Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Matkaraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) 14.8.2012. Matkaraportti"

Transkriptio

1 Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Matkaraportti Hannele Heilä, LT, psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti Ilembulan sairaala, Tansania Taustaa Ilembulan sairaala sijaitsee Iringan alueella Tansanian eteläisillä ylänkömailla. Ilembulan kylässä on noin asukasta, mutta asukkaita lähiympäristön alueella on moninkertainen määrä ja asukasluvun odotetaan kasvavan edelleen. Alueen väestön pääasiallinen elinkeino on maanviljelys, maissi, pavut ja maapähkinät ovat tavallisimpia viljelyskasveja. Tieyhteydet ovat hyvät isompiin asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin kuten Makambakoon, Mbeyaan ja Iringaan: Ilembula sijaitsee viiden kilometrin päässä Tanzamista, Tansanian Dar es Salaamista Sambiaan saakka halkovasta päätiestä. Ilembulan sairaala on pääosin Tansanian evankelis-luterilaisen kirkon (Evangelical Lutheran Church in Tanzania; ELCT) ylläpitämä sairaala. Osa sairaalan rahoituksesta tulee Tansanian valtion sosiaali- ja terveysministeriöltä. Sairaalassa on eletty jo pitkään taloudellisesti hankalassa tilanteessa, kuten ymmärtääkseni suurimmassa osassa muitakin Tansanian sairaaloita, missä rahoitus joltain taholta loppuu aika ajoin kokonaan. Ilembulan sairaalaa pidetään hyvänä ja korruptoitumattomana hoitopaikkana ja siksi sairaalaan tuleekin potilaita laajalta ympäristön alueelta, myös lähikaupungeista. Henkilökunta koostuu suurimmaksi osaksi paikallisista: lääkäreistä, clinical officereista (CO) ja assistant medical officereista (AMO) ja sairaanhoitajista. Sairaalassa vierailee työskentelemässä ajoittain länsimaalaisia lääkäreitä sekä sairaanhoitaja- ja lääkäriopiskelijoita eri maista. Ilembulan sairaalassa on noin 300 vuodepaikkaa jakautuen miesten ja naisten, lasten, kirurgian, silmätautien, synnytysten sekä tehostetun valvonnan osastoille. Sairaalassa on myös leikkaussaliyksikkö, mikä aloitti toimintansa vuonna Lisäksi sairaalassa on yleispoliklinikka, neuvolatoimintaa, hammasklinikka ja ympäristöön jalkautuvia hoitotiimejä (neuvola-, mielenterveys- ja palliatiivinen hoito). Nämä kiertävät viikoittain Ilembulan lähiympäristön kylien klinikoilla pitämässä vastaanottoa ja tekevät myös kotikäyntejä. Sairaala toimii opetussairaalana Ilembulan sairaanhoitajakoulun opiskelijoille. Alueen suurin orpokoti sijaitsee myös sairaalaalueella. Sairaalassa toimii myös CTC (care and treatment center) yksikkö HIV-potilaille, jotka saavat ilmaisen antiviraalisen lääkehoidon sieltä. Tansanian sosiaali- ja terveysministeriön National AIDS Control Programmen puitteissa Ilembulan CTC-yksikköön on luotu äskettäin tietokonepohjainen rekisteri sairaalan HIV-potilaista. Jokaisella potilaalla on oma koodinsa (15 numeroa), missä on mm. sairaalan potilaskoodi, aluekoodi, tietokoneen numero, jne. Ilembulan luterilaisen sairaalan rekisterissä hoitoa saavia HIV-potilaita oli rekisterissä kesäkuussa 2012 yhteensä 4830, joista kuolleita 291. Kokemuksiani työjaksollani Tämä oli ensimmäinen työskentelykokemukseni sekä rotarylääkärinä että lääkärinä ulkomailla. Matkat Tansaniassa sujuivat mukavasti, ja Dar es Salaamista meitä avusti tietokoneyhteyksien ja paikallisten SIM-korttien hankinnassa avulias ja luotettava Frank Mwakatundu. Dar es Salaamissa viettämämme menopäivän aikana tutustuimme lyhykäisesti myös Muhimbilin yliopistosairaalaklinikan psykiatriseen yksikköön.

2 Saavuimme perheeni kanssa Dar es Salaamista Mbeyan kaupunkiin mukavasti Mission Aviation Fellowshipin pienellä lentokoneella. Mbeyan kaupungista matka jatkui edelleen Ilembulaan sairaalan autolla. Ilembulassa ei ollut tullessamme muita rotarylääkäreitä paikan päällä, mutta saimme erittäin sydämellisen vastaanoton sairaalan apulaisylihoitaja Bryceson Mbilinyiltä, joka perehdytti meidät monenlaisiin käytännön asioihin sekä sairaalassa että Ilembulan kylässä ja toimi koko Ilembulassa oloaikanamme hyvin tärkeänä tukihenkilönä meille uusissa arjen haasteissa kuten esimerkiksi vesipulan kohdatessa. Teimme myös Brycesonin ja hänen vaimonsa kanssa viikonloppumatkan Ilembulan lähikaupunkiin Mbeyaan ja sen lähiympäristöön sekä muita retkiä: vierailimme mm. Kidugalan tyttökoulussa sekä osallistuimme Brycesonin sukukokoukseen pienessä vuoristokylässä Mwengossa. Asuimme koko oleskelujaksoni ajan lastenlääkäri Leena Pasasen naapuritalossa ja meillä oli suuri ilo tutustua myös Leenaan työjaksoni loppupuolella parin viikon ajan, kun hän saapui Suomesta takaisin Tansaniaan. Kuulimme Leenalta mieleenpainuvia tarinoita elämästä Tansaniassa, ja koimme lämmintä vieraanvaraisuutta hänen kotonaan, mikä lisäsi osaltaan paljon viihtymistämme. Tutustuimme ja vierailimme Leenan mukana Mafingassa orpolapsikodissa, missä asui 38 lasta. Leena kertoi Mafingan kouluprojektista, missä orvot saavat käydä veloituksetta yläastetta, ja rahoittaa koulun käyntinsä tehden työtä koululla opetuksen jälkeen. Vietimme rentouttavan viikonlopun upeiden maisemien äärellä Mufindissa Foxin perheen lodgessa Leenan ja rotarilääkärikollega Rüdiger Schultzin perheen kanssa. Siellä kuulimme Foxin perheen perustamasta Mufindin orpolasten kyläprojektista, mihin liittyen orpolapsille on rakennettu lastenkoti, työpajoja ja sairaalaakin suunnitellaan. Aamut alkoivat Ilembulan sairaalassa klo 7.30 kokouksella, missä sekä hoitajat että lääkärit raportoivat sairaalaan ja osastoille tulleista uusista potilaista, kuolemantapauksista ja tehostetun valvonnan yksikön potilaiden tilasta. Varsinaisen raportin jälkeen käytiin yleensä vapaata keskustelua erityisesti kuolemantapauksista pohtimalla, oliko kaikki mahdollinen tehty näiden potilaiden hoidon osalta. Yleensä sairaalassa oli ollut 1-3 kuolemantapausta / vrk. Kansanparantajien antama hoito ja sen komplikaatiot, ja HIV:in hoitoon liittyvät näkökulmat puhututtivat useamman kerran. Kesän aikaan sijoittui myös yksi lakkojakso osana pidempää lääkäreiden työtaistelua Tansaniassa, mikä halvaannutti osan toiminnasta valtion sairaaloissa koko maassa, ja tilannetta seurattiin myös Ilembulan sairaalassa, vaikka siellä työskentelevät lääkärit eivät menneetkään lakkoon. Työtaistelun etuhahmona toiminut Tansanian lääkäriliiton lääkäreiden puhemies pahoinpideltiin henkihievereihin kesäkuussa Dar es Salaamissa, ja hänet siirrettiin saamansa aivovamman vuoksi Etelä-Afrikkaan hoitoon. Aamukokouksessa keskustelu ja raportointi käytiin pääasiassa englannin kielellä, mikä mahdollisti osallistumisen keskusteluun. Sairaalassa kiersin alkuun eri toimintayksikköjä saadakseni käsityksen sairaalan toiminnasta. Kollegat ja hoitohenkilökunta suhtautuivat hyvin myönteisesti läsnäolooni, karibu - olet tervetullut. Sairaalaan oli vastikään saatu hieno, uusi silmäosastorakennus, missä ei vielä ollut potilaita. Röntgenosastolla kävi radiologi noin kerran kuukaudessa Mbeyan kaupungista lausumassa kuvia, muina aikoina kuvia arvioi teknisen koulutuksen saanut henkilö. Ultraäänilaite oli sairaalassa, minkä käyttöä lääkärit opettelivat varsin omatoimisesti. Tavallisia sairaalassa hoidettavia sairauksia olivat malaria, keuhkokuume ja muut hengitystieinfektiot, tuberkuloosi, suolistoinfektiot, sydänsairaudet, anemia ja HIV:iin liittyvät komplikaatiot. Tuberkuloosia sairastavat potilaat hoidettiin tavallisella vuodeosastolla muiden potilaiden joukossa. Positiivisia malarianäytteitä oli vain vähän, ja malarian diagnoosi tehtiin ja lääkitys aloitettiin yleensä kliinisten oireiden perusteella. Ylipäätään lääkärin työssä diagnostinen arvio ja potilaan hoito tehtiin kliinisen statuksen ja anamneesin perusteella, koneellisia tutkimuksia oli hyvin rajoitetusti käytössä. Kaihileikkauksia tehtiin silmälääkärin mukaan jopa 30 päivässä. Tansanian lounaisosissa ja myös Ilembulan alueella HIV-prevalenssi on hyvin korkea: TACAIDS (Tanzania Commission for AIDS):in tilastojen mukaan Iringan alueella, johon Ilembula kuuluu, on HIV-positiivisia arvioitu olevan 16% väestöstä.

3 Psykiatrinen hoito ja kokemukset psykiatrina työskentelystä Ilembulassa Psykiatriset ja neurologiset potilaat jäävät paljolti hoitamatta Tansaniassa maan terveydenhuollon muiden suurten haasteiden ja resurssipulan vuoksi. Pahoja henkiä ja noituutta pidetään edelleen herkästi psykiatristen tautien aiheuttajina. Koko Tansaniassa on alle 20 psykiatria, jotka työskentelevät pääsääntöisesti Dar es Salaamissa. Varsinaisia psykiatrisia sairaaloita on vain muutama koko Tansaniassa ja hoitojakson jälkeen potilaalle paluu omaan kyläyhteisöön saattaa olla vaikeaa. Yleissairaalassa psykoosi-diagnoosi on edelleen haaste: elimelliset psykoosit ovat paremmin tunnettuja, ja esimerkiksi toiminnallinen psykoosi ja aivomalaria saatetaan sekoittaa keskenään. Epilepsiapotilaat tulevat usein hoidon piiriin vasta palovammojen tai luunmurtumien vuoksi eikä perussyytä huomata. Tansaniassa neurologia ja psykiatria kuuluvat samaan erikoisalaan. Psykiatrisen hoidon osalta Ilembulassa on toiminut vuodesta 2008 alkaen psykiatrinen avohoitotiimi ( mobile team ), jolle rahoitusta on saatu Suomen Kristilliseltä Lääkäriseuralta. Projektimuotoisesti toimiva avohoitotiimi liittyy osana Suomen Kristillisen Lääkäriseuran Psykiatriaa Tansanian maaseudulla hankkeeseen (vuodet , ), jonka tavoitteisiin on kirjattu psykiatristen ja epilepsiapotilaiden hoidon tason kohentaminen, välttämättömien psykiatristen ja epilepsialääkkeiden saatavuuden varmistaminen, henkilökunnan jatkokoulutus ja kyläklinikkatoiminnan tukeminen. Vuonna 2009 projektin puitteissa oli hoidettu Ilembulassa kirjattu 1717 potilasta 11 kylässä Ilembulan sairaalan ympäristöalueella. Epilepsia, psykoosit, skitsofrenia ja kehitysvammaisuus olivat tavallisia diagnooseja avohoitopotilailla. Projektityöntekijöinä Ilembulan sairaalasta oli yksi lääkäri, yksi clinical officer, kuusi sairaanhoitajaa ja autonkuljettaja, joka myös toimi rahastajana. Yhteistyö oli vakiintunut niin, että projektiin kuuluvista yhteistyökylistä oli alun perin otettu yhteyttä Ilmebulan sairaalaan esimerkiksi kylän kirkon henkilökunnan, kylän vanhimman tai kyläklinikan henkilökunnan toimesta. Paikallisten mukaan psykiatrisen avohoidon merkitys on koettu hyvin tärkeänä, kun aikaisemmin kylähulluina pidetyt ihmiset ovat alkaneet tehdä työtä, hoitaa perhettään tai perustaneet oman perheen ja liittyneet kyläyhteisöön. Psykiatrian mobile tiimi teki kesällä 2012 säännöllisesti kaksi kertaa viikossa kierroksia lähialueen kyliin (Kijombe, Usuka, Nyanwembe, Ihawaga, Kidugala, Saja, Mtwango), joihin johti usein erittäin huonokuntoiset hiekkatiet. Ajomatkaa kyliin oli puolesta tunnista pariin tuntiin. Myös kahteen kaupunkiin, Njombeen ja Makambakoon, tehtiin kuukausittain matkat. Psykiatriset avohoitopotilaat olivat pääasiassa psykoosia sekä epilepsiaa sairastavia. Potilaat tai heidän edustajansa (naapurit, omaiset) odottivat avohoitotiimiä kyläklinikassa omine vihkoineen, joihin kirjattiin lääkitykset ja ajankohtainen vointi. Heitä oli yleensä 30 60/ kylä ja jokainen tuli vuorollaan lääkärin haastatteluun, missä vointia kyseltiin, ja lääkitystä säädettiin voinnin mukaan. Suurin potilasryhmä oli epilepsiaa sairastavat. Epilepsia-diagnoosi perustui kohtauskuvaukseen. Tavallisin syy epilepsian taustalla oli familiaalinen epilepsia, synnytyskomplikaatiot (alueella paljon kotisynnytyksiä), myös malaria ja meningiitit. Skitsofrenia- tai psykoosipotilaita oli alle puolet avohoitopotilaista. Psykoosioireet vaikuttivat potilailla olevan varsin kohtuullisella lääkehoitoannoksella hallinnassa. Hoitajat jakoivat seuraavan kuukauden lääkkeet pusseihin lääkärin lääkehoitoarvion perusteella, ja potilaat saivat 1000 Tzs:n maksua vastaan lääkkeet mukaansa. Seuraava käyntiaika kuukauden kuluttua kirjattiin potilaan vihkoon, ja potilas poistui kiittäen. Yleisvaikutelmana psykiatrian avohoito-toiminnassa oli kuitenkin se, että potilaat olivat vähentyneet monista kylistä. Syy tähän ei selvinnyt minulle. Selvää systeemiä poisjääneiden potilaiden kohtalon selvittämiseen ei ollut kehitetty. Sairaalassa kollegat konsultoivat minua osastoilla tai poliklinikalla olevista psykiatrisiksi tunnistamistaan ongelmista oleskeluajan loppua kohden enenevästi. Koulutetummilla potilailla tunnistimme masennusta ja ahdistuneisuutta, kuten esimerkiksi paniikkikohtauksia. Lääkevalikoima oli varsin niukka amitriptyliinin ollessa ainoa paikallisesti löydettävä masennuslääke. Miesten osastolla oli myös yksi itsemurhaa lyijyllä yrittänyt mies, joka ei kuitenkaan tullut sovitulle seurantaajalle ilmeisesti siksi, että itsemurhan yrittäminen on Tansaniassa edelleen kriminalisoitu johtaen jopa vuosikymmenten mittaisiin vankilatuomioihin, ja ollen täten suuri este avun hakemiselle.

4 Potilaiden ja henkilökunnan suhtautuminen Kokemukseni mukaan länsimaalaiseen lääkäriin suhtauduttiin hyvin positiivisesti työyhteisössä, ja ylilääkäri Lunogelo toivoi Ilembulan sairaalalle tärkeän rotarilääkäriyhteistyön jatkuvan edelleen. Koin myös, että länsimaalaisen lääkärin näkyminen sairaalassa edusti monille potilaille toivoa paremmasta. Sairaalan henkilökunnan taholta tuli minulle, kuten muillekin vauraimmista maista tuleville, lukuisia pyyntöjä tukea nuoria heidän opiskelussaan terveydenhuollon alalla, mikä ei tietenkään yhden ihmisen toimintana ole mahdollista. Potilaat suhtautuivat minuun myönteisesti, valkoinen lääkäri on yleisesti arvostettu paikallisten silmissä. Esimerkiksi yksi äiti, jonka tapasin kylämatkalla liikkuvan tiimin kanssa, halusi tulla jälkikäteen näyttämään minulle kotona ollutta poikaansa, ja matkusti pitkän matkan Ilembulan sairaalaan saadakseen pojalleen hoitoarvioni. Hoitaja tuli noutamaan minut kotoa katsomaan sairaalaan näin tullutta potilasta. Swahilin kielitaidosta olisi ilman muuta ollut suuri apu psykiatrina toimimiselle: olin paikallisten hoitajien tai lääkärien tulkkauksen varassa keskustellessani potilaiden kanssa. Vain muutama potilas tai potilaan omainen osasivat riittävästi englantia puhuakseen kanssani. Antamani opetus Sairaalameetingissä pidin kaksi luentoa: skitsofreniasta ja sen hoidosta sekä masennuksesta ja siihen liittyvästä itsemurhavaarasta. Itsemurhista ja itsemurhien ehkäisystä syntyi vilkasta keskustelua ja aihe koettiin hyödylliseksi. Antamani muu koulutus oli lähinnä opetusta ja keskustelua kierrolla mukana olleille sairaanhoito oppilaille ja sairaanhoitajille sekä AMO:lle tai clinical officereille. Maaseutukierroksilla opetus oli samantyyppistä mukana olleelle hoito henkilökunnalle. Myös yksittäisten lääkärikollegojen konsultaatiot antoivat mahdollisuuden opetustilanteisiin. Haasteita Ilembulassa Lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa on sairaalassa potilaskuormaan nähden liian vähän. Laitteet ja koko Ilembulan sairaala-alueen rakennuskanta ovat huonokuntoisia mukaan lukien rotarilääkäreiden vierastalo, jonka kattoa alettiin korjata kesällä 2012 tamperelaisen rotarilääkärikollega Rüdiger Schultzin aloitteesta. Sairaalassa tehtiin kesällä 2012 ylilääkäri Charles Lunogelon mukaan 5 -vuotissuunnitelma, jonka aikana pyritään toteuttamaan jo melko huonossa kunnossa olevaan sairaalakiinteistöön erilaisia peruskorjauksia ja rakentamaan mm. uusi leikkaussaliyksikkö. Tämä vaatii paljon rahoitusta. Jaksoni aikana lääkäreitä oli lomilla ja koulutuksissa, ja osastokiertojen alkaminen saattoi joskus viivästyä aamulla paikallisen lääkärin puuttumisen vuoksi, mutta pääosin aikatauluissa pysyttiin hyvin. HIV-testejä ei saatu tehtyä heinäkuun aikana ollenkaan puuttuvan HIV-testin reagenssin vuoksi. Laboratorion toiminta vaikutti hieman epäluotettavalta. Laboratoriopalveluja tuotettiin, mutta aina ei kaikkia perustutkimustuloksiakaan kuten esimerkiksi verenkuvaa. Röntgeniin oli saatu toimiva natiiviröntgenlaite rikkoutuneen tilalle. Arvioisin radiologin tai laboratoriolääkärin olevan erittäin tarpeellinen Ilembulassa jo olemassa olevien resurssien laadun kohentamiseksi. Kohtasin myös varmaan paikalliseen kulttuuriin liittyvää tyypillistä epämääräisyyttä virallisen lupaasian Residence permit C:n hoitamisessa. Rotarilääkärin ohjeissa kehotettiin ilmoittautumaan maahanmuuttovirastoon heti työskentelypaikkakunnalle saapumisen jälkeen. Kaikille oli kuitenkin epäselvää, missä isommassa kaupungissa asia pitäisi hoitaa. Ilembulan sairaalan ylilääkäri ei edes tiennyt tästä käytännöstä. Lopulta selvisi, että hallintoalueuudistuksen jälkeen asia pitäisi hoitaa Njomben kaupungissa, missä aikaa meni kokonainen työpäivä siitä huolimatta, että mukanani oli Ilembulan sairaalasta apulaisosastonhoitaja Bryceson Mbilinyi, joka oli pyytänyt myös Njombessa

5 asuvan eteläisen diocesen Medical Secretaryn Atu Bangen mukaan immigration officeen. Käytimme kyllä odotteluajan mukavasti tutustumalla Njombeen, ja lounastamalla ystävällisen Atun kotona. Ylilääkäri Lunogelo kaipasi Rotarilääkäreiltä asiassa jatkossa ohjeistusta, ja diocesen Medical Secretary Atu Bange ehdotti, että rotarilääkäreiden immigration asiat hoidettaisiin jatkossa Diocesen välityksellä. Ajatuksia vapaaehtoislääkäritoiminnan kehittämiseksi Monenlaisia ajatuksia heräsi paikan päällä vapaaehtoislääkäritoiminnan kehittämiseksi. Psykiatrina toimiminen tuntui tärkeältä paikassa, missä on hyvin vähän psykiatrista osaamista. Luentojen pitämisen ja kliiniset potilaskonsultaatiot koin antoisina ja mielekkäinä työskentelytapoina. Kun psykiatrista työtä helpottavia organisaatiorakenteita on vain vähän, voi lyhyessä ajassa tehdä kovin vähän sellaista, millä olisi psykiatrisen hoidon rakenteita luovaa ja jatkumista vahvistavaa merkitystä. Jotta lääkärin vapaaehtoistyö ei olisi kaivoon kannettua vettä, olisi hyvä olla jo olemassa oleva lääketieteellinen kehityshanke tavoitteineen ja paikallisine vastuuhenkilöineen, minkä puitteissa työskennellä. Psykiatrian liikkuva avohoitotiimi Ilembulan sairaalassa on sen tyyppinen hanke, mutta toisaalta kuuden viikon aika ei antanut oikein luontevaa mahdollisuutta vaikuttaa suuremmalti tiimin toiminnan kehittämiseen, mikä oli toiminut paikallisten vetämänä vuodesta 2008 alkaen, ja jonka toimintatavat olivat pitkälti hioutuneet paikallisen toiminnasta vastaavan kirurgisesti orientoituneen lääkärikollegan näkemysten mukaan. Tiimi on saanut Suomen kristillisen lääkäriseuran järjestämää seminaariopetusta vuosittain muutaman päivän ajan psykiatriasta ja neurologiasta, mikä koettiin tiimissä hyvin arvokkaana. Tärkeää olisi, että rahoittavat tahot miettisivät ja toteuttaisivat erilaisia keinoja, joilla voidaan tukea terveydenhuoltosysteemin kehittymistä omilla jaloillaan seisovaksi. Vapaaehtoislääkäritoiminnan koordinointi Suomesta käsin tuntuisi tärkeältä tapahtua hankekohtaisemmin kuin nykyään, ja hankkeiden etenemistä olisi tärkeää seurata systemaattisesti. Psykiatrian osalta yhteistyön tekeminen esimerkiksi Tansanian pienen psykiatrikunnan kanssa maan omien kehitystavoitteiden puitteissa tuntuisi mielekkäältä (Mbatia J, Jenkins R: Development of a Mental Health Policy and System in Tanzania: An Integrated Approach to achieve equity. Psychiatric Services 2010; vol 61, No 10: ). Psykiatrian erikoisala tarjoaisi paljonkin kehittämismahdollisuuksia alueen psykiatrisesti sairaiden potilaiden hoitoon hoitohenkilökunnan kouluttamisen kautta ryhmähoitoihin, psykoedukaatioon tai psykoterapeuttiseen työskentelyyn. Yhteisön tasolla verkostoituminen on Tansaniassa luontaista ja esimerkiksi kirkon ja kyläklinikoiden kanssa olisi todennäköisesti helppo tehdä erilaista mielenterveyden edistämiseen tähtäävää preventiivistä työtä perhetyön ja AIDS:iin sairastuneiden psykososiaalisen tukemisen kautta. Tämä vaatisi paikallisen, hankkeeseen sitoutuneen henkilön. Päihteet ovat kasvava ongelma Tansaniassa, ja päihdetyö voisi tarjota mahdollisuuksia myös mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyyn. Tällä hetkellä psykiatriset sairaanhoitajat keskittyivät Ilembulan avohoitotiimissä lähinnä lääkkeiden jakamiseen. Lopuksi Ulkopuolinen apu on edelleen kipeästi tarpeen terveydenhuoltosysteemin luomisessa ja vahvistamisessa Tansaniassa, joka lukeutuu edelleen maailman köyhimpiin valtioihin. Suuri joukko potilaita, kuten Ilembulan sairaalaan alueen psykiatriset ja neurologiset avohoitopotilaat, ovat riippuvaisia hoidosta ja lääkkeiden jakamisesta heidän asuessaan vaikeiden kulkuyhteyksien päässä olevissa pienissä kylissä, ja suuri joukko ihmisiä on edelleen hoidon saavuttamattomissa. Opin monenlaisia asioita matkallani: keskustelut paikallisten kollegojen kanssa potilaiden äärellä opettivat minulle paljon paikallisista sairauksista ja myös paikallisesta elämästä ja kulttuurista. Erityisesti nautin kylillä ja kodeissa koetusta ihmisten iloisuudesta, lämmöstä ja avoimuudesta,

6 mikä näkyi jo tapakulttuurissa siinä, miten ilmaisuasultaan rikkaalla ja moninaisella tavalla ihmiset tervehtivät toisiaan. Tämä yhteisöllisyys toimii uskoakseni ainakin jossain määrin suojaavana tekijänä mielenterveydenhäiriöiden syntyä vähentäen tai ennustetta parantaen. Se antaisi erinomaisen pohjan verkostomuotoisen psykiatrisen hoitosysteemin kehittämiselle Tansaniassa. Sain myös selkeämmän ymmärryksen niistä monenlaisista vaikeuksista ja haasteista, mitä terveydenhuolto ja terveyden edistäminen kohtaa Tansaniassa. Olen erittäin kiitollinen Suomen Rotarien lääkäripankin antamasta mahdollisuudesta tehdä vapaaehtoistyötä Ilembulan sairaalassa sekä lääkäripankin koordinaattoreille käytännön ohjeista ja tuesta matkaan ja sen järjestämiseen liittyen. Helsingissä, Hannele Heilä Linkki paikallisiin Käypä Hoito ohjeisiin: Baseline Survey of the Pharmaceutical Sector in Tanzania 2002 (WHO; 2002; 62 pages) National Guidelines for the Clinical Management of HIV/AIDS - Tanzania (NACP; 2005; 131 pages) A Short Information Manual on: The Tanzania National Drug Policy, The Master Plan for the Pharmaceutical Sector Tanzania Mainland - A Summary, Hospital Therapeutic Committees (WHO; 1993; 42 pages) Standard Treatment Guidelines (STG) and The National Essential Drug List for Tanzania (NEDLIT) (WHO; 1997; 210 pages)

7

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013. Andrus Sonnenberg, reumatologi. sonnenb9(at)gmail.com. Haydomin sairaala (HLH)

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013. Andrus Sonnenberg, reumatologi. sonnenb9(at)gmail.com. Haydomin sairaala (HLH) Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013 Andrus Sonnenberg, reumatologi sonnenb9(at)gmail.com Haydomin sairaala (HLH) 06.01.2013 18.03.2013 Tämä oli toinen vierailuni vapaaehtoislääkärinä

Lisätiedot

Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009

Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009 Pasilan Rotaryklubi - Fredriksbergs Rotaryklubb 17.5.2011 Teksti ja kuvat perustuvat klubin verkkosivulla aiemmin julkaistuun aineistoon Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009

Lisätiedot

Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014. Ilembula Lutheran Hospital. Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä

Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014. Ilembula Lutheran Hospital. Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014 Ilembula Lutheran Hospital Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä Kyseessä oli ensimmäinen Rotaryn lääkäripankin työjaksoni.

Lisätiedot

Lääkäripankki tulevaisuuteen

Lääkäripankki tulevaisuuteen Lääkäripankki tulevaisuuteen Jouko Tuomisto, PDG Lääkäripankin johtoryhmän pj 2012-2015 Näin Lääkäripankki on toiminut Vapaaehtoiset lääkärit, pääasiassa erikoislääkäreitä toimintajaksot Vähintään kuuden

Lisätiedot

Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit. Leena Surakka, Siun sote

Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit. Leena Surakka, Siun sote Palliatiivisen ja saattohoidon laatukriteerit Leena Surakka, Siun sote Palliatiivisen hoidon ja saattohoidon kolmiportainen malli Palliatiivisen hoidon palveluketjut Perustaso Tunnistetaan lähestyvä kuolema

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala

Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa. Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 1 Mielenterveys- ja päihdetyön näkökulma lääketieteellisessä koulutuksessa Professori Jyrki Korkeila, TY Ylilääkäri, Harjavallan sairaala 2 Ihminen on sosiaalisen verkostoon uppoutunut psykobiologinen

Lisätiedot

IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Yleislääkäripäivät LL Kati Auvinen

IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Yleislääkäripäivät LL Kati Auvinen IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI Yleislääkäripäivät 29.11.2018 LL Kati Auvinen MIKSI LÄÄKITYKSIÄ TÄYTYY ARVIOIDA? sosteri.fi 2 TAUSTAA Väestön ikääntyminen ja palvelujen tarpeen kasvu on

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Suomen Rotaryn Lääkäripankki Rotary Doctor Bank Finland RDBF. D1420 PETS 2016 Juhani Brodkin

Suomen Rotaryn Lääkäripankki Rotary Doctor Bank Finland RDBF. D1420 PETS 2016 Juhani Brodkin Suomen Rotaryn Lääkäripankki Rotary Doctor Bank Finland RDBF D1420 PETS 2016 Juhani Brodkin TAUSTA JA HISTORIA Kehitysmaiden lääkintähuollon tukemiseen suunnattu Rotary Doctor Bank Finland (RDBF), Suomen

Lisätiedot

Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke

Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke Nimikkosopimushankkeen raportti 1/2013 Maa/alue Tansania, Njombe Hanke Development of Secondary and Vocational Education for the Deaf / Kuurojen opetuksen kehittämishanke Hankenumero 14616 Kumppani Raportoija

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TYÖSKENTELYSTÄ ROTARYLÄÄKÄRINÄ ILEMBULAN LUTERILAISESSA SAIRAALASSA TANSANIASSA

MATKAKERTOMUS TYÖSKENTELYSTÄ ROTARYLÄÄKÄRINÄ ILEMBULAN LUTERILAISESSA SAIRAALASSA TANSANIASSA MATKAKERTOMUS TYÖSKENTELYSTÄ ROTARYLÄÄKÄRINÄ ILEMBULAN LUTERILAISESSA SAIRAALASSA TANSANIASSA Outi Karhunen, ll, yleislääketieteen erikoislääkäri Työjakso: 15.10.2013 28.12.2013 Viittaan aikaisempaan matkakertomukseeni

Lisätiedot

POHJALAISET MASENNUSTALKOOT 2004 2007. Depressiohoitajien työn tuloksellisuus Pilottitutkimus 2007. Jyrki Tuulari & Esa Aromaa

POHJALAISET MASENNUSTALKOOT 2004 2007. Depressiohoitajien työn tuloksellisuus Pilottitutkimus 2007. Jyrki Tuulari & Esa Aromaa POHJALAISET MASENNUSTALKOOT 2004 2007 Depressiohoitajien työn tuloksellisuus Pilottitutkimus 2007 Jyrki Tuulari & Esa Aromaa Depression hoidon laatukriteerit perusterveydenhuollossa (Käypä hoito suositus)

Lisätiedot

Psykiatriset kriisipotilaat terveyskeskussairaalan suojassa

Psykiatriset kriisipotilaat terveyskeskussairaalan suojassa Työssä raportti JAANA RAJAKANGAS psykiatrian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri Lempäälän terveyskeskus, psykiatrian yksikkö TAINA HELLSTEN LT, geriatrian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri Lempäälän terveyskeskus

Lisätiedot

Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP

Päivystysosasto. Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Päivystysosasto Ylilääkäri Jari Nyrhilä, EPSHP Potilaat Päivystysosastolle päivystyspoliklinikan kautta tarkkailuosasto A11, A31, A32 A12, A21, A21 A42 Miksi päivystys osasto aikaa vievä diagnostiikka

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJA VASTAA Tertiäärisestä päihdepsykiatriasta mm kaksoisdiagnoosipotilaiden ja opioidikorvaushoitojen

Lisätiedot

Näkökulmia toiminnan uudistamiseen

Näkökulmia toiminnan uudistamiseen Näkökulmia toiminnan uudistamiseen Juha Koivu Hasse Karlsson, ylilääkäri, VSSHP/psykiatria; prof., TY toimialajohtaja, VSSHP Psykiatria 3/27/2015 3/27/2015 3/27/2015 Aivosairauksien aiheuttamat kustannukset

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli

Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Depression tuloksekas vuorovaikutuksellinen hoito ja ongelmien ennaltaehkäisy työterveyshuollossa Mehiläisen toimintamalli Aku Kopakkala johtava psykologi Masennus on sairaus, joka tappaa aivosoluja -

Lisätiedot

PALLIATIIVISEN HOIDON TUKIPROJEKTIN TARKASTUSKÄYNTI ILEMBULASSA 6.-11.11.2015 MATKARAPORTTI, REINO PÖYHIÄ

PALLIATIIVISEN HOIDON TUKIPROJEKTIN TARKASTUSKÄYNTI ILEMBULASSA 6.-11.11.2015 MATKARAPORTTI, REINO PÖYHIÄ PALLIATIIVISEN HOIDON TUKIPROJEKTIN TARKASTUSKÄYNTI ILEMBULASSA 6.-11.11.2015 MATKARAPORTTI, REINO PÖYHIÄ Seurantaryhmä: erikoislääkäri Eija-Anitta Kynsilehto, erikoislääkäri, LKT Tapio Pitkänen, dosentti

Lisätiedot

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen

RISTO-HANKE. Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen RISTO-HANKE Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (01.07.2013 31.10.2014) Ikäihmisten suun terveyden edistäminen HANKESUUNNITELMAN TAVOITE Yli 65-vuotiaiden suun terveyden edistäminen ja sairauksien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (7) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (7) 361 Valtuutettu Reetta Vanhasen aloite psykososiaalisen tuen vahvistamisesta elämän loppuvaiheen hoidossa Päätös katsoi valtuutettu Reetta Vanhasen aloitteen

Lisätiedot

Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti...

Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti... Page 1 of 5 JULKAISTU NUMEROSSA 4/2018 JÄRKEÄ LÄÄKEHOITOON Lääkehoitoa kehitetään moniammatillisesti KYSin päivystyksessä potilas aktiivisesti mukana Leena Kuusikko, Anu Ahonen, Jouni Ahonen / Kirjoitettu

Lisätiedot

HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS

HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS HYVÄ KOHTAAMINEN/POTILAS ENSIN - NÄKYMÄ POTILASTURVALLISUUS SILMÄLASIEN KAUTTA Suomen terveyttä edistävät sairaalat ja organisaatiot (STESO) ry VERKOSTOTAPAAMINEN 14.3.2017 Tuula Saarikoski, Potilasturvallisuuskoordinaattori,

Lisätiedot

MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN?

MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? MILLOIN JA MITEN PALLIATIIVISEEN HOITOON ERIKOISTUNUT LÄÄKÄRI VOI PARHAITEN AUTTAA POTILAITAAN? LL Kaisa Rajala, Palliatiivinen yksikkö, HUS Syöpäkeskus Geriatrian ja yleislääketieteen EL Palliatiivinen

Lisätiedot

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU ( )

LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU ( ) LAPIN SAIRAANHOITOPIIRIN LÄÄKEHOIDON ARVIOINTI -KOKEILU (1.10-31.12.2015) PÄIVI SOVA, LKS APTEEKKI, PROVIISORI ESIMIESINFO 5.9.2016 PROSESSI 1 TEHTY TYÖ Arviointeja tehtiin noin 100. Näistä 75 tehtiin

Lisätiedot

Eero Timgren, LL, Kansainvälisen terveydenhuollon erityispätevyys RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ NDOLAGEN SAIRAALASSA 22.11.2004-14.01.

Eero Timgren, LL, Kansainvälisen terveydenhuollon erityispätevyys RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ NDOLAGEN SAIRAALASSA 22.11.2004-14.01. Savonlinnassa 26.1.2005 ROTARY DOCTOR BANK FINLAND Eero Timgren, LL, Kansainvälisen terveydenhuollon erityispätevyys RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ NDOLAGEN SAIRAALASSA 22.11.2004-14.01.2005 Matkajärjestelyt

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 NEUROPSYKIATRIAN OSASTO 21 MUUTTO PSYKIATRIAKESKUKSEEN MARRASKUUSSA 2016 Neuropsykiatrisia potilasryhmiä:

Lisätiedot

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011

Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Matkakertomus Busiasta 2.6.-15.6.2011 Lähdimme Kenian matkalle hyvin varautuneina kohdata erilainen kulttuuri. Olimme jo saaneet kuulla, mihin asioihin on syytä varautua, ja paikan päällä tuntuikin, että

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Valvottu hoito. Th. Hanna Aaltonen TYKS, Keuhkosairauksien pkl 120

Valvottu hoito. Th. Hanna Aaltonen TYKS, Keuhkosairauksien pkl 120 Valvottu hoito Th. Hanna Aaltonen TYKS, Keuhkosairauksien pkl 120 Valvottu hoito (DOT) Directly Observed Treatment = tehtävään koulutettu henkilö jakaa lääkkeet ja seuraa, että potilas nielee jokaisen

Lisätiedot

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus

Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa. Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus Tunnistetun masennuksen aktiivinen hoito perusterveydenhuollossa Psyk el, LT Maria Vuorilehto Sateenvarjo-hanke, Vantaan terveyskeskus DIAGNOOSI PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA Seulonta- ja arviointiasteikot ovat

Lisätiedot

Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila

Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila Lataa Aikuispotilaan ja perheenjäsenen emotionaalinen ja tiedollinen tuki sairaalhoidon aikana - Elina Mattila Lataa Kirjailija: Elina Mattila ISBN: 9789514485404 Sivumäärä: 180 Formaatti: PDF Tiedoston

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP

Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa. Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Laboratorion merkitys infektioiden diagnostiikassa Risto Vuento Laboratoriokeskus PSHP Mikrobin ja ihmisen suhde Hyödylliset mikrobit, henkilön oma mikrobisto (ns. normaalifloora) Käsitteellä infektiotauti

Lisätiedot

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa

KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa KOTIHOITO SATEENVARJO Liikkuva mielenterveystyö peruspalveluissa Hannele Peräkoski, Taina Heikkinen Projektityöntekijä Sairaanhoitaja Tikkurilan sosiaali ja terveyskeskus 27.3.2007 TOIMINTA ALUEEN HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

AKUUTTI- JA KONSULTAATIOPSYKIATRIAN- LINJA. Pekka Jylhä Linjajohtaja

AKUUTTI- JA KONSULTAATIOPSYKIATRIAN- LINJA. Pekka Jylhä Linjajohtaja AKUUTTI- JA KONSULTAATIOPSYKIATRIAN- LINJA Pekka Jylhä Linjajohtaja Akuutti- ja konsultaatiopsykiatrian linja LINJAESIKUNTA: Linjajohtaja Pekka Jylhä, Ylihoitaja Tuula Rajala, Professori Tiina Paunio Johtava

Lisätiedot

Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus

Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus Alueellisesti hajautettu lääkärikoulutus laatu ja vaikuttavuus 22.5.2012 / Hajautetun koulutuksen suunnittelija Maiju Toivonen, KM Lääketieteellinen tiedekunta TIEDEKUNNAN LÄÄKÄRIKOULUTUKSEN ALUEELLINEN

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi

Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Itsetuhoisuuden vakavuuden arviointi Jyrki Tuulari 8.2.2012 psykologi Välittäjä 2013/Pohjanmaa-hanke Itsemurhayritys Itsemurhayritykseen päätyy jossakin elämänvaiheessa ainakin 3-5 % väestöstä Riski on

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito

Esityksen sisältö. (c) Professori Solja Niemelä OY, LSHP solja.niemela@lshp.fi. KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito KaksoisdiagnoosipoMlaan laadukas hoito Tervey&ä Lapista 2015 Solja Niemelä Psykiatrian professori, ylilääkäri Oulun yliopisto Lapin sairaanhoitopiiri Kaksoisdiagnoosi? Määritelmä Esiintyvyys Kliininen

Lisätiedot

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN AVH-POTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Ihmisen käsitys muuttuneesta tilanteesta muodostuu nopeasti ja on melko pysyvää. Hallinnan tunteen saavuttaminen ennustaa masennuksen vähäisyyttä, kuntoutumista, parempaa

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit

Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta. Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimus terveydestä, työkyvystä ja lääkehoidosta Tutkimuksen keskeisimmät löydökset Lehdistömateriaalit Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Lääketeollisuus ry:n toimeksiannosta tutkimuksen suomalaisten

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Toiminta- kertomus 2015. Lasten kotisairaanhoito Anu Usvasalo

Toiminta- kertomus 2015. Lasten kotisairaanhoito Anu Usvasalo Toiminta- kertomus 2015 Lasten kotisairaanhoito Anu Usvasalo Sisällysluettelo Yksikön esittely... 1 Lasten kotisairaanhoito... 2 Erityistarpeisten lasten hoitoringit... 2 Akuuttikotisairaala... 3 Potilasturvallisuus

Lisätiedot

Voinko saada HIV-tartunnan työssäni?

Voinko saada HIV-tartunnan työssäni? Voinko saada HIV-tartunnan työssäni? Koulutuspäivä vastaanottokeskuksille Maahanmuuttovirasto 25.3.2015 Haastateltavana: LT Pia Kivelä, HUS Tartuntataudit VOK:ssa Turvapaikan hakijoilla tarttuvia tauteja,

Lisätiedot

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku

Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku Uni- ja vireystilapotilaan hoitopolku 5.2.2019 klo 9:05-9:15 Juha Markkula, LT Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti, unilääketieteen erityispätevyys Apulaisylilääkäri, TYKS Uni- ja hengityskeskus/

Lisätiedot

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: -----------------------------------------

Potilaan käsikirja. Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa 1(16) Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- 1(16) Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä Potilaan käsikirja Potilaan opas turvalliseen hoitoon sairaalassa Tämän kirjan omistaa: ----------------------------------------- Meritullinkatu 8, Helsinki

Lisätiedot

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP

Tausta Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP 7.6.2012 Tausta Kuusi haastateltavaa, joista viisi osallistui keskusteluun jollain tasolla Ikähaarukka 70-83 vuotiaita Aktiivisia ikäihmisiä, käyvät säännöllisesti ikäihmisille suunnatuissa toiminnoissa

Lisätiedot

LEIKO Leikkaukseen kotoa kulma

LEIKO Leikkaukseen kotoa kulma LEIKO Leikkaukseen kotoa - uusi näkökulman kulma Operatiiviset päivät 2005 Ulla Keränen Kirurgiylilääkäri HUS, Hyvinkään sairaala Taustan suunnittelu,, Mikko Keränen Hyvinkään sairaala : väestöpohja 170

Lisätiedot

Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote

Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö. Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote Eksoten palliatiivisen hoidon yksikkö Sh YAMK Anne Tiainen Palliatiivinen yksikkö, Eksote 8.9.2017 Eksote kartalla Perusterveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalihuolto samassa organisaatiossa Perustettu

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) 26 Asianro 4436/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 26 Asianro 4436/00.02.03/2013 Minna Reijosen kirje 10.4.2013 Nilsiä-neuvottelukunnalle Minna Reijonen on toimittanut 10.4.2013 sähköpostitse kirjeen Nilsiäneuvottelukunnalle.

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys 2013

Asiakastyytyväisyys 2013 Hallitus 3.3.2014, OHEISMATERIAALI 2 Asiakastyytyväisyys 2013 Vastausmäärät kyselyittäin, koko HUS: Vuodeosastot 3909 Lähetepoliklinikat 2332 Tehovalvonta, heräämö, päiväkirurgia 1935 Psykiatria 634 Synnytyssalit

Lisätiedot

Suomen Rotaryn lääkäripankki

Suomen Rotaryn lääkäripankki Suomen Rotaryn lääkäripankki Katsaus, D 1430 PETS 2010 http://www.rdbf.fi/ TAUSTA JA HISTORIA Tansanian lääkintähuollon tukemiseen suunnattu Rotary Doctor Bank Finland (RDBF), Suomen Rotaryn Lääkäripankki

Lisätiedot

Pöytyän terveyskeskuksen osasto

Pöytyän terveyskeskuksen osasto PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ Pöytyän terveyskeskuksen osasto TIETOA POTILAAN OMAISELLE Osasto Yläneentie 1 21870 RIIHIKOSKI Puh: 02 4864 1300 Pöytyän terveyskeskuksen osaston tehtävänä on: Antaa

Lisätiedot

PSYKIATRIAN KOULUTUSOHJELMA LOKIKIRJA

PSYKIATRIAN KOULUTUSOHJELMA LOKIKIRJA PSYKIATRIAN KOULUTUSOHJELMA LOKIKIRJA 0 ERIKOISTUVA LÄÄKÄRI Kotiosoite Puhelinnumero Syntymäaika Ylioppilas LL-tutkinnon suoritusaika ja -paikka KOULUTUSPAIKAT Tampere Vastuuhenkilö Seinäjoki Vastuuhenkilö

Lisätiedot

SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN

SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN SYDÄNINFARKTIPOTILAAN PSYYKKINEN TUKEMINEN Terveyden edistämisen seminaari 3.3.2009 Aila Ruuth-Setälä Salon aluesairaala, sisätautien yksikkö Osastonhoitaja, TtM Sisätautien yksikön ja yleissairaalapsykiatrian

Lisätiedot

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit

Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Nivelreumapotilaiden hoidon laatustandardit Käännös kielelle: Laatija: Sähköposti: SOC 1 Henkilöiden, joilla on nivelreumaoireita, tulee päästä ajoissa diagnoosin (erottavan) tekemiseen pätevän terveydenhoidon

Lisätiedot

Palkkiohoidot käytännössä Salon Terveyskeskuksen Päihdeyksikkö PÄLÄ-päivät

Palkkiohoidot käytännössä Salon Terveyskeskuksen Päihdeyksikkö PÄLÄ-päivät Palkkiohoidot käytännössä Salon Terveyskeskuksen Päihdeyksikkö PÄLÄ-päivät 8.3.2019 JARNO HEINO, PSYNAPSI OY PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, PÄIHDELÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS Sidonnaisuudet Psynapsi Oy: Salon

Lisätiedot

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Psykiatrian palvelutoiminnan muutos laitospaikoista avohoitoon 7.4.2016 Mielen terveyttä asiakas vai potilas terveydenhuollossa Hyvinkään sairaanhoitoalueen alueellinen koulutus

Lisätiedot

Opiskelijan parempaa terveyttä

Opiskelijan parempaa terveyttä Opiskelijan parempaa terveyttä FAKTA YTHS toimii aktiivisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. YTHS on opiskeluterveydenhuollon asiantuntija Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö (YTHS)

Lisätiedot

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille

Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Jatko-opintoja psykologiasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen

Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi. Pauliina Koljonen Etsivä nuorisotyö aitoa kohtaamista ja aikaa nuoren tueksi Pauliina Koljonen Matkalla etsiväksi nuorisotyöntekijäksi Lukio-opintoja 2 vuotta Keskeyttämisen jälkeen vuoden työharjoittelu nuorisotyössä 1994-1996

Lisätiedot

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ 1. YLEISKUVAUS NEUROPSYKIATRISESTA KUNTOUTUKSESTA Neuropsykiatrisissa oireyhtymissä haasteet ovat luonteeltaan pitkäkestoisia,

Lisätiedot

Tanja Tiainen Aluepäällikkö 11.2.2014

Tanja Tiainen Aluepäällikkö 11.2.2014 Tanja Tiainen Aluepäällikkö 11.2.2014 Hoidon haasteet Alueelliset erot hoidon määrässä ja laadussa suuria Tiukat diagnoosikriteerit >hoitoon pääsyn kriteerit Diagnoosien eriarvoisuus Aikuisten hoitoon

Lisätiedot

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 25.7.2012. Andrus Sonnenberg, reumatologi. sonnenb9@gmail.com. Haydomin sairaala (HLH)

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 25.7.2012. Andrus Sonnenberg, reumatologi. sonnenb9@gmail.com. Haydomin sairaala (HLH) Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 25.7.2012 Andrus Sonnenberg, reumatologi sonnenb9@gmail.com Haydomin sairaala (HLH) 22.03.2012 28.05.2012 29.03.2012 27.5.2012 todellinen työjakso eli 62 päivää

Lisätiedot

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Heli Hätönen, TtM Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Imatran kaupunki Perustelut Imatralla

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa

Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa Ikääntyneen mielenterveys kotihoidossa VI Valtakunnallinen depressiofoorumi ja IV Lapin mielenterveys- ja päihdepäivät Britta Sohlman, FT THL/Ikäihmisten palvelut Esityksen sisältö Käytetyn aineiston kuvaus

Lisätiedot

Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen

Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen Heinolan kaupungin vanhuspalvelujen tehostaminen Kotihoidon ja asumispalvelujen lääkäripalvelut Valvanne Symposium III 31.8.2015 Riitta West Heinolan väestöennuste (65 v täyttäneet) 4000 3500 3000 2500

Lisätiedot

Taysin uudistamisohjelma 2020 lääkelogistiikka-projekti. Marjo Uusitalo

Taysin uudistamisohjelma 2020 lääkelogistiikka-projekti. Marjo Uusitalo Taysin uudistamisohjelma 2020 lääkelogistiikka-projekti Marjo Uusitalo Taysin uudistamisohjelma 2020 Kymmenen vuoden aikana uudistetaan toimintamalleja ja tiloja. Varaudutaan alueen väestökehityksessä

Lisätiedot

HIV potilaiden polikliinisen. Matti Ristola 4.2.2010

HIV potilaiden polikliinisen. Matti Ristola 4.2.2010 HIV potilaiden polikliinisen hoidon kehittämisestä Matti Ristola 4.2.2010 HIV-potilaan hoidon aspekteja HIV-infektion lääketieteellinen hoito Potilaan elämänhallinta Tarttuvan taudin luomat erityispiirteet

Lisätiedot

Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä

Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä AMMATTILAISOHJE 1 (6) Psykiatrisen hoitotoiveen pilotti alkaa Satakunnan sairaanhoitopiirissä Satakunnan sairaanhoitopiirissä on otettu käyttöön psykiatrinen hoitotoive-lomake. Ensimmäisessä vaiheessa

Lisätiedot

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla

Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla Psykiatrisen potilaan fyysisen hyvinvoinnin edistäminen Kellokosken sairaalalla ja Hyvinkään sairaanhoitoalueenpoliklinikoilla liikunnanohjaaja, Miska Arminen lääkäri, Saana Eskelinen mielenterveyshoitaja,

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

TET-oppilaiden perehdytysopas

TET-oppilaiden perehdytysopas TET-oppilaiden perehdytysopas Tervetuloa sosiaali- ja terveysviraston TET-jaksolle tutustumaan työskentelyyn terveydenhuollossa! Perehdytysoppaan sisältö: Yleisiä ohjeita TET-jaksolle Organisaation esittely

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

Prosessikaaviosta käytännön toiminnaksi

Prosessikaaviosta käytännön toiminnaksi Prosessikaaviosta käytännön toiminnaksi Hyvinkää sairaalan päihdetyömallin jalkauttaminen Katja Holopainen HUS medisiininen yksikkö 1 Ongelmakohdat Miten puheeksi ottaminen myydään henkilökunnalle? Miten

Lisätiedot

ROTARYLÄÄKÄRI HANNU PÖSÖn MATKARAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ HAYDOM HOSPITALISSA V. 2003:

ROTARYLÄÄKÄRI HANNU PÖSÖn MATKARAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ HAYDOM HOSPITALISSA V. 2003: 1 ROTARYLÄÄKÄRI HANNU PÖSÖn MATKARAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ HAYDOM HOSPITALISSA V. 2003: Työskentelyjaksot: 12.09.2003 25.09.2003 ja 27.09.2003 04.09.2003. Pääasiallinen työskentelypaikka: Tuberkuloosi(TB)-osasto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus 1 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä Annettu päivänä kuuta 2013 Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

KUN MINI-INTERVENTIO EI RIITÄ

KUN MINI-INTERVENTIO EI RIITÄ KUN MINI-INTERVENTIO EI RIITÄ Helena Haimakainen; sairaanhoitaja 30.01.2013 PÄIHDETYÖ PERUSPALVELUISSA TAVOITEENA Ehkäistä ja vähentää päihteiden ongelmakäyttöä Sosiaalisten ja terveydellisten haittojen

Lisätiedot

Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala

Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus. Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Psykiatriset sairaudet ja ajokyky: yleiskatsaus Jyrki Korkeila Psykiatrian professori, TY Ylilääkäri Harjavallan sairaala Korkeila 1 Itsemurhariski: Trafi Psykiatriseen tai muuhun sairauteen liittyvä itsemurhavaara

Lisätiedot

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO

Talousarvio & taloussuunnitelma 2015 Terveydenhuolto. Paraisten kaupunki TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto, Paula Sundqvist, vt. sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (5) 51 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto aloitteesta kaupungin mielenterveysohjelman uusimisesta HEL 2012-014529 T 00 00 03 Päätös päätti antaa seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelutilanne v

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelutilanne v Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelutilanne v. 2011-2014 J.G. 5/14 Palveluasumiseen siirtynyt asiakkaita: Kellokosken sairaalasta Psykiatrian poliklinikalta Kotikuntoutuksesta Lastensuojelusta Kotoa

Lisätiedot

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016

Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla. Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 Kipupotilas psykiatrin vastaanotolla Ulla Saxén Ylilääkäri Satshp, yleissairaalapsykiatrian yksikkö 26.05.2016 ICD-10 tautiluokituksessa kipuoire esiintyy vain muutaman psykiatrisen diagnoosin kuvauksessa

Lisätiedot

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI

SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Association & Foundation SOPIMUSVUOREN PSYKIATRINEN KOTIKUNTOUTUS-PROJEKTI Katariina Ruuth, projektijohtaja Tampere 18.10.2011 Association & Foundation Ry/Oy Tarjoaa mielenterveyskuntoutus- ja dementiahoitokotipalveluita

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt ja päihdehäiriöt lentokelpoisuusarvioissa

Mielenterveyden häiriöt ja päihdehäiriöt lentokelpoisuusarvioissa Mielenterveyden häiriöt ja päihdehäiriöt lentokelpoisuusarvioissa Would you fly with this pilot? Markus Henriksson Dosentti, psykiatrian erikoislääkäri SOTLK/AMC (sivutoimi) Mielenterveyden ja sen häiriöiden

Lisätiedot

Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus?

Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus? Kanavamallissako avosairaanhoidon uusi mahdollisuus? Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 7.2.2013 Risto Mäkinen Johtava ylilääkäri, toimitusjohtaja Hämeenlinnan Terveyspalvelut liikelaitos Sidonnaisuudet

Lisätiedot

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015

Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Miksi vanhuspsykiatria on tärkeää? Prof. Hannu Koponen HY ja HYKS Psykiatriakeskus Helsinki 24.4.2015 Iäkkäiden mielenterveysoireiden ilmenemiseen vaikuttavia tekijöitä Keskushermoston rappeutuminen Muut

Lisätiedot

AURORAN LIIKKUVA AVOHOITO. - perustettu 1.9.2014 -sairaalatoiminnan alainen yksikkö -hallinnollisesti yhtä Erityishoidon poliklinikan kanssa

AURORAN LIIKKUVA AVOHOITO. - perustettu 1.9.2014 -sairaalatoiminnan alainen yksikkö -hallinnollisesti yhtä Erityishoidon poliklinikan kanssa AURORAN LIIKKUVA AVOHOITO - perustettu 1.9.2014 -sairaalatoiminnan alainen yksikkö -hallinnollisesti yhtä Erityishoidon poliklinikan kanssa Perustamisen taustalla tavoitteet: - sairaalapaikkojen vähennys

Lisätiedot

HIV-potilaan hoitotyö K-SKS

HIV-potilaan hoitotyö K-SKS HIV-potilaan hoitotyö K-SKS Valtakunnallinen HIVkoulutuspäivä 13.2.13 sh Ulla-Maarit Tiainen MITÄ KESKI-SUOMEN HIV -HOITOTYÖHÖN KUULUU TÄNÄÄN, n HIV-potilaita on hoidettu sisätautien pkl:lla 90-luvun alusta

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014

Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 Miten infektiontorjunnan laatua voidaan mitata ja arvioida pitkäaikaishoitolaitoksissa Eliisa Yli-Takku Hygieniahoitaja Sairaalahygienia ja infektiontorjuntayksikkö VSSHP 2014 NÄKÖKULMIA LAATUUN JA LAADUN

Lisätiedot

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä Etelä-Savon RAMPE osahankkeessa toteutettiin moniammatillisen tiimityön valmennusta simulaatio oppimisympäristössä

Lisätiedot