Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2015) 471 final 2015/0227 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista neljän vuoden ajanjaksoksi koskevan pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta FI FI

2 1. EHDOTUKSEN TAUSTA PERUSTELUT Neuvosto valtuutti komission käymään Euroopan unionin puolesta neuvottelut Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan uusimisesta. Neuvottelujen päätteeksi parafoitiin uusi pöytäkirja 10. heinäkuuta Uusi pöytäkirja on voimassa neljä vuotta 14 artiklassa vahvistetusta väliaikaisen soveltamisen alkamispäivästä eli pöytäkirjan allekirjoittamispäivästä. Pöytäkirjan tavoitteena on tarjota Euroopan unionin aluksille kalastusmahdollisuuksia Mauritanian vesillä ottaen huomioon käytettävissä olevat tieteelliset arvioinnit, erityisesti Itäisen Keski-Atlantin kalastuskomitean (CECAF) laatimat tieteelliset arvioinnit, ja noudattaen saatavilla olevia tieteellisiä lausuntoja ja Kansainvälisen Atlantin tonnikalojen suojelukomission (ICCAT) suosituksia, ja käytettävissä olevan ylijäämän rajoissa. Komissio on tukeutunut muun muassa ulkopuolisten asiantuntijoiden laatiman, uuden pöytäkirjan tekomahdollisuuksia koskevan ennakoivan arvioinnin tuloksiin. Tavoitteena on myös vahvistaa yhteistyötä Euroopan unionin ja Mauritanian tasavallan välillä tavoitteena luoda kumppanuuspuitteet kestävän kalastuksen politiikan kehittämiselle ja Mauritanian islamilaisen tasavallan kalastusalueen kalavarojen vastuuntuntoiselle hyödyntämiselle kummankin osapuolen edun mukaisesti. Pöytäkirjassa säädetään kalastusmahdollisuuksista seuraavissa luokissa: Luokka 1 Äyriäisiä, ei kuitenkaan langustia ja taskurapua, pyytävät kalastusalukset: tonnia ja 25 alusta; Luokka 2 Senegalinkummelia pyytävät pohjatroolarit (muut kuin pakastusalukset) ja pohjasiima-alukset: 6000 tonnia ja 6 alusta; Luokka 3 Muita pohjakalalajeja kuin senegalinkummelia pyytävät alukset, jotka käyttävät muita pyydyksiä kuin troolia: 3000 tonnia ja 6 alusta; Luokka 4 Nuottaa käyttävät tonnikala-alukset: tonnia (viitesaalismäärä) ja 25 alusta; Luokka 5 Vapapyydyksiä käyttävät tonnikala-alukset ja pintasiima-alukset: tonnia (viitesaalismäärä) ja 15 alusta; Luokka 6 Pelagiset pakastustroolarit: tonnia ja 19 alusta; Luokka 7 Pelagisia lajeja pyytävät muut kuin pakastusalukset: tonnia (jos kyseiset kalastusmahdollisuudet käytetään, ne on vähennettävä luokan 6 määrästä) ja 2 alusta. Komissio ehdottaa näillä perustein, että neuvosto hyväksyy uuden pöytäkirjan allekirjoittamisen ja väliaikaisen soveltamisen. 2. KUULEMISTEN JA VAIKUTUSTENARVIOINTIEN TULOKSET Sidosryhmiä kuultiin vuosia koskevan pöytäkirjan arvioinnin yhteydessä. Myös jäsenvaltioiden asiantuntijoita kuultiin teknisissä kokouksissa. Kuulemisissa katsottiin, että Mauritanian islamilaisen tasavallan kalastuspöytäkirja on syytä pitää voimassa. FI 2 FI

3 3. EHDOTUKSEN OIKEUDELLISET NÄKÖKOHDAT Tämä menettely aloitetaan samanaikaisesti niiden menettelyjen kanssa, jotka liittyvät pöytäkirjan tekemisestä annettavaan neuvoston päätökseen ja kalastusmahdollisuuksien jakamista Euroopan unionin jäsenvaltioiden kesken koskevaan neuvoston asetukseen. 4. TALOUSARVIOVAIKUTUKSET Vuotuinen taloudellinen korvaus on euroa, ja se perustuu seuraaviin: a) vesille pääsystä maksettava korvaus, joka on euroa vuodessa ja johon sisältyy tonnin sallittu kokonaissaalis pöytäkirjassa määrättyjen kalastusluokkien 1, 2, 3, 6 ja 7 osalta, ja tonnin viitesaalismäärä pöytäkirjassa määrättyjen kalastusluokkien 4 ja 5 osalta, sekä b) euron vuotuinen tuki Mauritanian islamilaisen tasavallan alakohtaisen kalastuspolitiikan kehittämiseen. Tämä tuki on kansallisen kalastuspolitiikan tavoitteiden mukainen ja vastaa erityisesti Mauritanian islamilaisen tasavallan seuraavanlaisiin tarpeisiin: tieteellisen ja teknisen tutkimuksen tukeminen, koulutus, kalastuksen valvonta, ympäristönsuojelu ja kehittämistyöhön liittyvät infrastruktuurit. FI 3 FI

4 2015/0227 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista neljän vuoden ajanjaksoksi koskevan pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin puolesta ja sen väliaikaisesta soveltamisesta EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO, joka ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen ja erityisesti sen 43 artiklan 2 kohdan yhdessä sen 218 artiklan 5 kohdan kanssa, ottaa huomioon Euroopan komission ehdotuksen, sekä katsoo seuraavaa: (1) Neuvosto antoi 30 päivänä marraskuuta 2006 asetuksen (EY) N:o 1801/ Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen, jäljempänä kalastuskumppanuussopimus, tekemisestä. (2) Unioni ja Mauritanian islamilainen tasavalta parafoivat 10 päivänä heinäkuuta 2015 uuden kalastuskumppanuussopimukseen liitettävän pöytäkirjan, jäljempänä 'pöytäkirja'. Pöytäkirjassa unionin aluksille myönnetään kalastusmahdollisuuksia Mauritanian islamilaisen tasavallan lainkäyttövaltaan kuuluvalla kalastusalueella. (3) Tämän vuoksi on syytä hyväksyä pöytäkirjan allekirjoittaminen sillä varauksella, että sen tekeminen saatetaan päätökseen. (4) Jotta Euroopan unionin kalastusalusten toiminnan keskeyttäminen ei enää jatkuisi, pöytäkirjaa olisi sovellettava väliaikaisesti, ON HYVÄKSYNYT TÄMÄN PÄÄTÖKSEN: 1 artikla Hyväksytään Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamisesta neljän vuoden ajanjaksoksi tehdyn pöytäkirjan, jäljempänä 'pöytäkirja', allekirjoittaminen Euroopan unionin puolesta sillä varauksella, että pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen. Pöytäkirjan teksti on tämän päätöksen liitteenä. 1 Neuvoston asetus (EY) N:o 1801/2006, annettu 30 päivänä marraskuuta 2006, Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä (EUVL L 343, , s. 2). FI 4 FI

5 2 artikla Neuvoston pääsihteeristö laatii täysivaltaisuutta osoittavat valtakirjat, joissa pöytäkirjan neuvottelijan nimeämä/nimeämät henkilö/henkilöt valtuutetaan allekirjoittamaan pöytäkirja sillä varauksella, että pöytäkirjan tekeminen saatetaan päätökseen. 3 artikla Pöytäkirjaa sovelletaan väliaikaisesti sen 14 artiklan mukaisesti pöytäkirjan allekirjoituspäivästä, kunnes sen tekemisen edellyttämät menettelyt saatetaan päätökseen. FI 5 FI

6 4 artikla Tämä päätös tulee voimaan seuraavana päivänä sen jälkeen, kun se on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Tehty Brysselissä Neuvoston puolesta Puheenjohtaja FI 6 FI

7 SÄÄDOKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi 1.2. Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) 1.3. Ehdotuksen/aloitteen luonne 1.4. Tavoitteet 1.5. Ehdotuksen/aloitteen perustelut 1.6. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto 1.7. Hallinnointitapa (hallinnointitavat) 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta- ja raportointisäännöt 2.2. Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä 2.3. Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat 3.2. Arvioidut vaikutukset menoihin Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa Ulkopuolisten tahojen osallistuminen rahoitukseen 3.3. Arvioidut vaikutukset tuloihin FI 7 FI

8 SÄÄDOKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUUSSELVITYS 1. PERUSTIEDOT EHDOTUKSESTA/ALOITTEESTA 1.1. Ehdotuksen/aloitteen nimi Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kestävän kalastuksen alalla tehdyssä kumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien ja taloudellisen korvauksen vahvistamista koskevan pöytäkirjan tekemisestä 1.2. Toimintalohko(t) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä (ABM/ABB) Meri- ja kalastusasiat Pakolliset rahoitusosuudet kansainvälisille kalastusalan järjestöille ja muille kansainvälisille järjestöille sekä kestävää kalastusta koskeviin sopimuksiin 1.3. Ehdotuksen/aloitteen luonne Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen. Ehdotus/aloite liittyy uuteen toimeen, joka perustuu pilottihankkeeseen tai valmistelutoimeen 3 X Ehdotus/aloite liittyy käynnissä olevan toimen jatkamiseen. Ehdotus/aloite liittyy toimeen, joka on suunnattu uudelleen Tavoitteet Komission monivuotinen strateginen tavoite (monivuotiset strategiset tavoitteet), jonka (joiden) saavuttamista ehdotus/aloite tukee Kestävää kalastusta koskevista sopimuksista neuvotteleminen ja niiden tekeminen kolmansien maiden kanssa ovat linjassa sen yleistavoitteen kanssa, jolla pyritään sallimaan EU:n kalastusalusten pääsy kolmansien maiden talousvyöhykkeillä sijaitseville kalastusalueille ja kehittämään kyseisten maiden kanssa kumppanuus tavoitteena parantaa kalavarojen kestävää hyödyntämistä EU:n vesien ulkopuolella. Kestävää kalastusta koskevilla kumppanuussopimuksilla varmistetaan myös johdonmukaisuus yhteisen kalastuspolitiikan periaatteiden ja muihin EU:n politiikkoihin sisältyvien sitoumusten välillä (kolmansien maiden kalavarojen kestävä hyödyntäminen, laittoman, ilmoittamattoman ja sääntelemättömän eli LISkalastuksen torjunta, kumppanimaiden maailmantalouteen integroituminen ja kalastuksenhoidon parantaminen poliittisella ja taloudellisella tasolla) Erityistavoite (erityistavoitteet) sekä toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä Erityistavoitteet Kestävän kalastuksen edistäminen unionin vesien ulkopuolella, EU:n kalastuksen ylläpitäminen kaukaisilla vesillä sekä EU:n kalastusalan ja kuluttajien etujen 2 3 ABM: Toimintoperusteinen johtaminen ABB: Toimintoperusteinen budjetointi. Sellaisina kuin nämä on määritelty varainhoitoasetuksen 54 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdassa. FI 8 FI

9 suojeleminen neuvottelemalla ja tekemällä rannikkovaltioiden kanssa kalastuskumppanuussopimuksia, jotka ovat linjassa muun EU:n politiikan kanssa. Toiminto (toiminnot) toimintoperusteisessa johtamis- ja budjetointijärjestelmässä: Meri- ja kalastusasiat, unionin kalastusalusten kolmansien maiden vesillä harjoittamaa kalastustoimintaa koskevan hallintokehyksen laatiminen (kestävän kalastuksen sopimukset) (budjettikohta ). FI 9 FI

10 Odotettavissa olevat tulokset ja vaikutukset Selvitys siitä, miten ehdotuksella/aloitteella on tarkoitus vaikuttaa edunsaajien/kohderyhmän tilanteeseen. Pöytäkirjan tekemisellä pyritään säilyttämään EU:n alusten kalastusmahdollisuudet Mauritanian islamilaisen tasavallan kalastusalueella. Pöytäkirjalla myös parannetaan kalavarojen hoitoa ja säilyttämistä, koska siihen sisältyy kalastusalan kestävään kehitykseen liittyvien kansallisten alakohtaisten strategioiden täytäntöönpanoon myönnettävä taloudellinen tuki (alakohtainen tuki) Tulos- ja vaikutusindikaattorit Selvitys siitä, millaisin indikaattorein ehdotuksen/aloitteen toteuttamista seurataan Kalastusmahdollisuuksien käyttöaste (käytettyjen kalastuslupien prosenttiosuus suhteessa pöytäkirjan tarjoamiin mahdollisuuksiin). Saaliita ja sopimuksen kaupallista arvoa koskevien tietojen kerääminen ja analysointi. Vaikutukset työllisyyteen ja lisäarvoon EU:ssa ja EU:n markkinoiden vakauttamiseen (muiden kalastuskumppanuussopimusten kanssa hyväksytyllä tasolla). Teknisten kokousten ja sekakomitean kokousten määrä Ehdotuksen/aloitteen perustelut Tarpeet, joihin ehdotuksella/aloitteella vastataan lyhyellä tai pitkällä aikavälillä a koskevan pöytäkirjan voimassaolo päättyi 15. joulukuuta Euroopan kalastuslaivaston toiminta Mauritanian islamilaisen tasavallan kalastusalueella on keskeytyneenä siihen asti kun uusi pöytäkirja allekirjoitetaan ja sitä aletaan soveltaa väliaikaisesti. Uusi pöytäkirja luo puitteet Euroopan unionin laivaston kalastustoiminnalle Mauritanian islamilaisen tasavallan kalastusalueella. Lisäksi uudella pöytäkirjalla tehostetaan EU:n ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välistä yhteistyötä kestävän kalastuspolitiikan kehittämisen edistämiseksi. Alakohtaista tukea on lisätty edelliseen kauteen nähden, jotta Mauritanian islamilaista tasavaltaa voidaan tukea kalastuksen kestävään kehitykseen liittyvän uuden kansallisen alakohtaisen strategian täytäntöönpanossa EU:n osallistumisesta saatava lisäarvo Jos EU ei toteuttaisi toimenpiteitä uuden pöytäkirjan tekemiseksi, kenttä olisi avoin yksityisille sopimuksille, jotka eivät takaisi kestävää kalastusta. Euroopan unioni toivoo, että Mauritanian islamilainen tasavalta jatkaa kyseisen pöytäkirjan myötä EU:n kanssa tehtävää tehokasta yhteistyötä erityisesti laittoman kalastuksen torjunnan alalla Vastaavista toimista saadut kokemukset Osapuolet vahvistivat Mauritanian alueella saatujen viimeaikaisten saaliiden sekä käytettävissä olevien tieteellisten arvioiden ja lausuntojen perusteella kalastusluokkien 1, 2, 3, 6 ja 7 osalta sallitun saaliin ( tonnia) ja tonnikalan osalta viitesaalismäärän ( tonnia vuodessa). Alakohtaisessa tuessa on otettu FI 10 FI

11 huomioon kansallisen kalastusstrategian prioriteetit ja tarve vahvistaa Mauritanian kalastushallinnon valmiuksia Yhteensopivuus muiden kyseeseen tulevien välineiden kanssa ja mahdolliset synergiaedut Kalastuskumppanuussopimusten nojalla maksetut varat ovat kumppaneina olevien kolmansien maiden talousarvioissa liikkuvia tuloja. Edellytyksenä kalastuskumppanuussopimusten tekemiselle ja jatkamiselle on kuitenkin se, että osa näistä varoista käytetään asianomaisen maan alakohtaisen politiikan mukaisten toimien toteuttamiseen. Rahoitus sopii yhteen kalastusalalla toteutettaviin kansallisiin hankkeisiin ja/tai ohjelmiin muista kansainvälisistä lähteistä saatavan rahoituksen kanssa. FI 11 FI

12 1.6. Toiminnan ja sen rahoitusvaikutusten kesto X Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kesto on rajattu. X Ehdotus/aloite, joka on voimassa neljä vuotta allekirjoituspäivästä. X Rahoitusvaikutukset alkavat vuonna 2015 ja päättyvät vuonna Ehdotuksen/aloitteen mukaisen toiminnan kestoa ei ole rajattu. Käynnistysvaihe alkaa vuonna VVVV ja päättyy vuonna VVVV, minkä jälkeen toteutus täydessä laajuudessa Hallinnointitapa (hallinnointitavat) 4 Huomautukset: Vuoden 2015 talousarviosta lähtien X Suora hallinnointi, jonka komissio toteuttaa käyttämällä X yksiköitään, myös unionin edustustoissa olevaa henkilöstöään toimeenpanovirastoja Hallinnointi yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa Välillinen hallinnointi, jossa täytäntöönpanotehtäviä on siirretty kolmansille maille tai niiden nimeämille elimille kansainvälisille järjestöille ja niiden erityisjärjestöille (tarkennettava) Euroopan investointipankille ja Euroopan investointirahastolle varainhoitoasetuksen 208 ja 209 artiklassa tarkoitetuille elimille julkisoikeudellisille yhteisöille sellaisille julkisen palvelun tehtäviä hoitaville yksityisoikeudellisille elimille, jotka antavat riittävät rahoitustakuut jäsenvaltion yksityisoikeuden mukaisille elimille, joille on annettu tehtäväksi julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuden täytäntöönpano ja jotka antavat riittävät rahoitustakuut henkilöille, joille on annettu tehtäväksi toteuttaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen V osaston mukaisia erityistoimia ja jotka nimetään varainhoitoasetuksen 49 artiklan mukaisessa perussäädöksessä. Jos käytetään useampaa kuin yhtä hallinnointitapaa, huomautuksille varatussa kohdassa olisi annettava lisätietoja. 4 Kuvaukset eri hallinnointitavoista ja viittaukset varainhoitoasetukseen ovat saatavilla budjettipääosaston verkkosivuilla osoitteessa FI 12 FI

13 2. HALLINNOINTI 2.1. Seuranta- ja raportointisäännöt Ilmoitetaan sovellettavat aikavälit ja edellytykset Komissio (MARE-pääosasto yhdessä Mauritaniaan sijoittautuneen kalastusattaseansa ja Euroopan unionin Nouakchottissa sijaitsevan edustuston kanssa) varmistaa pöytäkirjan täytäntöönpanon säännöllisen seurannan erityisesti toimijoiden kalastusmahdollisuuksien käytön ja saalistietojen osalta. Lisäksi kalastuskumppanuussopimuksessa määrätään vähintään yhdestä vuosittaisesta sekakomitean kokouksesta, jossa komissio ja Mauritanian islamilainen tasavalta kartoittavat sopimuksen ja sen pöytäkirjan täytäntöönpanoa ja tekevät tarvittaessa mukautuksia suunnitelmaan ja tapauksen mukaan pöytäkirjan taloudelliseen korvaukseen Hallinnointi- ja valvontajärjestelmä Todetut riskit Kalastuspöytäkirjan täytäntöönpanoon liittyy tiettyjä riskejä, erityisesti se, että alakohtaisen kalastuspolitiikan rahoittamiseen osoitettuja määriä ei jaeta sovitun mukaisesti (aliohjelmointi) Tiedot sisäisestä valvontajärjestelmästä Alakohtaisen politiikan suunnittelusta ja toteuttamisesta on käytävä sopimuksessa ja pöytäkirjassa määrättyä tiivistä vuoropuhelua. Valvontamenetelmiin kuuluu myös pöytäkirjan 3 artiklassa tarkoitettujen tulosten yhteinen analysointi. Lisäksi sopimukseen ja pöytäkirjaan sisältyy lausekkeita niiden soveltamisen keskeyttämisestä tietyin edellytyksin ja tietyissä olosuhteissa Arvio tarkastusten kustannustehokkuudesta ja odotettavissa olevasta virheriskin tasosta 2.3. Toimenpiteet petosten ja sääntöjenvastaisuuksien ehkäisemiseksi Ilmoitetaan käytössä olevat ja suunnitellut torjunta- ja suojatoimenpiteet Komissio sitoutuu luomaan säännöllisen poliittisen vuoropuhelun ja neuvotteluyhteyden Mauritanian islamilaisen tasavallan kanssa, jotta sopimuksen ja pöytäkirjan hallinnointia voitaisiin parantaa ja EU:n panosta kalavarojen kestävään hoitoon lisätä. Kaikkiin komission kalastussopimusten nojalla suorittamiin maksuihin sovelletaan kaikissa tapauksissa komission tavanomaisia talousarvio- ja rahoitusmenettelyitä ja -sääntöjä. Näin voidaan muun muassa tunnistaa varmuudella kolmansien valtioiden pankkitilit, joille taloudellinen korvaus maksetaan. Pöytäkirjan 2 artiklan 8 kohdassa ja 3 artiklan 3.10 kohdassa vahvistetaan, että kalastusalueille pääsyyn liittyvä taloudellinen korvaus ja alakohtainen tuki maksetaan valtionkassan tilille Mauritanian keskuspankissa. FI 13 FI

14 3. EHDOTUKSEN/ALOITTEEN ARVIOIDUT RAHOITUSVAIKUTUKSET 3.1. Kyseeseen tulevat monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeet ja menopuolen budjettikohdat Talousarviossa jo olevat budjettikohdat Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Moniv. rahoituskeh yksen otsake Numero [Nimi... ] Budjettikohta JM/EI-JM (5) Määrärahalaji EFTAmailta 6 ehdokas mailta 7 Rahoitusosuudet kolman silta mailta varainhoitoasetuk sen 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet Laatia unionin kalastusalusten kolmansien maiden vesillä harjoittamaa kalastustoimintaa koskeva hallintokehys (kestävän kalastuksen sopimukset) Meri- ja kalastusasioiden toimintalohkon tukimenot Muu kuin operatiivinen hallinnollinen ja tekninen apu JM EI EI EI EI EI-JM EI EI EI EI Uudet perustettaviksi esitetyt budjettikohdat (ei sovelleta) Monivuotisen rahoituskehyksen otsakkeiden ja budjettikohtien mukaisessa järjestyksessä Moniv. rahoituskeh yksen otsake Numero [Nimi....] Budjettikohta Määrärahalaji JM/EI-JM EFTAmailta ehdokas mailta Rahoitusosuudet kolman silta mailta varainhoitoasetuk sen 21 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut rahoitusosuudet [XX.YY.YY.YY] KYLLÄ/ EI KYLLÄ/ EI KYLLÄ/ EI KYLLÄ/EI JM = jaksotetut määrärahat; EI-JM = jaksottamattomat määrärahat. EFTA: Euroopan vapaakauppaliitto. Ehdokasmaat ja soveltuvin osin Länsi-Balkanin mahdolliset ehdokasmaat. FI 14 FI

15 3.2. Arvioidut vaikutukset menoihin Yhteenveto arvioiduista vaikutuksista menoihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Monivuotisen rahoituskehyksen otsake Numero 2 Kestävä kasvu: luonnonvarat MARE-pääosasto YHTEENSÄ Toimintamäärärahat Budjettikohdan numero Budjettikohdan numero Maksut (2 a) Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat 8 Sitoumukset (1) 59,125 59,125 59,125 59, ,5 Maksut (2) 59,125 59,125 59,125 59, ,5 Sitoumukset (1a) Budjettikohdan numero (3) 0,151 0,151 0,151 0,231 0,684 MARE-pääosaston Määrärahat YHTEENSÄ Sitoumukset Maksut =1+1a +3 59,276 59,276 59,276 59, ,184 =2+2a +3 59,276 59,276 59,276 59, ,184 Toimintamäärärahat YHTEENSÄ Sitoumukset (4) 59,125 59,125 59,125 59, ,5 8 Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta. Määräraha kattaa erityisesti kustannukset, jotka aiheutuvat EU:n asiantuntijoiden osallistumisesta riippumattoman yhteisen tiedekomitean vuosikokouksiin (pöytäkirjan 4.1 artikla), sekä pöytäkirjan viimeisenä soveltamisvuonna tehtävästä jälkiarvioinnista (minkä vuoksi kohdan määrärahoja lisätään vuonna 2018). FI 15 FI

16 Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 2 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ Maksut (5) 59,125 59,125 59,125 59, ,5 (6) 0,151 0,151 0,151 0,231 0,684 Sitoumukset = ,276 59,276 59,276 59, ,184 Maksut = ,276 59,276 59,276 59, ,184 Jos ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia useampaan otsakkeeseen: EI SOVELLETA Toimintamäärärahat YHTEENSÄ Sitoumukset (4) Maksut (5) Tiettyjen ohjelmien määrärahoista katettavat hallintomäärärahat YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1 4 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (viitemäärä) (6) Sitoumukset =4+ 6 Maksut =5+ 6 FI 16 FI

17 Monivuotisen rahoituskehyksen otsake 5 Hallintomenot milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) YHTEENSÄ PÄÄOSASTO: MARE Henkilöresurssit 0,210 0,210 0,210 0,210 0,840 Muut hallintomenot 0,03 0,03 0,03 0,03 0,12 MARE-pääosasto YHTEENSÄ Määrärahat 0,24 0,24 0,24 0,24 0,96 MARE-pääosaston OTSAKKEESEEN 5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ (Sitoumukset yhteensä = maksut yhteensä) 0,24 0,24 0,24 0,24 0,96 milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) YHTEENSÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEISIIN 1 5 kuuluvat määrärahat YHTEENSÄ Sitoumukset 59,496 59,496 59,496 59, ,064 Maksut 59,496 59,496 59,496 59, ,064 FI 17 FI

18 Lkm Lkm Lkm Lkm Lkm Lkm Lkm Arvioidut vaikutukset toimintamäärärahoihin Ehdotus/aloite ei edellytä toimintamäärärahoja. x Ehdotus/aloite edellyttää toimintamäärärahoja seuraavasti: Maksusitoumusmäärärahat, milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tavoitteet ja tuotokset TUOTOKSET ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) YHTEENSÄ Tyyp pi 9 Keski määr. kustan nukset Kus tannus Kus tannus Kus tannus Kustan nus Kus tan nus Kus tannus Kus tannus Luku määrä yhteen sä Kustan nukset yhteensä ERITYISTAVOITE Lisenssit aluksille alakohtainen vuotuinen t/vuosi tuki 4,125 4,125 4,125 4,125 4,125 16,5 Välisumma erityistavoite 1 59,125 59,125 59,125 59, ,5 ERITYISTAVOITE 2... Tuotos Välisumma erityistavoite 2 KUSTANNUKSET YHTEENSÄ 59,125 59,125 59,125 59, , Tuotokset ovat tuloksena olevia tuotteita ja palveluita (esim. rahoitettujen opiskelijavaihtojen määrä tai rakennetut tiekilometrit). Kuten kuvattu kohdassa Erityistavoitteet. FI 18 FI

19 Arvioidut vaikutukset hallintomäärärahoihin Yhteenveto Ehdotus/aloite ei edellytä hallintomäärärahoja. x Ehdotus/aloite edellyttää hallintomäärärahoja seuraavasti: milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) YHTEEN SÄ Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5 Henkilöresurssit 0,210 0,210 0,210 0,210 0,840 Muut hallintomenot 0,03 0,03 0,03 0,03 0,12 Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKE 5, välisumma 0,240 0,240 0,240 0,240 0,96 Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät 11 Henkilöresurssit 0,125 0,125 0,125 0,125 0,5 Muut hallintomenot Monivuotisen rahoituskehyksen OTSAKKEESEEN 5 sisältymättömät, välisumma 0,026 0,026 0,026 0,1006 0,184 0,151 0,151 0,151 0,231 0,684 YHTEENSÄ 0,391 0,391 0,391 0,471 1,644 Hallintomäärärahojen tarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetuilla pääosaston määrärahoilla ja/tai pääosastossa toteutetulla määrärahojen uudelleenjärjestelyillä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa. 11 Tekninen ja/tai hallinnollinen apu sekä EU:n ohjelmien ja/tai toimien toteuttamiseen liittyvät tukimenot (entiset BA-budjettikohdat), epäsuora ja suora tutkimustoiminta. FI 19 FI

20 Henkilöresurssien arvioitu tarve Ehdotus/aloite ei edellytä henkilöresursseja. x Ehdotus/aloite edellyttää henkilöresursseja seuraavasti: arvio kokoaikaiseksi henkilöstöksi muutettuna Henkilöstötaulukkoon sisältyvät virat/toimet (virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt) (päätoimipaikka ja komission edustustot) XX (edustustot EU:n ulkopuolella) XX (epäsuora tutkimustoiminta) (suora tutkimustoiminta) Ulkopuolinen henkilöstö (kokoaikaiseksi muutettuna) (kokonaismäärärahoista katettavat sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö) XX (sopimussuhteiset ja paikalliset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat, vuokrahenkilöstö ja nuoremmat asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa) päätoimipaikassa - EU:n ulkop. edustustoissa XX (epäsuora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö) (suora tutkimustoiminta: sopimussuhteiset toimihenkilöt, kansalliset asiantuntijat ja vuokrahenkilöstö) Muu budjettikohta (täsmennettävä) YHTEENSÄ XX viittaa kyseessä olevaan toimintalohkoon eli talousarvion osastoon. Henkilöresurssien tarve katetaan toimen hallinnointiin jo osoitetulla pääosaston henkilöstöllä ja/tai pääosastossa toteutettujen henkilöstön uudelleenjärjestelyjen tuloksena saadulla henkilöstöllä sekä tarvittaessa sellaisilla lisäresursseilla, jotka toimea hallinnoiva pääosasto voi saada käyttöönsä vuotuisessa määrärahojen jakomenettelyssä talousarvion puitteissa. Kuvaus henkilöstön tehtävistä: Virkamiehet ja väliaikaiset toimihenkilöt Sopimuksen hallinnointi ja rahoituksen täytäntöönpano (lisenssit, saaliiden seuranta, maksut, alakohtainen tuki), sekakomitean kokousten ja seuraavaa pöytäkirjaa koskevien neuvottelujen valmistelu ja niihin osallistuminen, säädösten valmistelu, kirjeenvaihto, tekninen ja tieteellinen tuki vastaava virkamies + rahoitusavustaja + sihteeristö + yksikönpäällikkö/ yksikönpäällikön sijainen + tieteellinen ja tekninen tuki, lisenssejä ja saaliita koskevien tietojen keruu: 1 kokoaikavastaava / euroa vuodessa (yksikönpäällikkö, lisenssejä käsittelevä virkamies, sihteeristö ja rahoitusavustaja) AC = sopimussuhteiset toimihenkilöt; AL = paikalliset toimihenkilöt; END = kansalliset asiantuntijat; INT = vuokrahenkilöstö; JED = nuoremmat asiantuntijat EU:n ulkopuolisissa edustustoissa. Toimintamäärärahoista katettavan ulkopuolisen henkilöstön enimmäismäärä (entiset BAbudjettikohdat). FI 20 FI

21 Ulkopuolinen henkilöstö Sopimuksen ja alakohtaisen tuen täytäntöönpanon seuranta Arvio: Arviolta 2 kokoaikavastaavaa, josta 1 kokoaikavastaava / euroa vuodessa (vastaava virkamies, kansallinen asiantuntija) ja 1 kokoaikavastaava / euroa vuodessa (sopimussuhteinen toimihenkilö edustustossa). FI 21 FI

22 Yhteensopivuus nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen kanssa x Ehdotus/aloite on nykyisen monivuotisen rahoituskehyksen mukainen. Ehdotus/aloite edellyttää rahoituskehyksen asianomaisen otsakkeen rahoitussuunnitelman muuttamista. Selvitys rahoitussuunnitelmaan tarvittavista muutoksista, mainittava myös kyseeseen tulevat budjettikohdat ja määrät Ehdotus/aloite edellyttää joustovälineen varojen käyttöön ottamista tai monivuotisen rahoituskehyksen tarkistamista 14. Selvitys tarvittavista toimenpiteistä, mainittava myös kyseeseen tulevat rahoituskehyksen otsakkeet, budjettikohdat ja määrät Ulkopuolisten tahojen osallistuminen rahoitukseen Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen ei osallistu ulkopuolisia tahoja. Ehdotuksen/aloitteen rahoittamiseen osallistuu ulkopuolisia tahoja seuraavasti (arvio): milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) N N+1 N+2 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Yhteensä Rahoitukseen osallistuva taho Yhteisrahoituksella katettavat määrärahat YHTEENSÄ 14 Katso (vuodet kattavan) toimielinten sopimuksen 19 ja 24 kohta. FI 22 FI

23 3.3. Arvioidut vaikutukset tuloihin x Ehdotuksella/aloitteella ei ole vaikutuksia tuloihin. Ehdotuksella/aloitteella on vaikutuksia tuloihin seuraavasti: vaikutukset omiin varoihin vaikutukset sekalaisiin tuloihin milj. euroa (kolmen desimaalin tarkkuudella) Tulopuolen budjettikohta Käytettävissä olevat määrärahat kuluvana varainhoito vuonna N N+1 N+2 Ehdotuksen/aloitteen vaikutus 15 N+3 ja näitä seuraavat vuodet (ilmoitetaan kaikki vuodet, joille ehdotuksen/aloitteen vaikutukset ulottuvat, ks. kohta 1.6) Momentti.. Vastaava(t) menopuolen budjettikohta (budjettikohdat) käyttötarkoitukseensa sidottujen sekalaisten tulojen tapauksessa: Selvitys tuloihin kohdistuvan vaikutuksen laskentamenetelmästä 15 Perinteiset omat varat (tulli- ja sokerimaksut) on ilmoitettava nettomääräisinä eli bruttomäärästä on vähennettävä kantokuluja vastaava 25 prosentin osuus. FI 23 FI

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0227 (NLE) 12575/15 PECHE 328 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0229 (NLE) 12598/15 PECHE 334 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0228 (NLE) 12576/15 PECHE 329 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 1. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 467 final 2015/0224 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Liberian tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja sen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 484 final 2017/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 486 final 2017/0223 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 683 final 2014/0319 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.7.2015 COM(2015) 346 final 2015/0152 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Tanskan hallituksen ja Grönlannin maakuntahallituksen välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.9.2014 COM(2014) 547 final 2014/0253 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Senegalin tasavallan välisen kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. syyskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. syyskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. syyskuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0222 (NLE) 12265/17 PECHE 336 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 15. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0153 (NLE) 11009/15 PECHE 258 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 16. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2018 COM(2018) 502 final 2018/0266 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Norsunluurannikon tasavallan ja Euroopan yhteisön välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 465 final 2015/0222 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS kumppanuussopimuksen täytäntöönpanopöytäkirjan mukaisten kalastusmahdollisuuksien jakamisesta FI FI 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2017 COM(2017) 87 final 2017/0039 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta annetun asetuksen (EU) N:o 216/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.10.2014 COM(2014) 684 final 2014/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisön ja Madagaskarin tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2013 COM(2013) 560 final 2013/0271 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS neuvoston asetuksen (EY) N:o 1083/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietyille

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.9.2017 COM(2017) 483 final 2017/0221 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritiuksen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen kalastusmahdollisuuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.3.2017 COM(2017) 125 final 2017/0053 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin ja Mauritanian islamilaisen tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.8.2017 COM(2017) 434 final 2017/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.2.2017 COM(2017) 64 final 2017/0020 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU Meksiko-sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta 23 päivänä maaliskuuta 2000 tehdyn

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2018 COM(2018) 498 final 2018/0265 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse taloudellisen,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.2.2019 COM(2019) 55 final 2019/0027 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta siltä osin kuin kyseessä ovat nuorisotyöllisyysaloitteen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2014 COM(2014) 298 final 2014/0154 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Ukrainan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 COM(2018) 72 final 2018/0034 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Marokon kuningaskunnan osallistumista Välimeren alueen tutkimus- ja innovointikumppanuuteen (PRIMA) koskevat

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.7.2014 COM(2014) 495 final 2014/0227 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Färsaarten välisen tieteellistä ja teknologista yhteistyötä koskevan sopimuksen, jonka

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI

ANNEX LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2018 COM(2018) 231 final ANNEX LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI.eu-aluetunnuksen toteuttamisesta ja toiminnasta ja asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 COM(2019) 129 final 2019/0071 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kap Verden tasavallan ja Euroopan yhteisön välisen kalastuskumppanuussopimuksen täytäntöönpanoa koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.8.2013 COM(2013) 583 final 2013/0282 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Venäjän federaation hallituksen välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2015 COM(2015) 365 final 2015/0160 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan aluekehitysrahastoa, Euroopan sosiaalirahastoa, koheesiorahastoa, Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 72 final 2015/0037 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sinievätonnikalan suojelemista koskevan yleissopimuksen laajennetun komission jäsenyyden saamiseksi käytävän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2011 KOM(2011) 228 lopullinen 2011/0097 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Kap Verden tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa määrättyjen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 656 final 2014/0303 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sen hyväksymisestä, että komissio tekee Euroopan atomienergiayhteisön puolesta Euroopan unionin ja Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0160 (COD) 11069/15 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 20. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.7.2017 COM(2017) 385 final 2017/0163 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Luova Eurooppa -ohjelman (2014 2020) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1295/2013

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.9.2018 COM(2018) 614 final 2018/0322 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) N:o 1303/2013 muuttamisesta a 2021 2023 koskevien vuotuisten ennakkomaksujen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2017 COM(2017) 336 final 2017/0139 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja Brasilian liittotasavallan tiede- ja teknologiayhteistyötä koskevan sopimuksen uusimisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 658 final 2014/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Sveitsin valaliiton välisen tiede- ja teknologiayhteistyötä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2015 COM(2015) 46 final 2015/0026 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0139 (NLE) 10632/17 RECH 247 RELEX 568 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 22. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2015 COM(2015) 286 final ANNEXES 1 to 3 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.6.2018 COM(2018) 376 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta neuvottelut aavan meren kalavarojen säilyttämistä ja hoitoa

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 141 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2018) 141 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. maaliskuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0067 (NLE) 7423/18 RECH 113 USA 11 RELEX 252 EHDOTUS Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.11.2013 COM(2013) 771 final 2013/0379 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkoihin ja eläkkeisiin sovellettavien korjauskertoimien

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.1.2019 COM(2019) 65 final 2019/0030 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Erasmus+ -ohjelman käynnissä olevien oppimiseen liittyvien liikkuvuustoimien jatkamista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0247 (COD) 12963/17 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 5. lokakuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: FSTR

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.11.2013 COM(2013) 757 final 2013/0367 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS maatilojen rakennetutkimuksista ja maatalouden tuotantomenetelmiä koskevasta tutkimuksesta

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.4.2018 COM(2018) 240 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa Euroopan unionin puolesta neuvottelut kestävää kalastusta koskevan kumppanuussopimuksen ja pöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2013 COM(2013) 155 final 2013/0084 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön työvoimaa koskevan otantatutkimuksen järjestämisestä annetun neuvoston

Lisätiedot

Bryssel COM(2015) 451 final. ANNEXES 1 to 4 LIITTEET

Bryssel COM(2015) 451 final. ANNEXES 1 to 4 LIITTEET EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.9.2015 COM(2015) 451 final ANNEXES 1 to 4 LIITTEET ehdotukseen neuvoston päätökseksi Italian, Kreikan ja Unkarin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten

Lisätiedot

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Uwe CORSEPIUS, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. helmikuuta 2014 (OR. en) 6054/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0013 (NLE) AGRI 68 AGRIORG 16 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 30. tammikuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0102(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0102(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 29.8.2013 2013/0102(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Norsunluurannikon tasavallan välisessä sopimuksessa

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2013 COM(2013) 533 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE OLAFin hallinnon parantaminen

Lisätiedot

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS

SÄÄDÖKSEEN LIITTYVÄ RAHOITUSSELVITYS KOM(2001) 422 lopullinen - 2001/0168 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan talousyhteisön ja Senegalin tasavallan hallituksen välisessä Senegalin rannikon edustalla harjoitettavaa kalastusta koskevassa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.7.2014 COM(2014) 454 final 2014/0211 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Biskajanlahden sardellin kalastusmahdollisuuksien vahvistamisesta kalastuskaudeksi 2014/2015 FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2016 COM(2016) 426 final 2016/0196 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS oliiviöljyä ja syötäväksi tarkoitettuja oliiveja koskevan vuoden 2015 kansainvälisen sopimuksen allekirjoittamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2016 COM(2016) 94 final 2016/0057 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.12.2017 COM(2017) 825 final 2017/0334 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2017/825 muuttamisesta rakenneuudistusten tukiohjelman rahoituspuitteiden

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.1.2018 COM(2018) 1 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta neuvottelut Marokon kuningaskunnan kanssa tehdyn kalastuskumppanuussopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006 muuttamisesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.6.2011 KOM(2011) 336 lopullinen 2011/0147 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan globalisaatiorahaston perustamisesta annetun asetuksen (EY) N:o 1927/2006

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.8.2012 COM(2012) 456 final 2012/0221 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS toimielinten historiallisten arkistojen tallettamista Firenzen yliopistolliseen Eurooppainstituuttiin koskevan

Lisätiedot

LIITTEET Muistio SM , KOM(2011) 910 lopullinen, KOM(2011) 913 lopullinen, KOM(2011) 910 slutlig, KOM(2011( 913 slutlig

LIITTEET Muistio SM , KOM(2011) 910 lopullinen, KOM(2011) 913 lopullinen, KOM(2011) 910 slutlig, KOM(2011( 913 slutlig Sisäasiainministeriö E-KIRJE SM2012-00113 PO Huhtamäki Jouko 07032012 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission ehdotus euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi euron suojaamista rahanväärennykseltä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 9490 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 9490 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. tammikuuta 216 (OR. en) 15428/15 SAATE Lähettäjä: ASIM 178 NT 2 RELEX 161 COMIX 79 Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.6.2014 COM(2014) 340 final 2014/0173 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta prosessuaalisten takeiden valvojan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.1.2019 COM(2019) 64 final 2019/0031 (APP) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS unionin yleisen talousarvion toteuttamiseen ja rahoitukseen vuonna 2019 liittyvistä toimenpiteistä ottaen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. fi) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. fi) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 31. maaliskuuta 2017 (OR. fi) Toimielinten välinen asia: 2017/0036 (NLE) 7892/17 RECH 100 ATO 12 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 23. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0184 (NLE) 11636/17 COEST 212 ELARG 62 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 3. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.7.2014 COM(2014) 438 final 2014/0203 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisen oliivineuvoston jäsenneuvostossa esitettävästä Euroopan unionin kannasta, joka koskee oliiviöljyä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan tilasto-ohjelmasta annetun asetuksen (EU) N:o 99/2013 muuttamisesta

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Euroopan tilasto-ohjelmasta annetun asetuksen (EU) N:o 99/2013 muuttamisesta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.7.2013 COM(2013) 525 final 2013/0249 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan tilasto-ohjelmasta 2013 2017 annetun asetuksen (EU) N:o 99/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.2.2016 COM(2016) 84 final 2016/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin sekä Islannin, Liechtensteinin ruhtinaskunnan ja Norjan kuningaskunnan välisen, vuosia 2014

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta

Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.4.2011 KOM(2011) 162 lopullinen 2011/0070 (APP) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virallisen lehden sähköisestä julkaisemisesta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.3.2018 COM(2018) 151 final Suositus NEUVOSTON PÄÄTÖS komission valtuuttamisesta aloittamaan Euroopan unionin puolesta Marokon kuningaskunnan kanssa käytävät neuvottelut kalastuskumppanuussopimuksen

Lisätiedot

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Muutettu ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.6.2012 COM(2012) 49 final/2 2008/0255 (COD) CORRIGENDUM Annule et remplace le document COM(2012) 49 final du 10.02.2012 Concerne toutes les versions linguistiques (correction

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 10.12.2013 COM(2013) 896 final 2013/0439 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan unionin virkamiesten ja muun henkilöstön palkkojen ja eläkkeiden sekä

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0329(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0329(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2014/0329(NLE) 1.4.2015 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Kap Verden tasavallan välisessä kalastuskumppanuussopimuksessa

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.8.2016 COM(2016) 547 final 2016/0261 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 1920/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse uusia psykoaktiivisia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2016 COM(2016) 241 final 2016/0128 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tuulenkalan kalastusmahdollisuuksien osalta tietyillä unionin vesillä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.12.2018 COM(2018) 833 final 2018/0426 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamista Euroopan unionista ja Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2016 COM(2016) 202 final 2016/0110 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS tilinpäätösraportointiin ja tilintarkastukseen liittyvien yksittäisten toimien tukemiseksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final 2016/0155 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.10.2016 COM(2016) 629 final 2016/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS vuoden 1994 tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (GATT) XXIV artiklan 6 kohdan ja XXVIII artiklan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.9.2017 COM(2017) 556 final 2017/0241 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS 5 päivänä lokakuuta 2006 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 1563/2006 hyväksytyn Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Korhonen Kaisa(VNK) JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta EU/2012/1371

Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS VNEUS Korhonen Kaisa(VNK) JULKINEN. EDUSKUNTA Suuri valiokunta EU/2012/1371 Valtioneuvoston EU-sihteeristö E-KIRJE VNEUS2012-00496 VNEUS Korhonen Kaisa(VNK) 13.09.2012 JULKINEN EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia EU / Komission ehdotus neuvoston asetukseksi toimielinten historiallisten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.6.2014 COM(2014) 370 final 2014/0188 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS liittymisen huomioon ottamiseksi tehdyn pöytäkirjan allekirjoittamisesta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2016 COM(2016) 123 final 2016/0068 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EU) 2016/72 muuttamisesta tiettyjen kalastusmahdollisuuksien osalta FI FI PERUSTELUT 1. EHDOTUKSEN

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.6.2018 COM(2018) 453 final 2018/0239 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS sääntelemättömän aavan meren kalastuksen ehkäisemiseksi Pohjoisen jäämeren keskiosassa tehdyn sopimuksen

Lisätiedot