Loimaan kaupunki/sosiaali- ja terveyspalvelukeskus RATKAISUVALLAN DELEGOINTILUETTELO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Loimaan kaupunki/sosiaali- ja terveyspalvelukeskus RATKAISUVALLAN DELEGOINTILUETTELO"

Transkriptio

1 1 Loimaan kaupunki/sosiaali- ja terveyspalvelukeskus RATKAISUVALLAN DELEGOINTILUETTELO KUKA MITÄ KOSKA KENELLE Perusturvalautakunta a) Päättää omalla vastuu Vastuualueiden esimiehet alueellaan tulojen, saatavien (sosiaali- ja terveysjohtaja, ja maksujen perinnästä ja johtava ylilääkäri valtionosuuksien ja -avustuk- sosiaalityön johtaja) sien hakemisesta (hs 20 ) b) Päättää hankkeisiin osallistumisesta silloin, kun hanke liittyy tiiviisti toimialan perustoimintaan eikä osallistuminen vaadi kaupungilta ulkoisia kustannuksia (hs 20 ) c) Irtaimiston myynti kaupunginhallituksen hyväksymien periaatteiden mukaisesti siltä osin kun myynnin kohteen hankinta-arvo ei ylitä (hs 20 ) d) Päättää alaisensa henkilöstön valinnasta. Mahdollisuus edelleen delegointiin Perusturvalautakunta Alaisensa toimitilojen käyttöä, vuokrausta ja vuokran Sosiaali- ja terveysjohtaja suuruutta koskeva ratkaisuvalta lukuunottamatta asumiseen tarkoitettuja tiloja. Mahdollisuus edelleen delegointiin. HANKINNAT Kaupunginhallitus EU-kynnysarvot ylittävän sosiaali- ja terveyspalvelun Perusturvalautakunta hankinta alkaen toistaiseksi. 103 Perusturvalautakunta Tavara- ja palveluhankinnat enint Sosiaali- ja terveysjohtaja

2 2 Kiireelliset sote-palvelut enint Mahdollisuus edelleen delegoida Johtava ylilääkäri Perusturvalautakunta Tavara- ja palveluhankinnat enint Sosiaalityön johtaja Kiireelliset sos.palv. Hankinnat enint Mahdollisuus edelleen delegoida Perusturvalautakunta Palvelu- ja tavarahankinnat enintään Perhepalvelujen vastaava ohjaaja Perusturvalautakunta Palvelu- ja tavarahankinnat enintään Johtava tk-hammaslääkäri Mahdollisuus edelleen delegoida. Osastonhoitajat Vanhustyön ohjaaja Johtava hoitaja Henkilöstöjohtaja Perusturvalautakunta Palvelu- ja tavarahankinnat enintään Kehitysvammahuollon vastaavat ohjaajat Toiminnanohjaaja

3 3 PALVELUT, MAKSUT, HENKILÖSTÖASIAT Perusturvalautakunta Päättävät sosiaalihuoltolain, toimeentulotukilain, lasten Sosiaali- ja terveysjohtaja suojelulain, vammaispalvelulain mukaisista toimenpiteistä Sosiaalityön johtaja ellei päätösvaltaa ole delegoitu. Voivat siirtää päätösvaltaansa alaisilleen viranhaltijoille Perusturvalautakunta * Vpl:n muk. Palv. Järjestäminen ja toimenp VPL johtava ohjaaja * Keva erityishuoltol muk. Palv,. Järj. * toimialueen palvelumaksuista päättäminen * toimialueen maksujen hyväksyntä * toimialueen tulojen, saatavien, maksujen perintä sekä vossien ja avustusten hakeminen * toimialueen maksujen hyväksyntä * alaisensa henkilöstön valinta * hallintosäännön 27 :n 5 mom. mukaiset henkilöstöasiat * SHL:n mukaisten kulj.palv myöntäminen petulan ohjeiden ja määrärahojen puitteissa Perusturvalautakunta Ehkäisevän ja täydentävän toimeentulotuen myöntäminen Aikuissosiaalityön sosiaali- SHL:n mukaisen asumispalvelun myöntäminen työntekijät ja sosiaalimielenterveys- ja päihdekuntoutujien osalta. ohjaajat Välitystiliasiakkuuteen ottaminen ja asiakkuuden. päättäminen SHL:n mukaisen asumispalvelun asiakasmaksun harkinnanvarainen alentaminen tai poistaminen mielenterveys- ja päihdekuntoutujien osalta. Maksusitoumuksen myöntäminen päihdehuollon

4 4 asiakkaan kuntoutusjakson kuntaosuuteen. Sosiaalityön johtaja Vpl, keva eho ja shl:n kuljetuspalvelupäätökset Aikuissosiaalityön sosiaaliohjaajat Perusturvalautakunta * alaisensa hlöstön valinta Perhepalvelujen vastaa- * vuosilomista ja muut KVTESsin muk. Vapaat va ohjaaja * muu palkaton vapaa enintään 3 kk * lisä-, yli-, lauantai jne työt ja työvuorosuunnitelma * koulutukseen osallistuminen * varoituksen antaminen * virkamatkamääräyksen antaminen * hyväksyy sivutoimi-ilmoituksen * Päättää perhetyön ja lapsiperheiden kotipalvelun antamisesta Perusturvalautakunta Voi valita alaisensa henkilökunnan Johtava tk-hammaslääkäri Hallintosäännön 27 :n 5 mom mukaiset henkilöstö- Johtava hoitaja asiat Osastonhoitajat Mahdollisuus delegoida edelleen Henkilöstöjohtaja Toiminnanohjaaja Perusturvalautakunta Päättää ikäihmisten hoitopaikkasijoituksista Vanhustyön ohjaaja Määrittää palveluasumisen ja vanhainkotihoidon asiakasmaksut lain, asetuksen ja petulan vahvistamien ohjeiden mukaan Myöntää rintamaveteraaneille ja sotainvalideille kotiin annettavia palveluita valtiokonttorin antamien ohjeiden mukaisesti määrärahojen puitteissa Omaishoidontuen ja palveluseteleiden myöntäminen Perusturvalautakunta Määrittää kotihoidon asiakasmaksut lain, asetuksen Kotihoidon osastonhoitaja

5 ja petulan vahvistamien ohjeiden mukaan 5

6 6 Perusturvalautakunta Päättää kotihoidon ja tukipalveluiden myöntämises Kotihoidon osastonhoitaja tä. Mahdollisuus delegoida edelleen. Perusturvalautakunta Päättää ikäihmisten ja omaishoidon tuen piirissä Toiminnanohjaaja olevien päivätoiminnan myöntämisestä Perusturvalautakunta Maksukattopäätökset lain ja asetuksen ohjeiden Palvelusihteerit, laskentamukaisesti sihteeri ja osastonsihteeri Määrittää vuodeosastohoidon, kotihoidon, palvelu- tehtäväkuvausten mukaisesti asumisen ja vanhainkotihoidon asiakasmaksuja lain ja asetuksen sekä petulan ohjeiden mukaisesti tilanteissa, jotka eivät vaadi harkintaa. Perusturvalautakunta Palvelusihteerit tehtäväkuvausten mukaisesti * kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden seutulipuista ja päiväkorvauksista työtoiminnasta laaditun suunnitelman ja sopimuksen sekä hyväksytyn tilityksen mukaisesti * sosiaalihuoltolain mukaisen asumispalvelun asiakasmaksuista mt- ja päihdekuntoutujien osalta petulan hyväksymän ohjeistuksen puitteissa siltä osin kun eivät sisällä harkintaa. * lapsiperheiden kotipalvelun asiakasmaksujen perimättä jättämisestä annettujen ohjeiden mukaan Perusturvalautakunta * päättä lsl-asiakkuuden alkamisesta ja päättymisest Lastensuojelun sosiaalityön- *toimii lapsen asioista vastaavana sos.työntekijänä tekijät * päättää lslain kiireellisestä sijoituksesta * päättää lsl: avohuollon ja sijoituksen aikaisista tukitoimista * päättää sijaishuollo ajalta perittävistä maksuista ja

7 7 vahvistaa elatusavun perinnän kunnalle * päättää lapselle kerättävistä itsenäistymisvaroista * sopii tukiperhe- ja tukihenkilötoimeksiannoista * käyttää perusturvalautakunnan puhevaltaa yksilöasioissa Perusturvalautakunta * Lastenvalvojan tehtävät; isyyden selvittäminen, Sosiaalityöntekijä-lastenvalvo lapsen huolto- ja asumis- ja tapaamisoikeussopi- ja musten sekä lapsen elatussopimusten vahvistaminen ja asiakkaiden avustaminen sopimusten laatimisessa. Lautakunnan puhevallan käyttö em. Yksilöasioissa. Perusturvalautakunta * päättää lastensuojelun avohuollon ja sijoituksen ai Lastensuojelun sosiaaliohkaisista tukitoimista jaajat * päättää sijaishuollon ajalta perittävistä maksuista ja vahvistaa elatusavun perinnän kunnalle * päättää lapselle kerättävistä itsenäistymisvaroista * sopii tukiperhe- ja tukihenkilötoimeksiannoista * käyttää perusturvalautakunnan puhevaltaa yksilöasioissa. Perusturvalautakunta Voi päättää omalla vastuualueellaan hallintosään Kotihoidon apulaisosastonnön 27 :n 5 momentin mukaisista asioista seuraa- hoitaja vasti: * vuosilomista sekä alle 3 kk:n virkavapauden tai työloman myönt., johon oikeus (laki/sopimus) * ottaa alle 3 kk sijaiset * lisä- yli jne * koulutukseen osallistumisesta * virkamatkamääräyksen antaminen * päättää kotihoidon ja tukipalveluiden myöntämisestä omalla vastuualueellaan

8 8 Perusturvalautakunta *Päättää omalla vastuualueellaan hallintosään Akuuttien kuntoutusosastojen nön 27 :n 5 momentin mukaisista asioista seuraa- ja avoterveydenhuollon vasti: apulaisosastonhoitajat * vuosilomista sekä alle 3 kk:n virkavapauden tai työloman myönt., johon oikeus (laki/sopimus) * ottaa alle 3 kk sijaiset * lisä- yli jne * koulutukseen osallistumisesta * virkamatkamääräyksen antaminen Perusturvalautakunta * hallintosäännön 27 5 mom. muk. Henkilöstöasiat Kehitysvammahuollon * alaisensa henkilöstön valinta vastaavat ohjaajat omalla * yksiköiden palvelujen myöntäminen ja maksujen vastuualueellaan määrääminen ltk: vahvistamien taksojen ja ohjeiden mukaisesti * keva erityishuoltopäätösten tekeminen

Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus

Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus 28.3.2018 1 SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN DELEGOINNITSosiaalilautakunta 18.1.2018, Terveyslautakunta 23.1.2018, Ympäristöterveydenhuollon ltk 28.3.2018 Päätös

Lisätiedot

Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus

Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskus 17.2.2017 1 Henkilöstöasiat Sote-keskuksen vakinaisen henkilöstön valinta, virkavaalin vahvistaminen Ympäristöterveydenhuollon ja palkkauksesta henkilöstön päättäminen.

Lisätiedot

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa:

Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Viranhaltijalla on oman toimialueensa osalta oikeus tehdä päätöksiä seuraavissa asioissa: Lasten ja nuorten palvelut, peruspalvelut Palveluvastaava sosiaalihuoltolain (1301/2014) 19. :n mukaisesta lapsiperheiden

Lisätiedot

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1

Kyh Kyh liite 3 Kyh Kyh liite 1 Kyh 20.1.209 6 Kyh liite 3 Kyh 21.9.2010 94 Kyh liite 1 2 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ANTAMISESTA JA JÄRJESTÄMISESTÄ PÄÄT- TÄMINEN JA RATKAISUVALTA YKSILÖASIOISSA Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito

Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Liite nro 1 Pela 13.1.2009 1 (9) Sosiaali- ja terveydenhuollon viranhaltijoiden päätösvalta ja viranomaistehtävien hoito Perusturvan tilaajaorganisaatio Viranhaltija viranomaistehtävä Tilaajajohtaja -

Lisätiedot

1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuis ta 11 :n nojalla.

1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuis ta 11 :n nojalla. Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointi viranhaltijoille. Palvelujohtaja päättää 1. maksun perimättä jättämisestä tai alentamisesta lain sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ 1 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 20.1.2015 Päivitys 17.1.2017 I Yleistä 1 Soveltamisala Ylöjärven

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ 1 YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 20.1.2015 I Yleistä 1 Soveltamisala Ylöjärven kaupungin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät. SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä, muutokset kv 21.1.2015, voimaan 1.2.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena

Lisätiedot

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA, 26.4.2016 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta (Hallintosääntö 3, 7, 8) Sosiaali- ja terveyslautakunnan

Lisätiedot

B. VIRKAVAPAUDET, TYÖLOMAT, PERHEVAPAAT JA MUUT LAKISÄÄTEISET VAPAAT

B. VIRKAVAPAUDET, TYÖLOMAT, PERHEVAPAAT JA MUUT LAKISÄÄTEISET VAPAAT 1 PERUSTURVA- JA SIVISTYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI VALTUUSTOKAUDEKSI 2015-2016 1. HENKILÖSTÖHALLINNON ASIAT A. VIRKA / TYÖSUHTEESEEN OTTAMINEN Lautakunta 1. 2. Palvelupäälliköt 3. Rehtorit ja

Lisätiedot

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA

DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA DELEGOINTISÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTO TYRNÄVÄN KUNTA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA, 26.8.2014 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta (Hallintosääntö 3, 7, 8) Sosiaali- ja terveyslautakunnan

Lisätiedot

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti:

Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille lukien seuraavasti: LAUKAAN KUNTA Perusturvalautakunta LIITE Perusturvalautakuntan siirtää päätöksellään 27.8.2015 toimivaltaansa alaisilleen viranhaltijoille 28.8.2015 lukien seuraavasti: 1. PERUSTURVAJOHTAJA/OSASTOPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö

P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö KOKEMÄEN KAUPUNKI Hyväksytty KV 19.4.2010 14 Voimaantulo 1.5.2010 P E R U S T U R V AT O I M E N J O H T O S Ä Ä N T Ö I LUKU PERUSTURVALAUTAKUNTA 1 Valinta ja kokoonpano 2 Perusturvalautakunnan tehtävä

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.4.2015 45 Korvaa 18.6.2013 80 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki 2 Perusturvalautakunnan toimialan delegointi / lastensuojelun

Lisätiedot

P1 Yksikön esimies tai vastaava viranhaltija

P1 Yksikön esimies tai vastaava viranhaltija PERUSTURVAN YHTEISET Tutkimusluvista päättäminen Laajemmista tutkimusluvista päättää hyvinvointilautakunta. Opinnäytetyöhön liittyvistä tutkimusluvista päättää Palveluseteliyrittäjien hyväksyminen lautakunnan

Lisätiedot

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat:

Delegointisäännön tullessa voimaan vastuualueet ovat: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 11.6.2019 77 Voimassa 1.7.2019 alkaen 1 Delegointisäännön tausta ja tarkoitus 2 Sosiaali- ja terveystoimialan organisaatio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät.

Sosiaali- ja terveyslautakunnan tehtäväalueena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon toimialaan kuuluvien lakien mukaiset tehtävät. SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena on edistää kuntalaistensa hyvinvointia, toimintakykyä

Lisätiedot

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä 23.1.2002, muutos 1.12.2004, muutos 15.6.2005 voimaan 1.7.2005, muutos 21.6.2006 voimaan 1.8.2006, muutokset kv 12.12.2012, voimaa 1.1.2013 SOSIAALI-

Lisätiedot

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty:

Palveluesimiehen tehtävänä on, sen lisäksi mitä muutoin on määrätty: Sosiaali- ja terveystoimen delegointisääntö Voimassa 1.5.2018 1 Tausta ja tarkoitus Hallintosäännön 42 :n mukaan Riihimäen kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta huolehtii tehtävistä, jotka sosiaali-

Lisätiedot

aikuisten asumispalvelut - palveluesimies kotiin annettavat palvelut palveluesimies terveyspalvelut sosiaali- ja terveysjohtaja

aikuisten asumispalvelut - palveluesimies kotiin annettavat palvelut palveluesimies terveyspalvelut sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaali- ja terveystoimen delegointipäätös Hallintoa, taloutta ja henkilöstöä koskevan toimivallan delegointi Sosiaali- ja terveysjohtajan päätös 16.8.2019 113 Voimassa 1.9.2019 alkaen 1 Delegointipäätöksen

Lisätiedot

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely

2. Lautakunta, neuvostot, sosiaali- ja terveystoimen johtoryhmä, niiden tehtäväalueet kokoonpano ja esittely SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT 1. Toiminta-ajatus Lempäälän sosiaali- ja terveyspalveluiden toiminta-ajatuksena on edistää kuntalaistensa hyvinvointia, toimintakykyä

Lisätiedot

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN PERUSTURVA 14.2.2018 PTJperusturva jaosto TJtoimiala johtaja PAPpalvelualue päällikkö HYhallinto ylilääkäri HPhallinto päällikkö P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija

Lisätiedot

Vakinaiset viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan.

Vakinaiset viranhaltijat käyttävät päätösvaltaa heidän ratkaistavakseen määrätyissä asioissa asianomaiseen virkaan tultuaan. SASTAMALAN KAUPUNKI Sosiaalinen hyvinvointi ja toimintakyky ydinprosessi Sosiaali- ja terveyslautakunnan delegointisääntö I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Sastamalan kaupungin hallintosäännön 9 :n mukaan lautakunnalla

Lisätiedot

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN PERUSTURVA 1.6.2017 PTJperusturva jaosto TJtoimiala johtaja PAPpalvelualue päällikkö HYhallinto ylilääkäri HPhallinto päällikkö P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija

Lisätiedot

1. Toimii kunnan hallintosäännön 10 :n mukaisena tulosalueen vastuuhenkilönä. 2. Käyttää kunnan puhevaltaa tulosalueellensa kuuluvissa asioissa.

1. Toimii kunnan hallintosäännön 10 :n mukaisena tulosalueen vastuuhenkilönä. 2. Käyttää kunnan puhevaltaa tulosalueellensa kuuluvissa asioissa. Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille terveyspalveluiden ja toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueilla (esitetyt muutokset / lisäykset sinisellä fontilla):

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52. Voimaan: 1.1.2015 I LUKU

SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52. Voimaan: 1.1.2015 I LUKU 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 52 Voimaan: 1.1.2015 I LUKU SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen kaupungin sosiaalihuollon järjestämisessä noudatetaan, mitä on

Lisätiedot

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9.

Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9. TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaalipalvelukeskus Sosiaalipalvelukeskuksen tehtävät on määritelty perusturvalautakunnan johtosäännössä 9. JOHTORYHMÄ Sosiaalipalvelukeskuksessa toimii johtoryhmä, jota johtaa sosiaalipalvelupäällikkö.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Hämeenlinnan kaupungin terveyden ja toimintakyvyn edistämisen sekä ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Tetola 12.2.2013 Säännön nimi Hämeenlinnan kaupungin

Lisätiedot

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö Tässä delegointisäännössä määrätään palvelutuotantolautakunnan alaisen viranhaltijan oikeudesta tehdä toimialaan yksilöön

Lisätiedot

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan:

Sosiaalipalvelut. Muutosehdotukset: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Sosiaalipalvelut Sosiaalipalveluiden

Lisätiedot

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö 1 (13) Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.5.2015 2 (13) Sisällysluettelo Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Organisaatio... 3 1. Toimiala...

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD 1 Sosiaali- ja terveysvaliokunta 13.3.2018 SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.4.2018 ALKAEN Tällä asiakirjalla tarkoitetaan Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN PERUSTURVA 1.6.2018 PTJperusturva jaosto TJtoimiala johtaja PAPpalvelualue päällikkö HYhallinto ylilääkäri HPhallinto päällikkö P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI ALKAEN KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.9.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.11.2016 ALKAEN Tällä asiakirjalla tarkoitetaan Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2017 Nro 2 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 29.3.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Sosiaalihuollon vastuualueen

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro HA 1084/2012 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro HA 1084/2012 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja Sosiaali- ja terveysjohtaja 3.10.2017 1 65 SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN VIRANHALTIJOIDEN RATKAISUVALTA, HALLINTOSÄÄNNÖN MUKAINEN DELEGOINTIPÄÄTÖS, hallintosihteeri Päivi Seppi 29.9.2017 Valtuuston 29.5.2017

Lisätiedot

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö

Oulunkaaren kuntayhtymä. Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö Oulunkaaren kuntayhtymä Palvelutuotantolautakunnan päätösvallan delegointisääntö Tässä delegointisäännössä määrätään palvelutuotantolautakunnan alaisen viranhaltijan oikeudesta tehdä toimialalaan yksilöön

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2017 Nro 12 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 14.6.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus 3 Toimintatapa

Lisätiedot

2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ

2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ HUITTISTEN KAUPUNGIN JOHTOSÄÄNNÖT 1. HALLINTOSÄÄNTÖ 2. KAUPUNGINHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 3. PERUSTURVAN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 4. SIVISTYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5. TEKNISEN TOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 6. HUITTISTEN

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.3.2015 ALKAEN

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.3.2015 ALKAEN KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.1.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN PÄÄTÖSVALLAN DELEGOINTI 1.3.2015 ALKAEN Tällä asiakirjalla tarkoitetaan Kauniaisten kaupungin

Lisätiedot

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö 1 (12) Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Sosiaali- ja terveyslautakunta 20.5.2015 44 Kaupunginhallitus 1.6.2015 208 Voimaan 1.9.2015 2 (12) Sisällysluettelo Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 TUUSNIEMEN KUNTA SOSIAALITOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 2 1 Toiminta- ajatus 2 Sosiaalilautakunta Sosiaalitoimen vastuualueen toiminta- ajatuksena on järjestää kunnan asukkaille palveluja tarpeen mukaan sekä ylläpitää

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2015 Nro 15 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö. Hyväksytty

Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö. Hyväksytty Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö Hyväksytty.11.2010 Voimaantulo 1.1.2011 Sisällysluettelo: HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ 5 1. Luku Toimiala ja toiminta-ajatus 5 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ HYVINVOINTI- VALIOKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyvinvointivaliokunta 13.9.2017 1 Sisällysluettelo 1 Hyvinvointivaliokunnan toimintasäännön soveltaminen... 3 2 Hyvinvointipalveluiden tehtävät... 3 3 Tulosalueen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sosiaali- ja terveystoimen toimialan 2.2.2 1 (15) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMIALAN PERHE- JA SOSIAALIPALVELUJEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Perusturvajohtaja 21.12.2016 Voimaan 1.1.2017

Lisätiedot

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A Kotkan kaupungin S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2017 Nro 11 TERVEYDENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 14.6.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

SÄÄ D Ö S K O K O E L M A

SÄÄ D Ö S K O K O E L M A Kotkan kaupungin SÄÄ D Ö S K O K O E L M A 2015 Nro 14 TERVEYDENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015, tulee voimaan 1.1.2016) YLEISTÄ 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö

Säännön nimi. Tetola 20.01.2009 Terveyden ja toimintakyvyn sekä Ikla 27.01.2009 ikäihmisten palveluiden toimintasääntö HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN TERVEYDEN JA TOIMINTAKYVYN EDISTÄMISEN SEKÄ IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN TOIMINTASÄÄNTÖ Säännön nimi Tetola 20.01.2009 Terveyden ja

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 9.12.2015 94 Voimaantulo 1.1.2016 Sisällysluettelo I LUKU... 2 1 Toimintasääntö... 2 II LUKU...

Lisätiedot

Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö. Hyväksytty 26.1.2009

Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö. Hyväksytty 26.1.2009 Hyvinvointi- ja terveystoimen johtosääntö Hyväksytty 26.1.2009 Voimaantulo 1.2.2009 Sisällysluettelo: HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMIALAN JOHTOSÄÄNTÖ...5 1. Luku Toimiala ja toiminta-ajatus...5 1 Toiminta-ajatus...5

Lisätiedot

TOIMINTASÄÄNNÖT. Riihimäen kaupunki SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 30.5.

TOIMINTASÄÄNNÖT. Riihimäen kaupunki SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 30.5. Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 30.5.2017 77 Voimaantulo 1.6.2017 Lautakunta siirtää toimivaltaansa alaisilleen

Lisätiedot

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely

P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija. HPhallinto. päällikkö. PTJ TJ PAP HY HP P1 P2 P3 Tarkempi määrittely RATKAISUVALLAN SIIRTÄMINEN PERUSTURVA 28.11.2018 PTJperusturva jaosto TJtoimiala johtaja PAPpalvelualue päällikkö HYhallinto ylilääkäri HPhallinto päällikkö P1 = Palveluesimies tai vastaava johtava viranhaltija

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TUOTANTOLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA... 1

MIKKELIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TUOTANTOLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA... 1 Mikkelin kaupunki Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi MIKKELIN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TUOTANTOLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty: 27.2.2013 9 Voimaantulo: 1.3.2013 Sisällysluettelo

Lisätiedot

,zy- y abi. FORSSAN KAUPUNKI Perusturvan toimiala. Perusturvalautakunnan delegointisääntö

,zy- y abi. FORSSAN KAUPUNKI Perusturvan toimiala. Perusturvalautakunnan delegointisääntö t P,zy- y abi FORSSAN KAUPUNKI Perusturvan toimiala Perusturvalautakunnan delegointisääntö Delegointisääntö on vahvistettu Forssan kaupungin perusturvalautakunnan kokouksessa x.x.xxxx x ja se astuu voimaan

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella:

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille toimintakyvyn tukipalveluiden tulosalueella: Perusturvan toimiala Voimassaolevien delegointipäätösten

Lisätiedot

SÄÄDÖ SKO K O E L M A

SÄÄDÖ SKO K O E L M A 1 (7) Kotkan kaupungin SÄÄDÖ SKO K O E L M A 2017 Nro 13 PERHEPALVELUIDEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 14.6.2017) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi.

1. Ratkaista toimialallaan kaupungille kuuluvat asiat, ellei niitä ole tällä johtosäännöllä määrätty sen alaisen viranhaltijan ratkaistavaksi. HEINOLAN KAUPUNKI KUNNALLINEN III/PER SÄÄNTÖKOKOELMA Sosiaali- ja terveystoimi Kaupunginvaltuuston 17.11.2008 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 9.2.2009 hyväksymä muutos Kaupunginvaltuuston 11.5.2009 hyväksymä

Lisätiedot

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen:

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Ennen muutoksia: Muutosehdotukset ajalle 2.29.7.2018 (kesäajan sijaiset): Vt. perusturvajohtaja, sijaisena

Lisätiedot

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö

Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö 1 (12) Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö 2 (12) Sisällysluettelo Jämsän sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Organisaatio 3 1. Toimiala 3 Luottamushenkilöorganisaatio 3 2. Sosiaali-

Lisätiedot

Hyväksytty Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta 27.1.2016. 4. VIRANHALTIJOIDEN ERITYINEN RATKAISUVALTA (tulosalueittain)

Hyväksytty Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta 27.1.2016. 4. VIRANHALTIJOIDEN ERITYINEN RATKAISUVALTA (tulosalueittain) Mikkelin kaupunki Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN TUOTANTOLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ LUONNOS Hyväksytty Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta 27.1.2016 Voimaantulo

Lisätiedot

Toimintaohje Viranhaltijoiden ratkaisuvalta ja vastuu yksilöpäätösten osalta

Toimintaohje Viranhaltijoiden ratkaisuvalta ja vastuu yksilöpäätösten osalta Toimintaohje Viranhaltijoiden ratkaisuvalta ja vastuu yksilöpäätösten osalta Yhtymähallitus 3.10.2017 155 Yhtymävaltuusto 19.10.2017 45 1 (7) I LUKU 1 Toimintasääntö viranhaltijat / yksilöpäätökset Tässä

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ

PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 21.2.2017 24, liite 9 Korvaa 17.5.2016 64 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki Perusturvalautakunnan delegointisääntö Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle.

6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä alaiselleen viranomaiselle. 1 Nurmeksen kaupunki Luettelo Kaupunginkanslia 13.3.2014 TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN Hallintosääntö: 6 Toimielin, luottamushenkilö ja viranhaltija voi päättää sille johtosäännöllä siirretyn toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

PERUSTURVALAUTAKUNNAN

PERUSTURVALAUTAKUNNAN PERUSTURVALAUTAKUNNAN DELEGOINTISÄÄNTÖ Perusturvalautakunta 17.5.2016 64, liite 4 Korvaa 21.4.2015 45 vahvistetun delegointisäännön Keuruun kaupunki Perusturvalautakunnan delegointisääntö Sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta 1.3.2015 lukien

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta 1.3.2015 lukien Sääntö Liite 1. 1 (10) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveyslautakunnan ratkaisuvalta 1.3.2015 lukien Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.3.2011 26 Liite nro 2 Sosiaali- ja terveyslautakunnan

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 1

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2014 Nro 1 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2014 Nro 1 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 20.11.2013) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Sosiaalihuollon

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 7

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 7 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 7 SOSIAALIHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 20.3.2013) I YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Sosiaalihuollon

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTASÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveyslautakunta 13.12.2017 Voimaantulopäivä 1.1.2018 1 Toimintasääntö Kunnanvaltuuston hyväksymän hallintosäännön

Lisätiedot

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan päätökseen toimivaltansa siirrosta

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan päätökseen toimivaltansa siirrosta Ehdot us perust urvalaut akunnalle 21.12.2017 CaseM KIRDno-2017-733 Muutosehdotukset perusturvalautakunnan päätökseen toimivaltansa siirrosta Voimassa oleva Perusturvan toimiala Muutosehdotukset Perusturvan

Lisätiedot

1. viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain ja henkilötietolain perusteella annettavista päätöksistä ja todistuksista

1. viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain ja henkilötietolain perusteella annettavista päätöksistä ja todistuksista Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.8.2018 85 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN VIRANHALTIJOILLE 1 Palvelualueen johtaja tai hänen määräämänsä päättää 1. suorittaa sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN VIRANHALTIJOILLE

SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN VIRANHALTIJOILLE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMIVALLAN SIIRTÄMINEN VIRANHALTIJOILLE 1 Palvelualueen johtaja tai hänen määräämänsä päättää 1. suorittaa sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisvalvontaa ja toimii yksityisistä

Lisätiedot

Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla on yksilöasioiden jaosto.

Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla on yksilöasioiden jaosto. PERUSTURVALAUTAKUNTA JA PERUSTURVAOSASTO I luku Perusturvalautakunta 118 Perusturvalautakunta ja jaosto 119 Lautakunnan ja jaoston kokoonpano Perusturvan toimialalla on perusturvalautakunta. Perusturvalautakunnalla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen 04.06.2014 Sivu 1 / 1 2457/00.01.01/2014 56 terveystoimen viranhaltijoiden päätösvallan käyttämistä yksilöasioissa koskevan säännön muuttaminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Vilkki, puh. 050 544 6737

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ

KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ Liite nro 3 Hallitus 14.12.2018 KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Voimassa 1.1.2019 lukien Hallitus 14.12.2018, 157 Hallitus 11.1.2019, 10 2 1. Toimintasäännön

Lisätiedot

KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ

KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ Liite nro 2 Hallitus 11.3.2019 KYMSOTE TOIMINTASÄÄNTÖ Kymenlaakson sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Voimassa 1.1.2019 lukien Hallitus 14.12.2018, 157 Hallitus 11.1.2019, 10 Hallitus 1.2.2019,

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna)

SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013. 312,6 vakanssia (303,6/1v/1ma/8avoinna) SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO 2013 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YKSILÖJAOSTO HYVINVOINTIJAOSTO SOSIAALI- JA TERVEYSVIRASTO Perusturva HALLINTO Perusturva Toimistopalvelut Talousasiat Terveyspalvelujen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden 2.1.1 1 (18) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Viimeksi muutettu. Sosiaali-

Lisätiedot

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen delegointisääntö Delegointisääntö on vahvistettu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän yhtymähallituksen kokouksessa 16.12.2013 223 ja se astuu

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden 2.1.1 1 (19) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Viimeksi muutettu. Sosiaali-

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 25.2.2015 40

Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 25.2.2015 40 Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 25.2.2015 40 Voimaantulo 1.4.2015, paitsi Mäkikujan perhekodin vastaavan ohjaajan ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen:

Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Muutosehdotukset perusturvalautakunnan toimivaltansa edelleen siirtämisestä tekemään päätökseen: Ennen muutoksia: Muutosehdotukset (joulun ja vuodenvaihteen sekä joidenkin kevään lomapäivien sijaiset):

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille:

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille: Perusturvan toimiala Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Perusturvajohtaja,

Lisätiedot

Ohje 1 / 7. Toimintaohje. Sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelut. Sosiaali- ja terveyslautakunta Voimassa 1.1.

Ohje 1 / 7. Toimintaohje. Sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelut. Sosiaali- ja terveyslautakunta Voimassa 1.1. Ohje 1 / 7 Toimintaohje Sosiaali- ja terveyslautakunta 22.11.2016 144. Voimassa 1.1.2017 lukien Sosiaali- ja terveystoimi Terveyspalvelut Tehtävä Päätösvalta Viranhaltija, päättää voimassaolevan lainsäädännön

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 14

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA. 2013 Nro 14 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2013 Nro 14 TERVEYDENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 28.8.2013, tulee voimaan 1.9.2013) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A Kotkan kaupungin S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2015 Nro 16 VANHUSTENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 16.12.2015, voimaan 1.1.2016) YLEISTÄ 1 Soveltamisala

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden 2.2.2 1 (17) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Viimeksi muutettu. Sosiaali-

Lisätiedot

Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa

Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa Riihimäen kaupunki TOIMINTASÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 21.6.2016 101 Voimaantulo 1.7.2016, paitsi koti- ja vanhuspalvelujen palveluneuvojan tehtävien

Lisätiedot

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A

S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A Kotkan kaupungin S Ä Ä D Ö S K O K O E L M A 2017 Nro 14 VANHUSTENHUOLLON VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 14.6.2017) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen sosiaalihuollon tehtävistä vastaa sosiaalilautakunta.

SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen sosiaalihuollon tehtävistä vastaa sosiaalilautakunta. 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SOSIAALIJOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 21.3.2016 11 Voimaantulo: 1.4.2016 I LUKU SOVELTAMISALA 1 Suonenjoen sosiaalihuollon tehtävistä vastaa sosiaalilautakunta. Suonenjoen

Lisätiedot

perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille

perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä perusturvan viranhaltijoille Voimassa 1.6.2017 alkaen Hyväksytty: 31.5.2017 Perusturvan toimiala Perusturvajohtaja, sijaisena toimintakyvyn tukipalveluiden

Lisätiedot

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä sosiaalipalveluiden ja toimintakyvyn tukipalvelujen tulosalueilla

Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä sosiaalipalveluiden ja toimintakyvyn tukipalvelujen tulosalueilla Perusturvalautakunnan 28.1.2016 päätös Liite PTL 2 / 28.1.2016 156/05.00.00/2013 Esitys perusturvalautakunnan toimivallan siirtämisestä sosiaalipalveluiden ja toimintakyvyn tukipalvelujen tulosalueilla

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Sosiaali- ja terveystoimen viranhaltijoiden 2.1.1 1 (19) ESPOON KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN VIRANHALTIJOIDEN PÄÄTÖSVALLAN KÄYTTÄMISTÄ YKSILÖASIOISSA KOSKEVA SÄÄNTÖ Viimeksi muutettu. Sosiaali-

Lisätiedot

Esitys toimivallan määräaikaisesta siirtämisestä perusturvan toimialalla:

Esitys toimivallan määräaikaisesta siirtämisestä perusturvan toimialalla: Kirkkonummen kunta Perusturva Esitys toimivallan määräaikaisesta siirtämisestä perusturvan toimialalla: Perusturvan toimiala Voimassaolevien delegointipäätösten mukaan: Muutosehdotukset: Kesäajan sijaisuuksista

Lisätiedot