Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen"

Transkriptio

1

2 Lapsen ja nuoren hyvä päivä liikkuen ja urheillen

3 Selvityksen mukaan 5-12 vuotiaana 86 % urheilijoista harrasti 3-6 eri urheilulajia. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheilun muutosryhmän kartoitus huippuurheilumenestykseen johtaneiden urheilijapolkujen eri vaiheista ja piirteistä.

4 Lähes kaikissa tutkimuksissa urheilijat olivat harrastaneet päälajinsa lisäksi muita lajeja. Harrastettujen lajien lukumäärä vaihteli eri tutkimuksissa 1-8 lajin välillä. Asiantuntijatyö urheilijanpolun lapsuusvaiheen määrittelemiseksi tutkimustiedon pohjalta, Finni et al, Viittaukset tehtyihin kansainvälisiin tutkimustuloksiin urheilijoiden lapsuuden harrastamisesta.

5 Sekä pojilla että tytöillä yleisin on urheilijanpolku, jossa - varhaislapsuudessa oli harrastettu pihaleikkejä ja ohjattua liikuntaa - alakouluiässä valittu päälaji, mutta jatkettu myös muiden lajien harrastamista - yläkouluvaiheessa keskitytty päälajin harjoitteluun (valintavaihe) Aarresola, O. & Konttinen, N Nuori Urheilija -tutkimus: vuotiaiden joukkueurheilijoiden harjoittelu, urheilupolut ja mikroympäristö. KIHUn julkaisusarja, nro 29.

6 Luotu asiantuntijoiden ja lajiliittojen yhteistyössä. Taustalla käsite urheilijan polku, joka on syntynyt huippu-urheilun muutosryhmän ( ) tutkimustyön seurauksena. Urheilijan polun tarkoituksena on nostaa urheilija keskiöön ja samalla tunnistaa, että jokaisen urheilijan matka urheilijaksi alkaa jo lapsuudessa.

7 Urheilijan polun lapsuusvaihe yhteinen tahtotila

8

9 INNOSTUS JA ILO URHEILUUN SYTTYY, kun - lapsella on hauskaa, kun hän saa leikkiä ja kisailla - lapsi saa vapaasti kokeilla uusia asioita - ympäristö on innostava ja oppimiseen kannustava - lapsi tuntee kuuluvansa ryhmään HYVÄ HARJOITETTAVUUS RAKENTUU, kun - harjoittelussa huomioidaan lapsen yksilöllinen kehitys - lapsi saa harjoittaa liikkuvuutta, voimaa, nopeutta ja kestävyyttä monipuolisesti - harjoittelu on pitkäjänteistä ja kun lepo ja kuormitus ovat tasapainossa MONIPUOLISET LIIKUNTATAIDOT KARTTUVAT, kun - lapsi kokeilee ja harjoittelee erilaisia liikuntataitoja monipuolisesti. - lapsi harjoittelee virikkeellisissä ympäristöissä - lapsen yksilölliset tapansa oppia otetaan huomioon URHEILULLINEN ELÄMÄN- TAPA TARTTUU, kun - se on oleellinen osa lapsen ja perheen arkielämän kokonaisvaltaista hyvinvointia - lapsi tottuu säännölliseen päivärytmiin - lapsen lähipiirissä toimivat aikuiset näyttävät omalla käyttäytymisellään ja asenteillaan hyvää esimerkkiä

10 Lasten urheilun suomalainen malli Lapsi toiminnan keskiössä - yhteistyömalli

11

12 SUUNNITELMA TODELLISUUS

13 IDEOIDAAN ITSE PAIKALLISESTI VALMIIT AIHIOT KOKEILUIHIN PARHAAT KOKEILUT JAKOON!

14 Kokeilemalla kehittäminen on valittu toimintatapa suomalaisessa urheilussa (Valo/OK/Lajiliitot) Toimintaympäristö muuttuu nopeasti Tarvitaan uusia toimintatapoja ja ketterää kehittymistä Kokeileminen on OIVA KEINO NÄHDÄ NOPEASTI MIKÄ TOIMII JA MIKÄ EI Kokeiluista voi syntyä hyviä toimintamalleja muille jaettavaksi Varasta parasta! Kokeilemalla kehittämisen periaatteet: Suunnittelusta toimintaan Ihmiset mukana ideoimassa ja kokeilemassa Jaetaan onnistumisia!

15

16 Kartutetaan perheiden osaamista urheilukasvattajina Kehitetään monipuolista harrastamista tukevia kerhomalleja iltapäiviin yhteistyössä paikallisten seurojen kanssa Rakennetaan toimivat mallit seurojen väliseen yhteistyöhön ja lasten monilajiseen harrastamiseen. Vaikutetaan liikuntaolosuhteiden käytettävyyteen Etsitään ratkaisumalleja koulupäivän liikunnallistamiseksi Etsitään ratkaisumalleja harrastusten kustannusten kurissa pitämiseen ja seurojen varainhankintaan

17 Hyvät ideat nopeasti kokeiluun! Try fast fail fast! Jatkuva arviointi ja kehitys Palautteen kerääminen 1 pv - 2 kk 1 pv - 3 kk 1 pv pysyvät käytännöt Käynnistys Ideointi / suunnittelu Työryhmien työskentely Kokeilut - toteutus ja arviointi Hyvät kokemukset jakoon! Ideoiden jalostaminen Uusien ideoiden testaus

18

19 Kokeilu: Joukkuepalloilulajien iltapäiväkerho

20 Kokeilu: Lasten Liike -monilajikerho Harjun Woiman liikuntataitokerho Jyväskylässä: https://www.youtube.com/watch?v=zbjmbs21xtw

21 Kokeilu: Urheilemalla Treeneihin teemaviikko

22 Kokeilu: Pitkä välkkä seurojen toteuttamana

23 Laatutyökalu: Kasva Urheilijaksi testit

24 Kasva urheilijaksi -kokonaisuus Valon ja OK:n toiminnassa Kasva urheilijaksi -teeman alle on koottu lasten ja nuorten urheilun ja sitä tukevan seuratoiminnan asiat yhteen Kasva urheilijaksi verkostotapaamiset (lajiliitot) Sinettiseuratoiminta Urheilun pelisäännöt kasvaurheilujaksi.fi verkkopalvelu ja testit Kasva urheilijaksi -kokeilu- ja -oppimisprosessien tukeminen. Paikalliset kokeilut: monilajiset liikunnalliset iltapäiväkerhot koulu-seura/ lajiliitto -yhteistyöllä, yritysyhteistyö

25

26 #kasvaurheilijaksi #kokeillaan

27 Lapsena ei tarvitse tietää koti Pohjautuu tutkimustietoon seura Eväät reppuun Hyvä päivä Muodostaa hyvän pohjan elämään kaikille lapsille koulu seura seura

28

29

30 LÄHTÖ 1 Koulu LÄHTÖ 2 Seura LÄHTÖ 3 Koti LÄHTÖ 4 Kunta

31

Lapsena ei tarvitse tietää haluaako isona urheiljaksi vai ei. Samat asiat muodostavat hyvän pohjan elämään kaikille lapsille

Lapsena ei tarvitse tietää haluaako isona urheiljaksi vai ei. Samat asiat muodostavat hyvän pohjan elämään kaikille lapsille Ilo ja Innostus urheiluun mahdollisimman monelle lapselle Menestys- ja laatutekijät reppuun Hyvä päivä Lapsena ei tarvitse tietää haluaako isona urheiljaksi vai ei Samat asiat muodostavat hyvän pohjan

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen!

Kasva Urheilijaksi - kehitetään kokeillen! Sinettiseurakiertue 2015 Kasva Urheilijaksi konsepti - kehitetään kokeillen! Konsepti Versio 1.2, sisäinen materiaali Maria Ulvinen Meillä on unelma siitä, että jokaisella lapsella on mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen

Kasva Urheilijaksi aamukahvit Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Kasva Urheilijaksi aamukahvit 11.3.2015 Kasva Urheilijaksi kokonaisuus ja kokeilut Versio 1.2 Maria Ulvinen Urheileva lapsi tai nuori kaiken keskiössä Koti Liikunta- ja urheiluolosuhteet - kuntataho Innostus

Lisätiedot

Lasten ja nuorten urheilu. Vierumäki 9.2.2013 Jarkko Finni, Valo ry

Lasten ja nuorten urheilu. Vierumäki 9.2.2013 Jarkko Finni, Valo ry Lasten ja nuorten urheilu Vierumäki 9.2.2013 Jarkko Finni, Valo ry Urheilun harrastaminen Urheiluseurassa harrastaminen iän mukaan Lähde: kansallinen liikuntatutkimus 2009-2010 70 60 50 45 50 52 58 53

Lisätiedot

TAVOITTEENA NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ

TAVOITTEENA NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ TAVOITTEENA NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ Urheilijan polun valintavaiheen asiantuntijatyö Toim. Kaisu Mononen, Outi Aarresola, Pasi Sarkkinen, Jarkko Finni, Sami Kalaja, Asko Härkönen ja Mikko Pirttimäki

Lisätiedot

Urheilijan polun vaiheet ja laatu- ja menestystekijät

Urheilijan polun vaiheet ja laatu- ja menestystekijät Urheilijan polun vaiheet ja laatu- ja menestystekijät Urheilijan polun lapsuusvaihe Tahtotila Mahdollisimman moni lapsi innostuu urheilusta ja mahdollisimman monelle innostuneelle lapselle syntyy edellytykset

Lisätiedot

Sinettiseura-auditoinnin kehittäminen

Sinettiseura-auditoinnin kehittäminen Sinettiseura-auditoinnin kehittäminen Urheilijanpolun lapsuus- ja valintavaiheen työstöjen näkökulma Outi Aarresola, tutkija Kaisu Mononen, erikoistutkija Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Valo,

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 1.10.2015 Alueellisten osaamis- ja palvelukeskusten prosessi toimenpiteet 2016 valittu miltä näyttää lajien toiminnan kannalta? Reijo Ruokonen, Laura Tast Kuulumiset Lasten

Lisätiedot

Valintavaihe Asiantuntijatyö

Valintavaihe Asiantuntijatyö Urheilijanpolun Valintavaihe Asiantuntijatyö Valmennusosaamisen yhteistyöfoorumi 26.9.2013 Outi Aarresola outi.aarresola@kihu.fi Valintavaihe kenen hommia? Lapsuus Valinta Huippu Nuori Suomi (2011), toteutus

Lisätiedot

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson 17.9.2013 LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA Liikunnallinen elämäntapa Valossa Matleena Livson 17.9.2013 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua

Lisätiedot

Nuorten seuravalmennus suunnistusseurassa Valmentajakoulutuksen taso 1. Suunnistusvalmennusseminaari 25.1.2014 Katri Lilja

Nuorten seuravalmennus suunnistusseurassa Valmentajakoulutuksen taso 1. Suunnistusvalmennusseminaari 25.1.2014 Katri Lilja Nuorten seuravalmennus suunnistusseurassa Valmentajakoulutuksen taso 1 Suunnistusvalmennusseminaari 25.1.2014 Katri Lilja Ohjaajan ja valmentajan polku suunnistuksessa Suunnistusliitto tarjoaa ohjaajakoulutuksia

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Liikunta ja urheilu ovat Suomen merkittävin kansanliike. Jokaisen hyvinvointi rakentuu liikunnalliselle arjelle. Huippu-urheilijat inspiroivat

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2016 Valon syyskokouksen käsittelyyn 27.11.2015 SUOMALAISEN LIIKUNNAN JA URHEILUN YHTEINEN MENESTYSSUUNNITELMA 2020 MAAILMAN LIIKKUVIN URHEILUKANSA JA POHJOISMAIDEN MENESTYNEIN

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Kasva urheilijaksi aamukahvit

Kasva urheilijaksi aamukahvit Kasva urheilijaksi aamukahvit 26.5.2015 Tapaamisen sisältö: Kuulumiset Uudistuvat sinettiseurakriteerit/ Eija Alkavat Kasva urheilijaksi kokeiluprosessit lajien toiveet yhteistyön tavasta?/ Maria Lasten

Lisätiedot

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit

Uudistuneet. Sinettiseurakriteerit Uudistuneet O Sinettiseurakriteerit Uudistetut Sinettiseurakriteerit pohjautuvat O Lasten ja nuorten urheilusta tehtyihin selvityksiin. O Selvitykset valmistuivat yhteistyössä Kilpa- ja huippu-urheilun

Lisätiedot

Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla

Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla Liikunta ja urheilulääketiede tukena Urheilijan polulla Liikuntalääketieteen päivät 10.11.2011 Leena Paavolainen, LitT Huippu urheilun muutosryhmä HUMU 0400 229 652 www.huippu urheilunmuutos.fi EXCELLENCE

Lisätiedot

Lajinomaista harjoittelua 365

Lajinomaista harjoittelua 365 Urheilijakeskeinen kokonaisvaltainen suunnistusvalmennus Suorituksen hallinta Lajinomaista harjoittelua 365 Palautuminen Terveys Ravinto Uni www.suunnistusliitto.fi FOKUS LAADUKKAASSA TEKEMISESSÄ MENESTYS

Lisätiedot

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0

SINETTISEURAKRITEERIT. versio 3.0 SINETTISEURAKRITEERIT versio 3.0 Sinettikriteerien uudistaminen Työstetty työryhmällä: Henna Sivenius (hiihto), Maiju Kokkonen (taitoluistelu), Turkka Tervomaa (jääkiekko), Henri Alho (jalkapallo), Tiiu

Lisätiedot

Nuori urheilija - tutkimus

Nuori urheilija - tutkimus Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Nuori urheilija - tutkimus Nuorisourheilun verkostotapaaminen 24.5.2012 Helsinki Outi Aarresola www.kihu.fi Esityksen kulku Tutkimusprojektin tausta

Lisätiedot

Asiantuntijatyö urheilijan polun. lapsuusvaiheen määrittelemiseksi. tutkimustiedon pohjalta

Asiantuntijatyö urheilijan polun. lapsuusvaiheen määrittelemiseksi. tutkimustiedon pohjalta Jarkko Finni, Outi Aarresola, Timo Jaakkola, Sami Kalaja, Niilo Konttinen, Sami Kokko ja Tommi Sipari Asiantuntijatyö urheilijan polun lapsuusvaiheen määrittelemiseksi tutkimustiedon pohjalta 2012 Kihun

Lisätiedot

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu

Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu Hämeenlinna 25.4.2009 Tampere Urheilevien lasten ja nuorten fyysis-motorinen harjoittelu 1.Selvityksen tuloksia ja johtopäätöksiä 2.Mistä ongelmat ovat syntyneet? 3.Miten harjoittelua ja urheilua voisi

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

Asiantuntijatyö urheilijan polun lapsuusvaiheen määrittelemiseksi tutkimustiedon pohjalta

Asiantuntijatyö urheilijan polun lapsuusvaiheen määrittelemiseksi tutkimustiedon pohjalta Asiantuntijatyö urheilijan polun lapsuusvaiheen määrittelemiseksi tutkimustiedon pohjalta Sisällysluettelo ASIANTUNTIJATYÖN TAUSTA 03 Asiantuntijatyön tiivistelmä 05 SUOMALAINEN LAPSI URHEILIJAN POLUILLA

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 VISIO 1 + 2 Jokaisella koululaisella on mahdollisuus liikkua monipuolisesti koulupäivän

Lisätiedot

11-15-vuotiaiden valmennuksen kehittäminen seurassa

11-15-vuotiaiden valmennuksen kehittäminen seurassa 11-15-vuotiaiden valmennuksen kehittäminen seurassa Suunnistusvalmennusseminaari Vierumäki 8.2.2013 Katri Lilja Nuorisotoiminnan kehityspäällikkö Suomen Suunnistusliitto Esityksen taustaa, esityksen näkökulma:

Lisätiedot

Asiantuntijatyö urheilijan polun. lapsuusvaiheen määrittelemiseksi. tutkimustiedon pohjalta

Asiantuntijatyö urheilijan polun. lapsuusvaiheen määrittelemiseksi. tutkimustiedon pohjalta Jarkko Finni, Outi Aarresola, Timo Jaakkola, Sami Kalaja, Niilo Konttinen, Sami Kokko ja Tommi Sipari Asiantuntijatyö urheilijan polun lapsuusvaiheen määrittelemiseksi tutkimustiedon pohjalta 2012 Kihun

Lisätiedot

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011

Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Huippu-urheilun muutos Liikkuva koulu seminaari Vuokatti 6.4.2011 Tavoite: Huippu-urheilun menestyksen, osaamisen ja arvostuksen nostaminen pitkällä aikavälillä (2020) Kansainvälisen kilpailukyvyn nostaminen

Lisätiedot

Strategia 2014-2017 Versio 1.0

Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Strategia 2014-2017 Versio 1.0 Urheiluakatemiaohjelma Olympiakomitean Huippu-urheilu yksikön johtama Urheiluakatemiaohjelma vastaa koko Urheilijan polun kattavasta akatemiaverkoston johtamisesta Visio

Lisätiedot

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5

Uudistuneet Sinettiseurakriteerit. versio 5 Uudistuneet Sinettiseurakriteerit versio 5 Liikunnallinen elämäntapa Urheilijan polku Liikkujan polku Sinettiseurakriteerit Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa Organisointi ja toimintaperiaatteet

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA. Luonnos Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 9.5.2016 3 Suomen elinvoimalle on ensiarvoisen tärkeää, että tämä kokonaisuus toimii vaikuttavasti, inspiroivasti ja tuloksellisesti.

Lisätiedot

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU

Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi. Jari Lämsä KIHU Huippu-urheilutyöryhmä: Sanoista teoiksi Jari Lämsä KIHU Työn asemointi Oleellinen havainto on se, että työryhmä ei sinänsä ole keksinyt toimenpideluetteloon mitään uutta, vaikka vision ja nykytilan analysointi

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015

Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015 Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian yläkouluverkoston opinto-ohjaajien tapaaminen Urheilumuseo, Olympiastadion 6.10.2015 Ohjelma 13:00 Tilaisuuden avaus 13:10 Pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa

Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Koko yhteisön lupaus seuratoiminnan elinvoiman vahvistamisessa Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia ja inspiroivia yhteisöjä, joihin

Lisätiedot

NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ

NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ NUOREN URHEILIJAN HYVÄ PÄIVÄ Miksi koulun toimintakulttuuria pitää liikunnallistaa? Koko koulun toimintakulttuurin kehittyminen liikunnallisemmaksi Oppilashuollollinen näkökulma nuoren urheilijan tukemiseen

Lisätiedot

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti.

Liikuntaluokkien liikunnan arviointi suoritetaan yleisten liikunnan arviointiohjeiden mukaisesti. 1 Lisäys Luostarivuoren koulun opetussuunnitelmaan lukuun 1.4 LIIKUNTA Painotettu opetus Painotetussa liikunnanopetuksessa tuetaan oppilaiden kehittymistä omassa lajissaan sekä kokonaisvaltaista kasvua

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

E LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI

E LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:SPORT.FI E2 2014-2015 LAPSENI URHEILEE AINEISTO JA KUVAT:T.FI ROK KI E2 ILO IRTI URHEILUH HARRASTUKSESTA Urheilu on loistava kasvualusta. Se tarjoaa lapselle mainiot edellytykset voida hyvin ja kehittyä tasapainoiseksi,

Lisätiedot

Valmennusosaamisen malli. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön Osaamisohjelma/KH

Valmennusosaamisen malli. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön Osaamisohjelma/KH Valmennusosaamisen malli Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön Osaamisohjelma/KH Valmentajan osaamistarpeet Voimavarat Mihin valmentaja voi vaikuttaa? Ihmisenä kasvu Itsensä kehittämisen Ihmissuhde

Lisätiedot

Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017

Ryhmien yhteenvedot. Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Ryhmien yhteenvedot Urheiluoppilaitosseminaari Lahti 2017 Mitä osaamista suomalaisessa urheilussa tulisi kehittää? Vanhempien osaaminen koulujen-seurojen-lajien yhteistyö Valmennusosaaminen Valmennusosaaminen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN URHEILUN LAATUTEKIJÄT. Kaisu Mononen Erikoistutkija Kilpa ja huippu urheilun tutkimuskeskus KIHU

LASTEN JA NUORTEN URHEILUN LAATUTEKIJÄT. Kaisu Mononen Erikoistutkija Kilpa ja huippu urheilun tutkimuskeskus KIHU LASTEN JA NUORTEN URHEILUN LAATUTEKIJÄT Kaisu Mononen Erikoistutkija Kilpa ja huippu urheilun tutkimuskeskus KIHU Urheilijan polun lapsuus ja valintavaiheen asiantuntijatyöt Käynnistyneet osa huippu urheilun

Lisätiedot

Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt

Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt Urheilijan polun lapsuus- ja valintavaiheen asiantuntijatyöt Miten olen jalkauttanut lapsuusvaiheen asiantuntijatyötä ja sen sisältöjä omaan toimintaani? Kirjaa toteutettuja / meneillään olevia asioita

Lisätiedot

Urheilijaksi kasvamisen sisältösuositukset yläkouluissa. Yläkouluseminaari , Jyväskylä

Urheilijaksi kasvamisen sisältösuositukset yläkouluissa. Yläkouluseminaari , Jyväskylä Urheilijaksi kasvamisen sisältösuositukset yläkouluissa Yläkouluseminaari 17.3.2016, Jyväskylä Urheilijaksi kasvamisen sisältösuositukset yläkouluissa Tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivä 1. Urheilijaksi

Lisätiedot

Suomen Suunnistusliitto

Suomen Suunnistusliitto Suomen Suunnistusliitto ry Suomen Suunnistusliitto Sanoista teoiksi EXCELLENCE Pyrkimys erinomaisuuteen Yhdessä tekeminen yhteisössä RESPECT Arvostus Ilo ja innostus 5v 15v 25v URHEILEVA IHMINEN Intohimo

Lisätiedot

Tervetuloa Kisakallioon!

Tervetuloa Kisakallioon! Suomen Suunnistusliitto ry Tervetuloa Kisakallioon! Yhä useampi suunnistaa Suunnistus näkyy Suunnistus hyvinvoinnin keulakuva Suunnistus menestyy SUOMI SUUNNISTAA Suunnistusliiton strategia 2016 2020 Suunnistus

Lisätiedot

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Mentorointi Nuoren Suomen ja aluejärjestöjen toteuttamaa Liikkuva koulu ohjelmaan kuuluvaa maksutonta toimintaa Mentoreina aluejärjestöjen

Lisätiedot

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010

Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010 Tutkimusaineisto koottu puhelinhaastatteluina helmikuun 2009 ja tammikuun 2010 aikana Kohteena 3 18-vuotiaat (vanhemmat vastanneet 3 11-vuotiaiden puolesta ja 12 18- vuotiaat vastanneet itse kysymyksiin)

Lisätiedot

Kasva Urheilijaksi ideakirja

Kasva Urheilijaksi ideakirja Kasva Urheilijaksi ideakirja Lasten urheilun ja liikkumisen mahdollisuuksien kehittämiseen versio 1.0 Lorem Ipsum on yksinkertaisesti testausteksti, jota tulostus- ja ladontateollisuudet käyttävät. Lorem

Lisätiedot

Yläkoulutyön kehittäminen Olympiakomiteassa. Yläkouluseminaari , Jyväskylä

Yläkoulutyön kehittäminen Olympiakomiteassa. Yläkouluseminaari , Jyväskylä Yläkoulutyön kehittäminen Olympiakomiteassa Yläkouluseminaari 17.3.2016, Jyväskylä HUY:n toimenpiteet vuodelle 2016 Urheiluakatemiaohjelma 1. Tehostamme urheilijan päivittäisharjoittelun valmennusprosesseja

Lisätiedot

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat

LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua. Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat LUPA LIIKKUA JA URHEILLA KOULUSSA - koulupäivään lisää liikettä ja urheilua Liikuntajärjestöjen yhteiset valinnat 2015-2020 Kasva urheilijaksi tilaisuus 2.2.2016 Jukka Karvinen Liikunnallisen elämäntavat

Lisätiedot

Nuorten erilaiset urheilupolut

Nuorten erilaiset urheilupolut Nuorten erilaiset urheilupolut Outi Aarresola Tutkija, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus outi.aarresola@kihu.fi, Mitkä asiat määrittävät polkuja? Valmennusopillinen näkökulma: urheilullinen kehittyminen,

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi EXCELLENCE - pyrkimys erinomaisuuteen LAPSI NUORI AIKUINEN Yhdessä tekeminen Ei riskikokeilu, vaan satsaus elämään Omaehtoinen liikkuminen ja urheilu Lapsuus: laatua koulussa ja seurassa, kielloista kokeiluihin

Lisätiedot

Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa. Sinettiseuraseminaari Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea

Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa. Sinettiseuraseminaari Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea Valmentajan osaamisen kehittäminen urheiluseurassa Sinettiseuraseminaari 8-9.10.2016 Kirsi Hämäläinen Olympiakomitea Osaamisen kehittäminen Osaamisen kehittäminen Voimisteluliitossa XXX otsikko Toimintaympäristöjen

Lisätiedot

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta

Lajien ja alueiden seurakehittäjät Huippu-urheiluseuratoiminta Lajien ja alueiden seurakehittäjät 12.9.2016 Huippu-urheiluseuratoiminta Taustaa huippu-urheiluseuratoiminnan kehittämiselle 2007-2014 2007-2009 Olympiakomitean vetämänä 3 kierrosta lajiliittojen kehitysprosesseja,

Lisätiedot

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET

VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET VISIO2020:n TOTEUTTAMISEN STRATEGISET TAVOITTEET Kuva 1. Mahdollisuus ja tuki huipulle pyrkimiseen Mahdollisuus harrastaa ja kilpailla seuroissa Mahdollisimman paljon liikettä eri muodoissa Laadukasta

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi Urheilun ja opiskelun yhdistäminen Urheilijan opintopolku Korkea-aste Yliopistot Ammattikorkeakoulut Toinen aste Lukiot Ammattioppilaitokset Peruskoulu Yläkoulut Alakoulut Alakoulut Monipuolinen ja laadukas

Lisätiedot

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA

KOHTI TAVOITTEELLISTA KILPAURHEILUA MITÄ KILPAURHEILU ON? - SARJAKILPAILUT - KANSALLISET KILPAILUT - ALUEEN KILPAILUT - SM - KILPAILUT - MM - KILPAILUT MITEN SE MÄÄRITELLÄÄN? - TAVOITELÄHTÖISESTI - HARJOITTELUMÄÄRÄN SUHTEEN - MENESTYKSEN

Lisätiedot

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN!

TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! TERVETULOA VOK-1 KOULUTUKSEEN! Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille ja ohjaajille perusta yksittäisen harjoituskerran laadukkaaseen toteuttamiseen. Uudistetussa koulutuksessa

Lisätiedot

huippu-urheilunmuutos.fi

huippu-urheilunmuutos.fi Urheiluakatemiakiertue 2012 Kiertueaikataulu Kotka 25.1. Lappeenranta 26.1. Turku 30-31.1. Tampere 2-3.2. Savonlinna 7-8.2. Joensuu 8-9.2. Kuopio 9-10.2. Kouvola 15-16.2. Lahti 16-17.2. Helsinki 27-28.2.

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA

Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Suomalaisen liikunnan ja urheilun yhteinen MENESTYSSUUNNITELMA Luonnos 27.4.2016 Menestyssuunnitelman sisältö Muutoksen tarve ja tekijät Missio, visio ja lupaukset 2020 Seuraavat yhteiset loikkamme Yhteisen

Lisätiedot

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia?

9. Monipuolisuus. Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti. Miksi monipuolisuutta. Yksi vai monta lajia? 9. Monipuolisuus Perusliikuntataitoja monipuolisesti ja iloisesti Miksi monipuolisuutta Yksi vai monta lajia? Erilaisia toteuttamismalleja - Suunnittelen treenejä -palvelu - Alle 7-vuotiaiden monipuolinen

Lisätiedot

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja

Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi , ja Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja Seuran strategia on rakennettu toimintakausiksi 2016-2017, 2017-2018 ja 2018-2019 Strategian peruspilarit ovat seuran visio, perusarvot ja strategiset painopisteet Strategian osana on määritelty myös seuran

Lisätiedot

Sinettiseura uudistus etenee

Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseura uudistus etenee Sinettiseurojen uusien kriteerien osa-alueet Liikkumista ja urheilua tukeva toimintaympäristö seurassa organisointi ja toimintaperiaatteet osaamisen kehittäminen viestintä

Lisätiedot

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku

Seuraseminaari OKM:n seuratuen 2018 haku Seuraseminaari 28.10.2017 OKM:n seuratuen 2018 haku Hakuaika: alkaa 13.11.2017 ja päättyy 15.12.2017 klo 16.15. Hakemus täytetään sähköisesti www.seuraverkko.fi (tarkista täytyykö lähettää vielä sen jälkeen

Lisätiedot

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä

Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Liikuntajärjestöjen rooli terveyden edistämisessä ja lihavuuden ehkäisyssä Lihavuus laskuun seminaari 26.10.2012 Jukka Karvinen, Nuori Suomi ry www.nuorisuomi.fi Miksi liikuntaa? Liikkumaan oppiminen on

Lisätiedot

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat

Seurakehitys SJAL:ssa. Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Seurakehitys SJAL:ssa Kokemuksia oman seuran analyysista ja tulevaisuuden suunnitelmat Sisältö SJAL:n seurakehitysohjelmasta Kokemuksia oman seuran analyysista Artemis Laatujärjestelmä seuroille? SJAL:n

Lisätiedot

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa

11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa Kehityshanke yhteistyössä seurojen kanssa Hankkeen tavoitteita Painopiste tämän ikäluokan toiminnan kehittämiseen erityisesti hankeseuroissa, mutta viestinnän

Lisätiedot

VALMENNUKSEN LINJAUS. -6 vuotiaat: 7-11 vuotiaat: Toiminta: o täysin onnistumisen tunnetta tuottava. o ryhmätaitojen oppiminen liikunnan avulla

VALMENNUKSEN LINJAUS. -6 vuotiaat: 7-11 vuotiaat: Toiminta: o täysin onnistumisen tunnetta tuottava. o ryhmätaitojen oppiminen liikunnan avulla VALMENNUKSEN LINJAUS -6 vuotiaat: o täysin onnistumisen tunnetta tuottava o ryhmätaitojen oppiminen liikunnan avulla o lajirakkauden syntyminen o paljon liikuntaa, jatkuva kehittyminen o leikkien kaltaiset

Lisätiedot

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen

Jari Lämsä. Kommentit: Hannu Tolonen Jari Lämsä Kommentit: Hannu Tolonen Yleistä arvioinnista Arviointi: liittyy nykyisin vallalla olevaan hallintotapaan on toiminnan arvottamista tiettyjen kriteerien suhteen ei siis arvostelua! jaetaan sisäiseen

Lisätiedot

Jokaiselle lapselle liikunnallinen harrastus koulupäivän yhteyteen.

Jokaiselle lapselle liikunnallinen harrastus koulupäivän yhteyteen. TYÖVERSIO Mistä on kyse? Lasten Liike iltapäivien tavoitteena on tarjota monipuolista liikunnallista harrastustoimintaa mahdollisimman monelle alakouluikäisille lapselle koulupäivän yhteydessä paikallisten

Lisätiedot

Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015

Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015 Fysiikka- ja yleisvalmentajien verkostotapaaminen 4.9.2015 Kansainvälinen menestys Korkeatasoinen osaaminen Arvostettu urheilu Yhteiset toimintatavat: 1. Urheilija on keskiössä ilon ja intohimon ilmapiirissä

Lisätiedot

::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: Suomalainen Menestyvä huippu-urheilu :::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::: Huippu- urheiluyksikkö KANSAINVÄLINEN MENESTYS KORKEATASOINEN

Lisätiedot

Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen

Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen Läheltä liikkeelle arjen olosuhteet Virkistys, vapa-aika ja kaupunkikulttuuri 25.2.2013 Reijo Ruokonen 1. Pieni muistutus liikunnan merkityksestä ja nykytilanteesta 2. Arkiympäristö ratkaisee 1. Lapsille

Lisätiedot

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys

Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys Suomen Taekwondoliiton strategia 2012-2016 Sisällys 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Visio 2016... 2 3 Huippu-urheilustrategia... 3 3.1 Yleistä... 3 3.2 Toiminnan tavoitteet... 3 3.3 Huippu-urheilustrategian arviointi...

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015

TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015 TOIMINTA- JA TALOUS- SUUNNITELMA 2015 Valon peliajatus MAALIT Liikkuva lapsuus luo perustan sekä liikkujan että urheilijan poluille Liikkujan polku mahdollistaa liikunnallisen elämäntavan Seuratoiminta

Lisätiedot

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA

NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA NUORET URHEILIJAT KEHITTYVÄT YLÄKOULUSSA URHEILUAKATEMIAOHJELMAN YLÄKOULUSEMINAARI 12.-13.3.2015 #urheiluakatemia #yläkoulu Torstai 12.3.2015 11:30 Lounas + ilmoittautuminen, Varalan Urheiluopisto Tampere

Lisätiedot

Tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivärytmi. Sami Kalaja 12.3.2015 Tampere

Tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivärytmi. Sami Kalaja 12.3.2015 Tampere Tavoitteena nuoren urheilijan hyvä päivärytmi Sami Kalaja 12.3.2015 Tampere Tavoitteena jokainen päivä on hyvä päivä Urheilumenestyksessä harjoittelun merkitys on ratkaisevan suuri Pitkälti on kyse siitä,

Lisätiedot

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020

Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 Olemme maailman liikkuvin urheilukansa 2020 VALON PELIAJATUS MAALIT Jokaiselle lapselle mahdollisuus innostua liikunnasta ja urheilusta Liikkumisesta ja urheilusta elinvoimaa nuoren ja aikuisen arkeen

Lisätiedot

MENESTYS TOTEUTUU LAATUKRITEERIEN KAUTTA

MENESTYS TOTEUTUU LAATUKRITEERIEN KAUTTA MENESTYS TOTEUTUU LAATUKRITEERIEN KAUTTA UIMALIITON VALMENTAJA- JA OHJAAJAFOORUMI, 20.9.2015, HYVINKÄÄ OUTI AARRESOLA TUTKIJA, KIHU TÄNÄÄN KÄSITTELEMME: LAATU, MITÄ JA MIKSI LAATUTYÖKALUT SEURATOIMINNASSA

Lisätiedot

Kestävyyslajien yhteistyöhanke Rami Virlander

Kestävyyslajien yhteistyöhanke Rami Virlander Kestävyyslajien yhteistyöhanke Rami Virlander 21.2.2017 Kestävyyslajien yhteistyö ja suomalaisen harjoittelumallin ja seurantajärjestelmien kehittäminen Kihu/HUY - Pajulahti Lajit Hankkeen rahoittaa Urheiluopistosäätiö

Lisätiedot

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.

Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4. Metropolialueen alueellisen palvelukeskuksen pilottihanke Palvelumalli urheiluseurojen iltapäiväkerhojen ja iltapäivätoiminnan järjestäjille Hyvien toimintojen esittely- ja jakamistilaisuus 13.4.2015 Päivän

Lisätiedot

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina

Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Nuori Suomi ja SLU-alueet Liikkuvan koulun kumppaneina Hyvien käytäntöjen levittäminen kentälle Kunta- ja koulukohtaisen kehittämistyön tukeminen Osaamisen lisääminen Oppilaiden = vertaisohjaajien koulutus

Lisätiedot

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012. www.nuorisuomi.fi

Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012. www.nuorisuomi.fi Verkosto tutkimusmatkalla päivähoidon uusiin liikkumisen käytäntöihin! 13.3.2012 Verkoston tavoitteet Verkoston työn päämääränä on saada aikaan valtakunnallinen liikunta/hyvinvointiohjelman suunnitelma

Lisätiedot

Lasten urheilun tärkeät asiat

Lasten urheilun tärkeät asiat Lasten urheilun tärkeät asiat 1) Pohdi itsenäisesti, mitkä arvot *) ohjaavat sinun toimintaasi työskennellessäsi lasten ohjaajana ja valmentajana. 2) Kirjoita yksi asia per tarralappu *) Meille jokaiselle

Lisätiedot

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa

Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Urheilun Pelisäännöt vanhempien illassa Tervetuloa keskustelemaan Urheilun Pelisäännöistä! Keskustellaan lasten urheilun prinsiipeistä Sovitaan yhdessä ryhmän / joukkueen Pelisäännöista Kuullaan seuran

Lisätiedot

Tutkimustoiminta KIHU:lla lapsi- ja valintavaihe

Tutkimustoiminta KIHU:lla lapsi- ja valintavaihe Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Tutkimustoiminta KIHU:lla lapsi- ja valintavaihe Tomi Vänttinen Johtava asiantuntija urheilubiomekaniikka Vaihtopelaaja www.kihu.fi Punainen lanka

Lisätiedot

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA

Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA Ulvilan Voimistelu ja Liikunta ry TOIMINTALINJA 2016-2017 UVL:n organisaatio Ohjaajat ja Valmentajat Valmentajatiimi Jumppakummit Nuorisoklubi Kilta Johtokunta UVL:n toiminta Nuorten liikunta Lasten harrastajaryhmät

Lisätiedot

Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa?

Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa? Mitkä asiat ovat tärkeitä 11 15 vuotiaiden urheilussa? Manu Kangaspunta, kehityspäällikkö 11 15 vuotiaiden kilpaurheilun kehittämistyö Urheilijaksi kasvamisen edellytykset Harjoitteleminen, liikkuminen

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020

SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 SUOMEN KARATELIITTO Ry. Kilpaurheiluvaliokunnan strategia 2013 2020 VISIO Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020. Kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä MISSIO Suomen Karateliitto on

Lisätiedot

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos

LAATUOHJELMA. yhteiset kriteerit. luonnos LAATUOHJELMA yhteiset kriteerit luonnos 28.11.2016 SEURATOIMINNAN LUPAUS - MENESTYSSUUNNITELMASTA Huolehdimme siitä, että seurat näkevät toimintaympäristön muutokset ja elävät ajassa. Seurat ovat innostavia

Lisätiedot

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit

Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Seuravalmennuksen kehittäminen / kriteerit Kriteerit jakautuvat peruskriteereihin ja laatukriteereihin. Peruskriteerit luovat seuran tavoite- ja tahtotilan, jotka toteutuvat laatukriteerien toimenpiteiden

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää.

Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Noin 300 lasta ja 75 työntekijää. Tammelan päiväkoti: Haitulat, Leinikki, Maahiset, Sinikello, Taikatassu ja luontoliikuntaryhmä Ilvekset. Tammitarhan päiväkoti: 4 ryhmää ja metsäeskari metsätontut. Portaan

Lisätiedot

Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle

Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja. Lasten kilpaurheilusta huipulle Kilpailo-seminaarit 2006 Kari Niemi-Nikkola Suomen Olympiakomitea Valmennuksen johtaja Lasten kilpaurheilusta huipulle Teemat Lahjakkuus Harjoittelu ja Kilpaileminen Monipuolisuus, erikoistuminen ja eriyttäminen

Lisätiedot

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS

Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Liikunnan aluejärjestöt 1-TASON VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS Taustaa SVUL / Lajiliitot -> C, B, A järjestelmä (yleis- / lajiosa) 1990 luvun alun järjestömurros 5 -portainen yleiseurooppalainen koulutusjärjestelmä

Lisätiedot

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0

ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 1 ALUEELLISEN TOIMINNAN MALLI VERSIO 1.0 HYVÄKSYTTY OHJAUSRYHMÄSSÄ 9.12.2014 teemu.japisson@valo.fi www.sport.fi Lähtökohdat eli miksi tarvitaan muutosta 2 kentän toimijat (seuratoimijat, urheilijat, liikkujat,

Lisätiedot

Osa-alue (kriteerit) Seura Ryhmä Yksilö YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS. 1. Lapsen ja nuoren parhaaksi. 2. Kannustava ilmapiiri

Osa-alue (kriteerit) Seura Ryhmä Yksilö YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS. 1. Lapsen ja nuoren parhaaksi. 2. Kannustava ilmapiiri YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS 1. Lapsen ja nuoren parhaaksi 2. Kannustava ilmapiiri 3. Yhdessä tekemisen kulttuuri Seuran johto on tietoinen kasvatusvastuustaan Arvot, kasvatukselliset periaatteet ja

Lisätiedot