Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi"

Transkriptio

1 1992 vp - HE 233 Hallituksen esitys Eduskunnalle pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi uuden pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen, oka tehtiin Tanskan, Suomen, Islannin, Noran a Ruotsin välillä kesäkuussa Sopimuksen tarkoituksena on taata kaikkien sopimusvaltioiden kansalaisille vastavuoroisesti samat sosiaaliturvaetuudet muussa sopimusvaltiossa kuin omassa maassa. Lisäksi sopimuksessa määrätään Pohoismaissa asuvien muiden kuin Pohoismaiden kansalaisten sosiaaliturvaoikeuksista heidän siirtyessään Pohoismaasta toiseen. Sopimus on tarkoitettu tulemaan voimaan samaan aikaaan Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen (ETA-sopimus) kanssa. Sopimuksessa on erityiset määräykset siitä, mistä alkaen a missä tilanteessa sitä sovelletaan aiemman pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen a ETA-sopimuksen siasta. Esitykseen liittyy lakiehdotus sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten hyväksymisestä. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan samana aankohtana kuin sopimus. YLEISPERUSTELUT 1. Nykyinen tilanne a asian valmistelu Voimassa oleva pohoismainen sosiaaliturvasopimus tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1982 (SopS 81/81) a erillinen pohoismainen työttömyysturvasopimus 1 päivänä oulukuuta 1987 (SopS 56-57/87). Voimassa olevaa sosiaaliturvasopimusta on muutettu muutamaan otteeseen eri maissa tehtyen lainsäädännön muutosten takia. Näiden sekä pienehköen teknisten tarkistustarpeiden vuoksi ryhdyttiin laaaa sopimuksen muuttamista harkitsemaan 1980-luvun loppupuolella. Lisäksi Suomi esitti muutosta siksi, että ongelmallista oli Ruotsista Suomeen palaavien eläkeläisten kansaneläkkeiden pienentyminen tietyissä tilanteissa. Sopimuksen muuttamista varten pohoismainen sosiaalipoliittinen komitea asetti vuonna 1989 pohoismaisen työryhmän, onka tehtäväksi annettiin selvittää pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen a ETA-sopimuksessa hy- väksyttävien Euroopan yhteisöen (EY) sosiaaliturvaärestelmien koordinaatiosäädösten väliset suhteet sekä selvittää tarve tehdä erityinen sosiaalipalvelua koskeva sopimus a muuttaa pohoismaista sosiaaliturvasopimusta. Työryhmä totesi, että ETA-sopimuksen yhteydessä hyväksyttävät EY -säädökset ylikansallisena oikeutena merkitsevät käytännössä sitä, että Pohoismaiden väliset sosiaaliturvaa koskevat sopimukset korvautuvat suurimmalta osin EY -säädöksillä (asetukset (ETY) N :o 1408/71 a 574/72). Näiden säädösten henkilöpiirin ulkopuolelle äävät vain Pohoismaissa asuvat muut kuin ETA-maiden kansalaiset. Säädösten soveltamisalan ulkopuolelle äävät myös ne sosiaaliturvan alueet, oita EY -säädökset eivät kata eli pääasiassa sosiaalipalvelut. Työryhmä valmisteli ehdotuksen uudeksi pohoismaiseksi sosiaaliturvasopimukseksi koskemaan vain niitä tapauksia a henkilöryhmiä, otka äävät EY -säädösten ulkopuolelle. Toisaalta kuitenkin todettiin tarkoituksenmukai Z

2 vp - HE 233 seksi, että näissäkin tapauksissa sosiaaliturvaoikeudet määräytyvät samoin periaattein kuin EY -asetuksia sovellettaessa. Tämän vuoksi uudessa pohoismaisessa sosiaaliturvasopimuksessa päädyttiin viittamaan EY-säädösten periaatteisiin. Viittauksilla taataan myös se, että EYsäädösten muuttuessa pohoismainen sosiaaliturvasopimus noudattaa samoa periaatteita. Sopimukseen otettiin lisäksi erityismääräyksiä, otka katsottiin tarpeellisiksi nimenomaan Pohoismaasta toiseen siirtyvien EY-säädösten soveltamispiiriin kuuluvien henkilöiden sosiaaliturvaoikeuksien kannalta. Osa näistä erityismääräyksistä on o voimassa olevassa pohoismaisessa sosiaaliturvasopimuksessa a osa on katsottu tarpeelliseksi erityisesti Pohoismaiden sosiaaliturvaärestelmien erityisluonteen vuoksi. Uuden pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen asiallinen soveltamisala nähtiin parhaaksi raoittaa kattamaan samaa sosiaaliturvan alaa kuin EY -asetukset. Kun pohoismainen sosiaaliturvasopimus on Pohoismaiden sosiaaliturvaärestelmien luonteen vuoksi ollut soveltamisalaltaan EY -säädöksiä laaempi erityisesti sosiaalipalveluen osalta, päätettiin esittää, että tehtäisiin erillinen pohoismainen sosiaalipalvelusopimus. Pohoismainen sosiaalipoliittinen komitea asetti lokakuussa 1991 pohoismaisen työryhmän valmistelemaan pohoismaista sosiaalipalvelusopimusta. Komitea asetti myös pohoismaisen työryhmän valmistelemaan uuden pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen täytäntöönpanosopimusta, soveltamisoheita a kehittämään pohoismaista EY -asetusten soveltamiskäytäntöä. Sopimuksesta ovat antaneet lausuntonsa sosiaali- a terveysministeriö, työministeriö, Kansaneläkelaitos, Eläketurvakeskus, Tapaturmavakuutuslaitosten liitto a Työttömyyskassoen yhteisärestö. 2. Esityksen taloudelliset vaikutukset Koska uusi pohoismainen sosiaaliturvasopimus liittyy kiinteästi ETA-sopimuksen voimaantuloon a soveltamiseen Pohoismaiden alueella, ETA-sopimuksen kustannusvaikutuksista erotettavia kustannuksia ei ole mahdollista esittää. Mitään merkittäviä lisäkustannuksia tästä sopimuksesta ei kuitenkaan aiheudu. Verrattuna nykytilanteeseen uusi sopimus ei vaikuta kustannuksiin lainkaan. Uudet eläkkeiden laskusäännöt a eräät muut EY -säädöksistä aiheutuvat uudistukset saattavat kuitenkin muuttaa kustannusvastuita Pohoismaiden välillä. Tässä sopimuksessa on kuitenkin kysymys vain Pohoismaissa asuvien niin kutsuttuen kolmansien valtioiden kansalaisten sosiaaliturvaoikeuksista heidän siirtyessään Pohoismaasta toiseen, oten taloudellisten vaikutusten merkitys ää vähäiseksi. YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Sopimuksen sisältö Sopimus koskee samaa sosiaaliturvan alaa kuin Euroopan yhteisöen asetukset (ETY) N:o 1408/71 a (ETY) N:o 574/72. Sopimus on aettu asetuksia pääpiirteittäin vastaaviin osiin siten, että I osastossa on yleiset määräykset (1-5 artikla), II osastossa sovellettavaa lainsäädäntöä koskevat määräykset (6-8 artikla), III osastossa oikeutta etuuksiin koskevat erityismääräykset (9-17 artikla) a IV osastossa muut määräykset (18-31 artikla). Sopimuksessa on viitattu mainittuihin EY -asetuksiin, otta sopimuksen sisältö olisi mahdollisimman samanlainen kuin asetusten. Vain ne osat on kiroitettu sopimustekstiin, otka poikkeavat EY -asetusten sisällöstä tai täydentävät sitä. 1 artikla. Artiklassa määritellään sopimuksessa käytettävät käsitteet. Käsitteissä on erityisesti otettu huomioon se, että tämä sopimus täydentää EY-säädöksiä. 2 artikla. Artiklassa määrätään sopimuksessa sovellettava lainsäädäntö. Sisällöltään se on sama kuin Pohoismaissa EY-asetusten soveltamispiiriin kuuluva lainsäädäntö. 3 artikla. Artiklassa määrätään henkilöpiiri, ohon sopimusta sovelletaan. Pääsääntönä on,

3 1992 vp- HE että sopimusta sovelletaan Pohoismaissa oleviin sellaisiin henkilöihin, oihin EY-asetuksia ei sovelleta. Näitä ovat sellaiset Pohoismaiden kansalaiset, pakolaiset a valtiottomat henkilöt, otka eivät työskentele tai muusta syystä kuulu EY -asetusten soveltamispiiriin, a niin kutsutut kolmansien valtioiden kansalaiset, otka eivät kansalaisuutensa perusteella kuulu EY -asetusten soveltamispiiriin, sekä edellä mainittuen henkilöiden perheenäsenet. Kuitenkin eräitä sopimuksen määräyksiä sovelletaan myös niihin henkilöihin, oita EY -säädökset koskevat. 4 artikla. Sopimuksessa määrätään, että Pohoismaiden kansalaiset rinnastetaan toisiinsa, kun kysymys on sosiaaliturvaoikeuksista. 5 artikla. Artiklassa määrätään mahdollisuudesta raoittaa päällekkäisiä etuuksia, os tällainen määräys on kansallisessa lainsäädännössä. 6 artikla. Artiklassa määrätään, että Pohoismaassa asuvaan henkilöön sovelletaan pääsääntöisesti asuinmaan lainsäädäntöä. 7 artikla. Artiklassa määrätään, että poiketen 6 artiklan määräyksistä sovellettavaa lainsäädäntöä koskevat muut määräykset ovat samat kuin EY-asetuksissa. Käytännössä lähetettyä työntekiöitä koskevista tarvittavista päätöksistä a toimenpiteistä huolehtii Eläketurvakeskus sosiaali- a terveysministeriön valtuuttamana. Voimassa olevassa pohoismaisessa sosiaaliturvasopimuksessa oleva määräys Pohoismaan manneralustalla tapahtuvan työn osalta on myös lisätty tähän artiklaan siten, että sitä sovelletaan myös henkilöihin, oihin EY -asetuksia sovelletaan. 8 artikla. Artiklassa määrätään, että Pohoismaiden toimivaltaiset viranomaiset voivat sopia poikkeuksista sovellettavaa lainsäädäntöä koskeviin määräyksiin. 9 artikla. Artiklassa määrätään, että sairauden, äitiyden tai isyyden ohdosta myönnettävät hoitoetuudet a päivärahat määräytyvät samoen periaatteiden mukaan kuin EY -asetuksissa on määrätty. JO artikla. Artiklaan on sisällytetty voimassa olevan pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen kaltainen määräys kotimatkan lisäkustannusten korvaamisesta sekä tämän sopimuksen että asetusten kattamille henkilöille. Tämä on erityisetu, ota EY -säädöksissä ei ole a ota tämän artiklan perusteella sovelletaan Pohoismaiden alueella syntyviin sairauden aiheuttamiin kotimatkan lisäkustannuksiin. 11 artikla. Artiklassa määrätään, että Pohoismaasta toiseen siirtyvällä Pohoismaan kansalaisella on oikeus peruseläkkeeseen (kansaneläke) uudessa maassa sen älkeen, kun hän on asunut siellä kolme vuotta. Asumisedellytyksen täyttymistä ratkaistaessa ei voida ottaa huomioon asumis- tai vakuutuskausia toisesta maasta. Muilta osin eläkettä laskettaessa sovelletaan EY -asetusten eläkkeitä koskevia määräyksiä. 12 artikla. Artiklassa määrätään, että Pohoismaan kansalaisella on myös muissa ETAmaissa asuessaan oikeus Pohoismaassa ansaitsemaansa peruseläkkeeseen. 13 artikla. Artiklassa määrätään, että peruseläkkeen määrää voidaan leikata, os oikeus eläkkeen niin kutsuttuun tulevaan aikaan on samanaikaisesti kahdesta tai useammasta maasta. Tällöin kustakin maasta annetaan vain suhteellinen osuus tulevasta aasta. Tätä määräystä sovelletaan myös EY -asetusten kattamiin henkilöihin. 14 artikla. Artiklassa määrätään, että lisäeläkkeen (työeläkkeet) osalta sovelletaan EYasetusten eläkkeitä koskevia määräyksiä. 15 artikla. Artiklassa määrätään, että eläkkeitä voidaan leikata, os oikeus eläkkeen tulevaan aikaan syntyy samanaikaisesti useammassa kuin yhdessä Pohoismaassa. Tällöin tulevasta aasta annetaan suhteellinen osuus kustakin maasta. Tätä määräystä sovelletaan myös EY -asetusten kattamiin henkilöihin. 16 artikla. Artiklassa määrätään, että työtapaturmaetuuksiin sovelletaan EY -asetusten määräyksiä. 17 artikla. Artiklassa määrätään, että työttömyysetuuksiin sovelletaan EY -asetusten määräyksiä, lukuun ottamatta oikeutta mennä kolmen kuukauden aaksi toiseen maahan etsimään työtä siten, että lähtömaa maksaa edelleen työttömyysetuutta (asetuksen 1408/71 69 a 70 artikla). Poikkeus asetuksen 1408/71 67 artiklan 3 kappaleen määräyksiin on voimassa olevan pohoismaisen työttömyysturvasopimuksen mukainen määräys, onka mukaan työskentelyedellytystä ei sovelleta, os henkilö palaa kotimaahansa tai maahan, onka lainsäädännön piiriin hän on kuulunut viiden vuoden aikana ennen ilmoittautumistaan työnhakiaksi. Tätä määräystä sovelletaan myös EY -asetusten kattamiin henkilöihin. 18 artikla. Artiklassa määrätään, että toimivaltaiset viranomaiset sopivat pohoismaisista täytäntöön panomäärä y ksistä.

4 vp- HE artikla. Artikloissa määrätään sopimuksen soveltamiseksi tarvittavasta täytäntöönpanosta samoen periaatteiden mukaisesti kuin EY -asetuksissa. 23 artikla. Artiklassa määrätään, että asetuksen 1408/71 36 a 63 artiklan tarkoittamia sairaanhoitoetuuksia ei korvata Pohoismaasta toiseen lukuun ottamatta asetuksen niiden kohtie~ mukaisia sairaanhoitokustannuksia, otka syntyvät henkilön hakeutuessa hoitoon toiseen maahan. Lisäksi on määrätty, että asetuksen 69 a 70 artiklan mukaan to~seen maahan työtä hakemaan lähtevälle henkilölle maksettavia työttömyysetuuksia ei korvata maasta toiseen. Näitä määräyksiä sovelletaan myös asetusten kattamiin henkilöihin artikla. Artikloissa määrätään snrtymä- a voimaantulomääräyksistä _Pääosin EYasetusten periaatteiden mukaisesti, mu~t~ osl~tain suhteessa voimassa olevaan pohjoismaiseen sosiaaliturvasopimukseen. 30 artiklassa määrätään voimassa olevan pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen a työttömyysturvasopimuksen lakkautumisesta kuitenkin siten, että sosiaalihuoltoa a elatustukea koskevat määräykset äävät edelleen voimaan, kunnes ne korvataan uudella pohoismaisella sosiaalipalvelusopimuksella. 2. Voimaantulo Sopimus tulee voimaan samaan. ai~aan ~ll:in ETA-sopimus edellyttäen, että ka1kk1 PohJOISmaat ovat hyväksyneet sen ennen tätä aankohtaa. 3. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus Tässä pohoismaisessa sos~aalit~rvasopimu~sessa sovelletaan samoa penaatte1ta kum sosiaaliturvaa koskevia EY-säädöksiä sovellettaessa. Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuuden osalta viitataan ETA-sopimuksesta annetun hallituksen esityksen sosiaaliturvaa koskevaa 29 artiklaa sekä EY-asetuksia (ETY) N:o 1408/71 a 574/72 käsitteleviin asian<?ma.isiin kohtiin, oista ilmenee EY-asetusten sosi~ahtu~vaärestelmästämme poikkeava luonne Ja penaatteet eri valtioiden kansallisten lainsäädäntöen yhteensovittamisessa.. Eduskun~an suost~mus on vastaaviita osm tarpeelhnen myos tämän sopimuksen hyväksymiselle. Lisäksi sopimuksen 8 arti~la ~er~itsee normi~ai?-tov~.!lan delegointia sosiaah- Ja terveysmm1stenolle. Koska sopimus siten sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, on eduskunnan suostumus näiltä osin tarpeellinen. Edellä olevan perusteella a hallitusmuodon 33 :n mukaisesti esitetään, että Eduskunta hyväksyisi ne Kööpenhaminassa 15 päivänä kesäkuuta 1992 tehdyn pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen määräykset, otka vaativat eduskunnan suostumuksen. Koska sopimus sisältää määräyksiä, otka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

5 1992 vp- HE Laki pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 2 Kööpenhaminassa 15 päivänä kesäkuuta 1992 Tanskan, Suomen, Islannin, Noran a Ruotsin välillä tehdyn pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen määräykset ovat, mikäli ne kuuluvat lainsäädännön alaan, voimassa niin kuin siitä on sovittu. Helsingissä 16 päivänä lokakuuta 1992 Tarkempia säännöksiä tämän lain täytäntöönpanosta annetaan tarvittaessa asetuksella. 3 Tämä laki tulee voimaan asetuksella säädettävänä aankohtana. Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Ulkoasiainministeri Paavo Väyrynen

6 vp- HE 233 POHJOISMAINEN SOSIAALITURVASOPIMUS Tanskan, Suomen, Islannin, Noran a Ruotsin hallitukset, otka katsovat, että vuodelta 1981 olevalla pohoismaisella sosiaaliturvasopimuksella, oka korvasi alkuperäisen sopimuksen vuodelta 1955, on ollut suuri merkitys turvatessaan toisessa Pohoismaassa työskenteleville tai oleskeleville Pohoismaiden kansalaisille saman sosiaaliturvan kuin maan omille kansalaisille, otka toteavat, että Euroopan talousaluetta koskevan sopimuksen (ETA-sopimus) perusteella sen sosiaaliturvaa koskevia säännöksiä tullaan soveltamaan toisessa Pohoismaassa työskenteleviin tai oleskeleviin Pohoismaiden kansalaisiin, otka katsovat, että tarvitaan sosiaaliturvaa koskevia pohoismaisia määräyksiä sellaisia henkilöitä varten, oihin ei sovelleta ETAsäännöksiä, eli toisaalta raoitettua määrää Pohoismaiden kansalaisia, toisaalta kolmansien valtioiden kansalaisia varten, otka katsovat, että samalla on tarpeen pitää voimassa oitakin sosiaaliturvaa koskevia pohoismaisia määräyksiä, otka täydentävät sosiaaliturvaa koskevia ETA-säännöksiä, ovat päättäneet tehdä uuden, seuraavansisältöisen pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen: I osasto Yleiset määräykset 1 artikla Tässä sopimuksessa tarkoitetaan ilmaisulla a) "Pohoismaa" kutakin sopimusvaltiota, b) "Pohoismaan kansalainen" onkin Pohoismaan kansalaista, c) "lainsäädäntö" 2 artiklan 1 kappaleessa mainittua sosiaaliturvan aloa koskevia lakea, asetuksia a muita säädöksiä, lukuun ottamatta niitä, oissa säännellään toisaalta yhden tai useamman Pohoismaan a toisaalta yhden tai useamman Pohoismaiden ulkopuolisen maan välisiä suhteita, d) "toimivaltainen viranomainen" Tanskassa lo sosiaaliministeriä, 20 työministeriä, 30 terveysministeriä, Suomessa sosiaali- a terveysministeriötä, Islannissa lo terveys- a sosiaalivakuutusministeriä, 20 sosiaaliministeriä, 30 valtiovarainministeriä, Norassa 10 sosiaaliministeriötä, 20 työ- a hallintoministeriötä, 30 lapsi- a perheasiainministeriötä, Ruotsissa hallitusta (sosiaaliministeriötä), tai mainittuen viranomaisten määräämää viranomaista, e) "laitos" etuuden myöntävää viranomaista tai toimielintä, t) "hoitoetuus" toisaalta vapautusta tai alennusta sairaanhoidosta, mukaan lukien hammashoito, synnytyshoito, lääkkeet, proteesit a muut apuvälineet, perittävistä maksuista tai niistä aiheutuneiden kustannusten korvaamista, toisaalta tässä tarkoitetun sairaanhoidon yhteydessä tehtävistä matkoista maksettua korvauksia, g) "peruseläke" yleistä eläkettä, oka ei määräydy täytettyen työskentelykausien, aikaisempien ansiotuloen tai maksettuen maksuen perusteella, sekä sellaiseen eläkkeeseen maksettavia lisäetuuksia, h) "lisäeläke" yleistä eläkettä, oka määräytyy täytettyen työskentelykausien, aikaisempien ansiotuloen

7 1992 vp- HE tai maksettuen maksuen perusteella, sekä sellaiseen eläkkeeseen maksettavia lisäetuuksia, i) "asuminen" että henkilö asuu maassa sen maan väestökiranpidon perusteella, ollei erityisistä syistä muuta ohdu, ) "ETA-sopimus" 2 päivänä toukokuuta 1992 tehtyä sopimusta Euroopan talousalueesta, k) "ETA-maa" maata, ohon sovelletaan Euroopan talousaluetta koskevaa sopimusta, l) "asetus" neuvoston asetusta (ETY) 1408/71 sosiaaliturvaärestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin työntekiöihin, itsenäisiin ammatinharoittaiin a heidän perheenäseniinsä, ETA-sopimuksen liitteessä VI mainittuine muutoksineen a lisäyksineen, m) "täytäntöönpanoasetus" neuvoston asetusta (ETY) 574/72 asetuksen (ETY) 1408/71 sosiaaliturvaärestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin työntekiöihin, itsenäisiin ammatinharoittaiin a heidän perheenäseniinsä täytäntöönpanomenettelystä, ETA-sopimuksen liitteessä VI mainittuine muutoksineen a lisäyksineen. 2 artikla 1. Tätä sopimusta sovelletaan kaikkeen Pohoismaissa kulloinkin voimassa olevaan, seuraavia sosiaaliturvan aloa koskevaan lainsäädäntöön: a) sairauden, äitiyden tai isyyden ohdosta maksettavat etuudet, b) työkyvyttömyyden, vanhuuden tai kuoleman ohdosta maksettavat etuudet, c) työtapaturman ohdosta maksettavat etuudet, d) työttömyyden ohdosta maksettavat etuudet, e) yleiset lapsista maksettavat rahaetuudet. 2. Sopimuksen hyväksymisen yhteydessä okainen Pohoismaa toimittaa luettelon 1 kappaleessa mainittua sosiaaliturvan aloa koskevasta lainsäädännöstään. Sen älkeen okainen maa ilmoittaa vuosittain ennen helmikuun loppua Tanskan ulkoasiainministeriölle luetteloon tehtävistä muutoksista, otka ohtuvat edellisen kalenterivuoden aikana hyväksytystä lainsäädännöstä. 3 artikla 1. Sopimusta sovelletaan seuraaviin henkilöihin, ollei heihin sovelleta asetusta: a) Pohoismaiden kansalaisiin, b) pakolaisiin, oita tarkoitetaan 28 päivänä heinäkuuta 1951 tehdyn pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen 1 artiklassa a mainittuun yleissopimukseen liittyvässä 31 päivänä tammikuuta 1967 tehdyssä pöytäkirassa, c) valtiottorniin henkilöihin, oita tarkoitetaan 28 päivänä syyskuuta 1954 tehdyssä valtiottomien henkilöiden oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen 1 artiklassa, d) muihin henkilöihin, oihin sovelletaan tai on sovellettu onkin Pohoismaan lainsäädäntöä, e) henkilöihin, otka ohtavat oikeutensa a)-d) kohdassa mainitusta henkilöstä. 2. Siinä määrin kuin sopimuksen määräyksistä niin seuraa, sitä sovelletaan myös henkilöihin, oihin sovelletaan asetusta. 4 artikla Sovellettaessa onkin Pohoismaan lainsäädäntöä rinnastetaan toisen Pohoismaan kansalaiset maan omiin kansalaisiin, ollei artiklan määräyksistä muuta ohdu. 5 artikla Kun Pohoismaan lainsäädännön perusteella raoitetaan päällekkäisten etuuksien maksamista, näin voidaan tehdä myös, kun päällekkäistä etuutta maksetaan toisen Pohoismaan lainsäädännön perusteella. II osasto Sovellettavaa lainsäädäntöä koskevat määräykset 6 artikla Pohoismaassa asuvaan henkilöön sovelletaan asmnmaan lainsäädäntöä, ollei tämän osaston määräyksistä muuta ohdu. 7 artikla 1. Henkilöihin, otka työskentelevät toisessa Pohoismaassa kuin missä asuvat tai otka työskentelevät kahdessa tai useammassa Pohoismaassa tai otka kuuluvat lento- tai maakuletusyrityksen matkustavaan henkilökuntaan tai otka heidän työnantaansa lähettää ostakin Pohoismaasta työskentelemään tilapäisesti toiseen Pohoismaahan, sovelletaan vastaavasti asetuksen II osaston a täytäntöönpanoasetuksen III osaston säännöksiä.

8 vp- HE Pohoismaassa tehdyksi työksi katsotaan myös onkin Pohoismaan manneralustalla, sen mukaan kuin se on määritelty 29 päivänä huhtikuuta 1958 tehdyssä manneralustaa koskevassa Geneven yleissopimuksessa, tehtävä työ luonnonvaroen tutkimiseksi a hyödyntämiseksi kappaleen määräystä sovelletaan myös henkilöihin, oihin sovelletaan asetusta. 8 artikla Kahden tai useamman Pohoismaan toimlvaltaiset viranomaiset voivat oidenkin henkilöryhmien tai henkilöiden osalta sopia poikkeuksista tämän osaston määräyksiin. UI osasto Oikeutta etuoksiin koskevat erityismääräykset 1 luku Sairauden, äitiyden tai isyyden ohdosta myönnettävät hoitoetuudet a päivärahat 9 artikla Pohoismaasta toiseen muuttaviin henkilöihin, tai Pohoismaassa asuviin henkilöihin, oilla on oikeus hoitoetuuksiin asuinmaastaan a otka oleskellessaan toisessa Pohoismaassa outuvat sairaanhoidon tarpeeseen, tai henkilöihin, otka työskentelevät toisessa Pohoismaassa kuin missä asuvat, sekä heidän perheenäseniinsä, sovelletaan vastaavasti asetuksen III osaston 1 luvun a täytäntöönpanoasetuksen IV osaston 1 a 2 luvun säännöksiä. 10 artikla 1. Oleskelumaa korvaa Pohoismaassa asuvalle henkilölle, olla on oikeus hoitoetuuksiin asuinmaastaan a oka oleskellessaan tilapäisesti toisessa Pohoismaassa saa sairaanhoitoa, kotimatkasta asuinmaahan aiheutuneet lisäkustannukset siitä, että asianomainen henkilö sairautensa ohdosta outuu käyttämään kalliimpaa matkustustapaa kuin hän muutoin olisi käyttänyt kappaleen määräystä sovelletaan myös henkilöihin, oihin sovelletaan asetusta kappaleen määräystä ei sovelleta henkilöihin, otka saavat luvan matkustaa toiseen Pohoismaahan saamaan siellä tilansa kannalta asianmukaista hoitoa. 2 luku Työkyvyttömyyden, vanhuuden a kuoleman ohdosta myönnettävät etuudet Peruseläke 11 artikla 1. Pohoismaan kansalaisella on oikeus peruseläkkeeseen toisesta Pohoismaasta ansaittuaan oikeuden eläkkeeseen asumaila siinä maassa vähintään kolme vuotta. 2. Ratkaistaessa, onko 1 kappaleen mukainen asumisedellytys täyttynyt, ei oteta huomioon kausia, olloin asianomainen henkilö on saanut onkin toisen ETA-maan eläkettä kappaleen edellytystä ei voi täyttää ottamalla huomioon muiden maiden asumis- a vakuutuskausia. Laskettaessa tämän artiklan mukaista peruseläkettä sovelletaan muutoin vastaavasti asetuksen UI osaston 2, 3 a 8 luvun a täytäntöönpanoasetuksen IV osaston 1, 3 a 8 luvun säännöksiä suhteessa muiden Pohoismaiden lainsäädäntöön. 12 artikla Pohoismaan kansalaisella on, niin kauan kuin hän asuu ossakin ETA-maassa, oikeus siihen peruseläkkeeseen, ohon hän on ansainnut oikeuden ossakin Pohoismaassa. 13 artikla 1. Jos peruseläkettä laskettaessa on oikeus ottaa huomioon asumisaika vakuutustapahtuman älkeen useammasta kuin yhdestä Pohoismaasta, otetaan kussakin maassa huomioon vain osa tulevasta asumisaasta. Tämä osa määräytyy eläkettä laskettaessa käytettävien todellisten asumisaikoen perusteella siinä suhteessa kuin todellinen asumisaika asianomaisessa maassa on kaikkien maiden yhteenlaskettuun todelliseen asumisaikaan. 2. Ensimmäisen kappaleen määräyksiä sovelletaan myös henkilöihin, oihin sovelletaan asetusta. Lisäeläke 14 artikla Määrättäessä oikeudesta lisäeläkkeeseen so-

9 1992 vp- HE velletaan vastaavasti asetuksen III osaston 2, 3 a 8 luvun sekä täytäntöönpanoasetuksen IV osaston 1, 3 a 8 luvun säännöksiä suhteessa muiden Pohoismaiden lainsäädäntöön. 15 artikla 1. Jos edellytykset lisäeläkkeen laskemiseksi myös sellaisten vakuutuskansien perusteella, otka oletettavasti olisi täytetty, ollei vakuutustapahtumaa olisi sattunut, ovat olemassa useammassa kuin yhdessä Pohoismaassa, otetaan vain osa oletetuista vakuutuskansista huomioon kunkin maan eläkettä laskettaessa. Tämä osa määräytyy eläkettä laskettaessa käytettävien todellisten vakuutuskansien perusteella siinä suhteessa kuin asianomaisen maan todelliset vakuutuskaudet ovat kaikkien maiden yhteenlaskettuihin todellisiin vakuutuskausiin. 2. Ensimmäisen kappaleen määräyksiä sovelletaan vastaavasti henkilöihin, oihin sovelletaan asetusta. 3 luku Työtapaturmaetuudet 16 artikla Määrättäessä oikeudesta työtapaturmaetuoksiin a etuoksia laskettaessa sovelletaan vastaavasti asetuksen III osaston 4 luvun a täytäntöönpanoasetuksen IV osaston 4 luvun säännöksiä Pohoismaiden välisissä suhteissa. 4 luku Työttömyysetuudet 17 artikla 1. Laskettaessa työttömyysetuoksia varten yhteen vakuutus- tai työskentelykausia, määrättäessä oikeudesta työttömyysetuoksiin a etuoksia laskettaessa sovelletaan vastaavasti asetuksen III osaston 6 luvun a täytäntöönpanoasetuksen IV osaston 6 luvun säännöksiä Pohoismaiden välisissä suhteissa. Asetuksen 69 a 70 artiklan säännöksiä ei kuitenkaan tämän kappaleen määräysten perusteella sovelleta. 2. Asetuksen 67 artiklan 3 kappaleen vakuutus- tai työskentelykausia koskevia vaatimuksia ei sovelleta henkilöihin, otka siinä maassa, osta etuoksia haetaan, ovat oko työskennelleet siinä laauudessa, että he ovat kuuluneet sen maan työttömyysturvalainsäädännön piiriin tai ovat saaneet työttömyysetuoksia siitä maasta. Edellytyksenä on kuitenkin, että työskentely on tapahtunut tai työttömyysetuoksia on saatu aikaisintaan viiden vuoden aikana ennen ilmoittautumista työnhakiaksi virallisessa työnvälityksessä a, tapauksesta riippuen, liittymistä asianomaisen työttömyyskassan äseneksi. 3. Toisen kappaleen määräyksiä sovelletaan vastaavasti henkilöihin, oihin sovelletaan asetusta. IV osasto Muut määräykset 18 artikla Toimivaltaiset viranomaiset sopivat sopimuksen yhdenmukaisen pohoismaisen soveltamisen turvaamiseksi vaadittavista määräyksistä. 19 artikla Viranomaiset a laitokset antavat toisilleen tarpeellista apua sopimuksen toimeenpanemiseksi. Jokaisessa Pohoismaassa on erityinen toimivaltaisen viranomaisen nimeämä yhdyselin. 20 artikla Asetuksen 86 artiklaa sovelletaan vastaavasti hakemuksiin, ilmoituksiin tai valituksiin, otka on toimitettu muun Pohoismaan viranomaiselle kuin sen, ossa toimivaltainen viranomainen siaitsee. 21 artikla Pohoismaiden välillä sovelletaan vastaavasti täytäntöönpanoasetuksen 111 artiklaa aiheettomien suoritusten takaisinperimisessä a toimeentulotukea koskevissa takautumisvaateissa. 22 artikla Sopimus ei anna oikeutta peruseläkkeen maksamiseen henkilölle, oka ei asu ETAmaassa. Sopimus ei myöskään mahdollista oikeuksien ansaitsemista ETA-maiden ulkopuolella. 23 artikla 1. Jollei kahden tai useamman Pohoismaan välillä toisin sovita, maat luopuvat asetuksen 36, 63 a 70 artiklan a täytäntöönpanoasetuksen 105 artiklan perusteella kaikesta kustannusten korvaamisesta siltä osin kuin koskee sai Z

10 vp- HE 233 rauden a äitiyden a työtapaturmien a ammattitautien ohdosta myönnettäviä hoitoetuuksia, toisessa kuin toimivaltaisessa valtiossa työtä hakeville työttömille myönnettäviä etuuksia sekä hallinnollisten a lääkärintarkastusten kulua. 2. Kustannusten korvaamisesta luopuminen ei koske hoitoetuuksia henkilöille, otka asetuksen 22 artiklan 1 kohdan c alakohdan a 55 artiklan 1 kohdan c alakohdan perusteella saavat toimivaltaiselta laitokselta luvan matkustaa toiseen Pohoismaahan saamaan siellä tilansa kannalta asianmukaista hoitoa. 3. Tämän artiklan määräyksiä sovelletaan sekä etuuksiin henkilöille, oihin sovelletaan asetusta että etuuksiin henkilöille, oihin sovelletaan sopimusta, mutta ei asetusta. 24 artikla 1. Sopimusta ei sovelleta etuuksiin a maksuihin sen voimaantuloa edeltävältä aalta. 2. Määrättäessä oikeudesta sopimukseen perustuviin etuuksiin otetaan myös huomioon vakuutus-, työskentely- a asumiskaudet ennen sopimuksen voimaantuloa. 25 artikla Sopimus ei saa ohtaa sen voimaantullessa maksettavien etuuksien pienentämiseen. 26 artikla 1. Jos henkilö asumisen perusteella on ansainnut oikeuden peruseläkkeeseen ostakin Pohoismaasta aalta ennen sopimuksen voimaantuloa a samalta aalta on ansainnut oikeuden lisäeläkkeeseen toisesta Pohoismaasta, määrätään eläke vain viimeksi mainitusta maasta ikään kuin hän olisi asunut siellä kappaleen määräyksiä sovelletaan vastaavasti henkilöihin, oihin sovelletaan asetusta. 27 artikla 1. Pohoismaan kansalaiselle maksettava peruseläke, ota sopimuksen voimaantuloon saakka on maksettu 5 päivänä maaliskuuta 1981 tehdyn pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen määräysten tai yhden tai useamman Pohoismaan lainsäädännön perusteella, lasketaan asianomaisen henkilön pyynnöstä tai eläkettä maksavan viranomaisen päätöksestä uudelleen. 2. Jos asianomainen henkilö on pyytänyt eläkkeen uudelleenlaskemista kahden vuoden kuluessa sopimuksen voimaantulosta, uutta eläkettä maksetaan sopimuksen voimaantulosta lukien. Samaa sovelletaan, kun eläkeviranomainen samassa määräaassa on ilmoittanut toisen Pohoismaan eläkeviranomaiselle päätöksestään laskea eläke uudelleen. 3. Eläke lasketaan sopimuksen voimaantultua sovellettavien säännösten tai määräysten mukaisesti asianomaisen henkilön iän a asumisaan perusteella eläketapahtumahetkellä. 4. Jos 1 kappaleen mukaisesti uudelleen laskettu peruseläke yhteensä on pienempi kuin asianomaisen henkilön peruseläke samalta aalta 5 päivänä maaliskuuta 1981 tehdyn pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen määräysten perusteella, eläkkeeseen maksetaan uudelleen lasketun peruseläkkeen a aikaisemmin voimassa olleiden määräysten mukaisen peruseläkkeen välisen erotuksen suuruinen lisä. Lisä tarkistetaan vuosittain 1 päivänä tammikuuta voimassa olevien eläkkeen määrien perusteella a maksetaan samansuuruisena koko vuoden. Lisä maksetaan siitä maasta, oka maksoi eläkkeen aikaisemmin voimassa olleiden määräysten perusteella. 5. Pohoismaasta toiseen muuttaneelle henkilölle, olle sopimuksen voimaantullessa maksettiin peruseläkettä lähtömaasta 5 päivänä maaliskuuta 1981 tehdyn pohoismaisen sosiaaliturvasopimuksen 20 artiklan määräysten perusteella, maksetaan lisä vain siihen saakka kunnes oikeus peruseläkkeeseen lähtömaasta mainitun artiklan 3 kappaleen perusteella päättyisi. 6. Tämän artiklan määräyksiä sovelletaan vastaavasti henkilöihin, oihin sovelletaan asetusta. 28 artikla 1. Sopimus tulee voimaan samana palvana kuin ETA-sopimus tulee voimaan Pohoismaiden osalta sillä edellytyksellä, että kaikki sopimusvaltiot ovat ilmoittaneet Tanskan ulkoasiainministeriölle hyväksyvänsä sopimuksen. 2. Sopimus tulee voimaan Färsaarten, Grönlannin a Ahvenanmaan osalta vasta 30 päivän kuluttua siitä, kun Tanskan a vastaavasti Suomen hallitus ovat ilmoittaneet Tanskan ulkoasiainministeriölle, että Färsaarten, Grönlannin a vastaavasti Ahvenanmaan maakunnanhallitukset ovat ilmoittaneet, että sopimus tulee voimaan F ärsaarten, Grönlannin a vastaavasti Ahvenanmaan osalta. 3. Tanskan ulkoasiainministeriö ilmoittaa muille sopimusvaltioille a Pohoismaiden mi-

11 1992 vp - HE nisterineuvoston sihteeristölle edellä mamittuen ilmoitusten vastaanottamisesta a sopimuksen voimaantuloaankohdasta. 29 artikla 1. Sopimusvaltio voi irtisanoa sopimuksen kirallisella ilmoituksella Tanskan ulkoasiainministeriölle, oka tiedottaa ilmoituksen vastaanottamisesta a sen sisällöstä muille sopimusvaltioille. 2. Irtisanominen koskee vain asianomaista sopimusvaltiota a tulee voimaan sen kalenterivuoden alusta, oka seuraa vähintään kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun irtisanominen on vastaanotettu Tanskan ulkoasiainministeriössä. 3. Jos sopimus irtisanotaan, sopimuksen perusteella saavutetut oikeudet äävät voimaan. 30 artikla Sopimuksen voimaantullessa Tanskan, Suomen, Islannin, Noran a Ruotsin välillä 5 päivänä maaliskuuta 1981 tehty pohoismainen sosiaaliturvasopimus siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen lakkaa olemasta voimassa. Samasta aankohdasta lukien lakkaa Tanskan, Suomen, Islannin, Noran a Ruotsin välillä 12 päivänä marraskuuta 1985 tehty pohoismainen työttömyysturvasopimus olemasta voimassa. 5 päivänä maaliskuuta 1981 tehdyn sopimuksen sosiaalihuoltoa a elatustukea koskevat määräykset äävät kuitenkin edelleen voimaan. 31 artikla Sopimuksen alkuperäiskappale talletetaan Tanskan ulkoasiainministeriöön, oka toimittaa muille sopimusvaltioille oikeaksi todistetut älennökset siitä. Tämän vakuudeksi allekiroittaneet ovat siihen valtuutettuina allekiroittaneet tämän sopimuksen. Tehty Kööpenhaminassa 15 päivänä kesäkuuta 1992 yhtenä kappaleena tanskan, suomen, islannin, noran a ruotsin kielellä, otka kaikki tekstit ovat yhtä todistusvoimaiset. ( Allekiroitukset)

12

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2004 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2004 N:o 135 136 SISÄLLYS N:o Sivu 135 Laki Pohjoismaisesta sosiaaliturvasta tehdyn

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 140/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 27 päivänä toukokuuta /2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 289/2014) Valtioneuvoston asetus

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 27 päivänä toukokuuta /2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 289/2014) Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä toukokuuta 2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 289/2014) Valtioneuvoston asetus pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen voimaansaattamisesta

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen

Lisätiedot

HE 170/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen. lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

HE 170/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen. lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta HE 170/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle pohjoismaisen sosiaaliturvasopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2001 N:o 43 45 SISÄLLYS N:o Sivu 43 Laki Pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,

Lisätiedot

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti:

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti: Sopimus Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä eräiden terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöryhmien sekä eläinlääkäreiden yhteisistä pohjoismaisista työmarkkinoista 14 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien

Lisätiedot

HE 29/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 29/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 29/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle pohjoismaisen sosiaalipalvelusopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä marraskuuta 2008 N:o 104 105 SISÄLLYS N:o Sivu 104 Laki pohjoismaiden välillä tehdyn avioliittoa,

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä helmikuuta 2002 N:o 12 14 SISÄLLYS N:o Sivu 12 Laki Luxemburgin kanssa sosiaaliturvasta tehdyn

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2008 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2008 N:o 126 127 SISÄLLYS N:o Sivu 126 Laki Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja

Lisätiedot

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset

EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset EU:n sosiaaliturvajärjestelmien uudistus ja pohjoismaiset sopimukset Miten EU:n sosiaaliturvasopimus vaikuttaa Pohjoismaiden välillä liikkuviin? Heli Mäkipää, edunvalvontavastaava Pohjola-Norden/ Suomi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 74/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjoismaiden ministerineuvoston sihteeristön ja Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajiston sihteeristön oikeudellista asemaa koskevan sopimuksen muuttamisesta

Lisätiedot

HE 208/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Suomen ja Viron välillä sosiaaliturvasta

HE 208/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Suomen ja Viron välillä sosiaaliturvasta HE 208/2005 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaaliturvasta Suomen ja Viron välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 5. lokakuuta 2010 (OR. en) 11217/10 SOC 428 HR 45

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 5. lokakuuta 2010 (OR. en) 11217/10 SOC 428 HR 45 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 5. lokakuuta 2010 (OR. en) 11217/10 SOC 428 HR 45 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Kroatian tasavallan

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALITURVASTA SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA KOREAN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ

SOPIMUS SOSIAALITURVASTA SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA KOREAN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ SOPIMUS SOSIAALITURVASTA SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA KOREAN TASAVALLAN HALLITUKSEN VÄLILLÄ Suomen tasavallan hallitus ja Korean tasavallan hallitus (jäljempänä sopimusvaltiot ), jotka haluavat säännellä

Lisätiedot

HE 169/2018 vp. Pöytäkirjalla muutetaan niitä sopimusmääräyksiä, jotka koskevat johdantoa, yleisiä verotusmääräyksiä ja keskinäistä sopimusmenettelyä.

HE 169/2018 vp. Pöytäkirjalla muutetaan niitä sopimusmääräyksiä, jotka koskevat johdantoa, yleisiä verotusmääräyksiä ja keskinäistä sopimusmenettelyä. Hallituksen esitys eduskunnalle Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi

Lisätiedot

1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus

1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus Liite Sopimusteksti SUOMEN TASAVALLAN JA RUOTSIN KUNINGASKUNNAN VÄLINEN SOPIMUS TIETTYIHIN JÄTEVIRTOIHIN KUULUVIEN JÄTTEIDEN SIIRROISTA MAIDEN RA- JA-ALUEILLA 1 Artikla Sopimuksen tarkoitus Tämän sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 5. lokakuuta 2010 (OR. en) 11215/10 SOC 426 ISR 46

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 5. lokakuuta 2010 (OR. en) 11215/10 SOC 426 ISR 46 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 5. lokakuuta 2010 (OR. en) 11215/10 SOC 426 ISR 46 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Israelin valtion

Lisätiedot

HE 43/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi

HE 43/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi HE 43/2008 vp Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Pohjoismaiden välillä yhteispohjoismaisten laitosten ja niiden henkilökunnan oikeudellista asemaa koskevan sopimuksen muuttamisesta vuonna

Lisätiedot

HE 70/2011 vp. samanaikaisesti sopimuksen kanssa.

HE 70/2011 vp. samanaikaisesti sopimuksen kanssa. HE 70/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle pohjoismaisen kansalaisuussopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 104/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Luxemburgin kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 146/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjoismaisesta kulttuurirahastosta tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Rajat ylittävä sosiaaliturva Essi Rentola Suunnittelupäällikkö 4.12.2013 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan päivänä tammikuuta 1993. 1992 vp - HE 247 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi opintotukilain :n ja korkeakouluopiskelijoiden opintotuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan opintotuen

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 161/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä

HE 161/2013 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. työttömyyspäivärahan saamisen edellytyksenä Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia. Esityksen tarkoituksena on toteuttaa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 81/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjoismaiden välillä tehdyn eräiden kansalaisuutta koskevien määräysten voimaansaattamista koskevan sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan

Lisätiedot

1992 vp- HE 84. lain ja kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp- HE 84. lain ja kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp- HE 84 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi erikoissairaanhoitolain, Helsingin yliopistollisesta keskussairaalasta annetun lain ja kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014

Rajat ylittävä sosiaaliturva. Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Rajat ylittävä sosiaaliturva Suvi Rasimus Lakimies 29.1.2014 Kansaneläke Työttömyyskassat Perheetuudet Kela Työttömyys Työtapaturmaja ammattitautietuudet Terveydenhoito huolto Sairaus- ja äitiysetuudet

Lisätiedot

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta

Laki. sairausvakuutuslain muuttamisesta Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan sairausvakuutuslain (1224/2004) 12 luvun 11 :n 2 momentti, sellaisena kuin se on laissa 1640/2009, muutetaan 8 luvun 10 :n

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 1999 N:o 394 417 SISÄLLYS N:o Sivu 394 Laki Itävallan, Suomen ja Ruotsin liittymisestä tuomioistuimen toimivaltaa sekä tuomioiden täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja ETK:n kommentti. Minna Levander

Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja ETK:n kommentti. Minna Levander Mobiilin sosiaaliturvan kärkihanke työpaja 20.6.2017 - ETK:n kommentti Minna Levander Missä tilanteissa ratkaisu sovellettavasta sosiaaliturvalainsäädännöstä annetaan ETK:sta? ETK:n tehtävistä sovellettavaa

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 180/2002 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työntekijäin eläkelain 9 a :n kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työntekijäin eläkelakia siten, että jatkossa Suomessa

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi kunnallisen eläkelain, valtion eläkelain ja Kansaneläkelaitoksesta annetun lain 13 ja 14 :n muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 13/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 13/2000 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rintamasotilaseläkelain 9 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan pienituloisten rintamaveteraanien taloudellisen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2013 COM(2013) 15 final 2013/0010 (COD) C7-0021/13 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan yhteisöön suuntautuvaa puutavaran tuontia koskevan FLEGTlupajärjestelmän

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 17 päivänä heinäkuuta 2002 N:o 70 72 SISÄLLYS N:o Sivu 70 Laki Pohjoismaiden välillä elatusavun perimisestä

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

HE 150/2014 vp. saakka, jonka jälkeen siirrytään todellisten kustannusten laskuttamiseen. Lisäksi esityksessä ehdotetaan Kansaneläkelaitokselle

HE 150/2014 vp. saakka, jonka jälkeen siirrytään todellisten kustannusten laskuttamiseen. Lisäksi esityksessä ehdotetaan Kansaneläkelaitokselle Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rajat ylittävästä terveydenhuollosta

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0386/189. Tarkistus. David Casa, Sven Schulze PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0386/189. Tarkistus. David Casa, Sven Schulze PPE-ryhmän puolesta 10.4.2019 A8-0386/189 189 Johdanto-osan 10 kappale (10) On tarvetta varmistaa rajatyöntekijöiden ja muiden toisessa jäsenvaltiossa työskentelevien yhdenvertainen kohtelu varmistamalla, että rajatyöntekijät

Lisätiedot

EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu?

EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu? EU:n uusi sosiaaliturva-asetus - Eläketurvakeskuksen tehtävät toimeenpanossa mikä muuttuu? 13.9.2010 Jaana Rissanen Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA Asetus 883/2004 ja sen täytäntöönpanoasetus

Lisätiedot

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.

Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä. 1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki

Lisätiedot

HE 75/2008 vp. verottamista ja keskinäistä sopimusmenettelyä. presidentin asetuksella säädettävänä ajankoh-

HE 75/2008 vp. verottamista ja keskinäistä sopimusmenettelyä. presidentin asetuksella säädettävänä ajankoh- HE 75/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle Pohjoismaiden välillä tulo- ja varallisuusveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn pöytäkirjan hyväksymisestä

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010.

HE 14/2010 vp. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä toukokuuta 2010. HE 14/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi urheilijan

Lisätiedot

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan HE 125/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain 2 ja 11 f :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksen tarkoituksena on toteuttaa Euroopan

Lisätiedot

Komission ehdotus 13 päivänä joulukuuta 2016 ehdotuksen (KOM (2016) 815 lopullinen)

Komission ehdotus 13 päivänä joulukuuta 2016 ehdotuksen (KOM (2016) 815 lopullinen) Komission ehdotus 13 päivänä joulukuuta 2016 ehdotuksen (KOM (2016) 815 lopullinen) Parlamentin ja neuvoston asetukseksi sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittamisesta annetun asetuksen (EY) 883/2004

Lisätiedot

HE 168/2018 vp. Esityksessä ehdotetun lain Alankomaiden kuningaskunnan kanssa Aruban osalta automaattisesta

HE 168/2018 vp. Esityksessä ehdotetun lain Alankomaiden kuningaskunnan kanssa Aruban osalta automaattisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Alankomaiden kanssa Aruban osalta automaattisesta tietojenvaihdosta säästöjen tuottamista korkotuloista tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla Suomen ja Ruotsin välillä tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014. 50/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus

SÄÄDÖSKOKOELMAN. Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014. 50/2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUS SARJA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2014 (Suomen säädöskokoelman n:o 372/2014) Valtioneuvoston asetus suomalais-norjalaisesta vesienhoitoalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190 1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2001 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2001 N:o 85 93 SISÄLLYS N:o Sivu 85 Laki Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1985 vp. - HE n:o 11 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi maatalousyrittäjien eläkelain

Lisätiedot

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela

Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin. Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela Brexitin vaikutukset Kelan etuuksiin Suvi Rasimus Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Kela Brexitin vaikutukset Kelan etuuksien kannalta Ison-Britannian EU-eron toteutuessa EU-lainsäädännön soveltuminen

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 9. huhtikuuta 207 (OR. en) 206/025 (COD) PE-CONS 3/7 VISA 8 COEST 55 COMIX 62 CODEC 295 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

HE 140/2015 vp. Sopimusta on muutettu siten, että se on voimassa vuoden 2018 loppuun.

HE 140/2015 vp. Sopimusta on muutettu siten, että se on voimassa vuoden 2018 loppuun. Hallituksen esitys eduskunnalle pääsystä korkeampaan koulutukseen Pohjoismaiden välillä tehdyn sopimuksen muuttamisesta tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta

EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp. Laki. kansaneläkelain muuttamisesta EV 137/1999 vp- HE 163/1999 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi kansaneläkelain, perhe-eläkelain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 163/1999

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Alaviuhkola Katriina Suuri valiokunta

Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM VAO Alaviuhkola Katriina Suuri valiokunta Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2011-00017 VAO Alaviuhkola Katriina 18.01.2011 Suuri valiokunta Viite Asia Komission ehdotus sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittaminen, erinäiset muutokset

Lisätiedot

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon

Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon Suomessa työskentelevän oikeus hoitoon Kv-kesäpäivät 28.8.2018 Sanna Kuorikoski suunnittelija Kela, Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus, rajat ylittävän terveydenhuollon ryhmä Sisältö 1. Yleistä Suomessa

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 66/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle pohjoismaisen avioliittokonvention ja pohjoismaisen perintäkonvention muuttamisesta tehtyjen sopimusten hyväksymisestä sekä laeiksi mainittujen sopimusten

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Töihin ja työnhakuun ulkomaille Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen

Lisätiedot

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi

HE 322/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi veteraanietuuksien tasokorotuksiksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että veteraanietuuksia eli rintamasotilaseläkelain mukaista rintamalisää,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

Sopimus yhteistyöstä kilpailuasioissa

Sopimus yhteistyöstä kilpailuasioissa Sopimus yhteistyöstä kilpailuasioissa Tanskan kuningaskunnan hallitus, Suomen tasavallan hallitus, Islannin tasavallan hallitus, Norjan kuningaskunnan hallitus ja Ruotsin kuningaskunnan hallitus (jäljempänä

Lisätiedot

1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1981 vp. n:o 151 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1981 vp. n:o 151 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kuluvan vuoden tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovittiin eräistä sosiaaliturvaa

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0053 (NLE) 7128/15 VISA 98 COLAC 27 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja

Lisätiedot

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

HE 91/2016 vp. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Sveitsin liittoneuvosto ja Suomen tasavallan hallitus

Sveitsin liittoneuvosto ja Suomen tasavallan hallitus PÖYTÄKIRJA SVEITSIN VALALIITON JA SUOMEN TASAVALLAN VÄLILLÄ HELSINGISSÄ 16 PÄIVÄNÄ JOULUKUUTA 1991 TEHDYN JA HELSINGISSÄ 19 PÄIVÄNÄ HUHTIKUUTA 2006 TEHDYLLÄ PÖYTÄKIRJALLA MUUTETUN, TULO- JA VARALLISUUSVEROJA

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0386/168. Tarkistus. Helga Stevens ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0386/168. Tarkistus. Helga Stevens ECR-ryhmän puolesta 15.4.2019 A8-0386/168 168 Johdanto-osan 10 kappale (10) On tarvetta varmistaa rajatyöntekijöiden ja muiden toisessa jäsenvaltiossa työskentelevien yhdenvertainen kohtelu varmistamalla, että rajatyöntekijät

Lisätiedot

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta

HE 89/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusedustuksesta annetun lain 28 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vakuutusedustuksesta annettua lakia. Euroopan

Lisätiedot

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta

HE 78/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin

Lisätiedot