BIOMETRINEN TUNNISTUS MIKA RÖNKKÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "BIOMETRINEN TUNNISTUS MIKA RÖNKKÖ"

Transkriptio

1 BIOMETRINEN TUNNISTUS MIKA RÖNKKÖ

2 MITÄ ON BIOMETRINEN TUNNISTUS Tapa ja sen taustalla oleva teknologia, jolla henkilö voidaan tunnistaa käyttämällä yhtä tai useampaa biologista piirrettä. Nykyään osataan hyödyntää useita eri ihmisen biologia piirteitä, joilla henkilö voidaan tunnistaa. Esimerkiksi silmän eri osat ovat uniikkeja jokaisella. Vanhin hyödynnetty piirre ihmisessä on sormenjälki, jota käytettiin jo antiikin Kiinassa savisinettien tunnistamiseen. Biometrisen tunnistuksen kehitystä on edesauttanut paljon tietokantojen kehitys ja analogisen datan digitalisaatio. Riippumatta siitä minkälaista biometristä metodiikkaa käytetään, on tunnistautumisprosessi aina sama. Ensiksi henkilön uniikista biometrisestä piirteestä otetaan näyte ja se tallennetaan tietokantaan. Tämän jälkeen kun tunnistautumista tarvitaan, otetaan uusi näyte tunnistettavalta henkilöltä ja verrataan sitä tietokannassa olevaan. Jos nämä kaksi näytettä ovat samanlaiset on henkilö sama.

3

4 ERI TYYPPISET BIOMETRISET TUNNISTAMISET Voidaan jakaa: kemiallinen-, visuaalinen-, avaruudellinen-, käytös-, haju- ja auditiivinen-biometriaan. Silmä(t) (visuaalinen) - Tunnistetaan henkilö iiriksen avulla - Tunnistetaan henkilö verkkokalvon avulla, hyödyntämällä verkkokalvon verisuonia. Kasvot (visuaalinen) - Analysoidaan kasvojen muotoja tai kuvioita todentamiseen tai tunnistamiseen. Korva (visuaalinen) - Tunnistetaan käyttäjä korvan muodosta ja jos kyseessä matkapuhelin niin korvien ja posken yhdistelmästä. Sormenjälki (visuaalinen) - Hyödynnetään sormen ihon kohoumista ja matalista kohdista muodostuvaa kuviota. Sormen geometria (visuaalinen/avaruudellinen) - Tunnistetaan sormi 3D-geometrian avulla.

5 Kämmenen geometria (visuaalinen/avaruudellinen) - Tunnistetaan henkilö kämmenen geometrialla, esimerkiksi sormien pituus ja kämmenen leveys. Ääni (auditiivinen) - Olemassa kahta erilaista: tunnistamista ja todentamista. - Tunnistamisella tarkoitetaan metodiikkaa, jossa äänen perusteella pyritään tunnistamaan puhuja, eli kertomaan kuka puhuja on. Käytännössä verrataan äänen biometriaa muihin tietokannassa oleviin ääninäytteisiin - Todentamisella tarkoitetaan puhujan väittämän identiteetin tarkistamista eli nyt saatua ääninäytettä verrataan tietokannassa olevaan ääninäytteeseen henkilöstä, keneksi nyt puhuva väittää olevansa. DNA (kemiallinen) - Tunnistetaan henkilö DNA:n segmenttien avulla. Askellus (käytöksellinen) - Tunnistetaan henkilö askelluksesta tai tavasta miten henkilö kävelee. Tuoksu - Tunnistaminen hajun tai tuoksun perusteella.

6 Suonet (visuaalinen) - Tunnistetaan henkilö sormessa tai kämmenessä olevien suonien muodostaman kuvion avulla. Signeeraus (visuaalinen/käytöksellinen) - Kahta eri tyyppiä: staattista ja dynaamista. - Staattisessa verrataan visuaalisesti kahta eri signeerausta ja pyritään selvittämään miten samanlaisia ne ovat. - Dynaamisella tarkoitetaan itse kirjoitusprosessin vertaamista toiseen. Konekirjoitus (käytöksellinen) - Tunnistetaan käyttäjä uniikeista piirteistä siitä miten käyttäjä syöttää tietoa. Sydämen lyönnit - Tunnistus sydämen sykkeen avulla. Käytännössä verrataan sydänsähkökäyrää eli EKG.

7 MISSÄ KÄYTETÄÄN Periaatteessa voidaan korvata kaikki salasanat ja avaimet sekä henkilökortit kuten passit ja ajokortit. Ei tule tätä kuitenkaan tekemään vielä pitkiin aikoihin. Käyttökohteita on kuitenkin monia: Lentokentät Iirisskannerit ollut jo monia vuosia käytössä suurilla lentokentillä. Halukkaiden matkustajien tiedot tallennetaan kansainväliseen tietokantaa. Nopeuttaa passintarkastusta. Pääsy rakennuksiin Sormenjälkitunnistus käytössä monissa ns. high security -rakennuksissa. Varmistetaan, että vain luvan saaneet pääsevät käsiksi rakennukseen ja sen tietoihin. Esimerkiksi Googlen datacenttereissä monta kerrosta eri tasoisia turvatoimia. Autot Monia eri käyttökohteita. Esimerkiksi puheentunnistus käskyttäessä autoa tai itse autoon pääsy voi vaatia biometristä tunnistautumista. Intian Aadhaar-ohjelma Maailman suurin biometrinen tietokanta milj. asukasta tietokannassa, pyritään saamaan koko väestö (1,2 miljardia) seuraavien vuosien aikana. Syyskuussa 2015 järjestelmässä oli 925 milj. asukasta. Käytännössä kerätään biometrista sekä demografista dataa asukkaista ja annetaan asukkaille 12-numeroinen Aadhaar -numero. Esimerkkejä hyödyistä: Valtion avustus nestekaasun ostossa, nopea passin saaminen, eläkkeet, pankkitilin avaaminen, omat henkilökohtaiset dokumentit valtion serverille ja avaimena Aadhaar-numero jne.

8 ONGELMAT JA HAASTEET Ihmisen arvokkuus Yksityisyys Ihmisen muuttaminen kokoelmaksi biometrisia parametreja koetaan laskevan ihmisarvoa. Tapaus Giorgio Agamben ja vierailu Yhdysvaltoihin. USA:ssa vierailevalta otetaan sormenjälki ja vierailija kuvataan. Agamben kieltäytyi tulemasta maahan protestina tälle menettelylle. Hänestä tällainen biometrisen datan kerääminen on bio-poliittista tatuointia ja vertasi tätä juutalaisten tatuointiin holokaustin aikana. Unintended functional scope Tunnistus menee pelkkää tunnistamista pitemmälle, esimerkiksi kasvaimen löytymiseen. Unintended application scope Tunnistusprosessi tunnistaa kohteen oikein, vaikka kohde ei halunnut tunnistautua. Covert identification Vaara omistajille Esimerkiksi kohteen kasvojen tunnistaminen suuresta yleisöstä, ilman että kohde haluaa millään tavalla tunnistautua. Jos arvoesineet yms. on lukittu biometrisen tunnistautumisen taakse, on esineiden omistaja vaarassa Malesiassa autovarkaat leikkasi MB s- luokan auton omistajan sormen irti varastaakseen auton.

9 TULEVAISUUS https://www.youtube.com/watch?v=88rjg8gm_di

10 LÄHTEET https://en.wikipedia.org/wiki/biometrics

Biometristä käsipäivää! Fujitsu PalmSecure

Biometristä käsipäivää! Fujitsu PalmSecure Biometristä käsipäivää! Fujitsu PalmSecure Biometrisen tunnistamisen liiketoiminnallisia ja arkisia sovelluksia Tietoturvapäivä Turku ICT Week 2017 Tuukka Kekarainen IAM-arkkitehti, CISSP Fujitsu Enterprise

Lisätiedot

Ulkomaalaisten lupa-asiat. Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012

Ulkomaalaisten lupa-asiat. Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012 Ulkomaalaisten lupa-asiat Ylitarkastaja Pentti Sorsa Maahanmuuttovirasto, Maahanmuuttoyksikkö 21.5.2012 Viisumi vai oleskelulupa? Viisumi on maahantulolupa lyhytaikaista ja tilapäistä, enintään kolme kuukautta

Lisätiedot

Parhain terveisin, Sakari Arvela. Rikostekninen laboratorio. Forensic laboratory. Customer driven services. Asiakaskeskeistä palvelutuotantoa

Parhain terveisin, Sakari Arvela. Rikostekninen laboratorio. Forensic laboratory. Customer driven services. Asiakaskeskeistä palvelutuotantoa 1 Hei Ali, Kiitokset Erkki Sippolalle osoittamastasi viestistä. Erkki antoi minulle tehtäväksi vastata tähän, koska asia liittyy läheisemmin minun asiantuntemukseeni ja toimenkuvaani. Alla on kommenttini.

Lisätiedot

T3.2.1 Raportti, Fujitsu PalmSecure biometrinen tunnistus

T3.2.1 Raportti, Fujitsu PalmSecure biometrinen tunnistus T3.2.1 Raportti, Fujitsu PalmSecure biometrinen tunnistus Fujitsu PalmSecure on biometrinen tunnistin, jonka avulla henkilö voidaan tunnistaa kämmentä lukemalla. Tunnistimelle luvataan parempaa tunnistustarkkuutta

Lisätiedot

BioLock sormenjälkitunnistin

BioLock sormenjälkitunnistin BioLock sormenjälkitunnistin Valnes BioLock-sormenjälkitunnistin Valnes BioLock on ensimmäinen säänkestävä sisä- ja ulkokäyttöön soveltuva solmenjälkitunnistin, jonka tekee konttori- tai asuintiloihin

Lisätiedot

Biometrinen tunnistaminen identiteetin hallinnassa

Biometrinen tunnistaminen identiteetin hallinnassa HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET UNIVERSITY OF HELSINKI Biometrinen tunnistaminen identiteetin hallinnassa Tuomas Puikkonen tpuikkon@cs.helsinki.fi 24. maaliskuuta 2011 Tietojenkäsittelytieteen

Lisätiedot

Eurooppalaiset kuluttajat valmiita käyttämään biometrista tunnistautumista maksujen varmentamisessa

Eurooppalaiset kuluttajat valmiita käyttämään biometrista tunnistautumista maksujen varmentamisessa TIEDOTE Eurooppalaiset kuluttajat valmiita käyttämään biometrista tunnistautumista maksujen varmentamisessa Kaksi kolmasosaa eurooppalaisista kuluttajista haluaa käyttää biometrista tunnistautumista maksaessaan

Lisätiedot

Biometriikka. Markku Metsämäki, SFS/SR 302 Biometriikka puheenjohtaja Guiart Oy suunnittelujohtaja

Biometriikka. Markku Metsämäki, SFS/SR 302 Biometriikka puheenjohtaja Guiart Oy suunnittelujohtaja Biometriikka, SFS/SR 302 Biometriikka puheenjohtaja Guiart Oy suunnittelujohtaja SFS on jäsenenä kansainvälisessä standardisoimisjärjestössä ISOssa (International Organization for Standardization) ja eurooppalaisessa

Lisätiedot

Biometristen järjestelmien yksityisyys. haasteet ja mahdollisuudet

Biometristen järjestelmien yksityisyys. haasteet ja mahdollisuudet Biometristen järjestelmien yksityisyys haasteet ja mahdollisuudet Diplomityö Turun yliopisto Informaatioteknologian laitos Ohjelmistotekniikka 2015 Antti Adamsson Tarkastajat: Antti Hakkala Sami Hyrynsalmi

Lisätiedot

Fassment-projektin alustava analyysi

Fassment-projektin alustava analyysi Fassment-analyysi Fassment-projektin alustava analyysi Versio Päiväys Kommentit 1.0 1.4.2013 Uusyrityskeskukselle lähetetty versio 2.0 Uusyrityskeskuksen kommenttien pohjalta korjattu versio Fassment-analyysi

Lisätiedot

KÄSIGEOMETRIA BIOMETRISENA TUNNISTEENA

KÄSIGEOMETRIA BIOMETRISENA TUNNISTEENA Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tuotantotalouden tiedekunta Tietotekniikan koulutusohjelma Opintojakson CT50A6500 Älykkään laskennan seminaarin seminaarityö Johanna Pääkkönen (0382873) KÄSIGEOMETRIA

Lisätiedot

Vahva vs heikko tunnistaminen

Vahva vs heikko tunnistaminen Vahva vs heikko tunnistaminen Valtorin tietoturvaseminaari 2.4.2014 Tommi Simula Johtava asiantuntija, CISM, CISSP, GSEC, MCSE Valtori / Tietoturvapalvelut Mitä tunnistaminen on? Tunnistaa todeta itselleen

Lisätiedot

Lokalisointitestaus. Matti Vuori, www.mattivuori.net 1(17) 26.3.2009

Lokalisointitestaus. Matti Vuori, www.mattivuori.net 1(17) 26.3.2009 Lokalisointitestaus Lokalisointitestauksella varmistetaan se, että ohjelmisto toimii halutussa kohdemaassa oikein ja halutulla laatutasolla. Lokalisointitestaus ei ole pelkkää käännösten testausta, vaan

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JULKAISUJA 44/2003 /V. Sähköisen tunnistamisen menetelmät ja niiden sääntelyn tarve

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JULKAISUJA 44/2003 /V. Sähköisen tunnistamisen menetelmät ja niiden sääntelyn tarve LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JULKAISUJA 44/2003 /V Sähköisen tunnistamisen menetelmät ja niiden sääntelyn tarve Liikenne- ja viestintäministeriö Helsinki, 2003 Esipuhe Ajatus selvittää sähköisen tunnistamisen

Lisätiedot

Kaikkien osaaminen käyttöön

Kaikkien osaaminen käyttöön Kaikkien osaaminen käyttöön miksi aihe on Sitralle ja Suomelle keskeinen ja miten Sitran Ratkaisu 100 -haastekilpailu vie asiaa eteenpäin? Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 13.12.2016 Kaikkien osaaminen

Lisätiedot

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu

Siltaaminen: Piaget Matematiikka Inductive Reasoning OPS Liikennemerkit, Eläinten luokittelu Harjoite 2 Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: Eteneminen: TUTUSTUTAAN OMINAISUUS- JA Toiminnan tavoite ja kuvaus: SUHDETEHTÄVIEN TUNNISTAMISEEN Kognitiivinen taso: IR: Toiminnallinen taso: Sosiaalinen

Lisätiedot

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle

KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle KV-verkostot tunturissa Megatrendit & Ratkaisu 100 Suomi pärjää vain osaamiselle Kalle Nieminen, Sitra @nieminenkalle Miten haaste on valittu? 1. 2. 3. Kysyimme suomalaisilta, mikä haaste Suomen on ratkaistava?

Lisätiedot

4. Tunnistus ja todennus. Yleisesti turvamekanismit. Käsitteitä

4. Tunnistus ja todennus. Yleisesti turvamekanismit. Käsitteitä 1 4. Tunnistus ja todennus Käsitteitä Turvamekanismi, turvapalvelu, turvafunktio 1. Tietojärjestelmässä olevan komponentti esim. pääsynvalvontamekanismi 2. Verkkoympäristössä puhutaan esim. salaus-, allekirjoitus-

Lisätiedot

Tenttikysymykset. + UML-kaavioiden mallintamistehtävät

Tenttikysymykset. + UML-kaavioiden mallintamistehtävät Tenttikysymykset 1. Selitä mitä asioita kuuluu tietojärjestelmän käsitteeseen. 2. Selitä kapseloinnin ja tiedon suojauksen periaatteet oliolähestymistavassa ja mitä hyötyä näistä periaatteista on. 3. Selitä

Lisätiedot

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään?

Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Sairaan hyvä sisäympäristö miten se tehdään? Kari Reijula, professori Teemajohtaja Käyttäjälähtöiset toimivat työtilat teema-alue Esittäjän nimi 4.12.2012 Merkittävien kosteus- ja homevaurioiden kustannukset

Lisätiedot

Projektisuunnitelma. Projektin tavoitteet

Projektisuunnitelma. Projektin tavoitteet Projektisuunnitelma Projektin tavoitteet Projektin tarkoituksena on tunnistaa erilaisia esineitä Kinect-kameran avulla. Kinect-kamera on kytkettynä tietokoneeseen, johon projektissa tehdään tunnistuksen

Lisätiedot

PSD2. Keskeiset muutokset maksupalvelulainsäädäntöön Sanna Atrila. Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority

PSD2. Keskeiset muutokset maksupalvelulainsäädäntöön Sanna Atrila. Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority PSD2 Keskeiset muutokset maksupalvelulainsäädäntöön Uudistettu maksupalveludirektiivi PSD2 Tavoitteena saattaa erilaiset maksupalvelut nykyistä laajemmin sääntelyn piiriin sekä saattaa maksupalvelujen

Lisätiedot

29 ARTIKLAN MUKAINEN TIETOSUOJATYÖRYHMÄ

29 ARTIKLAN MUKAINEN TIETOSUOJATYÖRYHMÄ 29 ARTIKLAN MUKAINEN TIETOSUOJATYÖRYHMÄ 12168/02/FI WP 80 Valmisteluasiakirja biotunnisteista Hyväksytty 1.8.2003 Työryhmä on perustettu direktiivin 95/46/EY 29 artiklan mukaisesti. Se on riippumaton EU:n

Lisätiedot

WWW-sivut HTML-kielellä esitettyä hypertekstiaineistoa

WWW-sivut HTML-kielellä esitettyä hypertekstiaineistoa WWW ja tietokannat WWW-sivut HTML-kielellä esitettyä hypertekstiaineistoa tekstiä, kuvia, hyperlinkkejä Staattiset sivut kirjoitettu kerran, muuttaminen käsin ongelmana pysyminen ajantasalla Ylläpito hankalaa,

Lisätiedot

Avoin data ja sen hyödyntäminen tähtitieteessä. Juhani Huovelin Fysiikan laitos Helsingin yliopisto

Avoin data ja sen hyödyntäminen tähtitieteessä. Juhani Huovelin Fysiikan laitos Helsingin yliopisto Avoin data ja sen hyödyntäminen tähtitieteessä Juhani Huovelin Fysiikan laitos Helsingin yliopisto Avoin data avain uuteen, 1.11.2011 Tiedesatelliittien datat tallennettu julkisiin arkistoihin jo kymmeniä

Lisätiedot

010627000 Tietoturvan Perusteet Autentikointi

010627000 Tietoturvan Perusteet Autentikointi 010627000 Tietoturvan Perusteet Autentikointi Pekka Jäppinen 10. lokakuuta 2007 Pekka Jäppinen, Lappeenranta University of Technology: 10. lokakuuta 2007 Autentikointi Aidoksi/oikeaksi tunnistaminen Tarvitaan

Lisätiedot

Tulevaisuuden radio. Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tuija Aalto YLE Uudet palvelut Tulevaisuus Lab

Tulevaisuuden radio. Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tuija Aalto YLE Uudet palvelut Tulevaisuus Lab Tulevaisuuden radio Puheenvuoro Radiovuosi 2010 tilaisuudessa 21.1.2010 Tulevaisuus Lab Mediakäytön muutoksien ennakointi Avoin innovaatio ja tuotekehitys Toimintatapana verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

Monikulmiot 1/5 Sisältö ESITIEDOT: kolmio

Monikulmiot 1/5 Sisältö ESITIEDOT: kolmio Monikulmiot 1/5 Sisältö Monikulmio Monikulmioksi kutsutaan tasokuviota, jota rajaa perättäisten janojen muodostama monikulmion piiri. Janat ovat monikulmion sivuja, niiden päätepisteet monikulmion kärkipisteitä.

Lisätiedot

Tornator luo kestävää hyvinvointia metsistä

Tornator luo kestävää hyvinvointia metsistä Tutkimuksella hyvinvointia metsästä Metsätieteen päivä 2016 Sixten Sunabacka Käyttölisenssi: CC BY 4.0 Tornator luo kestävää hyvinvointia metsistä On johtava kestävään metsätalouteen erikoistunut yhtiö

Lisätiedot

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä?

Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? 15.3. MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Kalle Nieminen, asiantuntija Miksi jokaisen osaaminen pitäisi saada hyödynnettyä? Megatrendit Kestävyyskriisi

Lisätiedot

Tenttikysymykset. + UML- kaavioiden mallintamistehtävät

Tenttikysymykset. + UML- kaavioiden mallintamistehtävät Tenttikysymykset 1. Selitä mitä asioita kuuluu tietojärjestelmän käsitteeseen. 2. Selitä kapseloinnin ja tiedon suojauksen periaatteet oliolähestymistavassa ja mitä hyötyä näistä periaatteista on. 3. Selitä

Lisätiedot

1 Asiakastilin rekisteröiminen Väestörekisterikeskuksen

1 Asiakastilin rekisteröiminen Väestörekisterikeskuksen 1 OHJEET 1 Asiakastilin rekisteröiminen Väestörekisterikeskuksen verkkopalveluun 2 1.2 Rekisteröityminen 2 1.2 Tunnistautuminen 3 1.2.1 Tunnistautuminen henkilökortilla 3 1.2.2 Mobiilivarmenteella tunnistautuminen

Lisätiedot

Luku 2. Datasta tietoon: mitä dataa? mitä tietoa?

Luku 2. Datasta tietoon: mitä dataa? mitä tietoa? 1 / 14 Luku 2. Datasta tietoon: mitä dataa? mitä tietoa? T-61.2010 Datasta tietoon, syksy 2011 professori Erkki Oja Tietojenkäsittelytieteen laitos, Aalto-yliopisto 31.10.2011 2 / 14 Tämän luennon sisältö

Lisätiedot

Logistiikkatoimijoiden Häiriöttömyys: RFID

Logistiikkatoimijoiden Häiriöttömyys: RFID Capturing IDeas Logistiikkatoimijoiden Häiriöttömyys: RFID 14.11.2013 Jari Ovaskainen 1 JOHTAVA RFID-TUNNISTERATKAISUJEN TOIMITTAJA Specialists in industrial RFID tags Designing, Development and Manufacturing

Lisätiedot

Paikkatietoratkaisut markkinoinnin apuvälineenä. Käyttökohteet ja käytännön hyödyt Ilkka Suojanen

Paikkatietoratkaisut markkinoinnin apuvälineenä. Käyttökohteet ja käytännön hyödyt Ilkka Suojanen Paikkatietoratkaisut markkinoinnin apuvälineenä Käyttökohteet ja käytännön hyödyt Ilkka Suojanen Sisältö ESRI Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen sekä tulevaisuuden tarpeet Markkinointi, myynti ja jakelun

Lisätiedot

Ohje eidas-asetuksessa tarkoitettujen varmuustasojen soveltamisesta

Ohje eidas-asetuksessa tarkoitettujen varmuustasojen soveltamisesta Ohje eidas-asetuksessa tarkoitettujen varmuustasojen soveltamisesta 1. Sovellettavat määritelmät Tässä liitteessä käytetään seuraavia määritelmiä: Huomautus ohjeen käytöstä: Ohjeessa käytettyjä esimerkkejä

Lisätiedot

Katso-tunnistelähde, palkka.fi- ja tunnistus.fikumppani. Tilanne ja näkymät 9.1.2006 Kalevi Heiliö, Verohallitus kalevi.heilio@vero.

Katso-tunnistelähde, palkka.fi- ja tunnistus.fikumppani. Tilanne ja näkymät 9.1.2006 Kalevi Heiliö, Verohallitus kalevi.heilio@vero. Katso-tunnistelähde, palkka.fi- ja tunnistus.fikumppani Tilanne ja näkymät Kalevi Heiliö, Verohallitus kalevi.heilio@vero.fi Tunnistus.fi lyhyt historia 2001-2002 KELAn, TM:n ja VH:n kesken vapaata palvelukeskustelua

Lisätiedot

Joonas Mäkinen. Käyttäjähallinnan esittely 13.12.2012

Joonas Mäkinen. Käyttäjähallinnan esittely 13.12.2012 Joonas Mäkinen Käyttäjähallinnan esittely 13.12.2012 Opintopolku-palvelu monessa mukana Sisäiset tarpeet ja riippuvuudet: Toteutettavat palvelut (näitä koskevat osaprojektit: KSHJ, ALPE, AIKU) OPH:n omat

Lisätiedot

Uuden Peda.netin käyttöönotto

Uuden Peda.netin käyttöönotto Sisällysluettelo Uuden Peda.netin käyttöönotto...2 Sisään- ja uloskirjautuminen...2 OmaTila...3 Peda.netin yleisrakenne...4 Työvälineet - Sivut...5 Sivun lisääminen omaan profiiliin:...5 Sivun poistaminen

Lisätiedot

PASSIN KUVA 1. Tiedostomuodon tulee olla PDF. 2. Tiedoston koon tulee olla vähintään 10 KB mutta enintään 300 KB.

PASSIN KUVA 1. Tiedostomuodon tulee olla PDF. 2. Tiedoston koon tulee olla vähintään 10 KB mutta enintään 300 KB. Ohjeet etv-viisumin hakemiseen Intian Suomen suurlähetystö ei käsittele etv-hakemuksia missään vaiheessa eikä voi ottaa kantaa päätöksiin. Nämä ohjeet on laadittu Intian valtion virallisten viisumisivujen

Lisätiedot

Digitalisaatio oppimisen maailmassa. Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services

Digitalisaatio oppimisen maailmassa. Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services Digitalisaatio oppimisen maailmassa Tommi Lehmusto Digital Advisor Microsoft Services Oppimisen trendit ja ajurit Teknologia on muuttamassa oppimista 50Mrd Arvioitu lukumäärä verkkoon yhdistetyistä laitteista

Lisätiedot

UUDET INNOVAATIOT. Professori Heikki Kälviäinen Koulutusohjelman johtaja Laitoksen johtaja

UUDET INNOVAATIOT. Professori Heikki Kälviäinen Koulutusohjelman johtaja Laitoksen johtaja UUDET INNOVAATIOT Professori Heikki Kälviäinen Koulutusohjelman johtaja Laitoksen johtaja Tietojenkäsittelytekniikan professori Konenäön ja hahmontunnistuksen laboratorio Tietotekniikan laitos Teknistaloudellinen

Lisätiedot

Juha-Pekka Ikäläinen MONIBIOMETRISET TUNNISTEJÄRJESTELMÄT

Juha-Pekka Ikäläinen MONIBIOMETRISET TUNNISTEJÄRJESTELMÄT VAASAN YLIOPISTO TEKNILLINEN TIEDEKUNTA TIETOTEKNIIKAN LAITOS Juha-Pekka Ikäläinen MONIBIOMETRISET TUNNISTEJÄRJESTELMÄT Tietotekniikan Pro gradu -tutkielma VAASA 2008 2 SISÄLLYSLUETTELO LYHENTEET 4 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Maailma visuaalivalmistajan näkökulmasta

Maailma visuaalivalmistajan näkökulmasta Maailma visuaalivalmistajan näkökulmasta Haasteita ja motivointia projektille Esityksen sisältö Laaja-alaiset tietokannat ja niiden rakentaminen Geospesifinen ja geotyyppinen tietokanta Lähtömateriaaliongelmia

Lisätiedot

28.4.2011. Mika Linna

28.4.2011. Mika Linna LAUSUNTO 1 (3) 28.4.2011 SISÄASIAINMINISTERIÖ Poliisiosasto PL 26 00023 VALTIONEUVOSTO Lausuntopyyntö SM092:00/2008 LAUSUNTO IDENTEETTIOHJELMAN LOPPURAPORTISTA 1 Yleistä Sisäasiainministeriön poliisiosasto

Lisätiedot

ThinkVantage Fingerprint Software

ThinkVantage Fingerprint Software ThinkVantage Fingerprint Software Copyright Lenovo 2009. YHDYSVALTAIN HALLINNOSSA TYÖSKENTELEVÄT KÄYTTÄJÄT RAJOITETUT OIKEUDET: Myönnämme tuotteillemme ja/tai palveluillemme RAJOITETUT OIKEUDET. Se, miten

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJE HYDRAULIPURISTIN HP 95

KÄYTTÖOHJE HYDRAULIPURISTIN HP 95 KOHP95.doc KÄYTTÖOHJE HYDRAULIPURISTIN HP 95 Maahantuonti: Hollolan Sähköautomatiikka Oy Höylääjänkatu 5 15520 LAHTI Puh. (03) 884 230 Fax (03) 884 2310 hsa@hsaoy.com www.hsaoy.com 2 1. YLEISIÄ TURVALLISUUSOHJEITA

Lisätiedot

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle

Kilpailu tulevaisuuden Suomelle Kalle Nieminen Asiantuntija, Sitra 28.11.2016 Miksi juuri nyt? Megatrendit 2016 Osaamisen tunnistaminen tulevaisuudessa Ratkaisu 100 Kilpailu tulevaisuuden Suomelle 1 Miten haaste on valittu? 1. 2. 3.

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN AIKAKAUSMEDIA Mainonnasta meillä ja maailmalla

KANSAINVÄLINEN AIKAKAUSMEDIA Mainonnasta meillä ja maailmalla KANSAINVÄLINEN AIKAKAUSMEDIA Mainonnasta meillä ja maailmalla RESEARCH & ANALYSIS OF MEDIA (RAM) Yli 1 000 asiakasta TV, radio, online ja printtimediat Uniikki 70 miljoonaa haastattelua Puoli miljoonaa

Lisätiedot

SUOMEN MAKSUNEUVOSTON EHDOTTAMAT TOIMENPITEET - MAKSAMISEN NYKYTILA JA TRENDIT 2014

SUOMEN MAKSUNEUVOSTON EHDOTTAMAT TOIMENPITEET - MAKSAMISEN NYKYTILA JA TRENDIT 2014 SUOMEN MAKSUNEUVOSTON EHDOTTAMAT TOIMENPITEET - MAKSAMISEN NYKYTILA JA TRENDIT 2014 1 TUNNISTAMINEN JA MAKSAMINEN VERKOSSA TÄYDENTÄÄ DIGITALISAATIOTA Dirty Money Banknotes are contaminated with an average

Lisätiedot

Sähköinen allekirjoitus ja henkilön tunnistaminen matkapuhelimella. Terveydenhuollon ATK-päivät 30.5.2005

Sähköinen allekirjoitus ja henkilön tunnistaminen matkapuhelimella. Terveydenhuollon ATK-päivät 30.5.2005 Sähköinen allekirjoitus ja henkilön tunnistaminen matkapuhelimella Terveydenhuollon ATK-päivät 30.5.2005 24.03.2013 Mobiilivarmenteet asioinnissa ja työskentelyssä Sähköinen asiointi, itsepalvelu ja kaupankäynti

Lisätiedot

EURA Ohjelmakauden sähköisen rakennerahastoasioinnin palveluratkaisut

EURA Ohjelmakauden sähköisen rakennerahastoasioinnin palveluratkaisut EURA 2014 Ohjelmakauden 2014-2020 sähköisen rakennerahastoasioinnin palveluratkaisut Kuinka valmistaudun hankehakijana EURA 2014 - järjestelmän käyttöön Työ- ja elinkeinoministeriö tieto-osasto sähköiset

Lisätiedot

Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa

Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa Strateginen suunta Digitaalinen transformaatio muuttaa asiakkaidemme liiketoimintaa mobiili Liiketoimintaprosessien ja asioinnin digitalisoituminen on merkittävä globaali trendi Digitalisaatio luo uusia

Lisätiedot

Sähköisen tunnistamisen kehittäminen Suomessa

Sähköisen tunnistamisen kehittäminen Suomessa Sähköisen tunnistamisen kehittäminen Suomessa 2008-2009 Kirsi Miettinen Neuvotteleva virkamies, viestintäpolitiikan osasto 1 Askelmerkit 2008-2009 1) Vahvan sähköisen tunnistamisen kansalliset linjaukset

Lisätiedot

E. Oja ja H. Mannila Datasta Tietoon: Luku 2

E. Oja ja H. Mannila Datasta Tietoon: Luku 2 2. DATASTA TIETOON: MITÄ DATAA; MITÄ TIETOA? 2.1. Data-analyysin ongelma Tulevien vuosien valtava haaste on digitaalisessa muodossa talletetun datan kasvava määrä Arvioita: Yhdysvaltojen kongressin kirjasto

Lisätiedot

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat).

Valmistelut: Aseta kartiot numerojärjestykseen pienimmästä suurimpaan (alkeisopiskelu) tai sekalaiseen järjestykseen (pidemmälle edenneet oppilaat). Laske kymmeneen Tavoite: Oppilaat osaavat laskea yhdestä kymmeneen ja kymmenestä yhteen. Osallistujamäärä: Vähintään 10 oppilasta kartioita, joissa on numerot yhdestä kymmeneen. (Käytä 0-numeroidun kartion

Lisätiedot

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet

Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Aineistojen avoimuus tutkijan oikeudet vs. instituution oikeudet Valtakunnallisten eettisten toimikuntien seminaari, säätytalo 24.9.2009 Professori Niklas Bruun IPR University Center, Helsingin yliopisto

Lisätiedot

Tietoturvan haasteet grideille

Tietoturvan haasteet grideille Tietoturvan haasteet grideille Arto Teräs Suomen Unix-käyttäjäin yhdistys FUUG ry:n kevätristeily 20.3.2006 Tietoturvan haasteet grideille / Arto Teräs 2006-03-20 Kalvo 1(14) Grid Tietoturvan

Lisätiedot

RFID RAKENNUSALALLA-SEMINAARI RFID-RATKAISUT ÄLYKKÄÄSEEN PYSÄKÖINTIIN JA AJONEUVOJEN KULUNVALVONTAAN. Mikko Jokela ToP Tunniste Oy

RFID RAKENNUSALALLA-SEMINAARI RFID-RATKAISUT ÄLYKKÄÄSEEN PYSÄKÖINTIIN JA AJONEUVOJEN KULUNVALVONTAAN. Mikko Jokela ToP Tunniste Oy RFID RAKENNUSALALLA-SEMINAARI RFID-RATKAISUT ÄLYKKÄÄSEEN PYSÄKÖINTIIN JA AJONEUVOJEN KULUNVALVONTAAN Mikko Jokela ToP Tunniste Oy ToP Tunniste Oy Järjestelmätoimittaja Automaattinen tunnistaminen RFId

Lisätiedot

ECDL Tietokannat. Copyright 2015 ECDL Foundation ECDL Tietokannat Sivu 1 / 7

ECDL Tietokannat. Copyright 2015 ECDL Foundation ECDL Tietokannat Sivu 1 / 7 ECDL Tietokannat Copyright 2015 ECDL Foundation ECDL Tietokannat Sivu 1 / 7 Tavoite Tässä esitellään tutkintovaatimukset moduulille ECDL Tietokannat, joka määrittelee tarvittavat tiedot ja taidot näyttökokeen

Lisätiedot

Syrjintä, etninen alkuperä, syrjintäolettama, välillinen syrjintä, pankkipalvelu, uhkasakko

Syrjintä, etninen alkuperä, syrjintäolettama, välillinen syrjintä, pankkipalvelu, uhkasakko Syrjintä, etninen alkuperä, syrjintäolettama, välillinen syrjintä, pankkipalvelu, uhkasakko SYRJINTÄLAUTAKUNTA Diaarinumero: 2014/1765 Antopäivä: 15.12.2014 Hakija pyysi syrjintälautakuntaa kieltämään

Lisätiedot

Kasi. Vaatimusmäärittely. Helsinki Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteenlaitos

Kasi. Vaatimusmäärittely. Helsinki Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteenlaitos Kasi Vaatimusmäärittely Helsinki 28.4.2007 Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteenlaitos Kurssi 58260 Ohjelmistotuotantoprojekti (9+op/6ov) Projektiryhmä Asiakas Lauri Holmas

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

Kuntalaisen rajapinta sähköiseen asiointiin. Kalle Launiala, ProtonIT Oy kalle.launiala@protonit.net, +358 44 5575665

Kuntalaisen rajapinta sähköiseen asiointiin. Kalle Launiala, ProtonIT Oy kalle.launiala@protonit.net, +358 44 5575665 Kuntalaisen rajapinta sähköiseen asiointiin Kalle Launiala, ProtonIT Oy kalle.launiala@protonit.net, +358 44 5575665 Esityksen jäsennys Käyttäjän tunnistaminen sähköisessä asioinnissa Käyttäjän tunnistaminen

Lisätiedot

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA

Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX Yksityisautoilijoille ABAX AJOPÄIVÄKIRJA The difference is ABAX 2 The difference is ABAX ABAX SÄHKÖINEN AJOPÄIVÄKIRJA Tähän esitteeseen on koottu vastauksia kysymyksiin, jotka liittyvät

Lisätiedot

Rolling up the Sleeves: Let s Make Growth with Digital Services. Tunnistautuminen saḧkoïseen asiointiin

Rolling up the Sleeves: Let s Make Growth with Digital Services. Tunnistautuminen saḧkoïseen asiointiin Rolling up the Sleeves: Let s Make Growth with Digital Services Tunnistautuminen saḧkoïseen asiointiin 1 Oma Säästöpankki Oy lyhyesti Oma Saä sto pankista muodostumassa Suomen suurin ja vahvin saä sto

Lisätiedot

E-passin teknologiaratkaisu

E-passin teknologiaratkaisu Tarja Nylander E-passin teknologiaratkaisu Tietotekniikan pro gradu -tutkielma 12. huhtikuuta 2017 Jyväskylän yliopisto Tietotekniikan laitos Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Tekijä: Tarja Nylander Yhteystiedot:

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN

HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN HELSINGIN YLIOPISTON VIIKIN NORMAALIKOULUN MATEMATIIKAN OPETUSSUUNNITELMA TAVOITTEET 1. LUOKALLE - kykenee keskittymään matematiikan opiskeluun - kykenee kertomaan suullisesti matemaattisesta ajattelustaan

Lisätiedot

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan

Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Aram Abdulla Hassan Windows Server 2012 asentaminen ja käyttö 1 Windows Server 2012 asentaminen ja käyttöönotto, Serverin pyörittämisen takia tarvitaan Hyper-V ohjelma. Riipu minkälaista Serveria yritämme

Lisätiedot

Alustatalous ja lohkoketjuteknologia

Alustatalous ja lohkoketjuteknologia Alustatalous ja lohkoketjuteknologia Kolmas aalto rantautuu neljäs aalto nousee? Timo Seppälä & Juri Mattila 8.12.2016 Valtiokonttori Alustatalous Suomalaiset yritykset ja digitalisaatio (n=6119) 24% -

Lisätiedot

TeliaSonera CA Asiakkaan vastuut ja velvollisuudet (Subscriber Agreement)

TeliaSonera CA Asiakkaan vastuut ja velvollisuudet (Subscriber Agreement) TeliaSonera CA Asiakkaan vastuut v. 2.0 TeliaSonera CA Asiakkaan vastuut ja velvollisuudet (Subscriber Agreement) Luottavan osapuolen velvollisuudet Varmenteen hakijan ja haltijan velvollisuudet Rekisteröijän

Lisätiedot

1. Toimivan IT-ympäristön rakentaminen

1. Toimivan IT-ympäristön rakentaminen 1. Toimivan IT-ympäristön rakentaminen Tarjontaa paljon tarvitaan henkilö, joka kokoaa oikeat palikat yhteen Ensin hahmotetaan kokonaisuus sen jälkeen tarkastellaan pienempiä osa-alueita Koulutus/tiedon

Lisätiedot

Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat

Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat Tietokannat, tietokoneohjelmat ja aineistokokoelmat Professori Niklas Bruun, IPR University Center Tekijänoikeus yliopistojen työsuhteessa HANKEN 28.11.2016 Teknologia osana tutkimusta ja opetusta Digitaalinen

Lisätiedot

Potilastiedot ja tietoturvallisuus Tietoturvaselvitykset ja asiantuntijakonsultointi roolipohjaisen käyttäjähallinnan osalta

Potilastiedot ja tietoturvallisuus Tietoturvaselvitykset ja asiantuntijakonsultointi roolipohjaisen käyttäjähallinnan osalta Potilastiedot ja tietoturvallisuus Tietoturvaselvitykset ja asiantuntijakonsultointi roolipohjaisen käyttäjähallinnan osalta Terveydenhuollon atk-päivät 26.-27.5.2009, Redicom Oy jukka.koskinen@redicom.fi

Lisätiedot

Oma matkakortti -palvelu: Käyttäjän ohje

Oma matkakortti -palvelu: Käyttäjän ohje Oma matkakortti -palvelu: Käyttäjän ohje Oma matkakortti -palvelussa voi tarkistaa matkakortin sisällön, esimerkiksi voimassa olevat kausiliput ja kortilla jäljellä olevan arvon määrän sekä omat asiakastiedot.

Lisätiedot

Tietokannan tietoturva. Heli Helskyaho 20.3.2014 Tietoturva-aamupäivä, Oracle House

Tietokannan tietoturva. Heli Helskyaho 20.3.2014 Tietoturva-aamupäivä, Oracle House Tietokannan tietoturva Heli Helskyaho 20.3.2014 Tietoturva-aamupäivä, Oracle House Lähde: IOUG:n käyttäjätutkimus IOUG tehnyt 2013 kyselytutkimuksen tietokannan tietoturvasta. Tässä esityksessä olevat

Lisätiedot

siirtyy uuteen bioteknologian aikakauteen!

siirtyy uuteen bioteknologian aikakauteen! siirtyy uuteen bioteknologian aikakauteen! Bioteknologia tähtää luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin lisäämiseen. Mikrobiologia Tutkii bakteerien, sienten, levien ja alkueläinten elintoimintoja ja hyödyntämistä.

Lisätiedot

Käyttäjähallinnan esittely 18.1.2013

Käyttäjähallinnan esittely 18.1.2013 Käyttäjähallinnan esittely 18.1.2013 Virkailijapalvelut Valintaperusteiden mallinnus Haunhallinta Koulutustarjontatiedon hallinta Raportointipalvelu Hakemusten hallinta Valintalaskenta Opiskelupaikan vastaanotto

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

TAKAVARIKKO TULLISSA

TAKAVARIKKO TULLISSA TAKAVARIKKO TULLISSA KOHDERYHMÄ: Työ on suunniteltu lukiolaisille. Erityisesti työ soveltuu kurssille KE2. KESTO: n. 30 min. Riippuen näytteiden määrästä ja ryhmän koosta. MOTIVAATIO: Tullin haaviin on

Lisätiedot

opiskelun suunnittelujärjestelmä, kurki ja ilmo käyttävät kaikki samaa tietokantaa, ja uusi järjestelmä tulee osaksi tätä.

opiskelun suunnittelujärjestelmä, kurki ja ilmo käyttävät kaikki samaa tietokantaa, ja uusi järjestelmä tulee osaksi tätä. 25.1.2010 Palaverin kysymyksien selvittelymuistio Mitä ominaisuuksia halutaan? Sopivat ajat sprinttien jälkeisiin demoihin/palavereihin. - mitkä ajat sopivat? Pekka : pe 12-16 Tommi : pe 8-16 Onko ohjelmointikielen

Lisätiedot

800 MHz LTE-verkkojen

800 MHz LTE-verkkojen 800 MHz LTE-verkkojen käyttöönotto ja tvvastaanoton varmistaminen Heidi Himmanen Päällikkö, Taajuusvalvonta Antennialan tekniikkapäivä 29.10.2015 Esityksen sisältö 800 MHz operaattoreiden velvoitteet ja

Lisätiedot

Ylläpitodokumentti. Ohjelmistotuotantoprojektin tietojärjestelmä OhtuTie

Ylläpitodokumentti. Ohjelmistotuotantoprojektin tietojärjestelmä OhtuTie Ylläpitodokumentti Ohjelmistotuotantoprojektin tietojärjestelmä OhtuTie Helsinki 16.7.2004 Ohjelmistotuotantoprojekti HELSINGIN YLIOPISTO Tietojenkäsittelytieteen laitos Kurssi 581260 Ohjelmistotuotantoprojekti

Lisätiedot

Laajakaista ja erilaiset mobiilipalvelut linja-autoihin mitä hyötyjä matkustajille ja bussiyrityksille?

Laajakaista ja erilaiset mobiilipalvelut linja-autoihin mitä hyötyjä matkustajille ja bussiyrityksille? Laajakaista ja erilaiset mobiilipalvelut linja-autoihin mitä hyötyjä matkustajille ja bussiyrityksille? Autotekniikan visiopäivä 17.1.2008 Helsinki Oy Matkahuolto Ab Pekka Hongisto toimitusjohtaja Langaton

Lisätiedot

TEO:n varmennepalvelut - tilannekatsaus

TEO:n varmennepalvelut - tilannekatsaus TEO:n varmennepalvelut - tilannekatsaus Järjestelmäasiantuntija Antti Partanen TEO varmenne-workshop 18.1.2008 TERVEYDENHUOLLON OIKEUSTURVAKESKUS ESITYKSEN SISÄLTÖ TEO:n varmennepalvelut TEO:n ammattivarmennekortti

Lisätiedot

17.9.2012 Juha Tretjakov. Oppijanumero ja käyttäjien tunnistaminen

17.9.2012 Juha Tretjakov. Oppijanumero ja käyttäjien tunnistaminen 17.9.2012 Juha Tretjakov Oppijanumero ja käyttäjien tunnistaminen Käyttäjähallinta Käyttäjän tunnistus Käyttäjän yksilöinti Käyttäjätunnuksena sähköpostiosoite Salasanojen kelpoisuustarkistus Suomalainen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2007/0216(COD) 16.7.2008 KOMPROMISSITARKISTUKSET 1-4 Mietintöluonnos (PE405.718v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Pikaopas. Ohjeiden etsiminen Hae ohjesisältöä napsauttamalla kysymysmerkkiä.

Pikaopas. Ohjeiden etsiminen Hae ohjesisältöä napsauttamalla kysymysmerkkiä. Pikaopas Microsoft Access 2013 näyttää erilaiselta kuin aiemmat versiot. Tämän oppaan avulla pääset alkuun nopeasti ja saat yleiskuvan uusista ominaisuuksista. Näyttökoon muuttaminen tai tietokannan sulkeminen

Lisätiedot

WordPress-blogin perustaminen

WordPress-blogin perustaminen WordPress-blogin perustaminen Mene osoitteeseen http://wordpress.com/ ja luo itsellesi tili. Tilin luomiseen tarvitset seuraavat tiedot: sähköpostiosoitteen, käyttäjätunnuksen ja salasanan. Klikattuasi

Lisätiedot

VÄESTÖN VAROITTAMINEN

VÄESTÖN VAROITTAMINEN TURVALLISUUSOHJE Liite 2 VÄESTÖN VAROITTAMINEN 1. Yleinen vaaramerkki Yhden minuutin pituinen nouseva ja laskeva ääni, jossa nousevan jakson pituus on 7 sekuntia ja laskevan jakson pituus samoin 7 sekuntia

Lisätiedot

_E-Lomakkeen katselmointi ja demo

_E-Lomakkeen katselmointi ja demo 20140212_E-Lomakkeen katselmointi ja demo 12.2.2014 Synergiaryhmän työpaja, OILI-esittely ja E-Lomakkeen katselmointi Klo 11.00-11.30 käytiin läpi OILI-projektin tilannekatsaus ja ajankohtaiset asiat sekä

Lisätiedot

2. Olio-ohjelmoinnin perusteita 2.1

2. Olio-ohjelmoinnin perusteita 2.1 2. Olio-ohjelmoinnin perusteita 2.1 Sisällys Esitellään peruskäsitteitä yleisellä tasolla: Luokat ja oliot. Käsitteet, luokat ja oliot. Attribuutit, olion tila ja identiteetti. Metodit ja viestit. Olioperustainen

Lisätiedot

Varjoliidon ja Riippuliidon Suomen ennätysten suorittaminen

Varjoliidon ja Riippuliidon Suomen ennätysten suorittaminen 1 Varjoliidon ja Riippuliidon Suomen ennätysten suorittaminen Suomen Ilmailuliiton Liidintoimikunta on hyväksynyt nämä säännöt 14.4.2015. Säännöt astuvat voimaan välittömästi ja ovat voimassa toistaiseksi.

Lisätiedot

Lasten visuaaliset. Sokeus on ÓsuhteellinenÓ kšsite, kapeutta (alle 20 ) molemmissa. voimakasta nššn tarkkuuden. 1Ð8/10 000 syntynyttš lasta

Lasten visuaaliset. Sokeus on ÓsuhteellinenÓ kšsite, kapeutta (alle 20 ) molemmissa. voimakasta nššn tarkkuuden. 1Ð8/10 000 syntynyttš lasta Lasten visuaaliset hahmotushširišt Pekka RŠsŠnen JyvŠskylŠ, 1998 NŠkšhŠirišt Sokeus on ÓsuhteellinenÓ kšsite, jolla tarkoitetaan erittšin voimakasta nššn tarkkuuden heikkoutta tai nškškentšn kapeutta (alle

Lisätiedot

Projektisuunnitelma ja johdanto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén

Projektisuunnitelma ja johdanto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén Projektisuunnitelma ja johdanto AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt Paula Sirén Sonifikaatio Menetelmä Sovelluksia Mahdollisuuksia Ongelmia Sonifikaatiosovellus: NIR-spektroskopia kariesmittauksissa

Lisätiedot

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana

Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana People-centric problem solving Etnografia palvelumuotoilun lähtökohtana Gemic on strategiseen tutkimukseen, ihmislähtöisiin innovaatioihin ja liiketoiminnan kehittämiseen erikoistunut konsulttitoimisto.

Lisätiedot

Passihakemukseen liitettävän valokuvan on täytettävä tässä ohjeessa annetut vaatimukset.

Passihakemukseen liitettävän valokuvan on täytettävä tässä ohjeessa annetut vaatimukset. Valokuvaohje Suomessa on siirrytty 21.8.2006 uusiin passikuvavaatimuksiin, jotka perustuvat YK:n alaisen kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön määritelmiin. Niiden tehtävänä on yhdenmukaistaa passikuvia

Lisätiedot

TIETOKANTOJEN PERUSTEET MARKKU SUNI

TIETOKANTOJEN PERUSTEET MARKKU SUNI TIETOKANTOJEN PERUSTEET MARKKU SUNI OSIO 01 Peruskäsitteitä Kurssin tavoite: antaa osallistujille valmiudet ymmärtää tietokantojen periaatteet ymmärtää tietokantojen suunnittelunäkökohtia osallistua tietokantojen

Lisätiedot

ArcGISSM. Online. Paikkatietoalusta organisaatiollesi

ArcGISSM. Online. Paikkatietoalusta organisaatiollesi ArcGISSM Online Paikkatietoalusta organisaatiollesi ArcGIS Online on yhteisöllinen, pilvipohjainen alusta karttojen, sovellusten ja paikkatietoaineistojen tekemiseen ja jakamiseen. ArcGIS Online on Esrin

Lisätiedot

Mobiilivarmenteen käyttö Helsingin yliopistossa. Ville Tenhunen, Juha Ojaluoma 24.10.2008

Mobiilivarmenteen käyttö Helsingin yliopistossa. Ville Tenhunen, Juha Ojaluoma 24.10.2008 Mobiilivarmenteen käyttö Helsingin yliopistossa Ville Tenhunen, Juha Ojaluoma 24.10.2008 Sisältö HY:n ja Methics Oy:n projekti Mitä palveluita voidaan toteuttaa? Kansalaisvarmenne ja mobiilivarmenne Mobiilivarmenteen

Lisätiedot