Nousiaisten vapaa-aikatoimen syksy 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nousiaisten vapaa-aikatoimen syksy 2014"

Transkriptio

1 Nousiaisten vapaa-aikatoimen syksy 2014

2 Vapaa-aikatoimen terveiset Todella aurinkoisen kesän toimintoihin osallistui ennätysmäärä lapsia ja nuoria. Varalan Sporttileirit olivat loppuunmyytyjä ja viiden viikon ajan pyörineet päiväleiritkin täyttyivät lapsista. Syksyyn siirryttäessä aloitamme myös aikuisten liikuttamisen. Tarjolla on tuttuja, jo perinteisiä jumppia Nummen koululla sekä kuntosalilla. Uuttakin on tarjolla Hanna-Maaret Kuusiston ohjaamana. Paikkana Henrikin koulun alakerran sali sekä liikuntasali. Jumpista tarkemmin esitteessä. Turun Poweraction-toiminta mahdollistuu myös syksystä alkaen nousiaislaisille yläkoulun sekä lukion oppilaille. Oppilailla (13-19v) on mahdollisuus osallistua ilmaiseksi Turussa urheiluseurojen järjestämiin ohjattuihin lajitutustumisiin. Yläkoulun ja lukion opiskelijoille jaetaan aiheesta erillinen esite. Tulevaisuudessa on tavoitteena, että toimintaa järjestävät urheiluseurat jalkautuisivat myös Nousiaisiin, jolloin toimintaan osallistuminen helpottuisi. Etsivä nuorisotyö yhteistyössä Maskun ja Mynämäen kanssa alkoi vuoden 2014 alusta. Toiminta on ollut tehokasta. Nuoria on kaivettu esiin ja heitä on ohjattu elämässään eteenpäin Famun toimesta työparien avustamana. Näyttää vahvasti siltä, että olemme onnistuneet luomaan hyvän paikallisen toimintamallin sille, miten nuoria pystytään tukemaan ja ohjaamaan elämässään eteenpäin. Nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia tullaan myös parantamaan Nousiaisissa. Suunnitelmissa on nuorten oman vaikuttamisryhmän perustaminen siten, että ryhmä aloittaisi toimintansa virallisesti vuoden 2015 alussa. Syyskuussa on luvassa Amazing Racea Nousiaisissa sekä Elämä Lapselle- konserttimatka. Marraskuusta on pakko mainita Huvikumpu- lastentaphatuma. Unohtaa ei sovi myöskään laadukasta kuntosaliamme, jonka ovat huomanneet asiakkaat yli kuntarajojen. Yli 40% kuntosalikortin omistajista tulee muualta kuin Nousiaisista, joka kertoo mielestäni siitä, että hinta/laatusuhde on kohdallaan. Joko sinulla ja perheelläsi on avainkortti salille? Muistathan, että avainkortin haltijana sinulla on mahdollisuus saada ilmainen saliohjaus + kuntosaliohjelma. Ota rohkeasti yhteyttä ja sovitaan tapaaminen. Liikunnallisin Terveisin Jouni Kangasniemi vapaa-aikatoimen päällikkö

3 Syksy 2014 Lapset Matalan kynnyksen sählykerhot Nummen koulu 8.9 alkaen eskari-3.luokkalaisille 16:30-17:30 Valpperin koulu eskari -2. luokkalaisille luokkalaisille Ilmoittautuminen paikan päällä. Kerhot maanantaisin. Kerho on maksuton. Ohjaajana Anssi Lyytikäinen Sporttiskerho Erilaisten pallopelien avulla perusliikuntataitoja kehittävä liikuntakerho. Ohjaajana toimii liikunnanohjaaja Anssi Lyytikäinen. Nummen koululla tiistaisin 9.9 alkaen luokkalaisille Ilmoittautumiset paikanpäällä. Kerho on maksuton. Liikuntaleikkikoulu Henrikin koululla maanantaisin 1.9 alkaen *3-4 vuotiaat kello 17:30-18:15 *5-6 vuotiaat 18:30-19:30 Kirkonpiirin koululla keskiviikkoisin 3.9 alkaen *Vanhempi / lapsi liikkari alle 3 vuotiaat *3-4 vuotiaat kello 17:30-18:15 *5-6 vuotiaat 18:30-19:30 Liikkarin hinta 70 ja vanhempi/lapsi ryhmän hinta 50 sis. koko perheen ja myös isompia lapsia voi ottaa mukaan. Kaikki liikkareiden ikärajat ovat joustavia. Ota yhteyttä Hennaan ja katsotaan teille sopivimmat ryhmät. Ilmoittautumiset Henna Oksa ma alkaen (klo 15 jälkeen) Lasten synttärit Nuokkarilla (Hallintokuja 2) järjestetään suosittuja lasten synttärijuhlia keskiviikko iltaisin klo ja lauantai päivisin klo Synttäreiden teemavaihtoehtoina satujumppa, sirkus, askartelu, peli ja disco. Synttärit sisältävät 2 ohjaajaa, teeman mukaista ohjelmaa ja leikit sekä jälkisiivouksen. Vanhemmat huolehtivat tarjoiluista. Synttäreiden hinta 80. Tiedustelut ja varaukset tai / Henna

4 Nuoriso Nousten nuokkari Nousten nuokkari sijaitsee kunnantalon yhteydessä, osoitteessa Hallintokuja 2. Nuokkarilla on käytössä seutukunnallinen nuorisokortti 9-18-vuotiailla. Nuokkari on päihteetön. Nuokkarilla on mahdollisuus pelata biljardia, ilmakiekkoa, pingistä, pöytäfutista, pleikkaria, laulaa singstaria tai vaikka kokeilla taitonsa Wiin urheilupeleissä. Nuokkarilla voi käyttää nettiä, katsoa telkkaria, pelailla lautapelejä, tavata kavereita tai oleskella vaan. Te toina kokkaillaan, kisaillaan ja puuhastellaan. Nuokkarilla kokoontuu avoimien iltojen lisäksi perhepäivähoitajat, MLL:n perhekerho, vauvatanssi, eläkeläisten peli-iltapäivät ja lasten synttärit. Nuokkarin p Puhelin avoinna nuokkarin aukioloaikoina. Vasemmalta oikealle nuokkarin ohjaajat Henna Oksa, Henna Isotalo, Tiina Lehtola, Kirsi Anttila ja Ritva Paukku Pikkunuokkari luokkalaisille alkaen. Tiistaisin klo Torstaisin klo Nuokkarin avoimet illat vuotiaille 2.9. alkaen. Tiistaisin klo Torstaisin klo Perjantaisin klo Lauantaisin klo Sunnuntaisin klo 18-21

5 Seutukunnallinen nuorisokortti Nousiainen on mukana seutukunnallisessa nuorisokortissa. Nuorisokortin hakenut nuori on oikeutettu käyttämään nuokkarin palveluita. Nuorisokortti lisää turvallisuutta nuorisotiloissa ja helpottaa yhteydenpitoa kodin ja nuokkarin välillä. Nuorisokorttihakemuksen saa nuokkarilta tai tulostamalla sen info/nuorisokortti. Kortin saa palauttamalla hakemuksen huoltajan allekirjoituksella varustettuna, kahden kuvan kera nuokkarille. Kortti on voimassa vuoden kerrallaan, jonka jälkeen se päivitetään lukuvuositarralla. Seutukunnallinen nuorisokortti on voimassa myös muissa mukana olevissa kunnissa Turku, Naantali, Masku, Mynämäki, Rusko ja Sauvo. Nousten nuorten vaikuttamiskanava verkossa Aloitekanavassa voit kirjoittaa omaa kotikuntaa koskevan idean tai kommentoida muiden nuorten ideoita. Aloitekanavan moderaattori toimittaa aloitteeksi muotoillut ideat niistä vastaaville tahoille käsittelyyn. Prosessin viimeisessä vaiheessa pääset seuraamaan ideoiden elinkaarta alusta loppuun idean kirjoittamisesta konkreettisiin toimenpiteisiin saakka. Käy sivuilla, kerro ideasi ja vaikuta noustelaisten nuorten oloihin. Loistavia esimerkkejä toteutuneista aloitteista on mm. skeittiparkki sekä TET- jaksojen piteneminen yläkoulussa. Nuorten osallistamis- ja vaikuttamismahdollisuudet Nousiaisissa Onko juuri sinulla innostusta lähteä kehittämään Nousiaisiin nuorten omaa paikallista vaikuttamisryhmää? Jos kiinnostuit, laita viestiä Facebookin tai sähköpostin kautta Hennalle, niin voidaan yhdessä viedä ideaa paikallisesta vaikuttamisryhmästä eteenpäin.

6 Syyslomalla tapahtuu Retki heurekaan Torstaina järjestetään päiväretki Heurekaan. Menomatkalla pysähdymme Halvan tehtaanmyymälään. Retken hinta: yli 15v 35, 6-15v 25 ja alle 6v 15. Retkihinnat sisältävät kuljetukset, sisäänpääsyn sekä yhden planetaariolipun. 5.luokkalaiset ja vanhemmat matkaan ilman huoltajaa, nuoremmille huoltaja mukaan. Ilmoittautumiset mennessä tai Retki järjestetään yhteistyössä Maskun vapaa-aikapalveluiden kanssa. Pikkunuokkari Syysloman torstaina ei Pikkunuokkaria, perjantaina avoinna klo MegaBoom nuortentapahtuma Vimmassa Perjantaina järjestetään vuotiaille Turussa, toimintatalo Vimmassa, seutukunnallinen bändi- ja discotapahtuma klo Nuorisokortilla maksuton sisäänpääsy, ilman korttia 2. Nousiaisista järjestetään bussikyyditys Henrikin koululta, hintaan 5 mikäli lähtijöitä vähintään 15. Ilmoittautumiset Hennalle mennessä. Tervetuloa kaikki tanssimaan, kisailemaan ja pitämään hauskaa! Avoimet retket ja tapahtumat Amazing Race 2014 koko perheelle Lauantaina klo Amazing Race- seikkailua koko perheelle keskustan ympäristössä. Lähde mukaan haastamalla koko perheesi tekemään reittivalintoja ja seikkailemaan toimintapisteissä. Amazing Race starttaa kunnantalon pihalta ja päättyy samaan pisteeseen. Osallistuminen maksutonta. Elämä Lapselle -konsertti Hartwall Areenalla Keskiviikkona järjestetään bussikuljetus Elämä Lapselle konserttiin Helsingin Hartwall Areenalle. Konsertti klo 19-22, bussi kuljetus lähtee Henrikin koululta klo ja paluu n. klo Esiintyjinä mm. Haloo Helsinki!, Anna Abreu, JVG, Robin, Isac Elliot, Jenni Vartiainen ja paljon muita. Konserttilippu ja kuljetus yhteishintaan 35. Yläkoululaiset matkaan ilman huoltajaa, nuoremmille huoltaja mukaan. Ilmoittautumiset torstaihin mennessä henna.isotalo@nousiainen.fi tai Reissu järjestetään yhteistyössä Maskun vapaa-aikapalveluiden kanssa.

7 Huvikumpu lasten tapahtuma Lauantaina klo Henrikin koululla. Avoin toimintatapahtuma Huvikumpu alakouluikäisille ja pienemmille, vanhemmatkin tervetulleita. Pääesiintyjä, taikuri Marcus Alexander esiintyy klo 15 ja Lisäksi tapahtumassa monenlaista toimintaa ja puuhastelua; pomppulinnoja, sirkustelua, liikunnallisia pisteitä, pelejä, leikkejä, kädentaitoja, kioski ja paljon muuta mukavaa! Liput myydään ovelta 10 /lapsi, vanhemmat maksutta. Tervetuloa! Jouluinen kädentaitopaja Lauantaina järjestetään avoin kädentaitopaja nuokkarilla klo Pajassa tehdään jouluisia askarteluja ja valmistetaan pieniä joululahjoja. Pajan materiaalimaksu 4 /hlö tai 10 / perhe. Tervetuloa vaikka koko perheen voimin puuhastelemaan!

8

9 Hiihtomatka Pyhätunturille Yhteistyössä Maskun vapaa-aikatoimen kanssa. Majoitus Pyhän parhaalla paikalla Metallikerossa, josta rinteisiin ja laduille alle 100m. Majoitus 2hh tai 4hh huoneissa joissa wc, suihku ja keittiö. Isoissa yhteisissä tiloissa mm. suksien huoltohuone, leikkihuone, takkahuone, kuivaushuone+pesukone. 4hengen huoneita on 5 kpl ja 2hh huoneita 12kpl joten varaa omasi nopeasti. Huoneissa myös lisävuodemahdollisuus joten sopu sijaa antaa lisähenkilöillekin. Matkan hinnat: 4hengen huone 5:lle 320 /hlö 4 hengen huone 4:lle 350 /hlö 4hengen huone 3:lle 380 /hlö 4hengen huone 2:lle 440 /hlö 4hengen huone 1:lle 630 /hlö 2hengen huone 3:lle 370 /hlö 2hengen huone 2:lle 400 /hlö 2hengen huone 1:lle 600 /hlö Hinta sisältää bussikuljetukset + lounaat matkapäivinä, majoituksen + päivällisen Metallikeroon tuotuna, liinavaatteet ja pyyhkeet sekä huoneiston loppusiivouksen. Tämän helpommalla ja halvemmalla et reissuun pääse! Majoituksesta kuvia osoitteessa: Ilmoittautumiset ja lisätiedot Jouni.

10 Kuntosali Liikunta Nousiaisten kuntosali sijaitsee osoitteessa Kirkkotie m2 tilava ja laadukas kuntosali monipuoliseen harjoitteluun. Käytössämme on Kerkon ja Normannin laitteita, Consept sisäsoutulaitteita, Tunturi Platinum sarjan crosstrainer jne. Käynti avainkortilla joka päivä aamu kuudesta ilta kymmeneen. Kuntosalilla voit kuntoilla ilmaiseksi tai käydä tutustumassa 3.9 alkaen. Keskiviikkoisin Lauantaisin Korttien hinnat: Henkilökohtainen vuosikortti 145 ja perhekortti 180 Vaihtoehtoiset maksutavat löydät tästä esitteestä. Kortti on voimassa vuoden ostopäivästä alkaen. Syksystä alkaen korttien myynti siirtyy kokonaan kirjastoon. Kortteja myynnissä kirjastossa ma-to sekä pe Mikäli haluat maksaa kotiisi tulleen kuntosalilaskun liikuntaseteleillä, tule laskun ja liikuntaseteleiden kanssa kirjastoon maksamaan lasku. Lisää kuvia kuntosalilta löytyy kunnan kotisivuilta liikunta ja vapaa-aika / kuntosali osiosta. Kuntosalijumpat Naisten kuntosalicircuit maanantaisin 1.9 alkaen 1.ryhmä :30 2.ryhmä 18:30-19:45 Miesten kuntosalijumppa torstaisin 4.9 alkaen 18-19:15 Jumppiin ei erillisilmoittautumista. Jumppahinnat 10-kortilla 3 /kerta ja yksittäinen kertamaksu kortteja myynnissä kirjastossa tai ennen jumppaa käteisellä paikan päällä. Vaihtoehtoiset maksutavat löydät tästä esitteestä. Eläkeläisten ohjattu k-salivuoro keskiviikkoisin 3.9 alkaen kello 15-16:30. Eläkeläisille ohjattu kuntopiiri salilla lauantaisin 6.9 alkaen, ensimmäinen ryhmä ja toinen ryhmä Toiminta maksutonta.

11 Kuntojalis/sähly Nummen koululla tiistaisin alkaen 2.9 klo 20: min pelataan sählyä ja 45min jalista. Vuoro maksuton. Tiedustelut Jouni. Naisten jumppa Tiistaisin 9.9 alkaen klo Ohjaajana Ritva Paukku, häntä tuuraa tarvittaessa Sirke Peltokorpi ja paikkana Nummen koulu. Tervetuloa tutustumaan uuden ohjaajan tarjontaan! Hinta 10-kortilla 5 /kerta, yksittäinen kertamaksu 7. Sarjakortteja myynnissä ennen jumppia tasarahalla sekä kirjastossa. Kahvakuula Keskiviikkoisin 3.9 alkaen Nummen koululla 18:30-19:30. Aloita uusi koko kehoa uudella tavalla kuormittava lihaskuntoharjoittelu. Oma kahvakuula suositeltava, salista löytyy muutama lainattavaksi. Ohjaajana Anssi. Hinta 10-kortilla 5 /kerta, yksittäinen kertamaksu 7. Yleinen sulkapallovuoro Nummen koululla perjantaisin 21.8 alkaen klo Ei ennakkovarauksia. Lentopalloverkkopylväät salin päihin ja väliin itse virittäen neljän kentän verkot. Jumppia Henrikin koulun tiloissa 4.9 alkaen *Kiinteytysjumppa* (askelsarjoja sisältävän alkulämmittelyn jälkeen tehokas treeni kropan päälihasryhmille ja loppuun lyhyet venytykset) Henrikin koulun kuntosalitila torstaisin *Kehonhuolto *(hidastempoinen, kroppaa palauttava tunti sis. venyttelyä, tasapaino-ja koordinaatioharjoituksia seisten sekä lattiatasossa. Soveltuu kaikenkuntoisille ja ikäisille ) Henrikin koulun kuntosalitila torstaisin *Kuntojumppa* (koreografisesti helpon alkulämmittelyn jälkeen perusjumppaa koko kropalle lihasryhmiä vaihdellen, lopuksi venytellään) Henrikin koulun liikuntasalissa sunnuntaisin Jumpissa ohjaajana Hanna-Maaret Kuusisto. Jumppahinta 7e tai 10-kortilla 5e. Kiinteytys ja kehonhuoltoryhmään ennakkoilmoittautumiset (20hlöä/ryhmä) tilan rajallisuuden takia jouni.kangasniemi@nousiainen.fi tai tekstiviestillä Anssin jumppa Kirkonpiirin koululla tiistaisin 2.9 alkaen kello Tarjolla keppijumppaa, kahvakuulaa, kuntopiiriä ja venyttelyä. Hinta 5 /kerta tai 10-kortilla 3 /kerta. Lisätiedot Anssi Lyytikäinen. Anssin jumppien syksyn ohjelma luettavissa liikunta osiossa Nousiaisten kunnan kotisivuilla.

12 Kylmäuinti Falkinkoskella tuulettomissa olosuhteissa osoitteessa Valpperintie 550. Hinta 3 /kerta. Vaihtoehtoiset maksutavat löydät tästä esitteestä alkaen keskiviikkoisin 17:30-20 lauantaisin Jumpat Eläkeläiset Nummen koulu: Gymstick jumppa Nummen koululla maanantaisin 1.9 alkaen kello Boccia tiistaisin 2.9 alkaen kello Jumppa perjantaisin 5.9 alkaen kello Valpperin koulu: Boccia maanantaisin 1.9 alkaen kello Kirkonpiirin koulu: Itämaisen tanssin kurssi ikäihmisille torstaisin 21.8 alkaen kello Lisätiedot Kaarina Hellström Tuolijumppa Palvelukeskus Henriikassa torstaisin 4.9 alkaen osoitteessa Moisiontie 18 kello Kuntosali: Eläkeläisten kuntosalivuoro kuntosalilla keskiviikkoisin kello 15-16: alkaen. Opastusta tarvittaessa. Ohjattu kuntosalijumppa lauantaisin 1. ryhmä ja 2. ryhmä alkaen. Ikäihmisten lautapelikerho Ikäihmisten lautapelikerho Nuorisotiloissa (Hallintokuja 2) parillisten viikkojen perjantaina klo Tervetuloa tutustumaan biljardiin, pöytätennikseen ja erilaisiin lautapeleihin.

13 Jumppien, kylmäuinnin ja kuntosalikorttien maksuvälineinä käyvät Smartum setelit tai Smartum saldo Tyky-setelit tai Tyky Online Edenred (Luottokunta) Virike-setelit tai sirukortti Sporttipassi ,00 kuntosalikorttihlö ,00 kuntosalikorttiperhe ,00 10-kortti ,00 10-kortti ,00 kertamaksu ,00 kertamaksu

14 Saattajakortti Avustajan kanssa liikkumaan ja kulttuurin pariin. Turun seudun 11 kuntaa Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo ja Turku ottavat käyttöön yhteisen Saattajakortin alkaen. Saattajakortin tavoite on helpottaa vammaisen tai pitkäaikaissairaan liikunnan ja kulttuurin harrastamista. Uudella seudullisella Saattajakortilla yhtenäistetään eri toimipaikkojen käytäntöjä. Kortti oikeuttaa yhden saattajan maksuttomaan sisäänpääsyyn kuntien määrittelemille liikuntapaikoille ja kulttuuripalveluihin. Uimahalleissa, kunto- ja liikuntasaleissa sekä kulttuurikohteissa toiminnan tulee olla kaupungin/kunnan järjestämää. Turun seudun kunnissa asuvalla henkilöllä, jolla on avustajan tarve, on mahdollisuus hakea Saattajakorttia oman kuntansa liikuntapalveluilta. Kortti on voimassa alkaen. Kortin myöntää kunnan liikuntapalvelut hakemuksen perusteella. Korttia anottaessa tulee esittää kuntoutus-/palvelusuunnitelma tai lääkärin tai fysioterapeutin lausunto. Näkövammaiset saavat kortin myös esittämällä Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry:n näkövammakortin. Kortti on avustettavan henkilökohtainen ja se tulee esittää kassalla. Saattajana voi toimia kulloinkin eri henkilö. Kortti on voimassa määräajan, enintään kolme (3) vuotta kerrallaan. Lisätiedot Jouni Kangasniemi Hakemuslomakkeita saatavilla vapaa-aikatoimistolta.

15

16 Liikunta- ja ulkoilupaikat NUMMEN ALA-ASTE, Koulutie m2 :n sali jossa neljä sulkapallokenttää, koripallo-, tennis- ja lentopallokenttä, hyvä telinevoimisteluvälineistö. Salivaraukset vapaa-aikatoimi, Jouni Kangasniemi. PAIJULAN ALA-ASTE, Mietoistentie m2: n sali. Sulkis -, lento-, ja koripallorajat. Varaukset Sami Teuri sami.teuri[at]nousiainen.fi KIRKONPIIRIN ALA-ASTE, Vahdontie m2:n sali. Sulkis-, lento,- ja koripallorajat. Varaukset Juha Pulli juha.pulli[at]edu.nousiainen.fi VALPPERIN ALA-ASTE, Valpperintie m2:n sali. Varaukset Satu Mäkinen satu.makinen[at]edu.nousiainen.fi HENRIKIN KOULU, Moisiontie m2:n sali. Varaukset Auli Ottelin auli.ottelin@edu.nousiainen.fi Elokuusta 2014 alkaen myönnettävistä vakiovuoroista (1h/viikko) veloitetaan 132 euroa. Alle 20 vuotiaiden lasten- ja nuorten toiminnasta ei peritä maksua. Pururadat ja hiihtoladut: Rästäsmäen pururata: Rästäsmäen asuinalueen kupeessa valaistu 1km ja 1,4km. Valpperin hiihtokeskus: Valaistu pururata ja ladut 1km, 1,5km, 3km ja 4,5km. Ajo-ohjeet ja latukartat Ulkoilu ja virkistysalueet: Rantapiha Savojärven rannalla Kuhankuonon reitistön kupeessa osoitteessa Savojärventie 100. Uimapaikka, grillikatos, kesällä kioski ja rantasauna. Aluetta hoitaa Saksalan Pienviljelijä Yhdistys Kuhankuonon retkeilyreitistö Falkinkosken uimala osoitteessa Valpperintie 550. Sauna ja kirkasvetinen lampi, laiturit, hyppytorni ja grilli. Aluetta hoitaa kunta ja tekninen toimi Talvella toimii kylmäuintikeskuksena jolloin sauna lämmin ke ja la Kylmäuintimaksu 3. Maksuvälineenä käyvät myös SMARTUM JA TYKY-kunto/kulttuurisetelit. Pikisaari Louhisaaren kartanon läheisyydessä Pikisaarentiellä Askaisissa. Maskun ja Nousiaisten yhteisomistuksessa oleva ranta-alue jossa sauna ja takkahuone varattavissa. Aluetta hoitavat Maskun ja Nousiaisten kunnat. Palvelut ja varaukset Muut: Koljolan urheilukenttä osoitteessa Vahdontie perusparannettu, jossa 300m juoksurata, sekä nurmipintainen jalkapallokenttä. Varaukset Jouni Kangasniemi. Tenniskentät 2kpl Henrikin koulun yhteydessä. Varaukset Jouni Kangasniemi. Pesäpallokenttä Henrikin koulun yhteydessä. Varaukset Jouni Kangasniemi. Aliskulman kyläyhdistyksen ylläpitämät Beach Volley -kentät Nousiaisten vanhan juna-aseman yhteydessä osoitteessa Laaleistentie 27. Lisätiedot:

17 Kilpailutoiminta Nousiaisten golfmestaruuskilpailu Nousiaisten golfmestaruuskilpailu Paikka: Kankaisten golfpuisto Aika su Pelimuoto: pistebogey. Paras scratch tulos palkitaan myös. Ilmoittautumiset caddiemasterille. Nousiaisten suunnistusmestaruuskilpailut Ruissalossa, Saaronniemessä Keskiviikkona klo 16:30 18:30 Turku-Rastien yhteydessä. Opastus Ruissalon sillalta Paikkalinkki myös Turku-Rastien nettisivulla. Sarjat ja matkat: 6 km H20 H40 4 km H16-H18, H45-H60 ja D16 D35 3 km H14, H65-H70 ja D40 D55 2 km H12, H75-H80 ja D12, D14, D 60 D70 Ilmoittautuminen kilpailupaikalla erikseen kuntamestaruuskilpailuun. Kunnat vastaavat osanottomaksuista kuntalaistensa puolesta. Kartta: Ruissalo 2013, 1: Emit-leimaus. Tarvittaessa järjestäjältä on saatavissa Emit-kortti lainaksi. Maali sulkeutuu klo 20. Kilpailun vastuuhenkilö Tauno Laaksonen ( ), Turun Suunnistajat Ratamestari Orvo Moisio Voimailukilpailut kuntosalilla Aika: lauantai kello Lajit: maastaveto, penkkipunnerrus Sarjat: avoin sarja. Tulos suhteutetaan omaan painoon sinclair-taulukon perusteella. Isoimman pistemäärän saanut voittaa. Ilmoittautumiset: jouni.kangasniemi@nousiainen.fi 7.11 meneessä

18 Seurojen toiminta Nousiaisten susi Nousiaisten Susi, ajankohtaista tietoa yleisurheilusta urheiluseuran omilta sivuilta: Nousiaisten Alku Kuhankuonon Latu ja Polku ry Avustukset Kohdeavustukset nousiaislaisille urheiluseuroille ovat haettavana Hakemuslomakkeita saatavilla kunnanviraston neuvonnasta, kirjastolta tai tulostettavissa kunnan kotisivuilta liikunta/avustukset ja stipendit osiossa. Samalta sivulta löytyvät myös avustusten myöntämisperusteet. Sivistyslautakunnalle osoitetut hakemukset toimitetaan kunnanvirastolle osoitteeseen Hallintokuja 2, Nousiainen.

19 Vapaa-aikatoimisto Vapaa-aikatoimen päällikkö Jouni Kangasniemi Yhteystiedot Liikunnanohjaaja Anssi Lyytikäinen Nuorisotyöntekijä Henna Isotalo Facebookissa Nuorisotyöntekijä Henna Isotalo Etsivä nuorisotyöntekijä Familia Raittola Facebookissa Familia Raittola Familian blogi osoitteessa: etsivai.wordpress.com Nuokkarin puhelin Nousten nuokkari myös facebookissa Liikunta ja vapaa-aikatoiminnot reaaliaikaisena osoitteessa liikunta ja nuorisotyö osiossa. Nuorisotyön omat nettisivut löydät osoitteesta Tekijä Kira Wuopio / kira@tupenrapina.net

20

Henrikin koulu keskiviikkoisin 18.1. alkaen 3-6 vuotiaat sekaryhmä 16:30-17:15 3-4 vuotiaat 17:30-18:15 5-6 vuotaiaat 18:30-19:30

Henrikin koulu keskiviikkoisin 18.1. alkaen 3-6 vuotiaat sekaryhmä 16:30-17:15 3-4 vuotiaat 17:30-18:15 5-6 vuotaiaat 18:30-19:30 ALLE KOULUIKÄISET / ALAKOULULAISET Liikuntaleikkikoulut Liikuntaleikkikoulu on monipuolinen liikuntakerho 3-6- vuotiaille tytöille ja pojille. Liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii kehon hallintaa, perusliikkeitä,

Lisätiedot

Nousiaisten vapaa-aikatoimi. syksy

Nousiaisten vapaa-aikatoimi. syksy Nousiaisten vapaa-aikatoimi syksy 2015 jounin terveiset Terveisiä vapaa-aikatoimesta! 2 Tapahtumarikkaan kesän, kaikenlaisen herkuttelun ja nautiskelun jälkeen on aika suunnata säännöllisen harrastamisen

Lisätiedot

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA

RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN SEUDULLA RAJATTOMASTI LIIKUNTAA TURUN Seudullisella yhteistyöllä tasapuolisempaa, laadukkaampaa ja tehokkaammin tuotettua liikuntapalvelua Anu Oittinen KUNTIEN TULEVAISUUSFOORUMI Ti 10.4.2018 Kuntatalo, Helsinki

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H

e r NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H Kurikan Kesä s e r Lipa 2018 NUORISOTOIMI KULTTUURITOIMI 4H LEIRIT JURVA Jurvan Nuopparilla Kauppatie 8, Jurva JALASJÄRVI Wilholassa Knuuttilantie 6, Jalasjärvi 5.-6.6.2018 Seikkailuleiri (6-8-vuotiaille)

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT

RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUT 2016 RAISION KAUPUNGIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TERVEYS- JA SOVELTAVAN LIIKUNNAN RYHMÄT 2016 Raision kaupungin liikuntapalveluiden kevätkausi alkaa pääsääntöisesti viikolla

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Hinnasto 1.8.2015 alk.

Hinnasto 1.8.2015 alk. Liikuntapalvelut Hinnasto 1.8.2015 alk. Uimahalli Veteraanit ja alle 5-vuotiaat veloituksetta Aikuisten uinti * ma ja to klo 11-13 ja ma-pe klo 13-15 alennettu maksu Alle 18-vuotiaiden uinti Eläkeläisten

Lisätiedot

PIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI

PIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI PIRTEYTTÄ PÄIVIIN -ELÄKELÄISLIIKUNTAKORTTI kevät 2018 Pirteyttä päiviin kortti, 1 vuosi 40 Kortti on saanut uuden nimen ja uudistetun ilmeen! Korttia myydään eläkeläisille, mutta ei osa-aikaeläkeläisille.

Lisätiedot

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011

TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 TERVETULOA UNISPORTIIN! Info liikuntatuutoreille, kevät 2011 HY:N JA AALLON YHTEISET LIIKUNTAPALVELUT SYKSYSTÄ 2011 kuudella kampuksella 355 päivää vuodessa 7 päivää viikossa aamusta iltaan yli 250 ohjattua

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA SYKSY 2007 ILMOITTAUTUMINEN Harjula-keskuksen toimistoon 20.8.2007 alkaen klo 8-15.30: puh. (03) 8725 130 Ilmoittaudu nyt! HARJULAN KUNTOUTUS Liikuntaryhmiemme tavoitteena on ikääntyvien

Lisätiedot

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015. Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2015 Voimassa 31.8.2015 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 19.3.2015 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilat ja -alueet Liikuntatilojen

Lisätiedot

Voi hyvin -liikuntakalenteri

Voi hyvin -liikuntakalenteri Voi hyvin -liikuntakalenteri Kevät 2018, toiminta viikoilla 2-17 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI - SUNNUNTAI Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki Luvia Eurajoki

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

Mihivuorot syksy Katso ajantasaiset tiedot osoitteesta mihi.fi

Mihivuorot syksy Katso ajantasaiset tiedot osoitteesta mihi.fi Mihivuorot syksy 3.9. 9.12.2018 Katso ajantasaiset tiedot osoitteesta mihi.fi Aika Toiminta Paikka ja osoite Järjestäjä Maanantai 15.00 21.00 Liikuntanuokkari Keskustan nuorisotila Ampperi, Lautakunnankatu

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA

ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)

aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %) Kansalaistoiminnan ltk 8.6.2010, liite 24/2010 Kansalaistoiminnan lautakunta 18.1.2011 9 Kansalaistoiminnan lautakunta 3.6.2014 36 Kansalaistoiminnan lautakunta 4.11.2014 77 1 HYVINVOINNIN EDISTÄMISPALVELUT

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 ( )

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 ( ) LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN KESÄOHJELMA 2019 (3.6. 7.8.2019) VIIKKO 23 Maanantai 3.6. 10 11.30 Yleisurheilukerho 5-9 v., urheilukenttä 12 13 Yleisurheilukerho 10 v. ja vanh., urheilukenttä 14 15 Frisbeegolf,

Lisätiedot

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012

VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 VAPAA-AIKATALON SALIVUOROT 2011-2012 MAA- NANTAI - Sulkapallo JHL Sulkapallo JHL - JHL JHL JHL - - - 21.30 21.30-22.00 KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus KLC/edustus

Lisätiedot

Rajatonta liikuntaa liikuntaa yli rajojen Ylikunnallinen yhteistyö Turun seudulla

Rajatonta liikuntaa liikuntaa yli rajojen Ylikunnallinen yhteistyö Turun seudulla Rajatonta liikuntaa liikuntaa yli rajojen Ylikunnallinen yhteistyö Turun seudulla Johanna Friman 21.8.2018 Anu Oittinen: Rajattomasti liikuntaa Turun seudulla Anu Oittinen: Rajattomasti liikuntaa Turun

Lisätiedot

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO

KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI INFO KUNTO-TAMMEN KUNTOSALI (kuusitie 4 Tammela) Tarkoitettu yli 60 vuotiaille henkilöille. Yleisillä vuoroilla kaikki yli 18v. naiset saavat käyttää salia. Avataan maanantaina 12.9.2016

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2013 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA

HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA HARJULAN HALLAN SYYSOHJELMA Syyskausi alkaa 28.8.2017 Havisevan koululla. Hallan jäsenillä on käytössä monipuolinen kuntosali koulun alakerrassa. Lisätietoja kuntosalin käytöstä sekä avaimista saat Salosen

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa

Lisätiedot

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015

Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Lähitori Kuusela tapahtumat marraskuussa 2015 Viikko 45 (2.11.-8.11.) Ma 2.11. - Klo 9-14 Kädentaitopaja (0. krs). Mahdollisuus tehdä erilaisia tekstiilitöitä ja kädentaitoja oman mielen mukaan. Materiaalimaksu.

Lisätiedot

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä

Liikuntapalveluiden liikuntaryhmien ilmoittautumislomake. Nimi Puhelinnumero Ikä Nimi Puhelinnumero Ikä Yhteystiedot saa luovuttaa Orimattilan kaupungin liikuntapalveluille liikuntaryhmiä koskevien peruutusten/muutosten tiedottamiseen (esim. ohjaajan sairastuminen). Kyllä Ei Oletko

Lisätiedot

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos

SYYSLOMA. Lapset Nuoret. Vapaa-ajan tavaratalo. Ii-instituutti liikelaitos Ii-instituutti liikelaitos Vapaa-ajan tavaratalo SYYSLOMA Lapset Nuoret Ti 21.10.2014 Retki Kärppäotteluun Kärppäottelu & Golden Rax retki Aloita syyslomasi vauhdikkaasti Iiinstituutin nuorisotyön järjestämällä

Lisätiedot

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015

KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Oulun kaupunki /Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi KESKUSTA - NUOTTASAAREN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2015 Ohjattuihin liikuntaryhmiin pitää ilmoittautua, ellei erikseen

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Lielahden koulupolku

Lielahden koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulupolku Lentävänniemi - Lielahti lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1. - 10.5.2019.

Lisätiedot

Löydä liikunta

Löydä liikunta Löydä liikunta 2018 2019 Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Suomen Kansalaisopiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista

Lisätiedot

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014

Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Päivitetty liikuntakalenteri kevät 2014 Kaikissa ryhmissä tilaa! Maanantai Klo 9.00 10.00 Vertaisohjattu kuntopiiri 65+, 13.1. 26.5.2014 Ilmoittautumiset ja lisätietoja ma-pe klo 9 10 Liperin terveystoimi

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE!

OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! OHJEET KUNTOSALIN KÄYTTÄJILLE! 8.2.2016 Kuntosali sijaitsee Monitoimitalolla, os. Kristiinantie 17 A, 64900 Isojoki Kuntosalille päästäksesi tarvitset oman poletin Kuntosalin käyttövuorot ovat luettavissa

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE

Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolfin JUNIORIESITE Laukaan Peurunkagolf Nuorten hinnasto 2019 Laukaan Peurunkagolfissa golfin harrastaminen on edullista ja helppoa. Kaikkien nuorten ikäluokkien pelioikeushintoja on alennettu

Lisätiedot

HINNASTO Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut. Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

HINNASTO Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut. Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2016 Voimassa 29.8.2016 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.5.2016 Hinnastoa päivitetty 2.5.2017 vapaa-aikalautakunnan

Lisätiedot

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu

TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329

SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA. Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 SENIORILIIKUNTAA ESPOOSSA Espoo 15.10.2014 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 LIIKUNTAA IKÄÄNTYVILLE Ikääntyessä säännöllinen ja monipuolinen liikkuminen

Lisätiedot

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke

Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke TYLSYYDENTORJUNTAVIRASTO SUOSITTELEE: Järjestäjinä: Muhoksen seurakunta Muhoksen kunnan nuorisotoimi Muhoksen 4H-yhdistys Luonnosta Käsin -hanke Pitelet käsissäsi uunituoretta KESÄKIMARA 2018-vihkoa, johon

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista.

Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. KIIMINKI IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista. Tiedustele Oulun kaupungin liikuntalaitosten yleisövuoroja suoraan liikuntalaitoksista.

Lisätiedot

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015

ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 ERITYISLIIKUNTAKALENTERI syksy 2014-kevät 2015 Kalajoen erityisliikuntakalenterista löydät alueella toimivat eri toimijoiden järjestämät erityisliikuntaryhmät. Kalenteriin listatut ryhmät soveltuvat pitkäaikaissairaiden,

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT 1.8.2013 ALKAEN

VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT 1.8.2013 ALKAEN VIHDIN LIIKUNTAPALVELUIDEN TAKSAT 1.8.2013 ALKAEN Hinnat sisältävät kulloinkin voimassa olevan arvonlisäveron. UIMAHALLI UIMAHALLIMAKSUT Veloituksetta veteraanit ja alle 5-vuotiaat - Aikuisten uinti 4,-

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi PERHEKESKUS METSOLA HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan on helppo

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014

TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014 Oulun kaupunki / Hyvinvointipalvelut/Ikäihmisten hyvinvointi TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2014 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI

TOIMINTA- KALENTERI TOIMINTA- KALENTERI 01.05. 30.09.2018 Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun Palvelukeskuksessa os. Huvilakatu 32 ovat tiistaisin klo 19.30-20.30 ja torstaisin klo 14.00-15.00, nimi kansioon Omaishoitajien

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Atalan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Atalan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli

Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntapalvelut & Kädessäsi on Uudenkaupungin liikuntatoimen erityisliikunnan opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntatoimen, Vakka- Opiston sekä eri vammais-, eläkeläis-

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET SYKSY 2016 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

ASIKKALAN LASTEN JA NUORTEN KESÄ. Vapaa-aikapalvelut Liikuntaseurat

ASIKKALAN LASTEN JA NUORTEN KESÄ. Vapaa-aikapalvelut Liikuntaseurat ASIKKALAN LASTEN JA NUORTEN KESÄ Vapaa-aikapalvelut Liikuntaseurat 2016 SISÄLTÖ: VAPAA-AIKAPALVELUT Päivätoimintaviikot Retket........................ 1 Skeittaus...................... 2 Hiphoppia kesään!................

Lisätiedot

Kämmenniemen koulupolku

Kämmenniemen koulupolku HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Kämmenniemen koulupolku Kämmenniemi - Terälahti - Olkahinen - Sorila lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018

Lisätiedot

TALVIHELPPI 2015 PÄIVITTÄISET VINKIT NUORTENJOENSUU.FI/LOMA-AJAT

TALVIHELPPI 2015 PÄIVITTÄISET VINKIT NUORTENJOENSUU.FI/LOMA-AJAT TALVIHELPPI 2015 PÄIVITTÄISET VINKIT 28.2.-8.3.2015 NUORTENJOENSUU.FI/LOMA-AJAT Palveluiden koonti: Joensuun nuorisopalvelut 1 Talvilomaa retkien, leirien ja MM-kisojen merkeissä! Tervetuloa talviloma!

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen

VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen SAVONLINNA VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit Muut koulut sis.alv 26,50 /h 60,00 /h Jääurheilua harrastavat seurat : 1.9.-31.3. 45,50 /h Juniorit

Lisätiedot

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN

PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN TUIRA KOSKELA PUOLIVÄLINKANGAS - KAIJONHARJUN SUURALUEIDEN IKÄIHMISTEN LIIKUNTAMAHDOLLISUUDET KEVÄT 2017 Ohjattuihin liikuntaryhmiin osallistuminen edellyttää ilmoittautumista, ellei toisin mainita. Tiedustele

Lisätiedot

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013

SENIORILIIKUNTA KEVÄT 2013 KEVÄT 2013 Helsingin kaupunki Liikuntavirasto Paavo Nurmen kuja 1 C 00250 Helsinki Puhelin: 09 310 87932 Faksi: 09 310 87771 Sähköp.: minna.ekman@hel.fi Liikuntaviraston kurssitoimintaan voi ilmoittautua

Lisätiedot

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto

Kevään 2019 info kello KankU Voimistelujaosto Kevään 2019 info 12.4.2019 kello 18.00 KankU Voimistelujaosto NTV-kisat Isokyrössä la 13.4 Akron kisat Tampereella: La 27.4 1 lk(akrostara) Su 28.4. 3 lk Tutor-tapaaminen ti 23.4 Nuoret ohjaajat Aiheena

Lisätiedot

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat TYKY OHJELMA 2016 Pääkohdat 1. Tyky-Online liikuntaan ja kulttuuriin. 2. Liikuntatoimen Tyky-avustukset 3. Yhteiset tapahtumat Käyttösäännöt. Olet Tammelan kunnan palveluksessa palvelun käyttöhetkellä.

Lisätiedot

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 %

Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Ulkoliikuntapaikat (kentät, ladut) Hänninkenttä, kesäkausi Harjoitukset Aikuiset

Lisätiedot

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta

https://uusikaupunki.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta Tämä on Uudenkaupungin liikuntapalveluiden kokoama opas. Oppaasta löydät tietoa liikuntapalveluiden, Vakka-Opiston sekä eri seurojen ja yhdistysten tarjoamista liikuntapalveluista. Yksityisten tarjoamista

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana

Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO Voimassa alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana Lempäälän kunta Vapaa-aikapalvelut HINNASTO 2016 Voimassa 29.8.2016 alkaen tai hinnastokohdassa erikseen ilmoitettuna aikana VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.5.2016 LIIKUNTAPALVELUT Liikuntatilat ja -alueet Liikuntatilojen

Lisätiedot

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA

JUNNUJAOSTON UUDEN KAUDEN AVAJAISJUHLAN AJANKOHTA TIEDOTTEEN SISÄLTÖ - Junnujaoston uuden kauden avajaisjuhlan ajankohta - Muutoksia ohjattuihin harjoituksiin - Harjoitusten perumisesta ja kahden tunnin varoajasta - Ilmoittautuminen harjoituksiin - SMM

Lisätiedot

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta

Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2017-2018 Tähän lehtiseen on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

25,60 27,90 28,50 Päiväkäyttö ns. vapaat vuorot (ma-pe ) 25,60 27,90 28,50

25,60 27,90 28,50 Päiväkäyttö ns. vapaat vuorot (ma-pe ) 25,60 27,90 28,50 VAPAA-AIKATOIMEN VUOKRAT JA MAKSUT 2013, esitys Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit koulut 2012 2013 23,60 25,70 26,50 53,40 58,20 60,00 Jääurheilua harrastavat seurat (1.9. - 31.3.) 39,50 43,10 44,50

Lisätiedot

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS

Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi. KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS Avoimien palveluiden kokonaisuus lapsiperheiden tueksi KUKKANIEMEN PERHEKESKUS HAAPAJÄRVI ja REISJÄRVEN PERHEKESKUS 1.9.2016 PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN PERHEKESKUSMALLI Visio: Perhekeskustoimintaan

Lisätiedot

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn

Lisätiedot