KAINUUN KRIISIKESKUS. Toimintakertomus Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAINUUN KRIISIKESKUS. Toimintakertomus 2014. Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry"

Transkriptio

1 KAINUUN KRIISIKESKUS Toimintakertomus 2014 Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry

2 Kainuun kriisikeskuksen toimintakertomus 2014 SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 1. KAINUUN KRIISIKESKUKSEN HALLINNOINTI JA RESURSSIT Kainuun kriisikeskus kehittämishankkeen hallinnointi Kainuun kriisikeskuksen resurssit Työntekijät Tilat Kalusteet Laitteet Muut ulkopuoliset ostot 5 2. KAINUUN KRIISIKESKUKSEN TAPAHTUMAT, VIERAILIJAT JA YHTEISTYÖSTÄ SOPIMINEN 6 3. KAINUUN KRIISIKESKUKSEN VARSINAINEN TOIMINTA Vastaanottokäynnit Puhelinauttaminen Tukihenkilötoiminta Ryhmät 9 4. TYÖNTEKIJÖIDEN KOULUTTAUTUMINEN JA TUTUSTUMISKÄYNNIT 9 5. MUU YHTEISTYÖ TIEDOTTAMINEN KRIISIKESKUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI MUU TYÖ TYÖNTEKIJÖIDEN LOMAT 14

3 3. YLEISTÄ Kainuun alueen erityispiirteinä ja hyvinvoinnin uhkatekijöinä ovat korkea työttömyys, muuttotappio, syrjäytymisen uhka ja korkeat itsemurhaluvut. Ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön pystytään vastaamaan rajallisesti. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen keskeisenä tavoitteena vuosille on lapsiperheiden ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja ongelmien varhainen tunnistaminen, päihde- ja mielenterveysongelmien ehkäiseminen ja varhainen tunnistaminen sekä ikääntyvien toimintakyvyn ylläpitäminen. Painoalueina ovat myös kansansairauksien ehkäisy mm. mielenterveydenhäiriöt ja varhainen puuttuminen liikkumattomuuteen, tupakointiin, alkoholiin ja muihin päihteiden käyttöön, ensisijaisesti elintapamuutosten kautta. Kuntalaisten osallisuuden vahvistuminen on näiden linjausten keskiössä. Ennalta ehkäisevää työtä tehdään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja sovitaan rooleista mm. yleishyödyllisten yhteisöjen ja järjestöjen kanssa. (Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän Terveydenhuollon järjestämissuunnitelma ) Yhteistyö Kainuun Sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän kanssa tarjoaa mahdollisuuden ja hyvän yhteistyöfoorumin kehittää ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä ja kriisityön mallia Kainuun alueella. Kriisityön tavoitteena on tarjota akuutissa kriisissä olevalle psykososiaalista keskustelu- ja neuvontatukea. Kriisitilanteita ovat mm. oma- tai läheisen sairastuminen, avioero, ihmissuhdeongelmat, työttömyys tai läheisen itsemurha.

4 4. 1. KAINUUN KRIISIKESKUKSEN HALLINNOINTI JA RESURSSIT 1.1. Kainuun kriisikeskus kehittämishankkeen hallinnointi Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry koordinoi ja hallinnoi Kainuun kriisikeskuksen toimintaa. Kainuun kriisikeskus on käynnistämishanke vuosille Kainuun kriisikeskus on uusin, Suomen 20. kriisikeskus. Suomen Mielenterveysseura ohjeistaa ja verkottaa valtakunnallisesti kriisikeskustoimintaa sekä vapaaehtoista tukihenkilötoimintaa. Hanketta avustaa Raha-automaattiyhdistys 100%:sti Kainuun kriisikeskuksen resurssit Työntekijät Kevään 2014 aikana Kainuun kriisikeskus -kehittämishankkeeseen rekrytoitiin kaksi kokopäiväistä työntekijää. Työpaikat olivat avoinna Kainuun Te-palveluiden sivuilla kaksi kertaa, sopivien hakijaehdokkaiden löytymiseksi. Toiminnanjohtajaksi valittiin psykiatrinen sairaanhoitaja Sari Huovinen ja kriisityöntekijäksi mt-sairaanhoitaja Sanna Koistinen. Kriisityöntekijä aloitti työnsä ja toiminnanjohtaja Työntekijät työskentelivät hankkeessa vuoden loppuun saakka. Lisäksi hankkeessa avustavissa tehtävissä oli yksi työkokeilija kolme kuukautta ja toinen työkokeilija yhden kuukauden. Kajaanin Ammattikorkeakoulun sairaanhoidon opiskelija - harjoittelijoita oli kaksi henkilöä, molemmat kuusi viikkoa Tilat Kainuun kriisikeskuksen tilat vuokrattiin valmiiksi jo helmikuussa 2014 Kajaanin kaupungilta, osoitteesta Satamakatu 2 B Kajaani. Helmikuun tilavuokralasku saatiin myöhemmin mitätöidä Kajaanin kaupungin luvalla, koska tiloihin tuotiin tavaraa vasta maaliskuussa. Tilat olivat lähellä Kajaanin kaupungin keskustaa Kajaanin pääterveysaseman yhteydessä, Kainuun A-klinikan yläkerrassa, kolmannessa kerroksessa. Tilaa oli vuokralla 57 neliötä ja neliö vuokrahinta oli 10 euroa. Tilaa oli käytössä kaksi toimistohuonetta ja yksi ryhmähuone sekä yhteiset keittiö ja sosiaaliset tilat toisen samassa kerroksessa toimivan toisen toimijan kanssa.

5 5. Siivouspalvelu otettiin Kajaanin kaupungin Mamselli liikelaitokselta, joka saatiin edullisesti kaupungin tiloissa vuokralla olemisen johdosta. Koska kriisikeskukselle ei ollut hissiä, niin liikuntarajoitteisten asiakkaiden vuoksi saatiin tapaamisissa tarvittaessa käyttää lähellä sijaitsevan Kainuun Sosiaalipalvelukeskuksen katutason neuvotteluhuonetta. Kajaanin kaupungin kiinteistö- ja huolto tekivät tiloihin tarvittavat remontit ja korjaukset sekä auttoivat sisustamiseen liittyvissä kiinnittämisissä. KaMi ry:n Nuorimieli hankkeesta kävi nuori maalaamassa taidemaalauksen ryhmähuoneen seinälle Kalusteet Kriisikeskuksen kalustaminen tapahtui aiemmin tiloissa olleen Kajaanin Mamsellin tiloihin jättämillä kalusteilla, pääterveysaseman varastosta haetuilla kalusteilla, Kuopion Ikeasta, Kajaanin Stemmasta ostetuilla ja lahjoituksena saaduilla kalusteilla sekä Kajaanin Sotkasta ja Jyskistä ostetuilla kalusteilla. Lisäksi työntekijät toivat kotoa joitakin kalusteita. Muut pienemmät käyttö ja konttoritarvikkeet ostettiin hinta-laatuvertailujen perusteella Laitteet Maaliskuussa 2014 ostettiin Kajaanin Kaisanetiltä kaksi Lenovo tietokonetta ja niihin yritysohjelmapaketit sekä vuoden virustorjuntaohjelma. Kaisanetiltä ostettiin myös tulostin/kopiokone sekä kolme Samsung -matkapuhelinta DNA:n osamaksukytkykaupalla yhdessä kuukausiliittymien kanssa. Elokuussa ostettiin videotykki tarjousten perusteella Muut ulkopuoliset ostot Pankkina toimi Kainuun Osuuspankki, missä yhdistyksellä oli tilit jo aiemmin. Vakuutusyhtiöt kilpailutettiin ja sopivimpana valittiin vakuutusyhtiö Pohjola. Kirjanpitotoimistona yhdistyksellä oli kajaanilainen kirjanpitotoimisto Arto Huusko. Kesällä tehdyn kilpailutuksen jälkeen kirjanpito vaihtui Sotkamon tili-ja

6 6. laskentapalveluun. Työnohjaus kilpailutettiin ja valittiin Kuopion kriisikeskuksen työnohjaaja. 2. KAINUUN KRIISIKESKUKSEN TAPAHTUMAT, VIERAILIJAT SEKÄ YHTEISTYÖSTÄ SOPIMINEN Kesäkuu: Kainuun kriisikeskuksen tutustumispäivässä 12.6 kävi tutustumassa noin 100 henkilöä; ammattihenkilöstöä, opiskelijoita ja muita asiasta kiinnostuneita. Heinäkuu: Kajaanin keskustassa järjestetyssä Markkinakatu tapahtumassa toiminnanjohtaja oli mukana kertomassa kriisikeskustoiminnasta. Elokuu: Kainuun Nuotan maahanmuuttaja toimipaikka Monikan työntekijät kävivät tutustumassa toimintaan ja sopimassa yhteistyöstä. Ammattihenkilöstölle tiedotustilaisuus. Osallistujat olivat eri sosiaali- ja terveysalan toimijoita, 30 henkilöä. Mukana Kainuun Sanomat ja Kainuun Yle radio. Syyskuu: Kajaanin Ammattikorkeakoulun ja Kainuun Ammattiopiston opiskelijaryhmien tutustumiskäynnit. Kainuun sote:n Hyvinvointi- ja päihdetyö hankkeen työntekijöiden käynti ja yhteistyöstä sopiminen. Teatteritoimikunnan kanssa pidettiin yhteistyöpalaveri asiakkaille ja tukisuhteille annettavien teatterireseptilippujen tiimoilta. Kajaanin kriisiryhmä kävi tutustumassa ja sopimassa yhteistyöstä. Vuolijoen mt-yksikön hoitajat kävivät tutustumassa.

7 7. Lokakuu: Kainuun TE palveluiden Kajaanin työntekijät kävivät tutustumassa ja sopimassa yhteistyöstä. Vieraana Suomen Mielenterveysseuran entinen toiminnanjohtaja Pirkko Lahti ja Eläkeliiton Tunnemieli projektin projektipäällikkö Tarja Levo sekä Mirakle hankkeesta projektisuunnittelija Sonja Maununaho. Kainuun sote:n maahanmuuttajatoimiston kanssa tulkkipalveluista sopiminen. Kajaanin ev.lut. seurakunnan diakoniatyöntekijöiden vierailu ja yhteistyöstä sopiminen. Marraskuu: Rovaniemen Ensi- ja turvakodilta tutustumassa Visioverkko -hankkeen työntekijät ja verkkoauttamiseen tuen saamisesta sopiminen. Kainuun Työvoimanpalvelukeskuksen työntekijöiden tutustuminen ja asiakkaiden ohjaamisesta sopiminen. Suomen Mielenterveysseuran Pohjois-Suomen aluefoorumiin osallistuville toiminnan esittely. Kainuun alueen sovittelijat (27 hlöä) kävivät tutustumassa toimintaan ja sopimassa yhteistyöstä. Joulukuu: Suomen sosiaali- ja terveys ry:n Kainuun Soste:n vetäjä Marjo-Riitta Tervonen kävi tutustumassa kriisikeskukseen. Sotkamon kriisiryhmä kävi tutustumassa toimintaan. 3. KAINUUN KRIISIKESKUKSEN VARSINAINEN TOIMINTA 3.1 Vastaanottokäynnit Työntekijät antoivat vastaanottokäyntiaikoja elokuun alusta, jolloin asiakkailta tuli muutamia yhteydenottoja puhelimitse ja vastaanotolla kävi kahdeksan

8 8. asiakasta. (Heinäkuussa oli vastaanotolla käynyt yksi asiakas ja kolme henkilöä oli ottanut yhteyttä puhelimitse). Syyskuussa vastaanottokäyntejä oli 12 kertaa. Lokakuussa vastaanottokäyntejä oli 23 kertaa. Marraskuussa oli 37 vastaanottokäyntiä. Joulukuussa vastaanotolla kävi 42 asiakasta. Ensimmäisen viiden kuukauden aikana oli noin 100 vastaanottokäyntiä ja 33 uutta asiakasta. Keskimääräinen käyntikertamäärä oli kolme kertaa. Asiakkaat saivat vastaanottoajan 1-3 päivän aikana yhteydenotosta, mikäli he sen niin nopeasti halusivat. Suurin osa asiakkaista oli yksilöasiakkaita, mm. läheisensä menettäneitä, läheisestään huolissaan olevia, eroasioiden kanssa painivia, paikkakunnalle muuttaneita, yksinäisiä ja äkillisen traumaattisen tilanteen kokeneita sekä ahdistusoireista kärsiviä. Asiakkaat ohjautuivat asiakkaaksi suurimmaksi osaksi itse jostakin tiedon löytäen ja tuttujen kertoman kautta. Myös Kainuun sote:n puhelinvaihteen, psykiatrian poliklinikan, terveyskeskuksen kansanterveyshoitajien, sosiaalipalvelukeskuksen, perheasian neuvottelukeskuksen, perheneuvolan, kriisiryhmän, työterveyshuollon ja jopa pankkivirkailijan kautta. 3.2 Puhelinauttaminen Puhelinasiakkaita oli muutamia, lähinnä kunnista. Valtakunnallista kriisipuhelin koulutusta ja toiminnan aloittamisen suunnittelua tehtiin seuraavan vuoden alkuun. 3.3 Tukihenkilötoiminta Elokuussa tukihenkilökoulutukseen haastateltiin 13 henkilöä, josta koulutukseen valittiin 12. Lisäksi Nuorimieli toiminnan kautta koulutukseen tuli seitsemän henkilöä. Tukihenkilökoulutusta (38 tuntia) pidettiin Suomen Mielenterveysseuran mallin mukaisesti, iltaisin kahden kuukauden aikana, yhteensä 10 kertaa. Koulutus toteutettiin yhteistyössä KaMi ry:n Nuorimieli hankkeen kanssa. Kriisipuhelinosion pitivät Kuopion kriisikeskuksen työntekijät ja kriisissä olevan kohtaamisesta piti koulutuksen KaMi:n vapaaehtoinen. Nuorten tukihenkilöksi kouluttautuvat olivat kaksi koulutuskertaa omana ryhmänä. Kriisikeskuksen tukihenkilöiksi valmistui 10 henkilöä, kaikki naisia, nuorempia ja vanhempia, puolet alalla olleita tai

9 9. -opiskelevia. Kaikilla heillä pyyteetön auttamisen halu ja kaikki pystyivät alkamaan toimimaan tukihenkilönä. Tukihenkilöille järjestettiin Suomen Mielenterveysseuran Mielenterveyden ensiapu 1 -koulutus syksyllä yhtenä viikonloppuna. Työnohjauksen tukihenkilöille piti joka kuukausi vapaaehtoinen KaMi ry:n SMS:n vapaaehtoistyön työnohjaajakoulutuksen käynyt vapaaehtoinen ja kriisityöntekijä. Tukisopimuksia tehtiin yhteensä neljä. Yksi aiemmin koulutettu tukihenkilö alkoi toimia myös tukisuhteessa. Lisäksi toinen aiemmin koulutettu tukihenkilö toimi vapaaehtoisen kriisikeskuksella leipoen tilaisuuksiin toisen tukihenkilön kanssa. Tukihenkilöt olivat mukana KaMi:n joulutorituotteiden valmisteluillassa ja osa mukana myös joulutorilla. Joulukuussa oli tukihenkilöiden virkistysilta ja opiskelijan ohjaustapahtuma. Syventävä koulutusilta pidettiin kriisipuhelintoimintaan lähteville. Neljä tukihenkilöä osallistui, seitsemän lähdössä mukaan toimintaan. Mukana oli myös toiminnanjohtaja. SMS:n Itä-Suomen aluetyöntekijä piti koulutuksen. 3.4 Ryhmät Kriisityöntekijä aloitti korva-akupunktioryhmän syyskuussa ja se kokoontui lähes viikoittain. Osallistujia oli 1-3 henkilöä / kerta. Elämäntarina ryhmä Mun tarina sun tarina alkoi lokakuussa. Ryhmä oli suljettu ja kokoontui joka 2. viikko. Osallistujia oli kahdeksan ikäihmistä. Kaksi KaMi ry:n vapaaehtoista ohjasivat ryhmän Eläkeliitolta saadun rungon mukaisesti. 4. TYÖNTEKIJÖIDEN KOULUTTAUTUMINEN JA TUTUSTUMISKÄYNNIT Kesäkuu: Työntekijät kävivät tutustumassa Kuopion kriisikeskuksessa ja sopimassa yhteistyöstä mm. kummikeskus, työnohjaus, kriisipuhelin- ja perhepeilikoulutus, samalla matkalla tehtiin hankintoja Kuopion Ikeasta.

10 Suomen Mielenterveysseuran uusien toimijoiden koulutuspäivä Pasilassa, molemmat työntekijät osallistuivat. Kainuun sosiaali- ja terveyshuollon kuntayhtymän hyvinvointi hankkeen palaveriin osallistuminen. Yhteistyö alkoi. Heinäkuu: Oulun kriisikeskukseen ja Ensi- ja turvakotiin tutustuminen. Elokuu: Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n järjestämä Lähisuhde väkivalta ja ero koulutuspäivä Oulussa. Syyskuu: Kainuun sote:n hyvinvointi hankkeen loppuseminaarissa. Nuorten Ystävien klubitalo Tönärin avoimissa ovissa kävi toiminnanjohtaja. Kuopion kriisikeskuksella Suomen Mielenterveysseuran järjestämässä Perhepeili -koulutuksessa, toiminnanjohtaja osallistui. Kriisityöntekijä osallistui Suomen Mielenterveysseuran vastaavien tukihenkilökoulutukseen Oulussa. Tutustumiskäynti Kajaanin maahanmuuttajapaikka Monikan toimintaan ja tiloihin. Koulutuspäivä Nainen ja maahanmuuttajuus, haitalliset perinteet ja terveys. Ihmisoikeuksien liiton ja Kainuun Nuotan Monikan järjestämä. Lokakuu: Mielenterveyden ensiapu 1 koulutus viikonloppuun osallistuminen. Mukana Hyvällä Mielellä hankekiertueen luennolla Kaukametsän salissa, luennoijana Pirkko Lahti. Ratkaisukeskeinen työote koulutuspäivä, Kajaanin Työvoimayhdistyksen ja Koulutus Avaimen järjestämänä, toiminnanjohtaja osallistui. Kriisikeskusjohtajien työkokous Pasilassa , toiminnanjohtaja osallistui.

11 11. Marraskuu: A-klinikan avoimissa ovissa kävi toiminnanjohtaja, sovittiin palaveri tammikuulle. Ero lapsiperheessä koulutuspäivässä Kajaanin kaupungintalon valtuustosalissa. Järj. Kainuun sote ja Ensi- ja turvakotienliitto. Kriisityöntekijöiden koulutuspäivä Oulussa, kriisityöntekijä osallistui. Kajaanin perheasiain neuvottelukeskuksen avoimissa ovissa. Joulukuu: Suomen Mielenterveysseuran kriisityönkoulutus alkoi koulutuskeskus Pasilassa. Toiminnanjohtaja osallistui. Kriisikeskusten työntekijöille vuosina MUU YHTEISTYÖ Elokuussa Kajaanin kaupungin tilapalvelujen kanssa palaveri vuokratila-asiasta. Yhteistyö Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa, joululahjakortteja kriisikeskus asiakkaille ja asiakkaiden ohjauksesta sopiminen. Suomen sosiaali- ja terveys ry:n Kainuun Soste:n työryhmässä mukana toiminnanjohtaja. Tapaaminen muiden mukana olevien järjestöjen kanssa Kainuun Nuotan tiloissa ja jouluaterialla. 6. TIEDOTTAMINEN Kesäkuussa ilmaisjakelu paikallislehti Koti-Kajaani teki näyttävän lehtijutun kriisikeskuksen tutustumispäivästä. Koti-Kajaaniin saatiin myös Seurat ja Menot palstalle jatkuva ilmoitus kriisikeskuksesta. Tiedotteita uudesta kriisikeskuksesta julkaisi Koti-Kajaani ja Kainuun Sanomat lehti sekä paikalliset radiokanavat.

12 12. Elokuussa paikallinen sanomalehti Kainuun Sanomat teki ison lehtijutun ja Kainuun Yle radio radiojutun kriisikeskuksella järjestetystä ammattihenkilöstölle suunnatusta tiedotustilaisuudesta ja kriisikeskustoiminnan alkamisesta. Kriisikeskuksen A4 mainosta ja esitteitä käytiin viemässä eri sosiaali- ja terveysalan tahoille ja yleisille ilmoitustauluille sekä lähetettiin yhteistyökumppaneille kirjeitse kuntayhtymän sisäisessä postissa ja sähköpostitse. Kriisikeskukselle tehtiin Nuorimielen työntekijän ja asiakkaan avustuksella kotisivut ja facebook, jotka kriisityöntekijä piti ajan tasalla. Kainuun sote:n puhelinvaihteeseen pyydettiin kriisikeskuksen yhteystiedot ja ne laitettiin myös Kainuun sote:n numero- ja nimihakulaite SinfoWebiin ja tulevaan Palveluoppaaseen. Itsemurhien ehkäisypäivän itsemurhan puheeksi ottamisen ja kriisikeskuksen esitteitä vietiin Kainuun prikaatille ja Kajaanin pääkirjastolle. Kajaanin pääterveysaseman hoitajille ja lääkäreille kävi toiminnanjohtaja pitämässä infotilaisuuden kriisikeskuksesta syyskuussa. Suomen Mielenterveysseuran Lapsensa itsemurhan kautta menettäneiden kurssilaisille Kajaanissa kävi toiminnanjohtaja kertomassa kriisikeskustoiminnasta. Maailman Mielenterveyspäivänä Lapset ja Mielenhyvinvointi SMS:n tapahtuman kävivät työntekijät pitämässä Kuluntalahden 1. ja 2. luokille. Nuorten illassa mukana Kajaanin nuorisotila Wespalla. Toiminnanjohtaja oli tiedottamassa yhteistyökumppaneiden kanssa kriisiavusta nuorille, heitä koskettaneen traumaattisen tapahtuman jälkeen. Nuoria oli noin 50 henkilöä. Valtakunnallisille Eroneuvon nettisivuille laitettiin Kainuun kriisikeskuksen tiedot. Kajaanin Perheneuvolassa työntekijöille info kriisikeskustoiminnasta ja yhteistyöstä sopiminen, toiminnanjohtaja kävi. Kajaanin joulutorilla toiminnanjohtaja oli mukana tiedottamassa kriisikeskuksesta. Yhteiset nuoret palaverissa nuorisotila Wespalla toiminnanjohtaja kävi kertomassa kriisikeskustoiminnasta.

13 KRIISIKESKUSTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA ARVIOINTI Elokuussa kriisikeskukselle koottiin ohjausryhmä eri sosiaali-ja terveysalan toimijoista. Ohjausryhmä kokoontuu neljä kertaa vuodessa ja ensimmäisenä vuotena se ehti kokoontua kaksi kertaa. Ohjausryhmään kuuluivat Kainuun sosiaalija terveyshuollosta kuntayhtymän terveyden edistämisen suunnittelija, -aikuisten mielenterveyspalveluiden sairaanhoitaja, -ensihoitaja, -sosiaaliohjaaja, - päivystysalueen ylihoitaja, Kajaanin poliisiaseman sosiaalityöntekijä ja poliisi, Kajaanin perheasian neuvottelukeskuksen johtaja; SMS:n aluetyöntekijä ja Kainuun Ammattikorkeakoulun lehtori (toimi puheenjohtajana) sekä KaMi ry:n puheenjohtaja. Sihteerinä toimi kriisityöntekijä ja asioiden esittelijänä toiminnanjohtaja. Yhdistyksen hallituksen kokouksiin osallistui toiminnanjohtaja kolmen kuukauden välein ja esitteli kriisikeskuksen toiminnan ja tuloslaskelman. Yhdistyksen syyskokouksessa toiminnanjohtaja esitteli kriisikeskuksen toimintasuunnitelman ja talousarvion. Työntekijöiden työnohjaus oli syyskuussa ja marraskuussa. Asiakkailta kysyttiin kirjallinen palaute aina viimeisellä vastaanottokäyntikerralla. 8. MUUT TYÖT Toiminnanjohtaja kysyi tarjoukset, laati RAY:n hakemukset ja raportoinnin sekä palkkojen maksun palkka.fi ohjelmalla, maksoi laskut sekä teki kirjapidon alustavat työt ja RAY:n jatkohankehakemuksen valmistelun. Hän laati Kajaanin kaupungille avustushakemuksen. Opiskelijoiden ja työkokeilijoiden perehdyttäminen, arviointi ja kehittämistehtävän ohjaaminen kuuluivat molempien työntekijöiden työnkuvaan. Pitkän miettimisen jälkeen kriisityöntekijä ilmoitti lähtevänsä toisiin töihin vuoden alusta. Toiminnanjohtaja laittoi joulukuussa kriisityöntekijä paikan avoimeksi TEpalveluiden sivuille. Hakijoita oli 15, neljä haastateltiin ja kriisityöntekijäksi valittiin vuoden alusta aloittamaan mt-sairaanhoitaja Jaana Nousiainen.

14 TYÖNTEKIJÖIDEN LOMAT Työntekijät pitivät lomapäiviä ja ylitöitä pois, niin että kriisityöntekijä ehti pitää kaikki kertyneet lomapäivänsä ja ylityönsä pois ennen määräaikaisen työsuhteensa loppumista vuoden lopussa. Toiminnanjohtajalla jäi 2014 vuodelta kertyneitä lomapäiviä pidettäväksi seuraavana vuonna viisi päivää. Joulukuussa tehtiin toiminnanjohtajalle uusi työsopimus vuodelle 2015.

KAINUUN KRIISIKESKUS. Toimintasuunnitelma 2016. Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry

KAINUUN KRIISIKESKUS. Toimintasuunnitelma 2016. Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry KAINUUN KRIISIKESKUS Toimintasuunnitelma 2016 Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry 2. Kainuun kriisikeskuksen toimintasuunnitelma 2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry 3 2. Kriisikeskustyön

Lisätiedot

KAINUUN KRIISIKESKUS. Toimintakertomus 2015. Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry

KAINUUN KRIISIKESKUS. Toimintakertomus 2015. Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry KAINUUN KRIISIKESKUS Toimintakertomus 2015 Kainuun Mielenterveysseura KaMi ry SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ 3 1. KAINUUN KRIISIKESKUKSEN HALLINNOINTI JA RESURSSIT 4 1.1 Kainuun kriisikeskus kehittämishankkeen

Lisätiedot

Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta

Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Väkivalta ja päihteet kolmannen sektorin ja kriisikeskustyön näkökulmasta Alkoholi ja väkivalta seminaari 6.11.2013 Pirjo Lehmuskoski Kriisityön vastaava Kriisikeskus Matalan kynnyksen kriisikeskus elää

Lisätiedot

Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa

Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa Itsetuhoisuuden kohtaaminen ja itsemurhan tehneiden läheisten tuki kriisikeskuksessa Päihde- ja mielenterveyspäivät Tamperetalo 12.10.2011 Vt. Toiminnanjohtaja Karolina Bechinsky Sivu 1 Organisaatio Kattojärjestönä

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

KRIISIKESKUSTOIMINNOT

KRIISIKESKUSTOIMINNOT Yhteenvetoa vuodesta 2015 KRIISIKESKUSTOIMINNOT Kriisikeskustoiminnot sisältävät SOS-kriisikeskuksen, Rikosuhripäivystyksen Etelä-Suomen aluetoimiston, kriisiauttamisen valtakunnallisen koordinoinnin ja

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORTEN EHKÄISEVÄN KRIISITYÖN HANKE PULINAPAJA

VALTAKUNNALLINEN NUORTEN EHKÄISEVÄN KRIISITYÖN HANKE PULINAPAJA 2007 2011 VALTAKUNNALLINEN NUORTEN EHKÄISEVÄN KRIISITYÖN HANKE PULINAPAJA Valtakunnallinen PULINAPAJA -hanke kehittää ehkäisevää kriisityötä perusopetuksen 7. 9. luokkalaisten sekä lukiossa ja ammatillisissa

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli

Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli Vertaistuki miesten hyvinvoinnin edistäjänä: Hyvä mehtäkaveri - toimintamalli Asko Keski-Nisula Hyvä mehtäkaveri työryhmän jäsen Kainuun alueellisen riistaneuvoston puheenjohtaja 22.1.2015 A s k o K e

Lisätiedot

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka.

Klubitalossa jäsenten ja henkilökunnan suhde on tasavertainen. Klubitalo EI ole hoitopaikka. Asemakatu 2, 24100 Salo www.salonklubitalo.fi Puh.: 044 727 5150 ma-pe 8.30-16.00 Salon Klubitalo on tarkoitettu Salossa asuville työikäisille henkilöille, joilla on tai on ollut haasteita mielenterveyden

Lisätiedot

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen

Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Peruskoulutus 5.-7.3.2015 Espoo Koordinaattori Maija Mielonen Maaseudun Tukihenkilöverkko Maaseudun Tukihenkilöverkko on vapaaehtoistyöhön perustuva auttamisverkosto, joka tarjoaa apua kaikille maaseudun

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013

Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Miksi Oulun seudulla lähdettiin tekemään LNPO:ta? Salla Korhonen 11.9.2013 Taustaa Suomen kuntaliiton lapsipoliittinen ohjelma Eläköön lapset lapsipolitiikan suunta (2000) suosituksena jokaiselle kunnalle

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke

Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Yhdessä enemmän Järjestölähtöisen ehkäisevän lastensuojelun kehittäminen - hanke Kuntakohtainen tieto järjestöjen varhaisen tuen palveluista vuonna 2009: Turku, Raisio, Masku, Mynämäki, Nousiainen ja Salo

Lisätiedot

Suomen Mielenterveysseura Veli-Matti Husso. Alkoholi ja väkivalta seminaari Miten huolehdin omasta ja toisen turvallisuudesta

Suomen Mielenterveysseura Veli-Matti Husso. Alkoholi ja väkivalta seminaari Miten huolehdin omasta ja toisen turvallisuudesta Suomen Mielenterveysseura Veli-Matti Husso Alkoholi ja väkivalta seminaari Miten huolehdin omasta ja toisen turvallisuudesta Kriisikeskusverkosto * Kriisikeskuksia on Suomessa yhteensä 19. * Kriisikeskusten

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 14.2.2014 / Saara Pikkarainen, terveyden edistämisen suunnittelija

Lisätiedot

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme

Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi. Yhteinen Päijät-Häme Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020 Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset,

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT

POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT 1 POHJOIS-KARJALAN MAAKUNNAN ALUEELLA TOIMIVAT PSYKOSOSIAALISEN TUEN JA PALVELUIDEN KRIISIRYHMÄT Arkipäivän äkilliset kriisi- ja onnettomuustilanteet: Kuntien moniammatilliset kriisiryhmät toimivat terveyskeskusten

Lisätiedot

23.9.2014 24.9.2014 1

23.9.2014 24.9.2014 1 23.9.2014 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ MUKANA 24.9.2014 1 RIKU TURVALLISUUSTYÖSSÄ POHJOIS - KARJALAN ALUEELLA TYÖRYHMÄT 1. Itä-Suomen AVIn sisäisen turvallisuuden työryhmä (Sto3) KAMU- KAIKKI MUKAAN TURVALLISUUSTYÖHÖN

Lisätiedot

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE Arjen pelastajat - Klubitalo Tönäri Tönäri valitsi kehittämisen kohteeksi ikäihmisten atk-kurssin Valmistelu: Pilotti 8.10. 3.12.2015 Idean esittely mahdolliselle

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet

jäsenasiainhoitaja, pääluottamusmies hallituksen jäsenet jäsenhankkijat luottamusmiehet aluetoimisto hallituksen jäsenet, luottamusmiehet Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä ja työpaikoista Jäsenhankinta ja jäsenkiinnittyminen

Lisätiedot

KOULUMÄEN PÄIVÄKESKUS. Viidankatu 25 95420 TORNIO 040-5676547 koulumaenpaivakeskus@gmail.com

KOULUMÄEN PÄIVÄKESKUS. Viidankatu 25 95420 TORNIO 040-5676547 koulumaenpaivakeskus@gmail.com KOULUMÄEN PÄIVÄKESKUS Viidankatu 25 95420 TORNIO 040-5676547 koulumaenpaivakeskus@gmail.com HISTORIAA, PERUSTAJAT, PERUSTAJA- YHTEISTYÖKUMPPANIT, RAHOITTAJAT Torniolaakson Suojapirtti ry:n ja Tornion kaupungin

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa

Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Lapsiperheiden ja nuorten päihdepalvelujen kehittäminen Kainuussa Hyvinvointi hakusessa riippuvuus riskinä Lappi/ Kainuu (Kaste-ohjelma) 2013-2015 Kainuun kehittämisosio Saara Pikkarainen, projektipäällikkö

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Ensi- ja turvakotien liitto.

Ensi- ja turvakotien liitto. 1 Ensi- ja turvakotien liitto. Ensi- ja turvakotien liitto Lastensuojelujärjestö, perustettu 1945 31 jäsenyhdistystä Rovaniemi Auttaa yli 12 000 ihmistä vuosittain Oulu Raahe Kokkola Iisalmi Pietarsaari

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Kevätkokous Syyskokous Kulttuuri- tai muu vapaa-ajan tapahtuma jäsenille Uusien jäsenten rekrytointitilaisuus yhdistettynä hyvinvointitapahtumaan Kontaktoidaan

Lisätiedot

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava

pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!

Lisätiedot

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry

Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry Keski-Suomen Syöpäyhdistys ry ry Maakunnallinen kansanterveysjärjestö Perustettu vuonna 1956 Toiminta-alueena Keski-Suomen maakunta Jäseniä n. 6000 Paikallisosastoja maakunnissa Immu Isosaari 1 Henkilökunta

Lisätiedot

Lapin ensi- ja turvakoti ry

Lapin ensi- ja turvakoti ry Lapin ensi- ja turvakoti ry Turvakotipalvelut Työkokous lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyyn liittyen 25.2.2016 Turvakotilaki Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalveluiden tuottajalle

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry. Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5)

Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry. Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5) Asemakatu 2 (2.krs) 40100 Jyväskylä Käynti sisäpihan puolelta. Ylläpitäjä: Jyväskylän Seudun Mielenterveysseura ry Toiminnan rahoitus: palvelukunnat (4/5) ja RAY (1/5) Mobilen palvelukunnat: Hankasalmi,

Lisätiedot

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu

Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu Länsi-Pohjan Ikäihminen toimijana-hankkeen aikataulu (Alustava aikataulu, täydentyy sitä mukaa kun kuntien kanssa saadaan sovittua asioista) Hankeaika: 1.10.2013-31.10.2014 (+ 30.9.2013) Syyskuu Länsi-Pohjan

Lisätiedot

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset

Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI. Ajankohtaiset Turvalliseen huomiseen! SPEK POHJOIS-SUOMI Ajankohtaiset SPEK Pohjois-Suomi koordinoi myös Lapin aluetta Muutos 1.10. alkaen ja jatkuu 31.12.2018 saakka SPEK Lapin Pertti Heikkilä on siirtynyt Lapin pelastusliiton

Lisätiedot

Varavoimaa Farmarille/ MTK-Satakunta

Varavoimaa Farmarille/ MTK-Satakunta Varavoimaa Farmarille/ MTK-Satakunta Apua muutoksiin, vaikeuksiin, talousasioihin ja hyvinvointiin MOTTO: aina on toivoa ja monenlaisista vaikeuksista selvitään Varavoimaa Farmarille maatalousyrittäjän

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla

Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla Alkon lahjoituksella ylimaakunnallista kehittämistyötä Pohjanmaalla, Keski Pohjanmaalla ja Etelä Pohjanmaalla Ma 14.11.2011 Seinäjoki, Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Arto Rautajoki, YTT Kehitysjohtaja

Lisätiedot

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki

NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA. Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki NUORTEN ERITYISTUKEA TARVITSEVIEN ODOTTAVIEN ÄITIEN TUKEMISEN TOIMINTAMALLEJA Marita Väätäinen Sanna Vähätiitto Oulun kaupunki Siskot-ryhmän taustaa Siskot -projekti on Mannerheimin Lastensuojeluliiton

Lisätiedot

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016

KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus 11/2016 KYSELY: Lasten ja nuorten kriisiavun saatavuus Tausta Perheen kriisitilanteessa - esimerkiksi avioerossa, perheenjäsenen kuollessa tai joutuessa onnettomuuteen

Lisätiedot

Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut

Perhe- ja nuorisoneuvolapalvelut Perheneuvolat ja nuorisoneuvola turvaavat lasten, nuorten ja perheiden hyvää psykososiaalista kehitystä ja tulevaisuutta yhteistyössä perheiden ja eri toimijoiden kanssa. Palvelut ovat luottamuksellisia,

Lisätiedot

Nuorten tukeminen netissä

Nuorten tukeminen netissä Nuorten tukeminen netissä MIELI 2010 KUOPIO Marika Ketola E-mielenterveyshanke Nuorten tukeminen verkossa Nuoria voi tukea verkossa Hakeutumalla nuorten suosimiin verkkopalveluihin, kuten sosiaalisiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2018

Toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna

Lisätiedot

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)

Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten. Tukihenkilötoiminta. Kuntatoimijat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Satakunnan piirin Lasten ja nuorten Tukihenkilötoiminta Kuntatoimijat Satakunnan lasten ja nuorten tukihenkilötoiminnan kehittämishanke 2008-2011 MLL:n Satakunnan piiri

Lisätiedot

SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS

SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS SASTAMALAN PERHEPALVELU- VERKOSTO = PERHEKESKUS 3.11.2017 Pirita Rantanen Perhepalvelukoordinaattori Sastamalan kaupunki / Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut PERHEPALVELUVERKOSTO Perhepalveluverkosto

Lisätiedot

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015

Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 27.8.2014 päivitetty Ohjauksen yhteistyösuunnitelma lv. 2014 2015 Jyväskylän koulutuskuntayhtymän yhteistyötavoitteet lukioiden ja peruskoulujen kanssa Jokaisen peruskoulunsa päättävän nuoren tulisi löytää

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus

JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelmasta yleisesti Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta Edunvalvonta Koulutus JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa

sääntömääräisesti 5 x vuodessa ja lisäksi tarvittaessa Käsittely vanhusneuvoston kokouksessa KIURUVEDEN KAUPUNKI VANHUSNEUVOSTO TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO VUOSI 2018 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan toteutuminen Arvioijat VAIKUTTAMINEN lle Kokoukset kokoontuu Asiakaspalaute

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät

Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Pohjois-Suomen Järjestöpäivät Sosiaalisesti kestävä kehitys Oulussa 15.3.2012 klo 9-16.00 Rovaniemellä 16.3.2012 klo 9-16.00 Ajankohtaiset ja vuorovaikutteiset päivät tarjoavat pohdintaa, käytännön tietoa

Lisätiedot

MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ

MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ MONIAMMATILLINEN ANKKURI-TOIMINTA KANTA-HÄMEESSÄ Mari Kaltemaa-Uurtamo 13.9.2012 Ankkuri hanke vuosina 2004-2006 Hämeenlinnan kihlakunnan poliisilaitoksella (rahoitus kunnilta, Hämeen liitolta ja Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Välitä viljelijästä - projekti. Hyvinvoiva maatila Hannele Liimatta

Välitä viljelijästä - projekti. Hyvinvoiva maatila Hannele Liimatta Välitä viljelijästä - projekti Hyvinvoiva maatila 2020 3.2.2017 Hannele Liimatta Melan Välitä viljelijästä -projekti Käynnistyi vuoden 2017 alussa Melan saaman lisämäärärahan turvin. Tavoitteena on auttaa

Lisätiedot

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke

HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013. LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke HUITTISTEN PILOTIN LOPPURAPORTTI 1.10.2012 30.9.2013 LÄNSI 2013 Länsi-Suomen päihde- ja mielenterveystyön jatko- ja juurruttamishanke Tarja Horn Marjo Virtanen 29.10.2013 Sisällysluettelo Johdanto... 3

Lisätiedot

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen

MLL:n Kainuun piiri Vierailu MLL:n Lapin piiriin Seija Karjalainen MLL:n Kainuun piiri 2017 Vierailu MLL:n Lapin piiriin 20.5.2017 Seija Karjalainen Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kainuun piiri ry Perustettu 1950 Vuosikokoukset, piirihallitus, puheenjohtaja Toivo Sistonen

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...

Lisätiedot

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Ehkäisevän työn merkitys Kainuussa 9.11.2015 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun tunnuslukuja Sosioekonomiset erot terveydessä ja sen taustatekijöissä ovat Kainuussa

Lisätiedot

MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA

MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA MITÄ SUOMESSA ON MENEILLÄÄN EROAUTTAMISESSA JÄRJESTÖNÄKÖKULMASTA JUSSI PULLI KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ ENSI- JA TURVAKOTIEN LIITTO / NEUVOKESKUS EROFOORUMI 21.11.2012 Jos klikkaa internetistä (Google) olen eroamassa?

Lisätiedot

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa.

Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ykkösklubi 2015 Ykkösklubi Ykkösklubi on 14 17-vuotiaille tyypin 1 diabetesta sairastaville nuorille suunnattua ryhmätoimintaa. Ryhmiä ohjaavat koulutetut kummit. Ykkösklubitoiminta on yhteistyötä terveydenhuollon,

Lisätiedot

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö

Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään. Edunvalvonta ja vaikuttamistyö Turvakotityö: Kriisityö Avotyö: Kriisityö ja selviytymisen tukeminen Väkivaltatyön kokonaisuus Jokaisella on oikeus väkivallattomaan elämään Verkko- ja puhelinauttaminen Etsivä ja jalkautuva väkivaltatyö

Lisätiedot

Otetaanko perheet puheeksi?

Otetaanko perheet puheeksi? Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke

Lisätiedot

Tampereen mielenterveysseura ry:n ja kriisikeskus Osviitan tulevaisuusohjelma vuosille 2012 2015

Tampereen mielenterveysseura ry:n ja kriisikeskus Osviitan tulevaisuusohjelma vuosille 2012 2015 Tampereen mielenterveysseura ry:n ja kriisikeskus Osviitan tulevaisuusohjelma vuosille 2012 2015 Toiminnan eettinen perusta Tampereen mielenterveysseuran ja kriisikeskus Osviitan yhteiset arvot oikeudenmukaisuus,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä

Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Arki terveeksi mieli hyväksi Ehkäisevää työtä Päijät-Hämeessä Terve kunta verkoston seminaari 11.4.2019 Hollola Susanna Leimio Ehkäisevän työn seutukoordinaattori, YTM N E L J Ä T U U L T A HYVINVOINNIN

Lisätiedot

TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA

TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA TIEDOTE TERVEYSPALVELUISTA TERVEYDENHOITAJA Tavattavissa ylä-asteen tiloissa, ulko-ovi löytyy lukion puoli päästä. Voit ottaa yhteyttä puhelimitse p. 4390253, 0447390253 tai sähköpostin kautta: paula.lammi@ras.fi

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN SOSIAALIPÄIVYSTYS

ITÄ-UUDENMAAN SOSIAALIPÄIVYSTYS Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå ITÄ-UUDENMAAN SOSIAALIPÄIVYSTYS ITÄ-UUDENMAAN SOSIAALIPÄIVYSTYS Itä-Uudenmaan sosiaalipäivystys, puh 040-517 4194, toimii vuoden jokaisena päivänä ympäri vuorokauden.

Lisätiedot

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN

TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5

SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6

Lisätiedot

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus

PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus PALTAMON VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus vuosilta 2014-2015 Vanhusneuvosto 22.3.2016 3 1. Yleistä Heinäkuun alussa 2014 voimaan tulleen vanhuspalvelulain mukaisesti Paltamon kuntaan asetettiin vanhusneuvosto

Lisätiedot

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita.

Yhdistys sitoutuu noudattamaan Pelastakaa Lasten toimintaperiaatteita lasten suojelemiseksi sekä muita liiton antamia toimintaohjeita. TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Kotkan Pelastakaa Lapset ry Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja päämäärä Yhdistyksen tarkoituksena ja päämääränä on parantaa sitä tapaa, jolla lapsia kohdellaan sekä saada aikaan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Pelkosenniemi 15.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde

Lisätiedot

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi

JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön

Nuorisotyön valmiussuunnitelma Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön Nuorisotyön valmiussuunnitelma 10.11.2016 Materiaali; Allianssi ry:n / Arsi Veikkolainen Nuorisotyön kriisikansio Tehostetun nuorisotyön Pohjois-Suomen AVIn työryhmä Mitä on nuorisotyön kriisivalmius?

Lisätiedot

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies

hallituksen jäsenet koulutiedottaja luottamusmiehet Pääluottamusmies hallituksen jäsenet, luottamusmiehet puheenjohtaja sihteeri ja pääluottamusmies Toiminta/tehtävä Tavoite/toimenpiteet Vastuuhenkilöt Missä ja milloin Talousarviossa varattu summa Järjestötoiminta Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste! Koulutiedottaja

Lisätiedot

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio

Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Terveyden edistämisen kuntakokous muistio Kemi 22.3.2010 1.Terveyden edistämisen rakenteet ja päätöksenteko: Kaupunkistrategia jäsentää myös terveyden edistämiseen liittyvää toimintaa. Strategisista päämääristä

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015

Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

Sosiaalista tukea Väkivallan ja rikosten ehkäisyä Nopeasti ja moniammatillisesti

Sosiaalista tukea Väkivallan ja rikosten ehkäisyä Nopeasti ja moniammatillisesti Sosiaalista tukea Väkivallan ja rikosten ehkäisyä Nopeasti ja moniammatillisesti Ankkuri-tiimi Vrk Marju Kujansivu Sosiaalityöntekijä Sari Luoma Psykiatrinen sairaanhoitaja Teija Kunnari (50%) Ohjaaja

Lisätiedot

Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala

Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto Arja Kujala Kriisiviestintäseminaari Case Imatra, Kuntaliitto 2.11.2017 Arja Kujala 4.12.2016 viestiketjuja klo 2 Pojalta tekstiviesti: kulmilla ammuttu, minä olen kunnossa. Yritän tavoittaa muita sisaruksia. Tyttäreltä

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012 Sosiaali- ja terveyslautakunta 326 17.10.2012 Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä loppuvuonna 2012 STLTK 326 1. Maakunnallinen sijaispalveluyksikkö Maakunnallinen

Lisätiedot

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013

LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 LÄNSI-LAPIN ALUETYÖRYHMÄN KOKOUS 1/2013 Aika: Perjantai 30.8.2013 klo 10.00 11.30 Paikka: Tornion kaupunki, sosiaalitoimiston neuvotteluhuone Osallistujat: Pia Rantaiso sosiaaliohjaaja Tornion kaupunki/sosiaalitoimi,

Lisätiedot

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi

Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi Hoitoketju seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa kokeneen auttamiseksi EHKÄISE, TUNNISTA, AUTA koulutuspäivä seksuaalisuutta loukkaavasta väkivallasta Tampere 16.3.2017 16.3.2017 Suvi Nipuli 1 Hankkeen

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot