Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Matkaraportti

Transkriptio

1 Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Matkaraportti Hannele Heilä, LT, psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti Ilembulan sairaala, Tansania Taustaa Ilembulan sairaala sijaitsee Iringan alueella Tansanian eteläisillä ylänkömailla. Ilembulan kylässä on noin asukasta, mutta asukkaita lähiympäristön alueella on moninkertainen määrä ja asukasluvun odotetaan kasvavan edelleen. Alueen väestön pääasiallinen elinkeino on maanviljelys, maissi, pavut ja maapähkinät ovat tavallisimpia viljelyskasveja. Tieyhteydet ovat hyvät isompiin asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin kuten Makambakoon, Mbeyaan ja Iringaan: Ilembula sijaitsee viiden kilometrin päässä Tanzamista, Tansanian Dar es Salaamista Sambiaan saakka halkovasta päätiestä. Ilembulan sairaala on pääosin Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon (Evangelical Lutheran Church in Tanzania; ELCT) ylläpitämä sairaala. Osa sairaalan rahoituksesta tulee Tansanian valtion sosiaali- ja terveysministeriöltä. Sairaalassa on eletty jo pitkään taloudellisesti hankalassa tilanteessa, kuten ymmärtääkseni suurimmassa osassa muitakin Tansanian sairaaloita, missä rahoitus joltain taholta loppuu aika ajoin kokonaan. Ilembulan sairaalaa pidetään hyvänä ja korruptoitumattomana hoitopaikkana ja siksi sairaalaan tuleekin potilaita laajalta ympäristön alueelta, myös lähikaupungeista. Henkilökunta koostuu suurimmaksi osaksi paikallisista: lääkäreistä, clinical officereista (CO) ja assistant medical officereista (AMO) ja sairaanhoitajista. Sairaalassa vierailee työskentelemässä ajoittain länsimaalaisia lääkäreitä sekä sairaanhoitaja- ja lääkäriopiskelijoita eri maista. Ilembulan sairaalassa on noin 300 vuodepaikkaa jakautuen miesten ja naisten, lasten, kirurgian, silmätautien, synnytysten sekä tehostetun valvonnan osastoille. Sairaalassa on myös leikkaussaliyksikkö, mikä aloitti toimintansa vuonna Lisäksi sairaalassa on yleispoliklinikka, neuvolatoimintaa, hammasklinikka ja ympäristöön jalkautuvia hoitotiimejä (neuvola-, mielenterveys- ja palliatiivinen hoito). Nämä kiertävät viikoittain Ilembulan lähiympäristön kylien klinikoilla pitämässä vastaanottoa ja tekevät myös kotikäyntejä. Sairaala toimii opetussairaalana Ilembulan sairaanhoitajakoulun opiskelijoille. Alueen suurin orpokoti sijaitsee myös sairaalaalueella. Sairaalassa toimii myös CTC (care and treatment center) yksikkö HIV-potilaille, jotka saavat ilmaisen antiviraalisen lääkehoidon sieltä. Tansanian sosiaali- ja terveysministeriön National AIDS Control Programmen puitteissa Ilembulan CTC-yksikköön on luotu äskettäin tietokonepohjainen rekisteri sairaalan HIV-potilaista. Jokaisella potilaalla on oma koodinsa (15 numeroa), missä on mm. sairaalan potilaskoodi, aluekoodi, tietokoneen numero, jne. Ilembulan luterilaisen sairaalan rekisterissä hoitoa saavia HIV-potilaita oli rekisterissä kesäkuussa 2012 yhteensä 4830, joista kuolleita 291. Kokemuksiani työjaksollani Tämä oli ensimmäinen työskentelykokemukseni sekä rotarylääkärinä että lääkärinä ulkomailla. Matkat Tansaniassa sujuivat mukavasti, ja Dar es Salaamista meitä avusti tietokoneyhteyksien ja paikallisten SIM-korttien hankinnassa avulias ja luotettava Frank Mwakatundu. Dar es Salaamissa viettämämme menopäivän aikana tutustuimme lyhykäisesti myös Muhimbilin yliopistosairaalaklinikan psykiatriseen yksikköön.

2 Saavuimme perheeni kanssa Dar es Salaamista Mbeyan kaupunkiin mukavasti Mission Aviation Fellowshipin pienellä lentokoneella. Mbeyan kaupungista matka jatkui edelleen Ilembulaan sairaalan autolla. Ilembulassa ei ollut tullessamme muita rotarylääkäreitä paikan päällä, mutta saimme erittäin sydämellisen vastaanoton sairaalan apulaisylihoitaja Bryceson Mbilinyiltä, joka perehdytti meidät monenlaisiin käytännön asioihin sekä sairaalassa että Ilembulan kylässä ja toimi koko Ilembulassa oloaikanamme hyvin tärkeänä tukihenkilönä meille uusissa arjen haasteissa kuten esimerkiksi vesipulan kohdatessa. Teimme myös Brycesonin ja hänen vaimonsa kanssa viikonloppumatkan Ilembulan lähikaupunkiin Mbeyaan ja sen lähiympäristöön sekä muita retkiä: vierailimme mm. Kidugalan tyttökoulussa sekä osallistuimme Brycesonin sukukokoukseen pienessä vuoristokylässä Mwengossa. Asuimme koko oleskelujaksoni ajan lastenlääkäri Leena Pasasen naapuritalossa ja meillä oli suuri ilo tutustua myös Leenaan työjaksoni loppupuolella parin viikon ajan, kun hän saapui Suomesta takaisin Tansaniaan. Kuulimme Leenalta mieleenpainuvia tarinoita elämästä Tansaniassa, ja koimme lämmintä vieraanvaraisuutta hänen kotonaan, mikä lisäsi osaltaan paljon viihtymistämme. Tutustuimme ja vierailimme Leenan mukana Mafingassa orpolapsikodissa, missä asui 38 lasta. Leena kertoi Mafingan kouluprojektista, missä orvot saavat käydä veloituksetta yläastetta, ja rahoittaa koulun käyntinsä tehden työtä koululla opetuksen jälkeen. Vietimme rentouttavan viikonlopun upeiden maisemien äärellä Mufindissa Foxin perheen lodgessa Leenan ja rotarilääkärikollega Rüdiger Schultzin perheen kanssa. Siellä kuulimme Foxin perheen perustamasta Mufindin orpolasten kyläprojektista, mihin liittyen orpolapsille on rakennettu lastenkoti, työpajoja ja sairaalaakin suunnitellaan. Aamut alkoivat Ilembulan sairaalassa klo 7.30 kokouksella, missä sekä hoitajat että lääkärit raportoivat sairaalaan ja osastoille tulleista uusista potilaista, kuolemantapauksista ja tehostetun valvonnan yksikön potilaiden tilasta. Varsinaisen raportin jälkeen käytiin yleensä vapaata keskustelua erityisesti kuolemantapauksista pohtimalla, oliko kaikki mahdollinen tehty näiden potilaiden hoidon osalta. Yleensä sairaalassa oli ollut 1-3 kuolemantapausta / vrk. Kansanparantajien antama hoito ja sen komplikaatiot, ja HIV:in hoitoon liittyvät näkökulmat puhututtivat useamman kerran. Kesän aikaan sijoittui myös yksi lakkojakso osana pidempää lääkäreiden työtaistelua Tansaniassa, mikä halvaannutti osan toiminnasta valtion sairaaloissa koko maassa, ja tilannetta seurattiin myös Ilembulan sairaalassa, vaikka siellä työskentelevät lääkärit eivät menneetkään lakkoon. Työtaistelun etuhahmona toiminut Tansanian lääkäriliiton lääkäreiden puhemies pahoinpideltiin henkihievereihin kesäkuussa Dar es Salaamissa, ja hänet siirrettiin saamansa aivovamman vuoksi Etelä-Afrikkaan hoitoon. Aamukokouksessa keskustelu ja raportointi käytiin pääasiassa englannin kielellä, mikä mahdollisti osallistumisen keskusteluun. Sairaalassa kiersin alkuun eri toimintayksikköjä saadakseni käsityksen sairaalan toiminnasta. Kollegat ja hoitohenkilökunta suhtautuivat hyvin myönteisesti läsnäolooni, karibu - olet tervetullut. Sairaalaan oli vastikään saatu hieno, uusi silmäosastorakennus, missä ei vielä ollut potilaita. Röntgenosastolla kävi radiologi noin kerran kuukaudessa Mbeyan kaupungista lausumassa kuvia, muina aikoina kuvia arvioi teknisen koulutuksen saanut henkilö. Ultraäänilaite oli sairaalassa, minkä käyttöä lääkärit opettelivat varsin omatoimisesti. Tavallisia sairaalassa hoidettavia sairauksia olivat malaria, keuhkokuume ja muut hengitystieinfektiot, tuberkuloosi, suolistoinfektiot, sydänsairaudet, anemia ja HIV:iin liittyvät komplikaatiot. Tuberkuloosia sairastavat potilaat hoidettiin tavallisella vuodeosastolla muiden potilaiden joukossa. Positiivisia malarianäytteitä oli vain vähän, ja malarian diagnoosi tehtiin ja lääkitys aloitettiin yleensä kliinisten oireiden perusteella. Ylipäätään lääkärin työssä diagnostinen arvio ja potilaan hoito tehtiin kliinisen statuksen ja anamneesin perusteella, koneellisia tutkimuksia oli hyvin rajoitetusti käytössä. Kaihileikkauksia tehtiin silmälääkärin mukaan jopa 30 päivässä. Tansanian lounaisosissa ja myös Ilembulan alueella HIV-prevalenssi on hyvin korkea: TACAIDS (Tanzania Commission for AIDS):in tilastojen mukaan Iringan alueella, johon Ilembula kuuluu, on HIV-positiivisia arvioitu olevan 16% väestöstä.

3 Psykiatrinen hoito ja kokemukset psykiatrina työskentelystä Ilembulassa Psykiatriset ja neurologiset potilaat jäävät paljolti hoitamatta Tansaniassa maan terveydenhuollon muiden suurten haasteiden ja resurssipulan vuoksi. Pahoja henkiä ja noituutta pidetään edelleen herkästi psykiatristen tautien aiheuttajina. Koko Tansaniassa on alle 20 psykiatria, jotka työskentelevät pääsääntöisesti Dar es Salaamissa. Varsinaisia psykiatrisia sairaaloita on vain muutama koko Tansaniassa ja hoitojakson jälkeen potilaalle paluu omaan kyläyhteisöön saattaa olla vaikeaa. Yleissairaalassa psykoosi-diagnoosi on edelleen haaste: elimelliset psykoosit ovat paremmin tunnettuja, ja esimerkiksi toiminnallinen psykoosi ja aivomalaria saatetaan sekoittaa keskenään. Epilepsiapotilaat tulevat usein hoidon piiriin vasta palovammojen tai luunmurtumien vuoksi eikä perussyytä huomata. Tansaniassa neurologia ja psykiatria kuuluvat samaan erikoisalaan. Psykiatrisen hoidon osalta Ilembulassa on toiminut vuodesta 2008 alkaen psykiatrinen avohoitotiimi ( mobile team ), jolle rahoitusta on saatu Suomen Kristilliseltä Lääkäriseuralta. Projektimuotoisesti toimiva avohoitotiimi liittyy osana Suomen Kristillisen Lääkäriseuran Psykiatriaa Tansanian maaseudulla hankkeeseen (vuodet , ), jonka tavoitteisiin on kirjattu psykiatristen ja epilepsiapotilaiden hoidon tason kohentaminen, välttämättömien psykiatristen ja epilepsialääkkeiden saatavuuden varmistaminen, henkilökunnan jatkokoulutus ja kyläklinikkatoiminnan tukeminen. Vuonna 2009 projektin puitteissa oli hoidettu Ilembulassa kirjattu 1717 potilasta 11 kylässä Ilembulan sairaalan ympäristöalueella. Epilepsia, psykoosit, skitsofrenia ja kehitysvammaisuus olivat tavallisia diagnooseja avohoitopotilailla. Projektityöntekijöinä Ilembulan sairaalasta oli yksi lääkäri, yksi clinical officer, kuusi sairaanhoitajaa ja autonkuljettaja, joka myös toimi rahastajana. Yhteistyö oli vakiintunut niin, että projektiin kuuluvista yhteistyökylistä oli alun perin otettu yhteyttä Ilmebulan sairaalaan esimerkiksi kylän kirkon henkilökunnan, kylän vanhimman tai kyläklinikan henkilökunnan toimesta. Paikallisten mukaan psykiatrisen avohoidon merkitys on koettu hyvin tärkeänä, kun aikaisemmin kylähulluina pidetyt ihmiset ovat alkaneet tehdä työtä, hoitaa perhettään tai perustaneet oman perheen ja liittyneet kyläyhteisöön. Psykiatrian mobile tiimi teki kesällä 2012 säännöllisesti kaksi kertaa viikossa kierroksia lähialueen kyliin (Kijombe, Usuka, Nyanwembe, Ihawaga, Kidugala, Saja, Mtwango), joihin johti usein erittäin huonokuntoiset hiekkatiet. Ajomatkaa kyliin oli puolesta tunnista pariin tuntiin. Myös kahteen kaupunkiin, Njombeen ja Makambakoon, tehtiin kuukausittain matkat. Psykiatriset avohoitopotilaat olivat pääasiassa psykoosia sekä epilepsiaa sairastavia. Potilaat tai heidän edustajansa (naapurit, omaiset) odottivat avohoitotiimiä kyläklinikassa omine vihkoineen, joihin kirjattiin lääkitykset ja ajankohtainen vointi. Heitä oli yleensä 30 60/ kylä ja jokainen tuli vuorollaan lääkärin haastatteluun, missä vointia kyseltiin, ja lääkitystä säädettiin voinnin mukaan. Suurin potilasryhmä oli epilepsiaa sairastavat. Epilepsia-diagnoosi perustui kohtauskuvaukseen. Tavallisin syy epilepsian taustalla oli familiaalinen epilepsia, synnytyskomplikaatiot (alueella paljon kotisynnytyksiä), myös malaria ja meningiitit. Skitsofrenia- tai psykoosipotilaita oli alle puolet avohoitopotilaista. Psykoosioireet vaikuttivat potilailla olevan varsin kohtuullisella lääkehoitoannoksella hallinnassa. Hoitajat jakoivat seuraavan kuukauden lääkkeet pusseihin lääkärin lääkehoitoarvion perusteella, ja potilaat saivat 1000 Tzs:n maksua vastaan lääkkeet mukaansa. Seuraava käyntiaika kuukauden kuluttua kirjattiin potilaan vihkoon, ja potilas poistui kiittäen. Yleisvaikutelmana psykiatrian avohoito-toiminnassa oli kuitenkin se, että potilaat olivat vähentyneet monista kylistä. Syy tähän ei selvinnyt minulle. Selvää systeemiä poisjääneiden potilaiden kohtalon selvittämiseen ei ollut kehitetty. Sairaalassa kollegat konsultoivat minua osastoilla tai poliklinikalla olevista psykiatrisiksi tunnistamistaan ongelmista oleskeluajan loppua kohden enenevästi. Koulutetummilla potilailla tunnistimme masennusta ja ahdistuneisuutta, kuten esimerkiksi paniikkikohtauksia. Lääkevalikoima oli varsin niukka amitriptyliinin ollessa ainoa paikallisesti löydettävä masennuslääke. Miesten osastolla oli myös yksi itsemurhaa lyijyllä yrittänyt mies, joka ei kuitenkaan tullut sovitulle seurantaajalle ilmeisesti siksi, että itsemurhan yrittäminen on Tansaniassa edelleen kriminalisoitu johtaen jopa vuosikymmenten mittaisiin vankilatuomioihin, ja ollen täten suuri este avun hakemiselle.

4 Potilaiden ja henkilökunnan suhtautuminen Kokemukseni mukaan länsimaalaiseen lääkäriin suhtauduttiin hyvin positiivisesti työyhteisössä, ja ylilääkäri Lunogelo toivoi Ilembulan sairaalalle tärkeän rotarilääkäriyhteistyön jatkuvan edelleen. Koin myös, että länsimaalaisen lääkärin näkyminen sairaalassa edusti monille potilaille toivoa paremmasta. Sairaalan henkilökunnan taholta tuli minulle, kuten muillekin vauraimmista maista tuleville, lukuisia pyyntöjä tukea nuoria heidän opiskelussaan terveydenhuollon alalla, mikä ei tietenkään yhden ihmisen toimintana ole mahdollista. Potilaat suhtautuivat minuun myönteisesti, valkoinen lääkäri on yleisesti arvostettu paikallisten silmissä. Esimerkiksi yksi äiti, jonka tapasin kylämatkalla liikkuvan tiimin kanssa, halusi tulla jälkikäteen näyttämään minulle kotona ollutta poikaansa, ja matkusti pitkän matkan Ilembulan sairaalaan saadakseen pojalleen hoitoarvioni. Hoitaja tuli noutamaan minut kotoa katsomaan sairaalaan näin tullutta potilasta. Swahilin kielitaidosta olisi ilman muuta ollut suuri apu psykiatrina toimimiselle: olin paikallisten hoitajien tai lääkärien tulkkauksen varassa keskustellessani potilaiden kanssa. Vain muutama potilas tai potilaan omainen osasivat riittävästi englantia puhuakseen kanssani. Antamani opetus Sairaalameetingissä pidin kaksi luentoa: skitsofreniasta ja sen hoidosta sekä masennuksesta ja siihen liittyvästä itsemurhavaarasta. Itsemurhista ja itsemurhien ehkäisystä syntyi vilkasta keskustelua ja aihe koettiin hyödylliseksi. Antamani muu koulutus oli lähinnä opetusta ja keskustelua kierrolla mukana olleille sairaanhoito oppilaille ja sairaanhoitajille sekä AMO:lle tai clinical officereille. Maaseutukierroksilla opetus oli samantyyppistä mukana olleelle hoito henkilökunnalle. Myös yksittäisten lääkärikollegojen konsultaatiot antoivat mahdollisuuden opetustilanteisiin. Haasteita Ilembulassa Lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa on sairaalassa potilaskuormaan nähden liian vähän. Laitteet ja koko Ilembulan sairaala-alueen rakennuskanta ovat huonokuntoisia mukaan lukien rotarilääkäreiden vierastalo, jonka kattoa alettiin korjata kesällä 2012 tamperelaisen rotarilääkärikollega Rüdiger Schultzin aloitteesta. Sairaalassa tehtiin kesällä 2012 ylilääkäri Charles Lunogelon mukaan 5 -vuotissuunnitelma, jonka aikana pyritään toteuttamaan jo melko huonossa kunnossa olevaan sairaalakiinteistöön erilaisia peruskorjauksia ja rakentamaan mm. uusi leikkaussaliyksikkö. Tämä vaatii paljon rahoitusta. Jaksoni aikana lääkäreitä oli lomilla ja koulutuksissa, ja osastokiertojen alkaminen saattoi joskus viivästyä aamulla paikallisen lääkärin puuttumisen vuoksi, mutta pääosin aikatauluissa pysyttiin hyvin. HIV-testejä ei saatu tehtyä heinäkuun aikana ollenkaan puuttuvan HIV-testin reagenssin vuoksi. Laboratorion toiminta vaikutti hieman epäluotettavalta. Laboratoriopalveluja tuotettiin, mutta aina ei kaikkia perustutkimustuloksiakaan kuten esimerkiksi verenkuvaa. Röntgeniin oli saatu toimiva natiiviröntgenlaite rikkoutuneen tilalle. Arvioisin radiologin tai laboratoriolääkärin olevan erittäin tarpeellinen Ilembulassa jo olemassa olevien resurssien laadun kohentamiseksi. Kohtasin myös varmaan paikalliseen kulttuuriin liittyvää tyypillistä epämääräisyyttä virallisen lupaasian Residence permit C:n hoitamisessa. Rotarilääkärin ohjeissa kehotettiin ilmoittautumaan maahanmuuttovirastoon heti työskentelypaikkakunnalle saapumisen jälkeen. Kaikille oli kuitenkin epäselvää, missä isommassa kaupungissa asia pitäisi hoitaa. Ilembulan sairaalan ylilääkäri ei edes tiennyt tästä käytännöstä. Lopulta selvisi, että hallintoalueuudistuksen jälkeen asia pitäisi hoitaa Njomben kaupungissa, missä aikaa meni kokonainen työpäivä siitä huolimatta, että mukanani oli Ilembulan sairaalasta apulaisosastonhoitaja Bryceson Mbilinyi, joka oli pyytänyt myös Njombessa

5 asuvan eteläisen diocesen Medical Secretaryn Atu Bangen mukaan immigration officeen. Käytimme kyllä odotteluajan mukavasti tutustumalla Njombeen, ja lounastamalla ystävällisen Atun kotona. Ylilääkäri Lunogelo kaipasi Rotarilääkäreiltä asiassa jatkossa ohjeistusta, ja diocesen Medical Secretary Atu Bange ehdotti, että rotarilääkäreiden immigration asiat hoidettaisiin jatkossa Diocesen välityksellä. Ajatuksia vapaaehtoislääkäritoiminnan kehittämiseksi Monenlaisia ajatuksia heräsi paikan päällä vapaaehtoislääkäritoiminnan kehittämiseksi. Psykiatrina toimiminen tuntui tärkeältä paikassa, missä on hyvin vähän psykiatrista osaamista. Luentojen pitämisen ja kliiniset potilaskonsultaatiot koin antoisina ja mielekkäinä työskentelytapoina. Kun psykiatrista työtä helpottavia organisaatiorakenteita on vain vähän, voi lyhyessä ajassa tehdä kovin vähän sellaista, millä olisi psykiatrisen hoidon rakenteita luovaa ja jatkumista vahvistavaa merkitystä. Jotta lääkärin vapaaehtoistyö ei olisi kaivoon kannettua vettä, olisi hyvä olla jo olemassa oleva lääketieteellinen kehityshanke tavoitteineen ja paikallisine vastuuhenkilöineen, minkä puitteissa työskennellä. Psykiatrian liikkuva avohoitotiimi Ilembulan sairaalassa on sen tyyppinen hanke, mutta toisaalta kuuden viikon aika ei antanut oikein luontevaa mahdollisuutta vaikuttaa suuremmalti tiimin toiminnan kehittämiseen, mikä oli toiminut paikallisten vetämänä vuodesta 2008 alkaen, ja jonka toimintatavat olivat pitkälti hioutuneet paikallisen toiminnasta vastaavan kirurgisesti orientoituneen lääkärikollegan näkemysten mukaan. Tiimi on saanut Suomen kristillisen lääkäriseuran järjestämää seminaariopetusta vuosittain muutaman päivän ajan psykiatriasta ja neurologiasta, mikä koettiin tiimissä hyvin arvokkaana. Tärkeää olisi, että rahoittavat tahot miettisivät ja toteuttaisivat erilaisia keinoja, joilla voidaan tukea terveydenhuoltosysteemin kehittymistä omilla jaloillaan seisovaksi. Vapaaehtoislääkäritoiminnan koordinointi Suomesta käsin tuntuisi tärkeältä tapahtua hankekohtaisemmin kuin nykyään, ja hankkeiden etenemistä olisi tärkeää seurata systemaattisesti. Psykiatrian osalta yhteistyön tekeminen esimerkiksi Tansanian pienen psykiatrikunnan kanssa maan omien kehitystavoitteiden puitteissa tuntuisi mielekkäältä (Mbatia J, Jenkins R: Development of a Mental Health Policy and System in Tanzania: An Integrated Approach to achieve equity. Psychiatric Services 2010; vol 61, No 10: ). Psykiatrian erikoisala tarjoaisi paljonkin kehittämismahdollisuuksia alueen psykiatrisesti sairaiden potilaiden hoitoon hoitohenkilökunnan kouluttamisen kautta ryhmähoitoihin, psykoedukaatioon tai psykoterapeuttiseen työskentelyyn. Yhteisön tasolla verkostoituminen on Tansaniassa luontaista ja esimerkiksi kirkon ja kyläklinikoiden kanssa olisi todennäköisesti helppo tehdä erilaista mielenterveyden edistämiseen tähtäävää preventiivistä työtä perhetyön ja AIDS:iin sairastuneiden psykososiaalisen tukemisen kautta. Tämä vaatisi paikallisen, hankkeeseen sitoutuneen henkilön. Päihteet ovat kasvava ongelma Tansaniassa, ja päihdetyö voisi tarjota mahdollisuuksia myös mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyyn. Tällä hetkellä psykiatriset sairaanhoitajat keskittyivät Ilembulan avohoitotiimissä lähinnä lääkkeiden jakamiseen. Lopuksi Ulkopuolinen apu on edelleen kipeästi tarpeen terveydenhuoltosysteemin luomisessa ja vahvistamisessa Tansaniassa, joka lukeutuu edelleen maailman köyhimpiin valtioihin. Suuri joukko potilaita, kuten Ilembulan sairaalaan alueen psykiatriset ja neurologiset avohoitopotilaat, ovat riippuvaisia hoidosta ja lääkkeiden jakamisesta heidän asuessaan vaikeiden kulkuyhteyksien päässä olevissa pienissä kylissä, ja suuri joukko ihmisiä on edelleen hoidon saavuttamattomissa. Opin monenlaisia asioita matkallani: keskustelut paikallisten kollegojen kanssa potilaiden äärellä opettivat minulle paljon paikallisista sairauksista ja myös paikallisesta elämästä ja kulttuurista. Erityisesti nautin kylillä ja kodeissa koetusta ihmisten iloisuudesta, lämmöstä ja avoimuudesta,

6 mikä näkyi jo tapakulttuurissa siinä, miten ilmaisuasultaan rikkaalla ja moninaisella tavalla ihmiset tervehtivät toisiaan. Tämä yhteisöllisyys toimii uskoakseni ainakin jossain määrin suojaavana tekijänä mielenterveydenhäiriöiden syntyä vähentäen tai ennustetta parantaen. Se antaisi erinomaisen pohjan verkostomuotoisen psykiatrisen hoitosysteemin kehittämiselle Tansaniassa. Sain myös selkeämmän ymmärryksen niistä monenlaisista vaikeuksista ja haasteista, mitä terveydenhuolto ja terveyden edistäminen kohtaa Tansaniassa. Olen erittäin kiitollinen Suomen Rotarien lääkäripankin antamasta mahdollisuudesta tehdä vapaaehtoistyötä Ilembulan sairaalassa sekä lääkäripankin koordinaattoreille käytännön ohjeista ja tuesta matkaan ja sen järjestämiseen liittyen. Helsingissä, Hannele Heilä Linkki paikallisiin Käypä Hoito ohjeisiin: Baseline Survey of the Pharmaceutical Sector in Tanzania 2002 (WHO; 2002; 62 pages) National Guidelines for the Clinical Management of HIV/AIDS - Tanzania (NACP; 2005; 131 pages) A Short Information Manual on: The Tanzania National Drug Policy, The Master Plan for the Pharmaceutical Sector Tanzania Mainland - A Summary, Hospital Therapeutic Committees (WHO; 1993; 42 pages) Standard Treatment Guidelines (STG) and The National Essential Drug List for Tanzania (NEDLIT) (WHO; 1997; 210 pages)

7