Suomen kotieläintalouden fosforikierto säätöpotentiaali maatiloilla ja aluetasolla

Transkriptio

1 Maa- ja elintarviketalous 138 Suomen kotieläintalouden fosforikierto säätöpotentiaali maatiloilla ja aluetasolla Eila Turtola ja Kari Ylivainio (toim.) RehuP Eläin LantaP TuontiP Tuotteet LihaluujauhoP Eläintuotantoalueiden PeltoP Ympäristö Kasvintuotantoalueiden PeltoP LannoiteP Ympäristö

2 Maa- ja elintarviketalous s. Suomen kotieläintalouden fosforikierto säätöpotentiaali maatiloilla ja aluetasolla Eila Turtola ja Kari Ylivainio (toim.) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus

3 ISBN (Painettu) ISBN (Verkkojulkaisu) ISSN (Painettu) ISSN (Verkkojulkaisu) Copyright MTT Kirjoittajat Julkaisija ja kustantaja MTT, Jokioinen Jakelu ja myynti MTT, Tietopalvelut, Jokioinen Puhelin (03) , telekopio (03) sähköposti Julkaisuvuosi 2009 Kannen kuva Eila Turtola Painopaikka Tampereen Yliopistopaino Oy Juvenes Print 2

4 Alkusanat Suomen maatalouden fosforikierto kytkeytyy vahvasti kotieläintalouteen. Kotieläimet syövät suurimman osan kasvien vuosittain maasta ottamasta fosforista, ja kotieläintuotannon sivutuotteiden, lannan ja lihaluujauhon, fosforisisältö on vuositasolla yhtä suuri kuin kemiallisissa lannoitteissa pelloille viime vuosina levitetty fosforimäärä. Yksittäisillä maatiloilla ei kuitenkaan käytetä lantaa ja ostolannoitteita tässä suhteessa, koska maatilat ovat yhä enemmän erikoistuneet joko kotieläintuotantoon tai kasvintuotantoon. Erikoistuminen on myös alueellista, esimerkiksi Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla on laajoja alueita, joilla muodostuu lantafosforia vuodessa useita kymmeniä kiloja peltohehtaaria kohti. Kun lantafosfori kiertää vain vähän alkulähteilleen, fosforikiertoa täydennetään kasvintuotannossa väkilannoitteilla. Näin kasvintuotantotilat voivat toisaalta valita vapaammin lannoitustasonsa, mikä heijastuu lannoitusmäärien suurena vaihteluna maatilojen ja peltolohkojen välillä. Luomutuotannossa ei sallita väkilannoitusta lainkaan. Fosforikierron alueellisista eroista riippumatta Suomessa on totuttu käyttämään suuria fosforilannoitusmääriä. Voimaperäisellä lannoituksella haluttiin alun perin nostaa maan fosforipitoisuutta ja myös kerätä fosforivarantoja tulevaisuutta varten. Pitkään myös uskottiin, ettei maan fosforipitoisuuden kasvulla olisi kielteisiä vaikutuksia ympäristön tilaan. Väkilannoitus on viime vuosina voimakkaasti vähentynyt, mutta esimerkiksi ympäristötuen fosforilannoitusrajat ovat edelleen korkeampia kuin viljelykasvien tarve edellyttäisi. Kaiken kaikkiaan pitkään jatkunut lannan käytön alueellinen epätasapaino, väkilannoitefosforin tuominen kiertoon ja yleensäkin ylimitoitettu fosforinkäyttö ovat kerryttäneet fosforia suurelle osalle peltoalasta sellaisia määriä, että tällä on huomattava vaikutus maatalouden vesistökuormitukseen. Maatalouden harjoittaminen kestävästi edellyttää fosforikierron korjaamista ja maahan kertyneiden fosforivarojen pienentämistä. Tämä voidaan toteuttaa hyödyntämällä kaikki soveltuvat fosforia sisältävät tuotannon sivutuotteet ravinnelähteinä kasvin- ja eläintuotannossa ja turvautumalla vasta toissijaisesti väkilannoitteisiin. Lantafosforin tarpeen mukaisen käytön edellytyksenä on myös prosessointimenetelmien kehittäminen ja lantafosforin markkinointi. Tuotannon sivutuotteiden hyödyntäminen kannattaa perustaa tutkittuun tietoon ravinteiden käyttökelpoisuudesta ja niiden todellisesta tarpeesta. Kotieläintuotannon sivutuotteena syntyy lihaluujauhoa niin paljon, että siitä riittäisi vuodessa fosforia puoli kiloa peltohehtaaria kohti. Kun lihaluujauhon lannoitekäyttö on tullut sallituksi, se muodostaa potentiaalisen väkilannoitteita korvaavan ravinnelähteen. Lihaluujauho sisältää hitaasti liukenevaa luuperäistä fosforia, jonka käyttökelpoisuus kasvintuotannossa on tärkeä tuntea. Merkittävä osa lihaluujauhosta on syötetty turkiseläimille, minkä vuoksi lihaluujauhon kierrätysvaihtoehdot joko suoraan lannoitteeksi tai eläinten ruokintaan vaikuttavat myös 3

5 lantafosforin käyttökelpoisuuteen ja erityisesti Pohjanmaan alueen fosforitaseisiin. Myös muussa kotieläintuotannossa, kuten maidontuotannossa, on kiinnitetty vähemmän huomiota fosforiruokinnan optimointiin kuin typen käyttöön, mikä on vaikuttanut syntyvän lantafosforin määrään. Kotieläinten ruokintaa on mahdollista säätää ja vähentää tilalle ostettavan fosforin käyttöä, jolloin tilojen fosforitaseet laskevat. Tuotannon perusprosesseihin liittyvät korjausliikkeet ovat välttämättömiä maaperän fosforipitoisuuden pienentämiseksi ja päästövähennystavoitteiden saavuttamiseksi. Fosforin tarpeenmukainen käyttö voi parhaimmillaan myös vähentää turhia kustannuksia. Tähän Maa- ja elintarviketalous -lehden numeroon on koottu tulokset tutkimuksesta Suomen kotieläintalouden fosforikierto tila- ja aluetason käytäntöjen optimointi. Tutkimuksen tavoitteena oli tuottaa tietoa ja kehittää työkaluja, joiden avulla voidaan sulkea kotieläintalouden ja koko Suomen maatalouden fosforikiertoa, vähentää fosforikuormitusta ja säästää rajallisia fosforivaroja. Tavoitteena oli ensisijaisesti vähentää turhaa fosforin kertymistä maahan. Tutkimukseen sisältyivät osakokonaisuudet tilatason fosforinkäytön optimoinnista tuotantoa kuvaavien mallien avulla sekä maidontuotannossa (kirjoittajina Huhtanen ym) että turkistuotannossa (Rekilä ym.), kotieläintalouden ylijäämäfosforin hyödyntämisestä kasvintuotannossa (Ylivainio ja Turtola, Ylivainio ym.) ja ympäristön ja talouden välisistä kytkennöistä tila- ja aluetasolla (Helin). Osatutkimusten tuloksia hyödynnettiin laskemalla maatalouden fosforikierron alueellinen saatövara ja sen vaikutukset fosforin käyttötarpeeseen ja potentiaaliseen fosforikuormitukseen (Lemola ym.). Tutkimus toteutettiin vuosina , ja sitä rahoittivat maa- ja metsätalousministeriö, Suomen turkistuottajain keskusliitto, Honkajoki Oy, Valio Oy, Kemira Grow-How Oyj ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Yhteistyökumppanien panos ja asiantuntemus olivat tutkimukselle erittäin arvokkaita. Kiitämme rahoittajien lisäksi tutkimuksen ohjausryhmää, johon kuuluivat Pirjo Salminen (puheenjohtaja), Sini Wallenius ja Tarja Haaranen MMM:stä, Helinä Hartikainen Helsingin yliopistosta, Ilpo Pölönen ja Timo Mikkola STKL:sta, Kurt Hemnell MTK:sta, Sari Peltonen ProAgriasta ja Anne Polso Länsi-Suomen ympäristökeskuksesta. Lisäksi haluamme kiittää Hannu Uusi-Honkoa aktiivisesta tuesta tutkimuksen käynnistämiseksi. Jokioisilla Eila Turtola, Pekka Huhtanen, Kari Ylivainio, Janne Helin ja Teppo Rekilä 4

6 Sisällysluettelo Maitotilan fosforikierron mallintaminen Pekka Huhtanen, Juha Nousiainen, Mikko Tuori ja Eila Turtola... 6 Turkiseläintuotannon fosforikierron mallintaminen Teppo Rekilä, Nita Koskinen, Pekka Huhtanen, Päivi Pylkkö, Kirsi Kupsala ja Kari Ylivainio Kotieläintalouden ylijäämäfosfori kasvintuotannossa Kari Ylivainio ja Eila Turtola Peltojen viljavuuden kehitys Pohjanmaan ja Hämeen luomutiloilla Kari Ylivainio, Unto Nikunen ja Eila Turtola Kotieläintalouden ravinnekierron ympäristötaloudellinen optimointi aluemalli maidon- ja viljantuotantoon erikoistuneille tiloille Janne Helin Fosforikierron biologinen säätövara ja sen vaikutus maatalouden fosforikuormitukseen Riitta Lemola, Jouni Nousiainen, Pekka Huhtanen ja Eila Turtola

7 Maitotilan fosforikierron mallintaminen Pekka Huhtanen 1), Juha Nousiainen 2), Mikko Tuori 1) ja Eila Turtola 3) 1) MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Kotieläintuotannon tutkimus, Jokioinen, 2) Valio Oy, Alkutuotanto, PL 10, Valio, 3) MTT (Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus), Kasvintuotannon tutkimus, Jokioinen, Jokioinen, Tiivistelmä Intensiivinen kotieläintalous ja sen alueellinen keskittyminen ovat keskeisiä tekijöitä maatalouden vesistökuormituksen kannalta. Empiiristen tutkimusten mukaan maitotilojen fosforin (P) että typen (N) porttitaseet ovat selvästi ylijäämäiset Suomessa. Intensiiviseen karjatalouteen, erityisesti maidontuotantoon, kohdistuukin tulevaisuudessa entistä suurempi paine vähentää ravinnepäästöjä, jotta sisä- ja rannikkovesien rehevöitymiskehitys voitaisiin katkaista. Peltoviljelyn ravinnehuuhtoumariskit ovat sidoksissa ravinnetaseisiin, vaikka lyhyellä aikavälillä (satovuosi) yhteys ei välttämättä ole kovin voimakas. Pidemmällä aikavälillä ravinnepäästöt eivät vähene, ellei ravinneylijäämiä voida pienentää. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli 1) mallintaa maitotilan fosforija typpikierto ja 2) testata mallin toimivuus riippumattomalla tila-aineistolla. Tavoitteena oli, että mallin avulla voidaan kvantitatiivisesti arvioida maitotilan ravinnetase ja ennustaa erilaisten peltoviljelyn ja maidontuotannon vaihtoehtojen vaikutuksia ravinnetaseisiin. Maitotilamalli Lypsikki koostuu viidestä eri alamallista: karjan uudistus (1), maidontuotanto (2), karjanlanta (3), rehuviljely (4) sekä ravinnetaseet (5). Malli toimii MS-excel -taulukkolaskentaohjelmalla. Rehuviljelyosassa arvioidaan viljeltyjen kasvien sadot ja satojen typpi- ja fosforipitoisuus. Satofunktiot estimoitiin kotimaisten ruutusatokokeiden perusteella siten, että typpi- ja fosforilannoituksen vaikutus kasvien satoon huomioitiin erillisinä. Fosforilannoitusvasteen oletettiin riippuvan maan viljavuusfosforiluvusta. Mallissa lasketaan tietyn lehmämäärän tarvitsema nuorkarjan määrä, kun kaikki tilan eläimet kasvatetaan itse ja lehmien poiston osuus ja poikimisväli vaihtelevat. Simulointi rakennettiin Powersim ohjelmalla. Nuorkarjan tarvitsema rehumäärä laskettiin ruokintasuositusten mukaan, ja erotuksena saatiin lehmille jäävä rehusatomäärä. Ruokintana käytettiin ympärivuotista säilörehuruokintaa. Lehmien tarvitsema rehumäärä laskettiin voimassa olevia ruokintasuosituksia noudattaen, mutta siten, että normeja on mahdollista muuttaa eri simuloinneissa. Lehmien syöntipotentiaali mallinnettiin erikseen eläintekijöistä (tuotospotentiaali, elopaino) ja dieettitekijöistä (karkearehun laatu ja väkirehuruokinta) riippuvaksi. Lehmien dieetti optimoitiin pienimmän rehuannoksen hinnan perusteella keskimääräiselle tuotostasolle laktaation aikana ottaen huomioon lehmien syöntipotentiaali, 6

8 tuotostaso sekä käytössä olevien rehujen laatu ja hinta. Maidontuotanto ja maidon koostumus laskettiin käyttäen energian ja valkuaisen saantiin perustuvia todellisia tuotosvasteita. Ravinnetaselaskennassa arvioidaan maitoon, eläimiin ja lantaan jakautuvat ravinteet, ja lasketaan tilan ravinteiden porttitaseet ottaen huomioon kasvien, maidon ja eläinten myynnit tilalta ulos ja ravinteiden ostot mm. lannoitteissa ja rehuissa. Malli testattiin 26 maitotilan aineistolla, joka sisälsi 1 4 satovuoden ravinnetaseet. Tulokset osoittivat, että mallilla lasketut tilojen fosfori- ja typpitaseet korreloivat hyvin havaittujen taseiden kanssa (P: R2 = ja N: R2 = 0.876). Sekä mallilla simuloitujen että havaittujen tulosten perusteella tilalle ostettu fosforilannoitekilo lisäsi porttitasetta noin kg/ha eli lannoitefosfori jäi kokonaan peltoon. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että fosforilannoituksen satovasteet ovat maitotiloilla karjanlannan kaytöstä ja maan korkeista fosforiluvuista johtuen pieniä. Tila-aineistot osoittavat, että ostorehuissa tilalle tulevaa fosforia ei ole otettu huomioon kasvien lannoituksessa. Tuotantointensiteetin lisääntyessä 1000 maitokilolla hehtaaria kohti fosforitase nousi kg/ha sekä mallisimuloinneissa että tila-aineistoissa. Tutkimus osoitti, että suomalaisten maitotilojen fosforitase voidaan laskea reilusti alle puoleen nykyisestä vähentämällä oleellisesti tai lopettamalla kokonaan taloudellisesti kannattamaton fosforilannoitus. Tuotantointensiteetin lisäys lehmämäärää lisäämällä nostaa fosforitasetta vähemmmän kuin ruokintaintensiteetin, erityisesti valkuaisruokinnan, lisäys. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että maitotilan kasvinviljelyn ja maidontuotannon integroiva systeemimalli on hyvin käyttökelpoinen työkalu ravinteiden hyväksikäytön tehostamiseksi. Jatkotutkimuksissa mallia täydennetään laidunkierrolla ja nurmirehujen korjuustrategialla. Avainsanat: maitotila, fosfori, ravinnekierto, mallinnus 7

9 Modelling phosphorus cycle and management decisions affecting nutrient balances on dairy farms Pekka Huhtanen 1), Juha Nousiainen 2), Mikko, Tuori 1), and Eila Turtola 3) 1) MTT Agrifood Research Finland, Animal Production Research, FI-31600, Jokioinen, Finland, 2) Valio Ltd., Farm Services, P.O. Box 10, Valio, 3) MTT Agrifood Research Finland, Kasvintuotannon tutkimus, FI-31600, Jokioinen, Finland, Abstract Intensive animal production and its concentration to certain areas are important factors influencing nutrient emissions to the environment. Empirical field data indicates that farm gate phosphorus (P) and nitrogen (N) balances are highly positive in Finland and calls for measures to reduce the balances especially in milk production. While the relationship between P and N emissions and nutrient balances may not be very strong within a shorter period (e.g. growing season), nutrient leaching losses can not be ultimately mitigated unless excesses per hectare are reduced. The objective of this study was to model N- and P cycles on dairy farms (2) and to validate the model with independent farm data. The objectives of the model were to predict nutrient balances in a dairy farm and estimate the effect of different management decisions in crop and milk production on nutrient balances. The dairy farm model ( Lypsikki ) includes five sub-models: herd replacement (1), milk production (2) manure management (3), crop production (4) and farm nutrient balances (5). The model was constructed using MS-Excel and the optimizations were made using Excel Solver. Crop yield functions were based on Finnish data from plot-experiments. The effects of N- and P-fertilization on crop yields were assumed to be independent of each other. The responses to P- fertilization were related to soil P-test. The herd model estimates the number of young stock needed to maintain the given herd size, when replacement rate and calving interval are known. The model assumes that the heifers are raised on the farm. Herd replacement model was constructed using Powersim software. Milk production model assumes zero grazing system with year-round silage feeding. The amount of feeds required by the young stock was calculated according to the Finnish recommendations and the remaining feed produced on farm was available for dairy cows. Feeding of dairy cows was calculated using the current feeding recommendations, but the model allowed adjusting the recommendations to predict the effects of feeding intensity on nutrient balances. Intake potential of the cows was modeled from animal (yield potential, live weight) and dietary (forage quality, concentrate feeding) factors. The diet was 8

10 optimized for minimum cost to meet the requirements, taking into account intake potential, milk production, and the amount, quality and price of the feeds. Milk production and milk composition were estimated from intake of energy, protein and some other nutrients using prediction equations derived from a large data set (998 treatment means). The nutrients in milk, animals and manure were estimated by nutrient balance sub-model. Farm gate nutrient balances were calculated as a difference between imported fertilizers, manure, feeds and animals and exported milk, animals, crops and manure. The model was validated using data from 26 dairy farms, including calculated nutrient balances of 1 4 years. The model validation indicated a strong relationships between model-predicted and observed farm gate nutrient balances: (P: R 2 = and N: R 2 = 0.876). Based on both model predictions and farm data, one kg of purchased P-fertilizer increased farm gate P-balance by kg; i.e. all purchased P-fertilizer remained on the farm and increased the amount of P available for leaching or surface run-off. This is most likely related to small yield responses to increased P-fertilization in dairy farms where manure P is used and soil P-test values are usually high. Small positive correlation in the amount of imported fertilizer and feed P indicates that feed P (and manure P) is not taken into account in P-fertilization. Farm gate P-balance increased kg/ha both in model simulations and farm data as production intensity was increased by 1000 kg milk/ha. Farm gate P-balance can be reduced to less than 50% of the current level by markedly reducing or completely giving up the application of purchased P-fertilizers. Increasing production intensity (kg milk/ha) by more intensive feeding, especially protein, will increase farm gate P-balance more than increasing the number of cows while maintaining production level per cow. It can be concluded that the constructed model, which integrates crop and animal production, and manure management on dairy farms is a useful tool in finding the most efficient means to reduce farm nutrient balances and nutrient emissions. The future work will focus on including grazing and forage harvesting strategies in the model. Key words: dairy farm, phosphorus, nutrient balance, modeling 9

11 1 Johdanto Vuosina maatalouden osuus ihmistoiminnan aiheuttamasta vesistökuormituksesta Suomessa oli fosforikuorman osalta noin 60% ja typpikuorman osalta noin 50%. Viimeisen vajaan 20 vuoden aikana maamme peltojen fosfori- ja typpitaseet ovat laskeneet etenkin kasvintuotantoalueilla, kun taas intensiivisen kotieläintuotannon alueilla taseet ovat pysytelleet korkeampina (MMM 2004, Uusitalo ym. 2007, Salo ym. 2007). Tulevaisuudessa maatalouden aiheuttama vesistökuormitus on siten yhä suuremmalta osin sidoksissa ravinnepäästöihin intensiivisen kotieläintalouden alueilla. Erityisesti voimaperäisillä maidontuotantoalueilla, kuten Pohjanmaalla, peltojen fosforitaseet ovat muita alueita korkeampia (Uusitalo ym. 2007), ja näillä alueilla nautaeläinten tuottaman lannan ravinnesisältö on keskeinen kuormituksen taustatekijä (Yrjänen ym. 2003). Huolimatta monista toimenpiteistä mm. jo toteutetuissa ympäristötukijärjestelmissä, maataloudesta kuormituksensa saavien vesistöjen tila ei ole vielä merkittävästi parantunut (Räike ym. 2004, Ekholm ym. 2007). Mitattavien vaikutusten näkyminen vie aikaa, koska aikaisempien toimien vuoksi maaperään ja vesistöihin on varastoitunut runsaasti ravinteita. On myös mahdollista, että toimenpiteet ovat olleet riittämättömiä ja/tai väärin suunnattuja. Monet tukiohjelmien toimenpiteet, kuten peltojen suojakaistat, tavoittelevat ravinneylijäämien pidättämistä maahan eivätkä niinkään kvantitatiivista ravinnekierron hallintaa. Empiiristen tila-aineistojen mukaan Suomen maitotiloilla fosforin (P, 11,7 kg/ ha) ja typen (N, 110 kg/ha) porttitaseet ovat selvästi ylijäämäiset (Virtanen ja Nousiainen 2005). Laskennallisen arvion mukaan luvulla Suomen koko karjatalouden lantaan tuottama fosforimäärä nousi noin 7000 tonnista reiluun tonniin (Nousiainen J.I., julkaisematon). Vastaavasti kotieläintuotteisiin sitoutunut fosforimäärä kaksinkertaistui 2500 tonnista 5000 tonniin. Maidontuotannossa tuotantointensiteetin (kg maitoa/ha) lisäys yleensä johtaa ympäristön kannalta negatiiviseen kehitykseen (Virtanen ja Nousiainen, 2005). Tätä kehitystä on Suomen EU-jäsenyyden ajan vauhdittanut suhteellisen korkea maidon hinta suhteessa viljan ja valkuaisrehujen hintaan. Tällöin ruokintaintensiteettiä on kannattanut nostaa, mutta aleneva lisätuotos (kg maitoa/lisäväkirehukilo) on johtanut jyrkästi nousevaan lannan fosforisisältöön maitokiloa kohden (Yrjänen ym. 2003). Samaan aikaan maitotilojen rakennekehitys on ollut suurelta osin tilan ulkopuolelta ostettujen rehujen varassa lisäten tilojen fosforiylijäämää. Ylimääräinen lannan fosfori olisi tietenkin hyödynnettävissä kasvinviljelyssä, mutta tätä rajoittaa kasvinviljelytilojen vähäinen määrä intensiivisen maidontuotannon alueilla. Rakennemuutos ja ruokintaintensiteetin kasvu onkin johtanut siihen, että maitotilojen keskimääräinen fosforiylijäämä on nousussa, vaikka kokonaistuotanto on laskenut. Maatalouden ympäristötutkimus on pitkälti keskittynyt ravinnekierron (maaperä, kasvinviljely, ruokinta, lanta, huuhtoumat) yksityiskohtien tutkimukseen. Tämän sinänsä arvok- 10

12 kaan ja välttämättömän tiedon hyödyntäminen voi jäädä tehottomaksi ilman koko ravinnekierron kokonaisvaltaista ja kvantitatiivista hallintaa. On esimerkiksi mahdollista, että parannettaessa ruokinnan ravintoaineiden hyväksikäyttöä koko tilasysteemitason hyväksikäyttö voi huonontua, jos ruokinnan muutos tehdään ostopanoksilla. Intensiiviseen karjatalouteen, erityisesti maidontuotantoon, kohdistuu yhä suurempi paine vähentää ravinnepäästöjä. Potentiaaliset peltoviljelyn ravinnehuuhtoumat ovat sidoksissa ravinnetaseeseen, vaikka lyhyellä aikavälillä (satovuosi) yhteys ei välttämättä ole kovin selkeä (Ekholm ym. 2005). Maan fosforiluvun noustessa matalalta tasolta satotaso ensin nousee, mutta potentiaalinen huuhtoumariski kasvaa samalla ja jatkaa kasvuaan fosforiluvun noustessa kasvien tarvetta suuremmaksi (Sharpley ym. 2003, Uusitalo ja Aura 2005). Pidemmällä aikavälillä ravinnepäästöjä ei voida vähentää ilman ravinnetaseen laskua. Tämän tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena oli kehittää maitotilan systeemimalli ravinteiden hyväksikäytön ja ravinneylijäämien laskemiseksi. Lisäksi tavoitteena oli testata mallin toimivuus riippumattomalla tila-aineistolla ja arvioida yksittäisten rehuviljelyn ja ruokinnan toimenpiteiden vaikutuksia ravinteiden hyväksikäyttöön ja ravinneylijäämiin. 2 Aineisto ja menetelmät Malli koostuu viidestä eri alamallista: karjan uudistus (1), maidontuotanto (2), karjanlanta (3), rehuviljely (4) sekä ravinnetaseet (5) (Kuva 1). Malli on rakennettu pääosin Excel taulukkolaskenta-ohjelmalla. Karjan uudistus Eläimen myynti Ostorehut Rehujen varastointi ja ruokinta Maidontuotanto Maidon ja eläinten myynti Väkilann. osto Kasvien myynti Kasvinviljely Lannan varastointi Osto Myynti Yli/alijäämä Huuhtoutuminen Haihtuminen Kuva 1. Maitotilan ravinnekiertomallin kaavamainen esitys 11

13 2.1 Karjan uudistus Mallissa lasketaan lehmien uudistukseen tarvittava nuorkarjan määrä uudistusnopeuden ja poikimavälin mukaan (Huhtanen ja Nousiainen 2006). Lehmien poistotarve eri tuotannon vaiheissa sekä vasikoiden kuolleisuus laskettiin karjantarkkailuaineiston perusteella (Nousiainen 2006). Malli olettaa, että syntyneet sonnivasikat (0,52) ja ylimääräiset lehmävasikat myydään heti syntymän jälkeen ja vakiolehmämäärä ylläpidetään lehmävasikoiden myynnillä. Mallintaminen tehtiin Powersim ohjelmistolla, joka voi kommunikoida Excel taulukkolaskentaohjelman kanssa. Nuorkarjan ja umpilehmien ravinnontarpeet (kasvu, tiineys) laskettiin suomalaisten ruokintasuositusten mukaan (MTT 2006). Laskennallinen fosforin saanti perusrehuista (säilörehu, vilja ja rypsi) oli riittävä kaikille eläinryhmille ilman kivennäisfosforia. 2.2 Maidontuotanto Lehmien ruokinnat laskettiin lypsykauden keskimääräisen tuotoksen ja maidon koostumuksen mukaan. Yksinkertaistettu malli on perusteltu, koska lypsykauden jakaminen kolmeen osaan johti keskimäärin samanlaiseen dieettiin, jota myös tutkimustulokset tukevat. Päivittäinen lehmien ravinnontarve (ME, OIV, Ca, P, Na ja Mg) laskettiin suomalaisten suositusten perusteella (MTT 2006). Karkearehujen energia- (MJ ME/kg KA) ja valkuaisarvo (OIV, g/kg KA) laskettiin D-arvon ja raakavalkuaispitoisuuden mukaan (MTT 2006). Ostoväkirehujen ME- ja OIV-arvot laskettiin taulukoiden koostumuksen ja sulavuuksien mukaan (MTT 2006). Kotoisten rehujen kivennäispitoisuus laskettiin typpi- ja fosforilannoituksen perusteella. Lehmien ME-tarve laskettiin seuraavasti: ME tarve (MJ/pv) = 0,515 EP 0,75 + 5,15 EKM [1] missä EP = elopaino (kg) ja EKM = energiakorjattu maitotuotos (kg/pv). Lehmien todellinen ME-saanti laskettiin korjaamalla taulukkoarvojen perusteella laskettu energiansaanti väki- ja karkearehujen negatiivisten yhdysvaikutusten ja korkeamman ruokintatason mukaan seuraavasti: ME tod (MJ/pv) = 13,6 + 0,936 MEI-29,5 VR osuus [2] missä MEI = ME saanti (taulukkoarvot) ja VR osuus = väkirehun osuus dieetin kuiva-aineessa (0 1). Lehmien fosforin tarve laskettiin seuraavasti P (g/pv) = (0,002 EP + 1,0 KA syo + 0,9 Maito) / 0,70 [3] missä KA syo = kuiva-aineen syönti (kg KA/pv) ja maidon fosforipitoisuus (0,93 g/kg) ja rehujen fosforin hyväksikäyttö (0,70) oletettiin vakioiksi. 12

14 Lehmille käytettävissä olevien kotoisten rehujen määrä laskettiin vähentämällä rehusadosta nuorkarjan ja umpilehmien tarvitsema rehumäärä. Tilalla tuotettujen rehujen ylimäärä myytiin tilalta ulos. Lehmien kuiva-aineen syöntipotentiaali (KASYÖ max ) laskettiin seuraavasti: KASYÖ max (kg KA/pv) = a + b EP + c EKM + 0,1 (TDMI indeksi 100) [4] missä a, b and c ovat vakioita ja TDMI indeksi kuvaa koko dieetin syöntipotentiaalia ja se laskettiin Rinne ym. (2008) kuvaamalla tavalla. Kaavassa maitotuotos (EKM) kuvaa dieetistä riippumatonta karjan tuotospotentiaalia. Lehmien päivittäisen rehuannoksen optimointi tehtiin Excel taulukkolaskentaohjelman Solver -työkalulla. Optimoinnissa huomioitiin syöntikyky, ruokintasuositukset, pötsifysiologiset rajoitukset (karkearehujen NDF:n saanti, tärkkelyksen ja rasvan pitoisuudet) sekä rehujen hinnat. Karkearehujen hinta koostui kaikista kustannuksista (kiinteät ja muuttuvat) minimikarkearehun tarpeelle (kg ka/pv) ja tätä ylittävältä osalta muuttuvista kustannuksista. Ostoväkirehuille käytettiin markkinahintoja. Lehmien maidontuotanto optimoiduilla dieeteillä laskettiin empiirisellä regressioyhtälöllä, joka on estimoitu lehmien tuotosvasteaineistosta mixed -regressiolla kokeiden välisen vaihtelun poistamiseksi (kts. Huhtanen ym. 2008). Tuotosvasteaineisto rajattiin siten, että kokeen keskimääräinen tuotos oli vähintään 25 kg/pv, jolloin aineistoon jäi 495 dieettikohtaista havaintoa. Tuotosvasteet (Y maito, Y EKM, Y valkuainen ) laskettiin seuraavasti: Y = a + b ME tod + c ME 2 tod + d ROV + e ROV 2 + f TÄRK + g TÄRK 2 + h VR ras + i VR 2 ras [5] missä ME tod = korjattu ME-saanti (MJ/pv, ROV = ohitusvalkuaisen saanti (kg/ pv) sekä TÄRK ja VR ras rehuannoksen tärkkelys- ja raakarasvapitoisuus (g/ kg KA). 2.3 Karjanlanta Lypsävien lehmien lannan typpi jaettiin sonnan ja virtsan typpeen seuraavasti: Virtsan N (g/pv) = 16,9(±11,0) -12,3(±0,69) KA Syo + 0,833(±0,012) N sa [6] Sonnan N (g/pv) = -17,7(±9,7) + 6,3(±0,62) KA Syo + 0,108 (±0,011) N sa [7] missä N sa = typen saanti (g/pv). Yhtälöt perustuvat laajaan noin 500 ruokintaa käsittävään lypsylehmien ruokintakoeaineistoon (Huhtanen ym. 2008b). Sonnan typen määrä laskettiin typen saannin ja raakavalkuaisen sulavuuden perus- 13

15 teella ja virtsan typpi typen saannin sekä maidossa ja sonnassa eritetyn typen erotuksena olettaen, että pidättyneen typen määrä on nolla. Nuoren karjan ja umpilehmien lannan typpi jaettiin virtsan ja sonnan typpeen ns. Lucasin yhtälöllä. Sonnan typen osuus laskettiin: sonnan RV/koko dieetin RV. Eläimiin sitoutunut typen osuus laskettiin jakamalla tilalta poistettuihin eläimiin sitoutunut typpi nuoren karjan ja umpilehmien ruokintaan käytetyllä typpimäärällä. Nuorkarjan virtsan typpi laskettiin seuraavasti: Virtsan N osuus = (N syönti Sonnan N Eläimiin sitoutunut N) / N syönti [8] Malli olettaa, että lanta käsitellään lietelantana. Kokonaistyppi ja fosfori lietelannassa lasketaan: N liete = N rehut N maito N eläimet 0,10 x Virtsan N [9] P liete = P rehut P maito P eläimet [10] missä rehujen ravinteet on laskettu kaikkien eläinryhmien ruokinnasta (tilalla tuotetut rehut ja ostorehut). Virtsan ammoniakin haihdunta oletettiin olevan 10%. Tilalta myydyn maidon typpi ja fosforisisältö laskettiin seuraavasti: N maito (kg) = 0,95 Maitotuotos 0,157 RV maito [11] P maito (kg) = 0,95 P maito (g/kg) Maitotuotos (kg) [12] missä maidon fosforipitoisuus oletetaan vakioksi (0,9 g/kg). Maidon myyntiosuus on oletusarvona 0,95 kokonaistuotoksesta. Tilalta myytyihin eläimiin sitoutuneet ravinteet laskettiin ARC (1980) -taulukkoarvojen mukaan seuraavasti: N eläimet (kg) = 0,0214 EP (kg) + 0,299 [13] P eläimet (kg) = 0,0067 EP (kg) + 0,055 [14] 2.4 Rehuviljely Tilan viljelykierto kuvataan mallissa seuraavasti: A (ha) = a 1 K + a 2 K + a 3 KV + a 4 NU1 + a 5 NU2 + a 6 NU3 + a 7 NU4 + a 8 KE [15] missä A = kokonaisala, K = kaura, O = ohra, KV = kokoviljasäilörehu, NU = nurmi ja KE = kesanto. Nurmen ikä voi olla 1 4 vuotta (NU 1 -NU 4 ). Parametrit a 1 -a 8 määrittävät kunkin kasvin osuuden kokonaisalasta. Peltoala (A) voidaan jakaa vielä kivennäismaihin (s 1 ) ja eloperäisiin maihin (s 2 ): A (ha) = s 1 A + s 2 A [16] Oletuksena on, että kaikkia viljelykierron kasveja viljellään annetussa maalajien suhteessa (s 1 ja s 2 ) tasan. Peltojen kasvukuntoa määritetään parametrilla p 1. Kasvukuntoon vaikuttavat mm. maan ph, vesitalous ja maan ravinteikkuus ja 14

16 rakenne. Oletusarvo 1 kuvaa keskimääräistä kasvukuntoa. Keskisatotaso (S) lasketaan seuraavasti: S (kg KA/ha) = p 1 p 2 S e (kg KA/ha) [17] missä parametrilla p 2 muunnetaan koeruutusato (S e ) talouspeltojen sadoksi ja sen oletusarvo on 0,8. Maan fosforiluku (SPT) lasketaan seuraavasti: SPT (mg/l) = STP 0 + (0, , SPT 0 P t 0,01869 SPT 0 ) [18] missä SPT 0 (mg g/l) kuvaa maan fosforilukua ajanhetkellä 0 ja P t on fosforin porttitase (kg/ha). Yhtälö [18] on muodostettu kotimaisten P-lannoituskokeiden tuloksista (Saarela 1995) soveltaen Ekholm ym. (2005) laskentamenetelmiä. Viljelykasvien lannoitus mallinnettiin seuraavasti: N (kg/ha) = N s (kg/ha) (1 s N v N ) + N m (kg/ha) [19] P (kg/ha) = P s (kg/ha) + P m (kg/ha) [20] missä N s ja P s kuvaavat lietelannan sekä N m ja P m väkilannoitteiden ravinteita. Parametrit s N ja v N kuvaavat lietelannan liukoisen typen määrää ja haihtumistappiota levityksen yhteydessä. Parametrin s N oletusarvo on 0,5 ja v N 0,15 (kevätlevitys ja multaus), 0,45 (hajalevitys nurmen pintaan) tai 0,33 (letkulevitys nurmelle). Lannan fosforin hyväksikäytön oletusarvo on 0,85. Oletuksena malli jakaa lietelannan eri kasveille seuraavasti: muokattavalle peltoalalle nitraattidirektiivin mukainen maksimimäärä ja loput nurmelle. Lannoituksen satovasteet saadaan N-lannoituksen (2. asteen polynomi) ja fosforivasteen summana seuraavasti: KA sato (kg/ha) = a + b N (kg/ha) + c N 2 (kg/ha) + P res (kg/ha) [21] missä N on typpilannoituksen kokonaismäärä [19] ja a, b ja c ovat vakioita. Fosforin antama lisäsato (P res ) on maan P-luvun ja P-lannoituksen [20] funktio suhteutettuna perustasoihin (P luku 10 mg/l ja P-lannoitus 15 kg/ha). Lannoituksen (N ja P) vaikutukset kasvien RV- ja P-pitoisuuksiin laskettiin erikseen regressioyhtälöillä, jotka estimoitiin kotimaisista lannoituskokeista (Saarela 1995). 2.5 Ravinnetaseet Ravinteiden porttitaseet typelle (N t, kg/ha/vuosi) ja fosforille (P t, kg/ha/vuosi) laskettiin seuraavasti: N t = (N o N my )/A [22] P t = (P o P my )/A [23] missä N o ja P o ovat ravinteiden ostot tilalle (väkilannoitteet, rehut, lanta, siemenet ja eläimet) ja N my ja P my ravinteiden myynnit tilalta (kasvit, maito, lanta ja eläimet). Taseessa ei huomioitu ravinteiden poistumista kierrosta haihtumalla tai huuhtoutumalla, eikä ilmalaskeumaa otettu huomioon. 15

17 Ravinteiden (ravintoaineiden) hyväksikäyttö rehuntuotannossa, ruokinnassa ja tilalla laskettiin seuraavasti: HK pelto = Sadon P / (Väkilannan P + Karjanlannan P) [24] HK ruokinta = Myydyn maidon ja lihan P / Rehun P [25 HK tila = Myydyn rehun, maidon ja lihan P / (Ostolannoitteen P + Ostorehun P) [26] Typen osalta käytettiin vastaavia kaavoja. Karjanlannan typpi sisälsi sekä liukoisen että liukenemattoman typen, mutta ei varastointitappioita. Fosforiylijäämä maitokiloa kohti laskettiin seuraavalla kaavalla: P ylijäämä (g/kg) = [P:n saanti rehussa (g/pv) Maidon P (g/pv) / Maitotuotos (kg/pv) [27] 2.6 Mallin testaus Testausta varten kerättiin Keski-Pohjanmaalta 26 maitotilan aineisto, jonka taustatiedot on esitetty Taulukossa 1. Tiloille laskettiin 1 4 vuoden tiedoista typen ja fosforin keskimääräiset porttitaseet (kg/ka) ja taseet myös simuloitiin maitotilamallilla vastaavasti. Simulointi tehtiin tilojen ilmoittamalla väkilannoitekäytöllä ja viljelykierrolla käyttäen satokertoimena 0,8 (lannoituksen satovaste = 0,8 0,8 = 0,64 ruutukoesato). Jos tiloilla oli lihanautoja, otettiin se simuloinnissa huomioon. Lehmien ruokinta optimointiin pienimmän rehukustannuksen mukaan käyttäen tilan havaitusta keskituotoksesta laskettua laktaatiokauden (305 pv) päiväkeskituotosta. Väkirehuina optimoinnissa käytettiin tilan omaa viljaa, ostoviljaa, melassileikettä, rypsipuristetta ja -rouhetta sekä kivennäisrehuja. Simuloinnissa käytetyt rehujen ja maidon hinnat olivat vuoden 2006 keskihintoja. Maan fosforiluvun oletettiin olevan 15 mg/l. 2.7 Mallisimuloinnit Mallisimulointien tavoitteena oli selvittää, miten erilaiset ruokintaan ja rehuntuotantoon vaikuttavat tekijät vaikuttavat fosforin hyväksikäyttöön ruokinnassa, rehunviljelyssä ja tilatasolla. Mallitilalla oletettiin olevan 70 ha kivennäismaan peltoa, jonka keskimääräinen fosforiluku on 10 mg/l. Lehmämääräksi oletettiin 50 ja tuotostasoksi 9000 kg maitoa, jonka rasvapitoisuus oli 43 g/kg ja valkuaispitoisuus 34 g/kg, sekä elopainoksi 600 kg. Lehmien uudistuksen oletettiin olevan 30%, joka on tämän hetkistä tilannetta (37%) hieman alempi. Rehuntuotannossa ei käytetty lainkaan väkilannoitefosforia lukuunottamatta lannoitefosforin vaikutusten simulointeja. 16

18 2.7.1 Kivennäisfosforin käyttö Kivennäisrehun fosforipitoisuuden vaikutukset tilan fosforiylijäämään mallinnettiin käyttämällä kivennäisrehujen pitoisuutena 0, 10, 20, 30, 40 ja 50 g P/kg. Muuten olosuhteet (tuotostaso, peltoala) olivat samat kuin perusmallissa Fosforilannoitus Fosforilannoituksen vaikutukset mallinnettiin olettamalla tilan peltojen fosforiluvuksi joko 5 tai 15 mg/l. Peltoala oli 50 ha, lehmämäärä 50, tuotostaso 9000 kg/v ja lehmien uudistus 30%. Peltoala jaettiin nurmen ja viljan kesken siten, että nurmirehua oli ruokinnassa lehmien syöntikyvyn mukainen määrä. Fosforilannoitusta lisättiin asteittain (vilja 2,5 kg/ha, nurmi 5 kg/ha) siten, että korkeimmat tasot olivat 10 ja 20 kg lannoite-p/ha Satotaso Satotason vaikutus simuloitiin muuttamalla mallin satokerrointa välillä 0,7 1,2. Ruokinta optimointiin dieetin minimihinnan mukaisesti käyttämällä nurmelle yksikkökohtaista muuttuvaa kustannusta ja lehmäpäiväkohtaista kiinteää kustannusta. Ruokinta suunniteltiin 50 lehmälle ja 9000 kg:n tuotostasolle säilörehun syöntikyvyn puitteissa. Satotason noustessa nurmialaa vähennettiin ja vilja-alaa vastaavasti lisättiin siten, että nurmiala riitti tarvittavan säilörehun tuottamiseen Tuotostaso Tuotostason vaikutus mallinnettiin olettamalla tuotostason ja elopainon välille sama riippuvuus kuin karjantarkkailun tuloksissa: Elopaino (kg) = 0,031 Maito (kg) (R 2 = 0,986). Tilan pelto-ala oli 70 ha, fosforiluku 10 mg/l ja typpilannoitus tehtiin ympäristötuen ( ) mukaisesti. Väkilannoitefosforia ei käytetty. Viljelykierrossa oli nurmea (3 vuotta) ja viljaa (ohra:kaura = 1:1). Nurmialaa muutettiin siten, että nurmirehu tuli käytetyksi lehmien syöntikyvyn mukaan. Ruokinta optimoitiin energian ja valkuaisen ruokintasuositusten mukaisesti syöntikyvyn puitteissa lypsykauden keskimääräiselle tuotokselle. Mallinnetut tuotostasot olivat kg/v, 1000 kg:n välein. Uudistus oli 30 % vuodessa. Mallinnukset tehtiin joko pitämällä lehmämäärä (50) tai maitomäärä ( l/v) vakiona. Edellisessä tilan tuottama maitomäärä lisääntyi ja jälkimmäisessä lehmämäärä väheni. Väkirehuna olivat tilan oma rehuvilja ja seuraavat ostorehut: ohra, kaura, rypsirouhe, rypsipuriste, soijarouhe, melassileike, ohrarehu, ruokintakalkki ja ruokasuola. 17

19 2.7.1 Eläintiheys Eläintiheyden lisääminen ostorehujen käyttöä lisäämällä on yleisin tapa laajentaa tuotantoa maitotiloilla. Lehmämäärän vaikutukset mallinnettiin ylläkuvatun tilan (peltoa 70 ha) olosuhteissa 9000 kg:n tuotostasolla (rasvapitoisuus 43 g/kg, valkuaispitoisuus 34 g/kg). Lehmämäärät olivat 40, 50, 60, 70, 80, 90 ja 100. Peltoala nurmen ja viljan kesken jaettiin siten, että nurmirehua oli ruokinnassa syöntikyvyn mukainen määrä. Lehmämäärän kasvaessa tilan peltoala ei enää riittänyt syöntikyvyn mukaisen nurmimäärän tuottamiseen, jolloin nurmirehua korvattiin lisääntyvässä määrin ostoviljalla eläinmäärän kasvaessa. Karkearehun kuidun minimitarvetta (240 g/kg KA) samoin kuin rehuannoksen tärkkelyspitoisuuden maksimia (250 g/kg KA) ei ylitetty Ruokintaintensiteetti Ruokintaintensiteetin vaikutukset fosforin hyväksikäyttöön sekä ylijäämään maitokiloa ja hehtaaria kohti simuloitiin edellä kuvatun tilan olosuhteissa muuttamalla energian (ME) ja ohutsuolesta imeytyvän valkuaisen (OIV) ruokintasuosituksia portaittain. Ruokinta suunniteltiin 9000 kg:n tuotostasolle käyttäen ME:n ja OIV:n suosituksina 0,90-, 0,933-, 0, ,10 -kertaisia suosituksia MTT:n (2006) suosituksiin verrattuna. Tämän jälkeen lisättiin vielä OIV:n suositusta asteittain (1,12, 1,14 ja 1,16) pitämällä ME:n suositus vakiona. Edellinen kuvaa tilannetta, jossa väkirehun määrää rehuannoksessa lisätään ja jälkimmäinen tilannetta, jossa väkirehun valkuaispitoisuutta lisätään korvaamalla viljaa rypsillä. Ruokinnat optimoitiin minimoimalla lehmän tarpeet tyydyttävän rehuannoksen hinta Tulokset ja tulosten tarkastelu Mallin testaus tila-aineistolla Ravinnekiertomallin testaus kenttäaineistolla osoitti havaittujen ja simuloitujen ravinnetaseiden vastaavan varsin hyvin toisiaan (Kuva 2; R 2 = 0,78 ja R 2 = 0,88 P- ja N-taseelle). Mallin virhe (keskipoikkeama y = x suoralta) oli 2,5 ja 12,5 kg/ha fosfori- ja typpitaseelle. Kun keskimääräisessä tasossa simuloitujen ja havaittujen taseiden välillä ei ollut merkittävää eroa, johtui virhe suureksi osaksi kulmakerroin- ja satunnaisvirheestä. Testiaineiston maitotilojen havaitut ja simuloidut ravinneylijäämät vastasivat hyvin Virtasen ja Nousiaisen (2005) suuremmasta tila-aineistosta laskemia ylijäämiä. Tila-aineistosta (Taulukko 1) simuloitujen tulosten vastaavuus havaittuihin ravinnetaseisiin johtuu ainakin osittain siitä, että mallin ruokintavasteet perustu- 18

20 vat todellisen ravinnonsaannin lisäyksen aikaansaamiin maitotuotosvasteisiin lypsylehmillä (Huhtanen ym. 2008). Aiemmin julkaistut mallit (mm. Buysse ym. 2005) perustuvat yleensä ruokinnan osalta taulukkoarvoihin, joiden käyttö johtaa vääjäämättä ruokintavasteiden yliarviointiin, ja ravinnetaseiden aliarviointiin (Huhtanen ym. 2008). Suurin osa tämän mallin virheestä voi selittyä sillä, että peltojen kasvukunto oletettiin kaikilla tiloilla samaksi (kasvukerroin 0,8), vaikka tilojen väliset erot pellon tuottavuudessa rajatullakin alueella ovat hyvin todennäköisiä. On myös mahdollista, että käytetty kasvukerroin (0,8) on keskimäärin hieman liian suuri. Simulointien mukaan tiloille jäi keskimäärin rehukasvien ylijäämä, joka vastasi 7,1 ja 1,0 kg/ha typpeä ja fosforia, eikä tätä otettu huomioon simuloiduissa taseissa. Toinen mahdollisuus on, että rehujen varastointitappiot arvioitiin mallissa liian pieniksi (säilörehulle 0,15). Lisäksi niillä tiloilla, joilla on lehmämäärään nähden runsaasti peltoa, voi peltoviljely olla ekstensiivisempää, eikä peltojen kasvukunnon ylläpitoon ja parantamiseen panosteta. Mallissa ei ole laidunkautta mukana, vaan se olettaa ympärivuotisen säilörehuruokinnan. Tämäkin todennäköisesti voi selittää eroa simuloidun ja havaitun ravinnetaseen välillä. Taulukko 1. Ravinnekiertomallin testaukseen käytetyn tila-aineiston taustatiedot ja laskennalliset ravinnetaseet (n=26) Keskiarvo Min Maks Keskihajonta Pelto, ha 43,2 10,6 87,8 19,61 Väkilannoite N, kg/ha 97,3 51,8 144,0 24,86 Ostorehujen N, kg/ha 33,1 1,4 82,8 18,94 Väkilannoite P, kg/ha 11,0 6,4 20,7 3,30 Ostorehujen P, kg/ha 7,5 1,3 16,6 3,58 Lehmiä, kpl 20,4 4,6 47,5 8,82 Lehmiä, kpl/ha 0,51 0,2 1,00 0,168 Lehmien poisto, % 32,6 4,5 76,8 17,61 Keskituotos, kg/vuosi ,4 Maitotuotos, kg/ha ,9 Havaittu N-tase, kg/ha 104,1 53,3 163,9 30,80 Havaittu P-tase, kg/ha 13,7 6,5 25,3 4,46 19

21 P-tase, kg/ha y = x R 2 = Simuloitu P-tase, kg/ha Kuva 2. Ravinnekiertomallin testaus tila-aineistolla; simuloitujen ja havaittujen ravinnetaseiden yhteys Keski-Pohjanmaan maitotiloilla (n=26, katkoviiva y = x) Simulointien tuloksia Kivennäisrehun fosforipitoisuus Uusimpien tutkimusten mukaan lypsylehmät eivät tarvitse lisäkivennäisfosforia säilörehuruokinnalla, kun väkirehuna on vilja ja rypsirouhe (Yrjänen ym. 2003). Viljan ja rypsirouheen fosforipitoisuus riittää jopa ylittämään lehmän fosforitarpeen (keskituotos 9000 kg/vuosi). Simuloinnissa kivennäisrehun fosforipitoisuuden nousu nollasta 50 g:aan/kg lisäsi litrakohtaisen fosforiylijäämän 2,11 grammasta 2,40 grammaan ja vastaavasti hehtaarikohtaisen ylijäämän 1,5 kilosta 3,3 kiloon (Kuva 3). Ostetun kivennäisrehun määrän lisääntyessä fosforin hyväksikäyttö huononi kaikilla tasoilla (ruokinta, pelto, tila), koska fosforin saannin ylittäessä tarpeen tuotosvastetta ei ole odotettavissa. Myös lannan fosforisisällön lisääntymisen vaikutus satoon ja sitä kautta tilan taseeseen on olematon (sadon lisäys korkeimmalla tasolla 11 RY/ha). Tällä hetkellä kaupan olevien kivennäisrehujen fosforipitoisuudet ovat pieniä (alle g/kg) muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Virtasen ja Nousiaisen (2005) tutkimuksessa kivennäisrehun fosforimäärä oli lähes 2 kg hehtaaria tai eläinyksikköä kohti, mikä vastaa simuloinnin korkeinta tasoa Fosforilannoitus Fosforilannoituksen satovasteet jäävät maitotiloilla erittäin pieniksi (Kuva 4). Maan fosforiluvun ollessa 5 tai 15 mg/l ensimmäisellä kilolla lannoitefosforia saatava satovaste oli 11,1 ja 4,6 kg KA/ha. Pienet satovasteet johtuvat siitä, että taustalla on yleensä runsaaat 10 kg/ha karjanlannan fosforia (tässä simuloinnissa 14 kg/ha). Lisäksi pitkään jatkuneen lannoitefosforin ja karjanlannan käytön 20

22 P-tase (kg/ha) 4.0 Hyväksikäyttö y = 0.993x P-tase Ruokinta Pelto Tila Ostorehu-P (kg/ha) Kuva 3. Simuloitu kivennäisfosforin määrän vaikutus tilan fosforitaseeseen sekä fosforin hyväksikäyttöön ruokinnassa, peltoviljelyssä ja tilalla (ostorehufosforin lisäys kokonaan kivennäisrehua) seurauksena maitotilojen maan fosforiluvut ovat yleensä varsin korkeita, jolloin satovasteet jäävät vähäisiksi. Fosforilannoituksen lisääminen johti vastaavan suuruiseen lisäykseen tilan fosforitaseessa eli lannoitefosfori jäi kokonaan lisäämään tilan fosforikuormitusta. Mallin simuloima tulos on yhdenmukainen tiloilta kerättyjen aineistojen kanssa. Virtasen ja Nousiaisen (2005) aineistossa lannoitefosforin lisäys kilolla lisäsi tilan fosforitasetta 1,01 kg ja tila-aineistossa vastaavasti 1,08 kg. Simuloinnissa fosforilannoituksen ja fosforitaseen regression leikkauspiste, eli fosforitase (kg/ha), kun lannoitefosforia ei käytetä, oli 1,2 1,8 kg/ha, mikä vastaa hyvin tila-aineistojen vastaavia leikkauspisteitä 2,5 (Virtanen ja Nousiainen, 2005) ja 1,6 (Tuori ym.). Sekä tila-aineistojen että mallisimulointien perusteella suurin syy maitotilojen erittäin korkeisiin fosforitaseisiin on tarpeeton lannoitus. Keskimääräinen noin 10 kg:n fosforilannoitus aiheuttaa yhtä suuren lisäyksen fosforitaseessa kuin tuotantointensiteetin lisäys 5000 kg maitoa/ha (2 g P/kg maitoa). Lannoitefosforin vaikutus tilan fosforitaseeseen on selvästi suurempi kuin ostorehufosforin, koska lannoitefosforin vaikutus satoon on niin marginaalinen, ettei se vähennä ostorehun tarvetta. Wattiaux n (2001) esittämän mallin mukaan ylijäämäisen fosforiporttitaseen tulisi vähentää väkilannoitefosforin ostoa maitotilalle, kun ravinnekiertoa säädellään järkiperäisesti. Virtasen ja Nousiaisen (2005) raportoima kulmakerroin oli 1,01 kg/ha ja heidän herkkyysanalyysinsa mukaan tilatasetta voidaan muuttaa helpoimmin väkilannoitefosforin määrällä, kuten Wattiaux n malli olettaa. Samaan lopputulokseen ovat päätyneet myös van Bruchem ym. (1999). Ostetun fosforilannoitemäärän ja fosforitaseen välisen regressioyhtälön leikkauspiste 21

23 oli sekä kenttä-aineistoissa että simuloinneissa 1,2 2,5 kg/ha, mikä osoittaa, että maitotilalla voitaisiin teoriassa pärjätä nykyistä huomattavasti pienemmällä väkilannoitefosforimäärällä. Testaukseen käytetyssä tila-aineistossa lannoiteja ostorehun fosforin (kg/ha) välillä oli merkitsevä (P=0,03) positiivinen yhteys. Tämä tuli myös esille suuremmassa tila-aineistossa aiemmin (Virtanen ja Nousiainen 2005), ja se osoittaa, ettei ravinteiden hyväksikäyttö ole ollut maitotiloilla kovin suunnitelmallista. Sato (RY/ha) Simuloinnin mukaan (Kuva 4) lisättäessä väkilantafosforin käyttöä ostolannoitefosforin käyttö lisäsi tilatasetta 0,98 0,99 kg/ha. Tulos osoittaa, että maitotilalla olisi helppo säädellä fosforin hyväksikäyttöä laskemalla vuosittainen porttitase ja muuttamalla sen mukaan lannoitefosforin käyttömäärää. Tätä menettelyä on ehdotettu myös ulkomaisten tutkimusten johtopäätöksissä (mm. Van Bruchem ym. 1999). Maitotilojen lannoitefosforin käyttö oli tämän tutkimuksen kenttäaineistossa 11,0 kg/ha ja Virtasen ja Nousiaisen (2005) tutkimuksessa 9,1 kg/ha. Sekä tila-aineistojen analyysi että mallisimulaatiot osoittavat, että lannoitefosforin käyttöä lisäämällä ei saada lisättyä tilalta myytävien tuotteiy = x x y = x x mg/l 15 mg/l P-lannoitus (kg/ha) P-tase (kg/ha) y = 0.983x y = 0.992x mg/l 15 mg/l P-lannoitus (kg/ha) Kuva 4. Simuloitu lannoitefosforin vaikutus satoon (yläkuva) ja maitotilan fosforitaseeseen (alakuva) maan fosforiluvun ollessa 5 tai 15 mg/l 22

24 den määrää. Nykyisillä fosforin hinnoilla lannoitefosforin käyttö maitotiloilla on yleensä turhaa, ja aiheuttaa pelkästään kustannuksia sekä lisää tilan fosforikuormitusta Satotaso Satotaso voi sääoloista johtuvien tekijöiden lisäksi vaihdella johtuen tilan luontaisista olosuhteista ja viljelijän toimenpiteistä. Vaihtelua aiheuttavia tekijöitä ovat esim. maalaji, maan rakenne, ph sekä vesitalous. Lannoitekäytön pysyessä vakiona on tilan peltojen kasvukunto (satotaso) merkittävä tekijä koko tilan ravinteiden hyväksikäytön kannalta. Ravinnekiertomallissa tätä kuvaa kasvukuntokerroin, joka on 1,0, kun tilalla saadaan keskimääräinen sato (noin 4600 ry/ha). Maitotilalla satotason noustessa ostorehun tarve vähenee tai kasvituotteita voidaan myydä enemmän. Mallisimuloinnissa fosforitase väheni 2,6 kg rehusadon lisääntyessä 1000 RY/ha. Simuloitu rehusato lisääntyi 3600:sta 5300 rehuyksikköön hehtaaria kohti. Tuhannen RY:n sadonlisäyksellä maidontuotannon intensiteettiä voidaan lisätä noin 1300 kg/ha lisäämättä tilan fosforitasetta (P-ylijäämä 2 g/kg maitoa). Intensiivinen tuotanto ei siten välttämättä lisää ravinneylijäämiä, jos ravinteiden hyväksikäyttö rehukasvien tuotannossa on hyvä. Myös Van Bruchem ym. (1999) mallinnuksen mukaan rehukasvien ravinteiden hyväksikäytön tehostaminen on toiseksi tehokkain tapa vaikuttaa tilan fosforitaseeseen. Satotason noustessa nurmialaa voidaan vähentää lisäämällä rehuviljan viljelyä ja näin vähentää ostoviljan tarvetta. Korkeimmalla satotasolla mallisimuloinnissa viljaa jäi myytäväksi, millä on erittäin positiivinen vaikutus ravinnetaseisiin (Kuva 5). Integroitu maidon- ja kasvintuotanto parantaa ravinteiden hyväksikäyttöä ja kierrätystä verrattuna erikoistuneeseen tuotantoon. Samaan tulokseen päästään käyttämällä maitotilan lantaa kasvitiloilla. Satotason lisääntyessä vilja-alaa voidaan lisätä, jolloin muokattava pelto-ala lisääntyy ja karjanlannan pintalevityksen tarve nurmelle vähenee (Kuva 6). Lantaa oletettiin levitettävän nitraattidirektiivin sallima määrä muokatulle pellolle ja loput nurmelle. Myös typen haihtumistappiot vähenevät, kun lanta voidaan levittää muokattavalle maalle. Satotaso ei vaikuta fosforin hyväksikäyttöön eläintuotannossa, mutta pelto- ja tilatasolla hyväksikäyttö paranee selvästi satotason lisääntyessä (Kuva 6). Hyväksikäytön ollessa yli yhden sato sisälsi enemmän fosforia kuin lannoitteet ja karjanlanta ja vastaavasti tilan hyväksikäytön ollessa yli yhden tuotteissa myytävän fosforin määrä ylitti ostopanosten sisältämän fosforin määrän. Negatiivinen fosforin pelto- ja tilatase ovat mahdollisia, koska rehukasvit käyttävät peltoihin kertynyttä fosforia. 23

25 P-tase (kg/ha) Tase A Tase B Satokerroin Kuva 5. Satotason vaikutus tilan fosforitaseeseen. Tase A = ylimääräinen rehu myydään tilalta, tase B = ylimääräistä rehua ei myydä Karjanlannasta nurmelle (%) Hyväksikäyttö Satotaso (1000 RY/ha) Lanta nurmelle Ruokinta Pelto Tila Kuva 6.Pellon satotason vaikutus tarpeeseen levittää lanta nurmelle (osuus tilan pinta-alasta) sekä vaikutus fosforin hyväksikäyttöön ruokinnassa, peltoviljelyssä ja tilalla Tuotostaso Tuotostason nousu 7000:sta 12000:en kiloon vuodessa ei vaikuttanut merkittävästi litrakohtaiseen fosforiylijäämään (2,04 2,10 g/kg). Periaatteessa fosforiylijäämän pitäisi vähentyä tuotostason noustessa, koska ylläpitoon kuluva rehu jakaantuu suuremmalle tuotosmäärälle. Tuotostason noustessa valkuaisen tarve nousee suhteessa enemmän kuin energian tarve, jolloin valkuaisrehujen osuutta rehuannoksessa on lisättävä. Suomessa se tapahtuu tällä hetkellä käytännössä lisäämällä rypsirehujen osuutta. Rypsi on osoittautunut soijaa paremmaksi valkuaisrehuksi (Shingfield ym. 2003), mutta sen fosforipitoisuus on suuri (13,5 g/kg KA). Lisääntyvää fosforin yliruokintaa on siten vaikea välttää pyrittäes- 24

26 sä ruokkimaan lehmä valkuaistarpeen mukaisesti tuotostason noustessa. Litrakohtaista fosforiylijäämää voitaisiin vähentää korvaamalla rypsi soijalla, mutta rehukustannus ja typpiylimäärä lisääntyisivät. Mallinnukset perustuivat olettamukseen, että rehun tarve lisääntyy ruokintasuositusten mukaisesti lehmien perinnöllisen tuotantopotentiaalin lisääntyessä. Karjantarkkailun rehunkulutustietojen perusteella lisä-ry on vuosina tuottanut 1,10 kg energiakorjattua maitoa (EKM) ja otettaessa lisääntyneen painon aiheuttama ylläpitorehun lisäys huomioon lisäys oli 1,20 kg EKM/ RY. Ruokintasuositusten mukaan RY:n tuotosvaste on noin 2 kg EKM, kun otetaan huomioon rehuannoksen sulavuuden huononeminen korkeilla ruokintatasoilla. Karjantarkkailun huono lisäenergian tuotosvaste viittaa ruokintaintensiteetin lisääntymiseen, joka yhdessä lehmien geneettisen tuotostason nousun kanssa on lisännyt keskituotoksia hyvin nopeasti. Karjantarkkailun tuotosvasteiden perusteella on oletettavaa, että litrakohtainen fosforiylijäämä on noussut viimeisen 10-vuoden aikana etenkin, kun valkuaisrehujen käyttö on voimakkaasti lisääntynyt. Koska tuoteyksikkökohtainen fosforiylijäämä ei oleellisesti muutu tuotostason noustessa, hehtaarikohtainen ylijäämä nousee lineaarisesti tuotostason noustessa ja lehmämäärän pysyessä ennallaan (Kuva 7). Mallinnetut fosforiylijäämät ovat varsin pieniä verrattuna tämän tutkimuksen tila-aineistoon (13,7 kg/ ha) ja Virtasen ja Nousiaisen (2005) tutkimukseen, jossa fosforitase oli keskimäärin 11,7 kg/ha. Ero johtuu pääasiassa lannoitefosforista, jota ym. tutkimuksissa käytettiin 9 11 kg/ha ja osittain kivennäisfosforista. Tuotostason ollessa kg/v ostorehun mukana tilalle tulleen fosforin määrä vastasi käytännön aineistojen tuloksia. P-tase (kg/ha) 6.0 y = 1.26x R 2 = Tuotostaso (1000 kg/v) Kuva 7. Tuotostason vaikutus tilan fosforitaseeseen. 25