Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Yleisten töiden lautakunta Ka/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) 50 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Sörnäisten (10.ko) asemakaavan muutoksesta (nro 12284), Verkkosaaren eteläosa HEL T Lausunto antoi kaupunkisuunnitteluvirastolle seuraavan lausunnon: Verkkosaaren eteläosaan suunnitellaan asuin- ja toimitila-alue, johon tulee asunnot noin uudelle asukkaalle. Asuinalue koostuu kahdesta asuinkorttelista, joista toinen on erityyppisistä asuinkerrostaloratkaisuista koostuva suurkortteli ja toinen on rantaviivaan rakennettu merellinen terassitalokortteli. Alueen eteläosassa, välittömästi Kulosaarensillan pohjoispuolella on tontti suurta toimitilarakennusta varten, joka on korkeimmillaan 18- kerroksinen. Verkkosaarenkanavan toteutustavalla on vaikutus kanavaan rajautuvien tonttien ja yleisten alueiden toteutuskustannuksiin sekä alueelta saataviin tonttituloihin. Asemakaavamääräyksissä on (w-3)- määräys, joka koskee Verkkosaarenkanavan itäisintä aluetta. Määräyksessä todetaan, että kanavan länsipää voidaan toteuttaa joko vesialueena tai matalin istutuksin luonnonrannan kaltaisena, kadun tasolta vedenpinnan tasolle laskevana puistomaisena alueena, jolle sijoitetaan puisia istuskelutasoja. Jatkosuunnittelussa on selvinnyt, että kustannusero Verkkosaarenkanavan länsipään toteuttamiselle vesialueena on pieni suhteessa siitä saatuun hyötyyn kaupungille. Kanavan toteuttaminen vesialueena nostaa viereisten kiinteistöjen arvoa ja kaupungin saamia tonttituloja. Investointikustannukset ovat hiukan korkeammat vesialuevaihtoehdossa, mutta käyttötalouden osalta taas puistomainen ratkaisu on kalliimpi. Alueen tiiviin rakentamisen, kulutuksen sekä pilaantuneen maaperän takia aluetta ei voida rakentaa kuitenkaan luonnonrannan kaltaiseksi. Rakenneratkaisujen ja pienen kustannuseron sekä tonttitulojen vuoksi asemakaavamääräyksestä tulee poistaa vaihtoehto puistomaisesta, luonnonrannan kaltaisesta alueesta. Alueen katujen suunnittelu on käynnissä. Korot määritellään katusuunnitelmassa, joka valmistuu kevään 2015 aikana. Korttelien katualueeseen rajautuvat reunalinjat tulevat olemaan korkeudessa + 3,3 m. Alueen korttelit on kaavoitettu kumppanuusperiaatteella.

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Käsittely Asemakaavan toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia kaupunkisuunnitteluviraston arvion mukaan seuraavasti (kustannustaso 2014, alv. 0 %): - esirakentaminen 7 miljoonaa euroa - pilaantuneiden maiden kunnostus 10 miljoonaa euroa - verkkosaaren kanava (kaupungin osuus) 6 miljoonaa euroa - muut rantarakenteet 5 miljoonaa euroa - kadut ja aukiot 4 miljoonaa euroa Kustannukset yhteensä 32 miljoonaa euroa. puoltaa Sörnäisten (10.ko) asemakaavan muutosta nro edellä esitetyin huomautuksin. Esittelijän muutos: Lisätään lausuntoehdotukseen seuraava uusi viides kappale: Alueen katujen suunnittelu on käynnissä. Korot määritellään katusuunnitelmassa, joka valmistuu kevään 2015 aikana. Korttelien katualueeseen rajautuvat reunalinjat tulevat olemaan korkeudessa + 3,3 m. Alueen korttelit on kaavoitettu kumppanuusperiaatteella." Esittelijä Lisätiedot kaupunginarkkitehti Jukka Kauto Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: petri.arponen(a)hel.fi Anni Tirri, suunnitteluinsinööri, puhelin: anni.tirri(a)hel.fi Liitteet 1 Kslk Asemakaavan muutosehdotuksen nro selostus, päivätty , päivitetty Kslk:n päätöksen mukaiseksi 3 Asemakaavan muutosehdotuksen nro kartta, päivätty Otteet Ote Kaupunkisuunnitteluvirasto Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Lausuntoehdotus Lausunto on ehdotuksen mukainen.

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Esittelijän perustelut Aikaisemmat päätökset Tavoitteet Kaupunkisuunnitteluvirasto pyytää yleisten töiden lautakunnan lausuntoa Sörnäisten (10.ko) asemakaavan muutoksesta mennessä. Asemakaavan muutosalue sijaitsee 10. kaupunginosan (Sörnäinen) ja koskee osaa korttelista sekä satama-, vesi- ja katualuetta sekä venesatamaa. Muutoksessa muodostuu uudet korttelit Alue sijaitsee Kalasatamassa, etäisyys keskustasta on noin 2,5 kilometriä. Alueen koko on noin 6 hehtaaria, ja se rajautuu Kulosaarensillan pohjoispuolelle, meren ja tulevan Capellan puistotien väliin ja ulottuu hiukan nykyisen Verkkokadun pohjoispuolelle. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi alueen asemakaavan muutosluonnoksen Alueelle on laadittu lisäksi aiemmin kaupunkisuunnittelulautakunnan hyväksymä asemakaavan muutosluonnos. Kaupunginhallitus päätti (113 ) varata Kalasataman Verkkosaaren asemakaavaluonnokseen merkityt korttelit ja (asuinrakennusoikeus noin k-m2) varattavaksi erillisellä ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyllä kumppanuuskaavoitukseen päätöksessä mainituin ehdoin. Kiinteistövirasto järjesti asuinkortteleita ja koskevan ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyn, jonka tarkoituksena oli saada 1-4 suunnitelmaa asemakaavan muutosehdotuksen laatimisen ja toteuttamisen pohjaksi. Ilmoittautumisja neuvottelumenettelyn pohjalta kiinteistövirasto tulee esittämään, että kortteleiden ja tontit varataan kolmelle eri toteuttajalle joiden kanssa neuvottelut on saatu päätökseen. Toteuttajien kanssa tullaan laatimaan erillinen sopimus toteutuksesta. Tavoitteena on suunnitella Verkkosaaren eteläosan kaupunkirakenne ja kaupunkikuva kantakaupunkimaiseksi; monipuoliseksi ja tiiviiksi. Laadukkaalla asuntoalueella painotetaan asumismuotojen monipuolisuutta ja uudentyyppisen kaupunkiasumisen eri muotoja. Alueelle muodostetaan suuri toimitilatontti, johon sijoittuu yksi Kalasataman korkeimmista rakennuksista. Sen kaupunkikuvallinen merkitys tulee olemaan ratkaiseva koko alueen kannalta.

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Mitoitus Pysäköinti Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa kortteleista ja järjestetyn ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyn voittaneiden ehdotusten rakentaminen esitettyjen suunnitelmien mukaisesti siten, että alueelle rakentuu korkeatasoinen ja monimuotoinen asuinalue. Alueelle tehdään yhtenäinen, julkinen rantapromenadi ja Helsinkipuiston jatkuvuus alueella turvataan. Rantarakentamisella tuetaan merellisiä toimintoja alueella, rantakävelyä, oleskelua ja veneilyä. Verkkosaarenrannan eteläpäähän toimitilatontin ja asuinkorttelin väliin rakennetaan allas, jonka reunalla portaat laskeutuvat mereen tarjoten istuskelupaikkoja veden äärellä. Altaan reunalle rakennettava laituri voi toimia vierasvenekäytössä tarjoten laituripaikan muutamaksi tunniksi vesitse saapuville vierailijoille. Laitureiden ja venepaikkojen rakentaminen on sallittua rannan tuntumassa Verkkosaarenkanavaa lukuun ottamatta. Alueen suunnittelussa otetaan huomioon terveys- ja ympäristöriskit sekä yhdyskuntarakentamisen taloudellisuus. Nyt laadittu asemakaavan muutosluonnos on yleiskaavan ja osayleiskaavan mukainen. Muutosalueen pinta-ala on 7,7 ha, josta maa-aluetta on 4,5 ha ja vesialuetta 3,3 ha. Kaavaluonnoksessa on rakennusoikeutta yhteensä k-m2, josta asuinkerrosalaa on k-m2 ja liike- ja toimitilakerrosalaa k-m2. Kerrosalan lisäksi tulee alueelle rakentaa k-m2 liiketiloja. Kaavaehdotuksen aluetehokkuus on ea=2,0; luvussa ei ole mukana vesialuetta. Asuinrakennusten korttelialueiden keskimääräinen tehokkuus on ek=2,2. Alueen pysäköinti toteutetaan asuinkortteleiden osalta maanalaisena pysäköintinä pihakannen alla ja toimitilakorttelissa joko maanalaisena tai kerroksiin sijoitettuna ratkaisuna. Vieraspysäköinti toteutetaan kadunvarsipysäköintinä. Pysäköintipaikkoja koskevilla kaavamääräyksillä mahdollistetaan pysäköintipaikkojen korkea käyttöaste ja joustoa pysäköintinormiin. Autopaikkoja saa rakentaa vähemmän, mikäli paikat ovat nimeämättömiä tai/ja tontti liittyy yhteiskäyttöjärjestelmään ja yhteiskäyttöautoille osoitetaan vähintään 5

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Esirakentaminen Tulot ja menot % autopaikkojen vähimmäismäärästä tai/ja autopaikat ovat nimeämättömiä. Polkupyöräpaikat sijoitetaan tonteille. Katujen esirakentamistapana on paalulaatta, jonka päälle asennetaan myös kunnallistekniset verkot. Meren puolella olevat rantarakenteet tehdään paalulaattarakenteena. Koska täyttöjen alla on savikerroksia, on alueellisen vakavuuden varmistaminen huomioitava rantarakenteiden, katujen sekä kortteleiden tarkemmassa suunnittelussa. Kanavan ylittävä silta perustetaan paaluilla. Lopulliset perustamistavat täsmentyvät hankekohtaisten pohjatutkimusten perusteella. Maaperän on todettu pilaantuneen siten, että sen puhdistaminen on tarpeen, ennen kuin alue voidaan ottaa asemakaavan mukaiseen käyttöön. Aluetta on tutkittu kattavasti asemakaavan tarpeisiin. Asemakaavan toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia kaupunkisuunnitteluviraston arvion mukaan seuraavasti (kustannustaso 2014, Alv 0 %): - Esirakentaminen 7 milj. euroa - Pilaantuneiden maiden kunnostus 10 milj. euroa - Verkkosaaren kanava (kaupungin osuus) 6 milj. euroa - Muut rantarakenteet 5 milj. euroa - Kadut ja aukiot 4 milj. euroa Yhteensä milj. euroa Verkkosaarenkanavan länsiosan toteutustavalla on vaikutus kanavaan rajautuvien tonttien toteutuskustannuksiin ja alueelta saataviin tonttituloihin. Tonttien asuinrakennusten rakennusoikeuden myynnistä ja vuokraamisesta on arvioitu kaupungille tuloja noin 50 miljoonaa euroa. Toimitilakorttelin rakennusoikeuden arvoksi on arvioitu noin 15 miljoonaa euroa. Kaava-alueen tonteille kohdistuu asemakaavan toteuttamisesta kustannusrasitteita muun muassa tontteihin kuuluvista rantarakenteista sekä pysäköintipaikkojen maanalaisesta rakentamisesta. Verkkosaarenkanavan eteläreunan muurin toteuttaminen ja ylläpito on

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) velvoitettu kanavan varren tonttien toteuttajalle. Korttelin toteutettavaksi ja ylläpidettäväksi on velvoitettu tontille sijoittuva ranta sekä yleinen jalankulkualue. Korttelin rantarakenteet ylläpitoineen kuuluvat myös tontin toteuttajalle. Vaativat pohjaolosuhteet edellyttävät rakennusten perustamisessa tavanomaista kalliimpia ratkaisuja. Kaavan toteuttamiskustannukset kohdistuvat kaupungin kustannettavaksi kunnallistekniikan ja esirakentamisen osalta etupainotteisesti ennen tonttien rakentamista. Kumppanuuskaavoituksella on kuitenkin sitoutettu tonttien rakentajat toteuttamaan aluetta tietyn aikataulun puitteissa, jolloin tonttitulojen tuloutuminen on nopeampaa. Esittelijä Lisätiedot kaupunginarkkitehti Jukka Kauto Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: petri.arponen(a)hel.fi Anni Tirri, suunnitteluinsinööri, puhelin: anni.tirri(a)hel.fi Liitteet 1 Kslk Asemakaavan muutosehdotuksen nro selostus, päivätty , päivitetty Kslk:n päätöksen mukaiseksi 3 Asemakaavan muutosehdotuksen nro kartta, päivätty Otteet Ote Kaupunkisuunnitteluvirasto Otteen liitteet Muutoksenhakukielto, valmistelu Päätöshistoria HEL T Päätös päätti panna asian pöydälle. Esittelijä kaupunginarkkitehti Jukka Kauto

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Lisätiedot Petri Arponen, aluesuunnittelija, puhelin: petri.arponen(a)hel.fi Anni Tirri, suunnitteluinsinööri, puhelin: anni.tirri(a)hel.fi

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (7) 110 Sörnäistenniemen korttelin 10587 tonttien 1-3 ja 10 asemakaavan muutosehdotus (nro 12189) (b-asia) HEL 2012-016154 T 10 03 03 Ksv 2181_6, Capellan puistotie

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ka/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (5) 127 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Länsisataman (20.ko), Ulkosaarten (53.ko) ja Hernesaaren osayleiskaavaehdotuksesta nro 12385 HEL 2011-003791 T 10 03

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (8) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (8) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2014 1 (8) 550 Verkkosaaren eteläosan asuinkortteleita 10600 ja 10601 koskevan ilmoitus- ja neuvottelumenettelyn ratkaiseminen sekä esitys kaupunginhallitukselle tonttien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kiinteistölautakunta To/ varten saakka muutoin entisin ehdoin.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (6) Kiinteistölautakunta To/ varten saakka muutoin entisin ehdoin. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2016 1 (6) 503 Kalasataman Verkkosaaren kelluvia asuntoja koskevan varauspäätöksen muutos (Sörnäinen, Kalasatama, tontit 10619/1-4) HEL 2016-012687 T 10 01 01 00 Verkkosaarenranta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) 218 Liikuntalautakunnan lausunto Herttoniemenrannan Reginankuja 3 asemakaava- ja asemakaavanmuutosehdotus nro 12234 päätti antaa kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Lisätiedot

KAUPUNGINKANSLIA TOTEUTUSSUUNNITELMA 1 (6) Talous- ja suunnittelukeskus TOTEUTUSSUUNNITELMA SOMPASAAREN JA KALASATAMANPUISTON RAKENTAMISESTA

KAUPUNGINKANSLIA TOTEUTUSSUUNNITELMA 1 (6) Talous- ja suunnittelukeskus TOTEUTUSSUUNNITELMA SOMPASAAREN JA KALASATAMANPUISTON RAKENTAMISESTA KAUPUNGINKANSLIA TOTEUTUSSUUNNITELMA 1 (6) TOTEUTUSSUUNNITELMA SOMPASAAREN JA KALASATAMANPUISTON RAKENTAMISESTA Sijainti yhdyskuntarakenteessa, asemakaavatilanne ja liikennejärjestelyt Kalasataman projektialueeseen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/9 20.5.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 9 Munkkiniemen Kartanontie 22:n asemakaavan muuttaminen (nro 12255, tontti 30008/22) HEL 2011-006696 T 10 03 03 Päätösehdotus Tiivistelmä Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (5) 7 Kiinteistölautakunnan lausunto kaupunkisuunnittelulautakunnalle Keski-Pasilan Ratapihakortteleiden asemakaavaehdotuksesta ja asemakaavan muutosehdotuksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto 17.12.2012 Kaupunginhallitus Venäjän Suomen suurlähetystön tontin asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12117) HEL 2011-007184 T 10 03

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2015 1 (5) 177 Lausunnon antaminen kaupunkisuunnitteluvirastolle Käpylän Osmonkulman asemakaavan muutosehdotuksesta nro 12335 Päätös päätti, että lausunnon asiasta antoi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2015 1 (5) 523 Sörnäisten kortteleiden 10600-10602 maaperän puhdistamiseen liittyvien töiden tilaaminen HEL 2015-011933 T 00 01 00 Päätös päätti oikeuttaa kiinteistöviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2015 1 (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/1 27.10.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2015 1 (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/1 27.10.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2015 1 (8) 305 Kaupunkisuunnittelulautakunnan tarkistettu esitys Kuninkaantammenkallion alueen asemakaavan muutokseksi (nro 12313) Ksv 0585_6, Kuninkaantammenrinne, karttaruutu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 606 Liiketontin vuokraaminen Lidl Suomi Ky:lle ja esitys kaupunginhallitukselle osto-option lisäämisestä (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41292/1) HEL 2015-013242

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2019 1 (7) 149 Siltasaarenportin (Toinen linja 7 ja Siltasaarenkatu 13) asemakaavan muutosehdotus (nro 12543) ja sen asettaminen nähtäville HEL 2017-003471 T 10 03 03 Hankenumero

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) n tarkistettu esitys kaupunginhallitukselle Kyläsaaren opiskelijatalojen sekä urheiluhallin (Hermanni) asemakaavan muuttamiseksi (nro 12407) HEL 2016-004104 T 10 03 03

Lisätiedot

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi

HELSINKI HIGH-RISE SUUNNITTELUOHJELMA. Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu. (Beta) www.helsinkihighrise.fi 1 HELSINKI HIGH-RISE Arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailu www.helsinkihighrise.fi (Beta) SUUNNITTELUOHJELMA 2 SUUNNITTELUOHJELMA Luonnos 1.12.2014 Suunnitteluvaatimukset ja -ohjeet Suunnitelmalle on alla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Ympäristölautakunta Yj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2014 1 (5) 132 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi kohdat 1. - 12. Esittelijä ympäristöjohtaja Pekka Kansanen Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (5) Päätöshistoria Kustannukset Yleisten töiden lautakunta 19.08.2014 295 Lausunto Yleisten töiden lautakunta antoi kaupunkisuunnitteluvirastolle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 34/2016 1 (6) 859 Maa-alueen varaaminen Helsingin Kalasataman alueelta hotellin suunnittelua varten HEL 2016-006543 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata Helsingin kaupungin

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

VS: Ksv HEL , VL: Tapanila, Kertojantien kahden pientalotontin ja puistoalueen asemakaavaa muutetaan

VS: Ksv HEL , VL: Tapanila, Kertojantien kahden pientalotontin ja puistoalueen asemakaavaa muutetaan Wallenberg Marjaana Lähettäjä: Vastaanottaja: Aihe: Kirjaamo Helsinki Nieminen Arja I VS: Ksv HEL 2011-003901, VL: Tapanila, Kertojantien kahden pientalotontin ja puistoalueen asemakaavaa muutetaan Lähettäjä:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki 1 (3) Kaupunginhallitus Itä-Pasilan Allianssin tonttia 17023/2 ja tontin itäpuolista katu- ja puistoaluetta koskevasta asemakaavan muutosehdotuksesta annetut lausunnot (nro 12077) HEL

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 29.4.2010

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 29.4.2010 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/2 1 a 2 HANASAAREN YLEISTEN ALUEIDEN YLEISSUUNNITELMA Kslk Karttaruutu H3/R4, hankenro 0942 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta päättänee hyväksyä Hanasaaren yleisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 112 Toimitilatontin vuokraaminen FSR Consulting Oy:lle ja Toiminimi Axel Straschonoylle perustettavan yhtiön lukuun (Pikku-Huopalahti, tontti 16707/7) Pöydälle

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (8) 460 Toimitilatonttien varaaminen Ilmalan alueelta Lemminkäinen Talo Oy:lle Sanoma Media Finland Oy:n toimitalon suunnittelua varten (tontit 17056/6-8) HEL 2012-002245

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2017 1 (5) 6 Uimarannantie 8, asemakaavaehdotus (nro 12432) ja sen asettaminen nähtäville (a-asia) HEL 2015-012866 T 10 03 03 Ksv:n hankenumero 0576_1, karttaruutu 682499

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Kirje 1 (1) Ympäristökeskus 3.12.2012

Helsingin kaupunki Kirje 1 (1) Ympäristökeskus 3.12.2012 Helsingin kaupunki Kirje 1 (1) Ympäristökeskus 3.12.2012 Ympäristökeskuksen kannanotto Pitäjämäen Kutomotie 14 kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 1072-00/12 HEL 2012-004777 T 10 03

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5187 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 47 tonttia 1 ja korttelin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/2 1 b 2 2.9.2010 pöydälle pantu asia LAUSUNTO VALTUUSTOALOITTEESTA, JOKA KOSKEE PYSÄKÖINTIPAIKKOJEN HINNAN IRROTTAMISTA ASUNTOJEN HINNOISTA JA LUOPUMISTA NYKYISISTÄ ASEMAKAAVOJEN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) SUOMEN KANSALLISTEATTERIA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12027 Hankenro 0890_1 (Kslk dnro 2009-449) HEL 2012-004893 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Ympäristölautakunta Ypst/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (5) 317 Lausunto kaupunkisuunnitteluvirastolle Malmin tontin 38320/7, Latokartanontie 9, asemakaavan muutosehdotuksesta nro 12143, Päätös Käsittely päätti antaa

Lisätiedot

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III. 1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta LISTAN ASIANRO Asianro 3581 / 503 / 2004

Kaupunkisuunnittelulautakunta LISTAN ASIANRO Asianro 3581 / 503 / 2004 Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.08.2005 LISTAN ASIANRO 13 13 Asianro 3581 / 503 / 2004 OTANIEMESSÄ, KEILALAHTI - ITÄMETSÄ - KARHUSAARI, MUUTOS, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOKSEN HYVÄKSYMINEN, ALUE 221102

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1252-00/16 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0890_6 HEL 2016 004230 19.5.2016 SÄÄTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun tavoitteet ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus Asemakaavoitus 22.8.

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkiympäristön toimiala Maankäyttö ja kaupunkirakenne - palvelukokonaisuus Asemakaavoitus 22.8. Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Asemakaavoituspalvelun tarkistettu esitys kaupunginhallitukselle, Kalasataman keskus 2, asemakaavan muuttamiseksi (nro 12438) HEL 2016-006416 T 10 03 03 Hankenumero 2123_6

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2013 1 (6) 229 Töölöntorin tilapäiset pysäköintijärjestelyt HEL 2013-006803 T 08 01 03 Päätös Käsittely päätti hyväksyä liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6209-3 mukaiset

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 33/2014 1 (5) 7 Alppikylän tonttien 41298/4 ja 5 asemakaavan (nro 12292) (b-asia) HEL 2014-006690 T 10 03 03 Ksv 0742_43, Reppukatu 16 ja Alppikylänkatu 5, karttaruutu K7/P3

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( )

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ *********************** ( ) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2012 1 (7) 1135 Poikkeamishakemus (Vartiokylä, tontti 45270/17) HEL 2012-006696 T 10 04 01 Rakvv 45-640-12-S Päätös Rakennuspaikka Hakemus Säännökset, joista poiketaan

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (6) 196 Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle, Tanssin talon tarkistettu asemakaavan muutosehdotus (nro 12492) HEL 2017-000285 T 10 03 03 Hankenumero

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 666 Tontin 07/ myynti Sörnäisistä Solemo Oy:lle HEL 0-00557 T 0 0 0 0 0. kaupunginosan (Sörnäinen) korttelin nro 07 tontti nro ; Vanha talvitie 9a Päätös päätti oikeuttaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (8) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (8) 696 Maankäyttösopimus ja siihen liittyvät sopimukset Skanska Talonrakennus Oy:n ja Wärtsilä Meriteollisuus Oy:n konkurssipesän kanssa HEL 2013-004416 T 10 01

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) n tarkistettu esitys kaupunginhallitukselle Neitsytsaarentie 2-8 asemakaavan muuttamiseksi (nro 12429) HEL 2015-007771 T 10 03 03 Ksv 0592_8, karttaruutu 678507-679507

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunkisuunnittelulautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/0 (7) 77 Ilmoitusasiat Päätös päätti merkitä tiedoksi seuraavat kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen, kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Lsp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2015 1 (5) 396 Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelma HEL 2014-014704 T 08 00 00 Hankenro2361_2 Esitys esitti kaupunginhallitukselle Atlantinkaaren alueen liikennesuunnitelman

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (7) 219 Tontin 22392/1 varaaminen Vallilasta Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle HEL 2011-008965 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle

Lisätiedot

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101

ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 ASEMAKAAVALUONNOKSEN SELOSTUS Vapaudenkatu 73 03:101 Asemakaavan muutos koskee 3. kaupunginosan korttelin 52 tonttia 23 Kaavan päiväys: 26.5.2008 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI YHDYKUNTATOIMI / KAUPUNKISUUNNITTELUOSASTO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5188 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 25.10.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelia 40 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Ysp/13 15.12.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Ysp/13 15.12.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 18/2015 1 (5) Asia tulisi käsitellä kokouksessa 13 Lausunto aluehallintovirastolle ja kaupunginhallitukselle rakennusviraston hakemuksesta Verkkosaaren eteläosan rantarakentamiseksi,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (6) 75 Hotelli Välimerenkatu 18, asemakaavan (nro 12496) HEL 2017-007739 T 10 03 03 Hankenumero 0846_12 Päätös päätti hyväksyä 13.2.2018 päivätyn asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2019 1 (6) 180 Nihdin (Sörnäinen) asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus (nro 12576) ja sen asettaminen nähtäville (sisältää liikennesuunnitelman) HEL 2017-009930 T 10

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto

Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin kaupunki Lausunto 1 (5) n tarkistettu ehdotus kaupunginhallitukselle, Atlantinkaaren asemakaavan muutokseksi (nro 12331) HEL 2011-006112 T 10 03 03 Ksv 2361_1 20. kaupunginosan (Länsisatama,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/9 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/9 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Akp/9 1 b 9 HEVOSSALMEN TONTIN 49124/25 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN (NRO 12041) Kslk 2009-1673, 2011-5 Rynnästie 1b, karttaruutu J3/S1, hankenumero 1089_4 EHDOTUS Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lisätiedot

rakennusoikeutta lisätään n k-m2.

rakennusoikeutta lisätään n k-m2. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Oas 1292-00/17 Hankenro 0953_4 HEL 2015-011261 4.4.2017 1 (5) KORTTELIN 10599 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Välittömästi Kalasataman

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2012 1 (7) 743 Laajasalon tontin 49112/4 varaaminen Asunto-oy Sarvastonkaarelle perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun HEL 2012-007058 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/8 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 3.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/8 1 YLEISTEN TÖIDEN LAUTAKUNTA 3.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Ko/8 1 8 8.3.2011 pöydälle pantu asia ARCTURUKSENKADUN KATUSUUNNITELMAN (NRO 29669), PARRULAITURIN KATUSUUNNITELMAN (NRO 29675) JA CAPELLANAUKION JA SÖRNÄISTENLAITURIN KATUSUUNNITELMAN

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 27/2014 1 (6) 788 Kauppakeskushanketta varten Laajasalon keskustasta varatun alueen varauksen uusiminen ja muuttaminen, varauksensaajina Helsingin Osuuskauppa Elanto, Kesko

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kiinteistölautakunta To/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kiinteistölautakunta To/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (5) 446 Esitys kaupunginhallitukselle esisopimuksen ja sopimuksen tekemiseksi Sponda Kiinteistöt Oy:n kanssa liittyen Ilmalanrinteen alueen (nro 11561) ja Ylen alueen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 1 (7) Kaupunginvaltuusto Kaj/8 12.2.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 1 (7) Kaupunginvaltuusto Kaj/8 12.2.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 3/2014 1 (7) historia Kaupunginhallitus 27.01.2014 88 Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättäisi seuraavaa: päättänee hyväksyä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 73. 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 31.08.2015 Sivu 1 / 1 2478/02.07.00/2015 73 Kerrostalotontin määräosan myynti Tapiolasta VVO Kodit Oy:lle, korttelin 12220 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536 1739 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 276 Raision kaupungin 2. kaupunginosan (Varppeenseutu) korttelin 201 tontteja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 19.5.2011

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 19.5.2011 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Vp/4 1 a 4 OP-POHJOLAN VALLILA-KORTTELIN LAAJENNUKSEN SUUNNITTELUKILPAILUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Kslk 2011-175 Hankenumero 2981_1, karttaruutu H4 Teollisuuskatu 1a-1b,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 26/2010 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 23.9.2010

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 26/2010 1 KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 23.9.2010 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 26/2010 1 344 HERMANNI, KYLÄSAARENKUJAN KORTTELIN 21676 TONTTEJA 5 JA 6 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS (NRO 11992) Kslk 2010-954 Kyläsaarenkadun pohjoispää, karttaruutu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311

Espoon kaupunki Pöytäkirja Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 28.11.2016 Sivu 1 / 1 3081/2015 10.00.02 112 16.11.2015 115 Alueen varauksen jatkaminen Matinkylästä keskustakorttelin suunnittelua varten, kortteli 23311 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (10) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (10) 4 Kaupunkisuunnittelulautakunnan esitys Kalasataman sosiaali- ja terveysasemaa koskevaksi asemakaavan muutokseksi (nro 12231) HEL 2013-009394 T 10 03 03 Ksv

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) Kaupunginmuseon johtokunta Ypkyy/2 25.08.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) Kaupunginmuseon johtokunta Ypkyy/2 25.08.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) Kaupunginmun johtokunta 60 Kaupunginmun johtokunnan lausunto asemakaavaehdotuksesta Kluuvi Kameeli b-kortteli Lausunto Kaupunginmun johtokunta antoi seuraavan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.10.2014 Sivu 1 / 1 514/10.02.03/2014 126 Laajalahti pohjoinen, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 120322, 17. kaupunginosa Laajalahti Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja:

10900/25.10.2002 mukaista Hermanninpuistoa varten. Kaupassa noudatetaan seuraavia ehtoja: Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2011 1 (8) 452 Tontti-, puisto- ja katualueiden ostaminen Senaatti-kiinteistöltä Hermannista HEL 2011-004187 T 10 01 00 Päätös A Lautakunta päätti ostaa Suomen valtiolta

Lisätiedot

3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS

3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus KLå 18.06.2015 3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 2 VALMISTELUVAIHE

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1 LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 33/ (6) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 33/2015 1 (6) 2 Sompasaaren kaava-alueen katusuunnitelmien hyväksyminen, Sörnäinen, nrot 30240/1, 30241/1, 30242/1, 30243/1, 30244/1, 30245/1, 30246/1, 30247/1, 30248/1,

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS 01.09.2015

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO LUONNOS 01.09.2015 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Kankaanpään kaupungin 4. kaupunginosan (Tapala) korttelia 334, tiloja 214-406-2-117 ja 214-406-2-542 sekä puistoaluetta koskeva asemakaava ja asemakaavan muutos. 214005182 YMPÄRISTÖKESKUS

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot

MYLLYLÄ KORTTELI 0608

MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA ÄMMÄNSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 201

SUOMUSSALMEN KUNTA ÄMMÄNSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 201 Kristiina Strömmer 25.1.2013 VASTINEET 1 (8) SUOMUSSALMEN KUNTA ÄMMÄNSAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 201 LUONNOSVAIHEEN VASTINEET Asemakaavamuutosluonnos ja siihen liittyvä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv)

Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro ) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 37 11.05.2017 Yhdyskuntatekniikan lautakunta 45 31.05.2017 Laguksenpuiston, Veikkolan asemakaavan muutoksen (hankenro. 40120) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kh, kv) 734/10.02.03/2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Ympäristölautakunta Ysp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 10 Lausunnon antaminen Kluuvin asemakaavan muutoksesta nro 12425, Asema-aukion alaiset SOK:n myymälätilat Päätös päätti, että lausunnon asiasta antoi ympäristökeskus.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 39/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/

Helsingin kaupunki Esityslista 39/ (6) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/ Helsingin kaupunki Esityslista 39/2016 1 (6) Päätöshistoria Kiinteistölautakunta 03.09.2015 380 Kiinteistökartta 49/671 495, Tyynenmerenkatu ja Jätkäsaarenlaituri Kiinteistölautakunta antoi kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus Ak 5157 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Asellinkatu / Pajunen & Sere asemakaavan muutoksen selostus 1. kaupunginosa (Keskus) korttelin 53 osa ja kortteli 50 sekä katualueet YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO 14.12.2010

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2015 1 (6) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 23.11.2015 1121 Esitys Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää hyväksyä 45. kaupunginosan (Vartiokylä,

Lisätiedot