aamumeetingissa pidin esitelmän diabeteksestä, jossa kävin läpi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "aamumeetingissa pidin esitelmän diabeteksestä, jossa kävin läpi"

Transkriptio

1 Tuula Pienimäki sisät. erik.lääk Tansania, Ilembula Lutheran Hospital Työjakso annettu koulutus/ohjaus aamumeetingissa pidin esitelmän diabeteksestä, jossa kävin läpi sekä tyypin I että tyypin II diabeteksen olennaisilta osin lääkehoitoineen ja ruokavalioineen kiertojen yhteydessä sairaanhoitajien ohjausta paikall. lääkärien kanssa keskustelua varsinkin antibioottien käytöstä pääsääntöisesti lääkärin työtä 4. henkilöstön suhtautuminen oli asianmukaista ja vuorovaikutteista 5. potilaat olivat tyytyväisiä saamastaan hoidosta 6. työni sairaalalle oli erittäin tarpeellista, paikall. lääkäreistä oli vajetta mm lomien vuoksi ja huolehdin koko työjaksoni ajan miesten osastosta, men medical ward, jossa oli keskim 35 potilasta/pv -kiertojen lisäksi tein useita ascites ja pleurapunktioita, seurasin lab.tuloksia, tulkitsin rtg kuvia ja tein muutamia UÄ tutkimuksia sekä ohjasin hoitajia mm haavojen hoidossa toin mukanani pienen sähkökäyttöisen spiran ja Atrovent compkerta annossäiliöitä, käytin laitetta muutamien potilaiden hoidossa hankalassa obstruktiossa (spiran jätin tri Leena Pasaselle)

2 7. Haastavimpana koin 17 v pojan tyypin I diabeteksen hoidon, kun hän tuli huonokuntoisena ICU:n Henkilökunnalle lääkäreitä myöten DM I hoito oli aivan uutta ja jouduin päivittäin 2 viikon ajan huolehtimaan pojan hoidosta ja ohjaamaan insuliinin annostuksen (onneksi oli Actarapidia ja Insulatardia käytettävissä). Tullessa sairaalaan hän oli saanut kortisonia iv ja ns happiterapiaa sekä Insulatardia sc:een. Kotona aiemmin hänellä oli ollut käytössä metformiini. Laboratoriovastausten saannissa on organisoinnin paikka, väliin niitä sai itse käydä kyselemässä laboratoriosta ja laboratoriotutkimukia ei välttämättä otettu, vaikka oli pyydetty väliin puuttui lab.putkia, milloin ei ollut container :ita esim matonäytteiden ottoa varten, väliin ei ollut reagensseja, ja näistä ei kuitenkaan tullut tietoa lääkärille, ennen kuin alkoi kysellä, missä vastaukset viipyvät osastoilla esim. välineiden saanti punktioita varten oli hakusalla, ns settien järjestäminen tiettyjä toimenpiteitä varten olisi paikallaan (kanyylit, injektiot, puhdistuslaput, puhdistusaineet ja puudutteet). myönteisenä koin ihmisten rauhallisuuden, tyytyväisyyden ja ystävällisyyden sekä sen, että todellakin sai käyttää omia kliinisiä taitojaan (koska ei ollut käytettävissä moderneja kuvantamistutkimuksia ja laboratoriodiagnostiikka oli minimaalista).

3 8. Kun lääkäri ensimmäistä kertaa on tullut sairaalaan työjaksolle, pieni perehdyttämiskansio voisi olla avuksi, jossa kerrotaan sairaalan eri osastoista, toiminnoista ja etenkin sairaskertomusten lyhenteistä, joita on loputtomiin. Jos niitä ei tiedä, sairaskertomusten luku käy vaikeaksi. Palliatiivisen ryhmän toiminnasta voisi olla jotain etukäteisinfoa myös. Ei operatiivisella puolella työskentelemään tuleville lääkäreille voisi osoittaa alkuun ns ohjaavan paikallisen lääkärin, joka olisi tukena ensi alkuun kertoen sairaalan käytännöistä, sairauksista ja niiden hoitolinjoista (koskee aika lailla medical ward osastoja, siellä on paljon mielenkiintoista sisät/yleislääkäreille). Trooppisten sairauksien jonkinlainen pikakurssi edeltävästi tuntuisi myös tarpeelliselta (vai onko se sitten jokaisen itsensä huolehdittava?) 9. Tämä oli kohdallani neljäs kerta, aina tulee uutta mielenkiintoista esiin paikallisista sairauksista ja niiden hoidosta. Ensimmäinen työjakso meni ainakin omalla kohdallani aika tavalla opetellessa ja tutustuessa sairauksiin, lääkkeisiin, sairaalan tapoihin. Kielierot tuovat omat haasteensa. Lisäksi opin ottamaan asioita rauhallisemmin ja ettei kiirehtimisestä ole hyötyä haraka, haraka, haina baraka Ajatuksia työjaksolta ja vähän muutakin Tämä oli nyt neljäs työjaksoni Ilembulassa, esimmäinen 2007, joten tiesin mitä odottaa ja olin laittanut itselleni myös tavotteita. Menomatkalla olen yöpynyt joka kerran Onnelassa, joka on Darin keskustan ulkopuolella Sea Cliffin ostoskeskuksen vieressä Intian valtameren tuntumassa. Siellä tapaa iltasin istumassa suomalaisia,

4 jotka työskentelevät Tansaniassa erinäisissä projekteissa ja asuvat joko Onnelassa tai lähialueella. Uima allas ja suomalainen sauna myös käytettävissä. Aidattu ja vartioitu alue, yksinkertaiset majoitustilat. Tinga Tinga ostoskatu kohtalaisen lähellä (Original African Art). Slipwayn ostos keskus n 2 km päässä. Ilembulaan meno oli nyt lentäen MAF:n pienkoneella (13 paikkaa). Jännittävä kokemus! Aiemmin olen mennyt bussilla. Esim Sumry high line:n bussit ovat ilmastoituja ja siistejä, ajavat lujaa! Matkan kesto n 10 t. Oma seikkailunsa, kannattaa ainakin kertaalleen kokea. Kun aloitin työt sairaalalla, ilmeisesti minun oletettiin tietävän, minne menen, kukaan ei kysynyt sen koommin ja hakeuduin ensin naisten osastolle, mutta siellä oli niin täyttä ja lääkäri kiireinen, että meni lähes juosten osaston läpi jatkaen sitten MOT:ssa ja operattiivisella puolella. Siirryin miesten osastolle ja siellä oli jo vanhastaan tuntemani AMO, joka ehti kertoa jotain potilaista ja parina päivän kierrettiin yhdessä. Sitten vain yksin kiertämään, koska paikallisia lääkäreitä oli siinä määrin vähän, että katsoivat minun selviävän siellä. Omasta mielestäni selvisinkin aika hyvin, minulla oli vanhoja muistiinpanoja mukana, pharmasialta kävin lainaamassa Tansaniassa tavattavista sairauksista ja käytössä olevista lääkkeistä tehdyn guide line kirjasen vielä tuekseni. Tarvittaessa konsultoin paikallisia lääkäreitä. Useat osaston potilaat olivat AIDS potilaita opportunisti infektioineen. Olin myös jo oppinut huomaamaan oirekuvan perusteella, ketkä kannatti testata HIV:n osalta, ellei testiä ollut aiemmin tehtynä. Lisäksi oli mm malariaa, keuhkokuumetta, gastroenteriittejä/matotauteja, pari strokea flimmerin pohjalta. Sydämen vajaatoimintapotilaiden

5 hoidossa oli omat ongelmansa, kun lääkkeistä oli puutetta ja kuvantamismahdollisuudet jäivät melko heikkotasoisten thx kuvien varaan. Usein kierrolla mukanani oli suomalainen kollega, joka oli ensimm. kertaa Ilembulassa ja oli suureksi avuksi yleislääketieteen puolen tietoineen. Välillä oli enemmältikin skandinaavista osaamista, kun ruotsalaiset sairaanhoitajaopiskelijat tai kandipojat ehtivät mukaan kierrolle. Uutena laitteena labraan oli saatu PVK analysaattori leukosyyttierittelyineen (% osuudet ), mutta Hb:tä ei nyt ollut saatavilla reagenssipuutteen vuoksi. Oli vain kliinisesti arvioitava verensiirron tarve. CRP ja NTA eivät ole saatavilla lainkaan. La (ESR) on mahdollinen, mutta nyt ei ollut näyteputkia käytettävissä. Olisin halunnut olla enemmän mukana palliatiivisessa toiminnassa ja käydä torstaisin tiimin mukana kyläkierroksilla tutkimissa ja hoitamassa HIV potilaita, mutta sairaalan lääkärivajeen vuoksi jäin kiertämään osastoani. OPD:ssä en nyt em. syyn vuoksi myöskään ehtinyt olla enkä CTC:ssä. Osastolla oli töitä riittämiin. Sisätautilääkärin osaamistani olen pystynyt melko lailla hyödyntämään Ilembulassa konservatiivisella puolella työskennellessäni.

6 Kun näinkin kauas Afrikkaan lähtee töihin, kannattaa vapaa aikana tutustua laajemmin paikalliseen kulttuuriin, luontoon ja nähtävyyksiin. Ilembulasta käsin voi tehdä esim safarimatkan Ruahaan (pidenn viikonlopun vaatii) porukalla ja yöpyä puiston sisällä esim Mwagusin lodgessa tai River lodgella. Tulee tietenkin jkn veran maksamaan, mutta on hintansa väärti. Kirahvit ja norsut tulevat ajoin aivan asumusten läheisyyteen. Leijonia voi ihailla muutaman metrin päästä safariautosta, hyvällä tuurilla voi nähdä gebardin. Tietysti on paljon muitakin villieläimiä. Mufindissa Foxien lodge on vierailun arvoinen n 2 km korkeudessa upeine ympäristöineen. Siellä voi vierailla samalla läheisessä orpokodissa ja tutustua tähän orpokoti projektiin tarkemmin (Mufindi Highlands Orphanage Project). Mafingassa on luostari, jossa voi käydä lepäämässä, jos kaipaa erityistä hiljentymistä. Siellä löytyy upeita kävelyreittejä läheisille niityille ja metsiköihin. Luostarin puutarha on uskomattoman upea. Matemassa Malawi järven rannalla riittää aurinkoa ja vieressä Mateman sairaala, joka kuuluu myös Rotarysaraaloiden joukkoon. Paikka on kaukana ja ympäristössä ei ole isompia kyliä tai keskuksia. Ilembulasta pääsee dalla dallalla lähikaupunkiin Makambagoon (35 km) ostoksille tai voi lähteä viikonlopuksi Iringaan (200 km). Ilembulassa iltasin ennen auringonlaskua voi tehdä ympäröivälle savannille kävelylenkkejä, polkuja kulkee ristiin rastiin. Parasta aikaa savannilla liikkumiseen on omasta mielestäni juuri ennen sadekautta kuivakauden lopussa, jolloin ruohokasvillisuus on minimaalista ja näkyvyys hyvä. Sadekauden jälkeen pellot kattaa korkea maissi ja auringonkukkien metsikkö, joten liikkuminen on hankalampaa, (kerran eksyin aika pahasti ja pimeä alkoi painaa jo päälle, onneksi löysin oikean polun).

7 Jos on kiinnostusta tämänkaltaiseen työskentelyyn, suositan lähtemistä mukaan. Ainakin itse olen kokenut työn antoisana, monia ikimuistettavia kokemuksia on ollut. Toivottavasti tämä reissu ei ollut minulle viimeisin Ilembulassa.

Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014. Ilembula Lutheran Hospital. Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä

Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014. Ilembula Lutheran Hospital. Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä Raportti RDBF: n lääkärinä Tansaniassa 24.2.-12.4.2014 Ilembula Lutheran Hospital Maria Auron, LL, yleislääkäri (kirurgiaan erikoistuva) Yleistä Kyseessä oli ensimmäinen Rotaryn lääkäripankin työjaksoni.

Lisätiedot

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla!

Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä. Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus. Kysy hoidostasi vastaanotolla! Potilasturvallisuus on yhteinen asia! Potilasturvallisuus on osa hyvää hoitoa kattaa tutkimuksen, hoidon ja laitteiden turvallisuuden tarkoittaa myös sitä, ettei hoidosta aiheutuisi potilaalle haittaa

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS TYÖSKENTELYSTÄ ROTARYLÄÄKÄRINÄ ILEMBULAN LUTERILAISESSA SAIRAALASSA TANSANIASSA

MATKAKERTOMUS TYÖSKENTELYSTÄ ROTARYLÄÄKÄRINÄ ILEMBULAN LUTERILAISESSA SAIRAALASSA TANSANIASSA MATKAKERTOMUS TYÖSKENTELYSTÄ ROTARYLÄÄKÄRINÄ ILEMBULAN LUTERILAISESSA SAIRAALASSA TANSANIASSA Outi Karhunen, ll, yleislääketieteen erikoislääkäri Työjakso: 15.10.2013 28.12.2013 Viittaan aikaisempaan matkakertomukseeni

Lisätiedot

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013. Andrus Sonnenberg, reumatologi. sonnenb9(at)gmail.com. Haydomin sairaala (HLH)

Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013. Andrus Sonnenberg, reumatologi. sonnenb9(at)gmail.com. Haydomin sairaala (HLH) Suomen Rotaryn Lääkäripankki (RDBF) Raportti 08.04.2013 Andrus Sonnenberg, reumatologi sonnenb9(at)gmail.com Haydomin sairaala (HLH) 06.01.2013 18.03.2013 Tämä oli toinen vierailuni vapaaehtoislääkärinä

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:N NIMISSÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 24.1 24.3.2013

RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:N NIMISSÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 24.1 24.3.2013 RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:N NIMISSÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 24.1 24.3.2013 fysioterapeutti Irma Tarvainen Olin kolmannen kerran fysioterapeuttina Tansaniassa, Ilembulan Lutheran

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009

Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009 Pasilan Rotaryklubi - Fredriksbergs Rotaryklubb 17.5.2011 Teksti ja kuvat perustuvat klubin verkkosivulla aiemmin julkaistuun aineistoon Tansanian Ilembulan sairaalan tehohoitoyksikön toiminta 2008 2009

Lisätiedot

VEIJOLLA ON LASTENREUMA

VEIJOLLA ON LASTENREUMA VEIJOLLA ON LASTENREUMA T ässä on Veijo ja hänen äitinsä. Veijo on 4-vuotias, tavallinen poika. Veijo sairastaa lastenreumaa. Lastenreuma tarkoittaa sitä, että nivelet ovat kipeät ja tulehtuneet. Nivelet

Lisätiedot

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö

PIETARI Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö PIETARI 15.1.-25.2.2017 Anu Kopra Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Hienopuusepäntyö 15.1. alkoi ensimmäinen matkani Pietariin, ja samalla ensimmäinen matkani Venäjälle. Junassa tapasin itselleni

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto. www.eksote.fi Osasto-opas Synnytysvuodeosasto www.eksote.fi Synnytysvuodeosasto sijaitsee sairaalan päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa C-siivessä. Sisäänkäynti pääovesta. Osastolla hoidetaan raskaana olevia ja

Lisätiedot

Rotary Doctor Matkaraportti

Rotary Doctor Matkaraportti Rotary Doctor Matkaraportti Ilembula Lutheran Hospital Rotary lääkärinä Tansaniassa 14.12.2012 27.1.2013 lastenkirurgian erikoislääkäri 30.1.2013 Sisällys TYÖJAKSO KIRURGIN SILMIN ILEMBULAN SAIRAALASSA...

Lisätiedot

Lataa Ravitsemushoito-opas. Lataa

Lataa Ravitsemushoito-opas. Lataa Lataa Ravitsemushoito-opas Lataa ISBN: 9789516562974 Sivumäärä: 246 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 29.46 Mb Ruoansulatuskanavan ongelmien, allergioiden, diabeteksen ja monien muiden sairauksien hoitoon

Lisätiedot

MRSA-kantajuuden seuranta

MRSA-kantajuuden seuranta MRSA-kantajuuden seuranta Hygieniahoitaja Minna Nieminen Tays, Infektioyksikkö MRSA-näytteiden ottamisen ohje Tays ohje: MRSA-seulontannäytteet otetaan Kaikista Taysiin sairaalahoitoon tulevista, osastolle

Lisätiedot

Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön

Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön Potilasnäkökulma hivhoitotyöhön SINI PASANEN TOIMINNANJOHTAJA, POSITIIVISET RY Potilasnäkökulma hiv-hoitotyöhön - Hiv-positiivisten merkitys hiv-hoitotyössä - Mikä vastaanotolla, asenteissa, suhtautumisessa

Lisätiedot

Potilaan opas. Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon

Potilaan opas. Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon Potilaan opas Tietoa henkilöille, joille on määrätty botulinutoksiini B:tä (NeuroBloc ) servikaalisen dystonian hoitoon Oppaan on laatinut Eisai Europe Limited Tässä oppaassa kerrotaan NeuroBloc -lääkkeestä

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

EDINBURGH JANNE STELLBERG

EDINBURGH JANNE STELLBERG EDINBURGH JANNE STELLBERG EDINBURGH PALETTE Edinburgh Palette on tuo vieressä näkyvä rakennus. Se tarjoaa työskentelytiloja taiteilijoille ja pienille yrityksille. Kolmannessa kerroksessa sijaitsee ei

Lisätiedot

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 4.11.2013/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

Lääkäripankki tulevaisuuteen

Lääkäripankki tulevaisuuteen Lääkäripankki tulevaisuuteen Jouko Tuomisto, PDG Lääkäripankin johtoryhmän pj 2012-2015 Näin Lääkäripankki on toiminut Vapaaehtoiset lääkärit, pääasiassa erikoislääkäreitä toimintajaksot Vähintään kuuden

Lisätiedot

Keskuslaskimokanyyliin liittyvien infektioiden torjunta

Keskuslaskimokanyyliin liittyvien infektioiden torjunta Keskuslaskimokanyyliin liittyvien infektioiden torjunta Kuvallisten ohjeiden kehittäminen Kehittämistyö, Arcada, Hygieniahoitajan opinnot Maarit Juti Sisältö Miksi nämä ohjeet? Verinäytteenotto CVK:sta

Lisätiedot

KESKUSSAIRAALASSA. Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS

KESKUSSAIRAALASSA. Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS A N E S T E S I A H O I TA JA N T Y Ö K E S K I SUOMEN KESKUSSAIRAALASSA Anestesiahoitaja Piia Hämäläinen K-SKS T YÖPISTEET v Leikkaussalit (3 leikkausosastoa) v Kiertohoitajuus v Heräämöt x 3 v Silmäyksikkö

Lisätiedot

Suomen Rotaryn Lääkäripankki Rotary Doctor Bank Finland RDBF. D1420 PETS 2016 Juhani Brodkin

Suomen Rotaryn Lääkäripankki Rotary Doctor Bank Finland RDBF. D1420 PETS 2016 Juhani Brodkin Suomen Rotaryn Lääkäripankki Rotary Doctor Bank Finland RDBF D1420 PETS 2016 Juhani Brodkin TAUSTA JA HISTORIA Kehitysmaiden lääkintähuollon tukemiseen suunnattu Rotary Doctor Bank Finland (RDBF), Suomen

Lisätiedot

MRSA-kantajuuden seuranta

MRSA-kantajuuden seuranta MRSA-kantajuuden seuranta Hygieniahoitaja Minna Nieminen Tays, Infektioyksikkö 400 PSHP:n uudet MRSA-kantajat ikäryhmittäin 2005-2017 (tammi-lokakuu 2017) 350 300 250 200 >65 15-64V

Lisätiedot

Hoitoon liittyvien infektioiden seuranta. Kun tiedetään hoitoon liittyvien infektioiden esiintyvyys

Hoitoon liittyvien infektioiden seuranta. Kun tiedetään hoitoon liittyvien infektioiden esiintyvyys Hygieniayhdyshenkilön rooli hoitoon liittyvien infektioiden seurannassa Valtakunnalliset sairaalahygieniapäivät 16.-17.3.2016 Hygieniahoitaja Raija Järvinen, infektioiden torjuntayksikkö, OYS p. 040 5060997/raija.jarvinen@ppshp.fi

Lisätiedot

Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala

Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa. Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa, kotisaattohoito osana osaston toimintaa Leena Karjalainen, palvelupäällikkö, Oulun kaupunginsairaala Vuodeosastojatkohoidon järjestäminen Oulussa Oulu: OKS

Lisätiedot

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8

Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Seoulin kansainvälinen kesäkoulu 2010 25.6-4.8 Väkiluku 48,5 miljoonaa Pinta-ala 99 313 km 2 Kieli Korea Valuutta Won Aikavyöhyke GMT +8 Pääkaupunki Seoul Presidentti Lee Myung-bak Etelä-Korea University

Lisätiedot

Minulleko lemmikkilintu?

Minulleko lemmikkilintu? Minulleko lemmikkilintu? Hyvin hoidettuna lintu sopii vastuuntuntoisen ihmisen lemmikiksi. Sen tulee kuitenkin saada elää linnun elämää kotona, eikä kyseessä ole ensisijaisesti sylilemmikki. Ennen oman

Lisätiedot

Jonnan tarina. Keväällä 2007

Jonnan tarina. Keväällä 2007 Sairastui syömishäiriöön 19-vuotiaana, 2006 Hoitosuhde kotikaupunkinsa nuorisopsykiatriseen poliklinikkaan jo ennen syömishäiriötä ahdistuksen takia Nyt 26-vuotias - Nuorisopsykiatrian poliklinikalla syömishäiriötä

Lisätiedot

saanut taukoani tuohon aikaan sattumaan sopivasti. Ylipäätään Saksassa lounasta syödään reilusti myöhemmin kuin meillä Suomessa.

saanut taukoani tuohon aikaan sattumaan sopivasti. Ylipäätään Saksassa lounasta syödään reilusti myöhemmin kuin meillä Suomessa. Kati Laakso OPPIMISPÄIVÄKIRJA 24.4.2019 MISSÄ JA MITÄ? Opiskelen lähihoitajaksi Etelä-Karjalan Ammattiopisto Sampossa Lappeenrannassa. Keväällä 2018 sain tietää, että opiskelijoilla olisi mahdollisuus

Lisätiedot

Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 3.3.2009

Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 3.3.2009 Geriatriakeskus OHJEET KORVAUKSETTA JAETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA 3.3.2009 2 YLEISET OHJEET JA PERUSTEET ASIAKKAALLE ANNETTAVISTA HOITOTARVIKKEISTA Asiakkaille, jotka eivät ole laitoshoidossa, voidaan

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Opiskelijapalaute 2018

Opiskelijapalaute 2018 Opiskelijapalaute 2018 Vastaajien kokonaismäärä: 53 1. Yksikkö, jossa suoritit harjoittelun: Vastaajien määrä: 50 0% 2% 4% 6% 8% 10% 12% 14% 16% Valitse Akuuttiosasto 1 14% Akuuttiosasto 2 14% Geriatrinen

Lisätiedot

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys

Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys Sairaanhoitajan tehtävissä tilapäisesti toimineiden opiskelijoiden perehdytys SELVITYKSIÄ 2:2017 Helsinki 2017 ISSN 1799-7860 (Verkkojulkaisu) ISSN-L 1799-7860 ISBN 978-952-5978-57-5 (pdf) 2 KUVAILULEHTI

Lisätiedot

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa.

2&lang=de. Oleskeluaikani on 23.5-19.5.2013, jolloin ehdin olemaan töissä 8 viikkoa. ULKOMAANJAKSON RAPORTTI Saksa, Aachen 25.3.-17.5.2013 Aivan aluksi haluaisin esitellä itseni. Olen Laura Sivonen ja opiskelen laboratorioalan perustutkintoa, jolloin ammattinimikkeekseni tulee laborantti.

Lisätiedot

Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn

Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn Raskausdiabeetikon hyvä hoito avain tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn Sari 15.3.2019 Synnyttäjien painoindeksi (BMI) 25 29,9 kg/m 2 ja 30 kg/m 2 ikäryhmittäin 2017 THL perinataalitilasto 2017 Alle 20 vuotiaat

Lisätiedot

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v

Hoitajan urapolku. Sairaanhoitaja Noora, 28v. Allergia- ja astmahoitaja. Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v. Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Sairaanhoitajaopiskelija Terhi, 21v Sairaanhoitaja Noora, 28v Allergia- ja astmahoitaja Kirsi, 34v Perioperatiivinen hoitaja Petri, 39v Vastaava hoitaja Kristiina, 42v Laatupäällikkö Teija, 50v Yksikönjohtaja

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Raportti työharjoittelusta ulkomailla Eevi Takala PIN10 12.5.2013 Raportti työharjoittelusta ulkomailla Opiskelen pintakäsittelyalan viimeisellä vuodella ja olin puolet (5vk) työharjoitteluajastani Saksassa töissä yhdessä kahden muun luokkalaiseni

Lisätiedot

LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET. Elina Ottela Asiantuntija

LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET. Elina Ottela Asiantuntija LÄÄKEHOIDON EPÄTYYPILLISILLÄ ALUEILLA TYÖSKENTELEVIEN LÄHI- JA PERUSHOITAJIEN LÄÄKEINFORMAATIOTARPEET JA -LÄHTEET Elina Ottela Asiantuntija Tutkimuksen taustaa Gradun tekijä Leena Pakarainen Helsingin

Lisätiedot

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016

Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN

VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN VENÄJÄN TYÖSSÄOPPIMINEN 15.1-12.2.2017 TYÖNI Työskentelin Sokos Hotel Olympia Gardenissa respassayhden kuukauden Työkuvaani kuului: Asiakkaiden palveleminen Asiakkaiden laskutus Passien kopioiminen ja

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Terveydenhuoltoyksikön valvontahavaintoja. Terveydenhuoltoyksikön päällikkö Anne Hiiri

Terveydenhuoltoyksikön valvontahavaintoja. Terveydenhuoltoyksikön päällikkö Anne Hiiri Terveydenhuoltoyksikön valvontahavaintoja Terveydenhuoltoyksikön päällikkö Anne Hiiri 25.9.2017 AVIn terveydenhuollon tehtävä AVI valvoo, että terveyspalvelujen laatua ja potilasturvallisuutta suunnitellaan,

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:N NIMISSÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 17.4-1.6.2014

RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:N NIMISSÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 17.4-1.6.2014 RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:N NIMISSÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 17.4-1.6.2014 fysioterapeutti Irma Tarvainen Olin neljännen kerran fysioterapeuttina Tansaniassa, Ilembula Lutheran

Lisätiedot

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ

ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ ASIAKKAASEEN TAI POTILAASEEN KOHDISTUVA EPÄASIALLINEN TOIMINTA JA SEN KÄSITTELY TYÖYHTEISÖSSÄ Kysely lähetettiin n. 9000 sairaanhoitajaliiton jäsenelle helmikuussa 2018 Kyselyyn vastasi yhteensä 910 henkilöä

Lisätiedot

Suomen Rotaryn lääkäripankki

Suomen Rotaryn lääkäripankki Suomen Rotaryn lääkäripankki Katsaus, D 1430 PETS 2010 http://www.rdbf.fi/ TAUSTA JA HISTORIA Tansanian lääkintähuollon tukemiseen suunnattu Rotary Doctor Bank Finland (RDBF), Suomen Rotaryn Lääkäripankki

Lisätiedot

Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla. Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS

Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla. Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS Kokemuksia vieritutkimuksista TYKS:n Lastenpoliklinikalla Jussi Mertsola Professori Lastenpkl:n osastonylilääkäri TYKS Lastenklinikka Kriittinen asenne laboratorio- ja rtgtutkimuksiin Ensin kliininen tutkiminen,

Lisätiedot

Sairaanhoitajan/terveydenhoitajan laajentunut tehtäväkuva SAIRAANHOITAJAN/TERVEYDENHOITAJAN OPINTOKIRJA. Nimi..

Sairaanhoitajan/terveydenhoitajan laajentunut tehtäväkuva SAIRAANHOITAJAN/TERVEYDENHOITAJAN OPINTOKIRJA. Nimi.. Sairaanhoitajan/terveydenhoitajan laajentunut tehtäväkuva SAIRAANHOITAJAN/TERVEYDENHOITAJAN OPINTOKIRJA Nimi.. Ilomantsin kunta, terveyskeskus 1.8.2011 Johdanto Tämä opintokirja on tarkoitettu sairaanhoitajan/terveydenhoitajan

Lisätiedot

VIIMEINEN TOIVEENI OPASLEHTI OMAISILLE JA HOITOKODIN ASUKKAALLE SAATTOHOIDOSTA. Rosa Jakobsson & Sari Oksanen Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK

VIIMEINEN TOIVEENI OPASLEHTI OMAISILLE JA HOITOKODIN ASUKKAALLE SAATTOHOIDOSTA. Rosa Jakobsson & Sari Oksanen Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK VIIMEINEN TOIVEENI OPASLEHTI OMAISILLE JA HOITOKODIN ASUKKAALLE SAATTOHOIDOSTA Rosa Jakobsson & Sari Oksanen Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK Lukijalle: Tämä opaslehti on toteutettu opinnäytetyönä Sastamalan

Lisätiedot

Rintasyöpäpotilaan ohjaus

Rintasyöpäpotilaan ohjaus Rintasyöpäpotilaan ohjaus Lähete rintarauhaskirurgian yksikköön - mammografia,uä ja PNB oltava tehty - kuvat ja patologin vastaukset lähetteen mukaan! - potilaalle ilmoitettu diagnoosi - potilaalle rintasyöpähoitajan

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

HIV potilaiden polikliinisen. Matti Ristola 4.2.2010

HIV potilaiden polikliinisen. Matti Ristola 4.2.2010 HIV potilaiden polikliinisen hoidon kehittämisestä Matti Ristola 4.2.2010 HIV-potilaan hoidon aspekteja HIV-infektion lääketieteellinen hoito Potilaan elämänhallinta Tarttuvan taudin luomat erityispiirteet

Lisätiedot

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa?

Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Miten ratkaistaan eettisiä ristiriitoja sosiaali- ja terveydenhuollon arjessa? Seminaari 28.3.2019 Paneeli: Miten vähentää eettistä kuormitusta sosiaali- ja terveydenhuollossa? Mika Virtanen, projektipäällikkö,

Lisätiedot

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake

/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake 1 23.11.2011/ Potku hanke Riihimäen terveyskeskuksen vastaanoton omahoitolomake Pyydämme Sinua syventymään hetkeksi omahoitoosi. Täytäthän ystävällisesti tämän omahoitolomakkeen ennen suunnitellulle kontrollikäynnille

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta

Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta Porin Perusturvan Mobiilitoiminnasta ja kotiuttamisesta YL Katriina Lähteenmäki Yleislääketieteen ja Akuuttilääketieteen el Ensihoitolääketieteen erityispätevyys Päivystyslääketieteen erityispätevyys mobiilitoiminnan

Lisätiedot

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18

Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF /18 Kysely syöpäpotilaiden hoidosta Tulokset FIN-P-CARF-0918-0844-9/18 OTOS Näissä tuloksissa on mukana tulokset, jotka on kerätty ajalla 4.5 18..18. Tässä esityksessä tuloksia tarkastellaan seuraavien kohderyhmien

Lisätiedot

Kysely biojätteen lajittelusta. BIORENT-hanke, kevät 2018

Kysely biojätteen lajittelusta. BIORENT-hanke, kevät 2018 Kysely biojätteen lajittelusta BIORENT-hanke, kevät 2018 Tietoa vastaajista Kyselyyn vastasi 540 henkilöä Vastaajien keski-ikä oli 42,5 vuotta, vanhin vastaaja oli 80-vuotias, nuorin 18-vuotias Vastaajien

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:n LÄHETTÄMÄNÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 4.3-19.4.2015

RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:n LÄHETTÄMÄNÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 4.3-19.4.2015 RAPORTTI TYÖSKENTELYSTÄ FYSIOTERAPEUTTINA RDBF:n LÄHETTÄMÄNÄ ILEMBULASSA TANSANIASSA AJALLA 4.3-19.4.2015 Irma Tarvainen, fysioterapeutti ESITIETOA Olin viidennen kerran Tansaniassa, Ilembulassa,Ilembulan

Lisätiedot

Käyttäjälähtöinen sairaalatila - HospiTool

Käyttäjälähtöinen sairaalatila - HospiTool Käyttäjälähtöinen sairaalatila - HospiTool Käyttäjäpalautetta virtuaali- ja reaalimaailmasta Stakes, Auditorio 14.12.2007 Helinä Kotilainen Helina.Kotilainen@stakes.fi Miten virtuaaliympäristöä voidaan

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ammattisi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - avohoidon johtaja Työalueesi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - kehitysvammahuolto - kotihoito

Lisätiedot

IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Yleislääkäripäivät LL Kati Auvinen

IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI. Yleislääkäripäivät LL Kati Auvinen IÄKKÄIDEN LÄÄKEHOIDON MONIAMMATILLINEN ARVIOINTI Yleislääkäripäivät 29.11.2018 LL Kati Auvinen MIKSI LÄÄKITYKSIÄ TÄYTYY ARVIOIDA? sosteri.fi 2 TAUSTAA Väestön ikääntyminen ja palvelujen tarpeen kasvu on

Lisätiedot

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta

Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta Alkoholidementia hoitotyön näkökulmasta PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 8.3.2019 SH KATJA ORANEN HELSINGIN SAIRAALA / SUURSUON SAIRAALA, AKUUTTI PÄIHDEKUNTOUTUSOSASTO 12 Suursuon sairaala os. 12 Akuutti päihdekuntoutusosasto

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys

Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Irja Öun Geriatrian erikoislääkäri Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Lääkärin koulutus korostaa biologista näkökulmaa Kuolema biologinen psykologinen kulttuurinen eettinen ja uskonnollinen näkökulma

Lisätiedot

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015

Gnesta, Ruotsi. Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014. Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Gnesta, Ruotsi Työharjoittelu Skeppsta Hyttassa 8.10.-20.12.2014 Saara Sirkeoja lasinpuhallus 2013-2015 Lähdin suoritamaan työssäoppimistani maaseudun rauhaan Ruotsin Gnestaan. Gnesta on noin 10 000 asukkaan

Lisätiedot

LÄHTÖVAIHEEN KYSELY - HIV-POSITIIVINEN NAINEN

LÄHTÖVAIHEEN KYSELY - HIV-POSITIIVINEN NAINEN OHJEET TUTKIMUSHENKILÖKUNNALLE: Antakaa tutkimukseen osallistujien täyttää tämä lähtövaiheen kysely tutkimukseen ilmoittauduttaessa. Varmistakaa, että annatte oikean kyselylomakkeen. Kun kyselylomake on

Lisätiedot

Loppuraportti OPET-projekti

Loppuraportti OPET-projekti Loppuraportti OPET-projekti HENKILÖTIEDOT Johanna Jussila Omnia, Lakelan toimipiste Tel: 046-8515142 email: johanna.jussila(a)omnia.fi TYÖYKSIKKÖ Hotelli Libyan Princess Main Street, Paleochora 73001,

Lisätiedot

AmAk Opettajakysely - Perusraportti

AmAk Opettajakysely - Perusraportti AmAk Opettajakysely - Perusraportti 1. Yksikkö? 2. Osaamisala? 3. Kuinka monta Ammattiakatemian opiskelijaa on ollut ryhmässäsi? 4. Montako opiskelijaa on ryhmässäsi kokonaisuudessaan? (numeerinen vastaus)

Lisätiedot

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus.

TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus. Husuken henkilökunta vastaa mielellään kysymyksiisi. Huuli-suulakihalkiokeskus Töölön sairaala TERVETULOA HALKION LUUNSIIRTOLEIKKAUKSEEN HUSUKEEN! Topeliuksenkatu 5, Helsinki Vuodeosasto puh. 09-47187442

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

NÄYTTEENOTTO. Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille

NÄYTTEENOTTO. Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille LASTEN NÄYTTEENOTTO Opaskirjanen lapsille ja vanhemmille Sisältö: Tervetuloa laboratorioon Mitä veri on? Verinäytteenotto Verinäytteenotto sormenpäästä Taikalaastari Sydänfilmi eli EKG 2.painos 2015 Alkuperäinen

Lisätiedot

Hemodialyysihoitoon tulevalle

Hemodialyysihoitoon tulevalle Hemodialyysihoitoon tulevalle Potilasohje Olet aloittamassa hemodialyysihoidon eli keinomunuaishoidon. Tästä ohjeesta saat lisää tietoa hoidosta. Satakunnan sairaanhoitopiiri Dialyysi Päivitys 01/2016

Lisätiedot

Lataa Silmätautioppi. Lataa

Lataa Silmätautioppi. Lataa Lataa Silmätautioppi Lataa ISBN: 9789518951295 Sivumäärä: 548 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.59 Mb Miten hoidan diabeteksen silmäkomplikaatiot? Mikä on silmän emäsvamman akuuttihoito? Saako potilaani

Lisätiedot

Arviointi ja palaute käytännössä

Arviointi ja palaute käytännössä Arviointi ja palaute käytännössä Merja Ellilä Arvioinnista Oppimista ohjaavan arvioinnin merkitys ohjattavan oppimisen tukemista ja suuntaamista tietojen, taitojen ja asenteiden arvioimista ohjattavan

Lisätiedot

POTILAAN VAJAARAVITSEMUS. Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen

POTILAAN VAJAARAVITSEMUS. Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen POTILAAN VAJAARAVITSEMUS Alueellinen koulutuspäivä 13.10.2015 Perushoitaja Marja Lehtonen TAUSTAA Tavoitteena systemaattinen potilaiden vajaaravitsemusriskin seulonta Henkilökunnan osaamisen kartoittaminen

Lisätiedot

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015

DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA. Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 DIABEETIKKO ERITYISTILANTEESSA Konsultoiva diabeteshoitaja Irmeli Virta 04.11.2015 TULEHDUSSAIRAUKSIEN VAIKUTUKSIA VATSATAUDIN KANSSA TARKKANA Verensokerin seuranta: nouseeko vai laskeeko? Jos suolistossa

Lisätiedot

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton

Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti. Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton Terveysasemalle voi varata aikoja myös sähköisesti Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen ajanvaraus Länsi-Vantaan terveysasemien lääkärin- ja hoitajavastaanoton sähköinen

Lisätiedot

R0064 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu II, sisätautien hoitotyö/kirurgia 10 op

R0064 Ammattitaitoa edistävä harjoittelu II, sisätautien hoitotyö/kirurgia 10 op OPPIMISSOPIMUS Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 1994/17 mukaan terveydenhuollon ammattihenkilö ei saa sivullisille luvatta ilmaista yksityisen tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa

Lisätiedot

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15

Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Jenna Rinta-Könnö, vaatetus15 Työssäoppipaikka, Fade Out Label Fade Out Label on v. 2015 perustettu yritys, joka valmistaa vanhoista kierrätetyistä farkuista unisex-mallisia vaatteita. Koko tuotanto tapahtuu

Lisätiedot

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011

RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄJAKSOLTA 1.1.-28.2.2011 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Pirttirannan päiväkoti Peruspalvelukuntayhtymä Kallio / Peltopuiston päiväkoti Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä Oulaisten

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014

Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista 2014 Mikä muuttui Diabeteskeskuksen myötä? Suvimarja Aranko, erikoislääkäri Espoon Diabeteskeskuksen vastuulääkäri Diabetesliiton asiantuntijaryhmän raportti: T1DM hoidosta, hoitojärjestelyistä ja kehittelytarpeista

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes

KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka. 19.3.2014 Päivi Siimes KNK-klinikan keinot kohti savutonta leikkausta Päivi Siimes, sairaanhoitaja KYS, knk-poliklinikka Terveydenhuollon henkilöstön tehtävänä on tunnistaa potilaan tupakointi ja nikotiiniriippuvuus, kehottaa

Lisätiedot

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1

Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011. Annikki Niiranen 1 Kouvolan perusturvan ja Carean potilasturvallisuuspäivä 14.9.2011 Annikki Niiranen 1 Potilasturvallisuus ja laadunhallinta kehittämistyön keskiössä Johtaminen korostuu Johdon vastuu toiminnasta Henkilöstön

Lisätiedot

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet

Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys 2013

Asiakastyytyväisyys 2013 Hallitus 3.3.2014, OHEISMATERIAALI 2 Asiakastyytyväisyys 2013 Vastausmäärät kyselyittäin, koko HUS: Vuodeosastot 3909 Lähetepoliklinikat 2332 Tehovalvonta, heräämö, päiväkirurgia 1935 Psykiatria 634 Synnytyssalit

Lisätiedot

Kotoportfolio on suunnattu maahanmuuttajakoulutusten opettajille ja ohjaajille.

Kotoportfolio on suunnattu maahanmuuttajakoulutusten opettajille ja ohjaajille. KOTO PORTFOLIO Kotoportfolio on teemoitettu ohjauksen työväline opiskelijan kotoutumisprosessin ja oman osaamisen näkyväksi tekemiseen. Se tukee maahanmuuttajan kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan

Lisätiedot

Osaamisalan harjoittelujakso

Osaamisalan harjoittelujakso Osaamisalan harjoittelujakso Ympäristö Plymouth sijaitsee Lounais-Englannissa ja on vanha merenranta kaupunki Asukasluku kaupungissa on n. 256 000 Maasto on hyvin mäkistä, kaupunki sijoittuu kahden joen

Lisätiedot

POSTPOSITIOT 1. - Kenen vieressä sinä istut? - Istun vieressä. 2. (TUNTI) jälkeen menen syömään. 3. Kirjasto on (TEATTERI) lähellä. 4. (HYLLY) päällä on kirja. 5. Me seisomme (OVI) vieressä. 6. Koirat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ

Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13. Terveydenhuollon palvelu paranee. Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2004:13 Terveydenhuollon palvelu paranee Kiireettömään hoitoon määräajassa SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Helsinki 2004 ISSN 1236-2123 ISBN 952-00-1601-5 Taitto:

Lisätiedot

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi

Työpahoinvoinnin alkeet. Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus Maija Saviniemi Työpahoinvoinnin alkeet Alueelliset nuorten työpajapäivät Syötekeskus 12.11.2014 Maija Saviniemi Miksi olen pessimisti? Miksi tarkastelemme työtä pahoinvoinnin näkökulmasta? Onko työpahoinvoinnissa edes

Lisätiedot