Yhteenveto. I osa: Nykytilanne ja kehityssuuntaukset. jos unionissa olisi 27 jäsenvaltiota huomenna.

Transkriptio

1 I osa: Nykytilanne ja kehityssuuntaukset Tuloerot pienentyneet EU:n 15 jäsenvaltiossa Erot EU:ssa henkeä kohti lasketuissa tuloissa (BKT) jäsenvaltioiden välillä ja etenkin alueiden välillä ovat edelleen merkittäviä. Esimerkiksi vauraimmilla alueilla asuvan 10 prosentin väestönosan keskitulot henkeä kohti ovat 2,6 kertaa suuremmat kuin köyhimpien alueiden 10 prosentilla. Erot ovat kuitenkin kaventuneet. Kolmessa köyhimmässä jäsenvaltiossa (Kreikka, Espanja ja Portugali) henkeä kohti laskettu keskitulo vuonna 1988 oli 68 prosenttia EU:n keskiarvosta, ja vuonna 1999 se oli noussut 79 prosenttiin, joten alkuperäinen ero on pienentynyt kolmanneksella. Alueiden välisten erojen lähentyminen on ollut vähäisempää osittain siitä syystä, että alueiden väliset erot joidenkin jäsenvaltioiden sisällä ovat suurentuneet. Alhaisiin tuloihin henkeä kohti alueellisella tasolla liittyvät alhaisempi tuotos työllistä kohti, alhaisempi koulutustaso vaikka tältä osin onkin tapahtunut edistystä viime vuosina vähäisempi tutkimus- ja kehitystoiminta ja innovointi sekä hitaampi tahti uuden tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotossa. Toisaalta infrastruktuuria on suhteessa parannettu merkittävästi köyhimmillä alueilla, mikä onkin yksi avaintekijä niiden pitemmän aikavälin kehitysnäkymien kannalta. Tahdinmuutos laajentumisesta Unionin laajentuminen muuttaa talouden näkymiä huomattavasti. Nykytilanteesta tehdyn selvityksen mukaan tuloerot maiden ja alueiden välillä kaksinkertaistuisivat, jos unionissa olisi 27 jäsenvaltiota huomenna. valtioiden tasolla yli kolmasosa väestöstä asuisi maissa, joissa henkeä kohti laskettu tulo on alle 90 % unionin keskiarvosta (koheesiorahastotuen nykyinen tukikelpoisuusperuste) verrattuna kuudesosaan nykyisessä 15 jäsenvaltion unionissa. alueellisella tasolla 27 jäsenvaltion unionin köyhimmillä alueilla asuvasta väestöstä köyhimmän 10 %:n keskitulo henkeä kohti olisi ainoastaan 31 % 27 jäsenvaltion unionin keskiarvosta. Köyhimmän 10 %:n väestönosan keskitulo henkeä kohti 15 jäsenvaltion unionissa on 61 % keskiarvosta. Valtiot jakautuvat 27 jäsenvaltion unionissa kolmeen pääryhmään. Vauraimpien ryhmän muodostavat 12 nykyjäsentä (Kreikkaa, Espanjaa ja Portugalia lukuun ottamatta), joissa tulot ovat keskimääräistä korkeammat. Seuraavaan ryhmään kuuluvat Kreikka, Espanja ja Portugali sekä Kypros, Malta, Slovenia ja Tšekin tasavalta, joissa tulot henkeä kohti ovat noin 80 % 27 jäsenvaltion unionin keskiarvosta ja joissa asuu 13 % 27 jäsenvaltion kokonaisväestöstä. Varsinaisen muutoksen nykyisen unionin tilanteeseen muodostaa kuitenkin kolmas ryhmä, johon kuuluvat loput 8 ehdokasvaltiota, joissa tulot henkeä kohti ovat noin 40 % 27 jäsenvaltion unionin keskiarvosta. Tämä on merkittävä ryhmä, joka kattaa noin 16 % 27 unionin jäsenvaltion kokonaisväestöstä. Esimerkiksi infrastruktuuri ehdokasvaltioissa on määrällisesti riittämätön ja laadultaan heikko, eikä työvoiman ammattitaito ja tarjottu koulutus vastaa nykyaikaisen markkinatalouden tarpeita. Liikenteen infrastruktuuritarpeiden arviointiohjelmassa Euroopan laajuisen liikenneverkon rakentamisen kokonaiskusxi

2 tannuksiksi arvioidaan näissä 12 maassa 90 miljardia euroa, ja useiden tutkimusten mukaan yhteisön ympäristövaatimuksiin mukautumisen kustannukset tulevat olemaan miljardia euroa, joten näillä kahdella alalla kustannukset ovat seuraavat 10 vuotta yhteensä miljardia euroa vuodessa. Tämän perusteella voidaan todeta, että nykyisissä 15 jäsenvaltiossa on alueiden välisten tuloerojen vähentämisessä edistytty merkittävästi, mutta aikaisempien kokemusten perusteella alueellisten erojen poistamiseen kuluu todennäköisesti vielä yhden sukupolven verran aikaa. Laajentumisen myötä erot kasvavat huomattavasti. Ehdokasvaltioiden henkeä kohti lasketun nykyisen tulotason perusteella laajentuneen unionin alueiden yhdentymiseen kuluisi tällä vauhdilla vähintään kaksi sukupolvea. Merkkejä työllisyystilanteen paranemisesta Vaikka työllisyys lisääntyi 15 jäsenvaltion unionissa yli 2 miljoonalla 1990-luvulla, se ei kuitenkaan nostanut riittävästi työllisyysastetta eli työikäisten työllisten osuutta, joka pysyi juuri ja juuri 60 %:n yläpuolella selvästi Lissabonin Eurooppa-neuvoston vuodeksi 2010 asettaman 70 %:n kunnianhimoisen tavoitteen alapuolella. Tämän keskiarvon taakse kätkeytyy kuitenkin merkittäviä eroja eri puolilla unionia. Vuonna 1999 työllisyysaste ylitti 70 % vain neljässä jäsenvaltiossa; Kreikassa se oli 55 % ja Espanjassa ja Italiassa vieläkin alhaisempi. Unionin väestöstä 10 % asui alueilla, joilla työllisiä oli selvästi alle puolet työikäisistä (44 %). Vaikka naisten työllisyys on selvästi lisääntynyt, pääasiassa osa-aikaisissa työpaikoissa (joka kolmas nainen unionissa työskentelee osa-aikaisena), naisten työllisyysaste oli vuonna % alhaisempi kuin miesten. Unionin työllisyyden kasvu 1990-luvulla kohdistui ainoastaan palvelualaan, ja työllisyyden lisäys oli merkittävintä vauraimmilla alueilla ja suurta ammattitaitoa vaativissa työpaikoissa. Samaan aikaan monilla alueilla alkaa ammattitaidon ja työmarkkinoiden vaatimusten välisen epäsuhdan vuoksi esiintyä työvoimapulaa etenkin uusilla toiminta-aloilla ja tietotekniikan alalla. Suuret erot EU:n 15 jäsenvaltion työttömyystilanteessa säilyneet Erot työttömyystilanteessa ovat unionissa edelleen suuria. Kreikassa, Espanjassa, Ranskassa, Italiassa ja Suomessa työttömyysaste oli vuonna 1999 yli 10 %, mikä on vähintään kaksi kertaa enemmän kuin Luxemburgissa, Alankomaissa, Itävallassa ja Portugalissa, joissa työttömyysaste jäi alle 5 %:n. Alueelliset erot ovat vieläkin suuremmat: vuonna 1999 pahimpien työttömyysalueiden (pääasiassa kehityksessä jälkeen jääneitä alueita ja joitakin rakennemuutosalueita) 10 % väestönosan työttömyysaste oli 23 %, lähes kahdeksan kertaa suurempi kuin työttömyydestä vähiten kärsineiden alueiden keskiarvo (3 %). Siirtymäkausi ehdokasvaltioiden työmarkkinoilla kesken Vaikka ehdokasvaltioiden ja EU:n 15 jäsenvaltion työmarkkinoiden välillä näyttääkin päällisin puolin olevan samankaltaisuutta vuonna 1999 työttömyysaste oli ehdokasvaltioissa keskimäärin 10,2 % ja jäsenvaltioissa 9,3 %, ja keskimääräinen työllisyysaste oli molemmissa melkein sama tarkempi tarkastelu paljastaa käynnissä olevan siirtymäkauden jäänteinä peruseroja, joista tärkeimpiä ovat seuraavat viisi: Ehdokasvaltioissa naiset siirtyvät pois työmarkkinoilta, vaikka naisten osuus työmarkkinoilla onkin edelleen korkeampi kuin useimmissa unionin osissa. Työllisyys perinteisillä teollisuuden aloilla on edelleen merkittävää, vaikka työpaikoista menetettiinkin % 1990-luvulla. Maataloustyöpaikkojen osuus, 22 % kokonaismäärästä, on viisi kertaa korkeampi kuin 15 jäsenvaltiossa keskimäärin (4,5 %), vaikka alan merkitys vaihteleekin huomattavasti maiden välillä. Työvoiman tuottavuus on edelleen alhaisempi kuin EU:n 15 jäsenvaltiossa. Työllisyys palvelualalla on lisääntynyt merkittävästi, mutta selkeästi enemmän pääkaupungeissa kuin muilla alueilla. Talouskasvun vahvistumisella 1990-luvun jälkipuoliskolla oli yleisesti myönteinen vaikutus EU:n 15 jäsenvaltion työllisyys- ja työttömyystilanteeseen, mutta vaikutukset alueellisten tulo- ja työllisyyserojen vähentämisessä olivat vähäisempiä. Koska siirtymäkautta ei ehdokasvaltioissa vielä ole saatu päätökxii

3 seen, työttömyys saattaa kasvaa useilla alueilla lähitulevaisuudessa. Työmarkkinanäkymiin laajentuneessa unionissa tulevat kuitenkin suuresti vaikuttamaan väestöpoliittiset suuntaukset. Niiden mukaan työvoima ikääntyy EU:n 15 jäsenvaltiossa ja työvoiman määrä saattaa olla laskusuuntainen vuodesta Ehdokasvaltioissa tilanne on suurin piirtein sama, mutta merkittävänä erona niissä on vuotiaiden määrän ennakoitu kasvu. Tämä olisi tärkeä laajentumisen tuoma tasapainottava tekijä unionissa, jonka väestö ja työvoima ikääntyy. Pysyvänä ongelmana sosiaalinen koheesio ja köyhyys Vuonna 1996 unionin väestöstä 18 %:n eli joka kuudennen tulotaso jäi alle köyhyysrajan. 1 Niissä maissa, joissa köyhyysaste oli alhaisin, Tanskassa ja Alankomaissa (11 12 %), henkeä kohti laskettu tulo ylittää EU:n keskiarvon. Toisessa ääripäässä köyhyysrajan alle jää % Portugalin ja Kreikan väestöstä. Erot ovat vielä selkeämmät, kun tarkastellaan pitkäaikaista tai pysyvää köyhyyttä, joka koskee ainoastaan 3 %:a Tanskan ja Alankomaiden väestöstä, mutta 12 %:a Portugalin ja 10 %:a Kreikan väestöstä. Köyhyyteen on monia alkusyitä, ja köyhyys uhkaa erityisesti tiettyjä väestöryhmiä, esimerkiksi heikosti koulutettuja, vanhuksia, työttömiä ja muita ilman työtä olevia, yksinhuoltajaperheitä ja monilapsisia perheitä. Useissa köyhissä perheissä yhdistyvät useat näistä piirteistä. Ehdokasvaltioista ei vielä ole saatavilla vertailukelpoisia tietoja, mutta köyhyys näyttäisi keskittyneen erityisesti maaseudulle. Jatkuva alueiden välinen epätasapaino Merkittävin alueellinen epätasapaino unionissa vallitsee tällä hetkellä vähiten kehittyneiden ja muiden alueiden välillä. Samanaikaisesti aluesuunnittelun ja aluekehityksen erot unionissa heijastavat vielä alueiden tulo- ja työllisyyserojen osoittamaa todellisuutta monimutkaisempaa todellisuutta. Tämä liittyy kehitysmahdollisuuksiin ja sisältyy perustamissopimuksen 158 artiklaan, jossa mainitaan tarve edistää koko yhteisön sopusointuista kehitystä. Tämä oli komission ja jäsenvaltioiden peruste Euroopan aluesuunnittelun ja aluekehityksen suuntaviivoille (ESDP), joissa ensimmäisen kerran pyrittiin johdonmukaisesti selvittämään suuren alueellisen epätasapainon luonnetta koko unionissa. Tämä epätasapaino ja tarve sen korjaamiseen saa laajentumisen myötä vielä uuden ulottuvuuden jo pelkästään siksi, että ehdokasvaltioiden liittymisen jälkeen unionin maa-alue kaksinkertaistuu 1990-luvun alkupuolen tilanteeseen verrattuna. Unionin toiminnassa selkeä maantieteellinen keskittyminen Taloudellinen toiminta unionissa on keskittynyt Yhdistyneen kuningaskunnan North Yorkshiren, Ranskan Franche-Comtén ja Saksan Hampurin muodostaman kolmion keskusalueelle. Pinta-alaltaan tämä alue kattaa vain seitsemäsosan unionin alueesta, mutta alueella asuu kolmannes väestöstä ja lähes puolet (47 %) tulosta tuotetaan siellä. Muilla vastaavilla talousalueilla, esimerkiksi Yhdysvalloissa, toiminta sijoittuu hajautetummin. Tällainen keskittyminen vaikuttaa EU:ssa kielteisesti paitsi syrjäisiin alueisiin myös keskusalueisiin, joissa etenkin liikenneruuhkat sekä ympäristöön ja terveyteen kohdistuvat paineet saattavat pitkällä aikavälillä olla etuja suurempia haittoja. Kaupunkialueet monikeskuksisen kehityksen kasvukeskuksina... Väestön keskittyminen keskusalueille näkyy korkeana kaupungistumisasteena ja suhteettoman suurena osaamistalouteen liittyvien suurta ammattitaitoa vaativien toimintojen osuutena: näillä alueilla sijaitsevat yritysten pääkonttorit, tutkimuslaitokset ja koulutetuin työvoima. Nettotuloksena on 2,4 kertaa korkeampi tuottavuus syrjäisiin alueisiin verrattuna. Keskittymisen vastapainona unionista puuttuu sellainen monikeskuksisen toiminnan malli, joka on epäilemättä yksi Yhdysvaltain alueellista koheesiota, pienempiä alueellisia tulo- ja työllisyyseroja ja ehkäpä myös kilpailukykyä selittävä tekijä....mutta köyhyysloukkuja esiintyy edelleen Kaupunkialueet ovat unionissa kuitenkin niitä alueita, joilla sosiaaliset ja taloudelliset erot ovat suurimpia, ja joissakin kaupunginosissa on korkea köyhyys- ja syrjäytymisaste. Erot työttömyydessä ja etuuksista riippuvaisten määrässä ovat esimerkiksi suurempia joidenkin kaupunkien sisällä kuin unionin alueiden välillä. (Komission Urban audit -tutkimuksessa löyxiii

4 dettiin useita kaupunkeja, joissa työttömyysluvut ovat yhdessä kaupunginosassa kymmenkertaiset toisiin kaupunginosiin verrattuna). Maaseutualueiden tilanne vaihtelee Maaseutualueiden osuus vaihtelee suuresti jäsenvaltiosta toiseen: Pohjoismaissa ja Irlannissa kaksi kolmesta asuu maaseudulla, kun maaseudun asukkaita Belgiassa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa on vain yksi kahdeksasta. Maaseutuväestön osuus kasvaa, joskin vaihtelevassa määrin, kaikissa jäsenvaltioissa, ja työllisyyden kasvu on maaseudulla korkeampaa kuin muualla yhteisössä, mikä on osoitus näiden alueiden suhteellisista eduista. Monet niistä ovat kuitenkin yhtä lailla vaikeuksissa monien haittapuolien johdosta. Raja-alueongelmat siirtyvät itään päin Raja-alueilla, joilla asuu yksi neljästä eurooppalaisesta, on kansainvälisen rajan johdosta usein liikenneyhteyksiin ja elinkeinoelämän mahdollisuuksien puutteeseen liittyviä ongelmia. Yhtenäismarkkinoiden ja sitä tukevien, unionin rahastoista osarahoitettavien rajatylittävien yhteistyöohjelmien ansiosta useimmilla unionin sisärajoilla sijaitsevilla alueilla ei enää ole merkittäviä eroja henkeä kohti lasketussa tulotasossa ja työttömyysasteessa koko unioniin verrattuna. Sama pätee pääsääntöisesti ehdokasvaltioiden rajanaapureina oleviin nykyisten jäsenvaltioiden alueisiin, joskin näiden alueiden välillä on suuria eroja. Juuri näillä alueilla tilanne saattaa muuttua tulevaisuudessa, sillä ne ovat etulinjassa kilpailun lisääntyessä laajentumisen myötä. Ehdokasvaltioissa rajaseutualueilla asuu huomattavasti enemmän ihmisiä (kuusi kymmenestä) kuin unionissa, ja ongelmat ovat suurimpia idässä kolmansien maiden rajojen läheisyydessä. Erityisalueet Saaret ja saaristot, vuoristoalueet ja syrjäiset alueet syrjäisimmät alueet mukaan luettuina muodostavat huomattavan osan unionista ja jakavat useita yhteisiä fyysisiä ja geomorfologisia piirteitä sekä taloudellisia haittoja. Näillä alueilla on yleensä liikenneyhteyksiin liittyviä ongelmia, jotka vaikeuttavat niiden integroitumista muuhun yhteisöön. Monet näistä alueista saavatkin jo nyt EU:n aluetukia 95 % sekä vuoristoalueista että saarista kuuluu joko tavoite 1- tai 2 -alueisiin. Samalla niiden sosiaalisessa ja taloudellisessa tilanteessa on suuria eroja, ja kaksi vaurainta ehdokasvaltiotakin ovat saaria (Kypros ja Malta). II osa: Yhteisön politiikkojen vaikutus taloudelliseen ja sosiaaliseen koheesioon Tässä osassa tarkastellaan, miten yhteisön politiikoilla on edistetty koheesiotavoitteen saavuttamista perustamissopimuksen (159 artiklan) mukaisesti ja sen merkitystä unionin laajentumisen kannalta. Taloudellinen ja rahapoliittinen integraatiopolitiikka Talous- ja rahaliitto Makroekonominen vakaus edistää taloudellista lähentymistä Jotta talouskasvu voidaan säilyttää korkeana kehityksessä jälkeen jääneillä unionin alueilla, rakennepolitiikka on yhdistettävä talouden vakauden varmistaviin makroekonomisiin politiikan alueisiin. Yhtenäisvaluutan käyttöönotto helpottaa tällaisen vakauden säilyttämistä. Rahaliittoon valmistauduttaessa inflaatiota onnistuttiin vähentämään koheesiomaissa, etenkin Kreikassa ja Portugalissa, 1990-luvulla huomattavasti alle EU:n keskiarvosta 2,5 prosenttiin. Samanaikaisesti BKT:n kasvu oli keskimääräistä suurempaa kaikissa neljässä koheesiomaassa 1990-luvun toisella puoliskolla. Nimellistä lähentymistä seurasi näin ollen todellinen lähentyminen. Kehitys oli erityisen vaikuttavaa Irlannissa, kun taas Espanjassa ja Portugalissa ja viimeksi Kreikassa on havaittavissa hitaampaa lähentymistä. Euron käyttöönotto tekee eroista näkyvämpiä ja pääomasta liikkuvampaa Euron käyttöönoton pitäisi johtaa kilpailun lisääntymiseen ja sen seurauksena markkinoiden tehostumiseen. Liiketoimista aiheutuvien kustannusten ja xiv

5 korkoerojen vähennyttyä pääoman hinnan pitäisi laskea ja sen saatavuuden kehityksessä jälkeen jääneillä alueilla parantua. Pääoma virtaa helpommin sinne, missä tuotto on korkein. Tästä syystä eri alueiden erityispiirteistä tulee merkittävämpiä rahoituksesta kilpailtaessa ja heikoimmassa asemassa ovat silloin ne alueet, joiden kilpailukyky on huono. Alueelliset erot työvoimakustannuksissa tulevat samalla entistä selkeämmin esiin, jolloin on helpompi keskittyä niiden perustana oleviin eroihin tuottavuudessa, joka kuuluu tärkeimpiin alueellista kilpailukykyä eriyttäviin tekijöihin. Sisämarkkinat Vuosina 1988 ja 1992 tehdyt päätökset unionin tuen lisäämisestä rakenteellisista vaikeuksista kärsivillä alueilla perustuivat siihen päätelmään, että taloudellisen integroitumisen eteneminen ei välttämättä edistä alueellisten erojen vähentämistä vaan voi, ainakin alkuvaiheessa, lisätä niitä. Koheesiopolitiikan tavoitteena oli tästä syystä auttaa vähemmän kehittyneitä alueita pääsemään osallisiksi Euroopan integroitumisen tuomista eduista ja auttaa unionia kokonaisuudessaan hyödyntämään kasvupotentiaalinsa parhaalla mahdollisella tavalla. Edistymisestä talouden integroimisessa, joka koskee nyt jo niin hakijamaita kuin nykyisiä jäsenvaltioita, kertoo etenkin hintojen lähentyminen koko unionissa, kaupan laajentuminen ja suorien investointien lisääntyminen maiden välillä. Hintojen lähentymisessä eroja alojen välillä Teollisuustuotteiden hinnoissa on havaittavissa lähentymistä koko unionissa, mutta hintaerot ovat sen sijaan säilyneet useimpien palvelujen osalta, mikä on merkki markkinoiden paikallisesta luonteesta useilla aloilla. Lähentymistä EU:n hintoihin näyttää tapahtuvan myös kehittyneemmissä ehdokasvaltioissa ainakin teollisuustuotteiden kaupassa. Merkittävä kaupan kasvu EU:n talous yhdentyy paitsi sisäisesti myös maailmanlaajuiseen talouteen. Yhdentymistä seuraa jäsenvaltioiden välisen kaupan rakenteen samankaltaisuuden kasvu. Unionin ja ehdokasvaltioiden välinen kauppa on kasvanut huomattavasti 1990-luvulla heijastaen asteittaista siirtymistä vapaakauppa-alueeseen vuoteen 2002 mennessä. Unionin osuus ehdokasvaltioiden viennistä on jo 60 % kun näiden vastaava osuus unionin viennistä on 10 %. Kaupan rakenteesta voidaan päätellä, että unioni ja ehdokasvaltiot eivät kilpaile samoilla tuotteilla. Ulkomaisten suorien sijoitusten kasvu Ulkomaisten suorien sijoitusten osuus on merkittävä joissakin jäsenvaltioissa, etenkin Irlannissa, Ruotsissa ja Benelux-maissa. Tämä johtuu suurelta osin vuosina kaksinkertaistuneista yrityskeskittymistä ja -hankinnoista. Unionin suorat sijoitukset ehdokasvaltioissa ovat myös lisääntymässä huomattavasti. Niiden osuus on nyt suurin piirtein 5 % kohdemaiden BKT:stä ja 20 % sijoituksista, joten niillä on huomattava vaikutus talouskasvuun ja tuotantopotentiaaliin. Toisaalta nämä sijoitukset ovat hyvin pieniä unionin BKT:hen verrattuna. Niiden tarkoituksena näyttää pikemminkin olevan hankintojen tekeminen kotimarkkinoille eikä niinkään vastavienti EU:hun, eivätkä ne sen vuoksi vaikuta kielteisesti työllisyyteen ja palkkoihin unionissa. Lisääntyykö keskittyminen vai hajaantuminen? Avainkysymyksiin kuuluu, missä määrin talouden integroituminen johtaa joidenkin toimintasektoreiden keskittymiseen muutamalle alueelle suurtuotannon etujen hyödyntämiseksi. Käytännössä teollisuustuotannossa on yleisesti havaittavissa keskittymistä, mutta sen laajuus vaihtelee teollisuudenaloittain ja se tapahtuu hyvin hitaasti, koska toimintojen siirtämiseen tarvitaan suuria investointeja (Irlanti ja Suomi, tosin eri syistä, ovat poikkeuksia). Tällaiseen keskittymiseen liittyy riski, että joistakin alueista tulee haavoittuvampia niille keskittyneihin sektoreihin kohdistuville ulkoisille häiriöille. Integroitumisen vaikutukset ja liitännäispolitiikkojen tarve Integroitumisen tuoma kilpailun lisääntyminen ja paikallisen teollisuuden suojaamismahdollisuuksien vähentyminen ovat omiaan lisäämään teknisen xv

6 osaamisen vaatimuksia ja vähentämään heikosti koulutetun työvoiman tarvetta entisestään. Tästä syystä työvoiman koulutustasoa olisi nostettava ja keskitettävä koulutusta kasvualoilla tarvittaviin taitoihin. Koulutuspolitiikalla sekä aktiivisella työvoimapolitiikalla ja sosiaalisella kehittämistyöllä onkin merkittävä tehtävä taloudellisen integroitumisen liitännäispolitiikkoina. Ehdokasvaltioiden on samalla siirryttävä noudattamaan yhteisön sääntelyä (yhteisön lakeja, joihin sisältyvät direktiivit, asetukset ja niin edelleen), ja tämä todennäköisesti lisää tuotantokustannuksia ja vaikuttaa niiden yritysten kilpailumahdollisuuksiin nykyisten jäsenvaltioiden yritysten kanssa. Tutkimusten mukaan yhtenäismarkkinoiden laajentumisella ehdokasvaltioihin on kuitenkin pääsääntöisesti myönteisiä vaikutuksia unionille kokonaisuudessaan ja erityisesti vanhojen ja uusien jäsenvaltioiden raja-seutualueille. Kilpailupolitiikka Kilpailupolitiikalla parannetaan sisämarkkinoiden toimintaa Jäsenvaltioiden maksamilla valtiontuilla voi olla merkittävä vaikutus elinkeinotoiminnan alueelliseen jakautumiseen. Vuosina valtiontukien osuus oli 2,5 % julkisista kokonaismenoista unionissa tai yli 1 % EU:n BKT:stä (toisin sanoen suurin piirtein yhteisön kokonaisbudjettia vastaava summa), kun EU:n rakennepolitiikkaan varattu osuus oli 0,45 % BKT:stä. Valtiontukiin käytettävien menojen suuruus vaihtelee kuitenkin huomattavasti jäsenvaltiosta toiseen. Vaikka erot kaventuivatkin 1990-luvun loppupuolella, viimeiset tilastot osoittavat, että vauraimmat maat käyttävät niihin edelleen enemmän kuin koheesiomaat, mikä heikentää jossain määrin EU:n rakennepolitiikan vaikutuksia koheesiomaissa. Tämän negatiivisen vaikutuksen pienentämiseksi komissio laati vuosina objektiivisemmat ja avoimemmat perusteet tukikelpoisuuden määrittelemiseksi alueellisten tukien osalta. Tämän seurauksena tällaista tukea saavilla alueilla asuvan EU:n väestön osuus väheni 46,7 %:sta 42,7 %:iin, ja tuki on keskitetty paremmin kaikkein heikoimmassa asemassa oleville alueille. Jäsenvaltioiden tekemien päätösten vuoksi EU:n rakennetukea ja valtiontukea saavia alueita ei kuitenkaan onnistuttu saamaan toisiaan vastaaviksi. Yhteinen maatalouspolitiikka: hinnat ja maatalousmarkkinat Toisiaan seuranneet uudistukset ovat muuttaneet paljon yhteisen maatalouspolitiikan (YMP) sisältöä ja toimintatapaa luvulla YMP:n avulla pyrittiin alentamaan maataloustuotteiden virallisia hintoja ja korvaamaan tästä viljelijöille aiheutuvat tulonvähennykset suorilla maksuilla (suorat tuet), jotka otettiin yleisesti käyttöön vuoden 1992 uudistuksessa. Agenda 2000:een sisältyi kaksi uutta uudistusehdotusta. Ensinnäkin virallisia hintoja laskettiin alan kilpailukyvyn kohentamiseksi siten, että samalla turvataan tuottajille kohtuullinen elintaso. Toiseksi laadittiin uusi kehys maaseudun kehittämispolitiikalle, josta tuli YMP:n toinen pilari. Merkittäviä muutoksia menojen jakautumisessa maiden kesken Suorien tukien ja maaseudun kehittämistuen osuus maatalouden kokonaismenoista onkin kasvanut: EMOTR:n tukiosasto käytti vuonna 1998 ainoastaan 29 % markkinatukeen ja viejille maksettaviin tukiin, mutta vuonna 1992 niiden osuus oli 82 %. Markkinatukitoimenpiteiden ja erityisesti suorien tukien johdosta YMP sisältää suuria jäsenvaltioiden sekä elinkeinoalojen ja sosiaaliryhmien välisiä siirtoja. Vuonna 1998, samoin kuin vuonna 1993, nettosiirrot kolmelle neljästä koheesiomaasta olivat positiivisia. Portugali, joka on perinteisesti ollut vähäisempi tuensaaja, säilyi nettomaksajana, vaikka sen osuus maatalousmenoista nousikin 0,6 %:sta 1,6 %:iin. Nettosiirtojen määrälliset muutokset vaihtelivat kuitenkin jäsenvaltioittain. Absoluuttisesti, suhteessa niiden maatalousmaahan, kolme jäsenvaltiota (Ranska, Saksa ja Espanja) saavat yli puolet EMOTR:n tukiosaston menoista. Jos taas siirrot lasketaan suhteessa maatalousalan työllisyyteen, Tanska ja Belgia ovat suurimmat tuensaajat. xvi

7 Hyvin erilaisia alueellisia vaikutuksia Maatalouden tukitaso on noussut suhteessa työllisten määrään kaikilla unionin alueilla, mikä johtuu pitkälti alan työllisyyden jatkuvasta vähentymisestä. Vuoden 1992 uudistus ei loppujen lopuksi ole muuttanut radikaalisti tuen jakautumista alueiden kesken, vaikka se onkin kasvattanut tukimääriä viljaa, öljysiemeniä ja naudanlihaa tuottavilla alueilla eli monilla Ranskan, Espanjan ja Irlannin alueilla. Tuottajatuki on vähäisempää köyhimmillä alueilla. Etelän ja pohjoisen välillä on edelleen selvä ero maatilojen taloudellisessa koossa. Tilojen keskikoko 20 alueella, joilla on pienikokoisimmat tilat (kaikki sijaitsevat etelässä), pieneni hieman yli 2 %:lla vuosina Samaan aikaan tilojen keskikoko 20 alueella, joilla on suurin tilakoko ja jotka kaikki sijaitsevat pohjoisessa, kasvoi lähes 25 %:lla. Tämän lisäksi Nizzassa kokoontunut Eurooppa-neuvosto aloitti sosiaalisen osallisuuden edistämistä koskevien kansallisten suunnitelmien koordinoinnin. Vaikka työllisyysstrategian erityistä vaikutusta onkin vaikea määritellä, työllisyystilanteessa viime aikoina tapahtuneen myönteisen kehityksen perusteella näyttäisi siltä, että on onnistuttu luomaan prosessi, jossa jäsenvaltioiden vakauteen ja rakenneuudistukseen tähtäävät makroekonomiset toimenpiteet ovat merkittävässä asemassa. Alueelliset erot työttömyydessä ja työllisyydessä Työmarkkinoiden toimivuudessa on edelleen suuria eroja alueittain, mistä syystä näyttäisi tarpeelliselta laatia alueellinen ja paikallinen työllisyysstrategia. Horisontaaliset politiikat Työvoimapolitiikka ja henkilöresurssien kehittäminen Vaikka jäsenvaltiot vastaavatkin työvoimapolitiikan kehittämisestä ja soveltamisesta, on selvästi tarpeen koordinoida näitä politiikkoja, luoda yhteisiä tavoitteita ja harjoittaa tiedonvaihtoa unionin tasolla. Amsterdamin sopimuksessa vuonna 1997 esiteltiin tästä syystä eurooppalainen työllisyysstrategia, jossa aktiiviset työmarkkinatoimenpiteet asetettiin ensisijaiseen asemaan. Sen näkyvimmän osuuden muodostaa Luxemburgin prosessi, jossa kansalliset työllisyysstrategiat, jotka neuvosto hyväksyy vuosittain, siirretään kunkin jäsenvaltion kansallisiin toimintasuunnitelmiin. Toimintasuunnitelmat taasen arvioidaan vuosittain komission ja neuvoston hyväksymässä yhteisessä työllisyysraportissa. Luxemburgin prosessi Luxemburgin prosessi perustuu neljään toimintapilariin: työvoiman työllistyvyys, yrittäjyys, yritysten ja työntekijöiden sopeutumiskyky ja yhtäläiset mahdollisuudet. Politiikalla pyritään vähentämään työttömyyttä ja lisäämään työllisyyttä osittain eurooppalaisen yhteiskuntamallin kestävyyden varmistamiseksi pitkällä aikavälillä. Lissabonissa ja Nizzassa kokoontuneet Eurooppa-neuvostot vahvistivat nämä tavoitteet. Monissa jäsenvaltioissa esiintyy jo työvoimapulaa samalla kun työttömyysaste on korkea, mikä on osoitus siitä, että tarjolla olevat työpaikat ja käytettävissä olevan työvoiman ammattitaito eivät vastaa toisiaan. Tässä tilanteessa on tarpeen nostaa koulutuksen tasoa ja suunnata se suoraan niille sektoreille, joilla työvoiman tarve kasvaa, ottaen huomioon riskiryhmien ensisijainen asema. Vaikka koulutusaste onkin yleisesti noussut, liian monet nuoret lopettavat koulunkäynnin ilman riittävää ammattipätevyyttä. Lisäksi on vähennettävä vähän koulutettujen vaaraa syrjäytyä teknologisesta vallankumouksesta. Kaikissa kansallisissa työllisyysstrategioissa on erityistoimenpiteitä kohderyhmiä varten tämän ongelman ratkaisemiseksi. Yhtäläiset mahdollisuudet on otettu paremmin huomioon jäsenvaltioissa, etenkin Suomessa ja Irlannissa. Monissa maissa tässä on kuitenkin vielä parantamisen varaa. Arviointi ja uudet ehdotukset vuonna 2002 Komissio on keskittynyt vuotta 2001 varten ehdotetuissa työllisyyden suuntaviivoissa täystyöllisyyden saavuttamiseen, työmarkkinaosapuolten asemaan, jatkuvaan koulutukseen koko työelämän ajan ja sosiaalisen osallistumisen edistämiseen. Strategian tuloksista ja tavoitteista tehdään yleinen arviointi vuonna xvii

8 Ympäristöpolitiikka Taloudellisen ja sosiaalisen koheesion edistäminen ja ympäristönsuojelu ovat toisiaan täydentäviä tavoitteita. Vaikka ympäristönsuojelusta saattaa aluksi aiheutua ylimääräisiä tuotantokustannuksia, tai oikeammin sanottuna ympäristönsuojelu voi tehdä niistä näkyvämpiä, niiden vaikutusta ei pitäisi yliarvioida. Kaikkien vesi- ja jätehuoltoa koskevien direktiivien noudattamisen ja Kioton sopimukseen perustuvien toimenpiteiden toteuttamisen arvioidaan maksavan vain 0,5 % unionin BKT:stä. Ympäristönsuojelua ei pidä ajatella ainoastaan taloudelle aiheutuvien kulujen kannalta vaan myös elämänlaatua parantavana tekijänä etenkin kaupunkien ongelma-alueilla. Korkeammat kustannukset, mutta myös etuja köyhimmille alueille... Koheesiomaissa ja köyhimmillä alueilla on tehtävä huomattavia investointeja ympäristönsuojelun kannalta keskeisiin vesi- ja jätehuoltopolitiikkoihin liittyvien ongelmien ratkaisemiksi. Rakennerahastojen ja koheesiorahaston tukea käytetään näiden kustannusten kattamiseen kehityksessä jälkeen jääneillä alueilla, joiden standardit pyritään saattamaan muiden alueiden standardeja vastaaviksi....heikoimmille sosiaaliryhmille... Ympäristönsuojelusta, esimerkiksi vesihuoltoa koskevan kehysdirektiivin noudattamisesta aiheutuvat kustannukset jäävät joskus yhteiskunnan heikoimpien jäsenten vastuulle, kun joitakin niistä siirretään käyttäjien, etenkin kotitalouksien ja maanviljelijöiden, maksettaviksi saastuttaja maksaa -periaatteen mukaisesti. Tällaisilla toimenpiteillä edistetään kuitenkin myös sosiaalista koheesiota kansanterveyden ja luotavien työpaikkojen osalta. Vaikka työllisyysvaikutus unionin tasolla vaikuttaakin vähäpätöiseltä, vesi- ja jätehuoltodirektiivien seurauksena voidaan muutaman vuoden aikana kuitenkin luoda useita kymmeniä tuhansia työpaikkoja....ja ehdokasvaltioille Ehdokasvaltioilla on samat ongelmat kuin koheesiomailla, mutta ne ovat vielä suurempia etenkin jätehuollossa. Unioni rahoittaa jo nyt tarvittavia investointeja ISPAn avulla, ja tämä kuuluu koheesiorahaston ensisijaisiin kohteisiin liittymisen jälkeen. Muut yhteisön politiikat Tutkimus ja kehitys Yhteisön tutkimusta ja teknologista kehittämistä (TTK) koskevan politiikan keskeisenä tavoitteena on erinomaisen osaamistason saavuttaminen unionin aseman vahvistamiseksi kansainvälisiin kilpailijoihin nähden. Eurooppalaisen tutkimusalueen perustaminen avaa alueellisen tasapainon kannalta merkittäviä uusia näkymiä tutkimuksen ja aluekehityksen yhdentämisessä. Osaamisen tasapainoisempi jakautuminen... Puiteohjelma, jossa edellytetään useista jäsenvaltioista tulevien kumppaneiden osallistumista, auttaa tiedonvaihdon ja yhteisten teknologian kehittämishankkeiden parantamisessa. Sellaisten hankkeiden osuus, joissa on vähintään yksi kumppani tavoite 1 -alueelta, oli noussut vuoden %:sta 41 %:iin vuonna Koheesiomaissa kumppanit ovat kuitenkin usein pääkaupunkien osaamiskeskuksista tai vauraammilta alueilta....tutkijoiden suurempi liikkuvuus... Koheesiomaat ovat hyvin edustettuina tutkijoiden liikkuvuuden kannustamiseen tähtäävissä ohjelmissa, joissa tutkijoille annetaan mahdollisuus viettää aikaa koheesiomaiden ulkopuolella. Tämän ei kuitenkaan ole tarkoitus johtaa aivovuotoon keskusalueille, joissa on jo paljon tutkimustoimintaa, sillä näin vaarannettaisiin Euroopan alueiden tasapainoinen kehittäminen, mikä voi muodostua ongelmaksi myös ehdokasvaltioissa....ja uusien lähestymistapojen tarve heikommassa asemassa olevilla alueilla Kehityksessä jälkeen jääneillä alueilla on tärkeää varmistaa asianmukaiset perusedellytykset tutkimusta ja innovointia varten. Nuorten tutkijoiden kansainvälisten uramahdollisuuksien parantaminen ja TTK-varojen lisääminen eivät yksinään riitä lisäämään näiden alueiden innovatiivista kapasiteettia. Näillä alueilla on xviii

9 tärkeää luoda tutkijoille enemmän uramahdollisuuksia. Liikennepolitiikka Yhteisen liikennepolitiikan tavoitteena on varmistaa kaikkialla unionissa pääsy sopivien, käyttäjien vaatimuksia vastaavien liikennepalvelujen piiriin. Voimavarojen käytön tehostaminen Uusien jäsenvaltioiden liityttyä unioniin yhteisön voimavarojen käyttöä on tehostettava. Tämä tarkoittaa sitä, että vaihtoehtoiset hankkeet on arvioitava paremmin, yksityisten rahoituslähteiden käyttöä on lisättävä, nykyistä kapasiteettia on hyödynnettävä enemmän, palvelujen laatua on parannettava ja ympäristö on otettava paremmin huomioon. Liikenteen haitallisia ympäristövaikutuksia voidaan selvästi vähentää uuden teknologian, kuten älykkäiden liikennejärjestelmien ja yhdistettyjen kuljetusten kaluston, avulla. Euroopan laajuiset liikenneverkot Euroopan laajuisilla liikenneverkoilla parannetaan syrjäisten alueiden ja saarten liikenneyhteyksiä, avataan raja-alueita rakentamalla uusia teitä luonnollisten rajojen yli ja tasapainotetaan toimintojen jakaantumista rannikkoalueilla. Yhteisön toimenpiteillä on pyrittävä varmistamaan julkisten ja yksityisten organisaatioiden ja yritysten mukaantulo, jotta vuoden 1996 suuntaviivoissa 2 määritellyn verkon rakentamiseen tarvittavat investoinnit pystytään tekemään. Näihin suuntaviivoihin on kuitenkin tarpeen tehdä merkittäviä muutoksia. Ensimmäinen askel muutosten suuntaan oli satamien sisällyttäminen suunnitelmiin, minkä lisäksi on suunniteltu muita muutoksia kehityksessä jälkeen jääneiden alueiden liikennepalvelujen ja suurten liikennevirtojen jakautumisen parantamiseksi unionissa. Herkkiä alueita ja jo ennestään ruuhkaisia pitkän matkan kuljetusreittejä uhkaavan tavaraliikenteen kasvuun on löydettävä ratkaisu kehittämällä todellinen eurooppalainen rahtiverkko, jossa käytetään mahdollisimman paljon rautatie- ja vesireittejä. Jatkuva suurnopeusraiteiden rakentaminen yhdessä Euroopan laajuisen lentokenttäverkon kanssa nopeuttaa kansainvälistä matkustusta, mikä on tärkeää unionin alueellisen hajanaisuuden vähentämisessä. EU:n tasolla yhdenmukaistettujen laatu- ja turvallisuusstandardien asteittainen käyttöönotto kuuluu myös politiikan päätavoitteisiin. Euroopan laajuisilla verkoilla onkin merkittävä vaikutus alueelliseen kehitykseen ja alueellisiin eroihin samoin kuin toimintojen jakautumiseen, työmarkkinoiden toimivuuteen ja kauppavirtoihin, kuten Euroopan aluesuunnittelun ja aluekehityksen suuntaviivoissa (ESDP) korostetaan. Energiapolitiikka Energia: merkittävä tekijä kilpailukyvyn ja kestävän kehityksen lujittamisessa Energian saatavuudessa ja hinnoissa ei saisi olla merkittäviä eroja alueiden välillä. Pyrkimyksistä huolimatta energiamarkkinoita ei kuitenkaan ole vielä onnistuttu yhdentämään. Yhteiset säännöt ympäristönsuojelusta ovat alkutekijöissään, ja niiden soveltamisella voi olla positiivisia tai negatiivisia vaikutuksia joillakin toiminta-aloilla ja alueilla. Kestävä kehitys edellyttää energiatehokkuuteen tähtäävien ohjelmien lisäämistä mutta sen lisäksi on myös parannettava ilmakehään joutuvien päästöjen hallinta- ja valvontakeinoja ja hyödynnettävä markkinamekanismeja tämän kannustamiseksi. Uusiutuvien energialähteiden käytön kannustaminen on otettava huomioon myös lainsäädännössä. Riippuvuus ja monipuolistamisen tarve Riippuvuus ulkopuolisista energialähteistä on kehitystä haittaava tekijä kaikkialla unionissa. Tämä riippuvuus, joka kasvaa entisestään, mikäli uudistuvien energialähteiden käyttöä ja järkevämpää energian käyttöä ei kannusteta riittävästi, haittaisi hankintaongelmien ilmetessä luultavasti eniten kehityksessä jälkeen jääneitä alueita. Yrityspolitiikka Lissabonissa kokoontunut Eurooppa-neuvosto asetti unionin tavoitteeksi, että siitä on tultava maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietopohjainen talous. Tämän tavoitteen saavuttamiseen ja työpaikkojen luomisen tukemiseen tarvitaan yrittäjyyden kannustamista sekä muutoksia ja innovaatioita suosivan toimintaympäristön kehittämistä. xix

10 Yrityspolitiikalla pyritään saavuttamaan tämä tavoite koko unionin osalta rajoittamatta eri alueita ennakolta. Jotkut toimenpiteet kohdistuvat kuitenkin erityisesti kehityksessä jäljessä olevia alueita koskeviin ongelmiin. Tällaisia toimenpiteitä ovat avustaminen riski- ja yrityksen perustamispääoman hankinnassa (erityisesti pk-yritykset), innovaatioiden ja yrittäjyyteen liittyvien parhaiden toimintatapojen levittäminen sekä näiden alueiden kehittämisessä usein keskeisessä asemassa olevan matkailun tukeminen. III osa: Taloudellisen ja sosiaalisen koheesiopolitiikan tulokset Rakennerahastojen uudistusta seuranneiden kymmenen vuoden aikana lähentymisessä ja koheesiossa on tapahtunut huomattavaa edistystä unionissa. Rakennepolitiikan vaikutukset vuodesta 1989 Rahoituksen lisääntyminen Yhteinen kalastuspolitiikka Yhteisessä kalastuspolitiikassa on neljä pääaluetta: kalakantojen säilyttäminen, laivaston rakenneuudistus, markkinajärjestelyt ja kalastussopimukset kolmansien maiden kanssa. Vaikka kalastus on koko EU:n talouteen verrattuna suhteellisen pieni ala (sen osuus oli 0,2 % BKT:stä ja 0,4 % työllisyydestä vuonna 1997), sen keskittyminen rannikkoja syrjäseuduille (syrjäisimmät alueet mukaan luettuina) tekee siitä merkittävän aluekehityksen kannalta. Nämä alueet ovat usein heikommassa asemassa olevia alueita, sillä 70 % kalastajista ja 60 % alan työllisyydestä sijaitsi tavoite 1 -alueilla vuonna Tämän keskittymisen johdosta useat yhteisen kalastuspolitiikan tukitoimenpiteet, joilla pyritään parantamaan alan kilpailukykyä, edistävät taloudellista ja sosiaalista koheesiota. Tämä koskee erityisesti kalastussopimuksia kolmansien maiden kanssa sekä kalanviljely- ja jalostustoimenpiteitä. Jotta kalakantojen ja kalastuksen välillä löydettäisiin jälleen kestävä tasapaino, on vähennettävä huomattavasti kapasiteettia, saaliita ja kalastajien määrää. Sosiaalisista ja taloudellisista liitännäistoimenpiteistä kalastuksesta riippuvaisten alueiden työpaikkojen ja elinvoimaisuuden säilyttämiseksi (uudelleenjärjestelyt alalla ja sen ulkopuolella, ammatillinen koulutus jne.) tulevat entistä tärkeämmiksi. Tähän pyritään kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen (KOR) avulla. Rahastojen kautta annettavan rahoituksen määrä lähes kaksinkertaistui vuodesta 1989, jolloin se oli 0,27 %, vuoteen 1999, jolloin se oli 0,46 % EU:n BKT:stä. Rahasiirtoja oli eniten koheesiomaissa, pääasiallisissa tuensaajamaissa, ja kymmenen vuoden aikana niiden osuus BKT:stä oli 1,5 % Espanjassa, 3,3 % Portugalissa ja 3,5 % Kreikassa. Kreikassa ja Portugalissa yli 10 % investoinneista oli yhteisön rahasiirtoja. Taloudellisen ja maantieteellisen keskittämisen lisääminen Berliinin Eurooppa-neuvostossa laajentumisen ensimmäisiä vaiheita ajatellen tehtyjen päätösten perusteella koheesiopolitiikkaan nykyisissä 15 jäsenvaltiossa myönnettäviä varoja vähennetään vuoteen 2006 mennessä vuoden 1992 tasolle 0,31 %:iin nykyisten 15 jäsenvaltion BKT:stä. Koska varat keskitetään kehityksessä jälkeen jääneille alueille, henkeä kohti laskettu keskimääräinen tuki säilyy kuitenkin kaudella vuoden 1999 tasolla. Rakennerahastojen ja koheesiorahaston kokonaistuesta 60 % myönnetään jäsenvaltioille, joiden yhteenlaskettu osuus EU:n BKT:stä on vain 20 %, ja 70 % kehityksessä jälkeen jääneille alueille. 3 Rakennerahastojen tukitoimia ei ole koskaan ennen keskitetty yhtä selkeästi suurimmista vaikeuksista kärsiville alueille, sillä vuonna 2006 nykyisten jäsenvaltioiden väestöstä ainoastaan 41 % asuu tavoite 1 -alueilla (kehityksessä jälkeen jääneet alueet) ja tavoite 2 -alueilla (alueet, joilla tehdään uudelleenjärjestelyjä). Keskittämistä rajoittaa kuitenkin uusien tavoite 2 -alueiden pirstaleisuus ja xx

11 yhdenmukaisuuden puute kansallisten aluetukikarttojen kanssa. Rakennepolitiikasta positiivisia mutta epätasaisia vaikutuksia Vuosina tuloero henkeä kohti tavoite 1 -alueiden ja EU:n keskiarvon välillä kapeni kuudenneksella, kun BKT henkeä kohti ostovoimayksikkönä kasvoi tavoite 1 -alueilla 63 %:sta 70 %:iin keskiarvosta. Tämän yleisen suuntauksen mukaisesti tulokset useilla alueilla etenkin Irlannissa, Saksan uusissa osavaltioissa ja Lissabonissa olivat keskimääräistä parempia. Työttömyys- ja työllisyysasteessa ei alueellisella tasolla ole kuitenkaan juurikaan näkynyt lähentymisen merkkejä. Käytettävissä olevien tietojen mukaan tavoite 2- ja 5b -alueilla työttömyys- ja työllisyystilanne näyttää muuttuneen suotuisampaan suuntaan kuin muualla unionissa. Keskimääräinen työttömyysaste tavoite 2 -alueilla laski 2,2 % tänä aikana verrattuna 1,3 %:n laskuun unionissa kokonaisuudessaan. Rakennepoliittisilla tukitoimilla oli vuosina huomattava merkitys Kreikassa ja Portugalissa, joissa BKT:n arvioitiin tukitoimien ansiosta olleen kauden lopussa 9,9 % korkeampi Kreikassa ja 8,5 % korkeampi Portugalissa. Vaikutus oli vähäisempi Irlannissa (3,7 %) ja Espanjassa (3,1 %), joissa rakennerahastojen ja koheesiorahaston osuus BKT:stä oli pienempi. Talouskasvua edistävän huomattavan vaikutuksen lisäksi voitiin havaita vähäisempiä vaikutuksia työttömyysasteessa etenkin Irlannissa ja Espanjassa. Kilpailukyvyn perustusten vahvistaminen Rakennerahastot ja koheesiorahasto eivät ainoastaan lisää kysyntää tuetuilla alueilla tuloja lisäämällä. Infrastruktuuri-investointeja ja henkilöresursseja tukemalla ne myös parantavat alueiden kilpailukykyä ja tuottavuutta, mikä lisää tuloja pitkällä aikavälillä. Rakenteelliset tukitoimet kohdistetaankin alueellisen epätasapainon perussyihin, ja niiden tavoitteena on vahvistaa kestävän kehityksen mahdollistavia perustekijöitä. Tukitoimien pääkohteita ovat tästä syystä olleet liikennejärjestelmien parantaminen, pk-yritysten, TTK:n ja innovaation tukeminen, koulutusjärjestelmien tehostaminen ja ympäristön parantaminen. Liikenteen infrastruktuuria on laajennettu huomattavasti, ja rakennerahastoista ja koheesiorahastosta osarahoitetuilla investoinneilla on esimerkiksi Espanjassa saatu 20 %:n ajansäästö moottoritieverkon parannuksilla ja Portugalissa 70 %:n säästö rautatiekuljetuksissa. Noin kuudennes tavoite 1 -alueilla sijaitsevista yrityksistä sai pk-yritystukea, jonka avulla luotiin uutta työpaikkaa. Tavoite 3 -koulutusohjelmien avulla työmarkkinoille sijoittuneiden henkilöiden määrä oli % maasta ja kohderyhmästä riippuen. Työllistyvyyden parantaminen unionissa Tavoite 1 -alueilla toteutetut henkilöresurssitoimenpiteet ovat osaltaan edistäneet kehitystä näillä alueilla, ja tavoite 3 -toimenpiteet on puolestaan kohdistettu nuorten, pitkäaikaistyöttömien ja työmarkkinoilta syrjäytymisvaarassa olevien auttamiseen. Yhteisön rahoituksen kansallisiin menoihin verrattuna vaatimattomat osuudet ovat kuitenkin usein heikentäneet toimenpiteiden kohdistamista, koska kansalliset työllistämistavoitteet asetetaan yleensä etusijalle. Vaikka osarahoitetut toimet ovat yleensä sitä tehokkaampia mitä paremmin ne on kohdistettu niihin, joilla on suurimmat vaikeudet löytää työtä, niitä on suunnattu vain rajoitetusti herkimmille väestöryhmille. Koulutukseen osallistuneiden työmarkkinoille sijoittumisaste (30 80 %) kuitenkin nousi kaudella Joidenkin hitaasti ja vaikeasti käynnistyneistä tavoite 4 -ohjelmista tehtyjen arviointien mukaan niillä parannettiin yritysten kilpailukykyä ja joidenkin työntekijäryhmien ammattitaitoa. Yhteisöaloitteiden rajat ylittävä ja valtioiden välinen luonne lisää yhteisön saamaa lisäarvoa Yhteisöaloitteiden avulla on voitu kehittää yhteisiä ratkaisuja toistuviin ongelmiin unionissa. Rajat ylittävän ja valtioiden välisen yhteistyön kehittäminen Interreg-aloitteessa sekä paikalliskumppanuuksien vahvistaminen Leader- ja Urban-aloitteissa ovat yhteisön saaman lisäarvon kannalta merkittävimpiä. Julkisten tukitoimien tehostaminen rakennerahastomenettelyillä Keskipitkän aikavälin strategisella ohjelmatyöllä on ollut merkittävä vaikutus kansallisiin ja alueellisiin kehityspolitiikkoihin. xxi

12 Rakennerahastot ovat edistäneet myös julkisten tukitoimien arvioinnin käyttöä sekä saavutettujen tulosten ja myönnetyn rahoituksen välisen suhteen selkiyttämistä. Näiltä osin tapahtunut edistys vaihtelee kuitenkin jäsenvaltioittain. Yhteisön tuki on merkittävä tekijä yksityisen pääoman sekä lainojen, erityisesti Euroopan investointipankin lainojen saannissa, mistä ovat osoituksena suuret infrastruktuurihankkeet Kreikassa. Kumppanuusperiaatteen myötä vaaleilla valitut paikallisedustajat, yhteiskunta- ja talouselämän organisaatiot, kansalaisjärjestöt ja yhdistykset ovat voineet osallistua päätöksentekoon entistä enemmän. Kumppanuuden soveltamisen velvoite onkin täytetty muodollisesti, mutta käytännössä toteutuneen kumppanuuden laajuudessa on suuria eroja. Varainhoitomenettelyt ovat usein osoittautuneet ongelmallisiksi, ja niistä on aiheutunut maksatusten viivästymistä. Ohjelmakauden näkymiä Yhteisön tukitoimien lisäarvon varmistaminen jatkuu Komissio on ohjelmakauden uudessa sääntelyssä pyrkinyt lisäämään yhteisön tukitoimien lisäarvoa ja parantamaan niiden näkyvyyttä käytännössä. Seuraavat neljä ovat tässä yhteydessä mainitsemisen arvoisia tekijöitä: unionin ensisijaisten tavoitteiden selkeämpi muotoilu komission hyväksymissä rakennerahastotoimien suuntaviivoissa, vaikka suuntaviivat jäsenvaltioiden pyynnöstä ovatkin vain ohjeellisia lainsäädännössä selkeästi ilmaistu velvoite hyödyntää kumppanuutta ohjelmatyön eri vaiheissa yhteisön poliittisten ideoiden muotoilu ja levittäminen etenkin laatimalla vuonna 1999 julkaistut Euroopan aluesuunnittelun ja aluekehityksen suuntaviivat (ESDP) työllisyysstrategian huomioon ottaminen työpaikkojen laadun parantamiseksi. Tavoite 1 -alueiden tulevaisuudennäkymiä Koska Berliinin Eurooppa-neuvosto päätti vähentää tukea jonkin verran edelliseen ohjelmakauteen verrattuna, rakennepoliittisten tukitoimien vaikutus talouskasvuun tulee olemaan hieman aikaisempaa pienempi erityisesti Espanjassa ja Portugalissa ja ennen kaikkea Irlannissa. Vaikutukset investointeihin säilyvät kuitenkin merkittävinä etenkin Portugalissa ja Kreikassa, mikä näkyy tuottavuuden parantumisena pitkällä aikavälillä. Muilla tavoite 1 -alueilla, etenkin Saksan uusissa osavaltioissa ja Mezzogiornon alueella, rakennerahastotoimien vaikutus tarjontapuolella lienee merkittävä, vaikkakin aikaisempia ohjelmakausia pienempi. Kilpailukyvyn perustana oleviin tekijöihin painottuva strategia Aluekehityksen painotusta ohjelmakaudella voitiin mukauttaa yhteisön suuntaviivoissa. Kilpailukyvyn perustana oleviin tekijöihin, kuten tutkimukseen ja innovaatioon sekä tietotekniikkaan ja inhimilliseen pääomaan, jotka määrittävät tavoite 1 -alueiden kasvua pitkällä aikavälillä, on kiinnitetty yleisesti enemmän huomiota. Muihin muutoksiin kuuluvat esimerkiksi liikennemuotojen välisen tasapainon parantaminen rautateiden hyväksi, yrityksille maksettavien suorien tukien vähentäminen, ympäristönäkökulman ja kestävän kehityksen parempi huomioon ottaminen suunniteltaessa politiikkaa kaupunkialueista yhtäläisiin mahdollisuuksiin. Tehokkaamman hallinnon haaste Arvioinnin asemaa vahvistettiin vuoden 1999 uudistuksessa ottamalla käyttöön suoritusvaraus, joka myönnetään väliarvioinnin tulosten perusteella vuonna Näin arvioinnista tuli varsinainen hallintoväline. Vielä ei voida tehdä johtopäätöksiä uuteen sääntelyjärjestelmään perustuvasta yksinkertaistamisesta. Komissio ei ole vielä edes saanut ohjelmien hyväksymisprosessia päätökseen. Komission tehtävä painottuu ohjelmatyön strategisiin näkökulmiin. Jäsenvaltioiden ja alueiden kanssa käytävissä neuvotteluissa komission tehtävänä on siis tutkia ehdotettuja toimintalinjoja erityisen tarkkaan, kun taas niiden toteuttamixxii

13 nen on pitkälti jäsenvaltioiden ja asianomaisten hallintoviranomaisten vastuulla. Hajautuksen vaikutuksia voidaan ensimmäisen kerran arvioida vasta muutaman vuoden kuluttua. Silloin on tarpeen selvittää, onko hajautuksesta ollut etua jäsenvaltioille ja alueille, ja minkälaisilla toimenpiteillä ohjelmatyötä ja hallintoa voitaisiin edelleen yksinkertaistaa. 1 Eurostatin määritelmän mukaan se osa väestöstä, joiden tulot ovat enintään 60 % heidän asuinmaansa mediaanituloista 2 Päätös 1692/96/EY. 3 Alueet, joiden BKT henkeä kohti on alle 75 % EU:n keskiarvosta. xxiii