Ajattele, jos auton voisi kehittää kiltiksi ja huomaavaiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ajattele, jos auton voisi kehittää kiltiksi ja huomaavaiseksi."

Transkriptio

1

2 Ajattele, jos auton voisi kehittää kiltiksi ja huomaavaiseksi. Ei vain kuljettajaa, vaan koko maailmaa kohtaan. Kuinka sellainen laite käyttäytyisi? Ensinnäkin se pyrkisi suojelemaan matkustajia, jalankulkijoita ja muita tiellä liikkujia yhtä tehokkaasti kuin kuljettajaa. Se tarjoaisi tilaa valtaamatta laajaa alaa. Se pyrkisi kulkemaan pidemmälle pienemmällä polttoainemäärällä. Huomaavainen auto pehmentäisi töyssyjä, katsoisi kaarteiden taakse ja tekisi matkasta mukavamman ja turvallisemman. Se sopeutuisi omistajiinsa eikä päinvastoin. Sillä ei olisi tarvetta omistaa tietä, vaan se jakaisi sen muiden kanssa. Huomaavainen kone ei olisi kaikkia varten. Mutta huomaavaiset ihmiset pitäisivät siitä. Kuvan malli on 2.2 i-dtec EXECUTIVE Advanced 1

3 Vuonna 1948 entinen mekaanikko toteutti unelmansa ja rakensi ensimmäisen Honda-ajoneuvon. Se oli yksinkertainen kaksitahtinen moottoripyörä, mutta sen luomista ohjannut pääperiaate on yhä voimissaan, ja sitä käytetään jokaiseen Hondan tehtaalta lähtevään tuotteeseen. Soichiro Honda vastasi mielellään, kun häneltä kysyttiin inspiraationsa lähdettä. Se on ylivertainen ilo, jonka insinööri saa toteuttaessaan omia ideoitaan sekä luodessaan ihmiskuntaa ja yhteiskuntaa hyödyttävän tuotteen. Soichiro Hondan kehittämä huomaavaisuuden tiede. 2 3

4 Kuvassa Executive Navi- malli. CR-V tuntuu henkilöautolta, koska sen ajo-ominaisuudet on suunniteltu sellaisiksi. Jokainen yksityiskohta pitkästä akselivälistä aerodynaamiseen alustaan on tutkittu uudelleen ja uudelleen, jotta CR-V reagoisi täsmällisesti ja tasaisesti sekä hallitsisi kaikenlaiset tieolosuhteet tyylikkäästi ja vaivattomasti. ÄÄNIERISTYS: Auton pitää saada sinut tuntemaan monia asioita, mutta värinät eivät kuulu niihin. CR-V:ssä on käytetty kevytrakenteista suurlujuusterästä, jotta tien epätasaisuudet eivät välittyisi ohjaamoon. Se yhdistettynä kaikkialta korirakenteista löytyvän äänieristyksen kanssa varmistaa hiljaisen ja mukavan kyydin. JOUSITUS: CR-V on erittäin tasapainoinen ajettava etuakseliston MacPhersonjoustintukien ja reaktiivisten taka-akseliston kaksoistukivarsien ansiosta. Auto on entistä mukavampi uhraamatta lainkaan tavara- tai matkustamotilaa. ALHAINEN PAINOPISTE: Henkilöautomaiset ajo-ominaisuudet ovat pitkälti CR-V:n alhaalla olevan painopisteen ansiota. Lisäsimme vielä leveämmät 17-tuumaiset pyörät ja paransimme pyöränripustuksia. Mukavuuden lisäksi kuljettaja nauttii ketterästä ja nopeasta käsiteltävyydestä. Huomaavainen insinöörityö tekee todellisuudesta mukavampaa. 4 5

5 *Kuvan malli on 2.2 i-dtec EXECUTIVE Advanced 6 7

6 Huomaavaisuus on maksimaalista turvallisuutta pienessä tilassa. Se pitää suunnitella ja testata, suunnitella ja testata yhä uudestaan ja uudestaan kunnes mikään ei jää sattuman varaan. Lopputuloksena CR-V:ssä on valtava määrä ennaltaehkäisevää ja suojaavaa tekniikkaa, joka pitää kaikki turvassa niin auton sisällä kuin sen ulkopuolella. AJONVAKAUTUSJÄRJESTELMÄ: Ajonvakautusjärjestelmä on suunniteltu ehkäisemään onnettomuuksia ennen kuin niitä edes tapahtuu. CR-V on kehitetty pysymään kuljettajan hallinnassa. Siksi siinä on paljon yhtä aikaa toimivaa tekniikkaa, kuten lukkiutumaton jarrujärjestelmä, sähköinen jarruvoiman jako (EBD), sutimisenestojärjestelmä (TCS), luistonestojärjestelmä ja elektroninen kaasunsäätöjärjestelmä (DBW) Näiden ansiosta moottorin vääntö on saatu maksimaaliseksi ja hallittavuus paljon tarkemmaksi. TURVATYYNYJÄ KAIKKIALLA: Tyylikkäissä sisätiloissa piileskelee turvallinen salaisuus. Se salaisuus on suuri määrä turvatyynyjä, jotka vaimentavat törmäyksen aiheuttamia iskuja niiden suunnasta riippumatta. Sivuturvaverhot laukeavat mikrosekunneissa sivutörmäyksessä ja suojaavat kuljettajan ja etumatkustajan lisäksi takamatkustajia. Kahdessa vaiheessa laukeava kaksiosainen etuturvatyynyjärjestelmä ja etuistuinten aktiiviset pääntuet vähentävät loukkaantumisriskiä niin keulakolareissa kuin peräänajoissa. Polar II -törmäystestinukke peilistä katsottuna. VALMISTETTU JALANKULKIJAA AJATELLEN: Autot eivät liiku tyhjiössä. Ne jakavat tien muiden autojen, raskaan kaluston, moottoripyörien, polkupyörien ja yhä useammin jalankulkijoiden kanssa. Tämä asia mielessään Honda kehitti Polar II:n. Se on varta vasten jalankulkijaonnettomuuksien tutkimiseen ja jalankulkijoiden loukkaantumisriskin pienentämiseen kehitetty törmäystestinukke. *Kuvan malli on 2.2 i-dtec EXECUTIVE Advanced 8 9

7 CR-V keskityy tiehen silloinkin kun sinä et sitä tee. *Kuvan malli on 2.2 i-dtec EXECUTIVE ADVANCED 10 11

8 TSA Perävaunun vakautusjärjestelmä (Trailer Stability Assist) ACC Mukautuva vakionopeudensäädin (Adaptive Cruise Control) Me Hondalla ymmärrämme, että tiellä on monia häiriötekijöitä. Sen vuoksi CR-V:ssä on lukuisia ajamista helpottavia varusteita. CMBS: Törmäyksiä ennakoiva ja niiden vaikutuksia vähentävä CMBS-järjestelmä havaitsee eteen tulevat esteet auton keulaan asennetun tutkan avulla. Havaitessaan vaaran järjestelmä varoittaa kuljettajaa ääni- ja valomerkein, jotta tämä ryhtyisi tarvittaviin toimiin. Jos välimatka esteeseen jatkaa lyhenemistään, järjestelmä aloittaa automaattisesti kevyen jarrutuksen. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet on suunniteltu vähentämään vahinkoja, jos törmäys on väistämätön. ACC: CR-V:n mukautuva vakionopeudensäädin ACC (Adaptive Cruise Control) reagoi automaattisesti muuttuviin ajotilanteisiin. ACC-järjestelmä tarkkailee edessä olevia esteitä tutkan avulla (A). Jos lähestyt hitaampaa ajoneuvoa, ACCjärjestelmä vähentää automaattisesti asetettua nopeutta ja tarvittaessa jopa hieman jarruttaa (B). Kun turvaväli on jälleen riittävän suuri, ACC-järjestelmä nostaa nopeuden takaisin alkuperäiseksi. AFS: Tiet kääntyvät, joten mikseivät ajovalotkin? CR-V:n mukautuvassa valojärjestelmässä (AFS) ajovalot kääntyvät itsenäisesti ja pyyhkivät pimeyden pois. Kun käännät ohjauspyörästä, myös ajovalot kääntyvät ja tarjoavat paremman näkyvyyden kaarteisiin. Mitä pidemmälle näet, sitä aiemmin voit reagoida. TSA: Mitä tahansa sinun tarvitseekin vetää, CR-V tekee siitä turvallista. Perävaunun vakautusjärjestelmä (TSA) ehkäisee sivuluisua ja auttaa pitämään perävaunun hallinnassa. Järjestelmä analysoi sivuttaiskiihtyvyyksiä ja tarkkailee kuormaasi. Jos sivuttaiskiihtyvyys nousee liian suureksi, TSA palauttaa perävaunun hallintaan säätämällä moottorin vääntöä ja jarruttamalla yksittäin pyöriä. Arviointi Ohjaus Ohjaus päättyy A B C CMBS Aktiivinen törmäyksen varoitusjärjestelmä (Crash Mitigration Braking System) 1 Lähestyy 2 Lähestyy edelleen 3 Vaikea välttää Paikallistaa edessä olevan auton millimetriaaltotutkalla Näkyvät ja kuuluvat varoitukset Varoitussummerinäyttö Varoitussummerinäyttö Varoitussummerinäyttö CMBS Kevyt jarrutus Kevyt jarrutus Voimakas jarrutus E-pretensioneresikiristimet Kiristää kuljettajan turvavyötä kevyesti Kiristää kuljettajan turvavyötä kevyesti AFS Mukautuva etuvalojärjestelmä (Adaptive Front Lighting) Kiristää kuljettajan ja edessä istuvan matkustajan turvavyötä voimakkaasti Edessä oleva auto Yksityiskohtaista tekniikkaa. Ilman TSA:ta TSA käytössä 12 13

9 *Kuvan malli on 2.2 i-dtec EXECUTIVE ADVANCED 14 15

10 Mitä taloudellisempi moottori, sitä huomaavaisempi se on. 2,0 litran i-vtec -bensiinimoottori: CR-V:n CO 2 -päästöt jäävät käsivalintaisella vaihteistolla niinkin vähäisiksi kuin 190 g/km:llä ja automaattivaihteistolla 193 g/km:llä. Sydämenä i-vtec -moottorissa on tietokone, joka säätää elektronisesti venttiilien ajoitusta ja nostoa. Sen ansiosta i-vtec -moottorin kulutus jää lähes 1,8-litraisen tasolle, vaikka se tarjoaa 2,0-litraisen moottorin suorituskyvyn. Ota hallinta itsellesi kuusivaihteisella käsivalintaisella vaihteistolla. Tai matkusta vielä rennommin 5-vaihteisen automaattivaihteiston avulla. 2,2 litran i-dtec -dieselmoottori: Uusi i-dtec -moottori käy vallankumouksellisen suodatinjärjestelmän ansiosta puhtaasti ja hiljaisesti tinkimättä tehosta tai väännöstä. Kuusivaihteisen käsivalintaisen vaihteiston lisäksi on CR-V:ssä ensimmäistä kertaa tarjolla dieselmoottorin yhteyteen 5-vaihteinen automaattivaihteisto. Enemmän suorituskykyä, mukavuutta ja tyylikkyyttä. On aika vaihtaa pysäköintivaihteelta D:lle. Huomaa, että aukeaman kuvat ovat vain esimerkkejä eivätkä välttämättä vastaa täsmällisesti moottoria

11 Runsaasti tilaa sellolle, vesimeloneille, repulle, golfmailoille, rattaille, ruohonleikkurille, täysille ostoskasseille, viidelle parittomalle sukalle, kahvimukille, mallinukelle, 1200 laululle, juuri poimituille kukille, nimikirjoituksella varustetulle jalkapallolle, kiikareille, pesulavaatteille, antiikkipeitolle, matkapuhelimelle, aurinkovarjolle ja -rasvalle, muuttolaatikoille, suksille, porrastikapuille, bernhardilaiselle, jalka- ja pääntilalle ilman, että auto muistuttaisi liikkuvaa varastoa. *Kuvan malli on 2.2 i-dtec EXECUTIVE ADVANCED 18 19

12 *Kuvan malli on 2.2 i-dtec EXECUTIVE ADVANCED Huomaavaisuutta on saada mahtumaan enemmän tavaraa pienempään tilaan. Ennen kaikkea CR-V:hen mahtuu ihmisiä. Paljon ihmisiä. Ja vieläpä mukavasti. Pitkälle eteen ulottuva ohjaamo tarjoaa erinomaisen näkyvyyden lisäksi enemmän tilaa kuljettajalle ja kaikille matkustajille. Ja kun on aika pakata matkaa varten tai lähteä kauppaan pitkän ostoslistan kanssa, CR-V:ssä on monia näppäriä tapoja hyödyntää 1532 litran tavaratila parhaalla mahdollisella tavalla. CR-V:ssä on kaksitasoinen tavaratila, minkä lisäksi takaistuimia voi liu uttaa 150 mm tavaratilan kasvattamiseksi. Jokainen istuin on myös kaadettavissa erikseen, joten löydät aina sopivan asetuksen matkustajien ja tavaroiden määrän mukaan

13 Yksityiskohtia. Yksityiskohtia. Yksityiskohtia. Pienintäkin ruuvia ja mutteria myöten mm mm mm (sisältäen peilit) *Kuvan malli on 2.2 i-dtec Elegance lisävarusteilla, kuten Aero Pack, ylempi ja alempi jäähdyttäjän säleikkö, pysäköintianturit ja 19-tuumaiset Onyx-kevytmetallivanteet. Huom! ylempi ja alempi jäähdyttäjän säleikkö ei ole saatavana Executive Advanced mallin kanssa. Lista CR-V:n lisävarusteista löytyy sivuilta 24 ja

14 Valinnanvara on huomaavaisuutta. 01 SSD-navigaatiojärjestelmä 02 Taka-alueen valaistus, sininen 03 Pakoputken pää 04 Suksi- ja lumilautakiinnittimet 05 Sivupohjapanssarit 06 Konepellin yläsäleikkö ja alasäleikön koriste 07 19" Opus-kevytmetallivanteet 08 Etupohjapanssari 09 Kynnyslistat 10 Kaukalomatot 11 Astinlaudat 12 Irrotettava vetokoukku 13 Turvaistuin ja aurinkoverhot 14 Valaistut kynnyslistat 15 Takapohjapanssari 16 Irrotettava vetokoukku, irrotettuna 17 Rear entertainment system -viihdejärjestelmä 18 Sumuvalon kehys 19 Polkupyöräteline vetokoukkuun 20 Bluetooth handsfree -puhelinsarja 21 Astinlauta 22 Takaspoileri 23 Koiraverkko ja lisäosa, tavaratilan väliseinä 24 Aero-etupuskuri ja parkkitutkat Pyydä jälleenmyyjältäsi täydellinen luettelo lisävarusteista

15 Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Autojen varustelu vaihtelee mallikohtaisesti. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset ja kuvat on tarkoitettu vain antamaan yleiskuva autosta. Jotkut esitteessä mainitut yksityiskohdat saattavat erota Suomessa myytyjen autojen varusteista. Jos haluat lisätietoja, ota yhteys Honda-jälleenmyyjään. Tekniset tiedot löytyvät esitteestä Värit ja tekniset tiedot. Hae viimeisin päivitys osoitteesta Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6B, Helsinki Puhelin: /09/TH11098Fi We only have one future, and it will be made of our dreams, if we have the courage to challenge convention. Soichiro Honda YMPÄRISTÖMERKKI Printing Malmö AB

Ajattele, jos auton voisi kehittää kiltiksi ja huomaavaiseksi.

Ajattele, jos auton voisi kehittää kiltiksi ja huomaavaiseksi. CR-V Ajattele, jos auton voisi kehittää kiltiksi ja huomaavaiseksi. Ei vain kuljettajaa, vaan koko maailmaa kohtaan. Kuinka sellainen laite käyttäytyisi? Ensinnäkin se pyrkisi suojelemaan matkustajia,

Lisätiedot

CR-V. Alkuperäiset lisävarusteet. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi CR-V/12/06/TH11066Fi

CR-V. Alkuperäiset lisävarusteet. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi CR-V/12/06/TH11066Fi Alkuperäiset lisävarusteet CR-V Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset ja kuvat on tarkoitettu vain antamaan

Lisätiedot

Uusi Kia Molempien parhaat puolet. Vastuullisuus ei ole koskaan ollut näin tyylikästä ja jännittävää. Uusi Kia Niro on aivan uudenlainen hybridi-crossover, joka todistaa, että voit saada kaiken tinkimättä

Lisätiedot

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Toteuta yksilölliset unelmasi Honda Accordin myötä olemme tuoneet innokkaan ja urheilullisen kulkijan tien päälle. Toiveesi ja unelmasi ovat kuitenkin

Lisätiedot

Honda Jazz Lisävarusteet

Honda Jazz Lisävarusteet Laatu Honda Jazz Lisävarusteet Honda Jazzia ajaessasi tiedät olevasi laatuautossa. Siksi myös jokaisen lisävarusteen suunnittelussa on painotettu tyylikästä muotoilua ja toimivaa tekniikkaa. Honda tietää

Lisätiedot

Alkuperäiset lisävarusteet FR-V

Alkuperäiset lisävarusteet FR-V Alkuperäiset lisävarusteet FR-V Räätälöi oma unelma-autosi Tilaa tarjoavalla ja urheilullisella muotoilullaan FR-V yhdistää dynamiikan älykkääseen mukavuuteen ja käytännöllisyyteen. Voit räätälöidä FR-V:si

Lisätiedot

Innovaatio saa muodon

Innovaatio saa muodon Uusi Kia 2 Uusi Kia Optima Sportswagon Innovaatio saa muodon Täysin uusi, hienostunut Kia Optima Sportswagon on innovatiivinen, monikäyttöinen ja mukava. Upeasti muotoiltu Kia Optima Sportswagon kääntää

Lisätiedot

Honda Civic Sedan Lisävarusteet

Honda Civic Sedan Lisävarusteet Honda Civic Sedan Lisävarusteet Räätälöi oma unelma-autosi Ajaessasi Honda Civic Sedanilla, ajat yhdellä tämän hetken edistyksellisimmistä autoista. Autosi tarjoaa sinulle ylellisyyttä, joka on yhdistetty

Lisätiedot

ESITTELYSSÄ UUSI AVENSIS

ESITTELYSSÄ UUSI AVENSIS ESITTELYSSÄ UUSI AVENSIS UUSI AVENSIS KUN YLELLISYYDESTÄ TULEE STANDARDI Uusimmat turvajärjestelmät ja laaja valikoima tehokkaita moottoreita. Hienostuneet sisätilat, luokkansa monipuolisimmat varustetasot

Lisätiedot

Ajoneuvotekniikka ja liikenneturvallisuus Autojoukkojen Kilta 8.4.2015. Tapio Heiskanen Yhteyspäällikkö Onnettomuustutkijalautakunnan jäsen

Ajoneuvotekniikka ja liikenneturvallisuus Autojoukkojen Kilta 8.4.2015. Tapio Heiskanen Yhteyspäällikkö Onnettomuustutkijalautakunnan jäsen Ajoneuvotekniikka ja liikenneturvallisuus Autojoukkojen Kilta 8.4.2015 Tapio Heiskanen Yhteyspäällikkö Onnettomuustutkijalautakunnan jäsen 76 vuotta liikenneturvallisuustekoja Liikenneturva on julkisoikeudellinen

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

Honda CR-V Lisävarusteet

Honda CR-V Lisävarusteet Laatu Honda CR-V Lisävarusteet Honda CR-V:tä ajaessasi tiedät olevasi laatuautossa. Jokaisen lisävarusteen suunnittelussa on painotettu tyylikästä muotoilua ja toimivaa tekniikkaa. Honda tietää asiakkaidensa

Lisätiedot

COROLLAN UUSI AIKAKAUSI

COROLLAN UUSI AIKAKAUSI UUSI HYBRID COROLLAN UUSI AIKAKAUSI Auris on ollut 12 vuoden ajan mallistomme sydämessä, ja nyt on tullut aika hyvästellä Auris mallinimenä. Auris on nyt saanut uuden vieläkin tunnistettavamman nimen Corolla

Lisätiedot

UUSI SANKARI HYBRIDIEN

UUSI SANKARI HYBRIDIEN CR-Z VISION IMPOSSIBLE Soichiro Honda uskoi unelmiinsa. Hän aloitti uransa autokorjaamon harjoittelijana ja rakensi ensimmäisen Hondan vuonna 1948. Se oli yksinkertainen kaksitahtimoottorilla varustettu

Lisätiedot

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT Tulostettu 9 / 10 / 2017 Katso ehdot viimeiseltä sivulta HINNAT JA TEKNISET TIEDOT KATSELE ALKAEN 51,520.04 17" kevytmetallivanteet, 9-puolaiset (225/50 R17) LED-ajovalot 8 turvatyynyä, sis. kuljettajan

Lisätiedot

Uusi Honda CR-V. Honda Motor Europe - Finland Hiomotie 6B, 00380 Helsinki Puhelin: 09-58 68 010 www.honda.fi

Uusi Honda CR-V. Honda Motor Europe - Finland Hiomotie 6B, 00380 Helsinki Puhelin: 09-58 68 010 www.honda.fi Uusi Honda CR-V Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset ja kuvat on tarkoitettu vain antamaan yleiskuva

Lisätiedot

Uusi Honda FR-V Lisävarusteet

Uusi Honda FR-V Lisävarusteet Korkea laatu Uusi Honda FR-V Lisävarusteet Honda FR-V edustaa muotoilun ja tekniikan huippua, ja myös lisävarusteet valmistetaan samalla laadulla. Hondan suunnittelijat tietävät, että uuden auton ostajalle

Lisätiedot

QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km

QASHQAI. 16 & 17 5,7 / 18 & 19 5,9 l/100 km QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde

Lisätiedot

Avensis Varusteet. Lisävarusteluettelo. Lastenistuimet x x x 10, 11

Avensis Varusteet.  Lisävarusteluettelo. Lastenistuimet x x x 10, 11 www.toyota.fi Avensis Varusteet Lisävarusteluettelo Sedan Farmari Liftback Sivu Erikoisvanteet x x x, 3 HomeLink x x x 7 Kattoteline ja kiinnikkeet x x 8, 9 Koiraverkko x 9 Kumimatot x x x Kylkilistat

Lisätiedot

M{ZD{ CX _14R1_MAZ_CX5_V2_COVERS.indd /02/ :50:14

M{ZD{ CX _14R1_MAZ_CX5_V2_COVERS.indd /02/ :50:14 M{ZD{ CX-5 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 1 5 2 4 3 18 19 SKYACTIV TECHNOLOGY 20 21 6 1 7 5 2 3 4 8 22 23 TURVALLISIN PAIKKA MAANTIELLÄ Jokainen valmistamamme Mazda sisältää laajan valikoiman älykkäitä

Lisätiedot

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 6.8.2015

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 6.8.2015 Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 6.8.2015 MALLI HV VAIHTEISTO CO2 g/km - TON HINTA Duster TCe 125 S&S 4x2 Jubileum+ 125 6-v man 138 Jubileum+ 15 862,34 4 527,66 20 390 335 515 Duster TCe 125 S&S 4x4 Jubileum+

Lisätiedot

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT

www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT www.peugeot.fi HYÖTYAJONEUVOT 68349_Peugeot_tavaraautoesite.indd 1 19.9.2014 12.13 Peugeot Partner VAN on paitsi käytännöllinen ja taloudellinen, myös mukava ja tyylikäs. Siis oikea ammatinharjoittajan

Lisätiedot

Uusi Honda Jazz. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi

Uusi Honda Jazz. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi Uusi Honda Jazz Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset ja kuvat on tarkoitettu vain antamaan yleiskuva

Lisätiedot

Varustelu. = Vakiovaruste, = Maksullinen lisävaruste, A = Maksullinen valinnainen lisävaruste.

Varustelu. = Vakiovaruste, = Maksullinen lisävaruste, A = Maksullinen valinnainen lisävaruste. Turvallisuusvarusteet Kuva, Classic Elegance Sport Onnettomuustilanteessa suojaava MAIDAS-törmäysvoimien vaimennusjärjestelmä, kolmois-h-palkisto SRS-turvajärjestelmä keskusohjausyksikkö ja törmäyssensorit,

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 10 12 13 112 14 15 16 17 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 140 [190] 380 140 [190] 380 140 [190] 340 120 [163] 340 120 [163] 340 120 [163]

Lisätiedot

CR-V Soichiro Honda Honda Motor Europe Finland

CR-V Soichiro Honda Honda Motor Europe Finland CR-V Ihmisen on tavoiteltava unelmiaan Soichiro Honda Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset ja kuvat

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. Charged Edition

Kampanjahinnasto. Charged Edition Kampanjahinnasto. BMW 2-sarjan Active Tourer BMW 5-sarjan Sedan Voimassa 1.1.2019 alkaen. BMW Suomi Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh: 020 734 5920 (Kotimaanpuhelun hinta kiinteän verkon ja

Lisätiedot

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset.

Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. VAIN YKSI ASKEL Tämä kuorma-auto sopii sinulle, jos työtehtäviisi kuuluvat jätehuolto, kunnallistekniset palvelut tai jakelukuljetukset. Sinulle, joka poistut ohjaamosta ja kiipeät takaisin monta kertaa

Lisätiedot

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän

luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän luettelo kaikki mallit ja uutuudet 2013 Löydä enemmän m at k a i luau tot Matkailuautolla matkustaminen on kätevä tapa päästä lähelle luontoa. Matkanteko on lisäksi oikein mukavaa, sillä ohjaamon ja asunto-osan

Lisätiedot

Civic Sedan. We only have one future and it will be made of our dreams, if we have the courage to challenge convention.

Civic Sedan. We only have one future and it will be made of our dreams, if we have the courage to challenge convention. Civic Sedan We only have one future and it will be made of our dreams, if we have the courage to challenge convention. Soichiro Honda Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Caravelle Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Caravelle Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Accord. Sedan ja Tourer. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi Accord 05/11/TH11104FI

Accord. Sedan ja Tourer. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi Accord 05/11/TH11104FI Accord Sedan ja Tourer Tiedot eivät sovellu mihinkään määrättyyn tuotteeseen markkinoilla. Honda Motor Co. Ltd. pidättää itsellään oikeuden muuttaa varustusta tai teknisiä tietoja ilman ennakkoilmoitusta.

Lisätiedot

UUSI LEGEND. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi

UUSI LEGEND. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi UUSI LEGEND Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset ja kuvat on tarkoitettu vain antamaan yleiskuva autosta.

Lisätiedot

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto

Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto Dacia Duster Jubileum+ Euro 6 Suositushinnasto 31.7.2015 MALLI HV VAIHTEISTO CO2 g/km - TON HINTA AUTO Duster TCe 125 S&S 4x2 Jubileum+ 125 6-v man 138 Jubileum+ 15 862,34 4 527,66 20 390 335 515 Duster

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Honda Civic 5d lisävarusteet

Honda Civic 5d lisävarusteet Honda Civic 5d lisävarusteet Eleganssia Sisätilat Pukeudu parhaimpiisi ja vie Honda Civicisi kaupunkikierrokselle. Hondan urheilullista luonnetta korostavat Tee itse oma unelma-autosi lisävarusteet vetävät

Lisätiedot

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

Accord. Sedan & Tourer. Think for yourself and don t follow in other people s footsteps. Soichiro Honda

Accord. Sedan & Tourer. Think for yourself and don t follow in other people s footsteps. Soichiro Honda Accord Sedan & Tourer Think for yourself and don t follow in other people s footsteps. Soichiro Honda Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta.

Lisätiedot

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto

MECHRON www.hako.fi. Tekniset tiedot. Malli Mechron 2210 Moottori. 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) Voimansiirto Tekniset tiedot Malli Mechron 2210 Moottori malli tyyppi teho iskutilavuus kierrosluku polttoainetankki 3C100LWU 3 syl. nestejäähdytteinen 4-tahti Diesel 16,4 kw (22 hv) 1007 cm³ 2200 rpm 28 litraa Voimansiirto

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

Uusi Civic Sedan. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010

Uusi Civic Sedan. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 Uusi Civic Sedan Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset ja kuvat on tarkoitettu vain antamaan yleiskuva

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 Hätäaputoiminnolla* varustettu Ford SYNC Liikkuva toimisto Ford SYNC tarjoaa mahdollisuuden käyttää useimpia MP3-soittimia, Bluetooth -varustettuja puhelimia ja USB-asemia ääniohjauksella

Lisätiedot

Uusi Hyundai ix35 tarjoaa enemmän ajonautintoa, uutta tekniikkaa sekä parempaa varustelua

Uusi Hyundai ix35 tarjoaa enemmän ajonautintoa, uutta tekniikkaa sekä parempaa varustelua Uusi Hyundai ix35 tarjoaa enemmän ajonautintoa, uutta tekniikkaa sekä parempaa varustelua Nopeimmin koskaan myynyt Hyundai-malli Euroopassa saa lisää hienostuneisuutta sisälle ja ulos Parantunut voimansiirto

Lisätiedot

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus LISÄVARUSTEHINNASTO SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus 11-2013 STYLE PACK Sisältää: kromipaketin, taiteltavan laukun, kynnyslistat, tekstiilimattosarjan,

Lisätiedot

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA

UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA UUSI MOFFETT M4 NX HUIPPUSUORITUSKYKYÄ JA PALJON MUUTA TUOTE-ESITE M4 TUTUSTU SEURAAVAAN SUKUPOL MOFFETT M4 NX VEEN Seuraavan sukupolven MOFFETT M4 NX nostaa Euroopan luotetuimman ajoneuvotrukin suorituskyvyn

Lisätiedot

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi

TriflexAIR. Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Pyörätuoli- ja paaritkuljetusten uusi standardi TriflexAIR Floor Täysin integroitu lattiajärjestelmä TriflexAIR Floor on täydellinen, helppokäyttöinen kiinnikejärjestelmä, joka takaa turvallisen,

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 112 10 11 12 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 140 [190] 120 [163] 100 [136] 380 340 300 140 [190] 120 [163] 100 [136] 380

Lisätiedot

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä

Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Maakaasuyhdistyksen kevätpäivä 23.04.2009 Esitys: Mercedes-Benz hyötyajoneuvot maakaasukäy t tö i s i n ä Asko Salminen Veho Group Oy Ab Mercedes-Benz hyötyajoneuvot PL 118 / Lommilanrinne 3 02771 ESPOO,

Lisätiedot

1

1 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 112 13 [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] [Nm] 420 kw [PS] 160 [218] 380 340 300 260 140 [190] 120 [163] 100 [136] 80 [109] 380 340 300 260 140 [190] 120

Lisätiedot

2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 112 17 18 19 20 21 22 4 5 8 9 23 4 1 3 5 6 7 2 24 25 26 27 28 29 30 31 32 34 36 38 39 Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmä Ford Transit Ford Transit -mallisto

Lisätiedot

Insight. Monet suunnittelevat hybridimalleja. Hondalla on jo kolme.

Insight. Monet suunnittelevat hybridimalleja. Hondalla on jo kolme. Insight Monet suunnittelevat hybridimalleja. Hondalla on jo kolme. Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Autojen varustelu vaihtelee mallikohtaisesti.

Lisätiedot

Nopeudenrajoitin. Perusväri (Cristal valkoinen) 0 0,00 0. Erikoisväri (Eclair keltainen ja Dragée sininen) 200 35,19 235,19

Nopeudenrajoitin. Perusväri (Cristal valkoinen) 0 0,00 0. Erikoisväri (Eclair keltainen ja Dragée sininen) 200 35,19 235,19 UUSI RENAULT TWINGO Suositushinnasto 6.6.05 VERSIO HV CO G/KM VAIHTEISTO AUTOVEROTON HINTA ARVIOITU AUTOVERO * YHTEENSÄ KÄYTTÖETU Twingo SCe 70 S&S Expression 70 95 5v manuaali 55,7 94,8 90 5 45 Twingo

Lisätiedot

m{zd{ 6 -hinnasto 4. helmikuuta 2010

m{zd{ 6 -hinnasto 4. helmikuuta 2010 m{zd{ 6 -hinnasto 4. helmikuuta 2010 M{ZD{ 6 Sedan voimassa 4.2.2010 alkaen Versio Vapaa autoetu Käyttöetu Autoveroton ohjehinta, AUTON HINTA (alv 22%) Arvioitu autovero, Kokonaishinta, Metalliväri METALLIVÄRIN

Lisätiedot

Lada Priora Sedan 1,6 8-v (21701) standart (00) (010) turvalliset sisustusmateriaalit, 9 jarrutehostin, jäähdytetyt etujarrulevyt, sävypeilit,

Lada Priora Sedan 1,6 8-v (21701) standart (00) (010) turvalliset sisustusmateriaalit, 9 jarrutehostin, jäähdytetyt etujarrulevyt, sävypeilit, Lada Priora Sedan 1,6 8-v (21701) standart (00) (010) turvalliset sisustusmateriaalit, 9 jarrutehostin, jäähdytetyt etujarrulevyt, sävypeilit, sähkösäätöiset ajovalot, kuljettajan turvatyyny, etuturvavöiden

Lisätiedot

UUSI CORSA OPC -HINNASTO

UUSI CORSA OPC -HINNASTO UUSI CORSA OPC -HINNASTO Uusi Opel Corsa täydentyy mallisarjan huipulle nousevalla Corsa OPC:llä. Jo uutuuden ulkonäkö kertoo siinä piilevästä voimasta ja nopeudesta. Kirkas sininen väri on Opelilla OPCmallien

Lisätiedot

Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk

Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk Malli Uusi Mazda6 Sedan Voimassa alk. 4.2.2010 ohjehinta,,, n lisähinta 1.8 Comfort 5MT 4d UK1 580 415 20 000,00 5 697,25 25 697,25 600,00 173,21 773,21 152 1.8 Dynamic 5MT 4d UK2 590 425 20 650,00 5 884,82

Lisätiedot

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180

MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 DS 5 TEKNISET TIEDOT JA VAKIOVARUSTEET Elokuu 2015 DS 5 TEKNISET TIEDOT elokuu 2015 MOOTTORI e-thp 165 BlueHDi 120 BlueHDi 180 Iskutilavuus cm 3 1598 1560 1997 Suurin teho kw/rpm 121/6000 88/3600 133/3750

Lisätiedot

jeep renegade AlkuperäiseT suomi.

jeep renegade AlkuperäiseT suomi. jeep renegade suomi. AlkuperäiseT lisävarusteet HenkilökoHtaista tyyliä 18 kevytmetallivanneetalli Vanne 17 kevytmetallivanne Mitat 7JX18 Mitat 7JX17 nro. 735604711 nro. 735604691 18 kevytmetallivanne

Lisätiedot

Kevytautojen koeajotilaisuus Nokia, Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry

Kevytautojen koeajotilaisuus Nokia, Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry Kevytautojen koeajotilaisuus Nokia, 9.10.2018 Toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry Perustelut kevytautojen lainsäädännölle kevytautojen salliminen parantaisi huomattavasti nuorten liikenneturvallisuutta,

Lisätiedot

Tariffointi, ryhmän 87 tuotteet. Verkkoseminaari

Tariffointi, ryhmän 87 tuotteet. Verkkoseminaari Tariffointi, ryhmän 87 tuotteet Verkkoseminaari 3.5.2018 Esityksen sisältö Käydään läpi osittain esimerkkien kautta XVII jakson kate yleisellä tasolla XVII jakson jaksohuomautuksia ja ensimmäinen lisähuomautus

Lisätiedot

Täysin uuden Ford Mondeon moottorivalikoima on kaikkien aikojen laajin: saatavana on nyt jo 14 erilaista moottorivaihtoehtoa

Täysin uuden Ford Mondeon moottorivalikoima on kaikkien aikojen laajin: saatavana on nyt jo 14 erilaista moottorivaihtoehtoa 18.2.2015 Helsinki Ford kasvattaa uuden Mondeon moottorivalikoimaa: nyt saatavana jo14 bensiini-, diesel- ja hybridimallia Täysin uuden Ford Mondeon moottorivalikoima on kaikkien aikojen laajin: saatavana

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

JAZZ. Special Edition. Ihmisen on tavoiteltava unelmiaan

JAZZ. Special Edition. Ihmisen on tavoiteltava unelmiaan JAZZ Special Edition Ihmisen on tavoiteltava unelmiaan Soichiro Honda Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset

Lisätiedot

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business.

BMW Business. www.bmw.fi. Ajamisen iloa. BMW Business. BMW. Ansaittu ajonautinto. i BMW on investoinut yli 1,2 miljardia euroa BMW EfficientDynamics -teknologioiden kehitykseen. Panostuksen ansiosta voit nauttia ajamisen ilosta ylivoimaisella tehon ja kulutuksen

Lisätiedot

Civic 5-ovinen. A car that is not fun to drive is not a car at all Soichiro Honda

Civic 5-ovinen. A car that is not fun to drive is not a car at all Soichiro Honda Civic 5-ovinen A car that is not fun to drive is not a car at all Soichiro Honda Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat,

Lisätiedot

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0863

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0863 NISSAN NV200 Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO6 01.01.2018 01.01.2018 NV200 HINNASTO Hinta Korimalli Moottori Takaovet Sivuovet Tavaratila m 3 Vaihteist o Varustetaso CO 2 (g/km) Yhdistetty

Lisätiedot

SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA.

SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA. SYNTYNYT VOITTAMAAN. TÄYSIN UUSI BMW 5-SARJA. KOE MENESTYS. Täysin uusi BMW 5-sarja on yhdistelmä rohkeaa dynaamisuutta ja modernia ylellisyyttä. Samalla se tulee jatkamaan BMW 5-sarjan menestystä luokkansa

Lisätiedot

Renault SCENIC & GRAND SCENIC

Renault SCENIC & GRAND SCENIC Uusi Renault SCENIC & GRAND SCENIC Tekniset tiedot ja värit Tekniset tiedot SCENIC / GRAND SCENIC (7 istuinta) Energy TCe 115 Energy TCe 130 Energy dci 110 Energy dci 110 EDC Energy dci 160 EDC Polttoaine

Lisätiedot

Uusi Honda Civic. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010

Uusi Honda Civic. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 Uusi Honda Civic Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset ja kuvat on tarkoitettu vain antamaan yleiskuva

Lisätiedot

Civic. 5-ovinen. A car that is not fun to drive is not a car at all Soichiro Honda

Civic. 5-ovinen. A car that is not fun to drive is not a car at all Soichiro Honda Civic 5-ovinen A car that is not fun to drive is not a car at all Soichiro Honda Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat,

Lisätiedot

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D

METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D METSÄKONEET 770D HARVESTERIT 770D Tehokkuutta harvennuksille - John Deere 770D John Deere 770D -harvesteri on oikea valinta harvennuksille ja pienten puiden käsittelyyn. Nelipyöräinen ja pienikokoinen

Lisätiedot

Volvo FH ja I-Save POLTTOAINEEN SÄÄSTÄMINEN EI OLE KOSKAAN OLLUT NÄIN VAIVATONTA

Volvo FH ja I-Save POLTTOAINEEN SÄÄSTÄMINEN EI OLE KOSKAAN OLLUT NÄIN VAIVATONTA Volvo FH ja I-Save POLTTOAINEEN SÄÄSTÄMINEN EI OLE KOSKAAN OLLUT NÄIN VAIVATONTA Lyömätön kaukoliikenneauto Polttoaineesta puhuttaessa kyse ei ole pelkästään säästöjen suuruudesta vaan myös siitä, miten

Lisätiedot

2014-12. Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. 3TAI 100 000 KM VUODEN TAKUU. SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN

2014-12. Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. 3TAI 100 000 KM VUODEN TAKUU. SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN 2014-12 Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. VUODEN TAKUU 3TAI 100 000 KM SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN DESIGN "AVENTURE" Lokasuojien levikkeet, eteen ja taakse 8201274674 622

Lisätiedot

Anna nostotarpeen ratkaista valintasi

Anna nostotarpeen ratkaista valintasi Suomi Anna nostotarpeen ratkaista valintasi Viking on 25 vuoden tulos hoitotyön potilasnostoista saadusta kokemuksesta. Kaikki tieto erilaisista nostotarpeista, ergonomisista ja toiminnallisista vaatimuksista,

Lisätiedot

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT Tulostettu 22 / 9 / 2017 Katso ehdot viimeiseltä sivulta HINNAT JA TEKNISET TIEDOT KATSELE ALKAEN 83,442.09 18" kevytmetallivanteet, 235/65R18 renkailla Mukautuva kaistavahti Mukautuva vakionopeussäädin

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa alkaen.

Kampanjahinnasto. Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa alkaen. Kampanjahinnasto BMW Group Business Exclusive xdrive Edition BMW 3-sarjan Sedan BMW 3-sarjan Touring BMW 3-sarjan Gran Turismo Voimassa 5.7.2017 alkaen. BMW Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa www.bmw.fi Puh:

Lisätiedot

Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille

Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille HYLLYSTÖT TEHOKÄYTTÖÖN RFID-TEKNIIKALLA Uusi siirtohyllystö kevyille kuormille Sähköiset hyllyjärjestelmät Kaikki SCHÄFERin varasto- ja hyllyjärjestelmät voidaan asentaa siirrettäville alustoille. Periaate

Lisätiedot

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT

HINNAT JA TEKNISET TIEDOT Tulostettu 21 / 10 / 2017 Katso ehdot viimeiseltä sivulta HINNAT JA TEKNISET TIEDOT KATSELE ALKAEN 181,512.58 18" Brembo jarrut takana 19" Brembo jarrut edessä 19" kevytmetallivanteet (255/35R19 edessä

Lisätiedot

Uuden sukupolven i30 ensi-ilta Frankfurtin autonäyttelyssä 2011

Uuden sukupolven i30 ensi-ilta Frankfurtin autonäyttelyssä 2011 Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Jonna Nevalainen Tiedotuspäällikkö Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi Uuden sukupolven i30 ensi-ilta Frankfurtin autonäyttelyssä

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. xdrive Edition.

Kampanjahinnasto. xdrive Edition. Kampanjahinnasto. xdrive Edition. Voimassa alkaen 1.1.2016. BMW Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa Puh. 09 613 741 www.bmw.fi BMW 1-sarjan Hatchback. xdrive Edition 118d xdrive Edition 1U51 Diesel 1995 110

Lisätiedot

Dacia Duster Black Shadow Kampanjahinnasto Autoja rajoitettu erä, rekisteröitävä mennessä.

Dacia Duster Black Shadow Kampanjahinnasto Autoja rajoitettu erä, rekisteröitävä mennessä. Dacia Duster Black Shadow Kampanjahinnasto 25.11.2016. Autoja rajoitettu erä, rekisteröitävä 31.12.2016 mennessä. VERSIO VETOTAPA HV AUTO-VERO* AUTO TCe 125 S&S 4x2 Black Shadow 4x2 125 138 6-v man 13

Lisätiedot

City-paketti: Takapysäköintitutka ja sähköisesti koria vasten taittuvat peilit - 400 400 87,51-100,48 487,51-500,48

City-paketti: Takapysäköintitutka ja sähköisesti koria vasten taittuvat peilit - 400 400 87,51-100,48 487,51-500,48 RENAULT CAPTUR Suositushinnasto 16.3.2015 VERSIO ECO2 HV CO2 G/KM VAIHTEISTO AUTOVEROTON HINTA ARVIOITU AUTOVERO * YHTEENSÄ KÄYTTÖETU Energy TCe 90 S&S Authentique 90 113 man 5-v 14 315,79 3 074,21 17

Lisätiedot

2 6 7 8 9 10 12 112 13 14 17 18 19 20 4 5 8 9 21 4 1 3 5 6 7 2 24 26 28 29 30 31 Ulkovarusteet Trend Elektroninen ajovakauden hallintajärjestelmäø1 Muotoilu ja ulkovarusteita Elektroninen ajovakauden

Lisätiedot

M{ZD{ CX _15R1_CX3_V3_COVERS.indd /05/ :22:22

M{ZD{ CX _15R1_CX3_V3_COVERS.indd /05/ :22:22 M{ZD{ CX-3 3 4 5 6 7 8 9 LAADUN TUNTU 10 11 12 13 MZD CONNECT OSAA MYÖS SUOMEA *MZD Connect on edistyksellinen Bluetooth@ -tieto/ viihdejärjestelmä. Voit yhdistää älypuhelimesi osaksi autoa; yhteystiedot,

Lisätiedot

Uusi dynaaminen Prius HUOLELLISESTI KEHITETTYÄ ETUMATKAA

Uusi dynaaminen Prius HUOLELLISESTI KEHITETTYÄ ETUMATKAA UUSI PRIUS Uusi dynaaminen Prius HUOLELLISESTI KEHITETTYÄ ETUMATKAA Jo vuodesta 1997 Prius on näyttänyt tietä autoilun tulevaisuudelle. Sen edistyksellinen hybriditeknologia ja huomiota herättävän moderni

Lisätiedot

Uusi Honda FR-V. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi

Uusi Honda FR-V. Honda Motor Europe Finland Hiomotie 6 B, 00380 HELSINKI Puhelin: 09-5868 010 www.honda.fi Uusi Honda FR-V Honda Motor Europe pidättää oikeuden varusteiden ja teknisten tietojen muutoksiin ennalta ilmoittamatta. Yksityiskohdat, värit, kuvaukset ja kuvat on tarkoitettu vain antamaan yleiskuva

Lisätiedot

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0824b

NISSAN NV200. Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO FI-16C-0824b NISSAN NV200 Hinnasto, varusteet, tekniset tiedot, värit EURO6 01.01.2017 01.01.2017 NV200 HINNASTO Hinta Korimalli Moottori Takaovet Sivuovet Tavaratila m 3 Vaihteisto Varustetaso CO 2 (g/km) Yhdistetty

Lisätiedot

Ryhmä 8-01 Helsinki 0810. Vetokoukut

Ryhmä 8-01 Helsinki 0810. Vetokoukut Ryhmä 8-01 Helsinki 0810 Vetokoukut Westfalia-vetokoukut Westfalia-vetokoukut Saksalainen Westfalia on 12 miljoonalla valmistetulla vetokoukullaan yksi maailman johtavista vetokoukkuvalmistajista. Westfalia

Lisätiedot

Uusi FORD FOCUS. Uusi FORD MONDEO

Uusi FORD FOCUS. Uusi FORD MONDEO Uusi FORD FOCUS Uusi FORD MONDEO Uusi FORD MONDEO Uusi Ford Mondeo tekee vaikutuksen ajo-ominaisuuksillaan ja ulkonäöllään. Vuoden 2015 alussa tuleva täysin uusi Ford Mondeo on täydellinen yhdistelmä innovatiivista

Lisätiedot

KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA

KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA KÄSIKIRJAN TÄYDENNYSOSA Seuraavat tiedot on luettava Range Roverin omistajan käsikirjan (LRL 33 02 61 131) yhteydessä. Näissä ohjeissa viitataan lisätietoihin, jotka eivät olleet saatavana Range Roverin

Lisätiedot

UUDEN DACIA SANDERON JA STEPWAYN MYYNTI KÄYNNISTYNYT

UUDEN DACIA SANDERON JA STEPWAYN MYYNTI KÄYNNISTYNYT Lehdistötiedote 9.1.2013 UUDEN DACIA SANDERON JA STEPWAYN MYYNTI KÄYNNISTYNYT Dacia Sanderon ja Stepwayn ennakkomyynti on käynnistynyt. Uusi Sandero on tulevana viikonloppuna nähtävillä seuraavilla jällenmyyjillä/paikkakunnilla:

Lisätiedot

M a l l i s to 2 0 1 4

M a l l i s to 2 0 1 4 Mallisto 2014 Tervetuloa Starcraft-maailmaan! Kun on kyse todellisesta legendasta Van maailmassa, on olemassa vain yksi auto, jonka kanssa suomalaiset ovat tottuneet toimimaan jo vuosikymmeniä - Starcraft.

Lisätiedot

Kampanjahinnasto. Summer Edition. BMW 3-sarjan Sedan & Touring & GT BMW 4-sarjan Gran Coupe BMW 5-sarjan Sedan & Touring. Voimassa alkaen.

Kampanjahinnasto. Summer Edition. BMW 3-sarjan Sedan & Touring & GT BMW 4-sarjan Gran Coupe BMW 5-sarjan Sedan & Touring. Voimassa alkaen. Kampanjahinnasto.. (Rajattu määrä varastoautoja) BMW 3-sarjan Sedan & Touring & GT BMW 4-sarjan Gran Coupe BMW 5-sarjan Sedan & Touring Voimassa 12.7.2019 alkaen. BMW Suomi Oy Ab Äyritie 8 b 01510 Vantaa

Lisätiedot

SEAT Mii. Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet

SEAT Mii. Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet SEAT Mii Tekniset tiedot Mitat Vakiovarusteet Mii - Tekniset tiedot 1.0 60 hv Ecomotive Moottori Moottorin rakenne 3-sylinterinen bensiinimoottori, 4 venttiiliä/sylinteri Iskutilavuus, l/cm³ 999 Suurin

Lisätiedot

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi.

Iveco Daily. Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Iveco Daily Tee hyvästä pakettiautosta entistäkin parempi. Olet ostanut pakettiauton, joka voi olla liiketoimintasi tärkein osa pitkänkin aikaa. Pakettiauto on kuitenkin vain kuori, ja sinun tulee miettiä

Lisätiedot

TUOTE- NUMERO HINTA TUOTE KUVA SPACE CAB DOUBLE CAB VANTEET. Aluvanne 7x16" X X S710 749. Aluvanne 7x17" X X S770-17 933 MATTOSARJAT

TUOTE- NUMERO HINTA TUOTE KUVA SPACE CAB DOUBLE CAB VANTEET. Aluvanne 7x16 X X S710 749. Aluvanne 7x17 X X S770-17 933 MATTOSARJAT VANTEET Aluvanne 7x16" S710 749 Aluvanne 7x17" S770-17 933 TALVIRENGASPAKETIT MATTOSARJAT Kysy tarjous jälleenmyyjätäsi Kumimattosarja eteen 5867605310 45 Kumimattosarja eteen ja taakse 5867605330 84 Tekstiilimattosarja

Lisätiedot

All-New TUOTESTRATEGIA. historia 2004 ~ ~

All-New TUOTESTRATEGIA. historia 2004 ~ ~ Uusi TUOTEINFO TUOTESTRATEGIA historia 2004 ~ 2010 2011 ~ 2016 2017 TUOTESTRATEGIA Mitat verrattuna kilpailijoihin Uusi Pituus x Leveys x Korkeus // Akseliväli (mm) 3,595 x 1,595 x 1,485 // 2,400 Up! 3,540

Lisätiedot

Civic Hybrid 01 02 JOHDANTO MIKSI HIILIDIOKSIDIPÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN TEKEE MEIDÄT TODELLA ONNELLISIKSI Vaikka jokin asia onkin vakava, miksi emme voisi olla siitä onnellisia? Hondalla olemme aina nähneet

Lisätiedot

Alkuperäiset lisävarusteet. Sedan & Tourer

Alkuperäiset lisävarusteet. Sedan & Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Sedan & Tourer Ensivaikutelma on tärkein 02 03 Uusi vuosimallin 2009 Accord Sedan ei ole upea auto vain kokonsa ja ylellisen sisustuksensa ansiosta. Se säteilee ympärilleen tarjoamaansa

Lisätiedot

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO Offroad-paketti ulkovarusteet kevytmetallivanteet ja pölykapselit sisävarusteet kuljetus lämmitys

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO Offroad-paketti ulkovarusteet kevytmetallivanteet ja pölykapselit sisävarusteet kuljetus lämmitys LISÄVARUSTEHINNASTO SISÄLLYSLUETTELO Offroad-paketti ulkovarusteet kevytmetallivanteet ja pölykapselit sisävarusteet kuljetus lämmitys 04-2014 OFF ROAD SETTI TUOTEKUVAUS TUOTENRO KUVA HINTA Off road setti

Lisätiedot