LUONTOSELVITYS. Lappeenrannan kaupunki Maasotakoulun polttonesteiden jakeluaseman asemakaavamuutos
|
|
- Seppo Mikkonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pöyry Finland Oy Päiväys Viite Sivu 1 (6) Yhteyshlö Soile Turkulainen Puh soile.turkulainen@poyry.com Lappeenrannan kaupunki Maasotakoulun polttonesteiden jakeluaseman asemakaavamuutos LUONTOSELVITYS 1 JOHDANTO Tämä luontoselvitys on tehty Lappeenrannan kaupungin alueelle maasotakoulun polttonesteiden jakeluaseman asemakaavamuutosta varten. Kaavan tavoitteena on siirtää maasotakoulun kuljetuskaluston tarvitsema jakeluasema uuteen paikkaan. Nykyinen jakelupiste sijaitsee maasotakoulun alueen keskiosassa, eikä täytä 1. luokan pohjavesialueella sijaitsevalle jakelupisteelle asetettuja vaatimuksia. Luontoselvityksessä kartoitettiin lähtötietojen ja maastokäynnin perusteella alueen luonnonympäristön yleispiirteet ja luontoarvoiltaan merkittävät kohteet. Selvityksen teki biologi FM Soile Turkulainen Pöyry Finland Oy:stä. 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET Selvitysalue sijaitsee Lappeenrannan kaupungin alueella Lentokentän kaupunginosassa noin kilometri keskustasta länteen (kuvat 1 ja 2). Noin 2,5 hehtaarin alue sijoittuu maasotakoulun alueen itäosaan Lavolankadun varteen. Sen eteläpuolella on Lappeenrannan lentokenttä ja pohjoispuolelta kulkee Helsingintie. Pääosa selvitysalueesta on maasotakoulun aidatun alueen sisäpuolella ja pieni osa sen ulkopuolella. Yleispiirteiltään selvitysalue on harvapuustoista metsäaluetta. Pohjoisosassa on valvontaportin kautta menevä ajoyhteys maasotakoululle. Alue on ollut pitkään puolustusvoimien käytössä harjoitusalueena. Maastossa erottuu puolustusrakenteiden jäänteitä ja maavalleja. Kuvat 1 ja 2. Selvitysalueiden sijainti ja rajaus.
2 2 3 MENETELMÄT 3.1 Lähtötiedot Luontoselvityksen lähtötietoina käytettiin osayleiskaavan luontoselvitystä (Pöyry Finland Oy 2016) ja Lappeenrannan paahdealueiden esiselvitystä (Faunatica Oy 2009) sekä Suomen ympäristökeskuksen avoimen tiedon palvelua (SYKE 2018) ja Eliölajittietojärjestelmän uhanalaistietoja (SYKE 2016). Lisäksi käytettävissä olivat Suomen metsäkeskuksen (2016) tiedot metsälakikohteista ja arvokkaista elinympäristöistä. Lähtötietojen perusteella selvitysalueella ei ole valtakunnallisesti tai maakunnallisesti arvokkaita luontokohteita, eikä sieltä ole tiedossa havaintoja uhanalaisista lajeista. Lähimmät luonnonsuojelualueet Pappilanniemi (YSA238103) ja Mäntylänniemi (YSA052388) sijaitsevat 2,5 kilometrin päässä koillisessa ja etelässä. Lähimmät Natura-alueet ovat yli viiden kilometrin päässä. Osayleiskaavan luontoselvityksen luontokohteista lähin on valtakunnallisesti arvokas lentokentän paahdeympäristö välittömästi selvitysalueen eteläpuolella. Selvitysalueelle ulottuvalla lentokentän reunaalueella arvioitiin vuonna 2008 olevan kohtalaista arvoa paahdeympäristönä (Faunatica Oy 2009). 3.2 Maastokartoitukset Selvitysalueelle tehtiin maastokäynti Maastokäynnillä alueelta kartoitettiin luonnonympäristön yleispiirteet sekä seuraavat maankäytön suunnittelussa huomioon otettavat luontokohteet: luonnonsuojelulain (29 ) suojellut luontotyypit vesilain (2 luku 11 ja 3 luku 2 ) luonnontilaisina säilytettävät vesiluontotyypit ja purot metsälain (10 ) erityisen tärkeät elinympäristöt uhanalaisten lajien (luonnonsuojeluasetuksen liite 4, Rassi ym. 2010, Liukko ym ja Tiainen ym. 2016) ja luontodirektiivin IV liitteen lajien (luonnonsuojeluasetuksen liite 5, Nieminen & Ahola 2017) kasvupaikat ja elinympäristöt uhanalaiset luontotyypit (Raunio ym. 2008) muut luonnon monimuotoisuuden kannalta huomionarvoiset kohteet 4 LUONNONYMPÄRISTÖN YLEISPIIRTEET 4.1 Kallioperä ja maaperä Selvitysalue sijaitsee ensimmäisen Salpausselän reunamuodostuman lakitasanteella noin 300 metrin päässä Saimaan rannasta. Se on osa nykyisen lentokentän kohdalla sijaitsevaa delta-aluetta, joka on kerrostunut jääkauden jälkeen Baltian jääjärven I- vaiheen vedenpinnan tasoon (Etelä-Karjalan liitto 2006). Maaperä on hiekkavaltainen (GTK 2018). Selvitysalueen kohdalla maaston korkeus merenpinnasta on metriä. Korkeuseroa Saimaan vedenpinnan tasoon on noin 30 metriä. Maasto on tasaista ja alkaa pohjoisreunalla laskea kohti Saimaata. Muutamat kaivetut puolustusrakenteet erottuvat pieninä kumpareina. Kallioperältään alue sijaitsee svekokarjalaisen kallioalueen ja sitä nuoremman rapakivigraniittialueen rajalla. Kallioperäkartan mukaan kivilajeina on granodioriitti ja kalkkisilikaattikivi (GTK 2018). Etelästä alueelle ulottuu Ihalaisen kalkkikiviesiintymä.
3 4.2 Vesistöt ja pohjavesialueet 4.3 Kasvillisuus Selvitysalue sijoittuu Suur-Saimaan vesistöalueen Ala-Saimaan lähialueelle (tunnus 4.112) (SYKE 2018). Sunisenselän Sammonlahden ranta on noin 300 metrin päässä pohjoispuolella. Pintavesien ekologisen tilan luokittelussa vesialue on läntisen Pien- Saimaan länsiosaa, jonka tila on arvioitu vuonna 2013 tyydyttäväksi (SYKE 2018). Selvitysalue sijoittuu vedenhankintaa varten tärkeäksi luokitellulle Huhtiniemi A - pohjavesialueelle ( A)(SYKE 2018). Pohjavesialueen kuvauksen mukaan Huhtiniemen pohjavesialue on osa ensimmäiseen Salpausselkään kuuluvaa laaja-alaista reunamuodostumaa. Pohjavesialueen A-osan kokonaispinta-ala on 11,78 km 2, muodostumisalueen pinta-ala 9,59 km 2 ja arvio muodostuvan pohjaveden määrästä 6310 m 3 /d. Selvitysalue sijaitsee pohjavesialueen itäreunalla. Sen itäpuolella pohjavesialue jatkuu III luokan pohjavesialueeksi luokiteltuna Lappeenrannan keskusta Lauritsala -pohjavesialueena ( ). Selvitysalue sijoittuu eteläboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen Järvi-Suomen alueelle, eliömaakuntana on Etelä-Savo ja maisemamaakuntana Suur-Saimaan seutu (SYKE 2018). Selvitysalue on aikaisemmin ollut osa nykyisen lentokentän kohdalla sijainnutta puolustusvoimien harjoituskenttää. Vanhoissa peruskartoissa sen kohdalla on niittyä ja pohjoisosassa mäntypuustoa (kuva 3). 3 Kuva 3. Selvitysalueen likimääräinen sijainti (sininen suorakaide) vuosien 1951, 1971 ja 1983 maastokartoissa (Maanmittauslaitos 2018). Nykyisin alue on harvapuustoinen, ja paikoin erottuu avoimenpia laikkuja (kuva 4). Valtapuina ovat nuoret männyt ja koivut, joiden lisäksi alueella kasvaa nuoria raitoja, haapoja ja muutamia kuusia (kuvat 5 ja 6). Kaakkoiskulmassa on ryhmä tuomia ja nuori vuorijalava. Pohjoisosan kumpareella kasvaa muutamia järeitä mäntyjä ja koivuja. Puusto on harvennettu pari vuotta sitten. Pensaskerroksessa on männyn taimia sekä koivun, haavan, tuomen ja pihlajan vesoja. Lavolankadun varressa on 0,15 hehtaarin laajuinen sorapintainen kaistale parkkipaikkana (kuva 7). Kenttäkerroksen lajisto on heinä- ja ruohovaltaista, paikoin rehevää ja paikoin niukempaa. Tavallisia lajeja ovat mm. koiranheinä, hietakastikka, niittynurmikka, nurmipuntarpää, maitohorsma ja paimenmatara sekä koiran- ja vuohenputki. Paikoin kasvaa myös mm. nurmirölliä, lehtonurmikkaa, metsä- ja puna-apilaa, lillukkaa, ahomataraa, hiirenvirnaa, kultapiiskua, niittynätkelmää, heinätähtimöä, nurmitädykettä, poimulehteä ja vadelmaa. Yksittäin löytyi mm. pukinpartaa, pietaryrttiä, ukontulikuk-
4 4 kaa, ruusuruohoa ja aho-orvokkia. Länsireunalla on avoin reheväkasvustoinen alue, jossa kasvaa mm. ukkomansikkaa, vuohenputkea ja pelto-ohdaketta. Pohjoisosan kumpareelta löytyi kyläkellukkaa ja valkopiippoa ja ajoväylän reunasta lupiinia. Kuva 4. Selvitysalue ortoilmakuvassa. Kuvat 5 ja 6. Harvennettua nuorta mänty- ja koivupuustoa selvitysalueen etelä- ja keskiosissa Selvitysalueen lounaiskulmassa lähellä lentokenttää on harvapuustoisia hiekkapohjaisia laikkuja, jotka jatkuvat selvitysalueen länsipuolella (kuva 8). Vuonna 2008 tehdyssä Lappeenrannan paahdeympäristöjen esiselvityksessä alue oli osa puolustusvoimien urheilukentän aluetta, joka arvioitiin kohtalaiseksi paahdeympäristöksi (Faunatica Oy 2009). Alueella oli silloin ruderaattia (joutomaa-aluetta) ja ketolaikkuja, joissa kasvoi mm. runsaasti ahdekaunokkia, karvaskallioista ja puna-apilaa, melko runsaasti ketomarunaa, siankärsämöä, harakankeltanoja, kissankäpälää ja ahopukinjuurta sekä vähän hiirenvirnaa, keltanokitkeröä, pietaryrttiä, pujoa, ruusuruohoa, harmiota ja tummatulikukkaa. Reunapuusto varjosti laikkuja. Puustoa raivaaminen olisi parantanut alueen arvoa paahdeympäristönä. Sen jälkeen laikkuihin on kasvanut männyn taimia, ja etenkin selvitysalueen kohdalla jäljellä olevat laikut ovat pieniä ja lajistoltaan vaatimattomia. Hiekkaisissa kohdissa kasvaa vähän mm. ketomarunaa, kissankäpälää, ahopukinjuurta, aho- ja niittysuolaheinää, ahomansikkaa, kannusruohoa, siankärsämöä ja särmäkuismaa.
5 5 Kuvat 7 ja 8. Sorapintainen parkkipaikkakäytössä oleva kenttä Lavolankadun varressa ja avoin hiekkapohjainen laikku selvitysalueen eteläreunalla. 4.4 Eläimistö Selvitysalue sijoittuu rakennettuun ympäristöön, joten siellä ei todennäköisesti esiinny kovin monia eläinlajeja. Maastokäyntien aikaan havaittiin tavanomaisia tuoreiden kangasmetsien lintulajeja kuten pajulintu, talitiainen ja lehtokerttu. Selvitysalueella ei havaittu merkkejä luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeihin kuuluvasta liito-oravasta, eikä alue yleispiirteiltään ole lajille tyypillistä elinympäristöä. Lähimmät havainnot liito-oravista ovat Huhtiniemestä noin kilometrin päästä selvitysalueen luoteispuolelta (Pöyry Finland Oy 2016). Selvitysalueen puustolla ei todennäköisesti ole erityistä arvoa liito-oravien liikkumisyhteyksien kannalta. Selvitysalueella ei ole muille liitteen lajeille sopivia elinympäristöjä. Selvitysalue sijoittuu lähelle hyönteislajistoltaan arvokasta ja monipuolista Lappeenrannan lentokentän aluetta. Sen kiitoteiden paahteisilla ketoreunuksilla on havaittu useita uhanalaisia perhoslajeja ja muita uhanalaisia hyönteislajeja kuten luteita (SYKE 2016). Lappeenrannan paahdeympäristöjen esiselvityksen mukaan joitakin lajeista saattaisi esiintyä myös selvitysalueen lounaiskulmaan ulottuvalla ja kohtalaiseksi paahdeympäristöksi arvioidulla puolustusvoimien urheilukentän alueella (Faunatica Oy 2009). Selvitysalueen kohdalla paahdelaikut ovat pieniä, eikä niillä todennäköisesti ole erityistä arvoa paahdehyönteisille. 5 ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET Luontoselvityksen perusteella selvitysalueella ei ole arvokkaita luontokohteita. 6 JOHTOPÄÄTÖKSET Selvitysalue on pitkään ihmistoiminnan vaikutuspiirissä ollutta aluetta. Aiemmin se on ollut avointa harjoituskenttää, mutta nyt siellä kasvaa harvahkoa nuorta puustoa. Siellä ei todettu luonnonsuojelulain (29 ) suojeltuja luontotyyppejä, vesilain (2 luku 11 ) suojeltuja vesiluontotyyppejä, metsälain (10 ) erityisen tärkeitä elinympäristöjä tai uhanalaisia luontotyyppejä (Raunio ym. 2008) eikä muitakaan luontokohteita. Eteläpuolella sijaitseva Lappeenrannan lentokentän alue on valtakunnallisesti arvokas paahdeympäristö, jossa on havaittu useita uhanalaisia hyönteisiä. Selvitysalueen kohdalta ei ole tiedossa havaintoja uhanalaisista lajeista, ja paahdeympäristöä alueella on vain pienialaisesti lounaiskulmassa. Selvitysalue sijoittuu vedenhankintaa varten tärkeäksi luokitellulle Huhtiniemi A -pohjavesialueelle.
6 7 LÄHTEET Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan maisema- ja kulttuurialueselvitys, osa 1. Vesistöjen kehitys. Geologian tutkimuskeskus Maankamara-karttapalvelu. Liukko, U-M., Henttonen, H., Hanski, I. K., Kauhala, K., Kojola, I., Kyheröinen, E-M. & Pitkänen, J Suomen nisäkkäiden uhanalaisuus 2015 The 2015 Red List of Finnish Mammal Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus. 34 s. Nieminen, M. & Ahola, A. (toim.) Euroopan unionin luontodirektiivin liitteen IV lajien (pl. lepakot) esittelyt. Suomen ympäristö 1/2017: Pöyry Finland Oy Lappeenrannan keskustan keskiosan osayleiskaavan luontoselvitys. Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. ja Mannerkoski, I. (toim.) Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja s. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Helsinki. Suomen metsäkeskus Tiedot metsälain 10 kohteista, ympäristötukialueista ja muista arvokkaista elinympäristöistä. 05/2016. Maankäytön suunnittelua varten käyttöön saatu aineisto. Suomen ympäristökeskus SYKE Eliölajit-tietojärjestelmän havaintotiedot uhanalaisista lajeista. Paikkatietoaineisto Suomen ympäristökeskus SYKE Ympäristökarttapalvelu Karpalo, Vesikartta ja ympäristötietojärjestelmä Hertta. FI/Avoin_tieto/Karttapalvelut ja FI/Avoin_tieto/Ymparistotietojarjestelmat. Tiainen, J., Mikkola-Roos, M., Below, A., Jukarainen, A., Lehikoinen, A., Lehtiniemi, T., Pessa, J., Rajasärkkä, A., Rintala, J., Sirkiä, P. & Valkama, J Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 The 2015 Red List of Finnish Bird Species. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus Raportin pohjakartat ja ilmakuvat: Maanmittauslaitoksen avoimien aineistojen karttapalvelu, peruskarttarasteri ja ortoilmakuva 01/2018 ja, lisenssi: Creative Commons, Valokuvat: Soile Turkulainen 2018.
LUONTOSELVITYS. Lappeenrannan kaupunki Kourulan päiväkotikoulun asemakaavamuutos
Pöyry Finland Oy Päiväys 26.1.2018 Lappeenrannan kaupunki Kourulan päiväkotikoulun asemakaavamuutos Viite 16X271679 Sivu 1 (6) Yhteyshlö Soile Turkulainen Puh. 010 33 31525 soile.turkulainen@poyry.com
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos
RAPORTTI LIITE 3 20.10.2011 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Mustolan tienvarsialueen asemakaavan muutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot
Storträsket-Furusbacken
Storträsket-Furusbacken Pinta-ala: 19,1 ha Omistaja: Mustasaaren kunta Kaavatilanne: Tuovila-Granholmsbacken osa-yleiskaavassa alue on virkistysaluetta (V/s), suurin osa on myös osa-yleiskaavan luo-aluetta.
KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...
TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 30.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI KERAVAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO Päivämäärä 30.11.2017 Laatija
Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta.
Långstrandsbergen Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta. Kuvaus: Långstrandsbergenilla kasvaa tuoreen
LIITE 7 LUONTOSELVITYS 16X LAPPEENRANNAN KAUPUNKI. Joutsenonkankaan Voimakaaren asemakaavamuutos. Luontoselvitys
LIITE 7 LUONTOSELVITYS 16X271679 25.10.2018 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Joutsenonkankaan Voimakaaren asemakaavamuutos Luontoselvitys Lappeenrannan kaupunki: Joutsenonkankaan Voimakaaren luontoselvitys 16X271679
SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI JOKELAN VANKILA-ALUEEN LUONTOARVIO SENAATTI Päivämäärä 14.11.2017 Laatija Tarkastaja Kuvaus Satu Laitinen
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat
Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista
KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen
SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS
SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 1.4.2014 Sipoon Nevas Gårdin luontoselvityksen täydennys. SIPOON NEVAS GÅRDIN LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS 1 JOHDANTO Sipoon
MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI
MT 369 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI Pekka Routasuo 6.2.2012 KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ VÄLILLE KÄÄPÄLÄ-TUOHIKOTTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 3 SUUNNITTELUALUEEN
TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE 14.9.2015. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27888 ALPUANHARJUN ULKOILUREITTISUUNNITELMA RAAHE SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 MENELMÄT... 2 3 MAAPERÄ... 3 4 VESISTÖT JA POHJAVEDET... 4 5 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...
SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS
1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja
LUONTOSELVITYS 16X IMATRAN KAUPUNKI Paajalan asemakaava. Luontoselvitys
LUONTOSELVITYS 16X219560 9.1.2015 IMATRAN KAUPUNKI Paajalan asemakaava Luontoselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot 1 3.2 Maastokartoitukset
LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA:
LUONTOSELVITYS KALAJÄRVI TILA: 743-416-5-146 SEINÄJOEN KAUPUNKI 2016 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin alueella olevalla tilalla 743-416-5-146
Tapanilan tilan ranta-asemakaava
Raportti LIITE 67080500.BBJ 12.5.2009 Jyväskylän kaupunki Tapanilan tilan ranta-asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä luontoselvitys on tehty Jyväskylän kaupungin 87. kaupunginosassa (Pohjois- Korpilahti)
Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys
2017 Porvoon Rännarstenin murskaamon louhintaalueen laajennukseen liittyvä luontoselvitys Petri Parkko 23.11.2017 1. Taustoja Porvoon Rännarstenin kallioalueelle on suunniteltu ottoalueen laajennusta karttaan
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
VT 3 HULMIN ERITASOLIITTYMÄ, LAIHIA LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS
VT 3 HULMIN ERITASOLIITTYMÄ, LAIHIA LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Marko Vauhkonen 12.7.2018, päivitetty 24.8.2018 VT 3 HULMIN ERITASOLIITTYMÄ, LAIHIA LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3
VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS
VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 19.1.2010 16.1T-1-1 VT 6 PARANTAMINEN VÄLILLÄ HEVOSSUO NAPPA LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 4 2 AINEISTO JA MENETELMÄT...
Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys
16T-3 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Liito-oravaselvitys Hanna Suominen 22.6.2017 22.6.2017 1 (17) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 LIITO-ORAVA... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT... 3 4
KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017
Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016
SALMENKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN LIITO- ORAVASELVITYS 2016 Markku Nironen 19.04.2016 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 3 ASEMAKAAVA-ALUEEN LIITO-ORAVAT... 2 3.1 LIITO-ORAVAT 2009...
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys
As Oy Pirkkalan Loukonsäpin tontin liito-oravaselvitys Pirkkala Heikki Holmén 23.3.2017 23.3.2017 1 (7) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2.1 Lähtöaineisto ja aiemmat selvitykset...
TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS
Vastaanottaja Ilmatar Loviisa Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 22.2.2019 Viite 1510045839 TETOMIN TUULIVOIMA- HANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS TETOMIN TUULIVOIMAHANKKEEN LIITO- ORAVASELVITYS Päivämäärä
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti
SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009
SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Pekka Routasuo 17.9.2009 Sipoon Boxin suunnitellun maa-aineisten ottoalueen luontoselvitys 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO
LIITO-ORAVAN ELINPIIRIN TARKASTUS
KH 13.8.2018 Liite 5 TYÖNUMERO: 20601932 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN OSAYLEISKAAVA KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2018 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU YHTEYSTIEDOT Luontoselvityskonsultti Sweco Ympäristö Oy Yhteyshenkilö:
RUSKON KAUPAN SUURYKSIKKÖ
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A NCC SUOMI OY RUSKON KAUPAN SUURYKSIKKÖ FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P28378 2 (8) Ruskon kaupan suuryksikkö FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011
Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584
Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014
Länsi-Palokan liito-oravaselvitysten täydennys 2014 Timo Pylvänäinen 8.5.2014 Kaavoitus Jyväskylän kaupunki Selvitysalueet Erillisiä selvitysalueita on 16. Ne sijaitsevat Nuutin ja Terttumäen alueella
Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee
25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi
Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista
Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista
LIITO-ORAVASELVITYS 1. JOHDANTO
Pöyry Finland Oy Juhana Herttuan puistokatu 21 20100 Turku Kotipaikka Vantaa Y-tunnus 0625905-6 Puh. 010 33310 www.poyry.fi Siilinjärven kunta Kehvo-Väänälänranta rantaosayleiskaava Liito-oravaselvitys
Vaskiluodon kosteikko
Vaskiluodon kosteikko Pinta-ala: 10,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V). Kuvaus: Kasvillisuudeltaan arvokas kosteikkoalue monipuolisine lähimetsineen
Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos
Planterra Group Oy, Markku Kemppainen Veininmäki 6 Asemakaavan muutos LUONTOLAUSUNTO Johdanto Tämä lausunto koskee Espoon Rastaalassa sijaitsevia kiinteistöjä 49-60-230-5 ja 6, osoitteissa Veininmäki 6
SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS
SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen 15.12.2008 SAVONLINNAN ANDRITZIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 3 2 AINEISTO JA MENETELMÄT... 4 3 TULOKSET...
Ramoninkadun luontoselvitys
Ramoninkadun luontoselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 7.4.2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely... 3 2.3
Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015
Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1
Leivonmäen kunta Niininiemen asemakaava
Raportti 67070391.BJ 21.1.2008 Leivonmäen kunta Niininiemen asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä luontoselvitys on tehty Leivonmäen kuntaan Niininiemen asemakaavaa varten. Selvityksen tarkoituksena
Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS
Aallokas Oy 26.6.2017 Y-tunnus 2678475-5 Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS 1. Menetelmät 1.1. Selvitetyt luontoarvot Luontoselvityksen tarkoitus oli löytää tutkimusalueelta luontokohteet,
Kortesjärven tuulivoimapuiston luontotyyppiselvitys
Liite 5 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA KAUHAVAN KAUPUNKI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 4.2.2015 P24345P002 1 (11) Tuomo Pihlaja 4.2.2015 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...
LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY
Vastaanottaja LIDL Suomi KY Antti-Ville Haapanen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 05/2018 LINNAIMAAN LIITO-ORA- VASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY LINNAIMAAN LIITO-ORAVASELVITYS, TAMPERE LIDL SUOMI KY
RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys
RAPORTTI 16X185375 2.9.2013 KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys Sisältö 1 1 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 2 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 2.1 Suojelualueet ja uhanalaiset lajit 1 3 LUONTOSELVITYS
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari
PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa
Epoon asemakaavan luontoselvitys
Epoon asemakaavan luontoselvitys Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 Lotta Raunio 1. Johdanto Tämä luontoselvitys koostuu olemassa olevan tiedon kokoamisesta sekä maastokäynneistä ja se
LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS
LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Marko Vauhkonen 28.5.2019 LIITO-ORAVASELVITYKSEN TÄYDENNYS PIRKKALA, LOUKONLAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 250 Sisällys
LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS
LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Marko Vauhkonen 29.5.2019 LIITO-ORAVA- JA KYNÄJALAVASELVITYS PIRKKALA, NIEMENMAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 253 Sisällys
LUONTOSELVITYS 16X LAPPEENRANNAN KAUPUNKI. Joutsenon rata-alueen asemakaava. Luontoselvitys
LUONTOSELVITYS 6.11.2017 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Joutsenon rata-alueen asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 2 3.1 Lähtötiedot 2 3.2 Maastokartoitukset
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )
Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net
Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys
Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 25.7.2018 1. Selvitysalue Selvitysalue (1,6 ha) sijaitsee Tikkalassa päiväkoti-koulun
Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista
LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue
Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio
1 Sami Mäkikyrö 10.10.2013 Ainolanvainion asemakaavan laajennus, Pirkkiö, Tornio Luontoselvitys, Natura-tarveharkinta 2 SISÄLLYS 1. Johdanto....3 2. Suojelualueet ja -ohjelmat..3 2.1.Luonnonsuojeluohjelmat....3
IMATRAN KAUPUNKI Pässiniemen ja Varpasaaren asemakaava
LUONTOSELVITYS 16X219560 23.10.2014 IMATRAN KAUPUNKI Pässiniemen ja Varpasaaren asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 MENETELMÄT 1 3.1 Lähtötiedot
LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos. Luontoselvitys
LUONTOSELVITYS 2012 16USP0127 04.06.2012 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Katumantie 2:n asemakaavamuutos Luontoselvitys Katumantie 2, asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI JA
LUONTOSELVITYS 16X LAPPEENRANNAN KAUPUNKI. Honkalahden sahan asuntoalueen asemakaavamuutos. Luontoselvitys
LIITE 8 LUONTOSELVITYS 16X271679 9.2.2018 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Honkalahden sahan asuntoalueen asemakaavamuutos Luontoselvitys Lappeenrannan kaupunki: Honkalahden sahan asuntoalueen luontoselvitys 16X271679
Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava
Raportti 67080546.ABT 5.11.2008 Korpilahden kunta Lapinjärven ranta-asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä ympäristöselvitys on tehty Korpilahden kunnassa sijaitsevalle Lapinjärven alueelle ranta-asemakaavaa
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Taipalsaaren Virranniemen asemakaava
LUONTOSELVITYS 16X271679 7.7.2015 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Taipalsaaren Virranniemen asemakaava Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 ALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT 2 3.1
Merkkikallion tuulivoimapuisto
OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2
KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS
KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2019 Kinkomaa AK 2019 1 (8) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Selvitysalueen kuvaus ja menetelmät... 2 3 Tulokset ja karttarajaukset... 4 4 Johtopäätökset
TEUVAN KUNTA Keskustan osayleiskaava kantatien varren alueella ja kirkkoseudun asemakaavan laajennus kantatien pohjoispuolelle
LUONTOSELVITYS 2013 16X160803 21.11.2013 TEUVAN KUNTA Keskustan osayleiskaava kantatien varren alueella ja kirkkoseudun asemakaavan laajennus kantatien pohjoispuolelle Luontoselvitys Teuvan kunta Luontoselvitys
LUONTOSELVITYS SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN (JAATILANTIE) ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN TYÖNUMERO: KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2017
SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN (JAATILANTIE) ASEMAKAAVAN LAAJENTAMINEN KUVA SWECO YMPÄRISTÖ OY, 2017 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Karttakuvat: Maanmittauslaitos (MML) SISÄLTÖ YHTEYSTIEDOT... 4 1 JOHDANTO
Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys
Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:
RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017
TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita
Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017
Espoon keskuksen Honkaportinrinteen luontoarvio 2017 Johdanto 1 (6) Espoon kaupunki valmistelee asemakaavan muutosta Espoon keskuksen Honkaportinrinteessä Samariantien ja Honkaportin kulmauksessa. Kohdealueella
MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
FCG Finnish Consulting Group Oy Viitasaaren kaupunki MUSTASUON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Luonto- ja maisemaselvitys 0703-D4235 1.11.2009 FCG Finnish Consulting Group Oy Luonto- ja maisemaselvitys I 1.11.2009
Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014
NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki
RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1
Ruokolahden linna Rantalinnan ranta-asemakaava
Liite 3 67080376.BBR 14.4.2009 Ruokolahden linna Rantalinnan ranta-asemakaava Luontoselvitys 1 Yhteenveto Tämä luontoselvitys on tehty Ruokolahden kunnassa sijaitsevalle Rantalinnan alueelle ranta-asemakaavaa
KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS
KIVENNEVAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän luontokartoituksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen Kivennevan alueella sellaisia luontoarvoja, jotka olisi huomioitava
KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS
Vastaanottaja UPM tuulivoima Asiakirjatyyppi Liito-oravaselvitys Päivämäärä 24.9.2013 KONTTISUON LIITO-ORAVASELVITYS Päivämäärä 24.9.2013 Laatijat Tarkastanut Kuvaus Emilia Osmala Tarja Ojala Liito-oravaselvitys
Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski
Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki 27.10.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Yleistä selvitysalueesta... 3 2.1 Ranta-alue... 3 2.2 Piha-alue... 4
VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS
VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 31.10.2012 VANHA-KLAUKAN KAAVA-ALUEEN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 3 3 Kaava-alueen luonnonolot...
MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa
MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa Liito-orava- ja viitasammakkoselvitys Heikki Holmén 8.6.2016 2 (9) 8.6.2016 MT640 parantaminen Vuonteensalmen sillan kohdalla, Laukaa SISÄLTÖ 1
NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018
Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN
Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013
Maanmittauspalvelu Puttonen Savonlinnan Matarmäen luontoselvitys 2013 Petri Parkko 31.5.2013 1. Taustoja Savonlinnan Matarmäelle (kartta 1) on suunniteltu kallion louhintaa, jonka suunnittelua varten tarvittiin
VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi
VIITASAMMAKKOSELVITYS 1.10.2012 VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 4 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 5 5 VIITTEET 5 Pöyry Finland Oy Mika Welling,
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista Taru Heikkinen Kaavoitus Jyväskylän kaupunki
Tikkalan osayleiskaava-alueen luontoarvoista 18.6.2009 Tämän työn tarkoituksena oli tarkentaa Korpilahden Tikkalan kylän alueella vuonna 2003 tehdyssä luontoselvityksessä (Anna-Riikka Ihantola) havaittujen
LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE ) VARTEN
LUONTOLAUSUNTO YMMERSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOSTA (ALUE 160103) VARTEN Esa Lammi 10.11.2015 JOHDANTO Ymmerstan asemakaavan muutoksen (alue 160103) tavoitteena on lisätä alueella sijaitsevan liikuntahallin
Porhonkallion-Virpin kaavamuutosalueen luontoselvitys
Porhonkallion-Virpin kaavamuutosalueen luontoselvitys Luonto- ja ympäristötutkimus Envibio Oy Prinssinkuja 2 C 26 21420 Lieto Puh. 045-6793602 2 1. JOHDANTO Naantalin kaupunki tilasi Luonto- ja ympäristötutkimus
LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016
TUTKIMUSRAPORTTI LIITO-ORAVAN ESIINTYMINEN SIPOON POHJOIS- PAIPPISTEN OSAYLEISKAAVA-ALUEELLA VUONNA 2016 Tekijä: Rauno Yrjölä Sisällys: 1 Johdanto... 3 2 menetelmä... 3 3 Tulokset... 4 4 Yhteenveto ja
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot
KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS
Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012
Koskskogen-Maraholmsträsket
Koskskogen-Maraholmsträsket Pinta-ala: 44,4 ha Omistaja: Mustasaaren kunta (24,2 ha) ja Vaasan kaupunki (20,2 ha) Kaavatilanne: Bölen osa-yleiskaavassa ja Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU
TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN
Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Viitasammakkoselvitys
16T-4 Valtatien 4 parantaminen välillä Joutsa Toivakka, Joutsa Viitasammakkoselvitys Hanna Suominen 20.6.2017 20.6.2017 1 (10) SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 VIITASAMMAKKO... 3 3 AINEISTO JA MENETELMÄT...
Muuramen Velkapohjan alueen asemakaavan laajennus
Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvitys sekä liito-oravaselvitys Hanna Suominen 12.6.2018 12.6.2018 1 (13) SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 2 2 KASVILLISUUS JA LUONTOTYYPIT... 4 2.1 Aineisto ja menetelmät... 4 2.2
LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys
LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen
KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS
KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on
VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ
VESILAHDEN SUOMELAN ASEMAKAAVAALUEEN ASIANTUNTIJA-ARVIO LUONTOSELVITYKSISTÄ Teemu Virtanen Paula Salomäki 8.10.2012 Biologitoimisto Vihervaara Oy PL 140 70101 Kuopio info@biologitoimisto.fi 1 1 Kasvillisuus...2
LUONTOSELVITYS 16X271679 29.9.2015. LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Ihalaisen kaivosalueen pohjoisosan asemakaavamuutos Luontoselvitys
LUONTOSELVITYS 29.9.2015 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Ihalaisen kaivosalueen pohjoisosan asemakaavamuutos Luontoselvitys Sisältö 1 1 JOHDANTO 1 2 ALUEEN SIJAINTI JA YLEISPIIRTEET 1 3 LÄHTÖTIEDOT JA MENETELMÄT
Kirrin liito-oravaselvitys
2016 Kirrin liito-oravaselvitys Elina Lehtinen Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 24.5.2016 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Työmenetelmät... 3 2.1 Esiselvitys... 3 2.2 Maastotyöskentely...
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2036 Lumivuori, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Lumivuoren alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa, noin 10 kilometriä Kurun keskustasta
LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ
Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty
VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS
LIITE 2 TAMPEREEN KAUPUNKI VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Työ 21344YK 30.5.2005 LIITE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 2 VATTULAN LUONNONYMPÄRISTÖ 2 2.1 MAISEMA 2 2.2 MAA- JA KALLIOPERÄ 3 2.3 KASVILLISUUS