s.16 HALLITUS 2017 s.16 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.17 TOIMIHENKILÖT JA SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2017 s.18 TAPAHTUMAT s.20 TREFFIT
|
|
- Amanda Mäkinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 2 / 2017 s.16 HALLITUS 2017 s.16 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.17 TOIMIHENKILÖT JA SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2017 s.18 TAPAHTUMAT s.20 TREFFIT
2 SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY HALLITUS 2017 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Jouko Kesäniemi Mikko Tuomala Hilkka Rockas Varainhoitaja Eriol Rockas Henrik Kurki Paul Nyman Pentti-Ilmari Väisänen Heikki Peltola Valtteri Ruonala Varajäsen Varajäsen Janne Vuorenmaa Seppo Koistinen PUHEENJOHTAJAN PALSTA Tervehdys hyvät karavaanarit! Taas on kulunut puoli vuotta viimelehden ilmestymisestä ja tämä on nyt viimeinen lehti joka tulee paperiversiona. Siirrymme nykyaikaan ja menemme sähköiseen lehteen. Jatkamme sähköisen lehden tekoa vanhalla mallilla eli YT-alue jatkaa hyvää yhteistyötä jatkossakin. Isoja päätöksiä ollaan tehty hallituksessa Palvaan suhteen sekä yhdistyksen myös. Treffit jotka ovat olleet Palvaanjärvellä niin onnistuminen on ollut hyvä ja kiitosta on tullut treffiisännille ja kiitän myös viellä itsekkin isäntiä. Tosin eivät treffit tähän lopu vaan vielä syksyllä on luvassa vielä rantakalat, valo- ja hirvisoppatreffit tietysti pikkujouluja unohtamatta. Tosin meillä on Palvaanjärven Loma Oy.n kanssa tapahtumia myös pitkin syksyä. Käykää vilkasemassa netistä tapahtumakalenteria. Ei muuta kun sankoin joukoin liikkeille treffeille. Palvaanjärvestä eli oma alueesta kerrottavaa on että vihdoin saamme ison saunan valmiiksi ja voimme ottaa sen käyttöön. Iso kiitos talkooporukalle olette tehneet loistavan työn. Niin iso sauna laitetaan yleiseksi saunaksi ja pikku sauna jää tilaus saunaksi. Muita investointeja jota teemme on lisää sähköistettyjä vaunu/autopaikkoja. Ne valmistuu tässä syksyn aikana. Tekemistä riittää. Minulle on tullut paljon kyselyitä Palvaanjärven Loma Oy.n omistussuhteista että kuka sen omistaa. Kerrottakoon nyt lehden välityksellä että SFC-Kouvolan Seutu ry omistaa koko Palvaanjärven Loma Oy.n liiketoiminnan, maat ja rakennukset eli OMA ALUE. Ei tässä nyt muuta kerrottavaa. Jos joku asia jää vaivaamaan niin rohkeasti hihasta kiinni ja juttusille tosin voi meille muutenkin tulla rupattelemaan. Hyvää alkavaa syksyä ja tervetuloa Palvaanjärvelle. Jokke 16
3 MUUT TOIMIHENKILÖT SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2017 Jäsenkirjuri: Kari Kujala Kalustonhoitaja: Eriol Rockas Veivarin päätoimittaja: Taina Kummelus Kotisivut: Seppo Koistinen ja Juha Raippo Matkailuasiamies: Teuvo Hämäläinen Tekniikka ja turvallisuus asiamies: Henrik Kurki Tiedotus: Jouko Kesäniemi ja Paul Nyman Caravanpaikka SFC jäsen 15 /vrk ei jäsen 25 /vrk Kausipaikat (isäntävelvoite). vuosipaikka kuukausi 200 viikko 90 Sähkö mittarilla 0,35 /kwh Ilman mittaria 4 /vrk (valosähkö) Talvikaudella /vrk. Sauna yleisillä vuoroilla sisältyy caravanhintoihin. Tilaussauna caravaanereille 12 /50 min. (pieni sauna) Tilaussauna muut 20 /50 min. (pieni sauna) Säilytys kesällä 5 /vko Säilytys talvella 20 /kk Kaasu 26 /11 kg Pyykinpesukone 3 /kerta Pieni mökki 1-4 henkilöä 40 /vrk, 200 /viikko Iso mökki max. 6 henkilöä 70 /vrk, 350 /viikko Hotellihuone 2 henkilöä 60 /vrk, 300 /viikko Kolmio max 5 henkilöä 120 /vrk, 600 /viikko Lakanasetti lisämaksusta, 5 /setti Telttapaikka 20 /vrk. HUOM. Kesäkauden ulkopuolella alueella isäntäpäivystys vain viikonloppuisin pe klo su klo Viikolla omatoimialue, ohjeet löytyvät paikalta. Toimituksen tuumailut Tehoa tiedotukseen Jo edellisessä numerossa heitin ajatuksen Veivarin siirtämisestä kokonaan nettiin ja nyt tämä vihdoin näyttäisi toteutuvan. Vaikka lehden toimittaminen paperiversiona loppuisikin, jää meille ainakin vielä hetkeksi lehden nettiversio. Viime vuosien aikana nopea tiedon saaminen on muuttunut osaksi kaikkien meidän arkipäivää. Pari kertaa vuodessa ilmestyvä painettu jäsenjulkaisu alkaa olla valitettavasti jo kustannustensakin takia aikansa palvellut ja nyt Kokouskutsu hyviin muistoihin haudattava asia. Tämä tuo sitten uusia haasteita yhdistyksemme tiedottajalle, että nettipäivitykset pysyvät ajan tasalla. Tuleva YTalueiden yhteinen sivu kuitenkin antaa mahdollisuuden hyödyntää netin kautta tapahtuvaa tiedotusta suuremmalla kapasiteetilla kuin vain omat sivut ja Veivari. Myös tapahtumista kertovat jutut saattavat kiinnostaa lukijoita aiempaa enemmän, varsinkin jos jutut julkaistaan heti tapahtuman jälkeen. Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään klo Palvaanjärvellä. Kokouksessa käsitellään sääntöjen syyskokoukselle määräämät asiat. Lisäksi käsitellään yhdistyksen sääntömuutokset sekä jäsenlehti Veivariin ja tiedotukseen liittyvät asiat. Yhdistyksessämme puhaltavat uudet tuulet tiedotuksen tehostamiseksi. Tulevaisuudessa yksi osa nopeaa tiedonkulkua on sähköpostitse lähetettävät tiedotteet toiminnasta. Silloin tällöin sattuu, että porukalla keksitään nopealla aikataululla jokin hauska tapahtuma ja tietoa pitäisi saada levitettyä äkkiä ja heti paikalla. Ennen tämä oli lähes mahdoton tehtävä, mutta nyt jokainen voi saada omaan sähköpostiin tiedon ja täten mahdollisuuden osallistua tarjolla olevaan toimintaan. Tätä varten onkin todella tärkeää, että jäsentiedot ovat oikeat. Toivommekin täällä yhdistyksessä, että jäsenistö kävisi kurkistamassa liiton sivujen kautta omat tietonsa ja jos sähköpostiosoite puuttuu sieltä, laittaisi osoitteensa sinne. Kahvitarjoilu klo Tervetuloa! Muistathan ottaa jäsenkorttisi mukaan. SF-Caravan Kouvolan seutu ry hallitus 17
4 TAPAHTUMAT Koko Perheen Peli-Treffit Palvaalla vietettiin koko perheen peli-treffejä aika kauniissa säässä. Lapsia oli tällä kertaa aika paljon, noin 20 lasta. Lapset olivat innoissaan, kun isoja pomppulinnoja oli paikalla 3 kpl. Saunatkin lämpeni perjantai- ja lauantai iltana. Pelit olivat sitä varten, että kaikki halukkaat pääsivät kokeilemaan erilaisia pelejä ilman kilpailua, osallistuminen oli tärkeintä. Wanha Kulkuri Tero Tapola tanssitti perjantai sekä lauantai illalla. Satu ja Teuvo keitti meille maukkaan nakkikeiton leipien ja mehun kera. J.Rinta-Jouppi Lappeenrannasta kävi esittelemässä muutamia asuntoautoja. Sunnuntaina aamulla oli vielä luontopolku ja arpajaiset. Kiitos kuuluu kaikille treffeihin osallistujille, etenkin lapsille. Ihmettelyn ja riemun aihetta syysnäyttelyt 2018 mallivuosi esittäytyy kouvolassa! la & su messutarjoukset voimassa vielä tämän viikonlopun! OLEMME MUKANA MYÖS LAHDEN CARAVAN-MESSUILLA
5 TAPAHTUMAT Kuvasatoa Palvaanjärven kesästä Vapputunnelmia! Tänä kesänä on alueella vieraillut sekä omineen kulkijoita että erilaisia ryhmiä. Kesän aikana paikalla ovat vierailleet niin Pappatunturit kuin Amerikan autot. Lisämaustetta ovat tuoneet erilaiset yksityiset juhlijat, jotka ovat viihtyneet Palvaan leppoisassa maisemassa. Yhdistyksen omat treffit ja tapaamiset ovat saaneet oman jäsenistön lisäksi myös muiden yhdistysten väkeä saapumaan hyvään seuraan. Palaute on koko kesän ajalta ollut todella myönteistä. Alla muutamia kuvia eri tapahtumista. Juhannuskokko ja ihailijat Amerikkalaista automuotoilua ihailtavana Pappatunturit paikalla 19
6 TAPAHTUMAT Heinäkuun markkinatunnelmia TREFFIT Rantakalatreffit Palvaanjärvi Valotreffit Palvaanjärvi Palvaanjärven syystalkoot Jos et ole vielä osallistunut alueemme talkoisiin, niin nyt on hyvä mahdollisuus tulla ja kokea yhdessä tekemisen hauskuutta. Ohjelmassa alueen syyssiivousta ja hyvää seuraa. Jos et halua puuhastella koko viikonloppua, voit tulla mukaan vaikka lauantaina muutamaksi tunniksi. Kaikki talkooapu on tärkeää ja tervetullutta. Talkoisiin osallistujilta ei peritä aluemaksua!! Hirvisoppatreffit Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään klo Palvaanjärvellä Pikkujoulut Palvaalla Joulutunnelmaa tarjolla!! Jouluruokailu lauantaina Hinta 25 /henkilö. Ruokailuun ilmoittautuminen mennessä puh tai s.posti paulnyman6@gmail.com Yhdistyksen jäseniltä ei aluemaksua. Ajankohtaiset tiedot tapahtumista löytyvät yhdistyksen nettisivuilta Vuoden 2018 tapahtumien tiedot julkaistaan yhdistyksen nettisivuilla. Tämän lisäksi voit seurata tapahtumien ilmoittelua myös yhdistyksen Facebook-sivustolla. 20
s.4 HALLITUS 2017 s.4 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.5 TOIMIHENKILÖT JA SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2017 s.6 PALVAANJÄRVEN KUULUMISET s.
SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 1 / 2017 s.4 HALLITUS 2017 s.4 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.5 TOIMIHENKILÖT JA SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2017 s.6 PALVAANJÄRVEN KUULUMISET s.7 TAPAHTUMAT s.10 TREFFIT
SF-Caravan Kouvolanseutu ry Jäsenkirje 1/2018
SF-Caravan Kouvolanseutu ry Jäsenkirje 1/2018 Kirjeessä seuraavia asioita o Toimituksen tervehdys o Puheenjohtajan löpinät o Palvaanjärven kuulumiset o Kevätkokouksen yhteenveto o Tarina Kuutamotreffeiltä
SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 2 / 2015
SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 2 / 2015 s.21 SFC PALVAANJÄRVI HINNASTO 2015 s.23 PILKKITREFFIT PALVAANJÄRVELLÄ 20-22.3.2015 s.24 PALVAANJÄRVEN JUHANNUS s.25 UUDET JÄSENET s.26 TREFFIT SF-CARAVAN
s.40 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.40 SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2016 s.41 TAPAHTUMAT s.43 UUDET JÄSENET s.44 TREFFIT/TAPAHTUMAT
SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 2 / 2016 s.40 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.40 SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2016 s.41 TAPAHTUMAT s.43 UUDET JÄSENET s.44 TREFFIT/TAPAHTUMAT PUHEENJOHTAJAN PALSTA Tervehdys
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA YLEISTÄ
1(5) SF- CARAVAN YDIN-HÄME RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 1. YLEISTÄ SF-Caravan Ydin-Häme ry on perustettu Tuusulassa 19.11.2011 Kantele Caravan nimellä. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin
s.36 HALLITUS 2016 s.36 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.37 TOIMIHENKILÖT JA SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2016 s.38 PALVAANJÄRVEN KUULUMISET s.
SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 1 / 2016 s.36 HALLITUS 2016 s.36 PUHEENJOHTAJAN PALSTA s.37 TOIMIHENKILÖT JA SFC PALVAANJÄRVEN HINNASTO 2016 s.38 PALVAANJÄRVEN KUULUMISET s.39 TAPAHTUMAT s.43
JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.
SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 1 / 2015. s. 26 PIKKUJOULUTREFFIT HAMINASSA JA TEATTERIA KOUVOLASSA
SF-CARAVAN KOUVOLAN SEUTU RY Jäsenjulkaisu 1 / 2015 s. 22 OMA ALUE, SFC PALVAANJÄRVI s. 24 RANTAKALA TREFFIT s. 26 PIKKUJOULUTREFFIT HAMINASSA JA TEATTERIA KOUVOLASSA s. 27 KEVÄTKOKOUSKUTSU s. 28 TREFFIT
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,
Körpäkkäsanomat 1/2007
Körpäkkäsanomat 1/2007 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
KULKURI. SF-Caravan Sisä-Savo ry Jäsentiedote 4 / 2011
KULKURI SF-Caravan Sisä-Savo ry Jäsentiedote 4 / 2011 PUHEENJOHTAJALTA Tämän lehden ilmestymisen aikaan kaikki Sisä-Savon ja Etuniemen tärkeimmät tapahtumat tälle vuodelle on saatettu päätökseen. Merkittävin
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017
VIESTINTÄSUUNNITELMA 2017 Turun Cheerleadingseura Smash ry SISÄLLYS 1 VIESTINNÄN TAVOITTEET JA KOHDERYHMÄT... 3 2 VIESTINNÄN VÄLINEET JA TYÖKALUT... 4 2.1 Sähköposti... 4 2.2 Seuran Facebook-ryhmä... 4
Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere
Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen
"raikkaasti vauhdissa mukana"
KILPAILUKUTSU 53. Pohjois-Päijänteen ajo Kansallinen AS-kilpailu JYVÄSKYLÄSSÄ 1.11.2003 Jyväskylän Seudun Autosuunnistajat ry 1982-2003 "raikkaasti vauhdissa mukana" Jyväskylän Vesilaitos Sivu 2 Tervetuloa
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
Körpäkkäsanomat 1/2006
Körpäkkäsanomat 1/2006 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto
Jäsentiedote 2/2015 Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Sääntömääräisen syyskokouksen ohjelma 19.11.2015 Paikkana on Tays, Teiskontie 35, 33100 Tampere Klo
Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere
Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html
Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali
Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan
jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet
Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen
2016 TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä
LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015. Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat
LAVATANSSISEURA JÄSENTIEDOTE 3 / 2015 Hallituksen tervehdys Loppuvuoden tapahtumat Puheenjohtajan tervehdys Lämpöisten kesäkelien vielä helliessä on taas se aika vuodesta kun syksyn harrasteet alkavat.
Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry
ETELÄ-POHJANMAA 2018 TAMMIKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa Hallituksen jäsenet 4 Puheenjohtajan palsta 5 RIA-Ilta ja Sarkamessujen jäsenetu 6 Ikaalisten kylpylän huoneiston
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.
KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo
KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai
ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee
ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan
Atopialiiton avoin valokuvauskilpailu facebookissa
puheenjohtaja ja vertaistukihenkilö varapuheenjohtaja ja vertaistukihenkilö sihteeri rahastonhoitaja varsinainen jäsen Varajäsen varajäsen varajäsen YHDISTYKSEN HALLITUS KAUDELLA 2013 Tony Kallioinen Pia
KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI
KESKI-SUOMEN SIJAISVANHEMMAT RY:N JÄSENLEHTI Viestikyyhkysen sisältö: Puheenjohtajan pulinoita.3 Perhehoidon rekrykamppanaja...4-5 Jäsentuotteemme: Mustaharakka,pelikortit..6 Hupparit,T-paidat...7 Miltä
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Lahdessa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 17. 19.4.2015 Lahdessa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina kokoustetaan liiton
TIEDOTTAA /
Keilaseura POLE ry TIEDOTTAA 2008-2009 / 2 04.11.08 POLE tiedottaa 2008-2009 / 2 04.11.08 1(4) Tiedottajan palsta Huomioikaa kutsu ylimääräiseen vuosikokoukseen, joka on Tapiolassa su 23.11. n. klo 15:40,
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry
Riihimäen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK ry 71 vuotta 15.12.2011 www.rkl.fi 1(4) 29.08.2011 Jäsentiedote 3 / 2011 Syksyn 2011 toiminta Kuukausikokoukset ja vuosikokous on keskiviikkoisin Scandic Hotels,
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY
SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla
3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden
TaLVI ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2017
TaLVI ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2017 1/2 PÖYTÄKIRJA 29.11.2017 Aika 29.11.2017, klo 18:00 Paikka Tesoman jäähalli, Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Läsnä Osallistujalista liitetään pöytäkirjan liitteeksi
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa
Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina
Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen
Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015
Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta
Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset
KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.
Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje on ilmestynyt Orilammen Lomakeskus
1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 21.10.2016 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 28.-29.10. KLUBIN HIRVIJAHTI (jahti 29.10.) myös jäsenten vieraat Orilammen Lomakeskus Jahdin kokonaishinta
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!
Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)
KUTSU AVAJAISIIN 22.9.
1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Päätösvaltaisuuden toteaminen 3. Valitaan kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestyksestä päättäminen
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 10/2006 HALLITUKSEN KOKOUS 12.10.2006
1(5) Aika 12.10.2006 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n toimitilat, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli
Kiuruveden JHL ry toimintasuunnitelma 2016
Yhdistyksen toiminnallisen tilan kuvaus Yhdistyksen jäsenmäärä 311 Jäsenten työpaikat Kiuruveden kaupunki, Iisalmen kaupunki, Seurakunta, Yksityiset hoivakodit, Fysikaaliset hoitolaitokset, Toimi-säätiö
Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry
ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen
Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt
Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt 1 Nimi ja perustamispäivä Virallinen nimi: Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Perustamispäivä
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2017 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tieto yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa: Liittokokouskutsu,
Jäsenlehti PIKKUJOULUT JÄÄRATAA RALLIVALMENNUS
Jäsenlehti 1 2014 PIKKUJOULUT JÄÄRATAA RALLIVALMENNUS Lämmittää autosi Kuljetusjärjestelmät Vaihtoautojen erikoisliike Automiehenkatu 3 33840 Tampere Matkapuhelin: 050-5435049 Puhelin: 03 2663 663 Fax:
SYYSKOKOUS
Leppävaaran palvelukeskus Armas Launiksenkatu 9 ESPOO SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen päätösvaltaisuus 3. Kokouksen toimihenkilöt 4. Kokouksen työjärjestys 5. Jäsenmaksu ja kannatusmaksu
Yhdistystiedote 6/2013
1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous
Valtakunnalliset A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja kokous Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskus, Lomatie 12, Nurmes A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään ja niiden yhteydessä A-Kiltojen Liitto ry:n
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous
A-Kiltojen Liiton syyspäivät ja syyskokous 24. 25.10.2015 Kylpylähotelli Kunnonpaikka, Siilinjärvi Kokouksen asialista on tämän kutsun liitteenä. A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 24. 25.10.2015
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta
TOIMINTAKERTOMUS 2006
TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön
TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN!
KOKOUSKUTSU 16.9.2008 TERVETULOA SUKELTAJALIITON SYYSKOKOUSVIIKONLOPPUUN! 30 vuotta täyttävä Keski-Uudenmaan Sukeltajat isännöi tänä vuonna Liiton syyskokousta. Ohjelmaa on luvassa koko viikonlopulle juhlaseminaarin,
Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/08
Länsituuli -83 ry:n jäsenlehti 1/08 Länsituulen 25-vuotisjuhlia vietettiin onnistuneesti 26.1.2008 Rantakartanossa. Paikalla oli runsaasti juhlaväkeä. Tunnelma oli iloinen ja juhlallinen. Kiitos kaikille
KULKURI SF-CARAVAN SISÄ-SAVO RY
KULKURI SF-CARAVAN SISÄ-SAVO RY Jäsenjulkaisu 3/2012 Kuva: Katri Punnonen KULKURI 5 SF-CARAVAN SISÄ-SAVO RY HALLITUS 2012 ERKKI KANTOLA puheenjohtaja p. 040 7438 778 puheenjohtaja@etuniemi.fi KEIJO TONTERI
SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009
SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2009 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena
Körpäkkäsanomat 2005
Körpäkkäsanomat 2005 Taustaa Puuveneiden perinneseura Körpäkkä on vuonna 2003 rekisteröity yhdistys, jonka toimintatarkoituksena on puuveneiden perinteiden vaaliminen. Alun perin yhdistyksen perustana
Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!
Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine
SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2010
SF-Caravan Turku ry Toimintasuunnitelma 2010 2 YHDISTYS SF-Caravan Turku ry toimii sääntöjensä mukaisesti ensisijaisesti jäsenperheittensä matkailuajoneuvojen käyttömahdollisuuksien edistämiseksi. Pääkohteena
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
Tiedote EKL:n uusien mallisääntöjen käyttöönottamiseksi yhdistyksille ja piireille
Tiedote EKL:n uusien mallisääntöjen käyttöönottamiseksi yhdistyksille ja piireille Tässä tiedotteessa käsitellään EKL:n yhdistysten ja piirien sääntöjen muuttamista uusien mallisääntöjen mukaiseksi. Tiedotteessa
tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.
MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat
1 KOKOUKSEN AVAUS, LÄSNÄOLIJOIDEN TOTEAMINEN, KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
NUORET LAKIMIEHET RY, UNGA JURISTER RF (NULA), PÖYTÄKIRJA 1/2010 Sivu 1 / 6 HALLITUKSEN KOKOUS Aika 5.1.2010 kello 17.00 Paikka Läsnä Poissa Lakimiesliiton Ylähuone (Uudenmaankatu 4-6 B, Helsinki) Korhonen
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT
LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden
Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:
Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan
TOIMINTAKERTOMUS 2012
Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972
JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA
JHL:N VIRKISTYS- JA ULKOILUTAPAHTUMA 28.-29.8.2010 KALAJOELLA JHL:n Kajaanin ja Oulun toimiston alueen jäsenille ja heidän perheilleen. Virkistys- ja ulkoilutapahtuma on kaksipäiväinen. Ohjelman pääpaino
V-S Jyty ry TIEDOTTAA
V-S Jyty ry TIEDOTTAA 24.10.2014 V-S Jyty ry:n tiedote 2/2014 K O K O U S K U T S U V-S Jyty ry:n syyskokous pidetään tiistaina 2.12.2014 klo 17.00 alkaen Linnateatterissa, 4. kerroksen teatterisali, Linnankatu
SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY.
SALON SEUDUN RAUHANTURVAAJAT RY. JÄSENTIEDOTE 2/2011 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvä yhdistyksen jäsen, On vuoden 2011 toisen jäsentiedotteen
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018
Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu
JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.
Jäsenkirje / Kevät 2016
Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot
Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä
Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004
Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous
A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät ja -kokous 28. 29.10.2017 Puhjonrannan kurssikeskus, Puhjonrannantie 80, Valkeala A-Kiltojen Liitto ry:n syyspäivät pidetään 28. 29.10.2017 ja niiden yhteydessä A-Kiltojen
Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017
Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen
POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)
POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012 kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja KEVÄTRETKI 5.5.2012 PIELAVEDELLE tilausravintola
ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)
3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi
TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3
Kesäpirtti Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, Ylöjärvi
Kesäpirtti 2014 Tampereen työväenopiston opiskelijat ry Kesäpirtti, Kesäpirtintie 48, 33480 Ylöjärvi www.tto-opiskelijat.fi/kesapirtti 044 3491 030 Ravintola avoinna 31.5. - 31.8.2014 Arkisin 16.00 17.00
Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015
Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella
Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen
Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015
NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 4/2005 HALLITUKSEN KOKOUS Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki
1(5) Aika 6.4.2005 Paikka Läsnä Poissa Suomen Lakimiesliiton Ylähuone, Helsinki Janne Nyman, hallituksen puheenjohtaja Salla Tuominen, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen Olli Kärkkäinen, hallituksen
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 2 Länsituulen keväthenkäyksiä! Talvi tuli tänne länsirannikolle vihdoin ja viimein. Samalla taisi tulla myös kevät, ainakin hienoista ulkoiluilmoista päätellen. Katseemme