Koulupaikan hakeminen 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulupaikan hakeminen 2019"

Transkriptio

1 Sida 0 av 7 Koulupaikan hakeminen 2019 Information på finska Tänä vuonna kuusi vuotta täyttävän lapsen huoltajana haet lapsellesi paikkaa esikoululuokassa. Hakuaika alkaa 15. tammikuuta ja päättyy 15. helmikuuta. Paikkaa tulee hakea myös, jos lapsesi käy koulua, jossa ei ole ylempää vuosikurssia, tai haluat lapsen vaihtavan koulua. Esikoululuokka on pakollinen. Valtiopäivät päättivät 15. marraskuuta 2017, että oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, jona lapsi täyttää kuusi vuotta. Täten esikoululuokasta tuli pakollinen kaikille Ruotsissa asuville lapsille ja kaikkien lasten täytyy käydä koulua vähintään kymmenen vuotta. Oletko vasta Ruotsiin tullut ja haet koulupaikkaa Tukholmasta? Vasta maahan tulleiden oppilaiden vanhempien, joiden lapsilla ei ole koulupaikkaa esikoulu-luokassa tai jollakin vuosikursseista 1-9, tulee kääntyä suoraan START Stockholm-vastaan-oton puoleen. Start Stockholm hoitaa kouluun ilmoittautumiseen, koulupaikkajärjestelyihin, tietotason alkukartoitukseen ja terveyskeskusteluihin liittyviä asioita. Vasta maahan tulleella oppilaalla tarkoitetaan oppilasta, joka on aivan äskettäin saapunut Ruotsiin tai käynyt täällä koulua enintään 4 vuotta (48 kuukautta). START Stockholm Hornsgatan 124, plan Stockholm Puh Sähköposti: START-mottagning@stockholm.se

2 Sida 1 av 7 Vertaile kouluja Tukholmassa on sekä kunnallisia kouluja että vapaakouluja, ja haet itse paikkaa koulusta, jota toivot lapsellesi. Kukin koulu pyrkii täyttämään ensisijaisen valintasi. Kunnalliset ja vapaat koulut eivät peri mitään oppilasmaksua. Kunnallisissa kouluissa oppilaiden valinta ei määräydy jonotusajan perusteella, vapaissa kouluissa se voi sitä vastoin tapahtua sen perusteella. Voit vertailla Tukholman kouluja ennen kuin haet koulupaikkaa. Vertailusta näet muun muassa koulun oppilasmäärän ja miten tyytyväisiä oppilaat ja huoltajat ovat kouluun. Sivustolla voit hakea ja vertailla Tukholman kouluja. Hae paikkaa esikoululuokassa tai vuosiluokassa (vuosikurssit 1-9) Haet koulupaikkaa e-palvelun välityksellä tai lomakkeella. Hakuaika alkaa 15. tammikuuta ja päättyy 15. helmikuuta. Vapaakouluihin, joita ei ole e-palvelussa, otat itse yhteyttä. Linkki e-palveluun sekä lomake löytyvät sivustolta, jonka toiminnolla Hitta och jämför grundskolor näet kouluvaihtoehdot (sekä kunnalliset että vapaakoulut) koulupaikan hakuaikana 15. tammikuuta helmikuuta. Sivustolla on myös useammalle kielelle käännetty filmi, jossa selostetaan, miten koulupaikkaa haetaan Tukholman kaupungissa. Hae paikkaa kolmesta koulusta Paikkaa voi hakea kolmesta Tukholman kaupungin kouluhakupalveluun kuuluvasta koulusta. On tärkeää, että valitset kolme koulua, jotta lapsellasi olisi parhaat mahdollisuudet saada paikka koulusta, jonka sinä huoltajana olet valinnut. Esimerkki: Jos ensisijainen valintasi hylätään paikanpuutteen vuoksi, kyseinen koulu käsittelee toissijaisen valintasi yhdessä toisten huoltajien ensisijaisen valinnan kanssa. Miten suuri mahdollisuus on saada lapselle paikka toivotusta koulusta? Saamme 15. helmikuuta tiedot kouluihin hakijoiden määristä, ja sen jälkeen koulut pyrkivät täyttämään kaikkien huoltajien koulutoivomukset. Jos hakijoita on enemmän kuin vapaita paikkoja, sovelletaan valintaperusteita päätettäessä siitä, ketkä saavat paikan. Saat 15. maaliskuuta tiedon siitä, mistä

3 Sida 2 av 7 koulusta lapsellesi tarjotaan paikkaa. Vapaakoulut voivat antaa valintapäätöksensä eri ajankohtina. Jos lapsesi ei saa paikkaa valitsemastasi koulusta, teille tarjotaan koulupaikkaa Tukholman kaupungin valintaperusteiden mukaisesti. Paikan saamista lähimmästä koulusta ei voida taata. Kuka voi hakea e-palvelun välityksellä? Paikkaa voi hakea e-palvelun välityksellä Ruotsissa väestökirjoilla olevan lapsen/oppilaan huoltaja, joka on väestökirjoilla lapsen/oppilaan kanssa samassa osoitteessa ja jolla on myös sähköinen henkilötodistus, esimerkiksi BankID. Linkki Tukholman kouluhaun e-palveluun Söka skola Stockholm on sivustolla. Vain lapsen kanssa samassa osoitteessa väestökirjoilla olevat vanhemmat voivat hakea lapselle koulupaikkaa e-palvelun avulla. Hakemusta voi muuttaa 15. helmikuuta saakka. Koulupaikan hakuajan päätyttyä palveluun voi kirjautua sisään aikaisintaan 15. maaliskuuta. Tällöin näkee, mistä koulusta lapselle on tarjottu paikkaa. Huoltaja, joka on väestökirjoilla eri osoitteessa kuin hänen lapsensa, voi kirjautua palveluun nähdäkseen lapsen toisen huoltajan hakemuksen. Väestökirjoitusosoitteeksi katsotaan lapsen viimeisin 15. helmikuuta päivitetty väestökirjoitusosoite. Järjestelmä päivitetään kerran viikossa uusilla osoitetiedoilla. Huoltaja, joka on väestökirjoilla eri osoitteessa kuin hänen lapsensa, voi tehdä hakemuksen lomakkeella. Hakemus lomakkeella Jos et voi hakea e-palvelun avulla, voit tehdä hakemuksen lomakkeella aikaisintaan 15. tammikuuta. Hakulomakkeen saat verkkosivuilta. Hakulomake lähetetään osoitteeseen: Söka skola, Kontaktcenter Stockholm, Box 6061, Kista (osoite on lomakkeessa) tai viedään suoraan Koulutushallinnon vastaanottotiskille: Hantverkargatan 2F Tukholma. Huomaa, että lomake täytyy lähettää Söka skola Kontaktcenterille viimeistään 15. helmikuuta, jotta se ehdittäisiin rekisteröidä ennen koulupaikan hakuajan päättymistä. Seuraaviin ryhmiin kuuluvien lasten/oppilaiden huoltajien täytyy tehdä hakemus lomakkeella: Huoltajien, joiden lapsella ei ole henkilönumeroa. Huoltajien, joiden lapsen henkilöllisyys on suojattu.

4 Sida 3 av 7 Huoltajien, jotka hakevat esikoulupaikkaa lapselle, joka on täyttänyt kuusi vuotta jo edellisenä vuonna tai aikaisemmin. Huoltajat, joilla ei ole henkilönumeroa tai joiden henkilöllisyys on suojattu Myös huoltajan, joka on väestökirjoilla eri osoitteessa kuin lapsi/oppilas, täytyy tehdä hakemus lomakkeella halutessaan hakea paikkaa toisista kouluista. Kouluun sijoitus suhteellinen läheisyys Pääsääntöisesti lapsi/oppilas sijoitetaan siihen kouluun, jota huoltaja toivoo hänen käyvän. Kukin koulu pyrkii täyttämään huoltajan ensisijaisen valinnan. Tämä ei kuitenkaan saa aiheuttaa sitä, että toisen lapsen oikeutettu vaatimus saada paikka lähikoulusta jätetään huomiotta. Siksi Tukholman kaupungissa sovelletaan läheisyysperiaatetta, joka perustuu ns. suhteelliseen läheisyyteen. Se merkitsee sitä, että jos lasten A ja B vanhemmat ovat hakeneet lapsilleen paikkaa samoista kouluista ja vain toiselle lapsista voidaan tarjota paikka, tällöin mitataan lapsen koulumatka (väestökirjanpidon mukaisesta kotiosoitteesta) haettuun kouluun ja vaihtoehtoiseen kouluun. Vaihtoehtoinen koulu on lapsen kotiosoitteen lähin koulu. Jos lapsen huoltaja on hakenut paikkaa lähimmästä koulusta, on vaihtoehtoinen koulu lapsen kotiosoitteen toiseksi lähin koulu, joka tarjoaa paikan hakemuksen mukaiselta vuosikurssilta. Koulumatka vaihtoehtoiseen kouluun jaetaan koulumatkalla haluttuun kouluun. Se lapsista, jolla jakolaskun tulos on suurin, saa paikan. Koulumatkalla tarkoitetaan kodin ja koulun välistä etäisyyttä kävely- ja pyörätiellä ei linnuntiellä, auto- eikä joukkoliikenteessä. Tukholman kaupungissa läheisyys määritellään kävelyetäisyytenä kouluun, ja se on esikoululuokkaa ja vuosikursseja 1, 2 ja 3 käyville oppilaille 2 km, vuosikursseja 4, 5 ja 6 käyville 3 km ja vuosikursseja 7, 8 ja 9 käyville 4 km. Kouluvelvollisuuden suorittamisesta vastaavan koulun on huolehdittava siitä, että sen alueella asuvat lapset suorittavat oppivelvollisuutensa ja että heille tarjotaan koulupaikka Tukholman kaupungin valintaperusteiden ja läheisyysmääritelmän mukaisesti. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että lapsellesi taataan paikka ao. koulussa, vaan koulu vastaa ainoastaan siitä, että lapselle tarjotaan paikka läheisyysperiaatteen mukaisesti. Valintaperusteet esikoululuokille

5 Sida 4 av 7 Jos valitun koulun paikat eivät riitä kaikille hakijoille, sovelletaan valintaperusteina seuraavaa vuorojärjestystä: 1. Erityisen pedagogisen ja sosiaalisen tuen tarpeessa olevat lapset, jotka tarvitsevat paikan jostakin erityisestä kouluyksiköstä. 2. Kahden kilometrin etäisyydellä asuvat lapset, joilla on vuosikurssia 1, 2 tai 3 käyviä sisaruksia kyseisessä koulussa sinä lukuvuotena, jolloin lapsi aloittaa koulun. Lasten täytyy asua samassa väestökirjanpito-osoitteessa. 3. Paikkaan esikoululuokassa oikeutetut lapset. 4. Kyseisen lukuvuoden aikana 5 vuotta täyttävät lapset, jotka haluavat aloittaa koulunkäynnin esikoululuokassa. 5. Toisessa kunnassa asuvat lapset. Valintaperusteet peruskoulun vuosikursseille 1-9 Jos valitun koulun paikat eivät riitä kaikille hakijoille, sovelletaan valintaperusteina seuraavaa vuorojärjestystä: 1. Erityisen pedagogisen ja sosiaalisen tuen tarpeessa olevat oppilaat, jotka tarvitsevat paikan jostakin erityisestä kouluyksiköstä. 2. Paikkaan peruskoulussa (vuosikurssit 1-9) oikeutetut oppilaat. 3. Toisessa kunnassa asuvat oppilaat. Vapaat peruskoulut Vapaakouluissa sovelletaan joskus erilaisia valintaperusteita. Tavallisimmat näistä ovat jonotusaika ja sisarusetusija. Ota yhteyttä sinua kiinnostavaan vapaakouluun saadaksesi tietoa sen valintaperusteista. Sinun tarvitsee tietää, lähetätkö hakemuksen Tukholman kunnan välityksellä vai suoraan vapaakoululle. Yhteydenotto vapaakouluun on tärkeää sekä kauan kouluun jonottaneille että muille hakijoille. Vastaat itse siitä, että hakemuksessa valitsemasi koulut kuuluvat Tukholman kouluvalintajärjestelmän piiriin, katso ne sivustolta. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat Lapsellasi on oikeus saada tukea koulussa. Tuki tulee sovittaa oppilaan tarpeiden ja edellytysten mukaan ja sitä tulee antaa ensisijaisesti lapsen omassa ryhmässä tai luokassa. Kaikki koulut ovat velvollisia antamaan tätä tukea.

6 Sida 5 av 7 Erityisperuskoulu Kaikkien huoltajien tulee hakea lapselleen koulupaikkaa koulumuodosta riippumatta. Lapset, jotka kehityshäiriön vuoksi eivät pysty suorittamaan peruskoulun oppimäärää, voivat opiskella erityisperuskoulun opetussuunnitelman mukaan saatuaan erityisen päätöksen tästä. Erityisperuskoulun voi valita vuosikurssista 1 lähtien. Lisätietoa tästä koulumuodosta stockholm.se. Siellä voit myös selailla erityisperuskoulujen tietoja ja vertailla kouluja. Näet, ovatko koulut vapaakouluja vai kunnallisia kouluja ja missä ne sijaitsevat. Valintatiedote ja paikan vahvistaminen Voit 15. maaliskuuta alkaen kirjautua e-palveluun nähdäksesi mistä koulusta sinulle on tarjottu paikkaa. Jos olet tehnyt hakemuksen lomakkeella, valintatiedote lähetetään lapsesi väestökirjanpito-osoitteeseen. Koulutushallinto lähettää valintatiedotteet 15. maaliskuuta. Voit vahvistaa lapsesi saaman koulupaikan e-palvelussa. Jos teitä on kaksi huoltajaa, huomioikaa tällöin, että kummankin täytyy allekirjoittaa valintatiedote tai vahvistaa paikka e-palvelussa. Paikan hyväksymisen vahvistaminen on tärkeää, jotta se varattaisiin lapsellesi. Teet sen joko vahvistamalla valintatiedon suoraan e-palvelussa tai palauttamalla allekirjoitetun valintatiedotteen koululle, jonka tulee saada se viimeistään 1. huhtikuuta. Lapsen huoltajan on allekirjoitettava valintatiedote. Jos huoltajia on kaksi, tulee molempien allekirjoittaa valintatiedote tai vahvistaa se e-palvelussa. Jos olet matkoilla, voit valtuuttaa jonkun toisen allekirjoittamaan valintatiedotteen puolestasi. Jos ette ota vastaan paikkaa tai vastausta ei saada määräajan kuluessa, voidaan paikka tarjota jollekin toiselle oppilaalle. Lapsesi voi saada paikan useammasta Tukholman koulupaikkahakujärjestelmään kuulumattomasta vapaakoulusta ja voit samanaikaisesti ottaa vastaan paikan järjestelmään kuuluvasta koulusta. Paikan hyväksyminen vahvistamalla ei ole sitova. Sinun täytyy kuitenkin loppujen lopuksi päättää, minkä paikan valitset, koska lapsesi ei voi olla kirjoilla useammassa koulussa samanaikaisesti. Jos kadut koulutoivomustasi lapsesi saatua paikan, ota yhteyttä siihen kouluun, josta haluat paikan lapsellesi. Koulun rehtori päättää, voidaanko lapsesi ottaa kouluun. Ilmoita lapsen nykyiselle koululle, että lapsi siirtyy toiseen kouluun, vasta sen jälkeen, kun uusi koulu on ilmoittanut voivansa ottaa lapsen vastaan.

7 Sida 6 av 7 Koulupaikkapäätös on tehty koululain 10 luvun 30 :n 1 kappaleen tai 9 luvun 15 :n 1 kappaleen mukaisesti. Oppilaalle tulee pääsääntöisesti tarjota paikkaa hänen huoltajansa toivomusten mukaisesti. Paikkatoivomukset eivät saa aiheuttaa sitä, että toisen lapsen oikeutettu vaatimus saada paikka lähikoulusta, jätetään huomioimatta. Jos haluttuun kouluun hakijoiden määrä ylittää koulun vapaiden paikkojen määrän, sovelletaan Tukholman kaupungin päätöksen mukaisia valintaperusteita (ks. ). Toisessa kunnassa asuvat oppilaat, jotka saavat paikan kotikuntansa ulkopuolisesta kunnasta, saavat paikan yhdeksi (1) lukuvuodeksi kerrallaan. (Koululain 10 luku 28 ) Jos et saa mitään hakemistasi koulupaikoista Jos et ole saanut mitään hakemistasi koulupaikoista ja lapsesi aloittaa esikoululuokassa tai hänen nykyisestä koulustaan puuttuu ylempi vuosikurssi, sinuun otetaan yhteyttä ja lapsellesi tarjotaan paikkaa kodin läheisyydessä sijaitsevassa koulussa. Tukholman kaupungissa läheisyys määritellään kävelyetäisyytenä kouluun, ja se on esikoululuokkaa ja vuosikursseja 1, 2 ja 3 käyville oppilaille 2 km, vuosikursseja 4, 5 ja 6 käyville 3 km ja vuosikursseja 7, 8 ja 9 käyville 4 km. Koulun aloitus Koulut tiedottavat, milloin syyslukukausi alkaa. Jos et saanut hakemaasi koulupaikkaa ja haluat valittaa siitä Valitusohje: Koululain 9 luvun 15 :n tai 10 luvun 30 :n mukaisesta päätöksestä voi tehdä kunnallisvalituksen hallintooikeudelle kunnallislain 10 luvun 8 :n mukaan. Lähetä valituskirjelmä suoraan Tukholman hallinto-oikeudelle. Hallintooikeuden tulee saada valituskirjelmä viimeistään kolmen viikon kuluessa valintatiedotteen lähettämispäivästä. Kun kyse on vapaakoulupaikasta, käänny suoraan ao. koulun puoleen. Vapaa-ajankodit ja muut koulukohtaiset valinnat Vapaa-ajankodissa tai vapaa-ajankerhossa lapsesi voi oleskella ennen koulupäivän alkua ja sen jälkeen. Paikkaa vapaa-ajankodissa ei haeta koulupaikan haun yhteydessä. Koulu, josta lapsesi saa

8 Sida 7 av 7 paikan tiedottaa siitä, miten saat lapsellesi paikan koulun vapaaajankodissa. Vapaa-ajankoti on vapaaehtoinen, mutta maksullinen. Joillakin alueilla on vapaita vapaa-ajankoteja, joilla ei mitään yhteyttä niihin kouluihin, joista huoltajat voivat suoraan hakea paikkaa lapselleen. 6-9-vuotiailla lapsilla on oikeus saada paikka vapaa-ajankodissa, kun heidän vanhempansa ovat töissä tai opiskelevat. Myös työttömien vanhempien lapsilla on oikeus paikkaan sinä aikana, kun vanhemmat hakevat työtä aktiivisesti. Vastasyntynyttä sisarusta hoitavien vanhempainvapaalla olevien vanhempien lapsilla on myös oikeus paikkaan vapaa-ajankodissa. Vuosikurssista 4 alkaen lapsesi voi oleskella vapaa-ajankerhossa. Se on avointa vapaa-ajantoimintaa vuotiaille lapsille. Lapsi, jonka äidinkieli on muu kuin ruotsi, saa mahdollisuuden kehittää sekä ruotsin että oman äidinkielen taitojaan. Jos lapsesi tarvitsee äidinkielenopetusta, opetusta kansallisessa vähemmistökielessä ja B-kielessä ym., ilmoitat siitä koululle, kun lapsi saa paikan koulusta. Näin tulee toimia myös, kun kyse on Oppilaan valinnasta ja muista kyseisen koulun erityisistä valinnoista. Onko sinulla kysyttävää koulupaikan hakemisesta? Jos et saa tiedotteesta vastauksia koulupaikan hakemiseen liittyviin kysymyksiisi, voit soittaa Tukholman kaupungin yhteyskeskukseen (Kontaktcenter), puh Voit myös soittaa keskukseen, jos et ole 15. maaliskuuta mennessä saanut mitään valintatiedotetta.

Sisällysluettelo. Utbildningsförvaltningen. Information Sida 1 (7) 2014-01-09. Tervetuloa! (sivu 3) 2

Sisällysluettelo. Utbildningsförvaltningen. Information Sida 1 (7) 2014-01-09. Tervetuloa! (sivu 3) 2 Utbildningsförvaltningen Information Sida 1 (7) 2014-01-09 Tämä on suomenkielinen käännös hakemistosta "Att välja skola 2014". Perehdy tekstiin samalla kun selailet hakemistoa. Hakemiston sivunumerot ovat

Lisätiedot

Esikoulu ja Vapaa-ajankoti

Esikoulu ja Vapaa-ajankoti Lapsi- ja nuorisolautakunta Esikoulu ja Vapaa-ajankoti Säännöt 2013-01-01 2 Sisällysluettelo Esikoulu... 3 Ajat esikoulussa... 4 Ohjeet esikouluille toiminnasta tavallisen työajan ulkopuolella... 4 Esikoululuokka...

Lisätiedot

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Kaksikieliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Kaksikielinen opetus (suomi-englanti) Tarkoitettu Espoossa asuville suomea äidinkielenään puhuville oppilaille. Osa oppiaineista opetetaan

Lisätiedot

Sijoittumista koskevat säännöt

Sijoittumista koskevat säännöt Esikoulu Pedagoginen hoitotoiminta Kuva: Patricia Hagelin Sijoittumista koskevat säännöt Enköpingin kunta SÄÄNNÖT 22.11.2012 SKN2012/338 Koululautakunnan vahvistama 22.11.2012 Nykyinen enimmäismaksun

Lisätiedot

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Lapsi- ja kouluasioiden hallinto vastaa esikoulusta, pedagogisesta hoidosta, vapaa-ajankodista, peruskoulusta, lukiosta, erityiskoulusta ja kulttuurikoulusta. Kun

Lisätiedot

Matemaattis-luonnontieteelliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Matemaattis-luonnontieteelliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Matemaattis-luonnontieteelliseen opetukseen 7. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Opetusta tarjoavat koulut ja opetukseen valittavien enimmäismäärä 2019-2020 Espoonlahden koulu 24 Järvenperän koulu

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET

KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET KEMPELEEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Palveluvaliokunta 8.9.2015 Kunnanhallitus 21.9.2015 Johdanto Kunta on velvollinen järjestämään kunnassa asuville oppivelvollisuusikäisille

Lisätiedot

Lapsi- ja nuorisolautakunta. Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2010

Lapsi- ja nuorisolautakunta. Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2010 Lapsi- ja nuorisolautakunta Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito 1.7.2010 2 S I S Ä L T Ö s. HAAPARANNAN KAUPUNGIN ESIKOULUTOIMINTA JA KOULUPÄIVÄHOITO 3 OIKEUS PAIKKAAN 4 Ansiotöissä olevien ja opiskelijoiden

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 24.11.2016 103 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet Sivistyslautakunta 26.10.2017 88 www.nurmijarvi.fi Perusopetuslain 4 :n mukaan kunta on velvollinen järjestämään perusopetusta sen alueella asuville

Lisätiedot

Yläkouluun ilmoittautuminen

Yläkouluun ilmoittautuminen Yläkouluun ilmoittautuminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Oppilaan ilmoittaminen yläkouluun Keravalla on kolme yläkouluopetusta antavaa yhtenäiskoulua: Keravanjoen koulun Jaakkolan toimipiste,

Lisätiedot

Kunnan ohjeet äidinkielenopetuksesta peruskoulun luokalla Sigtunan kunnassa

Kunnan ohjeet äidinkielenopetuksesta peruskoulun luokalla Sigtunan kunnassa 201 2015-08-05 1 (5) Monikulttuurinen yksikkö Kunnan ohjeet äidinkielenopetuksesta peruskoulun 1. 9. luokalla Sigtunan kunnassa Ohjausasiakirja Koululaki: 9 luku Esikoululuokka 10 Esikoululuokan tulee

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE

ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE ILMOITTAUTUMINEN PERUSKOULUN ENSIMMÄISELLE LUOKALLE Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoitetaan - vuonna 2008 syntyneet lapset sekä - vuonna 2007 syntyneet lapset, joiden perusopetuksen alkamista on

Lisätiedot

Ruotsin kielikylpyopetukseen 1. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Ruotsin kielikylpyopetukseen 1. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Ruotsin kielikylpyopetukseen 1. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Ruotsin kielikylpyopetus Tarkoitettu Espoossa asuville suomenkielisille oppilaille. Oppilaaksi voi hakeutua koko Espoon alueelta.

Lisätiedot

Esikoululuokka on lastasi varten

Esikoululuokka on lastasi varten Finska Esikoululuokka on lastasi varten ESITE ESIKOULULUOKASTA Lapsesi aloittaa esikoululuokan Tämä esite antaa sinulle tietoa esikoululuokasta ja sen tehtävästä. Sinä olet tärkeä Sinä olet lähimpänä omaa

Lisätiedot

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen

Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen Peruskoulun ensimmäiselle luokalle ilmoittautuminen ja ruotsin kielikylpyopetukseen hakeminen Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö Suunnittelu- ja hallintopalvelut Ruotsin kielikylpyopetus Ruotsin kielikylpyopetus

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta

Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta Kysymyksiä ja vastauksia lukuvuoden 2011 2012 alusta toteutettavasta koulupiiriuudistuksesta MUUTOKSEN TAUSTA 1. Miksi uudistus tehdään? 2. Millä perusteella koulupaikka 3. Mitkä ovat lähikoulun osoittamisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen 18.05.2016 Sivu 1 / 1 1263/2016 12.01.00.00 86 Oikaisuvaatimus Meritorin kaksikielisen opetuksen opetusryhmän perustamatta jättämistä koskevaan päätökseen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia Vapaa-ajankoti

Kysymyksiä ja vastauksia Vapaa-ajankoti Kysymyksiä ja vastauksia Vapaa-ajankoti Enköpingin kunta Sisältö Kaikille lapsille ja nuorille Enköpingin kunnassa annetaan mahdollisuus kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla tulevaisuutta varten. Sivu

Lisätiedot

2. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja paina Lähetä varmistusviesti -painiketta.

2. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja paina Lähetä varmistusviesti -painiketta. OHJE KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TEKEMISESTÄ WILMAAN Ennen kuin pääset ilmoittamaan lapsesi kouluun, tulee sinun tehdä käyttäjätunnukset wilmaan. Jos esiopetuksessa olevan lapsesi päiväkodissa on otettu wilma käyttöön,

Lisätiedot

Peruskoulun 1. luokalle ilmoittautuminen ja kielikylpyopetukseen hakeminen

Peruskoulun 1. luokalle ilmoittautuminen ja kielikylpyopetukseen hakeminen Peruskoulun 1. luokalle ilmoittautuminen ja kielikylpyopetukseen hakeminen 1 Ruotsin kielikylpyopetus Ruotsin kielikylpyopetus on tarkoitettu Espoossa asuville suomenkielisille oppilaille. Opetukseen voi

Lisätiedot

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen

33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa alkaen. Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Tampere Ote pöytäkirjasta 3/2016 1 (5) 33 Oppilaaksioton perusteet Tampereen kaupungin perusopetuksessa 01.01.2017 alkaen TRE:2342/12.02.01/2016 Valmistelija / lisätiedot: Maria Päivänen Valmistelijan

Lisätiedot

Kunnallisen ja vapaan esikoulun sekä pedagogisen hoidon säännöt Solnan kaupungissa

Kunnallisen ja vapaan esikoulun sekä pedagogisen hoidon säännöt Solnan kaupungissa SIVU 1 (10) Kunnallisen ja vapaan esikoulun sekä pedagogisen hoidon säännöt Solnan kaupungissa SIVU 2 (10) Sisällysluettelo Kunnallisen ja vapaan esikoulun sekä pedagogisen hoidon säännöt Solnan kaupungissa...

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

Esikoulun ja pedagogisen hoidon säännöt

Esikoulun ja pedagogisen hoidon säännöt SIVU 1 (6) Esikoulun ja pedagogisen hoidon säännöt Kunnallisen ja vapaan esikoulun sekä pedagogisen hoidon säännöt Solnan kaupungissa. Määritelmät 1. Esikoulu on tarkoitettu ensisijaisesti 1 5-vuotiaille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen

Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2760/2016 12.01.00.00 147 Kaksikielisen opetuksen (suomi-englanti) oppilasvalintaperusteiden muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Jemina

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

Lärplattformen Ohjeita huoltajalle

Lärplattformen Ohjeita huoltajalle Utbildningskontoret Lärplattformen Ohjeita huoltajalle Utbildningskontoretin (koulutustoimiston) kaksi Lärplattformen -palvelua koskevaa asiakirjaa on käännetty englanniksi, suomeksi ja arabiaksi. Toinen

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2016 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita

7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita 7 ESIOPETUKSEEN HAKEMINEN 7.1 Lainsäädännöllisiä lähtökohtia ja toiminnan järjestämisen periaatteita Kunta on velvollinen järjestämään alueellaan asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen

Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen. 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksen laatiminen, täydentäminen ja lisätietojen lähettäminen 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksella tarkoitetaan verkkoasioinnin hakemuslomakkeen ja sen liitteiden (yleensä ansioluettelon ja muiden

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2015 2016 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 27.8.2014 (104 ) OPPILAAKSIOTTO OPPILASALUEET Perusopetuksen oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta

Lisätiedot

HAKUTIEDOTE / TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILU PERUSOPETUKSESSA / HAKUAJAN JATKAMINEN

HAKUTIEDOTE / TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILU PERUSOPETUKSESSA / HAKUAJAN JATKAMINEN TIEDOTE 48/2017 1 (6) 20.12.2017 Perusopetuksen järjestäjille HAKUTIEDOTE / TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILU PERUSOPETUKSESSA / HAKUAJAN JATKAMINEN Yleistä Opetushallitus on jatkanut 18.12.2017 (tiedote

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketoiminnan perustutkintoon 2019 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, palvelut Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2 Hakuprosessi...

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

Hakijan haku- ja valintaprosessi

Hakijan haku- ja valintaprosessi Yliopistosektori Hakijan haku- ja valintaprosessi Luonnos 4.10.2010 OPH Hakeminen Haun infosivut Hakuohjeet (hakulomakkeella) Rekisteröityminen Hakijapalveluun Koulutushaku Koulutuskori Hakukohteet Hakukohteiden

Lisätiedot

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna

Jämsän kaupunki ei tarjoa aamutoimintaa lukuvuonna KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITELMA JÄMSÄN KAUPUNKI LUKUVUOSI 2016-2017 TOIMINNAN PERUSTEET Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Perusopetuslain 48 a 3 momentin ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Hakemuksen laatiminen

Hakemuksen laatiminen 1. Hakemuksen laatiminen Hakemuksella tarkoitetaan verkkoasioinnin hakemuslomakkeen ja sen liitteiden (yleensä tutkimussuunnitelman, ansioluettelon ja muiden liitteiden) kokonaisuutta. Ks. lisätietoja

Lisätiedot

Maksut ja säännöt. esikoulu esikoululuokka vapaa-ajankoti

Maksut ja säännöt. esikoulu esikoululuokka vapaa-ajankoti Maksut ja säännöt esikoulu esikoululuokka vapaa-ajankoti SISÄLTÖ Toimintamuodot... 2 Esikoulu ja perhepäiväkoti 1 5 v... 2 Yleinen esikoulu 3 5-vuotiaille... 2 Esikoululuokka... 2 Koululaisten toiminta

Lisätiedot

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut)

Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Hyvinkään varhaiskasvatus ja perusopetus Lapsi Kasvun ja oppimisen asiantuntijat Luokanopettaja Nivelvaiheen tiedonsiirtopalaverit (kolmikantakeskustelut) Esiopetuksesta perusopetukseen lastentarhanopettajan,

Lisätiedot

Peruskoulun 7. luokalle ja matemaattisluonnontieteelliseen. opetukseen hakeminen. Lukuvuosi

Peruskoulun 7. luokalle ja matemaattisluonnontieteelliseen. opetukseen hakeminen. Lukuvuosi Peruskoulun 7. luokalle ja matemaattisluonnontieteelliseen opetukseen hakeminen Lukuvuosi 2018-2019 1 050 597 2936 043 827 2832 043 826 9347 Opetusta tarjoavat koulut Espoonlahden koulu Opettajantie 3,

Lisätiedot

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6.

www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. YHTEISHAKU 2014 www.opintopolku.fi Hakuaika 24.2.-14.3.2014 Tieto valinnasta postitetaan alk. 12.6.2014 Opot koululla pe 13.6. Opiskelupaikan vastaanottaminen 26.6. mennessä Opiskelijavalinta Yhteishaussa

Lisätiedot

HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA KOPIO PALAUTETTAVA OPOLLE VIIMEISTÄÄN maanantaina 9.3.2015

HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA KOPIO PALAUTETTAVA OPOLLE VIIMEISTÄÄN maanantaina 9.3.2015 YHTEISHAUN AIKATAULU 24.2. - 17.3.2015 PERUSOPETUKSEN PÄÄTTÖLUOKKALAISTEN HAKUAIKA HAKEMUKSET TÄYTETÄÄN JA LÄHETETÄÄN LUOKITTAIN VIIKOLLA 10 HAKU SUORITETTAVA VIIMEISTÄÄN pe 6.3.2015 HUOLTAJAN ALLEKIRJOITTAMA

Lisätiedot

Kaksikieliseen opetukseen 1. luokalle hakeminen. Lukuvuosi

Kaksikieliseen opetukseen 1. luokalle hakeminen. Lukuvuosi Kaksikieliseen opetukseen 1. luokalle hakeminen Lukuvuosi 2019-2020 Kaksikielinen opetus (suomienglanti) Tarkoitettu Espoossa asuville suomenkielisille oppilaille. Oppilaaksi voi hakeutua koko Espoon alueelta.

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut

Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut Kajaanin kaupunki Sivistyspalvelut 14.2.2013 KAJAANIN KAUPUNGIN PERUSKOULUJEN OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET JA OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN 1.8.2013 ALKAEN Hyväksytty Kajaanin sivistyslautakunnan kokouksessa

Lisätiedot

Nyt on aika valita esikoululuokka koulunkäynnin vapaaehtoinen, pehmeä alku

Nyt on aika valita esikoululuokka koulunkäynnin vapaaehtoinen, pehmeä alku Ruotsiksi 2015 Nyt on aika valita esikoululuokka koulunkäynnin vapaaehtoinen, pehmeä alku Pienestä on tullut iso. Nyt on aika tulla esikoululaiseksi ja tutustua jännittävään koulumaailmaan. Toivotamme

Lisätiedot

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto

Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Mitä kaksikielinen koulu tarkoittaa? Leena Huss Hugo Valentin -keskus Uppsalan yliopisto Sisältö! Eräs kaksikielinen koulu! Mikä tekee koulusta kaksikielisen?! Millainen kaksikielinen opetus toimii?! Haasteita

Lisätiedot

Koululaisten iltapäivätoiminta

Koululaisten iltapäivätoiminta Koululaisten iltapäivätoiminta Lukuvuosi 2014 2015 Huolenpitoa ja kavereita Turvallinen iltapäivä koulupäivän jälkeen Helsingissä järjestetään 1. 2.-luokkalaisille ja erityisen tuen oppilaille iltapäivätoimintaa

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2014 2015. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2014 2015 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! 1. 6. luokilla opiskellaan yhtä tai kahta kieltä äidinkielen

Lisätiedot

Yhteishaun aikataulu

Yhteishaun aikataulu Yhteishaun aikataulu Opiskelupaikka otettava viimeistään vastaan Kevään hakuaika vieraskieliseen koulutukseen ja taideyliopistoon 7.1.-27.1. 2015 Syksyn haun tulokset Syksyn yhteishaku Kevään yhteishaku

Lisätiedot

YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika

YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika YLEISLÄÄKETIETEEN ERIKOISLÄÄKÄRIKOULUTUKSEN JAKSOT HYKSIN SAIRAALOISSA Hakuaika 26.8.-9.9.2019 YLEISTÄ HUSin perusterveydenhuollon yksikön ja Helsingin yliopiston yleislääketieteen ja perusterveydenhuollon

Lisätiedot

Tervetuloa Työnvälitykseen

Tervetuloa Työnvälitykseen Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?

Lisätiedot

VIERASKIELISYYDEN HUOMIOON OTTAMINEN YLIOPPILASTUTKINNOSSA

VIERASKIELISYYDEN HUOMIOON OTTAMINEN YLIOPPILASTUTKINNOSSA YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN 16.5.2019 VIERASKIELISYYDEN HUOMIOON OTTAMINEN YLIOPPILASTUTKINNOSSA Toimitetaan Ylioppilastutkintolautakuntaan postitse tai tietoturvallisella tavalla:

Lisätiedot

On aika alkaa valmistautua tulevaan Mongolian matkaan! Tässä tietoa viisumista.

On aika alkaa valmistautua tulevaan Mongolian matkaan! Tässä tietoa viisumista. Visumservice Kasarmikatu 44 / PL 14 00131 Helsinki MONGOLIAN VIISUMI On aika alkaa valmistautua tulevaan Mongolian matkaan! Tässä tietoa viisumista. TEMAn kaikki viisumihakemukset hoidetaan Visumservicessä.

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta Kielten nimitykset perusasteella ja lukiossa A-kieli (A1) on peruskoulun ensimmäinen vieras kieli, joka alkaa 2. luokalla. Oulun kaupungissa kaikki oppilaat opiskelevat

Lisätiedot

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA MEILAHDEN YLÄASTEEN KOULUN 9.-LUOKKIEN VANHEMPAINILTAAN! YHTEISHAKU 2019 - yhteishaun aikataulu - hakuprosessi meidän koulussa - nettihaku: www.opintopolku.fi - opiskelupaikan varmistaminen

Lisätiedot

Kerro ne hänelle illalla

Kerro ne hänelle illalla Kerro ne hänelle illalla YHTEISHAKU 2015 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 24.2.-17.3.2015 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin, valmentavaan koulutukseen 18.3. 8.4.2015 *Haku VALMA-koulutuksiin,

Lisätiedot

KULJETUSPALVELU TAALAINMAALLA. Tietoja erityisestä joukkoliikenteestä

KULJETUSPALVELU TAALAINMAALLA. Tietoja erityisestä joukkoliikenteestä Voimassa 1.7.2012 alkaen KULJETUSPALVELU TAALAINMAALLA Tietoja erityisestä joukkoliikenteestä Taalainmaan liikenne Kuljetuspalvelu on osa Taalainmaan joukkoliikennettä Kuljetuspalvelu täydentää yleistä

Lisätiedot

Opas 3. luokalle siirtyvälle

Opas 3. luokalle siirtyvälle Kuopion kaupunki, kasvun ja oppimisen palvelualue Opas 3. luokalle siirtyvälle Lukuvuosi 2014-2015 Valinnat 2. luokan kevätlukukaudella Oppilas valitsee 2. luokan kevätlukukauden alussa ensimmäisen vieraan

Lisätiedot

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA

NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA NÄIN HAEN KUNNALLISTA VARHAISKASVATUSPAIKKAA (päivitetty 16.3.2016) KUNNALLISEN VARHAISKASVATUKSEN VAIHTOEHDOT Alle kouluikäisen lapsen vanhemmilla on vanhempainrahakauden päätyttyä mahdollisuus valita

Lisätiedot

Håbon kunnan esikoulua, vapaaajankotia. toimintaa koskeva ohjesääntö

Håbon kunnan esikoulua, vapaaajankotia. toimintaa koskeva ohjesääntö 1(20) Kouluhallinto Koulutoimisto Maria Tilly, Hallintopäällikkö 0171-526 45 maria.tilly@bildning.habo.se Päätöksen ohjesäännöstä on tehnyt koululautakunta 22. kesäkuuta 2011, SKN 43 Håbon kunnan esikoulua,

Lisätiedot

Hakeminen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan Wilmassa

Hakeminen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan Wilmassa Hakeminen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan Wilmassa Hakeminen perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoimintaan tapahtuu Wilmassa Hakemuksen ja päätökset - sivun kautta. Hakemukset ja päätökset -sivulle

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun

Tervetuloa kouluun. Tervetuloa kouluun Tervetuloa kouluun 2018 2019 Tervetuloa kouluun Opas uusille oppilaille ja Lukuvuosi heidän huoltajilleen 2016-2017 ASKOLAN KUNTA Askolan kunta Sivistystoimi Sivistystoimi Tärkeitä päivämääriä Kouluun

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIPSYKIATRINEN YHDISTYS RY HAKEMUSLOMAKE ATSA- OPISKELIJOIDEN TUKIASUNTO

KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIPSYKIATRINEN YHDISTYS RY HAKEMUSLOMAKE ATSA- OPISKELIJOIDEN TUKIASUNTO KESKI-POHJANMAAN SOSIAALIPSYKIATRINEN YHDISTYS RY HAKEMUSLOMAKE ATSA- OPISKELIJOIDEN TUKIASUNTO Hakija: Hakemus nro: / 20 Saapunut KPSPY ry:n ATSA -yksikköön / 20 Tutustumiskäynti/ Haastattelu: Ohje hakemiseen

Lisätiedot

2. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja paina Lähetä varmistusviesti -painiketta.

2. Kirjoita sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja paina Lähetä varmistusviesti -painiketta. OHJE KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TEKEMISESTÄ WILMAAN Ennen kuin pääset ilmoittamaan lapsesi kouluun, tulee sinun tehdä käyttäjätunnukset wilmaan. Jos esiopetuksessa olevan lapsesi päiväkodissa on otettu wilma käyttöön,

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen Sivistyslautakunta 90 22.11.2012 Sivistyslautakunta 64 08.10.2015 Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden tarkentaminen SIVIS 90 Sivistystoimen toimialan johtosäännön 4.6. kohdan

Lisätiedot

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät 20.-30.3.2017 Sisältö 1.Valmistavan opetuksen tavoite 2.Kenelle opetus on tarkoitettu 3.Opetuksen toteuttamisen eri tavat 4. Resurssit 5.

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia Esikoulu & pedagoginen hoitotoiminta

Kysymyksiä ja vastauksia Esikoulu & pedagoginen hoitotoiminta Kysymyksiä ja vastauksia Esikoulu & pedagoginen hoitotoiminta Enköpingin kunta Enköpingin kunnassa kaikille lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla omaa tulevaisuuttaan

Lisätiedot

+ + Onko lapsella tai onko lapsella ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH4_040116PP +

+ + Onko lapsella tai onko lapsella ollut suomalainen henkilötunnus? Kyllä Ei OLE_PH4_040116PP + OLE_PH4 1 *1319901* OLESKELULUPAHAKEMUS LAPSELLE Tällä lomakkeella haetaan alle 18-vuotiaalle lapselle ensimmäistä oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Oleskeluluvan hakemisen tarkoituksena on,

Lisätiedot

Hakeminen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Wilmassa

Hakeminen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Wilmassa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Ohje hakemiseen Wilman kautta Hakeminen perusopetuksen iltapäivätoimintaan Wilmassa Huom. hakemuksen tekeminen onnistuu ainoastaan käyttämällä Wilmaa selaimella, ei mobiilisovelluksen

Lisätiedot

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen

Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2016 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 16.12.2015 137 päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkaperiaatteet

Lisätiedot

1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HAKULOMAKE 2012

1/6. Erikoissosiaalityöntekijän koulutus HAKULOMAKE 2012 1/6 Täytä hakulomake tietokoneella (lomakkeen saa sähköisesti osoitteesta: www.sosnet.fi/haku2012) tai selvällä käsialalla. Valintaprosessin helpottamiseksi toivomme, ettet niittaa papereita yhteen, vaan

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ

KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 KESKISUOMALAISEN OSAKUNNAN ASUNTO-OHJESÄÄNTÖ 1 Asumisoikeuden myöntämisestä Keskisuomalaisen Osakunnan hallitsemiin asuntoihin sekä tämän asumisoikeuden käyttämisestä on voimassa olevien huoneenvuokralainsäädännön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195

Espoon kaupunki Pöytäkirja 195 25.09.2013 Sivu 1 / 1 3801/12.01.02/2013 195 Englanninkielisen perusopetuksen valintamenettelyn tarkentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. (09) 816 52051 Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033

Lisätiedot

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen

YHTEISHAKU Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen YHTEISHAKU 2018 Hakuaika ammatilliseen ja lukiokoulutukseen 20.2.-13.3.2018 LISÄKSI: *Haku erityisammattioppilaitoksiin ja siellä oleviin VALMA ja TELMA valmentaviin koulutukseen 14.3.-4.4.2018 *Haku perusopetuksen

Lisätiedot

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh

Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö Piia Uotinen, puh Sivistys- ja Sivistys- ja Sivistys- ja 18 01.03.2016 39 26.04.2016 47 18.04.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma 2016 45/12.00.01/2016 Sivistys- ja 01.03.2016 18 Asian valmistelu ja tiedustelut: opetuspäällikkö

Lisätiedot

Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku - Haku- ja valintaprosessi

Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku - Haku- ja valintaprosessi Erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen haku - Haku- ja valintaprosessi 6.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä erityisopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen hausta Haku- ja valintaprosessin

Lisätiedot

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi

Työttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän

Lisätiedot

Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta.

Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta. Mistä on kyse Lyhyt palvelukuvaus Vaasan kaupungin nuorten kesätyöt haetaan Kuntarekry.fi työnhakuportaalin kautta. Kuntarekry.fi on valtakunnallinen kunta-alan työnhakupalvelu ja kuntatyönantajien rekrytointipalvelu.

Lisätiedot

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA

+ + JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA OLE_JATKO_A 1 *1269901* JATKOLUPAHAKEMUS; MÄÄRÄAIKAINEN OLESKELULUPA JATKUVALLA PERUSTEELLA Tämä oleskelulupahakemuslomake on tarkoitettu sinulle, jolle on myönnetty jatkuva määräaikainen oleskelulupa

Lisätiedot

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa

Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa Perusopetuksen iltapäivätoiminta Oulussa 1 Kenelle tarjotaan? 1. 2. vuosiluokkien oppilaille 3. 10. vuosiluokkien oppilaille, jotka ovat erityisen tukeen oikeutettuja Paikka myönnetään, mikäli lapsen vanhempi/

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA

KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA 1(3) PERUSOSA (liitetään osaksi koulun tai päiväkodin opetussuunnitelmaa) 1. Nimet: koulut ja yhteistyöpäiväkodit Herttoniemenrannan ala-aste, rehtori Kirsi Myllymäki kirsi.myllymaki@hel.fi Varhaiskasvatusyksikkö

Lisätiedot

Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018

Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018 Hakutoimiston palvelut ja erilaiset hakuväylät v. 2018 Ajankohtaista Amiksesta 2017 Laura Linnavuori 13.10.2017 Salpauksen hakutoimisto Hakutoimisto tarjoaa tietoa Koulutuskeskus Salpauksen monipuolisesta

Lisätiedot

ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN

ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN Versio Oikeudet: 22.3.2016 vj Kaikki 15-vuotta täyttäneet ANSIOMERKKIEN HAKEMINEN Ansiomerkkejä siirrytään hakemaan sähköisesti suoraan partiorekisteri Kuksasta. Haettavissa on kaikki keskusjärjestön ansiomerkit.

Lisätiedot

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN

OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN HELSINGIN KAUPUNKI 1 (21) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:

Lisätiedot

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET

KOULUKULJETUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET Liite Koplk 3.12.2014 102 Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen koulumatkakuljetusten periaatteet 1.8.2015 alkaen Kasvatus- ja opetuslautakunta on 3.12.2014 xxx päättänyt hyväksyä Lohjan esikoulujen ja peruskoulujen

Lisätiedot

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen

Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Yläkoulun painotettuun opetukseen hakeminen Keravan kasvatus- ja opetustoimi, syksy 2017 Painotusluokat Koulu Painotus Vuosiluokat Keravanjoen koulu Kansainvälisyys Liikunta Luonnontiede-matematiikka Kurkelan

Lisätiedot

Näin täytät sähköisen hakemuksen

Näin täytät sähköisen hakemuksen Ohjeita käyttäjälle Voit lähettää hakemuksen sähköisesti paperilomakkeen sijaan. Paperista hakemuslomaketta ei tarvitse toimittaa, jos lähetät sähköisen hakemuksen. Hakemukseen ei voi liittää liitteitä,

Lisätiedot

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta

Toisluokkalaisen. opas. Lukuvuosi 2015 2016. Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Toisluokkalaisen opas Lukuvuosi 2015 2016 Tietoa kielten opiskelusta ja painotetusta opetuksesta Nyt on aika valita ensimmäinen vieras kieli! Ensimmäisen vieraan kielen eli A-kielen opiskelu aloitetaan

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 25.6.2019 Sisällys 1. JOHDANTO... 3 2. PERUSOPETUS... 3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 3 2.2 OPPILAAT... 3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET

PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET PERUSOPETUKSEN OPPILAAKSIOTTOA KOSKEVAT LINJAUKSET Suomenkielinen opetuslautakunta 22.9.2005. Muutettu 25.9.2007 ja 22.10.2009. Oppilaaksiotto koostuu tässä linjauspäätöksessä kolmesta eri osasta, jotka

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2015 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot