kanssa. Susanna on kuitenkin se yksi ja ainoa Tomin sydämenvalittu. Eikä Susanna ole moksiskaan vaikka Tomi innostuu joskus pitämään peliä. Emme me ole mustasukkaista laatua. Me olemme vankka aviopari. Saahan sitä naisia nyt kauniiksi sanoa, Tomi puolustautuu. Susanna ja Tomi vakuuttavat viihtyvänsä kahdestaan. Esimerkiksi lemmikkieläinten pito on asuntolassa kielletty. Tomi muistuttaa kuitenkin pariskunnan vaikuttavan kokoisesta pehmoeläinarmeijasta. Näissä onkin hoitamista kylliksi. Menoa ja meininkiä riittää Tomi ja Susanna ovat aktiivinen pariskunta. He käyvät molemmat päivätöissä Riihimäen toimintakeskus Rivakassa. Sen li- säksi molemmat harrastavat monipuolisesti kaikenlaista, kuten musiikkia ja käsitöitä. Yhdessä he käyvät näytelmäkerhossa. Susanna harrastaa myös luovaa maalausta. Vapaita iltoja ovat tiistai, perjantai ja lauantai. Silloin ollaan vain kotona ja katsellaan televisiota. Kauniita ja rohkeita ja Salattuja elämiä, pariskunta nauraa. Viikonloppuisin on rauhallisempi meininki. Silloin ei tarvitse olla koko ajan menossa ja töissä. Emme me mitään erityistä tee. Vapaaajan vietto sinänsä on kivaa. Käymmehän me toki joskus kyläilemässä. Tomi työskentelee Riihimäen toimintakeskus Rivakan ompelimossa, Susanna samassa paikassa kankaankudontapuolella. Molemmat ovat tyytyväisiä työhönsä ja työpaikan hyvään ilmapiiriin. Tomia harmittaa hiukan se, ettei hän enää pysty työskentelemään puupuolella, koska koneet pelottavat miestä sen verran paljon. Hänen tavoitteenaan on vielä joku päivä kouluttautua uudelleen kulttuurialalle Kiipulan ammattiopistossa. Tomin ja Susanna elämä on siinä määrin hyvässä kuosissa, että he eivät haaveile mistään erityisestä. Ihanteellinen tila ja haave sinänsä monelle. Yhteisillä 80-vuotispäivillämme esiintyi Saija Varjus. Se oli yksi elämäni parhaista päivistä! Hieno yllätys, itku siinä meinasi tulla, kova Saija Varjus -fani Tomi hehkuttaa. 14 Ketju

10 Tomi on ristinyt pariskunnan olohuoneen upseerikerhoksi. Kivasti sisutetun huoneen keskellä on mukava sohva ja seinällä on marsalkka Mannerheimin kuva. Ketju

11 Tulevia Tutkimus- ja kehittämiskeskuksen koulutuksia kevät 2010 TIKOTEEKKI KOULUTTAA - Uusinta tietoa kehitysvammaisuudesta -koulutus Joensuu - Psykososiaalisen hyvinvoinnin haasteita -seminaarisarja: II seminaari Helsinki III seminaari Helsinki - Toimintakyvyn arviointi -koulutus: Helsinki Lisätietoja koulutuskalenterissamme: fi/koulutus/kalenteri.html Osoitteessa tietoa myös syksyn 2010 koulutuksista. Seksuaalisuuden tukeminen Aika: Paikka: Kehitysvammaliitto, Viljatie 4 A, 4 krs. luentosali, Helsinki Koulutuksen sisältö Perustietoa kehitysvammaisten ja autismin kirjoon kuuluvien ihmisten seksuaalisuudesta. Koulutuspäivän teemoja ovat: - Oikeus seksuaalisuuteen oikeus tavalliseen elämään - Vanhemmuuden haaveet - Työntekijöiden suhde kehitysvammaisten seksuaalisuuteen ja sen merkitys seksuaalisuuden toteuttamisessa - Vanhempien ja lähiyhteisön rooli seksuaalisuuden tukemisessa - Autismin kirjoon kuuluvien henkilöiden ja vaikeavammaisten henkilöiden seksuaalisuus - Haastavat tilanteet seksuaalisuudessa - Ongelmista positiivisiin ratkaisuihin. Toimintasuunnitelman rakentaminen polku-menetelmällä Osallistumismaksu Koulutuksen kokonaishinta sisältäen kaksi koulutuspäivää on 220 e (Kehitysvammaliiton jäsenhinta 198 e). Hinta sisältää koulutuksen, koulutusmateriaalit sekä aamu- ja iltapäiväkahvit. Ilmoittautuminen, ohjelma ja lisätiedot osoitteessa Ilmoittautumiset mennessä. Lisätietoja: - sisältöön liittyen: Nina Sillanpää p käytännön järjestelyistä: Mirka Oksanen p. (09) Tietoteknisiä ratkaisuja ja opetusohjelmia opetuksessa ja kuntoutuksessa Aika: klo Paikka: Kehitysvammaliitto, Viljatie 4 A, 4 krs. luentosali Helsinki Koulutuksen sisältö: -Yksilölliset kehitystä ja oppimista tukevat opetus-ohjelmat ja niiden muokkaaminen. - Tietokoneen ohjaintavat, helppokäyttötoiminnot ja yksilöllinen tietokoneen mukauttaminen - Tietokone kirjoittamisen apuvälineen Koulutus on tarkoitettu opetus- ja kuntoutustyöntekijöille. Kouluttajat: IT-vastaavat Marina Green-Järvinen ja Jari Väisänen sekä toimintaterapeutti Satu Railosvuo. Osallistumismaksu on 110 e. Lisätietoja ja ilmoittautuminen osoitteessa Kosketus kommunikoinnin työvälineenä Aika: klo Paikka: Kehitysvammaliitto, Viljatie 4 A, 4.krs luentosali Helsinki Koulutuksen sisältö: Sosiaalishaptinen kommunikointi ohjaa miettimään omaa kosketusta ja miten sitä voidaan käyttää välineenä vuorovaikutuksessa. Koulutus on suunnattu eri-ikäisten asiakkaiden parissa toimiville, terapeuteille, avustajille, puhetulkeille ja kaikille, joille kosketus voi olla kommunikoinnin työväline. Kouluttajana toimii KT Riitta Lahtinen. Osallistumsimaksu on 110 e. Lisätietoja ja ilmoittautuminen osoitteessa Ohjelmatiedot ja uusin tieto koulutuksista osoitteessa Kehitysvammaliitto Viljatie 4 A, 4 krs Helsinki

12 TYÖLLÄ OSALLISUUTTA? Kehitysvammaiset ihmiset matkalla palkkatyöhön TAVALLISIA OIKEUKSIA Kehitysvammaliiton opintopäivä Aika: Paikka: Helsinki Congress Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Helsinki Seminaarin sisältö: Onko kehitysvammaisille ihmisille tilaa työmarkkinoilla? Millaiset yhteiskuntapoliittiset tekijät vaikuttavat kehitysvammaisten ihmisten työllistymiseen? Miten tuki- ja palvelujärjestelmämme edistää tai ehkäisee kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä? Mitä on jo tehty ja mitä tulisi jatkossa tehdä kehitysvammaisten ihmisten työllistymisen tukemiseksi? Tilaisuus on vuoden 2008 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla toteutettavien, kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä edistävien hankkeiden yhteinen päätösseminaari, jonka järjestävät Kehitysvammaliitto, Kehitysvammaisten Tukiliitto, Nuorten Ystävät ja Förbundet De Utvecklingsstördas Väl. Ohjelma on saatavilla osoitteesta Tilaisuus on osittain kaksikielinen: osa puheenvuoroista kuullaan sekä suomeksi että ruotsiksi, ja toinen rinnakkaisista sessioista on ruotsinkielinen. Webcasting Seminaaria on mahdollista seurata internetin kautta lähetettävänä webcasting-lähetyksenä Oulussa, Rovaniemellä ja Joensuussa. Lisätietoa webcasting-lähetyksestä ja siihen osallistumisesta: projektipäällikkö Lea Nikula, Nuorten Ystävät, lea.nikula(at)nuorten-yst.fi, p Osallistumismaksu 80 e sisältäen päivän ohjelman, aamu- ja iltapäiväkahvit sekä lounaan. Kehitysvammaiset osallistujat voivat hakea seminaaria varten apurahaa. Apurahaa on varattu 10 kehitysvammaiselle osallistujalle sekä 10:lle kehitysvammaisen osallistujan avustajalle. Apuraha kattaa koko osallistumismaksun. Apurahat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen ja lisätietoja Tarkemmat ilmoittautumisohjeet ja lisätiedot seminaarista osoitteessa Ilmoittautuminen Paasitornin tilaisuuteen mennessä. Huom! Jokaisesta osallistujasta tulee täyttää oma ilmoittautumislomake. Aika: Paikka: Helsinki Congress Paasitorni, Paasivuorenkatu 5 A, Helsinki Opintopäivän sisältö Vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva yleissopimus (YK 2006) velvoittaa takaamaan myös vammaisille henkilöille kaikki ne oikeudet, joiden on jo aiemmissa ihmisoikeussopimuksissa vahvistettu kuuluvan kaikille ihmisille. Suomi on allekirjoittanut sopimuksen (2007), mutta ei ole sitä vielä ratifioinut. Oikeuksien toteutuminen on paitsi poliittinen, taloudellinen ja ideologinen asia, se konkretisoituu jokapäiväisessä elämässä ja tapahtumissa mm. itsemääräämisenä, osallisuutena ja vaikuttamisena. Kehitysvammaliiton opintopäivässä paneudutaan oikeuksiin mainituista näkökulmista. Tämän vuoden opintopäivä toimii suomenkielisenä pre-sessiona kansainväliselle vammaisten ihmisten oikeuksia käsittelevälle What about me? - Including the most excluded -konferensille ( ). Ilmoittautumiset, ohjelma ja lisätiedot osoitteessa Ilmoittautumiset mennessä What About Me? -konferenssi Aika: Paikka: Scandic Continental, Mannerheimintie 46, Helsinki Seminaarin sisältö Kansainvälisen seminaarin puhujat ovat eurooppalaisia vammaisalan asiantuntijoita ja vaikuttajia. Puheenvuoroissaan he pohtivat keinoja, joilla YK:n yleisopimuksen mukaiset ihmisoikeudet voisivat toteutua vaikeimmin vammaisten henkilöiden elämässä. Konferenssin pääteemoja ovat vuorovaikutus ja kommunikaatio, aktiivinen tuki sekä inkluusio ja kansalaisuus. Ilmoittautumiset, ohjelma ja lisätiedot löytyvät konferenssin www-sivuilta: Ilmoittautumiset mennessä.

13 M KUVA TIIU KAITALO Tilaa Ketju, kehitysvamma-alan lehti! Ketju kertoo kehitysvamma-alan ajankohtaisista aiheista, kehitysvammaisten ja muiden oppimisessa, ymmärtämisessä ja kommunikaatiossa tukea tarvitsevien ihmisten palveluista, hyvistä käytännöistä Suomessa ja muualla maailmassa. Ketju on edullinen sijoitus tietoon: 22 eurolla saa kuusi värikästä lehteä täynnä asiaa. Ketjussa yhdistyvät napakka tietopaketti ja kertomukset elävästä elämästä! Kyllä! Tilaan Ketjun kestotilauksena (22 euroa / 6 numeroa) määräaikaistilauksena (25 euroa / 6 numeroa) Ketju maksaa postimaksun lahjatilauksena (25 euroa / 6 numeroa) Tilaaja/lahjatilauksen maksaja Osoite Postitoimipaikka Puhelin Lahjatilauksen saaja Osoite Postitoimipaikka Puhelin Kehitysvammaliitto ry Tunnus Vastauslähetys

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys

Lisätiedot

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta

Kehitysvammaisena eläminen. Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Kehitysvammaisena eläminen Tuuli Patinen& Saara Tuomiranta Yleistä kehitysvammaisuudesta Vaikeus oppia ja ymmärtää uusia asioita Kehitysvammaisuudessa on asteita ja ne vaihtelevat lievästä syvään Syitä

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille

Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille Päivän ohjelma 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9.00 Virittäytyminen päivään Tervetuloa Ajankohtaisia asioita omannäköinen elämä kehitysvammaisille ihmisille 9.45 Muuttajanpolku kohti omannäköistä kotia

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

SEAD. Seksuaalineuvontaa kehitysvammaisille aikuisille, heidän vanhemmilleen ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille

SEAD. Seksuaalineuvontaa kehitysvammaisille aikuisille, heidän vanhemmilleen ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille Seksuaalineuvontaa kehitysvammaisille aikuisille, heidän vanhemmilleen ja heidän kanssaan työskenteleville ammattilaisille EU-Grundvik -rahoitteinen kehittämishanke osanottajia Belgiasta, Saksasta, Unkarista,

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN IHMISSUHTEET SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 4 EI JOO 1. Tuntematon ja tuttu ihminen Tavoite: Tuntemattoman ja tutun eron ymmärtäminen.

Lisätiedot

Keskustelu on tärkeä asia s. 12 Siikander ja Eloranta vuorovaikutuksen sanansaattajina s. 24

Keskustelu on tärkeä asia s. 12 Siikander ja Eloranta vuorovaikutuksen sanansaattajina s. 24 Keskustelu on tärkeä asia s. 12 Siikander ja Eloranta vuorovaikutuksen sanansaattajina s. 24 1 / 2010 Ketju 1 2010 1 Ketju 1/2010 5 VAKIOT 24 34 40 3 Pääkirjoitus 4 Lyhyesti Koonnut Petri Kiuttu 28 Kolumni

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne. Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori

KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne. Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori OSA 1 Tutkimus Mitä on lapsen seksuaalisuus Väestöliitossa tehty LASEKE-tutkimus Ammattilaisten ajatuksia lasten

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti

Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti Tampereen Kaupunkilähetys ry, 2013 Rongankotikeskus Seksuaaliterveyttä kehitysvammaisille -projekti 2012-2016 Teksti ja kansainvälisten seksuaalioikeuksien (World Association for Sexual Health, WAS 2014)

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta. Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki 12.12.

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta. Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki 12.12. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry - jäsentensä kanssa kulkijana 50 vuotta Jyrki Pinomaa Tukiliiton puheenjohtaja Helsinki 12.12.2011 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot

Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa. Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto

Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa. Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto Hyvän kohtaamisen voima ja merkitys vammaisen lapsen ja nuoren arjessa Johanna Kaario Kehitysvammaisten Tukiliitto 21.11.2018 Tampere Oikeus osallisuuteen YK:n lasten oikeuksien sopimus - Syrjimättömyys

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko

Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua. Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko Neljä pöydänjalkaa elämän tasapainoilua Anja Saloheimo, pari- ja seksuaaliterapeutti, FK Perheverkko 21.8.2013 Neljän pöydänjalan malli o Minä itse o Parisuhde o Kodin ulkopuolinen elämä o Vanhemmuus Mutta

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * *

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * * *** FRA * * *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Ihmisten oikeus asua itsenäisesti Suomen tapaustutkimus raportti Sisältö Sivu dlfra... EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Johdanto

Lisätiedot

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus

KeVa perhehoidon ennakkovalmennus. KeVa -perhehoito - ennakkovalmennus KeVa perhehoidon ennakkovalmennus 1. TAPAAMINEN MITÄ ENNAKKOVALMENNUS ON? Ennakkovalmennuksen tarkoitus Ennakkovalmennuksen tavoitteita Perhehoitajan valmiudet suhteessa lapsen, nuoren ja aikuisen tarpeisiin

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015

Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta

Kehitysvammaliitto. Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Kehitysvammaliitto Osallisuutta ja suvaitsevaisuutta Me Kehitysvammaliitossa uskomme, että hyvä elämä kuuluu kaikille. Toimimme sen puolesta, että kehitysvammaiset ja muut oppimisessa, ymmärtämisessä ja

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Esityksen aihe 9.10.2014

Esityksen aihe 9.10.2014 Tunne ja turvataidot osaamiseksi hankkeen satoa Helsinki Kaija Lajunen, Pirjo Lahtinen, Sirpa Valkama & Riitta Ala Luhtala 2 TUNNE JA TURVATAIDOT OSAAMISEKSI TUTA HANKE (2012 2014) Jyväskylän ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin!

On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! 30.1.2015 Kankaanpään kehitysvammaisten ryhmäkodin harjannostajaiset Hyvä juhlaväki, On ilo tuoda valtiovallan tervehdys tähän Kankaanpään ryhmäkodin harjannostajaisiin! Tämä hanke on tärkeä monessakin

Lisätiedot

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa?

Kuvallinen viikkotiedote. Mitä se tarkoittaa? Kuvallinen viikkotiedote Mitä se tarkoittaa? Taustaa Työskentelen Ammattiopisto Luovin Liperin yksikössä. Olen tehnyt työtä erityisopettajana ja kotitalousopettajana kehitysvammaisten nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Ajatuksia vaativasta erityisopetuksesta

Ajatuksia vaativasta erityisopetuksesta Ajatuksia vaativasta erityisopetuksesta Rinnekodin koulun virkaapulaisrehtori Arja Holm, Espoo Perusopetuksen tavoitteet (POL) 2 Opetuksen tavoitteet Tässä laissa tarkoitetun opetuksen tavoitteena on tukea

Lisätiedot

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta,

kuvaamasi asukkaan näkökulmasta, Liite 2 1(6) Kyselylomake ohjaajille Hyvä ohjaaja! 10.4.2012 Pyydän ystävällisesti, että vastaat ohessa olevaan kyselyyn. Vastauksesi ovat minulle hyödyllistä tutkimusaineistoa opinnäytetyötä tehdessäni.

Lisätiedot

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma Perhepäivähoidon toiminta-ajatus Perhepäivähoito tarjoaa lapselle mahdollisuuden hoitoon, leikkiin, oppimiseen ja ystävyyssuhteisiin muiden lasten kanssa. Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen- ajankohtaista ja yksilöllisen asumisen mahdollisuuksia Kehitysvammaisten ihmisten asuminen. Seminaari 30.8.2013 Kuopio / Markku Virkamäki, toiminnanjohtaja,kehitysvammaisten

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry

Kehitysvammaliitto ry Kehitysvammaliitto ry Edunvalvontatilaisuus 10.3.2015 Marianna Ohtonen Toiminnanjohtaja Esityksen sisältö Yleistä Kehitysvammaliitosta Ajankohtaisia asioita vammaislainsäädännöstä Kehitysvammaliiton palvelut

Lisätiedot

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus

Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa

Lisätiedot

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta

Enemmän otetta. toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta toimintaa perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve Enemmän otetta -toiminta Enemmän otetta - toimintaa järjestetään perheille, joissa vanhemmalla on erityinen tuen tarve. Toiminnan

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.

Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä. Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki. Kehitysvammaisten henkilöiden asumisen kehittämisestä Reetta Mietola, Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitos reetta.mietola@helsinki.fi Kehitysvammaisten asumista koskeva selvitystyö (2011-2012,

Lisätiedot

SEKSUAALISUUDEN PORTAAT NUORTEN SEKSUAALIKASVATUSHETKI TOIMINNALLINEN HARJOITUS

SEKSUAALISUUDEN PORTAAT NUORTEN SEKSUAALIKASVATUSHETKI TOIMINNALLINEN HARJOITUS SEKSUAALISUUDEN PORTAAT NUORTEN SEKSUAALIKASVATUSHETKI TOIMINNALLINEN HARJOITUS Mikä on seksuaalisuuden portaat Seksuaalisuuden portaat opetuspaketti on Opetushallituksen materiaali ja sen ovat kehittäneet

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 26.1.2011 Suomussalmi Ämmänsaaren seurakuntatalo Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Sisällys. Seksuaalisuuden ulottuvuudet... 17 Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys seksuaalisuudelle... 18

Sisällys. Seksuaalisuuden ulottuvuudet... 17 Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys seksuaalisuudelle... 18 Sisällys Esipuhe... 11 OSA I SEKSUAALITERAPIAN LÄHTÖKOHDAT.... 15 Seksuaalisuus... 17 Seksuaalisuuden ulottuvuudet... 17 Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys seksuaalisuudelle.... 18 Turvallinen kiintymyssuhde....

Lisätiedot

SENSO PROJEKTI. Taustaa

SENSO PROJEKTI. Taustaa SENSO PROJEKTI Taustaa Mistä tarve muutokseen? 1. asukas/asiakas tulee tietoiseksi oikeuksistaan (seksuaalioikeudet) ja kokee, että hänen oikeutensa eivät toteudu ja vaatii muutosta. 2. henkilökunnassa

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto

HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto HAASTAVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN - S E I T S E M ÄN OVEN TA K A N A - Anu Kilkku koulutuspäällikkö Keskuspuiston ammattiopisto PALAUTETTA OPISKELIJOILTA Kiitos kun välitit, kiitos kun kuuntelit, kiitos

Lisätiedot

Arvot, yhteisöllisyys

Arvot, yhteisöllisyys Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20, 2009 Arvot, yhteisöllisyys yy Setlementti Ukonhattu ry Päätavoite 1. UKONHATUN TOIMINTA PERUSTUU YHDESSÄ SOVITTUIHIN ARVOIHIN JA VISIOON 2011 jakautuu

Lisätiedot

Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus?

Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus? Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus? Monikulttuurinen osaamiskeskus 2.11.2015 1 Monikulttuurisesta parisuhteesta lyhyesti Jokaisella parilla omat yksilölliset perusteet - rakkaus - sopimus

Lisätiedot

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011

Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski

SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski SATAOSAA - MUUTOKSESSA MUKANA! Vammaistyön päällikkö, Rauma Vesa Kiiski VAMMAISPALVELULAKI 8 b Päivätoiminta 8 c Henkilökohtainen apu KEHITYSVAMMALAKI 2 : kohta 3) tarpeellinen ohjaus sekä 4) työtoiminnan

Lisätiedot

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste 20.1.2011 Kuhmon Työkeskus Illan ohjelma Ilmoittautumiset ja iltakahvit Illan teemojen ja keskustelumenetelmän esittely Keskustelua Hyvän

Lisätiedot

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 #tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia

Lisätiedot

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monikulttuurisuus päiväkodissa Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monimuotoiset perheet -verkosto Perheiden monimuotoisuus Noin 1/3 suomalaisista perheistä

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN NUORTEN YSTÄVÄT Yli 100-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi

Lisätiedot

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development

Hanna Mäkiaho CEO. Susanna Sillanpää Director of Customer Relations and Sales. Sarita Taipale Director of Development Family Support House Oy 0 Mobiilipohjaisia sovelluksia perheiden tukemiseen 0 Työvälineitä ammattilaisille 0 Pelejä perheille 0 Vuorovaikutuksen vahvistaminen 0 Vanhemmuuden tukeminen 0 Ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?

Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde? tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 1 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 2 tekstit parisuhde sidor_layout 1 2019-01-09 13:2 Sida 3 Millainen on mielestäsi hyvä parisuhde?

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Map-tiedote Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Mitä tämä vihko sisältää? 1. Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli 5 2. Map-selkokuvat 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Asuntotoiveeni

Lisätiedot

Natsaako kemiat ottaako joku kopin: kokemuksia koulusta ja opiskelusta

Natsaako kemiat ottaako joku kopin: kokemuksia koulusta ja opiskelusta HYVÄÄ LASTEN OIKEUKSIEN PÄIVÄÄ, 20.11.2017 lapsenoikeudet.fi 2017 teemana YHDENVERTAISUUS LASTEN OIKEUDET EIVÄT TOTEUDU ITSESTÄÄN -Esa Iivonen MLL ja Kirsi Pollari LSKL Natsaako kemiat ottaako joku kopin:

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus

Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus e Aikuiset maahan muuttaneet - seksuaaliterveys, -oikeudet ja -kasvatus Suomen laki Suomen lainsäädännön perusperiaatteet kuuluvat kotoutuvan henkilön yleisinformaation tarpeeseen. Valitettavan usein informaatio

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään

Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran

Lisätiedot

Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä

Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä Veturointi-toiminta Kokemuksen äärellä Mitä Veturointi on? Veturointi-toiminnassa lastensuojelun nuoret aikuiset kokemusasiantuntijat työskentelevät nuorten sekä perheiden/muiden lähiverkostojen tukena

Lisätiedot

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku.

Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. Haavoittuvasta lapsuudesta ehjään aikuisuuteen seminaari 23.4.2014. Siirtolaisuusinstituutti, Turku. KT Merja Paksuniemi Verkostotutkija Siirtolaisuusinstituutti Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Lapsuuden

Lisätiedot

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta

Hyvinkää - Riihimäki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kokkola Kouvola Kuopio Lahti Lappeenranta Perheiden auttaminen kansalaistoiminnan avulla Kaikille eväät elämään, 7.5.2019 sitoutumaton vapaaehtois- ja avustusjärjestö avustuksia vähävaraisille lapsiperheille perustettu 2009 muutaman äidin toimesta,

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018

Osallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu

Lisätiedot

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti

Struktuurista vuorovaikutukseen. Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Struktuurista vuorovaikutukseen Tietotekniikka- ja kommunikaatiokeskus, Kaisa Laine, puheterapeutti Termeistä Ihminen, jolla on puhevamma = ei pärjää arjessa puhuen, tarvitsee kommunikoinnissa puhetta

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI

LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI LIIKKUMISVAPAUS JA ESTEETTÖMYYS STANDARDI Asukkailla on todellinen mahdollisuus valita itse asuinpaikkansa. Asumisyksikön pitää olla esteetön, ja asukkailla on oltava mahdollisuus liikkua paikasta toiseen

Lisätiedot