TOIMINTAKERTOMUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2015"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Seuran hallituksen puheenjohtajana on toiminut alkaen Marjut Laaksonen (7/7). Hallituksen jäsenet ovat Lotta Aalto (5/7) (varapuheenjohtaja), Reija Salminen (sihteeri) (7/7), Arja-Liisa Vättö (rahastonhoitaja) (7/7), Päivi Murtopuro (jäsensihteeri) (5/7), Peppi Aalto (5/7) ja Kirsi Degerth-Moldováni (4/7), Elina Raula (1/7) ja Milla Kampman (0/7). Seura on pitänyt sääntömääräisen vuosikokouksen ja uusi hallitus kokoontui vuoden loppuun mennessä 7 kertaa. Seuran jäsenmäärä vuoden 2015 lopussa oli 537 jäsentä (vuonna jäsentä), joista junioreja on 118 (vuonna ) ja senioreja 417 (vuonna ), sekä kunniajäsenet Karin Aalto ja Reijo Wihuri. Tiedottamisesta on huolehdittu ilmoitustaulujen, seuran internet-sivuston ja facebookin kautta. Seuran pikkujoulujuhlat järjestettiin Ravintola Dumarissa PALKINNOT TKR:n vuosikokouksessa palkittiin seuratakeilla vuonna 2014 parhaiten menestyneet TKR:n koulu- ja esteratsastajat: Vuoden esteratsastaja: Nina Fagerström Vuoden kouluratsastaja: Anne Nurminen TKR:n seurakoulumestaruudesta kilpailtiin ja mitalit jaettiin pikkujouluissa seuraaville: Juniorit, jotka kisasivat HeB:0 (mestaruuskisaan osallistui 8 TKR:n junioria) 1. Tiina Salovartio Hiiden Julianna 2. Julia Tossava - Ville 3. Ella Dyrendahl-Nyblin Thunder Night Seniorit, jotka kisasivat HeA:10 (mestaruuskisaan osallistui 8 TKR:n senioria) 1. Kirsi Degerth-Moldováni Malus Dunbar 2. Milja Ranta - Gefest 3. Anne Nurminen Söndergårds Debut TKR:n seuraestemestaruudesta kilpailtiin (kukin omalla tasollaan) ja mitalit jaettiin pikkujouluissa seuraaville: Junioreiden estemestaruus (mestaruuskisaan osallistui 6 TKR:n junioria) 1. Lotta Murtopuro - Felisia (80 cm) 2. Emma Murtopuro Zorro Sa (100 cm) 3. Rosa Murtopuro Vilgas (80 cm) Senioreiden estemestaruus (mestaruuskisaan osallistui 9 TKR:n senioria) 1. Annika Juntunen Basilio (90 cm) 2. Milla Rouhiainen - Alessia II (90 cm) 3. Soile Oinonen Dentelle van de Bayenne 2917 (100 cm)

2 TKR:n uudet lapsi- ja aikuisratsastajille suunnatut Mini- ja maximestaruudet ratkaistiin yhdistetyllä koulu- ja esteratsastuskilpailulla (C-merkin radat) ja mitalit jaettiin pikkujouluissa seuraaville: Minimestaruus (mestaruuskisaan osallistui 9 TKR:n alle 14 vuotiasta ratsastajaa) 1. Rania Launiala - Rulle 2. Laura Murtopuro - TomTom 3. Annina Moldovani - Pino Maximestaruus (mestaruuskisaan osallistui 3 TKR:n yli 35-vuotiasta ratsastajaa) 1. Arja-Liisa Vättö - Sala-Hissu EDUSTUKSET Seuran edustajana Maneesi Oy:n hallituksen kokouksissa on toiminut Päivi Murtopuro. Seuraa edusti SRL:n syyskokouksessa Marjut Laaksonen. KILPAILUTOIMINTA Tuomarinkylän Ratsastajat Ry:n järjestämät kilpailut 2015 ESTERATSASTUS kilpailuharjoitukset, lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, Domipotti Sponsored by Stable Fellows, (osakilpailu 4/6), lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, Domipotti Sponsored by Stable Fellows (osakilpailu 6/6), lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, Pro Tuomarinkylä ja TKR, lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, Kansallisten etkot, lähtöjä kansalliset kilpailut, 3-taso, lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, Domipotti Sponsored by Stable Fellows, (osakilpailu 2/6), lähtöjä C-merkkikilpailut, lähtöjä 21 Yhteensä 9 kilpailua, joissa oli lähtöjä 683 (2014: 703). Keväällä ja syksyllä 2015 järjestettiin esteratsastuksen sarjakilpailu Dumipotti sponsored by Stable Fellows yhteistyössä Helsingin Wiisikoiden kanssa. KOULURATSASTUS seurakilpailut, 1-taso, lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, lähtöjä seurakilpailut, 1-taso, lähtöjä C-merkkikilpailut, lähtöjä 21 Yhteensä 6 kilpailua, joissa oli lähtöjä 227 (2014: 204).

3 KILPAILIJOIDEN KANSALLINEN JA KANSAINVÄLINEN TOIMINTA SEKÄ MESTARUUSKILPAILUT ESTERATSASTUS Esteratsastajien maailmanlistalla (yht ratsastajaa, 14 suomalaista) suomalaisten joukossa viidentenä on Nina Fagerström (sija 726, pisteet 179) ja seitsemäntenä on Juulia Jyläs (sija 1656, pisteet 35). Ratsukkokohtaisella estelistalla Nina on kolmantena suomalaisena Notariksella (sija 524, pisteet 260). Senioreista kansallisissa ja ulkomailla järjestetyissä kilpailuissa menestyi myös Mikael Forsten. Muita 3-5 tason rankingpisteitä keränneitä olivat Sofi Eestilä, Emiilia Johannsson, Christelle Littunen ja Anna-Maija Paakki. Junioreista Henna Maula ja Johanna Ferrante keräsivät myös rankingpisteitä (taso 3-5 ja ulkom.). Johanna Ferrante oli kärjessä myös poniratsastajien rankingissä. Tässä kategoriassa pisteitä keräsivät Johannan ja Henna lisäksi myös Cecilia Ferrante. Henna Maula saavutti Caspiolla upeasti hopeaa lapsiratsastajien hallimestaruuksissa (115 cm) Ypäjällä ESRAn aluejoukkuemestaruudet järjestettiin Keravalla Joukkueessa ratsastivat Emma Murtopuro Zorro Sa, Sirpa Purasmaa-Hietala Atina van den Heuvel, Henna Maula Caspio ja Sofi Eestilä Claire II. Joukkue oli lopullisissa tuloksissa sijalla 7 (/13). KOULURATSASTUS Kouluratsastuksen maailmanlistalta löytyi vuonna suomalaisratsukkoa (yht. 797). Suomalaisista sijalla 11 oli Kira Kanerva Dorazio (sija 456, pisteet 625) ja sijalla 18 oli Sirpa Degerth-Kaldi Gringo (sija 673, pisteet 229). Kouluratsastuksessa kotimaan kansallisissa kilpailuissa sekä nuorten hevosten että avoimissa luokissa voittoja ja sijoituksia ovat lisäksi keränneet seniorit Suvi Salmevaara, Anna Tuomioja ja Milja Ranta. Kouluratsastuksen henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa Ahvenanmaalla Kira Kanerva edusti seuraamme ja ratsasti upeasti SM-pronssia. ESRAn joukkuekoulumestaruudet järjestettiin Rengossa Joukkueeseen osallistuivat Henna Maula - Apollon V, Milja Ranta - S.W. Red Charm ja Susanna Engelbarth Contimo. Joukkue oli lopullisissa tuloksissa sijalla 8 (/15) SRL RANKING PISTEET (KANSAINVÄLISET JA KANSALLISET KILPAILUT) Esteratsastus, seniorit (228 ratsastajaa) 12. Jyläs Juulia Fagerström Nina 353,5 42. Forsten Mikael Eestilä Sofi Johansson Emiilia Littunen Christelle 10, Paakki Anna-Maija 3

4 Kouluratsastus, seniorit (181 ratsastajaa) 10. Kanerva Kira Degerth-Káldi Sirpa Salmevaara Suvi Tuomioja Anna Ranta Milja 5 KOULUTUS- JA VALMENNUSTOIMINTA Sääntökoulutuksia järjestettiin vuoden 2015 aikana yhden kerran (yhteensä 42 osallistujaa). Tuomarinkylässä järjestettiin vuoden 2015 aikana valmennuksia sekä koulu- että esteratsastuksessa. Valmennukset ovat olleet joko yhden päivän valmennustunteja tai kahden päivän mittaisia kursseja. Valmennuksia on järjestetty yhteistyössä Helsingin Wiisikoiden kanssa. TKR:n järjestämiä valmennustilaisuuksia on ollut yhteensä 25 kertaa. YHTEENVETO: Kouluratsastuksessa valmentajina ovat toimineet Eeva-Maria Nipsu Porthan-Broddell (10 päivää) ja Ville Vaurio (3 päivää) Nipsun kouluvalmennus ti TKR 13 HeWi 1 Muut to TKR 11 HeWi 2 Muut Nipsun kouluvalmennus ti TKR 12 HeWi 1 Muut to TKR 13 HeWi 1 Muut Nipsun kouluvalmennus ti TKR 14 HeWi 0 Muut to TKR 14 HeWi 0 Muut Nipsun kouluvalmennus ti TKR 13 HeWi 1 Muut to TKR 14 HeWi 4 Muut Nipsun kouluvalmennus ti TKR 13 HeWi 1 Muut to TKR 14 HeWi 0 Muut Ville Vaurion kouluvalmennus ke TKR 8 HeWi 2 Muut Ville Vaurion kouluvalmennus su TKR 7 HeWi 5 Muut Ville Vaurion kouluvalmennus su TKR 9 HeWi 3 Muut Esteratsastuksessa valmentajina ovat toimineet Kari Nevala (8 päivää) ja Markku Söderberg (4 päivää) Markku Söderbergin estevalmennus la TKR 13 HeWi 4 Muut 4 su TKR 13 HeWi 4 Muut Markku Söderbergin estevalmennus la TKR 15 HeWi 6 Muut su TKR 13 HeWi 5 Muut Kari Nevalan estevalmennus la TKR 10 HeWi 4 Muut 7 su TKR 13 HeWi 4 Muut 7

5 Kari Nevalan estevalmennus la TKR 9 HeWi 2 Muut 5 su TKR 9 HeWi 2 Muut Kari Nevalan estevalmennus su TKR 12 HeWi 5 Muut Kari Nevalan estevalmennus la TKR 9 HeWi 3 Muut 2 su TKR 9 HeWi 3 Muut Kari Nevalan estevalmennus su TKR 9 HeWi 2 Muut 5 Centered Riding -valmennuksia kävi pitämässä Krista Mutanen (7 kertaa) Krista Mutasen Centered Riding la TKR 13 HeWi 2 Muut Krista Mutasen Centered Riding la TKR 11 HeWi 4 Muut Krista Mutasen Centered Riding la TKR 11 HeWi 4 Muut Krista Mutasen Centered Riding la TKR 10 HeWi 2 Muut Krista Mutasen Centered Riding la TKR 13 HeWi 2 Muut Krista Mutasen Centered Riding la TKR 12 HeWi 3 Muut Krista Mutasen Centered Riding la TKR 12 HeWi 3 Muut TKR toimiin yhteistyössä Helsingin Wiisikoiden kanssa myös valmennusten osalta niin, että TKR:n jäseniä tuetaan heidän osallistuessaan HeWin järjestämille kursseille. HeWin järjestämiin Centered Riding - valmennuksiin (16 kertaa) osallistuttiin seuraavasti: Krista Mutasen Centered Riding to TKR 2 HeWi 6 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 3 HeWi 4 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 4 HeWi 4 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 4 HeWi 4 Muut Krista Mutasen Centered Riding ke TKR 2 HeWi 3 Muut Krista Mutasen Centered Riding pe TKR 3 HeWi 3 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 4 HeWi 5 Muut Krista Mutasen Centered Riding ke TKR 6 HeWi 6 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 5 HeWi 2 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 5 HeWi 2 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 6 HeWi 3 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 5 HeWi 3 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 2 HeWi 4 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 4 HeWi 3 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 7 HeWi 4 Muut Krista Mutasen Centered Riding to TKR 7 HeWi 4 Muut 1 Helsingin Wiisikoiden järjestämiin estevalmennuksiin (10 kertaa) osallistuttiin seuraavasti: Venla Keräsen estevalmennus ti TKR 3 HeWi 1 Muut Venla Keräsen estevalmennus ti TKR 4 HeWi 1 Muut Venla Keräsen estevalmennus ti TKR 3 HeWi 0 Muut Venla Keräsen estevalmennus to TKR 3 HeWi 2 Muut Venla Keräsen estevalmennus ti TKR 3 HeWi 1 Muut Venla Keräsen estevalmennus ti TKR 4 HeWi 3 Muut Venla Keräsen estevalmennus to TKR 5 HeWi 2 Muut Venla Keräsen estevalmennus to TKR 6 HeWi 2 Muut Venla Keräsen estevalmennus ti TKR 5 HeWi 3 Muut Venla Keräsen estevalmennus to TKR 4 HeWi 3 Muut 1

6 Lisäksi muutamia TKR:n jäseniä osallistui seuraavien HeWin järjestämiin vierailevien valmentajien tilaisuuksiin: Working Equitation -kurssi ti TKR Soile Kokon klassisen rats. kurssi su TKR 2 HeWi 2 Muut 3 VALMENNUKSIA TUETTIIN VUODEN 2015 AIKANA YHTEENSÄ 5 601,60 :lla. MUU TOIMINTA Estekaluston kunnostamiseksi järjestettiin talkoot , joihin osallistui yhteensä 10 jäsentä. Kentän ympäristön ja maneesien siivoamiseksi kansallisia estekilpailuita varten järjestettiin talkoot, joihin osallistui 20 hengen porukka. SPONSOROINTI Stable Fellows on lahjoittanut tavarapalkintoja Dumipotti esteseurasarjakilpailuun.

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 YLEISTÄ Seuran hallituksen puheenjohtajana on toiminut 11.5.2016 alkaen Juha Vaarama (7/7). Hallituksen jäsenet ovat Lotta Aalto (varapuheenjohtaja) (5/7), Reija Salminen (6/7), Arja-Liisa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 YLEISTÄ Seuran hallituksen puheenjohtajana on toiminut 16.3.2011 alkaen Johanna Höglund (9/9). Hallituksen jäsenet ovat Katarina Fellman (varapuheenjohtaja, jäsensihteeri) (8/9),

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 Porvoon Mustang ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sivu 1 / 5 1. YLEISTÄ / Borgå Mustang rf on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura ja kuuluu jäsenenä myös Etelä-Suomen Ratsastusjaostoon (ESRA). Seura toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 www.sairilanratsastajat.net 1 SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2011. Yhdistyksen 81. toimintavuosi

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2011. Yhdistyksen 81. toimintavuosi Hallituksen esitys kevätkokoukselle 23.03.2012 HELSINGIN RATSASTAJAT RY Toimintakertomus 2011 Yhdistyksen 81. toimintavuosi HELSINGIN RATSASTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2011 Sivu 1/ 5 YLEISTÄ Seuran toiminta

Lisätiedot

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2012. Yhdistyksen 82. toimintavuosi

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2012. Yhdistyksen 82. toimintavuosi Hallituksen esitys kevätkokoukselle 15.03.2013 HELSINGIN RATSASTAJAT RY Toimintakertomus 2012 Yhdistyksen 82. toimintavuosi HELSINGIN RATSASTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 Sivu 1/ 5 YLEISTÄ Seuran toiminta

Lisätiedot

KIMITOÖNS RYTTARE RF

KIMITOÖNS RYTTARE RF KIMITOÖNS RYTTARE RF KEMIÖNSAAREN RATSASTAJAT RY ÅRSBERÄTTELSE TOIMINTAKERTOMUS Toimintakertomus 2008 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon

Lisätiedot

Nro Ratsastaja Hevonen Seura 1 poni Elena Hämäläinen Lord Liberty PunRa 2 poni Elena Hämäläinen Nala PunRa 3 Vilja Lahtinen Hyväntuulen Romi TKR 4

Nro Ratsastaja Hevonen Seura 1 poni Elena Hämäläinen Lord Liberty PunRa 2 poni Elena Hämäläinen Nala PunRa 3 Vilja Lahtinen Hyväntuulen Romi TKR 4 Luokka 1 60 cm Nro Ratsastaja Hevonen Seura 1 poni Elena Hämäläinen Lord Liberty PunRa 2 poni Elena Hämäläinen Nala PunRa 3 Vilja Lahtinen Hyväntuulen Romi TKR 4 poni Emmi Salminen Kaunisrannan John Sm

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009

Toimintakertomus 2009 2009 Toimintakertomus 2009 1. YLEISTÄ Kemiönsaaren ratsastatajat ry on Kemiönsaaren kunnassa toimiva Suomen ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura perustettiin vuonna 1990 ja rekisteröitiin

Lisätiedot

JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki

JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki Sivu 1 / 5 HALLINNOLLINEN TOIMINTA Seuran hallitus vuonna 2014: JOHEKA TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Paukunkuja 9 B 3 61800 Kauhajoki Peltoniemi Juha, puheenjohtaja Jokinen Niina, sihteeri Kokko Henna

Lisätiedot

Puheenjohtaja Johanna Catani avasi kokouksen.

Puheenjohtaja Johanna Catani avasi kokouksen. KyIF Pöytäkirja Ratsastusjaos 29.8.2007 KyIF:n ratsastusjaoksen hallituksen kokous Aika: keskiviikko 29.8.2007 Paikka: Wiknerin tallin saluuna Läsnä: Jonna Catani puheenjohtaja Päivi Manninen kokouksen

Lisätiedot

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2014. Yhdistyksen 84. toimintavuosi

HELSINGIN RATSASTAJAT RY. Toimintakertomus 2014. Yhdistyksen 84. toimintavuosi Hallituksen esitys kevätkokoukselle 25.03.2015 HELSINGIN RATSASTAJAT RY Toimintakertomus 2014 Yhdistyksen 84. toimintavuosi HELSINGIN RATSASTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Sivu 1/ 5 YLEISTÄ Seuran toiminta

Lisätiedot

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari

Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Lännenratsastuksen all-around lajiseminaari Ohjelma: Ranking pokaalien jako All around komitea 2017 Lisäykset lajisääntöihin vuodelle 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Kauden 2018 kilpailut 2018 komitean jäsenet

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2015 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

FF Dressage Team 2014

FF Dressage Team 2014 FF Dressage Team 2014 Kouluratsastus joukkuelajina Kouluratsastus on ratsastuslaji, jossa ratsukko eli hevosen ja ratsastajan yhdistelmä pyrkii suorittamaan sileällä radalla ennalta määrätyt liikesarjat

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015

KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 KILPAILUKUTSU Takkula 31.7 2.8.2015 RATSASTUSKOULUJEN OPPILAIDEN MESTARUUSKILPAILUT OPETUSHEVOSILLA Lahden Ratsastajat ry järjestää yhdessä Suomen Ratsastuksenopettajainyhdistys ry:n kanssa 31.7. 2.8.2015

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

Domipotti Luokka cm 1. vaihe aika 2. vaihe aika

Domipotti Luokka cm 1. vaihe aika 2. vaihe aika Domipotti 16.3.2013 Luokka 160-70 cm 1. Fia Eestilä Si Jolie TKR 0 40,61 0 23,97 2. Elena Hämäläinen Nala PunRa 0 53,25 0 26,72 3. Sylvia Syvänen Tarzan Punra 0 72,99 0 29,59 4. Henna Maula Robi IV LOR

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2012 seuraan kuului??

Lisätiedot

Toimintakertomus 2018

Toimintakertomus 2018 Toimintakertomus 2018 Seuramme jäsenet kilpailivat menestyksekkäästi koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa. Jäsenet myös valmentautuivat ahkerasti ja moni saavutti tason nousua kilpailuluokissa. Jäsenemme

Lisätiedot

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy

Mini Rider Trophy. Dressage Rider Trophy. Jumping Rider Trophy Mini Rider Trophy Dressage Rider Trophy Jumping Rider Trophy Sarjakilpailusäännöt 2016-2017 Suonenjoen Vasama Riders järjestää hallikaudella 2016-2017 sekä koulu- että esteratsastuksessa sarjakilpailun,

Lisätiedot

SRL Häme kevättapaaminen 2019

SRL Häme kevättapaaminen 2019 SRL Häme kevättapaaminen 2019 Tervetuloa! Alkusanat Marissa Henttinen, SRL Hämeen aluejaoston pj Potkua Pirkanmaalle hanke esittäytyy Tiina Brandt, projektipäällikkö Liiton terveiset Petri Pesonen, SRL

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. Toiminnan tarkoitus ja strateginen päämäärä Lakeudenportin Ratsastajat ry:n toiminnan tarkoituksena on järjestää jäsenistölleen

Lisätiedot

2. JÄSENISTÖ Varsinaiset jäsenet Juniorit perhejäsen juniorit Seniorit

2. JÄSENISTÖ Varsinaiset jäsenet Juniorit perhejäsen juniorit Seniorit 1. YLEISTÄ Auranmaan Ratsastajat on Auran ja Pöytyän alueella toimiva Suomen Ratsastajainliittoon kuuluva ratsastusseura. Seura on perustettu vuonna 1999, ja rekisteröity vuonna 2000. Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen

Seuran kevätkokous pidettiin ja syyskokous Lisäksi hallitus piti ylimääräisen Myllyn Ratsukot ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Vuosi 2014 oli seuran ensimmäinen kokonainen toimintavuosi. Seuran toiminnan tavoitteena on edistää ratsastusurheilua ja muuta siihen liittyvää toimintaa siten,

Lisätiedot

4.8 Kerhojen aloituskokous, paikalla puheenjohtaja, nuorisovastaava sekä kerho-ohjaajat. Sovittu jatkossa kokoontumiset 2 kertaa vuodessa.

4.8 Kerhojen aloituskokous, paikalla puheenjohtaja, nuorisovastaava sekä kerho-ohjaajat. Sovittu jatkossa kokoontumiset 2 kertaa vuodessa. RATSASTUSSEURA MT-TEAM RY. TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINNAN TAVOITE Seuramme pyrki toimimaan siten, että kaikenikäisille seuramme jäsenille löytyi sopivia tapoja kehittää ratsastusharrastusta ja mahdollisuus

Lisätiedot

Johtokunnan ulkopuolella jäsensihteeri/ kirjanpito Ulla Stenroos sekä seuran kotisivujen päivitys Marjut Taskinen.

Johtokunnan ulkopuolella jäsensihteeri/ kirjanpito Ulla Stenroos sekä seuran kotisivujen päivitys Marjut Taskinen. Toimintakertomus 2016 Ratsastusseura Hakkapeliitat -71 ry, Johtokunta 2016: Puheenjohtaja Saara Damski, varapuheenjohtaja Laura Niinimäki (heppakerho, aloittelevien ratsukoiden valmennus), Tiina Räisänen

Lisätiedot

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella.

Alueen kevättapaaminen järjestetään tiistaina Tampereella. Alueiden puheenjohtajiston seuraava kokous pidetään lauantaina Seinäjoella. ALUEJAOSTON KOKOUS 3/2019 Aika Paikka 12.3.2019 klo 20.00 21.35 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 3(3) puheenjohtaja Tarja Kallio 3(3) sihteeri Mila Munsterhjelm 2(3) rahastonhoitaja Antero Salja 3(3)

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. Yleistä Toimintavuosi 2011 on Kurikan Ratsastajat ry:n kahdeksastoista toimintavuosi. Kurikan Ratsastajat on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu

Lisätiedot

TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011

TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011 TRSH TAMPEREEN RATSASTUSSEURAN PALKITSEMISJA PALKINTOSÄÄNNÖT 2011 SISÄLLYSLUETTELO sivut Keväällä rankinglistojen valmistuttua 1. KILPAILUAVUSTUKSET JA STIPENDIT 3-5 Kevätkokouksessa maaliskuussa 2. TRS

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2018

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2018 Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2018 (päivitetty 7.6.2018/KS) Sisällys Yleistä... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 2 Esteratsastus... 2 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 3 JOUKKUEMESTARUUDET...

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 23.1.2014 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2014 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm.

Netvisor-koulutukseen osallistuivat alueelta Marissa Henttinen ja Mila Munsterhjelm. ALUEJAOSTON KOKOUS 2/2019 Aika Paikka 18.2.2019 klo 18.00 21.05 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 2(2) puheenjohtaja Tarja Kallio 2(2) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(2) rahastonhoitaja, poissa

Lisätiedot

AKTIIVIRATSASTAJAT RY

AKTIIVIRATSASTAJAT RY 2015 AKTIIVIRATSASTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS www.aktiiviratsastajat.seura.info AKTIIVIRATSASTAJIEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 Seura 2 Katsaus vuoteen 2015 - AktiiviRatsastajat Ry yhdenmukaisti ilmeensä - Seuralle

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset...

Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... Sisältö 1 ALUEKILPAILUT... 2 1.1 Määritelmä... 2 1.2 Kilpailujen järjestäminen, osanottajat, säännöt... 2 1.3 Kilpailulupa ja mittaustodistukset... 2 1.4 Kilpailukalenteri ja kutsu... 2 1.5 Palkinnot ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Urjalan Hevosurheilijat ry (UrHu) 1. YLEISTÄ Vuosi 2012 oli Urjalan Hevosurheilijat ry:n neljästoista toimintavuosi. Vuoden pääteemoina olivat vapaaehtoistoiminnan vuosi sekä Baltic Cup-valjakkokilpailu.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 (7) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. Yleistä Vuosi 2013 oli Husaariratsastajat ry:n 42. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 37. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 374 jäsentä, joista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 1 / 5 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ HALLITUS Vuosi 2008 oli edelleen myönteisesti tuloksellinen seuramme alati kehittyvälle toiminnalle. Kangasalan Ratsastajat jatkoi kuluneena vuonna aktiivista

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017

Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017 Lounais-Suomen aluemestaruussäänno t 2017 (päivitetty 20.3.2017/UT) Sisällys Yleistä... 2 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 3 JOUKKUEMESTARUUDET... 4 Esteratsastus... 4 Kouluratsastus...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS Ratsastusseura Hakkapeliitat-71ry.

TOIMINTAKERTOMUS Ratsastusseura Hakkapeliitat-71ry. TOIMINTAKERTOMUS 2017 Ratsastusseura Hakkapeliitat-71ry. Johtokunta 2017: Mari Lahti, Puheenjohtaja (facebook) Saara Damski, Varapuheenjohtaja Tiina Räisänen, sihteeri Henna Hakkarainen, KIPA, Equipe Noora

Lisätiedot

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä

Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014. 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2014 seuraan kuului

Lisätiedot

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia.

SRL/APU:n budjettipalaveri pe jossa käydään läpi liiton budjettia. ALUEJAOSTON KOKOUS 6/2018 Aika Paikka 15.10.2018 klo 18.00-20.15 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marja Nuuttila 6(6) puheenjohtaja Tarja Kallio 6(6) sihteeri Mila Munsterhjelm 4(6) rahastonhoitaja Riikka Pyykkö

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2012

TOIMINTASUUNNITELMA 2012 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2012 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2012 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Seuran tavoite on menestyä srl:n vuoden seura kilpailussa kolmen parhaan joukkoon.

Seuran tavoite on menestyä srl:n vuoden seura kilpailussa kolmen parhaan joukkoon. RATSASTUSSEURA MT-TEAM RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2008 TOIMINNAN TAVOITE Seuramme pyrkii toimimaan siten, että eri-ikäisille seuramme jäsenille löytyy sopivia tapoja kehittää ratsastusharrastusta taitotasosta

Lisätiedot

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019

KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 Suomen Ratsastajainliitto ry KENTTÄRATSASTUKSEN SARJAKILPAILUT 2019 SISÄLTÖ: Kenttäcup 2019 Nuorten hevosten kenttäratsastuksen sarjakilpailu, Avant Trophy 2019 Taitoluokka juniori- ja poniratsukoille,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2010

TOIMINTAKERTOMUS 2010 HOLLOLAN RATSASTAJAT RY TOIMINTAKERTOMUS 2010 1. YLEISTÄ Vuosi oli Hollolan Ratsastajat ry:n 35 toimintavuosi. Merkkivuotta juhlistetiin pidennetyn Messilä Derbyn merkeissä. Seuran jäsenmäärä vuoden lopussa

Lisätiedot

LÄHTÖLISTA lauantai 13. elokuu 2016 Lk 09:00 Luokka 1 Jakaminen 1H 21 lähtöä, 6 Sijoittuu.

LÄHTÖLISTA lauantai 13. elokuu 2016 Lk 09:00 Luokka 1 Jakaminen 1H 21 lähtöä, 6 Sijoittuu. Lk 09:00 Luokka 1 Jakaminen 1H 21 lähtöä, 6 Sijoittuu. 1 Milja Ranta Zorro sa (59) Tuomarinkylän Ratsastajat 2 Sofie Söderbäck Rosita Stefanie (44) Perttulan Ratsastajat 3 Julia Tossava Ville (55) Tuomarinkylän

Lisätiedot

TOI MI HEN KI LÖT 2-TASON ESTEKILPAILUT LA 19.9.2015

TOI MI HEN KI LÖT 2-TASON ESTEKILPAILUT LA 19.9.2015 TOI MI HEN KI LÖT 2-TASON ESTEKILPAILUT LA 9.9.205 KILPAILUN JOHTAJA: Mirja Leppänen TUOMARIT: Laura Koskelo pj., Kati Aavakare, Suvi Juntunen ja Leena Särkelä Huttunen (lk4) RATAMESTARI: Elina Salmela

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2013 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2013 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2013 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

KLAUKKALAN RATSASTAJAT ry KLR TOIMINTALINJA

KLAUKKALAN RATSASTAJAT ry KLR TOIMINTALINJA 1 KLAUKKALAN RATSASTAJAT ry KLR TOIMINTALINJA 2 JOHDANTO Tämä toimintalinja on laadittu osana Suomen Ratsastajainliiton seurankehittämisvalmennusta vuonna 2015. Pohjana toimintalinjalle on KLR:n toimintasäännöt

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING Sisällysluettelo 1. KILPAILUJÄRJESTELMÄ...2 2. OHJEITA KILPAILIJOILLE...2 2.1. ALUEEN JAKAMAT PALKINNOT... 2

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Viestintä. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2015-2016 Yleistä Kausi 2015-2016 oli seuran 25. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin ja ystävyysotteluita pelattiin useita.

Lisätiedot

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta.

Hevonen saa osallistua yhteen enintään 100 cm tai helppo B-tasoiseen luokkaan päivässä sinä kalenterivuonna, jona se täyttää 4 vuotta. .Aluekilpailuissa noudatetaan SRL:n kilpailusääntöjä ja kilpailuiden järjestämismääräyksiä ja ohjeita tässä ohjeessa mainituin poikkeuksin. Lajisäännöissä voidaan tarkentaa tätä ohjetta lajikohtaisesti.

Lisätiedot

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT

SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT SUUNNITTELU VALMISTELU KILPAILUT Kilpailujen haku Kutsun laatiminen Kustannusarvion laadinta Valmistelun aikataulutus Tapahtuman aikataulutus Seuran hallituksen hyväksyntä Vastuualueiden kartoitus Toimihenkilöiden

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden.

Teemavuosi 2019 on Yhdessä. Aluejaosto keskusteli teeman tuomisesta esille läpi vuoden. ALUEJAOSTON KOKOUS 1/2019 Aika Paikka 7.1.2019 klo 18.00-20.50 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 1(1) puheenjohtaja Tarja Kallio 1(1) sihteeri Mila Munsterhjelm 1(1) rahastonhoitaja Antero Salja

Lisätiedot

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto II MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 ALUEMESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT...2 1.1 YLEINEN OSA... 2 1.2 ESTEALUEMESTARUUS... 2 1.3 KOULUALUEMESTARUUS...

Lisätiedot

POJAT- Alkeet (6-9v), Laurinlahden koulu, TO klo / 'Ape' Laurinlahden koulu, Merisaapas 2-4 POJAT- Alkeet (6-9v), TO klo / Janne

POJAT- Alkeet (6-9v), Laurinlahden koulu, TO klo / 'Ape' Laurinlahden koulu, Merisaapas 2-4 POJAT- Alkeet (6-9v), TO klo / Janne VAPAITA PAIKKOJA 7.8.2012, ilmoittautuminen jäsenrekisterin kautta. VAUHTIRATA Vaippaikäisille (oma aikuinen mukaan) KE klo 10-11.30 VAUHTIRATA Vipeltäjille ( > perheille 4-7v. ja oma aik), MA klo 10-12

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Ratsastusseura Majoran ry Perustettu 1989 Kotipaikka Espoo TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2008 Johdanto Ratsastusseura Majoranin toiminta jatkui vilkkaana vuoden 2008. Seuran perusajatus on pysynyt perustamisesta

Lisätiedot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot

Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet. Toimintaamme ohjaavat arvot Toimintasuunitelma 2015 Seuratoiminnan yleiset edellytykset ja tavoitteet Kouvolan Ratsastajat ry edustaa Kaakkois-Suomen alueen ratsastusurheilua. Seuran toiminnan tarkoituksena on tehdä seuran toimialueella

Lisätiedot

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 1. YLEISKATSAUS VUODEN 2014 TOIMINTAAN Kymijoen Ratsastajat ry:n (vuoteen 2006 asti Ratsastusseura Hirnakat ry) tarkoituksena on edistää ratsastusharrastusta

Lisätiedot

Alueiden yhteiset aluemestaruussäännöt 2019

Alueiden yhteiset aluemestaruussäännöt 2019 Alueiden yhteiset aluemestaruussäännöt 2019 Yleistä Nämä säännöt koskevat henkilökohtaisia aluemestaruuksia. Muissa mahdollisissa mestaruuksissa noudatetaan kyseessä olevan aluejaoston laatimia ohjeita.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kajaanin Ratsastusseura ry TOIMINTASUUNNITELMA 2014 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 Toiminta-ajatus 2 Päätavoitteet vuonna 2014 3 Hallinto 4 Jäsenistö 5 Koulutustoiminta 6 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING 1 KILPAILUJÄRJESTELMÄ OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2

I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING 1 KILPAILUJÄRJESTELMÄ OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2 SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto I KILPAILUJEN JÄRJESTÄMISMÄÄRÄYKSET, OHJEET, LUVAT JA RANKING Sisällysluettelo 1 KILPAILUJÄRJESTELMÄ... 2 2 OHJEITA KILPAILIJOILLE... 2 2.1 ALUEEN JAKAMAT PALKINNOT... 2

Lisätiedot

Helsingin Wiiiskot ry ja Reserviratsastajat ry

Helsingin Wiiiskot ry ja Reserviratsastajat ry Luokka Helppo B, K.N.Special 2009 Jakaminen H 20 lähtöä, 5 Sijoittuu. Tuomari H: Eeva Kaartinen Tuomari C: Irene Valo Nina Liukko Lennox (26) Helsingin Wiisikot 35,5 63,00 2 Julia Tossava Ville (55) Tuomarinkylän

Lisätiedot

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli Uimareita yht 105 Uintikertoja yht 204 Naiset Uinteja vuosittain 46 52 34 31 Sukunimi Etunimi 2005 2006 2007 2008 Adler Maria 70 4 Uintiaika 00:00,0 10:19,1 09:33,9

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2014 (päivitetty 11.8.2014) Yleinen osa... 2 HENKILÖKOHTAISET MESTARUUDET... 3 Esteratsastus... 3 Kouluratsastus... 3 Kenttäratsastus... 4 JOUKKUEMESTARUUDET... 5 Esteratsastus...

Lisätiedot

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa!

Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! Ratsastus on tärkeä suomalaisten liikuttaja! Kisa-areenoilla, harrastuksena ja katsomoissa! 1 Ratsastus on hieno harrastus Ratsastus on luonnonläheinen ja tasa-arvoinen laji. Ratsastus on monipuolinen

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA

ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA Alavuden Ratsastajat ry 2013 STRATEGISTEN VALINTOJEN LÄHTÖKOHDAT TOIMINTAAMME OHJAAVAT ARVOT Perinteiden kunnioittaminen: Historian tunteminen antaa näkökulmaa sekä

Lisätiedot

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan ratsastajat ry on Suomen ratsastajainliiton jäsenseura, joka toimii tiiviissä yhteistyössä ratsastuskoulu

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Kangasalan Ratsastajien toiminta jatkui tuttuun tapaan aktiivisena vuonna 2013. Kangasalan Ratsastajien tavoitteena on tarjota toimintaa kaikille jäsenilleen iästä

Lisätiedot

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu.

Hevostaitomestaruus 2019, kilpailukutsu on julkistettu Hevoset-messuilla Tampereella. Kilpailuaika on touko-syyskuu. ALUEJAOSTON KOKOUS 4/2019 Aika Paikka ti 23.4.2019 klo 18.00-20.40 Aapiskukko, Pälkäne Läsnä Marissa Henttinen 4(4) puheenjohtaja Tarja Kallio 4(4) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(4) rahastonhoitaja Antero

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kurikan Ratsastajat ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Yleistä Kurikan Ratsastajat ry on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsen ja kuuluu sen alaiseen Pohjanmaan aluejaostoon. Toimintavuonna 2016 seuraan kuului

Lisätiedot

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006

NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 NAANTALIN LÖYLYN YLEISURHEILUJAOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2006 Yleisurheilujaoston kokoonpano puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsenet -Kari Löyttymäki -Karri Packalen -Jouko Huppunen -Jari Rand -Sanna

Lisätiedot

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT

MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT SRL Pohjanmaan Ratsastusjaosto III MESTARUUS JA MUUT ERIKOISKILPAILUSÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1. ALUEMESTARUUSKILPAILUSÄÄNNÖT...2 1.1. YLEINEN OSA... 2 1.2. ESTEALUEMESTARUUS... 2 1.3. KOULUALUEMESTARUUS...

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset. Harjoittelu 1 VUOSIKERTOMUS 2013-2014 Yleistä Kausi 2013-2014 oli seuran 23. toimikausi. City Bowlers osallistui sekä HBL:n alaisiin kilpailusarjoihin että valtakunnansarjoihin. Seuran yhteistä harjoitusvuoroa jatkettiin

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Toimintalinja. Sivu 1

Toimintalinja. Sivu 1 Toimintalinja Sivu 1 Tämä toimintalinja on tehty palvelemaan Mäntän Ratsastajien seuratoimintaa, tukemaan seuratoiminnan raameja, antamaan seuratoiminnalle suuntaa sekä laatua. Toimintalinjaa päivitetään

Lisätiedot

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO

SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO SARJAKILPAILUSÄÄNNÖT Esteratsastus Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 VALO 1 Sisältö VOLKSWAGEN LEADING RIDER 2015 KILPAILU... 3 LÄHITAPIOLA GRAND PRIX 2015... 4 LÄHITAPIOLA FUTURE CHALLENGE...

Lisätiedot

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo

MUISTIO 5/2019. Hämeen Ratsastusjaosto Suomen Ratsastajainliitto ry ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019. Aika Paikka. ti klo ALUEJAOSTON KOKOUS 5/2019 Aika Paikka ti 28.5.2019 klo 18.00-20.30 Etäyhteydellä Läsnä Marissa Henttinen 5(5) puheenjohtaja Tarja Kallio 5(5) sihteeri Mila Munsterhjelm 3(5) rahastonhoitaja, poissa Antero

Lisätiedot

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018

KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 HELSINKI INTERNATIONAL HORSE SHOW KARSINTAJÄRJESTELMÄ 2018 Tervetuloa mukaan kilpailemaan Helsinki International Horse Show hun 17.-21.10.2018 kiehtovaan kansainväliseen ympäristöön Helsingin Jäähalliin.

Lisätiedot

* Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia

* Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia * Seuramestaruuskisojen kutsut * Valmennusasiaa * Uittopäivä * Uutisia Jäsentiedote 2/2004 Johtokunnan yhteystiedot Sanna Ahonen 040-7459360 puheenjohtaja ahonen_sanna@hotmail.com valmennusvastaava Maria

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8)

JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) JÄRVENPÄÄN UINTIKLUBI RY TOIMINTAKERTOMUS 1 (8) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Järvenpään Uintiklubi ry:n 25 toimintavuosi Seuran toiminnan painopisteet ovat toimintavuonna 2013

Lisätiedot

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus.

Jos mestaruusluokan korkeus on 95 cm tai 115 cm, riittää kvaaliksi 5 cm matalampi korkeus. 1/ 18.4.2016 HÄMEEN ALUEMESTARUUSSÄÄNNÖT LAJEITTAIN 2016 1. Este sivut 1-2 2. Koulu sivut 3-4 3. Kenttä sivu 5 4. Valjakko sivu 6 ESTERATSASTUS 1. Osallistumisoikeus ja kvaalit edustaneet jotain Hämeen

Lisätiedot

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2012

KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2012 KYMIJOEN RATSASTAJAT TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2012 1. YLEISKATSAUS VUODEN 2012 TOIMINTAAN Kymijoen Ratsastajat ry:n (vuoteen 2006 asti Ratsastusseura Hirnakat ry) tarkoituksena on edistää ratsastusharrastusta

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset

VUOSIKERTOMUS Yleistä. Seuran hallinto. Seuran kokoukset 1 VUOSIKERTOMUS 2011-2012 Yleistä Kausi 2011-2012 oli seuran 21. toimikausi. Kulunutta kautta väritti City Bowlersin 20-vuotisen taipaleen juhlistaminen. Keilakausi starttasi uuden logon lanseeraamisella

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY

VUOSIKERTOMUS 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY VUOSIKERTOMUS 2012 KAJAANIN RATSASTUSSEURA RY VUOSIKERTOMUS 2012 Johdanto 1. Hallinto 2. Tuntitoiminta 3. Valmennustoiminta 4. Kilpailutoiminta 5. Seurapokaalit 6. Tuomaritoiminta 7. Nuorisotoiminta 8.

Lisätiedot

TALKOOLISTA 2-TASON ESTEKILPAILUT SU

TALKOOLISTA 2-TASON ESTEKILPAILUT SU TALKOOLISTA 2-TASON ESTEKILPAILUT SU 25.9.206 RADAN RAKENNUS LAUANTAINA 25.9.206 klo 7 alkaen lanauksella ja pihan turva-alueiden rajauksella. Kaikki kilpailijat paikalle! TUOMARISTO: Elina Salmela (PJ),

Lisätiedot

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018

HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HALIKON HAKONISKAT AMPUMAJUOKSUKALENTERI 2018 HUHTIKUU TOUKOKUU To 3.5. Klo HaHa AJ kokous n Urh. kenttä Ke 9.5. Helavalkijat, Ilmakivääriammuntaa Ilkka, Kari M. To 10.5 Lajiesittely Märy Ilkka, Reiska

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot