Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin varsinainen Edustajakokous
|
|
- Petteri Aho
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin varsinainen kokous Keväällä 2019 on jäseniemme taas aika suunnitella, tavata ja päättää tulevasta toiminnastamme, kun on Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin varsinainen kokous 2019 Aika: , klo Paikka: Bellmansgatan 15 nb, Stockholm. Jäsenyhdistyksiä ja jäseniä on useampia kuin aikaisemmin. Käyttäkää mielellään ohessa olevia liitteitä, niin edustajakokouksen suunnittelu ja kokoontuminen sujuvat hyvin. Syksyn 2018 Jäsenryhmäkirjeessä lähetimme kaikille jäsenryhmien vetäjille kokouskutsun, jossa myös oli ilmoitus sääntöjenmuutosehdotuksesta. Yksittäiset jäsenet saivat tiedon kotisivun ja rskl.se lehden välityksellä. Jatkamme tiedottamista samalla tavalla edustajakokoukseen saakka.
2 Liite 1. Kutsu Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin kokoukseen Ohjeet Näin kirjoitat aloitteen Aloitteet jätetään kuusi (6) viikkoa ennen kokousta, viimeistään RSNF:n hallitukselle sähköisesti osoitteeseen tai postitse osoitteeseen RSNF Hallitus, Bellmansgatan 15 nb, Stockholm. Aloite on väline, jonka avulla on mahdollisuus tehdä muutosehdotuksia RSNF:n toimintatapoihin tai sääntöihin. Monet uudistukset ovat saaneet alkunsa jäsenryhmän tai yksittäisen jäsenen aloitteesta. Aloitteelle asetettavat muodollisuudet eivät ole suuret: otsikko, asian esittely ja perustelut aloitteelle, ehdotus että-lauseilla ja toivomus edustajakokouksen hyväksymisestä ja toimenpiteisiin ryhtymisestä sekä allekirjoitus. Aloitteentekijän tulee esitellä ja motivoida muutosehdotus niin perusteellisesti kuin hän näkee sen tarpeelliseksi. Että-lause ei saa olla yleisluonnollinen. Sen tulee sisältää selvä esitys edustajakokouksen päätökseksi ja/tai RSNF:n hallituksen toimenpiteeksi. Yhdessä aloitteessa tulee käsitellä vain yhtä asiaa. Aloitteita voi tehdä useampiakin. 1. Aloitteen otsikko. 2. Asian taustatietoja ja selvittelyä kokemusten sekä asiatiedon pohjalta. Perustelujen esittely sisältäen esimerkkejä ja laskelmia. Tilanteen vertailua; nykyinen tilanne oletettu tuleva parempi tilanne. 3. Varsinainen aloite jonka lopussa on konkreettiset ehdotukset, että-lauseilla. 4. Toivomus edustajakokouksen hyväksymisestä ja toimenpiteisiin ryhtymisestä. 5. Allekirjoitus Ruotsinsuomalaisen Naisten Foorumin sääntöjen mukaan aloitteita voi tehdä jäsenjärjestö (jäsenryhmä) ja yksittäiset jäsenet ja ne on jätettävä RSNF:n hallitukselle viimeistään kuusi (6) viikkoa ennen edustajakokouksen alkua, viimeistään RSNF:n yksittäinen jäsen aloitteen allekirjoittajana jättää aloitteensa suoraan RSNF:n hallitukselle. Jäsenryhmän jäsen voi toimittaa aloitteensa RSNF:n hallitukselle kahdella tavalla: 1) Aloitteen allekirjoittaja jättää itse aloitteensa suoraan RSNF:n hallitukselle. 2) Aloitteen allekirjoittaja jättää aloitteensa oman jäsenryhmänsä kokoukseen tämän lausuntoa varten ja samalla RSNF:n hallitukselle toimitettavaksi. Jäsenjärjestöjen (jäsenryhmien) aloitteet, jäsenryhmien kokousten käsittelemät jäseniensä aloitteet ja niistä annetut lausunnot jättää jäsenryhmä RSNF:n hallitukselle. Aloitteen allekirjoittajan on syytä tarkistaa, että aloite ehditään käsitellä jäsenryhmän kokouksessa ja lähettää sieltä RSNF:n hallitukselle ajoissa, siis viimeistään On ymmärrettävää, että aloitteen arvostus edustajakokouksessa nousee, jos jäsenpiiri tai jäsenryhmä tukee aloitteen ehdotusta ja allekirjoittaa aloitteen kuin omanaan. Jos jäsenryhmän kokous ehdottaa edustajakokoukselle aloitteen hylkäämistä, tulee aloite siitä huolimatta jättää edelleen RSNF:n hallitukselle, ellei aloitteen allekirjoittaja henkilökohtaisesti kiellä jäsenryhmän kokouksen hylkäämän aloitteen eteenpäin toimittamista. Pääsääntöisesti kaikki jäsenryhmän kokouksen käsittelemät aloitteet lausuntoineen jätetään RSNF:n hallitukselle. Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin hallitus
3 Liite 2. Kutsu Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin kokoukseen Ilmoitus Uusi nimi- ja logokilpailu Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin hallituksen kokous päätti, että aikaisemmin suunniteltua Uusi nimi ja -logokilpailua ei toteuteta vuonna kokous 2017 jätti RSNF:n hallitukselle tehtäväksi Uusi nimi ja logokilpailun järjestämisen, jotta järjestöllämme olisi nimi joka paremmin vastaisi toimintaamme. Tarkoitus oli, että vuoden 2019 kokous päättää jos nimi ja logo uusitaan ja otetaan käyttöön. Toimintamme koko rahoitus on vuodesta 2018 lähtien ollut Jämställdhetsmyndigheten:in myöntämä avustus. Joulukuussa 2018 Ruotsin eduskunnan Budget-päätöksen mukaan Jämställdhetsmyndigheten lakkautetaan vuoden 2019 loppuun mennessä. On epävarmaa muuttaako Ruotsin nykyinen hallitus tätä päätöstä kevään 2019 aikana. Emme vielä ole saaneet tietoa siitä, minkä viraston kautta valtion avustus tulevaisuudessa meille jaetaan. Tiedossa on kuitenkin, että rahoituksestamme päättävä valtion virasto ja virkailijat vaihtuvat vuoden 2020 alusta lähtien. Emme halua aiheuttaa sekaannusta, joka voisi johtaa siihen että avustuksen määrä pienenisi. RSNF hallituksen mielipide on, että nimeä ei juuri nyt vaihdeta, jotta tulevan rahoituksestamme vastaavan valtion viraston virkailijat luottaisivat toimintamme pitkäaikaiseen jatkuvuuteen ja kehitykseen sekä huomioisivat viimeisen kahden vuoden aikana tapahtuneen jäsenien määrän ja jäsenryhmien määrän nousun. RSNF:n hallitus palaa asiaan kokouksen 2019 yhteydessä. Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin hallitus
4 Liite 3. Kutsu Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin kokoukseen Lomake Ilmoitus kokouksen 2019 edustajat Palautetaan neljä (4) viikkoa ennen kokousta, viimeistään RSNF:n hallitukselle sähköisesti osoitteeseen tai postitse osoitteeseen RSNF:n Hallitus, Bellmansgatan 15 nb, Stockholm. Jäsenjärjestöllä (jäsenryhmällä) on oikeus lähettää yksi (1) edustaja jäsenmääränsä kutakin alkavaa 25 jäsentä kohti, kuitenkin enintään neljä (4) edustajaa. Jäsenryhmän jäsenyys ja edustus määräytyy sen viimeistään tilittämän jäsenmaksuosuuden perusteella. Jäsenryhmä: ilmoittaa edustajaksi
5 Liite 4. Kutsu Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin kokous Lomake Ehdokasasettelu kokouksessa 2019 toimitettavaan viiden (5) hallituksen jäsenen ja kahden (2) varajäsenen vaaleihin. Palautetaan neljä (4) viikkoa ennen kokousta, viimeistään vaalivaliokunnalle sähköisesti osoitteeseen tai postitse osoitteeseen RSNF Vaalivaliokunta, Bellmansgatan 15 nb, Stockholm. Nimi, puhelinnumero ja perustelut Ehdotetun jäsenryhmä Puheenjohtajaksi: Varapuheenjohtajaksi: Hallituksen jäseneksi: Hallituksen jäseneksi: Hallituksen jäseneksi: Hallituksen varajäseneksi: Hallituksen varajäseneksi: Yllämainittuja henkilöitä ehdottaa (jäsenryhmän tai jäsenen nimi): Lomakkeen täyttäjä: Allekirjoitus Nimen selvennys
6 Liite 5. Kutsu Ruotsinsuomalaisten Naisten Foorumin kokous Lomake Ehdokasasettelu kokouksessa 2019 toimitettavaan neljän (4) vaalivaliokunnan jäsenen vaaleihin. Palautetaan neljä (4) viikkoa ennen kokousta, viimeistään RSNF:n hallitukselle sähköisesti osoitteeseen tai postitse osoitteeseen RSNF Hallitus, Bellmansgatan 15 nb, Stockholm. Nimi, puhelinnumero ja perustelut Ehdotetun jäsenryhmä Yllämainittuja henkilöitä ehdottaa (jäsenryhmän tai jäsenen nimi): Lomakkeen täyttäjä: Allekirjoitus Nimen selvennys
Kutsu RSE:n edustajakokoukseen 2016
Ruotsinsuomalaiset Eläkeläiset RSE Sverigefinska Pensionärer SFP Kesäkuu 2016 Kutsu RSE:n edustajakokoukseen 2016 Tervetuloa vaikuttamaan Aika ja paikka Kokous pidetään 4.- 6.10.2016 laivaristeilynä Viking
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020
1(5) VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020 1. Yleistä Liiton sääntöjen 18 :n mukaan liittohallitukseen kuuluvat puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 14
Esityslista. Lauantai EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS. Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen
Esityslista Lauantai 10.6.2017 1. EDUSTAJAKOKOUKSEN AVAUS Suomen Keskustanaiset ry:n puheenjohtaja Elsi Katainen 2. TODETAAN KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2.1. Esittely Sääntöjen 11. pykälän
TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014
TSN ry:n säännöt, hyväksytty syyskokouksessa 11.12.2012, päivitetty 28.4.2014 1 NIMI JA TOIMIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry., ruotsiksi Hälso- och socialvårdens
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi
SUOMEN RAVITSEMUSTIETEEN YHDISTYS RY FÖRENINGEN FÖR NÄRINGSLÄRA I FINLAND RF Ehdotus sääntömuutokseksi 6.10.2006 Voimassa olevat säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Ravitsemustieteen Yhdistys Föreningen
1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna i Norra Finland. 3 Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:
POHJOIS-SUOMEN TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT r.y. FÖRETAGSLÄKARNA I NORRA FINLAND r.f. SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi on Pohjois-Suomen Työterveyslääkärit, ruotsiksi Företagsläkarna
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt
Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus
Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa
Filha ry. Säännöt. Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen tarkoitus
Filha ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Filha ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yleishyödyllisen yhdistyksen tarkoituksena on edistää kansanterveyttä
SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia
SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vaasan Purolan kyläyhdistys ry Vasa Bobäck byaförening rf ja kotipaikka Vaasan kaupunki. Yhdistyksen toimialue on Purolan kaupunginosa Vaasassa. 2 Tarkoitus
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt
Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien
I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA
TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas
Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt
Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y:n säännöt
Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Kirkon akateemiset Kyrkans akademiker AKI r.y. ja siitä käytetään näissä säännöissä nimitystä AKI. AKIn kotipaikka on Helsingin
Asukkaiden kokous valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin.
MUUTOKSET VUOKRALAISDEMOKRATIASÄÄNTÖÖN 1 Vuokralaisdemokratian tarkoitus Helsingin kaupungin vuokralaisdemokratian tarkoituksena on yhteishallinnosta vuokrataloissa annetun lain mukaisesti antaa asukkaille
1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen.
1 1 Yhdistyksen nimi on Tampereen Seudun Kaatuneitten Omaiset ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki ja toimialueena Tampere lähikuntineen. 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS Yhdistys kuuluu jäsenenä Kaatuneitten
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.
Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt
MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin
Varsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt
Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa
Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
APTEEKKIEN TYÖNANTAJALIITON SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Apteekkien Työnantajaliitto ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2
LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.
1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden
Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt
Alankomaat-Suomi Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi- ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Alankomaat-Suomi Yhdistys. Sen kotipaikka on Amsterdam. Tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edesauttaa Alankomaiden
SÄÄNNÖT. I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu
Maatutkarengas ry Rek.nro 162.070 Ensirek.pvm 24.11.1994 SÄÄNNÖT I. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, tarkoitus ja toiminnallinen laatu Yhdistyksen nimi on Maatutkarengas ry ja sen kotipaikka on Helsingin
HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT 21.3.2014
HIRSITALOTEOLLISUUS RY:N SÄÄNNÖT 21.3.2014 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Hirsitaloteollisuus r.y. ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena
Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la
Vuokralaisneuvottelukunnan syysseminaari Onnelassa la 21.10.2017 Ohjelma klo 8:45 Lähtö tilausajolla vastapäätä Casinoa Mikonkadulta 9:30 Buffet aamiainen 10:15 Tilaisuuden avaus ja käytännön järjestelyt
Yhdistyksen tarkoituksena on herättää harrastusta paikkakunnalla ja sen ympäristössä
KESKI-SUOMEN PALVELUSKOIRAYHDISTYS RY 1 Yhdistyksen nimi KESKI-SUOMEN PALVELUSKOIRAYHDISTYS RY 2 Kotipaikka Jyväskylän kaupunki 3 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on herättää harrastusta paikkakunnalla
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf
Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja
Kansalaisehdotukset ja muut vaikutusmahdollisuudet
Kansalaisehdotukset ja muut vaikutusmahdollisuudet Mikä on kansalaisehdotus? Kansalaisehdotus on kansalaisen mahdollisuus tehdä kunnalle ehdotus jostakin haluamastaan muutoksesta tai parannuksesta kunnan
Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.
Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys
KOKOUSKÄYTÄNNÖT. Yritystoiminta Pauliina Stranius
KOKOUSKÄYTÄNNÖT Kokous kokouksissa keskustellaan yhteisistä asioista ja tehdään niistä päätöksiä päätökset pannaan toimeen kokouksen jälkeen ja päätösten toimeenpanoa seurataan vapaus kokoontua, yhdistymisvapaus
Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys
Hyväksytty Suomen Kuntaliitto ry:n valtuusto 27.5.2016 Suomen Kuntaliitto ry Valtuuskunnan vaali- ja työjärjestys Valtuuskunnan vaalijärjestys I Luku Yleistä 1 Soveltaminen Tämän vaalijärjestyksen määräyksiä
SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka
SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.
Muutosehdotukset 28.2.2011 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS
PÄÄKAUPUNKISEUDUN SOTAORVOT RY SÄÄNNÖT RNO 182 521 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena pääkaupunkiseutu
1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki.
1 ProUnioni SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on ProUnioni. Näissä säännöissä käytetään yhdistyksestä nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. TARKOITUS JA TOIMINNAN MUODOT
Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt
Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt
Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena
Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä
KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä
SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka. Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Tarkoitus ja toiminta
SAARIJÄRVI-SEURA RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Yhdistyksen kotipaikka on ja toimialue on SAARIJÄRVI-SEURA R.Y. Saarijärven kunta Saarijärvi Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt. Yhdistysrekisterinumero
Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt Yhdistysrekisterinumero 138.725 Sääntömuutos rek. 17.5.2017 Myllyhoitoyhdistys ry:n säännöt 2(6) Nimi: Myllyhoitoyhdistys ry Kotipaikka: Helsinki Osoite: Oksasenkatu 10
EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY
1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja
Eläkeläisjärjestönä liitto ajaa ruotsinsuomalaisten eläkeläisten etuja yhteiskuntaelämän eri aloilla Ruotsissa.
SUOMALAISTEN ELÄKELÄISTEN KESKUSLIITTO, RUOTSI SÄÄNNÖT 1 Liiton nimi Liiton nimi on Suomalaisten Eläkeläisten Keskusliitto, Ruotsi (SEKL), josta jäljempänä näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto.
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY
SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet
Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus.
4 LUKU KASSAN HALLINTO 9 Hallintoelimet Kassan hallintoelimet ovat kassan edustajiston kokous, valtuuskunta, jota jäljempänä kutsutaan valtuustoksi ja hallitus. 10 Kassan edustajiston kokous Kassan ylintä
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
Esityslista XIII jäsenkokoukselle. Asiakohta 6
Esityslista XIII jäsenkokoukselle Asiakohta 6 1 ESITYSLISTA AIKA 22.-23.11.2014 PAIKKA Mikkelin ammattikorkeakoulu, Patteristonkatu 3, 50100 Mikkeli LÄSNÄ Valtuutetut kokousedustajat, yhdistyksen puheenjohtajat
PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5)
PIRAATTIPUOLUE 26.11.2009 1(5) SÄÄNNÖT Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Varsinais-Suomen piiriyhdistys(,
KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1
KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Siun sote neuvottelukunta Aika 24.10.2017 klo 15:00-16:12 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 6-10 Otsikko Sivu 6 Kokouksen laillisuus
Koti Suomalaisille Vanhuksille -yhdistyksen säännöt
Koti Suomalaisille Vanhuksille -yhdistyksen säännöt Käsitelty ensimmäisen kerran 20.11.2009 pidetyssä yhdistyksen kokouksessa ja hyväksytty 24.4.2010 vuosikokouksessa. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT
TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN
1(8) Edellä mainitut ehdotukset yhtiöjärjestysmuutoksiksi selityksineen on kuvattu tarkemmin jäljempänä olevassa taulukossa.
1(8) Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elon hallitus ehdottaa 23.4.2018 varsinaiselle yhtiökokoukselle, että se päättäisi tehdä yhtiön yhtiöjärjestykseen seuraavat muutokset: Hallituksen ja hallintoneuvoston
Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.
ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN
Kaarlo Virtanen Anne Lahtinen Jouni Salmirinne Vuokko Mustonen
PALOHEINÄN ALA-ASTEEN JOHTOKUNNAN KOKOUS AIKA 22.3.2018 klo 17.35 18.32 PAIKKA, opettajainhuone KUTSUTUT puheenjohtaja Marika Paananen varapuheenjohtaja Mirka Reinman jäsenet Jukka Ranua Kaarlo Virtanen
POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE
POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto
VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT. Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino
VAASAN SUOMALAISEN NAISKLUBIN SÄÄNNÖT.»«Vaasa 1931 Vaasan Kirjapaino 'Vaasan Suomalaisen SYaisklubin Säännöt. 1. Yhdistyksen, jonka nimenä on "Vaasan Suomalainen Naisklubi", kotipaikkana 'on Vaasan kaupunki
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt
Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt
Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry
SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l. vsv '
SUOMEN NAISTEN KANSALLISLIITON SÄÄNNÖT. S fe * S]l vsv ' SAANNOT i. Yhdistyksen nimi on Suomen Naisien Kansallisliitto Finlands Kvinnors Nationalförbund r.y. ja sen kotipaikkana Helsingin kaupunki. Liiton
PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5)
PIRAATTIPUOLUE 2.12.2009 1(5) SÄÄNNÖT Piraattipuolueen Pirkanmaan piiriyhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Piraattipuolueen Pirkanmaan piiriyhdistys, ruotsiksi Piratpartiets
EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt
EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo
SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.
1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto
PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT
1 PYÖTSAAREN MAAOSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi Pyötsaaren maaosakaskunta 2 Kotipaikka Haminan Kaupunki 3 Yhteinen alue Haminan kaupungissa sijaitsevan Vepsun saaren ja
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n säännöt
1/5 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n säännöt Yleisiä määräyksiä 1 Yhdistyksen nimi on Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry, josta jäljempänä käytetään nimitystä yhdistys. Sen kotipaikka on
KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN (ICC) SUOMEN OSASTO INTERNATIONELLA HANDELSKAMMARENS (ICC) AVDELNING I FINLAND RY:N SÄÄNNÖT
KANSAINVÄLISEN KAUPPAKAMARIN (ICC) SUOMEN OSASTO INTERNATIONELLA HANDELSKAMMARENS (ICC) AVDELNING I FINLAND RY:N SÄÄNNÖT (Hyväksytty osaston kokouksessa 30.4.1951) (Sääntöjen 3 ja 5, 6 :n 1 momentti sekä
YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS. Aika 23.9.2009 klo 16.00. Paikka Kokoustila Kataja, Järjestökatu 10
EETANET RY. PÖYTÄKIRJA 1/2009 1(8) Pöytäkirja kertoo yhdistyksen jäsenille ja viranomaisille, mitä kokous on päättänyt ja mitä pitäisi tehdä. auttaa seuraamaan päätösten toteuttamista. antaa tietoja siitä,
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.
TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.2015) Yhdistyksen nimi on Tampereen teknillisen yliopiston henkilöstöyhdistys
Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT
Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT PRH hyväksynyt 20.11.2006 1 Suomen Kylmäyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Kylmäyhdistys ry, ruotsiksi Kylföreningen i Finland
Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1
Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus
KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY
KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.
Puh (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula)
Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry Hietalahdenranta 13 3. krs. 00180 Helsinki www.skml.fi kutsu Puh. 050 385 9350 (toiminnanjohtaja Jonna Aakkula) jonna.aakkula@skml.fi Hyvä vuosikokousedustaja, Suomen Kirkkomusiikkiliitto
SOMAKISS ry:n säännöt
SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,
B A T A K U N K U - y h d i s t y k s e n S Ä Ä N N Ö T
B A T A K U N K U - y h d i s t y k s e n S Ä Ä N N Ö T 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Batakunku-yhdistys, kotipaikka on Helsinki, yhdistyksen kielinä ovat suomi ja englanti, pöytäkirjakieli
Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle. Ekokem Oyj:n yhtiökokous
Hallituksen ehdotukset yhtiökokoukselle Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksu Hallitus esittää, että Kertyneistä voittovaroista jaetaan osinkoa 11 266 560 euroa eli 3,20 euroa kutakin A-osaketta
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS. Aika Lauantai kello 10.30, miniseminaari kello 9.30
EPILEPSIALIITTO EPILEPSIFÖRBUNDET RY:N LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 14.4.2018 kello 10.30, miniseminaari kello 9.30 Paikka Hotelli Katajanokka (entisessä Katajanokan vankilassa), Merikasarminkatu 1 A, 00160
SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous
SUOLAHDEN-SUMIAISTEN VESIOSUUSKUNTA Osuuskuntakokous PÖYTÄKIRJA Kokousaika Torstaina 25.04.2013 klo 18.00-19.41 Kokouspaikka Osuuskunnan toimisto, Keiteleentie 11, 44200 Suolahti Kutsutut: 8 osuuskunnan
Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka NIMI JA KOTIPAIKKA
Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Kuopion Ravitsemustieteen Opiskelijayhdistys Retikka. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä
Varsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 17.6.2017 Paikka Valkea talo, Ilkantie 4 00400 Helsinki Lounas klo 12.00 13.00 Kahvi klo 15.30 16.00 9.00 10.00 Edustajavaltakirjojen
Liisa Ilonen-Teivonen jäsen. Pirkko Nurminen. Veikko Tuominen jäsen
Kokousaika keskiviikko 6.5.2015 klo 18-20.15 Kokouspaikka Hauhon pappila Läsnä Tapani Vanhanen puheenjohtaja Mari Rantio varapuheenjohtaja Liisa Ilonen-Teivonen Tapio Innamaa Jouni Lehtonen Pirkko Nurminen
Kokouskäytännöistä. 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri
Kokouskäytännöistä 16.1.2013 Kristiina Heinonen-Kuusela kaupunginsihteeri Kokousmenettelyt Tavoitteena yhdenmukaiset menettelyt toimielimissä Käsitellään toimielimen ensimmäisessä kokouksessa Päätetään
Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2
Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä 6.10.2005 PSORIASISYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT/ 2 vuosikokousta Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on Yhdistyksen tarkoituksena
PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013
PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen
Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki.
1 PÄIJÄT-HÄMEEN TUTKIMUSSEURA R.Y:N SÄÄNNÖT Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen tutkimusseura ja kotipaikka Lahden kaupunki. Tarkoitus 2 Seuran tarkoituksena on toimia Päijät-Hämeeseen kohdistuvan
Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys ry:n säännöt 9.3.2015. 1 Nimi ja kotipaikka
Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys ry:n säännöt 9.3.2015 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulun evankelis-luterilainen Opiskelijalähetys, ja sen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistys
Suomen Standardisoimisliitto SFS ry SÄÄNNÖT. Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymät rek. nro 46456
Säännöt Suomen Standardisoimisliitto SFS ry SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymät 2016-06-09 rek. nro 46456 Painettu Helsingissä SFS, elokuu 2016 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Suomen Standardisoimisliitto
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 26.4.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:
Säännöt vuodelta 1986 (2017)
Säännöt vuodelta 1986 (2017) 1 2 Säännöt 1986 (2017) LOHJAN PALVELUS- JA PELASTUSKOIRAYHDISTYS RY 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Lohjan palvelus- ja pelastuskoirayhdistys ry, virallinen lyhenne
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt
Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT
PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.
RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT
1(6) RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Raudanmaan maa- ja kotitalousnaiset, joka toimii rekisteröimättömänä yleishyödyllisenä yhdistyksenä osana valtakunnallista
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
Kuopio 19.09.2008 1 / 5. 1. Yhdistyksen nimi on Sellun Erä ja kotipaikka Kuopion kaupunki.
19.09.2008 1 / 5 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1. Yhdistyksen nimi on Sellun Erä ja kotipaikka n kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on liittää yhteen Savon Sellulla työskentelevät metsästyksestä
SOTKAMON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA N:O 4/2018 Kirkkoneuvosto ( 5 ) Alpo Partanen. Leena Sarparanta -" - Keijo Kunnari
Kirkkoneuvosto 25.4.2018 1 ( 5 ) Kokousaika 25.4..2018 kello 18.00 18.45 Kokouspaikka Vuokatin kirkko Saapuvilla olleet Juhani Saastamoinen puheenjohtaja Heikki Karjalainen jäsen Alpo Partanen -" - Leena
Yhdistyksen nimi on Kouvolan Nuorkauppakamari ry. Sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki
SÄÄNNÖT 1. Nimi Yhdistyksen nimi on Kouvolan Nuorkauppakamari ry. Sen kotipaikka on Kouvolan kaupunki 2. Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on Junior Chamber International Inc. (JCI)-nimisen järjestön
Vielä kerran tervetuloa ja totean kokouksen avatuksi. (kop) Voitaneen todeta kokous päätösvaltaiseksi. Todetaan (kop)
KÄSIKIRJOITUS Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen vuosikokoukseen AIKA 11.06.2010, PAIKKA Hyvinkää, ASIALISTA: 1. Kokouksen avaus (kop, kop, kop) Hyvät ystävät. Tervetuloa Hyvinkään Venlan kaupunginosayhdistyksen
1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä käytetään lyhennettä YTN.
YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY SÄÄNNÖT 1 Rek.n:ro 138.504 (27.5.2014) Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry, De Högre Tjänstemännen YTN rf, josta myöhemmin näissä säännöissä
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria