JUNNUTIEDOTE. Essi. Elokuun liikkavinkki. Seurakisat tiistaina 7.8.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JUNNUTIEDOTE. Essi. Elokuun liikkavinkki. Seurakisat tiistaina 7.8."

Transkriptio

1 JUNNUTIEDOTE Elokuu 2012 Elokuu alkoi ja lomat on pian lomailtu. Toivottavasti kesä on sujunut rentouttavissa merkeissä, että jaksaa taas palata täydellä vauhdilla arjen pyörteisiin. Hiljaisemman heinäkuun jälkeen elokuu on yleisurheilussa varsin vauhdikasta aikaa kisailuineen ja uuteen kauteen valmistautuessa. Akkujen lataus uuteen kauteen jää lyhyeksi, sillä osa kisailuista venyy syyskuun puolelle ja uusi yleisurheilukausi aloitetaan jo syyskuun puolivälissä. Muista ilmoittautua mukaan ensi kauden ryhmiin, ettet jää paitsi vielä tätäkin vuotta viihdyttävämmästä yleisurheiluvuodesta! Lämmintä loppukesää, Essi Elokuun liikkavinkki Uimaan! Auringon paistetta ja veden lämpenemistä on odotettu lähes koko kesä. Vielä ehdit nauttimaan päivästä rannalla ennen loman päättymistä. Kokeile seuraavia kikkoja vedessä: Ui koiraa, sammakkoa ja kroolaa Pystytkö sukeltamaan 5 metriä? Kellu selälläsi Pystytkö uimaan ilman taukoja 25 metriä? Hyppää pommi Yritä juosta polvenkorkuisessa vedessä Juokse rannalta suoraan veteen ja juokse niin pitkään kuin pystyt Onnistuuko voltti veden alla? Eteen ja taakse? Älä unohda kellukkeita tai uimarengasta, jos uinti on vielä hankalaa. Uimalasien tai snorkkelin avulla näet, mitä kaikkea vedessä onkaan! Seurakisat tiistaina 7.8. Elokuun seurakisat kisataan tiistaina 7.8. klo alkaen Vuosaaren urheilukentällä. Lajit: 5-7-vuotiaat: 400m ja pituus 9-13-vuotiaat: 1000m (9-vuotiaat 600m) ja korkeus 15-vuotiaat: 800m ja korkeus Tuttuun tapaan vanhemmat ovat apuna toimitsijatehtävissä (mittaajina, ajanottajina, sihteereinä jne.)

2 Syyskipinät lauantaina 1.9. klo Vuosaaren urheilukentällä VU järjestää yhteistyössä Lions Club Soihtujen kanssa lasten urheilutapahtuman SYYSKIPINÄT lauantaina 1.9. Vuosaaren urheilukentällä klo 10 alkaen. Tapahtuma on suunnattu alle 13-vuotiaille, huomaathan että alaikärajaa ei ole. Kaikki osallistujat palkitaan. Tuloksen voi mittauttaa seuraavissa lajeissa: vuotiaat 9-10-vuotiaat 7-8-vuotiaat 5-6-vuotiaat 4-vuotiaat ja nuoremmat 60m, kuula, pituus 60m, kuula, pituus 40m, turbokeihäs, pituus 40m, turbokeihäs pituus 40m, turbokeihäs, pituus Syyskipinät järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa ja tapahtuma keräsi 200 lasta vanhempineen. Kisailuun on ennakkoilmoittautuminen, jotta järjestelyt toimivat sujuvasti. Ilmoittaudu mukaan mennessä osoitteessa Tulevia kisoja Ti Vattenfall seuracup osa 2., Veikkola klo alkaen Sarjat ja lajit M17: 110m aj, 3-loikka, kuula N17: 100m aj, 3-loikka, kuula P15: 100m, 2000m, seiväs, kuula, 4 x 100m T15: 100m, 2000m, seiväs, kuula, 4 x 100m P13: 60m, 1000m, korkeus, keihäs, 4 x 100m T13: 60m, 1000m, korkeus, keihäs, 4 x 100m P11: 60m, 1000m, pituus, kiekko, 4 x 50m T11: 60m, 1000m, pituus, kiekko, 4 x 50m Osallistumisoikeus vain yhteen lajiin + viestiin. Ilmoittautuminen: mennessä essi.jaaskelainen(at)viipurinurheilijat.fi. Seura maksaa osallistumismaksut. Jälki-ilmoittautumiset jää urheilijan itse hoidettavaksi. (jälki-ilm. 8 e/laji) Pyritään järjestämään yhteiskyyti, mikäli osallistujia on riittävästi. La-Su Helsyn junnuhuipentuma 9-13v, Helsinki Eläintarha klo 10 alkaen Sarjat/Lajit P13: 60m, 1000m, korkeus, kuula, keihäs, 2000m kävely T13: 60m, 1000m, seiväs, pituus, kuula, moukari, 2000m kävely P12: 60m, 1000m, korkeus, kuula, keihäs, 2000m kävely T12: 60m, 1000m, seiväs, pituus, kuula, moukari, 2000m kävely P11: 60m, pituus, kiekko, 1000m kävely T11: 60m, korkeus, kuula, kiekko, 1000m kävely P10: 60m, pituus, kiekko, 1000m kävely

3 T10: 60m, korkeus, kuula, kiekko, 1000m kävely P9: 40m, korkeus, junnukeihäs, 600m kävely T9: 40m, pituus, junnukeihäs, 600m kävely Sarjat/Lajit P13: 200m, 60m aj, seiväs, pituus, kiekko, moukari T13: 200m, 60m aj, korkeus, kiekko, keihäs P12: 200m, 60m aj, seiväs, pituus, kiekko, moukari T12: 200m, 60m aj, korkeus, kiekko, keihäs P11: 1000m, 60m aj, korkeus, kuula, keihäs T11: 1000m, 60m aj, pituus, keihäs P10: 1000m, 60m aj, korkeus, kuula, keihäs T10: 1000m, 60m aj, pituus, keihäs P9: 1000m, pituus, kuula T9: 1000m, korkeus, kuula Osallistumisoikeus 3 lajiin/päivä. Ilmoittautuminen: mennessä essi.jaaskelainen(at)viipurinurheilijat.fi Seura maksaa osallistumismaksut. Jälki-ilmoittautumiset jää urheilijan itse hoidettavaksi. (jälki-ilm. 8 e/laji) Ilmoittautuminen kaudelle Ilmoittautumislomake tulevalle yleisurheilukaudelle on avattu nettisivuillemme. Nyt teillä jo vanhoilla VU:laisilla on mahdollisuus varmistaa paikkanne ensi kaudelle, ennen kuin markkinoimme toimintaamme uusille tulokkaille. Tee siis ilmoittautumisesi pikimmiten, kuitenkin mennessä! Uusi harjoituskausi tuo mukanaan myös muutoksia. Jaamme yhdessä Tapanilan Erän kanssa tiistain ja lauantain yleisurheiluvuorot Liikuntamyllyssä. Toiminta laajenee entistä enemmän, sillä olemme saaneet lisää salivuoroja käyttöömme eri puolilta Itä-Helsinkiä. Lue tarkasti harjoitusajat ja ilmoittaudu mukaan! Ryhmämme ovat täyttyneet nopeasti yleisen ilmoittautumisajan alkaessa, joten ei kannata aikailla. Erilaisista harjoitustiloista ja niiden kustannuksista johtuen urheilukoulumaksujen hinnat saattavat hieman vaihdella harjoitustilasta riippuen. Eläintarhan ja Liikuntamyllyn vuorojen osalta maksu kattaa koko vuoden syyskuusta 2012 elokuun loppuun Laajasalon ja Jakomäen kouluvuoroissa maksu sisältää kauden syyskuusta 2012 huhtikuuhun Urheilukoulumaksu sisältää ohjatut harjoitukset, tilavuokran, vakuutuksen ja osallistumismaksut seuran ja piirin järjestämiin kisoihin sekä Minimarathonille. Kaikki urheilukouluihin osallistuvat maksavat urheilukoulumaksun lisäksi jäsenmaksun (25 ), joka sisältää T-paidan. Koulujen loma-aikoina (syysloma, joululoma, talviloma) sekä juhlapyhinä (itsenäisyyspäivä, pääsiäinen, vappu, helatorstai) ryhmät eivät pääsääntöisesti kokoonnu. Koulujen oman käytön tai liikuntatiloissa järjestettävien muiden tapahtumien vuoksi satunnaiset vuoroperuutukset ovat mahdollisia. Pyrimme informoimaan näistä ja mahdollisista poikkeusjärjestelyistä ajoissa. Uusi kausi alkaa syyskuun puolivälissä. Lisätietoja kauden aloituksesta lähetetään kaikille ryhmiimme ilmoittautuneille.

4 RYHMÄT ELÄINTARHA (PUTKI), Vauhtitie 6 T/P8-10v. ( synt.) MAANANTAI klo Huom. Toukokuun alusta harjoitukset siirtyvät Eläintarhan kentälle LIIKUNTAMYLLY, Myllypurontie 1 T/P5-6v. ( synt.) LAUANTAI klo (LIIKKASALI) T/P 8v. (-04-synt.) TIISTAI klo T/P 8v. (-04-synt.) TIISTAI klo ja LAUANTAI klo T/P 9v. (-03-synt.) TIISTAI klo ja LAUANTAI klo T/P 10v. (-02-synt.) TIISTAI klo ja LAUANTAI klo T/P 11-12v. ( synt.) TIISTAI klo ja LAUANTAI klo T/P 13-15v. ( synt.) TIISTAI klo ja LAUANTAI klo T/P 9-10v. kilpa( s.) TIISTAI klo , PERJANTAI klo ja LAUANTAI klo T/ P 11-13v. kilpa( s.) TIISTAI klo , PERJANTAI klo ja LAUANTAI klo HUOM! Toukokuun alusta harjoitukset siirtyvät Vuosaaren urheilukentälle, jolloin harjoitusaikoihin tulee muutoksia. MYLLYPURON YLÄASTE, Yläkivenrinne 4 T/P 7v. (-05-synt., + jatkavat -06-synt.) TORSTAI klo T/P 7v. (-05-synt. + jatkavat -06-synt.) LAUANTAI klo T/P 7v. (-05-synt.) TORSTAI klo ja LAUANTAI klo HUOM! Toukokuun alusta harjoitukset siirtyvät Vuosaaren urheilukentälle, jolloin harjoitusaikoihin tulee muutoksia. JAKOMÄEN PERUSKOULU, Somerikkopolku 6 T/P 7-8v. ( synt.) KESKIVIIKKO klo T/P 9-10v. (02-03-synt.) KESKIVIIKKO klo (Hinnat syyskuu 2012-huhtikuu 2013)

5 LAAJASALON PERUSKOULU, Koulutanhua 1 T/P 6-7v. ( synt.) TORSTAI klo T/P 8-9v. ( synt.) TORSTAI klo (Hinnat syyskuu 2012-huhtikuu 2013) Avoimet ovet junnutreeneissä Yleisurheilukausi päättyy junnutreenien avoimiin oviin, joita vietämme tiistaina 4.9. ja torstaina 6.9. klo alkaen Vuosaaren urheilukentällä. Kannattaa tuoda kaveritkin mukaan tutustumaan junioritoimintaamme. Apujoukkoja Minimarathonille ja Helsinki City Marathonille Minimarathon ja Helsinki City Marathon juostaan lauantaina Aamupäivä on lasten juoksujuhlaa ja iltapäivällä starttaavat maratoonarit taipaleelleen Helsingin kaduille. VU on mukana Minimarathonin ja HCM:n järjestelyissä, minkä vuoksi talkoojoukkoja tarvitaan niin kisojen valmisteluun kuin itse kisapäivänäkin seuraaviin tehtäviin: torstaina klo alkaen HCM:n pussitustalkoot Kisahallilla (Huom! Paikalle voi tulla myöhemminkin) lauantaina klo 9-n Minimarathon lähtöalueelle Eläintarhan kentälle n. 6 hlöä (pääsee erinomaisesti tsemppaamaan lasten startissa) lauantaina klo 16-n mitalinjakajia HCM:n maaliin Olympiastadionille 6-8 hlöä (mitalinjakajien alaikäraja 9-v., voidaan sopia myös tehtävävuoroista, jos pääsee edes osaksi aikaa jakotehtäviin) HCM tarjoaa välipalaa talkoolaisille. Tehtäviin voi ilmoittautua osoitteeseen essi.jaaskelainen(at)viipurinurheilijat.fi mennessä. VU-LUM-KUY seuraottelu lauantaina Viipurin Urheilijoiden ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten seuraottelu koki viime syksynä pienen uudistuksen, kun mukaan mittelöön tuli myös Keski-Uudenmaan Yleisurheilu. Tänä syksynä seuraottelu kisaillaan lauantaina Järvenpään/Hyrylän urheilukentällä ja järjestäjänä toimii Keski-Uudenmaan Yleisurheilu. Järjestävä seura varmistaa kisakentän ja lajiohjelman piakoin. Seuraotteluissa kisailevat 9-15-vuotiaat niin yksilölajeissa kuin viesteissäkin. Seura valitsee joukkueen ja tiedottaa kisajärjestelyistä valittuja urheilijoita. Seura voi ilmoittaa kaksi edustajaa kuhunkin kisalajiin. Seuraotteluissa seurahenki pääsee valloilleen, sillä jokainen urheilija tuo osallistumisellaan tärkeitä pisteitä seuran kokonaispottiin kamppailussa muita seuroja vastaan.

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012

JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 JUNNUKISAT ULKOKAUDELLA 2012 Vaikka junnujen hallikausi päättyikin vasta, alkavat ulkokauden kisat täydellä tohinalla heti huhtikuusta. Helsyn hallikisoissa ihmetytti ulkopuolisista piireistä mukaan tulleet

Lisätiedot

TULOSSEURANTA 2011 2012 TAPANILAN ERÄ / Yleisurheilu

TULOSSEURANTA 2011 2012 TAPANILAN ERÄ / Yleisurheilu 400 m 1 000 m 1 500 m 3 000 m 5 000 m 10 000 m 1/2 maraton maraton aj. aj. 110 m aj. 1 500 m ej. 3 000 m ej. aj. 400 m aj. 3 000m käv. 5 000 m käv. Kuula Kiekko Keihäs Moukari Ottelut Cooper Tulosseuranta

Lisätiedot

JUNNUTIEDOTE. Helmikuu 2012

JUNNUTIEDOTE. Helmikuu 2012 JUNNUTIEDOTE Helmikuu 2012 Vuosi vaihtui jo aika päiviä sitten ja onkin aika suunnata uusiin kujeisiin. Palautettujen liikkaläksyjen perusteella joululomalla oli liikuttu ahkerasti ja toivottavasti sama

Lisätiedot

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ

KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KARHULAN URHEILIJAT / NUORISOVALMENNUSRYHMÄ KILPAILUT KESÄ 2015 Tummennetut kilpailut tärkeitä KILPAILUJA löydät myös - kilpailukalenteri.fi Jakelu: Aino, Ali, Anna, Anni, Ansa, Carla, Ella, Elmeri,Eveliina,

Lisätiedot

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO

KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO KESÄN 2015 VIIKKOKISAINFO Kilpailut järjestetään torssin kello 18 alkaen (ilmoittautuminen kello 17:30-17:50) Kesäkuussa Onkkaalassa 4.6, 11.6, 18.6 Ottelupäivä ja 25.6 Heinäkuussa Luopioisten kentällä

Lisätiedot

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014

Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Pyrinnön toimintakalenteri kevät kesä 2014 Ma 28.4. Maasto-cup, 1. osakilpailu Kaupin uusi huoltorakennus klo 18.00 T/P 8, 9,10,11 903 metriä (klo 18.00 ja 18.10) T/P 12, 13, 14 ja 15 1806 metriä (klo

Lisätiedot

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.

Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta. Kalevan kisat. SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015. Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2. Suomen Urheiluliitto Kilpailuvaliokunta SM-kisojen tulosrajat ulkoratakaudella 2015 Vahvistettu SUL:n kilpailuvaliokunnassa 25.2.2015 Tulosrajakauden alku on 1.5.2014 Kalevan kisat SUL Kalevan kisojen

Lisätiedot

Syksy 2013 TERVETULOA!

Syksy 2013 TERVETULOA! Syksy 2013 TERVETULOA! Avaus Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilun erikoisseura Sinettiseura Kaksi

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2013-2014 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 8.-9.3.2014 Indoor Games Lauantaina 8.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

JUNNUTIEDOTE. Toukokuun liikkavinkki. Hyppynarulla hypellen. Toukokuu 2012

JUNNUTIEDOTE. Toukokuun liikkavinkki. Hyppynarulla hypellen. Toukokuu 2012 JUNNUTIEDOTE Toukokuu 2012 Kesä lähestyy, mutta treenit ja kisailut jatkuvat täydellä teholla. Piirin kisojen lisäksi kalenteriin mahtuu myös omia harjoituksenomaisia seurakisoja, jotka starttasivatkin

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2014-2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Junior 7.-8.3.2015 Indoor Games Lauantaina 7.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012

Copyright year ABB - 1. NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 1 NokianUrheilijat, Yleisurheilu 2011-2012 Copyright year ABB - 2 Tilanne: -Nokian Urheilijoilla on tällä hetkellä yleisurheilujoukkueessaan iso joukko erinomaisia nuoria huippu-urheilijoita.

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 HARJU JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimist(at)jku.fi www.jku.fi Vastuuhenkilöt:

Lisätiedot

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu

Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016. www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Hallikauden toimintakalenteri 2015-2016 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Tampere Juni 5.-6.3.2016 Indoor Games r Lauantaina 5.3. klo 10 alkaen P15: 60 m, 800 m, 300 m aj, korkeus, 3-loikka, kuula,

Lisätiedot

Yleisurheilun kevät-kesä toimintakalenteri 2015

Yleisurheilun kevät-kesä toimintakalenteri 2015 Yleisurheilun kevät-kesä toimintakalenteri 2015 www.tampereenpyrinto.fi/yleisurheilu Terve urheilija menestyy Kymppiympyrästä tutkittua tietoa harjoittelun tueksi Lajin vaatimukset LAJIN LUONNE Olosuhteet

Lisätiedot

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013

Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Kenttäurheilijat-58:n toimintatilasto 2013 Yht. Kertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun/ Päiväkodin sali Hakunilan kalliosuoja Muualla Kenttä Kertaa/ Viikko Yht. Vuosi 2013 KU-58: ryhmien koot ja

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA!

Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Kilparyhmät - Syksy 2015 TERVETULOA! Harjoitteleminen Leirit Valmennuksen kehittämisryhmä Kilpailut ja tapahtumat Vanhempaintoiminta Ajankohtaiset asiat Monipuolisuus ja perusliikkumistaidot harjoittelun

Lisätiedot

Vattenfall Seuracup 2015

Vattenfall Seuracup 2015 Vattenfall Seuracup 2015 Giga-sarjan finaali Varkaudessa 29.8.2015 Suomen Urheiluliitto on myöntänyt Vattenfall Seuracupin Giga-sarjan finaalin järjestämisoikeuden Varkauden Kenttä-Veikoille. Giga-sarjan

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI

JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI JKU URHEILUKOULU KESÄ 2015 KORPILAHTI, PALOKKA, TIKKAKOSKI, VAAJAKOSKI JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimist(at)jku.fi

Lisätiedot

Syksy 2014 TERVETULOA!

Syksy 2014 TERVETULOA! Syksy 2014 TERVETULOA! Yleiskatsaus seuran toimintaan Junioritoiminnan esittely ja toimintatavat Vanhempien toimintamahdollisuudet Ajankohtaiset asiat Yleisurheilua ajassa perinteitä kunnioittaen Vuonna

Lisätiedot

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet)

YAG-INFO. KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) YAG-INFO KULJETUS (JKU-reissupaketin ottaneet) Bussi lähtee perjantaina monnarin parkkipaikalta klo 7.15. Ensimmäiset viestilajit alkavat jo Espoossa klo 12.00. Bussi ei jää mukaan tänä vuonna, koska majoitus

Lisätiedot

Yleisurheilukausi 2012-13

Yleisurheilukausi 2012-13 Yleisurheilukausi 212-13 4 Lisenssimäärät / LeKi 35 3 25 2 15 1 5 (21-) 2- (18-2) 18-19 16-17 14-15 12-13 (-11) 1-11 8-9 -7 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Seuraluokittelupisteet / LeKi 3 25 2 3 31 34

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013

AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA 25.-26.5.2013 AY SPORTTIFESTARIT MERELLISESSÄ KOTKASSA Lajivalikoimassa: 25.-26.5.2013 jalkapallo, petanque, shakki, tennis, maastojuoksu, yleisurheilu, golf ja köydenvetoa Oheistapahtumia: Meriristeily, Iltatapahtuma

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

Vuosi 2007 KU-58: ryhmien koot ja kokoontumiskertojen määrät

Vuosi 2007 KU-58: ryhmien koot ja kokoontumiskertojen määrät Yhteensä Kokoontumiskertoja yhteensä Tikkurilan keilahalli Koulun Sali Kalliosuoja ja kuntosali 1.10.-30.4. Kenttä 1.5.-30.9. Kertaa/Viikko Yhteensä Vuosi 2007 KU-58: ryhmien koot ja kokoontumiskertojen

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1

Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1 Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1 Maanantai VAPAA Tiistai VAPAA Perjantai Karhula 17-19 Leiri uinti Lauantai Katariina 9-11 Leiri uinti Lauantai Mussalon luola 14-15.30 Leiri Keppijumppa Lauantai

Lisätiedot

Kesän Pitkis-tapahtumat 7 14-vuotiaille Satakunnassa

Kesän Pitkis-tapahtumat 7 14-vuotiaille Satakunnassa Kesän Pitkis-tapahtumat 7 14-vuotiaille Satakunnassa PNv Cheerleading lajikoulu pidetään 4. 8.6.2007 Porissa. Lajikoulu järjestetään yhteistyössä Porin Naisvoimistelijoiden kanssa, jonka ohjaajat toimivat

Lisätiedot

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa!

MESTARIT. Toukokuun kuukausikokous. Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00. Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA. Tervetuloa! MESTARIT Hämeenlinnan Rakennusmestarit ja insinöörit AMK Jäsenlehti n:o 4-2015 Toukokuun kuukausikokous Keskiviikkona 6.5.2015 klo 19.00 Kokouspaikka ja -isäntä: Kantolankatu 3 HÄMEENLINNA Tervetuloa!

Lisätiedot

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 2004 TOUKOKUU Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 15 lauantai 16 sunnuntai 21 17 maanantai 18 tiistai 19 keskiviikko 20 torstai 21 perjantai 22 lauantai 23 sunnuntai 22 24 maanantai 25 tiistai

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Vapaa-ajantoiminta 2015-2016 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI

Vapaa-ajantoiminta 2015-2016 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Vapaa-ajantoiminta 2015-2016 LAHDEN SEUDUN KEHITYSVAMMAISTEN TUKI RY LAHDENKATU 15 A 6, 15110 LAHTI Sisällys Tietoja kerholaisille ja lähihenkilöille... 2 Liikuntaa... 4 Erityislasten ja nuorten koulujen

Lisätiedot

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit

KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit KU-68 2012 SM-kisojen ja pm-kisojen sijoitukset ja sisulisäkilpailujen mitalit SM-viestit 14.-15.7.2012, Pori Hopeaa P15 4x800m KU-68 Manu Lahtinen, Eetu Sikkinen 8.48,48 Benjamin Heinonen, Topi Lahtinen

Lisätiedot

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8 2006 VIIKKO 32 ASUMIS- VALMENNUS MAANANTAI 7.8 TIISTAI 8.8 KESKIVIIKKO 9.8 TORSTAI 10.8 PERJANTAI 11.8 LAUANTAI 12.8 SUNNUNTAI 13.8 OMAT MENOT ITAVA AIHE/ TAVOITE OPETTAJAN HAMPAIDEN PESU AAMU ILTA AAMU

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013

Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Kesäkisasäännöt Hyväksytty hallituksen kokouksessa 27.11.2013 Järjestelyt Kesäkisoihin ilmoittaudutaan paikan päällä riittävän hyvissä ajoin ennen kutakin lajia. Kisoja järjestävä siirtolapuutarha järjestää

Lisätiedot

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi

0500 139 404 Marko Aalto Petri Peltoniemi HAULIKKOJAOSTO 2015 HAULIKKOJAOSTO Pj Marko Aalto 040 8217 707 Siht. + nettisivut Päivi ine 040 8472 411 paiv.lain@gmail.com Rahastonhoit. Matti Kokkonen 040 5511 544 Ampumakoulut Matti Kokkonen 040 5511

Lisätiedot

Hyvinkään rhy. Radan valvontapalaveri 2014

Hyvinkään rhy. Radan valvontapalaveri 2014 Hyvinkään rhy Radan valvontapalaveri 2014 Yleistä Viimeaikaiset aseiden väärinkäytöt esim kouluissa ovat luoneet kielteistä asennoitumista aseita ja myös ampumaratoja kohtaan. Yhteiskunnan kielteinen asenne,

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2014 Syyskausi käynnistyy pian Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2014 neljäs jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää

Lisätiedot

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9. TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki

Lisätiedot

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT

UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT 27.5.2014 UINTIURHEILUN SÄÄNTÖKIRJA 2013 UINNIN MESTARUUSKILPAILU- JA IKÄKAUSISÄÄNNÖT 2 Uinnin mestaruuskilpailut 1 SUOMEN UIMALIITON MESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT 1 Mestaruuskilpailut uinnissa Mestaruuskilpailuja

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan.

Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. 1 Hiihtojaosto tiedottaa 26.10.2009 Seuran hiihtäjien kausimaksut voit valita alla olevasta tiedotteesta omien tarpeiden mukaan. PALVELUPAKETIT ovat joko Skipassi- tai Lisenssi PAKETTEJA. Kaikilla 7-vuotiailla

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

VETERAANIYLEISURHEILUN LUOKITTELUTAULUKKO MIEHET. Pentti Nieminen

VETERAANIYLEISURHEILUN LUOKITTELUTAULUKKO MIEHET. Pentti Nieminen VETERAANIYLEISURHEILUN LUOKITTELUTAULUKKO Pentti Nieminen MIEHET M35 SM-lk M-lk A-lk B-lk C-lk 60m 7.00 7.20 7.43 7.68 7.93 100m 10.90 11.30 11.75 12.25 12.75 200m 22.00 22.90 23.90 25.00 26.10 400m 49.00

Lisätiedot

Lasten ja nuorten K E S Ä

Lasten ja nuorten K E S Ä Lasten ja nuorten K E S Ä 2013 1 Suomussalmen nuorisopalvelut ja Kianta- Opisto järjestää PÄIVÄLEIRITOIMINTAA Alvarissa tai Ämmänsaaren nuorisotalolla kello 9.00 14.00 7-12- VUOTIAILLE KERAMIIKKA TI 4.6.

Lisätiedot

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU

Han Moo Do. Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU Han Moo Do Jyväskylä Open 2014 KISAKUTSU www.jklhanmoodo.com Han Moo Do Jyväskylä Open Tervetuloa kilpailemaan Han Moo Do Jyväskylä Open -kilpailuihin 11.1.2014! Kilpailut järjestää Jyväskylän Han Moo

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012

LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 LeKi Yleisurheilun yhteistyötarjous 2012 Yleistä LeKi-Yu:sta Lempäälän Kisalla on pitkä perinne. Seura on perustettu jo vuonna 1904. LeKi -Yu:ssa on tällä hetkellä yli 330 aktiivista urheilijaa. Seurassamme

Lisätiedot

SALAMA TIEDOTE 3 /2011 8.3.2011 KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA!

SALAMA TIEDOTE 3 /2011 8.3.2011 KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA! KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA! Kevään voi jo aistia ulkona: päivä pitenee, pakkaset hellittävät ja linnutkin alkavat viserrellä. Samoin kuin luonnossa tapahtuu uutta, niin myös meillä Salamissa.

Lisätiedot

OHJEITA URHEILIJOILLE JA HUOLTAJILLE

OHJEITA URHEILIJOILLE JA HUOLTAJILLE OHJEITA URHEILIJOILLE JA HUOLTAJILLE Kilpailuaikataulu... 2 Paikoitus... 2 Kisakanslia... 2 Huoltajakortti ja ohjelma... 2 Verryttelyalueet... 3 Kulunvalvonta ja oleskelu kentällä... 3 Kenttälajien suorituspaikat...

Lisätiedot

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2013 (15.4.2013-1.11.2013)

Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2013 (15.4.2013-1.11.2013) Siviiliseurojen ampumaratavuorot Hälvälä/2013 (15.4.2013-1.11.2013) Huom! HUOm! MUISTK MERKITÄ MMUTUT LUKUKSET!!! 300 metrin ampumaradalta peritään seuralta maksu 5 senttiä/laukaus. Harjoitusvuorot ovat

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU SYKSY 2014 - KEVÄT 2015 HIPPOSHALLI

JKU URHEILUKOULU SYKSY 2014 - KEVÄT 2015 HIPPOSHALLI JKU URHEILUKOULU SYKSY 2014 - KEVÄT 2015 HIPPOSHALLI JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimisto@jku.fi www.jku.fi

Lisätiedot

Harjoitusleiri Portugali 2015 Tampereen Urheilijat 38

Harjoitusleiri Portugali 2015 Tampereen Urheilijat 38 Harjoitusleiri Portugali 2015 Tampereen Urheilijat 38 Sisältö Matkustaminen Aikataulut, Check In Varusteet, valmistautuminen Matkavakuutus, turvallisuus, UM matkustustiedote Toiminta leirillä Päiväohjelma

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2015 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Sami Vainionpää, sami.vainionpaa@pesamaki.

RATAVARAUKSET 2015 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Sami Vainionpää, sami.vainionpaa@pesamaki. Huhtikuu vko 14 1-5.4 puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, nina.vainionpaa@pesamaki.fi 1.huhti 2.huhti 3.huhti 4.huhti 5.huhti Pitkäperjantai Pääsiäispäivä Huhtikuu vko 15 6.-12.4 6.huhti 7.huhti 8.huhti

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2016 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Marko Ylinen, info@pesamaki.fi

RATAVARAUKSET 2016 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // www.pesamaki.fi puh. 050 366 3603 / Marko Ylinen, info@pesamaki.fi Huhtikuu vko 13 28.3.-3.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti 3.huhti Huhtikuu vko 14 4.4.-10.4 4.huhti 5.huhti 6.huhti 7.huhti

Lisätiedot

Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää. Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää

Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää. Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää Luistimet teräviksi! Luistimien teroitus Kestilän peruskoulun käsityöluokassa. keskiviikko 22.12.2010 klo 18.00 alkaen maanantai 27.12.2010 klo 18.00 alkaen Teroitus kestää niin kauan kuin luistimia riittää

Lisätiedot

HAKUOHJEET YLÄKOULUVALMENNUKSEEN LUKUVUODEKSI 2016-2017

HAKUOHJEET YLÄKOULUVALMENNUKSEEN LUKUVUODEKSI 2016-2017 HAKUOHJEET YLÄKOULUVALMENNUKSEEN LUKUVUODEKSI 2016-2017 Toiminnan tavoitteet: Lisätä harjoitusmääriä päiväaikaan. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen. Koulujen ja seurojen kasvattamisyhteistyö. Nuorisovalmennuksen

Lisätiedot

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015!

TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! TERVETULOA AGIPITSIIN 2015! Raumalla vietetään Pitsiviikkoa 18.-26.7.2015 - tästä siis teema RKS:n heinäkuun kisoihin. LAUANTAINA JA SUNNUNTAINA JOKA TASOLUOKAN PARAS OHJAAJAN PITSIASU PALKITAAN UPEIN

Lisätiedot

Lepo Kestovoima 1,5-2h Lepo Lihaskunto 1h30min Tekniikka 1,5-2h 1. ver, aitakävelyt koordinaatiot 2. PK intervalleilla: 3x4x200m 65% käv.

Lepo Kestovoima 1,5-2h Lepo Lihaskunto 1h30min Tekniikka 1,5-2h 1. ver, aitakävelyt koordinaatiot 2. PK intervalleilla: 3x4x200m 65% käv. VALMENNUSOHJE 2015-2016 PERUSKUNTOKAUSI 1 ESIMERKKIVIIKOT 40-43 Ikä: 11-15v kestovoima, Kestävyys (nopeuskestävyyspohja / peruskestävyys), yleistaitavuus, passiivinen liikkuvuus Nopeus, aktiivinen liikkuvuus

Lisätiedot

JKU URHEILUKOULU SYKSY 2014 - KEVÄT 2015 KORPILAHTI TIKKAKOSKI - VAAJAKOSKI

JKU URHEILUKOULU SYKSY 2014 - KEVÄT 2015 KORPILAHTI TIKKAKOSKI - VAAJAKOSKI JKU URHEILUKOULU SYKSY 2014 - KEVÄT 2015 KORPILAHTI TIKKAKOSKI - VAAJAKOSKI JKU:N ILMOITUSTAULU JKU:n toimisto: Kuntoportti 3, 40700 Jyväskylä (Monitoimitalon kahvion yläkerta) Puh. 014 218031 Email: toimisto@jku.fi

Lisätiedot

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty 12.10.2015 1930-2015

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty 12.10.2015 1930-2015 N yl. 100 m 12,43 Kristiina Peltola -98 N yl. 200 m 25,66 Kristiina Peltola -98 N yl. 400 m 59,49 Teija Ikonen -87 N yl. 800 m 2.19,21 Merja Järvinen -89 N yl. 100 m aj. 14,7 Eeva Vierikko -74 N yl. 400

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

KOULUTUS 15.5.2011 OldB 2011 oys

KOULUTUS 15.5.2011 OldB 2011 oys KOULUTUS 15.5.2011 OldBoys 2011 KILPAILUNUMEROT Nro Team Nro Team 1 Team Wiblufins 99 Vesikattoliike Mäkinen 2 Parolin Racing 4 AJ-Tools 3 Kosmic Racing 5 NCC Kart Masters 6 Team Computec 7 Scuderia Kirijatshenko

Lisätiedot

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut

OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut SUOMEN TAEKWONDOLIITTO RY OTTELU / LIIKESARJA SM-kilpailut 19.9.2015 Kuva: Elina Glad Paikka: Euran Urheilutalo Eurantie 33, 27510 Eura www.euranurheilutalo.fi ALUSTAVA AIKATAULU: Perjantai 18.9.2015 20.00-21.00

Lisätiedot

Espoon Kevätcup 2013

Espoon Kevätcup 2013 Espoon ITF Taekwon-Do ry Espoon Kevätcup 2013 6. huhtikuuta 2013 Paikka: Viherlaakson koulu, Lukionahde 1, 02710 Espoo Aika: Lauantaina 6.4.2013 klo 9.00 18.00 Kenelle: Värivyöt 9.gup 1.gup ja mustat vyöt

Lisätiedot

FITLANDIA-TREENIOPAS. - 8 kuukauden maraton-ohjelma

FITLANDIA-TREENIOPAS. - 8 kuukauden maraton-ohjelma FITLANDIA-TREENIOPAS - 8 kuukauden maraton-ohjelma ASIANTUNTIJA Maija Oravamäki Maija Oravamäki on liikuntalahjakkuus, joka on voittanut useita Suomen mestaruuksia eri lajeissa, edustanut Suomea arvokisoissa

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open KILPAILUKUTSU Nurtzi Open www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 11.4.2015 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja- ja

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1. 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Nuorisovaltuusto 22.09.2015 Sivu 1 / 1 80 Koulujen lukuvuoden 2016 17 työ- ja loma-ajat. Nuorisovaltuuston lausunto Selostus Juha Nurmi tulee pyytämään lausuntoa nuorisovaltuustolta, koskien koulujen työ-

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 22.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja paattyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siita palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015

TURUN JYRYN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 TURUN JYRYN Seuran toimintaa kehitetään koko ajan. Haluamme tarjota laadukasta ja virikkeellistä toimintaa liikunnasta kiinnostuneille. Seuraamme puhaltavat uudet tuulet, jos seuratoiminnan kehittämistukea

Lisätiedot