LIIKENNEVAKUUTUKSEN HAKEMATTA JÄÄMISESTÄ AIHEUTUI VAHINKOA EDUNVAL- VONNASSA OLEVALLE HENKILÖLLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LIIKENNEVAKUUTUKSEN HAKEMATTA JÄÄMISESTÄ AIHEUTUI VAHINKOA EDUNVAL- VONNASSA OLEVALLE HENKILÖLLE"

Transkriptio

1 Dnro 2748/4/10 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja LIIKENNEVAKUUTUKSEN HAKEMATTA JÄÄMISESTÄ AIHEUTUI VAHINKOA EDUNVAL- VONNASSA OLEVALLE HENKILÖLLE 1 KANTELU Kantelija on kirjeissään 10., 19. ja pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiestä tutkimaan edunvalvojan menettelyä mopovakuutusta koskevassa asiassa. Kantelijan mukaan edunvalvoja on laiminlyönyt hankkia päämiehelle ostamaansa mopoon vakuutuksen, mistä päämiehelle on aiheutunut taloudellista vahinkoa tämän jouduttua mopollaan onnettomuuteen. Kantelijan mukaan edunvalvojan tulisi korvata aiheuttamansa vahingot RATKAISU 3.1 Selvitysten keskeinen sisältö Yleisen edunvalvojan selvitys Edunvalvontatoimisto oli lokakuun alussa 2009 sopinut liikkeen kanssa siitä, että päämies voi ostaa vähän käytetyn mopedin. Liikkeen kanssa oli sovittu, että mopo maksettaisiin erissä ja lasku ja rekisteriote lähetettäisiin edunvalvontatoimistoon. Edunvalvontatoimisto sai tiedon sattuneesta onnettomuudesta. Mopoa koskeva muistutuslasku tuli edunvalvontatoimistoon vasta marraskuun puolivälissä. Tuossa vaiheessa edunvalvoja ei kuitenkaan ollut saanut sen p aremmin alkuperäistä laskua kuin rekisteriotettakaan, jotka liike oli luvannut lähettää. Edunvalvontatoimisto oli ottanut liikkeeseen yhteyttä ja tiedustellut laskua ja rekisteriotetta. Liikkeen mukaan ne oli jo lähetetty, mutta edunvalvontatoimisto ei kuitenkaan ollut saanut niitä postitse. Edunvalvontatoimisto oli pyytänyt asiakirjoja uudelleen ja saanutkin ne sittemmin postitse. Ensimmäisen osamaksun edunvalvontatoimisto oli maksanut Marraskuun lopulla edunvalvontatoimiston saatua rekisteriotteen edunvalvoja oli vakuuttanut mopon. Yleinen edunvalvoja oli ollut siinä uskossa, että mopon voi vakuuttaa vasta, kun hän on saanut mopon rekisteröintiasiakirjat, ja että siihen asti mopo olisi myyjän omistuksessa ja päämies ainoastaan sen haltija. Yleinen edunvalvoja oli rekisteröinyt mopon päämiehen nimiin ja maksanut toisen eli viimeisen erän mopon hinnasta Liikennevakuutus oli maksettu ja mopo oli vakuutettu ajalle

2 Koska mopo oli ollut onnettomuushetkellä vakuuttamaton, päämies oli maksanut sairaanhoitolaskun itse. Lisäksi päämiehelle oli aiheutunut kipua ja särkyä ja hänen vaatteitaan oli turmeltunut. Yleisen edunvalvojan sihteeri oli suureksi osaksi hoitanut mopokauppaan liittyneet puhelinkeskustelut myyjäliikkeen kanssa. Muistiinpanojen mukaan sihteeri oli soittanut liikkeeseen (eli onnettomuuden jälkeen), ja tuolloin liikkeestä oli ilmoitettu, että mopo oli vielä ollut vakuutettuna liikkeen nimiin. Yleinen edunvalvoja oli tuloksetta yrittänyt saada korvausta myös Liikennevakuutuskeskukselta. Vielä yleinen edunvalvoja toteaa ymmärtävänsä sen, että häneltä vaaditaan korvauksia, koska hänen erehdyksensä/väärinkäsityksensä oli saattanut päämiehen tähän tilanteeseen. Johtavan julkisen oikeusavustajan lausunto Edunvalvoja oli vain sopinut maksuehdoista puhelimitse myyjän kanssa olematta itse kaupassa mukana. Päämies oli itse sopinut mopon luovutuksen ym. käytännön asiat. Johtavan julkisen oikeusavustajan mukaan päämies ymmärtää, että mopolla täytyy olla vakuutus. Hän on aiemminkin omistanut mopon ja joutunut liikenneonnettomuuteen, jolloin vakuutuksesta oli maksettu korvauksia. Asiassa ei voida vedota siihen, että edunvalvoja ei ollut hoitanut vakuutusta. Edunvalvoja oli hoitanut vakuutuksen heti saatuaan tarvittavat paperit. Päämiehen olisi tullut ennen mopolla ajamista varmistua siitä, että mopolla on vakuutus. Edunvalvoja oli katsonut, että päämiehelle voitiin ostaa mopo ja tämä kykeni sillä ajamaan. Jos päämies ei olisi ymmärtänyt asioita, ei edunvalvoja olisi mopoa edes maksanut. Edelleen johtava julkinen oikeusavustaja on todennut, että myyjä oli ilmeisesti irtisanonut vakuutuksen, vaikka mopon ensimmäinen erä oli maksettu vasta vahinkopäivän ollessa Edunvalvojan käsityksen mukaan mopon omistaja oli vielä ollut myyjänä ollut liike, mutta omistajanvaihdos olikin jo tapahtunut. Liikennevakuutuskeskuksesta saadun tiedon mukaan omistajanvaihdos oli tapahtunut eli ilmeisesti päivänä, jolloin moposta oli sovittu osamaksut ja päämies oli ollut kaupassa ja saanut mopon mukaansa. Johtavan julkisen oikeusavustajan otaksuman mukaan myyjä oli tuolloin varmaan kertonut päämiehelle vakuutuksesta. Joka tapauksessa päämies ei olisi saanut ajaa mopoa ennen kuin tämä oli ollut vakuutuksesta varma. Vastuuta ei voi siirtää edunvalvojalle. Vielä johtava julkinen oikeusavustaja on todennut, että edunvalvoja oli rekisteröinyt ja hankkinut mopolle vakuutuksen saatuaan asiakirjat myyjäliikkeestä. Tässä tapauksessa asiakirjat olivat tulleet myöhässä eli valitettavasti liikennetapaturman jälkeen. Rekisteröinnin tulisi tapahtua seitsemän päivän kuluessa omistajanvaihdoksesta. Epäselväksi on jäänyt, missä ovat ne alkuperäiset asiakirjat, jotka myyjä oli kertonut edunvalvojalle lähettäneensä. Rekisteröintiä varten edunvalvoja on tarvinnut ilmoitusosan rekisteriotteesta. Samoin vakuutuksen ottamista varten on tarvittu tiedot ajoneuvosta. Näitä tietoja edunvalvojalla ei ole ollut ennen marraskuun loppua. Se ei kuitenkaan sulje pois sitä tosiasiaa, että mopolla ei saa ajaa ennen kuin se on vakuutettu. Maistraatin lausunto Maistraattia on asiassa jäänyt mietityttämään lähinnä se, onko mopon myyjä mahdollisesti tehnyt jonkin sellaisen virheen, jolla on osuutta korvauksen saamatta jäämiseen, ja tulisiko tätä korvausmahdollisuutta vielä selvittää. 3.2 Oikeusohjeet

3 Holhoustoimilain 14 :n mukaan edunvalvojan määrääminen ei estä päämiestä itse vallitsemasta omaisuuttaan tai tekemästä oikeustoimia, jollei laissa erikseen säädetä. Lain 29 :n 1 momentin mukaan edunvalvojalla on kelpoisuus edustaa päämiestään tämän omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa oikeustoimissa, jollei tuomioistuin ole tehtävää antaessaan toisin määrännyt tai jollei toisin ole säädetty. Edelleen saman lain 37 :n 1 momentin mukaan edunvalvojan on hoidettava päämiehensä omaisuutta sillä tavoin, että omaisuus ja sen tuotto voidaan käyttää päämiehen hyödyksi ja tyydyttämään hänen henkilökohtaisia tarpeitaan. Tässä tehtävässään edunvalvojan tulee tunnollisesti pitää huolta päämiehen oikeuksista ja edistää hänen parastaan. Liikennevakuutuslain 1 :n 1 momentin mukaan moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutunut henkilö tai omaisuusvahinko (liikennevahinko), korvataan ajoneuvon liikennevakuutuksesta. Liikennevahinko korvataan 4 :n pääsäännön mukaan moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta, vaikka kukaan ei henkilökohtaisesti ole vahingonkorvausvelvollinen ajoneuvon liikenteeseen käyttämisen perusteella. Saman lain 6 :n 1 momentissa säädetään tarkemmin vahingonkorvauslain eräiden säännösten soveltamisesta ja siitä, milloin oikeutta korvaukseen kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ei ole. Lain 6 a :n 1 momentissa säädetään puolestaan tarkemmin vahingoittuneen oikeudesta saada korvaus vamman tai sairauden johdosta tarpeellisesta sairaanhoidosta. Lain 7 :ssä säädetään siitä, milloin korvausta voidaan alentaa tai se voidaan evätä kokonaan vahingon kärsineen myötävaikutuksen johdosta. Mitä liikennevakuutuslaissa säädetään moottoriajoneuvon omistajasta, koskee 3 a :n mukaan myös toisen pysyvään hallintaan luovutetun moottoriajoneuvon haltijaa. Edelleen liikennevakuutuslain 15 :n 1 momentin mukaan liikenteessä käytettävää moottoriajoneuvoa varten on ajoneuvon omistajalla oltava liikennevakuutus. Moottoriajoneuvon omistaja, jolla ei ole ollut liikennevakuutusta ajoneuvoa varten, vaikka hänellä olisi se pitänyt olla, on lain 16 :n 1 momentin mukaan velvollinen laiminlyöntinsä ajalta suorittamaan liikennevakuutuskeskukselle sen kussakin tapauksessa erikseen määräämän enintään nelinkertaista keskimääräistä vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen tai, jos liikennevahinko on sattunut, enintään kymmenkertaista keskimääräistä vakuutusmaksua vastaavan hyvikkeen. Liikennevakuutusasetuksen 3 b :n mukaan jos liikennevakuutus päättyy vakuutetun ajoneuvon siirtyessä oikeustoimen johdosta muulle uudelle omistajalle kuin vakuutuksenottajalle itselleen tai jos rekisteriin merkitty haltija on yksin vakuutuksenottajana ajoneuvon hallinnan vaihduttua tai palauduttua omistajalle, korvataan päättyneestä vakuutuksesta myös ne vahingot, jotka ovat sattuneet seitsemän päivän kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä taikka ajoneuvon hallinnan vaihtumisesta tai palautumisesta omistajalle, jollei ajoneuvon uusi omistaja tai haltija ole ottanut vakuutusta mainitun ajan kuluessa. Ajoneuvolain 64 :n 1 momentin mukaan moottorikäyttöisen ajoneuvon omistaja ja haltija ovat velvollisia ilmoittamaan ajoneuvon ensirekisteröintiin tarvittavat tiedot ja niiden muutokset sekä ajoneuvon liikennekäytöstä poistamista, liikennekäyttöön ottamista ja lopullista poistoa koskevat tiedot rekisteriin. Saman pykälän 3 momentin mukaan ajoneuvon omistajan ja haltijan välisestä ilmoittamisvelvollisuudesta sekä muiden, kuten ajoneuvon edellisen omistajan, jätelain 58 :ssä tarkoitetun kerääjän tai käsittelijän, haltijan sekä käyttövastaavan oikeudesta tehdä rekisteriin talletettuja tietoja koskeva i l-

4 moitus rekisteriin säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin myös rekisteritietoja koskevan ilmoituksen tekemisestä ja siihen liittyvistä määräajoista. Saman lain 66 a :n 2 momentin mukaan ajoneuvon siirtyessä uudelle omistajalle edellisen omistajan on luovutettava tälle muun muassa ajoneuvon rekisteröintitodistus. Ajoneuvon muutosrekisteröinnin yleisenä edellytyksenä on ajoneuvolain 66 b :n 1 momentin mukaan, että ajoneuvon omistusoikeudesta, haltijasta ja käyttövastaavasta sekä säädetyn liikennevakuutuksen ottamisesta esitetään asianmukainen selvitys. Ajoneuvojen rekisteröinnistä annetun valtioneuvoston asetuksen 3 :n 1 momentin mukaan ajoneuvon omistaja tekee ensirekisteröintiä, lopullista poistoa sekä omistusoikeuden siirtymistä taikka haltijaa koskevan tiedon lisäämistä tai vaihtumista koskevan rekisteri-ilmoituksen. Saman asetuksen 4 :n 1 momentin 2 kohdan mukaan rekisteri-ilmoitus on tehtävä viimeksi annetulla, voimassa olevalla rekisteröintitodistuksen II osalla, kun kysymyksessä on muun muassa muutosrekisteröinti. Muutosrekisteröintiä koskeva rekisteri-ilmoitus on asetuksen 6 :n 1 momentin mukaan jätettävä rekisteröinnin suorittajalle seitsemän päivän kuluessa rekisteriin merkittävän muutoksen tapahtumisesta. Edelleen saman asetuksen 7 :n 1 momentin mukaan rekisteri-ilmoitukseen on liitettävä tarvittavat selvitykset ajoneuvolain 66 ja 66 b 66 e :ssä tarkoitettujen edellytysten täyttymisestä. 3.3 Kannanotto Vaikka kyse on nyt perimmältään ollut yksityisoikeudellisesta oikeustoimesta eli mopon ostamisesta ja vakuutuksen ottamisesta, jota koskevia mahdollisia erimielisyyksiä oikeusasiamies ei voi ratkaista, voin kuitenkin arvioida asiaa siitä näkökulmasta, onko edunvalvoja toiminut asiassa holhoustoimilain edellyttämällä tavalla päämiehensä edun mukaisesti. Edunvalvojan tehtävä on nyt ollut päämiehen taloudellisten asioiden hoitaminen. Edunvalvoja oli myötävaikuttanut siihen, että päämiehelle hankitaan mopo. Hän oli sopinut ainakin maksuehdoista ja huolehtinut osamaksuerien maksamisesta sekä pyytänyt myyjää toimittamaan rekisteröintiä ja vakuutuksen ottamista varten tarvittavat asiakirjat edunvalvontatoimistoon. Päämiehen omistaman mopon lakisääteisestä liikennevakuutuksesta huolehtimisen voidaan katsoa sisältyvän sikäli luontevasti taloudellisista asioista huolehtivan edunvalvojan tehtäviin yhtäältä siksi, että liikennevakuutus jo itsessään on maksullinen, ja toisaalta sen vuoksi, että liikennevakuutuksen laiminlyömisestä voi ajoneuvon omistajalle aiheutua Liikennevakuutuskeskuksen perimä korotettu vakuutusmaksu. Myös rekisteröinnistä huolehtiminen liittyy luontevasti edellä tarkoitetun edunvalvojan tehtäviin siitä näkökulmasta, että rekisteröinnistä peritään liikenteen turvallisuusviraston maksullisista suoritteista annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen mukainen rekisteröintimaksu. Sekä rekisteröiminen että vakuuttaminen ovat siten taloudellisia vaikutuksia omaavia oikeustoimia. Päämiehen edun asianmukainen toteuttaminen konkretisoituu tässä tapauksessa kysymyksenä siitä, oliko edunvalvoja asiaankuuluvalla tavalla toteuttanut ne velvoitteet, jotka hänelle ovat syntyneet esillä olevan oikeustoimen tekemisestä ajoneuvon rekisteröintiä ja vakuuttamista koskevan lainsäädännön perusteella.

5 Edellä kohdassa 3.2 todetun sääntelyn perusteella a joneuvon rekisteritiedoissa tapahtuneista muutoksista tulee tehdä rekisteri-ilmoitus seitsemän päivän kuluessa niiden tapahtumisesta. Ilmoitettavia muutoksia ovat esimerkiksi omistajan ja haltijan vaihdokset sekä liikennevakuutukseen liittyvät muutokset. Rekisteritietojen muutosten ilmoittamisesta vastaa ajoneuvon omistaja. Rekisteri-ilmoituksen tekemiseen omistaja tarvitsee rekisteröintitodistuksen ilmoitusosan ja teknisen osan. Edellä mainitussa seitsemän päivän määräajassa uuden omistajan on myös otettava ajoneuvolle liikennevakuutus, koska vakuutuksen ottaminen on rekisteröinnin edellytys. Edellisen omistajan vakuutus kattaa vahingot vain kyseisen määräajan. Ajoneuvon uudelle omistajalle aiheutuu korotettu vakuutusmaksu, jos ajoneuvon omistusoikeuden luovutuspäivän ja uuden vakuutuksen alkamispäivän välinen ero on yli seitsemän päivää. (ks. myös esim. Ajoneuvon rekisteröiminen ja lakisääteisen liikennevakuutuksen ottaminen tulee siten hoitaa verraten lyhyen ajan sisällä omistajanvaihdoksesta, eli seitsemän päivän kuluessa. Rekisteröinnin edellytyksenä puolestaan on, että liikennevakuutus on otettu ja hakijalla on aiemmalta omistajalta saatu rekisteröintitodistus. Edunvalvoja oli nyt ottanut hoitaakseen liikennevakuutuksen hankkimisen ja mopon rekisteröimisen. Koska yleinen edunvalvoja ei ollut läsnä kaupantekotilaisuudessa, rekisteröintiin tarvittava rekisteröintitodistus oli sovittu toimitettavaksi edunvalvontatoimistoon postitse, mikä on osaltaan ollut jo lähtökohtaisesti omiaan jossain määrin viivästyttämään vakuutus- ja rekisteröintiasian hoitamista. Selvittämättömästä syystä asiakirja ei kuitenkaan ollut koskaan saapunut edunvalvontatoimistoon ennen kuin myyjä oli toimittanut maksumuistutuksen ja edunvalvoja oli reagoinut siihen ilmoittamalla, että rekisteröintitodistusta sen paremmin kuin alkuperäistä laskuakaan ei ollut vielä saatu. Lainsäädäntöön sisältyy monia erilaisia määräaikoja, joiden noudattamiseen edunvalvojien tulee kiinnittää huomiota päämiestensä asioita hoitaessaan. Johtopäätökseni on, että a joneuvon rekisteröinnille ja vakuuttamiselle säädetty lyhyt seitsemän päivän määräaika huomioon ottaen yleisen edunvalvojan/edunvalvontatoimiston olisi ollut aiheellista ottaa selvää omistusoikeuden siirtymisestä ja seurata asian kannalta merkityksellisen asiakirjan saapumista nyt toteutunutta aktiivisemmin ja ryhtyä jo ennen määräajan umpeutumista tarvittaviin omaaloitteisiin toimenpiteisiin myyjään nähden niin, että rekisteröiminen ja samalla myös liikennevakuutuksen ottaminen olisi ollut mahdollista saada hoidettua määräajassa. Yleisen edunvalvojan menettelyn moitittavuuden arvioinnissa olen kuitenkin ottanut huomioon sen, että saamieni selvitysten perusteella ei ole täysin poissuljettua, että myös myyjän toiminta on saattanut osaltaan myötävaikuttaa nyt esillä olevan päämiehen näkökulmasta hyvin valitettavaan tapahtumainketjuun. Minulla ei kuitenkaan ole toimivaltaa tutkia yksityisten yritysten menettelyä. 4 TOIMENPITEET Yleisen edunvalvojan osalta katson, että asia ei edellytä enempiä toimenpiteitäni kuin että saatan edellä kohdassa 3.3 lausumani käsityksen hänen tietoonsa lähettämällä hänelle jäljennöksen tästä päätöksestäni. Samalla lähetän päätökseni tiedoksi johtavalle julkiselle oikeusavustajalle ja maistraatille. Lisäksi katson aiheelliseksi todeta seuraavan.

6 Kantelu on nyt ennen muuta vahingonkorvausoikeudellinen lähtökohdiltaan. Oikeusasiamies ei kuitenkaan voi määrätä korvauksia maksettavaksi. Käytettävissäni olleen aineiston perusteella en myöskään voi tässä yhteydessä ryhtyä enemmälti arvioimaan liikennevakuutuksen viivästyneen hakemisen vuoksi mahdollisesti saamatta jääneiden korvausten lopullista määrää ottaen huomioon myös sen, että tietyin perustein ja tapauksen olosuhteista riippuen korvausta voidaan liikennevakuutuslain mukaan alentaa ja se voidaan myös evätä kokonaan. Edellä todettujen arvioiden tekeminen olisi kuulunut ensi sijassa vakuutusyhtiölle, mutta koska vakuutus ei nyt ollut voimassa, oikeus korvauksiin ei nyt ole tullut enemmälti arvioiduksi. Vielä totean, että sikäli kuin kantelussa pyydettiin tutkimaan poliisin menettelyä onnettomuutta koskeneiden tapahtumatietojen kirjaamisessa, katson, että asiaan ei ole käytettävissäni olevin keinoin saatavissa sellaista yksiselitteistä selvitystä, jonka perusteella voisin ottaa asiaan enemmälti kantaa. Tämän vuoksi asiaa ei ole tältä osin ryhdytty enemmälti tutkimaan. Koska asiassa on kuitenkin vahvoja perusteita sen tueksi, että edunvalvojan/edunvalvonta-toimiston toiminta mopon rekisteröinnissä ja vakuutuksen ottamisessa o n osaltaan voinut myötävaikuttaa päämiehen kannalta epäedullisten taloudellisten seurausten syntymiseen, katson aiheelliseksi esittää yleisiä edunvalvojia koskevia vahingonkorvausasioita käsittelevälle oikeusministeriölle, että ministeriö vielä omien toimivaltuuksiensa puitteissa arvioisi esillä olevan tapauksen julkisyhteisön vahingonkorvausvastuun näkökulmasta. Samalla ministeriön olisi luontevaa selvittää myös se, onko päämies sittemmin joutunut maksamaan korotettua liikennevakuutusmaksua vakuutuksen ottamisen viivästymisen vuoksi, ja arvioida myös tältä osin hyvittämisen aiheellisuutta. Tässä tarkoituksessa lähetän jäljennökset päätöksestäni ja asiassa kertyneistä asiakirjoista oikeusministeriölle ja pyydän sitä ilmoittamaan minulle toimenpiteistään mennessä.

LIIKENNEVAKUUTUS JA VAKUUTUSTIETOVARASTO

LIIKENNEVAKUUTUS JA VAKUUTUSTIETOVARASTO Ohje 1 (6) Antopäivä: 25.5.2012 Voimaantulopäivä: 26.5.2012 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: 26.5.2012-25.5.2017 Muutostiedot: Kumoaa ohjeet AKE 11/2008 ja TRAFI/4625/2012

Lisätiedot

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset Päiväys/Datum/Date 17.2.2010 Ohje / Auto-, rahoitus- ja vakuutusalan rekisteröintitehtävien suorittajat Dnro/Dnr/Ind.no. Viite/Referens/Ref TRAFI/3034/03.04.03.01/2010 Sisältöalue: Ajoneuvojen rekisteröinti

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 16.9.2015 1. Millä perusteilla määritellään liikennevakuutuksesta maksettavan

Lisätiedot

Vakuutustiedot REKIssä

Vakuutustiedot REKIssä Vakuutustiedot REKIssä Vakuutusalan prosessi-info 29.3.2006 Hanna Hakanen Vakuutus REKIssä Voimassaoleva liikennevakuutus todennetaan rekisteröinnin yhteydessä kolmella vaihtoehtoisella tavalla automaattinen

Lisätiedot

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto

Lisätiedot

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset Päiväys/Datum/Date 17.2.2010 Ohje / Katsastustoimipaikkojen rekisteröintitehtävien suorittajat Dnro/Dnr/Ind.no. Viite/Referens/Ref TRAFI/2996/03.04.03.01/2010 Sisältöalue: Ajoneuvojen rekisteröinti Toimivallan

Lisätiedot

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta

Laki. urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Laki urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan urheilijan tapaturma- ja eläketurvasta annetun lain (276/2009) 1, 2 :n 2 momentti, 4 :n

Lisätiedot

Rekisteröinnistä perittävät maksut

Rekisteröinnistä perittävät maksut Ohje 1 (5) Antopäivä: 1.6.2011 Voimaantulopäivä: 1.6.2011 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: 1.6.2011-31.12.2016 Muutostiedot: Kumoaa ohjeen TRAFI/33471/03.04.03.01/2010

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUS JA VAKUUTUSTIETOVARASTO

LIIKENNEVAKUUTUS JA VAKUUTUSTIETOVARASTO Ohje 1 (6) Antopäivä: 25.5.2012 Voimaantulopäivä: 26.5.2012 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: 26.5.2012-25.5.2017 Muutostiedot: Kumoaa ohjeen AKE 25/2008 ja TRAFI/4626/2012

Lisätiedot

JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA

JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA 17.4.2019 1 / 5 EOAK/2049/2018 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juho Martikainen JULKISUUSLAIN MUKAINEN MENETTELY ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMISESSA 1 KANTELU

Lisätiedot

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset

Liikennekäytöstäpoisto ja poiston aikaiset muutokset Ohje 1 (6) Antopäivä: 24.10.2012 Voimaantulopäivä: 1.11.2012 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa ohjeen TRAFI/2996/2010 Soveltamisala: Katsastustoimipaikkojen

Lisätiedot

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta

Päätös. Laki. vahingonkorvauslain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 60/2004 vp Hallituksen esitys laiksi vahingonkorvauslain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2003 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus

Kuntien vastuut Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus Kuntien vastuut 7.10.2015 Juha Lempinen Kehityspäällikkö Väestörekisterikeskus VRK:n ja kunnan välinen sopimus rakennustietojen ylläpidosta Väestörekisterikeskus voi sopia kunnan kanssa, että kunta vastaa

Lisätiedot

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen

VANHUUSOIKEUDEN KURSSI Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot. Anna Mäki-Petäjä-Leinonen VANHUUSOIKEUDEN KURSSI 15.-19.4.2013 Perhe- ja jäämistöoikeuden valinnaiset opinnot Anna Mäki-Petäjä-Leinonen Perheoikeuden dosentti Edunvalvonta Edunvalvojan määräämisen edellytykset milloin tarpeen?

Lisätiedot

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS

ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS ENERGIAMARKKINAVIRASTO PÄÄTÖS Dnro 1226/420/2012 JULKINEN 29.11.2012 ASIA Vahvistusilmoituksen lähettämisen laiminlyönti ja laskun lähettäminen ennen huomautusajan päättymistä ASIANOSAINEN 220 Energia

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 164. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 15.5.2013 1. Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asetuksen koskien

Lisätiedot

49 :n muuttamisesta. Laki. liikennevakuutuslain muuttamisesta

49 :n muuttamisesta. Laki. liikennevakuutuslain muuttamisesta EV 234/1996 vp - HE 226/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liikennevakuutuslain, potilasvahinkolain, tapatunnavakuutuslain, vakuutusyhtiölain ja ulkomaisista vakuutusyhtiöistä annetun

Lisätiedot

VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE

VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE 1 Voimassa 1.5.2016 alkaen. SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 4 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 4 3 LIIKENNEVAKUUTUS- SOPIMUKSEN VOIMASSA- OLOAIKA 4 3.1 Vakuutuskausi

Lisätiedot

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi

Voimassa: Toistaiseksi 1 (6) Antopäivä: 16.9.2015 Voimaantulopäivä: 21.9.2015 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: TRAFI/23887/03.04.03.02/2013 Soveltamisala: Rekisteröintitehtävien

Lisätiedot

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE

POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani

Lisätiedot

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118

LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118 LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info

Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info Tieliikennteen sääntelyn sidosryhmätilaisuus - Vares-info 24.11.2015 Esa Aaltonen Reijo Jälkö Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Muutoksen tavoitteet VAkuuttaminen ja REkisteröinti Sähköiseksi Asiointi

Lisätiedot

Rekisteröintiasioita. Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt

Rekisteröintiasioita. Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt Rekisteröintiasioita Koulutuskierros syksy 2010 Autoliikkeet ja Rahoitusyhtiöt Valtuuttaminen Valtuutuksen perusteella valtuutettu voi edustaa valtakirjan antajaa Valtuutuksen laajuus riippuu valtakirjan

Lisätiedot

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ

LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto LAUSUNTO 42 16.11.1999 LAUSUNTO KIRJANPITOLAIN SOVELTAMISESTA POTILASVAHINKOVASTUUN KIR- JANPITOKÄSITTELYSSÄ 1. Lausuntopyyntö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä pyytää kuntajaostolta

Lisätiedot

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen

Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen Vapaaehtoisen MATA-työtapaturmavakuutuksen vakuutusehdot Vakuuttavaa hyvinvointia Mela Nämä vakuutusehdot koskevat maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain 21 :n 1 momentin mukaista vapaaehtoista työtapaturmavakuutusta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kaupunkiympäristölautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2019 1 (5) 34 Oikaisuvaatimus kaupunkiympäristön toimialan hallinto- ja lakipalveluiden hallintopäällikön vahingonkorvauspäätöksestä 18.5.2018 (13 ) (Tapulikaupunki) HEL

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 7 VAKUUTUSMAKSU 6

SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 7 VAKUUTUSMAKSU 6 VAKUUTUSEHDOT 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 4 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 6 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 4 7 VAKUUTUSMAKSU 6 3 LIIKENNEVAKUUTUSSOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA

Lisätiedot

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN

KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 23.9.2015 Dnro 3737/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen KAUNEUSKIRURGISET TOIMENPITEET KUULUVAT TERVEYDENHUOLLON VALVONTAAN 1 KANTELU

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 170. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 12.5.2015 1. Liikennevakuutuslain mukainen vastuu on yleensä ns. ankaraa

Lisätiedot

Edunvalvojan tehtävä

Edunvalvojan tehtävä Edunvalvojan tehtävä Sisältö Edunvalvojan tärkeimmät tehtävät... 3 Edunvalvojan oikeus palkkioon... 5 Edunvalvonnan tarpeen uudelleen arviointi... 5 Edunvalvojan tehtävän päättyminen... 6 Holhousviranomainen...

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET. Syksy 2008 Katsastustoimipaikat

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET. Syksy 2008 Katsastustoimipaikat KYSYMYKSET JA VASTAUKSET Syksy 2008 Katsastustoimipaikat Rekisterikilpi ja siirtolupa K: Kun ulkomaiset kilvet palautetaan Suomeen rekisteröinnin yhteydessä, historiatietoihin jää vain merkintä "Muu muutos".

Lisätiedot

Koneturva tuotteet 2013

Koneturva tuotteet 2013 Koneturva tuotteet 2013 jkjk Kun rahoitat moottorityökonehankinnan Sampo Rahoituksen kautta, voit kätevästi liittää siihen kattavan Koneturva-vakuutuksen. vakuutus maksetaan kätevästi kuukausittain rahoituserien

Lisätiedot

EU-OIKEUDEN VASTAISUUS AJONEUVOVERONLIPUN LÄHETTÄMISESSÄ

EU-OIKEUDEN VASTAISUUS AJONEUVOVERONLIPUN LÄHETTÄMISESSÄ 28.6.2018 EOAK/1219/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Esittelijäneuvos Ulla-Maija Lindström EU-OIKEUDEN VASTAISUUS AJONEUVOVERONLIPUN LÄHETTÄMISESSÄ 1 ASIAN VIREILLE TULO

Lisätiedot

tapauksiin lisätty muutama ohje Poistettu näpyttelyohje, omistajien/haltijoiden lukumäärä ja 2.3. Muut omistajat ja haltijat

tapauksiin lisätty muutama ohje Poistettu näpyttelyohje, omistajien/haltijoiden lukumäärä ja 2.3. Muut omistajat ja haltijat KTP-OHJEKANSION ATJ-OHJEET Muuttunut tieto Rekisteröinnin ohjekansio 1. 2.1. Rekisteriin merkittävistä yrityksistä ja yhteisöistä Uusi ohje (yhdistetty kaksi ohjetta) 2.2. Omistajan ja haltijan ikä- ja

Lisätiedot

Poliisin menettely esitutkinnassa

Poliisin menettely esitutkinnassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.1.2013 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen hoitamisesta aiheutuvasta

Lisätiedot

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.

LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä vakuutusyhtiö) yleiset ehdot (voimassa 1.1. LÄÄKEVAHINKOVAKUUTUS Suomen Keskinäisen Lääkevahinkovakuutusyhtiön (jäljempänä "vakuutusyhtiö") yleiset ehdot (voimassa 1.1.2012 alkaen) 1. Vakuutuksen tarkoitus 1.1 Lääkevahinkovakuutuksesta korvataan

Lisätiedot

VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE

VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE VAKUUTUSEHDOT LIIKENNE 1 Voimassa 1.2.2015 alkaen. SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 4 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 4 3 LIIKENNEVAKUUTUS- SOPIMUKSEN VOIMASSA- OLOAIKA 4 3.1 Vakuutuskausi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ajoneuvojen rekisteröintitoiminnasta annettua lakia. Lakiin tehtäisiin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

Liikennevakuutusehdot 21e

Liikennevakuutusehdot 21e Liikennevakuutusehdot 21e 1.1.2013 Sisältö 1. Vakuutusehtojen soveltamisala 2. Vakuutuksen voimassaoloalue 3. Vakuutuksen sisältö 4. Vakuutussopimus 5. Vakuutusyhtiön vastuun alkaminen 6. Vakuutuskausi

Lisätiedot

Volvia liikennevakuutusehdot EHTO LIV 611.2, voimassa 1.7.2013 alkaen.

Volvia liikennevakuutusehdot EHTO LIV 611.2, voimassa 1.7.2013 alkaen. Volvia liikennevakuutusehdot EHTO LIV 611.2, voimassa 1.7.2013 alkaen. Vakuutuksenantajana on If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike. Volvia auto- ja liikennevakuutukset myöntää If Vahinkovakuutus Oyj,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 52/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi oikeudenkäymiskaaren ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2009 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan.

Valtuutetun on pidettävä valtuuttajalle kuuluvat raha- ja muut varat erillään omista varoistaan. YLEISIÄ OHJEITA VALTUUTETULLE Seuraavat ohjeet perustuvat edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) säännöksiin sellaisina kuin ne lain voimaan tullessa 1.11.2007 olivat. Valtuutetun on oma-aloitteisesti

Lisätiedot

Liikennevakuutusten bonusjärjestelmät

Liikennevakuutusten bonusjärjestelmät Liikennevakuutusten bonusjärjestelmät 2017 Hanna Salo FINE Sisällys 1 Johdanto 3 2 Liikennevakuutus ja kaskovakuutus 3 3 Vakuutusmaksut ja niihin vaikuttavat tekijät 4 5 Liikennevakuutusten bonusvertailu

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 7 VAKUUTUSMAKSU 6

SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 7 VAKUUTUSMAKSU 6 VAKUUTUSEHDOT 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMISALA 4 6 SUOMEN VAHINKOVAKUUTUS OY:N VASTUUN ALKAMINEN 6 2 VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE 4 7 VAKUUTUSMAKSU 6 3 LIIKENNEVAKUUTUSSOPIMUKSEN VOIMASSAOLOAIKA

Lisätiedot

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta

Laki. julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Laki julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan julkisen hallinnon yhteispalvelusta annetun lain (223/2007) 2 8, 10 ja 10 a, sellaisina kuin

Lisätiedot

YLEISEN EDUNVALVOJAN YHTEYDENPITO VELKOJIIN JA VELVOLLISUUS TEHDÄ PÄÄ- MIEHENSÄ MUUTTOILMOITUS

YLEISEN EDUNVALVOJAN YHTEYDENPITO VELKOJIIN JA VELVOLLISUUS TEHDÄ PÄÄ- MIEHENSÄ MUUTTOILMOITUS 28.10.2011 Dnro 687/4/10 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja YLEISEN EDUNVALVOJAN YHTEYDENPITO VELKOJIIN JA VELVOLLISUUS TEHDÄ PÄÄ- MIEHENSÄ MUUTTOILMOITUS

Lisätiedot

Rekisteröintihakemus on hakijan tai hänen edustajansa allekirjoitettava ja siinä on esitettävä:

Rekisteröintihakemus on hakijan tai hänen edustajansa allekirjoitettava ja siinä on esitettävä: Asetus kasvinjalostajanoikeudesta Maa ja metsätalousministerin esittelystä säädetään kasvinjalostajanoikeudesta 21 päivänä elokuuta 1992 annetun lain (789/92) 40 :n nojalla: 1 Rekisteröintihakemus Rekisteröintihakemus

Lisätiedot

Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009

Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009 Kv 26.1.2009 Liite nro 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 13.1.2009 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen

Lisätiedot

EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä)

EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä) 28.6.2018 EOAK/540/2017 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja EDUNVALVOJA EI VOI MÄÄRÄTÄ PÄÄMIESTÄÄN ESITTÄVÄN VALOKUVAN KÄYTÖS- TÄ (ote päätöksestä) 1

Lisätiedot

Dnro 1594/4/12. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä

Dnro 1594/4/12. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä 3.5.2013 Dnro 1594/4/12 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä TAPIOLA LAIMINLÖI LAISSA SÄÄDETYN MÄÄRÄAJAN 1 KANTELU Kantelija arvosteli 21.4.2012

Lisätiedot

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS

VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS VIRKAMIESLAUTAKUNTA ASIA 32/2010 VIRKAMIESLAUTAKUNNAN PÄÄTÖS Asia Korvausvaatimus Päätös nro 69/2011 21.10.2011 Korvausvaatimuksen tekijä A, verovalmistelija Virasto Verotoimisto Korvausvaatimus Verotoimisto

Lisätiedot

Laki. ulosottokaaren muuttamisesta

Laki. ulosottokaaren muuttamisesta Laki ulosottokaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulosottokaaren (705/2007) 1 luvun 34 :n 2 momentti, muutetaan 1 luvun 31 :n 4 momentti, 3 luvun 1 :n 1 momentti, 5 :n 1 momentti,

Lisätiedot

Pelastaako edunvalvonta?

Pelastaako edunvalvonta? Pelastaako edunvalvonta? PelL 42 seminaari Johanna Saukkonen Lounais Suomen maistraatti Esityksen sisältö Edunvalvontavaltuutus Mitä tarkoitetaan edunvalvonnalla Milloin edunvalvontaa tarvitaan Edunvalvonnan

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 133/2003 vp Hallituksen esitys laiksi tapaturmavakuutuslain, maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain ja työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

Dnro 946/4/14. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja

Dnro 946/4/14. Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja 17.4.2015 Dnro 946/4/14 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja YLEINEN EDUNVALVONTA LOUKKASI KIRJESALAISUUTTA 1 KANTELU Kantelija pyysi

Lisätiedot

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1

MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT. Yleisiä määräyksiä 1 MATA-EHDOT vapaa-aika 1 (5) MAATALOUSYRITTÄJIEN TAPATURMAVAKUUTUSLAIN 21 :N 5 MOMENTIN MUKAISEN VAPAA- AJAN TAPATURMAVAKUUTUKSEN VAKUUTUSEHDOT Yleisiä määräyksiä 1 Vakuutuksenottaja on maatalousyrittäjien

Lisätiedot

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta Kannanotto 1/2013 1 (5) Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta 1 Yleistä 2 Säädöstausta Henkivakuutusyhtiöt solmivat asiakkaidensa kanssa pääsääntöisesti

Lisätiedot

Liikennevakuutuslain uudistaminen

Liikennevakuutuslain uudistaminen Liikennevakuutuslain uudistaminen Liikenneoikeuspäivä 27.10.2015 Hannu Ijäs Sosiaali- ja terveysministeriö Liikennevakuutus Suomessa Nykyinen laki tuli voimaan 1960. Liikennevakuutus perustuu monilta osin

Lisätiedot

Voimassa: Toistaiseksi. Paperittoman ajoneuvon rekisteröintikatsastus ja rekisteröinti

Voimassa: Toistaiseksi. Paperittoman ajoneuvon rekisteröintikatsastus ja rekisteröinti 1 (7) Antopäivä: 28.12.2015 Voimaantulopäivä: 4.1.2016 Säädösperusta: Laki Liikenteen turvallisuusvirastosta 2 Voimassa: Toistaiseksi Muutostiedot: TRAFI/49966/03.04.03.02/2015 Soveltamisala: Rekisteröintitehtävien

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET

LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET 1.1.2016 KORVAUKSEN MAKSAMINEN JA TAULUKON KÄYTTÖ KORVATTAVA VAHINKO Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuneen liikennevahingon

Lisätiedot

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta Laki alusrekisterilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan alusrekisterilain (512/1993) 4, 11 ja 35, 45 :n 2 momentti ja 46, sellaisena kuin niistä on 4 osaksi laeissa 486/2004 ja 1292/2009,

Lisätiedot

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet.

Ulkoilureitit. Ulkoilureittiin kuuluvaksi sen liitännäisalueena katsotaan ulkoilureitin käyttäjien lepoa ja virkistymistä varten tarvittavat alueet. Ulkoilulaki 606/73 ULKOILUREITTI Arvo Vitikainen 2016 Ulkoilureitit Jos yleisen ulkoilutoiminnan kannalta on tärkeätä saada johdetuksi ulkoilijain kulkeminen kiinteistön kautta eikä siitä aiheudu huomattavaa

Lisätiedot

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö

Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti. Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Kuolinpesään kuuluneen tai kuolinpesän nimiin hankittavan ajoneuvon rekisteröinti Koulutuskierros KTP, syksy 2010 Iris Kantolinna / Reijo Jälkö Pesän osakkaat Määräävät yhdessä kuolinpesän omaisuudesta

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen.

Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.09.2015 Dnro OKV/2201/1/2014 1/5 ASIA Neuvonta työttömyysetuutta koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee 29.12.2014 oikeuskanslerille osoittamassaan kantelussa työ- ja elinkeinotoimiston

Lisätiedot

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä. 18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA

TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA TAPATURMA-ASIAIN KORVAUSLAUTAKUNTA KIERTOKIRJE 4/2005 Bulevardi 28 PL 275 00121 Helsinki 29.6.2005 Puh. (09) 680 401 Fax (09) 604 714 Merja Salonen 1(1) TYÖTAPATURMA- JA LIIKENNEVAHINKOPOTILAIDEN SAIRAANHOITO-

Lisätiedot

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp).

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi tapaturmavakuutuslain ja vakuutusyhtiölain 2 luvun 5 :n muuttamisesta (HE 58/2001 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (StVM

Lisätiedot

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY

A V E R ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA AVER ASIANAJOTOIMISTO OY A V E R 1 (5) ETÄMYYNNIN ENNAKKOTIEDOT / KOSKEE HELPMEANS-VERKKOKAUPAN ASIAKKAIDEN TOIMEKSIANTOSOPIMUKSIA 1 Osapuolet 1.1 (jäljempänä asiakas ) 1.2 Aver Asianajotoimisto Oy Fredrikinkatu 25 A 24 00120

Lisätiedot

Liikennevakuutuksen vakuutusehdot

Liikennevakuutuksen vakuutusehdot Liikennevakuutuksen vakuutusehdot Voimassa 1.11.2010 alkaen Sisältö 1. VAKUUTUSEHTOJEN SOVELTAMINEN---------------------------------------------------------------------------------- 1 2. VAKUUTUKSEN VOIMASSAOLOALUE-----------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Pohjantähtiturva LI502 Liikennevakuutusehdot

SISÄLLYSLUETTELO. Pohjantähtiturva LI502 Liikennevakuutusehdot SISÄLLYSLUETTELO 1 Vakuutusehtojen soveltamisala... 2 2 Vakuutussopimuksen keskeiset käsitteet... 2 3 Vakuutuksen voimassaoloalue... 2 4 Vakuutuksen sisältö... 2 5 Vakuutussopimus... 2 6 Pohjantähden vastuun

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 3/2014

Määräykset ja ohjeet 3/2014 Määräykset ja ohjeet 3/2014 Toimiluvat, rekisteröinnit ja ilmoitukset Dnro FIVA 2/01.00/2013 Antopäivä 6.3.2014 Voimaantulopäivä 15.4.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin

Laki. Soveltamisala ja suhde valtionavustuslakiin Laki henkilöautojen romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- tai etanolikäyttöisiksi muuntamisen tuesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Lisätiedot

Kantelija pyysi tutkimaan maistraatin ja asiamies- ja neuvontapalveluyksikön yleisen edunvalvojan menettelyn asiakirjapyyntönsä käsittelyssä.

Kantelija pyysi tutkimaan maistraatin ja asiamies- ja neuvontapalveluyksikön yleisen edunvalvojan menettelyn asiakirjapyyntönsä käsittelyssä. 19.5.2017 EOAK/1181/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNTÖÖN VASTAAMINEN 1 KANTELU Kantelija pyysi tutkimaan maistraatin ja asiamies-

Lisätiedot

SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta...

SISÄLLYS. voimaansaattamisesta ja sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. annetun lain voimaantulosta... SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2005 N:o 471 476 SISÄLLYS N:o Sivu 471 Laki etuostolain muuttamisesta... 2583 472 Jerseyn kanssa säästötulojen verottamisesta tehdyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista

Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista OIKEUSMINISTERIÖ, EDUNVALVONNAN OSTOPALVELUJEN YHTEISTYÖRYHMÄ 6/33/2014 Arvonlisäveron hyvittäminen palveluntuottajan päämiehille Ohje menettelytavoista Työryhmä 26.11.2015 SISÄLLYS 1 Arvonlisäveron hyvittäminen

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta 31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta

Lisätiedot

ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA

ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 17.8.2017 EOAK/3267/2016 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Esittelijäneuvos Mikko Sarja ASIAKIRJAPYYNNÖN JA EDUNVALVONNAN TARVETTA KOSKEVAN ILMOITUKSEN KÄSITTELY MAISTRAATISSA 1

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

Korvauksen hakeminen ulkomailla

Korvauksen hakeminen ulkomailla Korvauksen hakeminen ulkomailla syntyneistä kustannuksista Sanna Kuorikoski 14.4.2011 Sisältö Korvaushakemus ja valtakirja Tilityksinä haettavat korvaukset ja tilityslomake Tilityksen tekeminen Hakuaika

Lisätiedot

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET

OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen

Lisätiedot

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Päätös 1 (4) Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Jakelussa mainitut Päätös yksinoikeuden antamisesta hankinnassa PIRELY 2018/4 (), reittipohjaiset joukkoliikennepalvelut yhteysvälillä Pälkäne

Lisätiedot

Vakuutusyhtiö ei antanut päätöstä korvausasiassa

Vakuutusyhtiö ei antanut päätöstä korvausasiassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 08.03.2019 Dnro OKV/500/1/2018 1/5 ASIA Vakuutusyhtiö ei antanut päätöstä korvausasiassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille osoittamassaan 14.3.2018 päivätyssä kirjoituksessa arvostellut

Lisätiedot

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN

KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 22.7.2019 EOAK 4582/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS

ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero

Lisätiedot

Laki. kotikuntalain muuttamisesta

Laki. kotikuntalain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 99/2004 vp Hallituksen esitys laiksi kotikuntalain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kotikuntalain muuttamisesta (HE 67/2004 vp). Valiokuntakäsittely

Lisätiedot

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos ei ole antanut asiasta lausuntoa PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon luokittelu, Ii PADON OMISTAJA PVO-Vesivoima Oy Voimatie 23 91100 Ii ASIAN VIREILLETULO Raasakan

Lisätiedot

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi potilasvahinkolain muuttamisesta ja eräiksi siihen Iiittyviksi laeiksi

Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi potilasvahinkolain muuttamisesta ja eräiksi siihen Iiittyviksi laeiksi EV 124/1998 vp - HE 91/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi potilasvahinkolain muuttamisesta ja eräiksi siihen Iiittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 9111998

Lisätiedot

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta

Laki. varainsiirtoverolain muuttamisesta Laki varainsiirtoverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan varainsiirtoverolain (931/1996) 47 49, sellaisina kuin ne ovat, 47 laissa 876/2012 sekä 48 ja 49 laissa 526/2010, muutetaan

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

Laki tie- ja maastoliikenneonnettomuuksien tutkinnasta 19.1.2001/24

Laki tie- ja maastoliikenneonnettomuuksien tutkinnasta 19.1.2001/24 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 2001» 19.1.2001/24 19.1.2001/24 Aineisto on tekijänoikeuden alaista. Lisätietoja käyttöehdoista www.finlex.fi/fi/laki/kayttoehdot.php. Laki tie- ja maastoliikenneonnettomuuksien

Lisätiedot