Lapin Scout-Info 4/ /2013 Syyskuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapin Scout-Info 4/2013. 4/2013 Syyskuu"

Transkriptio

1 Lapin Scout-Info 4/2013 4/2013 Syyskuu

2 LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille piirin ja keskusjärjestön tapahtumista ja tuoda esille partiokentän ajankohtaisia asioita. Lisäksi lehti kertoo lappilaisten partiolaisten toiminnasta ja julkaisee vinkkejä ja ideoita lippukunnan toimintaan. Päätoimittaja Matti Mösö Björninen Toimitussihteeri Minna Nissinen Julkaisija Lapin Partiolaiset ry Kustantaja Lapin Partiopoikapiiri ry Paino Pohjolan Painotuote Painos noin 700 kpl Jakelu ilmaiseksi yli 12-vuotiaille jäsenmaksun maksaneille, yksi per talous. Ilmestyy kuusi kertaa vuodessa Helmikuussa, huhtikuussa ja toukokuussa. Syyskuussa, marraskuussa ja joulukuussa. Maaliskuussa ja lokakuussa ilmestyy paperinen lpk-posti, joka sisältää mm. vuosikokousmateriaalit. Aineistot osoitteesen Toimituksella on oikeus muokata aineistoa. Ilmoitushinnat: 1 s. = 168, ½ s. = 100, ¼ s. = 67 Kansikuva: Pallokalat-vartio Partiomestarikoitoksessa. Tuleen puhaltaa Pinja Mäkikallio ja kalaa suomustaa Elise Saukkoriipi Kuva: Suomen Partiolaiset / Pauliina Toivanen Syksyiset terveiset piiristä Tuore Scout-Info on käsissäsi. Sisältä löydät mm.: Syyskokouskutsu... 3 Pääkirjoitus Matti Mösö Björninen... 4 Pilojen porinoita Maaret Arffman... 5 Melontavaelluksen juttu Outi Oukka Ahvenjärvi... 6 PJPK- ja IKJK-koulutusilmoitus... 7 Explorer belt juttu Meira Nevalainen... 8 Partiotahti-ilmoitus... 9 Explorer belt juttu Elli Karkki Niemelä Pallokalat TV-ohjelman teossa Elise Saukkoriipi TOJU mainostaa Partiomestarin kulisseissa Pauliina Toivonen Adventtikalenteri tulee Veikkausvihjeitä patiotaitokilpailuihin Matti Silveri Ohjelma tiedottaa WANTED-osasto ja muuta tärkeää Lapin Scout-Info 4/2013

3 SYYSKOKOUSKUTSU Lapin Partiolaiset ry:n syyskokous Rovaniemellä lauantaina klo Lapin Partiopoikapiiri ry:n syyskokous lauantaina Rovaniemellä heti Lapin Partiolaisten syyskokouksen jälkeen. Valtakirjojen tarkastus ja kokouskahvit alkaen Lapin Partiolaiset ry:n sääntöjen 4 mukaan syyskokouksen tehtävänä on mm. 1. Hyväksyä toimintasuunnitelma vuodelle Hyväksyä talousarvio vuodelle Vahvistaa hallituksen jäsenten lukumäärä vuodelle Valita erovuoroisen hallituksen varapuheenjohtajan tilalle varapuheenjohtaja 5. Valita erovuoroisten hallituksen jäsenten tilalle hallituksen jäsenet 6. Valita edustajat Suomen Partiolaiset- Finlands Scouter ry:n seuraaviin kokouksiin 7. Valita yksi tai kaksi tilintarkastajaa tai yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja yksi varatarkastaja seuraavaksi tilikaudeksi 8. Käsitellä muut piirin hallituksen ja jäsenten esittämät, kokouskutsussa mainitut asiat Lapin Partiolaisten kokouksissa on rekisteröidyllä partiolippukunnilla yksi ääni jäsenyhdistyksen jokaista alkavaa 25 jäsenmaksunsa maksanutta jäsentään kohti. Jäsenmäärä tarkastetaan syyskokouksen osalta tilanteesta. Lapin Partiopoikapiirin kokouksissa on A-jäsenillä yksi ääni alkavaa 50 jäsenmaksunsa maksanutta jäsentä kohden ja B-jäsenillä kullakin yksi ääni. A- jäseniä ovat piirin hallituksen hyväksymät rekisteröidyt lippukunnat ja B-jäseniä ovat näiden lippukuntien partiojohtajavaltakirjan omaavat partiojohtajat. Tervetuloa päättämään! Lapin Scout-Info 4/2013 3

4 Pääkirjoitus Kesä keikkuen menevi Jotenkin tuo väännös tutusta sanonnasta pyörähteli mielessä, kun ahertelin tämän, kesän jälkeen ensimmäisen Scout-Infon kimpussa. Keikunta näyttää olleen mukavan näköistä, suorastaan partiomaista. Yhdellä ja toisella piirimme partiolaisella on kertynyt mukavia kesämuistoja erilaisista partiotapahtumista, ja joitakin niistä on saapunut Infon toimitukseenkin saakka kaikkien iloksi. Tällaista lisää. Aina kun jotain tapahtuu, laittakaa tekstieditori sauhuamaan ja höystäkää sitä muutamalla kuvalla. Niin hyvä kuin se Facebook ja muu sähköinen media onkin helppoudessa ja nopeudessa, sen stoorit häipyvät nopeasti bittiavaruuteen, eikä muutaman vuoden päästä niitä muista googlata enää kukaan. Painetun media juttuja voivat sentään vielä lasten lapsetkin ihmetellä, ihastella ja vihastella. Yksi hauskimpia ja mieluisimpia partioseurattavia on ollut piirimme Pallokalat-vartion edesottamukset Partiomestari-koitoksessa. Vaikka välillä on tuntunutkin, että vartiot saavat näkyvyyttä piirien taloudellisen satsauksen perusteella, on mielestäni ohjelma silti ollut mukavasti toteutettu. Reipasta tekemistä ja toimintaa. Sellaista mitä partiossa on totuttu näkemään. Meidän vartio on sitä paitsi pärjännyt ihan mukavasti. Toivottavasti ohjelma sytyttää monelle halun päästä mukaan menoon, ja lippukunnat pystyvät siihen intoon vastaamaan. Partiobrändäys näyttää tältä osin ihan hyvältä ja onnistuneelta. viestinnän vinkkelistä Yksi mihin olisin halunnut päästä henkilökohtaisesti paikan päälle katsomaan, on tämä syksyn Partio POP 1 3 konserttikiertue. Henkilökohtaisesti paikan päälle siinä toivossa, että skeptisyyteni saisi mojovan kolauksen. Voisinko saada siitäkin sen elämyksen, että idea on ollut hyvä. Tällaisesta kalkkiksesta nuorisofestarit näyttävät jälkien perusteella useimmiten kemiallisen ilon ryydittämältä vastuuttomalta sotkemiselta, jossa ns. hauskanpitoa valvoo järjestyskoneisto, ja jälkiä siivotaan ja selvitellään isolla koneistolla ja kalliisti. Minun mielestäni partio on ollut tälle meiningille vaihtoehto. Hauskapitoa ilman kemiallista tehostustarvetta - siis tosihauskaa. Suuretkin leirit pysyvät hyvässä järjestyksessä, ja paikat jäävät siistiin kuntoon. Mielenkiintoista olisi siis nähdä, pystyykö partio tarjoamaan partiomaista vaihtoehtoa tähän festarikulttuuriin, vai pyritäänkö tapahtumalla nuoleskelemaan uusien jäsenten toivossa. En oikein jaksa uskoa tähän alennustilaan. Mielenkiinnolla jään seuraamaan mitä tapahtumista kuuluu ja näkyy. Matti Mösö Björninen viestintävastaava 4 Lapin Scout-Info 4/2013

5 PIJOJEN PORINAT Tälle palstalle piirinjohtaja Leena Pernu ja piirin varajohtaja Maaret Arffman kirjoittavat porinoita ajankohtaisista asioista. Syksy saapuu Illat pimenevät, ilmat viilenevät ja lehdet puissa alkavat kellastua. Auttamatta kesä on mennyt. Meille partiolaisille se ei kuitenkaan tiedä loppua, vaan uuden alkua. Vähitellen lippukuntien toiminta alkaa taas pyöriä kesän lomien jälkeen. Toivottavasti kaikki ovat saaneet nauttia kesästä, levätä ja ladata akkuja. Nyt on jälleen toiminnan aika. Televisiosta olemme jo muutaman viikon ajan saaneet seurata Partiomestari-sarjaa, missä myös Karun Sirkkujen ja Eräveljien Pallokalatvartio on taistellut lappilaisena vartiona parhaan vartion paikasta. Tämän sarjan myötä lippukuntiin ja myös piiriin on tullut kyselyitä siitä, miten päästä mukaan partiotoimintaan. Uuden kauden käynnistyessä olkaa avoimia ja ottakaa näitä innokkaita ja myös muita uusia mukaan toimintaan. ja miten saataisiin kaikki vanhat heräteltyä taas toimimaan. Luottisviikonlopun tuloksista Te lippukunnissa pääsette sitten päättämään piirin syyskokouksessa ja jos tuntuu, että uusien aikuisten rekrytoinnissa tarvitsette tukea, niin ottakaapa rohkeasti yhteyttä omaan alueohjaajaanne, hän osaa teitä tässä auttaa. Minä ainakin jo innolla odotan, mitä tuleva partiosyksy tuo tullessaan, toivottavasti Sinäkin. lehtien leijaillessa, Maaret Piirin luottikset ehtivät jo kokoontua perinteiseen Eloluisto-viikonloppuun keskustelemaan piirin ensi vuoden toiminnasta ja kasvusta. Partiolaisten jäsenmäärä on kääntynyt valtakunnallisesti kasvuun, mutta valitettavasti se ei VIELÄ näy täällä meillä. Nyt onkin aika miettiä, miten lippukunnissa saataisiin uutta verta mukaan toimintaan Lapin Scout-Info 4/2013 5

6 MELONTAVAELLUS Teksti: Outi Oukka Ahvenjärvi Kuvat: Pasi Tuukkanen Jaksaa jaksaa... Elokuun toisena viikonloppuna kokoontui Inarijärvelle Lapin lippukuntien johtajistoa ja lippukuntaryhmäläisiä, yhteensä 15 huivikaulaa. Vietimme viikonlopun meloen ja rentoutuen Suomen kolmanneksi suurimmalla järvellä. Tai rentoutumisesta voi olla montaa mieltä, kun melontapäivä venyi ja illalla leiriytymään päästiin vasta kymmenen jälkeen... Toisaalta partiohan on myös elämyksiä ja itsensä ylittämistä :) Reissusää oli lähes täydellinen, tuuleton ja sateeton, ja maisemienkaan puolesta ei oikein parempaa ois voinu kuvitella. Leiripaikan vieressä oli jääluola, myös näkemisen arvonen. Luolan pohja pysyy jäässä vuoden ympäri. Ens kesänä ajatuksena on järjestää samantyyppinen reissu lippukuntien johtajille. Kannattaa siis olla kuulolla, jotta pääset taas mukaan/jottet missaa reissua tällä kertaa :) Lounastauko...vai oliko se jo päivällinen? ;) 6 Lapin Scout-Info 4/2013

7 ILMOITTAUMINEN SYKSYN KOULUTUKSIIN ON NYT KÄYNNISSÄ! PARTIOJOHTAJAPERUSKURSSI (PJPK) 1. osa Rovaniemellä Hirvikarissa 2. osa Rovaniemellä Hirvikarissa Partiojohtajakoulutus tukee kaikkia lippukunnassa toimivan vaeltajan ja aikuisen pestejä. Esitietoina vaaditaan suoritettu Tervetuloa partioon -koulutus tai vastaavien tietojen hallinta. Partiojohtajakoulutuksessa perehdytään muun muassa partio-ohjelman perusteisiin, partion perusteisiin, lippukuntaan yhdistyksenä, lapsen ja nuoren kasvuun ja ohjaamiseen, ryhmän johtamiseen, retkeilyyn ja turvalliseen toimintaan. PJPK:lle osallistuva tarvii osallistumiselleen lippukunnanjohtajan puollon. Puoltolomake lähetetään kurssikirjeen mukana ja se palautetaan kurssin 1. osalle. Kurssin hinta on 70 euroa. Viimeinen ilmoittautumispäivä on Ilmoittautumislinkin löydät piirin nettisivuilta. Lisätietoja kurssinjohtajalta Jenna Petrelius, jennapetrelius@gmail.com IKÄKAUSIJOHTAKOULUTUS (IKJK) Rovaniemellä Hirvikarissa Ikäkausijohtajakoulutus on tarkoitettu aikuiselle tai vaeltajalle, joka on aloittamassa pestiä akelana, sampona tai luotsina. Koulutettavalta ei vaadita esitietoja partiosta. Ikäkausijohtajakoulutuksessa perehdytään lapsen ja nuoren kasvuun ja ohjaamiseen, ryhmän johtamiseen, retkeilyyn, turvalliseen toimintaan ja oman ikäkausiryhmän ohjelmaan. Kurssin hinta on 55 euroa. Viimeinen ilmoittautumispäivä on Ilmoittautumislinkin löydät piirin nettisivuilta. Lisätietoja kurssinjohtajalta Jenna Petrelius, jennapetrelius@gmail.com Lapin Scout-Info 4/2013 7

8 Explorer belt 2013 Teksti: Meira Nevalainen, NaTy (kuvassa) Kuvat: Elli Niemelä, Ylläs-Partio Explorer belt eli EB on joka toinen vuosi järjestettävä vuotiaiden seikkailu ulkomailla. Ympäri Suomea matkalle lähteneet partiolaiset vaeltavat kohdemaassaan 10 päivää ja 200 kilometriä ilman omaa rahaa, ruokaa ja puhelinta tutustuen samalla paikalliseen elämäntapaan erilaisia tehtäviä suorittamalla. Vaellus kuljetaan pareittain, ja reissulle voikin hakea vapaamuotoisella hakemuksella joko oman kaverin kanssa tai ilman paria, jolloin matkan johtajisto parittaa yksinäiset. Jokainen hyväksytysti matkan suorittanut saa EB-vyömerkin ja eniten EB-henkeä toteuttaneet parit myös EB-vyön. Vaelluksen jälkeen kierretään bussilla vielä pari viikkoa ympäri kohdemaata, eri nähtävyyksissä vieraillen. EB:n johtajisto valitaan aina edellisen EB:n vaeltajista, joten salamyhkäiset perinteet siirtyvät joka matkalta eteenpäin. Vuoden 2013 EB järjestettiin Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa heinäkuun ajan. 39 hengen porukka hyppäsi bussiin Turusta ja matkusti Ruotsin, Tanskan ja Saksan halki. Minut ja parini pudotettiin bussista tien laitaan bussipysäkille emmekä edes tienneet missä maassa olemme. Paikallisilta kysymällä selvisi, että olimme päätyneet Luxemburgin pohjoisosaan. Benelux-maiden asukkaat puhuvat äidinkielenään joko ranskaa, saksaa, luxemburgia tai hollantia, itse en näistä mitään osannut mutta kummasti juomavettä tai tarkat reittiohjeet määränpäähän pystyy saamaan elekielelläkin. Oli kieltämättä kuumottavaa mennä soittelemaan vieraiden ihmisten ovikelloja ja pyytää yöpaik- 8 Lapin Scout-Info 4/2013

9 kaa, varsinkin jos yhteistä kieltä ei ollut. Aina saimme kuitenkin yösijan ja oli kyllä unohtumatonta nukahtaa belgialaiseen navettaan lehmien mylvinnän ja hiirenraatojen keskelle, latoon heinäpaalien päälle tai leirintäalueelle ilmaiseksi. Vaelluksella törmäsimme sattumalta myös ruotsalaisiin, jotka suorittivat omaa EB:tään samoissa maisemissa. Paikalliset ihmiset olivat muutenkin uskomattoman avuliaita, esimerkiksi eräs vanha mies tarjosi meille upean illallisen, lapsiperhe pesi pyykkimme ja kävimme melkein joka päivä suihkussa. Myös paikallisiin partiolaisiin törmäsimme melkein joka päivä ja oli mahtavaa päästä vetämään aamujumppaa belgialaiselle lippukuntaleirille tai istua siellä iltaa johtajien kanssa pelaten. Vaelluksen jälkeen koitti tuomarointiaika, jolloin vaeltajat viettivät aikaa Amsterdamissa ja tuomarit arvioivat suorituksiamme päiväkirjojen pohjalta. Juhlailllallisella jaettiin vyömerkit ja vyöt ja tämän jälkeen kiertelimme bussilla ympäri Beneluxmaita. Kävimme todella monenlaisissa kohteissa, kuten keskitysleirillä, suklaamuseossa, Belgian jamboreen rakennusleirillä, Tintti-museossa, tippukiviluolassa ja Europarlamentin vierailukeskuksessa. Nähtävyyksien lisäksi kolmen minuutin suihkuvuorot ja tiivis tunnelma partiokolojen lattialla yöpyessä tulivat tutuiksi. Selvisi myös, että laivan hyttiin mahtuu 37 henkeä ja vessaankin 14. EB:stä jäi käteen hienoja muistoja, kavereita ja rohkeus pyytää apua ja kommunikoida vieraalla kielellä. Kuka edustaa Lappia Explorer belt 2015:lla? Ehkäpä juuri sinä ;) PARTIOTAHTI "Elä jätä tulematta, kelepaat justhin semmosena ko olet" Partiotahti ÄLÄSKELEPONEN 2014 Ämpäripäitten maila Tervolasa Lapin Scout-Info 4/2013 9

10 Explorer belt 2013 EB- Destination unknow Teksti ja kuvat: Elli Karkki Niemelä Minun ja parini vaellus alkoi Belgiasta, Sprimont nimisestä kylästä. Aikamme karttaa tutkiessamme löysimme oikean kylän ( tai niinhän me luulimme ) ja aloitimme iloisin mielin EB-vaelluksemme. Ei mennyt montaa hetkeä, kun löysimme itsemme tienristeyksestä, jota ei kartan mukaan edes ollut. Päätimme siis etsiä, jonkun joka osaisi kertoa, että missä olemme. Läheisen leirintäalueen tarjoilija, näytti meille kartasta oikean sijaintimme ( o limme sijoittaneet itsemme kartalle, jonnekin ihan muualle ) ja vihdoin vaellus pääsi alkamaan ja oikeaan suuntaankin. Hauskemmaksi vaellus muuttui mitä illemmaksi päivä eteni, sillä vaelsimme alueella, jossa puhutaan pääsääntöisesti ranskaa ja kumpikaan meistä ei sitä kieltä taitanut. Pantomiimi esitykset olivat varmasti hupaisaa katseltavaa, kun yritimme kylien asukkailta kysellä ohjeita seuraavaan kylään, vettä, vessaa ja makuupaikkaa ilman yhteistä kieltä. Mutta hyvin met pärjäsimmä. 10 päivää vaellusta oli täynnä seikkailuja, lukuisia pantomiimi esityksiä, kielitaidon kartuttamista ( osamme sanoa ainakin viisi sanaa jo ranskaksi ), uusien ihmisten tapaamisia, kulttuuriin tutustumista, virheistä, itsestään ja parista oppimista sekä rakkojen hoitamista. Tosiaan 200 kilometriä vaatii veronsa, parini tulehtunut akillesjänne aiheutti tiuskimista ja omat vaivaiset 16 rakkoa hidastivat vauhtiani. Huyn ikuisuuksiin jatkuva pitkä ylämäki oli tahtojen taistelua kipeillä jaloilla, mutta oli se sen arvoista. Vaelluksellamme kävimme myös Hollannin puolella pyörähtämässä, mikä oli paljon tasaisempaa maastoa kuin Belgia, mutta haasteensa löytyi sieltäkin. Kun Belgiassa jouduimme varo- 10 Lapin Scout-Info 4/2013

11 maan kaahailevia autoja, piti Hollannissa varoa polkupyöräileviä joukkueita. Tiukat trikoot yllä pyöräilevien 10 hengen joukkueiden alle ei huvittanut jäädä, joten aina kiltisti väistimme peltojen puolelle kikattamaan joukkueen asujen värimaailmaa ( e ivät olleet mitään perinteisiä mustia ). Koko vaelluksen ajan saimme kannustavia huudahduksia, iloisia tervehdyksiä, muutamia kyytitarjouksia ( j oita emme voineet hyväksyä ) sekä hämmentyneitä katseita. Monet myös ihmettelivät, että mikä saa suomalaisen tulemaan tällaiselle alueelle, missä ei ole mitään tarjottavaa ( k auppaa, kahvilaa, hotellia yms. ), huvikseen vaan kävelemään 18 kiloisen rinkan kanssa. Kokemukset tietenkin! Päivääkään en vaihtaisi omasta EBreissustani pois, oli se sen arvoista. Niin paljon opin itsestäni, BENELUX-maista ja toisista ihmisistä, että tuskin koskaan opin enempää. Ja mikä parasta reissussa oli, siellä pääsi unohtamaan kaikki arkiset asiat ja pääsi seikkailemaan sudenpennun lailla. Partiovasemmalla Karkki Ylläs-Partio Lapin Scout-Info 4/

12 Pallokalat TV-ohjelman teossa Kuva: Erkki Santala Inkki ( Pinja Mäkikallio ) Elise ( Elise Saukkoriipi ) Minttu ( Miasofia Risto ) Lissu ( Lisa Niska ) Harjoituskisoihin tampereelle menimme yöjunalla, jossa oli Elise, Pinja ja Erika, kun taas oikeisiin kisoihin menimme henkilöautolla, jossa oli Elise, Pinja, Miasofia ja Jenna. Harjoituskisat olivat PT-kisojen kanssa samassa ja Partiomestareilla oli vuotiaiden tehtävät. Meidän piti tehdä esim. vatkain ja kokata jotain mitä maistoimme. Suunnistaessa eksyimme, eikä mentorimmekaan osannut ohjata meitä pois. Kun pääsimme yörastille, meille kerrottiin että emme olleet kovin paljoa myöhässä eikä kuvausryhmä ollut tullut. Kuvausryhmä kuvasi vain yörastilla, ja se kuvasi kun pystytimme laavut ja teltat. Seuraavana päivänä kokosimme laavun ja menimme viimeiselle rastille, josta kaikille oli autokyydit koululle, jonne olimme menneet edellisenä päivänä ennen rasteja. Koululla saimme syödä ja partiomestareille annettiin tietoa oikeasta kilpailusta. Sen jälkeen menimme linja-autolla juna-asemallle. Huoltajamme Essi, joka ajoi meidät kisoihin Hämeenlinnaan, otti koiransa Kuuran mukaan. Automatkalla meidän piti harjoitella solmuja koska emme ole mestareita siinä, mutta meitä väsytti joten yritimme nukkua. Onneksi kisoissa ei tarvinnut osata paljoa solmuja, koska niiden harjoittelu oli mennyt sivusuun. Kun saavuimme perille, aloimme pystyttämään puolijoukkuetelttaa, koska lippukunnallamme ei ole nigeriä. Pitkän pystytyksen jälkeen veimme tavarat telttaan ja menimme välipalalle. Vielä silloin emme olleet tutustuneet oikeastaan muihin kuin Vikiseviin vinkuviiksiin, emmekä heihinkään kunnolla, hädin tuskin muistimme heidän nimiäkään! 12 Lapin Scout-Info 4/2013

13 Syötyämme menimme telttaan purkamaan tavarat ja laittamaan nukkumapaikat valmiiksi. Ensimmäisenä iltana meillä ei ollut tehtäviä, koska kaikkien piti saapua aikoihin. Jokaisena aamuna herättys oli klo 7. Ikimuistoisinta oli ehkä se, kun unikeon päivänä se vartio, joka oli viimeisenä suorassa jonossa partiohuivi kaulassa heitettiin järveen. Mustikat olivat viimeisenä, mutta heidän tarvitsi vain kastella sormensa. Söimme kaikki muut paitsi väli- ja iltapalan Ilves13 leirissä. Joka päivä tutustuimme uusiin ihmisiin ja vapaa-ajalla olimme heidän kanssaan. Suunnistus, maitokärryviesti ja rinkkalautta tehtävä olivat vaikeimmat, koska maitokärryviestissä vettä läikkyi paljon ja aisat hajosivat! Suunnistuksessa oli vaikeuksia paikantaa itsemme, eikä metsä ollut kovin tuttu. Rinkkalauttamme oli väärän muotoinen ja kun käsiä piti käyttää melomiseen, sillä meneminen oli vaikeaa. Emme olleet harjoitelleet mitään tehtävää varten, joten ne olivat kaksi haastavinta. Mukavin tehtävä oli kokkaamistehtävä, jossa valitsimme hauen. Hauessa oli hyvin paljon ruotoja ja se annettiin meille ihan kokonaisena. Perunatkaan eivät meinanneet kypsyä, mutta saimme kaiken ajoissa valmiiksi. Meille jaeltiin paljon neuvoja ennen kuvaamista, ja oli haastavaa olla katsomatta kameraan. Ohjelman tekeminen oli ikimuistoista! Elise Saukkoriipi Kuva: Pauliina Toivanen Lapin Scout-Info 4/

14 Partiomestarin kulisseissa J os normaalisti teette asiat sataprosenttisesti, niin telkkarissa ne saa tehdä satakymmenenprosenttisesti. Älkää katsoko kameraan, pitäkää ääntä ja jos on hyvä fiilis, niin nauttikaa oikein kunnolla. Tv:ssä saa ylielää ja hieman näytelläkin, Partiomestarin tuottaja Tomi Paajanen ohjeistaa jännittyneitä partiolaisia Partiomestarin kisakuvauksia edeltävänä iltana Hämeenlinnan Evolla. Parhaillaan Yle TV2:lla pyörivän Partiomestarin kisaosuus kuvattiin Ilves13-piirileirin kyljessä Sitä ennen osa neljän hengen tarpojavartioista, eli vuotiaiden partiolaisten joukkueista, oli harjoitellut selviytymis- ja yhteistyötaitoja vaativia partiotehtäviä sekä kameran edessä olemista Leon Lenkillä ja Hilkan Kilvalla järjestetyssä valmennusviikonlopussa. Seuraavana aamuna ennen ensimmäistä selviytymistehtävää ilmapiiri on leirissä odottava. Kilpailijoilla ei ole hajuakaan, mitä tuleman pitää. Kun ensimmäinen tehtävä pyörähtää käyntiin, kamerat näyttävät unohtuvan. Osa kertoo, että ne häiritsevät tehtävien tekemistä, osa on hieman kateellinen, kun toista vartiota kuvataankin enemmän. Mutta ulkopuolisille se ei näy, pulssi näyttää olevan sijoillaan. Rastihenkilöillä yhteiset kujeet Kolmessa päivässä ja kymmenkertaisissa työtunneissa saadaan kuvattua yhteensä kuusi jaksoa. Tuotantoryhmän lisäksi taustalla hyörii noin 50 hengen joukko, johon kuuluu sekä partiotyöntekijöitä että vapaaehtoisia partiolaisia. He ovat ne, jotka loihtivat rastitehtävien puitteet. Jokainen rasti myös läpiajetaan, eli testataan, aina edellisenä päivänä. T eillä pitää olla samat kujeet siitä, miten homma lähtee käyntiin, Partiomestarin tehtäväpäällikkö Antti Knuuti ohjeistaa rastihenkilöitä ennen koko kisan juonellisesti vaativinta onnettomuustehtävää. Onnettomuustehtävässä Suomen Partiolaisten kasvatuspäällikkö Timo Sinivuori, medialähettiläs Aapo Rainio ja Patrull Ugglan huoltaja Yvonne Sandström saavat taipua jopa näyttelijäsuorituksiin asti. Rastivalmisteluihin kuului näytelmätreenien lisäksi muun muassa pyörän hajottamista, paidan repimistä, ruhjeiden maskeeraamista, savukoneen testaamista ja lunastuskuntoon ajetun auton metsästämistä. Lopulta onnettomuustilanne oli niin todentuntuinen, että osa kisailijoista ihan oikeasti säikähti juostessaan onnettomuuspaikalle, ja myös kameran takana pyyhittiin silmäkulmia. Täyttä tykitystä Välillä käydään läpi, missä järjestyksessä vartiot tulevat kameran eteen tehtävänantoon. Muutaman kerran otetaan uusintaotos ei saanut madella! Pääasiassa ohjelman kuvaukset ovat kuitenkin alusta loppuun suoraa tykitystä. Lopulta tykitys palkitaan, sillä vartiot suoriutuvat tehtävistä ja kuvaukset rullaavat paremmin kuin kukaan osasi odottaa. Myös huumori kommelluksineen ja kämmäyksineen säilyy pelissä koko seikkailun ajan. Miten vartiot todella selvisivät ja olisitko sinä keksinyt jonkin paremman keinon väkertää rinkkalautan tai maitokärryn, loihtimaan metsähenkisen aterian nuotiolla, löytämään eksyneen kaverin metsän keskeltä tai sovittamaan Nuotiolaulun uusiksi? No se selviää tietysti kääntämällä kanava kakkoselle lauantaisin kello Uusintoja pääsee fiilistelemään maanantaisin kello Partiomestari Partiomestari on Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n ja Story Of Sports -tuotantoyhtiön yhteistyönä toteutettava TV-sarja. 14 Lapin Scout-Info 4/2013

15 Ohjelmassa tarpojavartiot, eli vuotiaiden partiolaisten joukkueet, ympäri Suomen mittelevät erilaisissa selviytymis- ja yhteistyötaitoja vaativissa partiotaidoissa. Kilpailijat edustavat kymmentä eri partiopiiriä, jotka ovat olleet vahvasti mukana myös tuotantoprojektissa. Ohjelma pyörähti käyntiin ja jaksot nähdään lauantaisin YLE TV2:lla kello 9.30 ja uusinnat maanantaisin kello Lisätietoja: Teksti ja kuvat: Pauliina Toivonen Adventtikalenteri tulee pian. Oletko valmis? Partiolaiset toivat adventtikalenteriperinteen Suomeen jo vuonna 1947 ja se on perinteinen partiolaisten varainkeräysmuoto. Tänä vuonna myynti aloitetaan 15.10, ja ollaan kaikki innolla mukana. Tämän vuotuisen adventtikalenterin on kuvittanut Lasse Katainen. Lapin Scout-Info 4/

16 Veikkausvihjeitä partiotaitokilpailuihin Käyrä Nousuun 2013 partiotaitokilpailuihin, Rovaniemi, tehtäväluettelo on julkaistu hyvissä ajoin ennen kesää ja on nähtävillä piirin nettisivuilla. Mitä vihjeitä tehtävissä tarvittavista taidoista tai tiedoista on nyt annettu? Arvailen muutaman tehtävän sisältöä eli urheilutermein spekuloin ja koitan antaa eräänlaisia veikkausvihjeitä partiotaitokilpailuihin. Oikeat vastaukset paljastuvat kisoissa ja julkaistaan seuraavassa Scout- Infon numerossa. Suunnistustehtävissä ajatukset takertuvat Matka-tehtävään. Voiko tämä olla tavallinen rastisuunnistustehtävä? Epäilenpä, toki onhan rastiradan kiertäminenkin eräänlainen matka. Arvioidaanko valmiiksi merkityn polun pituutta askelparein? Vai arvioidaanko etäisyyttä tunturin huipulta näkyviin kohteisiin? Oman askelparin mittaaminen ei ole huono idea ja pieni selvitys etäisyysarvioinnin perusteista rauhoittaisi mielen. Kätevyystehtävistä herkullisin on Alunen. Virkataanko pannualunen vai kootaanko jämerämpi puinen kattilanalunen? Vai onko rakennettevana makuualusta? Hei, onko tämä telttasänky? Jännää. Kaikesta huolimatta tässä kohteessa pelaisin varman päälle ja huolehtisin, että vartiossa on kuitenkin ainakin yksi virkkaustaitoinen sillä muut kätevyystehtävät viittavat vahvasti sahan, kirveen ja puukon käyttöön. Erätaidoissa on tehtävä Makaroni. Kuuluisa ( erä) partioruoka on velttohyppelys eli makaronia ja ruskistettua jauhelihaa keitettynä tiskaustehokkaasti yhdessä trangian kattilassa. Valmistaminen on kuitenkin hyvin yksinkertaista ja partiotaitokilpailuissa vaaditaan yleensä enemmän. Pitääkö siis makaroni valmistaa itse jauhoista ja kananmunasta, a'la MasterChef Scout? Vai annetaanko kuljetettavaksi keittämätöntä kovaa metrin mittaista spagettia? Tällöin arvosteluperusteena olisi lopullisen spagetin keskipituus. Lainaisin kirjastosta pari makaronin valmistamiseen perehtyvää kirjaa tai antaisin googlen laulaa. Partiotiedot- ja taidot sisältää tehtävän Pätkä. Jos tämä olisi kätevyystehtävä, niin teroittaisin sahan terän nopeussahausta varten. Mutta partiotaitoihin kuuluvana Pätkä-nimi voi viitata video- tai ääninauhoihin, klippeihin eli pieniin pätkiin? Pitääkö tuntea partiohistoriaa ja osata tunnistaa pätkillä esiintyvät henkilöt tai tapahtumat? Vai onko tunnistetta- 16 Lapin Scout-Info 4/2013

17 vana partiolaulujen pätkiä? Tässä tehtävässä vihjeen sisäistäminen vaatii pohdintaa. Ensiapuun liittyvissä tehtävissä Kuljetus aiheuttaa monitulkinnallisuutta. Pitäisikö harjoitella paarien eli purilaisten tekoa loukkaantuneen henkilön siirtämistä varten? Missä tilanteessa potilasta saakaan itse lähteä kuljettelemaan? Vai viittaako nimi onnettomuuteen, jossa maastossa on kaatunut kuljetusväline, traktori tai mönkijä, ja vartion on toimittava tilanteen mukaan? Mitähän apuja kirjaston tai netin ensiapuoppaista saisi. Kisoja spekuloiden, Matti Silveri P.S. En pääse tänä vuonna osallistumaan kisoihin ja minulla ei ole mitään ennakkotietoa kisoista. OHJELMA TIEDOTTAA Tiedätkö mikä on ryhmänohjaajakoulutus? Entä kuinka kulkea samoajien kanssa tunturissa? Tunnistatko vuotiaan, kun sellaisen näet? Piirin ohjelmaryhmä etsii joukkoonsa samoajaohjelmaohjaajaa. Tehtäviisi kuuluu tukea ja auttaa samoajia ja heidän luotsejaan. Mitä koulutuksia sinä haluat käydä? Entä joku lippukunnastasi? Olisiko nyt jo aika pistää pystyyn ensiapukurssi? Vai onko aika treenata erätaitoja? Ohjelmaryhmässä paikka auki taitokoulutuksen puolella. Tule suunnittelemaan taitokursseja yhdessä muun ryhmän kanssa. Avoinna on myös toinen kisavastaavan paikka. Pääset aitiopaikalle seuraamaan kisojen järjestämistä ja kehittämään piirimme kisatoimintaa. Pestissä auttaa se, että olet itse järjestänyt kisoja tai joskus edes osallistunut niihin. Kysy paikoista lisää Päkältä ja liity joukkoomme jo tänään! Piirin talvileiri Ahava Inarissa. Sp:n syys-sm-kisat UusiMaaIlma Porvoossa. Linkki tässä Lapin Scout-Info 4/

18 Mannerheim-soljet I ja II haetaan SP:n hakemuslomakkeella, joka löytyy haku mennessä soljet luovutetaan perinteisesti lippukuntien yrjönpäivätapahtumissa lisätietoja piirin ansiomerkkitoimikunnalta WANTED LAPIN PARTIOLAISET TARVITSEE OSAAJIA OLETKO SINÄ SE?? ILMOITA ITSESI TAI PALJASTA KAVERISI AVOINNA OLEVAAN PIHAN PESTIIN VIESTINTÄVASTAAVA Vastaat osaltasi Lapin Partiolaisten viestinnästä yhdessä muiden viestintäryhmässä olevien kanssa. Olet mukana järjestämässä piirin viestintäkoulutusta ja WWW-sivutkin ovat sinulla hanskassa. Mitä teen, jos haluan viestintävastaavaksi? Katso että PJPK on suoritettuna Ilmoita halukkuutesi tulla valituksi ao. henkilöille mennessä Asetu ehdolle Lapin Partiolaisten syyskokouksessa pestiin. WANTED 18 Lapin Scout-Info 4/2013

19 OHJELMAVASTAAVA /-HENKILÖ Ohjelmaryhmä etsii lisää jäseniä piirin vastuulla olevien partio-ohjelman toteuttamiseen. Haluatko vaikuttaa siihen, miltä Lapin piirin tuleva ohjelma näyttää? Jos vastasit kyllä, niin paikka on sinun. Mitä teen, jos haluan ohjelmaryhmään? Katso että PJPK on suoritettuna Ilmoita halukkuutesi tulla valituksi ao. henkilöille mennessä Asetu ehdolle Lapin Partiolaisten syyskokouksessa pestiin. WANTED PIIRIN VARAPUHEENJOHTAJA Lapin Partiolaiset etsii varapuheenjohtajaa vastaamaan yhdessä piirin puheenjohtajan ( = PIJO ) kanssa Lapin Partiolaisten johtamisesta. Varapuheenjohtajana edustat yhdessä PIJOn kanssa Lapin Partiolaisia mm. SP:n suuntaan. Osallistut myös PIHAN työvaliokunnan toimintaan. Haluatko vaikuttaa siihen, miltä Lapin Partiolaisten tulevaisuus näyttää? Jos vastasit kyllä, niin paikka on sinun. WANTED Mitä teen, jos haluan varapuheenjohtajaksi? Katso, että PJPK on takanasi Ilmoita halukkuutesi tulla valituksi ao. henkilöille mennessä Asetu ehdolle Lapin Partiolaisten syyskokouksessa pestiin. Lisätietoja ja nimivihjeet vaalitoimikunnalle: Maaret Arffman, p , i: maaret.arffman@gmail.com Timo Helaniva, p , i: timo.helaniva@luukku.com Kai Ryynänen, p , i: ryynanenkai@gmail.com Seuraava Scout-Info marraskuussa. Viimeinen aineistopäivä TYKKÄÄTKÖ? Lähetä palautetta lehdestä. Lähetä juttu ja kuva lippukuntanne tapahtumasta. Osoite: lapin.partiolaiset@co.inet.fi Lapin Scout-Info 4/

20 Palautusosoite, ellei Vastaanottajaa tavoiteta: Lapin Partiolaiset ry Kaartokatu 4 as ROVANIEMI Lapin Partiolaiset ry PIIRIHALLITUS (PIHA) 2013 Piirinjohtaja Leena Lellu Pernu ( , lellu.pernu@suomi24.fi) Piirin varajohtaja Maaret Arffman ( , maaret.arffman@pp.inet.fi) Jäsenet Paula Päkä Päivinen (Ohjelma), Matti Mösö Björninen (Viestintä), Kirsi Kiku Lantto (Talous) Heikki Heka Korkala (jäsen) Jenni Helaniva (jäsen) PIIRIN RYHMÄT 2012 Lippukuntaryhmä pj Asta Taali ( , asta.taali@gmail.com varapj Jenna Petrelius (koulutus) ( , jenna.petrelius@gmail.com) Ohjelmaryhmä (OR) pj Paula Päkä Päivinen ( , ppaivinen@gmail.com) Talousryhmä (TR) pj Kirsi Kiku Lantto ( , kirsi.lantto@pohjola-norden.fi) Viestintävastaava Matti Mösö Björninen ( , matti.bjorninen@gmail.com) PIIRITOIMISTO Kaartokatu 4 as. 1, Rovaniemi Puh , Faksi (016) lappi@partio.fi Järjestösihteeri Minna Nissinen Päivystys piiritoimistolla ti to klo HUOM! Syyskuun piiritoimiston päivystysajat ovat poikkeavat ja ne ilmoitetaan piirin nettisivuilla. TULEVIA TAPAHTUMIA 2013 Syyskuu vk 37 Scout-Info 4/2013 ilmestyy 15. Ansiomerkkianomukset piiritoimistolle Piirin syys-ptkilpailut" Käyrä Nousuun" Rovaniemi OR/LS Lokakuu Pj-peruskurssi I-osa Rovaniemi LPKR Ikäkausijohtajakoulutus Rovaniemi LPKR SM-syyskisat UusiMaailma Porvoo SP/FiSSc Vaeltajavisio Lempäälä SP Joti & Jota SP Pj-peruskurssi II-osa Rovaniemi LPKR 26. Piirin syyskokous Rovaniemi Piha Marraskuu 1. Scout-Info 5/2013 dl Viestintä vko 46 Scout-Info 5/2013 ilmestyy Viestintä 15. Ansiomerkkien anomispäivä ( h uom MS-soljet ) Hallinto/ansiomtmk Tarpojatapahtuma TOJu OR Huippu piiri, 20 huuto Lapin Scout-Info kiiri, täältä 4/2013 tulee Lappi!

3/2013 Toukokuu Lapin Scout-Info 3/2013

3/2013 Toukokuu Lapin Scout-Info 3/2013 3/2013 Toukokuu Lapin Scout-Info 3/2013 LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille piirin ja keskusjärjestön tapahtumista

Lisätiedot

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1

Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 ESITYS Syyskokoukselle 26.10.2014 1 Esitys syyskokoukselle 26.10.2014 1 2 Sisällysluettelo 1 TAUSTAA... 4 2 LAPIN PARTIOLAISTEN STRATEGIA 2015 2018... 4 3 TOIMINTASUUNNITELMA 2015... 6 A) Partio kuuluu kaikille... 7 B) Partio on (nuoria)

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry

Lapin Partiolaiset ry Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2020 Toimintasuunnitelma 2014-15 Tapahtumakalenteri 2014 Latukartta 2020 Organisaatiokaavio Kuva Puuska talvileiriltä, Matti Björninen. Lapin Partiolaiset

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio

Lapin Partiolaiset ry. Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Lapin Partiolaiset ry Pitkän tähtäimen suunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2013 Tapahtumakalenteri 2013 Latukartta Organisaatiokaavio Johdanto Lappilaisessa partioliikkeessä pyritään vuoteen 2015 mennessä

Lisätiedot

ohjelma, erovuorossa, kaudet täynnä

ohjelma, erovuorossa, kaudet täynnä LAPIN PARTIOLAISET ry Rajajääkärinkatu 3 A 1 96100 ROVANIEMI puh. 040 833 8556 s-posti: lappi@partio.fi LAPIN PARTIOPOIKAPIIRI RY 1 (2) LAPIN PARTIOLAISET RY:n ja LAPIN PARTIOPOIKAPIIRI RY:n SÄÄNTÖMÄÄRÄISET

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 n Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille n kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Vuonna 2014 lippukunta

Lisätiedot

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA LEIRILIPPUKUNTAINFO 4 MARRASKUU 2018 TÄSSÄ INFOSSA LEIRILIPPUKUNTAILMOITTAUTUMINEN KUKSASSA ILMOITTAUTUMISOHJE OHJE IKÄKAUDEN VALINNASTA SAMOAJA- JA VAELTAJALUOTSIEN OPPAAT LISÄTIETOA PERHELEIRISTÄ ILVES19

Lisätiedot

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra 19.1.2012 NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA Lätzä ja Petra 19.1.2012 Missä mennään? Partiolaisten jäsenmäärä on laskenut rajusti muutamassa vuodessa Nyt SP:ssä jäseniä n. 55 000 Samanlaisella kehityksellä, 10 vuoden kuluttua

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015.

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry:n säännöt Hyväksytty piirin kokouksessa 19.10.2015. PRH hyväksynyt 8.12.2015. 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Sen kotipaikka

Lisätiedot

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin

Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa Merkitty yhdistysrekisteriin POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n kokouksessa 29.9.2007. Merkitty yhdistysrekisteriin 14.1.2008. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Pohjanmaan Partiolaiset

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016

Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016 Esitys syyskokoukselle 25.10.2015 Lapin Partiolaiset ry Toimintasuunnitelma 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Latukartta 2021 Talousarvio 2016 Organisaatio 2016 Lappilaisessa partiossa on entistä enemmän tekemisen

Lisätiedot

Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2013 Tuloslaskelma 2013 Tase 2013

Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2013 Tuloslaskelma 2013 Tase 2013 Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2013 Tuloslaskelma 2013 Tase 2013 1 Sisällys Sisällys... 1 Johdanto... 3 I: Laadukas toiminta ja tapahtumat... 4 II: Toimivat partion rakenteet... 5 III Lappilainen

Lisätiedot

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan.

Tavoitteena on, että ikäkausiryhmät osallistuvat kipinä hetkiin koloilloissaan. 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta pitää Sodankyläistä partioperinnettä

Lisätiedot

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry Toimintakilpailun säännöt Etelä-Karjalan Partiolaiset ry SISÄLLYSLUETTELO Partio-ohjelma Kilpailutoimintaan osallistuminen Koulutukset Kasvu Muut Säännöt astuvat voimaan 1.1.015 alkaen. 1 PARTIO-OHJELMA

Lisätiedot

4/2012 Syyskuu Lapin Scout-Info 4/2012

4/2012 Syyskuu Lapin Scout-Info 4/2012 4/2012 Syyskuu Lapin Scout-Info 4/2012 LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille piirin ja keskusjärjestön tapahtumista

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto

1 Yleistä. 2 Tavoitteet. 3 Hallinto 1 Yleistä Partiolippukunta Lapin Kiehiset ja Kivekkäät toimii Sodankylän alueella ja kuuluu Lapin partiopiiriin. Taustayhteisönä toimii Sodankylän seurakunta. Lippukunta ylläpitää Sodankyläläistä partiotoimintaa.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20.

ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. MALLISÄÄNNÖT PARTIOPIIREJÄ VARTEN (Prh:n 21.3.2007 ennakkotarkastamat, 3 tarkennus 18.4.07) ry:n säännöt. Hyväksytty ry:n kokouksessa.. 20. Merkitty yhdistysrekisteriin.. 20. 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Nakkilan Partiolaiset ry toteuttaa partiotoimintaa lapsille ja nuorille Nakkilan kunnassa. Lippukunta on Lounais-Suomen Partiopiiri ry:n ja Suomen Partiolaiset ry:n jäsen. Lippukunta

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Toiminta-ajatus 2011-

Toiminta-ajatus 2011- Toiminta-ajatus 2011- HELSINGIN METSÄNKÄVIJÄT RY SISÄLLYS KOLKAT... 3 JERMUT... 5 VARTIOKÄISET... 7 VAELTAJAT... 10 TOIMINTA-AJATUS Julkaisija: Helsingin Metsänkävijä ry 1. painos 2011 2 KOLKAT (8-9V)

Lisätiedot

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Partiolippukunta Kulman Kiertäjät ry PARTIOLIPPUKUNTA KULMAN KIERTÄJÄT RY NIMISEN YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Hyväksytty perustavassa kokouksessa 13.12.1982 Muutokset hyväksytty lpk:n kokouksessa 22.10.1985, 28.2.1986

Lisätiedot

Lapin Scout-Info 5/2013. 5/2013 Marraskuu

Lapin Scout-Info 5/2013. 5/2013 Marraskuu Lapin Scout-Info 5/2013 5/2013 Marraskuu LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille piirin ja keskusjärjestön tapahtumista

Lisätiedot

1/2014 Helmikuu. Partiomestari. Säpinää Sodankylässä 29.-30.3. tulee taas!

1/2014 Helmikuu. Partiomestari. Säpinää Sodankylässä 29.-30.3. tulee taas! 1/2014 Helmikuu Säpinää Sodankylässä 29.-30.3. Partiomestari tulee taas! Lapin Scout-Info 1/2014 LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille

Lisätiedot

LAPIN PARTIOLAISET ry

LAPIN PARTIOLAISET ry LAPIN PARTIOLAISET ry Sisältö Johdanto 3 I Laadukas toiminta ja tapahtumat 4 II Toimivat partion rakenteet 5 III Lappilainen partiolainen on ylpeä harrastuksestaan 6 Hallinto 7-9 Kurssisuoritukset ja huomionosoitukset

Lisätiedot

Kansi: Mervi Saukkoriipi. Ollakko2020-seminaari Rovaniemellä Tiedekeskus Pilkkeessä 15.3.2014

Kansi: Mervi Saukkoriipi. Ollakko2020-seminaari Rovaniemellä Tiedekeskus Pilkkeessä 15.3.2014 Lapin Partiolaiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma 2014 Tase 2014 1 ESITYS kevätkokoukselle 28.3.2015 Sisällys Johdanto... 3 I Laadukas toiminta ja tapahtumat... 4 Jäsenmäärää kasvattaneet lippukunnat...

Lisätiedot

Lapin Scout-Info 2/2013. 2/2013 Huhtikuu

Lapin Scout-Info 2/2013. 2/2013 Huhtikuu Lapin Scout-Info 2/2013 2/2013 Huhtikuu LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille piirin ja keskusjärjestön tapahtumista

Lisätiedot

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry. 29.6.2012 Jarno Hakulinen Sisällys 1. Piirikohtaiset tilastot... 3 2. Vuosiselosteen palautuminen... 3 3. Tilastoissa käytettyjä termejä... 4 4. Jäsenistö...

Lisätiedot

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa:

Lippukunnanjohtajan. Tämän kortin omistaa: Lippukunnanjohtajan KOULUTTAUTUMISKORTTI Lippukunnanjohtajana olet vastuullisessa, mutta antoisassa pestissä. Tähän korttiin on koottu asioita, joiden osaaminen helpottaa työtäsi lippukunnanjohtajana.

Lisätiedot

Sääntömuutosesitys LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI

Sääntömuutosesitys LOUNAIS-SUOMEN PARTIOPIIRI Sääntömuutosesitys Lounais-Suomen Partiopiirin piirihallitus käsitteli sääntömuutosta kokouksessaan PH 9/2016 (22.8.2016). Muutosehdotukset on merkitty punaisella korostusvärillä, lisäykset sinisellä ja

Lisätiedot

Mesikämmen 2/2006 2/2006

Mesikämmen 2/2006 2/2006 Mesikämmen 2/2006 2/2006 Partiolippukunta Mankkaan Eräsusien tiedotuslehti 2/2006 2 Mesikämmen 2/2006 Mesikämmen on partiolippukunta Mankkaan Eräsusien virallinen tiedotuslehti. Päätoimittaja ja taitto:

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa

Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa Partiotahti ČUOVÂ VALO Inarissa 3 4.2.2018 Inarissa valmistaudutaan kovalla tohinalla Lapin partiopiirin 2018 partiotahtiin, joka kantaa nimeä ČUOVÂ VALO. Inarin tunturisudet järjestävät partiotahdin johtajinaan

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE Hämeen Partiopiiri ry 2014 YLEISTÄ PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUKSESTA Partionjohtajan peruskoulutus tukee kaikkia vaeltajan ja aikuisen vastuulla olevia lippukunnan

Lisätiedot

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu

Tiedotuskanava. Merituulen tiedotuslehti koteihin. syyskuu - lokakuu Tiedotuskanava Merituulen tiedotuslehti koteihin syyskuu - lokakuu Tärkeitä puhelinnumeroita Kokoontumisajat Tulevat tapahtumat Syksyntapahtumia Merituulessa tapahtuu Tuisku 2015 MERITUULI Lisää tietoa

Lisätiedot

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat

Järvi-Suomen Partiolaiset ry. LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat Järvi-Suomen Partiolaiset ry LÄHIALUETAPAAMISET kevät 2014 Ajankohtaiset asiat MUISTATHAN Ajankohtaiset asiat ANSIOMERKIT haetaan neljä kertaa vuodessa: 15.1. Yrjönpäivänä jaettavat merkit 15.4. Kesäleireillä

Lisätiedot

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä Sisältö 1. Kirjallisuutta 2. Miksi ansiomerkkejä? 3. Partioansiot 4. Ansiomerkkijärjestelmä 5. Ansiomerkkien ehdottaminen 6. Ehdotusten käsittely 7. Ansiomerkkien

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN

LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN 1.6.2016 LIPPUKUNTATUEN UUDISTUKSEN JALKAUTTAMINEN PIIRISTÄ LIPPUKUNTIIN Hei piireihin! Tämä on Lippukuntatuen uudistuksen materiaalipaketti 3, joka käsittelee uuden työnjaon jalkautusta lippukuntiin.

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY

LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY LAHDEN ALUEEN PARTIOLAISET RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 Sisältö YLEISTÄ... 2 LAHTELAISTEN LIPPUKUNTIEN TOIMINTA... 2 TOIMINTAA KAIKILLE IKÄKAUSILLE... 3 Muistelemispäivä... 3 Ryhmänohjaajakoulutus...

Lisätiedot

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - - Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä - 1 Tervetuloa vapaaehtoiseksi partioon! Vaikka partio onkin tarkoitettu lapsille ja nuorille, on partiossa aikuisilla vapaaehtoisilla eli vapareilla

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT

POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT POHJANMAAN PARTIOLAISET RY:N SÄÄNNÖT Pohjanmaan Partiolaiset ry:n perustava kokous 29. 9. 2007 Kokkolassa. Merkitty yhdistysrekisteriin 2. 11. 2007. Sääntömuutos hyväksytty Pohjanmaan Partiolaiset ry:n

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2016 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

Uskomatonta ja ennenkokematonta:

Uskomatonta ja ennenkokematonta: Uskomatonta ja ennenkokematonta: LEIRI KESKELLÄ KAUPUNKIA! Oululaiset partiolaiset kokoontuvat yhteiselle leirille Kuusisaareen ensi kesänä. Ohjelmaa merellä, rannalla, keskellä kaupunkia. Uusien ja vanhojen

Lisätiedot

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018

Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Viialan Metsänkävijät ry Toimintasuunnitelma 2018 Lippukunnan pääteemana vuonna 2018 on viettää ikimuistoista Viialan Metsänkävijöiden 80- vuotis-juhlavuotta, joka sisältää mm. pääjuhlan helmikuussa ja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Partiolippukunta Susiveikot ry TOIMINTASUUNNITELMA 2005 Yleistä Partiolippukunta Susiveikot toimii vuonna 2005 Suomen Partiolaisten ohjelmaa toteuttaen. Vuoden päätapahtumana on lippukunnan kesäleiri,

Lisätiedot

Seuraa meitä somessa

Seuraa meitä somessa Seuraa meitä somessa FACEBOOK: Lounais-Suomen partiopiiri INSTAGRAM: lspartiopiiri TWITTER: lspartiopiiri SNAPCHAT: lspartiopiiri Kun julkaiset omia partiokuviasi, muistathan tägit #lspartiopiiri ja #partioscout!

Lisätiedot

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ

TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ. Hyväksytty /6 TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET 2. PIIRIN KOKOUKSET Etelä-Karjalan Partiolaiset ry:n säännöt, 9. : TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ Hyväksytty 15.5.2014 1/6 Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat NAKKILAN PARTIOLAISET RY Noora Heikintalo 13.11.2010 PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 1/3 LIPPUKUNNAN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika Lauantaina 13.11.2010 klo 16.00-17.20 Paikka Partiomaja, Savikontie

Lisätiedot

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT

NÄKÖISLEHTI. Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ. Mielenkiintoiset SUORALINKIT NÄKÖISLEHTI Esittelemme tekemiämme LEHTIÄ JA KIRJOJA KUVASARJA NÄKÖISLEHDESSÄ VIDEO NÄKÖISLEHDESSÄ Mielenkiintoiset SUORALINKIT MATKAKOHDE: BURG ELZ Kerpenin lähellä MUISTOJEN SPA VALMIS PAINETTAVAKSI!

Lisätiedot

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla ILVES19 Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla 24.7.-1.8.2019 MIKÄ ON ILVES19? Hämeen Partiopiirin piirileiri Evolla Hämeenlinnassa Leirin ajankohta 24.7. 1.8.2019 seikkailijoille, tarpojille, samoajille,

Lisätiedot

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään? Tervetuloa partioon Partio on vastavoima Miks mun pitäis ja Ei kuulu mulle -asenteille. Partiossa toimitaan ryhmissä, jotka noudattavat partio-ohjelmaa. Tärkeää on se, että saa tehdä itse. Pienimmätkin

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lapin Scout-Info. 5/2011 Marraskuu

Lapin Scout-Info. 5/2011 Marraskuu Lapin Scout-Info 5/2011 Marraskuu Lapin Scout-Info 5/2011 LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille piirin ja keskusjärjestön

Lisätiedot

Taustayhteisö vai taustalla yhteisö? Partio. vapaaehtoistyötä? Suurjuhla 7.-8.6.2014 Kouvolassa. 4/2014 Syyskuu

Taustayhteisö vai taustalla yhteisö? Partio. vapaaehtoistyötä? Suurjuhla 7.-8.6.2014 Kouvolassa. 4/2014 Syyskuu Partio vapaaehtoistyötä? Taustayhteisö vai taustalla yhteisö? Suurjuhla 7.-8.6.2014 Kouvolassa 4/2014 Syyskuu Lapin Scout-Info 4/2014 LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN

VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN VUODEN 2018 TOINEN ALUETAPAAMINEN 1. TERVETULOA -max 5 min Aluetapaamisen avaus ja tervetulot, keitä paikalla? 2. LIPPUKUNTAKUULUMISET - max 30 min Käydään kierros mitä lippukunnille kuuluu? Tavoitteena

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Lapin Scout-Info 1/ /2013 Helmikuu

Lapin Scout-Info 1/ /2013 Helmikuu Lapin Scout-Info 1/2013 1/2013 Helmikuu LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille piirin ja keskusjärjestön tapahtumista

Lisätiedot

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla

LÖYTÖRETKI 2015. Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla LÖYTÖRETKI 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.04.2015 Keravalla 2 KILPAILUKUTSU Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän ole ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai luolassa.

Lisätiedot

Lapin Scout-Info 1/2010 Helmikuu

Lapin Scout-Info 1/2010 Helmikuu Lapin Scout-Info 1/2010 Helmikuu Lapin Scout-Info 1/2011 LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille piirin ja keskusjärjestön

Lisätiedot

Suomen joukkueen Viestintä

Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen Viestintä Suomen joukkueen viestintä Jamposti * Suomen joukkueen virallinen tiedotuslehti, joka ilmestyy ennen leiriä neljä kertaa, leirillä joka päivä ja leirin jälkeen kerran. * Nro

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous

Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Jokihiset ry Syyskokouksen 2014 pöytäkirja Jokihiset ry:n sääntömääräinen syyskokous Aika: tiistai 28.11.2014 klo 18.00 Paikka: Kolo, Jokiniemen koulun paviljonki, Valkoisenlähteentie 51, 01370 VANTAA

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Rami Tervo ja sihteeriksi Nils Grönberg. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 1.11.2009 klo 13.00-16.20 1(5) Paikka Läsnä Rauman opettajankoulutuslaitos, Seminaarikatu 1, Rauma 117 äänivaltaista kokousedustajaa 48 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje

Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Lounais-Suomen Partiopiirin Ansiomerkkiohje Tämän Lounais-Suomen Partiopiirin ansiomerkkiohje -vihkosen lisäksi partion ansiomerkkijärjestelmää kuvaa Suomen Partiolaiset Finlands Scouter ry:n Partiolaisten

Lisätiedot

2/2014 Huhtikuu OLLAAN 2020. Partioviikko 21.-27.4. Lapin Scout-Info 2/2014

2/2014 Huhtikuu OLLAAN 2020. Partioviikko 21.-27.4. Lapin Scout-Info 2/2014 2/2014 Huhtikuu Partioviikko 21.-27.4. Me OLLAAN 2020 Lapin Scout-Info 2/2014 LAPIN SCOUT-INFO Lapin Partiolaiset ry:n tiedotuslehti Lapin Scout-Infon tehtävänä on tiedottaa lappilaisille partiolaisille

Lisätiedot

Tallilehti Kavionkopse nro. 1

Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Tallilehti Kavionkopse nro. 1 Sisällys: A osa Tallin säännöt. B osa Haluatko hoitajaksi? Kuvia tallin hevosista. C osa Hevosaiheisia tehtäviä ja kysymyksiä (hoitajille ja henkilökunnan jäsenille). D osa

Lisätiedot

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI OLETHAN JUURI SINÄ TULOSSA TEMPUS18- LEIRILLE? Piirileiri kokoaa Pohjanmaan Partiolaiset aikamoiseen seikkailuun kesällä 2018. Leirille pääsevät osallistumaan kaikki ikäkaudet

Lisätiedot

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT!

TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! TERVEHDYS LOUNAISSUOMALAISET LIPPUKUNNAT! :n ensimmäinen kevätkokous pidetään 5.4.2009 klo 12 Kankaanpään Seurakuntakeskuksessa osoitteessa Keskuskatu 44 (ajo-ohje liitteenä). Ilmoittautuminen ja valtakirjojen

Lisätiedot

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä.

Kokouksissa käsiteltäväksi halutut ehdotukset on toimitettava hallitukselle, kevätkokoukseen 1.1. ja syyskokoukseen 1.8. mennessä. TOIMINTAOHJESÄÄNTÖ 1. JÄSENET :n säännöt, 9. : Piirin henkilöstön oikeudet ja velvollisuudet sekä sen eri elinten toiminta määritellään toimintaohjesäännössä. Toimintaohjesäännön vahvistaa hallitus, joka

Lisätiedot

Peruutukset ja sairastumiset on ilmoitettava piiritoimistolle p. (09) ja kurssinjohtajalle.

Peruutukset ja sairastumiset on ilmoitettava piiritoimistolle p. (09) ja kurssinjohtajalle. KURSSIKIRJE PJPK 5/2014 23.9.2014 1/7 HEI KURSSILAINEN Tervetuloa Pääkaupunkiseudun Partiolaisten partiojohtajaperuskurssille Pääkaupunkiseudun Partiosäätiön kurssikeskukseen Kiljavalle oppimaan uusia

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015

Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Partiolippukunta Tampereen Kotkat Tapahtumakalenteri 2015 Sudenpennut Seikkalijat Tarpojat Samoajat Vaeltajat Aikuiset Tammikuu LPK Kinkunpolttajaiset, TaKo & TaLo 9.1. HP Luottispäivä, Tampere 10.1. Hervanta16

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi.

Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. 2007 Terveisiä Poutapilvestä! Kesä sujui Imatralla oikein mukavasti. Sää oli vaihteleva koko Suomessa ja niin meilläkin. Välillä satoi ja välillä paistoi. Nyt on hyvä muistella mennyttä kesää ja sen tapahtumia.

Lisätiedot

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä LOKAKUU 2018 Illat pimenevät ja kelit kylmenevät, ja se jos mikä antaa syyn puhua ensi kesästä! Sinun kanssasi kesäfiilistä nostattaa kuukausittain ilmestyvä ryskeposti Rusahdus, joka tarjoaa paljon hyödyllistä

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille!

Vakka. Partio kuuluu myös aikuisille! Vakka Partio kuuluu myös aikuisille! Syksy 2014 Hämeen Partiopiiri ry Aikuisjaosto Syksy 2014 Kannen kuva: Hannu Halmejärvi Seuraavan sivun kuva: Hannu Strömberg Tervehdys aikuisjaostosta! Aikuinen partiossa

Lisätiedot

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos

TILASTOT Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset osuudet Ikäkausien suhteellisten osuuksien muutos TILASTOT 2015 4 Yhteenveto 7 Jäsenistö Suomen Partiolaisten jäsenet Jäsenmäärän muutos edellisvuoteen verrattuna: Jäsenmaksun maksaneet jäsenet Rekisteriin kirjatut jäsenet Ikäryhmät Ikäkausien suhteelliset

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

Hetta-Pallas 2-9.8.2014

Hetta-Pallas 2-9.8.2014 Hetta-Pallas 2-9.8.2014 eli ensikertalaisen kokemuksia viikon vaellukselta Joensuun Ladun Loistavien Leidien matkassa. Opin aika monta asiaa vaeltamisesta ja varustautumisesta, kanssavaeltajistani ja itsestäni;

Lisätiedot

Luottissanomat Syyskuu 2014

Luottissanomat Syyskuu 2014 Lounais-Suomen Partiopiiri Luottissanomat Syyskuu 2014 Lippukuntapäivä 28.9. Lippukuntapäivä 2014 järjestetään 28.9. Puropellon koululla Turussa. Päivän teemoina ovat vaikuttaminen ja johtaminen. Lippukuntapäivä

Lisätiedot

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ?

MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? 1 Kpl 3 MISSÄ OLET TÖISSÄ? MINKÄLAINEN ON SINUN TAVALLINEN TYÖPÄIVÄ? Rinaldo: Minun ammatti on kokki. Olen työssä ravintolassa... sen nimi on Omena. Minulla on vuorotyö. Omenassa teen usein iltavuoroa.

Lisätiedot

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin. Infomuurari on kausitiedote jokaiseen koutakotiin. 10/2017 Toimitamme Infomuurarin sähköisesti kaikille jäsenrekisteriimme kirjatuille huoltajille. Kokouksissa jaetaan koteihin myös paperinen muistilista

Lisätiedot

EPT 4/2016. tiedottaa

EPT 4/2016. tiedottaa EPT 4/2016 tiedottaa ESPOON PARTIOTUKI RY Puheenjohtaja Lippukuntakoordinaattori Toimisto Pankkitili Martta Jämsén (050 551 4815) Tarja Vartiainen Töölönkatu 55 00250 Helsinki puh. 8865 1212 s-posti ept@partio.fi

Lisätiedot

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi Lounais-Suomen Partiopiiri 20.1.2015 Jyri-Petteri Paloposki ja Leena Hongell jyri-petteri.paloposki@partio.fi leena.hongell@partio.fi Tänään Aloitamme lyhyellä alustuksella,

Lisätiedot

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi.

Kokouksen alussa oli lippumenot ja laulettiin Partiomarssi. SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika 06.11.2011 klo 13.00-15.15 1(5) Paikka Läsnä Lauttakylän koulu, Koulukatu 3, Huittinen 89 äänivaltaista kokousedustajaa 35 jäsenyhdistyksestä. Liite numero 1. 1 KOKOUKSEN AVAUS

Lisätiedot

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA?

HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? HEI, KUKA TUKEE LIPPUKUNTAA? PIIRIMATERIAALIPAKETTI 2 TOSUN TUEKSI, lähetetty 7.4.2016 Lippukuntatuen uudistamistyöryhmä Suomen Partiolaiset Finlands Scouter Tulevaisuudessa meillä on vahvempia ja elinvoimaisempia

Lisätiedot