Sosiaalipolitiikka. Kunnallista, kansallista vai kansainvälistä? sosiaalialan riippumaton ammattilehti. Hyvinvointivaltio kuuluu myös museoon

Transkriptio

1 sosiaalialan riippumaton ammattilehti Hyvinvointivaltio kuuluu myös museoon Maisteriohjelmia tarvitaan edelleen Luottamushenkilö vastaa: Parkano tarvitsee kumppaneita Avoimuus lisää julkishallinnon vetovoimaa Sosiaalipolitiikka Kunnallista, kansallista vai kansainvälistä?

2 Huoltaja-säätiö Sosiaaliturva-lehti on sosiaalihuollon Huoltaja-säätiö vaikuttaja. Säätiö toimii pitkäjänteisesti kunnallisen sosiaalipolitiikan kehittämiseksi. Tavoitteena on vahvistaa sosiaalialan ammattilaisten sekä päättäjien osaamis- ja tietopohjaa. Isännistön puheenjohtaja Maija Perho varapuheenjohtaja Vuokko Niiranen Hallitus Aulikki Kananoja, puheenjohtaja Alpo Komminaho, varapuheenjohtaja Päivi Ahonen Heikki Hiilamo Erkki Torppa toiminnanjohtaja Ulla Salonen-Soulié puh. (09) Julkaisija Huoltaja-säätiö. Sosiaaliturva-lehti on sosiaalialan riippumaton ammattilehti. Perustettu 1912, 95. vuosikerta. Ilmestyy vuonna kertaa, joista kaksi kaksoisnumeroa. Mannerheimintie 31 A 3, Helsinki puh. (09) faksi (09) vastaava päätoimittaja Ulla Salonen-Soulié puh. (09) päätoimittaja Merja Moilanen vuorotteluvapaalla toimitussihteeri Erja Saarinen puh. (09) erja.saarinen@sosiaaliturva.fi toimitussihteeri Lea Suoninen-Erhiö puh. (09) lea.suoninen-erhio@sosiaaliturva.fi toimittaja Minna Tarvainen puh. (09) minna.tarvainen@sosiaaliturva.fi Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetettyjen kirjoitusten eikä kuvien säilytyksestä eikä palauttamisesta. Taitto Workshop Pälviä Oy Kannen kuva Arto Vuohelainen Huoltaja-säätiö Ilmoitukset, tilaukset ja osoitteenmuutokset Anne-Mari Salminen puh. (09) faksi (09) toimisto@sosiaaliturva.fi Tilaushinnat euroa/vuosi, kestotilaus 51 euroa/vuosi, opiskelijatilaus 28 euroa/vuosi Sosiaaliturva-lehden irtonumerot myytävänä toimituksessa 4,50 euroa/kpl, yli 10 kappaleen tilauksista alennus 25 % Mediakortti osoitteessa Kirjapaino Aikakauslehtien Liiton jäsen ISSN pääkirjoitus Heikomman puolella vuodesta 1912 Maija Perho 4 6 ajankohtaiset vanhustyö, asunnottomuus, huoltokiistat, hallinto Sosiaaliturva 95 vuotta vanhoja artikkeleita Löytyykö Paras? uutisia lyhyesti 7 laina ja palaute Avoimuudelle ei ole vaihtoehtoja Elina Kinnunen lainattua, saksittua 8 19 kärkiteema On mulla unelma Mirja Hentilä, Kristiina Ruuskanen ja Juho Suortti, Heidi Komulainen, Maija Jäppinen Kunnallinen sosiaalipolitiikka vastaa paikallisiin tarpeisiin Aulikki Kananoja Kuka päättää puolestani? Kari Välimäki Kohti eurooppalaista sosiaalipolitiikkaa Juho Saari näkökulma kolumni Mikko Reijonen jos minulta kysytään Jari Ilmonen Kollegan arvottaminen omien mittapuiden mukaan ei tee kenestäkään tanttaa tai tiikeriä Marian Tuomi sosiaaliturva & museot Hyvinvointivaltio kuuluu myös museoon Mia Hemming 25 koulutus Sosiaalityön maisteriohjelmia tarvitaan edelleen Anna Liakka ja Tarja Myllärinen juristin nurkkaus Miten tuki peritään takaisin? Tapio Räty oma ura seuraavassa numerossa 18 19/07 Kärkiteemana Lastensuojelu Espoossa raivattiin lastensuojelun avohuollon sosiaalityölle tilaa, Merja Nikitin ja Leena Wilén kertovat. 17/07 30 luottamushenkilö vastaa Parkanon perusturvalautakunnan puheenjohtaja Jyrki Uotila kuva: Minna Tarvainen 2 Sosiaaliturva 17/07

3 Pääkirjoitus Kannessa Sosiaalityön opiskelijat kertovat unelmiensa hyvästä hyvinvointiyhteiskunnasta. Kunnallisen, valtiollisen ja EU:n sosiaalipolitiikan asiantuntijat kirjoittavat, miltä sosiaalipolitiikka näyttää nyt ja tulevaisuudessa. sivut 8 19 kuva: Arto Vuohelainen Heikomman puolella vuodesta 1912 Vietämme Sosiaaliturva-lehden 95-vuotisjuhlaa. Lehti ilmestyi ensimmäisen kerran marraskuussa 1912 nimellä Köyhäinhoitolehti. Se asetti köyhäinhoidolle laajat yhteiskuntapoliittiset tavoitteet. Vastaava toimittaja Bruno Sarlin määritteli tehtävän seuraavasti: Köyhäinhoidon on otettava ohjelmansa ylimmäksi pykäläksi koko kansakunnan onni ja menestys, sen yleinen vapauttaminen köyhyyden kurjuudesta. Sanalla sanoen: köyhäinhoidon korkeimpana päämääränä on oleva köyhyydettömyys, köyhäinhoidon itsensä tarpeettomaksi tekeminen. Mutta niille perille pyrkiessään on köyhäinhoidon muututtava koko olemukseltaan. Sen on sisäisesti kehityttävä ja syvennyttävä nykyisen lääketiedon tavalla, joka pikemminkin pyrkii poistamaan tautien syitä ja syntyä, kuin rakentelemaan hoitoloita erilaisiin sairauksiin jo sortuneille; sen on muodostuttava voimakkaaksi kansan siveellisen ja taloudellisen kehittämisen ja kasvattamisen työssä. Miten Sarlinin ohjelmajulistus on toteutunut? Onko köyhyys poistunut ja sosiaalihuolto käynyt tarpeettomaksi? Onko sosiaalipolitiikka ja rakenteellinen sosiaalityö sen osana purrut syrjäytymiseen ja osattomuuteen? Vastaus on kyllä ja ei. Absoluuttinen köyhyys on kutakuinkin voitettu, mutta suhteellinen köyhyys on aikamme piinallinen ilmiö. Huono-osaisuus ja syrjäytyminen kuvaavat ehkä köyhyyttä paremmin ongelman laajuutta ja monisyisyyttä: työttömyys, pärjäämisessä tarvittavien taitojen ja osaamisen puute, sairaudet, päihteet, osattomuus ja yksinäisyys muodostavat elämäntilanteen, jossa tarvitaan lähimmäisiä, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia, työvoimaviranomaisia ja järjestöjä. Koska kasautuneiden ongelmien korjaaminen vaatii paljon ponnisteluja ja panostusta, katseet ovatkin kääntyneet ongelmien ehkäisyn ja varhaisen puuttumisen mahdollisuuksiin. Tämän oivalsi jo vaivaishoidontarkastelija Gustav Adolf Helsingius. Hän jätti vuonna 1908 Köyhäinhoitokomitean mietintöön eriävän mielipiteensä: hänestä asetusehdotuksessa olisi pitänyt olla säännökset muun muassa ehkäisevästä köyhäinhoidosta ja köyhien lasten ammattiopetuksesta. Bruno Sarlinin näkemykset olivat humaaneja ja aikaansa edellä. Köyhäinhoitolehti oli heikomman puolella, mutta edellytti samalla omavastuuta ja vastuuta lähimmäisistä. Sosiaaliturvaa uudistava komitea on haastavan tehtävän edessä: Miten vähentää köyhyyttä ja samalla huolehtia siitä, että sosiaaliturva kannustaa aktiivisuuteen ja työllistymiseen? Miten pitää omavastuu ja yhteiskunnan vastuu tasapainossa? Köyhäinhoitolehden ohje kunnanmiehille oli seuraava: Inhimillinen ratkaisu on yleensä myös viisain ja säästää siten yhteiskunnan varoja. Päämääränä onkin köyhien auttaminen itse-elatukseen, joka kohottaa heidän omanarvontuntoaan ja vapauttaa yhteiskunnan köyhäinhoidosta. kuva: Antero Aaltonen Maija Perho Terveyden edistämisen politiikkaohjelman ohjelmajohtaja, Huoltaja-säätiön isännistön puheenjohtaja Miten pitää omavastuu ja yhteiskunnan vastuu tasapainossa? Vinkkejä lastensuojelutarpeen arviointiin Muistioireisten kanssa työskenteleville lisäkoulutusta SPR:n Nuorten turvatalot tarjoavat apua Sosiaalityö myös harrastuksena Kuntoutussosiaalityöntekijä Pirjo Havukainen kertoo Vastapainoa työlle -palstalla harrastuksistaan, jotka liittyvät paljolti hänen työhönsä. kuva: Erja Saarinen Sosiaaliturva 18 19/07 postitetaan lukijoille 5. joulukuuta Siihen aiottujen työpaikka- ja koulutusilmoitusten on oltava toimituksessa viimeistään Ilmoitukset saa myös verkkosivuille Sosiaaliturva 17/07 3

4 ajankohtaiset VANHUSTYÖ Vanhustyönjohtajat ry juhli 80-vuotispäiväänsä 11. lokakuuta kysymällä: mihin vanhustyötä johdetaan? Miksi olemme olemassa? Tärkeintä on se, mitä muutoksia toimintamme saa aikaan asiakkaan toimintakyvyssä ja terveydentilassa. Vanhustyötä on johdettava pois kalliista ja epäinhimillisestä laitosvaltaisesta hoidosta, esitti Erkki Vauramo Teknisestä korkeakoulusta. Erityisesti hän kritisoi pitkäaikaishoitoa terveyskeskusten vuodeosastoilla. Tauti tehdään siellä ihmisiä makuuttamalla. Hän vaati, että Suomeen on säädettävä eurooppalaisen mallin mukaan laki, joka rajoittaisi vuodeosastojakson keston esimerkiksi kuukauteen. Ihmiset kuuluvat osastoilta vanhainkoteihin. Päivi Voutilainen sosiaali- ja terveysministeriöstä yhtyi Vauramon ajatuksiin, mutta ei luvannut lakeja. Valmisteilla olevissa uusissa vanhustenhuollon suosituksissa painopistettä ollaan kuitenkin siirtämässä pitkäaikaishoidosta ehkäisevään ja etsivään hoitoon. Kotona asumisen hoitokonsepteihin on tartuttu. Toimintakyvyn heikkenemiseen pitäisi puuttua nopeasti. Nykyisin ihmiset pääsevät kotihoidon piiriin niin myöhään, että paljon ei ehditä tehdä. Arkeen pitää saada enemmän tukea. Yli 75-vuotiaista 75 prosenttia on ilman minkäänlaista julkista palvelua. Reija Heinola Stakesista muistutti, että laadunarviointi on tärkeää vanhustyön johtamisessa. Oleellisinta on tarkastella sitä, miten laatu näyttäytyy asiakkaalle ja asiakkaassa. Miksi olemme olemassa? Tärkeintä on se, mitä muutoksia toimintamme saa aikaan asiakkaan toimintakyvyssä ja terveydentilassa. Minna Tarvainen Kotihoidon laatukriteereitä valmistelevalla Reija Heinolalla oli vastaus medikalisaatioongelmaan. Sosiaalipuolella tietoa ei ole tiivistetty kuten lääketieteessä. Siksi laadun arviointi on vanhustenhuollossa tärkeää. Sillä työ saadaan näkyväksi. kuva: Minna Tarvainen Sosiaaliturva 95 vuotta vanhoja artikkeleita 4 Sosiaaliturva 17/07 Veikko Piirainen Huoltaja 10/1947 Huoltotyöhän on työtä maan kamaralla. Se suuntautuu elettävään elämään, ja sen tarkoituksenmukainen toiminta siinä on jatkuvalla tutkimustyöllä selvitettävä. Tämä tehtävä ei ole vain yleinen, vaan myöskin paikallinen, ja näitä molempia teitä kulkien se on täyttävä oman kulmansa siinä huollon kolmiossa, jonka kahtena muuna pisteenä ovat huoltotyön oikeusohjeet ja huolto-opillinen tietous. Kun puhe on huollon piiriä koskevasta tutkimustyöstä, on vielä erikoisesti viitattava siihen, mitä huomiota huoltotyömme arvovaltainen uranuurtaja, Huoltaja lehti, on vuosikerrassa toisensa jälkeen tälle työlle osoittanut. Se huomio ei ole ollut vähäinen ja on jopa vaikeaa riittävästi arvostaa sitä merkitystä, mikä tällä on ollut huoltomme kenttätyönkin kehittymisessä. Reino Salo Huoltaja 20/1963 Laaja, asiantunteva ja huolellinen sosiaalihuollon paikallistutkimus antaa oikeastaan ainoan tyydyttävän mahdollisuuden uusien sosiaalihuollon menetelmien käyttökelpoisuuden arvioimiseen. Tällöin on näet mahdollista verrata menetelmin saavutettuja tuloksia paikallistutkimusten osoittamiin, aikaisemmin menetelmin saavutettuihin. Paikallistutkimus voi siis luoda sosiaalihuollolle pohjan menetelmäkontrollia varten, jollainen sillä kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Ilman sitä liikutaan jatkuvasti pelkkien arvailujen ja itsestään selvinä pidettävien dogmien varassa.

5 ASUNNOTTOMUUS Neljän viisaan ryhmä esittää pitkäaikaisasunnottomuudelle nollatoleranssia. Asuntoministeri Jan Vapaavuoren asettama pitkäaikaisasunnottomuuden poistamista pohtinut neljän viisaan ryhmä luovutti esityksensä 17. lokakuuta. Sen mukaan jokaiselle pitkään asunnottomana olleelle on löydyttävä koti. Nykyinen asuntolajärjestelmä on purettava, ja tilalle on luotava riittävän yksityisyyden ja yhteisöllisyyden takaavia asumisratkaisuja. Vuosina toteutettavan ohjelman tavoitteeksi ryhmä esittää pitkäaikaisasunnottomuuden puolittamista vuoteen 2011 mennessä ja poistamista kokonaan vuoteen 2015 mennessä. Poistamiseen tarvitaan asuntopaikkaa. Ryhmä muistuttaa, että investointi tulee taloudellisesti kannattavaksi, sillä syrjäytymisestä koituu yhteiskunnalle huomattavat kustannukset. Häätöjen ehkäisemiseksi tarvitaan asumisneuvontaa ja palveluviranomaisten yhteistyötä. Keskimääräinen häätöön johtava vuokravelka on euroa, mikä on pieni summa verrattuna asunnottomuuden aiheuttamiin kuluihin. Ryhmä ehdottaa myös asunto ensin -periaatetta. Tällä se tarkoittaa sitä, että ihmisen on saatava oma koti, jotta hän voi kuntoutua. Asunto luo edellytyksiä ongelmien ratkaisemiselle. Neljän viisaan ryhmän muodostivat sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen, piispa Eero Huovinen, Y-säätiön toimitusjohtaja Hannu Puttonen ja lääketieteen tohtori Ilkka Taipale. VUODEN 2008 TAPAHTUMAT Kokoamme Sosiaaliturvan ensi vuoden ensimmäiseen numeroon luettelon vuoden 2008 teemapäivistä ja sosiaalialan merkittävistä tapahtumista, kuten valtakunnallisista seminaareista. Tapahtumien järjestäjinä voitte toimittaa tiedot tapahtumistanne luettelossa julkaistaviksi 10. joulukuuta mennessä. Luetteloon tarvitsemme tapahtuman nimen, ajankohdan ja paikkakunnan sekä tiedon sen vastuullisesta järjestäjästä. Toimitus päättää luettelossa julkaistavista tapahtumista. Tiedot sähkäpostitse toimitus@sosiaaliturva.fi Löytyykö Paras? Palstalla seurataan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen etenemistä eri puolilla Suomea. Pirjo Kohonen Saarijärven sosiaalijohtaja Saarijärvi muodostaa yhdessä Kyyjärven, Kivijärven, Kannonkosken, Karstulan ja Pylkönmäen kanssa noin asukkaan yhteistoiminta-alueen. Ovatko kunnat toisilleen tuttuja jo entuudestaan? Seudulla on ollut perusterveydenhuollon kuntayhtymä jo kolmisenkymmentä vuotta. Sosiaalihuollon puolella on totuttu ostamaan ja myymään kuntarajojen yli esimerkiksi vammais- ja vanhuspalveluja, ja Saarijärven kasvatus- ja perheneuvola palvelee koko seutukuntaa. Kunnilla on ollut lukuisia yhteishankkeita; viimeisimpänä Ikääntyminen maaseudulla -hanke. Yhteistyölle on vahva pohja, sillä verkostot ovat jo valmiina. Ihmiset tuntevat toisensa. Ja viime vuonna teimme kuntaliitosselvityksen. Sitä varten katsoimme laajasti palveluiden tuottamisen rakenteita, vaikka loppujen lopuksi kuntaliitokseen lähtivät vain Pylkönmäki ja Saarijärvi. Miten sosiaalipalvelut aiotaan järjestää? Perustamme perusturvan kuntayhtymän, joka aloittaa vuoden 2009 alussa. Sosiaalihuollosta kaikki muu paitsi päivähoito siirtyvät siihen. Päivähoitopalvelut siirtyvät kuntien sivistystoimiin. Emme laajenna nykyistä perusterveydenhuollon kuntayhtymää, vaan sosiaali- ja terveystoimi yhdistyvät laajasti uudelta pohjalta. Uusi yhtymä rakennetaan elämänkaarimallin mukaisesti. Siinä ei erotella niin tarkkaan sitä, onko palvelu sosiaali- vai terveystoimen alaista. Teemme ihmisten palveluja. Mikä on synnyttänyt eniten keskustelua? Ensimmäisenä kunnissa on pitänyt tunnustaa, että meillä on tarve uudistua. Toive yksin selviämisestä on saattanut vielä elää. Mutta olemme kaikki pieniä kuntia, joissa ei mene taloudellisesti kovin hyvin. Väki vähenee ja vanhenee, tulotaso on alhainen ja palveluntarvetta on paljon. Ennen kuntayhtymään päätymistä keskustelimme paljon erilaisista hallintomalleista: miten demokratia säilyy ja kuinka kunnat pystyvät vaikuttamaan niissä talouteen. On myös pitänyt hakea yhteistä näkemystä siitä, mitä palveluja pitää keskittää ja mitkä palvelut tarvitaan kaikissa kuntakeskuksissa. Ja onhan kuntayhtymässä erilaisten toimintakulttuurien yhteensovittamista, niin terveyden- ja sosiaalihuollon kuin eri kuntienkin. Paljon on mietitty myös sitä, miten uudelleen organisoidaan tukipalvelut: henkilöstö- ja tietohallinto, kirjanpito ja laskutus. Miltä sosiaalihuollon tulevaisuus näyttää? Uskon, että tästä tulee ihan hyvä. Me sosiaalijohtajat olemme kiinteästi mukana suunnittelemassa ja rakentamassa kuntayhtymää. Tässä mallissa sosiaalihuolto säilyttää asemansa hyvin. Yhtymän tarkoituksenahan on tuottaa perusturvaa. Sitä ei ole ilman sosiaalihuoltoa. Sosiaaliturva 17/07 5

6 HUOLTOKIISTAT Huoltokiistojen oikeuskäsittelyn uudistamista pohditaan eduskunnan lakivaliokunnassa. Vinkkejä on haettu Norjasta. kuva: Minna Tarvainen Maija Auvinen tutustui tarkkailijana Norjan malliin ratkaista huoltokiistat ja teki siitä selvityksen oikeusministeriölle. Norjan mallissa tuomarillekin syntyy syvempi ymmärrys perheestä ja lapsen tilanteesta. Oikeudessa tehdään vuosittain lapsen huoltajuutta, elatusta, tapaamista ja asumista koskevaa päätöstä. Näistä puolet kärjistyy huoltoriidoiksi. Viitisensataa riitaa kroonistuu ja jatkuu oikeusprosessista toiseen. Norjassa vaihtoehtomenettelyllä on pystytty lieventämään konflikteja jo aikaisessa vaiheessa. Siinä kiistaa ratkotaan valmisteluistunnoissa, joissa tuomarin apuna on asiantuntijapsykologi. Tuomari johtaa puhetta. Psykologi keskittyy pitämään vanhempien ajatukset lapsessa ja estää keskustelun lipeämistä parisuhteen aikaisiin ristiriitoihin. Ensimmäisen valmisteluistunnon jälkeen siirrytään erillisneuvotteluihin vuoron perään äidin ja isän kanssa. Näin kumpikin voi nostaa esiin asioita, joita he eivät rohkene kertoa toisen kuullen. Keskusteluissa etsitään sopuratkaisua edistäviä elementtejä. Neuvottelujen jälkeen esitetään sopimusehdotus tai -ehdotuksia, joiden tekijä voi olla joko äiti tai isä tai tuomari ja asiantuntija yhdessä. Ehdotusten pohjalta päästään ensimmäiseen kokeilusopimukseen. Siinä ei pyritä sopuun suurinta eripuraa aiheuttavista asioista, vaan pienistä arjen kysymyksistä, esimerkiksi siitä, miten lapsen kuljetukset tai kuljetuskustannukset hoidetaan. Siten vahvistetaan vanhempien uskoa sopimisen mahdollisuuteen. Kokeilusopimus on voimassa 6 8 viikkoa. Tänä aikana asiantuntija seuraa sopimuksen toteutumista ja kuulee lasta tämän kotona. Myös tuomari voi osallistua kotikäynnille. Seuraavien valmisteluistuntojen aikana sopimusta kehitetään kokonaisratkaisuksi. Enimmillään kokeilusopimuksia voi olla kolme. Jollei ratkaisua löydy, asia siirtyy tuomioistuimen käsittelyyn. Noin 80 prosenttia huoltoriitaan ajautuneista norjalaisvanhemmista valitsee vaihtoehtomenettelyn normaalin oikeuskäsittelyn sijaan prosenttia heistä päätyy sopimukseen. Norjan mallista kertoi varatuomari Maija Auvinen Lapsen tarpeet ja huoltokiistan laukaiseminen -seminaarissa 25. lokakuuta. Minna Tarvainen Uutisia lyhyesti Alkoholiluparaati on perustettu Tampereen Peltolammin ja Multisillan alueelle. Sen välityksellä asukkaat voivat vaikuttaa asuinalueensa kauppojen ja anniskelupaikkojen alkoholilupa-asioihin. Raati tekee yhteistyötä yrittäjien kanssa. Siihen kuuluu asukkaiden edustajia sekä edustajat paikallisesta koulusta, sosiaaliasemalta, poliisista ja seurakunnasta. Isä meidän -dokumenttielokuvaan perustuva päihdetyöpaketti tarjoaa välineitä läheistyöhön, muun muassa vertaisryhmätoimintaan. Ohjaaja Anne Laurila on dokumentoinut elokuvassaan isänsä ylä- ja alamäkiä, vankila- ja ryyppyreissuja, jotka ovat mutkistaneet koko suvun arkea. Myös päihteidenkäyttäjän läheinen tarvitsee tukea ja apua. Isä meidän -verkkosivuilla on materiaalia aiheen työstämiseen sekä tietoa läheisten tuki- ja auttamistahoista. Päihdetyöpaketista vastaavat Vaski Filmi ja Sininauhaliitto. Alzheimer-keskusliitto suosittaa, että dementia-sanan käytöstä sosiaali- ja terveysalan henkilökunnan nimikkeissä luovutaan. Dementia-alkuiset nimikkeet istuvat huonosti suomen kieleen ja ovat ikäihmisille vaikeita. Dementia-etuliite leimaa muistioireiset sairaiksi jo ennen kuin dementoivaa sairautta on todettu. Uudet suositeltavat nimikkeet ovat muistihoitaja ja muistineuvoja. Muisti-alkuiset nimikkeet ovat selkeitä ja voimavaralähtöisiä. HALLINTO Sosiaali- ja terveysministeriö on täyttänyt 90 vuotta. STM:n ja suomalaisen sosiaalihallinnon taival alkoi 8. marraskuuta 1917, jolloin annettiin asetus senaatin uudelleenjärjestelystä ja perustettiin itsenäinen sosiaalitoimikunta sosiaaliasioiden esittelyä varten. 6 Sosiaaliturva 17/07 Ennen sotia sosiaaliministeriö keskittyi kurjuuden torjumiseen. Köyhien, irtolaisten ja alkoholistien huolto, lastensuojelu ja raittiuden edistäminen sekä työväensuojelu olivat ministeriön arkipäivää ja 1930-luvuilla alettiin kehittää sosiaalivakuutusjärjestelmää, jonka suunnittelu oli alkanut jo 1880-luvulla. Sotien jälkeinen aika alkoi myös sosiaaliministeriössä jälleenrakentamisella. Toimenkuvaan kuului sodassa kärsineiden ja vammautuneiden auttaminen luvulla toteutettiin perhepoliittisia uudistuksia, kuten lapsilisät ja kodinperustamislainat, sekä kehitettiin äitiysavustusta ja neuvolaverkostoa luvulla alkoi varsinainen hyvinvointivaltion rakentamisen kausi. Alkunsa saivat kansaneläkejärjestelmä ja sairaalalaitos luvun edistysaskelia olivat työeläkejärjestelmä ja sairausvakuutuslaki. Vuonna 1968 ministeriön nimi vaihtui sosiaali- ja terveysministeriöksi, kun terveydenhuolto siirtyi sen hoidettavaksi. Sosiaalivakuutuksen lisäksi ja luvuilla suuria kysymyksiä olivat lasten päivähoito, kansanterveystyö sekä alkoholi- ja tupakkapolitiikka luvun kasvun vuosina hyvinvointivaltion palvelut ja etuudet laajenivat. Kymmenessä vuodessa ministeriön hallinnonalan menojen osuus valtion menoista nousi 20,5 prosentista 27,7 prosenttiin luvulla sosiaalimenot veivät yli 30 prosenttia budjetista. Kyse ei ollut enää hyvinvointivaltion kehityksestä, vaan suurtyöttömyyden aiheuttamista menoista. Vuonna 1995 Suomi liittyi Euroopan unioniin ja alkoi kansallisen ja EU:n sosiaali- ja terveyspolitiikan yhteensovittaminen. Uuden vuosituhannen alussa on varauduttu väestörakenteen muutokseen.

7 laina ja palaute SOSIAALIALAN AMMATTILAISET JA JULKISUUS Kunnat kieltävät työntekijöitä puhumasta työstään julkisesti. Kieltoja on käytetty ainakin pääkaupunkiseudulla, selviää Helsingin Sanomien jutusta. Ville Juutilainen, Helsingin Sanomat Kunnan palkollisen suu suljetaan usein kielloilla, joille ei ole laillisia perusteita. Etenkin sosiaali- ja terveysalalla viestintää rajoitetaan niin kovin ottein, että työntekijöiden sananvapaus on uhattuna. kuva: Esa Pesonen Elina Kinnunen, Vantaan sosiaali- ja terveystoimen viestintäpäällikkö Tässä ajassa en olisi niin huolissani, jos joku haluaa muuttaa maailmaa. Avoimuudelle ei ole vaihtoehtoja Kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden tulee toimia avoimesti hyvän hallinnon ja julkisuuslain hengen mukaisesti. Äärimmillään julkishallinnon työyhteisö onkin kuin tori, jossa jokaista työntekijää voidaan arvioida julkisuuden foorumeilla. Median läpivalaisuoikeus jopa ehkäisee ihmisiä hakeutumasta julkishallinnon tehtäviin. Avoimuus pitäisi silti nähdä julkisen hallinnon vetovoimaisuustekijänä. Pörssiyhtiössä henkilöstö on jonossa viimeisenä, kun työpaikan asioista tiedotetaan. Kunnissa ei ole esteitä pitää henkilöstöä mukana organisaation johtamisessa, vaikka erityistä lakiin perustuvaa sisäisen viestinnän velvoitetta ei olekaan. Työntekijä on voimavarana, joka tunnistaa yhteiskunnallista muutosta ja viestii siitä johtamisen tueksi. Liiallinen samanmielisyys on mille tahansa organisaatiolle kehittymisen este. Sosiaali- ja terveyspalveluiden olemassaolon oikeutuksen näkökulmasta avoimuudelle ei ole vaihtoehtoja. Mitä avoimemmin ja aktiivisemmin viestimme toiminnastamme, sitä suurempi oikeutus meillä on työskennellä veronmaksajien varoilla. Työmme etiikka ja laatu kestävät päivänvalon. Oppimista sosiaalialalla on esimerkiksi terveysalalta, jossa osataan kertoa sairauksista yleisellä tasolla ilman ainaista tietosuojarikkeiden pelkoa. Strategisen ajattelun ja yritysmaailman toimintatapojen uiminen julkisiin palveluihin ei aina käy yksiin julkisuusperiaatteen kanssa. Kun olemme ottaneet yrityselämän tavan asettaa tavoitteet ja johtaa organisaatiota, toivomme myös viestintää johdettavan tyylikkään suunnitelmallisesti. Kuntaa kuitenkin johdetaan julkisissa poliittisissa prosesseissa, jolloin tavoitteiden asettamisissa pitää hyväksyä vuorovaikutus ja mieluiten edistää sitä kaikilla tasoilla. Vuorovaikutteista viestintää on oikeus vaatia myös kilpailutuksen laatukriteereissä ja palvelusopimuksissa. Mediassa käyty keskustelu on noussut työntekijän oikeudesta puuttua julkisesti työyhteisönsä epäkohtiin. Tuskin kukaan olisikaan huolissaan siitä, jos työntekijä kehuisi julkisesti työnantajaansa. Johtamisessa olemme taipuvaisia ajattelemaan, että epäkohdat tulisi hoitaa sisäisesti esimiesten kautta. Viestinnässä ajattelemme, että organisaation johtamisjärjestelmässä on jokin pielessä, kun ongelmia pitää puida median kautta. Valitettavan usein julkiset purkaukset kertovat siitä, että aikansa on yritetty sisäisesti vaikuttaa, mutta eipä ole kuunneltu. Julkisuuden paineen kautta muutos usein syntyy, mutta ulkopuolisten mielikuvaa omasta yhteisöstään työntekijä sillä tuskin parantaa. Kumpi työntekijän vaa assa painaa enemmän? Tyytymättömien joukko on medialle ehtymätön epäkohtien paljastaja ja hyvä lähde. Sitoutuminen demokraattisesti asetettuihin yhteisön tavoitteisiin on puolestaan johtamiskysymys. Työntekijöillä on sananvapaus ja arvokasta kokemusperäistä tietoa palvelutoiminnasta. Julkisesti työstään on hyvä kertoa sen, joka siitä parhaiten tietää. Esimiehet tuntevat hyvin laajempia kokonaisuuksia. Julkisuuteen ei toisaalta kannata pakottaa niitä, jotka eivät koe oloaan siellä mukavaksi. Julkisuus on muuttunut niin rajuksi, että työntekijän oikeuksien turvaamiseksi on hyvä miettiä kriisitilanteisiin ohjeet, koska jokaiseen temppuun ei tarvitse suostua. Kuntien työntekijät toimivat monissa eri rooleissa vapaa-ajallaan. Roolien erottaminen ja seurausten tiedostaminen on tärkeää, kun julkisuuspeliin lähtee. lainattua, saksittua Marja-Riitta Ståhlberg Lääkärilehti 41/2007 Terveydenhuolto ei saa helposti tietoa lastensuojeluviranomaisten päätöksistä, eikä näin ollen ole selvää kuvaa, kuinka usein lapsen huostaanotto tapahtuu lääketieteellisistä syistä. Varmaa on kuitenkin, että nykyään entistä useampi lapsi tarvitsee lastensuojelun toimenpiteitä, ja terveydenhuollossa on osattava toimia sen mukaisesti. Klaus Halla Socius 3/2007 Hankkeiden organisointia vaivaa pöhötauti; valmisteluryhmiä on hurja määrä, eri hallinnonalat vedetään mukaan. Jos monta sektoria tekee saman, mikä on lopputulos? Samat päälliköt ja asiantuntijat juoksevat kokouksesta toiseen. Lopputuloksena on kokousta kokouksen päälle, asiakirjatulva, hallintobyrokratia ja tehoton ajankäyttö. Matti Rimpelä Länsi-Savo Kaiken kaikkiaan hyvinvointipolitiikka ei ole missään maassa onnistunut hajautetusti. Eivätkä hyvinvointipalvelut enää etene tässä maailmassa pienyrittäjyyden kautta. Luultavasti tarkoituksena onkin luoda kehittymättömät markkinat, joissa kokoavaksi voimaksi tulevat isot yrityskonsernit. Pirkko Karjalainen Vanhustyö 6/2007 Liian vähän puhutaan yksinkertaisista, ikäihmisen hyvinvoinnin kannalta ehkä aivan ratkaisevan tärkeistä asioista. Mitä ne ovat? Puhtaus on puoli ruokaa hyvä ravitsemus toinen puoli. Sosiaaliturva 17/07 7

8 kärkiteema On mulla piirros: Heikki Pälviä 8 Sosiaaliturva 17/07

9 Millainen on hyvä hyvinvointiyhteiskunta? Sosiaaliturva pyysi opiskelijoita kertomaan ihanneyhteiskunnastaan. Kaikki kirjoittajat säilyttäisivät hyvinvointivaltion rakenteita pohjaksi uudelle. unelma Välittäminen sallittu! Mirja opiskelija, Hentilä Tampereen yliopisto Mirja Hentilä opiskelee kolmatta vuotta sosiaalityötä Tampereen yliopistossa. Häntä kiinnostaa erityisesti monikulttuurisuus ja kansainvälisyys sosiaalityössä. Hän on lähdössä North-South -vaihto-ohjelman kautta Mosambikiin. Suomessa monet asiat ovat hyvin. Ihmisoikeusrikkomuksia on todella vähän moneen maailmankolkkaan verrattuna, korruptiota ei juuri ole ja julkishallinto on olemassa palvellakseen kansalaisia eikä vain käyttääkseen valtaa alaspäin kansalaisiin. Homma toimii monin paikoin loistavasti! Taloudellisilla mittareilla tarkasteltuna suomalaisilla menee hyvin. Talouskasvun ihanne vaatii kuitenkin ihmiseltä vastapalvelukseksi paljon: työnteon merkitys on entisestään korostunut. Eniten toivon sitä, että kukin meistä pohtii arvojaan ja ihmiskäsitystään, sillä ne vaikuttavat kaikkeen mitä elämässämme ja elämällämme teemme. Ne vaikuttavat jokaisessa toisen ihmisen kohtaamisessa ja suurissa eteen tulevissa valinnoissa. Toivon ettemme ottaisi annettuna voittajat luuserit -asetelmaa, jossa 2000-luvun menestyvä ihanneihminen luo uraa dynaamisessa ja innovatiivisessa asiantuntijayhteisössä. Hän on lähes kuolematon, onhan hänellä jäsenyys kantakaupungin huippukuntosalille. Seksikkään säihkeensä hän viimeistelee oikeilla hiusten- ja ihonhoitotuotteilla. Tähän ei ole pakko suostua! Elämä ei ole kilpailu eikä tavaran haaliminen saa olla kaiken tarkoitus. Koska perhe, luokka ja valtio ovat menettäneet asemaansa elämämme keskeisinä kiinnekohtina, vastuu omasta ajattelusta ja toiminnasta on entistä enemmän yksilöllä itsellään. Kuitenkin ihmisen elämään kuuluu hetkiä, jolloin omat voimat ja keinot selvitä eivät riitä. Pelon varassa ei voi elää, vaikka vain muutos on pysyvää ja mitä vain voi sattua kelle tahansa. Emme edes Suomessa synny samanarvoiseen asemaan eikä meillä ole samoja resursseja käytössämme. Näiden ehtojen vallitessa ihmiselämän suojelijoita ja arkielämän jatkuvuuden turvaajia tarvitaan niin julkisissa palveluissa kuin järjestöissä. Hyvät yhteiskunnan rakenteet ovat tärkeät myös tulevaisuudessa. Byrokratia voi turvata perusoikeuksia säädöksin, mutta se ei voi huolehtia sairaasta. Byrokratia pystyy rakennuttamaan vanhainkodin, mutta se ei vielä luo arvokasta vanhuutta. Tähän väliin tarvitaan toinen ihminen, joka välittää. Ihmiset eivät ole pohjimmiltaan muuttuneet, vaikka ympäristömme on muuttunut huimasti. Olemme edelleen henkisiä olentoja, joilla on keho ja mieli. Aikaa saa jättää muullekin kuin suorittamiselle, ja tehdä asioita, joista saa voimaa ja mielihyvää. Jos omasta kehostaan pitää huolta, mielikin voi paremmin. Kun mieli voi paremmin, jaksaa kaikkia kanssaihmisiäkin kohdella paremmin. Toiveitteni toteutuessa jokainen arvostaa teoillaan omaa ja muiden olemassaoloa. Ihmisten kanssakäymisessä syntyvää sosiaalista pääomaa vaalitaan yhtä hartaasti kuin pääomaa, joka on kiinteistöjä tai rahaa. Se on myös taloudellisesti kannattavaa: kun hyvinvointi yhteisöissä lisääntyy, julkisten palveluiden tarve vähenee! Sosiaaliturva 17/07 9

10 Kristiina Ruuskanen opiskelija, Jyväskylän yliopisto Juho Suortti opiskelija, Jyväskylän yliopisto Kristiina Ruuskanen on sosiaalityön viidennen vuoden opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Hän on Talentian sosiaalialan opiskelijat TaSO ry:n hallituksen jäsen. Sosiaalisuudesta kaikkien yhteinen asia Juho Suortti on sosiaalityön kolmannen vuoden opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Hän on ainejärjestö Fokuksen opintovastaava. Tulevaisuuden yhteiskunnassa sosiaalinen on suosittua. Sosiaalisuus on kaikkien yhteinen asia ja yksi perusarvoista suunniteltaessa yhteiskunnan linjoja ja rakenteita niin pieniä kuin isompiakin. Globaalissa maailmassa suomalaisen yhteiskunnan perusarvoiksi on hyväksytty niin monikulttuurisuus kuin erilaisuuskin. Erilaisuus ei sopeudu ihmisiin, vaan ihmiset sopeutuvat siihen. Erilaisuus on normaalia ja voimavara. Normaalin käsite on paljon nykyistä laajempi. Suvaitsevaisuus ja joustavuus ovat arvoja, joiden varaan sosiaalipolitiikkaakin kehitetään. Joustavuus näkyy yhteiskunnan rakenteissa, sillä aika jolloin ihminen oli niissä olemassa ainoastaan yhdellä statuksella opiskelija tai työssä käyvä on ohi. Pirstaleisen sosiaaliturvan yhtenäistäminen helpottaa kansalaisten omaa elämänhallintaa. Kun toimeentulo on taattu elämäntilanteesta riippumatta, se antaa turvaa ja mahdollisuuden suunnitelmallisuuteen. Koska yhteisöt muodostuvat yhä erilaisemmista ihmisistä, yhteiskunnassa on mietitty, millaisille arvoille kehitystä on mahdollista rakentaa. Kaikki arvostavat lasten hyvinvointia, mahdollisuutta tavoitella onnea, tehdä työtä ja tuntea turvallisuutta. Vaikka ihmiset heimoutuvat erilaisten asioiden, kuten uskonnon ja politiikan ympärille, on silti löydettävissä universaaleja tavoitteita. Jokainen tunnustaa toisen oikeuden ihmisarvoiseen elämään. Hyvinvointiyhteiskunta turvaa perustarpeet ja antaa samalla kaikille yhtäläiset mahdollisuudet toteuttaa itseään. Kaikki yhteiskunnallinen toiminta lähtee kansalaisista. Ihmiset luovat todellisuuden, jossa elävät. Epäitsekäs toiminta voikin osoittautua omaksi hyödyksi, kun laittaa hyvän kiertämään. Positiiviset voimat luovat lisää hyvinvointia ja edesauttavat ihmisten välistä vuorovaikutusta. Paras tapa tehdä ihmisistä luotettavia on luottaa ihmisiin. Ihanneyhteiskunta voi joskus olla todellisuutta, sillä sosiaalinen maailma ei toimi luonnonlakien armoilla; ihmiset voivat yhdessä päättää tulevaisuudestaan. Heidi Komulainen opiskelija, Kuopion yliopisto Heidi Komulainen suorittaa neljännen lukuvuoden sosiaalityön opintoja Kuopion yliopistossa. Hän valmistui tänä vuonna yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Tukholman yliopistosta pääaineenaan sosiaalityö. Hän tekee opintojen ohessa töitä henkilökohtaisena avustajana. Hyvinvointiyhteiskunnassa hyvinvointi ei ole vain tiettyjen, tietynlaista työtä tekevien ja tietyillä ominaisuuksilla varustettujen kansalaisten, vaan tasavertaisesti kaikkien oikeus. Suuret tuloerot eivät kuulu hyvään hyvinvointiyhteiskuntaan, sillä ne kasvattavat myös vallan jakautumista eriarvoisesti. Suomessa tuuli käy lännestä ja globalisaatio vaatii meitä sopeutumaan kansainvälisten markkinoiden ehtoihin. Hyvinvointipolitiikan haasteeksi on jäänyt pitää yllä sotien jälkeen alkanutta kehitystä, joka on muun muassa taannut samantasoisen peruskoulutuksen jokaiselle. Suuret tuloerot eivät kuulu hyvinvointiyhteiskuntaan 10 Sosiaaliturva 17/07 kuva: Tuomas Peritalo

11 Mikä visioista vakuutti tai innosti? Äänestä suosikkisi opiskelijoiden tulevaisuuden unelmista Sosiaaliturvan nettisivuilla Maija Jäppinen opiskelija, Helsingin yliopisto Moninaisuus arvoonsa Maija Jäppinen on sosiaalityön jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän valmistui viime vuonna valtiotieteiden maisteriksi. Jäppinen on myös humanististen tieteiden kandidaatti pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus. Hän tutkii väitöskirjassaan naisten kriisikeskuksia Venäjällä. Unelmieni hyvinvointiyhteiskunta on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Hyvinvointipalvelut ja yhteiskunnan tuki kansalaisille perustuvat vanhaan ja hyväksi havaittuun universaaliuden periaatteeseen. Sosiaaliturvajärjestelmää on yksinkertaistettu uusien rakenteiden, kuten perustulon avulla. Etuudet ja tukimuodot eivät perustu kontrolliin ja valvontaan, vaan ajatukseen, että jokainen on oikeutettu tukeen ja jotkut tarvitsevat sitä enemmän. Palvelurakenteet ovat yksinkertaisia, joustavia ja lähellä ihmisten arkea. Ammattilaisten yhteistyö sujuu, mikä tarkoittaa helppoa ja asiakaslähtöistä asiointia. Ketään ei juoksuteta luukulta toiselle, vaan tarjolla on kokonaisvaltaista neuvontaa. Asiakas kokee, että hänestä välitetään. Työ on resursoitu niin, että ammattilaiset eivät uuvu. kuva: Tuomas Peritalo Ehkäisevästä työstä puhumisen sijaan on ryhdytty toimiin, joilla tuetaan arkista hyvinvointia. Käyttöön on palautettu arjen pulmiin apua tuovia todellisen ehkäisevän työn muotoja, kuten lapsiperheiden kotipalvelu, ja kehitetty uusia. Lyhytnäköisestä säästämisestä on luovuttu, mikä on huomattu myös taloudellisesti kannattavaksi. Kansalaisjärjestöt ja välittävät lähiverkostot toimivat luontevassa yhteistyössä julkisen palvelujärjestelmän kanssa, ja niiden arvo ymmärretään. Yhteiskunta ei perustu yhdenmukaisuuden vaatimukselle, vaan ajatukselle, että on erilaisia tapoja elää hyvin. Moninaisuutta arvostetaan ja osataan hyödyntää. Monikulttuurisuus on luonteva osa suomalaisuutta. Osaksi yhteiskuntaa hyväksytään myös ne, joilla ei mene hyvin. Hyvänäkin pidetylle asuinalueelle voi perustaa asunnottomien ensisuojan ilman, että lähiseudun asukkaat ryhtyvät vastarintaan. Suomalaiset eivät eristäydy lintukotoonsa, vaan ovat kiinnostuneita myös globaalista oikeudenmukaisuudesta. Tasa-arvo ja perhe ovat sekä miesten että naisten asioita. Sukupuolittuneita palkkaeroja muistellaan kummallisena epäkohtana menneisyydestä. Perhevapaajärjestelmä on rakennettu siten, että nuoren naisen palkkaaminen ei ole työnantajalle riski. Yhteiskunnallisia ilmiöitä ei pelätä tarkastella sukupuolinäkökulmasta. Ruumiillisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset mielletään olennaiseksi osaksi hyvinvointia. Ihanne-Suomessani käydään poliittista keskustelua hyvinvoinnista. Sitä johtavat ihmiset, ei välttämättömyyden imperatiivi. Politiikassa uskalletaan tehdä arvoihin perustuvia valintoja ja ennakkoluulottomia ratkaisuja. Vanhasta säilytetään se mikä on hyvää, mutta aikansa eläneisiin rakenteisiin ei takerruta. Hyvinvointi ja sen turvaaminen ovat kaikkien yhteisiä asioita. Veronalennukset eivät ole kiinnostava vaalilupaus. Iloiset veronmaksajat me kaikki saamme rahoillemme vastinetta hyvinvointina, turvallisuutena ja oikeudenmukaisuutena. Mistä johtuukaan, että nykyinen hyvinvointiyhteiskunta tai pikemminkin kulutusyhteiskunta aiheuttaa kansalaisilleen yhä enemmän pahoinvointia, kun esimerkiksi ympäristöongelmat ja mielenterveysongelmat lisääntyvät? On kummallista, ettei tyypillisenä hyvinvointiyhteiskuntana pidetyssä maassa edelleenkään paljoakaan arvosteta naisten hoiva- ja palvelutyötä. Eikö juuri se tuota ihmisille todellista hyvinvointia? Ei euroissa, vaan terveydessä, ihmissuhteissa ja elämän laadussa mitattuna. Voiko hyväksi hyvinvointiyhteiskunnaksi kutsua yhteiskuntaa, joka tienaa hyvinvointinsa kehittyviä maita hyväksikäyttäen? Onko nykyaikainen orjatyö, jota ylikansalliset yritykset teettävät kat- seiltamme piilossa eri puolilla maailmaa, todella välttämätöntä hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi? Entä voiko hyvinvointiyhteiskunnan maahanmuuttopolitiikka perustua vain sen omaan halvan työvoiman tarpeeseen? Hyvässä hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisen ihmisen arvoa kunnioitetaan sinänsä ja samalla kunnioitetaan jokaisen vapautta valita oma tiensä niin kauan kuin se ei ole haitaksi muille. Lapsuuden vaalimisen tulisi olla itsestään selvä osa hyvää hyvinvointiyhteiskuntaa. Mitä tapahtuisikaan työuupumuksesta aiheutuville sairauslomille, jos työpäivät lyhenisivät kuuteen tuntiin? Jäisiköhän vanhemmille silloin aikaa voida hyvin lastensa kanssa ja ehkä jopa aikaa alkaa tukiperheeksi tai osallistua viikonlopun katupartioon? Freudin mukaan ihminen on psyykkisesti tasapainossa kun hän voi rakastaa ja tehdä työtä. Ihmisillä tulisikin olla mahdollisuus tehdä paitsi mielekästä työtä, myös viettää vapaa-aikaa läheistensä parissa. Toivon, ettei minun vanhuudestani huolehtiminen jäisi vain uuden sukupolven naisten taakaksi. Vähintäänkin toivon heidän saavan sellaista palkkaa, jolla he tekisivät työtään tyytyväisinä ja iloisina. Tahdon olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa kaikilla on oikeus hyvinvointiin. Kansalaiset voisivat tehdä ja tekisivätkin työtä, kun sen aika on, mutta heillä olisi myös tilaa rakkaudelle ja huolenpidolle. Hyvä hyvinvointiyhteiskunta ei syrjisi ketään. PS: Olen niitä ihmisiä, jotka uskovat unelmien olevan edellytys asioiden muuttamiseksi, joten tästä on hyvä alkaa... Sosiaaliturva 17/07 11

12 kärkiteema Aulikki Kananoja Valtakunnalliset linjaukset ja tavoitteet eivät sellaisinaan riitä kunnallisen sosiaalipolitiikan tavoitteiksi. Ne on sovitettava paikallisen väestön piirteisiin, tarpeisiin ja voimavaroihin. Sosiaalipolitiikka ja -huolto muuttuneet Kunnallisen sosiaalipolitiikan lähtökohdat voidaan paikallistaa sekä sosiaalipolitiikan että sosiaalihuollon viimeisten vuosikymmenten muutoksiin. Sosiaalipolitiikka-käsite on totuttu liittämään valtion toimintaan ja kansalliseen hyvinvointipolitiikkaan. Se on myös tieteenhaara, jolla on kansallisen lisäksi kansainvälinen ulottuvuus. Kun hyvinvointipolitiikan etenkin sosiaalipalvelujen toteuttaminen on entistä vahvemmin siirtynyt kuntien järjestämis- ja rahoitusvastuulle, on kuntien rooli sosiaalipolitiikan toteuttajana vahvistunut. Etenkin 1990-luvun alussa voimaan tullut valtionosuusuudistus oli hengeltään kuntien autonomiaa ja kuntien omaa toimintapolitiikkaa korostava. Käytännössä uudistusta tosin vesittivät sittemmin säädetyt velvoitteet, jotka jättivät kunnille paljon niukemman liikkumatilan oman sosiaalipolitiikan räätälöinnissä kuin valtionosuusuudistus tavoitteli. Myös sosiaalihuollon sisällä ajattelutapa on muuttunut. Ihmisten elämisen ja toiminnan edellytykset syntyvät keskeisiltä osin sosiaalihuollon etuus- ja palvelujärjestelmän ulkopuolella. Mikä- Kunnallinen sosiaalipolitiikka vastaa paikallisiin tarpeisiin Sosiaalialan käsitteistön muuttuminen kuvaa osuvasti myös ajattelutapojen ja orientaatioiden muutosta. Vaivaishoidosta köyhäinhoitoon, köyhäinhoidosta sosiaalihuoltoon, sosiaalihuollosta sosiaaliturvaan ja sosiaalipalveluun ja edelleen kunnalliseen sosiaalipolitiikkaan on käsitteiden ketju, joka ei ole vain sanojen muuttumista. kuva: Antero Aaltonen Sosiaalityön ammatillinen käytäntö ei saisi tyytyä siihen, että täytetään vain lakisääteiset velvoitteet tai annetaan etuudet tai palvelut. On pyrittävä varmistamaan, että toimet vaikuttavat ihmisten elämään. Aulikki Kananoja on Sosiaaliturvalehteä julkaisevan Huoltaja-säätiön hallituksen puheenjohtaja. li halutaan luoda sellaisia elämisen ympäristöjä, joissa syntyy mahdollisimman vähän sosiaalisia ongelmia, on panostettava ihmisten tukemiseen arjen ympäristöissä perheissä, lähiyhteisöissä, kouluissa ja työyhteisöissä. Silloinkin kun esiintyy toimintakyvyn rajoituksia tai sosiaalisia ongelmia, pelkät sosiaalihuollon toimet eivät useinkaan riitä. Kun tarvitaan monen tehtäväalueen yhteen sovitettua työskentelyä, ei ole perusteltua puhua sosiaalihuollosta. Kysymys on sosiaalipoliittisesta interventiosta, väliintulosta. Väestö ja paikalliset olot muotoilijoina Kunnallisen sosiaalipolitiikan muotoutumisessa on otettava huomioon kohdealueen sosiaalisiin oloihin vaikuttavat tekijät: elinkeinotoiminta ja työllisyys, asunto-olot ja liikenneyhteydet, harrastusmahdollisuudet ja ennen kaikkea kuntien elinvoima sekä kuntien tavoitteet ja niitä toteuttavat strategiat. Viimeisten vuosikymmenten aikana Suomessa on ollut nähtävissä voimakas alueellinen eriytyminen. Väestö keskittyy asutuskeskuksiin ja sen vastapainona syntyy vähenevän väestön kuntia, joiden alueella verotulot pienevät ja palveluvastuut kasvavat. Kuntien väestörakenne ja sen kehityksen suunta on sosiaalipolitiikan kivijalka. Myös psykososiaaliset ongelmat jakautuvat maassa epätasaisesti, eivät kuitenkaan suoraviivaisesti kuntien taloudellisen vaurauden taikka kaupunki maaseutu-akselin mukaan. Väestön tarpeisiin ja sosiaalis-taloudellisiin ongelmiin vastaava sosiaalipolitiikka on räätälöitävä paikallisesti, seudullisesti tai alueellisesti. 12 Sosiaaliturva 17/07

13 Hyvän kunnallisen sosiaalipolitiikan teesit ARKI AVAINASEMASSA: Hyvinvointi syntyy arjessa yhteisön vaikutukset ihmisten arkeen ovat kunnallisen sosiaalipolitiikan ydintä l ehkäisevä työ parantaa ihmisten toimintaedellytyksiä l toimivat palvelut ja rakenteet helpottavat arjen sujumista ja yhteistyötä OSALLISUUS OLENNAISTA: Kaikkia kuntalaisia tarvitaan yhteisöllisyys perustuu kuntalaisten osallistumiseen l osallisuus omassa elämässä, palvelujen suunnittelussa ja toteutuksessa luo hyvinvointia l palvelujen asiakkuus tukee osallisuutta ja kuntalaisuutta HEIKOISTA HUOLEHDITAAN: Kellä vähiten sille kuuluu eniten l jokainen kunnan asukas ansaitsee ihmisarvoisen elämän l tasa-arvo toteutuu heikoimpia puolustamalla l eri väestöryhmien tarpeista huolehditaan jakamalla voimavarat oikeudenmukaisesti l yksilön ja yhteiskunnan oikeudet ja vastuut ovat tasapainossa l kaikki hyötyvät työllistävästä, ehkäisevästä ja aktivoivasta toimintatavasta YHTEISVASTUUN ORGANISAATIO: Hyvä kunta syntyy yhteisin voimin l asukkaiden hyvinvointi vahvistaa kunnan elinvoimaa l kunnan elinvoima vahvistaa asukkaiden hyvinvointia l keskinäinen luottamus on kunnallisen sosiaalipolitiikan käyttövoimaa l turvalliset lähiyhteisöt ja kestävä elinympäristö ovat hyviä kaikille LAAJA-ALAISUUDEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYS: Koko kunta toteuttaa hyvinvointipolitiikkaa l hyvinvointipolitiikka ulottuu maankäytöstä ehkäisevään ja korjaavaan työhön l kansalaisaktiivisuus kanavoidaan yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia vahvistavaksi toiminnaksi l kunnan eri toimialojen vuorovaikutus turvaa kuntalaisten hyvinvoinnin KOKOAVAA TOIMINTAA: Hyvinvoinnin rakentajat toimivat kokonaisuutena kunnallisen sosiaalipolitiikan vaikutuksia kaikkien väestöryhmien elämään tarkastellaan kokonaisuutena l eri sektoreiden toimet tukevat ja täydentävät toisiaan julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin panokset sovitetaan kunnallisen sosiaalipolitiikan kokonaisuuteen ASIANTUNTEMUSTA ARVOSTETAAN: Johtamisen näkökulma keskeinen johtamisen ammatilliset työvälineet takaavat kunnallisen sosiaalipolitiikan onnistumisen l johtamisessa yhdistyvät vahva etiikka ja hyvä talouden hallinta l toiminnan vaikuttavuuden arviointi palvelee päätöksentekoa, johtamista ja työn kehittämistä Teesit on laatinut Huoltaja-säätiön yhteydessä toimiva Kunnallisen sosiaalipolitiikan asiantuntijaryhmä. Vuodesta 2004 vaikuttaneen ryhmän puheenjohtajana toimii Hämeenlinnan sosiaalija terveystoimen toimialajohtaja Erkki Torppa. Kunnallista sosiaalipolitiikkaa ihmisten hyväksi ihmisten toimin Ei vain hallinnointia eikä palvelujen tuottamista Kunnallinen sosiaalipolitiikka ei ole vain sosiaalihuollon hallinnointia eikä sosiaalipalvelujen tuottamista, vaan sosiaalisiin oloihin vaikuttavien tekijöiden tunnistamista, sosiaalisten kysymysten esillä pitämistä kuntien strategiatyössä, yhteisten tavoitteiden määrittelyä muiden sektoreiden kanssa ja omien toimien yhteensovittamista kumppaneiden toimien kanssa. Se on liittoutumista maankäytön ja yhdyskuntarakenteen suunnittelun, asuntotoimen, liikunnan ja muun kulttuurin, nuorisotoimen, opetuksen ja terveydenhuollon sekä asukkaiden ja erilaisten yhteisöjen kanssa. Yhteistyötä tarvitaan myös valtionhallinnon paikallisviranomaisten työhallinnon ja poliisin ja seurakuntien sekä kolmannen ja yksityisen sektorin toimijoiden kanssa. Etenkin suurissa kaupungeissa asuinalueet erilaistuvat, kun eri väestöryhmät sijoittuvat eri alueille. Syntyy hyväosaisuuden ja huono-osaisuuden keskittymiä. Kunnallisen sosiaalipolitiikan tehtävä on toimia alueellisen polarisaation ja sen sosiaalisia ongelmia luovien kierteiden vastavoimana. Lakisääteisen sosiaalihuollon keinot kohdistuvat pääsiassa yksilöiden oikeuksiin ja yksilöille tai perheille tuotettaviin palveluihin ja etuuksiin. Vaikka sosiaalihuoltolaki sisältää myös yhteisöihin ja elinoloihin kohdistuvia tavoitteita, ne ovat jääneet valtion seurannassa ja valvonnassa yksilöiden oikeuksia koskevan seurannan varjoon. Luonnollisesti sosiaalipalveluiden järjestämisvastuuseen kuuluvat asiat ovat osa kunnallista sosiaalipolitiikkaa. Sosiaalihuollon ja palvelutehtaan johtamisen rinnalla sosiaalijohtaja on asiantuntemuksensa perusteella myös kunnan sosiaalisen kehityksen arkkitehti, joka houkuttelee muut asiantuntijat tunnistamaan oman osuutensa kunnan sosiaalisen elinvoiman vahvistamisessa. Koko väestö asialistalla Lakeja voidaan säätää koskemaan yhtä väestöryhmää kerrallaan eikä niiden heijastusvaikutuksia muihin väestöryhmiin yleensä selvitetä riittävästi. Kuntien toiminnan ja talouden suunnittelussa kysymys on kuitenkin rajallisten voimavarojen jakamisesta. Yhtä väestöryhmää koskevat ratkaisut vaikuttavat yleensä muiden väestöryhmien saamiin voimavaroihin. Valtionosuudet kattavat nykyisellään keskimäärin 20 prosenttia kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon menoista ja maksutulot noin 7 8 pro- Sosiaaliturva 17/07 13

14 Valtakunnallinen priorisointikeskustelu on usein periaatteellista ja teoreettista. Kunnissa priorisointi on konkreettista ja sen seuraukset näkyvät ihmisten arjessa. senttia. Uudet velvoitteet joudutaan rahoittamaan ainakin osittain olemassa olevista voimavaroista. Tästä syystä kuntien sosiaalipolitiikassa on aina koko väestö asialistalla. Yhden ryhmän edut eivät saa johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin toisen väestöryhmän kohdalla. Valtakunnallinen priorisointikeskustelu on usein periaatteellista ja teoreettista. Kunnissa priorisointi on konkreettista ja sen seuraukset näkyvät ihmisten arjessa. Kunnallinen sosiaalipolitiikka on erinomainen areena hyvinvointipolitiikan arvokeskustelulle: kenen elämäntilanne on vaikein, kehen solidaarisuutemme pitäisi ensisijaisesti kohdistua, kenellä olisi varaa tinkiä elämisen tasostaan. Nämä ovat kunnallisen sosiaalipolitiikan ikuisia moraalisia ja eettisiä kysymyksiä. sehallinnon kautta ja sosiaalityön ammatillisen orientaation kautta. Asukkaiden ja asiakkaiden osallisuus on sosiaalipolitiikassa riittämättömästi hyödynnetty voimavara. Erilaisista vertaisryhmistä saadut kokemukset osoittavat, että ihmisten yhteiset elämänkohtalot voivat aikaansaada vahvaa solidaarisuutta. Keskinäinen tuki voi antaa voimaa selviytyä vaikeistakin elämäntilanteista. Osaaminen entistä tärkeämpää Silloin kun aineelliset resurssit ovat rajalliset ja uusien työntekijöiden saanti vaikeaa, osaamisen merkitys nousee entistä suuremmaksi. Lainsäädäntö, kansalliset tavoitteet ja valtakunnalliset strategiat eivät muutu ihmisten elämää parantaviksi interventioiksi, ellei paikallisella tasolla ole sellaista osaamista, joka muuntaa periaatteet yksilöllisiin tilanteisiin tai lähiyhteisöjen elämään soveltuviksi käytännöiksi. Tarvitaan uusien sisältöjen koulutusta ja toteutusprosessien osaamista, jotta lainsäädännössä tarkoitetut tavoitteet saadaan siirtymään ihmisten kokemusmaailmaan. Päämääränä vaikuttavuus Sosiaalipolitiikalla halutaan parantaa ihmisten elämisen edellytyksiä. Sama tavoite on kunnalli- Kunnallinen sosiaalipolitiikka l sosiaalipolitiikkaa muotoilevat, siitä päättävät ja sitä toteuttavat kuntien päätöksentekijät, ammattilaiset ja asukkaat l alueellisena pohjana voi olla kunta, useamman kunnan kattava seutu tai laajempi alue l keskeistä muotoutuminen paikallisen, seudullisen tai alueen väestön ja elinolojen mukaan l valtakunnalliset linjaukset sovitetaan paikallisen väestön piirteisiin, tarpeisiin ja voimavaroihin Asukkaat ja asiakkaat sosiaalipolitiikan toimijoina Valtakunnallisessa keskustelussa kansalaiset ja asiakkaat näyttäytyvät usein vain etuuksien ja palvelujen tarvitsijoina ja saajina. Kunnissa asukkaat ja asiakkaat ovat myös sosiaalipolitiikan toteuttajia ja rahoittajia. Kunnallinen itsehallinto sisältää jo lähtökohdissaan osallisuuden ajatuksen. Kunnissa väestö näkyy erilaisissa elämäntilanteissa elävinä asukkaina, erilaisen elämänhistorian kantajina, mutta myös erilaisia voimavaroja omaavina, eri tavoin elämäänsä ohjaavina yksilöinä. Sosiaalityön peruslähtökohtiin kuuluu asiakkaan omien voimien vahvistaminen ja mahdollisuuksien luominen ihmisten itsemääräämisoikeudelle. Vaikean elämäntilanteen muutostyössä tarvitaan asiakkaan omaa osallisuutta, omaa tahtoa ja omia ponnistuksia ammattilaisen osuuden ohella. Tämä tekee asiakkaasta myös sosiaalipolitiikan toteuttajan. Kunnalliseen sosiaalipolitiikkaan ihmisten osallisuus tulee siis kahta reittiä: kunnallisen itsella sosiaalipolitiikalla. Erilaiset etuudet ja palvelut on luotu näiden tarkoitusten välineiksi. Sosiaalityön ammatillinen käytäntö ei saisi tyytyä siihen, että täytetään vain lakisääteiset velvoitteet tai annetaan etuudet tai palvelut. On pyrittävä varmistamaan, että toimet vaikuttavat ihmisten elämään. Myöskään kuntien elinvoimalle ja taloudelle ei ole riittävää, että toiminta ohjautuu vain organisaatioista, lainsäädännöstä taikka ammattilaisten työstä. Sekä inhimillisesti että taloudellisesti on tärkeä seurata ja arvioida, vähenevätkö kasvattajien tai muiden aikuisten ongelmat, kääntyykö lapsen tai nuoren kehitys suotuisaan suuntaan, vahvistuvatko ihmisten omat toimintaedellytykset, syntyykö kokemuksia elämisen turvallisuudesta. Kuntien sosiaalipolitiikka on parhaimmillaan vaikutusorientoitunutta toimintaa, jossa etuudet, palvelut ja ammattilaisten toiminta asettuvat ihmisten omien edellytysten ja sosiaalisten olojen parantamisen välineiksi. Tarvitaan vielä paljon työtä, jotta saamme kunnallisen sosiaalipolitiikan käyttöön sellaiset seurannan ja arvioinnin välineet, jotka osuvasti kuvaavat sosiaalipoliittisen toiminnan vaikutuksia siellä missä niiden pitäisi näkyä: ihmisten elämässä. Kansallisen ja paikallisen yhteensovittamista Kunnallinen sosiaalipolitiikka on foorumi, jossa kansalliset tavoitteet kohtaavat paikallisten elinolojen kirjon, väestön elämäntilanteet, ihmisten tarpeet ja voimavarat. Kunnallisen sosiaalipolitiikan ja sen toteuttajien tehtävä on tarkastella tätä kohtaamista nimenomaan paikallisten olojen ja kunnan asukkaiden näkökulmasta. Kuntien tehtävä on muotoilla tältä pohjalta omaa sosiaalipolitiikkaansa ja samalla arvioida kansallisten ratkaisujen vaikutuksia asukkaidensa elämään ja kunnan elinvoimaan. Valtion tehtävä on varmistaa kansalaisten tasa-arvo ja yhtäläisten oikeuksien toteutuminen koko maassa. Valtion vastuulla on koko väestöä koskevien, kansallisesti tärkeiden tavoitteiden toteutuminen. Hyvä kokonaisuus syntyy siitä, että sosiaalipolitiikan kaksi keskeistä toteuttajaa kunta ja valtio ovat elävässä dialogissa keskenään ja että päämääristä syntyy yhteinen näkemys. Tällöin kuntien erilaiset olot ja historialliset lähtökohdat otetaan viisaalla tavalla huomioon ja toiminnan vaikutusten arviointia tehdään molempiin suuntiin yhteisesti sovittujen kriteerien pohjalta. 14 Sosiaaliturva 17/07

15

16 kärkiteema Kari Välimäki Mitä merkitystä on kunnalla tai sen valtuustolla, joka siirtää sosiaali- ja terveyshuollon tehtävät kuntien yhteistoiminta-alueelle ja lisäksi harjoittaa muunlaista yhteistyötä toisilla sektoreilla toisten kuntien kanssa? Kuka päättää puolestani? Paras-hanke ei koske vain paikallistasoa, vaan se luo myös rakenteet valtakunnalliselle sosiaalija terveyspolitiikalle. Kari Välimäki on sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö. kuva: ea Suoninen-Erhiö Kunta- ja palvelurakenneuudistus on edennyt vaiheeseen, jossa valtaosa kunnista on laatinut suunnitelman Paraspuitelain mukaisesti. On erittäin positiivista, että paikallistasolla on laajasti ja perusteellisesti pohdittu erilaisia ratkaisuja kunnallisen hallinnon uudistamiseksi. Suunnitelmia analysoitaessa on kuitenkin pakostakin tullut mieleen kysymys, ohjaavatko hallinnolliset rajat toiminnallisia uudistuksia vai toiminnalliset tarpeet hallinnollisia ratkaisuja. Paras-hanke ei koske vain paikallistasoa, vaan se luo myös rakenteet valtakunnalliselle sosiaali- ja terveyspolitiikalle. Demokratia toteutuu delegoidun päätöksenteon ja työnjaon kautta. On syytä miettiä perusteellisesti, millaisilla ratkaisuilla turvaamme parhaiten hyvinvointipoliittiset tavoitteemme. Nykyisessä tehokkuutta ja tuottavuutta korostavassa ilmapiirissä näyttää joskus unohtuvan sosiaali- ja terveydenhuollossakin uudistusten punainen lanka. Uudistusten periaatteiden tulisi olla selkeitä. Tavoitteet selviksi Näyttää siltä, että uudistuksia toteutetaan nyt enemmän tai vähemmän epämääräisten tavoitteiden pohjalta. Siksi esitän uudistusten pohjaksi oheiset kymmenen teesiä. Niiden noudattaminen ei ole helppoa ja käytännössä ne voivat olla osin ristiriitaisiakin. Paikallisellakin tasolla tunteet näyttävät ohittavan usein taloudelliset realiteetit. Mitä merkitystä on esimerkiksi kunnalla tai sen valtuustolla, joka siirtää sosiaali- ja terveyshuollon tehtävät kuntien yhteistoiminta-alueelle ja lisäksi harjoittaa Kansliapäällikön kymmenen teesiä uudistusten pohjaksi 1. Sosiaali- ja terveyspolitiikka tarvitsee demokraattista päätöksentekoa ja päinvastoin. Demokraattinen päätöksenteko mahdollistaa yhteisten voimavarojen suuntaamisen myös avuntarpeessa oleville heikommassa asemassa oleville kansalaisille. Ylimmän kunnallisen demokraattisen päätöksentekoelimen, kunnanvaltuuston, kokonaisvastuuta ei voi jakaa. 2. Hallinnollisten rajojen ei tule estää järkevää toimintaa. Hallinnolliset rakenteet ovat välineitä tarkoituksenmukaisen toiminnan aikaansaamiseksi. Tarkoituksenmukaisin hallinnollinen raja näyttäisi oleva työssäkäynti- /talousalueraja. 3. Itsenäisyys edellyttää myös merkittävää taloudellista itsenäisyyttä. Itsehallinnollisen yksikön päätökset ovat rajalliset, jos valtaosasta sen tuloista ja menoista päätetään ulkopuolella. 4. Hallinnollisella ja demokraattisella yksiköllä on oltava käytössään toimeenpanon edellyttämät välineet. Järjestämisen delegointi toiselle hallinnolliselle yksikölle vähentää tosiasiassa delegoivan yksikön ohjaus- ja päätöksentekovaltaa. 5. Normi-, resurssija informaatioohjauksen on toimittava toisiaan tukien ja samansuuntaisesti. Normiohjauksen erottaminen resurssiohjauksesta heikentää poliittisen tahdon toteutumista ja vaarantaa tasapainoisen ohjauksen. Eduskunnan tahto ei toteudu informaatioohjauksella vaan eduskunnan hyväksymän lainsäädännön kautta. 16 Sosiaaliturva 17/07

17 muunlaista yhteistyötä toisilla sektoreilla toisten kuntien kanssa? Sosiaali- ja terveydenhuolto määrittelee käytännössä suurimman osan kuntien itsehallinnosta, onhan se keskimäärin 53 prosenttia kuntien toiminnasta. Sosiaali- ja terveydenhuollon päätöksentekoa on mahdotonta harjoittaa tyhjiössä ja riippumatta siitä, mitä muilla sektoreilla tapahtuu. Kunta ei tule toimeen, jos vain sen sosiaali- ja terveydenhuolto on kunnossa. Kunta tarvitsee myös elinkelpoista elinkeinoelämää ollakseen toimiva yksikkö. Kunnallisella päätöksenteolla on suuri merkitys myös elinkeinoelämän edellytyksille. Suomalainen kunnallinen itsehallinto on periaatteessa yksi merkittävimmistä kansallisista innovaatioistamme, mutta sillä ei ole merkitystä, elleivät itsehallinnollisen yksikön demokraattiset ja taloudelliset reunaehdot toteudu käytännössä. Valtakunnallista ohjausta vaaditaan yhä enemmän Päätöksentekoa on jo pitkään hajautettu lainsäädännön ja valtionosuusjärjestelmän rakenteellisten ratkaisujen seurauksena paikalliselle tasolle. Väljä lainsäädäntö ja laskennalliset valtionosuudet ovat korostaneet paikallisen päätöksenteon vastuuta. Kunnallinen rakenne ei ole kuitenkaan Suomalainen kunnallinen itsehallinto on periaatteessa yksi merkittävimmistä kansallisista innovaatioistamme, mutta sillä ei ole merkitystä, elleivät itsehallinnollisen yksikön demokraattiset ja taloudelliset reunaehdot toteudu käytännössä. muuttunut todellisuudessa vastaamaan olemassa olevaa valtakunnallista ohjausta. Monet ovat myös yllättyneitä siitä, että valtakunnallisen sosiaali- ja terveyspolitiikan ohjaus on nykyään normi- ja resurssiohjauksen puuttuessa enemmän kuin haastavaa. Valtakunnallista ohjausta on alettu vaatia yhä enemmän aluksi valtakunnallisten tietojärjestelmien luomiseksi ja nyt myös erityisryhmien aseman turvaamiseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon koossapitämiseksi. Paluu valtakunnallisesti ohjatumpaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon ei ole helppoa, sillä valtionosuuksien korvamerkinnät ja yksityiskohtaiset subjektiivisia oikeuksia koskevat lait eivät ole ratkaisu valtakunnalliseen ohjaukseen. Demokraattiselle päätöksenteolle annettava mahdollisuus Kansallista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa on kuitenkin selkiytettävä myös sen takia, että EU:n in- tegraatio on luonut uudet puitteet kansallisille sosiaaliturvajärjestelmille. Koska kuntatasollakaan ei voida tehdä päätöksiä sektorikohtaisesti täysin riippumatta siitä, mitä muilla sektoreilla tapahtuu, myöskään EU-tasolla ei voida sivuuttaa yhteisöpäätöksenteon sosiaali- ja terveyspoliittisia vaikutuksia. Ainoa keino on toimia aktiivisesti EU:n niin sanotun sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että EU:n päätöksenteossa on otettava huomioon päätösten sosiaali- ja terveyspoliittiset vaikutukset. Demokraattiselle päätöksenteolle on annettava mahdollisuus kaikilla tasoilla. Sosiaali- ja terveyspolitiikassa ei ehkä olekaan ensimmäinen kysymys se, kuka päättää puolestani sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Ehkä tärkeämpi kysymys on se, onko yleensä ketään päättämässä demokraattisesti millään tasolla sosiaali- ja terveyspalveluista. 6. Sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestettävä kokonaisuutena ja sitä koskevalla päätöksenteolla on oltava selkeä yhteys muihin sektoreihin. Sosiaali- ja terveydenhuollon haasteet ovat suuressa määrin yhtenevät ja niihin voidaan vastata vain yhteisillä palvelukokonaisuuksilla. Sosiaali- ja terveyspoliittisia ratkaisuja ei voi kuitenkaan tehdä irrallaan muiden sektorien päätöksenteosta. 7. Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon on oltava riittävän vahvoja kyetäkseen hyödyntämään oikealla tavalla erikoispalveluja ja toimimaan kustannustehokkaan kokonaisuuden aikaansaamiseksi. Erikoissairaanhoidon ja erityispalvelujen suuret kustannukset johtuvat osin siitä, etteivät peruspalvelut toimi. Perusterveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa on vahvistettava ja niistä on tehtävä saumattoman palveluketjun vastuullinen taho asiakaslähtöisyyden turvaamiseksi. Väestövastuuperiaatteelle on annettava todellinen mahdollisuus. 8. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen edellyttää rakenteellista vastuuttamista. Sairaanhoidossa ja sosiaalityössä pääpaino on edelleen korjaavissa toimenpiteissä. Kustannustehokkain tapa on kuitenkin estää ongelmien syntymistä. Siksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen on oltava myös paikallisen toiminnan lähtökohta. 9. Työntekijän tyytyväisyys näkyy myös asiakastyytyväisyytenä. Toiminnalliset uudistukset edellyttävät kaikkien toimintayksikön työntekijöiden hyväksyntää ja myötävaikutusta. Hyvä johtaminen, haastavat työt ja hyvä työilmapiiri saadaan aikaan vain työnantajan ja työntekijän hyvällä yhteistyöllä ja kaikkien osallistumisella toiminnan kehittämiseen. 10. Toiminnan on oltava tuloksellista ja sitä on pystyttävä mittaamaan. Tuloksellisuus on vaikuttavuutta, toiminnallista tehokkuutta, palvelukyvyn ja laadun hallintaa sekä henkisten voimavarojen hallintaa ja kehittämistä. Toiminnan tuloksille ja toimintatavoille on asetettava tavoitteet ja mittarit, jotta toiminnan perusteet olisivat selkeät. Sosiaaliturva 17/07 17

18 kärkiteema Juho Saari Sosiaali- ja terveyspolitiikkaa arvioidaan Euroopan unionissa ensisijaisesti kasvua ja työllisyyttä korostavien politiikkatavoitteiden pohjalta. Sosiaalipolitiikan omista lähtökohdista nousevat tavoitteet ovat olleet suhteellisen kevyitä. Kohti eurooppalaista sosiaalipolitiikkaa Juho Saari toimii Kuopion yliopiston sosiaalipolitiikan ja -psykologian laitoksella hyvinvointisosiologian professorina. Aiemmin hän työskenteli sosiaali- ja terveysministeriössä kansliapäällikön esikuntayksikössä, jossa hänen yhtenä vastuualueenaan olivat kansainväliset asiat. Hän oli muun muassa EU-sosiaaliasiain jaoston puheenjohtaja ja Sosiaalisen suojelun komitean jäsen. Suomi on ollut reilun kymmenen vuotta unionin jäsenenä. Tavaroiden, palvelujen, työvoiman ja pääomien vapaa liikkuminen ja kilpailulainsäädännön toimeenpano ovat edelleen tärkeitä Euroopan yhdentymisessä. Näiden alueiden painoarvo on jatkuvasti vain kasvanut. Sisämarkkinatoimivaltaa sovelletaan myös sosiaali- ja terveyspolitiikassa monilla sellaisilla alueilla, joita ei osattu ennakoida EU-jäsenyytemme ensimmäisinä vuosina. Sosiaalipolitiikan ja sisämarkkinoiden rajapintoja olisikin arvioitava uudelleen. Muun muassa Raha-automaattiyhdistyksen ja Alkon monopoliasema ovat suomalaisille merkityksellisiä. Ne ovat juuri sillä rajapinnalla, joka kaipaa täsmennystä. Unionin tulevaisuus on jäsenvaltioiden käsissä. Poliittinen ohjaus vahvistunut Sisämarkkinoiden korostamisen rinnalla Euroopan yhteisöjen komissio ja jäsenvaltiot ovat alkaneet yhteisymmärryksessä toimia entistä voimakkaammin ja systemaattisemmin politiikka-alueilla, jotka perinteisesti ovat kuuluneet jäsenvaltioiden toimivaltaan tai tarkkaan ottaen unionilla on ollut niissä avustava rooli. Selitys uudelle, poliittista ohjausta korostavalle toimintamallille on yksinkertainen. Unioni ei voi saavuttaa itselleen asettamiaan kasvu- ja työllisyystavoitteita ilman periaatteessa jäsenvaltioiden toimivallassa olevien instituutioiden poliittista uudistamista. Unionin tulevaisuus on jäsenvaltioiden käsissä. Sosiaali- ja terveyspolitiikkaa arvioidaan unionissa ensisijaisesti siltä pohjalta, miten ne tukevat kasvua ja työllisyyttä korostavia politiikkatavoitteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sosiaali- ja terveyspolitiikan voimakasta kytkentää talousja työllisyyspolitiikkaan. Sosiaalipolitiikka on Komission keskeisimmät sosiaalipoliittiset linjaukset l Sosiaalipolitiikka nähdään tuotannontekijänä ja investointina laatuun. Talous-, työllisyys- ja sosiaalipolitiikka tukevat toisiaan; sosiaalipolitiikka pyritään muokkaamaan työllisyysystävälliseksi. 18 Sosiaaliturva 17/07 l Sosiaalipolitiikkaa tulee tarkastella elinkaarinäkökulmasta. Erityistä huomiota tulee kiinnittää lapsien asemaan ja lapsiköyhyyteen, opintojen loppuun saattamiseen, elinikäiseen koulutukseen, työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen, työelämän laatuun, ikäjohtamiseen ja aktiivisena ikääntymiseen. l Sosiaalipolitiikasta aiheutuvat julkistaloudelliset kustannukset alittavat sen puuttumisesta aiheutuvat yhteiskunnalliset kustannukset. Sosiaalipolitiikkaa kehitettäessä on arvioitava kokonaistaloudelliset kustannukset. l Ehkäisevän ja aktiivisen sosiaalipolitiikan merkitystä korostetaan passiivisten toimien sijasta. Keskeistä on pyrkiä työ- ja toimintakyvyn palauttamiseen sekä erilaisten altistumisten vähentämiseen. Viime aikoina on kiinnitetty huomiota myös ylipainoisuuden aiheuttamiin terveysongelmiin tästä kehyksestä käsin. l Sosiaalipolitiikan kehittämisessä keskeistä on paremman muutoksenhallinnan systemaattinen kehittäminen. Tämä kytkeytyy osaksi joustoturva-ajattelua, jossa haetaan erilaisia tapoja kytkeä yhteen työelämän joustot, aktiivinen työvoimapolitiikka, elinikäinen koulutus sekä sosiaali- ja terveyspoliittiset tulonsiirrot ja palvelut. l Työttömyyskorvaukset tulisi muuttaa työllistymisvakuutuksiksi, jotka kannustavat aktivointiin ja aktiivisena ikääntymiseen. Samalla kun sosiaalipoliittisia järjestelmiä muokataan työllisyyttä tukeviksi, on pidettävä huolta työttömien riittävistä turvaverkoista. Sosiaalipoliittisen järjestelmän uudistamisen aiheuttama sosiaalinen ja alueellinen eriytyminen on estettävä. l Syrjintää tulee vähentää ja sukupuolten tasa-arvoa lisätä. Syrjinnän vähentäminen kohdistuu erityisesti toisten EUmaiden kansalaisiin ja etnisiin vähemmistöihin. Sukupuolten tasa-arvoa edistetään paitsi työelämässä ja sosiaaliturvassa myös työelämän ulkopuolella palvelujen ja tavaroiden saatavuudella ja hinnoittelulla.

19 EU:ssa usein julkisen talouden vakauttamista, talouspolitiikan rakenteellista uudistamista ja työllisyyspolitiikan kannustinrakenteita. Sosiaalipolitiikan omista lähtökohdista nousevat tavoitteet ovat olleet suhteellisen kevyitä, mitä tulee vaikuttavuuteen ja toimeenpanon tehokkuuteen. Ovatko komission linjaukset johtaneet sosiaali- ja terveyspolitiikan alistamiseen muille tavoitteille? Lissabonin myytti Unionin yhteiset politiikkatavoitteet periytyvät Lissabonissa maaliskuussa 2000 pidetystä Eurooppa-neuvostosta eli valtionpäämiesten kokouksesta. Tuossa nyt jo myyttiseksi muuttuneessa kokouksessa jäsenmaiden hallitukset sitoutuivat uudistamaan kansallisia rakenteita tavalla, joka mahdollistaa unionin muuntumisen maailman johtavaksi tietoperustaiseksi taloudeksi vuoteen 2010 mennessä. Tavoitteen saavuttamiseksi jäsenvaltiot sitoutuivat yhteiseen politiikka-agendaan: päätavoitteen saavuttamiseksi välttämättömiksi katsottuihin politiikkatoimiin. Tavoitteena on, että eri politiikkalohkot tukevat vastavuoroisesti toisiaan yhteisesti nimetyillä ja osin politiikkalohkoille yhteisillä tavoitteilla. Vuosien mittaan jäsenvaltiot ja komissio lisäsivät Lissabonin strategiaan yhä uusia tavoitteita, mikä hämärsi sen ydintä. Lisäksi jäsenvaltioiden kyky toimeenpanoon oli usein vähäinen. Tämän vuoksi strategiaa täsmennettiin vuonna 2005 aiempaa kasvu- ja työllisyyspainotteisemmaksi. Tänä syksynä komissio ja unioni valmistelevat strategian seuraavaa välitarkistusta. Siihen liittyen on käyty laajapohjaista keskustelua siitä, ovatko komission linjaukset johtaneet sosiaalija terveyspolitiikan alistamiseen muille tavoitteille. Suomen hallitus ei ole nähnyt aiemmissa tavoitteissa juuri korjattavaa. Mitä sosiaalipolitiikalle pitäisi tehdä? Komissiolla on varsin selkeä käsitys siitä, minkälaista sosiaalipolitiikkaa jäsenvaltioiden tulisi harjoittaa. Keskeisimmät linjaukset olen tiivistänyt oheen. Ne perustuvat komission vuosina julkaisemiin tiedonantoihin eli valmisteluasiakirjoihin. Kannustavuus, tuottavuus ja tehokkuus ovat sosiaalipolitiikan suuntaamisessa keskiössä. Sosiaalipolitiikan käsitejärjestelmää muokataan vastaavasti. Sosiaaliturvan tasosta ja laadusta pidetään huolta julkisen talouden kestävyyden asettamissa rajoissa. Mitä tästä pitäisi ajatella? Komissiolla on selkeä pyrkimys luoda eurooppalainen politiikkakehys myös sosiaali- ja terveyspolitiikkaan. Tätä pyrkimystä ei ollut näkyvissä Suomen liittyessä unionin jäseneksi. Eurooppalainen politiikkakehys suuntaa kuten on tapana sanoa pehmeästi mutta voimallisesti jäsenvaltioiden sosiaali- ja terveyspoliittista tavoitteenasettelua. Useimmilla alueilla viime kädessä jäsenvaltiot päättävät, missä määrin ne ottavat huomioon yhteiset linjaukset. Joissakin tapauksissa komissio voi ehdottaa jäsenvaltioille suosituksia ja seurata niiden toteutumista, mutta moitteita vakavampaa näiden ohjeiden noudattamatta jättämisestä ei yleensä voi seurata. Poikkeuksen muodostavat talous- ja rahaliiton perustan muodostavat vakaus- ja kasvusopimuksen kriteerit julkisen talouden alijäämästä ja julkisesta velasta. Komission tavoitteet ovat pitkälti yhteensopivia Suomen strategisten sosiaalipolitiikkatavoitteiden kanssa. Tämä ei ole yllättävää, sillä pohjoismaiset järjestelmät ovat usein esikuvia komission sosiaali-, terveys- ja työllisyyspoliittisissa linjauksissa. Niitä voi pitää Suomen linjauksia vahvistavina ja päinvastoin. Sosiaalipolitiikan ohjausrakenteet ovat nopeasti muuttuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana. Keskeinen Suomenkin osalta edelleen avoin EU-poliittinen kysymys on, miten tähän pitäisi suhtautua. Perinteinen argumentti sosiaali- ja terveyspolitiikan kuulumisesta läheisyys- ja suhteellisuusperiaatteiden suojaamaan kansalliseen päätösvaltaan ei enää ole perusteltu jos se koskaan sitä oli. Käytännössä kansalliseen päätösvaltaan vetoaminen ja pidättäytyminen unionin sosiaalipolitiikan vahvistamisesta tarkoittaa eurooppalaisen pelikentän luovuttamista muille toimijoille, mikä on pidemmän päälle huono ratkaisu. Vaihtoehtoinen toimintamalli edellyttää aktiivista osallistumista yhteisten politiikkojen rakentamiseen. Tärkeintä olisi nyt se, että myös Suomessa mietittäisiin, mitä mahdollisuuksia unionin yhteisiin politiikkoihin sisältyy ja kuinka niitä voitaisiin systemaattisesti hyödyntää. Kaikkia mahdollisuuksia ei ole käytetty. l Sosiaalipolitiikan tulisi tukea sosiaalisen syrjäytymisen vastaista yhteenkuuluvuuspolitiikkaa laajentamalla palvelujen ja tulonsiirtojen saatavuutta yhteiskunnan heikoissa ryhmissä. l Terveys- ja sosiaalipalvelujen tehokkuutta, kustannustietoisuutta ja laatua tulisi parantaa markkinavoimia hyväksi käyttäen. l (Vanhuus)eläkejärjestelmistä tulee tehdä taloudellisesti kestäviä ja muuttuviin oloihin sopivia samalla kun huolehditaan, että niiden takaama elintaso on riittävä. l Työvoiman kokonaiskustannusten ja käteen jäävän palkan välistä kuilua tulisi supistaa. Erityisesti ammattitaidottoman työvoiman työvoimakustannuksia tulisi alentaa. l Kansallisten sosiaalipoliittisten järjestelmien välistä koordinaatiota tulisi parantaa tarpeetonta monimutkaisuutta ja liikkuvuutta rajoittavia esteitä poistamalla. Myös verotuksen lisääntyvä koordinointi olisi perusteltua. l Eri EU-maiden kansalaisten yhtäläisiä oikeuksia ja niiden toimeenpanoa tulee vahvistaa heidän asuessaan tai työskennellessään toisissa jäsenmaissa. l Globaalisti EU tukee perustyönormien kehittämistä ja köyhyyden vähentämistä kehitysmaissa, mutta vastustaa alhaisiin työvoimakustannuksiin perustuvan kilpailuedun kyseenalaistamista. Sosiaaliturva 17/07 19

20 näkökulma kolumni Mikko Reijonen työskentelee Porvoon työvoiman palvelukeskuksen päällikkönä. Palautetta, palautetta ja palautetta Sosiaaliturvassa 11/07 käsittelin elinikäistä oppimista ja lähes heti tärppäsi. Sain palautetta kirjoituksestani. Antero Marjakangas kehui kolumniani muuten hyväksi, mutta toi esille, että 1900-luvulla kännyköitä käyttivät sosiaalityöntekijöiden sijaan ainoastaan päälliköt. Kiitokset palautteesta. Kirjoitustyötä tekevä toivoo kommentteja ja palautetta teksteistään. Kyynisimpinä aikoina sitä miettii sellaistakin, että lukeekohan näitä kirjoituksia kukaan, tai jos lukee, herättävätkö nämä sanat mitään ajatuksia vai hukkuvatko ne kaikkien päivän aikana läpikahlattujen tekstien valtamereen. Päivittäinen tekstitulva on valtava. Jo sähköpostiviestien läpikahlaaminen ottaa aikansa ja aika harvoihin asioihin ryhtyy erikseen palautetta lähettämään. Paitsi jos asia jollain lailla koskettaa. Vanha tarina kertoo henkilöstä, joka epäili, ettei kukaan lue hänen kirjoittamiaan monisivuisia muistioita. Hän päätti testata asian piilottamalla tekstin loppupuolelle lauseen, jossa luvattiin ensimmäiselle muistion loppuun lukeneelle konjakkipullo. Yhteydenottoa ei koskaan kuulunut.. Palautteen antaminen ja sen saaminen on taitolaji. Se, kuinka hyväksymme palautteen, riippuu paljolti siitä, millaiseksi palautteen antajan käsitykset arvotamme. Mitä ajattelemme hänen asiantuntemuksestaan, tarkoitusperistään tai luotettavuudestaan yleensä? Palaute on helppo tulkita väärin tai olla hyväksymättä sitä. Ja aina taidamme ottaa helpommin vastaan myönteiset kuin kielteiset palautteet. Myönteiset mielikuvat myös muistetaan paremmin ja kriittiset kommentit jätetään mielellään taustalle. Itseäni rupesi vaivaamaan se, että elämmekö palauteköyhässä kulttuurissa. Päätin tehdä pienen testin. Muistelin päivän aikana saamani palautteet ja kirjasin ylös myös antamani kommentit. Kävin läpi puhelut, keskustelut ja sähköpostit. Itse olin antanut palautetta noin kymmenkunta kertaa. Mukaan mahtuivat keskustelut kotona, asioimassani liikkeessä, toimitilojen vuokraisännän kanssa ja useamman kerran työyhteisössä. Päivään sattui vielä kaksi oikein erikseen pyydettyä palautettakin. Saatujen palautteiden saldo oli noin puolet pienempi. Mieleen nousivat työkaverin kehut hyvin vedetystä neuvottelusta ja kiitokset hankalan tilanteen ratkaisuehdotuksista. Niinpä, myönteinen palaute muistetaan paremmin. Ja sitähän me kaikki työssämme tarvitsemme. JK. Ensimmäisen sosiaalialan duunarikännykän sain käyttööni keskisuuressa kaupungissa syksyllä Malli oli Nokia 1610 ja vakiovarusteena kaksi akkua. Tekstiviestien lähetysmahdollisuus päivitettiin puhelimeen myöhemmin. Kaupungin sosiaalityöntekijät tulivat uudemmalla mallilla perässä noin vuotta myöhemmin. jos minulta kysytään Jari Ilmonen on elänyt asunnottomana Tukholmassa ja toipunut alkoholismista 80-luvulla. Vantaalle muutettuaan hän alkoi tehdä ruokaa ensin lähiseudun lapsille ja näiden vanhemmille taloyhtiön kerhohuoneessa. Vähitellen kattilat piti vaihtaa suurempiin, ja vuonna 2000 hän perusti Ruoka-apu ry:n. Yhdistyksen vapaaehtoistyöntekijät jakavat ruokakasseja ja tarjoavat aterioita viikoittain useille sadoille vantaalaisille. lukijalta Kollegan arvottaminen omien mittapuiden mukaan ei tee kenestäkään tanttaa tai tiikeriä Luin Kotkan lastenvalvojan Antero Marjakankaan puheenvuoron Sosiaaliturvassa 13/2007, jossa hän pohti lastenvalvojan kysymyksiä avopareille ja viittasi puheenvuorooni Sosiaaliturvassa 8/2007. Marjakangas kirjoitti tuntevansa häpeää, jos lastenvalvoja tuntee olevansa pelkkä sosiaalitantta. Julkinen keskustelu lastenvalvojien työtavoista on osa töiden muutosprosessia. Monet muutokset lähtevät liikkeelle siitä, että vanhaa kyseenalaistetaan ja pyritään löytämään uusia tapoja. Julkisella keskustelulla osoitetaan, että monet ovat kiinnostuneita ja tietävät samasta asiasta. Tärkeää on myös havaita, että samaan tulokseen voidaan päästä eri tavoin. Oletko tantta vai tiikeri, Marjakangas kysyi. Pelkkä kysyminen tai kollegan arvottaminen omien mittapuiden mukaan ei tee kenestäkään tanttaa tai tiikeriä. Omat valintamme vaikuttavat siihen, mitä olemme. Lastenvalvojan työ on inhimillistä vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa. Hän on viranomaisena osa työ- 20 Sosiaaliturva 17/07