YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS"

Transkriptio

1 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2015 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS

2 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ympäristölautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS

3 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2015 Ylöjärven kaupungissa ja Pirkanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaavaasioista laaditaan vuosittain kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksessa esitellään lyhyesti tämän vuoden kaavoitusasiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet (esim. maankäyttösopimukset), joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaava-asioita tai muita asioita, jotka ovat merkitykseltään vähäisiä, ei mainita kaavoituskatsauksessa. Tämä kaavoituskatsaus on nähtävissä Ylöjärven kaupungin kaavoituksessa, Kuruntie 14 sekä kaupungin internetsivuilla (Kaavoitus Kaavaprosessi). Kaava-alueiden rajauksiin ja aikatauluihin saattaa tulla käsittelyn kuluessa muutoksia. Katsauksessa esitettyjen töiden lisäksi voi vuoden aikana tulla vireille uusia hankkeita, joista ei vielä ole tietoa tai varmuutta. Maankäytön ja ympäristön tehtäväalue, johon kaavoitus kuuluu, sijaitsee kaupungintalolla. KAAVOITUKSEN KULKU Kaavoitus on monivaiheinen prosessi kaavan vireille tulosta kaavan hyväksymiseen. Kaavojen luonne ja merkittävyys vaikuttavat kaavaprosessiin. Merkittävissä kaavoissa prosessi on tavallista laajempi ja osallistumismahdollisuuksia enemmän. Kaupunginhallitus käsittelee yleiskaava-asiat ja merkittävien asemakaavojen linjaamisasiat. Ympäristölautakunta käsittelee asemakaavat. Alla on lyhyesti kuvattu vaiheittaista kaavoitusprosessia. 1. ALOITUS Kaavasuunnittelun vireille tulosta ilmoitetaan osallisille. Jokaisesta kaavasta laaditaan alkuvaiheessa osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on nähtävillä kaavoituksessa ja kaupungin internetsivuilla. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa kuvataan kaavoituksen kohde, suunnitelman lähtökohdat ja tavoitteet sekä sen merkittävimmät vaikutukset, jotka aiotaan arvioida ja selvittää työn kuluessa. Siinä kerrotaan myös valmistelun ja päätöksenteon eteneminen, osallistumismahdollisuudet ja tiedottamisen menettelytavat. 2. KAAVALUONNOS Kaavaluonnoksessa kuvataan alustavasti suunnittelualueen eri osien käyttötarkoitukset ja mm. rakentamisen määrä ja sijoittaminen. Luonnos asetetaan nähtäville mielipiteitä varten kaupungintalolle sekä kaupungin internetsivuille. Kiinnostuneilla on mahdollisuus esittää luonnoksesta mielipiteensä ja tehdä parannusehdotuksia. Usein järjestetään myös yleisötilaisuus. 3. KAAVAEHDOTUS Kaavaluonnoksen pohjalta laaditaan kaavaehdotus, jossa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon luonnoksesta saadut mielipiteet. Ehdotus on kaavoituksen viimeistelty näkemys alueesta päätöksentekoa varten. Ehdotus sisältää kaavakartan merkintöineen ja määräyksineen sekä kaavaselostuksen. Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja nähtävillä olon aikana siitä voi jättää muistutuksen. 4. HYVÄKSYMINEN Kaavaehdotuksen nähtävillä olon jälkeen kaava etenee hyväksymiskäsittelyyn. Ympäristölautakunta hyväksyy vaikutuksiltaan vähäiset asemakaavamuutokset, muutoin kaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto. Mahdolliset muistutukset käsitellään ennen kaavan hyväksymistä. Kaavan hyväksymisestä ilmoitetaan kuulutuksella kaupungin ilmoituslehdessä, joka on Ylöjärven uutiset. 2

4 KAAVOITUKSEEN LIITTYVÄT HANKKEET 2015 Kohteiden edessä oleva numero viittaa liitekarttojen kohdenumerointiin RAKENNUSJÄRJESTYS Rakennusjärjestys täydentää maankäytön ja rakentamisen ohjaamisen määräyksiä. RAKENNUSJÄRJESTYKSEN UUSIMINEN Ylöjärven kaupungin alueella on voimassa kolme rakennusjärjestystä. Niiden uusiminen yhdeksi asiakirjaksi on tarpeen. Rakennusjärjestyksen valmistelu on käynnistetty 2013 keväällä. Rakennusjärjestyksen luonnoksen valmistelu on viivästynyt, se on tarkoitus saada valmiiksi keväällä Tästä työ etenee ehdotuksen valmisteluun. Sen arvioidaan valmistuvan loppuvuodesta Tarkoitus on saada uusittu rakennusjärjestys kaupunginvaltuuston käsittelyyn vuoden 2015 aikana. RAKENNUSTARKASTAJA PETRI MÄKI, MAPSTO Mapston tarkoituksena on sovittaa maankäytön, asumisen ja palveluiden suunnittelu ja toteutus viiden vuoden aikajänteellä. MAANKÄYTÖN JA PALVELUIDEN SUUNNITTE- LU- JA TOTEUTUSOHJELMA Maankäytön ja palveluiden suunnittelu- ja toteutusohjelmaa päivitetään ja kehitetään vuoden aikana siten että uusi toteuttamisohjelma saadaan hyväksyttyä vuoden 2016 talousarvion yhteydessä. Mapsto sisältää mm. kaavoitusohjelman ja asunto- ja yritystonttien luovutusohjelmat. KAUPUNGINARKKITEHTI RITVA KANGASNIEMI, YLEISKAAVOITUS Kaupungin laatimien osayleiskaavojen merkittävin tehtävä on ohjata kaupungin yksityiskohtaista suunnittelua. 101 YDINKESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Ydinkeskustan osayleiskaavalla on tarkoitus mahdollistaa keskusta-alueen täydentäminen 2011 järjestetyn suunnittelukilpailun pohjalta. Valmisteluaineisto ja osayleiskaavaluonnos olivat nähtäville vuoden vaihteessa. Osayleiskaavaehdotus on tarkoitus asettaa nähtäville kesän 2015 aikana. 116 MÄKKYLÄ-TEIVAALAN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaavalla tutkitaan Tampereen kaupunkiseudun rakennesuunnitelman mukaisen uuden asuinalueen sijoittumista. Osayleiskaavan laadinta on tarkoitus käynnistää loppuvuodesta KOLMENKULMAN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaavalla tutkitaan Kolmenkulman teollisuusalueen laajentamisen mahdollisuutta länteen. Osayleiskaavan laadinta on tarkoitus käynnistää loppuvuodesta KAAVOITUSINSINÖÖRI SEPPO REISKANEN, METSÄKYLÄN OSAYLEISKAAVA Osayleiskaavalla tutkitaan Metsäkylän asuntoalueen tiivistämisen ja laajentamisen mahdollisuudet. Kaavaehdotus oli nähtävillä Kaavaehdotus on asetettu uudelleen nähtäville keväällä 2015 ja viedään hyväksyttäväksi syksyllä KAAVOITUSINSINÖÖRI SEPPO REISKANEN, HAJA-ASUTUSALUEIDEN KYLIEN OSA- YLEISKAAVA (ANTAVERKKA - MUTALA) Osayleiskaava- ja kaavamuutosehdotus oli julkisesti nähtävillä kesällä Kaupunkikehitysjaosto hyväksyi mitoitusperiaatteet marraskuussa Niiden pohjalta valmistellaan ehdotus uudelleen ja se asetetaan uudestaan nähtäville loppuvuodesta Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena yleiskaavana. KAUPUNKIRAKENNEYLEISKAAVA Yleiskaava käsittää koko kaupungin alueen. Kaupungin strateginen yleiskaava käynnistetään loppuvuodesta KAUPUNGINARKKITEHTI RITVA KANGASNIEMI,

5 ASEMAKAAVOITUS Kaupungin laatimien asemakaavojen tehtävänä on ohjata rakentamista yleiskaavallisten periaatteiden pohjalta. Keskusta 102 RANTA-LAATU ASUINALUE Alueen maankäyttöä tutkitaan keskitehokkaana pientaloalueena. Työ jatkuu tänä vuonna maankäyttövaihtoehtojen laadintana ja luonnosvaihtoehdot valmistuvat aikaisintaan syksyllä. 103 LÄHDEVAINIONTIEN KAUPPAKESKUS Lähdevainiontien ja Kuruntien liittymän lounaispuolella tutkitaan asemakaavan muutoksella kaupan tontin rakennusoikeuden lisäämistä. Työ käynnistyy kesän 2015 aikana. 104 MIKKOLANTIEN VARSI Mikkolantien varressa tutkitaan asuinrakentamisen täydennysmahdollisuuksia asemakaavamuutoksella. Asemakaavaluonnos on tarkoitus työstää syksyn 2015 aikana ja asettaa nähtäville loppuvuodesta RÄIKÄNTIEN YMPÄRISTÖ 106 HEINIKON TEOLLISUUSALUE Tavoitteena on laajentaa Heinikon teollisuusaluetta Siltatien pohjoispuolelle kaavoittamalla monipuolisia ja erikokoisia yritystontteja pääosin pienelle ja keskisuurelle teollisuus- ja varastorakentamiselle. Asemakaavaluonnos oli nähtävillä Ehdotus on tarkoitus asettaa nähtäville syksyllä KAAVOITUSINSINÖÖRI SEPPO REISKANEN, HIETASMÄEN PIENTALOALUE Hietasmäen pientaloalueen asemakaava uudistetaan ja alueen täydennysrakentamisen mahdollisuudet tutkitaan. Asemakaavatyö käynnistetään loppuvuodesta ELOVAINION PALJON TILAA VAATIVAN KAUPAN ALUE Elovainion kauppakeskuksen luoteispuolelle tutkitaan paljon tilaa vaativan kaupan alueen sijoittamista ja työpaikka-alueen laajentamista. Asemakaavatyö käynnistetään loppuvuodesta KIVILÄHTEEN YRITYSALUEEN LAAJENNUS Tarkoituksena on laajentaa Kivilähteen teollisuusaluetta rautatien suuntaan kaavoittamalla monipuolisia yritystontteja pääosin pienelle ja keskisuurelle teollisuus- ja varastorakentamiselle. Työ käynnistyi keväällä KAAVOITUSINSINÖÖRI SEPPO REISKANEN, Asuntila 113 ETELÄOSAN VANHA OMAKOTIASUTUS Asemakaavoitusta ja siihen liittyviä maakauppoja valmistellaan vaiheittain maapoliittista ohjelmaa noudattaen. Räikäntien ympäristön kehittäminen on käynnistetty 2013 yhteistyösopimuksella Peab Oy:n kanssa. Tarkoituksena on tutkia tiiviin kerrostaloalueen, liiketilojen ja toimistotilojen muodostamaa kokonaisuutta. Asemakaavaehdotus on tarkoitus valmistella nähtäville keväällä 2015 ja saada kaava hyväksyttyä syksyn 2015 aikana. 114 IDÄNTIEN Y-TONTIN ASEMAKAAVAN MUUTOS Idäntien yleisten rakennusten (Y) tontin käyttötarkoitus on tarkoitus muuttaa asuinkäyttöön. Asemakaavaehdotus on tarkoitus asettaa nähtäville kesän 2015 aikana. 4

6 115 REETANKUJAN ITÄPUOLI Asemakaavalla tutkitaan kahden paritalotontin kaavoittamista yksityiselle maalle. Kaavoituksesta on sovittu kauppakirjan yhteydessä. Työn käynnistämisestä käydään neuvotteluja maanomistajien kanssa. Itäinen Ylöjärvi 117 SIIVIKKALAN KESKUSTA Asemakaavalla tutkitaan Siivikkalan keskustaalueen laajentamista yhtiömuotoisella tiiviillä pientalo-asumisella. Asemakaavaa jatketaan luonnosten pohjalta ja asemakaavaehdotus on tarkoitus asettaa nähtäville syksyllä NUORALAHDENTIEN-VALKILANTIEN PUIS- TON MUUTOS PIENTALOALUEEKSI Alueella on kaksi hyvin lähekkäin olevaa puistoaluetta, joista toisen Nuoralahdentien ja Valkilantien risteyksen kaakkoispuolella olevan puiston muuttamista omakotitonteiksi tutkitaan asemakaavamuutoksessa. Kaavan teknisiä ja taloudellisia mahdollisuuksia arvioidaan. Kaavaluonnos asetetaan mahdollisesti nähtäville syksyllä Lounainen Ylöjärvi 122 KOLMENKULMAN YRITYSALUE Kolmenkulman yritysalueen laajennusta tutkitaan asemakaavalla kaavoittamalla monipuolisia ja erikokoisia yritystontteja pääosin keskisuurelle teollisuus- ja varastorakentamiselle. Asemakaavaluonnos asetetaan nähtäville toukokuussa KAAVOITUSINSINÖÖRI SEPPO REISKANEN, Metsäkylä 125 TYÖLÄJÄRVEN PIENTALOALUEEN ALUE 1 Metsäkylän pientaloalueen asemakaavaa laajennetaan Metsäkyläntien länsipuolelle. Työ käynnistyy keväällä Siltatie 127 SILTATIEN KESKUS 120 METTISTÖN PIENTALOALUE Asemakaavalla tutkitaan Lähdevainiontien ja Siltatien liittymän ympäristön maankäyttö. Suunnittelualue käsittää koulu- ja päiväkotitontin järjestelyt sekä noin 500 asukkaan pientalovaltaisen asuntoalueen suunnittelun. Asemakaavaehdotus on tarkoitus asettaa nähtäville kesän 2015 aikana. Mettistön pientaloaluetta on tarkoitus laajentaa nykyisen asemakaava-alueen pohjoispuolelle. Vuoden vaihteessa nähtävillä olleet asemakaavaluonnokset työstetään asemakaavaehdotukseksi. Kaavaehdotus on tavoitteena asettaa nähtäville kesän 2015 aikana. 128 SILTATIEN POHJOISPUOLI 2.VAIHE Siltatien asuinaluetta on tarkoitus laajentaa vaiheittain osayleiskaavan periaatteiden mukaisesti. Toisessa vaiheessa Siltatien varteen on tavoitteena suunnitella uusi tiivis pientaloalue. Työ käynnistyy loppuvuodesta

7 Viljakkala 136 LITUKAN ALUE Alueen asemakaavan luonnosvaihtoehdot olivat nähtävillä loppuvuodesta Alueelle laadittiin ensin laajemmalle alueelle luonnosvaihtoehdot. Tarkoitus on asemakaavoittaa pientaloalueeksi noin 1/3 kaava-alueesta. Asemakaavatyö jatkuu loppuvuodesta Kuru 138 KURUN KESKUSTA Kurun keskustan alueella on runsaasti toteutumatonta asemakaavaa, jonka ajanmukaisuus pitää arvioida. Asemakaavalla tutkitaan alueen maankäyttö. Työ edellyttää keskustan alueen pohjakartan uusimista, joka on käynnistetty ja tehdään pääosin Asemakaavatyö käynnistetään vuodenvaihteessa RANTA-ASEMAKAAVOITUS Ranta-asemakaava on maanomistajan rannoilleen teettämä kaava, jolla ratkaistaan pääasiassa loma-asuntojen rantarakentaminen. Tällä hetkellä on vireillä Manninsaaren rantaasemakaava. Kaavan tavoitteena on osoittaa ranta-asemakaavoituksen mitoitusperiaatteiden mukainen rantarakennusoikeus Manninsaareen. KUNNALLISTEKNIIKKA Kunnallistekniikkaan kuuluu vesihuollon, joukkoliikenteen, autoliikenteen, pyöräilyn, kävelyn sekä niiden lisäksi pysäköinnin suunnittelu. VALTATIE 3:N YLEISSUUNNITELMA Ylöjärven ja Hämeenkyrön välille laaditaan maantielain mukaista Valtatie 3:n yleissuunnitelmaa. Suunnitelman mukaan Valtatie 3:sta Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä tulee kolme eritasoliittymää sisältävä, keskikaiteellinen ja nelikaistainen väylä. Yleissuunnitelma on tarkoitus asettaa nähtäville vuoden 2015 aikana. Yleissuunnitelma on lähtökohtana myöhemmin laadittavalle tiesuunnitelmalle. Hanketta vetää Pirkanmaan ELY-keskus. SUUNNITTELUINSINÖÖRI PEKKA VIRTANIEMI, YLÖJÄRVEN KÄVELYN JA PYÖRÄILYN KEHIT- TÄMISOHJELMA Ylöjärven kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma viedään hyväksyttäväksi kevään 2015 aikana. JOUKKOLIIKENNE / KÄVELY JA PYÖRÄILY Pyöräpysäköintikatoksia suunnitellaan linjaautopysäkkien yhteyteen Kirjasto Leijan kohdalle ja Matkatielle. SUUNNITTELUINSINÖÖRI PEKKA VIRTANIEMI, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE Kunnallistekniikan suunnittelu uudelle asemakaavan teollisuusalueelle. TYÖLÄJÄRVEN ALUE Kunnallistekniikan suunnittelu Työläjärven uudelle asemakaava-alueelle. METTISTÖN LAAJENNUS Kunnallistekniikan suunnittelu Mettistön uudelle asemakaava-alueelle. KUURATIEN ALUE Kunnallistekniikan suunnittelu uudelle asemakaavan asuinalueelle. HAVERINTIE PROJEKTI-INSINÖÖRI MIRKO HARJULA, KEIJÄRVENTIE 6

8 SUITTILAHDENTIE PROJEKTI-INSINÖÖRI MIRKO HARJULA, TÄHKÄTIE PROJEKTI-INSINÖÖRI MIRKO HARJULA, LYHDETIE PROJEKTI-INSINÖÖRI MIRKO HARJULA, KYNTÖTIE PROJEKTI-INSINÖÖRI MIRKO HARJULA, TAKSVÄRKKITIE LEPIKONKUJA KENTTÄKUJA LEIKKIKUJA RÄIKÄNTIE SUUNNITTELUINSINÖÖRI PEKKA VIRTANIEMI, YRJÖNTIE KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ Kevyenliikenteen väylän suunnittelu SUUNNITTELUINSINÖÖRI PEKKA VIRTANIEMI, YHDYSVESIJOHTO MÄKKYLÄNRINNE-TEIVO- VUORENTAUSTA Vedenjakelun varmistamiseksi suunnitellaan yhdysvesijohtoa Mikkolantieltä Hatolantielle SUUNNITTELUINSINÖÖRI PEKKA VIRTANIEMI, MAAKUNTAKAAVOITUS Pirkanmaalla maakuntakaavan laatimisesta huolehtii Pirkanmaan liitto, joka on 22 kunnan omistama kuntayhtymä. Maakuntakaavat hyväksyy maakuntavaltuusto ja ne vahvistetaan ympäristöministeriössä. Maakuntakaavassa esitetään alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet ja osoitetaan maakunnan kehittämisen kannalta tarpeellisia alueita. Aluevarauksia osoitetaan vain siltä osin ja sillä tarkkuudella kuin alueiden käyttöä koskevien valtakunnallisten tai maakunnallisten tavoitteiden kannalta taikka useamman kuin yhden kunnan alueiden käytön yhteen sovittamiseksi on tarpeen (MRL 25 ). Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi (MRL 32 ). Pirkanmaalla on voimassa kolme vahvistettua maakuntakaavaa. Pirkanmaan 1. maakuntakaava vahvistettiin valtioneuvoston päätöksellä Turvetuotantoa koskeva Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava vahvistettiin ympäristöministeriössä Liikennettä ja logistiikkaa käsittelevä Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava vahvistettiin ympäristöministeriössä PIRKANMAAN MAAKUNTAKAAVA 2040 Pirkanmaalla on vireillä uusi kokonaismaakuntakaava. Maakuntakaavan kuuluvat kaikki alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen kannalta tärkeät osa-alueet, muun muassa keskustaalueet, palveluiden alueet, vähittäiskaupan suuryksiköt, asuin- ja työpaikka-alueet, liikenteen ja logistiikan verkostot ja alueet, teknisen huollon verkostot ja alueet (mukaan lukien vesi- ja jätehuolto sekä energiahuolto), virkistys- ja suojelualueet, viheryhteydet sekä maisema-alueet ja kulttuuriympäristöt. Vuoden 2014 aikana valmisteltiin maakuntakaavaluonnosta, joka pohjautuu useisiin taustaselvityksiin sekä maankäyttövaihtoehtotarkasteluun vaikutusten arviointeineen. Vaihtoehtotarkastelun tulosten sekä saadun palautteen pohjalta muodostettiin maakuntakaavan perusratkaisut, jotka maakuntavaltuusto hyväksyi Kaavaluonnos on valmisteltu hyväksyttyjen perusratkaisujen pohjalta ja se on ollut nähtävillä keväällä Kaavaehdotus valmistellaan vuoden 2016 alkuun mennessä. 7

9 Pirkanmaan maakuntakaava 2040 korvaa vahvistuessaan Pirkanmaan 1. maakuntakaavan ja voimassa olevat vaihemaakuntakaavat. Maakuntakaavaa varten on laadittu maakäyttövaihtoehtojen lisäksi useita taustaselvityksiä. Pirkanmaan POSKI hankkeen (Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen) tavoitteena on tuottaa kokonaisvaltainen näkemys kiviaineshuollon tarpeista ja toiminnan suuntaamisesta pitkällä aikavälillä. Tampereen läntisten väylähankkeiden suunnittelukokonaisuudessa määritellään Tampereen läntiselle ratayhteydelle Lempäälästä Ylöjärvelle, valtatien 3 oikaisulle Lempäälästä Pirkkalaan sekä 2-kehätielle Sääksjärveltä Pirkkalan lentoasemalle tekniset ratkaisut ja sijainnit. Kasvutaajamien kehittämisvyöhykkeet - selvitystyön tavoitteena on kasvutaajamien kehittämisvyöhykkeiden määrittely ja rajaaminen. Tehtävänä on selvittää ja kirjata yhtenäiset kriteerit sekä esittää perusteltu rajaus maakunnan kasvutaajamien rakennettujen alueiden tuntumassa oleville kehittämisalueille, jossa hajarakentamisen paine on suuri, mutta tulevaisuudessa on nähtävissä tarve myös maankäytön muulle kehittämiselle. Lisäksi Pirkanmaalle on laadittu liikennejärjestelmäsuunnitelma, jonka maakuntahallitus on hyväksynyt Pirkanmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma kokoaa maakunnan liikenteen keskeiset kehittämistarpeet. Suunnitelma on laadittu yhteistyössä Pirkanmaan kuntien ja valtion viranomaistahojen kanssa. Pirkanmaan maakuntakaavan etenemistä voi seurata osoitteessa: KAUPUNKISEUDUN SUUNNITTELU Seutuyhteistyö on Tampereen kaupunkiseudun kuntien yhteistyötä alueen kehittämiseksi. RAKENNESUUNNITELMA 2040 Seutuhallitus hyväksyi osaltaan rakennesuunnitelman 2040 joulukuussa Kuntien valtuustoissa rakennesuunnitelma hyväksytty tammi-helmikuussa Rakennesuunnitelma 2040 on Tampereen kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen kehitystä pitkällä tähtäimellä ohjaava strateginen suunnitelma. Siinä tarkastellaan seudun taajamarakennetta taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävänä sekä arjen sujuvuutta edistävänä kokonaisuutena. Tärkeitä osia ovat esimerkiksi raideliikennettä ja palveluverkkoa koskevat seudulliset ratkaisut sekä monipuolinen asuntotuotanto. Kunnat huomioivat rakennesuunnitelman kaavoissaan, liikenteen ja palveluverkon suunnitelmissaan sekä asuntotuotannossaan. Rakennesuunnitelmassa varaudutaan luvulla toteutuneen väestönkasvun jatkumiseen, eli hieman yli 4000 asukkaan vuotuiseen kasvuun. Seudulla arvioidaan olevan noin asukasta vuonna Uusia asuntoja tarvitaan noin kappaletta. Asuntorakentamisen painopistealueet ovat hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrella. Pääosa uusista asunnoista sijoittuu kuntien keskustoihin ja muihin vahvoihin alueellisiin keskuksiin, mukaan lukien lähijunan asemanseuduille sekä seudullisten raitiotie- ja bussiyhteyksien varrelle. Asuinympäristöistä tehdään houkuttelevia monipuolisella asuntotuotannolla. Yhdyskuntarakenteen täydentyminen parantaa myös kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita. Palveluverkko perustuu seutukeskukseen (ydin- Tampere), aluekeskuksiin ja lähipalvelukeskuksiin. Palvelujen saavutettavuus turvataan hyvillä kulkuyhteyksillä ja julkisten ja kaupallisten palvelujen sijoittamisella lähelle toisiaan. Työpaikka-alueista esitetään elinkeinojen uudistumista ja työpaikkojen lisääntymistä tukeva ratkaisu. Uudet työpaikat sijoittuvat pääosin keskustoihin ja tietointensiivisiin osaamiskeskittymiin, kuten Kaupin kampus ja Kolmenkulma, mutta myös valmistavan teollisuuden ja logistiikan tarpeet on huomioitu isojen väylien läheisyydessä. Rakennesuunnitelmakartta näyttää kuvan kaupunkiseudusta vuonna 2040 sekä eräitä vuoden 2040 jälkeen toteutuvia strategisia kohteita. Rakennesuunnitelmaraportissa kuvataan tarkemmin toteutuksen painottumiset eri vuosikymmenillä. Aineistoon voi tutustua rakennesuunnitelman sivustolla: MAL-AIESOPIMUS Kuntien ja valtion solmimaa maankäytön, asumisen ja liikenteen aiesopimusta toteutetaan sovituin toimenpitein. Aiesopimuksen kärkiä ovat muun muassa keskustojen kehittäminen, joukkoliikennekäytävien maankäytön tehostaminen, vuokra-asuntotarjonnan turvaaminen, elinkeinoelämän kasvun tukeminen sekä liikkumisen tapojen uudistaminen. Sopimusosapuolet laativat yhdessä edellisvuotta koskeva 8

10 seurantaraportin ja valmistelevat seuraavan aiesopimuksen. Lisätietoa osoitteissa ja TONTTIVARANTO Ylöjärven kaupungin sekä kaupunkiseudun tonttivarantoa seurataan vuosittain. Arvio asumiseen asemakaavoitettujen tonttien riittävyydestä. Voimassa olevissa asemakaavoissa on valmiina omakoti- ja paritalotontteja noin kolmen vuoden rakentamisen tarvetta vastaava määrä kaupungin omistamilla alueilla ja noin 15 vuoden rakentamisen tarvetta vastaava määrä yksityisten omistamilla maa-alueilla. Vastaava rivitalotonttien reservi on kaupungin omistamilla alueilla noin 4 ja yksityisten omistamilla alueilla noin 12 vuotta. Kerrostalotonttien reservi kaupungin omistamilla alueilla on noin 5 vuotta. Em. arvio perustuu Tampereen kaupunkiseudulla yhteisesti sovittuihin asuntojen kokonormeihin ja seudulliseen Ylöjärven asuntotuotantotavoitteeseen, keskimäärin 280 asuntoa vuodessa. Asemakaavassa olevat rakentamattomat tontit on inventoitu helmikuussa Rakentamattomaksi tontiksi on tulkittu tontti, jolle ei ole myönnetty rakennuslupaa. Näin ollen rakentamisen reservi on jonkin verran suurempi kuin edellä on esitetty. Ylöjärven kaupungin omistuksessa on omakotija paritalotontteja 225 kpl, rivitalotonteilla on noin 230 asunnon varanto ja kerrostalotonteilla noin 300 asunnon varanto. Näistä Viljakkalan alueella on kaupungin omistamia omakotija paritalotontteja 48 kpl ja Kurun alueella 34 kpl. Rivi- ja kerrostaloasunnoista on noin 50 asunnon varanto Viljakkalan ja Kurun alueilla. Kaupungin omistamien tonttien osalta reservi valmiissa asemakaavoissa ei ole riittävä, koska reservi ei sijoitu kysynnän mukaan monipuolisesti Ylöjärven keskeisen alueen osalle. Asuintonttien osalta on kysyntä heikentynyt ja syksyn omakotitonttien haussa vain kolmannes tonteista varattiin. Rivitalotontteja on ollut haettavana likipitäen kysyntää vastaava määrä. Vuonna 2014 valmistui 276 asuntoa, joista oli kerrostaloissa 114 asuntoa, erillispientaloissa 95 asuntoa ja kytketyissä pientaloissa ja rivitaloissa 66 asuntoa. Usean hankkeen aloitusta on siirretty. YHTEYSTIEDOT Kaikista Ylöjärven kaupungin kaavoista ja niihin liittyvistä aineistoista saa lisätietoja kaavoituksesta. Nähtävillä olevat kaavat ovat esillä kaavoituksessa kaupungintalolla ja lisäksi kaupungin internetsivuilla (Kaavoitus). Kaavoituksen osoite on Kuruntie 14, YLÖJÄRVI, puh Viraston aukioloaika on , muina aikoina sopimuksen mukaan. Kaavoituksen toiminnasta vastaa kaupunginarkkitehti Ritva Kangasniemi p Asemakaava-alueiden poikkeamisasioita valmistelee kaavoitusarkkitehti Vesa Ylitapio, p ja muiden alueiden poikkeamis- ja suunnittelutarveasioita valmistelevat kaavoitusarkkitehti Arto Huovila p ja kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen p Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ylojarvi.fi. LIITTEET - 2 karttaa, joista selviävät kaavoituskatsauksen kohteet 9

11

12

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2017 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2017 Ympäristölautakunta 16.8.2017 Kaupunginhallitus 00.00.2017 Kaupunginvaltuusto 00.00.2017

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2018

KAAVOITUSKATSAUS 2018 KAAVOITUSKATSAUS 2018 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2018 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2018 Ympäristölautakunta 28.3.2018 Kaupunginhallitus 9.4.2018 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2014

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kaupunkikehitysjaosto x.x.2014 Kaupunginhallitus x.x.2014 Kaupunginvaltuusto x.x.2014 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2016 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2016 Ympäristölautakunta 12.4.2016 Kaupunginhallitus 20.4.2016 Kaupunginvaltuusto 9.5.2016

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2019

KAAVOITUSKATSAUS 2019 KAAVOITUSKATSAUS 2019 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI - KAAVOITUS 2019 YLÖJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 1 Ylöjärven kaupungin KAAVOITUSKATSAUS 2019 Ympäristölautakunta 13.2.2019 Kaupunginhallitus 00.00.2019 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2009

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2009 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2009 Ylöjärven kaavoitus Ympäristölautakunta 28.4.2009 111 Kaupunginhallitus 4.5.2009 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2009 2/6 Ylöjärven kaupungissa ja maakunnan

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue

YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue)

1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 ASEMAKAAVA: Heinikon yritysalueen laajennus (Uusi-Kuruntien ja rautatien välinen alue) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Heinikon

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK ASEMAKAAVA: Elovainion yritysalueen laajennus (Yhdystien pohjoispuoli)

1 (5) YMPLTK ASEMAKAAVA: Elovainion yritysalueen laajennus (Yhdystien pohjoispuoli) 1 (5) LIITE 6 YLÖJÄRVI YMPLTK. 12.12.2011 ASEMAKAAVA: Elovainion yritysalueen laajennus (Yhdystien pohjoispuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelun alue sijaitsee Elovainion

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2016 23.11.2016 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2016

KAAVOITUSKATSAUS 2016 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2015 2.6.2015 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014

KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 KANTA-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAKATSAUS 2014 12.8.2014 1 / 8 Maakuntakaavoitus Maakuntakaava on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 132/1999) mukainen pitkän aikavälin yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.

LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3. LAPUAN KAUPUNKI 8. LIUHTARIN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 849 OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.3.2014 18.3.2014 Lapuan kaupunki Maankäyttö- ja kiinteistöosasto Poutuntie

Lisätiedot

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-

Lisätiedot

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma LOIMAAN KAUPUNKI Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 17.09.2013 Nahinlahden alue (Myllykylä) 1( 5) Kaava-alueen sijainti Ilmakuva kaava-alueesta. Mikä osallistumis-

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA

LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA LAPUAN KAUPUNKI 11. KOSKIKYLÄN KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS HUHTALANTIE VÄLI KOULUKATU-TILHENTIE OAS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.10.2015 5.10.2015 Lapuan kaupunki Maankäyttö-

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella

Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Laadittu 12.5.2015 Tarkistettu 06.10.2015 Herusten asemakaavan muutos Valssitien alueella Kaavatunnus: 5-021 Diaarinro: 471/10.02.03/2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 06.10.2015 Suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019

SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 SAVUKOSKEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2019 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Mikä on kaavoituskatsaus 2 Kaavoitusviranomainen 2 Miten voit osallistua kaavoitukseen 2 2. Maankäytön suunnittelu ja kunnan tavoitteet 3

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1

Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Liedon Portin muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / ASEMANSEUTU 2.14 LIEDON PORTIN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2018 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2017

KAAVOITUSKATSAUS 2017 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A

OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY OSALLISTUMI S - JA ARVIOI NTI SUUNNI TE LM A SÄKYLÄN KUNTA SÄKYLÄN LIIKEALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄIVÄYS: 16.12.2013, TARK. 9.4.2014, 30.11.2015 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

1 (5) Suunnittelualueen sijainti sekä alustava suunnittelualueen rajaus

1 (5) Suunnittelualueen sijainti sekä alustava suunnittelualueen rajaus YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 11.11.2014 582/51.512/2014 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kolmenkulman yritysalueen laajennus (läntisen kehätien itäpuoli ja Kolmenkulmantien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ 2019 Ylöjärven kaupunki Timo Rysä

KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ 2019 Ylöjärven kaupunki Timo Rysä KAUPUNKISEUDUN TONTTIPÄIVÄ 2019 Ylöjärven kaupunki Timo Rysä 4.4.2019 Yleisiä nostoja ja tavoitteita Kaavoituksen painopiste lähivuosina yleiskaavoituksesta asemakaavoitukseen Ydinkeskustan oyk, osittainen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma A k a a n p o r t i n ( S a t a m a t i e - L e n t i l ä n t i e ) a s e m a- k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 2.9.2015 Diaari nro:

Lisätiedot

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma V i i a l a n e n t i s e n m u s e o n a l u e e n a s e m a k a a v a n muu tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 4.11.2015 Diaari nro: AKAA: 645/2015 S i

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kemijärven kaupunki 1 (6) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaava Pyhätunturin matkailukeskuksessa Teuvontien varrella. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Suunnittelualue sijaitsee Pyhätunturin

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS

SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.

Lisätiedot

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467

RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAAVA NRO 467 Valkeakosken kaupunki 2.4.2013 Kaavoitus / Kaupunkisuunnitteluyksikkö Sääksmäentie 2 37600 VALKEAKOSKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 2.4.2013 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVA- KARTTAA RADANVARSITIE, ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; VANHASELKÄ, KORTTELIT 153, 154 JA 255 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 18.2.2015 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.

Lisätiedot

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58)

Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) LIEKSAN KAUPUNKI Mähkön (6.) kaupunginosan korttelia nro 58 koskeva asemakaavamuutos ja sitova tonttijako (osakortteli 58) Kuva 1. Kaavamuutoksen tarkastelualue Maankäyttö- ja rakennuslain 63 ja asetuksen

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue

Lisätiedot

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1

Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 1. vaihemaakuntakaava, turvetuotanto 9.3.2012 1 Pirkanmaan 2. vaihemaakuntakaava Liikenne ja logistiikka Kaavaehdotus Julkisesti nähtävillä 21.11.-30.12.2011 Asukastilaisuudet: ti 22.11.11 Ylöjärvi,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5194 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.5.2017 ASEMAKAAVA Kaukolämpölaitoksen tontin laajennus Kankaanpään kaupungin 6. kaupunginosaa (Koskenoja), osaa kortteleista

Lisätiedot

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA

ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus YKSYKKÖSEN YRITYSALUE ISO-IIVARINTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 15.09.2016 on lakisääteinen

Lisätiedot

Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkonseudun asemakaavan muutos Asuntila, Idäntie, osa korttelista 487 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ympäristölautakunta 19.5.2015 Ympäristölautakunta 17.2.2015 Ympäristölautakunta 19.8.2014 Dnro:

Lisätiedot

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI KAAVOITUSLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

PARKANON KAUPUNKI KAAVOITUSLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 PARKANON KAUPUNKI KAAVOITUSLAUTAKUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 Parkanon kaupunki Mittaus- ja kaavoitustoimisto 19.5.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ... 3 2 KAAVOITUKSEEN VAIKUTTAMINEN... 3 3 MAAKUNTAKAAVOITUS...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015

Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 Mustikkakankaan teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma LUONNOS 26.1.2015 KAAVAMUUTOKSEN KOHDE, TARKOITUS JA TAVOITTEET Mustikkakankaan teollisuusalue sijaitsee

Lisätiedot

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6

Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6 SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma K y r ö n t i e 3 5 a s e m a k a a v a Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 3.2.2016 Päivitetty: 1.6.2016 Diaari nro: AKAA: 621/2015 S i s ä l l y s 1. Suunnittelualue...

Lisätiedot