POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET"

Transkriptio

1 POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET YT-KASI 2014 LIIKKEELLÄ LUONNOSTAAN SF- C LOHENPYRSTÖ ry SF- C LÄNSI- POHJA ry SF- C KOILLISMAA ry SF- C NAPAPIIRI ry SF- C OULUN SEUTU ry SF- C OUNAS- LAPPI ry SF- C PERÄPOHJOLA ry SF- C RAAHENTIENOO ry

2 KAAMOS KAADETTIIN... Perjantaina Pohjois- Suomen YT- alueiden karavaanarit lähtivät viettä- mään Kaamoksen kaatajaisia Rokuan kylpylään.vetovastuussa oli tällä ker- taa SFC- Raahentienoo ry. Väkeä olimme saaneet tosi kivasti liikkeelle. Länsi- Pohjasta 56, Raahen- tienoosta 49, Peräpohjolasta 41, Lohen- pyrstöstä 27 ja Oulun seudusta 6 henk. Yhteensä siis 179 henk. Osa Raahentie- noon ja Lohenpyrstön väestä menivät samalla linja- autolla, taisipa autoon jäädä vain yksi vapaa paikka, joten- ka autossa tunnelmaa oli. Matka me- ni kuin huomaamatta. Illalla illastimme yhdessä ja tanssim- me Taikakuun tahdissa. Lauantaiaamuna sitten reippaina aamupalalle. Yhteisiä ohjelmia ei ol- lut järjestetty, niinpä jokainen pystyi käymään uimassa, ulkoilemassa tai syömässä omaan tahtiin. Illalla mei- tä tanssitti Merja Juutinen & Hurmu- rit yhtyeineen....ja KARAOKEKILPAILU RATKOTTIIN No niin, sitten itse päätapahtuman kimppuun, joka oli Karaoken lop- pukilpailu. Vaikka eihän se ihan niin nykyään olekaan, kun täältä jatketaan vielä Ruununhelmeen Järvi & Pohjois- Suomen kanssa kilpailemaan. Jotenkin itsestäni tuntuu, että se me- nettää jo mielenkiinnon kun kisat jat- kuu ja jatkuu. Onhan se huomattu Ruununhelmessä osallistujien vähyy- dessä, ei enää riitä kiinnostusta jat- kaa. Olisiko tässä aihetta miettiä, et- tä palattaisiin vanhaan kaavaan, että Kaamoksen kaatajai- sissa olisi finaali ja sillä selvä. No tämä oli minun mielipitee- ni ja vastaavia kom- mentteja olen kuullut muiltakin jäseniltä. Mennäänpä kuiten- kin itse kilpailuun. Laula- jia lasten sarjoissa ei ollut kuin kolme, pojat alle 10v. Vilho Sankala (Peräpohjola), tytöt 10-15v. Senja Lam- pus (Peräpohjola) ja pojat 10-15v. Joo- nas Färm (Raahentienoo). Jokainen voitti oman sarjansa automaattisesti kun sarjoissa ei muita laulanut. Onnea heille siitä. Sitten aikuisten kisaan, jos- sa kilpailijoita olikin useampi paikalla. Jokainen kilpailija lauloi kaksi kap- paletta omavalintaisen sekä arpalipus- sa olleista yhden kappaleen. Täytynee mainita, miten hienosti juu- ri 18 v. täyttänyt Taina Luukinen (Raa- hentienoosta) suoriutui lauluista. Tai- nan tulkinta Sydän Rakastaa - kappa- leesta sai al- lekirjoittaneen ihan liikutuksen kyyneliin. Hienosti laulettu Taina! Kun kaikki saivat kappa- leet laulettua pääsikin tuomaristo to- sitoimiin. Ei kateeksi käynyt tuoma- ristoa sen verran tasainen kilpailu oli. Tuomaristo vetäytyi pisteiden laskuun ja voittaja kolmikko saatiin jokaiseen sarjaan selville. Jokaisen sarjan voitta- ja palkittiin kunniakirjalla sekä pokaa- lilla. Paljon onnea kaikille palkituille. Sunnuntaina olikin sitten kotiin läh- dön aika.niin saatiin Kaamos kaadet- tua ja mukava reissu oli! Terveisin Mervi Naiset yli 60 v. 1. Tuula Karhu (Oulun seutu) 2. Anneli Päkkilä 3. Pirkko Salmelainen Kuvat: Mervi Kallela Naiset 1. Heli Matkaselkä (Raahentienoo) 2. Eija Hautakoski 3. Taina Luukinen Miehet yli 60 v. 1. Antero Ylikitti (Länsipohja) 2. Jouko Kylmälä 3. Unto Korpi Miehet 1. Matti Pekkarinen (Lohenpyrstö) 2. Kari Kittilä 3. Heikki Holappa

3 KATSO KAIKKI JÄRJESTÖ- JA LEIRINTÄTOIMINNAN KURSSI SF-Caravan Lohenpyrstö ry, Lohenpyrstöntie 53, PATTIJOKI Kurssi on avoin kaikille karavaanareille läheltä ja kaukaa. Ilmoittaudu mennessä p tai kerrothan samalla majoitustarpeesi ja mahdollisen erikoisruokavalion. LAUANTAI klo 9.00 YHDISTYSTEN TYÖLLISTÄMISMAHDOLLISUUDET Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto Jussi Lamberg ja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Satu Kinnunen Kurssin avaus, puheenjohtaja Tuula Ylisuutari ILOINEN YHDISTYSTOIMINTA Luentojen aikana käsitellään yhdistystoiminnan perusasioita, kuten sääntöjä, jäsenyyden käsitettä, yhdistyksen toimielimiä ja niiden tehtäviä, kokoustoimintaa ja yhdistyksen asemaa SF-Caravan ry:n jäsenyhdistyksenä. Luennoitsija: SF-Caravan ry:n varapj. Minna Joensuu LOUNAS LEIRINTÄALUEEN TURVALLISUUS Luennon aikana käydään läpi leirintäalueen keskeisimmät turvallisuustekijät, kuten riskien kartoitus, varautuminen onnettomuuksiin ja leirintäalueen pitäjän vastuukysymykset. Luennon aikana selviää, miksi matkailuautojen turvavälit on oltava riittävät. Luennoitsija: SF-Caravan ry:n leirintä- ja turvatoimikunnan varapuheenjohtaja Hannu Kivikoski KAHVI LEIRINTÄALUEEN JA YHDISTYKSEN TALOUS Luennon aikana käydään läpi leirintäalueen hoitamista tehokkaan liiketoiminnan näkökulmasta. Luennon aikana käsitellään mm. verotus-, palkka- ja palkkiokysymyksiä ja työntekijöitten palkkaamista. Lisäksi käydään läpi yhdistystoiminnan ja aluetoiminnan eroavaisuuksia taloudenpidon kannalta. Luennoitsija: SF-Caravan ry:n leirintä- ja turvatoimikunnan jäsen Esa Pussinen PÄIVÄLLINEN SAUNA KARAOKETANSSIT TERVETULOA KURSSEILLE! (NAISTOIMIKUNNALLA MYYNNISSÄ KAHVIA JA RUOKAA) YT-TREFFIT sivulta 27 YT-KASI Pohjois- Suomen SF- Caravan- yhdistysten yhteinen jäsenlehti LEHDEN TOIMITUSKUNTA SF- Caravan Lohenpyrstö ry Kauko Meriläinen Tuula Ylisuutari SF- Caravan Länsi- Pohja ry Rauha Niemelä SF- Caravan Koillismaa ry Markku Niva SF- Caravan Napapiiri ry Juha Suosalo SF- Caravan Oulun seutu ry Airi Vesa SF- Caravan Ounas- Lappi ry Jukka Salmi SF- Caravan Peräpohjola ry Eija Kantola SF- Caravan Raahentienoo ry Mervi Kallela ILMOITUSHINNAT sis. alv 24 % 1/1- sivu 180 e 1/2- sivu 120 e 1/4- sivu 80 e 1/8- sivu 60 e 1/16- sivu 40 e Painosmäärä kpl Sivunvalmistus Oulun Konttori, Painatuskeskus, Airi Vesa Painopaikka Erweko, Oulu

4 SF-C KOILLISMAA ry (037) SF CARAVAN KOILLISMAA Tervehdys jäsenistö Caravanvuosi 2014 on lähtenyt käyn- tiin ja sitä vietetään SF- Caravan ry:n 50- v. juhlavuotena, jonka kruunaa Po- rissa järjestettävä F.I.C.C. Rally heinä- kuun ( ) loppupuolella. FICC- Rally on kansainvälinen suur- leiri, joka on tarkoitettu kaikille kara- vaareille ja leirintämatkailijoille. Ralle- ja on järjestetty ympäri maailmaa vuo- desta 1933 lähtien. Suomessa näitä ta- pahtumia on ollut aiemmin Tampe- reella 1981, Joensuussa 1994 ja Oulus- sa 2004 sekä tuleva tapahtuma Porissa. Lisä infoa tapahtumasta löytyy www. ficcrally2014.fi sekä rit.fi sivustoilta. FICC RALLIIN ILMOITTAUTUMI- NEN KANNATTAA TEHDÄ MENNESSÄ, JOTTA LISÄMAKSUIL- TA SÄÄSTYY. SIIKALAISEN TARINAA TAPAHTUMAT 2014 Rakennusprojektit (kaivohuone/vessa- rakennus) on sisustusvaiheessa ja met- sähoidollisia talkoita on myös pidetty yllä. Kiitokset kuuluu aktiiviselle tal- kooväelle. Erityinen kiitos kuuluu ns. kalastuskombinaatiolle (fishing com- bination), joka piti koko alueen tuo- reessa kalassa läpi kesän. Muistuttaisin vielä, että Siikalai- nen on kaikkien jäsentemme käytös- sä. Kausipaikkalaisten lisäksi sinne on varattu useita vieraspaikkoja. Vie- raspaikkamaksu on 10 /yö, joka sisäl- tää valosähkön ja alueen käyttöoikeu- den. Siikalainen on ns. omatoimialue, eli siellä tehdään kaikki itse. Osoite on Pikkaraisentie 41, Kuusamo. Li- säinfoa alueeseen liittyen saa puheen- johtajalta. Tervetuloa Siikalaiseen sau- nomaan ja muutenkin aikaa viettä- mään. Sähköpostiosoitteita otamme mielel- lämme vastaan infon perille saamisek- si (ilmoitus sihteerille). Myös SF- Cara- van Koillismaan kotisivu on käytettä- vissänne (www.sf- caravankoillismaa. fi), mistä löytyy tietoa mm. tulevista tapahtumista. Perintein Pääsiäistreffitapahtuma al- kaa to klo leirin pystytyk- sellä, johon toivomme mahdollisim- man paljon talkoo väkeä. Ilmoittau- tua voi puheenjohtajalle sähköpostil- la tai puhe- limitse p sekä sihteeril- le siika- luoma.inet.fi). Pääsiäistreffiohjelma ja - hinnasto löytyy kotisivultamme. TERVETULOA JOUKOLLA MUKAAN HIENOON TAPAHTUMAAN Perinteiset pilkkikisat järjestetään vappuna la 3.5. klo Valojuhla järjestetään Siikalaisessa Syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Sääntömääräinen Kevätkokous on hiihtostadionin toimistossa Rukalla sunnuntaina klo (Pääsiäistreffien yhteydessä). Markku Niva Uusi kotimainen katsastusasema Katsastukset Katsastukset 48 alkaen + mahdolliset päästömittaukset Nuottatie 3, Kuusamo 4 Avoinna ma - pe 9-17 Puh. (08) fax (08) SF-Caravan Koillismaa ry

5 Kesän 2013 reissu Ahvenanmaalle Kesän 2013 reissu suunnattiin siis Ahvenanmaal- le. Kun caravansivuston etuteltan puheita lueskel- tiin, niin alettiin jo empiä lähdetäänkö koko reis- sulle, mutta kun asioita hieman selviteltiin niin pakkoahan sinne oli mennä. Ensinnäkin meno- ja paluu reitti kannattaa suunnitella etukäteen jo- ka mahdollistaa taasen lauttalippujen hommaa- misen etukäteen. Lipun hinta määräytyy sen mu- kaan kuinka pitkä menopeli sulla on ja minkälai- sella kiireellä aiot perille mennä. Lauttalipun hin- ta putoaa alta puoleen kun olet yhden yön jolla- kin välisaarella mennessä ja palatessa. Todisteek- si riittää ostettu lauttalippu, josta näkyy lähtöpäi- vämäärä. Eli ns. yöpymistodistusta esim. leirin- täalueelta tai muusta majoituspaikasta ei tarvitse (yöpyminen ns. puskaparkissa on mahdollinen). Ja kun lippu on valmiina, niin myös lautta paik- ka on jo varattu. Ei tarvitse jännittää sopiiko lau- talle vai ei. Meidän matka alkoi pohjoista reittiä seuraten eli lähdettiin Kustavista ja ensimmäinen yöpark- ki oli Brändössä. Saari oli kohtuullisen pieni asu- kasluvultaan, kateltiin tulo iltana saarta joka puo- lelta ja oltiin paikallisella leirintäalueella yötä sau- noen ja savumeriahventa maistellen ja hyvää oli. Hintakin oli ihan kohtuullinen 22 /yö. Seuraavana päivänä lautta lähti klo ja mentiin Kumlingen kautta Ahvenanmaalle Hum- melvikiin. Täältä ajettiin Eckeröhön (on caravan jäsenalue) joka on Ahvenenmaan länsirannal- la. Eckerö on hieno satamakylä palveluja on jo- ka lähtöön. Totesimme, että polkupyörä on paras ajopeli ympäristöön tutustumiseen. Sadepäivänä kiertelimme mökkiautollamme saarella pitkin ja poikin. Viimeistä edellisenä iltana siirrimme lei- rimme Maarianhaminan keskustan läheisyydessä olevalle leirintäalueelle. Maarianhaminassa sattui sinä viikonloppuna olemaan nuorten jalkapallo- turnaus ja hinnat tahtoopi pikkasen pompsahtaa (45 /yö). Keskusta on ihan sataman vieressä, jo- ten auto saatiin parkkiin satamaan ja siltä kävellen keskustaan. Seuraavana päivänä suuntasim- me automme nokan kohti Långna- sia josta eteläinen paluureittim- me alkoi. Seuraava yöpaikka oli saarella nimeltään Föglö. vuoro- kauden verran tutustuimme ko. saareen, jossa oli mm. hienoja kirkkoja. Föglösta jatkui eteläinen reit- ti Kökar saaren kautta Korp- poosen Galtbyhyn, josta edel- leen muutamien mutkien ja sfc- paikkojen kautta takaisin Koillis- maalle ja Kuusamoon. Koko reissulla tärväytyi aikaa noin 2,5 viikkoa kilometrejä noin 2500 km. Suosittelen, kannattaa käydä. Jos varsinkin tykkää patikoida on saaristossa siihen todella hyvät mahdollisuudet. SF-Caravan Koillismaa ry Pienimmätkin karavaanarit viihtyivät Ahvenanmaan reissulla. 5

6 Johtokunta 2014 Siikalaisen aluetoimikunta Markku Niva, puheenjohtaja Mirva Pesonen Päivi Riipinen Seija Palosaari Esa Korpua Sakari Siikaluoma Pekka Jormakka Janne Hietala Aimo Hiltunen Pekka Jormakka, puheenjohtaja/koollekutsuja Kari Hujanen Pentti Palosaari Janne Hietala Esa Korpua Huvitoimikunta Päivi Riipinen pj./ koollekutsuja Sakari Siikaluoma Tuulikki Isopoussu Pekka Isopoussu Mirva Pesonen Päivi Jormakka Leena Salmenkorva Ari Salmenkorva Maarit Niva Ulpu Hujanen Erkki Pyykkö Edith Pyykkö Laura Puranen 6 Varalla: Jouko Karjalainen Veikko Puranen Seija Palosaari Sinikka Siikaluoma Yhdistyksen toimihenkilöt Markku Niva, puheenjohtaja Sinikka Siikaluoma, sihteeri Kari Hujanen, rahastonhoitaja SF-Caravan Koillismaa ry

7 Pääsiäistreffit Perinteiset Rukan Pääsiäistreffit pidetään Rukan Hiihtostadionilla Pääsiäistä treffeillämme on viettämässä kymmeniä vaunukuntia ympäri Suomen. Ohjelmaa järjestetään lähes joka päivälle jotakin On erilaisia kilpailuja niin aikuisille kuin lapsillekin. Lapsille järjestetään SXONNDNLVD MD SLLUXVWXVNLVD Koko perheen kisana on OXPLYHLVWRVNLVD MRND RQ YDXQXNRKWDLQHQ NLOSDLOX Aikuisille WDQGHPKLLKWR PRQRQKHLWWR MD 'DUWV WLNNDNLVD VHNl WLHW\VWL P\ V SHULQWHLVHVWL NDUDRNHNLVD MRVVD VDUMRMHQVD YRLWWDMDW SllVHYlW.DDPRVWHQ.DDWDMDLVWHQ karaokekisaan mittelemään YT-alueemme voitosta. SF-Caravan Koillismaa ry 7

8 SF-C LOHENPYRSTÖ ry (069) Uudet Tuulet Lohenpyrstössä Oikein aurinkoista kevättä kaikille ka- ravaanareille! Ensimmäiset auringon säteet luovat toivon keväästä ja tule- vasta kesästä. Alkaa jokapäiväinen ke- sän odotus ja pian tulee se hetki, jolloin vaunu viedään kesäpaikalle Lohen- pyrstöön. Sain ensimmäisen kosketuk- sen Lohenpyrstöstä reilu kaksi vuotta sitten, kun ystävämme ehdottivat reis- sua Venetsialaisiin Lohenpyrstön cara- van- alueelle. Alue oli vasta kesällä vi- hitty käyttöön ja vaikka kaikki ei vielä ollut ihan valmista, pystyin näkemään että paikasta tulisi upea. Ja niinhän sii- nä oletetusti kävikin; rakastuin paik- kaan ja alueen ihmisiin. Olemme mie- heni kanssa olleet karavaanareita pari- kymmentä vuotta ja kiertäneet eri sf- alueita Suomessa ja vaunuilleet muu- alla Euroopassakin useampaan ottee- seen. Aluksi kiertelimme koko per- heen voimin, mutta lasten aikuistut- tua harrastus on muuttanut muotoaan. Hallitus Muut toimihenkilöt Ylisuutari Tuula pj. Lisko Tuukka varapj. Lukkarila Eero Isokääntä Tapani Riikonen Unto Stenholm Petri Miettinen Sirkka Pitkäaho Lea Aluetoimikunta Riikonen Unto, vetäjä Isokääntä Tapsa Markku Miettinen Jukka Äijälä Jouni Pitkäaho Rakennustoimikunta Aunola Vesa, vetäjä Ville Mäntylä Matti Kylli Kaarlo Niemelä Naistoimikunta Sirkka Miettinen, vetäjä Marjatta Halkola Paula Heilala Soili Heikkilä Eeva Kylli 8 Lukkarila Eero - Rahastonhoitaja Järvelin Tellervo Hallituksen sihteeri, toimisto- ja arkistovastaava Pitkäaho Lea - Jäsenkirjuri Turvatoimikunta Osmo Keränen, vetäjä Reijo Hämeenkorpi Vesa Aunola Unto Riikonen Tiedotus/lehtitoimikunta Tuula Ylisuutari, vetäjä Tellervo Järvelin Vesa Joensuu Sirkka Miettinen Nuorisotoimikunta Vilipertti Maarit Rauhala Katja Ranua Petri Stenholm Yllätin itsenikin, kun halusin perustaa kesäpaikan Lohenpyrstöön. Miksi- pä ei? Alue sijaitsee aivan meren ran- nalla ja lähellä Raahen kaupunkia. Au- ringonlaskut ja alueen luonnon kau- neus ovat jotain sanoinkuvaamaton- ta. Lohenpyrstöläisiin on helppo tu- tustua ja heille onkin kunnia- asia an- taa hyvää palvelua kaikille. Talkoo- henki elää voimakkaana pyrstöläisis- sä. On ihailtavaa nähdä ihmiset hy- väntuulisina erilaisissa askareissa teh- den työtä yhteiseksi hyväksi. Jokainen antaa oman taitonsa ja voimiensa mu- kaan panoksensa yhdistyksen hyväksi me- henki elää voimakkaana. Tal- kootyön arvoa ei pystytä rahalla mit- taamaan. Yhdistyksen hallitus vaihtui suurelta osin viime lokakuun lopus- sa. Haluankin kiittää edellistä halli- tusta tekemästänne arvokkaasta työs- tä. Uusi hallitus tekee parhaansa jat- kaakseen työtä yhdistyksen ja meidän kaikkien hyväksi. Kiitän jäseniämme osoittamastanne luottamuksesta ja toi- votan kaikille hyvää kevättä sekä an- toisaa matkailuvuotta Tuula Ylisuutari, puheenjohtaja KOKOUSKUTSU SF-Caravan Lohenpyrstö ry:n sääntömääräinen KEVÄTKOKOUS Aika: Lauantai klo Paikka: SFC-Lohenpyrstö, Lohenpirtti, os. Lohenpyrstöntie 53, Pattijoki Käsiteltävät asiat: - sääntöjen määräämät asiat - hallituksen esitys yhdistyksen sääntöjen kaikkien pykälien muuttamiseksi - jäsenten esille haluamat asiat on toimitettava hallitukselle seitsemän (7) vuorokautta ennen kokouksen alkua. Kahvitarjoilu ja jäsenkorttien tarkastus klo HALLITUS SF-Caravan Lohenpyrstö ry

9 LOHENPYRSTÖ - Raahe Hinnasto 2014 Osoite; Lohenpyrstöntie 53, Pattijoki Vaunupaikkoja 136, kaikki sähköistettyjä Alue aivan meren rannalla Kovapohjaista merenrantaniittyä 3,6 ha Avoinna ympäri vuoden Isäntäpäivystys muulloin omatoimi- alue Isäntä p lohenpyrsto.fi, Ilmainen WLAN koko alueella Yleiset saunavuorot joka päivä kesällä, tilauksesta perhesauna Karaoketanssia kesäviikonloppuisin Erillinen pyykinpesutila, nuorisotila ja juhlasali Rannalla tilava grillikota Lapsille leikkipaikka ja polkuautoja Kaupunkiin matkaa vain 4 km Tulevia tapahtumia Lohenpyrstössä Kurssilauantai karavaanareille Avoimet ovet ja Pyrstölän avvaus Lohenpyrstön juhannus YT Rantatreffit Rosvopaisti- viikonloppu Seuraathan ilmoitteluamme nettisivuiltamme Tervetuloa mukaan! Tervetuloa viettämään perinteinen Juhannus Lohenpyrstöön Lipun nosto, juhannuskokko, orkesteri, karaoke, leikkimielisiä kilpailuja Sisältää valosähkön ja saunan yleisillä vuoroilla SFC Lohenpyrstö 069 jäsen 15 e SFC- jäsen 17 e Ei SFC- jäsen 28 e Kesäkausi SFC Lohenpyrstö 069 jäsen 250 e + mittarisähkö/isäntävelvoite 4 vrk SFC- jäsen 300 e + mittarisähkö/isäntävelvoite Talvikausi SFC Lohenpyrstö 069 jäsen 200 e + mittarisähkö SFC- jäsen 250 e + mittarisähkö Mittarisähkö 26 snt / kwh, minimi 2 e Pyykinpesukoneen käyttö 3 e/kerta Perhesauna 50 min. perusmaksu 7 e + 3 e/hlö

10 Lohenpyrstö valmistautuu kesään Reilu kaksi vuotta sitten vietettiin Lo- henpyrstössä, Raahessa uuden sf- alu- een avajaisia. Uusi huoltorakennus oli saatu valmiiksi, ja alueelle rakennet- tu viher- ja vaunualueet. Tarjoutui ti- laisuus ostaa vanha hirsikehikko Var- kaudesta, josta tulisi lisätila uudelle alueelle. Tähän mahdollisuuteen tar- tuttiin kevättalvella 2012, ja nume- roidut hirret tarvikkeineen tuotiin Lo- henpyrstöön. Samana kesänä raken- nukseen saatiin vesikatto päälle, ja vii- me juhannuksena uudessa salissa jo tanssittiin. Naistoimikunnalle valmis- tui oma keittiö, jossa he ovat touhun- neet ahkerasti. Uusi rakennus eli Lohenpirtti on hieman keskeneräinen. Siihen on vie- lä tulossa tilaussauna, pyykinpesuti- la, wc- tiloja ja nuorisotila Vilipertti. Rakennus on tarkoitus saada valmiik- si ensi kesään mennessä. Tätä kaik- kea ei olisi saatu tehtyä ilman yhdis- tyksen hallitusta ja vapaaehtoisia tal- koolaisia - miehiä ja naisia, jotka ovat ahkerasti uurastaneet hienon alueem- me hyväksi. Lämmin kiitos Teille kai- kille! Rannalle on pystytetty grillikota, joka rakennetaan valmiiksi ensi kesä- nä. Isoon n. 50 m2 tilaan mahtuu suu- rempikin porukka paistamaan mak- karaa ja tarinoimaan tulen ääressä. Tekemistä riittää vielä ulkoalueissa, mutta ei kaikkea voidakaan saada val- miiksi kerralla. Tervetuloa ensi kesänä tapahtu- miimme: juhannuksena pistetään ja- lalla koreasti juhannustansseissa, hei- näkuussa tavataan Rantatreffien mer- keissä ja syyskuussa paistetaan ros- vopaisteja. Ensi kesänä aloitamme ke- säviikonloppuisin karaoketanssit ja maaliskuussa järjestämme ensimmäi- set yhdistyskurssit. Seuraa ilmoitteluamme nettisivuil- tamme Meillä ei pipo purista eikä essunnauhat ole tiukalla! Lohenpyrstön naistoimikunta toimi ahkerasti viime kesä- nä muonittaen niin ihania asiakkaita kuin talkoolaisiakin. Kesään mahtui erilaisia tapahtumia: juhannusjuhlaa, ran- ta- treffit, Caravan- liiton koirakerhon viikonloppu ja ros- vopaistit. Ruokaa oli ja on jatkossakin tarjolla treffeillä ja muissa tapahtumissa; ei tarvitse matkailijoiden huolehtia ruoanlaitosta, saavat nauttia ja seurustella täydellä mahalla! Meillä on ollut ilo porukalla hommailla ja keksiä kaikkea kivaa asiakkaiden viihtymiseksi! Kiitoksia kaikille naistoi- mikunnan jäsenille. Tule sinäkin mukaan - meillä ei pipo purista eikä essunnauhat ole tiukalla! Tervetuloa nauttimaan ja rentoutumaan Lohenpyrstöön! Paras palaute meille on tyytyväiset asiakkaat, jotka tule- vat uudelleen. Terveisin Naistoimikunta 10 SF-Caravan Lohenpyrstö ry

11 Rosvopaistiviikonloppu Lohenpyrstössä Syyskuussa pidettiin Lohenpyrstös- sä perinteinen rosvopaistitapahtu- ma. Vaikka syksy oli jo pitkällä, jaksoi helle helliä meitä vieläkin. Ehkä hel- teinen viikonloppu oli syy siihen, et- tä alueemme oli viimeistä sijaa myö- ten täynnä matkailuvaunuja ja - autoja. Vai oliko syynä makoisat rosvopaistit, jotka laitettiin kuoppaan paistumaan? Joka tapauksessa oli upea viikonloppu mahtavassa säässä. Lohenpyrstön alue oli koristeltu tu- liteemaa mukaillen kynttilälyhdyil- lä, roihuilla, jätkänkynttilöillä ja ko- ristevaloilla. Tapahtuman yhteydes- sä oli myös kilpailu näyttävimmästä, mutta turvallisesta iltavalaistuksesta. Raati löysi mitä erikoisempia ja sitä kauniimpia iltavalaistuksia, joten usei- den voittajaehdotusten joukosta arvot- tiin voittajaksi Heidi Huhtalan nokke- lasti toteuttama Sukkahoususystee- mi! Rosvopaisteja nuotioon laitettiin yli 200 kiloa, joten nuotiokaan ei ollut mi- kään pieni. Ylimmäisinä Rosvomesta- reina nuotion lämmityksestä vastasi- vat Eero Järvelin ja Jouni Pitkäaho. Joku epäilevä Tuomas oli kyllä vielä yöllä lisännyt pökköä pesään. Makoisat paistit kuopasta kaivettiin aamutuimaan jäähtymään ja jokainen sai oman paistinsa salaatin kera. Kun herkulliset paistit oli nautittu, alkoi yhteislaulu Lohenpirtissä. Kahvikon- sertissa kuultiin Markku Putilan mu- sisointia ja Lohenpyrstön Matamien esitys Kuumista aalloista. Illalla tanssittiin karaoken tahdis- sa ja hiljennyttiin välillä kuuntele- maan yösoittoa rannalle. Markku Pu- tilan saksofonilla soittamat kappaleet meren äärellä herkisti jokaisen kuun- telijan. Pilkkopimeässä valoa antoivat vain jätkänkynttilät, jotka toivatkin upean taustan tunnelmalliselle mu- siikkihetkelle. Oli aika jättää jäähyväiset kesälle ja kiittää vieraitamme mukavista hetkis- tä Lohenpyrstössä. ROSVOPAISTI-viikonloppu Tule sinäkin syksyllä Lohenpyrstöön! SF-Caravan Lohenpyrstö ry 11

12 SF-C LÄNSI-POHJA ry (043) Hyvää alkanutta vuotta 2014 Kaikille yhdistyksen jäsenille. Vuosi on alkanut vaihtelevassa säässä. Tä- nään pakkasta on 28 astetta. Vanhan kansan mukaan heinäkuussa olisi mi- tä parhain matkailuaika. Aloitan nyt toisen puheenjohtaja- kauteni. Vuodet ovat olleet antoisia, kiitos sekä yhdistyksen jäsenille, että YT- henkilöille. Hallitustyöskentely on ollut rakentavaa ja taloudellisesti yh- distys on vakaalla pohjalla. Alueemme on kiinnostanut vierai- lijoita, sillä matkailuvuorokausia oli kertynyt 312 vuorokautta enemmän, kuin vuonna Toivon edelleen- kin, että mahdollisimman moni löytäi- si Mellajärvelle. Aluetta kehitetään edelleen. Voit ol- la mukana kehittämässä esim. aloit- teella, joita voit jättää aloitelaatikkoon ja tietenkin voit napata hihasta kiin- ni, kun tavataan. Myös sähköposti on käytössäsi. Syyskokouksen satoa Isäntäpäivystys Vuodelle 2014 alusta hallitukseen va- littiin uutena jäsenenä Henri Pallari, Viljo Mansikka ja Mauri Honkaniemi. Heikki Holappa valittiin uudelleen. Hallituksessa jatkavat Annikki Holap- pa, Risto Keskitalo, Antero Ylikitti ja Kari Aro. Varajäseniksi valittiin Antti Lehtonen ja Eila Alapoikela. Isäntäpäivystys alkaa ja päättyy Vuosi- ja kesäkausipaikkaan sisältyy kahden vuorokauden isäntä- velvoite. Isäntäpäivystysvuoron voi tehdä kahdessa eri jaksossa. Tarvitta- essa järjestetään isäntäkoulutus touko- kesäkuussa. Rauha Niemelä Vuoden 2014 toiminnan painopistealueet Vanhan saunan kunnostus aloitetaan heti keväällä. Pyrimme siihen, et- tä kunnostustyöt ovat valmiina kesä- kuun alkupuoliskolla. Jätehuolto pyri- tään hoitamaan taloudellisesti lajittele- malla jäte ja käyttämällä edullista jäte- huoltokuljetusta. KOKOUKSIA Hallitus Rauha Niemelä, puheenjohtaja Antero Ylikitti, varapj. Annikki Holappa, sihteeri Kari Aro Henri Pallari Viljo Mansikka Mauri Honkaniemi Risto Keskitalo Heikki Holappa luukku.com fi Antti Lehtonen, varajäsen Eila Alapoikela, varajäsen Koko hallitus Turvallisuuspäällikkö Rauha Niemelä Pelastussuunnitelma päivitetty joulukuussa 2013 Sähkötyöt: vastuuhenkilö Mauri Honkaniemi LVI- työt: Henri Pallari SF-Caravan Länsi-Pohja ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina klo Mellajärven tuvalla, os. Mellakoski Mellakoski SF-CARAVAN LÄNSI-POHJA ry HALLITUS SYYSKOKOUSKUTSU Turvatoimikunta Rahastonhoitaja: Antti Lehtonen KEVÄTKOKOUSKUTSU SF-Caravan Länsi-Pohja ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään sunnuntaina klo Mellajärven Tuvalla, os. Mellakoski, Mellakoski SF-CARAVAN LÄNSI-POHJA ry HALLITUS SF-Caravan Länsi-Pohja ry

13 MELLAJÄRVI - Ylitornio Hinnasto alkaen Osoite: Mellajärvi Mellakoski Isäntäpuhelin: Vaunupaikkoja 250, varustettu sähköliitännällä Mellajärven rannalla, mäntymetsässä Rauhalliset samoilu-, marjastus- ja kalastus- mahdollisuudet Tule ja koe se itsekin. Avoinna ympäri vuoden Lapsiystävällinen uimaranta Erikoisuutena savusauna Alueella maksuton Wlan- verkko Isäntäpäivystys ajalla , muulloin alue toimii omatoimialueena Tapahtumia Mellajärvellä klo klo Pääsiäistapahtuma Kesäkunnostustalkoot Kevätkokous Juhannus Porotreffit Syyskunnostustalkoot Syyskokous Pikkujoulu Enemmän tietoa treffeistä nettisivuillamme SF-Caravan Länsi-Pohja ry Vuorokausimaksu/talvi Vuorikausimaksu/kesä Vuorokausimaksu (ei SF- Caravan jäsen) Sähkö ilman mittaria, talvi Sähkö ilman mittaria, kesä Sähkö mittarilla Kesäkausipaikka ( ) sis. isäntävelvoitteen Talvikausipaikka ( ) Vuosipaikka ( , , ) sis.isäntävelvoitteen Vaununsäilytys/vrk Nestekaasu (vaihtopullo) Tilaussauna/vuoro (45 min.) Pyykkikone Pidätämme oikeudet muutoksiin. 15 e 15 e 30 e 12 e 3 e 0,22 e/kwh 120 e 102 e 180 e 0,50 e 26 e 10 e 3 e NÄIN MEIDÄT TAVOITTAA Puheenjohtaja Rauha Niemelä Varapuheenjohtaja Antero Ylikitti Sihteeri Annikki Holappa Jäsenkirjuri Maarit Kvist Rahastonhoitaja Antti Lehtonen p p p p p

14 Talkootoimintaa 2013 Talkootoiminnalla olemme tehneet alu- eellemme lisää vaunu/autopaikkoja kaatamalla puita turvallisuus syistä edestä pois. Kaadettujen puiden oksat ja kannot on kerätty pois koneellisesti ja käsin siisteysryhmän toimesta. Puut on sa- hautettu ammattisahurilla ja sahuria mukana avustettu talkootoiminnalla ojentamalla tukkia pöydälle ja pino- amalla valmis tuote kuivumaan. Valmis tuote on käytössä yhdistyk- selle korjauksiin ja uudisrakentami- seen. Vanhan keittiön kunnostus on tehty siltä osin valmiiksi, että sitä on pystyt- ty käyttämään toiminnassamme ruo- an laittoon. Naiset on hommansa hoi- taneet hyvin, eikä nälkä ole päässyt yl- lättämään talkoissa tai treffeillä. Rakennettu on myös uutta eli sau- nan ja keittiön vedenlämmityskatti- lalle oma rakennus. Samaan tilaan on myös tarkoitus asentaa "ʺMARTALLE ruokintapaikka"ʺ polttoaineen tankka- usta varten. Muutos on tehty saunan sisäänkäyn- tiin rakentamalla siihen levennys ja te- kemällä turvallisempi kulku saunan portaikkoon. Rannalle on rakennettu laavu, joka on ollut ahkerasti käytössä niin omil- le jäsenille kuin vieraillekin. Polttopuun teko on ollut myöskin yhtenä kohteena vuoden aikana. Paikoitusta varten on asennettu osal- le aluetta merkkikivet, joilla pyritään turvavälien lainmukaiseen paikoituk- seen. Tämä työ on vielä joiltakin osin kesken. Tämä kaikki on tehty suurilta osin talkootoiminnalla ja osallistujia on ol- lut kiitettävästi mukana. Ei voi unohtaa tästä toiminnasta yhdistyksemme hallitusta, joka on teh- nyt edellä mainitut päätökset ja anta- nut mahdollisuuden toteuttaa ne. Näin viime vuosi vietettiin talkoillen Mellajärvellä. Kiitän teitä kaikkia tästä yhteistoi- minnasta yhdistyksemme puolesta ja toivon, että "ʺvirtaa"ʺ riittää jatkossakin talkoilemaan. Terveisin Eikka Yksi Talkoiden vetäjistä Mellajärven matkailualueen sähköturvallisuusohje Noudatamme alueellamme lakisääteisiä toimintaohjeita. Liittäessäsi matkailuajoneuvoja (vaunut/matkailuautot) alueemme sähkö- verkkoon noudata seuraavia ohjeita. Kaapeleiden pituussuositus on 25 m. Johdon tulee olla poikkipinnaltaan olla 3G 2,5 mm2 vahvuista. Johto esimerkiksi H07RN- F - kumikaapelia. Vältä käyttämästä tavallisia jatkoroikkia, ne eivät kuulu toiminta- ohjeisiimme. Alueellamme on käytössä Suko/Euro- lähdöillä olevia tolppia. Kun liität Euro- lähtöön, käytä vain yhtä kaapelia, jossa on euro. Kun liität Suko- lähtöön, joudut laittamaan tolpasta lähtöön adapterin väliin, joka on Suko/Euro- liitin. Älä rakenna omia sähkövirityksiä koska ne eivät kuulu alueemme toimintaohjeisiin. Huomion arvoista on, että alueemme läpi kulkee ilmassa avoin sähkö- linja. (Huom. vältä majoittumista linjan alle.) Tämäkin ohje on LAKISÄÄTEISISSÄ toimintaohjeissa. Teksti: Eikka 14 SF-Caravan Länsi-Pohja ry

15 Elämyksiä Mellajärvellä Mellalla on talkoiltu kovasti viime kevään ja kesän aikana. Paikkoja on kunnostettu ja puita kaadettu vaunupaikkojen lisäämiseksi. Puiden kaatamisen yhteydessä P huomasi, et- tä losoistahan voisi tehdä laavun Mellan rantaan omien jä- senten ja vierailijoiden iloksi. Ajatus kypsyi ja lopulta P sai V:n ja K:n innostumaan laa- vusta. Ja ei muuta kuin tuumasta toimeen... V, P ja K rupesivat rakennushommiin. Siinä ei kauaa nokka tuhissut, kun laavu oli valmis. Kylläkin V:llä, P:llä ja K:lla oli innokas vieraile- va avustajakin, joten kiitoksia vaan Terolle. Tässä voisi mel- keinpä käyttää P:n sanontaa: sole poka mikhän. Koko loppukesän laavu oli kovassa käytössä ja Porotref- feillä P esimerkiksi keitteli nokipannukahveja treffiväelle kokonaiset 6 tuntia ja kaikille se maistui. Viralliset avajaiset pidettiin vasta pikkujoulun aikaan, kun laavu sai nimikyltin VPK, joka tulee tekijöiden nimistä Viljo, Laavun vihkiäiskuva. Kuvassa tekijät Paavo Amonsen, Viljo Mansikka ja Kari Aro. Laavun nimi VPK muodos- Paavo ja Kari. tuu alkukirjaimista. Toivomme, että vieraat ja omakin väki viihtyy laavulla jat- kossakin. Terveisin VPK SF-Caravan Länsi-Pohja ry 15

16 SF-C NAPAPIIRI ry (014) Hei, olen Napapiirin yhdistyksen uusi puheenjohtaja. Nimeni on Juha Suosa- lo ja jäseneksi liityin Olen toiminut aikaisemmin yhdis- tyksessa varapuheenjohtajana sekä eri toimikunnissa. Puheenjohtajan tehtävään on help- po ryhtyä, kiitos siitä edelliselle halli- tuksella ja erityiset kiitoksen vetovas- tuusta siirtyneille Juhanille, Petrille ja Kalervolle. Valojuhlien yhteydessä vietimme yhdistyksemme 40- vuotis juhlaa Ryy- näsenniemessä. Tänä vuonna, 2014, liitto juhlii viisikymmenvuotista tai- valtaan teemana Liikkeellä luonnos- taan. Päätapahtumina Juhlaliittoko- kous sekä F.I.C.C. Rally. Porin Yyte- rissä Toivon, että mah- dollisimman moni Napapiiriläisistä osallistuu F.I.C.C. Rallyyn. Mutta eihän tämä pelkkää juhlaa voi olla kuten vaikuttaa, ei meillä Ryynä- sessä ainakaan työt lopu. Yhdistyksen toiminta perinteises- ti on keskittynyt Ryynäsenniemen ke- hittämiseen, tärkeimpänä näen uuden tuvan rakennushankkeen suunnitte- lun käynnistämisen uudelta pohjalta, kevyempänä versiona. Toivon kaikille karavaanareille ja yhteistyökumppaneille aurinkoista ke- vättä ja kesää. Tervetuloa kaikki jäsenet vuosikoko- ukseen, sekä kaikille kesän treffeille. Juha Suosalo SF- C Ja lopuksi tarina ANOPPI ja MINÄ Anoppi: Kuuleppa Juha. Jos sinä et täs- tä lähtien ole selvänä kun käyn teillä vaunulla, niin minä en enään tule vau- nullenne. Juha: Ihanko varmasti? Hallitus Juha Suosalo, puheenjohtaja Sudentie 16 A 2, Rovaniemi Toni Korpikannel, varapj. Turvakonkuja 17, Haukipudas Minna Kortesalmi, sihteeri Keltakangas 2-4 B 4, Rovaniemi Sari Palojärvi, varainhoitaja Lehtojärventie 35, Sinettä Teija Karvo, kioskivastaava Metsolantie 6, Rovaniemi Leila Patjas, hallituksen jäsen Jaakonkatu 4-6 A 5, Rovanimi KUTSU SF-Caravan Napapiiri ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään Aika: klo Paikka: Marttatupa, Kaartokatu 18, Rovaniemi Timo Asplund, hallituksen jäsen Jahtipolku 17, Rovaniemi Juhani Härkönen, hallituksen jäsen Evakkotie 1-3 AS 15, Rovaniemi 16 SF-Caravan Napapiiri ry

17 RYYNÄSENNIEMI - Tervola HINNAT Ryynäsenniemi 96, Tervola p napapiiri.fi Vaunupaikkoja 70 Sijaitsee Tervolan kupeessa. Tarjoaa hyvät puitteet vapaa- ajan viettoon. Kemijoen rannalla kauniissa niemessä nurmikko- pohjaiset vaunupaikat Tule ja lähde vaikka uistelemaan joelle. Avoinna kesäkuusta elokuulle Tanssilava Suukosken Keidas alueen läheisyydes- sä. Tanssit kesälauantaisin alkaen. Tutustumistreffit Juhannustreffit Tervetuloa treffeille! Aluemaksu 15,00 /vrk sisältää valosähkön ja yleisen saunan Aluemaksu, ei SF- C- jäsen 20,00 /vrk sisältää valosähkön ja yleisen saunan Kesäkausipaikka (omat jäsenet, isäntävelvoite) 180,00 sähkö mittarin mukaan Kesäkausipaikka (vierasjäsenet) 200 Kuukausipaikka 100 Säilytysmaksu 1 /vrk Treffimaksu vieraat, vaunu/autokunta 45 Treffimaksu kausipaikkalaiset 20 Muu hinnasto, napapiiri.fi SUUKOSKEN KEIDAS Tervolan Koivussa Tanssit kesälauantaisin alkaen Lasse Hoikka & Souvarit Tervetuloa Tanssimaan Aitoon lavatunnelmaan Katso kesän ohjelma Ryynäsenniemeen majoittuneille alennetut liput. SF-Caravan Napapiiri ry 17

18 Yhdistyksemme 40-vuotis juhlavuotta muistellen Juhlavuosi 2013 oli työntäyteinen ja antoisa. Juhlatoimikuntamme ko- koontui keväällä tehden 40- vuotis juh- lasuunnitelman. Kesäkauden alettua myös Ryynäsen toimikunta sekä kau- sipaikkalaiset, pidimme monet pala- verit ja monet talkoot, jotta alueem- me olisi siisti ja viihtyisä tulevia vie- raita varten. Juhannuksen vietimme aurinkoisis- sa tunnelmissa, isossa teltassa tanssi- en. Innokkaimmat tanssinharrastajat jatkoivat tanssimista Suukosken par- ketilla. Koko kesäkausi menikin meil- lä Ryynäsläisillä töitä tehdessä. Oli puuliiterin rakentamista, grillikodan maalaamista, puun pilkkomista ym. Oli myös turvavälien mittausta, kau- sipaikkojen tarkistuksia sekä talkoo- väelle tavaroiden hankintaa. Lauan- taisaunojen jälkeen moni meistä lait- toi juhlatamineet ylle ja suuntasi aske- leensä Huuskosille, joka johdatti mei- dät Suukosken parketille. 18 Elokuu olikin kauden odotetuin ja tärkein kuukausi. Yhdistyksemme 40- vuotis juhlan vietimme upeissa tun- nielmissa, upeiden vieraiden sekä hy- vän ohjelman seurassa. Juhlayön tun- nelman kruunasi alueen ja vieraiden laittama vaunujen valojuhla, joka oli kaunista katseltavaa. Kiitokset yhdistykselle Ryynäsen kausipaikkalaisille sekä kaikille tal- koihin osallisneille. Juhlamme oli on- nistuneet. Rivijäsen SF-Caravan Napapiiri ry

19 SF-Caravan Napapiiri ry 19

20 SF-C OULUN SEUTU ry (018) Kevättä kohti Toivottavasti kaikki ovat tehneet hy- viä ja pitäviä Uuden Vuoden lupauk- sia alkaneelle vuodelle. Yleensä vuosi alkaa miettimällä lupausten pitävyyt- tä ja miten lupaukset voisi mitätöidä. Vuoden vaihteen jälkeen alamme automaattisesti odottelemaan myös aurinkoisia kevätpäiviä. Ehkä käym- me kuitenkin läpi vielä kovat pakkaset ja lumipyryt - näin mietin tammikuun lopussa - lehden ilmestymisen aikaan tiedämme paremmin. Olisi varsin har- vinaista, jos lumitilanne pysyisi tällai- sena Oulun korkeudella koko talven. Lunta sopii sadella Rantasarassa- kin, sillä hallitus on ulkoistanut kokei- luluonteisesti lumityöt kevään 2014 ajaksi. Jahka pääsemme kovimpien pakka- sien yli, vilkastuu kevään mittaan kä- vijöiden määrä Rantasarassa. Odotan jo itsekin pääseväni kevätauringon (ja Karin) kera asustamaan viikot Virpas- sa. Tahtovat nuo viikonloput men- nä koulutuksissa, luottamustoimissa, lastenlasten parissa sekä matkaillessa. Viimeisin reissu tehtiin asuntoautol- la Helsinkiin häihin, siksi harrastuk- semme on hyvä ja kätevä, pystyi yö- pymään perheen kera aivan häävas- taanottopaikan pihalla. Oulun yhdistyksen jäsenmäärä on jälleen kasvanut 150:llä, eli kahdes- sa vuodessa jäsenmäärä on kasvanut kaikkiaan 300 jäsenellä. Liitto ilmoittaa yhdistysten jäsenmäärän aina vuoden viimeisen päivän tilanteen mukaan. Kaikkiaan liittoon kuuluu yhdis- tyksiä 74. Jäsenmäärältään ns. kolmen kärki on 1. Pirkanmaa 4141 jäsentä 2. Oulu 3855 jäsentä 3. Keski- Suomi 2826 jäsentä. Kokonaisuudessaan liiton jäsenmää- rä on kasvanut 2013 aikana 497 jäsenen verran, eli siitä Oulun osuus on 30 %. Viimeisempiä kuulumisia: luin Ou- lun kaupungin teknisen keskuksen sivuilta - suunnitelmat ja hankkeet - oheisen virkkeen, koskien meidän alueelle johtavaa Mustakarintien tie- osuutta: Peruskorjaussuunnitelmat ovat val- mistuneet hyväksymiskäsittelyä var- ten. Hanke on tarkoitus aloittaa vuo- den 2014 aikana. Tämä on toteu- tuessaan miellyttävä parannus meil- le, väistyy kelirikot sekä hiekkapöly- pilvet. Rantasarkatoimikunnassa on vaih- tunut vetäjä vuoden alusta. Reijo Karppinen jättäytyi oloneuvokseksi ai- nakin tässä vaiheessa ja hallitus nimesi vetäjäksi Pekka Holmströmin, joka on myös hallituksen jäsen. Rantasarkatoi- mikunta hoitaa nimensä mukaisesti ns. talkkarihommia alueella ja leiritoi- mikunta, vetäjänään Atte Raninen, oh- jailee treffit ja muut yhteistapahtumat. Naistoimikunnan vetäjänä vuoden alusta aloitti Tuula Ronkainen. Pirjo Hallitus Kuisma Pirjo, puheenjohtaja Paakkola Jari, varapj Ronkainen Tuula, sihteeri Holappa Raimo Holmström Pekka Juutinen Voitto Kärkkäinen Petri Peteri Lauri Vesa Airi Terttu Karppinen taloudenhoitaja ja jäsenrekisterin hoitaja Kari Kuisma - matkailuasiamies Tuula Ronkainen naistoimikunnan vetäjä Turvatoimikunta Alamartimo Asko Holmström Pekka Paakkola Jari Ronkainen Jouko KOKOUSKUTSU SF-Caravan Oulun seutu ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään sunnuntaina 13. huhtikuuta 2014 klo Haukiputaalla Virpiniemen Liikuntaopiston auditoriossa, osoite Virpiniementie 525, Kiviniemi. Kahvitarjoilu ja jäsenkorttien tarkistus alkaen klo Käsitellään sääntöjen 4 :n määräämät asiat. Muut yhdistyksen jäsenten esille haluamat asiat on toimitettava hallitukselle seitsemän (7) vuorokautta ennen kokouksen alkua. Haukipudas Hallitus 20 SF-Caravan Oulun seutu ry

Tervehdys jäsenistö TARINAA KESÄN REISSUSTA

Tervehdys jäsenistö TARINAA KESÄN REISSUSTA SF-C KOILLISMAA ry (037) SF CARAVAN KOILLISMAA Tervehdys jäsenistö PUHEENJOHTAJAN PAKINAT Jos olet lukemassa uutta nettilehteämme voimme iloksemme todeta, että olet löytänyt uuden info lähteemme, KIITOKSIA.

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET

POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET YT-KASI 2014 LIIKKEELLÄ LUONNOSTAAN SF-C LOHENPYRSTÖ ry SF-C LÄNSI-POHJA ry SF-C KOILLISMAA ry SF-C NAPAPIIRI ry SF-C OULUN SEUTU ry SF-C OUNAS-LAPPI ry SF-C PERÄPOHJOLA

Lisätiedot

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat

Kalatalouden kehittämisrahaston hallituksen nimeäminen toimikaudeksi 2013-2016 / kunnan edustajien nimeäminen / muut edustajat Kunnanhallitus 38 31.01.2013 Kunnanhallitus 144 18.03.2013 Kunnanhallitus 291 03.06.2013 Kunnanhallitus 63 16.02.2015 Kunnanhallitus 132 30.03.2015 Kunnanhallitus 262 06.07.2015 Kunnanhallitus 319 21.09.2015

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN

LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain:

Toimintakatteen toteumat tulosalueittain: Perusturvalautakunta 27 26.04.2016 Perusturvalautakunnan talouden seuranta 2-3 /2016 Perusturvalautakunta 26.04.2016 27 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 11.01.2016 4 hyväksynyt talous ar vion 2016 täytäntöönpano-ohjeen.

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa. Sosiaalijaosto 22 23.04.2010 Sosiaalijaosto 36 31.05.2010 Sosiaalijaosto 52 18.06.2010 Sosiaalijaosto 58 11.08.2010 Sosiaalijaosto 67 08.09.2010 Sosiaalijaosto 76 17.09.2010 Lastensuojelun sijoituspäätökset

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1. Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2010 1 Matkailulautakunta 16.04.2010 Aika 16.04.2010 klo 9:00-10:30 Paikka Linja-auto, matka Kotimaan Matkailu-messuille Tampereelle Luettelo käsitellyistä asioista

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun

Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kunnanhallitus 18 26.01.2015 Kunnan edustajat yhtiö- ja niihin verrattavissa kokouksissa vuoden 2015 alusta vaalikauden loppuun Kh 18 Valmistelija/lisätiedot: hallintosihteeri Tuula Kohonen, puh. 044 7401104

Lisätiedot

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi.

Toimikunnat asetetaan enintään kaupunginhallituksen toimikaudeksi. YHDISTYMISHALLITUS 79 21.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 25 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO KAUPUNGINHALLITUS 490 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 170 08.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 4 12.01.2015 Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi

Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen

Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015

Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 Sosiaali- ja terveysltk. 71 18.06.2014 Sosiaali- ja terveysltk. 34 19.03.2015 LÄÄKKEIDEN KONEELLINEN ANNOSJAKELU KOTIHOIDOSSA JA YMPÄRIVUOROKAUTISESSA HOIDOSSA SOTEL 18.06.2014 71 Valmistelu: Vanhus- ja

Lisätiedot

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen

Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu. Kärkkäinen Eero jäsen Esityslista 2/2016 1 Aika 11.04.2016 klo 14:30 Paikka Kokoushuone E227, P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, Peltolankatu 4, Joensuu Lisätietoja Osallistujat Huusko Anu puheenjohtaja Isoniemi

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9)

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(9) Tarkastuslautakunta 19.11.2015 AIKA 19.11.2015 klo 15:00-18:00 PAIKKA Kehitysvammaisten asumisyksikkö Runokulma klo 15, ja sen jälkeen kau pun gin ta lo, kokoushuone

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12

Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET

POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET 20 YT-KASI CAROS 1/2015 2016 TERVETULOA liittokokoustreffeille Ouluun 20. - 22.5.2016! Nallikari Lomakylä & Camping Kylpylähotelli Eden Pohto ja Kesähotelli Kortteeri

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS

HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015:

KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: KAUPUNGINHALLITUS 225 01.06.2015 Poikkeamislupa/Suomen Hyötytuuli Oy 271/10.1003.100300/2015 KH 225 Kaavasuunnittelija Mathias Holménin lausunto 25.5.2015: Lausunnonantaja Lausunnonsaaja Hakija Kaavasuunnittelija

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista

Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET

POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET POHJOIS-SUOMEN SF-CARAVAN YHDISTYKSET YT-KASI 2015 Onnittelut Vuoden 2014 Caravan-alue SF-C Rantasarka! LIIKKEELLÄ LUONNOSTAAN SF-C LOHENPYRSTÖ ry SF-C LÄNSI-POHJA ry SF-C KOILLISMAA ry SF-C NAPAPIIRI

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja

Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018

ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 Kaupunginhallitus 302 16.11.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN ATERIA-, TAVARANKULJETUS- JA HENKILÖKULJETUSTEN KILPAILUTUS 2016-2018 150/07.071/2015 Kaupunginhallitus 16.11.2015 302 Oriveden kaupunki on pyytänyt

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 15-391-T / Marttala Jyrki ja Marianne (laiturin rakentaminen)

Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 15-391-T / Marttala Jyrki ja Marianne (laiturin rakentaminen) Ympäristölautakunta 80 10.05.2016 Oikaisuvaatimus toimenpideluvasta 15-391-T / Marttala Jyrki ja Marianne (laiturin rakentaminen) 100/53.531/2016 YMPLTK 10.05.2016 80 Lupainsinööri Pirkko Ollila HAKIJA

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 10

KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 10 KAUHAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 10 19.03.2015 AIKA 19.03.2015 klo 14:30-16:05 PAIKKA Ylihärmän palvelutoimisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus 12 8 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia.

Suomikoululainen. Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan. Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia. Suomikoululainen Tammikuu 2012 Puheenjohtajan Palsta: Yhteishenkeä tarvitaan Jäsenkokous 04.02.2012 Tervetuloa! Kirjaston kuulumisia 1 Puheenjohtajan palsta Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2012! Mitähän tuleva

Lisätiedot

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi

Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh. 03-849 4215, etunimi.sukunimi@heinola.fi Sosiaali- ja terveyslautakunta 158 17.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Etevan kuntayhtymän perussopimuksen muutokset 1764/00.04.01/2012 Sotela 158 Valmistelija: talouspäällikkö Paavo Posti, puh.

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018

Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 Kaupunginhallitus 117 31.03.2014 Kaupunginhallitus 192 16.06.2014 Kiteen kaupungin talouden tasapainottaminen ja toimenpideohjelma vuosille 2014 2018 434/02.00/2013 Kaupunginhallitus 31.03.2014 117 Kuntalain

Lisätiedot

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari 28.6.-3.7.2015. KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kuuttiset Saapumislehti Taipalsaari 28.6.-3.7.2015 KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Leiripäällikön terveiset Vihdoinkin on tulla aika perinteisen pelastusalanliiton vuosittaisen koulutusleirin. Toivotankin

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu

Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu. Otsikko Sivu Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 2/2013 1 Yhteistyötoimikunta 28.08.2013 Aika 28.08.2013 klo12:05-13:50 Paikka Yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, 90220 Oulu Käsitellyt

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin

Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus, jatkoaika urakoihin Ympäristölautakunta 36 28.09.2011 Ympäristölautakunta 44 02.11.2011 Ympäristölautakunta 49 30.11.2011 Ympäristölautakunta 39 09.10.2014 Kirkonkylän kunnan katujen ja piha-alueiden talviauraus sekä talvihiekoitus,

Lisätiedot

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009

SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009 SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä. TALVIPÄIVÄT ROVANIEMELLÄ 12. 14.4.2013 Talvipäivien suojelijan tervehdys Rakkaat Jyty Ystävät, Minulle on suuri ilo toivottaa Teidät kaikki oikein lämpimästi tervetulleeksi Rovaniemelle viettämään Talvipäiviä.

Lisätiedot

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.

Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym. Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely

Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely Tekninen lautakunta 51 27.05.2014 Lehmon urheilukeskuksen yleisuunnitelman käsittely 412/10.03.01/2013 Tekninen lautakunta 51 Lähtökohdat Tekninen osasto käynnisti syksyllä 2013 Lehmon urheilukeskusta

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 Tervehdys 2cv immeiset! Mennyt kesä on ollut mitä otollisin 2cv:llä cruisailuun. Ne joilla on avattava katto ovat saaneet nauttia auringosta täysin siemauksin. Me joilla katto

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

KULKURI. SF-Caravan Sisä-Savo ry Jäsentiedote 4 / 2011

KULKURI. SF-Caravan Sisä-Savo ry Jäsentiedote 4 / 2011 KULKURI SF-Caravan Sisä-Savo ry Jäsentiedote 4 / 2011 PUHEENJOHTAJALTA Tämän lehden ilmestymisen aikaan kaikki Sisä-Savon ja Etuniemen tärkeimmät tapahtumat tälle vuodelle on saatettu päätökseen. Merkittävin

Lisätiedot

HÄMYJEN TAPAHTUMAT 2016 24.4.2016. Ajankohta Tapahtuman nimi Tapahtuman klo aika / sisältö / lisätiedot Tapahtuman järjestäjä/paikka

HÄMYJEN TAPAHTUMAT 2016 24.4.2016. Ajankohta Tapahtuman nimi Tapahtuman klo aika / sisältö / lisätiedot Tapahtuman järjestäjä/paikka HÄMYJEN TAPAHTUMAT 2016 24.4.2016 Ajankohta Tapahtuman nimi Tapahtuman klo aika / sisältö / lisätiedot Tapahtuman järjestäjä/paikka 26.2.-6.3.2016 Talvilomaviikko 5.3. Orkesteritanssit, ohjelmamaksu SF-C

Lisätiedot

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011.

Vantaan Ladun 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. 25. isänpäivän polkuretki Isänpäivän polkuretki sunnuntaina 13.11.2011. Polkuretken teemana on SUUNNISTUS, Bisan majalla suunnistuksenohjausta, voit kokeilla suunnistustaitojasi suunnistusrasteilla Bisan

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012

ILIMATAR. Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! 3/2012. Lauantai 4.8.2012 ILIMATAR Lauantai 4.8.2012 3/2012 Hyvää huomenta ILIMATAR -kurssilainen! SISÄLTÖ: 2 Terveiset Ajankohtaista ja uutiset 3 Valmiusliiton Lotalta 4 Tunnelmia avajaisista Maastossa majoitutaan mukavasti 5

Lisätiedot

Tästä se alkoi vuonna 2001 Ensimmäiseksi ilmoitus lehteen. Kokoukseen osallistui 33 musiikinystävää.

Tästä se alkoi vuonna 2001 Ensimmäiseksi ilmoitus lehteen. Kokoukseen osallistui 33 musiikinystävää. 10 vuotta Tästä se alkoi vuonna 2001 Ensimmäiseksi ilmoitus lehteen Kokoukseen osallistui 33 musiikinystävää. Puheenjohtaja Ensimmäisen vuoden (2001) johtokunta: Mauri Meick Sepponen Varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos

Isopaasin ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 35 26.01.2015 Kaupunginhallitus 173 04.05.2015 Isopaasin ranta-asemakaavan muutos 730/10.03.06/2014 Kaupunginhallitus 26.01.2015 35 Maanmittausinsinööri Birit Keva 3.12.2014: Maanomistaja

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 58 Tarkastuslautakunta AIKA 19.03.2013 klo 08:00-14:10 PAIKKA Emolahden koulu, kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Otsikko Sivu 38 KOKOUKSEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 TELA / Toimitusjaosto 11.12.2012 AIKA 11.12.2012 klo 18:00 PAIKKA Mäntsälän kunnantalo, kokoushuone 4. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot