RAJAKYLÄN TALVIKKIPUISTON LUONTOSELVITYS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RAJAKYLÄN TALVIKKIPUISTON LUONTOSELVITYS"

Transkriptio

1 RAJAKYLÄN TALVIKKIPUISTON LUONTOSELVITYS

2 Sisältö 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET LUONTOSELVITYS SUOSITUKSET JATKOSUUNNITTELULLE... 6 Kansikuva: Kalleinen, Hieskoivun ympärille asettuneita vieraslajeja ja puutarhakarkulaisia ovat suomenröyhytatar, viitapihlaja-angervo ja humala. Niiden lisäksi kuvassa on nokkosta. Sivu 1

3 ALKUSANAT Rajakylän Talvikkipuiston luontoselvitys on tehty alueelle laadittavan asemakaavamuutoksen perusselvitykseksi. Asemakaavan suunnittelua varten selvitettiin kohteen kasvillisuus ja luontotyypit sekä mahdollisesti huomioitavat alueet ja kasvilajit. Eläimistö tarkastettiin maastokäyntien yhteydessä. Rajakylän Talvikkipuiston luontoselvityksen laatimisen koordinoinnista on vastannut Plaana Oy, josta yhdyshenkilönä on toiminut Hortonomi Ylempi AMK Leena Pehkonen. Luontoselvityksen on tehnyt FM Lassi Kalleinen Natans Oy:stä. Työn ohjausryhmään ovat kuuluneet maisema-arkkitehti Johanna Jylhä Oulun kaupungin ympäristö- ja yhdyskuntapalvelujen kaavoituksesta ja ympäristötarkastaja Matti Tynjälä Oulun seudun ympäristötoimesta. Oulussa Sivu 2

4 1 LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET Selvitysalue sijoittuu Oulun kaupungissa Rajakylän asuinalueen Talvikkipuistoon. Selvitysalue rajautuu pohjoisessa Mataratien tontteihin, idässä Mataratiehen, etelässä Ketunleipäpolkuun ja lännessä Ruiskukkatiehen. Selvitysalue on nykyisellään puistometsää. Työn tarkempi rajaus on esitetty kuvassa 1. Selvitysalueen koko on noin. 0,8 ha. Kuva 1. Peruskarttaote. Selvitysalue merkitty punaisella viivalla. Kasvillisuus ja luontotyypit selvitettiin maastossa ( ) ja Laji.fi-tietokannasta. Tietokantaan on neliökilometrille tallennettu 661 osumaa 293 lajista. Havainnoista ei kuitenkaan yksikään sijoittunut juuri tälle selvitysalueen hehtaarille. Samalta neliökilometriltä, Kuivasojavarresta, on havaittu muutamia uhanalaisia lajeja: hytymaljakkaita (Sarcosoma globosum, silmälläpidettävä, NT, hav ), ahokissankäpälä (Antennaria dioica, silmälläpidettävä, NT, hav. 2002) ja varpunen (Passer domesticus, vaarantanut 2015 arvioinnissa, hav 2006). Sivu 3

5 2 LUONTOSELVITYS Talvikkipuisto on tiiviisti asutuksen keskellä oleva metsäinen puistoalue. Selvitysalue on voimakkaasti muuttunutta. Alkuperäiseltä luontotyypiltään länsiosan mäntyvaltainen kuivahko ja maastonmuodoltaan korkeampi osuus lienee kuivahkoa puolukkakangasta ja nykyisellään mäntyvaltaista kangasmetsämuuttumaa. Puolukkaa on tällä kuviolla havaittavissa vielä pienissä määrin. Selvitysalueen itäosan luonnollinen luontotyyppi lienee tuore kuusikkovaltainen mustikkakangas, vaikkakin nykyisellään se on luontotyypiltään koivuvaltaista kangasmetsämuuttumaa. Kasvillisuustyyppien muuttumisen on saanut aikaan kohonnut ravinteisuus. Ravinteita tullee sekä ilmalaskeumana että lemmikkien ulosteista. Mainittakoon, että Talvikkipuistosta ei havaittu ainoatakaan talvikkia (Pyrola, Orthlia). Selvitysalueen pohjoisosassa on nähtävissä läheisten rivitaloyhtiön piha-alueiden laajenemista puistometsään. Selvitysalueen luontotyypit on esitetty kuvassa 2. Kuva 2. Luontotyypit. Selvitysalueen rajaus punaisella katkoviivalla. Sivu 4

6 Talvikkipuisto on hyvä esimerkki metsäisten rakentamattomien kaupunkipuistojen kehitystrendeistä: varttuneenkin puuston alle syntyy pensaikkoja ja varvut korvautuvat ruohovartisilla kasveilla samalla kun vieraslajit yleistyvät. Talvikkipuistossa pensaskerroksen muodostavat erittäin tiheässä kasvavat pihlajat (Sorbus aucuparia) (kuva 3) ja vadelma (Rubus idaeus). Runsastuvia ruohovartisia ovat nokkonen (Urtica dioica), palomaitohorsma (Chamaenerion angustifolium) ja jossain määrin rikkapujo (Artemisia vulgaris). Näiden ja muiden suurruohojen menestyminen haittaa monia matalampia ruohoja. Selvitysalueella on lisäksi myös huomattavan paljon vieraslajeja, jotka ovat pääsääntöisesti puutarhakarkulaisia. Niiden runsaus on rakenteellista, sillä rivitalopihat rajoittuvat suoraan puistoon ja puutarhaistutuksia on tehty juuri metsän reunaan, mistä ne siirtyvät suoraan luontoon. Selvitysalueella juurakoista levinneitä kasveja ovat esimerkiksi humala sekä viitapihlaja-angervo (Sorbaria sorbifolia). Siemenestä leviäviä lajeja selvitysalueella on runsaana esiintyvä isotuomipihlaja (Amelanchier spicata). Selvitysalueen keskiosassa tavataan myös monia puutarhalajeja, jotka lienevät levinneet puutarhajätteen kasaamisesta metsään. Näitä ovat (suluissa esitetty lajin leviämistapa) vuorenkilpi (Bergenia sp., rönsyt), runsas maahumala ( Glechoma hederaceae, rönsyt), suomenröyhytatar (Aconogonon xfennicum, juurakko), kiiltotuhkapensas (Cotoneaster lucidus, marjat), terttuselja (Sambucus racemosa, marjat), metsävaahtera (Acer pseudoplatanus, siemenet), kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris, itiöt, juurakko), idänvirpiangervo (Spiraea chamaedryfolia, juurakko), taikinamarja (Ribes alpinum, marjat) sekä viljeltypunaherukka (Ribes rubrum, marjat). Selvitysalueen lähialueelta löytyneitä silmälläpidettäviä (hytymaljakas, Sarcosoma globosum ja ahokissankäpälä, Antennaria dioica) tai vaarantuneita (varpunen, Passer domesticus) lajeja, ei löytynyt selvitysalueelta. Sivu 5

7 Kuva 3. Runsas pihlajantaimikko männikössä. 3 SUOSITUKSET JATKOSUUNNITTELULLE Selvitysalueelta ei havaittu uhanalaisia luontotyyppejä, uhanalaisia lajeja tai muita rakennettavuuteen vaikuttavia luontoarvoja. Huomionarvoista on se, että selvitysalueella on kuitenkin harvinaisen runsaasti vieraslajeja, jotka ovat puutarhakarkulaisia. Jatkosuunnittelussa tulee kiinnittää erityishuomiota vieraslajien ympäristöön siirtymisen estämiseen. Sivu 6

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Sarkkirannan osa-alueen Kasvihuoneentielle laaditaan asemakaavan

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Asemakaavan selostus LUONNOS Nähtävillä

Asemakaavan selostus LUONNOS Nähtävillä Nähtävillä 23.11-27.12.2018 Asemakaavan selostus LUONNOS 5.11.2018 5.11.2018 päivättyyn Oulun kaupungin Rajakylän kaupunginosan urheilu- ja virkistyspalvelujen alueita, jalankululle ja polkupyöräilylle

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK Air-Ix Ympäristö Oy 13.10.2005 Sanna Tolonen Kettumäen asemakaavan 2. laajennus 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 MAISEMA 3 3 MAA-

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009

Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Savonlinnan kaupunki Tekninen virasto Savonlinnan kaupungin kaavoitukseen liittyvät luontoselvitykset 2009 Asemanjatke, Vääräsaari, Nätkin teollisuusalue ja Nojanmaan tontti 17 Petri Parkko 8.7.2009 Sisällys

Lisätiedot

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016

SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...

Lisätiedot

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo

VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola

Lisätiedot

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN

K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

Kirrin liito-oravaselvitys

Kirrin liito-oravaselvitys 2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013

EURAJOEN KUNTA. Luontoselvitys. Työ: 26016. Turku, 02.05.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Luontoselvitys Työ: 26016 Turku, 02.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 www.fmcgroup.fi

Lisätiedot

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS Aallokas Oy 26.6.2017 Y-tunnus 2678475-5 Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS 1. Menetelmät 1.1. Selvitetyt luontoarvot Luontoselvityksen tarkoitus oli löytää tutkimusalueelta luontokohteet,

Lisätiedot

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS Vastaanottaja Lapuan kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.3.2014 Viite 1517874 LAPUAN KESKUSTAAJAMAN TUOTANTO- JA LOGISTIIKKA-ALUEEN OSAYLEISKAAVA MUUTTUNEIDEN TUULIVOIMALAPAIKKOJEN TARKISTUS

Lisätiedot

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon

Lisätiedot

Kantasairaalan kaavarunko Luontoselvitykset

Kantasairaalan kaavarunko Luontoselvitykset Kantasairaalan kaavarunko Luontoselvitykset hämeenkylmänkukka Ahveniston keto Heli Jutila 5.11.2018 klo 17-19 Ahveniston vanhan sairaalan juhlasali, A-rakennus, 3.krs Kasvillisuus, kasvisto ja luontotyypit

Lisätiedot

Epoon asemakaavan luontoselvitys

Epoon asemakaavan luontoselvitys Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus

Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston alueelle harkitaan kaavamuutosta. Alueen luontoarvojen selvittämiseksi

Lisätiedot

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 2 TAMPEREEN KAUPUNKI VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Työ 21344YK 30.5.2005 LIITE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 2 VATTULAN LUONNONYMPÄRISTÖ 2 2.1 MAISEMA 2 2.2 MAA- JA KALLIOPERÄ 3 2.3 KASVILLISUUS

Lisätiedot

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS

TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE MAAKAAPELIREITIN MAASTOTARKISTUS Vastaanottaja Smart Windpower Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 27.5.2016 TORVENKYLÄN TUULIVOIMAHANKE 1 Päivämäärä 27.5.2016 Laatija Tarkastaja Ville Yli-Teevahainen Merja Isteri Viite 1510021396

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys RAPORTTI 16X185375 2.9.2013 KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys Sisältö 1 1 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 2 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 2.1 Suojelualueet ja uhanalaiset lajit 1 3 LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015

LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 98 MYRSKYLÄN SEPÄNMÄKI- PALOSTENMÄKI LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2015 Kuvio 1. Kalliokumpare alueen pohjoisosassa (Kuvio 1). ClT-tyypin kalliometsaa. 1. JOHDANTO Selvitysalue

Lisätiedot

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS

VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista

Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue

Lisätiedot

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012

NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 NAANTALI LÖYTÄNE LADVO LIITO-ORAVAESIITYMÄT KEVÄÄLLÄ 2012 Ari Karhilahti Leipurinkuja 4 21280 RAISIO ari.karhilahti@utu.fi 050 5698819 1. Johdanto Naantalin kaupunki tilasi keväällä 2012 seuraavan luontoselvityksen:

Lisätiedot

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY

Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen

Turengin Hopealahti Luontokartoitus. Christof Siivonen Turengin Hopealahti Luontokartoitus 2011 Christof Siivonen 2 (10) Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Selvitysalueen yleiskuvaus.. 4 3. Selvitysalueen alustava maankäyttötarkastelu 5 4. Luontokartoituksen

Lisätiedot

Tuuliwatti Oy. Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas. Luontoselvitys 09.08.2010. FM biologi Minna Tuomala

Tuuliwatti Oy. Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas. Luontoselvitys 09.08.2010. FM biologi Minna Tuomala Tuuliwatti Oy Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas Luontoselvitys 09.08.2010 FM biologi Minna Tuomala Putaankankaan tuulivoimalat 1 3 2 Putaankankaan tuulivoimalat Tuulivoimala 1 Avohakkuuala, jonka

Lisätiedot

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys

Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari. Luontoselvitys Sami Mäkikyrö 13.8.2013 Äkäslompolon asemakaavan laajennus, Röhkömukanmaa, Kolari Luontoselvitys 2 SISÄLLYS 1. Johdanto.. 3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat 3 2.1. Luonnonsuojeluohjelmat.. 3 2.2. Luonnonsuojelu-,

Lisätiedot

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki 27.10.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Yleistä selvitysalueesta... 3 2.1 Ranta-alue... 3 2.2 Piha-alue... 4

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:

LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS

LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS LIITE 2 YMPÄRISTÖSUUNNITTELU JA VISUALISOINTI HENNA KOSKINEN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pälkäne Seittye 8.8.2013 Johdanto Tämä luontoselvitys on laadittu tarkoituksenaan tuoda esiin alueelta mahdollisesti

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Gundbyn Västergårdin tilalla sijaitsevan metsäkohteen. Suomen Luontotieto Oy 2/2014 Jyrki Matikainen

Suomen Luontotieto Oy. Gundbyn Västergårdin tilalla sijaitsevan metsäkohteen. Suomen Luontotieto Oy 2/2014 Jyrki Matikainen Gundbyn Västergårdin tilalla sijaitsevan metsäkohteen luontotyyppitarkastelu 2013 Suomen Luontotieto Oy 2/2014 Jyrki Matikainen Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Aineisto ja menetelmät... 3 3. Tulokset ja johtopäätös...

Lisätiedot

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26

Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma LIITE 13: Kuvioluettelo Sivu 1/26 Vesirattaanmäen hoito- ja käyttösuunnitelma 2015-2025 LIITE 13: Kuvioluettelo 23.3.2015 Sivu 1/26 101 0,70 Kuivahko kangas Taimikko yli 1,3 m Kataja Avoin alue ja näkymä (B4) Myös kelirikon aikana Rauduskoivu

Lisätiedot

1. Selvitys. 2. Kohteet

1. Selvitys. 2. Kohteet Kuhmalahden ROYK Luontoselvityksen täydennys 24.10.2017 1. Selvitys Luontoselvitystä täydennettiin maastokäynneillä 11.5. ja 17.5.2017. Maastokäynnit toteuttivat FM Tiina Virta ja MMM Heikki Holmén. Kohteille

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

Esa Lammi & Pekka Routasuo SUVELAN URKUTEHTAAN ALUEEN LUONNONOLOT. Esa Lammi

Esa Lammi & Pekka Routasuo SUVELAN URKUTEHTAAN ALUEEN LUONNONOLOT. Esa Lammi Esa Lammi & Pekka Routasuo SUVELAN URKUTEHTAAN ALUEEN LUONNONOLOT Esa Lammi 8.9.2016 1 JOHDANTO Suvelan entisen urkutehtaan tontille laaditaan asumista täydentävä asemakaava. Alue on pieni ja yksityisomistuksessa,

Lisätiedot

Tuohimutkanrinteen luontoselvitys

Tuohimutkanrinteen luontoselvitys LIITE 8 Tuohimutkanrinteen luontoselvitys Taru Heikkinen 19.12.2008 Kaupunkisuunnitteluosasto Jyväskylän kaupunki SISÄLLYS 1. Johdanto...3 2. Tutkimusmenetelmät...3 2.1. Tausta- ja maastotyöt...3 2.2.

Lisätiedot

KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS

KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS Tilaaja Oriveden kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 21.8.2018 ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS ORIVESI KESKUSTIEN ITÄPUOLISEN ALUEEN LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä Laatija

Lisätiedot

Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017

Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Johdanto 1 (6) Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon keskuksen Honkaportinrinteessä Samariantien ja Honkaportin kulmauksessa. Kohdealueella

Lisätiedot

Kasvimakrofossiilitutkimus Rovaniemi Koskenniska Santeri Vanhanen 2014

Kasvimakrofossiilitutkimus Rovaniemi Koskenniska Santeri Vanhanen 2014 Kasvimakrofossiilitutkimus Rovaniemi Koskenniska 2013 Santeri Vanhanen 2014 239 Kansi: lähikuva ulpukan (Nuphar lutea) siemenestä. Johdanto Tässä raportissa käsitellään Rovaniemen Koskenniskan arkeologisilla

Lisätiedot

HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS

HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Hannukainen Mining Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 8.11.2016 Viite 1510027857 HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS Päivämäärä 8.11.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Heli

Lisätiedot

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma

Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma 13.5.2015 Toppelundinpuiston lähiympäristösuunnitelma Tarkastelualue Tarkastelualue sijaitsee Espoon Haukilahdessa. Alue on pääosaltaan asemakaavan Toppelundinpuistoa, ranta-alueen nimi on Toppelundinranta.

Lisätiedot

Ramoninkadun luontoselvitys

Ramoninkadun luontoselvitys Ramoninkadun luontoselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 7.4.2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely... 3 2.3

Lisätiedot

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista

Lisätiedot

LUONNOS. Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008

LUONNOS. Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008 LUONNOS Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008 Espoo 2008 Ylä Levin asemakaava alueen luontotyyppikartoitus 2008 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset

Lisätiedot

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO

SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

Tornator II Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi

Tornator II Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi Tornator II kortteli 27052 tontti 1 13.2.2017 Liittyy asemakaavan muutokseen A-2673 Hennala, Rykmentinkatu 36-40, (Tornator II) Lahti.fi Rakentamistapaohje A-2673 1 (8) Lähtökohdat Tämä rakentamistapaohje

Lisätiedot

Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa

Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2010 Kotoneva-Sikamäki, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Kotonevan ja Sikamäen alue sijaitsee Pirkanmaalla, Parkanon kaupungin

Lisätiedot

Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio

Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio 1 Sami Mäkikyrö 10.10.2013 Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio Luontoselvitys, Natura-tarveharkinta 2 SISÄLLYS 1. Johdanto....3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat..3 2.1.Luonnonsuojeluohjelmat....3

Lisätiedot

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa

Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta

Lisätiedot

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483

KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti

Lisätiedot

Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013. Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola

Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013. Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola Tuulipuisto Oy Kyyjärvi Luontotyyppikartoitus 7.11.2013 Tarkastanut: FM Päivi Vainionpää Laatija: FM Satu Pietola Asiakas Winda Invest Oy Gallen-Kallelankatu 7 28100 Pori Yhteyshenkilö Kalle Sivill Puh.

Lisätiedot

Puutarhasektori ja vieraskasvit Vieraslajit viherrakentamisessa

Puutarhasektori ja vieraskasvit Vieraslajit viherrakentamisessa Puutarhasektori ja vieraskasvit Vieraslajit viherrakentamisessa Helsinki 8.11.2016 Jyri Uimonen Lainsäädäntöä EU-lainsäädäntö Kasvilistat muotoutumassa EU-listan kasvit kiellettyjä toistaiseksi ei merkittäviä

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Primehotels Oy Savonlinnan Vääräsaaren täydentävä luontoselvitys 2012

Savonlinnan kaupunki Primehotels Oy Savonlinnan Vääräsaaren täydentävä luontoselvitys 2012 Savonlinnan kaupunki Primehotels Oy Savonlinnan Vääräsaaren täydentävä luontoselvitys 2012 Raporttiluonnos 4.9.2012Petri Parkko 1. Taustoja Savonlinnan Vääräsaaressa, joka tunnetaan paremmin nimellä Kasinonsaari,

Lisätiedot

LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE ) VARTEN

LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE ) VARTEN LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE 160103) VARTEN Esa Lammi 10.11.2015 JOHDANTO Ymmerstan asemakaavan muutoksen (alue 160103) tavoitteena on lisätä alueella sijaitsevan liikuntahallin

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS KEMPELEEN LINNAKANKAAN POHJOISOSAN LUONTOSELVITYS 21.3.2011. Tark. 8.1.2013 Outi Tuomivaara, maisemasuunnittelija Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Linnakankaan alueelle laaditaan asemakaavaa ja sen

Lisätiedot

VIERASLAJIT KAUNIAISTEN KAUPUNGISSA

VIERASLAJIT KAUNIAISTEN KAUPUNGISSA Kauniaisten kaupunki Yhdyskuntatoimi VIERASLAJIT KAUNIAISTEN KAUPUNGISSA Selvitys 2017 18.8.2017 1 Sisällys 1. KASVILLISUUS: KAUNIAISISSA HAVAITUT VIERASLAJIT... 2 2. ELÄIMISTÖ: KAUNIAISISSA HAVAITUT VIERASLAJIT...

Lisätiedot

Tulisuon-Varpusuon (FI ) sammalkartoitus 2018

Tulisuon-Varpusuon (FI ) sammalkartoitus 2018 Tulisuon-Varpusuon (FI1200052) sammalkartoitus 2018 Kati Pihlaja Kansikuva. Peurasuon eteläosa, lähellä Peuralampea. JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n

Lisätiedot

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013

Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin

Lisätiedot

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS

LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos

Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Rastaalassa sijaitsevia kiinteistöjä 49-60-230-5 ja 6, osoitteissa Veininmäki 6

Lisätiedot

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo

KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS. Pekka Routasuo KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS Pekka Routasuo 30.12.2011 KALAJOEN JOKELAN TUULIPUISTOALUE KASVILLISUUS- JA LUONTOKOHDESELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö

Sisällysluettelo. Selvitysalueen yleiskuvaus. Selvitysalueen luontokohteet. Selvitysalueen suojelullisesti merkittävä linnusto ja eläimistö Ilmajoen kunta Kaavoitustoimi 1.4.2016 Sisällysluettelo Selvitysalueen yleiskuvaus Sijainti 3 Topografia 3 Kallioperä 4 Maaperä 4 Maanpeite 5 Pohjavesialueet 5 Selvitysalueen luontokohteet Luontokohteet

Lisätiedot

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lisätiedot

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys 1. Tausta Myllyniemen suunnittelutyön

Lisätiedot

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON

LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LAUSUNTO 16.10.2018 LAUSUNTO ESPOON MANNINPELLON LUONTOARVOISTA Tekijä: Rauno Yrjölä SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Alueen luonto... 3 3 Liito-oravan esiintyminen alueella... 6 4 Muu lajisto... 7 5 Yhteenveto...

Lisätiedot

Imatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017

Imatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017 Imatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017 Ympäristötutkimus Karri Kuitunen Imatran Ivonniemen idänkurhoselvitys 2017 Karri Kuitunen SISÄLLYS Tiivistelmä...1 1. Johdanto...2 2. Aineisto ja menetelmät...2

Lisätiedot

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA

HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA HAUKILAHDEN TOPPELUNDINPUISTO LIITO-ORAVAN ELINALUEENA Esa Lammi 10.12.2014 1 JOHDANTO Haukilahden Toppelundinpuiston länsiosaan on valmisteilla asuintalojen rakentamisen mahdollistava asemakaavan muutos,

Lisätiedot

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT

TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT TUULIPUISTON LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS SAUVO STENINGEN VARSINAIS-SUOMEN LUONTO- JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2013 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Uusi rakennuspaikka 3. Rakennuspaikan kuvaus 4. Lepakot 5. Johtopäätökset

Lisätiedot

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys

Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys 2017 Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 23.11.2017 1. Taustoja Porvoon Rännarstenin kallioalueelle on suunniteltu ottoalueen laajennusta karttaan

Lisätiedot

MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Viitasaaren kaupunki MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Luonto- ja maisemaselvitys 0703-D4235 1.11.2009 FCG Finnish Consulting Group Oy Luonto- ja maisemaselvitys I 1.11.2009

Lisätiedot

POIKKIMAANTIEN MUUTOSALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS

POIKKIMAANTIEN MUUTOSALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS Päivämäärä X 10.11.2017 OULUN KAUPUNKI POIKKIMAANTIEN MUUTOSALUEEN KASVILLISUUSSELVITYS OULUN KAUPUNKI KASVILLISUUSSELVITYS Päivämäärä 10.11. 2017 Laatija Antje Neumann, Ramboll Finland Oy Tarkastaja Tapani

Lisätiedot

Kalimenkyläntie 212. Liminka, Tupos, asemakaavoitettavan Ankkurilahden laajennusalueen luontoselvitys

Kalimenkyläntie 212. Liminka, Tupos, asemakaavoitettavan Ankkurilahden laajennusalueen luontoselvitys n a t a n s o y Kalimenkyläntie 212 9 0 8 0 0 O U L U Liminka, Tupos, asemakaavoitettavan Ankkurilahden laajennusalueen luontoselvitys Liminka, Tupos, asemakaavoitettavan Ankkurilahden laajennusalueen

Lisätiedot

Puustoisten perinneympäristöjen kasvillisuudesta

Puustoisten perinneympäristöjen kasvillisuudesta Puustoisten perinneympäristöjen kasvillisuudesta Esko Vuorinen, Silvestris luontoselvitys oy "Puustoisten perinneympäristöjen monimuotoisuuden ja monikäytön turvaaminen" maastoseminaari 31.8.-1.9.2010

Lisätiedot