Valon vuosi Valon hallitus Valon henkilökunta Talous. Ulkoasu ja kuvitukset: Pirita Tolvanen Valokuva: Valon aineistopankki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valon vuosi 2013. Valon hallitus Valon henkilökunta Talous. Ulkoasu ja kuvitukset: Pirita Tolvanen Valokuva: Valon aineistopankki"

Transkriptio

1 VALOVUOSI 2013

2 Sisällys Valon vuosi 2013 Valon vuosi Liikunnallinen elämäntapa ja urheilu Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen Innostuksesta ja osaamisesta vetovoimaa seuratoimintaan Muuta toimintaa 2. Viestintä Yhteistyön korostaminen 3. Vaikuttaminen Vaikuttaminen kuntiin Kansallinen vaikuttaminen Kansainvälinen vaikuttaminen Eettinen kehittämistyö Kansainvälinen naisliikuntaverkosto IWG 4. Järjestöyhteistyö ja koulutus Jäsenjärjestöt 5. Tapahtumat ja kampanjat Avainlukuja 6. Yritysyhteistyö Yritysyhteistyökumppanit 7. Palvelut Rohkeutta ja nopeaa liikkeellelähtöä Kohtaamiset jäsenjärjestöjen kanssa arvokkaimpia Valon hallitus Valon henkilökunta Talous Ulkoasu ja kuvitukset: Pirita Tolvanen Valokuva: Valon aineistopankki Omalla työurallani suomalaisen liikunnan ja urheilun parissa vuosi 2013 oli henkilökohtaisesti merkittävin, kiireisin ja myös haastavin. Valo aloitti oman toimintansa kun Suomen Liikunnan ja Urheilun, Nuoren Suomen ja Kuntoliikuntaliiton toiminnot ja henkilöstö siirtyivät Valoon. Meillä kaikilla Valon sisällä ja ulkopuolella oli tässä vaiheessa paljon kysymyksiä, toiveita ja myös pelkoja tulevaisuuden suhteen. Päällimmäisenä tunteena itselläni ja uskon, että myös Valon toimiston sisällä, oli innostus ja yhteinen halu tehdä historiaa suomalaisessa liikunnassa ja urheilussa. Valon organisaatio rakennettiin kevään aikana ison ja myös rankan yt-menettelyn kautta. Kokemus oli lähes kaikille meille uusi. Vastaavia uudistuksia ei ole koettu suomalaisessa urheilussa vuosikymmeniin. Uudet tiimit aloittivat toimintansa Uusien tiimien aloittaessa työtään rakensimme samanaikaisesti toimiston sisällä systemaattisesti toimintakulttuuria sekä Valon identiteettiä. Tämän työn seurauksena kirkastui ajatus, että Valo on suomalaisen liikunnan ja urheilun innostaja, uudistaja ja yhdistäjä. Menestymme kumppaniemme kanssa yhteisenä joukkueena. Tämä työ oli äärimmäisen tärkeä ja se loi pohjaa kaikelle tekemisellemme Valon ensimmäisen toimintavuoden aikana. Olen myös ylpeä siitä, että onnistuimme Valon toimiston sisällä tekemään työtä yhteisen kohteen eli kaikkien suomalaisten liikuttamisessa. Aikaisemmin Valon perustajaorganisaatioissa keskityttiin omaan tehtävään eikä asioita jaettu tai tehty aidosti yhdessä. Eri tiimit hakivat parhaita mahdollisia ratkaisuja varhaiskasvatuksen, koulun ja työyhteisöjen kohderyhmissä sekä lasten urheilussa ja urheiluseuratoiminnassa. Olimme aktiivinen toimija myös vaikuttamistyössä sekä viestinnässä. Työtämme ohjasi visio - Olemme maailman liikkuvin urheilukansa Vuosi 2013 oli meille kaikille iso oppimisen paikka. Meillä oli paljon onnistumisia, mutta myös pettymyksiä ja toteutumattomia asioita. Henkilökohtaisesti uskon, että suomalaisen liikunnan ja urheilun menestyksen tavoittelussa olemme oikealla tiellä. Muutoksen tekeminen ja johtaminen on vaativaa työtä. Se on myös äärimmäisen palkitsevaa kun työn tavoitteena on kaikkien suomalaisten liikkeen määrän lisääminen! Teemu Japisson Pääsihteeri Valo 3

3 Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta 1. Liikunnallinen elämäntapa ja urheilu Valon tavoitteena on lisätä liikettä paikallisella tasolla jokaisessa ikäryhmässä sekä tukea seuratoimijoita. Liikunnallinen elämäntapa ja urheilu -kokonaisuudessa teemme vaikuttavaa työtä lasten, nuorten, työyhteisöjen ja aikuisten sekä urheilijaksi kasvun ja urheiluseurojen parissa. Varhaiskasvatuksen toimintakulttuuri luo perustaa liikunnalliselle elämäntavalle: Lapsi innostuu liikkumaan ja saa mahdollisuuden päivittäiseen liikunnalliseen leikkiin vähintään kaksi tuntia päivässä. Koululla on tärkeä rooli lapsen elämässä ja päivittäisessä liikunnassa. Jokaisen koulupäivän tulisi pitää sisällään tunti liikettä. Urheiluseura mahdollistaa urheilijaksi kasvun. Urheiluseurassa lapselle syntyy innostus urheiluun ja mahdollisuus kasvaa hyväksi urheilijaksi. Uuden liikkumis- ja hyvinvointiohjelman rakentaminen varhaiskasvatukseen Liikkumis- ja hyvinvointiohjelmaa valmisteltiin yhteistyössä Valon johtaman asiantuntijaverkoston kanssa. Verkostossa toimii aktiivisesti noin 80 varhaiskasvatuksen asiantuntijaa sekä edustajia valtionhallinnosta, yliopistoista, oppilaitoksista, ammattiliitoista ja järjestöistä. Ohjelmaa valmisteltiin useasta eri näkökulmasta kuudessa teemaryhmässä: yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kuntataso, varhaiskasvattajien koulutus ja osaaminen, johtajuus sekä varhaiskasvattajien ja lasten näkökulmasta. Verkoston työseminaareja järjestettiin yli 20 kpl vuoden aikana. Keskeiset päättäjä- ja toimijatahot on pidetty tietoisina ohjelman rakentamisen vaiheista. Lisäksi aloitettiin yliopistoissa varhaiskasvatuksen liikuntaa opettavien didaktikkojen tapaamiset. Ohjelmatyötä esiteltiin eri näkökulmista Varhaiskasvatusmessuilla ja Lastentarhaopettajapäivillä. Ohjelman ensimmäinen pilotointivaihe käynnistettiin keväällä ja pilottihaku tuotti valtavan määrän kiinnostuneita tahoja. Pilotointiin lähti mukaan 11 kuntatasoista ja 53 päiväkotikohtaista toimijaa sekä kahdeksan perhepäivähoito-, leikkitoiminta- yms. toimijaa. Loppuvuodesta käynnistettiin toinen avoin pilotointivaihe, jossa mahdollistettiin mm. kehittämistyön syventäminen ja uusien tahojen mukaantulo. kannanotolla, jonka kirjoittamiseen osallistui yli 20 verkoston jäsentä. Keväällä järjestettiin yhteistyössä Eduskunnan lasten puolesta ryhmän kanssa päättäjäseminaari, jossa paikalla oli edustajat kaikista hallituspuolueista. Lisäksi vaikutettiin avainhenkilöiden henkilökohtaisilla tapaamisilla. Verkosto jätti kannanoton varhaiskasvatuksen liikunnan tutkimustarpeista Valtion liikuntaneuvostolle sekä osallistui aktiivisesti Terveyttä edistävän liikunnan linjausten valmisteluun. Valon suunnittelemia varhaiskasvatuksen koulutuksia toteuttivat kaikki 15 liikunnan aluejärjestöä. Varhaiskasvatuksen teemakoulutuksiin osallistui liikunnan aluejärjestöjen koulutustoiminnan kautta vuoden 2013 aikana yhteensä 2262 henkilöä. Uutena koulutuksena valmisteltiin Lasten motoristen taitojen havainnointi koulutusta, joka on liikunnan aluejärjestöjen käytössä materiaaleineen vuoden 2014 alussa. Varhaiskasvatuksen työyhteisölle suunnattua Vauhtia varhaiskasvatuksen toimintamallia toteutettiin vuoden aikana viisi prosessi eri kunnissa. Valmisteilla olleeseen uuteen varhaiskasvatuslakiin vaikutettiin verkostolta pyydetyllä 4 5

4 Koulupäivän liikunnallistaminen Valo edisti yhdessä liikunnan alueverkoston, lajiliittojen ja muiden kumppaneiden kanssa koulupäivän liikunnallistamista osana Liikkuva koulu -ohjelmaa. Teemaryhmät (liikuntakerhotoiminta, nuorten harrasteliikunta, opettajien täydennyskoulutus, kampanjat ja tapahtumat sekä materiaalit ohjaamisen tukena) käynnistettiin syksyllä Kunta- ja koulukohtainen kehittämistyö hankekunnissa on Valon ja liikunnan aluejärjestöjen tärkein tehtävä koulupäivän liikunnallistamisen edistämisessä. Koulupäivän liikunnallistamista edistävien koulujen määrä lisääntyi edellisestä vuodesta kolmasosan. 93 kuntaa sai Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Elinkeino-, Liikenne- ja Ympäristökeskuksen (ELY) tukea koulupäivän liikunnallistamiseen, joista 49 kuntaa tuettiin koulupäivän liikunnallistamisen suunnitteluvaiheessa liikunnan aluejärjestöjen toimesta. Koulupäivän liikunnallistamisessa oli mukana noin 500 koulua eri puolelta Suomea. Lisäksi moni koulu lähti liikkeelle koulupäivän liikunnallistamisen toimenpiteissä ilman erillistä hanketukea. Liikunnan aluejärjestöjen ja ELY:n toimesta järjestettiin viisi alueellista koulupäivän liikunnallistamisen seminaaria, joissa Valo oli mukana asiantuntijana. Koulupäivän liikunnallistamista edistävien kuntien tueksi koulutettiin Valon toimesta 60 mentoria Mentorit olivat kunnan- ja koulun kehittämisen apuna koulun liikunnallistamisessa alun tarvekartoituksesta uusien toimintamallien vakiinnuttamiseen saakka huomioiden koulun lähtötilanteen ja kehittämistarpeet. Mentoroinnin piirissä oli yhteensä 379 koulua Suomesta. Liikkuvan koulun kriteerien työstäminen käynnistettiin yhteistyössä Liikunnan ja kansanterveyden edistämisen säätiön (Likes) kanssa. Kriteerien tavoitteena on auttaa koulutoimijoita oman toimintansa arvioinnissa sekä kehittämisessä. Työkalu on tavoitteena ottaa käyttöön vuonna Välituntiliikunnan edistämistä oppilaita aktivoimalla jatkettiin. Opettajien tukimateriaaliksi tuotettiin välituntiliikunnan ideaopas. Liikunnan aluejärjestöjen toimesta koulutettiin 5815 vertaisohjaajaa. Lisäksi koulutus siirtyi osaksi koulujen omaa toimintaa. Yläkoulun vertaisohjaajakoulutuksen rakentaminen käynnistettiin osana #munliike -yläkoulunkampanjaa. Vuoden 2013 yhdeksi painopisteeksi oli valittu aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä kerhotoiminnan re-start. Liikuntakerhotoiminnan kehittämisen avuksi kerättiin Valon toimesta 30 kerhotoiminnan hyvää mallia ala- ja yläkouluista sekä tuotettiin matalan kynnyksen toiminnan ideaopas. Liikuntakerhotoiminnan ohjaajakoulutus ja toimintamalli uudistettiin sekä uusi Iloa liikkeelle iltapäiviin -koulutusprosessi rakennettiin alueiden ja iltapäiväkerho-ohjaajien työn tueksi. Prosessin tavoitteena oli edistää lukuvuoden mittaisten liikkumissuunnitelmien syntymistä iltapäiväkerhotoimintaan. Liikunnan aluejärjestöjen koulutustoiminnan kautta koulutettiin vuoden aikana 1094 kerho-ohjaajaa sekä 170 aamu- ja iltapäivätoiminnanohjaajaa. Teemaryhmät (liikuntakerhotoiminta, nuorten harrasteliikunta, opettajien täydennyskoulutus, kampanjat ja tapahtumat sekä materiaalit ohjaamisen tukena) käynnistettiin syksyllä 2013 lajiliittojen ja liikunnan aluejärjestöjen koulupäivän liikunnallistamista edistävien toimenpiteiden kokonaisuuden rakentamiseksi. Koulun henkilökunnan liikunnan täydennyskoulutuksiin osallistui vuoden aikana 855 henkilöä. Positiivista oli, että suunta tässä oli ensimmäistä kertaa kasvava. Lisäksi tuotettiin valtakunnallinen Toiminnallisen oppimisen koulutus alakoulun henkilökunnan työn tueksi oppituntien toiminnallistamiseksi. Valon asiantuntijat olivat mukana eri tahojen koordinoimissa koulupäivän liikunnallistamisen ohjausryhmissä: CP-liiton Innostu liikkumaan, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilun Liikkumaan, UKK-instituutin Terve koululainen, Suomen Ladun luokasta luontoon sekä Liikkuva kouluohjelman ohjausryhmä- ja neuvottelukunta työ. Valtakunnallisen koulupäivän liikunnallistamisen viestintään toteutettiin kanavauudistus sekä kuukausittain ilmestyneet koulun uutiskirjeet. Viestintää toteutettiin uuden sport.fikanavan sekä koulun uutiskirjeiden kautta. Urheilijan polun lapsuusvaihe Urheilijaksi kasvua ja kasvun edellytyksiä edistettiin yhteistyössä lajiliittojen kanssa. Lapsuusvaiheen tavoitteena on, että mahdollisimman moni lapsi innostuu urheilusta ja mahdollisimman monelle lapselle syntyy edellytykset hyväksi urheilijaksi kasvamiseen. Lasten urheilun suomalaisessa mallissa lapsi on toiminnan keskiössä ja lapsen lähipiiri, perhe-koulu-seura, mahdollistavat yhteistyössä urheilijaksi kasvun. Syksyllä aloitettiin Jyväskylässä uudenlainen kokeilu- ja oppimisprosessi Kasva urheilijaksi Jyväskylässä, jonka tavoitteena oli löytää ja kokeilla uusia toimintamalleja ja ratkaisuja edistämään laadukasta lasten ja nuorten urheilua ja liikuntaa koulussa, seurassa ja omaehtoisesti. Syksyllä 2013 tuettiin kolmetoista kokeilua tai hyvää käytännettä. Onnistuneet kokeilut konseptoidaan muille jaettavaksi ja edelleen kehitettäväksi. Osana toimintaa käynnistettiin yhteistyössä Olympiakomitean kanssa valinta- ja nuoruusvaiheen akatemiatyöpajat, joissa pääpaino on yläkoulujen akatemiatoiminnan kehittäminen. Kilpa-ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (Kihu) on tiiviisti mukana urheilijan polun lapsuusvaiheen kehitystyössä. Kasva Urheilijaksi -verkkopalvelu käynnistettiin innostamaan ja ohjaamaan kilpaurheilijoita. Palvelu on tarkoitettu kilpaurheileville lapsille ja nuorille sekä heidän valmentajilleen ja vanhemmilleen urheilussa kehittymisen laatutyökaluksi. Palvelun vahvuuksia ja kehityshaasteita mittaavat ominaisuus-, elämänrytmi- ja motivaatiotestit saivat laajan käyttäjäkunnan niin urheilevista nuorista kuin heidän valmentajistaan ja vanhemmistaankin. Maksuttomaan palveluun vuonna 2013 oli kirjautunut noin urheilijaa yli 50 eri lajista. Lisäksi järjestelmään kirjautui useita tuhansia valmentajia ja vanhempia. Organisaatio- ja henkilömuutoksista huolimatta vuodelle asetetut tavoitteet saavutettiin. Kehittämistyössä ilahdutti erityisesti toiminta käytännön tasolla ja verkostojen vahvistuminen paikallistasolla. Tätä suuntaa tullaan vahvistamaan ja otamme muut valtakunnan tason toimijat mukaan kokeilemaan ja oppimaan yhdessä. - Pekka Nikulainen Urheilusta ja liikunnallisesta elämäntavasta vastaava johtaja 6 7

5 Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen Kun koko työyhteisöä aktivoidaan liikkumaan, työssäkäyvä saa lisää mahdollisuuksia päivittäiseen liikkumiseen. Hän liikkuu niin työssä, työmatkoilla kuin vapaa-ajalla. Urheiluseura tarjoaa harrastamisen mahdollisuuksia koko elämänkulun ajalle: Nuoren ja aikuisen terveys, fyysinen kunto ja psyykkinen hyvinvointi lisääntyvät säännöllisessä harrastamisessa. Työyhteisöissä istumisen määrää tulee vähentää Vuonna 2012 käynnistynyt Liike elämään -hanke eteni yrityspilottivaiheeseen. Yhteensä 12 pientä ja keskisuurta pilottiyritystä Päijät- Hämeen, Hämeen sekä Etelä-Savon alueilla kehittää vuosina henkilöstöliikunnan eri osa-alueita yhteistyössä työterveyshuoltojen ja liikuntapalvelutuottajien kanssa. Kaikille yhteisenä teemana oli aktiivisempi arki, erityisesti istumisen vähentäminen. Liike elämään -hankkeen yleisenä tavoitteena on kehittää ja levittää henkilöstöliikunnan hyviä käytäntöjä ja niitä tukevia työkaluja. Hanke kokoaa työyhteisöliikunnan toimijat ja yritykset yhteen. Kohderyhmänä ovat erityisesti PK- yritykset. Työkalukehityksen tuloksena Aktiivisen Työpaikan Sertifikaatti uudistui ja se otettiin käyttöön liikunnan aluejärjestöissä. Sertifikaatti on henkilöstöliikunnan arvioinnin ja kehittämisen väline. Sertifikaatin saaneiden yritysten joukosta valitaan vuosittain Suomen aktiivisin työpaikka. Vuoden 2013 tunnustuksen sai Best- Hall Oy. toimintatapojen tarkastelun sekä arjen rutiinien muuttamisen kautta. Työkalu lanseerataan kaikkien työpaikkojen vapaaseen käyttöön keväällä Valo liittyi vuonna 2013 mukaan Työelämä 2020 hankkeeseen. Hanke kokoaa eri toimijoiden työelämän kehittämistyötä yhteen työpaikkojen tukemiseksi. Henkilöstöliikunta on oleellinen osa työhyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. Valo teki yhteistyölupauksia liittyen työpaikkojen toimintaa tukeviin hyviin käytäntöihin sekä aluejärjestöjen kanssa toteutettavaan kuntayhteistyöhön. Harrastamisen markkinat urheiluseuroissa Nuorten ja aikuisten harrastaminen seuroissa on kasvava markkina. Olennainen kysymys Valo-yhteisölle on, miten seuroja voisi tukea tällä osa-alueella? Yhteensä 15 lajiliittoa ovat tehneet aktiivista työtä ja laatineet mm. terveysprofiilit seurojen harrastemarkkinoille. Teema on ollut mukana seurakehittäjien työssä yhtenä seuran mahdollisuutena kehittää toimintaansa. Yhdistysten ja seurojen palvelutoimintaa edistävän Kolmas lähde -hankkeen perustehtävänä on verkottaa pilottihankkeita, järjestää toimijoille yhteistä koulutusta sekä tuottaa ja levittää tietoa palvelutoiminnan malleista ja vaikuttavuudesta. Liikunta-alan pilottihankkeissa on ollut tähän mennessä mukana yhteensä noin 100 urheiluseuraa. Valo vastaa Kolmas lähde hankkeessa liikunta-alan kolmannesta sektorista. Vuonna 2013 valmistui yhdistysten hyvinvointipalveluja esittelevä Casebook sekä työkaluja palvelutoimintaa kehittäville yhdistyksille tarjoava Handbook. Lisäksi julkaistiin hyvinvointipalvelujen vaikuttavuutta avaava selvitys. Kaiken kaikkiaan vuosi toteutui suunnitellusti. Istuminen itsenäisenä riskitekijänä löi teemana läpi mediassa ja tältä osin aiemmin tehdyt valinnat keskittyä työkaluihin ja mittauksiin, jotka pureutuvat työikäisten istumisen haasteisiin osoittautuivat erittäin ajankohtaisiksi ja tarpeellisiksi. Liikunnan roolia Työelämä 2020 hankkeessa viriteltiin ja siinä on yksi tulevaisuuden painopiste. Siinäkin on oleellista päästä käytännön tekoihin ja konkreettisiin tuloksiin mahdollisimman suoraviivaisesti. Jatkossa harrastamisen mahdollisuuksiin seuroissa koko elämänkulun ajan panostetaan enemmän ja lähdetään rakentamaan yhdessä lajiliittojen ja seurojen kanssa konkreettisia malleja. Tässä yhteydessä kokeillaan myös uusia tapoja toimia näillä kasvavilla markkinoilla. - Pekka Nikulainen Urheilusta ja liikunnallisesta elämäntavasta vastaava johtaja Aktiivisempi Arki -työpajamalli kehitettiin syksyn 2013 aikana konkreettiseksi työvälineeksi kaikille työyhteisöille, joissa istutaan paljon. Tavoitteena on lisätä liikettä osallistujien omassa ja työyhteisön yhteisessä päivittäisessä toiminnassa tiedon lisäämisen, 8 9

6 Innostuksesta ja osaamisesta vetovoimaa seuratoimintaan Muuta toimintaa Toimivat seurat ovat urheilu- ja liikuntatoiminnan edellytys. Urheiluseuran päämäärät ovat kirkkaat ja helposti tunnistettavissa. Vuonna 2013 luotiin uusi raami ( kolmen kehän malli ) jäsentämään seuratoiminnan eri laatutekijöitä ja kuvaamaan Valo ry:n omaa roolia seuratoiminnan kehittämisen kokonaisuudessa. Yhteisen tilannekuvan ja tarvittavien operatiivisten toimien luomiseksi järjestettiin sidosryhmätapaamisia lajiliitoille ja liikunnan aluejärjestöille, sekä käynnistettiin selvitystyö aluejärjestöjen seurakehittämisen kokonaisuudesta. Kolmen kehän malli: Kehä 1: Urheilu ja liikunta ovat seuratoiminnan ydintä. Seuran valmennus- ja harrastustoimen suunnitelmat toimivat käytännössä elämänkulun eri vaiheissa. Kehä 2: Toimivat seurat ovat urheiluja liikuntatoiminnan edellytys. Seuran päämäärät ovat kirkkaat ja helposti tunnistettavissa. Seuran johtaminen on innostavaa. Kehä 3: Seuran toimintaedellytykset vastaavat tarpeita. Seuralla on riittävästi resursseja toteuttaa pitkäjänteistä toimintaa. Seuran saamat palvelut ovat selkeitä ja helposti saatavilla. Oman seuran analyysi (OSA) valmistui elokuussa Sen oli vuoden loppuun mennessä tilannut ilmaiseksi käyttöönsä 40 seuraa. Analyysin teoreettisena pohja toimii professori Pasi Kosken urheiluseuran toimivuuden malli. OSA on perusta seuran valinnoille ja kehittämistarpeille. Syksyn aikana arvioitiin kaikille lajeille yhteisten seurajohtajien koulutusten nykytilanne ja luotiin suunnitelma tarvittaville uudistuksille. Seurajohtajien koulutusten uudistustyötä tehtiin tiiviissä yhteistyössä liikunnan aluejärjestöjen ja lajiliittojen kanssa. Koulutustyö vanhoilla sisällöillä jatkui normaalisti. Seurojen apu arkisissa asioissa jatkui. Vuoden aikana vastattiin noin 1000 yhteydenottoon. Järjestöjohtoinen seuratoiminnan kehittämistuki päättyi Tuki siirtyi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoitavaksi. Vanhat hankkeet päätettiin ja raportoitiin SLU:n nimissä. Valo ja lajiliitot avustivat ministeriötä seuratuen tiedottamisessa ja seurojen hakemusten arvioinnissa. Ministeriön seuratuki kasvoi ja se oli suuruudeltaan kiitettävä. Sinettiseuratoiminnan perusrutiinit jatkuivat. Käynnistettiin arviointiprosessi Sinettiseuratoiminnan ja muiden vastaavien laatujärjestelmien arvioimiseksi, sekä erilaisten seuraverkostojen työn koordinoimiseksi. Sinettitoiminta jatkuu ja rinnalle nousee koko seuratoiminnan laatua tarkastelevia työtapoja. Valon tukema Suomen Urheilijoiden Tukisäätiön valmennusrahasto jatkoi toimintaansa Tilitoimisto Rantalaisen kanssa uudella toimintatavalla. Rahastossa on noin 600 aktiivista urheilijaa noin 30 lajista. Rahasto helpottaa merkittävästi urheilijoiden arkea ja antaa seuroille selkeän toimintatavan urheilijoidensa kanssa. Valo kehittää kuntokeskustoimialaa valtakunnallisesti ylläpitämällä K-Kuntokeskusverkostoa sekä kouluttamalla kuntokeskusliikunnan ammattilaisia Dopinglinkin kanssa. Antidopingtyön kehittäminen kuntokeskuksissa kuntoilijaviitekehyksessä -hankkeen tavoitteena on puuttua dopingilmiöön terveyden edistämisen näkökulmasta luomalla kuntokeskuksille mahdollisuus toimia tehokkaasti puhtaan ja terveellisen liikunnan puolesta. K-Kuntokeskusverkostoon kuuluu tällä hetkellä 117 suomalaista kuntokeskusta. Verkostoon liittyneiden kuntokeskusten laatu ja ammattitaito tarkastetaan ennen verkostoon hyväksyntää. Kuntokeskus allekirjoittaa osana K-kuntokeskusten kriteerejä Puhtaan liikunnan puolesta -sitoumuksen. Sitoumuksella kuntokeskus sitoutuu edistämään kansalaisten terveyttä, hyvinvointia ja fyysistä kuntoa puhtain ja tervein menetelmin. Puhtaan liikunnan puolesta-sitoumuksen voi allekirjoittaa myös K-kuntokeskuksiin kuulumaton suomalainen kuntokeskus veloituksetta. Yhteensä Puhtaan liikunnan sitoumuksen allekirjoittaneita kuntokeskuksia on 156. Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020 julkistettiin lokakuussa Linjauksia on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa ohjausryhmässä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa. Valo on osallistunut aktiivisesti ohjausryhmän toimintaan ja sillä kuten monella muulla liikunta- ja urheilujärjestöllä on käynnissä merkittäviä operaatioita valittujen neljän linjauksen edistämiseksi. Erityisen vahvasti Valon toiminnassa näkyvät arjen istumisen ja liikunnan lisäämiseen elämänkulussa keskittyvät toimenpiteet (linjaukset 1 ja 2) sekä liikunnan aseman vahvistaminen suomalaisessa yhteiskunnassa (linjaus 4). Myös linjauksen 3 tavoite, liikunnan nostaminen keskeiseksi osaksi terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä sairauksien ehkäisyä, hoitoa ja kuntoutusta, näkyy Valon painopistealueista työyhteisöliikunnan tavoitteissa kehitettäessä työpaikan ja työterveyshuollon yhteistyötä. Vuoden aikana koottiin lajiliittojen, aluejärjestöjen ja opistojen seurakehittäjien verkostoa onnistuneesti ja yhteiset sisällöt alkoivat hahmottua. Kolmen kehän malli oli erinomainen löytö yhteisen ymmärryksen luontiin. Seura on kokonaisuus eikä urheilutoimintaa voi erottaa johtamisesta eikä toimintaedellytyksistä. Jatkossa seuratoiminnan kehittämistä tarkastellaan entistä kokonaisvaltaisemmin ja tavoitteena on innostaa seuroja uusien toimintatapojen äärelle. Paikalliset yhteistyöverkostot ja uuden kokeilu uudistavat suomalaisen liikunnan ja urheilun kivijalkaa. Seuratoiminnan kehittämisessä on aina myös muistettava se valtavan hyvä työ jota jo tehdään. Valo on monessa mukana. Jatkossa on entistä tärkeämpää löytää fokus, jossa tehdään vaikuttavaa tulosta - Pekka Nikulainen Urheilusta ja liikunnallisesta elämäntavasta vastaava johtaja - Pekka Nikulainen Urheilusta ja liikunnallisesta elämäntavasta vastaava johtaja 10 11

7 2. Viestintä Valo on suomalaisen liikunnan ja urheilun innostaja, uudistaja ja yhdistäjä. Valo on liikkeen sytyttäjä, yhteistyön moottori, toimintatapojen innovaattori ja arvostuksen ja resurssien puolestapuhuja. Valon viestinnän selkärangaksi rakennettiin vuoden 2013 alkupuolella kommunikaatiostrategia. Tavoitteena oli kiteyttää viestejä Valon omasta roolista, toiminnasta, kumppanien kanssa tehtävästä työstä sekä määritellä kohderyhmät sekä kommunikaation sävy. Strategian myötä käytiin keskustelua Valon roolista suomalaisessa liikunnassa ja urheilussa. Viestien kiteyttäminen toimi myös välineenä käydä keskustelua toimiston sisällä uuden järjestön identiteetistä. Yhteistyön korostaminen Valon toiminta ja viestintä perustuu kumppanuuksiin. Kommunikaatiostrategiassa linjasimme, että Valo on yhdistävä voima. Kokoamme yhteen liikuntaa ja urheilua edistäviä ja toteuttavia tahoja ja luomme koko yhteisöä edustavaa ääntä. Onnistumme yhdessä muiden kanssa ja yhdessä saamme luotua myös enemmän näkyvyyttä asiallemme. Viestintä on Valolle yksi keino kumppanuuksien Kommunikaation sävy: rakentamiseen. Teemme asioita ja viestimme niistä usein yhdessä muiden kanssa. Vuoden 2013 aikana siirsimme sisältömme sport.fi -osoitteen alle yhdessä Olympiakomitean, Paralympiakomitean ja Kilpa- ja Huippu-urheilun tutkimuskeskuksen kanssa. Valon kommunikaatiostrategian ytimen muodostavat Valon visiosta, arvoista ja tehtävistä kertova lupaus ja pääviestit. Pääviestit ovat yhteiset kaikille kohderyhmille, ja ne määrittelevät myös näkökulmat joiden kautta Valo asioista viestii eri kohderyhmille erilaisissa yhteistyötilanteissa. Valo toimii lukuisten erilaisten kumppaneiden kanssa, esimerkkeinä lajiliitot, päiväkodit, koulut ja kunnat. Toiminta on niin monimuotoista, ettei tarkkoja viestejä kaikkiin eri kommunikaatiotarpeisiin ole ennalta mahdollista määritellä, mutta vahvat yhteiset pääviestit varmistavat että näkökulmamme urheilun ja liikunnan asioihin on aina johdonmukainen. Innostaja: TÄRKEINTÄ ON TUNNE Ihmisten motiivit liikkua ovat erilaiset. Liike syntyy ilosta, hyvästä fiiliksestä ja rakkaudesta lajiin. Kaikki toimintamme tukee positiivista tekemisen meininkiä Uudistaja: IHMISTEN EHDOILLA Uudistamme liikuntaa ja urheilua käyttäjien ehdoilla. Ymmärtämällä heidän tarpeitaan paremmin luomme lisää liikettä Suomeen. Yhdistäjä: MENESTYMME JOUKKUEENA Yhdessä luomme enemmän uusia ideoita, arvostusta ja resursseja liikunnan ja urheilun hyväksi. Valon kommunikaatiostrategian luominen oli tärkeä viestinnän, mutta myös koko Valon identiteetin syntymisen kannalta. Viestinnän kohderyhmien määrittely oli myös iso työ. SLU:n, Nuoren Suomen ja Kuntoliikuntaliiton toimintojen kautta erilaisia kohderyhmiä oli pöydällä valtava määrä. Vuoden 2013 aikana aloitimme systemaattisen yhteistyön Olympiakomitean, Paralympiakomitean ja Kihun viestinnän kanssa. Loppuvuodesta olimme siirtäneet kaikki sisällöt yhteiselle sport.fi sivustolle. Haasteena ensimmäisen toimintavuoden aikana oli Valon tunnettavuuden lisääminen. Vuoden loppuun mennessä noin 20% suomalaisista oli kuullut Valosta. - Jyrki Kemppainen Viestintäjohtaja 12 13

8 3. Vaikuttaminen Valon vaikuttamistyön periaatteina on: Innostaa: Vaikutamme asioihin ihmisten kautta. Vaikutamme ihmisiin tarinoiden kautta. Yhdistää: Osallistamme jäsenjärjestöt ja erilaiset sidosryhmät liikuntapolitiikan tekoon yli alojen. Uudistaa: Teemme merkittäviä aloitteita kansallisesti ja kansainvälisesti. Vaikuttaminen kuntiin Yhdessä alueiden kanssa tehtiin kaikkia Suomen kuntia koskeva selvitys liikunnan asemasta kuntien strategioissa sekä liikunnan eri strategioiden olemassaolosta. Työstä saatiin erinomainen valtakunnallinen mediajulkistus vuoden 2014 puolella ja eväitä jatkotyölle kuntien kanssa. Yhdessä Kunto ja Virkistys Oy:n kanssa konseptoitiin kunnille tarjottavaa palvelua olosuhdekartoituksien ja -strategioiden tekemiseen. Liitoille tarjottiin olosuhdeasioiden ajankohtaisfoorumi joulukuussa. Kuntien käyttövuoro- ja avustuspolitiikasta luotiin näkemystä yhteistyössä liikuntajärjestöjen kanssa. Teemasta luodaan kunnille suositukset liikkeen lisäämiseksi ja seurojen toiminnan tukemiseksi. Kansallinen vaikuttaminen Vaikutimme lainsäädäntövalmisteluun lausunnoilla, käymällä kuultavana eduskunnan valiokunnissa, osallistumalla ministeriöiden työryhmien työhön sekä henkilökohtaisella vaikuttamisella. Onnistuimme tavoitteessamme, että vapaaehtoisten rikostaustan selvittäminen ei muutu pakolliseksi. Valo oli asiantuntijajäsenenä liikuntalain uudistamista valmistelleessa työryhmässä ja ajoi erityisesti liikunnan poikkihallinnollisuuden vahvistamista valtionhallinnon tasolla. Valo koordinoi Veikkauksen edunvälittäjäverkoston (tiede, taide, nuorisotyö, liikunta) toimintaa huolehtien kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksistä ja edistäen vastuullista rahapelipolitiikkaa. Verkoston yhteinen EUedunvalvontahanke tuotti onnistumisen, kun Suomea vastaan vireillä ollut rahapelijärjestelmään liittyvä rikkomuskanne suljettiin komission toimesta lokakuussa ja Suomen todettiin olevan malliesimerkki hyvin toimivasta yksinoikeusjärjestelmästä. Toinen onnistuminen koettiin, kun Euroopan parlamentti hyväksyi verkossa tapahtuvaa rahapelaamista koskeneen mietinnön syyskuussa. Kannanotto tuki rahapelipolitiikan säilyttämistä jäsenvaltioiden lainsäädäntövallassa. Valo valmisteli EU-vaalitavoitepaperia, jonka kärjet koskettavat globaalia arvokeskustelua, liikkeen lisäämistä ja kansalaistoiminnan tukemista. Kansainvälinen vaikuttaminen Euroopan komissio valmisteli liikunnan ja urheilun oman Erasmus+ -rahoitusohjelman. Valo vaikutti aktiivisesti yhteistyössä Eurooppalaiset urheilujärjestöt ENGSO:n kanssa ohjelman painopisteisiin. Ohjelma tuo liikuntajärjestöille uusia mahdollisuuksia kehittää toimintaansa. Valo osallistui Euroopan neuvoston ottelutulosten manipuloinnin ehkäisyä koskevan yleissopimuksen sopimusneuvotteluihin. Valo on ollut mukana Urheilutyönantajien edustajana kehittämässä komission liikunnan ja urheilun työelämää koskevaa EU-tason sosiaalisen vuoropuhelun testivaihetta. Valon edustaja toimii Eurooppalaiset urheilujärjestöt ENGSO:n puheenjohtajana vuoteen 2015 asti. Valo vaikuttaa ENGSO:n kautta aktiivisesti eurooppalaiseen liikuntapolitiikkaan ja huolehtii puheenjohtajan tukitoimista. Liikuntapoliittisessa vaikuttamistyössä tasapainoilemme päättäjä- ja liikkujarajapintojen välillä. Liikkujien ja urheilijoiden maailmasta nousevat tarpeet ja toiveet. Päättäjät tekevät mahdollisuudet todeksi. Jos elämme yksinomaan päättäjien maailmassa, laajempi asiakasymmärrys voi unohtua. Jos toimimme vain liikkuja/urheilijarajapinnassa, kokemukset eivät automaattisesti välity päätöksenteon raaka-aineeksi. Hyvä tuntuma molempiin on onnistumisen avain. - Nelli Kuokka Yhteiskuntasuhteiden johtaja 14 15

9 Eettinen kehittämistyö Arvokeskustelussa johtoajatuksemme on altavastaajasta aloitteentekijäksi. Päivitetyt Urheiluyhteisön Reilun Pelin ihanteet ja tavoitteet hyväksyttiin Valon syyskokouksessa. Eettisten periaatteiden sisältöjä tuotiin esiin eri kumppaneiden kanssa aktiivisesti viestimällä, järjestämällä tilaisuuksia ja tukemalla jäsenjärjestöjä niiden omissa toimenpiteissä ja hankkeissa. Vuonna 2013 kehitimme Reilu Peili -konseptin ajankohtaisista urheilun eettisistä kysymyksistä käytävän arvokeskustelun avaajaksi urheiluyhteisössä. Kuukausittain noin sadan vaikuttajan raati ottaa kantaa johonkin ajankohtaiseen liikuntaa tai urheilua koskevaan kysymykseen. Lisäksi keskustelua aktivoidaan sosiaalisessa mediassa. Vaikuttamistyö on toiminnan osa-alue, jossa on helpompi saada tuloksia, kun selkänoja on vahva. Valon toiminta käynnistyi onnahdellen ja poukkoillen, eikä heikko jäsenyystilanne auttanut asiaa uskottava ja vankka edunvalvontatyö on ollut vaikeaa näissä olosuhteissa. - Laura Andersson Yhteiskuntasuhteiden erityisasiantuntija Kansainvälinen naisliikuntaverkosto IWG IWG aloitti kansainvälisen tutkimushankkeen From Brighton to Helsinki , hankki taloudellisen tuen ja korkeatasoisen tutkijaryhmän hankkeelle. Vuoden aikana myös rakennettiin ja käynnistettiin IWG-konferenssin kansallinen organisaatio, mm. kunniatoimikunta, koordinaatio- ja ohjelmakomitea. IWGsihteeristö hankki taloudellisia tukijoita IWGmaailmankonferenssille. Useita kohokohtia IWG vaikutti UNESCO:n MINEPS V konferenssin teeman Access to Sport and Physical Education as a fundamental right for all sisältöihin sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja toimi puheenjohtajana ja esittelijänä asiantuntijafoorumissa Berliinissä toukokuussa. IWG osallistui Berliini-deklaraation valmisteluun UNESCO:n CIGEPS- ja PCC-rakenteissa. Yhteensä 137 valtiota allekirjoitti julistuksen. Konferessin järjestivät UNESCO yhteistyössä Saksan sisäministeriön ja kansainvälisen liikuntatieteen ja kasvatuksen järjestö ICSSPE:n kanssa. IWG valmisteli Euroopan komission asiantuntijaryhmässä strategiaa ja tiekarttaa sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttamisesta liikunnassa ja urheilussa EU-jäsenvaltioissa ja kansainvälisissä urheilujärjestöissä vuoteen 2020 mennessä. IWG oli mukana valmistelemassa Euroopan komission EU-jäsenvaltioille ja eurooppalaiselle ja kansainväliselle urheiluliikkeelle järjestämän urheilun tasa-arvokonferenssia. IWG oli kutsuttuna raportoijana ja luennoitsijana tässä tasa-arvokonferenssissa joulukuussa ja EU Sport Forumissa syyskuussa Vilnassa. IWG osallistui Euroopan neuvoston EPAS:in valmisteluun 2014 ministerikonferenssille sukupuolten välisen tasa-arvon valtavirtaistamisesta urheilussa ja liikunnassa. IWG-sihteeristö järjesti IWG-vuosikokouksen yhteistyössä Qatarin olympiakomitean kanssa Dohassa, Qatarissa. Qatarin olympiakomitean naisurheilukomissio allekirjoitti Brightonin tasa-arvojulistuksen. Allekirjoitus sai laajan julkisuuden Persianlahden maissa. Valo vastaa kansainvälisen naisliikuntaverkoston IWG:n (International Working Group on Women and Sport (IWG)) sihteeristöstä, globaalin IWG-verkoston puheenjohtajuudesta ja Helsingissä Finlandia-talolla järjestettävän IWG-maailmankonferenssin 6th IWG World Conference on Women and Sport valmisteluista. Vuonna 2013 IWG-sihteeristö on toiminut aktiivisesti globaalin ja eurooppalaisen liikuntapolitiikan, vaikuttamisen ja viestinnän alueilla, markkinoinut tulevaa maailmankonferenssia ja tiivistänyt kansallista vaikuttamistyötä liikunnan ja urheilun tasa-arvon edistämiseksi. IWG järjestää 2014 vuosikokouksen ja avaa kansainvälisen hakuprosessin vuosien IWG-puheenjohtajuudelle, sihteeristölle ja konferenssille. Aktiivista työtä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseksi Vuonna 2013 IWG-sihteeristö neuvotteli sopimuksia kumppanuudesta kansainvälisen urheiluliikkeen kanssa. IWG oli mukana kaikissa tärkeimmissä maailmanlaajuisissa ja eurooppalaisissa prosesseissa sukupuolten välisen tasaarvon edistämiseksi. IWG sai lisää allekirjoittajia Brightonin tasa-arvojulistukselle, mm. kansainvälisistä järjestöistä, Koreasta, Venäjältä, Yhdysvalloista, Ukrainasta ja Qatarista. Vuosi sujui pääosin suunnitelmien mukaisesti, verkostoitumisen, eurooppalaisen vaikuttamistyön ja kansainvälisten kumppanuuksien osalta jopa yli odotusten. Myös odottamattomia muutoksia tuli erityisesti maailmanpolitiikan ja eurooppalaisen talouskriisin seurauksena. Tämä näkyi esimerkiksi yksityisen sektorin kanssa tehtävien sopimusten kiristymisenä. - Terhi Heinilä IWG:n pääsihteeri 16 17

10 4. Järjestöyhteistyö ja koulutus Valon järjestöyhteistyö vastaa jäsenyyskokonaisuudesta, yhteisön yhteisistä kokoontumisista sekä yhteisten asioiden koostamisesta ja johtamisjärjestelmästä. Ensimmäiset jäsenjärjestöt liittyivät Valoon toukokuussa, vuoden loppuun mennessä Valoon oli liittynyt yhteensä 76 jäsentä, joista 53 valtakunnallista, 15 alueellista ja 12 kumppanuusjäsentä. Vuoden aikana toteutettiin 25 järjestön hallituskäyntiä, joiden tavoitteena oli lisätä Valon ja järjestöjen luottamusjohdon välistä vuorovaikutusta sekä keskinäistä keskustelua. Valo, Olympiakomitea ja Paralympiakomitea toteuttivat kokeiluluonteisesti neljä maakunnallista tilaisuutta, jossa kohdattiin maakunnan keskeisiä päättäjiä ja vaikuttajia. Kumppanina toimivat aluejärjestöt. Järjestöjen toiminnanjohtajia kutsuttiin koolle Pelintekijät-tilaisuuksiin, joissa lisättiin vuorovaikutusta sekä jaettiin tietoa ajankohtaisista asioista. Yhteistä tekemistä toteutettiin useiden eri toimijoiden kanssa: Erityisesti liikunnan aluejärjestöjen kanssa suunniteltiin ja tehtiin yhteisiä toimenpiteitä vaikuttamistyön, seurakehittämisen, koulutuksen, varhaiskasvatuksen, lasten ja nuorten liikunnan sekä työhyvinvoinnin kehittämisen parissa. Järjestöjen toiminnanjohtajia ja puheenjohtajia kutsuttiin koolle urheilutapahtumien yhteyteen, tavoitteena lisätä yhteisön sisäistä henkeä ja tutustua toisten toimintaan. Vuoden 2013 aikana rakentui koulutus osana järjestöyhteistyötä. Tavoitteena oli muodostaa toimintatapa Valon koulutuskokonaisuuteen. Toiminnanjohtaja- ja puheenjohtajatapaamisten kautta rakensimme yhteisöllisyyttä. Yhteisöllisyyden rakentaminen on jatkossakin keskeistä, jotta voidaan onnistua yhteisissä asioissa. Tärkeimmät toimenpiteet Saatiin Valolle uusia jäseniä Kohdattiin sekä jäsenjärjestöjä että järjestöjä, jotka eivät ole Valon jäseniä Lisättiin molemminpuolista ymmärrystä ja tietoa sekä Valon että eri järjestöjen toiminnasta ja tarpeista Kokeiltiin rohkeasti erilaisia toimintatapoja verkostojen rakentamiseen ja kohtaamisiin Muodostettiin Nuoren Suomen, SLU:n ja Kunnon koulutuksista yhtenäinen Valon koulutusten malli Saavutukset Valossa vuoden lopussa 76 jäsentä Järjestettiin toiminnanjohtajien ja puheenjohtajien kohtaamisia Lisättiin tietoa Valosta kohtaamisten avulla ja tuotettiin tietoa Valon sisälle odotuksista ja tarpeista Muodostettiin ja toteutettiin alueiden VOK:sta (valmentaja- ja ohjaajakoulutuksesta) yhteinen koulutuskokonaisuus, jota markkinoitiin lajiliitoille ja seuroille Sovittiin urheiluopistojen kanssa FISAF kuntosaliohjaajien koulutusten siirtämisestä osaksi urheiluopistojen liikunnan ammattitutkintoja Jatkettiin Liikuttajakoulutuksia alueilla Käynnistettiin Järjestöjohtamisen koulutuksen suunnittelu uusien yhteistyökumppanien Sosten, Allianssin ja Rastorin kanssa Vuoden kohokohdat Jokaisessa hallitus- tms. -kohtaamisessa havainto, miten ihmisten ja organisaatioiden kuuleminen ja avoin keskustelu vievät asioita eteenpäin Saatiin ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen (VOK) periaatteet yhtenäistettyä hyvässä yhteisymmärryksessä alueiden kanssa lajien ja seurojen parhaaksi Yhteinen johtamisjärjestelmä aluejärjestöjen kanssa ei edennyt ennakkosuunnitelmien mukaan. Siihen vaikuttivat erityisesti muuttuneet tilanteet Valossa ja toimintaympäristössä. Yhteisiä toimenpiteitä toteutettiin kuitenkin huomattavan paljon. Valo osallistui aluejärjestöjen roolin selvitystyön toteuttamiseen. Koulutuskokonaisuuden osalta vuosi toteutui suunnitelmien mukaisesti eli haettiin ja rakennettiin Valon koulutuskokonaisuuden mallia. - Sirpa Korkatti Järjestöyhteistyöstä vastaava johtaja 18 19

11 Valon jäsenjärjestöt Valtakunnalliset jäsenjärjestöt (53) AKK-Motorsport ry Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry Soveltava Liikunta SoveLi ry Sukeltajaliitto ry Suomen Aikidoliitto ry Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto r.y. Suomen Ampumahiihtoliitto ry Suomen Ampumaurheiluliitto ry Suomen Biljardiliitto ry Suomen Bridgeliitto ry Suomen Curlingliitto ry Suomen Dartsliitto r.y. Suomen Hiihtoliitto ry Suomen Ilmailuliitto ry Suomen Jousiampujain Liitto ry Suomen Judoliitto ry Suomen Jääpalloliitto ry Suomen Karateliitto ry Suomen Keilailuliitto Suomen Kiipeilyliitto - SKIL ry Suomen Kyykkäliitto ry Suomen Liitokiekkoliitto ry Suomen Luisteluliitto ry Suomen Melonta- ja Soutuliitto ry Suomen Miekkailu- ja 5-otteluliitto ry Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto ry Suomen Moottoriliitto ry Suomen Nuorten Miesten Kristillisten Yhdistysten Urheiluliitto r.y. Suomen Nyrkkeilyliitto ry Suomen Olympiakomitea ry Suomen Paralympiakomitea ry Suomen Painiliitto ry Suomen Painonnostoliitto SPNL ry Suomen Pesäpalloliitto Suomen Pètanque-Liitto SP-L ry Suomen Purjehdus ja Veneily ry Suomen Pyöräilyunioni ry Suomen Pöytätennisliitto ry Suomen Kaukalopallo- ja Ringetteliitto ry Suomen Squashliitto ry Suomen Sulkapalloliitto ry Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Taekwondoliitto r.y. Suomen Taitoluisteluliitto ry Suomen Tanssiurheiluliitto ry Suomen Tennisliitto ry Suomen Tikkaurheiluliitto STURL ry Suomen Uimaliitto ry Suomen Urheiluliitto ry Suomen Veteraaniurheiluliitto ry Suomen Voimanostoliitto ry Svenska Finlands Idrottsförbund SFI r.f. Svenska Finlands Skolidrottsförbund r.f. Alueelliset jäsenjärjestöt (15 kpl) Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry Etelä-Savon Liikunta ry Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Kainuun Liikunta ry Keski-Pohjanmaan Liikunta ry Keski-Suomen Liikunta ry Kymenlaakson Liikunta ry Lapin Liikunta ry Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu PLU ry Pohjois-Karjalan Liikunta ry Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry Pohjois-Savon Liikunta ry Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry Kumppanuusjäsenet (12) Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry Suomen Agilityliitto Suomen Brasilialaisen Jujutsun Liitto Suomen I.T.F. Taekwon-Do ry Suomen Kendoseurojen Keskusliitto Suomen Krikettiliitto ry Suomen Saappaanheittoliitto ry Urheiluopistojen Yhdistys ry Suomen Kädenvääntöliitto ry Suomen Moottorikelkkailijoiden yhdistys Suomen Ratagolfliitto ry Itä-Uudenmaan Poliisilaitos 20 21

12 5. Tapahtumat ja kampanjat Kampanjoilla ja tapahtumilla on iso rooli Valon toiminnassa. Kampanjoiden kautta meille syntyy osaamista ja näkemystä siihen, mitkä asiat innostavat eri-ikäisiä suomalaisia liikkumaan. Valo oli yhtenä oikeuksien omistajana järjestämässä vuonna 2013 Suomalaisen urheilun suurinta palkitsemista ja yhteisöllisyyttä korostavaa tapahtumaa - Suomen Urheilugaalaa. Tapahtuman juhlaillalliselle osallistui 1450 vierasta, katsomossa oli 3000 urheilun ystävää ja televisiolähetystä katsoi parhaimmillaan 1,2 miljoonaa katsojaa. Suomen Urheilugaalasta on rakentunut viimeisten vuosien aikana merkittävä juhlatapahtuma Suomessa, johon osallistuu urheiluvaikuttajien lisäksi laajasti henkilöitä eri yhteiskunnan osa-alueilta. Urheilugaalan yhteydessä järjestettiin useita eri rinnakkaistapahtumia, mm. Urheiluareena. Lihaskuntoa edistävä Taisto-kampanja yläkouluissa keräsi mukaan oppilasta, 317 koulua ja 910 opettajaa. Keväällä Taisto huipentui Vantaalla, jossa kilpailtiin valtakunnallinen finaali. Aluekilpailut ja finaali televisioitiin Ylen kanavilla. Mukana finaalitapahtumassa oli 8 joukkuetta ympäri Suomea ja Taiston Suomen mestaruuden voitti Liperin koulu. Liikuntaseikkailu alakouluissa keräsi mukaan oppilasta ja 8974 luokkaa. Varhaiskasvatukseen suunnatuissa Pihaseikkailu ja Varpaat vauhtiin kampanjoissa vietiin eteenpäin toimintatapoja liikunnallisen elämäntavan lisäämiseksi. Pihaseikkailuun osallistui yli lasta perheineen ja Varpaat Vauhtiin! kampanjaan osallistui yli lasta. Syksyllä toteutettu ulkona liikkumisen teemaviikko aamu- ja iltapäivätoimijoille keräsi mukaan 280 palvelun tuottajaa, 1500 aamu-iltapäivätoiminnan ryhmää sekä lasta. Työyhteisöille suunnattu Askeleet -kampanja järjestettiin vuonna 2013 kahdesti. Kevään kampanjaan osallistui 330 joukkuetta ja 2790 askeltajaa. Syksyn kampanjassa mukana oli 125 joukkuetta ja 1139 askeltajaa. Askeleet kampanjassa tavoite oli yksinkertainen: kerätä mahdollisimman paljon askeleita joukkueena ja yksilönä. Päivittäisestä askelsaldosta pidettiin kirjaa askelmittarin sekä Askeleet -nettisivuston avulla. Työyhteisöille suunnattu joukkuejuoksukisa Yritysmaratonviesti järjestettiin Töölönlahdella jo kuudennen kerran. Tapahtumassa oli juoksemassa ennätysmäärä joukkueita: yhteensä 183. Vuonna 2013 järjestettiin myös valtakunnallinen perinteinen Ui kesäksi kuntoon -kampanja. Liikunnan ja urheilun järjestöpäivät kokoaa perinteisesti yhteen eri järjestöjen johdon sekä Kulttuuri- ja opetusministeriön virkamiehet. Syksyn järjestöpäivillä käytiin läpi ajankohtaiset muutokset sekä merkittävimmät liikuntayhteisöä koskevat yhteiset linjaukset. Samassa yhteydessä järjestettiin ensimmäinen Kansallinen Liikuntafoorumi, joka kokosi lähes 200 vaikuttajaa Vierumäen Urheiluopistolle. Järjestäjinä olivat Opetus- ja kulttuuriministeriö, valtion liikuntaneuvosto, valtioneuvoston kanslia, Yleisradio, Valo ja Suomen Olympiakomitea. Foorumissa käsiteltiin liikuntakulttuurin nykytilaa sekä tulevaisuutta sekä liikunnan asemaa osana yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Esillä oli yksittäisenä asiana liikkumattomuuden tuoma haaste yhteiskunnassamme. Innostimme ihmisiä liikkumaan varhaiskasvatuksen, koulun sekä työyhteisöjen kohderyhmissä. Saamamme palautteet esimerkiksi Taiston treenijakson innostavuudesta ovat mahtavaa luettavaa. Nuoret ovat itse aktiivisia suunnittelemaan ja toteuttamaan koulupäivän aikana liikkumista mahdollistavia tilanteita. Urheilugaalan tunnelma oli jälleen kerran koskettava. Uutena avauksena vuonna 2013 oli Kansallinen Liikuntafoorumi. Sen yhteydessä esillä oli iso yhteiskunnallinen kysymys mitä keinoja meillä liikkumattomuuden hoitamiseen oikeasti on? - Jyrki Kemppainen Viestintäjohtaja 22 23

13 Tapahtumat ja kampanjat 2013 Avainlukuja Työyhteisöt Askeleet-kampanja keväällä: 330 joukkuetta 2790 askeltajaa Askeleet-kampanja syksyllä: 125 joukkuetta 1139 askeltajaa Lapset ja nuoret Taisto-kampanja yläkouluissa: oppilasta 317 koulua 910 opettajaa Liikuntaseikkailu alakouluissa: oppilasta 8974 luokkaa Pihaseikkailu: yli lasta perheineen Kansallinen Liikuntafoorumi: lähes 200 vaikuttajaa Varpaat Vauhtiin!: yli lasta Ulkona liikkumisen teemaviikko: 280 palvelun tuottajaa 1500 aamu-iltapäivätoiminnan ryhmää lasta Suomen Urheilugaala: juhlaillallisella 1450 vierasta katsomossa 3000 urheilun ystävää televisiolähetyksen ääressä 1,2 miljoonaa katsojaa 24 25

14 6. Yritysyhteistyö Valon yritysyhteistyön strategisena perustana on resurssien kasvattaminen eettisesti ja kannattavasti. Lisäksi liikkeen määrän ja laadun lisääminen, Valon mission mukaisesti, pitää näkyä myös yritysten kanssa tehdyssä yhteistyössä. Suomalaisen urheilun liiketoiminnan, sponsoroinnin ja brändien markkina on isossa muutoksessa. Sponsoroinnin markkina laski vuonna 2013 jo viidettä vuotta. Lehtien sivuilta saimme lukea muun muassa SM-liiga- ja Veikkausliigajoukkueiden isoista kumulatiivisista tappioista sekä siitä, kuinka haastavaa urheilun myyminen on. Suomalaisen urheilun brändi ei voi hyvin ja se näkyy suoraan myös liiketoiminnallisina haasteina kautta linjan. Syitä vallitsevaan tilanteeseen löytyy paljon. Yhteistyökumppanit: Osuuspankki Veikkaus Pohjola Coca-Cola Suomi Nissan Elovena Zalando Ramirent Ebookers Viking Line Sonera Lappset Papron Valon yritysyhteistyö halusi tarttua haasteeseen ja katsoa markkinaa mahdollisuuksien kautta. Tunnistimme menestyksen kannalta tärkeitä elementtejä, kuten myynnin prosessit, rohkeus, suoraviivaisuus, aktiivisuus, asiakkaan ymmärtäminen, verkostoituminen, oppiminen ja konseptointi. Globaaleista megatrendeistä yhteiskuntavastuullisuus tuki lisäksi lasten liikuntaan painottuneen portfolion myyntiä. Mietimme aktiivisesti myös uusien liiketoimintamallien, kuten palvelukumppanuuksien, business pool ajattelun ja lisensoinnin tuomia mahdollisuuksia. Yritysyhteistyön uusi tiimi aloitti toimintansa huhtikuussa Yritysyhteistyön rooli, päätavoitteet ja tehtävät rakennettiin vuoden 2013 aikana seuraavien kokonaisuuksien alle: 1. Toiminnallinen tulos 2. Kumppanit ja kohderyhmät 3. Sisäiset prosessit 4. Oppiminen ja kehittyminen Yhteistyösopimuksia vuoden 2013 lopussa oli 20. Lähtötilanteessa helmikuussa 2013, vuoteen 2014 voimassa olevia sopimuksia oli vain yksi. Sopimusten arvon kasvu tulee olemaan noin 50% verrattuna edelliseen vuoteen eli kolmen vanhan järjestön yritysyhteistyön arvoon. Isoimpana yksittäisenä onnistumisena voidaan pitää Coca-Cola Finlandin kanssa tehtyä kolmen vuoden yhteistyösopimusta, jonka tavoitteena on lisätä nuorten vapaa-ajan liikettä. Kerko Sport Martinex Sporttiapteekki Alko Procter&Gamble Coinline & Innolukio Arvioimme mukaan vuosi 2013 meni uusia toimintatapoja opetellessa. Toiminnallisen tuloksen voidaan silti sanoa olevan hyvää. Lisäsimme uusina näkökulmina henkilökohtaisiin tavoitteisiin muun muassa asiakaskäynnit, seura- ja liittotapaamiset sekä kaupallisen markkinan opiskelun. Asiakastyytyväisyytemme oli erittäin korkealla tasolla, sillä vain yksi yritys ei jatkanut yhteistyötään. - Jarno Kukila Kaupallinen johtaja 26 27

15 7. Palvelut Valo Palvelut tarjoaa jäsenjärjestöille laadukkaita peruspalveluita. Rakennamme luottamussuhdetta toimivalla asiakaspalvelulla ja palveluvasteella. Lisäämme eri toimijoiden välistä yhteistyötä sopimusten ja uusien tuotantomallien kautta. Tärkeimmät toimenpiteet vuonna 2013 olivat nykyisten palveluiden tilanneanalyysi, palveluiden kuvaus, nopeat palveluiden haltuunotot, palveluprosessien uudistamiset ja uusien palveluiden kehitystyö, sekä tarpeettomien palveluiden poisvalinnat. Rakensimme osaan palveluista uudet palvelukuvaukset, uudistimme kriittisimmät sopimukset asiakkaiden ja erityisesti palveluiden tarjoajien kanssa. Keskiössä pidimme ydinpalvelut jäsenjärjestöille. Kriittistä oli löytää laadun avaimet päivittäispalveluiden asiakaspalvelun ja palveluvasteen osalta. Uuden järjestön perustaminen vaati myös sisäisten palveluiden näkökulmasta toimenpiteitä erityisesti tietohallintoon ja toimitiloihin liittyen. Rohkeutta ja nopeaa liikkeellelähtöä Valolle siirtyi edellisiltä järjestöiltä useita käynnissä olevia palvelukokonaisuuksia. Osa siirtyneistä palveluista vaati nopeaa haltuunottoa esimerkkinä lisenssi- ja jäsenrekisteripalvelukokonaisuuden eli Sporttirekisterin päivittäinen asiakastuki ja kehitystyö. Vuoden aikana uudistettiin valtaosa sopimuksista ja neuvoteltiin uudet vaatimusmäärittelyt palveluiden hankintoja koskien. Tärkeintä palveluiden haltuunotossa ja uudistamisessa oli keskittyä palveluihin, jotka aidosti tukevat lajiliittojen ja jäsenjärjestöjen arkea. Vuoden aikana kehitettiin uusia palvelukokonaisuuksia. Mm. yhteistyössä Ramirentin kanssa toteutettiin tapahtumarakentamiseen tarkoitettu palvelu kaikille liikunta- ja urheilutapahtumien järjestäjille. Uudistusten tavoitteena oli luoda pohjaa uusille nopeasti käyttöönotettaville palvelumalleille, jotka mahdollistavat kustannustehokkaita ja laadukkaita palveluita sekä toimivat yhdistävinä tekijöinä jäsenjärjestöjen välillä. Valo-talossa aloitettiin talon kiinteän verkon uudistus. Asiassa vaadittiin nopeita toimenpiteitä, jotta vältettiin toimimattomuus ja ajan myötä kasvaneet käyttöriskit. Teknisen työympäristön uudistaminen rakennettiin siten, että se mahdollistaa tulevaisuudessa myös jäsenjärjestöjen ja Valon yhteiset työympäristöt. Lisäksi toteutettiin Valon sisäisiä toimenpiteitä etenkin tietohallintoon liittyen. Valon, Olympiakomitean ja Paralympiakomitean sport.fi-sivuston käynnistys oli tietohallintopalveluille innostava ja uutta yhteistyötä rakentava projekti. Fyysinen toimintaympäristö vaati myös toimenpiteitä, joiden myötä Valon toimistotilat uudistettiin avoimeksi monitoimitilaksi. Uudistuneet tilat virittivät keskustelua jäsenjärjestöjen keskuudessa talon muidenkin toimitilojen muokkaamisesta yhteisöllisyyttä tukeviksi. Kohtaamiset jäsenjärjestöjen kanssa arvokkaimpia Vuoden tärkeimpiä hetkiä olivat kohtaamiset jäsenjärjestöjen ihmisten kanssa. Kohtaamisista saatiin arvokasta tietoa jäsenjärjestöjen tarpeista ja palveluiden kehityskohteista. Jäsenjärjestöjen tarpeet ovat osittain hyvinkin erilaisia riippuen järjestön koosta ja toimintatavoista. Uusien palveluiden kehitystyö toi uutta mallia palveluiden nopeaan käyttöönottoon. Valinta hakea palveluratkaisuja nopealla etenemistavalla osoittautui oikeaksi. Kulunut vuosi vahvisti tavoitetta, jossa keskitymme ydinpalveluihin. Tämä edellyttää myös poisvalintoja, voidaksemme taata tehokkaat ja jäsenjärjestöjen arkea aidosti tukevat palvelut. Uusiin palvelutarpeisiin on reagoitava nopeasti ja jäsenjärjestöjen yhteisiä tarpeita on tunnistettava jatkuvasti. Tarvitsemme yhtenäiset tietohallinnon toimintaympäristöt, jotka vastaavat nykypäivän työn tekemisen vaatimuksia ja jotka säästävät jäsenjärjestöjen resursseja pitkällä aikavälillä. Valo Palveluiden tulee keskittyä tarpeiden tunnistamiseen, ammattimaiseen palveluiden ostamiseen ja toimittajayhteistyöhön. Valo Palveluiden tehtävänä on toimia lähellä jäsenjärjestöjen arkea. - Riia Martinoja Palveluista vastaava johtaja 28 29

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen

Lisätiedot

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013 LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN TOIMINTA AVUSTUKSET 2015 Verksamhetsunderstöd för idrottsorganisationerna 2015 LAJILIITOT Grenförbund (70) AKK-Motorsport ry 240 000 Sukeltajaliitto ry 160 000 Suomen Aikidoliitto ry

Lisätiedot

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN Asianro 8484/2015 Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 15.12.2015 99 Kaupunginhallitus 11.1.2016 7 Tiedustelut puh. 044 7182504 Hyvinvoinnin edistämisen

Lisätiedot

viio Kokouksessa on edusteifuna: varsinaista valtakunnallista jäsenjärjestöä varsinaista alueellista jäsenjärjestöä sekä kumppanuusjäsenjärjestöä.

viio Kokouksessa on edusteifuna: varsinaista valtakunnallista jäsenjärjestöä varsinaista alueellista jäsenjärjestöä sekä kumppanuusjäsenjärjestöä. Valo, Valtakunnallinen liikunta-ja urheiluorganisaatio ry Yhdistyksen ylimääräinen kokous 206.206 Valtakirjan tarkastajien lausunto ja kokouksen osanottajat Kokouksessa on edusteifuna:,\ Ä varsinaista

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2005 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT AKK-Motorsport ry 200 000 Sukeltajaliitto ry 97 000 Suomen Aikidoliitto ry 30 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015 Valon peliajatus MAALIT Liikkuva lapsuus luo perustan sekä liikkujan että urheilijan poluille Liikkujan polku mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan Seuratoiminta

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

ESITYSKORVAUSSOPIMUS SOPIMUS 1(5) 12.12.2012

ESITYSKORVAUSSOPIMUS SOPIMUS 1(5) 12.12.2012 SOPIMUS 1(5) T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N ESITYSKORVAUSSOPIMUS Osapuolet 1. Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2002

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2002 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2002 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT (71) AKK-Motorsport ry 207 000 Suomen Aikidoliitto ry 27 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry 30 000

Lisätiedot

viio Valtakirjan tarkastajien lausunto ja kokouksen osanottajat Kokouksessa on edusteifuna:

viio Valtakirjan tarkastajien lausunto ja kokouksen osanottajat Kokouksessa on edusteifuna: Valo, Valtakunnallinen liikunta-ja urheiluorganisaatio ry Kevötkokous 255,2016 Valtakirjan tarkastajien lausunto ja kokouksen osanottajat Kokouksessa on edusteifuna: varsinaista valtakunnaflista jäsenjärjestöä

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2001

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2001 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2001 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT (71) MK Autourheilun Kansallinen Keskusliitto ry 1 215 000 Suomen Aikidoliitto ry 160 000 Suomen Amerikkalaisen

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille

Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Yhteistoiminta-alueet Osaamis- ja palvelukeskusten rakentaminen alueille Ohjausryhmän esitys liikuntayhteisölle alueellisen toiminnan toteuttamisesta 2.x 16.6. 11.8. Maailman liikkuvin urheilukansa ja

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2006

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2006 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2006 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT AKK-Motorsport ry 195 000 Sukeltajaliitto ry 104 000 Suomen Aikidoliitto ry 31 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous

Olympiakomitea. Toiminnan suuntaviivat Kevätkokous Olympiakomitea Toiminnan suuntaviivat 2019 Kevätkokous 19.6.2018 Toimintasuunnitelma 2019 Suuntaviivat 2019 Toimintasuunnitelma 2019 Työstöä yhdessä Kevätkokous 19.6. Työstöä yhdessä Syyskokous 24.11.

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

viio Valo - sääntömääräinen kevätkokous Pöytäkirja

viio Valo - sääntömääräinen kevätkokous Pöytäkirja viio Valo - sääntömääräinen kevätkokous Pöytäkirja Aika Tiistaina 19.5.2015 klo 15.30 Valtakirjojen tarkastus klo 16.00 Valon sääntömääräinen kevätkokous Paikka Niemi Center, Veturitie 13 H, 00240 Helsinki

Lisätiedot

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2003

LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2003 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN VALTIONAVUSTUKSET 2003 I VARSINAISET LIIKUNTAJÄRJESTÖT 1. LAJILIITOT Autourheilun Kansallinen Keskusliitto ry 200 000 Suomen Aikidoliitto ry 27 000 Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN LIIKKUVA KOULU TUKIPALVELUJA KUNNILLE JA KOULUILLE LISÄÄ LIIKETTÄ KOULUPÄIVIIN JA AKTIIVISUUTTA ILTAPÄIVIIN LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖJEN JA VALON YHTEISISTÄ TUKITOIMISTA LIIKKUVILLE

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN

Lisätiedot

LIITTO / JÄRJESTÖ / JÄSEN JÄSENYYS ÄÄNIMÄÄRÄ

LIITTO / JÄRJESTÖ / JÄSEN JÄSENYYS ÄÄNIMÄÄRÄ LIITTO / JÄRJESTÖ / JÄSEN JÄSENYYS ÄÄNIMÄÄRÄ Hyväksytty Olympiakomitean hallituksessa 16.10.2018 Jäsenyystyyppi Äänimäärä AKK-Motorsport ry Varsinainen 2 ITF Taekwon-Do liitto ry Kumppani 0 Kansainvälinen

Lisätiedot

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä  Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä

Yhteinen visio. Visio voidaan saavuttaa luomalla suomalaiselle liikkujalle ja urheilijalle paras mahdollinen toimintaympäristö kehittyä ja menestyä Yhteinen visio Suomi maailman liikkuvin ja pohjoismaiden menestynein urheilukansa 2020 Visio on yhteinen päämäärä koko suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle, sen eri toimijoille Visio voidaan saavuttaa

Lisätiedot

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle

SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle SEURATOIMINTA Olympiakomitean ja jäsenjärjestöjen yhteiset tavoitteet 2020-luvun seuratoiminnalle Seuratoiminnan kasvupotentiaali Koko väestö Alle 13 v. Laatua ja osaamista nykyiseen toimintaan sekä uusia

Lisätiedot

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen

Lisätiedot

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA

Kainuun Liikunta ry STRATEGIA Kainuun Liikunta ry STRATEGIA 2018-2021 KAINUUN LIIKUNNAN VISIO Lapsena syntyvä liikunnallinen elämäntapa on terveyden ja hyvinvoinnin perustekijä sekä elämysten lähde, jota tuetaan mahdollistamalla liikunnan

Lisätiedot

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN

MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN KUOPION KAUPUNKI MENESTYNEIDEN KUOPIOLAISTEN URHEILIJOIDEN PALKITSEMINEN Hyväksytty ohjeellisena kaupunginhallituksessa 17.10.2011 Muutokset hyväksytty kaupunginhallituksessa 23.1.2012 Yleiset säännöt:

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat

Lisätiedot

TUL ry:n strategia

TUL ry:n strategia TUL ry:n strategia 2016-2022 Valtuuston päätös 23.5.2015 Johdanto Suomen Työväen Urheiluliitto osallistuu aktiivisesti suomalaisen liikunta- ja kansalaistoimintakulttuurin kehittämiseen. Näin on tapahtunut

Lisätiedot

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto

Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Liikuntatoimen ylitarkastaja Satu Sjöholm/ Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirasto Tavoitteena liikunta-aktiivisuuden edistäminen Keinoina liikkumisympäristöjen kehittäminen Ohjauskeinot: Resurssiohjaus

Lisätiedot

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle

Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi

Lisätiedot

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin!

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! Miksi olemme koonneet verkoston? Olemme yhteisellä tutkimusmatkalla

Lisätiedot

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille

Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille Liikkuen kohti terveyttä ja hyvinvointia Soveltavan liikunnan kehittämissuositukset vuosille 2016-2021 Tommi Yläkangas, Toiminnanjohtaja, Soveltava Liikunta SoveLi ry Esityksen rakenne 1. Soveltava Liikunta

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Tampere 1.9.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne Ohjelman

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi 2 Jatkossa samat toiminnot tarjolla koko maassa Neljä toiminnan osa-aluetta: menestyvä lisää

Lisätiedot

VALO JA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖT. Toimenpiteet liikkuvampaan koulupäivään 2012-2014

VALO JA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖT. Toimenpiteet liikkuvampaan koulupäivään 2012-2014 VALO JA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖT Toimenpiteet liikkuvampaan koulupäivään 2012-2014 Koulupäivän liikunnallistaminen 2012-2014, Valo Valtakunnallinen viestintä ja yhteiset esitteet liikuntajärjestöjen tarjonnasta

Lisätiedot

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue

Tähtiseura-ohjelma. Huippu-urheilun osa-alue Tähtiseura-ohjelma Huippu-urheilun osa-alue Laatuseuratyön historiaa Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) Foot Pass ja Ice Pass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja (2007)

Lisätiedot

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus

Lisätiedot

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015

LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT. Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 LAJILIITTOJEN HUIPPU- URHEILUN PERUSTIEDOT Timo Manninen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valotalo 21.4.2015 VASTANNEET LAJILIITOT KESÄLAJIT TALVILAJIT PALLOILULAJIT Ampumaurheiluliitto (Kivääri,

Lisätiedot

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu

Kunnan sisäinen yhteistyö. luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu Kunnan sisäinen yhteistyö luokanopettaja Tapio Ala-Rautalahti Ikaalisten kaupunki Kilvakkalan koulu Liikkuva koulu -ohjelma terveelliset elämäntavat oppimisvalmiudet osallisuus kouluviihtyvyys hyvinvointi

Lisätiedot

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja

Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta. Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Liikuntajärjestöt osana palvelurakennetta Salon Kättä Päälle -ratkaisupaja Riikka Juntunen, Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry 9.11.2015 Suomalaiset liikuntajärjestöt Suomalaisia valtakunnallisia

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen!

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen! Sinettiseurakiertue 2015 Kasva Urheilijaksi konsepti - kehitetään kokeillen! Konsepti Versio 1.2, sisäinen materiaali Maria Ulvinen Meillä on unelma siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4. Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihanke Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.2015 Päivän

Lisätiedot

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille

Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Valtion tuki urheiluseuroille ja kunnille Urheilujohtaminen seminaari 2.9.2015 Tampere ylitarkastaja Sari Virta Lähtökohdat liikuntalain uudistamisessa Yhteiskunnan muutos: kansalaisten vähentynyt päivittäinen

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry

LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT. Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry LIIKKUVA KOULU LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN TUKIPALVELUT Lasse Heiskanen Lasten ja nuorten liikunnan kehittäjä KESKEISET PALVELUT KOULUILLE Mentorointi Koulutukset Kampanjat (VALO ry) Opintomatka Mikkelin liikkuviin

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Hämeenlinna 14.4.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne

Lisätiedot

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi

Lisätiedot

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULU- TUS LAJILIITOISSA

VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULU- TUS LAJILIITOISSA VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULU- TUS LAJILIITOISSA Tilannekuvaus, kevät 2012 Hämäläinen, Kirsi & Parviainen, Antti Osaamisohjelma, Olympiakomitea ja Huippu-urheilun muutosryhmä 1 1. TAUSTAA Valmentaja- ja

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Yhteinen tekeminen kilpailuetumme. Riia Martinoja

Yhteinen tekeminen kilpailuetumme. Riia Martinoja Yhteinen tekeminen kilpailuetumme Riia Martinoja PALVELUT YHTEISÖLLE JÄSENPALVELUT VIESTINTÄ Hallinnointipalvelut Yhteissopimukset Päivittäispalvelut Materiaalipalvelut Toimitilapalvelut Tapahtumapalvelut

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 2016

Liikunnan aluejärjestöt 2016 2016 Yhdessä enemmän 1 Liikunnan aluejärjestöjen toiminnan lähtökohta ja perustehtävä Liikunnan aluejärjestöjen toimintaa ovat ohjanneet vahvasti Opetus-ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa tehdyt tulossopimukset.

Lisätiedot

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto

Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan vastuualue, Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto Avustusmahdollisuuksia soveltavaan luontoliikuntaan OKM:n liikuntatoimen hallinnonalalla Soveltavan luontoliikunnan verkostotilaisuus 28.9.2018, Tarvaspää Kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen Liikunnan

Lisätiedot

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen

YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen YHTEISTYÖSSÄ ETEENPÄIN Pirkanmaan alueellinen terveysliikuntasuunnitelma - toteutus ja jalkauttaminen Miten lisätä hallintokuntien välistä yhteistyötä ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa ja kuntien liikuntapalveluketjuja

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 26.5.2015 Tapaamisen sisältö: Kuulumiset Uudistuvat sinettiseurakriteerit/ Eija Alkavat Kasva urheilijaksi kokeiluprosessit lajien toiveet yhteistyön tavasta?/ Maria Lasten

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

Perustettu vuonna 1993.

Perustettu vuonna 1993. LiikU lukuina Perustettu vuonna 1993. Yleishyödyllinen yhdistys, joka toimii yli tuhannen liikunta- ja urheiluseuran asialla. Jäsenet ovat liikuntaseuroja ja järjestöjä. Vaikuttaa Satakunnan ja Varsinais-

Lisätiedot

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN

PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN PARASTA OHJELMISTA! VALTAKUNNALLISET OHJELMAT LASTEN JA NUORTEN LIIKKUMISEN LISÄÄMISEEN Lisää liikettä! Perusopetuksen opetussuunnitelma ja varhaiskasvatuslaki edellyttävät lasten ja nuorten aktiivisuuden

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Tervetuloa! Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin! Pilotoinnin starttiseminaari 29.8.2013

Tervetuloa! Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin! Pilotoinnin starttiseminaari 29.8.2013 Tervetuloa! Tutkimusmatkalla varhaiskasvatuksen uusiin liikkumisen käytäntöihin! Pilotoinnin starttiseminaari 29.8.2013 Valo pähkinänkuoressa VALON 4 VALINTAA Arvostus ja resurssit Menestyvä urheilu Liikunnallinen

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti

Lisätiedot

Allianssin. strategia

Allianssin. strategia Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Oulu, 5.6.2015 Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntija, Valo Verkoston rakenne Ohjelman moniulotteisuus

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta

Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta Valtakunnallisen liikuntapolitiikan tavoitteet Seminaari liikuntapaikkarakentamisesta 14.5.2012 Johtaja Harri Syväsalmi Opetus- ja kulttuuriministeriö/liikuntayksikkö Hallitusohjelma - liikuntapolitiikka

Lisätiedot

Suomi 100. VNK: Urheiluyhteisö:

Suomi 100. VNK:  Urheiluyhteisö: Suomi 100 Valtioneuvoston kansliassa toimiva Suomi 100 -hanke vastaa juhlavuoden ohjelman kokoamisesta Valo-Olympiakomitea toimii vnk:n yhteystahona ja kumppanina Suomi 100 -ohjelmaan voi päästä mukaan

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO. Esittelydiat

LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO. Esittelydiat LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTO Esittelydiat Oletko koskaan miettinyt? Sinä teet, minä teen Voisiko tekemisiä yhdistää ja saada isompia tuloksia aikaiseksi? Kohderyhmä tiedossa, kanavat kunnossa Keneltä löytyisi

Lisätiedot

Liikkuva lapsuus. Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste 1.1.2015

Liikkuva lapsuus. Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste 1.1.2015 2015 Liikkuva lapsuus Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste 1.1.2015 Sisällys Hankkeen alkuidea... 2 Hankkeen tavoitteet... 3 Hankkeen toimenpiteet... 4 Hankkeen toteutuminen... 5 Hankkeen

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä

Lisätiedot

SEURATUEN TOIMINNALLISTEN TUKIEN HANKKEET 2009 2010

SEURATUEN TOIMINNALLISTEN TUKIEN HANKKEET 2009 2010 SEURATUEN TOIMINNALLISTEN TUKIEN HANKKEET 2009 2010 Matti Hakamäki Anna Kankaanpää Liikunnan ja kansanterveyden julkaisuja 242 Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES ISBN 978-951-790-292-2

Lisätiedot

Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017

Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Ryhmien yhteenvedot Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Mitä osaamista suomalaisessa urheilussa tulisi kehittää? Vanhempien osaaminen koulujen-seurojen-lajien yhteistyö Valmennusosaaminen Valmennusosaaminen

Lisätiedot

LAPSET JA NUORET Tiia Murtonen Anna-Elina Pekonen HALISKO Tänä päivänä Halisko on paljon muutakin kuin vihreä lisko, Halisko on TUL:n nuorisotoiminnan näkyvin tunnus Se on nuorisotoiminnan lippulaiva yhdessä

Lisätiedot

Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä

Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Hallinnonalojen (eri palvelujen) välinen yhteistyö koulujen liikunnallistamisen edistämisessä Lisää oppitunteja opetussuunnitelmaan Lisää kerhotunteja Lisää valinnaisuutta Painotteisuutta ( palvelee vain

Lisätiedot

Laatuseuratyön historia

Laatuseuratyön historia Tähtiseura-ohjelma Laatuseuratyön historia Sinettiseuratoiminta käynnistyy (1992) FootPass ja IcePass starttaavat Voimisteluliitolla Sinetti-, Priima ja Huippu-seuroja Uimaliitolla Sinetti- ja Huima-seuroja

Lisätiedot

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen

Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen Selvityksen mukaan 5-12 vuotiaana 86 % urheilijoista harrasti 3-6 eri urheilulajia. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheilun muutosryhmän kartoitus huippuurheilumenestykseen

Lisätiedot

Tähtiseurakahvit. Elokuu

Tähtiseurakahvit. Elokuu Tähtiseurakahvit Elokuu Tervetuloa Tähtiseurakahville! Ohjelma Tilannekatsaus syksyyn Työkaluja Tähtiseurojen verkkopalveluun Huippu-urheilun ja aikuisliikunnan Tähtiseuratoiminnan klinikat Tähtiseura-päivät

Lisätiedot

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015

REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ. Tero Lausala, 24.9.2015 REKRYTOINTI- JA VUOKRAPALVELUT MUUTOKSEN JA KASVUN YTIMESSÄ Tero Lausala, 24.9.2015 TYÖN MUUTOS JA MURROS TYÖPAIKOISTA TYÖTEHTÄVIIN: MONIMUOTOISET TAVAT TEHDÄ TYÖTÄ TYÖN TARJONNAN JA KYSYNNÄN KOHTAANTO-ONGELMA

Lisätiedot

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013

LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 LIITTOKOKOUSMERKINTÖJÄ TAMPERE 23.11.2013 TUL:n 28. liittokokous 18-19.5.2013 Kemi Käsiteltyjä asioita: Liikuntapoliittinen ohjelma-asiakirja Tasa-arvo ja yhdenvertaisuusraportti Liiton sääntö-ja päätöksentekorakenne,

Lisätiedot

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17

J.Kinnunen / Kuntavaalit 17 J.Kinnunen / 3.2.2017 Kuntavaalit 17 Kuntavaalit 9.4.2017 Nyt on erityinen syy olla paikallisesti aktiivinen: Sote- & aluehallintouudistus Lajin positiivinen alueellinen noste ja seurojen kehitysnäkymät

Lisätiedot

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015. Liikkujan polku -verkosto

Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015. Liikkujan polku -verkosto Aikuisliikuntaverkoston ja Harrastaminen seuroissa teemaryhmän tapaaminen 12.3.2015 Liikkujan polku -verkosto Iltapäivän ohjelma o Esittelyt ja alkulämmittelyt o Katsaus ajankohtaisiin asioihin o Vuoden

Lisätiedot

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia

Yhteinen työstö. Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia Yhteinen työstö Liikunta- ja urheiluyhteisön kansainvälisyysstrategia STARTTI Yhteinen työstö Yhteinen ääni puuttuu? Urheiluyhteisön yhteiset linjaukset ja tavoitteet kansainväliseen vaikuttamiseen? Tavoittelemme

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016

Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016 Vahvistettu KIHUn hallituksessa 14.12.2015 KILPA- JA HUIPPU-URHEILUN TUTKIMUSKESKUKSEN ANTIDOPINGOHJELMA 2016 1. KIHUn rooli suomalaisessa huippu-urheilussa Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn

Lisätiedot

varhaiskasvatukseen ja kouluihin

varhaiskasvatukseen ja kouluihin Pikaopas Vaikuttavuutta verkkokoulutuksella varhaiskasvatukseen ja kouluihin Määrittele Opiskele Sovella Juurruta Vaikuta Vuorovaikutteinen verkkokurssi työyhteisön yhteiseen opiskeluun Tämä opas tarjoaa

Lisätiedot