Lastensuojeluyksikkö koostuu avohuollon tukitoimenpiteistä, sijaishuollosta sekä jälkihuollosta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lastensuojeluyksikkö koostuu avohuollon tukitoimenpiteistä, sijaishuollosta sekä jälkihuollosta."

Transkriptio

1 1 Voimassa alkaen PERUSTURVAN TOIMINTASÄÄNTÖ 7 SOSIAALIPALVELUKESKUS Sosiaalipalvelukeskus vastaa: 1. lasten- ja perheiden palveluista sisältäen lastensuojelun, sosiaalihuoltolain mukaisista palveluista, perheoikeudellisista palveluista sekä perhekeskustoiminnasta, 2. aikuispalveluista sisältäen aikuissosiaalityön, taloudellisen tuen myöntämisen, kuntouttavan työtoiminnan ja pakolaistyön. Vammaisten palveluista sisältäen kehitysvammaisten ja vammaisten laitos- ja tukipalvelut sekä sosiaalihuoltolain mukaisista päihde- ja mielenterveyspalveluista. Perhekeskus Pikku-Lillan, jossa on avointa päiväkoti- ja ryhmätoimintaa, toimii osana ennaltaehkäisevää lapsi- ja perhetyötä. Perhekeskus on tiiviissä yhteistyössä kaupungin muiden toimijoiden ja sidosryhmien kanssa. Lapsiperheiden palveluiden yksikössä myönnetään sosiaalipalvelulain mukaista palvelua. Tämän yksikön alaisuudessa työskentelee myös kunnan lastenvalvoja. Lasten ja vanhempien valvotut tapaamiset koordinoidaan lapsiperheiden palveluiden kautta ja tapahtuvat perhekeskus Pikku-Lillanin tiloissa. Kunnan lakisääteisen adoptioneuvonnan hoitaa Pelastakaa Lapset. Lastensuojeluyksikkö koostuu avohuollon tukitoimenpiteistä, sijaishuollosta sekä jälkihuollosta. Aikuissosiaalityön yksikkö koostuu sosiaaliohjauksesta ja neuvonnasta, alkuarvioinnin yhteydenotosta ja ilmoituksesta sosiaalihuoltoon, taloudellisesta tuesta, kuntouttavasta työtoiminnasta, maahanmuuttotoiminnasta ja vammaispalvelusta sekä sosiaalihuoltolain mukaisesti päihde- ja mielenterveyspalvelusta ja täysi-ikäisten jälkihuoltopalvelusta yhteistyössä lastensuojelun kanssa. JOHTORYHMÄ Sosiaalipalvelukeskuksessa toimii johtoryhmä, jota johtaa sosiaalipalvelupäällikkö. Johtoryhmään kuuluvat johtava sosiaalityöntekijä, vastaava sosiaalityöntekijä tai muu sosiaalipalvelupäällikön nimeämä vastuuhenkilö. Sosiaalipalvelupäällikön tehtävät ja päätösvalta: vastaa, johtaa, kehittää ja valvoo palvelukeskuksen toimintaa toimii sosiaalipalvelukeskuksen henkilökunnan ja kansliahenkilökunnan esimiehenä

2 2 huolehtii ja vastaa tulosalueen talousarvion ja muiden suunnitelmien laadinnasta, toteutuksesta ja seurannasta antaa lausuntoja sosiaalipalvelukeskuksen toiminta-aluetta koskevissa asioissa allekirjoittaa palvelukeskuksen kirjeet ja muut asiakirjat ellei toisin ole määrätty vastaa palvelukeskuksen yhteistyöstä muiden palvelukeskusten, hallintokuntien ja viranomaisten kanssa toimii niiden asioiden valmistelijana lautakunnassa mitkä perusturvajohtaja on siirtänyt valmisteltaviksi osallistuu perusturvalautakunnan kokouksiin sosiaalipalvelukeskuksen asiantuntijana toimii esittelijänä ja sihteerinä perusturvalautakunnan yksilöhuoltojaostossa hyväksyy tulosalueensa osalta taloudellisia seurauksia aiheuttavat maksusitoumukset ja sopimukset, siltä osin kuin tehtävä ei kuulu perusturvajohtajalle tai perusturvalautakunnalle suorittaa muut lautakunnan ja perusturvajohtajan määräämät tehtävät sekä sellaiset tehtävät, jotka asian luonteesta johtuen kuuluvat sosiaalipalvelupäällikölle vastaa ostopalveluista ja niiden kilpailuttamisesta, sekä vie lautakuntaan päätöksen kilpailuttamisen alkamisesta, kriteerien määrittäminen sekä lopullisesta palveluntuottajan valinnasta vastaa tilastoraporttien keräilystä ja raportoinnista sille kuuluvalle taholle, jotka liittyvät sosiaalipalvelukeskuksen toimintaan toimii tietoturvavastaavana (159/2007) vastaa sosiaalipalvelukeskuksen arkistonhoidosta niin kuin siitä on erikseen määrätty päättää ulkopuolelta ostettavista sijaishuoltopalveluista valitsee alaisensa viran- ja toimenhaltijat enintään 12 kuukauden palvelussuhteisiin hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa päättää palvelukeskuksen henkilökunnan virkavapauksista, vuosilomista, koulutuksesta, virkamatkoista sekä virantoimitusmatkoista ja muista henkilöstöhallintoon kuuluvista asioista hallintosäännön mukaisesti päättää omaa palvelukeskusta koskevista tutkimusluvista päättää tarpeen vaatiessa palvelukeskuksen muiden viranhaltijoiden toimivaltaan tässä toimintasäännössä siirretyistä asioista silloin kun viranhaltija on estynyt päättää palvelukeskuksen maksujen alentamisista ja vapauttamisista päättää kiellosta joka koskee yksityisesti sijoitetun lapsen pitämistä yksityiskodissa päättää lastensuojelulain ( /417) mukaisista toimenpiteistä, jossa päätösoikeus on johtavalla viranhaltijalla osaston turvallisuusvastaava Sosiaalipalvelupäällikön kelpoisuusvaatimus: ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015) sekä johtamisen ja hallinnon lisäkoulutus tai riittävä johtamistaito. Lisäksi vaaditaan molempien kotimaisten kielten hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Johtavan sosiaalityöntekijän tehtävät ja päätösvalta (lapsiperheiden palveluiden yksikkö ja lastensuojelu):

3 3 vastaa sosiaalihuollon yhteydenoton alkuarvioinnista ja ilmoituksista lapsiperheiden palveluyksikköön ja lastensuojeluun johtaa, kehittää, valvoo ja vastaa toiminnasta valmistelee toiminta-alueen talousarvion ja muita suunnitelmia yhteistyössä sosiaalipalvelupäällikön kanssa vastaa taloudellisia seurauksia aiheuttavien maksusitoumusten ja sopimusten laadinnasta päättää palvelumaksuista päättää asiakasmaksusta vastaa asiakasdokumentoinnista ja palvelu- ja hoitosuunnitelmien laatimisesta vastaa ja valmistelee lausuntoja vastaa toimintatilastoinnista päättää yksikön henkilökunnan virantoimitusmatkoista osallistuu tarvittaessa kotikäynteihin ja asiakaspalavereihin päättää lastensuojelulain ( /417) mukaisista toimenpiteistä joista lastensuojelulain mukaan päätösvalta on johtavalla viranhaltijalla hoitaa sosiaalipalvelupäälliköltä delegoidut työtehtävät kehittää sektorit ylittävää yhteistyötä osallistuu sosiaalipalvelukeskuksen johtoryhmään vastaa ja päättä lyhytaikaisista sijaisuuksista enintään 6 kk ajaksi sekä henkilökunnan työvuorosuunnitelmista, koulutuksesta, työlomista, lomista sekä iäkkäiden sosiaalipalvelupäällikön delegoinnin mukaan muista henkilöstöhallinnollisista asioista vastaa oman yksikön vuokrattavien väliasuntojen prosessista yksikön turvallisuusvastaava päättää tarpeen vaatiessa palvelukeskuksen muiden viranhaltijoiden toimivaltaan tässä toimintasäännössä siirretyistä asioista silloin kun viranhaltija on estynyt Johtavan sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimus: ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot sosiaalityössä tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015) sekä riittävä johtamistaito. Työtehtävien hoito edellyttää molempien kotimaisten kielten hyvää suullista ja kirjallista taitoa. Lapsiperheiden palveluiden yksikön sosiaalityöntekijän tehtävät ja päätösvalta: johtaa, kehittää ja valvoo toimintaa osallistuu kotikäynteihin ja asiakaspalavereihin vastaa palvelutarpeen arvioinnista yhteistyössä yksikön sosiaaliohjaajan kanssa vastaa asiakasdokumentoinnista ja palvelu- ja hoitosuunnitelmien laatimisesta tekee viranhaltijapäätöksiä avohoidon tukitoimenpiteistä ja päättää toimenpiteistä lastensuojelulain ( /417) mukaisesti jossa päätäntävalta on sosiaalityöntekijällä tekee viranhaltijapäätöksiä sosiaalihuoltolain mukaisista palveluista erityistukea tarvitseville lapsille tekee päätöksiä ja hoitaa lastensuojelun sosiaalityöntekijälle tässä toimintasäännössä delegoituja tehtäviä viranhaltijan ollessa estynyt vastaa taloudellisia seurauksia aiheuttavien maksusitoumusten ja sopimusten laadinnasta

4 4 valmistelee ja hoitaa toiminta-alueen talousarvion ja muita suunnitelmia yhteistyössä johtavan sosiaalityöntekijän tai sosiaalipalvelupäällikön kanssa valmistelee lausuntoja yhdessä johtavan sosiaalityöntekijän kanssa vastaa toimintatilastoinnista kehittää sektorit ylittävää yhteistyötä osallistuu sosiaalipalvelukeskuksen johtoryhmään vastaa sosiaaliohjauksesta ja neuvonnasta vastaa oman yksikön välivuokrattavien asuntojen prosessista päättää palvelumaksuista päättää asiakasmaksuista ja etuuksien perinnästä Sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimus: ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015). Työtehtävät edellyttävät hyvät suulliset ja kirjalliset taidot kummassakin kotimaisessa kielessä. Lapsiperheiden palveluyksikön sosiaaliohjaajan tehtävät ja päätösvalta: vastaa yhteydenottojen ja ilmoitusten kirjaamisesta sosiaalihuoltoon palveluntarpeen arvioinnin lapsiperheiden palveluyksikön ja lastensuojelun asiakkaille vastaa palveluntarpeen arvioinnista ja kirjaamisesta osallistuu kotikäynteihin, ja antaa perheissä tapahtuvaa sosiaaliohjausta ja neuvontaa suorittaa dokumentointia ja asiakas- ja palvelusuunnitelmien laatimista vastaa avohuollon tukihenkilö- ja tukiperhetoiminnasta päättää tukitoimenpiteiden myöntämisestä avohuollossa kehittää sektorit ylittävää yhteistyötä vastaa lasten ja vanhempien valvottujen tapaamisten prosesseista vastaa ja osallistuu puhelinpäivystykseen vastaa oman yksikön välivuokrattavien asuntojen prosessista päättää avohuollon tukitoimien asiakasmaksuista Sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaatimus: soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015) sekä hyvät suomen tai ruotsin kielen taidot ja tyydyttävät suulliset ja kirjalliset taidot toisessa kotimaisessa kielessä. Lapsiperheiden palveluyksikön perhetyöntekijän tehtävät ja päätösvalta: laatii asiakas- ja palvelusuunnitelmia yhdessä yksikön muun henkilökunnan kanssa tekee perhetyötä valmistelee ja päättää tukihenkilön tai tukiperheen myöntämispäätöksistä (viranhaltija) osallistuu lasten ja vanhempien valvottuihin tapaamisiin vastaa omasta asiakasdokumentoinnista hoitaa puhelinpäivystystä

5 5 Perhetyöntekijän kelpoisuusvaatimus: soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015 tai Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä, 559/1994) sekä hyvät suulliset ja kirjalliset suomen tai ruotsin kielen taidot ja tyydyttävät suulliset ja kirjalliset taidot toisessa kotimaisessa kielessä. Lastenvalvojan tehtävät ja päätösvalta: lapsen elatusta sekä lapsen asumista, huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevien sopimusten vahvistaminen isyyden selvittäminen vastaa yhteistyössä sosiaalipalvelukeskuksesta osoitetun työparin kanssa olosuhdeselvityksestä käräjäoikeudelle Lastenvalvojan tehtävän pätevyysvaatimus: Lastenvalvojan tehtävässä voi sosiaalihuoltolain mukaan toimia sosiaalityöntekijä tai henkilö, jolla on muu tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Mitä 1 momentissa on säädetty, koskee myös henkilöä, jonka tehtäviin kuuluu vastata lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 8 :ssä tai lapsen elatuksesta annetun lain 8 :ssä tarkoitettujen sopimusten valmistelusta. Työtehtävät vaativat molempien kotimaisten kielten hyvän suullisen ja kirjallisen taidon. Lastensuojelun sosiaalityöntekijän tehtävät ja päätösvalta: päättää lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteistä päättää lastensuojelulain mukaisesta kiireellisestä sijoituksesta päättää lapsen sijoituksesta perhe- tai laitoshoitoon lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteenä valmistelee lastensuojelulain ( /417) :n 43 mukaisia huostaanoton ja kodin ulkopuolisen sijoituksen päätöksiä päättää jälkihoidon myöntämisestä ja vastaa jälkihuoltosuunnitelman tekemisestä päättää palvelumaksuista päättää asiakasmaksuista päättää etuuksien perinnästä hoitaa johtavan sosiaalityöntekijän tai sosiaalipalvelupäällikön delegoimat työtehtävät suorittaa dokumentointia ja asiakas- ja palvelusuunnitelmien laatimista vastaa taloudellisia seurauksia aiheuttavien maksusitoumusten ja sopimusten laadinnasta valmistelee lausuntoja johtavan sosiaalityöntekijän kanssa hoitaa ja päättää lapsiperhepalveluiden yksikön sosiaalityöntekijän tässä toimintasäännössä siirretyistä asioista silloin kun viranhaltija on estynyt Lastensuojelun sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimus: ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot sosiaalityössä tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015). Työtehtävät edellyttävät toisen kotimaisen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito ja toisen kotimaisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito.

6 6 Aikuissosiaalityön vastaavan sosiaalityöntekijän tehtävät ja päätösvalta: vastaa aikuissosiaalityön johtamisesta, kehittämisestä ja valvomisesta vastaa sosiaaliohjauksesta ja neuvonnasta osallistuu kotikäynteihin ja asiakaspalavereihin tekee alkuarviointeja ilmoituksista ja yhteydenotoista sosiaalihuoltoon vastaa ilmoituksen kirjaamisesta sekä vastaa palvelutarpeen arvioinnista vastaa asiakasdokumentoinnista ja asiakassuunnitelmien laatimisesta päättää toimeentulotukilain mukaisen täydentävän ja ennaltaehkäisevän toimeentulotuen myöntämisestä vastaa sosiaalipalvelukeskuksen alaisuudessa olevien asiakkaiden omaishoidontuen asioista ja omaishoidon tuen tarpeen arvioimisesta päättää uusien välitystiliasiakkaiden ottamisesta päättää asiakasmaksujen kohtuullistamisesta oman yksikön toiminnassa vastaa taloudellisia seurauksia aiheuttavien maksusitoumusten ja sopimusten laadinnasta vastaa ja valmistelee lausuntoja vastaa toimintatilastoinnista suorittaa ja päättää sosiaalipalvelupäällikön tai perusturvajohtajan määräämät tehtävät omaa yksikköä koskevissa asioissa silloin kun varsinainen viranhaltija on estynyt päättää tarpeen vaatiessa oman yksikön muiden viranhaltijoiden toimivaltaan tässä toimintasäännössä siirretyistä asioista silloin kun viranhaltija on estynyt valmistelee ja vastaa toiminta-alueen talousarvion ja muita suunnitelmien seurannasta yhteistyössä sosiaalipalvelupäällikön kanssa osallistuu sosiaalipalvelukeskuksen johtoryhmään osallistuu TYP ja TE-keskuksen johtoryhmään sekä vastaa tästä kokonaisuudesta kehittää sektorit ylittävää yhteistyötä päättää yksikön henkilökunnan virantoimitusmatkoista päättää lyhytaikaisista sijaisuuksista enintään 6 kk ajaksi sekä henkilökunnan työvuorosuunnitelmista, koulutuksesta, työlomista, lomista sekä sosiaalipalvelupalvelupäällikön delegoinnin mukaan muista henkilöstöhallinnollisista asioista yksikön turvallisuusvastaava Vastaavan sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimus: ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot sosiaalityössä tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015) sekä riittävä johtamistaito. Työtehtävät edellyttävät molempien kotimaisten kielten hyvää suullista ja kirjallista taitoa. Vammaispalvelun sosiaalityöntekijän tehtävät ja päätösvalta: kehittää vammaispalveluja ja vastaa omasta toiminnasta osallistuu tarvittaessa erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden palvelutarpeenarviointiin

7 7 osallistuu tarvittaessa palvelutarpeenarviointiin muiden sosiaaliohjaajien kanssa vastaa asiakasdokumentoinnista ja asiakassuunnitelmien laatimisesta päättää vammaispalvelulain ja kehitysvammalain mukaisten palveluiden antamisesta ja niistä perittävistä asiakasmaksuista perusturvalautakunnan vahvistamien ohjeiden mukaisesti päättää sosiaalipalvelukeskuksen alaisuudessa olevien asiakkaiden omaishoidontuen asioista ja omaishoidon tuen tarpeen arvioimisesta vastaa taloudellisia seurauksia aiheuttavien sitoumusten ja sopimusten laadinnasta vastaa omasta toimintatilastoinnista valmistelee ja vastaa toiminta-alueen talousarvion ja muiden suunnitelmien seurannasta yhteistyössä vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa Sosiaalityöntekijän kelpoisuusvaatimus: ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu pääaineopinnot sosiaalityössä tai pääainetta vastaavat yliopistolliset opinnot sosiaalityössä (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015). Työtehtävät edellyttävät toisen kotimaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa ja toisen kotimaisen kielen tyydyttävää suullista ja kirjallista taitoa. Kuntouttavan työtoiminnan sosiaaliohjaajan tehtävät ja päätösvalta: vastaa kuntouttavasta työtoiminnasta tekee aktivointisuunnitelmia päättää kuntouttavan työtoiminnan asiakkuudesta valmistelee ja päättää täydentävän toimeentulotuen myöntämispäätöksiä kuntouttavan työtoiminnan alaisuudessa oleville asiakkaille seuraa kuntouttavan työtoiminnan työkeskusten toimintaa vastaa kuntouttavan työtoiminnan prosessien seurannasta osallistuu TYP ja TE-keskuksen työryhmien yhteistyöhön sekä toimii näiden toimitsijoiden työparina Sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaatimus: soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015) sekä hyvät suomen tai ruotsin kielen taidot ja tyydyttävät suulliset ja kirjalliset taidot toisessa kotimaisessa kielessä. Aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajan (1) tehtävät ja päätösvalta: vastaa sosiaalihuoltolain mukaisten päihde- ja mielenterveysasiakkaiden palveluiden palvelukokonaisuudesta osallistuu palvelutarpeen arviointiin yhdessä vastaavan sosiaalityöntekijän tai sosiaaliohjaajan kanssa vastaa oman vastuualueen asiakkaiden palvelutarpeen arvioinnista valmistelee päätökset päihde- ja mielenterveysasiakkaiden palveluista niiden asiakkaiden osalta, jotka täyttävät sosiaalihuoltolain ( /1301) 3 :n kriteerit ja päättää myönnettyjen valtuuksien mukaisesti muiden päihde- ja mielenterveysasiakkaiden palveluista hoitaa täysi-ikäisten lastensuojeluasiakkaiden jälkihuollon ja tekee jälkihuoltosuunnitelman mukaiset päätökset itsenäistymisvarojen myöntämisestä ja tukitoimista

8 8 vastaa asiakasdokumentoinnista ja asiakassuunnitelmien laatimisesta vastaa taloudellisia seurauksia aiheuttavien sitoumusten, sopimusten ja päätösten laadinnasta valmistelee ja hoitaa toiminta-alueen talousarvion ja muiden suunnitelmien seurannan yhteistyössä vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa vastaa omasta toimintatilastoinnista sektorit ylittävän yhteistyön kehittäminen siten, että sosiaalihuollossa tehtävä alkoholi- ja päihdetyö suunnitellaan ja suoritetaan siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden kunnan muun alkoholi- ja päihdetyön kanssa sektorit ylittävän yhteistyön kehittäminen siten, että sosiaalihuollossa tehtävä mielenterveystyö suunnitellaan ja suoritetaan siten, että se muodostaa toimivan kokonaisuuden kunnan muun sosiaali-, terveydenhuollon sekä sairaanhoidon kanssa Sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaatimus: soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015) sekä hyvät suomen tai ruotsin kielen taidot ja tyydyttävät suulliset ja kirjalliset taidot toisessa kotimaisessa kielessä. Aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajan (2) tehtävät ja päätösvalta: valmistelee ja päättää täydentävän toimeentulotuen myöntämisestä valmistelee ennaltaehkäisevän toimeentulotuen päätöksiä hoitaa välitystiliasiakkaiden asioita ja tekee päätökset osallistuu palvelutarpeen arviointiin yhteistyössä vastaavan sosiaalityöntekijän ja muiden sosiaaliohjaajien kanssa vastaa maahanmuuttoasioiden palvelukokonaisuudesta ja kotoutumisprosessien ja -suunnitelmien seurannasta tekee aktivointisuunnitelmia osallistuu TYP-työhön ja kuntouttavaan työtoimintaan aikuissosiaalityön edustajana osallistuu sektorit ylittävään yhteistyöhön hoitaa oman yksikön välivuokrattavien asuntojen prosessin Sosiaaliohjaajan kelpoisuusvaatimus: soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä, 817/2015) sekä hyvät suomen tai ruotsin kielen taidot ja tyydyttävät suulliset ja kirjalliset taidot toisessa kotimaisessa kielessä. 8 Hallinto- ja tukipalvelut, asuntotoimi Toimintaa johtaa perusturvajohtaja. Tulosalue käsittää yleiset hallinto- ja kansliapalvelut sekä asuntotoimen ja arkistonhoidosta vastaamisen niin kuin siitä on erikseen määrätty. Kansliatoiminnot Toiminnasta vastaa perusturvajohtaja

9 9 ASUNTOTOIMI Asuntotoimen tehtäviin kuuluvat korkotukilainat asuntojen rakentamiseen, perusparantamiseen ja hankintaan, valtion lainoittamien vuokra-asuntojen asukasvalintojen valvonta, asuntoasioiden neuvonta ja ohjaus. Asuntosihteerin tehtävät ja päätösoikeus lakisääteisen korkotuen myöntäminen vuokralaisten valinnan vahvistaminen valtion lainoittamiin asuntoihin vuokralaisten valinta vuokrasopimusten allekirjoittaminen kaupungin vuokraamille ja omistamille asunnoille neuvontaa ja ohjausta asuntoasioissa perusturvalautakunnan valmistelu-, sihteeri- ja täytäntöönpanotehtävät ja yksilöhuoltojaoston esityslistan valmistaminen ja päätösten täytäntöönpano

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9.

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9. TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaalipalvelukeskus Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9. JOHTORYHMÄ Sosiaalipalvelukeskuksessa toimii johtoryhmä, jota johtaa sosiaalipalvelupäällikkö.

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Liite 169/

Perusturvalautakunta Liite 169/ Perusturvalautakunta Liite 169/8.12.2016 Astuu voimaan 1.1.2017 PERUSTURVAVIRASTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Delegointioikeus Tämä sääntö perustuu kaupunginvaltuuston 08.11.2016, 56 hyväksymään perusturvalautakunnan

Lisätiedot

Tämä sääntö perustuu kaupunginvaltuuston , 37 hyväksymään hallintosääntöön sekä siinä annettuihin oikeuksiin.

Tämä sääntö perustuu kaupunginvaltuuston , 37 hyväksymään hallintosääntöön sekä siinä annettuihin oikeuksiin. Astuu voimaan 1.3.2018 PERUSTURVAVIRASTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Delegointioikeus Tämä sääntö perustuu kaupunginvaltuuston 23.5.2017, 37 hyväksymään hallintosääntöön sekä siinä annettuihin oikeuksiin. 2 Perusturvajohtajan

Lisätiedot

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty:

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Voimassa 1.5.2018 1 Tausta ja tarkoitus Hallintosäännön 42 :n mukaan Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta huolehtii tehtävistä, jotka sosiaali-

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan johtosääntö. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 3 / 21.1.2014. 1 Perusturvalautakunnan toiminta-ajatus ja toimiala

Perusturvalautakunnan johtosääntö. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 3 / 21.1.2014. 1 Perusturvalautakunnan toiminta-ajatus ja toimiala 1 (5) Perusturvalautakunnan johtosääntö Kaupunginvaltuuston hyväksymä 3 / 21.1.2014 1 Perusturvalautakunnan toiminta-ajatus ja toimiala 2 Perusturvalautakunnan kokoonpano ja toimikausi 3 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

Loimaan kaupunki/sosiaali- ja terveyspalvelukeskus RATKAISUVALLAN DELEGOINTILUETTELO

Loimaan kaupunki/sosiaali- ja terveyspalvelukeskus RATKAISUVALLAN DELEGOINTILUETTELO 1 Loimaan kaupunki/sosiaali- ja terveyspalvelukeskus RATKAISUVALLAN DELEGOINTILUETTELO KUKA MITÄ KOSKA KENELLE Perusturvalautakunta a) Päättää omalla vastuu- 28.2.2017 Vastuualueiden esimiehet alueellaan

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella:

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella: Perusturvan toimiala Voimassaolevien delegointipäätösten

Lisätiedot

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA, 26.8.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta (Hallintosääntö 3, 7, 8) Sosiaali- ja terveyslautakunnan

Lisätiedot

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA, 26.4.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta (Hallintosääntö 3, 7, 8) Sosiaali- ja terveyslautakunnan

Lisätiedot

1. Toimii kunnan hallintosäännön 10 :n mukaisena tulosalueen vastuuhenkilönä. 2. Käyttää kunnan puhevaltaa tulosalueellensa kuuluvissa asioissa.

1. Toimii kunnan hallintosäännön 10 :n mukaisena tulosalueen vastuuhenkilönä. 2. Käyttää kunnan puhevaltaa tulosalueellensa kuuluvissa asioissa. Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille terveyspalveluiden ja toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueilla (esitetyt muutokset / lisäykset sinisellä fontilla):

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.12.2015 94 Voimaantulo 1.1.2016 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimintasääntö... 2 II LUKU...

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2015 Nro 15 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Sosiaalihuollon

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 1 Toiminta- ajatus 2 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen vastuualueen toiminta- ajatuksena on järjestää kunnan asukkaille palveluja tarpeen mukaan sekä ylläpitää

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät. SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä, muutokset kv 21.1.2015, voimaan 1.2.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2017 Nro 12 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 14.6.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus 3 Toimintatapa

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2017 Nro 2 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 29.3.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Sosiaalihuollon vastuualueen

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ 1 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 20.1.2015 I Yleistä 1 Soveltamisala Ylöjärven kaupungin

Lisätiedot

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti:

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti: LAUKAAN KUNTA Perusturvalautakunta LIITE Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään 27.8.2015 toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille 28.8.2015 lukien seuraavasti: 1. PERUSTURVAJOHTAJA/OSASTOPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ 1 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 20.1.2015 Päivitys 17.1.2017 I Yleistä 1 Soveltamisala Ylöjärven

Lisätiedot

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61)

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61) Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Yhteistoimintamenettely 7.12.2010 Perusturvalautakunta 7.12.2010 ( 101) Kaupunginhallitus 13.1.2011( 16) Perusturvalautakunta 25.10.2011 ( 73) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyvinvointivaliokunta 13.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointivaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Hyvinvointipalveluiden tehtävät... 3 3 Tulosalueen

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Ohje 1 / 7. Toimintaohje. Sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelut. Sosiaali- ja terveyslautakunta Voimassa 1.1.

Ohje 1 / 7. Toimintaohje. Sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelut. Sosiaali- ja terveyslautakunta Voimassa 1.1. Ohje 1 / 7 Toimintaohje Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.11.2016 144. Voimassa 1.1.2017 lukien Sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelut Tehtävä Päätösvalta Viranhaltija, päättää voimassaolevan lainsäädännön

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 23.1.2002, muutos 1.12.2004, muutos 15.6.2005 voimaan 1.7.2005, muutos 21.6.2006 voimaan 1.8.2006, muutokset kv 12.12.2012, voimaa 1.1.2013 SOSIAALI-

Lisätiedot

KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ

KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ Liite nro 2 Hallitus 11.3.2019 KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Voimassa 1.1.2019 lukien Hallitus 14.12.2018, 157 Hallitus 11.1.2019, 10 Hallitus 1.2.2019,

Lisätiedot

P1 Yksikön esimies tai vastaava viranhaltija

P1 Yksikön esimies tai vastaava viranhaltija PERUSTURVAN YHTEISET Tutkimusluvista päättäminen Laajemmista tutkimusluvista päättää hyvinvointilautakunta. Opinnäytetyöhön liittyvistä tutkimusluvista päättää Palveluseteliyrittäjien hyväksyminen lautakunnan

Lisätiedot

KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ

KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ Liite nro 3 Hallitus 14.12.2018 KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Voimassa 1.1.2019 lukien Hallitus 14.12.2018, 157 Hallitus 11.1.2019, 10 2 1. Toimintasäännön

Lisätiedot

Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus

Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus 17.2.2017 1 Henkilöstöasiat Sote-keskuksen vakinaisen henkilöstön valinta, virkavaalin vahvistaminen Ympäristöterveydenhuollon ja palkkauksesta henkilöstön päättäminen.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen 04.06.2014 Sivu 1 / 1 2457/00.01.01/2014 56 terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 1

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 1 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 1 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 20.11.2013) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö 1 (13) Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.5.2015 2 (13) Sisällysluettelo Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Organisaatio... 3 1. Toimiala...

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.11.2016 ALKAEN Tällä asiakirjalla tarkoitetaan Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja

Lisätiedot

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1 Kyh 20.1.209 6 Kyh liite 3 Kyh 21.9.2010 94 Kyh liite 1 2 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ANTAMISESTA JA JÄRJESTÄMISESTÄ PÄÄT- TÄMINEN JA RATKAISUVALTA YKSILÖASIOISSA Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.12.2017 Voimaantulopäivä 1.1.2018 1 Toimintasääntö Kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön

Lisätiedot

Vakinaiset viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan.

Vakinaiset viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan. SASTAMALAN KAUPUNKI Sosiaalinen hyvinvointi ja toimintakyky ydinprosessi Sosiaali- ja terveyslautakunnan delegointisääntö I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Sastamalan kaupungin hallintosäännön 9 :n mukaan lautakunnalla

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Perusturvalautakunnan tehtäviin liittyvän toimivallan siirrosta tehtyä perusturvalautakunnan tekemää päätökseen 14.2.2013

Lisätiedot

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen:

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Ennen muutoksia: Muutosehdotukset ajalle 2.29.7.2018 (kesäajan sijaiset): Vt. perusturvajohtaja, sijaisena

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät. SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena on edistää kuntalaistensa hyvinvointia, toimintakykyä

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.3.2015 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.3.2015 ALKAEN KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.1.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.3.2015 ALKAEN Tällä asiakirjalla tarkoitetaan Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuis ta 11 :n nojalla.

1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuis ta 11 :n nojalla. Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointi viranhaltijoille. Palvelujohtaja päättää 1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 17.5.2017 42 Voimaantulopäivä 1.6.2017 1 Toimintasääntö Kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD 1 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 13.3.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.4.2018 ALKAEN Tällä asiakirjalla tarkoitetaan Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A 1 (7) Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2017 Nro 13 PERHEPALVELUIDEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 14.6.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 86)

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä ( 86) Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Toimikunta 3.3.2009 ( 24) Yhteistoimintaryhmä 30.3.2009 ( 9) Perusturvalautakunta 31.3.2009 ( 21) Kaupunginhallitus 4.5.2009 ( 196) PERUSTURVAKESKUKSEN

Lisätiedot

Ohje 1 / 6. Sosiaali- ja terveystoimen toimintaohje alkaen. Terveyspalvelut

Ohje 1 / 6. Sosiaali- ja terveystoimen toimintaohje alkaen. Terveyspalvelut Ohje 1 / 6 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaohje 1.6.2017 alkaen Terveyspalvelut Hallintosääntö 24, Toimivallan edelleen siirtäminen Viranhaltija, päättää voimassaolevan Laki ja asetus sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Ohje 1 / 6. Sosiaali- ja terveystoimen toimintaohje alkaen (Päivitetty Sotela ) Terveyspalvelut

Ohje 1 / 6. Sosiaali- ja terveystoimen toimintaohje alkaen (Päivitetty Sotela ) Terveyspalvelut Ohje 1 / 6 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaohje 20.9.2017 alkaen (Päivitetty Sotela 19.9.2017) Terveyspalvelut Hallintosääntö 24, Toimivallan edelleen siirtäminen Viranhaltija, päättää voimassaolevan

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52. Voimaan: 1.1.2015 I LUKU

SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52. Voimaan: 1.1.2015 I LUKU 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52 Voimaan: 1.1.2015 I LUKU SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen kaupungin sosiaalihuollon järjestämisessä noudatetaan, mitä on

Lisätiedot

Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus

Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus 28.3.2018 1 SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN DELEGOINNITSosiaalilautakunta 18.1.2018, Terveyslautakunta 23.1.2018, Ympäristöterveydenhuollon ltk 28.3.2018 Päätös

Lisätiedot

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena on edistää kuntalaistensa hyvinvointia, toimintakykyä

Lisätiedot

aikuisten asumispalvelut - palveluesimies kotiin annettavat palvelut palveluesimies terveyspalvelut sosiaali- ja terveysjohtaja

aikuisten asumispalvelut - palveluesimies kotiin annettavat palvelut palveluesimies terveyspalvelut sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaali- ja terveystoimen delegointipäätös Hallintoa, taloutta ja henkilöstöä koskevan toimivallan delegointi Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 16.8.2019 113 Voimassa 1.9.2019 alkaen 1 Delegointipäätöksen

Lisätiedot

Hyväksytty Petultk 20.09.2011 24 KH 18.10.2011 240 Valt. 16.11.2011 37

Hyväksytty Petultk 20.09.2011 24 KH 18.10.2011 240 Valt. 16.11.2011 37 Perusturvalautakunnan esitys VALTIMON KUNNAN S O S I A A L I T O I M E N P Ä Ä V A S T U U A L U E E N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Petultk 20.09.2011 24 KH 18.10.2011 240 Valt. 16.11.2011 37 Voimaantulo 1.1.2012

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintaa koordinoi johtoryhmä, jonka nimeää apulaiskaupunginjohtaja. Vanhus- ja vammaispalvelujen vastuualue vastaa - seuraavien sosiaalihuoltolain 17. :ssä tarkoitettujen palvelujen järjestämisestä vanhuksille ja vammaisille: omaishoidon tuki, kotipalvelut, sosiaalityö,

Lisätiedot

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö Tässä delegointisäännössä määrätään palvelutuotantolautakunnan alaisen viranhaltijan oikeudesta tehdä toimialaan yksilöön

Lisätiedot

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi. HEINOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN III/PER SÄÄNTÖKOKOELMA Sosiaali- ja terveystoimi Kaupunginvaltuuston 17.11.2008 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 9.2.2009 hyväksymä muutos Kaupunginvaltuuston 11.5.2009 hyväksymä

Lisätiedot

,zy- y abi. FORSSAN KAUPUNKI Perusturvan toimiala. Perusturvalautakunnan delegointisääntö

,zy- y abi. FORSSAN KAUPUNKI Perusturvan toimiala. Perusturvalautakunnan delegointisääntö t P,zy- y abi FORSSAN KAUPUNKI Perusturvan toimiala Perusturvalautakunnan delegointisääntö Delegointisääntö on vahvistettu Forssan kaupungin perusturvalautakunnan kokouksessa x.x.xxxx x ja se astuu voimaan

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 7

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 7 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 7 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 20.3.2013) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä sosiaalipalveluiden ja toimintakyvyn tukipalvelujen tulosalueilla

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä sosiaalipalveluiden ja toimintakyvyn tukipalvelujen tulosalueilla Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Liite PTL 2 / 28.1.2016 156/05.00.00/2013 Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä sosiaalipalveluiden ja toimintakyvyn tukipalvelujen tulosalueilla

Lisätiedot

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN PERUSTURVA 14.2.2018 PTJperusturva jaosto TJtoimiala johtaja PAPpalvelualue päällikkö HYhallinto ylilääkäri HPhallinto päällikkö P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija

Lisätiedot

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN PERUSTURVA 1.6.2017 PTJperusturva jaosto TJtoimiala johtaja PAPpalvelualue päällikkö HYhallinto ylilääkäri HPhallinto päällikkö P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen toimintaohje alkaen (hyväksytty sotelassa )

Sosiaali- ja terveystoimen toimintaohje alkaen (hyväksytty sotelassa ) Ohje 1 / 6 Sosiaali- ja terveystoimen toimintaohje 15.8.2018 alkaen (hyväksytty sotelassa 14.8.2018) Terveyspalvelut Hallintosääntö 24, Toimivallan edelleen siirtäminen Viranhaltija, päättää voimassaolevan

Lisätiedot

TOIMINTASÄÄNNÖT. Riihimäen kaupunki SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 30.5.

TOIMINTASÄÄNNÖT. Riihimäen kaupunki SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 30.5. Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 30.5.2017 77 Voimaantulo 1.6.2017 Lautakunta siirtää toimivaltaansa alaisilleen

Lisätiedot

sosiaalihuollon peruspalvelut lapsiperheiden peruspalvelut

sosiaalihuollon peruspalvelut lapsiperheiden peruspalvelut Palvelutehtävä sosiaalihuollon peruspalvelut lapsiperheiden peruspalvelut työikäisten peruspalvelut iäkkäiden peruspalvelut Sosiaaliapalvelu kasvatus- ja perheneuvonta perhetyö siivouspalvelu ateriapalvelu

Lisätiedot

SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia SOSIAALITOIMEN JA TERVEYDENHUOLLON PÄÄVASTUUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto hyväksynyt 5.11.2009 94 Voimaantulo 1.1.2010 2 SISÄLTÖ 1 ' TOIMINTA-AJATUS... 3 2 ' PÄÄVASTUUALUEEN

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen:

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Ennen muutoksia: Muutosehdotukset (joulun ja vuodenvaihteen sekä joidenkin kevään lomapäivien sijaiset):

Lisätiedot

Toimintaohje Viranhaltijoiden ratkaisuvalta ja vastuu yksilöpäätösten osalta

Toimintaohje Viranhaltijoiden ratkaisuvalta ja vastuu yksilöpäätösten osalta Toimintaohje Viranhaltijoiden ratkaisuvalta ja vastuu yksilöpäätösten osalta Yhtymähallitus 3.10.2017 155 Yhtymävaltuusto 19.10.2017 45 1 (7) I LUKU 1 Toimintasääntö viranhaltijat / yksilöpäätökset Tässä

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TUOTANTOLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA... 1

MIKKELIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TUOTANTOLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA... 1 Mikkelin kaupunki Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi MIKKELIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TUOTANTOLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 27.2.2013 9 Voimaantulo: 1.3.2013 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu.

Lastensuojeluilmoitusten ja yhteydenottojen määrä on Naantalissa kasvanut useana vuonna peräkkäin ja alkuvuoden 2019 perusteella kasvu jatkuu. LAPSIPERHEIDEN SOSIAALITYÖN RAPORTTI 1.1. 30.4.2019 Saapuneet lastensuojeluilmoitukset ja yhteydenotot Naantalin sosiaali- ja terveysvirastossa on tarkasteluvälillä kirjattu yhteensä 262 lastensuojeluilmoitusta,

Lisätiedot

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö Tässä delegointisäännössä määrätään palvelutuotantolautakunnan alaisen viranhaltijan oikeudesta tehdä toimialalaan yksilöön

Lisätiedot

SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen sosiaalihuollon tehtävistä vastaa sosiaalilautakunta.

SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen sosiaalihuollon tehtävistä vastaa sosiaalilautakunta. 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 21.3.2016 11 Voimaantulo: 1.4.2016 I LUKU SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen sosiaalihuollon tehtävistä vastaa sosiaalilautakunta. Suonenjoen

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit 6.4.2017 Sosisaalihuollon palvelutehtätäkohtaiset palveluprosessit / Niina Häkälä ja Antero Lehmuskoski 1 Sosiaalihuollon palveluprosessit Yleiset

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö Delegointisääntö on vahvistettu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen kokouksessa 16.12.2013 223 ja se astuu

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut

Lapsiperheiden palvelut Lapsiperheiden palvelut Vaasa ja Pietarsaari Eeva Liukko Erityisasiantuntija Järjestelmät/Reformit Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 15.2.2019 1 SOSIAALIHUOLTOLAIN UUDISTAMINEN VUONNA 2015 LAPSIPERHEIDEN

Lisätiedot

Esitys toimivallan määräaikaisesta siirtämisestä perusturvan toimialalla:

Esitys toimivallan määräaikaisesta siirtämisestä perusturvan toimialalla: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys toimivallan määräaikaisesta siirtämisestä perusturvan toimialalla: Perusturvan toimiala Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Kesäajan sijaisuuksista

Lisätiedot

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN PERUSTURVA 1.6.2018 PTJperusturva jaosto TJtoimiala johtaja PAPpalvelualue päällikkö HYhallinto ylilääkäri HPhallinto päällikkö P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija

Lisätiedot

Sosiaalihuollon näkymätön tieto Sote-uudistuksessa. Anu Muuri, VTT, dosentti, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Sosiaalihuollon näkymätön tieto Sote-uudistuksessa. Anu Muuri, VTT, dosentti, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaalihuollon näkymätön tieto Sote-uudistuksessa Anu Muuri, VTT, dosentti, sosiaalihuollon johtava asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Sosiaalipalvelut isossa kuvassa Joka viides suomalainen

Lisätiedot

Vastaanottajat, joille tietoa luovutetaan: Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos.

Vastaanottajat, joille tietoa luovutetaan: Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos. Henkilötietojen käyttötarkoitus eri palveluiden järjestämisessä: Asumis- ja päivätoiminnan Vammaisten, kehitysvammaisten ja mielenterveysasiakkaiden asuminen. Henkilötietojen käsittelyn oikeusperuste:

Lisätiedot

2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 1. HALLINTOSÄÄNTÖ 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 6. HUITTISTEN

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21.6.2016 101 Voimaantulo 1.7.2016, paitsi koti- ja vanhuspalvelujen palveluneuvojan tehtävien

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro HA 1084/2012 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro HA 1084/2012 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaali- ja terveysjohtaja 3.10.2017 1 65 SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN VIRANHALTIJOIDEN RATKAISUVALTA, HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN DELEGOINTIPÄÄTÖS, hallintosihteeri Päivi Seppi 29.9.2017 Valtuuston 29.5.2017

Lisätiedot

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit

Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Sosiaalihuollon palvelutehtäväkohtaiset palveluprosessit Versio 2.0 Lokakuu 2017 11.10.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Keskeisiä käsitteitä Palvelutehtäväkohtainen palveluryhmä koostuu joukosta sosiaalipalveluja.

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö Delegointisääntö on vahvistettu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen kokouksessa 15.12.2014 189 ja se astuu

Lisätiedot

B. VIRKAVAPAUDET, TYÖLOMAT, PERHEVAPAAT JA MUUT LAKISÄÄTEISET VAPAAT

B. VIRKAVAPAUDET, TYÖLOMAT, PERHEVAPAAT JA MUUT LAKISÄÄTEISET VAPAAT 1 PERUSTURVA- JA SIVISTYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI VALTUUSTOKAUDEKSI 2015-2016 1. HENKILÖSTÖHALLINNON ASIAT A. VIRKA / TYÖSUHTEESEEN OTTAMINEN Lautakunta 1. 2. Palvelupäälliköt 3. Rehtorit ja

Lisätiedot

Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö. Hyväksytty

Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö. Hyväksytty Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö Hyväksytty.11.2010 Voimaantulo 1.1.2011 Sisällysluettelo: HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5 1. Luku Toimiala ja toiminta-ajatus 5 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Henkilöstösuunnittelua varten

Henkilöstösuunnittelua varten Sosiaaliohjaaja Lasten ja nuorten palvelut Lapsiperheiden sosiaalipalvelut 36,25 040SOS050 I sivukuluja)* 31940 Johtava sosiaalityöntekijä 1.1.2017 toimen muuttaminen viraksi alkaen Sosiaalialalle suuntaava

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ

LIEKSAN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ LIEKSAN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Luku 1 Palvelukeskuksen tehtävät Sosiaali- ja terveyspalvelukeskus vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille:

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Perusturvan toimiala Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Perusturvajohtaja,

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ KIRKKONUMMEN KUNNAN SOSIAALITOIMEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET...1 1 Toimialan toiminta-ajatus...1 2. LUKU: SOSIAALILAUTAKUNTA...1

Lisätiedot

perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille

perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Voimassa 1.6.2017 alkaen Hyväksytty: 31.5.2017 Perusturvan toimiala Perusturvajohtaja, sijaisena toimintakyvyn tukipalveluiden

Lisätiedot